Komission ehdotus taakan jakamiseksi kysymyksiä ja vastauksia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Komission ehdotus taakan jakamiseksi kysymyksiä ja vastauksia"

Transkriptio

1 MEMO/08/34 Bryssel 23. tammikuuta 2008 Komission ehdotus taakan jakamiseksi kysymyksiä ja vastauksia 1. Mitä komissio ehdottaa? Komissio hyväksyi 10. tammikuuta 2007 energia- ja ilmastonmuutospaketin, jossa neuvostoa ja Euroopan parlamenttia kehotetaan hyväksymään - EU:n riippumaton sitoumus vähentää kasvihuonekaasupäästöjä vuoteen 2020 mennessä vähintään 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta, ja edellyttäen, että kansainvälinen ilmastonmuutossopimus tehdään, 30 prosenttia, - EU:n sitova tavoite kattaa energiankulutuksestaan vuoteen 2020 mennessä 20 prosenttia uusiutuvilla energialähteillä; tähän sisältyy tavoite nostaa biopolttoaineiden osuus 10 prosenttiin. Tämän riippumattoman sitoumuksen myötä EU ottaa johtoaseman ilmastonmuutoksen torjunnan alalla ja näyttää olevansa valmis menemään tätäkin pidemmälle kunnianhimoisen kansainvälisen sopimuksen yhteydessä. Tämä strategia sai tukea sekä Euroopan parlamentilta 1 että EU:n johtajilta maaliskuun 2007 Eurooppa-neuvostossa. Eurooppa-neuvosto pyysi komissiota esittämään konkreettisia ehdotuksia näistä aiheista ja siitä, miten se taakka, jolla näihin tavoitteisiin pyritään, voitaisiin jakaa jäsenvaltioiden kesken. Tällä paketilla vastataan edellä mainittuun pyyntöön. Se kattaa tärkeitä toimenpideehdotuksia, jotka liittyvät läheisesti toisiinsa. Nämä ovat - ehdotus, jolla muutetaan EU:n päästökauppadirektiiviä (EU:n päästökauppajärjestelmää), - ehdotus sen taakan jakamiseksi, joilla pyritään täyttämään yhteisön riippumaton sitoumus kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi EU:n päästökauppajärjestelmään kuulumattomilla aloilla (esimerkiksi liikenne, rakennusala, palvelut, pienemmät teollisuuslaitokset, maatalous ja jätehuolto), - ehdotus direktiiviksi, jolla edistetään uusiutuvien energialähteiden käyttöä, jotta molemmat edellä mainituista päästötavoitteista saavutetaan helpommin. Muita pakettiin kuuluvia toimenpiteitä ovat ehdotus hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia koskevasta oikeudellisesta kehyksestä, tiedonanto hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin demonstroinnista sekä uudet ympäristönsuojelun valtiontukea koskevat suuntaviivat. 1 Euroopan parlamentin päätöslauselma ilmastonmuutoksesta, annettu 14. heinäkuuta 2007 (P6_TA(2007)0038).

2 2. Miten kasvihuonekaasupäästöjä koskeva 20 prosentin vähentämistavoite jaetaan eri alojen ja jäsenvaltioiden kesken? EU:n päästökauppajärjestelmä on keskeinen osa komission ilmastonmuutosstrategiaa ja EU:n laajuinen väline sähkövoimaloiden ja suurien teollisuuslaitosten kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Se kattaa nykyään noin 40 prosenttia EU27-maiden kaikista kasvihuonekaasupäästöistä. Tämä osuus kasvaa entisestään, jos EU:n päästökauppajärjestelmää laajennetaan. Päästöoikeuksien huutokauppaaminen lisääntyy ja päästöoikeuksien ilmaisesta jakamisesta annetaan koko yhteisössä sovellettavat säännöt. Yrityksille jaettava päästöoikeuksien määrä määriteltiin aiemmin kansallisten jakosuunnitelmien perusteella. Nyt ehdotetaan, että käyttöön otettaisiin yksi ainoa EU:n laajuinen päästökatto EU:n päästökauppajärjestelmään kuuluville päästöille. Näin voitaisiin varmistaa teollisuuden laitosten tasapuoliset toimintaedellytykset EU:n sisämarkkinoilla. Vastaavasti EU:n päästökauppajärjestelmässä ei aseteta erityisiä kansallisia päästötavoitteita. Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä koskeva kokonaistaakka on jaettava EU:n päästökauppajärjestelmään kuuluvien ja kuulumattomien alojen kesken. Komissio ehdottaa seuraavaa lähestymistapaa: - EU:n päästökauppajärjestelmään kuuluvilla aloilla toteutetaan vuoteen 2020 mennessä 21 prosentin vähennys vuoden 2005 tasosta; - EU:n päästökauppajärjestelmään kuulumattomilla aloilla toteutetaan noin 10 prosentin vähennys vuoden 2005 tasosta. Tämä johtaa -14 prosentin kokonaisvähennykseen vuoden 2005 tasosta, mikä vastaa -20 prosentin vähennystä vuoden 1990 tasosta. EU:n päästökauppajärjestelmään kuuluvilta aloilta odotetaan kuitenkin tätä suurempaa vähennystä, koska päästöjen vähentäminen tulee halvemmaksi sähköntuotannon alalla kuin monilla muilla aloilla. EU:n laajuisen päästökaton asettamisesta EU:n päästökauppajärjestelmässä seuraa myös, että pyrkimykset kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi olisi jaettava jäsenvaltioiden kesken pelkästään niiden alojen osalta, jotka eivät kuulu EU:n päästökauppajärjestelmään. Nämä alat aiheuttavat nykyään noin 60 prosenttia kaikista EU:n kasvihuonekaasupäästöistä ja kattavat etupäässä pieniä päästölähteitä monilla eri aloilla, esimerkiksi liikenteen (henkilö- ja kuorma-autot), rakennusten (erityisesti lämmitys), palvelujen, pienten teollisuuslaitosten, maatalouden ja jätehuollon alalla 2. Pääsääntöisesti on jäsenvaltioiden omalla vastuulla määritellä ja toteuttaa strategioita ja toimenpiteitä näillä aloilla, vaikka näiden alojen päästövähennyksiin pyritään myös EU:n laajuisilla toimenpiteillä, kuten energiatehokkuusstandardeilla, hiilidioksidia ja autoja koskevalla strategialla ja jätelainsäädännöllä. 2 Maatalous ja jätehuolto aiheuttavat huomattavan määrän muiden kasvihuonekaasujen kuin hiilidioksin päästöjä (ne aiheuttavat erityisesti metaani- ja typpioksiduulipäästöjä). Muiden kuin hiilidioksidipäästöjen osuus kaikista kasvihuonekaasupäästöistä EU:ssa on yhteensä noin 20 prosenttia, hiilidioksidipäästöjen osuus taas noin 80 prosenttia. 2

3 Tavoite: -20% verrattuna vuoteen 1990 EU:n päästökauppajärjestelmään kuuluvat alat - -21% verrattuna vuoteen % verrattuna vuoteen 2005 Päästökauppajärjestelmään kuulumattomat alat -10% verrattuna vuoteen 2005 EU27-maiden tavoitteet 20%:sta+20%:een - to 3. Miten EU:n päästökauppajärjestelmään kuulumattomia aloja koskeva 10 prosentin vähennystavoite jaetaan jäsenvaltioiden kesken? Kaikilla jäsenvaltioilla on omat prosenttimääräiset tavoitteensa, jotka ovat keskimäärin 10 prosenttia. Komissio ehdottaa, että jäsenvaltioiden tavoitteet astetaan asukaskohtaisen bruttokansantuotteen (BKT) perusteella. Tällä lähestymistavalla on kaksi etua: näin varmistetaan, että tosiasialliset pyrkimykset ja niihin liittyvät kustannukset jakautuvat oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti, ja vauhditetaan talouskasvua niissä jäsenvaltioissa, joissa se on muita jäsenvaltioita hitaampaa. Paketin avulla varmistetaan, ettei taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus heikenny. Valitut luvut ovat enintään -20 prosenttia tai +20 prosenttia vuoden 2005 tasosta. Näillä rajoilla taataan, että erityiset kansalliset tavoitteet ovat kaikissa jäsenvaltioissa teknisesti ja taloudellisesti toteutettavissa sekä tarkoituksenmukaisia ja etteivät kokonaiskustannukset nouse kohtuuttomasti. Jäsenvaltiot, joiden BKT asukasta kohden on alle EU:n keskiarvon, voisivat vähentää päästöjään EU:n keskiarvoa vähemmän (eli alle -10 prosenttia vuoden 2005 tasosta), ja jotkin jäsenvaltiot voisivat jopa lisätä päästöjään EU:n päästökauppajärjestelmään kuulumattomilla aloilla, kuitenkin enintään +20 prosenttia vuoden 2005 tasosta. Vauraammilta jäsenvaltioilta, joiden asukaskohtainen BKT ylittää EU:n keskiarvon, vaaditaan suurempia ponnisteluita ja EU:n keskiarvon ylittäviä vähennyksiä, ja niiltä, joiden asukaskohtainen BKT on kaikkein korkein, vaaditaan jopa -20 prosentin vähennyksiä vuoden 2005 tasosta. 3

4 Jäsenvaltiot, joiden BKT asukasta kohden on alhainen, voivat aiheuttaa enemmän päästöjä kuin mitä ne aiheuttivat vuonna 2005 aloilla, jotka eivät kuulu EU:n päästökauppajärjestelmään, koska niiden suhteellisesti suurempi talouskasvu todennäköisesti tuo mukanaan suurempia päästöjä liikenteen kaltaisilla aloilla. Nämä tavoitteet kuitenkin rajoittavat niiden päästöä ja vaativat siksi jonkinlaisia vähentämistoimia kaikilta jäsenvaltioilta. Jäsenvaltiot eivät voi hakea muutosta jo asetettuihin tavoitteisiin, mutta yhteispäätösmenetelmällä varmistetaan, että lainsäädäntöprosessissa niistä voidaan käydä jonkinlaisia neuvotteluja. Tavoitteet on tarkoitus viimeistellä vielä tällä Euroopan parlamentin toimikaudella. 4. Miten jäsenvaltio täyttää kansallisen tavoitteensa EU:n päästökauppajärjestelmään kuulumattomilla aloilla? Monet niistä tärkeistä päätöksistä, jotka koskevat EU:n päästökauppajärjestelmään kuulumattomia aloja, kuten rakennusalaa ja maantieliikennettä, tehdään jäsenvaltioiden tasolla. Jäsenvaltiot ottavat käyttöön päästöjä vähentäviä strategioita ja toimenpiteitä. Nämä voivat koskea esimerkiksi liikenteen ohjausta, siirtymistä kestävämpiin liikennemuotoihin, verotusjärjestelyjä, julkisen liikenteen edistämistä, biopolttoaineita, kaupunki- ja liikennesuunnittelua, rakennusteollisuuden standardien parantamista, asianmukaisen eristämisen edistämistä, lämmitysjärjestelmien tehostamista sekä uusiutuvien energialähteiden käyttöä lämmitykseen. Myös jätteiden vähentämis- ja kierrättämistoimilla voi olla huomattavia vaikutuksia kasvihuonekaasupäästöihin. Uudet ympäristönsuojelun valtiontukea koskevat yhteisön suuntaviivat, jotka hyväksytään osana pakettia, lisäävät jäsenvaltioiden kykyä toteuttaa tällaisia toimenpiteitä ja auttavat välttämään kilpailun vääristymät sisämarkkinoilla. Myös monet tärkeät EU:n laajuiset toimenpiteet auttavat jäsenvaltioita vähentämään päästöjä. Esimerkiksi äskettäin esitetyssä asetusehdotuksessa, joka koskee autojen hiilidioksidipäästöjä, valmistajia vaaditaan parantamaan uusien autojen hiilidioksiditehokkuutta 19 prosenttia vuoteen 2012 mennessä, mikä auttaa jäsenvaltioita täyttämään kansalliset tavoitteensa. Myös lämminvesivaraajien ja vedenlämmittimien uusilla tehokkuusstandardeilla sekä asianmukaisilla merkintäjärjestelmillä, joilla annetaan tietoa kuluttajille, voidaan osaltaan saada aikaan suuria päästövähennyksiä rakennuksissa. Lisäksi kaatopaikkadirektiivin täysimääräinen täytäntöönpano (vuonna 2016) tuottaa suuria päästövähennyksiä, koska biohajoavan jätteen sijoittamista kaatopaikoille vähennetään, mikä puolestaan vähentää huomattavasti metaanipäästöjä. Metaani on voimakas kasvihuonekaasu. Jäsenvaltiot voivat myös käyttää puhtaan kehityksen mekanismin (CDM) hankkeista saatavia hyvityksiä (ks. jäljempänä). 5. Mitkä ovat energia- ja ilmastopaketin hyödyt? Paketin avulla saadaan aikaan tärkeitä taloudellisia hyötyjä lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Jos kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä ja uusiutuvien energialähteiden lisäämistä koskevat tavoitteet saavutetaan, öljyn- ja kaasuntuonti laskee noin 0,3 prosenttia suhteessa BKT:hen, mikä tarkoittaa suurta 50 miljardin euron säästöä. Tämä tarkoittaisi myös sitä, että EU:n talous ei olisi enää yhtä herkkä toimitus- ja hintahäiriöille, joita voi esiintyä siksi, että tarjonta keskittyy vain muutamiin maihin. 4

5 Nämä säästöt perustuvat varovaiseen hinta-arvioon, jossa öljyn hinta on noin 60 Yhdysvaltain dollaria barrelilta. Jos öljyn hinta säilyy nykyisen korkeana eli noin 100:ssa Yhdysvaltain dollarissa barrelilta, nämä hyödyt tulevat olemaan vielä huomattavasti suuremmat. Kaiken kaikkiaan kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen ja uusiutuvien energialähteiden käytön lisääminen valtion- ja hallitusten päämiesten hyväksymien tavoitteiden mukaisesti vähentää huomattavasti EU:n riippuvuutta tuontiöljystä ja -kaasusta. Ylijäämäisen kauppataseen lisäksi myönteistä on myös se, ettei EU olisi enää yhtä altis nouseville ja vaihteleville energian hinnoille, inflaatiolle, geopoliittisille riskeille sekä sellaisille riskeille, jotka liittyvät toimitusketjuihin, jotka eivät pysty vastaamaan maailmanlaajuiseen kysynnän kasvuun. Paketin täytäntöönpanon myötä EU saa myös edelläkävijän etua vähähiilisten teknologioiden alalla. EU:n yritykset ovat jo maailmanlaajuisesti edelläkävijöitä uusiutuvien energialähteiden teknologioiden alalla, esimerkiksi tuuli- ja aurinkoenergian alalla. Paketin avulla voidaan lisätä edelleen kilpailukykyä näillä huipputeknologian aloilla. Paketin avulla voidaan myös parantaa ilmanlaatua. Suurimpia ilman epäpuhtauksia (rikkidioksiidi, typen oksidit ja hiukkaset) vähennetään noin 15 prosenttia, mikä tuo huomattavia terveysetuja. Lisäksi puhtaampien teknologioiden käytön ansiosta investoinnit ilman pilaantumista torjuvaan laitteistoon vähenevät noin 11 miljoonan miljardin euron arvosta vuoteen Mitkä ovat energia- ja ilmastopaketin kustannukset? Sternin raportissa esitetyn arvion mukaan toimien toteuttamatta jättämisestä aiheutuvat kustannukset ovat 5 20 prosenttia koko maailman BKT:stä. EU katsoo, että näiden kustannusten välttämiseksi ilmastonmuutosta on rajoitettava niin, ettei maapallon lämpötila nouse yli 2 celsiusastetta esiteollisesta tasosta. Tämä edellyttää, että kasvihuonekaasupäästöjä tulisi vuoteen 2050 mennessä vähentää maailmanlaajuisesti 50 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Lyhyemmällä aikavälillä EU on asettanut teollisuusmaille tavoitteeksi vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 30 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Tämän saavuttamiseksi tarvitaan laaja kansainvälinen sopimus. Riippumattoman 20 prosentin sitoumuksen myötä EU ottaa johtoaseman ilmastonmuutoksen torjunnan alalla ja osoittaa muulle maailmalle, etteivät tällaiset tiukat toimenpiteet heikennä talouskasvua tai vähennä vaurautta. Paketin täytäntöönpano edellyttää kuitenkin huomattavaa taloudellista panosta ja vahvempaa investointia uusiutuviin energialähteisiin. Sähkövoimaloiden, laitteiden ja liikenteen olisi oltava energiatehokkaampia. Komissio arvioi, että ne suorat kustannukset, joita aiheutuu vähennettäessä päästöjä energiajärjestelmässä ja muita päästöjä kuin hiilidioksidipäästöjä kaikilla aloilla, ovat noin 0,6 prosenttia BKT:stä tai 90 miljardia euroa vuoteen 2020 mennessä, jos EU saavuttaa vaaditut päästövähennykset sisäisesti. Kioton pöytäkirjan joustomekanismien kautta saadut hiilidioksidihyvitykset vähentävät tätä määrää edelleen 0,45 prosenttiin BKT:stä. Makrotalouden tasolla BKT laskisi noin 0,35 0,5 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Toisin sanoen BKT:n kasvu vähenisi joka vuosi 0,04 0,06 prosenttia vuosina

6 7. Mitä vaikutuksia tällä on kansalaisiin? On tärkeää, että kansalaiset osallistuvat tiiviisti tähän prosessiin. Ne päivittäiset päätökset, joita kansalaiset tekevät energian käytöstä ja energiaa kuluttavien tavaroiden hankkimisesta, ovat kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen kannalta ratkaisevan tärkeitä. Osa paketista kohdistuu myös kansalaisiin, koska sillä pyritään vauhdittamaan investointeja uusiutuviin energialähteisiin ja lisäämään energiatehokkuutta. Tällaiset investoinnit vähentävät altistumista fossiilisten polttoaineiden hinnan jatkuvalle nousulle ja pitkällä aikavälillä pienentävät energialaskua, kun tilannetta verrataan nykykehityksen mukaiseen skenaarioon. Komissio arvioi, että vuoteen 2020 mennessä kotitalouksien energialasku kasvaa kokonaisuudessaan noin 150 euroa vuodessa. Tämä kasvu on noin 5 prosenttia nykyisistä energiakustannuksista. Kasvu on hyvin vähäinen, koska lisäinvestointi energiansäästöön ja siirtyminen puhtaampiin polttoaineisiin pienentävät lämmitys- ja sähkölaskua. Tämä arvio perustuu öljyn hintaan, joka on 61 Yhdysvaltain dollaria barrelilta. Mitä korkeampi öljyn hinta, sitä alhaisempi kustannusten nousuennuste. 8. Miksi kaikki tavoitteet perustuvat vuoden 2005 tasoon eivätkä vuoden 1990 tasoon, kuten Kioton pöytäkirjassa? Vuotta 2005 käytetään perus- tai viitevuotena, jonka avulla kasvihuonekaasupäästö jen vähentymistä kuvataan. Kun kasvihuonekaasupäästöjen vähentymistä ja uusiutuvien energialähteiden osuuksia koskevien laskelmien perustana käytetään vuotta 2005, joka ilmentää nykytilannetta, saadaan avoin ja helposti ymmärrettävä kuva siitä, mitä muutoksia on tehtävä. Lisäksi vuoden 2005 tiedot ovat luotettavampia ja helpommin saatavilla. Tiedot sisältävät tietoja todennetuista päästöistä laitoksittain EU:n päästökauppajärjestelmässä ja jäsenvaltioiden kasvihuonekaasujen kokonaispäästöistä, siten kuin ne on ilmoitettu ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen puitteissa Voivatko jäsenvaltiot käyttää puhtaan kehityksen mekanismia (CDM) täyttääkseen kansalliset tavoitteensa? Ehdotusten mukaan jäsenvaltiot voivat jos riippumattoman 20 prosentin sitoumuksen lisäksi ei tapahdu muuta edistystä käyttää kolmansissa maissa toteutetuista kasvihuonekaasupäästöjen vähentämishankkeista saatuja hiilidioksidihyvityksiä enintään 3 prosenttia vuoden 2005 tasosta, mikä on lähes kolmannes tavoitteena olevasta 10 prosentin vähennyksestä. Jäsenvaltiot voivat siirtää tämän määrän toiselle jäsenvaltiolle. Rajoituksilla pyritään varmistamaan, että paketin avulla luodaan kannustin investoida puhtaampiin teknologioihin ja uusiutuviin energialähteisiin. Jos rajoitukset olisivat korkeammat, tavoitteita ei ehkä saavutettaisi, jolloin Eurooppa ei muuntuisi vähähiiliseksi taloudeksi. Rajoituksilla pyritään myös vahvistamaan Euroopan asemaa kansainvälisillä neuvotteluissa. 3 Maltalla ja Kyproksella ei ole Kioton pöytäkirjan mukaista kasvihuonekaasupäästöjen vähentämissitoumusta eikä siten velvoitetta raportoida UNFCCC:lle vuosittain kasvihuonekaasupäästöistään. Yhteisön kasvihuonekaasupäästöjen seurantajärjestelmää koskevan päätöksen N:o 280/2004/EY mukaan kaikkien jäsenvaltioiden on kuitenkin laadittava vuosittain inventaarioraportti kasvihuonekaasupäästöistään. 6

7 10. Mitä tapahtuu, kun kansainvälinen sopimus saadaan aikaan? EU nostaa tavoitteensa 30 prosenttiin, jos muut teollisuusmaat sitoutuvat vastaaviin toimiin tyydyttävän kansainvälisen sopimuksen puitteissa. Osoituksena muulle maailmalle tästä sitoumuksesta ehdotukset sisältävät yksityiskohtaisia säännöksiä, jotka tulevat voimaan, kun kansainvälinen sopimus on tehty ja ratifioitu. Erityisesti voidaan nostaa esiin seuraavat periaatteet: - Tavoitteita voidaan nostaa korkeamman kansainvälisen tavoitteen mukaisiksi. Sekä EU:n päästökauppaan kuuluvien että kuulumattomien alojen tavoitteita tarkistetaan suhteessa niiden osuuteen kokonaispäästöistä vuonna Tavoitteen saavuttamisessa voidaan entistä enemmän käyttää hiilidioksidihyvityksiä, jotka on saatu kehitysmaihin tehdyistä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen tähtäävistä investoinneista. Tämä muodostaa kolmansille maille vahvan kannustimen. Puhtaan kehityksen mekanismin mahdollistamien hyvitysten enimmäismäärä, jota jäsenvaltiot voivat hyödyntää tavoitteidensa saavuttamiseksi, kasvaa puolella kultakin jäsenvaltiolta edellytettävästä lisävähennyksestä. 11. Miten päästöjen on kehityttävä vuosina ? Molemmissa ehdotuksissa, siis sekä EU:n päästökauppaan kuuluvien että kuulumattomien alojen osalta, ennakoidaan päästöjen vähenemisen olevan lineaarista. Päästölukemista on raportoitava vuosittain. Näin voidaan varmistaa asteittainen kehitys kohti vuodelle 2020 asetettuja tavoitteita. Molemmissa ehdotuksissa sallitaan kuitenkin tietty joustavuus tavoitteisiin pyrkimisessä. Osa joustavuudesta saadaan puhtaan kehityksen mekanismin käytöstä. Päästökaupan ulkopuolisilla aloilla mahdollisuutena on, että jäsenvaltio voi "lainata" 2 prosenttia sallituista päästöistään seuraavalta vuodelta, tai "tallettaa" tavoitteensa ylittäviä päästövähennyksiään seuraavalle vuodelle. 12. Milloin uusi paketti tulee voimaan? Kioton pöytäkirjan ensimmäisen velvoitekauden jälkeen eli vuonna Tulevatko tavoitteet olemaan tiukempia tulevaisuudessa? Jotta ilmaston lämpeneminen voidaan rajoittaa 2 celsiusasteeseen esiteollisesta tasosta, päästöjä on vähennettävä maailmanlaajuisesti vuoden 2020 jälkeenkin. Päästöt maapallolla on puolitettava vuosisadan puoliväliin mennessä. Kasvihuonekaasupäästöjä koskevan 20 prosentin vähennystavoitteen saavuttaminen vuoteen 2020 mennessä olisi merkittävä askel kohti suurempia vähennyksiä. Lisäksi teknologia tarvitsee vielä aikaa kehittyäkseen, jotta voimme tulevaisuudessa toteuttaa rajumpia vähennyksiä. 14. Menetetäänkö työpaikkoja? Siirtyykö niitä EU:n ulkopuolelle? Toimenpidepaketilla on mittavia taloudellisia vaikutuksia. Se edellyttää myös rakennemuutoksia, jotta EU:sta tulisi vähähiilinen talous. Paketin taustalla oleva syvällinen analyysi osoitti, että kokonaisvaikutukset työllisyyteen tulevat olemaan vähäiset. Vaikutukset työllisyyteen tosin vaihtelevat paljon eri alojen välillä. Hiiliintensiivisillä aloilla kustannukset kasvavat, mikä vaikuttaa niiden kilpailukykyyn vähähiilisiin vaihtoehtoihin verrattuna. Toisaaalta uusilla vähähiilisillä aloilla syntyy huomattavan paljon uusia työpaikkoja; tämä kehitys on jo nähtävissä uusiutuvien energialähteiden alalla. 7

8 Toimenpiteet vaikuttavat siten lähinnä siihen, minkälaisia työpaikkoja syntyy ja mille aloille. Rakennemuutokset kohti energiatehokkaampaa ja vähähiilisempää taloutta ovat välttämättömät, kuten öljyn hintakehitys viimeksi kuluneen vuoden aikana osoittaa. Kun EU onnistuu luomaan kilpailuetua vähähiilisissä teknologioissa, sille avautuu uusia vientimahdollisuuksia. Tällöin myös muut maat lähtevät mukaan torjumaan ilmastonmuutosta EU:n esimerkkiä noudattaen. Edellä mainituista syistä paketti sisältää yksityiskohtaisia säännöksiä siitä, mihin toimenpiteisiin EU ryhtyy, jos tasapuoliset toimintaedellytykset vääristyvät ja jos tuotantoa ja päästöjä siirtyy EU:n ulkopuolelle. Tietysti paras keino taata tasapuoliset toimintaedellytykset olisi kattava kansainvälinen sopimus. 15. Lähteekö muu maailma mukaan? Viimeisimmässä ilmastokonferenssissa hyväksyttiin ns. Balin tiekartta. Tämä oli läpimurto, sillä kaikki maat sopivat aloittavansa viralliset neuvottelut tulevasta kansainvälisestä ilmastonmuutossopimuksesta Kioton jälkeistä aikaa varten. Uusi sopimus on määrä tehdä vuoteen 2009 mennessä. EU ei voi tehdä päätöksiä muun maailman puolesta. Uhka on kuitenkin maailmanlaajuinen. Paras tapa vaikuttaa asiaan on toimia globaalina esimerkkinä ja osoittaa, että talous ja yhteiskunta voivat kukoistaa, vaikka ilmastonmuutosta hillitäänkin. 16. Mitä seuraa, jos jäsenvaltio ei pääse tavoitteisiinsa? Kullekin jäsenvaltiolle sallitaan vuosittain tietty määrä päästöjä EU:n päästökauppajärjestelmään kuulumattomia aloja varten. Määrät vastaavat päästöjen lineaarista vähentämistä kohti lopullista vuoden 2020 tavoitetta. Jäsenvaltio voi kuitenkin lainata 2 prosenttia sallituista päästöistään seuraavalta vuodelta tai säästää vähentämistavoitteensa ylittävät päästövähennyksensä seuraavalle vuodelle. Jäsenvaltiot seuraavat jo nyt kasvihuonepäästöjään ja raportoivat niistä vuosittain. Jos seurantaraportista ilmenee, ettei jäsenvaltio noudata sallittuja määriä, jotka on määritelty taakanjakoa koskevassa päätöksessä, Euroopan yhteisö voi käynnistää sitä vastaan EY:n perustamissopimuksen 226 artiklan mukaisen rikkomusmenettelyn. Perustamissopimuksen 226 artiklan mukaan komissio voi ryhtyä oikeustoimiin sellaista jäsenvaltiota vastaan, joka ei täytä velvollisuuksiaan. Jos komissio katsoo, että EU:n lainsäädäntöä on rikottu tavalla, joka antaa aihetta tällaisen menettelyn käynnistämiseen, se toimittaa kyseiselle jäsenvaltiolle ns. virallisen ilmoituksen (ensimmäisen kirjallisen varoituksen), jossa jäsenvaltiota pyydetään esittämään huomautuksensa tietyn määräajan, yleensä kahden kuukauden, kuluessa. Sen jälkeen, kun jäsenvaltio on toimittanut vastauksensa (tai jättänyt vastaamatta), komissio voi päättää toimittaa jäsenvaltiolle ns. perustellun lausunnon (viimeisen kirjallisen varoituksen). Perustellussa lausunnossa komissio esittää selkeästi ja kattavasti ne syyt, joiden vuoksi se katsoo EU:n lainsäädännön tulleen rikotuksi, ja kehottaa jäsenvaltiota korjaamaan puutteet tietyn määräajan, yleensä kahden kuukauden, kuluessa. Jos jäsenvaltio ei korjaa puutteita perustellun lausunnon mukaisesti, komissio voi viedä asian yhteisöjen tuomioistuimeen. Jos tuomioistuin toteaa perustamissopimusta rikotun, kyseinen jäsenvaltio velvoitetaan toteuttamaan tilanteen korjaamiseksi tarvittavat toimenpiteet. 8

9 Perustamissopimuksen 228 artiklan mukaan komissio voi ryhtyä toimiin myös sellaista jäsenvaltiota kohtaan, joka ei noudata Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen aiempaa päätöstä. Lisäksi artikla antaa komissiolle mahdollisuuden pyytää tuomioistuinta asettamaan kyseiselle jäsenvaltiolle sakon. Myös ulkoiset paineet voivat kannustaa EU:ta vähentämään päästöjä. Kioton pöytäkirjan mukaan sopimuspuolten on korvattava 1,3-kertaisesti sellaiset päästövähennykset, joita ne eivät ole pystyneet toteuttamaan sovitun aikataulun mukaisesti. Toivon mukaan myös uuteen vuoden 2012 jälkeistä aikaa koskevaan sopimukseen saadaan vastaavanlainen korvausvelvoite. 17. Voiko jäsenvaltio asettaa itse oman kasvihuonekaasujen vähentämistavoitteensa? Koska EU:n päästökauppajärjestelmässä otetaan käyttöön yhteinen EU:n laajuinen päästökatto, on loogista, ettei kasvihuonekaasupäästöille ole asetettu oikeudellisesti sitovaa kokonaistavoitetta. Viime kädessä markkinatoimijat päättävät siitä, missä päästövähennykset toteutetaan; todennäköisesti tämä tapahtuu siellä missä se on kaikkein kustannustehokkainta. Näin ollen yksittäiselle maalle ei voida asettaa EU:n tasolla erityistä tavoitetta. Tämä ei luonnollisestikaan estä jäsenvaltioita asettamasta omia tavoitteita ja nostaa näin esiin omia pyrkimyksiään hillitä ilmastonmuutosta, vertailla saavutuksia ja lisätä yleistä tietoisuutta asiasta. 18. Mitä seuraavaksi? Ehdotuksesta keskustellaan neuvostossa ja Euroopan parlamentissa. Se kuuluu ns. yhteispäätösmenettelyn piiriin, eli Euroopan parlamentti on mukana lainsäätäjänä hyväksymässä lopullista tekstiä. Tarkoituksena on saada paketti hyväksyttyä Euroopan parlamentin nykyisellä toimikaudella. 9

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2008/0014(COD) 21.5.2008 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden

Lisätiedot

Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri

Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi Paula Lehtomäki Ympäristöministeri 2 22.3.2010 Globaali ongelma vaatii globaalin ratkaisun EU on hakenut sopimusta, jossa numerot ja summat ei julistusta

Lisätiedot

Yhteenveto selvityksestä päästökaupan markkinavakausvarannon vaikutuksista sähkön tukkuhintaan

Yhteenveto selvityksestä päästökaupan markkinavakausvarannon vaikutuksista sähkön tukkuhintaan Yhteenveto selvityksestä päästökaupan markkinavakausvarannon vaikutuksista sähkön tukkuhintaan Kesäkuu 215 Valtioneuvoston selvitysja tutkimustoiminnan julkaisusarja 9 /215 -yhteenveto Päästökauppajärjestelmän

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan

Lisätiedot

KIIREELLINEN PÄÄTÖSLAUSELMA

KIIREELLINEN PÄÄTÖSLAUSELMA EU:N JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS KIIREELLINEN PÄÄTÖSLAUSELMA EU:n ja Latinalaisen Amerikan kanta ilmastoon ja ilmastonmuutokseen liittyviin aiheisiin Pariisin huippukokouksessa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.2.2017 COM(2017) 51 final 2017/0016 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS otsonikerrosta heikentävistä aineista tehdyn Montrealin pöytäkirjan muuttamista koskevan Kigalissa hyväksytyn

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.6.2016 COM(2016) 395 final 2016/0184 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja

Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja Energiateollisuus ry:n syysseminaari 13.11.2014, Finlandia-talo

Lisätiedot

Voiko energiatehokkuudella käydä kauppaa? Valkoisten sertifikaattien soveltuvuus Suomeen. Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 12.1.

Voiko energiatehokkuudella käydä kauppaa? Valkoisten sertifikaattien soveltuvuus Suomeen. Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 12.1. Voiko energiatehokkuudella käydä kauppaa? Valkoisten sertifikaattien soveltuvuus Suomeen Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari ET:n ympäristötutkimusseminaari 1 VALKOISILLA SERTIFIKAATEILLA TEHDÄÄN

Lisätiedot

Puhtaan energian paketti Niina Honkasalo VNK EU-asioiden osasto

Puhtaan energian paketti Niina Honkasalo VNK EU-asioiden osasto Puhtaan energian paketti 25.1.2017 Niina Honkasalo VNK EU-asioiden osasto Puhtaan energian paketti UUSIUTUVA ENERGIA Direktiivi uusiutuvan energian edistämisestä ENERGIA- TEHOKKUUS Energiatehokkuusdirektiivi

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen ohjaus kohti kestävää liikennettä. Risto Saari Auto- ja kuljetusalan tulevaisuusseminaari, Laurea 9.10.2008

Yhteiskunnallinen ohjaus kohti kestävää liikennettä. Risto Saari Auto- ja kuljetusalan tulevaisuusseminaari, Laurea 9.10.2008 Yhteiskunnallinen ohjaus kohti kestävää liikennettä Risto Saari Auto- ja kuljetusalan tulevaisuusseminaari, Laurea 9.10.2008 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 1991

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta VÄLIAIKAINEN 2003/0173(COD) 10. joulukuuta 2003 LAUSUNTOLUONNOS teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 10.1.2007 SEK(2007)7 KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA Maailmanlaajuisen ilmastonmuutoksen rajoittaminen kahteen celsiusasteeseen Toimet vuoteen 2020 saakka

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0313 (NLE) 14254/14 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Hyvä käytäntö kunnan ilmastopäästöjen. asettamiseen ja seurantaan. Maija Hakanen, ympäristöpäällikkö Kuntien ilmastokampanja 8.11.

Hyvä käytäntö kunnan ilmastopäästöjen. asettamiseen ja seurantaan. Maija Hakanen, ympäristöpäällikkö Kuntien ilmastokampanja 8.11. Hyvä käytäntö kunnan ilmastopäästöjen vähentämistavoitteiden asettamiseen ja seurantaan Maija Hakanen, ympäristöpäällikkö Kuntien ilmastokampanja 8.11.2012 Seinäjoki Mihin otetaan kantaa Tavoitteiden vertailuvuodet,

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0341/61. Tarkistus. Flavio Zanonato S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0341/61. Tarkistus. Flavio Zanonato S&D-ryhmän puolesta 9.12.2015 A8-0341/61 61 2 kohta 2. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, että kaikissa energiaunioniin liittyvissä lainsäädäntöehdotuksissa noudatetaan tavallista lainsäätämisjärjestystä,

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 05.08.2002 KOM(2002) 451 lopullinen 2002/0201 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 95/2/EY muuttamisesta elintarvikelisäaineen E

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus

Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus Helena Säteri, ylijohtaja ARY 4.8.2009 Valkeakoski Helena Säteri, ympäristöministeriö/ ARY Asuntomessuseminaari Valkeakoskella 4.8.2009 Kohti uutta

Lisätiedot

LIITE PÄIVITETTY ENERGIAUNIONIN ETENEMISSUUNNITELMA. asiakirjaan

LIITE PÄIVITETTY ENERGIAUNIONIN ETENEMISSUUNNITELMA. asiakirjaan EUROOPAN KOISSIO Bryssel 18.11.2015 CO(2015) 572 final ANNEX 1 LIITE PÄIVITETTY ENERGIAUNIONIN ETENEISSUUNNITELA asiakirjaan KOISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA

Lisätiedot

Ilmastopolitiikan lähiajan näkymät hiilinielujen näkökulmasta. Juhani Tirkkonen Tampere

Ilmastopolitiikan lähiajan näkymät hiilinielujen näkökulmasta. Juhani Tirkkonen Tampere Ilmastopolitiikan lähiajan näkymät hiilinielujen näkökulmasta Juhani Tirkkonen Tampere 6.2.2019 EU:n energia- ja ilmastotavoitteet 2030 EU:n ilmastotavoitteet KHK vähennystavoite vähintään 40 % vuoteen

Lisätiedot

Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset. Ympäristöministeriö

Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset. Ympäristöministeriö Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset Pekka Kalliomäki Ympäristöministeriö 1 EU:n asettamat raamit ilmasto- ja energiastrategialle Eurooppa-neuvoston päätös Kasvihuonekaasupäästötavoitteet: vuoteen

Lisätiedot

Taloudellisen tilanteen kehittyminen

Taloudellisen tilanteen kehittyminen #EURoad2Sibiu Taloudellisen tilanteen kehittyminen Toukokuu 219 KOHTI YHTENÄISEMPÄÄ, VAHVEMPAA JA DEMOKRAATTISEMPAA UNIONIA EU:n kunnianhimoinen työllisyyttä, kasvua ja investointeja koskeva ohjelma ja

Lisätiedot

Asia Komission tiedonanto lämmitystä ja jäähdytystä koskevasta EU:n strategiasta

Asia Komission tiedonanto lämmitystä ja jäähdytystä koskevasta EU:n strategiasta Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00131 EOS Puhakka Pentti(TEM) 17.03.2016 Asia Komission tiedonanto lämmitystä ja jäähdytystä koskevasta EU:n strategiasta Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen, mutta ihminen voimistaa sitä toimillaan. Tärkeimmät ihmisen tuottamat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO

Lisätiedot

Komission ehdotus uusiutuvan energian direktiiviksi; U 5/2017 vp

Komission ehdotus uusiutuvan energian direktiiviksi; U 5/2017 vp Komission ehdotus uusiutuvan energian direktiiviksi; U 5/2017 vp Eduskunnan ympäristövaliokunta 31.5.2018 Päivi Janka Hallitusneuvos TEM/energiaosasto Komission puhtaan energian paketti Komissio julkaisi

Lisätiedot

Maa- ja metsätaloustuottajien näkemykset Pariisin ilmastokokoukseen

Maa- ja metsätaloustuottajien näkemykset Pariisin ilmastokokoukseen Maa- ja metsätaloustuottajien näkemykset Pariisin ilmastokokoukseen Elinkeinoelämän keskustelutilaisuus ilmastoneuvotteluryhmän kanssa 18.5.2015 Ympäristöjohtaja Liisa Pietola Maa- ja metsätaloustuottajain

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0184(COD) 26.2.2013. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0184(COD) 26.2.2013. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 26.2.2013 2012/0184(COD) LAUSUNTOLUONNOS teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta liikenne- ja matkailuvaliokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA

ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA YK:n Polaari-vuosi ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA Ilmastonmuutos on vakavin ihmiskuntaa koskaan kohdannut ympärist ristöuhka. Ilmastonmuutos vaikuttaa erityisen voimakkaasti arktisilla alueilla. Vaikutus

Lisätiedot

Ohjeet tervehdyttämisjakson pidentämisestä poikkeuksellisen epäsuotuisissa tilanteissa

Ohjeet tervehdyttämisjakson pidentämisestä poikkeuksellisen epäsuotuisissa tilanteissa EIOPA-BoS-15/108 FI Ohjeet tervehdyttämisjakson pidentämisestä poikkeuksellisen epäsuotuisissa tilanteissa EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1-60327 Frankfurt Germany - Tel. + 49 69-951119-20; Fax.

Lisätiedot

EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset. Mikael Ohlström Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014

EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset. Mikael Ohlström Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014 EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014 EU:n energia- ja ilmastopolitiikan nykytila Kolme rinnakkaista tavoitetta vuoteen 2020 ( 20-20-20 ) 1) Kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Edessä väistämätön muutos

Edessä väistämätön muutos Edessä väistämätön muutos 50 kestävää ratkaisua Jätkäsaareen -tilaisuus Pirkko Heikinheimo, VNK Ennakoitu lämpeneminen tällä vuosisadalla Ilman ilmastopolitiikkaa Sen kanssa Lähde: MIT Sektorit kuvaavat

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 18.7.2008 2008/0013(COD) TARKISTUKSET 824-827 Mietintöluonnos Avril Doyle (PE407.778v01-00) ehdotuksesta

Lisätiedot

Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu?

Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu? Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu? ClimBus päätösseminaari Finlandia-talo, 9.6.2009 Timo Karttinen Kehitysjohtaja, Fortum Oyj 1 Rakenne Kilpailuedusta ja päästöttömyydestä Energiantarpeesta ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 2011

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 2011 EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 2011 EUROALUEEN VALTION- TAI HALLITUSTEN PÄÄMIESTEN JULKILAUSUMA Euroopan unioni ja euroalue ovat tehneet viimeisten 18 kuukauden aikana paljon talouden ohjausjärjestelmän

Lisätiedot

Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 15.10.2010 2010/0195(COD) LAUSUNTOLUONNOS liikenne- ja matkailuvaliokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 12.11.2014 2014/0124(COD) LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta työllisyyden

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Espoon tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Espoon tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Espoon tulevaisuusfoorumi 27.1.2010 Mitä tulevaisuusselonteko sisältää? Tavoite: vähäpäästöinen Suomi TuSessa hahmotellaan polkuja kohti hyvinvoivaa ja vähäpäästöistä yhteiskuntaa

Lisätiedot

EU:n metsästrategia; missä mennään. Teemu Seppä Robinwood Plus -työpaja Kajaani 8.12.2011

EU:n metsästrategia; missä mennään. Teemu Seppä Robinwood Plus -työpaja Kajaani 8.12.2011 EU:n metsästrategia; missä mennään Teemu Seppä Robinwood Plus -työpaja Kajaani 8.12.2011 Esityksen sisältö tilanne EU:ssa metsäasioiden käsittelyn osalta nykyinen EU:n metsästrategia EU:n metsästrategian

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. huhtikuuta 207 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 207/006 (NLE) 7725/7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: CLIMA 73 ENV 294 MI 278 DEVGEN 48 ONU 47 NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lisätiedot

EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka. Liisi Klobut / Kansainvälisten ja EU-asiain yksikkö 23.9.2010 1

EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka. Liisi Klobut / Kansainvälisten ja EU-asiain yksikkö 23.9.2010 1 EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka Liisi Klobut / Kansainvälisten ja EU-asiain yksikkö 1 EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka Suomen ympäristöpolitiikka on tänä päivänä vahvasti EU-politiikkaa, sillä lähes

Lisätiedot

Ympäristöuhat eivät pysähdy kansallisilla rajoilla

Ympäristöuhat eivät pysähdy kansallisilla rajoilla YMPÄRISTÖ VALVONTA Mitä etua siitä on sinulle? Ympäristöuhat eivät pysähdy kansallisilla rajoilla Tästä syystä EU:n jäsenvaltiot ovat päättäneet ottaa käyttöön toimia, joilla suojellaan kansalaisten terveyttä

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.12.2016 COM(2016) 793 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Tiettyjen neuvoston direktiivin 91/692/EY mukaisesti annettujen unionin ympäristöalan

Lisätiedot

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Lisätiedot

ottaa huomioon neuvoston yhteisen kannan (14843/1/2002 C5-0082/2003) 1,

ottaa huomioon neuvoston yhteisen kannan (14843/1/2002 C5-0082/2003) 1, P5_TA-PROV(2003)0318 Pakkaukset ja pakkausjätteet *** II Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma neuvoston yhteisestä kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi pakkauksista

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.3.2019 C(2019) 1839 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 12.3.2019, asetuksen (EU) N:o 389/2013 muuttamisesta Kioton pöytäkirjan toisen velvoitekauden teknisen

Lisätiedot

Uskotko ilmastonmuutokseen? Reetta Jänis Rotarykokous 24.10.2013

Uskotko ilmastonmuutokseen? Reetta Jänis Rotarykokous 24.10.2013 Uskotko ilmastonmuutokseen? Reetta Jänis Rotarykokous 24.10.2013 Maapallolle saapuva auringon säteily 100 % Ilmakehästä heijastuu 6% Pilvistä heijastuu 20 % Maanpinnasta heijastuu 4 % Lämpösäteily Absorboituminen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.6.2001 KOM(2001) 332 lopullinen 2001/0132 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION TIEDONANTO RAJAT YLITTÄVÄÄ TYÖELÄKETARJONTAA KOSKEVIEN VEROESTEIDEN POISTAMISESTA KOM(2001) 214 LOPULLINEN

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION TIEDONANTO RAJAT YLITTÄVÄÄ TYÖELÄKETARJONTAA KOSKEVIEN VEROESTEIDEN POISTAMISESTA KOM(2001) 214 LOPULLINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖ Vero-osasto 8.11.2001 EU/291001/0844 Suuri valiokunta 00102 EDUSKUNTA ASIA: EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION TIEDONANTO RAJAT YLITTÄVÄÄ TYÖELÄKETARJONTAA KOSKEVIEN VEROESTEIDEN POISTAMISESTA

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2013 COM(2013) 621 final 2013/0303 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön sisävesiliikenteen aluskapasiteettia koskevista toimintalinjoista sisävesiliikenteen

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia komission ehdotuksesta EU:n päästökauppajärjestelmän tarkistamiseksi

Kysymyksiä ja vastauksia komission ehdotuksesta EU:n päästökauppajärjestelmän tarkistamiseksi MEMO/08/35 Bryssel 23 tammikuuta 2008 Kysymyksiä ja vastauksia komission ehdotuksesta EU:n päästökauppajärjestelmän tarkistamiseksi 1) Mikä on päästökaupan tarkoitus? EU:n päästökauppajärjestelmän tarkoituksena

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 11.6.2008 2008/0013(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN ETÄTUOTANTO

UUSIUTUVAN ENERGIAN ETÄTUOTANTO UUSIUTUVAN ENERGIAN ETÄTUOTANTO ESITYKSEN KESKEINEN SISÄLTÖ TAUSTA UUSIUTUVAN ETÄTUOTANNON HUOMIOIMINEN OSANA ENERGIATEHOKKUUSSÄÄNTELYÄ TUKEMINEN KANSALLISESTI 24.1.2019 2 SÄHKÖN JA LÄMMÖN ETÄTUOTANTOON

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

Pariisin ilmastosopimus

Pariisin ilmastosopimus Pariisin ilmastosopimus Hallituksen esitys Pariisin sopimuksen hyväksymisestä ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta Ympäristövaliokunta 18.10.2016 Outi Honkatukia,

Lisätiedot

direktiivin kumoaminen)

direktiivin kumoaminen) Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi neuvoston direktiivin 2003/48/EY kumoamisesta (säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin kumoaminen)

Lisätiedot

Vuoteen 2030 ulottuvat ilmasto- ja energiatavoitteet kilpailukykyiselle, varmalle ja vähähiiliselle EU:n taloudelle

Vuoteen 2030 ulottuvat ilmasto- ja energiatavoitteet kilpailukykyiselle, varmalle ja vähähiiliselle EU:n taloudelle EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Bryssel, 22.1. 2014 Vuoteen 2030 ulottuvat ilmasto- ja energiatavoitteet kilpailukykyiselle, varmalle ja vähähiiliselle EU:n taloudelle Komissio esittelee tänään uudet

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 20.6.2013 B7-****/2013 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavan kysymyksen B7-****/2013 johdosta työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan mukaisesti EU:n

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Aluepolitiikka-, liikenne- ja matkailuvaliokunta VÄLIAIKAINEN 2002/0259(COD) 10. helmikuuta 2003 LAUSUNTOLUONNOS aluepolitiikka-, liikenne- ja matkailuvaliokunnalta ympäristöasioiden,

Lisätiedot

Energiaa ja ilmastostrategiaa

Energiaa ja ilmastostrategiaa Säteilevät naiset seminaari 17.3.2009 Energiaa ja ilmastostrategiaa Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Kasvihuonekaasupäästöt, EU-15 ja EU-25, 1990 2005, EU:n päästövähennystavoitteet

Lisätiedot

1995 Schengen Sisämarkkinat

1995 Schengen Sisämarkkinat Tähänastisista saavutuksista... 1957 Rooman sopimus 1992 Maastrichtin sopimus 1995 Schengen 2004 Laajentuminen itään 1987 Erasmus 1993 Sisämarkkinat 2002 Euro 2012 Nobelin rauhanpalkinto 1 10 painopistettä

Lisätiedot

LIITE. ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta. asiakirjaan

LIITE. ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.12.2015 COM(2015) 661 final ANNEX 1 LIITE ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta asiakirjaan Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.4.2016 COM(2016) 183 final 2016/0094 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ICAO:n elinten laatimaan kansainvälisestä ilmailusta aiheutuvia

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.3.2015 COM(2015) 141 final 2015/0070 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta

Lisätiedot

Uusiutuvan energian direktiivi RED II, tilannekatsaus

Uusiutuvan energian direktiivi RED II, tilannekatsaus Uusiutuvan energian direktiivi RED II, tilannekatsaus Jyväskylä 25.9.2017 Kutsuvierastilaisuus biokaasualan toiminnanharjoittajille ja viranomaisille Järjestäjät: Keski-Suomen liitto ja Suomen Biokaasuyhdistys

Lisätiedot

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 30.3.2012 2011/0274(COD) LAUSUNTOLUONNOS teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta aluekehitysvaliokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.3.2014 COM(2014) 140 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti neuvoston ensimmäisessä

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2298(INI) 1.3.2013

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2298(INI) 1.3.2013 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 2012/2298(INI) 1.3.2013 MIETINTÖLUONNOS Euroopan unionin liikenneteknologiastrategian kehittämisestä tulevaisuuden kestävän liikkuvuuden edistämiseksi

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/2149(INI) 23.6.2017 TARKISTUKSET 1-13 Franz Obermayr (PE602.824v01-00) perussopimusten määräysten täytäntöönpanosta kansallisten parlamenttien

Lisätiedot

10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A

10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0107 (COD) 10425/19 TRANS 387 CODEC 1241 CH 34 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen torjunta maksaa, mutta vähemmän kuin toimettomuus Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski Presidenttifoorumi

Ilmastonmuutoksen torjunta maksaa, mutta vähemmän kuin toimettomuus Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski Presidenttifoorumi Ilmastonmuutoksen torjunta maksaa, mutta vähemmän kuin toimettomuus Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski Presidenttifoorumi 10.11.2009 Ilmastonmuutos maksaa Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski 10.11.2009

Lisätiedot

PUBLIC /16 sj/mn/pt 1 DG E 1 LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 12788/16 LIMITE

PUBLIC /16 sj/mn/pt 1 DG E 1 LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 12788/16 LIMITE Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 12788/16 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: LIMITE PUBLIC PV/CONS 45 ENV 629 CLIMA 131 Euroopan unionin neuvoston 3486. istunto (ympäristö),

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu Energiavaltaisen teollisuuden energiatehokkuussopimus Info- ja keskustelutilaisuus Ravintola Bank, Unioninkatu 22, Helsinki 14.6.2007 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu Uuden energiatehokkuussopimuskokonaisuuden

Lisätiedot

15295/14 HG/phk DGB 3. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) 15295/14. Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) PECHE 526

15295/14 HG/phk DGB 3. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) 15295/14. Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) PECHE 526 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) 15295/14 PECHE 526 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS LIS-kalastuksen

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-8. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0000(INI) Lausuntoluonnos Enrique Guerrero Salom (PE438.

TARKISTUKSET 1-8. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0000(INI) Lausuntoluonnos Enrique Guerrero Salom (PE438. EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kehitysyhteistyövaliokunta 10.2.2010 2010/0000(INI) TARKISTUKSET 1-8 (PE438.237v02-00) ehdotuksesta suositukseksi neuvostolle EU:n painopisteistä YK:n yleiskokouksen 65.

Lisätiedot

.RPLVVLR NHKRWWDD MlVHQYDOWLRLWD YDXKGLWWDPDDQ WDORXGHOOLVLDMD\KWHLVNXQQDOOLVLDXXGLVWXNVLD

.RPLVVLR NHKRWWDD MlVHQYDOWLRLWD YDXKGLWWDPDDQ WDORXGHOOLVLDMD\KWHLVNXQQDOOLVLDXXGLVWXNVLD ,3 Bryssel 14. tammikuuta 2003.RPLVVLR NHKRWWDD MlVHQYDOWLRLWD YDXKGLWWDPDDQ WDORXGHOOLVLDMD\KWHLVNXQQDOOLVLDXXGLVWXNVLD -lvhqydowlrlghq RQ YDXKGLWHWWDYD SRQQLVWHOXLWDDQ XXGLVWXVWHQ WRWHXWWDPLVHNVL MRWWD

Lisätiedot

Joustojärjestelmän mukaisesti markkinoille saatetut moottorit ***I

Joustojärjestelmän mukaisesti markkinoille saatetut moottorit ***I P7_TA-PROV(2011)0452 Joustojärjestelmän mukaisesti markkinoille saatetut moottorit ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 25. lokakuuta 2011 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Pirkanmaan Ilmasto- ja energiastrategian seuranta. Heikki Kaipainen Pirkanmaan ELY-keskus

Pirkanmaan Ilmasto- ja energiastrategian seuranta. Heikki Kaipainen Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan Ilmasto- ja energiastrategian seuranta Heikki Kaipainen Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan ympäristöohjelman ja Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian yhteinen seurantaseminaari Pirkanmaan ilmasto-

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.1.2015 COM(2014) 749 final 2014/0358 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan vuoden 1979 yleissopimukseen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C5-0041/1999 19/07/1999 ***II YHTEINEN KANTA Asia: NEUVOSTON 23 PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA 1999 VAHVISTAMA YHTEINEN KANTA (EY) N:o.../99 EUROOPAN PARLAMENTIN JA

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. tammikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. tammikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0375 (COD) 15090/16 ADD 3 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Maailmanlaajuinen ilmastosopimus 2015 Mitä se vaatii?

Maailmanlaajuinen ilmastosopimus 2015 Mitä se vaatii? Maailmanlaajuinen ilmastosopimus 2015 Mitä se vaatii? Ville Niinistö Ympäristöministeri COP 19 -seminaari: Kohti maailmanlaajuista ilmastosopimusta vuonna 2015 28.10.2013 IPCC:n 5. arviointiraportin tulokset

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki N 715/2006 - Suomi. Finnvera Oyj:n verovapaus. Arvoisa ulkoministeri 1. MENETTELY

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki N 715/2006 - Suomi. Finnvera Oyj:n verovapaus. Arvoisa ulkoministeri 1. MENETTELY EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 25.IX.2007 K(2007) 4297 lopull. Asia: Valtiontuki N 715/2006 - Suomi. Finnvera Oyj:n verovapaus Arvoisa ulkoministeri 1. MENETTELY 1. Suomen viranomaiset ilmoittivat komissiolle

Lisätiedot

TARKISTUKSET 2-8. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0138(COD) Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE v01-00)

TARKISTUKSET 2-8. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0138(COD) Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 9.11.2011 2011/0138(COD) TARKISTUKSET 2-8 Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE474.076v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 12.1.2009 KOM(2008) 904 lopullinen 2007/0198 (COD) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla

Lisätiedot

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Vähäpäästöisen talouden haasteita Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Haaste nro. 1: Kasvu Kasvu syntyy työn tuottavuudesta Hyvinvointi (BKT) kasvanut yli 14-kertaiseksi

Lisätiedot

Pariisin ilmastosopimus. Harri Laurikka, @paaneuvottelija 14.12.2015

Pariisin ilmastosopimus. Harri Laurikka, @paaneuvottelija 14.12.2015 Pariisin ilmastosopimus Harri Laurikka, @paaneuvottelija 14.12.2015 Pariisin sopimus: oikeudellisesti sitova ratifioitava valtiosopimus kattava: vähintään 55 maata ja 55 % päästöistä sovelletaan 2020 jälkeen

Lisätiedot

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti 28.3.2013 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 26 päivänä maaliskuuta 2013, jäsenvaltioiden vuosittaisten päästökiintiöiden määrittämisestä kaudeksi 2013 2020 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua.

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. Se asettaa itselleen energiatavoitteita, joiden perusteella jäsenmaissa joudutaan kerta kaikkiaan luopumaan kertakäyttöyhteiskunnan

Lisätiedot

7495/17 team/ht/hmu 1 DGG 1A

7495/17 team/ht/hmu 1 DGG 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7495/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat ECON 223 ENV 276 CLIMA 67 N

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 23.11.2012 2012/0202(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

RAKENTAMISEN UUDISTUVAT ENERGIAMÄÄRÄYKSET. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto (TkL Mika Vuolle Equa Simulation Finland Oy)

RAKENTAMISEN UUDISTUVAT ENERGIAMÄÄRÄYKSET. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto (TkL Mika Vuolle Equa Simulation Finland Oy) RAKENTAMISEN UUDISTUVAT ENERGIAMÄÄRÄYKSET Keski-Suomen Energiatoimisto (TkL Mika Vuolle Equa Simulation Finland Oy) 1 Sisältö Rakennusten energiankulutus Rakentamisen määräykset murroksessa Kuinka parantaa

Lisätiedot

SAK:n päivitetyt energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet

SAK:n päivitetyt energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet SAK:n päivitetyt energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet Viesti on selvä nykyinen päästöjenvähennysten taso ei riitä 2 Fossiilisen energian osuus globaalisti yhä n. 85 % 4.3.2019 3 Paine lisätä kunnianhimoa

Lisätiedot

Syöttötariffit. Vihreät sertifikaatit. Muut taloudelliset ohjauskeinot. Kansantalousvaikutukset

Syöttötariffit. Vihreät sertifikaatit. Muut taloudelliset ohjauskeinot. Kansantalousvaikutukset UUSIUTUVAN ENERGIAN OHJAUSKEINOT KANSANTALOUDEN KANNALTA Juha Honkatukia VATT Syöttötariffit Vihreät sertifikaatit Muut taloudelliset ohjauskeinot Kansantalousvaikutukset UUSIUTUVAN ENERGIAN OHJAUSKEINOT

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen: Heikki Granholm

Maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen: Heikki Granholm U 5/2017 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä (uusiutuvan

Lisätiedot