VAPAAVAHTI FRIVAKT. Nordiska Fototävlingen. Bore på nya rutter med nya fartyg. Fennican miehistön lentomatkailua

Transkriptio

1 merimiespalvelutoimisto SjömAnSSeRVIceByRån VAPAAVAHTI FRIVAKT 1/2011 Nordiska Fototävlingen Bore på nya rutter med nya fartyg Fennican miehistön lentomatkailua Kansipäällystöä lääkintätaitoja kertaamassa

2 Janne Tulkki toi polttoainetta Fennicaan, jonka tapahtumarikkaasta miehistönvaihdosta Ismo Jokinen kirjoittaa sivulla 12 Kristina Cruises ja muut varustamot matkamessuilla, s.25 Nittio sjöfarare spelade i fartygslagens innebandyturnering, s.39 Kannen kuva - Pärmbild: Santtu Lunkka Takakansi - Baksida: Teijo Jähi VAPAAVAHTI 1/11 Pääkirjoitus: Kalkkiviivoilla 3 Pohjoismaisen valokuvakisan voitto Ruotsiin 4 Aktiiviharrastaja Vappu Klemetin kuvat menestyvät Mepan kisoissa 8 Hei me lennetään 12 Lääkintätaidot haltuun kertauksella 17 Borelle uusia linjoja ja laivoja 21 Merenkulkijoita Matkamessuilla 25 Viikinkilaivasta sirppiin ja vasaraan 27 Menneiden aikojen laivoja värikkäissä mainosjulisteissa 31 Timo Sylvänne: Remonttia 33 MEPAn kirjasto suosittelee 35 Kustaa III ja suuri merisota Taistelut Suomenlahdella Saagojen kutsu avoveneellä Islantiin 37 Gabriella voitti laivajoukkueiden salibandyturnauksen 38 Yleisurheilu MEPA sai lahjoituksen Nesteen väeltä 42 Vuosaaren merimieskeskuksessa vietettiin juhlia 43 In Memoriam Jorma Jomppa Ojaharju 44 Merenkulkijoiden vuosinäyttelyn avajaiset 45 Kokemuksen ääni kuuluu Esa Peuho viihdytti harrastenäyttelyn avajaisvieraita 46 Illanviettoa Salvessa Merenkulkijoita työssä ja kursseilla 50 Ristikko 56 Tulevia kursseja 59 FRIVAKT 1/11 Ledare: På slutmetrarna 3 Segern i nordiska fototävlingen gick till Sverige 5 Aktiva amatörfotografen Vappu Klemetti har framgång i SSB:s tävlingar 10 Titta, vi flyger! 16 Repetition av sjukvårdskunnandet 19 Bore på nya rutter med nya fartyg 23 Sjöfarare på resemässa 26 Från vikingaskepp till hammare och skära 29 Gångna tiders skepp i färgrika reklamaffischer 32 Gabriella vann fartygslagens turnering i innebandy 39 Friidrott SSB mottog donation av Nestes sjöfolk 42 Nordsjö Sjömanscentrum firade två år av verksamhet 43 Sjöfararnas hobbyutställning öppnades 45 En erfaren röst ljuder Esa Peuho underhöll gästerna då hobbyutställningen öppnades 47 Kvällssamkväm på Salve den 21 februari 48 Korsordet 57 2 Vapaavahti Frivakt 1 / 2011

3 Kalkkiviivoilla VAPAAVAHTI FRIVAKT På slutmetrarna Merimiesurheilulla on pitkät ja kunniakkaat perinteet, mutta onko sillä tulevaisuutta? Pohjoismaat ja Norja erityisesti olivat innokkaasti mukana urheilutoiminnan kehittämisessä jo yli 100 vuotta sitten. Pienestä alusta kasvoi upeata toimintaa. Sen teki mahdolliseksi pitkät satama-ajat ja suuret miehistöt, sekä ammattitaitoiset, että asiaansa vihkiytyneet merimiespalveluiden työntekijät. Eri puolilla maailmaa järjestetyillä urheiluviikoilla oli osallistujia useista kansallisuuksista. Paljon oli yleisurheilua ja usein pelattiin jalkapallo-otteluita muiden laivojen joukkueita vastaan. Tunnelma oli korkealla ja paras palkinto oli hyvä mieli. Vuonna 1976 perustettiin norjalaisten aloitteesta Kansainvälinen Merimiesurheilukomitea (ISS), jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Norjan merimiespalvelun silloinen johtaja Lorang Ridder-Nielsen. Silloin aloitettiin maailmanlaajuiset sarjat (Sport of Seven Seas) jalkapallossa ja pöytätenniksessä. Myöhemmin tulivat mukaan kori- ja lentopallo. Valitettavasti urheilun kannalta merenkulku kansainvälistyi voimakkaasti, satama-ajat lyhenivät todella paljon ja miehistöt pienivät merkittävästi. Kansainvälisiltä urheiluviikoilta katosivat ensin yleisurheilijat, sitten lentopallo. Muihin palloilusarjoihin osallistui vuosi vuodelta yhä vähemmän joukkueita. Viime vuoden tilastot pelatuista jalka-, kori- ja pöytätennisotteluista olivat surullista luettavaa. Yksi suomalaisia lämmittävä asia oli jalkapallon maailmansarjassa eniten mestaruuksia voittaneen M/S Silja Serenaden saavuttama pronssi. Pohjoismaisella urheilukokouksella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lopettaa maailmanlaajuinen sarjatoiminta. Surullista. Jalkapallo ei kuitenkaan kokonaan lopu. Tarkoituksena on järjestää alueellisia sarjoja, joista todennäköisesti elinvoimaisin on pohjoismaissa pelattava Nordic Open Football Series. Sarja on avoin kaikille pohjoismaissa vieraileville aluksille. Lisäksi urheilukomitea yrittää käynnistää laivojen päällä tapahtuvaa liikuntaa. Tätä varten on haettu rahoitusta merenkulkua lähellä olevilta kansainvälisiltä säätiöiltä. Toivotaan tällekin menestystä. Kalkkiviivat häämöttävät, mutta periksi ei anneta! Martti Karlsson Sjömansidrotten har gamla och ärofulla traditioner, men har den en framtid? De nordiska länderna var med Norge i spetsen aktivt med om att utveckla idrottsverksamheten redan för över 100 år sedan. Ur en anspråkslös början växte en imponerande verksamhet fram. Den möjliggjordes av långa liggtider i hamn, stora besättningar och yrkeskunniga funktionärer som hängivet arbetade för sjömansservicen. I idrottsveckorna, som arrangerades på olika håll i världen, deltog sjöfarare av många olika nationaliteter. Många friidrottstävlingar hölls och ofta spelade fartygslagen fotbollsmatcher mot lag från andra fartyg. Stämningen stod högt och gott humör var den bästa belöningen. År 1976 grundade man på norrmännens initiativ den internationella sjömansidrottskommittén, ISS. Den dåtida chefen för Norges sjömansservice, Lorang Ridder-Nielsen valdes till ordförande för kommittén. Man började då arrangera de världsomfattande serierna i fotboll och bordstennis, Sport of Seven Seas. Senare kom basket och volleyboll med i bilden. En kraftig internationaliseringsprocess inom sjöfarten började, tyvärr - för idrottens del. Liggtiderna i hamn förkortades radikalt och antalet besättningsmän minskades betydligt. Först försvann friidrottarna från de internationella idrottsveckorna, sedan försvann volleybollspelarna. I de andra bollspelsserierna deltog år för år allt färre lag. Senaste års statistik över spelade matcher i fotboll, basket och bordstennis är sorglig läsning. M/S Silja Serenade, som vunnit de flesta mästerskapen i den internationella fotbollsserien, värmer med sin bronsmedalj ändå ett finländskt hjärta. Det nordiska idrottsmötet hade inget annat val än att lägga ned den världsomfattande serieverksamheten. Sorgligt. Fotbollen tar ändå inte slut helt. Avsikten är att arrangera regionala serier, av vilka den mest livskraftiga sannolikt är Nordic Open Football Series, som spelas i de nordiska länderna. Serien är öppen för alla fartyg som besöker nordisk hamn. Idrottskommittén försöker också få igång verksamheten ombord. För det ändamålet har man ansökt om understöd från sjöfarten närstående internationella stiftelser. Vi önskar all framgång också i detta. Vi är på slutmetrarna, men ger inte upp! Martti Karlsson 1 / 2011 Frivakt Vapaavahti 3

4 PoHjoISmAISen VAloKuVAKISAn Suomesta oli ilahduttavasti mukana paljon ensikertalaisia. Sabina alukselta oli peräti neljä eri merenkulkijaa lähettänyt kuvia. Suomalaisista vain Santtu Lunkan kuva pääsi kalkkiviivoille. VoITTo RuoTSIIn ennätysmäärä loistavia kuvia. Kaj Gripenberg sai kunniamaininnan kotimaisessa kilpailussa Suomen esikarsinnan tuomareina toimivat alan konkarit Olavi Vartiainen ja Heikki Nilanen. Kumpikin oli hyvin tyytyväinen kuvien tasoon. Paljon hyviä kuvia joudutaan vaan jättämään pois Pohjoismaisesta finaalista, aikoinaan Mepan kursseilla opettanut Vartiainen harmitteli. Tänä vuonna ei ollut enää yhtään filmikameralla otettua ruutua 170 kilpailukuvan joukossa. Edellisvuonna niitäkin vielä löytyi. Toisaalta montaa kamerakännykällä otettua kuvaakaan ei joukosta löytynyt. Merimiehet ovat hankkineet laadukkaita digitaalisia järjestelmäkameroita. Kännykällä otetut kuvat tahtovat tippua loppukilpailusta, ellei niissä ole mitään erityisesti kolahtavaa, Heikki Nilanen tuumi. Suomen kilpailuun osallistui 23 merenkulkijaa. Parhaaksi kuvaksi valittiin Birka Cargolla seilaavan Daniel Frimanin ottama komea kuva öisestä ukonilmasta. Loppukilpailu Kööpenhaminassa Pohjoismaiseen kilpailuun osallistui merenkulkijoita Tanskasta, Ruotsista, Norjasta, Islannista ja Suomesta. Kaikkiaan kilpailuun lähetettiin 1101 kuvaa. Osallistujien määrä nousi kaikissa muissa maissa paitsi Ruotsissa, josta mukana oli vain viisi merenkulkijaa. Olisiko tiedonkulku kangerrellut; Utkik loppui itsenäisenä lehtenä viime vuonna. Ruotsiin meni tästä huolimatta kolme palkintosijaa, voitto sekä neljäs ja viides palkinto. Kaikki oli ottanut sama kuvaaja, kokkistuertti Jörgen Språng Bit Okland tankkerilta. Jörgen on menestynyt pohjoismaisessa valokuvakisassa aikaisemminkin ja hänen otoksiaan on nähty usein merenkulkualan lehdissä ja verkkosivuilla. Tanskalaiset tuomarit, valokuvaaja Laura Christensen ja museointendentti Benjamin Asmussen ihastuivat Jörgenin voittokuvaan jo ensimmäisellä valintakierroksella. Julistemainen, yksinkertainen mutta kuitenkin paljon yksityiskohtia ja kontrasteja sisältävä kuva vakuutti kummankin arvostelijan. Myös toiseksi tullut Daniel Möllerströmin ottama kuva lentokalasta oli raadin mieleen. Yksikertainen graafinen muoto, kalan aaltoileva liike sekä sinisen ja valkoisen vivahteet veivät tämän omaan luokkaansa, Asmussen ihasteli Daniel Möllerström on ruotsalainen, joka oli osallistunut Norjan kansalliseen kilpailuun. Oikeastaan vain kolmanneksi sijoittunut m/t Torill Knutsenilla seilaava norjalaiskippari Rudy Sandanger tuli palkintoviisikkoon Ruotsin ulkopuolelta. Merimiespalveluhenkilöstöllä ei vaikutusmahdollisuuksia Lopullinen raati ei tiedä mistä maasta kuvat tulevat tai kenen ottamia ne ovat. Kussakin maassa esiraati käy läpi kaikki kilpiluun lähetetyt kuvat. Kuvien aiheiden tuli liittyä merenkulkuun ja merimiehen työhön. Lopullinen raati vaihtuu joka vuosi, joten sijoitukset voivat herättää keskustelua. Tanskalaistuomarit Christensen ja Asmunssen ilmoittivat heti siirtäneensä sivuun luontokuviksi luokittelemansa otokset. Merimiespalvelulaitosten henkilöt eivät voi vaikuttaa tuomioihin, mutta toisaalta vuosia mukana olleilla henkilöillä olisi näkemystä. Sirpa Kittilä Mepasta ja Torbjörn Dalnäs Ruotsin Merimiespalvelusta ovat olleet mukana alusta asti. Tästä aina keskustellaan silloin tällöin. Arvostelujärjestelmässä on se hyvä puoli, että kukaan ei voi suosia kotimaansa kuvia, Sirpa Kitilä toteaa. PK 4 Vapaavahti Frivakt 1 / 2011

5 Segern i nordiska fototävlingen gick till Sverige Rekordantal lysande bilder Teijo Jähi Glädjande många bilder från Finland hade tagits av personer som deltog första gången. Från M/S Sabina hade rentav fyra olika sjöfarare skickat in sina bilder. Av finländarna var det bara Santtu Lunkka som lyckades komma med i finalen. I den finländska juryn satt veteranerna Olavi Vartiainen och Heikki Nilanen som domare. Båda var mycket nöjda med bildernas nivå. Det är förargligt att vi måste gallra bort en massa fina bilder från den nordiska finalen, säger Vartiainen, som i tiderna fungerade som lärare på SSB:s kurser. Bland de 170 tävlingsbilderna fanns det i år inte med en enda bild tagen med filmkamera. Året förut fanns några ännu med. Å andra sidan fanns det inte heller många bilder tagna med mobiltelefonkamera. Sjömännen har skaffat digitala systemkameror av hög kvalitet. Bilderna tagna med mobiltelefon gallras bort i sluttävlingen, om de inte lyckats fånga något mycket speciellt lyckat motiv, menar Heikki Nilanen. I den finländska tävlingen deltog 23 sjöfarare. Den bästa bilden av ett imponerande nattligt åskväder hade tagits av Daniel Friman som seglar på Birka Cargo. Finalen i Köpenhamn I den nordiska fototävlingen deltog sjöfarande från Danmark, Sverige, Norge, Island och Finland. Till tävlingen skickades sammanlagt 1101 bilder. Antalet deltagare ökade i alla länder utom i Sverige, som hade bara fem deltagare med. Månne informationen har krånglat; Utkik upphörde senaste år att utkomma som en självständig tidning. Trots det gick tre placeringar till Sverige, både segern och fjärde och femte plats. Alla var tagna av samma fotograf, kockstuerten Jörgen Språng från tankern Bit Okland. Jörgen har lyckats tidigare i den nordiska fototävlingen och man har ofta sett hans bilder i sjöfartsbranschens tidningar och i webbplatser. De danska domarna, fotografen Laura Christensen och museiintendenten Benjamin Asmussen blev förtjusta i Jörgens bild redan under den första uttagningsrundan. Den affischliknande och förenklade bilden, som ändå innehåller många detaljer och kontraster, övertygade de båda domarna. Domarna tilltalades också av Daniel Möllerströms bild av en flygfisk, den kom på andra plats. En enkel, grafisk form, fiskens böljande rörelse, skiftningarna i blått och vitt, lyfte bilden till en egen klass, sade Asmussen beundrande. Daniel Möllerström är en svensk som deltagit i Norges tävling. Det var egentligen bara norska kaptenen Rudy Sandanger från m/t Torill Knutsen som i den vinnande femklövern inte kom från Sverige. Sjömansservicebyråernas funktionärer kan inte påverka resultatet Finalens jury vet inte varifrån bilderna kommer eller vem som tagit dem. I varje land har den nationella juryn gått igenom alla bilder som skickats till tävlingen. Motiven skall ha anknytning till sjöfart och sjömannens arbete. Finalens jury byts varje år, så placeringarna kan väcka diskussion. De danska domarna Christensen och Asmussen meddelade genast att de lagt åt sidan de bilder som de klassificerat som naturbilder. Sjömansservicebyråernas funktionärer kan inte inverka på utgången, men å andra sidan kan personer som varit med många år framföra synpunkter. Sirpa Kittilä från SSB och Torbjörn Dalnäs från svenska sjömansservicen har varit med ända från början. Vi diskuterar om det här ibland. Uttagningssystemet har den fördelen att ingen kan favorisera bilder från det egna landet, konstaterar Sirpa Kittilä. 1 / 2011 Frivakt Vapaavahti 5

6 Voittokuvan ottanut Jörgen Språng on menestynyt aikaisemminkin Daniel Möllerström Rudy Sandanger Daniel Friman 6 Vapaavahti Frivakt 1 / 2011

7 Elisa Pihkala Anne-Marie Takalo Harri Manninen 1 / 2011 Frivakt Vapaavahti 7

8 Valokuvia laivoilta ja luonnosta Aktiiviharrastaja Vappu Klemetin kuvat menestyvät Mepan kisoissa Finnlinesillä purserina työskentelevä Vappu on osallistunut vuosien ajan merenkulkijoiden valokuvakilpailuihin. Useimmiten hänen kuvansa yltävät myös Pohjoismaiseen finaaliin. Näin kävi myös tänä vuonna, joskaan suomalaismenestystä ei tullut. Loppukilpailuun eteni Vapun ottama kuva Sininen jää. Se herätti suomalaistuomariston huomion ja runsaasti spekulointia, miten kuva oli otettu. Vappu itse ei pitänyt otosta täysin onnistuneena. Tilanteen tunnelma ei ihan välittynyt. Jouduin myös hieman rajaamaan kuvaa, ennen kuin lähetin sen Mepaan, Vappu muistelee. Hänelle tuli kiire hakea kamera, kun huomasi messin ikkunasta erikoisen näköisen jään. Oli jo aika hämärää ja piti käyttää isoa aukkoa ja siksi oli vaikea saada kuvista teräviä koska laiva liikkui eikä voinut tukea edes kaiteeseen kun moottorin tärinä tuntui voimakkaasti, Vappu selvittää. Hän on ollut tekemisissä kameroiden ja valokuvauksen kanssa jo kymmenvuotiaasta lähtien. Vapun isä piti valokuvauskerhoa. Kamerat, diakuvat, mustavalkokuvien kehitys ja muut alan asiat tulivat tutuiksi. Harrastus oli välillä vähän taustalla, mutta syttyi uudelleen. Kun digitaalikamerat alkoivat yleistyä, aloin jälleen kiinnostua kuvaamisesta, Vappu kertoo. Hän hankki ensin kiinteäobjektiivisen digitaalikameran, mutta siirtyi pian järjestelmäkameroihin. Vapun ensimmäinen digijärkkäri oli Canon 350 D, joka on yksi kaikkien aikojen suosituimmista digikameramalleista. Monien mielestä juuri tämä kohtuuhintainen järjestelmäkamera mullisti digitaalisen valokuvauksen kehityksen. Vappu Klemetin takana olevan taulun on maalannut Lis-Britt Merimaa. Se on omistettu noin vuosi sitten kuolleelle Nordlinkin tiskarille Amha Zelekelle 8 Vapaavahti Frivakt 1 / 2011

9 Myös merenkulkijoiden Pohjoismaiseen valokuvakilpailuun on lähetetty paljon Canon 350 D-kameralla otettuja kuvia. Lisäoppia kameraseuralta Riihimäellä asuva Vappu kuuluu paikkakunnalla toimivaan Kamerakerho 50 Ry -yhdistykseen. Aktiivinen jäsenistö vaihtaa kokemuksia ja osallistuu yhdistyksen koulutuksiin. Kameroita myös kierrätetään, kun aina joku haluaa vaihtaa viimeisimpiin malleihin. Kerhon piirissä on hyvä päivittää kalustoa. Vaihdoin Canonin 40D -kameran uudempaan, 50D-malliin. Vanha kamera palvelee nyt pojan perheessä, Vappu toteaa. Vuosien varrella hänelle on kertynyt myös objektiiveja; pitkiä zoom -linssejä sekä kiinteällä polttovälillä olevat 50 ja 24-milliset. Kamerakerhossa saa vinkkejä ja koulutusta myös kuvankäsittelyyn. Kuvien parantelu tietokoneella on lisääntynyt digikuvien myötä. Vappu Klemetti käyttää jo tottuneesti Photoshoppia. Tietokone on välttämätön digitaalikuvien kanssa työskennellessä. Kuvat pitää arkistoida, niitä pitää parannella ja usein tiedostokokoa on muutettava, Vappu luettelee. Hän ottaa valokuvia raw -muodossa ja omilla säädöillä. Näin kuvauksesta saa irti enemmän kuin automatiikalla toimittaessa. Kerholaiset järjestävät pari kuvausretkeä vuodessa ja kokoontuvat kerran kuukaudessa. Tapaamisissa käydään läpi jäsenten kuvia ja kokemuksia. Viime vuonna kerho järjesti Riihimäen kirjastolla 60-vuotisjuhlanäyttelyn, jossa myös Vapun kuvia oli esillä. Perhosta pitkälle merimiesuralle Vappu Klemetti kuvaa enimmäkseen luontoa ja paikallaan olevia kohteita. Kamera on aina laivassa mukana, mutta nykyisellä linjalla on vaikea saada hyviä meriaiheisia kuvia. Ms Nordlink on Saksan päässä yöllä, ja Vuosaaressa on maissa käynti hankalaa, Vappu harmittelee. Merimiesuran alkuaikoina harrastus oli osittain hyllyllä, vaikka kuvauskohteita olisi löytynyt yllin kyllin. Vappu Klemetti lähti vuonna 1981 ms Finlandiaan tuttujen mukana ravintola Perhosta. Työskentelin Siljalla ja aluksi Finnlinesillakin enimmäkseen baarissa, Vappu muistelee. Hän on seilannut ennen nykyistä alusta muun muassa Finnparterilla, Finnsailorilla ja Finnfellowilla. Purserina toimivalla Vapulla on myös toinen harrastus, moottoripyörät. Ensimmäiseksi kaksipyöräiseksi hän hankki Honda CBR 600:sen. Tuolloin Vappu seilasi Finnfellowissa ja moottoripyöräilyä harrastavalla Jyrki Stenmanilla oli osuutta asiaan. Silloin förstinä seilannut lupasi kuskata Vappua moottoripyöräliikkeisiin omalla prätkällään. Jyrki ajoi varsin vauhdikkaasti. Päätin kolmannessa liikkeessä ostaa oman pyörän, ettei tarvitsisi mennä Jyrkin kyytiin pelkäämään, Vappu naurahtaa. Moottoripyöräily alkoi Vapun nykyinen pyörä on Suzuki 600 Bandit, mutta ajaminen on viime aikoina jäänyt vähemmälle. Toivottavasti kuvaaminen jatkuu aktiivisena ja saamme katsella Vapun hienoja kuvia, joista jokunen on päätynyt Vapaavahdin kanteenkin. teksti: Pekka Karppanen kuvat: Vappu Klemetti ja Pekka Karppanen 1 / 2011 Frivakt Vapaavahti 9

10 Foton av båtar och natur Aktiva amatörfotografen Vappu Klemetti har framgång i SSB:s tävlingar Vappu jobbar som purser hos Finnlines och har under årens lopp deltagit i fototävlingen för sjöfarare. Oftast har hennes bilder tagits med också i den nordiska finalen. Så gick det också i år, även om de finländska bilderna inte hade stor framgång. Till finalen gick Vappu med sin bild Blå is. Den gjorde intryck på den finländska juryn, som spekulerade livligt om hur bilden var tagen. Vappu var själv inte helt nöjd med bilden. Situationens stämning förmedlas inte helt. Jag var också tvungen att beskära bilden litet innan jag skickade in den till SSB, minns Vappu. Hon fick bråttom med att söka fram kameran, när hon från mässens ventil såg ett märkligt istäcke. Det började redan skymma och jag måste använda stor bländaröppning. Därför var det svårt att få god bildskärpa, fartyget var i rörelse och jag kunde inte ens luta mig mot relingen då vibrationen från maskinerna var så kraftig, berättar Vappu. Hon har sysslat med kameror och fotografering redan sedan hon var tio år. Vappus far ledde en fotoklubb. Kameror, diabilder, framkallning av svartvita bilder och annat inom branschen blev bekanta för henne. Hobbyn låg på hyllan en tid, men intresset vaknade igen. Då digitalkamerorna blev vanligare, började jag igen intresserar mig för att fotografera, berättar Vappu. Hon skaffade först en digitalkamera med fast objektiv, men övergick snart till systemkameror. Vappus första systemkamera var en Canon 350 D, en av de mest populära modellerna av digitalkameror genom tiderna. Många anser att just den här systemkameran med sitt rimliga pris resulterade i en omvälvning i den digitala fotograferingens utveckling. Till sjöfararnas nordiska fototävling har man skickat många bilder tagna just med en Canon 350 D. 10 Vapaavahti Frivakt 1 / 2011

11 Mera lärdomar i fotoklubben Vappu, som bor i Riihimäki, hör till den lokala fotoklubben Kamerakerho 50 ry. En aktiv medlemskår utbyter erfarenheter och deltar i föreningens utbildning. Kamerorna cirkulerar också, det finns alltid någon som vill byta till den senaste modellen. Det går bra att uppdatera utrustningen i klubben. Jag bytte Canon 40D-kameran till en nyare, modellen 50D. Den gamla kameran används nu av sonens familj, konstaterar Vappu. Under årens lopp har hon samlat på sig också objektiv: långa zoomobjektiv och objektiv med fast brännvidd om 50 och 24 mm. I fotoklubben får man tips och utbildning också i bildhantering. Retuschering av bilder med hjälp av datorer har också ökat i takt med digitalbilderna. Vappu Klemetti använder redan Photoshop rutinerat. Datorn är oumbärlig för den som arbetar med digitala bilder. Bilderna skall arkiveras, de behöver retuscheras och ofta behöver man ändra filens format, räknar Vappu upp. Hon tar foton i raw-format med egna inställningar. Man får då mera ut av fotograferingen än vid användning av automatik. Klubbmedlemmarna arrangerar ett par fotograferingsutflykter per år, och har möten en gång i månaden. Vid träffarna går man igenom medlemmarnas bilder och erfarenheter. Senaste år ordande man en 60-årsutställning på biblioteket i Riihimäki, Vappus bilder var med också där. En lång sjömansbana startade från Perho Vappu Klemetti fotograferar mest natur och föremål som hålls stilla. Kameran är alltid med ombord, men på den nuvarande linjen är det svårt att få bra bilder med maritima motiv. Då M/S Nordlink är i Tyskland är det natt, och i Nordsjö är det svårt att gå iland, säger Vappu förargad. I början av banan till sjöss låg hobbyn delvis på hyllan, trots att det skulle ha funnits mycket att avbilda. Året var 1981 då Vappu Klemetti, tillsammans med några bekanta lämnade restaurang Perho och gick till sjöss på M/S Finlandia Jag jobbade hos Silja och i början också hos Finnlines, mest i baren, minns Vappu. Före den nuvarande båten har hon bland annat seglat med Finnpartner, Finnsailor och Finnfellow. Vappu har också en annan hobby; motorcyklar. Som sin första tvåhjuling skaffade hon en Honda CBR 600. På den tiden seglade Vappu på Finnfellow, och Jyrki Stenman, som ägnar sig åt hobbyn, hade andel i saken. Han seglade då som förstestyrman och hade lovat skjutsa Vappu till motorcykelaffärer på sitt eget fordon. Jyrki körde ganska häftigt. I den tredje affären beslöt jag köpa en egen, för att slippa sitta rädd på Jyrkis bönpall, skrattar Vappu. Motorcyklingen började år Vappus nuvarande modell är en Suzuki 600 Bandit, men den senaste tiden har hon inte kört den så mycket. Vi hoppas att fotograferingen fortsätter aktivt och att vi får se mera av Vappus fina bilder, någon av dem har fått pryda Frivakts pärm. text: Pekka Karppanen bilder: Vappu Klemetti och Pekka Karppanen 1 / 2011 Frivakt Vapaavahti 11

12 Hei me lennetään joulupäivä klo pos N 60 astetta 52min W 049 astetta 42min Ilma-alus kuin karamelli, kohta se lykkää fillarit ulos ja landaa. Kuva Jukka Ringman. Suoraan edessä nousee Grönlannin aurinko, se on suuri keltainen häikäisevä appeisiini joka juuri ja juuri jaksaa nousta horisontin yläpuolelle alkaakseen pian painua takaisin. Meneekö se nukkumaan vai joulunviettoon? Tuskin, kuvittelisin että juuri näinä aikoina jossain Cobacabanalla on porukkaa paljon rannalla, siellä se aurinko on. Joka tapauksessa täälläkin on jo päivä alkanut pidentyä ja olemme aivan Grönlannin eteläkärjessä emmekä todellakaan Nuukissa viettämässä joulua kuten jossain Kotkassa ilmestyneessä lehdessä aatonaattona luki. Olemme matkalla Narsarsuaqiin joka on Nuukista noin 400 mailia ja 2 vrk ajomatkan päässä. Jouluaattoa vietimme melkoisessa merenkäynnissä tästä positiosta noin 20 tuntia taaksepäin. Nyt on kaunis keli, ulkolämpötila jotakuinkin +-0 ja täysin sininen taivas sekä tuo aurinko tuolla ulkona, onko se ainoa piristys täällä on. Suomessa tällä hetkellä kovat pakkaset, oikea talvi ja murtajat liikkeellä. Niin monia jouluja murtajilla viettäneenä jo vuodesta 1972, muistan lämmöllä. Lähes aina laiva ajettiin johonkin poteroon koska liikenne oli hiljaista, emäntä oli päälliköltä kysynyt josko voidaan laittaa jouluateria niin että ei ole lounasta normaaliin aikaan vaan joulupuuro ja sekahedelmäkeitto klo ja sitten varsinainen joulukattaus joskus Päällikkö ja osa päällystöä tuli alas miehistömessiin ja koko laivaväki kuunteli päällikön puheen ja sitten kohotettiin glögimukit ja toivotettiin kaikille hyvää joulua ja olen varma että kaikilla oli jonkinasteinen joulumieli. Täältä sellainen kulttuuri on täysin kadonnut vaikka taloushenkilöstö kuinka yrittäisi laittaa messiä siistiksi ja täydellistä joulukattausta vaikka 18 tuntia vielä taaksepäin oli tämä porukka laskussa Nuukkiin pienessä tutisevassa Dash 7 koneessa eikä kukaan lomalle lähteneistä ollut voinut mitään esivalmistella kun ei ollut tavaraa mistä esivalmistella. Aikanaan kun offshorekulttuuri suomessa alkoi sanoi eräs konttorin palkkatäti legendaariset sanat: No kun te saatte lentääkin niin paljon. Siitä tulikin mieleeni että annan tämän matkakertomuksen nimeksi; hei me lennetään ja olkoon tämä sen kertomuksen 1. tuotantokausi, sellainenkin sanonta mediassa on näinä aikoina väistämättä kohdattava päivittäin. Fennican miehistönvaihto Nuuk Grönlanti Eli palataan ajassa muutama päivä taaksepäin tiistaina Porin kentällä check innissä virkailija hymyili minulle kauniisti ja sanoi että olen ainoa matkustaja Porista Hesaan, hymyilin takaisin ja ajattelin että kiva kun näillä pienillä paikkakunnilla on aina niin kivaa porukkaa palvelualalla. Ketään muita ei kylläkään aulassa näkynyt, menin turvan läpi jossa kaksi komeaa bodaria läpivalaisi laukkuni. Istuin lähtöaulassa Satakunnan Kansaa lukien ja turvapojat siinä käyskenteli. Kysyin että eikö aivan oikeasti tule ketään muuta, ei tule. Huh huh tästä tulee kyllä turhan iso hiilarijalanjälki per istuin tokaisin ja pojilla oli hauskaa. Tiesin että juuri laskuun tullut ATR lähtee joka tapauksessa Hesaan takaisin koska sieltä on vielä yksi yölento tänne Poriin eli Rauman lentoasemalle. Matkustamohenkilökunta eli yksi lentoemäntä valmistautui safetydemoon ja vihjaisin hänelle että osaako hän kuuluttaa sen yksikkönä eli arvoisa matkustaja vaikka en nyt 12 Vapaavahti Frivakt 1 / 2011

13 välttämättä mikään arvoisa olekaan. Selostus tuli tallenteelta monikkomuodossa, jolle hän ei voinut mitään. Hymyili kauniisti kun näytti matkustamolle turvavyön toimintaa. En viitsinyt nolata itsenäni ja sanoa: Tyttö tyttö älä vaivaa itseäsi, olen kuule sellaiset kurssit käynyt ulkomailla että ei ole tosikaan ja jopa Holger Pitkäsen pelastuskurssit. Ohjaamoon teki mieli pyytää koko lennon ajaksi mutta en siihenkään pystynyt pahus. ATR - kippari väänsi puikot pohjaan ja kone nousi kuin sudenkorento nurmelta ja pian olin hotelli Pilotissa Vantaalla jossa siis ensimmäinen yö. Totesin hotellin pihalla että pääkaupunkiseudulla oli lunta tosiaankin kauniin paljon lähes niin paljon että kriisikokouksia ehkä jo harkittiin, valtakunnan pääuutiset olivat lähiaikoina olleet hyvin yksipuolisesti Hesan seudun lumitilanne. Matka Grönlantiin oli taas alkanut. Seuraava päivä keskiviikko, jätimme joulukiireisen Suomen taakse ja kiisimme kohti Kööpenhaminaa josta Junnukin aikanaan lauloi että se ei olisi kuin ennen. Ei ollutkaan koska joka kuukausi sen kautta lenteli entisen merenkulkuhallituksen porukkaa Grönlantiin öljybisneksiä hoitelemaan. Paikka nr H28,,,hmmm olis nyt käytäväpaikka, voisi kivasti aina nousta venyttelemään reisiä ja pohkeita tuumasin kun taapersin käsimatkatavaralaukkua perässäni vetäen putkea pitkin Air Greenlandin Airbuss 340 koneeseen, ferrarinpunaiseen tuubiin jotka oli meille tämän vuoden aikana tulleet tutuiksi. Tällä kertaa matkustamohenkilökunta tai digitaalinen tallenne saattoi kutsua meitä monikossa, koneeseen pakkautuu lähes joka kerta maksimimäärä matkustajia. Tyylikäs nousu ja niin jäi Tanskanmaa taakse ja liki 5tunnin lento oli edessä. mitähän tänään lämpimäksi ruoaksi tuumasin kun yritin tuhertaa hesarini kanssa. Edessä olevan istuimen selkänojassa olevasta monitorista seurasin symbolin etenemistä ja etenkin juuri laskeutumislähestymisen aikana jaksan seurata korkeuksia, nopeuksia ja ilman lämpötilaa. Alkuperäisellä Grönlannin kielellä kun kuulutetaan laskeutumisvalmistelujen alkaneen ja että sikaosastossakin pitäisi kiinnittää ittensä jakkaraan, se on aina yhtä huvittavaa. Grönlannin kieli on hauskan kuuloista, aivan kun arabi puhuisi Raumaa kännissä kuuma peruna suussa. Äksön dei Fennica arktisessa auringonlaskussa puolipilvisellä säällä jossain kaukana kotivesiltä. kentän ylle voimakkaita pyörteitä ja joitakin syöksyvirtauksen kaltaisia puuskia. Kone alkoi heittelehtiä jossain 300 metrissä, nopeus noin 260km/h liikehdintä jatkui ja voimistui, kiristin turvavyötä ikään kuin itseäni rauhoittaakseni. Vierelläni istui Kagerlussuaqissa asuva noin 30v nuorimies joka oli tulossa Tanskasta 2kk matkalta, oli ollut enollaan kuukauden duunissa ja toisen kuukauden lomaillut. Häntä odotti alhaalla vaimo 11kk ikäisen vauvan kanssa. Nopeus 240km/h ja korkeus 160m ja vaapunta oli jo mielestäni dramaattista. Vierustoverini läjäytti otsaansa kämmenellään ja huokaisi pettyneenä: Iceland here we come.. En tuolloin osannut kuvitella että 3h kuluttua olisimme Reykjavikissa hotellin respassa jonottamassa huonetta. 126m ja 230km/h, ajattelin sakkausta, ajattelin että kuka soittaa omaisilleni, mitä isäni sanoisi kun on jo kolme poikaansa hautaan laskenut. Olin ikään kuin sotamies Brian jota Tom Hanksin joukkue lähti etsimään ranskasta kun tältä oli kolme veljeä kuollut taisteluissa natsimiehittäjiä vastaan Ohjaamossa koneen kippari tekee yleensä nopeita ratkaisuja paineenkin alla. Hudson jokeen tyylikkäästi laskeutunut Chesley Sullenberg mm joutui tuolloin tekemään nopeita päätöksiä. Nyt meidän kippari veti pikaisen take offin ja jättimäinen punainen tuubi ampaisi ylös ja pian korppikotkan lailla kaartelimme Kangerin yllä odottaen laskeutumislupaa ja turbulenssitietoja. Vierustoverini sanoi että näin kävi hänelle 4 vuotta sitten ja silloin he lensivät Jäävuoria voi olla monta sorttia, jokainen voi kuvitella miten vaarallista on mennä alle 100m lähemmäs tätä monumenttia. Kangerlussuagin lentokenttä sijaitsee pitkän Söndre Strömfjord - vuonon perällä, ja tämä on Grönlannin ainoa isompi kenttä jonne voi laskeutua mannertenväliset lennon, entinen Naton lentotukikohta joltain kylmän sodan aikakaudelta. Vuono lienee ympäri vuoden sula vaikka sen perällä olevassa Kangerlussuagissa olimme jo aiemmin marraskuussa kokeneet liki 20 asteen pakkasia. Tuuli mereltä ja se oli omiaan aiheuttamaan 1 / 2011 Frivakt Vapaavahti 13

14 Keflavikiin Islantiin. Hän myös kertoi että tähän vuodenaikaan ehkä joka laskeutumisyritys johtaa Islannin risteilylle. 30 minuutin kuluttua kapteeni Hujanen kuuluttaa ystävällisesti niin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan että tässä sitä nyt sitten ollaan matkalla Islantiin. No itse asiassa ei siinä mitään ollutkaan tapahtunut, paitsi joidenkin joulu meni totaalisesti pilalle. Jouluhan on lasten juhla - tuumailin. Laskeuduttiin lumisateiseen noin -1 asteiselle Keflavikin kansainväliselle lentokentälle kuin pumpulipilveen ja kansa taputti kun aikanaan keihäsmatkoilla joilla yhdelläkään en koskaan ollut mukana. Aiemmin eräs työtoverini oli jossain kahvipöytäkeskustelussa kertonut inhoavansa sitä kun ihmiset taputtaa koneen landattua. Se oli hänen mielestään epäluottamuslause ohjaamohenkilökunnalle että koko ajan olisi pelätty heidän olevan puutteellisia ammattitaidon suhteen ja sitten kun ei epäonnistukaan niin annetaan taputukset kuin koiralle. Sitten alkoi bussiralli Keflavikista Reykjavikiin jossa yhden hotellin aulaan koko porukka kaikkine matkatavaroine. Kamala hässäkkä, huokailin että onko ihmisen tosiaan pakko ajaa itsensä tällaiseen ahdinkoon vaivaisen 2000:- kuukausikorvauksen takia. Olisi monia valtion yhtiöitä ja liikelaitoksia joissa tällaiseen korvaukseen pääsisi huomattavasti helpommin, ei muuta kun koulunpenkille tai kansanedustajaksi ja yhden kauden jälkeen veikkaukseen johtajaksi siellä ei tarvis haista hielle eikä olla väsynyt. Soitin kollegalleni laivalle että näin kävi ja että heidän jouluksi kotiinlähtö ei välttämättä ole niin varmaa kun mitä olisi odottanut. Näin lähelle joulua järjestetty vaihto on työnantajan puolelta täyttä harkitsemattomuutta. Siinä tahtoo vääjäämättä tulla sellainen epäilevä suhtautuminen kaikenlaisiin kirjoituksiin hyvän työympäristön ja henkilöstön hyvinvoinnin visioista, missioista ja fantasioista. No hotellin ravintolassa oli hieno seisova pöytä mahdollisesti joitain potentiaalisia asiakkaita varten joita hotelli oli ehkä odottanut tulevaksi tai sitten ei. Tämä meidän lauma hotkaisi nämä pöydät tyhjiksi alta 30 minuutissa ja hotelli varmaan sai lähettää lentoyhtiölle kivan laskun ja pöydästä tuli kassavirtaa kivasti. Hotellin johtokunta varmaan tarkkailee toiveikkaasti Grönlannin sääkarttoja sillä Islanti jos joku tarvitsisi bruttokansantuotetta kun 0.5L cokispullokin maksaa 360 kruunua. Angolassa eurolla sai aikanaan noin 1000:- paikallista ränkylää, Islannista sentään vielä 140:- Keflavikin kansainvälinen terminaali lienee rakennettu rahalla joka ei ollut kenenkään. Toivottavasti emme koskaan joudu Islannin velkoja maksamaan. Arabiemiirikunnassa voi olla prameampia lentoasemia olen äimänä. Puuhamaa on hauska paikka Puuhamaa on iloinen torstai klo 1050 boarding Keflavikissa, uudelleen Airbusiin ja nokka kohti Kangerlussuaqia jonne lasku onnistui nyt täydellisesti ja kansa huusi kun Lukon pelissä jossa Kärpät hakattiin kaksinolla. Kirjoittaja korostaa että ei ole koskaan yhdessäkään jäkismatsissa ollut yleisönä, pelaajana kyllä. Sitten alkoi uusi tietämättömyyden kausi ja laivalla kotiin lähtijöiden pinnoja kiristettiin koska ei kenelläkään ollut mitään tietoa jatkolennoista laivalle ja sieltä jouluksi kotiin. Tuli mieleen Finnairin mainos jossa poro käyskentelee kuutamon sinisessä lumimetsässä ja tähti taivaalla kiitää ja muuttuu sinivalkoisiksi siiviksi, olin liikuttunut lähes. Kangerlussuagin terminaalissa matkanjohtajan roolin otti försti josta kauniin kiitoksen uskallan tässä lausua kaikkien matkaajien suulla. Porukka jakautui kahteen ja ensimmäisellä porukalla oli jatkolento muutaman tunnin kuluttua jonka aika ainakin kerran muuttui. Lojuimme täpötäydessä terminaalissa jossa jotkut ruokailikin kenelle ruoka nyt maistui. Mietin tovin mitä tuli sanottua kun ennen vaihtopäivää tuttavilleni kerroin lähteväni taas tänne. Jotkut kyselivät että lennämmekö näiden tukkoisten kenttien, Lontoo, Frankfurt, Pariisin kautta joissa tuhannet ihmiset hikisinä ja tuskaisina pohtii jouluaan. Tohkeissani sanoin että Tanska on pohjoismaa ja heillä on aurauskalustot kunnossa. Sitten tulikin tällainen tukos joskin varsin pieni, mehän olimme matkalla laivalle eli työvuoro oli päällänsä ja olen sen aina kokenut positiivisemmaksi aikajaksoksi koska siihen sisältyy aina positiivista odotusta pääsystä kotiin. Loma taas on kamalaa kun miettii että kohta taas pitää lähteä. Usein mietin että miten olisi mukava lähteä töihin jokin muukin motiivina kuin vain tilipäivä. Jatkolentoa odotellen ihailin kanadalaisia punaisia Air Greenlannin Dash 7 ja 8 koneita jotka tosiaankin on tehty koviin olosuhteisiin. Mielestäni ne on ilmojen 800cc mönkijöitä ohjaustehostimilla, joilla voi laskeutua vaikka maauimalan hyppytornin ylimmälle 14 Vapaavahti Frivakt 1 / 2011

15 Arktisen ilmailun osaamista, oikea ilmojen mönkkäri made in Kanada. Kirjoittaja päässyt kuvaan. Kuva Arttu Piispa. tasolle. Näihin koneisiin pakkautui ihmisiä, ne rullailivat kiitoradalle ja pian kone nousi utuiselle taivaalle taustallaan komea mustavalkokirjava vuorenrinne. Päämäärinään Ilullisat Aasiaat, Maniitsoq, Paamiut, hauskoja paikannimiä jotka on muutama vuosi sitten palautettu alkuperäiselle kielelle joskin kartassa paikkojen nimet on myös tanskaksi pienemmällä präntillä. Vuosi takaisin en olisi tiennyt jos Trivial Pursuitia pelatessa olisi tullut kysymys: minkä maan pakkakuntia nämä ovat. Olisin voinut kuvitella että ne ovat kaukaa Pohjois- Kanadasta jossa olimme vuonna 2007, siellä oli hauskin paikkakunnan nimi missä olen ollut Tuktuyaktuk, katso vikipediasta tämäkin paikka jossa mielestäni ei ole mitään. Tulee lähinnä mieleen näistä joidenkin mielestä eksoottisista paikoista tuntemattomasta sotilaasta eräs lause: Jeesus kuinka tuolla voi ihminen olla. Meidän lento: Air Geenland 23DEC10 GL 555 Depart Kangerlussuaq 1325 Arrive Nuuk 1415 Maisema on tavallaan silmiä hivelevä ja toisaalta kammottava, tuonne kun poliittisesti eri mieltä oleva ihminen viedään kopterilla ja jätetään miettimään, 10 tunnin kuluttua tullaan kysymään että: NO niin varmasti on nöyrää poikaa jos ei jääkarhut ole siihen mennessä popsineet poskeensa. Lähestyminen Nuukiin oli aika ryskytystä, istuin aivan edessä ja vieressäni paikallista väkeä oleva n 15v poika, joka oli aika peloissaan tästä tutinasta, hymyilin pojalle ja sanoin selvällä suomen kielellä: Puuhamaa on hauska paikka puuhamaa on iloinen poika vilkaisi minua hölmistynyt hymynhäivä kasvoillaan, lienee kertonut joulutarinaa pikkuveljilleen: Koneessa oli joku hullu suomalainen joka hoki jotain outoa lorua varmaan pelkäsi kamalasti. Niin pelkäsikin, viimeinen minuutti oli sen verran kovaa vatkaamista että aivan oikeasti me jotka emme täällä lentele jatkuvasti vuodesta toiseen emmekä ole tottuneet lämpimän meriveden tuomaan turbulenssiin joka nostaa kallionreunoja ylös kosteaa ilmaa ja heittelee konetta kun motocross pyörää - meistä joku saattoi pelätä aivan oikeasti. Lentäjät hytissä varmaan hyräilivät joululaulua ohjaimia sompaillen ehkä toisiltaan kysyen, että onko teillä tänä jouluna kalkkunaa tai kinkkua. Laivalla tapasin kollegani ja vaihdoimme tietoja. Ilmapiiri oli melko apea koska lomalle lähtijät olivat myrskyisessä Nuukissa ilman minkäänlaista tietoa lennosta kotiin ja jouluateria kotona noin 20 tunnin kuluttua. Yhtiö oli tilannut charter-koneen Suomesta hakemaan porukkaa, kone olisi 18 -paikkainen joten oli jouduttu arpomaan ketkä jää kyydistä, itse arpajaisten onnetar oli saanut kohtalon arvan eli jäävien joukkoon jotka sitten joutuisivat olemaan Nuukissa noin 4 vrk ennen kun arki palaa joulun jälkeen. Tunsin outoa tunnekuohua ja jopa vihaa sitä kohtaloa kohtaan joka oli näillä jääneeksi tuomituilla. Asiat olisi voitu järjestää toisinkin jos tahtoa löytyisi ja kenttäväkeä kuultaisiin. Jälkilennon porukka saapui myös laivalle ja eräs työtoveri päästi sellaisen messun messissä että ei olla moista kuultu. Lentokone oli hänen kertoman mukaan tehnyt 4-5 metrin pudotuksia ja hän oli ollut varma että mereen mennään ja nyt kuollaan kaikki. Kukaan ei kuollut ja aika kultaa muistot, näistä kertoillaan vielä lastenlapsille jänniä tarinoita mutta naapureille ja tuttaville ei kannata kertoa. Näissä hommissa on niin paljon sellaista jota ei yksinkertaisesti kannata kertoa sillä tarinat menee korvattomille seinille. Kesällä kun menin ensimmäisen kerran täältä Grönlannista lomalle, tuli siskoni mies käymään. Aikamme juteltuamme hän kysyi normaalit kysymykset, koska olen tullut ja koska takaisin ja sitten sen että missä laiva on ja mitä ollaan tekemässä. No puolihuolimattomasti vastasin siinä kahvisuodattimeen Juhla-Moccaa annostellessani että ollaan Grönlannissa jäävuoria hinaamassa. HÄ - mitä eiko mää kysyi et misä te olet ja mitä te teet Sanoin uudelleen että jäävuoria hinaamassa Grönlannissa, en oikein osannut tajuta että eihän sellainen vastaus nyt kuullosta kovin järkevältä selvin päin sanottuna ja kuultuna. Sitten kun tungin muistitikun PS3:een ja näytin muutaman kuvan operoinnista ja kuvia Aasiaatista niin hän uskoi ja nauroi: kaikkea sitä kans on. Aikani kerrottua että miksi jäävuoria pitää hinailla, niin hän ymmärsi ja piti toimiamme kovin eksoottisina ja minua etuoikeutettuna ihmisenä olla mukana jossain tällaisessa. Parin kahvikupin jälkeen hänen 2.8L polttomoottoriauto kiikutti häntä kotia kohti ja koneen sylinteritilassa paloi öljystä jalostettu diesel. Jos olisin kuullut hänen muminaansa autosta, niin se olisi ollut jotakuinkin: hmmm että jäävuoria hinaamassa, kaikkea kans. Melko pian jälkilennon porukan saapumisen jälkeen lomalle lähtijät olivat majoittuneet Nuukin Siimenshemmettiin ja Fennica suuntasi keulan kohti työkenttää, myrskyävää pimeää räntäsateista merta. Joulurauhaa On joulupäivän iltamyöhä, tulin juuri ns joulusaunasta, eilen en yksinkertaisesti jaksa- 1 / 2011 Frivakt Vapaavahti 15

16 nut työajan jälkeen mennä saunaan, kaaduin suoraan sänkyyn kun tulin hyttiin matkan stressi vei voimat ja joulumielen. Saavumme päämääräämme Tapaninpäivän aamuna, keli oli kaunis koko päivän ja aurinko olikin kauemmin ylhäällä mitä aamulla kirjoitin. Iltapäivän aikana kuuli huhua että lomallelähtijät saivat tilatun charterkoneen ja lukuun ottamatta kahta kotiinlähtijää pääsivät ainakin joulupäiväksi kotiin. Edelleen Nuukissa on kaksi henkilöä ja olen varma että heille tämä joulu jää mieleen ikuisiksi ajoiksi. Hienoa että yhtiö tilasi koneen, hienoa että porukat pääsi lähtemään, olisi voinut käydä huono tuuri että Nuukista ei yksinkertaisesti olisi päässyt Kangerlussuaqiin ja charterkone olisi joutunut tyhjänä lähtemään takaisin Suomeen. Tämä on sitä arktista osaamista ja kun täällä muutama vuosi häärätään niin kaikki tällainen sattunut tuntuu vähäiseltä niistä ketkä täällä kohta enää loppupeleissä viitsii olla kun saman palkan saa paljon vähemmällä stressillä esim perinnemurtajissa. Se kuinka paljon rahaa paloi yhtiöltä tässä hässäkässä, ei kuulu minulle mutta normaalilla vaihdolla joko hyvissä ajoin ennen joulua tai nyt välipäivinä se olisi ollut monen kuukausipalkan verran halvempaa. No tulihan Islantikin sitten nähtyä ja saatiin lentää. Ismo Jokinen Fennica Ps. yksi otsikko on vähän niin kuin Arctian järjestämästä Action Day päivästä kopsattu. Arctiallahan oli syksyllä Action Day jossa laiva- ja konttoriväkeä istutettiin jossain konferenssihallissa ja puhuttiin visioista ja missioista, sitten koko väki lähti Tallinnan-laivalle juomaan viinaa. Titta, vi flyger! Ismo Jokinen och hans kompisar från MSV Fennica fick i julas njuta av flygturism och flygplatsernas service så det förslog. Resan från Raumo till Grönland blev komplicerad och intressant. Ismo startade från Raumos flygplats, d.v.s. Björneborg, med ett ATR 72- plan, som enda passagerare. En gammal sjöbjörn, som gått Holger Pitkänens räddningskurser, tyckte att det kändes litet onödigt att lyssna på säkerhetsinstruktionerna, annars gick resan bra. Den första natten under resan tillbringade Ismo på Hotell Pilot i Vanda. Följande morgon flög Fennicas avlösningsmanskap tillsammans till Köpenhamn. Därifrån fortsatte sjöfararna med Ferraris röda Airbus 340-plan. Under årets lopp har Air Greenlands plan hunnit bli välbekanta för Fennicas besättning. En fem timmars flygresa mot Grönland förestod. En flygplats från det kalla krigets dagar Kangerlussuaq flygplats är belägen längst inne i Søndre Strømfjord. Den här flygplatsen, tidigare Natos flygbas, är den enda större på Grönland. Då vi kom närmare började flygplanet skaka i turbulensen. Resenären i sätet bredvid Ismo Jokinen konstaterade: Iceland here we come! Efter tre timmar förstod Ismo vad han menat. Planet lyckades inte landa, utan flög till Keflavik i Island, därifrån fortsatte man med buss till ett hotell i Reykjavik. Följande morgon gjordes ett nytt försök. Landningen i Kangerlussuaq lyckades perfekt. Man skulle ännu flyga vidare till Nuuk. Avlösningsbesättningen delades upp på två flygturer. Ismo Jokinen lyckades komma med i den första. De Havilland Dash-planet gungade i turbulensen, men landade lyckligt. Ombord mötte Ismo Jokinen gruppen som skulle börja sin ledighet, litet nedstämda i vinterstormens grepp. Ingen visste när flyget hem kunde avgå, och julen stod för dörren. Och rederiet hade beställt ett charterflyg från Finland för att avhämta besättningen. Det hade plats för 18, så alla skulle inte rymmas med. Det senare flygets avlösningsbesättning fick gå ombord och semesterfararna inkvarterades i sjömanshemmet i Nuuk. En del fick åka hem till jul med charterflyget, den andra firade helgen i Nuuk. Ismo Jokinen och hans kompisar kom till Fennica efter en omväxlande resa, och i snöslask styrde Fennica färden mot sitt arbetsfält på det stormande, mörka havet. 16 Vapaavahti Frivakt 1 / 2011

17 Lääkintätaidot haltuun kertauksella Kuinka moni teistä on viimeisen viiden vuoden aikana joutunut elvyttämään? kysyy sairaanhoidon lehtori Ritva Lindell kuudeltatoista merenkulun ammattilaiselta, jotka ovat juuri kerranneet elvytyksen perusteet lääkintähuollon kertauskurssilla Turussa. Yhtään kättä ei nouse. Lindell myöntää, että harvinaistahan se on, että laivalla joutuu elvyttämään, mutta hän muistuttaa, että se on joka tapauksessa hyvä kansalaistaito. Kansipäällystölle suunnatulle lääkintähuollon kertauskurssille tulevilla on korkea motivaatio, vaikka viiden vuoden välein uusittavan kurssin suorittaminen on edellytys pätevyyskirjan uusimiselle. Koen, että kurssilaiset hakevat täältä uusia eväitä. Keskustelun kautta edetessä paljastuu, että monenlaisiin tilanteisiin laivalla törmää. Helmikuun puolimaissa järjestetty kurssi pidettiin perinteisessä Turun merikoulussa, joka nykyisin kantaa nimeä Aboa Mare. Ritva Lindell on vetänyt näitä kursseja jo vuosituhannen alusta alkaen. Aboa Mare järjestää vuosittain muutamia kursseja sekä suomen- että ruotsinkielellä. Lääkintäkurssin opettaja Ritva Lindell havainnollistaa taululla sydämen rytmihäiriötä. Luotsi Mika Joenmaa harjoittelee lääkintätaidon kertauskurssilla tärkeää kansalaistaitoa. Anne-nuken elvytystä seuraa taustalla Kai Pouttu. Intubointia tarvitaan äärimmäisen harvoin. Päällikkö Timo Väänänen harjoittelee taitoa kurssilla. Lasse Lusto ja Pasi Peijonen seuraavat vierestä 1 / 2011 Frivakt Vapaavahti 17

18 pi niin potilaan tutkiminen ja lääkäriohjeen kysyminen kuin sydän- ja verisuonioireet, diabetes, akuutit mahavaivat sekä korva- ja silmävaivat. Laiva-apteekin ja lääkkeiden käytön lisäksi pohditaan myös muun muassa neurologisia oireita ja mielenterveysongelmia. Haavan hoitoa, elvytystä ja kanyylin laittoa harjoitellaan käytännön harjoituksilla. Lindell muistuttaa, ettei kurssin käyneiden ole tarkoitus kyetä tekemään diagnoosia sairauksista, riittää kun pysytään oireissa ja pystytään kuvaamaan niitä ammattilaiselle. Tiivistetty kurssi Yliperämies Mathias Fröberg harjoittelee kanyylin laittoa. Koekaniinina toimii kurssin opettaja Ritva Lindell. Oireiden tunnistaminen On osattava ottaa verenpaine sekä pulssi ja kuvata potilaan tilaa kun konsultoi puhelimen päässä olevaa lääkäriä. Jos ongelmati- Päällikkö Pasi Andersson mittaa omaa verenpainettaan ja toteaa, että mittaus onnistui. lanne tulee, tiedetään mitä infoa potilaasta kerätään ja annetaan lääkärille, tiivistää Lindell kurssin tavoitteen. Eikä haittaa ole siitäkään, että tietää kuinka eri taudit ilmenevät. Kurssilla käydään lä- Tavallisesti viiden päivän mittainen kurssi on nyt tiivistetty kolmeen päivään, mikä tarkoittaa yhden päivistä jatkumista aamusta iltaan. Muutamia tehtäväalueista on siirretty itse opiskeltaviksi. Esimerkiksi synnytykseen liittyvät asiat ovat harvinaisempia rahtipuolella. Ne voi kerrata itsekin. Samalla voi totuttautua tiedon hakuun sairaanhoidon kysymyksissä ylipäätään. Mutta on niitäkin tilanteita, jotka ovat tulleet lähes jokaisen kurssilaisen eteen. Melkein kaikki tälläkin kurssilla ovat tehneet haavojen ompelua. Tälläkin kertaa haavojen ompelua harjoitellaan aidolla pintakudoksella, joskin siansorkalla. Tykkään näistä työelämän kursseista. Tänne tulee terveiset tosielämästä ja sieltä tulee esille myös käytännön ongelmat, joita voidaan pohtia yhdessä. Kertauskursseilla on sen takia aivan oma luonteensa, Lindell kertoo. Opettajakin opiskelee Lindell tietää myös, että eri laivoilla on erilaiset tarpeet ja erilaiset ongelmatilanteet. Yritän joka vuosi myös käydä laivalla ja tavallaan päivittää mitä todellisuudessa tapahtuu. Jos ei ole käynyt laivalla, ei ole aavistustakaan, että konehuoneen hygieenisyys voi olla jollekin toimenpiteelle puutteellinen. Tai, että valaistus on laivassa paikoin niin heikko, ettei jotakin toimenpidettä voi kerta kaikkiaan tehdä. Laivalla on otettu aina hyvin vastaan. Joskus on pyydetty pitämään laivan satamassa ollessa miehistölle pikakurssi jostain tietystä teemasta. Laivaympäristössä, jossa ulkopuolisen avun saanti on joskus vaikeaa jopa mahdotonta, on ensiapu ja lääkintätaitojen hallitseminen varsin tarpeellista. Teksti ja kuvat: Sirpa Sutinen 18 Vapaavahti Frivakt 1 / 2011

19 Repetition av sjukvårdskunnandet Hur många av er har under de senaste fem åren behövt kunna återupplivning? frågar Ritva Lindell, lektor i sjukvård, av de sexton sjöfarare som just repeterar grunderna i återupplivning på en repetitionskurs i sjukvård i Åbo. Inte en enda hand lyfts. Lindell medger att det är sällan man behöver kunna återupplivning ombord, men hon påminner om att det i alla fall är en bra medborgarfärdighet. Repetitionskursen i sjukvård är riktad till däcksbefäl och de som deltar är mycket motiverade, också om det är en förutsättning för förnyandet av behörighetsbrev att man vart femte år repeterar kursen. Jag tror att kursdeltagarna här vill inhämta nya kunskaper. Vid diskussionerna kommer det fram att man ombord stöter på många olika situationer. Kursen hölls i medlet av februari i den gamla sjömansskolan i Åbo som numera heter Aboa Mare. Ritva Lindell har lett de här kurserna redan sedan av början av millenniet. Aboa Mare arrangerar årligen några kurser både på finska och på svenska. Att känna igen symptom Man måste kunna mäta blodtryck och puls och beskriva patientens tillstånd då man konsulterar läkaren per telefon. Om det uppstår problemsituationer skall man veta vilken information man söker för att ge läkaren, komprimerar Lindell målsättningen för kursen. Och inte skadar det heller om man känner symptomen på olika sjukdomar. På kursen går man igenom både hur man undersöker patienten och ber om instruktioner av läkaren och symptomen på hjärt- och kranskärlssjukdomar, diabetes, akuta magbesvär och öron- och ögonbesvär. Utöver användningen av fartygsapoteket och mediciner diskuterar man neurologiska symptom och mentala problem. Man har praktiska övningar i sårvård, återupplivning och kanylering. Lindell påminner om att det inte är me- Kursledaren Ritva Lindell demonstrerar hur man lägger patienten i sidoläge. Lektorn i sjukvård, Ritva Lindell 1 / 2011 Frivakt Vapaavahti 19

20 Intubering är en så krävande åtgärd, att en lekman i praktiken sällan gör den. Veli-Matti Mäkelä, Lasse Lusto och Tiina Saarinen tränar sitt kunnande på kursen. ningen att kursdeltagarna skall lära sig göra diagnos, det räcker att man känner igen symptom och kan beskriva dem för en fackman. Intensivkurs Kursen som vanligen pågått fem dagar är nu komprimerad till tre dagar, det innebär att man arbetar från morgon till kväll. Några uppgifter har vi lämnat för självstudier. Frågor som gäller till exempel barnfödsel är sällsynta inom lastfartygstrafiken. De kan man repetera på egen hand. Samtidigt kan man vänja sig vid att överhuvudtaget söka information i anslutning till sjukvård. Men det finns också situationer, som nästan varje kursdeltagare stött på. Nästan alla på kursen hade sytt ihop sår. Också den här gången övar vi att sy sår med äkta hudvävnad, också om det är grisfötter. Jag tycker om de här arbetslivskurserna. Det är en fläkt från det levande livet och därifrån kommer också de praktiska problemen som man kan diskutera. Repetitionskurserna har därför en alldeles speciell karaktär, berättar Lindell. Också läraren studerar Lindell vet också att behoven och problemen är olika på olika båtar. Varje år försöker jag också besöka fartyg för att uppdatera min kunskap om vad som händer i verkligheten. Om man inte har varit ombord, har man inte en aning om att hygienen i maskinrummet kan vara olämplig för några åtgärder. Eller att belysningen på någon plats ombord kan vara så svag att några åtgärder helt enkelt är omöjliga där. Jag har alltid fått ett bra mottagande ombord. Ibland har man bett mig hålla en snabbkurs om något ämne för besättningen på en båt som ligger i hamn. I fartygsmiljö, där det är svårt eller rentav omöjligt att få utomstående hjälp, är det av största vikt att man behärskar förstahjälp och har kunskaper om sjukvård. Text och bild: Sirpa Sutinen Lotsen Mika Paavonen medger att han i praktiken aldrig hamnat att utföra kanylering. 20 Vapaavahti Frivakt 1 / 2011