Vapaa-ajan palvelujen perustehtävä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vapaa-ajan palvelujen perustehtävä"

Transkriptio

1 Vapaa-ajan lautakunta Talousarvio 2016, vapaa-ajan lautakunta 1266/ /2015 Vapaa-ajan lautakunta Valmistelijat: vs.vapaa-aikapäällikkö Heli Antikainen-Pauna, p , kirjastopalveluiden esimies Jaakko Lind, p , vs. liikuntapalveluiden esimies Saku Nikkanen, p , kansalaisopiston rehtori Jukka Tamminen, p Kaupunginhallitus on hyväksynyt toiminnan ja talouden kehyksen sekä talousarvion 2015 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet. Raami vuodelle 2016 ei ole tasapainossa. Vuosikate on pienempi kuin poistot ja tulos on 2,5 miljoonaa euroa alijäämäinen. Vuoden 2016 talousarvion pohjaksi budnettiin on ajettu vuoden 2014 tilinpäätös. Sopeuttamisohjelmassa hyväksytyt toimenpiteet on otettu huomioon. Henkilöstökulujen raamiin on laskettu kaikille voimassa oleville vakansseille palkkarahat ilman palkankorotusvaraa. Sijaisten palkkoihin annettu talousarvioraami on tavoitteellinen. Raamiin pääseminen edellyttää vapaaehtoisten säästötoimien ja vaikeutetun rekrytoinnin jatkamista. Vuoden 2014 tilinpäätöksen toteuma ei kohdennu kaikilta osin oikein. Hallintokuntien on tehtävä tarvittavat muutokset ottaen huomioon kaupunginhallituksen antama talousarvioraami. Budnettiin ajetun talousarviopohjan lautakuntakohtainen toimintakate on suuntaa antava. Määrärahat tulee kohdentaa oikein palvelualueiden sisällä. Vuoden 2016 talousarvio on nettositova lautakuntatasolla eli lautakuntien toimintakate on valtuustoon nähden sitova. Raami on kuitenkin annettu kaupunkitasolle. Investointibudjetin raamipohjana ovat valtuuston hyväksymät investointiohjelmat vuosille. Liitteenä ovat tuloslaskelmat palvelualueittain sekä investointiohjelma. Vapaa-ajan palvelujen perustehtävä Vapaa-ajan palvelut vastaavat kaupungin kulttuuri-, kirjasto-, liikunta-, ja kansalaisopistopalveluiden järjestämisestä kuntalaisten henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Painopisteet Ennaltaehkäisevien ja eri ryhmille kohdennettujen palveluiden lisääminen ja kehittäminen Kehitetään ja tehostetaan vapaa-ajanpalveluita suhteuttamalla palvelutuotanto olemassa oleviin voimavaroihin

2 Kustannustehokkaamman ja kuntalaisten tasapuolisesti saavutettavissa olevan palvelutuotannon toteuttamiseksi lisätään yhteistyötä kolmannen sektorin ja kaupungin oman organisaation kanssa Kuntalaisten aktivoiminen vapaa-ajanpalveluiden pariin Riskit Ydintoimintojen supistuminen kaupungin säästöjen vuoksi Palvelujen toteuttaminen vähenevillä henkilöstöresursseilla Palvelualuekohtaiset perustelut: Kulttuuripalvelut Kulttuuriasian yksikkö Painopisteinä ovat määrärahojen oikea kohdentaminen, saavutettavuus ja yhteistyö. Kulttuuriasiain yksikön toiminnan lähtökohtana on se, että talousarvioon varattu määräraha kohdennetaan mahdollisimman tehokkaasti tuottamaan laadukkaita kulttuuripalveluja kuntalaisille. Tavoite on, että palvelut olisivat kaikkien kuntalaisten tasapuolisesti saavutettavissa asuinpaikasta, sosiaalisesta asemasta tai varallisuudesta riippumatta. Kulttuuriasiain yksikön toiminta nojaa Varsinais-Suomen kulttuuristrategian kantavaan teemaan - kumppanuuteen. Kumppanuutta tarkentavat näkökulmat vastuullisuus, yhteistyötaidot, saavutettavuus ja resurssiviisaus. Kulttuuriasiain yksikön budjetilla toteutetaan kuntalaispalveluja toimimalla yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa avustusten ja ostopalvelun kautta. Talousarvioon on varattu euroa avustuksiin. Tästä summasta myönnetään yleisavustuksia rekisteröidyille kulttuuri- ja taidetoimintaa harjoittaville yhdistyksille ja kohdeavustuksia, joita voivat hakea salolaiset taiteilijat, työryhmät ja kulttuuriyhdistykset. Avustuksia myönnettäessä painopiste on hakijan kulttuuripalvelua tuottavassa toiminnassa. Kulttuuripalvelujen toteuttamisessa kehitetään yhteistyötä ja olemassa olevia palveluja eri toimijoiden kanssa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on varattu euroa palvelujen ostoja varten. Tämä summa käytetään kulttuuritapahtumien ja -toimintojen järjestämiseen yhdistysten ja ammattitaiteilijoista koostuvien työryhmien kanssa tehtävien palvelusopimusten kautta. Näin syntyvän kumppanuuden tarkoituksena on toteuttaa uut ta, innovatiivista ja avointa toimintakulttuuria ja taata samalla kaupunkilaisille laadukas kulttuuritapahtumatarjonta. Verkostomaista yhteistyötä edistetään eri teemojen kuten kulttuurihyvinvoinnin, luovan yrittäjyyden ja tapahtumatyön kautta. Palvelusopimuksin tuotetaan mm. kulttuuritapahtumia vanhoihin kuntakeskuksiin (Kuusjoki, Perniö Suomusjärvi), toistuvat musiikkiesitykset Salon kaupungin tehostetutun palveluasumisen kohteisiin, hoivakoteihin ja palvelukeskuksiin ja Wiurilan kesänäyttelyt oheistoimintoineen. Palvelusopimuksin kustannetaan myös Salo Jazz ry:n tuottamaa

3 ympärivuotista konsertti- ja koulutustoimintaa ja International Jazzfestival -tapahtumassa tehtävää kulttuurityötä ja Salo Lasten laulukaupunki ry:n tuottamaa lasten konsertti- ja toimintatapahtumia. Määrärahasta maksetaan myös kulttuuriasiain yksikön oma klassisen musiikin konserttituotanto taidemuseo Veturitalliin (6-8 kpl) ja laatuelokuvasarja Bio Saloon (10 kpl) ja oopperaa ja balettia valkokankaalla -näytökset Bio Jännässä (6 kpl). Tavoitteena on kuntalaisten aktivoiminen tuottamaan kulttuuritoimintaa ja hyvinvointia itselle ja muille. Jotta vuoropuhelu ei jää yksin avustusten haun ja niiden myöntämisen tasolle, on konkreettinen tavoite toimintamallien luominen kaupungin ja kolmannen sektorin toimijoiden vastuulliselle yhteistyölle ja luottamukselliselle kumppanuudelle kulttuuritarjonnan järjestämisessä ja rahoittamisessa. Museopalvelut Salon museopalvelujen tavoitteena on tarjota yleisölle kuvataide- ja kulttuuriperinnön monipuolisia palveluja. Palvelut sisältävät näyttelyjä Salon taidemuseo Veturitallin ja Salon historiallisen museon SAMUn elektroniikkamuseon tai paikallismuseoiden tiloissa tai tuottamina muualla. Pysyvät tai vaihtuvat näyttelyt ovat tutkittuja ja niihin on tuotettu museota avoimena oppimisympäristönä tukevia toimintoja. Esineellisen ja aineettoman kulttuuriperinnön säilymisessä ja säilyttämisessä jälkipolville lähtökohtana on seudullisen kulttuuriperinnön tallentaminen jäsenneltäviksi kokoelmiksi ja taideperinnön kartuttamisen lähtökohtana on seudullisen taiteen kehityksen tallentaminen sekä viihtyisän elinympäristön edistäminen kaupungin omista tai talletuskokoelmista. Yleisötyön painopisteenä ovat vetovoimaiset, laadukkaasti tuotetut näyttelyt ja niihin valmisteltu museopedagoginen sisältö ja näyttelyjen oheistoimintana luennot ja työpajat. Veturitalli toimii lisäksi kulttuuriasiain yksikön klassisen musiikin konserttitarjonnan areenana, jota varten uusitaan salituolit. Taidemuseo järjestää Veturitallissa kolme päänäyttelyä ja kaksi studionäyttelyä. Päänäyttelyistä kaksi on kotimaisen huippuvalokuvaajan takautuvia näyttelyjä (lehtikuvaaja Juha Metso yhteistyössä Etelä-Karjalan taidemuseon kanssa ja luontokuvaaja Heikki Willamon näyttely) ja yksi oman seudun taiteen historiallinen katselmus (taidemaalarit Uuno Eskola taiteilijaystävineen ja Lyyli Säilä). Studionäyttelynä toteutetaan keväällä Jaana ja Gildas Houessoun tuottama beniniläisen ateljeekuvaajan näyttely. Elektroniikkamuseo jatkaa syksyllä 2014 aloittamansa perusnäyttelyn 3. ja 4. osioiden (monitorien ja puhelimien tuotantohistoriatyön Salossa) valmistamista sekä jo nyt avattujen osioiden täydentämistä. Salossa tuotettujen monitorien valmistuksesta ja yleensä puhelimien, erityisesti Nokian ja sitä edeltäneiden salolaisten puhelimien tuotannosta kertovat näyttelyt täydentävät jo avattuja radioiden ja televisioiden valmistuksesta kertovia osanäyttelyitä. Tavoitteena on saada koko perusnäyttely avoimeksi itsenäisyyden juhlavuoden alkuun. Paikallismuseotoiminnassa kaupungin Marimekko-tekstiilien kokoelmasta kootaan kesänäyttely Meritalon museoon. Museokasvatuksen painopisteenä tuotetaan taidemuseon näyttelyihin

4 julkaisut yhteistyönä taiteilijan kanssa, sekä taiteilijan henkilökuvaa avaavat pienvideot ja teoksia avaavat audio-opastukset ja mobiilisovellukset sivustolle. Elektroniikkamuseon näyttelyyn rakennetaan lapsille toiminnalliset pisteet ns. leikkimökit. Museo valmistaa opastuspaketin esineiden historiasta audio-opastusta varten ja yleisopastuksen näyttelyyn ohjaamaan asiakasta perusnäyttelyyn. Näyttelystä valmistetaan esite museokävijän käyttöön. Kokoelmatyön painopistealueena jatketaan historiallisessa museossa vuonna 2015 aloitettua paikallismuseokohteiden toiminnan kehittämistä ja keskittämistä yhteistyössä yhteisöjen kanssa. Tätä varten perustetaan ohjausryhmä. Ohjausryhmän tehtävänä on mm. kartoittaa yhdistykset, jotka haluavat ottaa vastuuta paikallismuseoiden kokoelmahoidosta ja selvittää yhdistysten kiinnostusta paikallismuseokiinteistöjen omistussuhteen siirtämiseksi yhdistyksille, ja tutkia Perniön museon soveltuvuutta kulttuurihistorialliseksi keskusmuseoksi. Kreivinmäen myllyn lapojen korjaus pyritään toteuttamaan yhteistyössä yhdistyksen kanssa valtiollisen avustuksen turvin. Prosenttitaiteen hankkiminen kaupungin investointi- ja perusparannuskohteisiin käynnistetään muutaman hiljaisen vuoden jälkeen valtion kunnille osoittamien yleisten suositusten mukaisesti. Taidekokoelmille etsitään kaupungilta sisäisesti vuokrattava lisätila, jonka varustelu ja teossiirrot toteutetaan Museopalvelujen raamin mukaisen vuositalousarvion toimintakate on euroa (2015/ euroa). Toiminnan tuotot euroa sisältävät museokaupan myyntitulot ja kaikkien museoiden näyttelyjen pääsylipputulot. Taidemuseon pääsylipun hintaa nostetaan eurolla. Henkilöstömenot ovat euroa, sisältäen 9 vakinaisen henkilön palkat ja ulkopuolisten palkkiota. Elektroniikkamuseon aukipito järjestetään palkkatyöllistetyin. Palvelujen ostot vievät talousarviosta euroa. Suurin meno kohdistuu taidemuseon vaihtuvien näyttelyjen tuotantoon ja Elektroniikkamuseon perusnäyttelyn valmistamiseen. Ne sisältävät mm. kuratointi- ja näyttelyarkkitehtuuripalvelujen ostoa, markkinointia, painotuotteiden suunnittelua ja painamista, näyttelyarkkitehtuurin rakennevalmistusta sekä museokasvatukseen liittyvien toimintojen toteuttamista. Myös museoiden aukipitopalvelut ja tapahtumamenot kustannetaan ostopalveluista. Aineet, tarvikkeet tavarat euroa kohdistuvat näyttelyjen arkkitehtuurissa tarvittaviin materiaaliostoihin ja yleisessä toiminnassa tarvittaviin laitehankintoihin, kalusteisiin ja teoshankintoihin. Muut toimintakulut sisältävät toimitilavuokrat yhteensä , joista sisäisiä vuokria Veturitalli euroa, paikallismuseot euroa (Halikon museo varastoineen, Perniön, Meritalon, Kiikalan, Kiskon ja Suomusjärven museot, Ploomingin torppa, Kreivinmäen ulkomuseo ja Trömbergin kestikievari sekä Salo-Uskelan seuran valokuvakokoelmien käytössä oleva Nakolinna). Ulkoista vuokraa maksetaan Salora-rakennukseen sijaitsevista toimisto- ja Elektroniikkamuseon näyttely- ja varastotiloista euroa. Investointina hankitaan Elektroniikkamuseon 4. osion suunnittelu ja valmistaminen sekä pehmustetut tuolit Veturitalliin yleisötilaisuuksia varten.

5 Museopalveluiden tavoitteena on viedä museoiden näyttelyohjelma läpi onnistuneesti. Salon taidemuseo Veturitallin ja Elektroniikkamuseon näyttelyt ovat valtakunnallisesti vetovoimaisia, saavutettavia ja aukiololtaan ympärivuotisia. Lisäksi tavoitteena on elektroniikkamuseon perusnäyttelyn 3. ja 4. vaiheiden valmiiksi saattaminen nopeutetusti ja paikallismuseoiden aukiolo kesäkaudella ostopalveluin ja määräaikaisella henkilöstön turvin. Tavoitteena on lisäksi taidemuseon kokoelmille soveltuvan säilytystilan vuokraaminen kaupungilta vapautuvista tiloista, taidemuseon kokoelmainventointi ja teossijoituksista huolehtiminen, Leena Vihervaara Marimekko kokoelmasta tarjottavaksi soveltuvan kiertonäyttelyn valmistaminen sekä paikallismuseoita koskevan kehittämissuunnitelman valmistuminen. Riskeinä nähdään mm. vakinaisen henkilöstön (9) määrän putoaminen muutoksissa (eläköityminen, mahdollinen muu siirtyminen), asiakastyöhön soveltuvan määräaikaisen henkilöstön puute, taideteoksien vaurioituminen ahtaissa säilytystiloissa, prosenttiperiaatteen hiipuminen, ongelmat paikallismuseoiden kehittämisessä sekä kulttuurihistoriallisen esineistön säilyminen puutteellisissa säilytystiloissa, mikäli paikallismuseokohteiden iäkkään rakennuskannan hoitamiseen ei saada säännöllistä huoltoa ja korjauksia. Salon elektroniikkamuseon perusnäyttelyn toteutus on jaettu vaiheisiin 1-4, ja niistä ovat valmistuneet osat 1 ja 2 (radion ja television valmistuksien historiat). Vaiheen 3, puhelimen valmistuksen historia ja puhelimien tuotantojen historia Salossa, on museon vuoden 2016 käyttösuunnitelmassa. Viimeinen, 4. osa Monitorien valmistus Salossa on syytä toteuttaa ennakoitua nopeammassa aikataulussa näyttelyn saamiseksi viimeisteltyyn kuntoon itsenäisyyden juhlavuoteen 2017 mennessä. Monitorituotannon osuus on myös edellisiä pienempi ja sen tuotantokustannus keskimäärin puolet edeltävien näyttelyjen tuotantokustannuksista. Monitoriosuus, näyttelyn kokonaisilmeen lopullinen yhtenäistäminen valojen, opasteiden, visuaalisen ilmeen ja sisällöstä kertovien tiedollisten aineiston tuottaminen tehdään nopeutetussa aikataulussa. Kaupunki luopui Kivan käytöstä kulttuuritilana kymmenvuotisen kauden jälkeen 2014 lopussa. Kulttuuriasiain yksikkö siirsi ympärivuotisen, säännöllisesti tuotettavan klassisen musiikin tilaisuutensa Salon taidemuseon Veturitallissa pidettäväksi. Veturitallin nykyiset luentotuolit ovat vuodelta 1998 museon perustamisen ajalta. Piiroisen puutuolit ovat käytössä kahvilassa ja näyttelysaleissa tapahtumissa. Kovina, käsinojia vaille olevina tuoleina ne soveltuvat konserttiyleisölle huonosti. Tuoleja mahtuu Veturitallin pilttuisiin konserttia kohden tuolia. Ominaisuuksiltaan konserttituolin tulee olla kevyt, pehmustettu, osin käsiä tukeva ja ikäihmiselle pehmeydeltään ja leveydeltään soveltuva. Veturitallin säilytystilat ovat ahtaat, ja tuolit tulee pinota 10 tuolin torneihin liikkuviin vaunuihin. Kirjastopalvelut:

6 Kirjastopalvelut tarjoavat perinteisen kirjastopalvelun lisäksi kohtaamispaikan kuntalaisille. Erityisesti lähikirjastoista on muodostunut kuntalaisille yhä merkittävämpi kohtaamispaikka omalla toiminta-alueellaan, koska ne alkavat olla ainoita vapaasti käytettäviä palveluja kaupungin keskustan ulkopuolella. Kirjastojen käyttö on Salossa jatkunut totutun vilkkaana. Salon kaupungin talousvaikeudet lisäävät työttömyyttä ja sitä kautta muun muassa aikuisten uudelleen kouluttautumista Salossa. Nämä molemmat näkyvät kirjaston käytön lisääntymisenä. Ihmisten lisääntynyt vapaa-aika tuo lisää asiakkaita kirjastoille ja esimerkiksi kirjaston työasemien käyttö kasvaa selvästi taloudellisesti vaikeina aikoina. Perinteisesti taloudellisesti huonot ajat ovat lisänneet kirjaston käyttöä. Tämä tarkoittaa Salossa todellista haastetta resurssien riittämiselle, kun kasvavaan palvelun kysyntään vastataan yhä niukkenevilla henkilöstöresursseilla? Vakanssien täyttämättä jättämiset ja sijaisten rekrytointikielto vaikeuttavat palvelun järjestämistä ja palvelujen järkevää mitoitusta. Vuoden 2016 aikana on odotettavissa yhden henkilön eläkkeelle siirtyminen. Kyseisessä tehtävässä palkka ja sivukulut ovat suuruudeltaan Painopistealueet tulevana budjettikautena resurssien puitteissa: - kirjaston palvelukonseptin uudistuksen jatkaminen - kirjaston käyttöjärjestelmän uusiminen ja liittyminen osaksi Vaski-kirjastoja - lapsille, nuorille ja vanhuksille suunnatut kirjastopalvelut - palvelun hyvä tavoitettavuus - henkilöstön jaksamisesta huolehtiminen - yhteistyön lisääminen eri toimijoiden kanssa Vuosien aikana kirjaston käyttöjärjestelmä päivitetään. Samalla Salon kirjastopalvelut liittyvät osaksi Vaski-kirjastoja. Salon kirjastopalveluiden kokoelma yhdistetään Vaskiin loppuvuodesta Käyttöjärjestelmän päivitykseen ja kokoelmien yhdistämiseen liittyvien muutostöiden kustannusarvio on Hinta-arvioon sisältyy Axiell Aurora ja Auroran WebOPAC liittymän kertakustannukset sisältäen järjestelmävaihdon suunnittelun, toteutuksen, formaattimuunnoksen FINMARCista MARC 21:seen sekä asiakas- ja tapahtumatietojen konversion. Käyttöjärjestelmän päivittäminen on edellytys Salon Vaskiin liittymiselle. Samalla se lisää merkittävästi kirjastopalvelujen käyttövarmuutta ja tietoturvaa. Nykyisen käyttöjärjestelmän kehittäminen on jo lopetettu. Kaupungin sopeuttamisohjelmaan on kirjattu Kiikalan ja Muurlan kirjastojen muuttaminen automatisoiduiksi omatoimikirjastoiksi. Muutostyöt ovat osa kaupungin investointeja. Kaupungin sopeuttamisohjelmaan on kirjattu myös Halikon kirjaston toiminnan muuttaminen siten, että nuorisopalvelut toimivat tulevaisuudessa samassa kiinteistössä yhdessä kirjastopalvelujen kanssa. Halikon kirjaston käyttötalouteen on laitettu tätä tarkoitusta varten. Tämä on 2/3 kokonaiskustannuksista. 1/3 muutostöiden menoista rahoitetaan nuorisopalveluiden käyttötaloudesta. MENOT

7 Kirjastopalvelujen toimintakate on vuoden 2016 talousarvioesityksessä eli 3,3 % annettua raamia korkeampi. Ylitys selittyy sillä, että raamissa on huomioitu yhden työntekijän eläkkeelle siirtyminen jo vuoden alusta. Tämä toteutuu kuitenkin vasta vuoden 2016 aikana. Koska tarkkaa eläkkeelle siirtymisaikaa ei ole tiedossa, henkilöstömenoihin on varattu rahaa täysimääräisesti. Henkilöstökulut, Palkan sivukulujen osuus henkilöstömenoista on Vuosilta täyttämättömiä vakansseja on kuusi, joista viisi on lakkautettu. Vakinaisia työntekijöitä on tällä hetkellä 37, joista neljä on osa-aikaisia. Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisten kirjastojen laatusuositusten mukaan kirjastossa tulisi olla yksi kirjastoammatillinen työntekijä jokaista tuhatta asukasta kohti. Salon asukasluvuksi vuonna 2014 on arvioitu Palvelujen ostot, Suurimman yksittäisen menoerän ostopalveluissa muodostaa atk-palvelut (tietoliikenneverkkojen käyttömaksut ja lisenssit) Toinen suuri menoerä on puhtaanapito- ja siivouspalvelut ( ). Aineet, tarvikkeet ja tavarat, Aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden osalta kokonaissumma pienenee vuoden 2015 talousarvioon verrattuna. Suurin osa näistä menoista koostuu aineistomäärärahoista ( ). Esityksen mukaisesti vuoden 2016 aineistomääräraha on 5,71 asukasta kohti (laskettu mukaan). Valtakunnallinen keskitaso on 7 asukasta kohti. Muut toimintakulut, Sisältää muun muassa toimitilavuokrat ( ) ja leasingvuokrat ( ). Toimitilavuokriin on tullut lisäystä , joka on 2,4 % vuoden 2015 talousarvioon verrattuna. Samoin leasingvuokrien osalta on kasvua 2 280, joka on 5 % enemmän. Lisäksi Halikon kirjaston muutostöihin varataan sopeuttamisohjelman mukaisesti , joka on 2/3 kustannuksista. 1/3 kustannuksista menee Nuorisopalveluiden käyttötaloudesta. Muutostöiden tarkoituksena on muuttaa nykyiset Halikon kirjaston tilat siten, että kirjastopalveluiden lisäksi samassa rakennuksessa ovat myös nuorisopalvelut. TULOT Myyntituotot, Sisältää muun muassa asiakkaiden ottamista kopioista ja tulosteista, myydyistä kasseista ja poistokirjojen myynnistä saadut tulot. Muut toimintatuotot, Sisältää muun muassa pääkirjaston kahvilan vuokrat, huomautus- ja

8 varausmaksut, korvattava aineisto ja kaukolainat sekä wc:n käyttömaksut. Summa on 7487 pienempi vuoden 2015 talousarvioon verrattuna. Tulojen vähentyminen selittyy kirjaston kahvilan vuokraamisesta saatavien tulojen pienentymisellä. Investoinnit Vuosille on investointikohteena kirjastopalveluiden käyttöjärjestelmän uusiminen. Nykyinen käytössä oleva Origo korvataan Auroralla. Käyttöjärjestelmän päivitys on ajankohtainen, sillä Origoa ei ole kehitetty enää vuosiin, vaan ainoastaan ylläpidetty. Lisäksi Auroraan siirtyminen on edellytys Salon kirjaston liittymiselle mukaan Vaski-kirjastoihin. Vapaa-ajan lautakunta on tehnyt vuoden 2014 joulukuussa liittymistä koskevan päätöksen. Axiell Finland Oy:ltä saadun tarjouksen perusteella Salon kokoisessa kaupungissa käyttöjärjestelmän päivityskustannukset ovat suuruudeltaan Hankintakustannukset jaetaan Axiellin kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti kolmelle vuodelle, eli / vuosi. Sopeuttamisohjelman mukaisesti Kiikalan ja Muurlan kirjastot automatisoidaan omatoimikirjastoiksi, joissa asioiminen ei edellytä henkilökunnan kokoaikaista läsnäoloa. Automatisoituihin kirjastoihin sisältyvän infrastruktuurin rakentaminen maksaa Axiell Finland Oy:ltä saadun selvityksen mukaan / kohde. Lisäksi kiinteistön muutostöihin tulee varata / kohde. Yhteensä nämä tekevät / kohde. Vuonna 2016 automatisointia koskevat muutostyöt toteutetaan Kiikalassa ja ja vuonna 2017 Muurlassa. Liikuntapalvelut Liikuntapalvelut tarjoavat kaikille asukkaille liikuntaelämyksiä eri puolilla Saloa. Ohjattua liikuntatoimintaa, henkilökohtaista liikuntaneuvontaa, järjestää sekä toteuttaa erilaisia tapahtumia ja kuntokampanjoita. Merkittävin taloudellinen panostus kohdistuu luonnollisesti liikuntapaikkojen rakentamiseen ja ylläpitoon. Liikkumattomuuden lisääntyminen luo kasvavan haasteen myös liikuntapalveluille. Liikunnalla on merkittävä rooli ennalta ehkäisevässä työssä ja näin myös kaupungin kulujen hillitsemisessä. Liikuntapalvelujenkin hupenevista resursseista huolimatta on haettava uusia tapoja tarjota kustannustehokkaasti entiset palvelut sekä luovasti toteuttaa uusia palveluja asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Tämä tarkoittaa yhä enemmän kolmannen sektorin ja vapaaehtoistyön mukaan ottamista. Lisäksi erilaisten hanketukien käyttöä tulisi tehostaa erityisesti uusien toimintatapojen kehittämisessä. Liikuntapalveluiden osalta talousarvio ei sisällä uusia vakansseja. Raami on tiukka ja liikuntapaikkojen hoidossa keskitytään vain olemassa oleviin tiloihin ja kiinteistöihin. Mahdollinen uhka talousarvion ylitykselle on voimakkaasti vaihtuvat sääolosuhteet jotka voivat kasvattaa liikuntapaikkojen hoitoon liittyviä kustannuksia. Liikuntaneuvontaa ja siihen liittyvää matalan kynnyksen ryhmäliikuntaa kehitetään entisestään yhdessä terveyspalveluiden kanssa. Lapsiperheiden yhdessä liikkumiseen haetaan

9 uusia toimintamalleja. Yhteistyötä tiivistetään kaupungin sisällä sosiaalipalveluiden sekä ulkopuolella yhdistysten kanssa. Kaupungin sopeuttamisohjelmaan kirjattu eräistä saunoista luopuminen tuodaan erikseen päätettäväksi vuoden 2016 aikana. Alueilla toimivien yhdistysten kanssa pyritään hakemaan ratkaisua ilman, että saunoja suoranaisesti lakkautettaisiin. Rannat ja saunat ovat edelleen kaupungin omaisuutta ja niistä suoraan luopuminen ei kaupungilta menoja poista. Urheilupuiston peruskorjauksen toinen vaihe on tarkoitus toteuttaa suunnitelman mukaan ja on yksinään suurin investointi liikuntapalveluissa. Lisäksi esitetään Marian koulun pihan remonttia, joka tuo kauan kaivatun lähiliikuntapaikan Halikon keskustaan sekä luonnollisesti elävöittää koulun oppilaiden välituntiliikuntaa. Koulujen pihojen liikuntarakentamisesta on suunnitelma jossa kahden vuoden välein on tarkoitus kunnostaa yhden Salolaiskoulun piha. Irtaimen omaisuuden investoinnit on kuvattu tarkemmin liitteessä. Liikuntapaikkojen irtain omaisuus Hankinnoilla ei ole negatiivista vaikutusta käyttötalouteen. Vuosi 2016, : Kokkilan uimalaituri on tullut käyttöikänsä päähän. Vanhaa ei käytännössä voi enää korjata ja alkaa olla käyttäjille vaarallinen. Vanha tulee purkaa ja uusi rakentaa tilalle. ( ). Urheilupuistossa sijaitsevan perhepuiston yhteyteen on viherpalveluiden kanssa suunniteltu toteutettavaksi kuntoilualue joka palvelisi perhepuistossa vierailevia vanhempia sekä urheilupuiston muita käyttäjiä. Kuntoilupaikan rakentamiseksi on käsittelyssä myös kuntalaisaloite. Liikuntapalveluiden osuus välineistä on ( ). Liikuntapaikkojen hoitoon uusi pakettiauto ( ) sekä kenttien hoidon kalustoa (moottorikelkka sekä keinonurmen hoitoon aura ja harja yht ). Salohallin tulostaulujen uusiminen ( ) 2 kpl siirrettäviä katsomoita urheilupuistoon (15 000) Vuosi 2017, e Urheilupuiston yläkentän peruskorjaus valmistuu 2017 ja samalla tulee ajankohtaiseksi uusia eri lajien välineistöä. Alustavan kartoituksen ja tarjousten perusteella kustannusarvio on n Kuntoratojen osalta uusi lamppudirektiivi astuu voimaan 2015 ja silloin nyt käytössä olevien lamppujen (elohopeahöyry) valmistus ei ole enää sallittua. Nykyiset varastolamput riittävät ehkä vuosiin asti. Kun varastot loppuvat, tulee sekä lamppu että valaisin vaihtaa toisentyyppiseksi. Mm. tämän vuoksi on tehty suunnitelmaa kuntoratojen tulevaisuudesta ja lakkautettu neljä kuntorataa vuosina Jäljelle jäävien kuntoratojen osalta on tehty yhdessä sähkösuunnittelijan kanssa laskelma uusista led-valaisimista kuntoradoille ja on laskettu kuntoratojen valaisinten määrä. Valaisimien vaihto led-valaisimiin maksaa 11 kuntoradan osalta n e, hinta ei sisällä uusia valaisintolppia. Käyttökuluissa 20 vuoden laskennassa led-valaisin on edullisin kulutuksen ja huoltovapauden takia. Laskennallisesti elinkaarikustannuksissa monimetallilamppu on kallein kulutuksen ja lampun korkean hinnan takia.

10 Vuosi 2018, e Vuonna 2018 kuntoratojen lamppujen uusintaa on edelleen jatkettava (n e). Lisäksi pitää uusia Urheilupuiston ns. 5-kentän (keinonurmen alapuolella oleva kenttä) sadettajajärjestelmä, joka on tehty 1990-luvulla. Uuden sadettajajärjestelmän hinnaksi on laskettu e. Jäähalliin tarvitaan uusi kaukalo ( e). Vanha kaukalo voidaan tarvittaessa sijoittaa ulkojäille. Kansalaisopisto Salon kansalaisopiston päätehtävänä on tarjota mahdollisuuksia vapaan sivistystyön lain mukaiseen opiskeluun ja itsensä kehittämiseen. Opisto noudattaa elinikäisen oppimisen periaatteita ja tukee yksilöiden persoonallisuuden monipuolista kehittymistä sekä kykyä toimia yhteisöissä. Opisto laatii vuosittain kaupungin asukkaiden ja yhteisöjen tarpeisiin pohjautuvan opinto-ohjelman, joka kattaa monipuolisesti eri oppiaineet ja toteutetaan hajasijoitetusti toimialueen eri puolilla opintojen saavutettavuuden helpottamiseksi. Kansalaisopisto antaa opetusta taito- ja taideaineissa, kielissä, tieto- ja viestintätekniikassa, liikunnassa ja yhteiskunnallisissa aineissa. Vapaan sivistystyön ohella kansalaisopisto järjestää taiteen perusopetusta yleisen oppimäärän mukaisesti lapsille ja nuorille neljällä taiteenalalla: kuvataiteessa, käsityössä, musiikissa ja teatteritaiteessa. Opistossa on mahdollista suorittaa myös avoimen yliopiston ja avoimen ammattikorkeakoulun opintoja. Lisäksi opisto toteuttaa maksupalvelu- ja henkilöstökoulutusta. Tavoitteet Opiston opintotarjonnan ylläpitäminen mahdollisimman laajana, laadukkaana, monipuolisena ja alueellisesti kattavana, jotta sillä kyettäisiin vastaamaan siihen varsin runsaaseen ja monenkirjavaan kysyntään, joka opiston palveluihin kohdistuu. Yhteistyön lisääminen ja laajentaminen toimialueen asukkaiden sekä paikallisten ja alueellisten toimijoiden kanssa. Monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden edistäminen on yksi vapaan sivistystyön laissa korostettu vapaan sivistystyön tavoite, jota kansalaisopisto toteuttaa kurssitarjonnallaan. Maksupalvelu- ja hanketoiminnan kehittäminen Henkilöstön hyvinvoinnista huolehtiminen sekä osaamisen ylläpitäminen ja parantaminen Riskit 2015 Kaupungin taloustilanteesta johtuvien, tehtyjen ja mahdollisesti tulevien sopeuttamistoimien vaikutukset - kurssitarjonnan määrään ja monipuolisuuteen - opiston asiakaspalveluiden laatuun - henkilöstön jaksamiseen työssä.

11 Painopistealueet 2016 Opetustarjonnan saavutettavuutta parannetaan lisäämällä mahdollisuuksien mukaan päiväopetuksen määrää ja kohdentamalla tarvittaessa opintotarjontaa keskeisille osallistujaryhmille. Yhteistyötä on tarkoituksenmukaista kehittää erityisesti kolmannen sektorin, alueella toimivien muiden oppilaitosten sekä kaupungin muiden palveluiden ja yksiköiden kanssa. Yhteistoiminnan tavoitteena on monipuolistaa opintotarjontaa, parantaa tarjonnan laatua ja kustannustehokkuutta sekä osuvuutta varsinkin kohdennetuissa palveluissa. Salon vaikea tilanne korostaa erityisesti tarvetta kohdentaa kurssitoimintaa työttömille. Myös maahanmuuttajakoulutusta pyritään kehittämään edelleen niin vapaan sivistystyön puolella kuin myös laatimalla opistotoimintaan uudenlaisia toimintamalleja. Maahanmuuttajakoulutuksen toteuttamiseen ja kehittämiseen saadaan hankerahoitusta Opetushallitukselta. Pyrkimyksenä on lisätä kansalaisopiston omin toimenpitein järjestettävää, opetushenkilöstölle, erityisesti tuntiopettajille suunnattua pedagogista ja didaktista osaamista vahvistavaa koulutusta, sekä parantaa myös tuntiopettajien vaikutusmahdollisuuksia opiston toimintaan. Opisto on saanut Lounais-Suomen Aluehallintovirastolta rahoitusta tähän työhön, jota tehdään yhdessä joidenkin muiden lähiympäristön opistojen kanssa. Maksupalvelukurssit ja hanketoiminta tuovat kansalaisopistolle ulkopuolista rahoitusta, jonka avulla voidaan mm. kehittää opintotoimintaa eri kohderyhmille ja vahvistaa kurssitarjontaa joidenkin teemojen osalta. Erityisesti Opetushallituksen rahoitukset tarjoavat mahdollisuuden tehdä kehitystyötä opiston perustoiminnan tasolla ilman paljon työtä vaativaa hankebyrokratiaa. Määrärahojen perustelut Kurssimaksut ovat opiston merkittävin tulolähde. Kurssimaksutulojen määrä on arvioitu euroksi vuonna Yhteensä muiden tulojen kanssa ennakoitu tulojen määrä on euroa. Kansalaisopiston toimintakate on vain hiukan suurempi kuin vuoden 2015 talousarviossa ja huomattavasti talousarviokehystä pienempi. Vuosi 2014, johon kehys pohjautuu, poikkesi huomattavasti vuodesta Vuoden 2014 lopussa päättyi kaksi suurehkoa projektia, joiden menot ja tulot eivät näy seuraavien vuosien talousarvioissa. Toinen tekijä oli opiston muutto Turun AMK:n Salon yksikön tiloihin, mikä nosti opiston vuokrakustannuksia sekä hetkellisesti menoja joillakin menotileillä. Tilavuokrissa vaikutus näkyy kokonaisuudessaan vasta vuonna 2015, koska opiston toiminta uusissa tiloissa vuonna 2014 alkoi huhtikuun alusta ja tilavuokra tuli maksettavaksi vain 9 kuukaudelta. Vuoden 2015 ulkoiset vuokrat ovat näin ollen noin euroa vuoden 2014 lukemia suuremmat.

12 Sopeuttamisohjelman vaikutus näkyy menokohdassa 4010 (vakinaiset opettajat) euron säästönä. Koska osa toisen eläkkeelle siirtyvän opettajan opetuksesta siirrettiin tuntiopetuksen puolelle, menokohtaan 4026 (sivutoimiset tuntipalkat) lisättiin 7200 euroa. Esityslistan liitteenä ovat vapaa-ajan lautakunnan sekä eri tehtäväalueiden tuloslaskelmat, joissa on esitetty ulkoiset ja sisäiset tuotot ja kulut sekä kokonaiskustannukset sekä yhteenveto vapaa-ajan palveluiden investoinneista. Apulaiskaupunginjohtaja: Vapaa-ajan lautakunta merkitsee asian tietoonsa saatetuksi, keskustelee asiasta sekä evästää valmistelijoita asian lopullista käsittelyä varten. Päätös: Vapaa-ajan lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Vapaa-ajan palvelujen perustehtävä

Vapaa-ajan palvelujen perustehtävä Vapaa-ajan lautakunta 85 24.09.2015 Talousarvio 2016, vapaa-ajan lautakunta 1266/02.02.00.01/2015 Vapaa-ajan lautakunta 24.09.2015 85 Valmistelijat: vs.vapaa-aikapäällikkö Heli Antikainen-Pauna, heli.antikainen-pauna@salo.fi,

Lisätiedot

VAPAA-AIKAPALVELUT KÄYTTÖSUUNNITELMA

VAPAA-AIKAPALVELUT KÄYTTÖSUUNNITELMA Dnro 1266/02.02.00.01/2015 VAPAA-AIKAPALVELUT KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 SISÄLLYS 1 VAPAA-AIKAPALVELUT 3 1.1 Hyvinvointipalvelujen tuloskortti 3 1.2 Vapaa-aikalautakunnan tuloslaskelma 7 1.3 Vapaa-ajanpalveluiden

Lisätiedot

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Liikuntalautakunta Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta muutosten jälk. TOT2015 TOT-% TOT2014 TP2014 Toimintatuotot 745150 745150 288515 38,7 284441 845490

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen Varhaisen puuttumisen resurssien kohdentaminen ja palveluiden kehittäminen poikkihallinnollisesti 1. Liikuntapalveluissa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/4 27.05.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/4 27.05.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 43 Suomenkielisen työväenopiston talousarvioehdotus 2015 ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2015-2017 HEL 2014-002682 T 02 02 00 Päätös Suomenkielisen työväenopiston

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2 Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2014 KÄYTTÖSUUNNITELMA

ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2014 KÄYTTÖSUUNNITELMA ORIVEDEN KAUPUNKI ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2014 KÄYTTÖSUUNNITELMA 3 105 ELÄMÄNLAATUPALVELUT Vastuuhenkilö vs. liikuntapäällikkö Terhi Kallio KÄYTTÖTALOUS Toimintatuotot 347 978 Toimintakulut - 2 467

Lisätiedot

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelun yksiköt tuottavat kuntalaisille hyvinvointia lisääviä ja tukevia palveluita. Ne tarjoavat

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

TALOUSRAPORTTI ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA

TALOUSRAPORTTI ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1 1.1.-31.1.2018 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Sisällys 1. VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 2 1.1 Palvelualueet, toimielin ja hallinto... 2 1.2 Vapaa-ajanpalveluiden tuloslaskelma...

Lisätiedot

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI Vapaa-ajan lautakunta 94 22.10.2015 Vapaa-ajan lautakunta 114 18.12.2015 Vapaa-ajan lautakunta 7 28.01.2016 Salon museopalvelujen pääsymaksut 2016 1948/02.05.00.01/2015 Vapaa-ajan lautakunta 22.10.2015

Lisätiedot

TALOUSRAPORTTI ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA

TALOUSRAPORTTI ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 3 1.1.-31.3.2018 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Sisällys 1. VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 2 1.1 Palvelualueet, toimielin ja hallinto... 2 1.2 Vapaa-ajanpalveluiden tuloslaskelma...

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 TOIMIALA PALVELU TILIVELVOLLINEN 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 600 RAKENNUSVALVONTA JA YMPÄRISTÖPALVELUT

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Liite 1 41

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Liite 1 41 Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta 25.4.2018 Liite 1 41 Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/2018, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2017

Lisätiedot

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000 Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / Valitut tositesarjat: 10000,11000 162 16250 nimi 16250 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 1 30 TOIMINTATUOTOT 80 050 20 878,45 80 050 26,08% 300 Myyntituotot 2 000 258,17

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 1 Tuloslaskelma Tammikuu-Kesäkuu 2014 Laskenn. toteuma 50 % 19.8.2014 Tot 1-6/2014 TA 2014 Tot 2014-TA Tot % Tot 1-6/2013 2013 TP 510 Varhaiskasvatus 5001 Varhaiskasvatuksen hall. Toimintatuotot 0 0 0

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI Vapaa-ajan lautakunta 94 22.10.2015 Vapaa-ajan lautakunta 114 18.12.2015 Salon museopalvelujen pääsymaksut 2016 1948/02.05.00.01/2015 Vapaa-ajan lautakunta 22.10.2015 94 Valmistelijat: museopalvelujen

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 31.1.2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 31.1.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Vapaa-ajanlautakunnan vuoden 2017

Lisätiedot

Vapaa-ajanlautakunnan talousarvio 2017, taloussuunnitelma vuosille sekä investointisuunnitelma vuosille

Vapaa-ajanlautakunnan talousarvio 2017, taloussuunnitelma vuosille sekä investointisuunnitelma vuosille 1165/02.02.00.01/2016 Vapaa-ajanlautakunnan talousarvio 2017, taloussuunnitelma vuosille 2017-2020 sekä investointisuunnitelma vuosille 2017-2021 Vapaa-ajan palvelujen perustehtävä Vapaa-ajan palvelut

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 31.10.2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 31.10.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 3 2.

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 30.11.2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 30.11.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 3 2.

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Opetuslautakunnan talousarvio 2016, taloussuunnitelma vuosille 2016-2019 sekä investointisuunnitelma vuosille 2016-2019

Opetuslautakunnan talousarvio 2016, taloussuunnitelma vuosille 2016-2019 sekä investointisuunnitelma vuosille 2016-2019 Opetuslautakunta 85 25.08.2015 Opetuslautakunnan talousarvio 2016, taloussuunnitelma vuosille 2016-2019 sekä investointisuunnitelma vuosille 2016-2019 1266/02.02.00.01/2015 Opetuslautakunta 25.08.2015

Lisätiedot

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS Juankoski, Kaavi, Rautavaara n kaupunki, Juankosken kaupunki, Kaavin kunta ja Rautavaaran kunta ovat sopineet

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.11.2017 Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Lokakuu

Lisätiedot

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.

Lisätiedot

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017 TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAT Luova ja energinen taideorganisaatio edellyttää kirjastoa, joka elää innovatiivisesti ajassa mukana sekä huomioi kehysorganisaationsa ja sen edustamien taiteen alojen pitkän

Lisätiedot

ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2016 KÄYTTÖSUUNNITELMA

ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2016 KÄYTTÖSUUNNITELMA ORIVEDEN KAUPUNKI ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2016 KÄYTTÖSUUNNITELMA 3 105 ELÄMÄNLAATUPALVELUT Vastuuhenkilö liikuntapäällikkö Kiti Ruissalo, 25.1.2016 alkaen vs. liikuntapäällikkö Terhi Kettunen KÄYTTÖTALOUS

Lisätiedot

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI TOIMINTASÄÄNTÖ 1. LUKU Varkauden sivistyslautakunta päättää toimintasäännöllä alaistensa palvelualueiden tehtävistä

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa. Kuntien kulttuuritoiminnan kustannukset 2010 Vastausohjeet Yleiset vastausohjeet Tässä kyselyssä kootaan tietoa kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kirjastoissa,

Lisätiedot

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa.

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa. Osavuosikatsaus 1-8/2017 40 Sivistystoimi / Virolahden kirjanpito Siv.ltk 26.9.2017 69 LIITE 40 Sivistyslautakunta Sivistystoimen toteutumaan 1-8/2017 perustuvaa kustannusten tasausta Virolahden ja Miehikkälän

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Määrärahamuutokset Ta ennen Ta ennen Määrärahoihin tehtävät Ta muutoksen Ta muutoksen Toimi- muutosta

Lisätiedot

ennuste / Käyttö % '14/15 TOTEUTUMISENNUSTE 2014 yhteensä TA 2015 TP

ennuste / Käyttö % '14/15 TOTEUTUMISENNUSTE 2014 yhteensä TA 2015 TP Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 9/ 2015, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon ennuste Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2014 TA Syyskuu Syyskuu ennuste / ennuste

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

ennuste / Käyttö % '14/15 TOTEUTUMISENNUSTE 2014 yhteensä TA 2015 TP

ennuste / Käyttö % '14/15 TOTEUTUMISENNUSTE 2014 yhteensä TA 2015 TP Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2015, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon ennuste Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2014 TA Lokakuu Lokakuu ennuste / ennuste

Lisätiedot

ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMA

ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMA ORIVEDEN KAUPUNKI ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMA 3 105 ELÄMÄNLAATUPALVELUT Vastuuhenkilö vs. liikuntapäällikkö Terhi Kettunen KÄYTTÖTALOUS Toimintatuotot 352 000 Toimintakulut 2 338

Lisätiedot

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet SIVISTYSLAUTAKUNTA HALLINTO Strategiset painopistealueet / kriittiset menestystekijät ovat niitä asiakokonaisuuksia, joissa onnistuminen on välttämätöntä tavoitetilan saavuttamiseksi. Strategiset painopistealueet

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Talousarvion ja -suunnitelman perusta Talousarvion ja -suunnitelman perustana on Haapaveden kaupungin strategia. Sen mukaisesti

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA

PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA PALVELUSOPIMUS 2018 1. Sopimusosapuolet Tämän sopimuksen osapuolia ovat Rovaniemen kaupungin Alueelliset palvelut/ ja Sivistyspalvelut. 2. Sopimuksen tarkoitus

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot

Lisätiedot

Kiskontien aluetoimikunta 29.9.2011

Kiskontien aluetoimikunta 29.9.2011 Kiskontien aluetoimikunta 29.9.2011 Kiskontien aluetoimikunnan lausunto selvitykseen Salon kaupungin palveluverkon kehittämiseen liittyvistä linjauksista Salon kaupunki on käsitellyt asiaa Palveluverkkoselvitys

Lisätiedot

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016 Liite 1 388 Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 KH 31.10.2016 Tulosennuste 9/ 2016 MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste 1-9/ 2016,

Lisätiedot

TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015

TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015 TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015 Kh:n käsittely 26.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO Taloudellinen kehitys 1-3 Tuloslaskelman toteutumisvertailu 30.9.2015 4 Käyttötalousosan toteutumisvertailu

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

Elämänlaatulautakunta ELÄMÄNLAATUPALVELUIDEN TALOUSARVIO Elämänlaatulautakunta

Elämänlaatulautakunta ELÄMÄNLAATUPALVELUIDEN TALOUSARVIO Elämänlaatulautakunta Elämänlaatulautakunta 71 21.09.2016 ELÄMÄNLAATUPALVELUIDEN TALOUSARVIO 2017 Elämänlaatulautakunta 21.09.2016 71 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 4.7.2016 ( 196) antanut talousarvioraamin vuosille 2017-2019.

Lisätiedot

Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden toiminta 2013

Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden toiminta 2013 Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden toiminta 2013 Joensuun kaupungin strategiaa Rajaton tulevaisuus toteutetaan elämänkaaren mukaisilla palveluohjelmilla. Työikäisten palveluohjelmassa on yhtenä

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Liite 1 63

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Liite 1 63 Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta 13.6.2018 Liite 1 63 Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 5/2018, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2017

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018 Vapaa-ajanlautakunta 19.12.2017 Sisällysluettelo 2 Vapaa-ajanlautakunta yhteensä 3 Kulttuuripalvelut 4 Liikuntapalvelut 6 Nuorisopalvelut 8 2 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 144/02.02.02/2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT. Toteutunut

SIVISTYSPALVELUT. Toteutunut SIVISTYSPALVELUT Sivistyspalvelujen vastuualueet ovat esi- ja perusopetus kansalaisopisto musiikkiopisto kirjastopalvelut nuorisotyö museo muu kulttuuritoiminta liikuntapalvelut raittiustyö Sivistyslautakunta

Lisätiedot

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI Vapaa-ajan lautakunta 44 14.12.2017 44 Salon museopalvelujen hinnasto 1.1.2018 alkaen 2711/02.05.00.01/2017 Vapaa-ajan lautakunta Valmistelijat: museopalveluiden esimies, Laura Luostarinen, laura.luostarinen@salo.fi,

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueen taidemuseoiden aseman vahvistaminen. Uudet taidemuseo- ja taidehankkeet luovat uutta ja tuovat muutoksia toimintakenttään. 2. Julkisen taiteen

Lisätiedot

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 1. Toiminta-avustukset a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 2015 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

TULOSLASKELMA PHKK 1 PHKK YHTEENSÄ

TULOSLASKELMA PHKK 1 PHKK YHTEENSÄ TULOSLASKELMA PHKK 1 PHKK YHTEENSÄ Toimintatuotot 131 560 173 120 560 112 118 608 123 124 373 835 128 387 026 4 013 191 3,2 Myyntituotot 121 894 210 111 817 005 110 311 606 118 661 161 121 513 475 2 852

Lisätiedot

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018 Sivistystoimi Tilinpäätös 217 Käyttösuunnitelma 218 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatus, toimintatuotot TP217/TA217, Tuet ja avust., vuokrat TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Maksutuotot

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 LOUNAIS-SUOMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ TOIMINTAKERTOMUS 2011 Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä omistaa Liedon ammatti- ja aikuisopiston, Loimaan ammatti- ja aikuisopiston ja Uudenkaupungin ammatti- ja aikuisopisto

Lisätiedot

Johdon ennuste. Johdon ennuste / Laskennal. ennuste. Laskenn. Enn. - TA. Johdon ennuste. Laskennal. ennuste. Toteutunut kasvu % TA 2015 Kasvu %

Johdon ennuste. Johdon ennuste / Laskennal. ennuste. Laskenn. Enn. - TA. Johdon ennuste. Laskennal. ennuste. Toteutunut kasvu % TA 2015 Kasvu % MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ja johdon 1-8/ 2015, ulkoiset ja sisäiset erät Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta TULOSLASKELMA JA TP TA Elokuun toteuma Elokuun toteuma Laskennal. / / Muutos

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Talousarvio 2017, sosiaali- ja terveyslautakunta

Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Talousarvio 2017, sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta 104 24.08.2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta 120 14.09.2016 Talousarvio 2017, sosiaali- ja terveyslautakunta 1165/02.02.00.01/2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta 24.08.2016

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta Pauliina Mattinen 1 Tutkimuksesta yleensä Tutkimuksen aineistonkeruun toteutti Innolink Research Oy. Tutkimus

Lisätiedot

SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA

SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA Sotkamon kansalaisopiston henkilöstö on työstänyt Osaava - koulutuksen aikana vuosina 2011 2012 opistolle räätälöityä laatukäsikirjaa. Käsikirja on EFQM (European

Lisätiedot

37 LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA 13.6.2013

37 LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA 13.6.2013 Nuorisopalvelujen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion sekä vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman kehykseen vaikuttavia kasvupaineita: Käyttötalous euroa /vuosi Vuosi 2014 Välttämättömät Palkankorotusvaraus

Lisätiedot

* Asiakaspalveluiden ostot , ,6

* Asiakaspalveluiden ostot , ,6 Säkylän kunta Sivistyslautakunta SIVU 1 71 Siv. hallinto ja tukipalvelut * Myyntituotot 732.125 0 732.125 673.526,15 58.599 92,0 * Tuet ja avustukset 1.000 0 1.000

Lisätiedot

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko TP Ennuste 2016 Tähän tarvittaessa otsikko vt talousjohtaja Jerry Retva 13.2.2017 Tuloslaskelma *TP ENNUSTE 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015

Lisätiedot

Talousarvio 2016. 60 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautak 600 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 600 Kirjastopalvelut 6000 Kirjasto

Talousarvio 2016. 60 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautak 600 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 600 Kirjastopalvelut 6000 Kirjasto 60 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautak 600 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 600 Kirjastopalvelut 6000 Kirjasto Talousarvio 2016 3135 Oppisopimuskoulutuksen koul.k 0 3140 Muut myyntituotot 1 000 3149 Sis.muut

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 26.4.2017 Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Maaliskuu

Lisätiedot

OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö Hakaniemenranta 6 00530 HELSINKI 040 348 7766. Puhelin. Sähköposti

OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö Hakaniemenranta 6 00530 HELSINKI 040 348 7766. Puhelin. Sähköposti KUSTANNUKSET, TULOT JA SUORITTEET VUONNA 2008 Musiikkioppilaitokset ja muun taiteenalan oppilaitokset OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö Hakaniemenranta 6 Faksi 00530 HELSINKI 040 348 7766 Taiteenala

Lisätiedot

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1 Tehtäväalue: 210501 Hyvinvointi LIITE 1 Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta Lautakunta johtaa ja kehittää hyvinvointitoimialaa (aikaisemmat kirjasto- ja kulttuuritoimen ja vapaa-aikatoimen toimialat)

Lisätiedot

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016 Vapaa-ajanlautakunta 28.2.2017 Sisällysluettelo VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 3 KULTTUURIPALVELUT... 4 LIIKUNTAPALVELUT... 6 NUORISOPALVELUT... 8

Lisätiedot

KYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät

KYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät KYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät Kari Janhonen, 14.03.2018 5.4.2018 1 Tilinpäätös 2017 5.4.2018 2 5.4.2018 3 Sitovat tavoitteet Valtuusto muutokset talousarvioon 22.5.2017, 10 (suun

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain Sivu 1 Tuloslaskelma / ulkoiset Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue 100 Konsernihallinto Talousarvio/ Käyttösuunnitelma 2015 1012 Kunnan

Lisätiedot

Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Huhtikuu Huhtikuu Johdon ennuste /

Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Huhtikuu Huhtikuu Johdon ennuste / Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 4/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon ennuste Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Huhtikuu Huhtikuu Johdon ennuste / ennuste

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 53 14.10.2015

Sivistyslautakunta 53 14.10.2015 Sivistyslautakunta 53 14.10.2015 Ehdotus päivähoidon, ruotsinkielisen koulutuksen, suomenkielisen koulutuksen ja joukkoliikenteen vuoden 2016 talousarvioksi ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelmaksi 2391/02.02.00/2015

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset. Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

Palveluverkkotyö Jyväskylässä

Palveluverkkotyö Jyväskylässä Palveluverkkotyö Jyväskylässä Erityinen kuntajakoselvitys Selvitystyöryhmä 29.10.2013 Risto Kortelainen muutosjohtaja risto.kortelainen@jkl.fi 30.10.2013 1 Palveluverkkosuunnittelun lähtökohdat Kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013

Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013 Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.8.2013 Kinnulan kunta 01-09/2011 01-09/2012 TA 2013 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-09/2013

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten

Lisätiedot

Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2015 Kklk Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/1.

Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2015 Kklk Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/1. Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2015 Kklk 21.4.2015 Laatija: AT tilivuosi 2015/1. ennuste KAUPUNGINKIRJASTO Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/1. ENN

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37 200 Sivistystoimen hallinto Liiketoiminnan myyntituotot -52 179-52 000-25 997-52 000 Yleishallinnon maksut Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot TOIMINTATULOT (ulkoiset) -52 179-52 000-25 997-52 000 Palkat

Lisätiedot