Päätöstä tehdessään komissio on ottanut huomioon seuraavat näkökohdat:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päätöstä tehdessään komissio on ottanut huomioon seuraavat näkökohdat:"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 13.II.2008 K(2008)460 lopull. Asia: Valtiontuki nro N 130a/ Suomi Tuki metsäalalle Arvoisa ulkoministeri, Tarkasteltuaan Suomen viranomaisten toimittamia edellä mainittua tukea koskevia tietoja komissio on päättänyt olla vastustamatta kyseistä tukea, koska se on EY:n perustamissopimuksen mukaista. Päätöstä tehdessään komissio on ottanut huomioon seuraavat näkökohdat: 1. MENETTELY (1) Suomen pysyvä edustusto Euroopan unionissa ilmoitti komissiolle kyseisestä tukisuunnitelmasta perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohdan mukaisesti 12. maaliskuuta 2006 päivätyllä ja samana päivänä saapuneeksi kirjatulla kirjeellä. Lisätietoja toimitettiin kirjeillä, jotka oli päivätty , , , , , ja , ja jotka kirjattiin saapuneiksi , , , , , ja (2) Suomen viranomaiset ilmoittivat komissiolle 20. elokuuta 2007 päivätyllä ja samana päivänä saapuneeksi kirjatulla kirjeellä, että energiapuun korjuuta ja haketusta koskevat toimenpiteet esitellään ympäristönsuojelun valtiontukea koskevien yhteisön suuntaviivojen mukaisesti yhtenä ympäristötoimenpiteenä. Ulkoministeri Ilkka KANERVA Merikasarmi PL 176, FIN Helsinki Commission européenne, B-1049 Bruxelles Europese Commissie, B-1049 Brussel Belgium Telephone: (0)

2 Komission yksiköt jakoivat 8. syyskuuta 2007 asian N 130/2007 asioihin N 130a/2007 ja N 130b/2007. (3) Sen vuoksi tämän päätöksen soveltamisalaan eivät kuulu kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain, jäljempänä laki, 14 :n ja 15 :n sekä kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun asetuksen, jäljempänä asetus, 21 :n ja 22 :n mukaiset energiapuun korjuuta ja haketusta koskevat Suomen ilmoittamat toimenpiteet, sillä kyseisistä toimenpiteistä tehdään erillinen päätös menettelynumerolla N 130b/ KUVAUS 2.1. Nimi (4) Tuki metsäalalle 2.2. Oikeusperusta (5) Laki ja asetus kestävän metsätalouden rahoituksesta 2.3. Talousarvio (6) 90 miljoonaa euroa vuodessa 2.4. Kesto (7) Tuensaajat (8) Metsänomistajat 2.6. Tukitoimenpide Yleiset tukiehdot (9) Lain 5 :n mukaan tukea voidaan myöntää ainoastaan töihin, joilla edistetään metsien biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä. Suomen viranomaiset ovat todenneet, että tuen myöntäminen mainitun lain nojalla on harkinnanvaraista ja että tukea myönnetään ainoastaan hankkeisiin, jotka ovat merkityksellisiä biologisen monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta. Tukea voidaan myöntää Natura alueilla hankkeille, jotka ovat yhteensopivia sovellettavien Natura 2000 velvoitteiden kanssa. (10) Useissa tapauksissa tuki maksetaan yksikkökustannusten perusteella yksikkökustannuksista. Jottei liiallisia korvauksia maksettaisi, Metsäntutkimuslaitos on laskenut yksikkökustannukset kaikkein tuoreimpien tietojen perusteella. Suomen viranomaiset ovat vahvistaneet, ettei myönnetty 2

3 julkinen tuki voi koskaan ylittää 100:aa prosenttia (ilmoitettu tuki ja mahdolliset muut tuet mukaan luettuina) ja että viranomaiset valvovat, ettei liian suuria korvauksia makseta. (11) Tukea myönnetään ainoastaan toimiin, jotka on käynnistetty sen jälkeen kun komissio on hyväksynyt tukijärjestelmän ja toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt hakemuksen sitovalla päätöksellä, josta ilmenee tuen määrä. (12) Metsänomistajalla on kuitenkin automaattinen oikeus saada lain 10 :n (nuoren metsän hoito) ja 19 :n (juurikäävän torjunta) mukaista tukea edellyttäen, että metsänomistaja toteuttaa toimenpiteet laissa säädetyllä tavalla ja toimittaa tästä todisteet viranomaisille. Viranomaisella ei ole harkinnanvaraa tuen myöntämisessä, ja sen tehtävänä on ainoastaan tuen maksaminen toimenpiteet toteuttaneelle metsänomistajalle. Kustannukset ovat tukikelpoisia ainoastaan, jos ne ovat aiheutuneet sen jälkeen kun komissio on hyväksynyt ilmoitetun tukijärjestelmän. Tukikelpoiset toimenpiteet (13) Metsänuudistus (lain 9, asetuksen ): Tukea voidaan myöntää metsän luontaiseen uudistukseen suojametsäalueella, vähäpuustoisen tai vähäarvoista puustoa kasvavan metsän uudistushakkuun jälkeiseen luontaiseen uudistamiseen ja metsänviljelyyn, metsänviljelyyn, jos taimikko on tuhoutunut, tai luonnononnettomuuden tuhoaman alueen metsitykseen. Tukea saavien töiden pääasiallisena tarkoituksena on oltava myötävaikuttaminen metsien ekosysteemien ja biologisen monimuotoisuuden tai perinteisten metsämaisemien säilyttämiseen tai kunnostamiseen. Metsänviljelyssä on noudatettava vähimmäistiheyttä, ja puulajien on oltava paikkaan ja maisemaan sopeutuneita. (14) Suomen viranomaiset ovat todenneet, että tukea ei myönnetä kaupallisesti kannattavaan hakkuuseen eikä hakuun jälkeiseen uudelleenistutukseen. Tukikelpoisia kustannuksia ovat suunnittelukustannukset, metsänviljelyn materiaali- ja työkustannukset (myös kasviaineisto, maaperän raivaus ja taimien suojelu), maanparannus maata muokkaamalla, lannoitus, heinänkasvun estäminen ja vesitalouden järjestely vesiekosysteemien suojelemiseksi. Tukea voidaan myöntää enintään 100 prosenttia metsänviljelyn materiaalikustannuksista ja enintään 55 prosenttia työkustannuksista. (15) Nuoren metsän hoito (lain 10, asetuksen ): Tukea voidaan myöntää liian tiheän kasvillisuuden harventamiseen. Tuen määrä on enintään 210 euroa hehtaarilta, mutta se ei saa ylittää 100:aa prosenttia tosiasiallisista kustannuksista. (16) Terveyslannoitus (lain 11, asetuksen 15 ): Tukea voidaan myöntää metsänlannoituksen kustannuksiin, myös suunnittelukustannuksiin. Tarkoituksena on korjata todettu maan ravinne-epätasapaino. Lannoituksessa on otettava huomioon vesiensuojelu ja ravinteiden huuhtoutuminen, ja vesistöjen rannoille on jätettävä lannoittamaton suojakaista. Tuki on enintään 70 prosenttia materiaali- ja työkustannuksista. 3

4 (17) Suometsän hoito (lain 12, asetuksen ): Tukea voidaan myöntää ojien avaamiseen ja kunnossapitoon sekä vesiensuojelutöihin, myös suunnittelukustannuksiin. Tukea voidaan myöntää ainoastaan töihin, joiden suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota vesien- ja ympäristönsuojeluun ja joissa käytetään parasta saatavilla olevaa vesiensuojeluteknologiaa. Tuen enimmäismäärä on tavallisesti 65 prosenttia tosiasiallisista kustannuksista. Tiettyjen vesiensuojelutoimenpiteiden kustannuksista tukea voidaan maksaa 100 prosenttia. (18) Metsäteiden tekeminen (lain 13, asetuksen ): Tukea voidaan myöntää metsäteiden tekemiseen tai perusparannukseen, myös suunnittelukustannuksiin. Tietä ja metsää, johon se tehdään, on voitava käyttää yleiseen virkistyskäyttöön maksutta. Uuden metsätien tuki on enintään 60 prosenttia materiaali- ja työkustannuksista. Perusparannuksen enimmäistuki on euroa kilometriltä mutta ei kuitenkaan yli 100 prosenttia tosiasiallisista kustannuksista. (19) Ympäristötuki (lain 16, asetuksen ): Ympäristötukea voidaan myöntää, jos maanomistaja tekee paikallisen metsäkeskuksen (toimivaltaisen viranomaisen) kanssa vapaaehtoisen sopimuksen, jossa hän sitoutuu toteuttamaan metsiensä biologisen monimuotoisuuden edistämiseksi toimenpiteitä, jotka ovat pakollisia lakisääteisiä vaatimuksia laajempia. Pakolliset lakisääteiset vaatimukset vahvistetaan metsälaissa 1093/1996, jonka nojalla metsänomistajilla on velvollisuus säilyttää erityisen tärkeät elinympäristöt metsälaissa säädetyssä määrin. Ympäristötukea myönnetään, jos metsänomistaja sitoutuu säilyttämään tärkeät elinympäristöt laajemmin kuin mitä metsälaissa edellytetään. Sitoumuksen voi tehdä metsälain 10 :n mukaisesta erityisen tärkeästä elinympäristöstä ja muista säilyttämisen kannalta riittävän tärkeinä pidetyistä elinympäristöistä. Tavoitteena on säilyttää elinympäristöt luontaisessa tilassaan ja varsinkin uhanalaiset lahopuut, pikkupurot ja sammalet. (20) Sitoumus tarkoittaa luopumista kaikesta kyseisten metsien kaupallisesta käytöstä. Sitoumus tehdään 10 vuodeksi, ja se on sitova, vaikka metsän omistusoikeus siirtyisi kokonaan tai osittain. Tuki lasketaan menetetyn tulon perusteella. Menetetty tulo on sopimuskohteen puuston markkina-arvo 1, sillä tällaisen alueen puuston myyntihakkuuta ei sallita. Tuen määrästä vähennetään lakisääteisesti suojeltujen puiden markkina-arvo. Tuki on keskimäärin 150 euroa hehtaarilta vuodessa, paitsi poikkeustapauksissa, joissa asianomaisten alueiden puuston arvo on korkea, kuten esimerkiksi Etelä-Suomen puronvarsimetsiköissä. Tällöin tuki voi ylittää 200 euroa hehtaarilta vuodessa. Suomen viranomaiset ovat korostaneet, että sopimuksiin on tarpeen sisällyttää alueita, joiden puuston arvo on korkea, sillä se on ainoa keino suojella näitä poikkeuksellisen monimuotoisia alueita hakkuilta. Jos sopimuskohteessa sallituista metsätöistä saadaan tuloa, se vähennetään tuen määrästä. (21) Tukea voidaan myös maksaa sitoumuskohteiden ympäristönhoidosta aiheutuviin kustannuksiin, myös suunnittelukustannuksiin. Tukikelpoisten kustannusten on 1 Markkina-arvon laskentaperusteena on asianomaisen alueen puuston keskimääräinen hinta sitoumuksen tekovuotta edeltäneiden kolmen vuoden aikana. 4

5 liityttävä asianomaisen elinympäristön ominaispiirteiden säilyttämiseen. Tuen enimmäismäärä on 100 prosenttia tosiasiallisista kustannuksista. (22) Metsäluonnon hoitohankkeet (lain 18, asetuksen 25 ): Tukea voidaan myöntää biologisen monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen hoito- ja kunnostushankkeisiin, myös suunnittelukustannuksiin. Tukikelpoisia kustannuksia ovat vesivarojen hoitotoimenpiteet, kuten patojen, vallien ja uomien rakentaminen altaiden ja kosteikkojen perustamiseksi ja hoitamiseksi, lähteiden kunnostus, metsäluonnon hoito, esimerkiksi liiallisten puiden ja muun liiallisen kasvillisuuden harventaminen, tietynlaisten puiden ja muun kasvillisuuden istuttaminen perinteisten maisemien ylläpitämiseksi ja biologisen monimuotoisuuden lisäämiseksi sekä maan rakenteen ja laadun parantaminen maata muokkaamalla. Tukea voidaan myöntää myös petolintujen luontaisten elinympäristöjen entistämiseen, virkistysreittien kunnostamiseen ja hoitoon sekä maisematekijöiden kunnostamiseen ja hoitoon. Tuki on enintään 100 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista. Suomen viranomaiset ovat selittäneet, etteivät näiden hankkeiden tukikelpoiset kustannukset ole koskaan samat kuin lain 16 :n mukaisen ympäristötuen tukikelpoiset kustannukset. (23) Juurikäävän torjunta (lain 19, asetuksen ): Tukea voidaan myöntää juurikäävän (Hetreobasidion parviporum ja Hetreobasidion annosum) torjuntaaineista ja aineen kantoihin levityksestä aiheutuviin kustannuksiin. Tuki on enintään 100 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista. Levityskustannuksista maksetaan enintään 0,44 euroa hakatulta kuutiometriltä. Suomen viranomaiset ovat selittäneet, etteivät edes mekaaniset keinot (kantojen nosto) ja puulajin vaihto aina tuota luotettavia tuloksia, sillä juurikääpä voi levitä sulan maan aikaisessa ensimmäisessä hakkuussa, jollei kantojen suojaamiseksi tehdä kemiallista käsittelyä. Suomen viranomaiset eivät myönnä tukea kantojen mekaaniseen nostoon, sillä tavallisesti kannot nostetaan joka tapauksessa ja myydään biomassaksi. (24) Kokeilu- ja selvitystoiminta (lain 20 ): Tukea voidaan myöntää yksityisten maanomistajien metsien kestävää hoitoa edistävään kokeilu- ja selvitystoimintaan. Tuki on enintään euroa yritystä kohden kolmen vuoden aikana. Yritysten määrä ja kokeilun kesto on rajoitettava siihen, mikä on tarpeen testauksen asianmukaisuuden varmistamiseksi, ja tulosten on oltava saatavilla internetissä. Ministeriö päättää erikseen kunkin kokeilun rahoituksesta. Rahoitusta voidaan myöntää ainoastaan kokeiluille, joita ei ole tehty aikaisemmin ja joilla on kansallista merkitystä. Kokeilujen ja selvitysten on liityttävä toimenpiteisiin, joille voidaan myöntää rahoitusta mainitun lain nojalla. (25) Toteutusselvitys (lain 7, asetuksen 10 ): Toteutusselvitysten tukea voidaan myöntää lain 10 :n ja 19 :n mukaisiin toimenpiteisiin. Tuen määrä on 49,26 euroa, jos arvioitava alue on alle 2,5 ha. Suuremmilta alueilta tuen enimmäismäärä on 83,07 euroa arvioitua hanketta kohden ja 17,78 euroa hehtaarilta, kuitenkin enintään 100 prosenttia tosiasiallisista kustannuksista. Tuki myönnetään tuettuina palveluina kolmansien osapuolten tekemistä toteutusselvityksistä. 5

6 2.7. Tuki-intensiteetti (26) Vaihtelee 3. ARVIOINTI 3.1. Onko kyseessä tuki? (27) Jotta perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohtaa voidaan soveltaa, toimenpiteistä on oltava yritykselle taloudellista hyötyä, jota se ei olisi voinut saada tavanomaisesta liiketoiminnastaan, tukea on myönnettävä tietyille yrityksille, tuen on oltava jäsenvaltion myöntämää tai se on myönnettävä valtion varoista ja tuella on oltava näkyvä vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. (28) Alustavasti tarkasteltuna nämä edellytykset näyttäisivät täyttyvän. Toimenpide maksetaan Suomen valtion yleisestä talousarviosta, ja sitä on sen vuoksi pidettävä valtionvaroista rahoitettuna. Toimenpide hyödyttää tiettyjä yrityksiä (metsänomistajia Suomessa). Ottaen huomioon, että tuesta hyötyvät yritykset toimivat erittäin kilpailluilla kansainvälisillä markkinoilla 2, toimenpide vääristää tai uhkaa vääristää 3 kilpailua ja vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. (29) Sen vuoksi toimenpide on tukea ja perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohtaa sovelletaan. Näin ollen on tutkittava, voidaanko perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdan yleiseen periaatteeseen valtiontuen yhteismarkkinoille soveltumattomuudesta myöntää poikkeus Onko kyse valtiontukisääntöjen mukaisesta toimenpiteestä? (30) Maa- ja metsätalousalan valtiontukea koskevissa yhteisön suuntaviivoissa vuosiksi , jäljempänä suuntaviivat, vahvistetaan metsäalan valtiontukia koskevat säännöt VII luvussa. 2 3 Vuonna 2000 EU:n sisäinen puuntuonti oli noin 25 miljoonaa tonnia ja EU:n sisäinen puunvienti noin 27,75 miljoonaa tonnia. Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan valtiontuesta johtuva yrityksen kilpailuaseman paraneminen osoittaa yleensä kilpailun vääristymisen verrattuna muihin kilpaileviin yrityksiin, jotka eivät saa tällaista tukea. Asia C-730/79, Kok. 1980, s. 2671, 11 ja 12 kohta. 4 EUVL C 319, , s. 1. 6

7 (31) Komissio ottaa huomioon Suomen viranomaisten vakuutuksen siitä, että tukea myönnetään ainoastaan toimiin, jotka on aloitettu vasta komission hyväksyttyä tukijärjestelmän ja toimivaltaisen viranomaisen tehtyä hakemusta koskevan myönteisen sitovan päätöksen, jossa ilmoitetaan tuen määrä. Lisäksi metsänomistajilla on automaattinen oikeus tukeen lain 10 :n ja 19 :n nojalla. Metsänomistajan viranomaisille lähettämiä asiakirjoja olisi pidettävä osoituksena siitä, että työt on tehty. Niitä ei pidä katsoa tukihakemukseksi, sillä toimivaltaisella viranomaisella ei ole harkintavaltaa tuen myöntämisessä. Sen sijaan viranomainen ainoastaan valvoo, että tukikelpoiset toimenpiteet on toteutettu ja että oikeus tukeen on sen vuoksi olemassa. Tämän vuoksi komissio katsoo, että tuella on suuntaviivojen 16 kohdassa määritetty kannustava piirre. Metsänuudistus, nuoren metsän hoito, terveyslannoitus, suometsän hoito, metsäteiden tekeminen, metsäluonnon hoitohankkeet ja juurikäävän torjunta (lain 9 13 ja ) (32) Suuntaviivojen 175 kohdan mukaan tukea voidaan myöntää enintään 100 prosenttia toimenpiteisiin, joilla edistetään metsien ekologisen ja suojaavan tehtävän ja virkistyskäytön, biodiversiteetin (eli biologisen monimuotoisuuden) ja metsäekosysteemin terveyden säilyttämistä tai kunnostamista. (33) Suuntaviivojen 175 kohdan a alakohdan mukaan tukea voidaan myöntää enintään 100 prosenttia, kun tavoitteena on puiden ja muun kasvillisuuden istuttaminen, karsiminen, harventaminen ja kaataminen olemassa olevissa metsissä, kaatuneiden puiden poistaminen ja ilmansaasteiden, eläinten, myrskyjen, tulipalojen, tulvien tai vastaavien tapahtumien vahingoittamien metsien kunnostaminen sekä tällaisten toimenpiteiden suunnittelukustannukset, jos toimenpiteiden ensisijaisena tavoitteena on edistää metsäekosysteemin ja biodiversiteetin tai perinteisen maiseman säilyttämistä tai kunnostamista. Tukea ei kuitenkaan saa myöntää hakkuuseen, jonka päätarkoituksena on kaupallisesti kannattava puunajo, tai uudelleenistutukseen korvattaessa kaadetut puut vastaavilla puilla. (34) Suuntaviivojen 175 kohdan b alakohdan mukaan tukea voidaan myöntää maanparannukseen, myös lannoitukseen, liian tiheän kasvillisuuden harventamiseen sekä riittävän vedensitomiskyvyn ja asianmukaisen kuivatuksen varmistamiseen, suunnittelukustannukset mukaan luettuina. (35) Suuntaviivojen 175 kohdan c alakohdan mukaan tukea voidaan myöntää muun muassa puutautien ehkäisemiseen. Tuki voi kattaa toimenpiteet ja käytetyt tuotteet, välineet ja materiaalit. Etusijalle olisi asetettava biologiset ja mekaaniset torjuntakeinot, jollei voida osoittaa, että tällaiset keinot eivät ole riittäviä. (36) Suuntaviivojen 175 kohdan d alakohdan mukaan tukea voidaan myöntää luonnonpolkujen, maisematekijöiden ja maiseman ominaispiirteiden sekä eläinten luonnollisen elinympäristön kunnostamiseen ja säilyttämiseen, suunnittelukustannukset mukaan luettuina. (37) Suuntaviivojen 175 kohdan e alakohdan mukaan tukea voidaan myöntää metsäteiden, myös infrastruktuurien, rakentamiseen, parantamiseen ja säilyttämiseen, suunnittelukustannukset mukaan luettuina. Yleisöllä on oltava teille vapaa pääsy virkistystarkoituksissa. 7

8 (38) Metsänuudistuksen, nuoren metsän hoidon, terveyslannoituksen, suometsän hoidon, metsäteiden tekemisen, metsäluonnon hoitohankkeiden ja juurikäävän torjunnan tuki ei koskaan ylitä 100:aa prosenttia. Kuten jäljempänä olevasta arvioinnista käy ilmi, toimenpiteiden arvioinnin lähtökohdaksi voidaan ottaa kunkin toimenpiteen tarkoitus ja sisältö ja se, miten niillä pyritään myötävaikuttamaan 175 kohdassa mainittuihin tavoitteisiin (metsien ekologisen ja suojaavan tehtävän, virkistyskäytön, biodiversiteetin ja metsäekosysteemin terveyden säilyttäminen tai kunnostaminen). (39) Metsänuudistuksen tukea myönnetään ainoastaan hankkeisiin, joiden ensisijaisena tavoitteena on edistää metsäekosysteemin ja biodiversiteetin tai perinteisen metsämaiseman säilyttämistä tai kunnostamista. Sen vuoksi tuki täyttää 175 kohdassa esitetyt tavoitteet. Metsänviljelyssä varmistetaan riittävä puutiheys ja paikalliseen maisemakuvaan soveltuva yhdistelmä puulajeja. Tukea ei makseta kaupallisesti kannattavaan hakkuuseen ja uudelleenistutukseen, sillä istutetut puuntaimet eivät ole rinnastettavissa kaadettuihin puihin vaan soveltuvat paremmin kyseisen metsän ympäristöoloihin. Tämän vuoksi tuettujen toimenpiteiden voidaan katsoa olevan luonteeltaan 175 kohdan a alakohdan vaatimusten mukaisia. (40) Metsänviljelyn materiaali- ja työkustannusten tuki voidaan sallia 175 kohdan a alakohdan nojalla. Tämä koskee myös maanpinnan muokkausta ja taimisuojia, joita olisi pidettävä tavanomaisina istutuskustannuksina. Maanparannustöihin myönnetään luontaisen uudistuksen tukea. Tällaiset maanparannustyöt vaikuttavat varmistavan puiden tasapainoisen ja terveen kasvun, joten ne voidaan hyväksyä 175 kohdan b alakohdan nojalla. Vesivarojen hoitotoimenpiteitä toteutetaan vesiekosysteemien suojelemiseksi, ja heinäntorjunta harventaa liian tiheää kasvillisuutta ja mahdollistaa nuorten puiden luontaisen uusiutumisen ja normaalin kasvun. Biodiversiteettiin ei vaikuta kohdistuvan kielteisiä vaikutuksia, sillä ainoastaan liian tiheää kasvillisuutta harvennetaan. Sen vuoksi nämä toimenpiteet voidaan sallia 175 kohdan b alakohdan nojalla. (41) Nuoren metsän hoitotukea myönnetään liian tiheän kasvillisuuden harventamiseen. Liian tiheän kasvillisuuden harventaminen edesauttaa puiden tasapainoista kasvua ja vaikuttaa omalta osaltaan metsien terveeseen ekosysteemiin. Koska ainoastaan liian tiheää kasvillisuutta poistetaan, toimenpide ei vaikuta biodiversiteettiin, ja tämäntyyppinen toimenpide ei todennäköisesti aiheuta ravinteiden huuhtoutumista tai vaikuta vesien luontaisiin ekosysteemeihin tai vesien suojelualueisiin. Sen vuoksi tuki täyttää 175 kohdan b alakohdan edellytykset. Koska tuella myötävaikutetaan metsien terveeseen ekosysteemiin, se täyttää 175 kohdassa esitetyt tavoitteet. (42) Metsien terveyslannoituksen tukea voidaan myöntää lannoitukseen, jolla korjataan todettu maan ravinne-epätasapaino ottaen huomioon vesiensuojeluun ja ravinteiden huuhtoutumiseen liittyvät näkökohdat. Toimenpiteellä myötävaikutetaan maaperän luontaisen tasapainon säilyttämiseen aiheuttamatta ravinteiden huuhtoutumista, minkä vuoksi se täyttää 175 kohdan b alakohdan vaatimukset. Koska tuella myötävaikutetaan metsien terveeseen ekosysteemiin, se täyttää 175 kohdassa esitetyt tavoitteet. 8

9 (43) Suometsän hoitotukea voidaan myöntää tällaisen metsän asianmukaisen kuivauksen ja vesiensuojelun varmistamiseksi. Koska tukikelpoisia ovat ainoastaan toimenpiteet, jotka on suunniteltu ottaen huomioon erityisesti vesi ja ympäristönsuojelu, ja vesiensuojeluteknologian on oltava uusimpien normien mukaista, toimenpide ei näyttäisi vaikuttavan kielteisesti vesiekosysteemeihin tai vesien suoja-alueisiin, joten se täyttää 175 kohdan b alakohdan vaatimukset. Koska asianmukaisella kuivauksella ja vesiensuojelulla myötävaikutetaan metsien terveeseen ekosysteemiin, tuki täyttää 175 kohdassa esitetyt tavoitteet. (44) Metsäteiden tekemisen tai perusparannuksen tukea myönnetään ainoastaan metsäteistä, jotka ovat yleisön käytettävissä maksutta virkistystarkoituksissa. Myös metsä, johon tie tehdään, on oltava maksutta avoin yleisölle. Sen vuoksi tuki täyttää 175 kohdan e alakohdan edellytykset. Tuella myötävaikutetaan metsien virkistyskäyttöön, joten se täyttää 175 kohdassa esitetyt tavoitteet. (45) Metsäluonnon hoitohankkeissa tukea voidaan maksaa enintään 100 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista, joita aiheutuu metsäluonnon, luonnonpolkujen ja maisematekijöiden säilyttämisestä ja kunnostamisesta. Säilyttämis- ja kunnostamistoimenpiteet ovat liiallisten puiden ja muun kasvillisuuden harventaminen, tietynlaisten puiden ja muun kasvillisuuden istuttaminen perinteisten maisemien säilyttämiseksi ja biodiversiteetin lisäämiseksi sekä maanparannustyöt. Koska toimenpiteellä on myönteinen vaikutus biodiversiteettiin, se täyttää 175 kohdassa esitetyt tavoitteet. (46) Tuki puiden kaatoon ja istuttamiseen biodiversiteettiin liittyvistä syistä sallitaan nimenomaisesti 175 kohdan a alakohdassa. Maanparannus maaperän luontaisen tasapainon säilyttämiseksi ja liiallisen kasvillisuuden harventaminen voidaan sallia 175 kohdan b alakohdan nojalla. Koska maanparannus tapahtuu tässä tapauksessa metsäympäristön säilyttämiseksi ja kunnostamiseksi, näyttää siltä, että sillä myötävaikutetaan maanperän luontaisen tasapainon säilyttämiseen. Vesivaroihin kohdistuvat toimenpiteet vaikuttavat olevan maanparannusta, jolla halutaan varmistaa vesivarojen tasapaino tai kunnostaa ja säilyttää maisematekijöitä tai luontaisia elinympäristöjä (altaiden ja kosteikkojen kunnostaminen ja säilyttäminen). Sen vuoksi näistä toimenpiteistä maksettava enintään 100 prosentin tuki täyttää 175 kohdan b alakohdan edellytykset maanparannuksesta ja 175 kohdan d alakohdan edellytykset maisematekijöiden ja luonnollisten elinympäristöjen kunnostamisesta ja säilyttämisestä. Luonnonpolkujen kunnostaminen ja säilyttäminen on 175 kohdan d alakohdassa sallittu tukikelpoinen kustannus. Sen vuoksi näistä kustannuksista maksettava tuki voidaan sallia. (47) Juurikäävän torjuntaan voidaan myöntää tukea enintään 100 prosenttia torjuntaaineista ja niiden levityksestä aiheutuvista kustannuksista. Juurikääpä on vakava puutauti, jonka torjunta on tarpeen puiden terveyden säilyttämiseksi. Kuten Suomen viranomaiset ovat selittäneet, juurikäävän torjunnassa voidaan käyttää mekaanisia menetelmiä (kantojen nosto), mutta ne eivät välttämättä riitä estämään taudin leviämistä. Sen vuoksi tuki täyttää 175 kohdan c alakohdan edellytykset. Koska sillä myötävaikutetaan metsien terveeseen ekosysteemiin, se täyttää 175 kohdassa esitetyt tavoitteet. 9

10 Ympäristötuki (48) Lain 16 :n mukaisessa toimenpiteessä tukea voidaan myöntää kymmenen vuoden sitoumuksista toteuttaa metsien biologisen monimuotoisuuden edistämiseksi toimenpiteitä, jotka ovat pakollisia lakisääteisiä vaatimuksia laajempia. (49) Tällaisten toimenpiteiden tuki vaikuttaa olevan suuntaviivojen 176 kohdan mukaista metsätalouden ympäristötukea. Kyseisessä kohdassa viitataan asetuksen (EY) N:o 1698/ artiklaan. Kyseisen artiklan mukaan metsätalouden ympäristötukea myönnetään metsähehtaarilta tuensaajille, jotka tekevät vapaaehtoisesti metsätalouden ympäristösitoumuksia. Tuet kattavat ainoastaan sitoumukset, jotka ylittävät asiaa koskevat pakolliset vaatimukset. Yleissääntönä on, että sitoumus on tehtävä 5 7 vuodeksi ja hehtaarikohtainen maksu on vuodessa euroa. Summaa voidaan kuitenkin nostaa poikkeustapauksissa erityisolojen huomioon ottamiseksi. (50) Suomen viranomaiset myöntävät hehtaarikohtaista tukea vapaaehtoisista sitoumuksista, jotka ylittävät pakolliset lakisääteiset vaatimukset. Sitoumusten kesto on kuitenkin 10 vuotta, ja joissakin tapauksissa tuki ylittää 200 euroa hehtaarilta vuodessa. (51) Suomessa metsämaa sijaitsee subarktisilla alueilla, joilla luonto uudistuu hitaasti. Eläin- ja kasvipopulaatiot tarvitsevat riittävästi aikaa palautuakseen. Vaikuttaa siltä, että tällaisissa olosuhteissa toimenpiteellä, jolla pyritään biodiversiteetin kunnostamiseen, on vaikutusta ainoastaan, jos sopimuskausi on riittävän pitkä. Näistä syistä komissio hyväksyy poikkeuksellisesti 10 vuoden sopimuskauden. (52) Tuki lasketaan menetetyn tulon ja sitoumuksiin liittyvien tiettyjen lisäkustannusten perusteella. Suomen viranomaisten toimittamien laskelmien perusteella poikkeuksellisissa tapauksissa Etelä-Suomessa erityisesti puronvarsialueiden tuottoarvo on niin korkea, että tuki voi ylittää 200 euroa hehtaarilta vuodessa. Suomen viranomaiset ovat korostaneet, että jos tuki pitäisi rajoittaa 200 euroon näillä alueilla, omistajat saisivat niin pienen korvauksen taloudellisesta tappiosta, että olisi mahdotonta suojella näitä alueita, jotka ovat biologisen monimuotoisuuden kannalta hyvin arvokkaita. Komissio katsoo, että 200 euron raja ylittyy vain joissakin tapauksissa, jotka ovat biologisen monimuotoisuuden kannalta todistettavasti hyvin arvokkaita, korvaus perustuu todelliseen taloudelliseen tappioon eikä alueista tavanomaisesti pystyttäisi saamaan sitoumusta ilman tällaista maksutasoa, joten kyseessä on poikkeuksellinen, erityisoloista johtuva tapaus. Näin ollen voidaan hyväksyä, että edellä tarkoitetuissa poikkeustapauksissa tuki voi ylittää 200 euroa hehtaarilta vuodessa. (53) Sen vuoksi lain 16 :n mukainen tukitoimenpide täyttää asetuksen (EY) N:o 1698/ artiklassa esitetyt edellytykset. (54) Tuki elinympäristöjen säilyttämiseksi sallitaan 175 kohdan d alakohdassa, mukaan lukien suunnittelukustannukset. Tuki saa olla enintään 100 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista. Sen vuoksi voidaan sallia Suomen viranomaisten 10

11 myöntämä tuki, joka on enintään 100 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista ja jonka tarkoituksena on elinympäristöjen säilyttäminen ympäristösitoumuskohteissa. Kokeilu- ja selvitystoiminta (55) Yksityisten maanomistajien metsien kestävään hoitoon liittyvän kokeilu- ja selvitystoiminnan tuki vaikuttaisi kuuluvan suuntaviivojen 181 kohdan soveltamisalaan. Kyseisessä kohdassa viitataan suuntaviivojen 107 kohdan sääntöihin. Näiden sääntöjen mukaan komissio tutkii tapauskohtaisesti valtiontuen, jota myönnetään uusien tekniikoiden tunnetuksi tekemistä koskeville muille toimille, kuten pienimuotoisille pilottihankkeille tai esittelyhankkeille. Hankkeiden on oltava luonteeltaan uusia ja yleisen edun täytyy ohjata tuen myöntämistä. Lisäksi osallistuvien yritysten määrä ja hankkeen kesto on rajoitettava siihen, mikä on tarpeen testauksen asianmukaisuuden varmistamiseksi, tuki ei saa ylittää :ta euroa yritystä kohden kolmen verovuoden aikana ja hankkeen tulokset on julkaistava ainakin internetissä. (56) Kuten edellä 24 kohdassa esitetystä kuvauksesta käy ilmi, lain 20 :n nojalla myönnetty tuki täyttää nämä edellytykset. Suomen viranomaiset ovat kuvanneet, minkätyyppiset hankkeet ovat tukikelpoisia, ja rajanneet tuen pienimuotoisiin kokeiluihin, joita ei ole tehty aikaisemmin ja jotka ovat kansallisesti merkityksellisiä. Tulokset julkaistaan internetissä, eikä yrityskohtainen tuki koskaan ylitä :ta euroa kolmen verovuoden aikana. Sen vuoksi tuki täyttää suuntaviivojen 107 kohdan edellytykset. Toteutusselvitysten tuki (57) Kolmansien osapuolten tekemiä toteutusselvityksiä voidaan pitää suuntaviivojen 179 kohdan mukaisena kolmansien osapuolten antamana neuvontana. Suuntaviivoissa sallitaan 100 prosentin tuki tällaisiin toimiin edellyttäen, että tukea myönnetään kaikille tukikelpoisille yrityksille objektiivisesti määritellyin perustein ja ettei edunsaajalle suoriteta käteismaksuja. (58) Nämä edellytykset täyttyvät. Kaikki metsänomistajat, jotka teettävät toteutusselvityksen kolmansilla osapuolilla, voivat saada tukea. Tuki myönnetään tuettuina palveluina, ja se on rajattu tosiasiallisiin kustannuksiin. 11

12 4. PÄÄTELMÄ (59) Ilmoitettu valtiontukijärjestelmä täyttää perusteet, jotka määritellään vuosiksi vahvistettujen maa- ja metsätalousalan valtiontukea koskevien suuntaviivojen VII luvussa. Komissio katsoo näin ollen, että tukijärjestelmä on EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukainen. Jos tämä kirje sisältää luottamuksellisia tietoja, joita ei saa julkistaa, ilmoittakaa tästä komissiolle viidentoista työpäivän kuluessa kirjeen vastaanottamisesta. Jos komissio ei saa perusteltua pyyntöä määräajassa, se katsoo, että olette antanut suostumuksenne koko kirjeen tieboksiantamiseen kolmannelle ja julkaisemiseen todistusvoimaisella kielellä Internet-sivustoissa Pyyntö on lähetettävä kirjattuna kirjeenä tai faksilla seuraavaan osoitteeseen: European Commission Directorate-General for Agriculture and Rural Development Directorate H Office: Loi 130 5/128 B-1049 Brussels Faksinumero: (+32-2) Kunnioittavasti Komission puolesta Mariann FISCHER BOEL Komission jäsen 12

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki N 715/2006 - Suomi. Finnvera Oyj:n verovapaus. Arvoisa ulkoministeri 1. MENETTELY

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki N 715/2006 - Suomi. Finnvera Oyj:n verovapaus. Arvoisa ulkoministeri 1. MENETTELY EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 25.IX.2007 K(2007) 4297 lopull. Asia: Valtiontuki N 715/2006 - Suomi. Finnvera Oyj:n verovapaus Arvoisa ulkoministeri 1. MENETTELY 1. Suomen viranomaiset ilmoittivat komissiolle

Lisätiedot

Päätöstä tehdessään komissio on ottanut huomioon seuraavat näkökohdat:

Päätöstä tehdessään komissio on ottanut huomioon seuraavat näkökohdat: EUROOPAN KOMISSIO Brysselissä 27.02.2002 C(2002)580fin Asia: Valtiontuki nro N 732/2001 Suomi Kolttalain muutokset Herra Ministeri, Komissio ilmoittaa Suomelle, että tarkasteltuaan viranomaistenne toimittamia

Lisätiedot

Päätöstä tehdessään komissio on ottanut huomioon seuraavat näkökohdat:

Päätöstä tehdessään komissio on ottanut huomioon seuraavat näkökohdat: EUROOPAN KOMISSIO Bryssel C (2013) Asia: Valtiontuki/Suomi Tuki nro SA.37495 (2013/N) Eräistä maataloudessa käytettävistä energiatuotteista maksettava valmisteveron palautus Arvoisa ulkoministeri Tarkasteltuaan

Lisätiedot

Asia: Valtiontuki / Suomi Tuki nro N 315/2006 Eräiden energiatuotteiden energiaveron palautus maataloustuottajille

Asia: Valtiontuki / Suomi Tuki nro N 315/2006 Eräiden energiatuotteiden energiaveron palautus maataloustuottajille EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29-X-2007 K(2007)5341 Asia: Valtiontuki / Suomi Tuki nro N 315/2006 Eräiden energiatuotteiden energiaveron palautus maataloustuottajille Arvoisa vastaanottaja Tarkasteltuaan Suomen

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki SA.41045 (2015/N) Suomi Muutos vuosien 2014 2020 aluetukikarttaan väestökattavuusmarginaalin käyttöönotto

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki SA.41045 (2015/N) Suomi Muutos vuosien 2014 2020 aluetukikarttaan väestökattavuusmarginaalin käyttöönotto EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 12.05.2015 C(2015) 3104 final JULKINEN VERSIO Tämä on komission sisäinen asiakirja, joka annetaan käyttöön vain tiedotustarkoituksessa. Asia: Valtiontuki SA.41045 (2015/N) Suomi

Lisätiedot

Asia: Valtiontuki / Suomi - Tuki nro N 136/ Vuoden 2005 poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien vahinkojen korvaaminen

Asia: Valtiontuki / Suomi - Tuki nro N 136/ Vuoden 2005 poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien vahinkojen korvaaminen EUROOPAN KOMISSIO Brysselissä 26-IV-2006 K (2006) 1781 Asia: Valtiontuki / Suomi - Tuki nro N 136/2006 - Vuoden 2005 poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien vahinkojen korvaaminen Arvoisa Herra ulkoministeri

Lisätiedot

Asia: Valtiontuki nro N 135/ Suomi Tuki epäsuotuisien sääolojen aiheuttamien menetysten korvaamiseksi maatalousyrityksille vuonna 2005

Asia: Valtiontuki nro N 135/ Suomi Tuki epäsuotuisien sääolojen aiheuttamien menetysten korvaamiseksi maatalousyrityksille vuonna 2005 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 02.VI.2006 K(2006)2285 Asia: Valtiontuki nro N 135/2006 - Suomi Tuki epäsuotuisien sääolojen aiheuttamien menetysten korvaamiseksi maatalousyrityksille vuonna 2005 Arvoisa Herra

Lisätiedot

Muutos Finnvera Oyj:n lainaohjelmaan maataloustuotteiden jalostukseen ja markkinointiin

Muutos Finnvera Oyj:n lainaohjelmaan maataloustuotteiden jalostukseen ja markkinointiin EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 01-03-2004 C(2004) 704 Asia: Valtiontuki/Suomi - Tuki nro N 635/2003 - Muutos Finnvera Oyj:n lainaohjelmaan maataloustuotteiden jalostukseen ja markkinointiin Herra ulkoministeri

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki Suomi SA.41559 (2015/N) Tuki maatilojen lomituspalveluihin Ahvenanmaalla

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki Suomi SA.41559 (2015/N) Tuki maatilojen lomituspalveluihin Ahvenanmaalla EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 22.6.2015 C(2015) 4357 final Asia: Valtiontuki Suomi SA.41559 (2015/N) Tuki maatilojen lomituspalveluihin Ahvenanmaalla Arvoisa ulkoasiainministeri Soini Tarkasteltuaan Suomen

Lisätiedot

Päätöstä tehdessään komissio on ottanut huomioon seuraavat näkökohdat:

Päätöstä tehdessään komissio on ottanut huomioon seuraavat näkökohdat: EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 15-5-2001 SG(2001) 288577 Asia: Valtiontuki/Ahvenanmaa (Suomi) Tuki nro N 189/2000 Investointituki Herra Ministeri, Suomen viranomaiset ilmoittivat tästä toimenpiteestä komissiolle

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. VALTIONTUKI Suomi SA.40228 (2014/N) Petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen tarkoitettu tuki

EUROOPAN KOMISSIO. VALTIONTUKI Suomi SA.40228 (2014/N) Petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen tarkoitettu tuki EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 31.3.2015 C(2015) 2138 final Asia: VALTIONTUKI Suomi SA.40228 (2014/N) Petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen tarkoitettu tuki Arvoisa vastaanottaja Tarkasteltuaan

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki Suomi SA.40229 (2014/N) Hirvieläinten aiheuttamien metsävahinkojen korvaamiseen tarkoitettu tuki

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki Suomi SA.40229 (2014/N) Hirvieläinten aiheuttamien metsävahinkojen korvaamiseen tarkoitettu tuki EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.6.2015 C(2015) 3562 final Asia: Valtiontuki Suomi SA.40229 (2014/N) Hirvieläinten aiheuttamien metsävahinkojen korvaamiseen tarkoitettu tuki Arvoisa ulkoministeri Tarkasteltuaan

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki SA (2012/N) Suomi Suomen laivanrakennusteollisuuden innovaatiotukiohjelma

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki SA (2012/N) Suomi Suomen laivanrakennusteollisuuden innovaatiotukiohjelma EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 25.7.2012 C(2012) 5433 final Asia: Valtiontuki SA.34408 (2012/N) Suomi Suomen laivanrakennusteollisuuden innovaatiotukiohjelma Arvoisa vastaanottaja 1. MENETTELY 1) Suomi ilmoitti

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki SA (2013/N) Suomi Aloitusrahasto VERA Muutos tukeen SA (N395/2007)

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki SA (2013/N) Suomi Aloitusrahasto VERA Muutos tukeen SA (N395/2007) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 15.05.2014 C(2014 ) 3309 final JULKINEN VERSIO Tämä on komission sisäinen asiakirja, joka annetaan käyttöön vain tiedotustarkoituksessa. Asia: Valtiontuki SA.37723 (2013/N) Suomi

Lisätiedot

1. MENETTELY EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel, 9.4.2014 C(2014) 2241 final. Asia: Valtiontuki SA.38359 (2014/N) Suomi Aluetukikartta 2014 2020

1. MENETTELY EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel, 9.4.2014 C(2014) 2241 final. Asia: Valtiontuki SA.38359 (2014/N) Suomi Aluetukikartta 2014 2020 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 9.4.2014 C(2014) 2241 final JULKINEN VERSIO Tämä on komission sisäinen asiakirja, joka annetaan käyttöön vain tiedotustarkoituksessa. Asia: Valtiontuki SA.38359 (2014/N) Suomi

Lisätiedot

EUROPEISKA KOMMISSIONEN

EUROPEISKA KOMMISSIONEN EUROPEISKA KOMMISSIONEN Bryssel 07.09.2012 C(2012) 6182 final Asia: Valtiontuki SA.34290 (2012/N) Suomi Muutokset ohjelmaan, jolla tuetaan nopean laajakaistainfrastruktuurin kehittämistä Suomen haja-asutusalueilla

Lisätiedot

Laki. kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain muuttamisesta

Laki. kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain muuttamisesta Laki kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain (34/2015) 14, muutetaan 3 :n 3 momentti,

Lisätiedot

Valtiontuki N:o N 269/2003 Suomi Avustukset ja lainat teknologiseen tutkimukseen ja kehittämiseen

Valtiontuki N:o N 269/2003 Suomi Avustukset ja lainat teknologiseen tutkimukseen ja kehittämiseen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 29.01.2004 C(2004)261 Asia: Valtiontuki N:o N 269/2003 Suomi Avustukset ja lainat teknologiseen tutkimukseen ja kehittämiseen Herra Ministeri, 1. MENETTELY Suomen viranomaiset

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel C(2002) Valtiontuki N:o N 469/02 Suomi Energiahaketuki. Arvoisa ulkoministeri, 1.

EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel C(2002) Valtiontuki N:o N 469/02 Suomi Energiahaketuki. Arvoisa ulkoministeri, 1. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2002 C(2002) 4257 Asia: Valtiontuki N:o N 469/02 Suomi Energiahaketuki Arvoisa ulkoministeri, 1. Menettely Suomen viranomaiset ilmoittivat 1. heinäkuuta 2002 päivätyllä

Lisätiedot

Valtiontuki SA (2016/N) Suomi Vuosia koskevan aluetukikartan muutos vuosiksi

Valtiontuki SA (2016/N) Suomi Vuosia koskevan aluetukikartan muutos vuosiksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.11.2016 C(2016) 7554 final JULKINEN VERSIO Tämä on komission sisäinen asiakirja, joka annetaan käyttöön vain tiedotustarkoituksessa. Asia: Valtiontuki SA.46345 (2016/N) Suomi

Lisätiedot

Juurikäävän torjunta

Juurikäävän torjunta Juurikäävän torjunta Miksi pois tuen piiristä? tuettu valtion varoin liki 20 vuotta Torjunnan kustannukset eivät ole suuret suhteessa hakkuutuloihin väheneviä tukijärjestelmän määrärahoja ei ole tarkoituksenmukaista

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta /2011 Laki. kestävän metsätalouden rahoituslain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta /2011 Laki. kestävän metsätalouden rahoituslain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2011 100/2011 Laki kestävän metsätalouden rahoituslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 4 päivänä helmikuuta 2011 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9.

Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9. Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9.2012 Janne Uitamo 1 Mihin ympäristötukea voi saada ja millä ehdoilla? Käytettävissä

Lisätiedot

KOMISSIO ASETUS (EY) No...

KOMISSIO ASETUS (EY) No... KOMISSIO ASETUS (EY) No... Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien teräsköysien ja -kaapeleiden tuonnissa neuvoston asetuksella (EY) N:o 1796/1999 käyttöön otettujen polkumyyntitoimenpiteiden mahdollista

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus kestävän metsätalouden rahoituksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain (34/2015) nojalla: 1 luku Yleiset säännökset

Lisätiedot

Valtiontuki N 58/2004 ja N 60/2004 Suomi Pk-yrityksille Suomessa myönnetty pelastamis- ja rakenneuudistustuki

Valtiontuki N 58/2004 ja N 60/2004 Suomi Pk-yrityksille Suomessa myönnetty pelastamis- ja rakenneuudistustuki EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.06.2004 C (2004) 2048 fin Asia: Valtiontuki N 58/2004 ja N 60/2004 Suomi Pk-yrityksille Suomessa myönnetty pelastamis- ja rakenneuudistustuki Arvoisa Ulkoministeri MENETTELY

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Luonnonvaraosasto 25.1.2016 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Luonnonvaraosasto 25.1.2016 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ MUISTIO Luonnonvaraosasto 25.1.2016 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen VALTIONEUVOSTON ASETUS KESTÄVÄN METSÄTALOUDEN RAHOITUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen riskipääomarahasto

Kaakkois-Suomen riskipääomarahasto EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 19.I.2005 C(2005)36 fin Asia: Valtiontuki N:o N 188/2004 Suomi Kaakkois-Suomen riskipääomarahasto Arvoisa ulkoministeri, 1. Menettely Suomen viranomaiset ilmoittivat EY:n perustamissopimuksen

Lisätiedot

HE 141/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain muuttamisesta

HE 141/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kasvinterveyden suojelemisesta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten,

Lisätiedot

LIITE II. Tämän asetuksen edellytysten nojalla poikkeuksen saanutta valtiontukea koskevat tiedot I OSA

LIITE II. Tämän asetuksen edellytysten nojalla poikkeuksen saanutta valtiontukea koskevat tiedot I OSA LIITE II Tämän asetuksen edellytysten nojalla poikkeuksen saanutta valtiontukea koskevat tiedot I OSA Tiedot toimitetaan 11 artiklan mukaisesti käyttäen vakiintunutta komission tietotekniikkasovellusta

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat Pello 28.4.2014 Ylitornio 5.5.2014 Tarmo Uusitalo Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen eteneminen Kemera- työryhmän loppuraportti

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus Niina Riissanen Maa- ja metsätalousministeriö 31.3.2014 1 Tuettavat työlajit Metsänuudistaminen - Suojametsäalueilla ja vajaapuustoisten alueiden uudistaminen

Lisätiedot

1 Menettely EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel, 01.XII.2004 C(2004)4515 fin

1 Menettely EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel, 01.XII.2004 C(2004)4515 fin EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 01.XII.2004 C(2004)4515 fin Asia: Valtiontuki N:o N 70/2004 Suomi Säännöllisesti Suomen satamiin liikennöivillä matkustaja-aluksilla työskentelevien merenkulkijoiden ennakonpidätyksen

Lisätiedot

Valtiontuki N 133/ Suomi Tuki epäsuotuisten sääolojen aiheuttamien menetysten korvaamiseksi maatalousyrityksille vuonna 2004

Valtiontuki N 133/ Suomi Tuki epäsuotuisten sääolojen aiheuttamien menetysten korvaamiseksi maatalousyrityksille vuonna 2004 EUROOPAN KOMISSIO Brussels, 03.V.2005 C(2005)1313 fin Asia: Valtiontuki N 133/2005 - Suomi Tuki epäsuotuisten sääolojen aiheuttamien menetysten korvaamiseksi maatalousyrityksille vuonna 2004 Arvoisa ulkoministeri

Lisätiedot

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA EURA 2007 järjestelmän rahoituspäätösmallit 2010 ESR:ssa käytössä seuraavat

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö 16.4.2014 1 Uudistuksen taustaa Metsätalouden tukien uudelleenarviointi KMO 2015, Metsätalous ja energia-työryhmän

Lisätiedot

Bryssel, 29.VIII.2008 K(2008)4683

Bryssel, 29.VIII.2008 K(2008)4683 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 29.VIII.2008 K(2008)4683 Asia: N59/2008 Suomi Lämmityksessä ja kiinteästi asennetuissa moottoreissa käytettäville biopolttoaineille myönnettävä verovapaus Arvoisa Herra ulkoministeri,

Lisätiedot

Valtiontuki N 359/2007 Suomi Energiatukiohjelman N 75/02 jatkaminen ja muuttaminen

Valtiontuki N 359/2007 Suomi Energiatukiohjelman N 75/02 jatkaminen ja muuttaminen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 30.XI.2007 K(2007)6085 Asia: Valtiontuki N 359/2007 Suomi Energiatukiohjelman N 75/02 jatkaminen ja muuttaminen Arvoisa Herra ulkoministeri, Komissio ilmoittaa Suomen viranomaisille,

Lisätiedot

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet. Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet. Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija Metsätalouden luonnonhoitohankkeet Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija Oikeudellinen tausta Kestävän metsätalouden rahoituslailla (KEMERA)

Lisätiedot

COMP/M.3473 Metsäliitto Osuuskunta / Vapo ASETUS (EY) 139/2004 SULAUTUMISMENETTELY. 4 artiklan (4) päivämäärä:.04/11/2004

COMP/M.3473 Metsäliitto Osuuskunta / Vapo ASETUS (EY) 139/2004 SULAUTUMISMENETTELY. 4 artiklan (4) päivämäärä:.04/11/2004 FI Tapaus n:o COMP/M.3473 Metsäliitto Osuuskunta / Vapo Vain suomenkielinen teksti on saatavilla ja todistusvoimainen. ASETUS (EY) 139/2004 SULAUTUMISMENETTELY 4 artiklan (4) päivämäärä:.04/11/2004 EUROOPAN

Lisätiedot

METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus

METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus METSÄNHOITO 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus Luennon aiheet Kemera-tuki Mikä se on? Mihin sitä saa? Nuoren metsän hoito Kunnostusojitus Metsätiet Vesiensuojelu metsätaloudessa Laki kestävän metsätalouden

Lisätiedot

Valtiontuki NN 55/2003 Suomi Ilmailun riskien kattamista valtiontakuulla koskevan järjestelyn jatkaminen (26. joulukuuta 2001 31.

Valtiontuki NN 55/2003 Suomi Ilmailun riskien kattamista valtiontakuulla koskevan järjestelyn jatkaminen (26. joulukuuta 2001 31. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 9-07-2003 C(2003)2152fin Asia: Valtiontuki NN 55/2003 Suomi Ilmailun riskien kattamista valtiontakuulla koskevan järjestelyn jatkaminen (26. joulukuuta 2001 31. lokakuuta 2002)

Lisätiedot

CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.11.2014 COM(2014) 704 final/2 2014/0332 (NLE) CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre 2014. Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2014 COM(2014) 622 final 2014/0288 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT

ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT III. 1 Määritelmät PALUUVAIHE Tässä avustussopimuksessa sovelletaan II.1 artiklan määritelmien lisäksi seuraavia määritelmiä: 1.

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 29.10.2009 KOM(2009)608 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ja Slovenian tasavallalle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET

LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET FP 7 Marie Curie Grant Agreement Annex III [MARIE CURIE -UUDELLEENINTEGROITUMIS- APURAHAT EUROOPASSA TYÖSKENTELEVILLE TUTKIJOILLE] [MARIE CURIE -UUDELLEENINTEGROITUMIS- APURAHAT

Lisätiedot

Työtä ja toimeentuloa luonnonhoitotöistä Siikainen 1.10.2015 Matti Seppälä Vaikuttavuutta METSO Luonnonhoitoon -hanke

Työtä ja toimeentuloa luonnonhoitotöistä Siikainen 1.10.2015 Matti Seppälä Vaikuttavuutta METSO Luonnonhoitoon -hanke Luonnonhoitohankkeiden toimintamalli ja hankehaku Työtä ja toimeentuloa luonnonhoitotöistä Siikainen 1.10.2015 Matti Seppälä Vaikuttavuutta METSO Luonnonhoitoon -hanke Oikeudellinen tausta KemeraLaki (34/2015)

Lisätiedot

Ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Kemera-koulutus

Ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Kemera-koulutus Ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet Kemera-koulutus Kemeran ympäristötuki Ympäristötukea voidaan myöntää, kun metsän hoito tai käyttötoimenpiteissä otetaan monimuotoisuus huomioon metsälaissa säädettyä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

Asia: Valtiontuki SA.35110 (2012/N) Suomi Sosiaaliturvaan ja henkilökohtaiseen tuloverotukseen liittyvän meriliikennealan tukiohjelman jatkaminen

Asia: Valtiontuki SA.35110 (2012/N) Suomi Sosiaaliturvaan ja henkilökohtaiseen tuloverotukseen liittyvän meriliikennealan tukiohjelman jatkaminen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2012 C(2012) 9525 final Asia: Valtiontuki SA.35110 (2012/N) Suomi Sosiaaliturvaan ja henkilökohtaiseen tuloverotukseen liittyvän meriliikennealan tukiohjelman jatkaminen

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 162/14 23.6.2017 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/1111, annettu 22 päivänä kesäkuuta 2017, seuraamuksia ja toimenpiteitä koskevien tietojen toimittamiseen liittyviä menettelyjä ja muotoja koskevista

Lisätiedot

LOMAKE OLETETTUA SÄÄNTÖJENVASTAISTA VALTIONTUKEA KOSKEVIEN KANTELUJEN TEKEMISEKSI

LOMAKE OLETETTUA SÄÄNTÖJENVASTAISTA VALTIONTUKEA KOSKEVIEN KANTELUJEN TEKEMISEKSI LOMAKE OLETETTUA SÄÄNTÖJENVASTAISTA VALTIONTUKEA KOSKEVIEN KANTELUJEN TEKEMISEKSI EY:n perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohdassa määrätään, että komissiolle on annettava tieto tuen myöntämistä tai muuttamista

Lisätiedot

KOMISSION PÄÄTÖS. tehty 23.XI.2005

KOMISSION PÄÄTÖS. tehty 23.XI.2005 KOMISSION PÄÄTÖS tehty 23.XI.2005 Suomen tasavallan tekemän pyynnön hyväksymisestä muuttaa 16 päivänä maaliskuuta 2004 tehdyllä komission päätöksellä C(2004) 475 fin hyväksyttyä tukiohjelmaa (tuki N 513/2003)

Lisätiedot

Valtiontuki C 12/2009 (ex N 19/2009) Suomi Pelastamistuki Järvi-Suomen Portti Osuuskunnalle

Valtiontuki C 12/2009 (ex N 19/2009) Suomi Pelastamistuki Järvi-Suomen Portti Osuuskunnalle EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.04.2009 K(2009)2461 lopullinen Tämän päätöksen julkaistusta versiosta on poistettu joitakin tietoja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan soveltamista koskevista

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 7.11.2001 KOM(2001) 634 lopullinen 2001/0267 (COD) 2001/0268 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön metsien suojelusta ilmansaasteilta annetun

Lisätiedot

Metsänhoidon tuet ja toimijat. Metsänomistajien talvipäivä 7.2.2009 Vantaa TERVETULOA!

Metsänhoidon tuet ja toimijat. Metsänomistajien talvipäivä 7.2.2009 Vantaa TERVETULOA! Metsänhoidon tuet ja toimijat Metsänomistajien talvipäivä 7.2.2009 Vantaa TERVETULOA! 1 METSÄKESKUS HÄME-UUSIMAA VIRANOMAISTEHTÄVIEN YKSIKKÖ MIKKO KALLIOINEN ESITTELIJÄ, METSÄTALOUSINSINÖÖRI mikko.kallioinen@metsakeskus.fi

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0176/314. Tarkistus. Ricardo Serrão Santos, Ulrike Rodust S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0176/314. Tarkistus. Ricardo Serrão Santos, Ulrike Rodust S&D-ryhmän puolesta 27.3.2019 A8-0176/314 314 6 artikla 4 kohta 4. Vähintään 15 prosenttia jäsenvaltiokohtaisesta unionin rahoitustuesta on kohdennettava 19 ja 20 artiklassa tarkoitettuihin tuen kohteisiin. Jäsenvaltiot,

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki Suomi SA.41046 (2015/N) Valtiontuki kestävän metsätalouden rahoitukseen

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki Suomi SA.41046 (2015/N) Valtiontuki kestävän metsätalouden rahoitukseen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 24.4.2015 C(2015) 2639 final Asia: Valtiontuki Suomi SA.41046 (2015/N) Valtiontuki kestävän metsätalouden rahoitukseen Arvoisa ministeri Tarkasteltuaan tietoja, jotka Suomen

Lisätiedot

4.2.2010 A7-0006/ 001-027. Ehdotus direktiiviksi (KOM(2009)0029 C6-0062/2009 2009/0004(CNS))

4.2.2010 A7-0006/ 001-027. Ehdotus direktiiviksi (KOM(2009)0029 C6-0062/2009 2009/0004(CNS)) 4.2.2010 A7-0006/ 001-027 TARKISTUKSET 001-027 esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta Mietintö Magdalena Alvarez Hallinnollinen yhteistyö verotuksen alalla A7-0006/2010 (KOM(2009)0029 C6-0062/2009

Lisätiedot

Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito

Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Lassi Hakulinen 2.10.2013 TAIMIKON VARHAISHOITO JA TAIMIKONHOITO - kehitysluokat, yleistä taimikonhoidosta - taimikon varhaishoito -

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015. 7/2015 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015. 7/2015 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015 7/2015 Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen lakisääteisistä hoitovaatimuksista sekä niiden ja hyvän maatalouden ja ympäristön

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 L 180/4 FI KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 reaktiotuotteet kloorietikkahapon kanssa -tehoaineen hyväksymisestä vanhana tehoaineena käytettäväksi

Lisätiedot

ottaa huomioon neuvoston yhteisen kannan (14843/1/2002 C5-0082/2003) 1,

ottaa huomioon neuvoston yhteisen kannan (14843/1/2002 C5-0082/2003) 1, P5_TA-PROV(2003)0318 Pakkaukset ja pakkausjätteet *** II Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma neuvoston yhteisestä kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi pakkauksista

Lisätiedot

KEMERA - valmisteilla olevat muutokset Kemera-järjestelmään

KEMERA - valmisteilla olevat muutokset Kemera-järjestelmään KEMERA - valmisteilla olevat muutokset Kemera-järjestelmään Maa- ja metsätalousministeriö Helmikuu 2016 Sanna Paanukoski Marja Hilska-Aaltonen Kaisa Pirkola Kemera-laki Uusi kemera-laki tuli voimaan 1.6.2015.

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2016 (OR. en) 13415/16 N 680 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 204. Maa- ja metsätalousministeriön asetus. peltokasvien tuen vuoden 1991 viljelyvaatimuksesta poikkeamisesta vuonna 2001

SISÄLLYS. N:o 204. Maa- ja metsätalousministeriön asetus. peltokasvien tuen vuoden 1991 viljelyvaatimuksesta poikkeamisesta vuonna 2001 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä maaliskuuta 2001 N:o 204 212 SISÄLLYS N:o Sivu 204 Maa- ja metsätalousministeriön asetus peltokasvien tuen vuoden 1991 viljelyvaatimuksesta poikkeamisesta

Lisätiedot

Lämpöyrittäjäpäivän ohjelma

Lämpöyrittäjäpäivän ohjelma Lämpöyrittäjäpäivän ohjelma 8.30 Kahvit 9.15 Avaus ja ajankohtaiskatsaus Urpo Hassinen, Metsäkeskus 9.30 Lämpöyrittäjyys auttaa Pohjois-Karjalaa öljystä vapaaksi Anniina Kontiokorpi, Maakuntaliitto 9.50

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI / /EU, annettu 18.10.2013,

KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI / /EU, annettu 18.10.2013, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.10.2013 C(2013) 6835 final KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI / /EU, annettu 18.10.2013, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/65/EU liitteen IV muuttamisesta sen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.12.2006 KOM(2006) 796 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2000/91/EY soveltamisalan laajentamisesta luvan antamiseksi Tanskan kuningaskunnalle ja Ruotsin

Lisätiedot

ESR-hankkeissa Hämeen ELY-keskus

ESR-hankkeissa Hämeen ELY-keskus De minimis ESR-hankkeissa Hämeen ELY-keskus Mitä on de minimis-tuki? De minimis -tuella tarkoitetaan vähämerkityksistä julkista tukea, jonka määrä on maksimissaan 200 000 euroa per yritys nykyisen ja kahden

Lisätiedot

(5) Kuntien takauskeskuksen toimintaa valvoo takauskeskustarkastaja, jonka sisäasiainministeriö nimittää.

(5) Kuntien takauskeskuksen toimintaa valvoo takauskeskustarkastaja, jonka sisäasiainministeriö nimittää. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 16.06.2004 C(2004)2034fin Asia: Valtiontuki N 179/2004 Suomi Kuntien takausjärjestelmä Suomessa Arvoisa ulkoministeri 1. Menettely: (1) Suomen viranomaiset ilmoittivat 16. huhtikuuta

Lisätiedot

parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/21/EY ("puitedirektiivi") EYVL 108, 24.4.2002, s. 33.

parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/21/EY (puitedirektiivi) EYVL 108, 24.4.2002, s. 33. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 17.12.2003 SG (2003) D/233786 Viestintävirasto Itämerenkatu 3 A FIN-00180 Helsinki Finland Rauni Hagman Ylijohtaja Fax: +358 96966760 Arvoisa Rauni Hagman, Asia: Tapaukset FI/2003/0028

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.4.2012 COM(2012) 139 final 2008/0241 (COD) KOMISSION LAUSUNTO Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 7 kohdan c alakohdan nojalla Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2014 COM(2014) 395 final 2014/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS direktiivin 2003/96/EY 19 artiklan mukaisen luvan antamisesta Italialle soveltaa lämmitykseen

Lisätiedot

Valtion tuki nro N 65/ Suomi Maatalouden varhaiseläketukea koskeva järjestelmä. Komissio teki päätöksensä seuraavien seikkojen perusteella:

Valtion tuki nro N 65/ Suomi Maatalouden varhaiseläketukea koskeva järjestelmä. Komissio teki päätöksensä seuraavien seikkojen perusteella: EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 21-06 - 2000 SG(2000) D/ 104371 Asia: Valtion tuki nro N 65/2000 - Suomi Maatalouden varhaiseläketukea koskeva järjestelmä Herra Ministeri, Suomen viranomaiset antoivat komissiolle

Lisätiedot

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousalan valtiontukea koskeva kuulemisasiakirja - Kysely sidosryhmille

Maa- ja metsätalousalan valtiontukea koskeva kuulemisasiakirja - Kysely sidosryhmille Maa- ja metsätalousalan valtiontukea koskeva kuulemisasiakirja - Kysely sidosryhmille Maa- ja metsätalousalan valtiontukea koskevien, vuosiksi 2007 2013 vahvistettujen yhteisön suuntaviivojen ja komission

Lisätiedot

ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT

ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT PALUUVAIHE III. 1 Määritelmät Tässä avustussopimuksessa sovelletaan II.1 artiklan määritelmien lisäksi seuraavia määritelmiä: 1.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

OSA III Kattaako tuki investoinnit kiinteään pääomaan jonkin seuraavista osalta?

OSA III Kattaako tuki investoinnit kiinteään pääomaan jonkin seuraavista osalta? OSA III.1 LISÄTIETOLOMAKE PK-YRITYSTEN TUKI Tätä lisätietolomaketta on käytettävä ilmoitettaessa yksittäisestä tuesta asetuksen (EY) N:o 70/2001 1 6 artiklan mukaisesti. Sitä on myös käytettävä, jos komissiolle

Lisätiedot

Bryssel, 10-06-2003 C(2003) 1872 Asia: Valtiontuki/Suomi - Tuki nro N 679/2002 - Maaseudun kehittämistä koskevien tukijärjestelmien muuttaminen

Bryssel, 10-06-2003 C(2003) 1872 Asia: Valtiontuki/Suomi - Tuki nro N 679/2002 - Maaseudun kehittämistä koskevien tukijärjestelmien muuttaminen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 10-06-2003 C(2003) 1872 Asia: Valtiontuki/Suomi - Tuki nro N 679/2002 - Maaseudun kehittämistä koskevien tukijärjestelmien muuttaminen Arvoisa vastaanottaja, Tarkasteltuaan Suomen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 18.12.2007 KOM(2007) 813 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, muuntogeenisestä perunasta EH92-527-1 (BPS-25271-9) valmistetun rehun sekä elintarvikkeiden ja muiden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2013 COM(2013) 621 final 2013/0303 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön sisävesiliikenteen aluskapasiteettia koskevista toimintalinjoista sisävesiliikenteen

Lisätiedot

1. Suomen viranomaiset ilmoittivat edellä mainitusta toimenpiteestä sähköisesti 19. syyskuuta 2007 (SANI 659).

1. Suomen viranomaiset ilmoittivat edellä mainitusta toimenpiteestä sähköisesti 19. syyskuuta 2007 (SANI 659). EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.V.2008 K(2008)1839 lopullinen Asia: Valtiontuki N 537/2007 Suomi Sanomalehdistön tuki Arvoisa ulkoministeri, 1. MENETTELY 1. Suomen viranomaiset ilmoittivat edellä mainitusta

Lisätiedot

.eu-verkkotunnusta koskevat WHOIS-toimintalinjat

.eu-verkkotunnusta koskevat WHOIS-toimintalinjat .eu-verkkotunnusta koskevat WHOIS-toimintalinjat 1/7 MÄÄRITELMÄT Käsitteet, jotka on määritelty asiakirjoissa Sopimusehdot ja/tai.euriidanratkaisusäännöt, on kirjoitettu isolla alkukirjaimella tässä asiakirjassa.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen?

Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen? Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen? Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Rakennerahastojen hallinnointiryhmä

Lisätiedot

1. TARKOITUS JA SOVELTAMISALA

1. TARKOITUS JA SOVELTAMISALA EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Kilpailun pääosasto SAC Bryssel PO D(2004) JULKISEN PALVELUN VELVOITTEESTA MAKSETTAVANA KORVAUKSENA MYÖNNETTÄVÄÄ VALTIONTUKEA KOSKEVAT YHTEISÖN SUUNTAVIIVAT 1. TARKOITUS JA

Lisätiedot

Ympäristökorvausjärjestelmä mitä uutta tuo tulevalle kasvukaudelle? Minna Kolari Hämeen ELY-keskus maaseutuyksikkö

Ympäristökorvausjärjestelmä mitä uutta tuo tulevalle kasvukaudelle? Minna Kolari Hämeen ELY-keskus maaseutuyksikkö Ympäristökorvausjärjestelmä mitä uutta tuo tulevalle kasvukaudelle? Minna Kolari Hämeen ELY-keskus maaseutuyksikkö Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Mikä muuttuu? Tukijärjestelmien uudistamisen yhteydessä

Lisätiedot

LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston istunto (oikeus- ja sisäasiat)

LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston istunto (oikeus- ja sisäasiat) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 13. huhtikuuta 2000 (10.05) (OR. fr) 7374/00 ADD 1 LIMITE PV/CONS 12 JAI 29 LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston 2251.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en) 5681/17 FIN 45 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut: 26. tammikuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Valtiontuki N 67/2009 Suomi Muutokset olemassa olevaan meriliikenteen tukiohjelmaan

Valtiontuki N 67/2009 Suomi Muutokset olemassa olevaan meriliikenteen tukiohjelmaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 3.7.2009 K(2009) 5418 Asia: Valtiontuki N 67/2009 Suomi Muutokset olemassa olevaan meriliikenteen tukiohjelmaan Arvoisa Herra ulkoministeri, 1. MENETTELY 1. Suomen viranomaiset

Lisätiedot

NEUVOSTON PERUSTELUT

NEUVOSTON PERUSTELUT EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. marraskuuta 2004 (12.11) (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2003/0134 (COD) 11630/2/04 REV 2 ADD 1 CONSOM 63 MI 215 CODEC 929 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: Neuvoston

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2018 C(2018) 8876 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 18.12.2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/2031 42 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen

Lisätiedot

Energiapuun tuet - Kemera ja Petu

Energiapuun tuet - Kemera ja Petu Energiapuun tuet - Kemera ja Petu Voimassa olevaan kestävän metsätalouden rahoituksesta annettuun lakiin (1094/1996) on tehty kokonaisuudistus, jossa on otettu huomioon perustuslaista ja valtionavustuslaista

Lisätiedot

1)Yrittäjyyden edistämistä koskevat asiantuntija- ja neuvontapalvelut Finpro ry

1)Yrittäjyyden edistämistä koskevat asiantuntija- ja neuvontapalvelut Finpro ry SUOMEN SGEI - MAARAPORTTI 11.6.2014 LIITE 2 Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala Enintään 15 miljoonan euron korvaus yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen tuottamisesta muilla

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSEN, LUONNONHAITTA- KORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUKSEN JA EI- TUOTANNOLLISIA

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel XXX [ ]([ ]) [ ] KOMISSION TIEDONANTO YMPÄRISTÖNSUOJELULLE MYÖNNETTÄVÄÄ VALTIONTUKEA KOSKEVIEN YHTEISÖN SUUNTAVIIVOJEN, TUTKIMUS- JA KEHITYSTYÖHÖN SEKÄ INNOVAATIOTOIMINTAAN MYÖNNETTÄVÄÄ

Lisätiedot