TUTKIJOIDEN METSÄPALAVERI Koli Markku Rauhalahti METSÄTEKNOLOGIAN KEHITYSKUVIA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUTKIJOIDEN METSÄPALAVERI Koli 15.-17.9.2004. Markku Rauhalahti METSÄTEKNOLOGIAN KEHITYSKUVIA"

Transkriptio

1 TUTKIJOIDEN METSÄPALAVERI Koli Markku Rauhalahti METSÄTEKNOLOGIAN KEHITYSKUVIA Noin viisi vuosisataa sitten puu ja siitä saatavat tuotteet terva, hiilet, polttopuu, sahatavara jne. alkoivat tulla laajemmassa mitassa myös vaihdannan välineiksi. Terva oli kolmisen sataa vuotta Suomen tärkein vientituote, kunnes sahatavaran viennin arvo 1830-luvulla ylitti tervanviennin arvon ja 1900-lukujen vaihteessa puuta käytettiin jo 22 miljoonaa kiintokuutiometriä ja tästä oli polttopuuta edelleen yli puolet. Markkinahalkojen eli muun kuin maaseutuväestön käyttämien kotitarvehalkojen osuus oli halkojen kokonaiskäytöstä kolmannes luvun ensimmäisen vuosikymmenen jälkeen markkinapuun määrä ohitti kotikäytön. Kirves oli 1800-luvun metsätöissä yleistyökalu. Sillä puut sekä kaadettiin ja karsittiin että katkottiin. Tukkisaha tuli kaatoon ja katkontaan vuosisadan jälkipuoliskolla ja kohta myös yhden miehen saha. Kirves, pokasaha, justeeri, petkele ja kuorimarauta olivatkin hakkuumiehen työvälineinä ja hevonen ajovoimana aina 1950-luvulle asti. Amerikassa ja Keski-Euroopassa olivat 1900-luvun alkupuolella erilaiset moottorikäyttöiset sahat ja konevintturit yleistyneet. Suomessakin kehitettiin jo 1910-luvulla ensimmäiset moottorikäyttöiset kaatokoneet (moottorisahat) Arbor (vuonna 1916) ja Tapio (vuonna 1917), mutta käytännön työmailla niitä oli vain muutamia. Samoin Itä-Lapin savotoilla oli 1910-luvulla muutamana vuonna käytössä kaksi Iso-Samperin amerikkalaista telavarusteista höyryveturia, jotka vetivät pitkiä rekijonoja. Käytännössä puutavara kuitenkin hakattiin ja kuljetettiin metsästä lähes yksinomaan lihasvoimalla. Kaukokuljetuksessa konevoimaa sen sijaan käytettiin 1900-luvun alkupuoliskolla jo enemmän, mutta puutavara lastattiin kuljetusvälineisiin ja purettiin niistä vielä useimmiten hartiavoimin. Uitto oli puutavaran tärkein kuljetusmuoto. Pikinytkyt ja höyryhinaajat olivat tulleet jo 1800-luvun loppupuolella yleiseen käyttöön. Suomen itsenäistyttyä nuorta tasavaltaa rakennettiin maa- ja metsätalouden voimin. Puunjalostuslaitoksia perustettiin lisää eri puolille maata lähelle raaka-ainelähteitä tai hyvien kuljetusreittien varteen. Metsätöihin tarvittiin paljon väkeä. Hakkuut ulotettiin yhä kauemmaksi asutuskeskuksista ja vesiväylistä, ja varsinkin Pohjois- ja Itä-Suomessa järjestettiin suuria savotoita. Miehet lähtivät työn perään kaukaisillekin savotoille. Vuosisadan alussa miehet asuivat suurilla savotoilla itse tekemissään majoissa tai korsuissa ja huolehtivat itse muonituksestaan. Vuonna 1928 annettiin ensimmäinen kämppälaki, joka velvoitti työnantajat rakentamaan majoitusrakennukset ja sisälsi huoltoa koskevia normeja. Vuosien sotien jälkeen Suomi nousi ja eli metsiensä varassa. Ajan iskulauseiksi nousivat metsätöiden rationalisointi ja puulla parempiin päiviin. Suuret hakkuutavoitteet vaativat suuria työmaita ja paljon. Puunkorjuuseen osallistui talven huippusesonkien aikana jopa miestä ja hevosta. Metsätyömiesten olojen parantamiseen ja hakkuutoiminnan tehokkaampaan organisointiin alettiin kiinnittää vakavaa huomiota. Työnantajan apua tarvittiin etenkin majoituksen ja muonituksen

2 järjestämisessä miehille ja hevosille. Uusia kämppiä rakennettiin yhtiöiden ja Metsähallituksen maille. Alkoi varsinainen savottakämppien rakentamisboomi. Vuonna 1947 säädetty uusi kämppälaki sisälsi asumisen tasoon vaikuttavia parannuksia. Vielä vuonna 1965 oli toiminnassa noin 3500 kämppää. Viimeinen täysin huollettu kämppä, Sotajoen kämppä Savukoskella, sulki ovensa vuonna Nopean kehityksen viisi vuosikymmentä Metsätaloutemme on viiden viime vuosikymmenen kuluessa eli väljemmin sanottuna sotien jälkeisenä aikana kaikilta osiltaan muuttunut varmasti enemmän kuin 1900-luvun alkupuolella. Viimeisin 50-vuotiskausi on ollut nimenomaan metsätöiden koneellistamisen aikaa. Moni työlaji on näinä vuosikymmeninä koneellistunut nollasta sataan. Kun puu 1940-luvulla hakattiin ja kuljetettiin metsästä vielä täysin lihasvoimin, on hakkuu tänään 90-prosenttisesti ja metsäkuljetus sataprosenttisesti koneellista. Monet metsänhoidon työlajit ovat tulleet laajamittaisesti mahdollisiksi vasta koneellistamisen myötä. Tämän päivän metsäkoneissa ja puutavara-autoissa käytetään automatiikan, elektroniikan ja tietotekniikan uusimpia ratkaisuja enemmän kuin monissa muissa koneissa. Ensimmäisten metsäkoneiden kehittäjistä tuskin moni osasi aavistaa näin nopeaa kehitystä. Koneellistaminen ja muu rationalisointi ovat vaikuttaneet suuresti metsätalouden parissa työskentelevien ihmisten määrään, tehtävänkuviin ja ammattitaidon vaatimuksiin. Länsi-Euroopassa on 1900-luvun jälkipuoliskon kehitykselle ollut tyypillistä, että puun teollinen käyttö on jatkuvasti lisääntynyt ja muu käyttö, lähinnä polttaminen, on vähentynyt. Suomessa 1950-luvulla raakapuun kokonaiskäyttö oli noin 50 miljoonaa kiintokuutiometriä. Tänään raakapuun kokonaiskäyttö on runsaat 70 miljoonaa m3. Siitä teollinen käyttö on yli 90 % ja muu käyttö (lähinnä kiinteistöjen polttopuu) alle 10 %. Toki puuraaka-aineesta lopultaan käytetään paljon enemmän energiaksi, peräti lähes puolet, kun otetaan huomioon puun toiskertainen käyttö eli metsäteollisuuden sivutuotteiden (sahanpurun, hakkeen ja kuoren) ja metsäjätepuun käyttö. Metsien hoito- ja perusparannustyöt Aikanaan ja vielä koko 1950-luvun metsät uudistettiin tai ne oikeammin sanottuna uudistuivat valtaosin luontaisesti. Tänään runsaan hehtaarin vuotuisesta kokonaisuudistusalasta luontaisen uudistamisen osuus on noin neljännes, kylvön osuus myös noin neljännes ja istutuksen noin puolet. Metsänviljelystä kylvö on osittain koneellistettu maanmuokkauskoneeseen kytketyn kylvölaitteen avulla, mutta istutus on vielä lähes pelkästään hartiatyötä. Toki sekin työ on vuosikymmenten kuluessa paljon tehostunut, kun on siirrytty maanmuokkauksen, paakkutaimien ja istutusputken käyttöön. Maanmuokkaus on 1950-luvun muutamasta tuhannesta hehtaarista lisääntynyt nykyiseen hehtaariin vuodessa. Hartiatyönä ei sellaista kehitystä voisi edes kuvitella. Muokkausala on nykyisin hieman suurempi kuin istutus- ja kylvöala, koska osa luontaisenkin uudistamisen alueista äestetään. Metsämaan koneellinen muokkaus oli ensin laikutusta, sittemmin myös syväaurausta, nykyisin se on lähinnä äestystä tai mätästystä. Viisi vuosikymmentä sitten taimikot hoidettiin hartiavoimin vesurilla, nyt työvälineenä on moottorikäyttöinen raivaussaha, ja ensimmäisiä traktorikäyttöisiä raivauskoneita on kokeiltu.

3 Suomen veden vaivaamien metsämaiden mittava ojitusurakka ajoittui lähinnä ja luvuille. Metsäojitusta vauhditti töiden koneellistaminen, ensin suurten oja-aurojen, mutta sittemmin erityisesti traktorikaivurien käyttöön otto. Maamme noin 11 miljoonasta suohehtaarista on ojitettu noin puolet. Hakkuun ja kuljetuksen koneellistamisen myötä alkoi myös metsäteiden rakentaminen. Metsäteiden kokonaismäärä on nyt noin kilometriä. Metsäteiden rakentaminen on edistänyt merkittävästi puun korjuun ja kuljetuksen kehittämistä sekä hillinnyt puutavaran hankinnan kustannuksia. Energiapuun hankintakaan ei varmasti olisi taloudellista 1950-luvun tieverkostolla ja metsäkuljetusmatkoilla. Puutavaran hankinta Viisi vuosikymmentä sitten maanviljelijät myivät puunsa pääosin hankintakaupalla eli hakkasivat puut itse ja ajoivat ne tien tai uittoreitin varteen. Metsänomistajat hakkasivat ja kuljettivat myös suuret määrät polttopuuta omiin tarpeisiinsa. Metsänomistuksen siirtyessä yhä enemmän muille kuin maanviljelijöille ja korjuutekniikan kehittyessä puun pystykaupat ja sitä kautta yhtiöiden oma puunkorjuu lisääntyivät. Nyt pystykaupalla myydään ja ostajien työnä korjataan yli 80 % yksityismetsien puusta. Vielä 1950-luvun alussa metsätyöt tehtiin perinteisin käsityövälinein. Moottorisahan tulo luvulla ja sen käytön yleistyminen noin kymmenessä vuodessa muuttivat ratkaisevasti ihmistyövaltaisen hakkuun luonnetta. Moottorisahaa käytettiin aluksi kaatoon ja katkontaan, ja puut karsittiin vielä kirveellä. Hakkuutyön tuottavuus nousi merkittävästi. Työn tuottavuutta lisäsivät moottorisahojen tekninen kehittyminen ja työmenetelmien kehittäminen, siirtyminen moottorisahakarsintaan ja ns. vajaakarsintaan, kuitupuun pituuden lisääntyminen, silmävarainen katkonta, pöllien siirtelyn vähentäminen sekä aikanaan myös leimikon pystymittaus ja lopulta metsurimittaus. Saman tien työturvallisuutta ja ergonomiaa kehitettiin monella lailla. Ensimmäiset varsinaiset metsätraktorit tulivat työmaille 1950-luvun lopulla, mutta ennen niiden yleistymistä ja rinnan niiden kanssa hevonen korvattiin maataloustraktoreilla. Hevonen lähti metsästä 1960-luvun vuosina. Silloin jopa kolmannes pystykauppojen puusta ja suuri osa hankintapuusta ajettiin tien varteen maataloustraktoreilla. Nyt maataloustraktorilla ei enää ajeta pystykauppojen puuta, mutta hankintapuusta kylläkin noin puolet. Hyvin tärkeitä korjuun rationalisoinnin vaiheita ovat olleet puutavaran kuorinnan siirtäminen metsästä ensin tienvarteen kuorimakoneille ja sittemmin tehtaalle luvun vaihteessa kuitupuiden kuorinnasta 95 % tehtiin käsin metsässä ja vain 6 % koneella varastoilla ja tehtailla. Tukeista tuli kuorellisina sahalaitoksille vuonna 1960 noin 70 % ja 1974 jo 100 %. Metsätöiden rationalisointia ovat edistäneet myös siirtyminen kappale- ja pinomittauksesta pystymittauksen kautta konemittaukseen ja mittaukseen tehtaalla luvulla metsätraktorit tulivat vauhdilla Suomen metsiin. Kokorunko-laahusjuontomenetelmät yleistyivätkin muutamaksi vuodeksi. Mekaaniset ja hydrauliset nivelpuomikuormaimet mahdollistivat kuitenkin osaltaan ja 1970-lukujen vaihteeseen tultaessa vähitellen siirtymisen tavaralajimenetelmään. Metsurien oli kuitenkin edelleen kasattava kuitupuu ajouran varteen ja suunnatulla kaadolla saatava tukkirungot työkoneiden ulottuville.

4 Metsäyhtiöiden ja metsähallituksen työmailla konetyö korvasi nopeaan tahtiin mies- ja hevostyön, mutta vielä pitkään 1960-luvulle ja aina 1970-luvun alkuun perinteisetkin miestyövaltaiset menetelmät olivat käytössä. Maatilametsissä kehitys kulki isännänlinjalla hitaammin. Ylöjärveläinen Sakari Pinomäki kehitti vuonna 1960-luvun lopulla Suomen ensimmäisen hakkuukoneen, Pika 50 -prosessorin, ja muutama vuosi sen jälkeen Pika 75 -harvesterin. Joensuulainen Sakari Mononen rakensi 1980-luvun alussa maailman ensimmäinen kuormainprosessorin FINKOn. Siitä kehittyivät kuormainharvesterit (yksioteharvesterit). Kuormainharvesterit sivuuttivat melko nopeasti entiset suuret prosessorit ja harvesterit. Metsäkoneiden koot olivat jo jonkin verran pienentyneet mm. ympäristökysymysten takia. Hakkuun koneellistuminen on ollut erityisen nopeata 1980-luvun puolivälistä lähtien. Runsaan kymmenen vuoden aikana harvestereiden määrä nousi noin 200:sta noin 1 400:aan, ja koneellisen hakkuun osuus teollisuuden ja Metsähallituksen puunkorjuussa nousi 20 prosentista yli 90 prosenttiin. Kuormainharvesterit (yksioteharvesterit) syrjäyttivät muun tyyppiset hakkuukoneet 1980-luvulta lähtien. Puun korjuussa ja kuljetuksessa on nykyisin käytössä noin hakkuukonetta, metsätraktoria ja puutavara-autoa. Metsätraktoreiden ja puutavara-autojen lukumäärä on jonkin verran laskenut 1980-luvun alkupuolen määristä. Korjuun koneellistumisen myötä Suomeen syntyi maailman kärkeen sijoittuva metsäkoneteollisuus, joka perustuu pohjoismaiseen tavaralajimenetelmään. Vaikka kaksi kolmesta suuresta suomalaisesta metsäkoneiden valmistajasta nyttemmin onkin siirtynyt ulkomaisten yritysten omistukseen, alan osaaminen ja koneiden valmistus ovat vielä vahvasti Suomessa. Sotien jälkeen valtaosa puutavarasta vietiin tehtaille vesitse. Suomessa lasketaan olleen uiton käytössä enimmillään peräti kilometriä erilaisia vesiväyliä, puroja, jokia, järviä, kanavia ja rannikkovesiä. Puuta alettiin kuljettaa autolla jo ennen sotia, mutta vasta 1960-luvulla puun autokuljetus ohitti uiton tehtaille tulleina määrinä. Puutavaraa uitetaan enää vain Saimaan ja Kymijoen vesistöissä. Rautatiekuljetuksen osuus on pysynyt vuosikymmeniä 15 %:n tasolla. Tänään autoilla kuljetetaan noin 80 %, rautateitse noin 15 % ja uittaen vajaat viisi prosenttia tehtaille tulevasta puutavarasta. Kaikkien kuljetusmuotojen tekniikka on vuosikymmenten kuluessa kehittynyt paljon. Rakennemuutoksia Metsä- ja puutalouden alalla on viiden viime vuosikymmenen aikana tapahtunut valtavan paljon toimialarationalisointia ja organisaatiomuutoksia niin valtion metsätalouden, metsäteollisuuden kuin yksityismetsätaloudenkin sektorilla, samoin alan etujärjestöjen piirissä. Samoin metsien käsittelyohjeisiin ja käyttötapoihin on tullut muutoksia. Metsäteollisuus ja sen tuotanto on kasvanut voimakkaasti. Suomen sahatavaran tuotanto on viidessä vuosikymmenessä kaksinkertaistunut ja vanerin tuotanto yli kolminkertaistunut, mutta erityisen paljon ovat lisääntyneet puumassan tuotanto, joka on noin nelinkertaistunut, ja paperin tuotanto, joka on tänä aikana jopa kymmenkertaistunut. Papereista on erityisesti kasvanut aikakauslehti- ja hienopapereiden tuotanto.

5 Hehtaareina, kuutiometreinä tai kappaleina ilmaistavien kehityslukujen ohella on tietenkin tapahtunut monenlaista muuta kehitystä. Lainsäädäntöä on aika ajoin uudistettu, metsäntutkimus on kehittynyt, metsätalouden suunnittelu- ja rahoitusohjelmia on kehitelty, metsäverotus on muuttunut, puutavaralajien mitta- ja laatuvaatimuksen ovat muuttuneet ja niin edelleen. Metsäympäristön hoito ja metsien monimuotoisuuden vaaliminen on sisällytetty uusittuihin metsälakeihin ja metsien käsittelyohjeisiin ja ne ovat tänään myös osa metsien käsittelyn arkea. Miten viiden vuosikymmenen kehitys on vaikuttanut mukana olleiden toimijoiden työhön ja elämään? Metsähistorian Seura toteutti Metsämiesten Säätiön tuella vuosina laajan haastattelututkimuksen Metsäammatit metsätalouden murroksessa. Tutkimuksessa haastateltiin pitkälti toista tuhatta metsäalan erilaisissa tehtävissä toiminutta tai toimivaa henkilöä. Haastatteluaineistojen pohjalta on käynnistetty kolme väitöskirjatyötä ja muita selvityksiä. Samanaikaisesti on Metsämuseo Luston toteuttamassa Koneellisen metsätalouden tallennushankkeessa haastateltu lähes sata koneellisen metsätalouden parissa toiminutta tai toimivaa henkilöä. Näiden aineistojen analyysit antavat varmasti aikanaan mielenkiintoista tietoa siitä, miten ihmiset ovat ammattiryhminä ja yksilöinä sopeutuneet tai joutuneet sopeutumaan kehityksen tuomiin haasteisiin ja metsätalouden muutoksiin.

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2014. Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2015 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2014. Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2015 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 214 Metsätehon tuloskalvosarja 7a/215 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 212 Markus Strandström Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 211 Markus Strandström Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 29 Arto Kariniemi Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä korjuumenetelmien

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 4a/2016 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 4a/2016 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 215 Metsätehon tuloskalvosarja 4a/216 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

Puunkorjuun kustannukset ja olosuhteet sekä puutavaran kaukokuljetuksen kustannukset ja puutavaralajeittaiset. vuonna 1996.

Puunkorjuun kustannukset ja olosuhteet sekä puutavaran kaukokuljetuksen kustannukset ja puutavaralajeittaiset. vuonna 1996. Puunkorjuun kustannukset ja olosuhteet sekä puutavaran kaukokuljetuksen kustannukset ja puutavaralajeittaiset kuljetusmatkat vuonna 1996 Jouko Örn Metsätehon raportti 32 8.12.1997 Osakkaiden yhteishanke

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 8a/2018 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 8a/2018 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 217 Metsätehon tuloskalvosarja 8a/218 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

PUUTAVARAN MITTAUSMENETELMIEN OSUUDET VUONNA 2006

PUUTAVARAN MITTAUSMENETELMIEN OSUUDET VUONNA 2006 PUUTAVARAN MITTAUSMENETELMIEN OSUUDET VUONNA 2006 Samuli Hujo 1 Puutavaran mittaus- ja hakkuumäärät 2006 Mittausmenetelmien osuudet vuonna 2006 tilasto perustuu kyselyyn vastanneiden Metsätehon osakasyritysten

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2016

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2016 Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 216 Metsätehon tuloskalvosarja 1a/217 Markus Strandström Metsäteho Oy Päivitetty 17.8.218 Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 1a/2017 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 1a/2017 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 216 Metsätehon tuloskalvosarja 1a/217 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, elokuu 211 38/211 4.1.211 Elina Mäki-Simola Elokuun hakkuut 5, miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat elokuussa

Lisätiedot

Puunkorjuu- ja puutavaran kaukokuljetustilasto vuonna 2006

Puunkorjuu- ja puutavaran kaukokuljetustilasto vuonna 2006 Puunkorjuu- ja puutavaran kaukokuljetustilasto vuonna 26 Arto Kariniemi Arto Kariniemi 1 Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2008

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 28 43/28 2.12.28 Elina Mäki-Simola Lokakuun hakkuut, miljoonaa kuutiometriä Puukaupan

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 214 37/214 3.9.214 Elina Mäki-Simola Heinäkuun hakkuut 2,4 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

PUUKAUPPA JKL yo Metsäkurssi 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus

PUUKAUPPA JKL yo Metsäkurssi 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus PUUKAUPPA JKL yo Metsäkurssi 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus yleistä puukaupasta puukaupan eri muodot puutavaran hintaan vaikuttavat tekijät; laatu, leimikkotekijät puukaupan kulku, yleiset ehdot

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014 8/2014 10.3.2014 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 5,6 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE n hakkuut ja työvoima, helmikuu 214 12/214 2.4.214 Elina Mäki-Simola Helmikuun hakkuut,7 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuvat

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, huhtikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, huhtikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, huhtikuu 11 3/11 9..11 Elina Mäki-Simola Huhtikuun hakkuut,7 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat vilkkaina huhtikuussa.

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, syyskuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, syyskuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE n hakkuut ja työvoima, syyskuu 214 4/214 4.11.214 Elina Mäki-Simola Syyskuun hakkuut,3 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut ennätysvauhdissa

Lisätiedot

METSÄKONEENKULJETTAJA. Metsäkoneenkuljettaja käyttää, kuljettaa ja huoltaa puuntuottamiseen, -korjuuseen ja -kuljetukseen käytettäviä koneita.

METSÄKONEENKULJETTAJA. Metsäkoneenkuljettaja käyttää, kuljettaa ja huoltaa puuntuottamiseen, -korjuuseen ja -kuljetukseen käytettäviä koneita. METSÄKONEENKULJETTAJA Metsäkoneenkuljettaja käyttää, kuljettaa ja huoltaa puuntuottamiseen, -korjuuseen ja -kuljetukseen käytettäviä koneita. Metsäkoneita ovat mm. 1. harvesterit (kaato-, karsimis- ja

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, joulukuu 2010

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, joulukuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, joulukuu 21 5/211 2.2.211 Elina Mäki-Simola Joulukuun hakkuut 4,5 miljoonaa kuutiometriä Joulukuussa markkinahakkuiden

Lisätiedot

3 Tulokset. 3.1 Yleistä. 3.2 Havutukkien kulkuvirrat

3 Tulokset. 3.1 Yleistä. 3.2 Havutukkien kulkuvirrat 3 Tulokset 3.1 Yleistä Tärkeimmät hankinta-alueet, joista kertyi yhteensä kolmannes markkinapuusta, olivat vuosina 1994 ja 1997 Etelä- ja Pohjois-Savon sekä Keski-Suomen metsäkeskukset (liitteet 2 3, s.

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 213 36/213 4.9.213 Yrjö Sevola Heinäkuun hakkuut 2,2 miljoonaa kuutiometriä Metsäteollisuus

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, lokakuu 213 46/213 2.12.213 Elina Mäki-Simola Lokakuun hakkuut,6 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat vilkkaina

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, elokuu 213 38/213 3.9.213 Yrjö Sevola Elokuun hakkuut 4,6 miljoonaa kuutiometriä Teollisuuden puunhankinta vilkasta,

Lisätiedot

Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa. Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu

Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa. Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu Esityksen sisältö Hankintakaupan historia Hankintahakkuiden nykypäivä Korjuumäärien

Lisätiedot

Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna Timo Melkas

Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna Timo Melkas Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna 2011 Puutavaran mittaus- ja hakkuumäärät 2011 Mittausmenetelmien osuudet vuonna 2011 tilasto perustuu kyselyyn vastanneiden Metsätehon osakasyritysten ilmoittamiin

Lisätiedot

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 Suomen puunjalostus ja sen merkitys eri puutavaralajit ja niiden laadun vaikutus puunjalostukseen puunjalostusmuodot 1 Puu on ekologinen materiaali

Lisätiedot

Suomi tuo TIETOTEKNIIKKAA. Metla/Erkki Oksanen. 28 Metsäntutkimus 1/2007

Suomi tuo TIETOTEKNIIKKAA. Metla/Erkki Oksanen. 28 Metsäntutkimus 1/2007 Suomi tuo TIETOTEKNIIKKAA 28 Metsäntutkimus 1/2007 Metsäntutkimus 1/2007 Metsäteknologian professori Antti Asikainen pitää metsäkoneiden automaation lisäämistä tärkeänä kehittämiskohteena, joka parantaisi

Lisätiedot

Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna Timo Melkas

Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna Timo Melkas Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna 2013 Puutavaran mittaus- ja hakkuumäärät 2013 Mittausmenetelmien osuudet vuonna 2013 -tilasto perustuu kyselyyn vastanneiden Metsätehon osakasyritysten ilmoittamiin

Lisätiedot

Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna Timo Melkas

Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna Timo Melkas Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna 2012 Puutavaran mittaus- ja hakkuumäärät 2012 Mittausmenetelmien osuudet vuonna 2012 -tilasto perustuu kyselyyn vastanneiden Metsätehon osakasyritysten ilmoittamiin

Lisätiedot

PUUTAVARAN MITTAUSMENETELMIEN OSUUDET VUONNA Samuli Hujo

PUUTAVARAN MITTAUSMENETELMIEN OSUUDET VUONNA Samuli Hujo PUUTAVARAN MITTAUSMENETELMIEN OSUUDET VUONNA 2003 Puutavaran mittaus- ja hakkuumäärät 2003 Mittausmenetelmien osuudet vuonna 2003 tilasto perustuu kyselyyn vastanneiden Metsätehon osakasyritysten ilmoittamiin

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, marraskuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, marraskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, marraskuu 211 2/212 11.1.212 Elina Mäki-Simola Marraskuun hakkuut 5,3 miljoonaa kuutiometriä Poikkeukselliset korjuukelit

Lisätiedot

6 PUUN KORJUU JA KULJETUS

6 PUUN KORJUU JA KULJETUS 6 PUUN KORJUU JA KULJETUS Luku käsittelee puun korjuun ja kaukokuljetuksen kalustoa, suoritteita ja kustannuksia. Valtaosa tässä luvussa julkaistavista tiedoista perustuu Metsäntutkimuslaitoksen ja Metsätehon

Lisätiedot

Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa

Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa Tuloksia hankkeesta Low Carbon Finland 25 -platform Maarit Kallio ja Olli Salminen Metsäntutkimuslaitos Metsät ja metsäsektori vaikuttavat Suomen

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 211 35/211 31.8.211 Elina Mäki-Simola Heinäkuun hakkuut 2, miljoonaa kuutiometriä Heinäkuussa

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 21/2014 23.5.2014 Elina Mäki-Simola Vuoden 2013 teollisuuspuun hakkuut 56,1 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna 2017

Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna 2017 Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna 2017 Timo Melkas Metsäteho Oy Puutavaran mittaus- ja hakkuumäärät 2017 Puutavaran mittausmenetelmien osuudet 2017 -tilasto perustuu kyselyyn vastanneiden Metsätehon

Lisätiedot

Tukkipuun hakkuut olivat 2,4 ja kuitupuun 2,6 miljoonaa kuutiometriä. Edellisvuoden joulukuuhun verrattuna

Tukkipuun hakkuut olivat 2,4 ja kuitupuun 2,6 miljoonaa kuutiometriä. Edellisvuoden joulukuuhun verrattuna A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinapuun hakkuut ja työvoima Joulukuu 2004 Toimittaja: Yrjö Sevola 27.1.2005 755 Joulukuun hakkuut 5

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012 10/2012 7.3.2012 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 4,7 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Korjuutilasto Arto Kariniemi. Tuloskalvosarja. Tuloskalvosarja Puunkorjuun tilastot 1. Metsäteho Oy

Korjuutilasto Arto Kariniemi. Tuloskalvosarja. Tuloskalvosarja Puunkorjuun tilastot 1. Metsäteho Oy Korjuutilasto 25 Arto Kariniemi Puunkorjuun tilastot 1 Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Korjuutilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä korjuumenetelmien

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Marraskuu Marraskuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Marraskuu Marraskuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinapuun hakkuut ja työvoima Marraskuu 2006 Toimittaja: Yrjö Sevola 3.1.2007 848 Marraskuun hakkuut 5

Lisätiedot

Metsäpalveluyrittämisen edellytysten kehittäminen

Metsäpalveluyrittämisen edellytysten kehittäminen Ryhmähanke Metsäpalveluyrittämisen edellytysten kehittäminen Kysely metsäpalveluyritysten toiminnasta Jouko Örn Jarmo Hämäläinen Arto Kariniemi Juha Rajamäki Metsätehon raportti 59 14.8.1998 Metsäpalveluyrittämisen

Lisätiedot

Sahojen merkitys metsäteollisuudelle

Sahojen merkitys metsäteollisuudelle Suomen Sahateollisuusmiesten Yhdistyksen 90-vuotisjuhla Sahojen merkitys metsäteollisuudelle Toimitusjohtaja Ilkka Hämälä, Metsä Fibre 7.4.2017 Metsän ensimmäiset menestystuotteet: terva ja sahatavara

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Heinäkuu Heinäkuun hakkuut 3 miljoonaa kuutiometriä

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Heinäkuu Heinäkuun hakkuut 3 miljoonaa kuutiometriä A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinapuun hakkuut ja työvoima Heinäkuu 2007 Toimittaja: Yrjö Sevola 29.8.2007 882 Heinäkuun hakkuut 3

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011 9/2011 9.3.2011 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 4,7 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima helmikuu Helmikuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä

Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima helmikuu Helmikuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima helmikuu 2004 Toimittaja: Yrjö Sevola 25.3.2004 716 Helmikuun hakkuut

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Marraskuu Marraskuun hakkuut 6 miljoonaa kuutiometriä

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Marraskuu Marraskuun hakkuut 6 miljoonaa kuutiometriä A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinapuun hakkuut ja työvoima Marraskuu 2005 Toimittaja: Yrjö Sevola 21.12.2005 800 Marraskuun hakkuut

Lisätiedot

PUUNKORJUUMENETELMÄT HANKINTAVUONNA 1966/67. Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 271

PUUNKORJUUMENETELMÄT HANKINTAVUONNA 1966/67. Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 271 1 METSÄTEHON KATSAUS 18/1967 PUUNKORJUUMENETELMÄT JA KORJUUTEKNISET OLOSUHTEET HANKINTAVUONNA 1966/67 Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 271 Maassamme käytössä olevien puunkorjuumen etelrnien ja korjuuteknisten

Lisätiedot

Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke

Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke Kestävän kehityksen kylätilaisuus Janakkala Virala 23.10.2014 Sivu 1 2014 Miksi puuta energiaksi? Mitä energiapuu on? Puuenergia kotitalouksissa Sivu

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2008

Puukauppa, toukokuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puukauppa, toukokuu 2008 23/2008 13.6.2008 Mika Mustonen Puukauppa piristyi toukokuussa Puukauppa piristyi hieman toukokuussa,

Lisätiedot

Energiapuun korjuu koneellisesti tai miestyönä siirtelykaataen

Energiapuun korjuu koneellisesti tai miestyönä siirtelykaataen TTS:n tiedote Metsätyö, -energia ja yrittäjyys 1/2011 (746) BIOENERGIA Energiapuun korjuu koneellisesti tai miestyönä siirtelykaataen Tutkijat Kaarlo Rieppo ja Arto Mutikainen, TTS Metsurin tekemään siirtelykaatoon

Lisätiedot

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat toukokuussa 3,3 miljoonaa

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat toukokuussa 3,3 miljoonaa A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima toukokuu 2004 Toimittaja: Yrjö Sevola 30.6.2004 730 Toukokuun hakkuut

Lisätiedot

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat lokakuussa 5,0 miljoonaa

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat lokakuussa 5,0 miljoonaa A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima Lokakuu 2004 Toimittaja: Yrjö Sevola 1.12.2004 748 Lokakuun hakkuut

Lisätiedot

Metsäalan työvoimatarve Savotta Metsätehon tuloskalvosarja 15/2016 Markus Strandström Asko Poikela Metsäteho Oy

Metsäalan työvoimatarve Savotta Metsätehon tuloskalvosarja 15/2016 Markus Strandström Asko Poikela Metsäteho Oy Metsäalan työvoimatarve Savotta 2025 Markus Strandström Asko Poikela Metsäteho Oy Tausta ja tavoite Tämän työn tavoitteena on tuottaa tietoa metsäalan ammatillisen koulutuksen saaneiden henkilöiden työvoimatarpeesta

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Syyskuu Syyskuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Syyskuu Syyskuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinapuun hakkuut ja työvoima Syyskuu 2007 Toimittaja: Yrjö Sevola 30.10.2007 888 Syyskuun hakkuut miljoonaa

Lisätiedot

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat joulukuussa 5,5 miljoonaa kuutiometriä, 9 prosenttia

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat joulukuussa 5,5 miljoonaa kuutiometriä, 9 prosenttia A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinapuun hakkuut ja työvoima Joulukuu 2005 Toimittaja: Yrjö Sevola 20.1.2006 802 Joulukuun hakkuut 5,5

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, helmikuu 11 1/11..11 Elina Mäki-Simola Helmikuun hakkuut,8 miljoonaa kuutiometriä Helmikuu oli harvinaisen kylmä koko

Lisätiedot

Koneellisen istutuksen käyttöönotto

Koneellisen istutuksen käyttöönotto Koneellisen istutuksen käyttöönotto Tiina Laine Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 15.11. Huittinen Teknologialla tehokkuutta metsänhoitoon koneellisen istutuksen laaja käyttöönotto Toimialue:

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2012

Puukauppa, toukokuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 26/2012 Puukauppa, toukokuu 2012 11.6.2012 Aarre Peltola Yksityismetsistä ostettiin toukokuussa runsaasti puuta Metsäteollisuus

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015. Värriön yhteismetsä. TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015

Toimintakertomus 2015. Värriön yhteismetsä. TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015 Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015 Yleistä Yhteismetsä on tilojen yhteinen alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakastilojen hyväksi. Yhteismetsät

Lisätiedot

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016 2 23.6.2016 Esityksen nimi Äänekosken biotuotetehdashanke Piiripäällikkö Matti Rossi, Metsä Group Metsä- ja viherpäivät, Jyväskylä, 7.-8.6.2016 Avainluvut

Lisätiedot

Bioenergian saatavuus Hämeen metsistä

Bioenergian saatavuus Hämeen metsistä Bioenergian saatavuus Hämeen metsistä Kestävän energian päivä III Hattula, Lepaa 30.10.2014 Sivu 1 30.10.2014 Häme-Uusimaa mk-alue (Päijät-Häme, Kanta-Häme, osa Uusimaata) Sivu 2 30.10.2014 Metsävarat

Lisätiedot

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Muuttuva Venäjä -metsäseminaari Joensuu 7.5.21 Jari Viitanen Metla Sisällys Raakapuun vienti Venäjältä 1992 28 Venäläisen raakapuun viennin globaali jakautuminen

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus metsätaloudessa. Tiivistelmä Tammikuu-2005

Työvoiman saatavuus metsätaloudessa. Tiivistelmä Tammikuu-2005 Työvoiman saatavuus metsätaloudessa Tiivistelmä Tammikuu-25 All rights reserved. No part of this report may be reproduced in any form or by any means without permission in writing from Jaakko Pöyry Consulting.

Lisätiedot

Seuraavat kuvat ovat kirjasta Ankravee! Kirja uitosta, joka ilmestyi viime syksynä. Kirjassa on 1040 sivua ja yli 1200 kuvaa.

Seuraavat kuvat ovat kirjasta Ankravee! Kirja uitosta, joka ilmestyi viime syksynä. Kirjassa on 1040 sivua ja yli 1200 kuvaa. Seuraavat kuvat ovat kirjasta Ankravee! Kirja uitosta, joka ilmestyi viime syksynä. Kirjassa on 1040 sivua ja yli 1200 kuvaa. Lennart Segerstråhlen (1892-1975) öljyvärityö Puiden lauttakuljetus kuvaa vahvasti

Lisätiedot

SISÄLLYS (Contents, see page 16)

SISÄLLYS (Contents, see page 16) SISÄLLYS (Contents, see page 16) Alkusanat... 3 Pääluvut ja toimittajat... 6 Käytetyt symbolit... 25 Puulajit... 26 Kartat... 27 Aluejaot... 27 Ilmasto... 31 * uusi kuva tai taulukko 1 METSÄVARAT Teksti...

Lisätiedot

Kaukokuljetustilasto 2005

Kaukokuljetustilasto 2005 Kaukokuljetustilasto 25 Arto Kariniemi Kaukokuljetuksen tilastot 1 Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Kuljetustilasto seuraa kotimaisen raakapuun kuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä

Lisätiedot

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat elokuussa 4,5 miljoonaa

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat elokuussa 4,5 miljoonaa A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima elokuu 2004 Toimittaja: Yrjö Sevola 24.9.2004 741 Elokuun hakkuut

Lisätiedot

Paperiteollisuuden työtaistelutoimet pitivät puumassa- ja paperitehtaat kiinni suurimman osan toukokuuta, ja se heijastui myös hakkuisiin.

Paperiteollisuuden työtaistelutoimet pitivät puumassa- ja paperitehtaat kiinni suurimman osan toukokuuta, ja se heijastui myös hakkuisiin. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinapuun hakkuut ja työvoima Toukokuu 2005 Toimittaja: Yrjö Sevola 23.6.2005 779 Toukokuun hakkuut 2,6

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden rooli puumarkkinoilla Suomessa

Yksityismetsätalouden rooli puumarkkinoilla Suomessa Yksityismetsätalouden rooli puumarkkinoilla Suomessa Harri Hänninen Suomalais venäläinen Päättäjien Metsäfoorumi 7.6.2011, Majvik, Kirkkonummi Yksityismetsien merkitys Metsämaa, tilavuus ja kasvu ovat

Lisätiedot

Suunnitelma ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamisesta ja arvioinnista metsäalan perustutkinto, metsäkoneenkuljettaja

Suunnitelma ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamisesta ja arvioinnista metsäalan perustutkinto, metsäkoneenkuljettaja 1 Suunnitelma jen toteuttamisesta ja arvioinnista metsäalan perustutkinto, metsäkoneenkuljettaja Pakollinen tutkinnon osa Metsien hoito ja puunkorjuu (30 osp) Ammatillisen perustutkinnon perusteiden mukaiset

Lisätiedot

Uusiutuvan energian velvoite Suomessa (RES direktiivi)

Uusiutuvan energian velvoite Suomessa (RES direktiivi) Hakkuutähteen paalaus ja kannonnosto kuusen väliharvennuksilta Juha Nurmi, Otto Läspä and Kati Sammallahti Metla/Kannus Energiapuun saatavuus, korjuu ja energiaosuuskunnat Keski-Pohjanmaalla Forest Power

Lisätiedot

Motit liikkeelle. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen

Motit liikkeelle. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen Motit liikkeelle Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen Puukauppa ja hakkuut Suomen puuvaranto Suomen metsien puuvaranto on viimeisimmän Valtakunnan metsien

Lisätiedot

metsäteollisuuden tuotantolaitokset Tuotannon supistuminen johtui työkiistan aikaisista seisokeista toisella neljänneksellä.

metsäteollisuuden tuotantolaitokset Tuotannon supistuminen johtui työkiistan aikaisista seisokeista toisella neljänneksellä. Metsäteollisuuden tuotanto Tuotanto Suomessa tammi-syyskuussa 25 Paperia ja Puuta Tuotanto normaalitasolla kolmannella neljänneksellä Kuluvan vuoden heinä-syyskuussa metsäteollisuuden tuotantolaitokset

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2008

Puukauppa, kesäkuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puukauppa, kesäkuu 2008 25/2008 11.7.2008 Aarre Peltola Alkuvuoden puukauppa vaisua Alkuvuoden tapaan myös kesäkuussa puukauppa

Lisätiedot

Raaka-ainekatsaus. STMY 90v Jorma Länsitalo, Stora Enso

Raaka-ainekatsaus. STMY 90v Jorma Länsitalo, Stora Enso Raaka-ainekatsaus STMY 90v Jorma Länsitalo, Stora Enso Raaka-ainekatsauksesta vuodelta 1927 Hakkuut 37 milj m3 Teollisuuden raaka -aine n.10 milj m3 Kotitalouksien tarve- ja polttopuu n.15 milj m3 2 Raaka-ainekatsauksesta

Lisätiedot

Puukaupan sanastoa (1)

Puukaupan sanastoa (1) PUUKAUPPA OSIO 2 yleistä puukaupasta puukaupan eri muodot puutavaran hintaan vaikuttavat tekijät; laatu, leimikkotekijät puukaupan kulku, yleiset ehdot metsänomistajan rooli puukaupassa 1 Puukaupan sanastoa

Lisätiedot

Metsäalalla on työvoimapula. Metsäalan ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla on hyvä työllisyystilanne lähitulevaisuudessa.

Metsäalalla on työvoimapula. Metsäalan ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla on hyvä työllisyystilanne lähitulevaisuudessa. METSURI Metsurin työhön kuuluu puiden kaato moottorisahalla ja niiden pinoaminen vesakon raivaus ja taimikon hoito raivaussahalla puiden istutus hakkuualoille ja uudistuskohteille muut metsätyöt kuten

Lisätiedot

Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät

Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Metsätieteenpäivä Helsinki 4.11.2009 Juho Rantala METLA Metsänhoidon kustannustehokkuus ja laatu - tutkimus- ja kehittämisohjelma

Lisätiedot

Koneellisen istutuksen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät

Koneellisen istutuksen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Koneellisen istutuksen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Tiina Laine Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Kouvola 2.11. Teknologialla tehokkuutta metsänhoitoon koneellisen istutuksen laaja

Lisätiedot

Kohti puukauppaa. Metsään peruskurssi Suolahti ti 5.2.2013 Kirsi Järvikylä. Hakkuutavat

Kohti puukauppaa. Metsään peruskurssi Suolahti ti 5.2.2013 Kirsi Järvikylä. Hakkuutavat Kohti puukauppaa Metsään peruskurssi Suolahti ti 5.2.2013 Kirsi Järvikylä 1 Hakkuutavat Päätehakkuu = uudistuskypsän metsän hakkuu. Avohakkuu, siemenpuu- ja suojuspuuhakkuu sekä kaistalehakkuu. Uudistamisvelvoite!

Lisätiedot

MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi

MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi ENERGIAPUUKAUPAN VAIHTOEHDOT Pystykauppa (myydään ostajalle hakkuuoikeus, myyjä saa puusta kantohinnan

Lisätiedot

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta Puun ostot ja hinnat marraskuu 2000 Toimittaja: Martti Aarne 14.12.2000 558 Puukaupassa 16 prosentin kasvu Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta reilun miljoonan kuutiometrin

Lisätiedot

Kannattavuus metsänomistuksen ydinkysymyksenä Päättäjien 29. Metsäakatemia Maastojakso, Nakkila,

Kannattavuus metsänomistuksen ydinkysymyksenä Päättäjien 29. Metsäakatemia Maastojakso, Nakkila, Kannattavuus metsänomistuksen ydinkysymyksenä Päättäjien 29. Metsäakatemia Maastojakso, Nakkila, Tutkimuspäällikkö Erno Järvinen Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y. erno.jarvinen@mtk.fi

Lisätiedot

Metsästä voimalaitokseen: Energiapuunlogistiikka ja tiedonhallinta Lahti 14.2. 2014

Metsästä voimalaitokseen: Energiapuunlogistiikka ja tiedonhallinta Lahti 14.2. 2014 Metsästä voimalaitokseen: Energiapuunlogistiikka ja tiedonhallinta Lahti 14.2. 2014 Pienpuun korjuumenetelmät ja tekniset ratkaisut Arto Mutikainen, Työtehoseura Esityksen sisältö Pienpuun korjuumenetelmät

Lisätiedot

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1 Metsästä energiaa Kestävän kehityksen kuntatilaisuus Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsästä energiaa Metsä- ja puuenergia Suomessa Energiapuun korjuukohteet Bioenergia Asikkalassa Energiapuun

Lisätiedot

Metsäenergiantuottajan ammattiosaaminen nyt ja vuonna 2020. Metsäkoulutapaaminen 19.11.2015 /el

Metsäenergiantuottajan ammattiosaaminen nyt ja vuonna 2020. Metsäkoulutapaaminen 19.11.2015 /el Metsäenergiantuottajan ammattiosaaminen nyt ja vuonna 2020 Metsäkoulutapaaminen 19.11.2015 /el Esityksen sisältö 1.Tulosten taustaa 2.Osaamistarpeet ammatissa nyt 3.Koulutettujen osaaminen ammatissa 4.Osaamistarpeet

Lisätiedot

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 13.10.2014 Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 Heli Viiri aluejohtaja Suomen metsäkeskus, Lappi Puun käyttö Suomessa 2013 Raakapuun kokonaiskäyttö oli viime vuonna 74 milj. m3,

Lisätiedot

METSÄTEOLLISUUDEN RAAKA- JA JÄTEPUUN

METSÄTEOLLISUUDEN RAAKA- JA JÄTEPUUN 8/978 METSÄTEOLLISUUDEN RAAKA JA JÄTEPUUN KAUKOKULJETUKSET VUONNA 977 Arno Tuovinen MITSATIHD Opastinsilta 8 B 00520 HELSINKI 52 Puhelin 90400 SE LOS TE 8/978 8/978 METSÄTEOLLISUUDEN RAAKA JA JÄTEPUUN

Lisätiedot

Puukauppa kävi syyskuussa erittäin vilkkaana. Metsäteollisuuden viikoittaiset ostomäärät olivat 1,1 1,8 miljoonaa kuutiometriä.

Puukauppa kävi syyskuussa erittäin vilkkaana. Metsäteollisuuden viikoittaiset ostomäärät olivat 1,1 1,8 miljoonaa kuutiometriä. Puun ostot ja hinnat syyskuu 1997 Toimittajat: Eero Mikkola Kaarina Linna 22.10.1997 410 Metsäteollisuus osti syyskuussa lähes 6 miljoonaa kuutiometriä puuta Puukauppa kävi syyskuussa erittäin vilkkaana.

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014 Puukauppa, heinäkuu 2014 21.8.2014 Martti Aarne Heinäkuun puukauppa 1,5 miljoonaa kuutiometriä Mänty- ja kuusitukin reaaliset

Lisätiedot

Puunkorjuu talvella. Antti Asikainen Metla, Joensuu. Talvitutkimuspäivät 26.11.2009 Koli. www.metla.fi. Finnish Forest Research Institute

Puunkorjuu talvella. Antti Asikainen Metla, Joensuu. Talvitutkimuspäivät 26.11.2009 Koli. www.metla.fi. Finnish Forest Research Institute Puunkorjuu talvella Antti Asikainen Metla, Joensuu Talvitutkimuspäivät 26.11.2009 Koli Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Metsähakkeen ja teollisuuspuun korjuuketjut Metsähake teollisuuspuu

Lisätiedot

Puukauppoja metsänomistajan ja luonnon ehdoilla

Puukauppoja metsänomistajan ja luonnon ehdoilla Paras puukauppatili Puukauppoja metsänomistajan ja luonnon ehdoilla On monta tapaa korjata puuta. Meidän tapamme on maksimoida arvokkaan sahapuun määrä ja pitää kuitupuun osuus pienenä. K Keiteleen kanssa

Lisätiedot

Puukauppa, maaliskuu 2011

Puukauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 13/2011 Puukauppa, maaliskuu 2011 8.4.2011 Martti Aarne Maaliskuun puukauppa jäi miljoonaan kuutiometriin Puukaupan hiljaiselo

Lisätiedot

Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä

Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä Juha Laitila, Pentti Niemistö & Kari Väätäinen Metsäntutkimuslaitos 28.1.2014 Hieskoivuvarat* VMI:n mukaan Suomen metsissä

Lisätiedot

IDSATIHO. 0 P I N T 0 ll A T K A ? U U N K 0 R J U U T A K 0 S K E V A. Rauhankatu 15 00170 Hel sinki 17 Puhelin 90-661281 .

IDSATIHO. 0 P I N T 0 ll A T K A ? U U N K 0 R J U U T A K 0 S K E V A. Rauhankatu 15 00170 Hel sinki 17 Puhelin 90-661281 . IDSATIHO Rauhankatu 15 00170 Hel sinki 17 Puhelin 90-661281.SELOSTE 10/1973? U U N K 0 R J U U T A K 0 S K E V A RUOTSIIN 1 9 7 3-0 5-1 5 1 7 0 P I N T 0 ll A T K A M a t k a k e r t o m u s Opintomatka

Lisätiedot

TALVELLA. Metsäteho keräsi helmikuussa 1976 tilastoa jäsenyritystensä ja metsähallituksen

TALVELLA. Metsäteho keräsi helmikuussa 1976 tilastoa jäsenyritystensä ja metsähallituksen IDSATIHO Opastiosilta 8 B 0050 HELSINKI 5 Puhelin 90-11 SELOSTE 6/196 PUSKURIVARASTOT TALVELLA 1 9 6 Raimo Savolainen Metsäteho keräsi helmikuussa 196 tilastoa jäsenyritystensä ja metsähallituksen käyttämistä

Lisätiedot

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT Metsänomistus v. 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. 1 Yksityisyritykset 11 % Yksityistä misen alla oleva maa 15 % Valtion metsähallinto 37 % Muut puulajit Tervaleppä % 5 % Harmaaleppä

Lisätiedot