Kunnallishallinnon tietotekniikka

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnallishallinnon tietotekniikka 1997-1998"

Transkriptio

1 Sivu 1/7 Kunnallishallinnon tietotekniikka Suomen Kuntaliitto Johdanto Kuntaliitto lähetti marraskuussa 1997 tietotekniikan käyttöä ja kehitystä koskevan kyselyn kaikille kunnille ja kuntayhtymille. Kartoituksessa käytetty kyselylomake on liitteessä 1. Kysely on jatkoa vuonna 1981 aloitetulle kyselyjen sarjalle. Kunnallishallinnon tietotekniikkaneuvottelukunta KATKO:n aloitti kyselyt ja niitä on tehty kahden vuoden välein. Katkon toiminnan lakkauttamisen jälkeen kyselyn suorittajana on ollut Suomen Kuntaliitto. Kyselyiden vertailukelpoisuus on pyritty mahdollisuuksien mukaan säilyttämään kustannusten, niiden erittelyjen, työasemien sekä henkilöstön osalta. Vuoden 1997 kysely on vuoden 1995 kyselyn lailla tietosisällön osalta kevyempi aikaisempiin verrattuna. Kysely lähetettiin 715:lle kunnalle ja kuntayhtymälle. Vastauksia kertyi 237. Vastausprosentti jäi 30 %. Se on alhaisempi kuin vuoden 1995 kyselyn, jossa vastausprosentti oli 50%. Koska kyselyn tavoitteena ei ole ollut täyden kattavuuden saaminen. Sen avulla on pyritty muodostamaan kokonaiskuvaa kunnallishallinnon tietotekniikan tilasta ja muutoksista. Vastauksia ei lähdetty erillisellä "karhukieroksella" keräämään lisää. Peruskyselyn tuloksia on täydennetty muuta kautta kertyneellä tiedolla. 2. Henkilöstö 2.1 Tietotekniikan kehittämisestä vastaavat Erot kuntien tavoissa ratkaista tietotekniikan hallintaan liittyviä asioita poikkeavat hyvin paljon toisistaan. Seuraavassa taulukossa on tarkasteltu kunnan tietotekniikasta vastaavien ("vastuuhenkilö" -termi otettiin käyttöön 1980-luvulla) ammattinimikkeiden jakautumista: Taulukko 1 Kunnassa tietotekniikasta vastaavan henkilön ammattinimikkeen jakautuminen 1995 ja 1997 Ammattinimike % % Atk-ammatti Talousjohtaja tai vastaava 19 2 Kunnansihteeri tai vastaava Suunnittelusihteeri tai vastaava 7 13 Kunnanjohtaja 7 5 Kanslisti/toimistovirkailija 5 4 Kamreeri - 7 Insinööri tai teknikko 3 - Kirjanpitäjä 3 2 Muu 7 20 Vuoden 1995 kyselyssä todettiin että, atk-ammattilaisen palkanneiden kuntien määrä on kasvanut nopeasti. Suuntaus tietotekniikan ammattilaisten palkkamisessa näyttää jatkuvan. Aivan uutena ryhmänä on mukaan tullut kamreerit. Selittävänä tekijän voidaan pitää kunnallishallinnon laskentajärjestelmien voimakasta uusimista siirryttäessä uuteen kirjanpitojärjestelmään. Yli asukkaan kunnassa toimii useimmiten atk-ammattilainen kunnaan tietotekniikasta vastaavana. 2.2 ATK-henkilöstön lukumäärä Kuva 1

2 Sivu 2/7 Kunnallishallinnossa päätoimisesti tietotekniikan parissa työskentelevien määrä on vuodesta 1995 kasvanut selvästi. Lisäystä on tapahtunut etenkin keskisuurissa kunnissa sekä kansanterveystyön ja keskiasteen koulutuksen kuntayhtymissä. Tällä hetkellä atk-henkilöstön kokonaismäärä on noin Näistä kunnissa työskentelee noin Loput n. 800 työskentelee erikoissairaanhoidon kuntayhtymissä, keskiasteella ja kansanterveystyön kuntayhtymissä. Päätoimisten tietotekniikkahenkilöstön lisäksi kunnissa työskenteli runsaasti sivutoimisia, projektihenkilöstöä sekä ulkopuolisilta ostettiin henkilöstöpalveluita. Yhteensä näiden henkilöiden työpanos oli vuonna 1997 n henkilötyövuotta. Vuoteen 1999 mennessä luku nousee lähes 1500 henkilötyövuoteen. Taulukko 2 Muun kuin päätoimisen atk-henkilöstön työmäärä arviot vuosille 1997 ja Vuosi 1997 Vuosi 1999 Projektihenkilöstö Sivutoimisten työpanos Ulkopuolelta ostettu henkilötyö YHTEENSÄ Kustannukset Joka toinen vuosi tehdyn kyselyn ensimmäisen vuoden tiedot (1996) ovat tilinpäätöstietoja ja toisen vuoden (1997) budjetoituja menoja ja kolmannen vuoden (1998) tiedot perustuvat kuntien arvioihin ennen lopullisen budjetin vahvistamista. Vaikka ne eivät olekaan sinänsä vertailukelpoisia, ei tällä lopputuloksen luotettavuuteen ole katsottu olevan olennaista merkitystä. Suurimmissa yksiköissä on ollut vaikeuksia saada mukaan kaikkien vastuualueiden kustannuksia.

3 Sivu 3/7 Koulujen tietotekniikan jättäminen kyselyn ulkopuolelle vaikuttaa merkittävästi kokonaissummiin. Kuva 2 Kunnallishallinnon tietotekniikan kasvun "notkahdus" 90-luvun alussa on ohitettu ja vuoden 1996 voimakas kasvu (lähes 30 %) on nostanut menot samalle tasolle kuin ne olisivat olleet 80-luvun lopun normaalin kasvun jatkuessa. Selityksenä erittäin voimakkaaseen kasvuun on laskentatoimen järjestelmien laaja uusiminen ja 90-luvun uudistustarpeiden purkautuminen. Kuva 3

4 Sivu 4/7 Laitteistoinvestointien osuus kokonaismenoista vuosina on ollut jatkuvasti laskussa. Vuonna 1998 sen osuus tulee olemaan mukaan hiukan yli 20 % kun se vuonna 1990 oli yli 40 %. Ohjelmistojen käyttöoikeuksiin ja ylläpitoon arvioidaan käytettävän enemmän (27 %). Tietotekniikkahenkilöstön palkkakustannuksien osuus oli 25 %. Kunnan koon perusteella ei kyselyn mukaan ollut vaikutusta kuinka suuri osuus sen kokonaismenoista käytettiin tietotekniikkaan. Vaihtelua, johon vaikuttaa erityisesti investointimenojen ottaminen huomioon, on edelleen melkoisesti. Taulukko 3 ATK-menojen osuus kokonaismenoista kunnissa vuonna 1996 (1995) Asukasmäärä keskiarvo minimi maksimi alle (0.40) 0.09 (0..3) 1.26 (1.70) (0.44) 0.14 (0.11) 1.88 (1.07) (0.49) 0.28 (0.17) 0.97 (0.98) yli (0.68) 0.25 (0.40) 1.14 (1.14) Kaikka 0.51 (0.40) 0.09 (0.03) 1.88 (1.70) 4. Laitteet

5 Sivu 5/7 4.1 Työasemat Kunnissa ja kuntayhtymissä on ns. hallinnollisessa käytössä tällä hetkellä noin työasemaa, joista mikrotietokoneita on yli (65 prosenttia). Päätteiden lukumäärä on edelleenkin kasvanut erityisesti terveydenhuollossa, mutta tulee jonkin verran vähentymään seuraavina vuosina. Valtionhallinnossa mikrotietokoneiden osuus on selvästi suurempi eli yli 80 prosenttia. Kuva 4 Verrattuna esimerkiksi valtionhallintoon tai johonkin yksityispuolen sektoriin on työasemaasteen määrittely kunnallishallinnossa vaikeaa. Muutama vuosi sitten arvioitiin, että kunnissa ja kuntayhtymissä työskentelee hyvin väljästi määritellyssä hallinnollisessa työssä noin henkilöä eli vajaa puolet koko työvoimasta. Edellä mainitun arvion perusteella voidaan työasema-asteeksi arvioida lähes 90 prosenttia. Tätäkään lukua ei vielä voi rinnastaa esimerkiksi valtionhallinnon prosentin lukuun. Työasema-asteen laskemista vaikeuttaa lisäksi se, että kunnissa ja kuntayhtymissä voi yhteisen työaseman käyttö monesti olla varsin perusteltua. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa sairaalan vuodeosasto, jossa yhtä työasemaa käyttää sujuvasti kolmivuorotyössä hyvinkin suuri henkilöstömäärä. Uusia mikrotietokoneita kunnallishallintoon arvioidaan kuntiin hankittavan 1998 yli kappaletta. Kyselyssä ei selvitetty kuinka suuri osa näistä tulee korvamaan jo vanhentunutta kalustoa. 4.2 Lähiverkot Lähiverkkojen käyttöjärjestelmissä jatkuu Windows NT:n suosio kasvaminen. Kuva 5

6 Sivu 6/7 Vuoteen 1999 mennessä arvioidaan NT verkkokäyttöjärjestelmän osuuden mitattuna palvelinlaitteiden lukumääränä nousevan lähes 60 %:iin. 5 Tietoverkkojen hyödyntäminen Tietoverkot ja niiden hyödyntäminen on kunnallishallinnossa vakiinnuttanut asemansa. Kyselyn perusteella tehdyn suoran arvion perusteella kunnissa ja kuntayhteisöissä oli vuoden 1997 lopussa. Taulukko 4 Tietoverkkojen hyödyntäminen kunnallishallinnossa. WWW-sivut Sähköpostitunnuksia Yleinen sähköpostitunnus asiointia varten Intranet ratkaisu käytössä 70 %:lla kpl 10 %:lla 20 %:lla 6 Kehittäminen Kysymykseen kolmesta tärkeimmän hankkeen joukkoon vastaajat arvioivat seuraavat kehittämiskohteet on esitetty tärkeimmät kehittämiskohteet. Kehittäminen jakautuu useille eri osa-alueille. Tietoliikene ratkaisujen kehittäminen (sisäinen verkko, alueverkko ja internetyhteydet) on ajankohtainen yli 20 %:ssa vastauksista. Näiden lisäksi asianhallinta, taloushallinto ja terveydenhuollon järjestelmien kehittäminen on lähivuosina merkittävää. Kuvio 6 Kolmen tärkeimmän joukkoon arvioidut kehittämishankkeet.

7 Sivu 7/7 7 Yhteistyö Vastanneista ilmoitti harjoittavan tietoteknistä tuotannollista yhteistyötä seuraavasti: Taulukko 6 Tietotekninen yhteistyö kunnallishallinnossa. Muiden julkishallinnon yhteisöjen kanssa 38 % Yhteispalvelussa 22 % Tietoliikentessä (alueverkot) 50 % Opetus- sivistys- ja kultuuritoimessa 40 % Yhdyskunta- ja tekniset palvelut 13 % Sosiaali- ja terveystoimi 30 % Sisäiset palvelut (talous-,henkilöstö- tai tietohallinto) 23 % Tiedustelut: simo.tanner@kuntaliitto.fi, puh

Kunnallishallinnon tietotekniikka 1995-1997

Kunnallishallinnon tietotekniikka 1995-1997 Kunnallishallinnon tietotekniikka 1995-1997 Suomen Kuntaliitto 1996 Virhe. Tuntematon valitsimen 2 argumentti. 1. Johdanto Kuntaliitto lähetti tietotekniikan käyttöä ja kehitystä koskevan kyselyn kaikille

Lisätiedot

KUNTIEN SÄÄSTÖTOIMET JA TULONLISÄYSKEINOT

KUNTIEN SÄÄSTÖTOIMET JA TULONLISÄYSKEINOT KUNTIEN SÄÄSTÖTOIMET JA TULONLISÄYSKEINOT SYKSY 211 Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKS VTK Anna Laiho Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ...4 2. SÄÄSTÖTOIMET JA TULONLISÄYSKEINOT KUNNISSA....5 2.1 Tehdyt säästötoimet.5

Lisätiedot

Valtion tuottavuustilasto 2007

Valtion tuottavuustilasto 2007 Julkinen talous 2008 Valtion tuottavuustilasto 2007 Valtion tuottavuuden kasvu hidastui vuonna 2007 Valtion virastojen ja laitosten tuottavuuskehitys heikkeni vuonna 2007 edellisvuoteen verrattuna. Työn

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015

TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015 TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015 Kuntaliitto on julkaissut suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannusvertailun 2014 kesäkuussa 2015. Julkaisun mukaan n terveydenhuollon ikävakioidut

Lisätiedot

Suurten ja keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveystoimen kustannukset vuonna 2016

Suurten ja keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveystoimen kustannukset vuonna 2016 Suurten ja keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveystoimen kustannukset vuonna 2016 Taustatilaisuus medialle 30.5.2017 Teija Mikkola erityisasiantuntija Esityksen sisältö Mitä ja miten tutkittu? Keskeisiä

Lisätiedot

Kainuun maakunta - kuntayhtymä Yhteisten palvelujen asiakastyytyväisyyskysely

Kainuun maakunta - kuntayhtymä Yhteisten palvelujen asiakastyytyväisyyskysely Kainuun maakunta - kuntayhtymä Yhteisten palvelujen asiakastyytyväisyyskysely Timo Leinonen Minna Leinonen 15.12.2006 JOHDANTO Kainuun maakunnan yhteisten palvelujen vuosisuunnitelmassa vuodelle 2006 oli

Lisätiedot

Neuvolan asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset toiminnan kehittämisen perustana

Neuvolan asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset toiminnan kehittämisen perustana Neuvolan asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset toiminnan kehittämisen perustana Salla Sainio, kehittämispäällikkö, THL Eija Luoto, projektipäällikkö, THL Kansalliset asiakaspalautekyselyt Mitä ovat kansalliset

Lisätiedot

Selvitys palveluseteleiden käytöstä kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalveluissa tilanne vuoden 2018 lokakuussa

Selvitys palveluseteleiden käytöstä kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalveluissa tilanne vuoden 2018 lokakuussa Selvitys palveluseteleiden käytöstä kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalveluissa tilanne vuoden 2018 lokakuussa Anu Nemlander Mari Sjöholm Sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelusetelikysely

Lisätiedot

Keuhkoahtaumapotilaan ohjaus kuntoon

Keuhkoahtaumapotilaan ohjaus kuntoon Keuhkoahtaumapotilaan ohjaus kuntoon Minna Virola, sairaanhoitaja, projektityöntekijä, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP), Oulaskankaan sairaala Sairaanhoitajapäivät, Helsinki 17.3.2011 24.10.2011

Lisätiedot

Lomautuksia ja irtisanomisia luvassa?

Lomautuksia ja irtisanomisia luvassa? Lomautuksia ja irtisanomisia luvassa? Tiedotustilaisuus KT:n henkilöstömenosäästötiedustelun tuloksista 11.12.2013 Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen KT:n henkilöstömenosäästötiedustelu Tiedustelussa selvitettiin

Lisätiedot

Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen

Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen 1. sosiaalitoimi: 351,1 M, ei sisällä lasten päivähoitoa 2. perusterveydenhuolto:

Lisätiedot

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen 1 Taustamuuttujat Enemmistö vastaajista muodostui pienemmistä yrityksistä ja yksinyrittäjistä. Vastaajista suurin ryhmä koostuu

Lisätiedot

RIKKIHEKSAFLUORIDIN (SF6) KÄYTTÖ SÄHKÖNJAKELULAITTEISSA yhteenveto verkonhaltijoille tehdystä kyselystä, tilastovuosi 2009

RIKKIHEKSAFLUORIDIN (SF6) KÄYTTÖ SÄHKÖNJAKELULAITTEISSA yhteenveto verkonhaltijoille tehdystä kyselystä, tilastovuosi 2009 RIKKIHEKSAFLUORIDIN (SF6) KÄYTTÖ SÄHKÖNJAKELULAITTEISSA yhteenveto verkonhaltijoille tehdystä kyselystä, tilastovuosi 2009 Sähköverkonhaltijoille (jakelu-, alue- ja kantaverkko) lähetettiin keväällä 2010

Lisätiedot

Kysely yritysten valmiudesta palkata pitkäaikaistyötön

Kysely yritysten valmiudesta palkata pitkäaikaistyötön Kysely yritysten valmiudesta palkata pitkäaikaistyötön 18.2.2005 1 KYSELY YRITYSTEN VALMIUDESTA PALKATA PITKÄAIKAISTYÖTÖN 1 1 Yhteenveto Yrityksiltä kysyttiin eri toimenpiteiden vaikuttavuudesta pitkäaikaistyöttömien

Lisätiedot

Sipoon väestön terveyspalvelujen tarve on, lähinnä väestön ikärakenteesta ja sairastavuudesta johtuen, keskimääräistä vähäisempää.

Sipoon väestön terveyspalvelujen tarve on, lähinnä väestön ikärakenteesta ja sairastavuudesta johtuen, keskimääräistä vähäisempää. SIPOO Väestökehitys on runsaan 17 100 asukkaan kunta (väkiluku 31.12.1999) itäisellä Uudellamaalla. Kunnan väestö on keskimääräistä nuorempaa, alle 15 vuotiaita on noin 12 % väestöstä eli selvästi enemmän

Lisätiedot

tässä selvityksessä sitä, että kyselyyn vastannut

tässä selvityksessä sitä, että kyselyyn vastannut Yksityishammaslääkärityövoima lokakuussa 2005 ANJA EEROLA, TAUNO SINISALO Hammaslääkäriliitto selvitti julkisen ja yksityisen sektorin hammaslääkärien työvoimatilanteen lokakuussa 2005 kahdella kyselyllä,

Lisätiedot

OHJE 1 (5) 16.12.2011 VALMERI-KYSELYN KÄYTTÖOHJEET. Kyselyn sisältö ja tarkoitus

OHJE 1 (5) 16.12.2011 VALMERI-KYSELYN KÄYTTÖOHJEET. Kyselyn sisältö ja tarkoitus OHJE 1 (5) VALMERI-KYSELYN KÄYTTÖOHJEET Kyselyn sisältö ja tarkoitus Valmeri-kysely on työntekijöille suunnattu tiivis työolosuhdekysely, jolla saadaan yleiskuva henkilöstön käsityksistä työoloistaan kyselyn

Lisätiedot

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2013

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2013 Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 213 1,7 % Toimintakulut 38,3 mrd. : Palkat ja palkkiot 16,39 mrd. 3,6 %,7 % 1,6 %,2 %,3 % 3,8 % Henkilösivukulut 4,96 mrd. Palvelujen ostot 9,78 mrd. Materiaalin

Lisätiedot

Lukio ja sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikka selvitys 2014

Lukio ja sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikka selvitys 2014 Lukio ja sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikka selvitys 2014 Kurt Torsell Kartoituksen toteutus Suomen Kuntaliitto toteutti syksyllä 2013 ensimmäistä kertaa kouluille suunnatun

Lisätiedot

Kuntatalous neljännesvuosittain

Kuntatalous neljännesvuosittain Julkinen talous Kuntatalous neljännesvuosittain, 1. vuosineljännes Kuntien toimintakulut olivat 9,0 miljardia euroa tammi-maaliskuussa Vuoden tammi-maaliskuussa kuntien ulkoiset toimintakulut olivat 9,0

Lisätiedot

Palvelusetelikysely kunnille tammi-helmikuussa 2012. Erityisasiantuntija Anu Nemlander

Palvelusetelikysely kunnille tammi-helmikuussa 2012. Erityisasiantuntija Anu Nemlander Palvelusetelikysely kunnille tammi-helmikuussa 2012 Erityisasiantuntija Anu Nemlander Palvelusetelikysely kunnille Uusi palvelusetelilainsäädäntö astui voimaan 1.8.2009 ja sitä sovelletaan kuntien järjestämiin

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009 Päivi Hakulinen Seppo Vaalavuo SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 4 2. Tehokas TUKES... 4 Henkilöstömäärä... 4 Keski-ikä... 5 Vaihtuvuus... 6 Työaika... 7

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2016 Tilastotiedote 12/ 2017

TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2016 Tilastotiedote 12/ 2017 TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2016 Tilastotiedote 12/ 2017 Suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannusvertailun 2016 mukaan Kuopion terveydenhuollon ikävakioidut reaalikustannukset olivat 2467 e/ asukas.

Lisätiedot

Kunnallinen sosiaalihuollon täydennyskoulutus vuonna 2007

Kunnallinen sosiaalihuollon täydennyskoulutus vuonna 2007 Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (5) Kunnallinen sosiaalihuollon täydennyskoulutus vuonna 2007 Lainsäädännön muutokset voimaan 1.8.2005 Vuoden 2005 elokuun alusta tuli voimaan sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 TutkimusYksikön julkaisuja 1/2012 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 perälauta suosituin korotusvaihtoehdoista JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry sopivat lokakuussa 2011

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa

Lisätiedot

Kuvio 1. Suurten kaupunkien ja koko maan väestö (ikäryhmittäin ) Kuvio 2. Yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä suurissa kaupungeissa

Kuvio 1. Suurten kaupunkien ja koko maan väestö (ikäryhmittäin ) Kuvio 2. Yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä suurissa kaupungeissa Kuvio 1. Suurten kaupunkien ja koko maan väestö (ikäryhmittäin 31..05) Ikäryhmät 5 + v. 1,51 1, %-osuus koko maan väestöstä %-osuus suurten kaupunkien väestöstä 75- v. 5-7 v.,3 5,7 7,3,53 50- v. 1,5 1,0

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) prosenttia 12/ 1 (9) 31.12. Väestö Vuoden lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 89, josta Lieksassa 11 77, Nurmeksessa 7998 ja Valtimolla 2.321 asukasta. Juuan väkimäärä oli 536. Pielisen Karjalan

Lisätiedot

Budjetointiohje vuoden 2014 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2015-2016

Budjetointiohje vuoden 2014 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2015-2016 BUDJETOINTIOHJE 1 (6) Budjetointiohje vuoden 2014 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2015-2016 Yleistä arvioinnin taustaa Tässä ohjeessa on käsitelty kattavasti kaikkia maksuluokkia koskevat asiat yhdessä

Lisätiedot

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ tutkimus KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2009 1 Tiivistelmä Yrittäjien lomat Suomen Yrittäjien maaliskuun 2009 lopussa tekemässä jäsenkyselyssä tiedusteltiin yrittäjiltä lomista ja lomatoiveista

Lisätiedot

Kuntien kustannus- ja resurssikysely Kela-siirrossa 1-4/2017

Kuntien kustannus- ja resurssikysely Kela-siirrossa 1-4/2017 Kuntien kustannus- ja resurssikysely Kela-siirrossa 1-4/2017 Erilliskyselyn keskeiset tulokset Ellen Vogt Kyselyn tavoite ja rakenne Kysely jakautui kahteen osaan» Toimeentulotuen kustannukset sekä päätös-

Lisätiedot

Seinäjoen koulutoimen kysely syksy Analyysit Kodin ja koulun yhteistyö Edufin, Simo Pokki

Seinäjoen koulutoimen kysely syksy Analyysit Kodin ja koulun yhteistyö Edufin, Simo Pokki Seinäjoen koulutoimen kysely syksy 2007 Analyysit Kodin ja koulun yhteistyö Edufin, Simo Pokki Koko kysely (3 kpl) Normaali koulukohtainen tulos karkealla tasolla: henkilöstö on tyytyväisintä ja vanhemmat

Lisätiedot

Juhta 11.6.2014 Kuntien tietotekniikkakartoituksen esittely. Erityisasiantuntija Elisa Kettunen

Juhta 11.6.2014 Kuntien tietotekniikkakartoituksen esittely. Erityisasiantuntija Elisa Kettunen Juhta 11.6.2014 Kuntien tietotekniikkakartoituksen esittely Erityisasiantuntija Elisa Kettunen Aiheet Tunnusluvut ja tietohallinnon organisointi Toiminnan kehittäminen ja haasteet Avoin data, avoin lähdekoodi

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012

Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012 Rahoitus ja vakuutus 2013 Rahoitustoiminta Rahoitusleasing 2012 Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012 Rahoitusleasinghankinnat olivat 2,1 miljardia euroa vuonna 2012. Edelliseen vuoteen verrattuna

Lisätiedot

Kuntien tietotekniikkakartoituksen toteutus

Kuntien tietotekniikkakartoituksen toteutus Kuntien tietotekniikkakartoituksen toteutus 23.4.2014, Tutkija Tuomas Jalava, FCG 22.4.2014 Sivu 1 FCG Finnish Consulting Group Oy FCG Finnish Consulting Group on Suomen suurimpia monialaisia konsulttiyrityksiä

Lisätiedot

SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005. Etelä-Suomi

SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005. Etelä-Suomi SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005 Alueellisia tuloksia Liite lehdistötiedotteeseen Etelä-Suomi Kuljetusalan yleiset näkymät ovat jo keväästä 2004 alkaen olleet Etelä- Suomessa huonompia kuin koko maassa

Lisätiedot

Valtion takauskanta 30,6 miljardia joulukuun lopussa

Valtion takauskanta 30,6 miljardia joulukuun lopussa Julkinen talous 213 Valtion takaukset 212, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 3,6 miljardia joulukuun lopussa Valtion takauskanta oli 3,6 miljardia euroa vuoden 212 lopussa. Takauskanta oli joulukuun

Lisätiedot

Potilastietojärjestelmän kouluttajan osaaminen ja asiantuntijuus

Potilastietojärjestelmän kouluttajan osaaminen ja asiantuntijuus Potilastietojärjestelmän kouluttajan osaaminen ja asiantuntijuus Pro gradu -tutkielma TtM Jaana Luostarinen TtM Silja Ässämäki 11.05.2004 Tampere Luostarinen & Ässämäki 1 Miksi tämä aihe? Käyttöönottoprojekteissa

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN

TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN TILASTOJA 22 2012 Helsingin kaupunki Tietokeskus HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2011 Työttömyysaste % ja työttömien lukumäärä Helsingissä osa-alueittain 31.12.2011 Työttömien lukumäärä Helsingin

Lisätiedot

YRITYSTEN KOKEMUKSIA ITMYLLY-HANKKEESTA

YRITYSTEN KOKEMUKSIA ITMYLLY-HANKKEESTA YRITYSTEN KOKEMUKSIA ITMYLLY-HANKKEESTA Jyväskylässä 4.3.2007 Milla Lewandowski SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 1.1 KEHITTÄMISTOIMINTA... 1 1.2 OSALLISTUNEET YRITYKSET... 1 2 SELVITYKSEN TOTEUTUS... 2 3 KEHITTÄMISTOIMINNAN

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2014

Tilinpäätösennuste 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa

Lisätiedot

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2013

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2013 KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT 1 KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT 2 KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT SISÄLLYS TIIVISTELMÄ... 3 1. JOHDANTO... 5 2. YRITTÄJIEN LOMAT... 7 3. KESÄTYÖNTEKIJÄT... 10 Suomen Yrittäjät: KESÄTYÖNTEKIJÄT

Lisätiedot

TAPAHTUMAKARTOITUS 2013

TAPAHTUMAKARTOITUS 2013 TAPAHTUMAKARTOITUS 2013 Tapahtumia Pohjois-Karjalaan hanke 2010-2013 Anna Jetsu Projektikoordinaattori 25.1.2013 1 Tapahtumakartoitus Tapahtumakartoitus toteutettiin 18.12.2012-8.1.2013 Survey Monkey kyselyn

Lisätiedot

OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat. Raportti 1.6.

OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat. Raportti 1.6. OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat Raportti 1.6.2010 Mittarityöryhmä Jorma Honkanen Heikki Likitalo Tuula Peura TeWa LiKu TeKu

Lisätiedot

Kansalaiskyselyn tulokset

Kansalaiskyselyn tulokset ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012 31.12.2014 Kansalaiskyselyn tulokset

Lisätiedot

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2011

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2011 1 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen taustalla olevien syiden kehittyminen s. 2 3.2 Nuorten velkaantumisen taustalla

Lisätiedot

Kuntien tietotekniikka 2013

Kuntien tietotekniikka 2013 Kuntien tietotekniikka 2013 Kuntien tietotekniikkakartoitus on Kuntaliiton tekemä selvitys kuntien ja kuntayhtymien tietotekniikasta ja tietohallinnasta. Kysely tuottaa vertailutietoa Kuntaliiton ja kuntien

Lisätiedot

Näyttö ratkaisee? tutkimuksen keskeisiä tuloksia

Näyttö ratkaisee? tutkimuksen keskeisiä tuloksia Näyttö ratkaisee? tutkimuksen keskeisiä tuloksia Monimuotoisen ohjauksen teemapäivä Hämeenlinna 19.4.2011 Metallityöväen liitto Tutkimuspäällikkö Jorma Antila Tutkimuksen taustaa Metalliteollisuudessa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon ITratkaisujen

Sosiaali- ja terveydenhuollon ITratkaisujen 26.1.2014 Joulukuussa 2013 toteutetun kyselyn tulokset Sosiaali- ja terveydenhuollon ITratkaisujen hyödyntämistä ja tietohallintoa koskeva kysely Tomi Dahlberg Karri Vainio Sisältö 1. Kysely, sen toteutus,

Lisätiedot

RAPORTTI. Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013. Siru Korkala

RAPORTTI. Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013. Siru Korkala RAPORTTI Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013 Siru Korkala Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013 CIMOn kysely oppilaitoksille

Lisätiedot

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2013

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2013 Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 213 1,7 % Toimintakulut 38,3 mrd. : Palkat ja palkkiot 16,39 mrd. 3,6 %,7 % 1,6 %,2 %,3 % 3,8 % Henkilösivukulut 4,96 mrd. Palvelujen ostot 9,78 mrd. Materiaalin

Lisätiedot

Investointitiedustelu

Investointitiedustelu Investointitiedustelu Kesäkuu 2015 Investointitiedustelu Kesäkuu 2015 Sisältö Johdanto... 3 Tiivistelmä... 3 Tiedustelumenetelmä, esitettävät kysymykset ja kattavuus... 3 Teollisuuden ja energia-alan

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelualan tila ja tulevaisuudennäkymät OTE

Hoito- ja hoivapalvelualan tila ja tulevaisuudennäkymät OTE Hoito- ja hoivapalvelualan tila ja tulevaisuudennäkymät OTE Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja TEM raportteja 3/2015 26 4.5 Yksityisen sektorin asema Nykyisessä sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmässä

Lisätiedot

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2013

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2013 Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 213 1,7 % Toimintakulut 38,3 mrd. : Palkat ja palkkiot 16,39 mrd. 3,6 %,7 % 1,6 %,2 %,3 % 3,8 % Henkilösivukulut 4,96 mrd. Palvelujen ostot 9,78 mrd. Materiaalin

Lisätiedot

Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo

Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo TAMMIKUU 19 Uusimaa oli tammikuussa tavanomaista suotuisampi Tuotanto- ja myyntimäärät ovat nousussa Kannattavuus on vähän vuoden takaista parempi Suhdanteiden ennakoidaan hiipuvan aavistuksen verran lähikuukausina,

Lisätiedot

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2005, osa I. Tutkimuksen tausta. Tutkimusasetelma. Tulosten edustavuus

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2005, osa I. Tutkimuksen tausta. Tutkimusasetelma. Tulosten edustavuus Palkkatutkimus 2005, osa I Yleiskuva Tutkimuksen tausta Tutkimusasetelma Tietotekniikan liitto (TTL) ja ITviikko suorittivat maalis-huhtikuussa 2005 perinteisen palkkatutkimuksen. Tutkimus on perinteisesti

Lisätiedot

Henkilöstöpalvelut. Odotukset loppuvuoden liikevaihdon kehityksestä ovat positiiviset. Liikevaihdon arvioidaan kasvavan 6,3 prosenttia.

Henkilöstöpalvelut. Odotukset loppuvuoden liikevaihdon kehityksestä ovat positiiviset. Liikevaihdon arvioidaan kasvavan 6,3 prosenttia. Liikevaihtotiedustelu Henkilöstöpalvelujen liikevaihto on yhä vuoden takaista pienempi. Tiedustelun tiedot on tarkoitettu jäsenliiton sisäiseen käyttöön, eikä niitä saa julkaista ilman lupaa. Henkilöstön

Lisätiedot

Selkokielen tarve kunnissa ja valtionhallinnossa 2015

Selkokielen tarve kunnissa ja valtionhallinnossa 2015 1 Selkokielen tarve kunnissa ja valtionhallinnossa 2015 Ari Sainio/Selkokeskus 2015 Selkokeskus teki keväällä 2015 yhteistyössä Suomen Kuntaliiton kanssa kunnille kyselyn selkokielen tarpeesta. Kyselyllä

Lisätiedot

RIKKIHEKSAFLUORIDIN (SF6) KÄYTTÖ SÄHKÖNJAKELULAITTEISSA yhteenveto verkonhaltijoille tehdystä kyselystä, tilastovuosi 2017

RIKKIHEKSAFLUORIDIN (SF6) KÄYTTÖ SÄHKÖNJAKELULAITTEISSA yhteenveto verkonhaltijoille tehdystä kyselystä, tilastovuosi 2017 RIKKIHEKSAFLUORIDIN (SF6) KÄYTTÖ SÄHKÖNJAKELULAITTEISSA yhteenveto verkonhaltijoille tehdystä kyselystä, tilastovuosi 2017 Sähköverkonhaltijoille (jakelu-, alue- ja kantaverkko) lähetettiin keväällä 2019

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 05.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto. 1. painos ISBN 952-213-124-5 Suomen Kuntaliitto Helsinki 2006

Suomen Kuntaliitto. 1. painos ISBN 952-213-124-5 Suomen Kuntaliitto Helsinki 2006 Kuntien viestintätutkimus 2005 ISBN 952-213-124-5 Suomen Kuntaliitto 1. painos ISBN 952-213-124-5 Suomen Kuntaliitto Helsinki 2006 Suomen Kuntaliitto Toinen linja 14 PL 200 00101 Helsinki Puh. (09) 7711

Lisätiedot

8.1.2013 RAPORTTI LIIKUNNAN VAPAAEHTOISTOIMIJOIDEN ITE-ARVIOINNISTA 2012

8.1.2013 RAPORTTI LIIKUNNAN VAPAAEHTOISTOIMIJOIDEN ITE-ARVIOINNISTA 2012 RAPORTTI LIIKUNNAN VAPAAEHTOISTOIMIJOIDEN ITE-ARVIOINNISTA 2012 Tämä on raportti Suomen Parkinson-liiton Liikunnan vapaaehtoistoimijoiden (yhdistysten liikuntavastaavat/kerhon liikuttajat) arvio liikuntatoiminnasta

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Musiikin ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Musiikin ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Musiikin ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Ville Laitinen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2

Lisätiedot

RIKKIHEKSAFLUORIDIN (SF6) KÄYTTÖ SÄHKÖNJAKELULAITTEISSA yhteenveto verkonhaltijoille tehdystä kyselystä, tilastovuosi 2016

RIKKIHEKSAFLUORIDIN (SF6) KÄYTTÖ SÄHKÖNJAKELULAITTEISSA yhteenveto verkonhaltijoille tehdystä kyselystä, tilastovuosi 2016 RIKKIHEKSAFLUORIDIN (SF6) KÄYTTÖ SÄHKÖNJAKELULAITTEISSA yhteenveto verkonhaltijoille tehdystä kyselystä, tilastovuosi 2016 Sähköverkonhaltijoille (jakelu-, alue- ja kantaverkko) lähetettiin keväällä 2016

Lisätiedot

24.5.2011 TIETOHALLINNON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET - VUOSI 2011

24.5.2011 TIETOHALLINNON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET - VUOSI 2011 Muistio 1(9) TIETOHALLINNON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET - VUOSI 2011 1. Johdanto Metropoliassa järjestettiin keväällä 2011 Metropolian tietohallinnon palveluista asiakaskysely. Kysely osoitettiin

Lisätiedot

Miten pyöräilyn olosuhteet Suomessa ovat kehittyneet

Miten pyöräilyn olosuhteet Suomessa ovat kehittyneet Miten pyöräilyn olosuhteet Suomessa ovat kehittyneet 2010-2018 Liikenne ja maankäyttö 2019 9.10.2019 Tanja Onatsu, Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Kyselyyn vastanneet kunnat Kyselyyn vastasi: 150 kuntaa

Lisätiedot

Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto

Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto Johdanto ja keskeiset tulokset Perusterveysbarometri 2 Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto ovat toteuttaneet yhteistyössä

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Tampereen yliopisto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Timo Tiainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016

Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016 31.3.2017 Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016 1 Alustavat tilinpäätöstiedot 2016 Perustuvat kuntiin lähetettyyn kyselyyn tiedot on koottu 13.-29.3.2017 välisenä aikana Tiedot

Lisätiedot

ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008

ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008 Sivu 1(8) ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008 ProCountor tutki syyskuun alussa asiakkaittensa tyytyväisyyttä ProCountor-ohjelmistoon sekä Helpdesk-palveluun. Asiakaskyselyyn vastasi 179 käyttäjää.

Lisätiedot

Kuntien infraomaisuuden hallinta - kyselyn tuloksia

Kuntien infraomaisuuden hallinta - kyselyn tuloksia Tiivistelmä Hanna Menna 16.4.13 Kuntien infraomaisuuden hallinta - kyselyn tuloksia Infra menestyksen perustana - toimiva arki -hankkeen osana toteutettiin infraomaisuuden hallintaa koskeva kysely kuntien

Lisätiedot

Julkisten menojen hintaindeksi

Julkisten menojen hintaindeksi Hinnat ja kustannukset 2015 Julkisten menojen hintaindeksi 2015, 1. vuosineljännes Valtion menojen hintaindeksi nousi 0,3 ja kuntatalouden prosenttia ensimmäisellä vuosineljänneksellä vuodentakaisesta

Lisätiedot

Uudet kunnat. Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri 2.10.2013

Uudet kunnat. Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri 2.10.2013 Uudet kunnat Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri Kunnilla keskeinen rooli julkisen talouden rakennemuutoksessa Kuntien tehtäviä tai niiden perusteella säädettyjä velvoitteita arvioidaan vuosina

Lisätiedot

Ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan hallintokyselyt

Ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan hallintokyselyt Ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan hallintokyselyt Alustavia tuloksia vuoden 2017 kyselyistä Kuntamarkkinat, 13.9.2017 Matti Sahlberg, Tilastotutkija Suomen Kuntaliitto, Alueet ja yhdyskunnat Kyselyiden

Lisätiedot

Lataa Suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannukset vuonna Teija Mikkola. Lataa

Lataa Suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannukset vuonna Teija Mikkola. Lataa Lataa Suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannukset vuonna 2008 - Teija Mikkola Lataa Kirjailija: Teija Mikkola ISBN: 9789522134820 Sivumäärä: 90 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 12.08 Mb Espoo, Helsinki,

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2015

TILASTOKATSAUS 4:2015 Tilastokatsaus 6:212 TILASTOKATSAUS 4:2 1 12.8.2 TIETOJA TYÖVOIMASTA JA TYÖTTÖMYYDESTÄ Työvoiman määrä kasvoi 1 3:lla (,9 %) vuoden 213 aikana Vantaalla työvoimaan kuuluvien joukko on suurentunut vuodesta

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2014

Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2014 Julkinen talous 205 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 204 Julkisyhteisöjen alijäämä 3,3 prosenttia ja velka 59,3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 204 Tilastokeskuksen Eurostatille raportoimien

Lisätiedot

Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa

Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa Julkinen talous 2013 Valtion takaukset 2013, 4 vuosineljännes Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa Valtion takauskanta oli 33,2 miljardia euroa vuoden 2013 neljännen neljänneksen lopussa

Lisätiedot

Erityisvastuualuetasoinen tietohallintoyhteistyö Itä- ja Keski-Suomessa. Antti Kaipainen KYS erva ICT-projektikoordinaattori

Erityisvastuualuetasoinen tietohallintoyhteistyö Itä- ja Keski-Suomessa. Antti Kaipainen KYS erva ICT-projektikoordinaattori Erityisvastuualuetasoinen tietohallintoyhteistyö Itä- ja Keski-Suomessa Antti Kaipainen KYS erva ICT-projektikoordinaattori 1. KYS Erva tietohallintotoimikunnan tavoitteet johtoryhmän asettamien vaatimusten

Lisätiedot

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE ORIVEDEN TULOKSET 1 YLEISKATSAUS Asiakaspalautetta kerättiin 24.10. 6.11.2016 2 Yhteensä Orivedeltä noin 450 vastaajaa Suurin osuus vastaanottotoiminnasta Ahkerimpia vastaajia

Lisätiedot

Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit. Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013

Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit. Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013 Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013 Case Tampere Tampere myllää perusteellisesti vanhuspalvelunsa (Yle 18.9.2013) Asiakkaalle

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2015

Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2015 Julkinen talous 206 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 205 Julkisyhteisöjen alijäämä 2,7 prosenttia ja velka 63, prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 205 Tilastokeskuksen Eurostatille raportoimien

Lisätiedot

Työvoimakyselyn 2019 tulokset Talonrakennusteollisuus alueittain

Työvoimakyselyn 2019 tulokset Talonrakennusteollisuus alueittain Työvoimakyselyn 2019 tulokset Talonrakennusteollisuus alueittain 28.5.2019 Rakennusteollisuuden työvoimakysely 2019: Ulkomaisen työvoiman osuus vakiintunut Työvoimakysely RT:n toimialojen jäsenistölle

Lisätiedot

Petteri Suominen VAPAAEHTOISPALOKUNTIEN ARVOSTUS KUNNALLISTEN PÄÄTTÄJIEN JA KANSALAISTEN KESKUUDESSA

Petteri Suominen VAPAAEHTOISPALOKUNTIEN ARVOSTUS KUNNALLISTEN PÄÄTTÄJIEN JA KANSALAISTEN KESKUUDESSA Petteri Suominen VAPAAEHTOISPALOKUNTIEN ARVOSTUS KUNNALLISTEN PÄÄTTÄJIEN JA KANSALAISTEN KESKUUDESSA 1. Johdanto Marraskuussa 2002 julkistetussa tutkimuksessa Arvon mekin ansaitsemme yhtenä tutkimuskohteena

Lisätiedot

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Taustaa Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtionavustusta opetusryhmien pienentämiseksi vuodesta 2010 lähtien. Vuosina 2013 ja 2014 myönnettävä summa on kasvanut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128. Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1. 128 Vuoden 2012 maaliskuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128. Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1. 128 Vuoden 2012 maaliskuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1 1525/02.02.02/2012 128 Vuoden 2012 maaliskuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet Valmistelijat / lisätiedot: Jyrkkä Maria, puh. (09) 816 83136 Heikkinen

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Aikuiskoulutustutkimus 2006 Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Kielitaito, tietotekniikan käyttö, ammattikirjallisuus ja koulutusmahdollisuudet Suomalaiset osaavat vieraita kieliä, käyttävät tietokonetta ja seuraavat ammattikirjallisuutta

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2015

Lappeenrannan toimialakatsaus 2015 Lappeenrannan toimialakatsaus 2015 26.10.2015 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2015

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2015 Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 215,7 % 2, % 4,5 % 1, % 6,1 % 7,8 % 19,7 % 1,6 % 11, % 36,6 % Toimintakulut 36,75 mrd. : Palkat ja palkkiot 16,13 mrd. Henkilösivukulut 4,88 mrd. Palvelujen

Lisätiedot

Sijoitetun lapsen koulunkäynnin tukeminen. SISUKAS-työskentelymallin vaikuttavuuden arviointi. Lisäliite

Sijoitetun lapsen koulunkäynnin tukeminen. SISUKAS-työskentelymallin vaikuttavuuden arviointi. Lisäliite Sijoitetun lapsen koulunkäynnin tukeminen SISUKAS-työskentelymallin vaikuttavuuden arviointi Lisäliite 2 Tässä raportin lisäliitteessä on jatkettu yksityiskohtaisempia SISUKASlasten kartoitusten tarkasteluja

Lisätiedot

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2008 1

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2008 1 KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2008 KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2008 1 Tiivistelmä Yrittäjien lomat Suomen Yrittäjien huhtikuussa 2008 tekemässä jäsenkyselyssä tiedusteltiin yrittäjiltä

Lisätiedot

HALLITUKSEN TIETOYHTEISKUNTA- OHJELMA. -tavoitteet - sisältö - toteutus

HALLITUKSEN TIETOYHTEISKUNTA- OHJELMA. -tavoitteet - sisältö - toteutus HALLITUKSEN TIETOYHTEISKUNTA- OHJELMA -tavoitteet - sisältö - toteutus Avausseminaari 25.11.2003 Katrina Harjuhahto-Madetoja ohjelmajohtaja SUOMI TIETOYHTEISKUNTANA MILLAINEN ON TIETOYHTEISKUNTA? tieto

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 10.10.2017 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Liite 23 Opetus- ja kasvatusltk 27.11.2014 Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Kuntaliitto (Lahtinen & Selkee) on vuonna 2014 tehnyt selvityksen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Laittoman ja tullivapaan rajatuonnin vaikutus Itä-Suomen huoltoasemaverkostoon. Pellervon taloustutkimus Paula Horne, Jyri Hietala, Anna-Kaisa Rämö

Laittoman ja tullivapaan rajatuonnin vaikutus Itä-Suomen huoltoasemaverkostoon. Pellervon taloustutkimus Paula Horne, Jyri Hietala, Anna-Kaisa Rämö Laittoman ja tullivapaan rajatuonnin vaikutus Itä-Suomen huoltoasemaverkostoon Pellervon taloustutkimus Paula Horne, Jyri Hietala, Anna-Kaisa Rämö Yleistä selvityksestä Tässä esityksessä kuvataan hankkeen

Lisätiedot

ERA, toimittajasuhteettutkimus. ERA, toimittajatutkimus

ERA, toimittajasuhteettutkimus. ERA, toimittajatutkimus ERA, toimittajasuhteettutkimus tulokset 25.1.2016 1 Lyhyesti Tutkimukseen vastasi 189 henkilöä. Vastausprosentti oli 25%. Vastaajista viisi ei ole lainkaan osallistunut kilpailutuksiin. ERA:aa ei tuntenut

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2014

Henkilöstöraportti 2014 Henkilöstöraportti 2014 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Henkilöstön määrä ja rakenne 3 2.1 Henkilöstömäärä 3 2.2 Henkilöstö sopimusaloittain 4 2.3 Virka- ja työvapaat ja kokonaistyöaika 5 2.4 Ikäjakauma

Lisätiedot

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2008. Tutkimuksen tausta. Tutkimuksen tavoite. Tutkimusasetelma

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2008. Tutkimuksen tausta. Tutkimuksen tavoite. Tutkimusasetelma Palkkatutkimus 2008 Yleiskuva Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoite Tutkimusasetelma Tietotekniikan liitto (TTL) ja Tietoviikko suorittivat kesäkuussa 2008 perinteisen palkkatutkimuksen. Tutkimus on perinteisesti

Lisätiedot

Ekonomi yrittäjänä kysely 2017 Kooste tuloksista

Ekonomi yrittäjänä kysely 2017 Kooste tuloksista Ekonomi yrittäjänä kysely 2017 Kooste tuloksista Anja Uljas Kehitysjohtaja Taustatietoja Suomen Ekonomien ekonomijäsenistä on vajaa kymmenen prosenttia joko pää- tai sivutoimisia yrittäjiä. Joka toinen

Lisätiedot