Lahden kaupunginkirjasto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lahden kaupunginkirjasto"

Transkriptio

1

2 4. LUOKKA Luetaan kahdeksan kirjaa: viisi kertomusta, yksi runokirja, yksi sarjakuva ja yksi tietokirja. KERTOMUKSET Ala-Harja, Riikka: Kahden maan Ebba tai Kahden perheen Ebba Ebba tahtoisi päästä heti juttelemaan Finlandia-talon itsenäisyysjuhlasta muiden nelosluokkalaisten kanssa. Huomenna koulussa ei muusta puhutakaan kuin tansseista. Mutta Ebban pitää matkustaa isän luo Berliiniin. Miksi juuri tänään! Clary, Julian: Me Ponnekkaat -sarja Ponnekkaat ovat aivan tavallinen perhe: he asuvat kivassa talossa, käyvät koulussa ja töissä - ja he tykkäävät kunnon nauruista. Yksi pieni ero heissä on: he ovat hyeenoja. Kyllä, luit aivan oikein - heillä on turkki, heidän häntänsä ovat piilossa vaatteiden alla ja he to-del-la-kin tykkäävät ulvoa naurusta. Dahl, Roald: Jokin tekijän kirjoista Dahlin kirjat sisältävät mustaa huumoria, päättömiä käänteitä ja hurjia hahmoja. Henna Helmi: IceLove -sarja URH Neljäsluokkalaisen Nellyn vanhemmat ovat eronneet ja hän on joutunut muuttamaan aivan vieraaseen kaupunkiin isän, Saanan ja puolitoistavuotiaan Nemon luo. Koti ei ole enää koti eikä Nellylla ole edes omaa huonetta. Mutta kun Nelly hyväksytään mukaan IceLove-muodostelmaluistelujoukkueeseen, tulee elämään uusia sävyjä. Kaarla, Riina: Arttu Tirttu -sarja Hykerryttävän hauska kirjasarja kertoo ilmaislahjaksi saadusta lelusta, joka kimpaantuu lyhyestä elinkaarestaan ja herää henkiin. Lukuisissa kodeissa käytyään se päättää lopulta jäädä asumaan Jimin ja hänen mummonsa luokse.

3 Kaarla, Riina: Täältä tullaan, lemmikit! ELÄ Kati-e on itsenäinen nörttityttö, joka rakastaa eläimiä yhtä palavasti kuin elektroniikkaa ja koodausta. Alkuun Kati-e autteli lemmikkiasioissa lähinnä naapureita ja tuttuja, mutta kun apua alettiin pyytää yhä kauempaa, hän päätti rakentaa itselleen lentävän robottiapulaisen, Ti-botin. Kanto, Anneli: Kulkurikaksikko ELÄ Mäyräkoira Benjaminista tulee rikas, kun Täti päättää testamentata omaisuutensa koiralleen. Mutta Täti haluaa myös ottaa selvää, kenet Benjamin haluaa uudeksi perheekseen ja rahojensa hoitajaksi, tiukan asianajajan Viivi Viivan vai tädin rasittavan sukulaisperheen. Lindgren, Astrid: Veljeni leijonamieli FAN Veljeni, Leijonamieli kertoo kahdesta veljeksestä, Joonatan ja Kalle Leijonasta. Sairas pikkupoika Kaarle eli Korppu ihailee suuresti isoveljeään Joonatania. Isoveli pelastaa Korpun palavasta talosta mutta menehtyy itse. Pian myös Korppu kuolee sairauteensa ja seuraa veljeään kauniiseen maahan, Nangijalaan. Lindgren, Astrid: Ronja Ryövärintytär FAN Ronja Ryövärintytär eli silloin, kun ryövärit vielä vaanivat matkustavaisia ja kauppamiehiä metsissä, villihevoset kirmasivat niityillä ja maahiset ja pönthiittiset tanssivat kuutamossa. Ronjan tarina on kertomus kaiken voittavasta ystävyydestä ja luonnon kauneudesta. Mazetti, Katarina: Seikkailuserkut -sarja JÄN Seikkailuserkuissa seikkailee neljä Karlssonin serkusta, joiden vanhemmat matkustelevat paljon ja lähettävät lapset viettämään lomiaan originellin Frida-tädin luo Uikkusaareen. Saaressa tietysti tapahtuu aina jotain jännää ja lapsilla on mysteeri selvitettävänään. Meripaasi, Helena: Tassu Trio -sarja ELÄ Allu on ruikuttanut koiraa jo kauan, mutta äidin vastaus on ollut ehdoton ei! Mutta siinä se nyt on, tekemässä tuhojaan heidän olohuoneensa matolla: kääpiöpinseri-pentu Kirppu. Allu ei tunne uudesta koulustaan ketään, mutta pian hän törmää Christaan, joka on suuri kissojenystävä, ja Erikaan, jonka upean valkoisen koiran hän pelastaa tieltä harhailemasta. Heitä kaikkia yhdistää rakkaus eläimiin.

4 Mäkipää, Jari: Masi Tulppa -sarja Alakoulua käyvällä Masi Tulpalla on täydellinen kesälomasuunnitelma: Pelaa SamuRaita, katso Bittiritaria, piirrä Hukkajätkä-sarjista. Masin ei tarvitse poistua huoneestaan edes lounaan perässä - hän vain lämmittää mikropitsan omasta jääkaapistaan. Kaikki menee kuitenkin pilalle, kun Masin vanhemmat saavat kummallisen älynväläyksen: he keksivät palkata pojalle lastenhoitajan! Ojala, Anu: Aino -sarja HEV Takkutukkaista, mustasilmäistä, pohjoisesta etelään muuttanutta ja eläinten kanssa keskustelevaa tyttöä pidetään kummajaisena. Pohjoistuulen mukana Ainoa seurannut tunturihaukka kuitenkin johdattaa tytön läheiseen luonnonpuistoon ja mikä ihana yllätys siellä odottaakaan: hevostalli! Parkkinen, Jukka: Karhukirjeitä -sarja Karhulapsi Otso on päässyt tätinsä hoitoon Karhumäkeen siksi aikaa, kun verokarhuäiti ja tiekarhuisä viipyvät urantekomatkoillaan. Tädin luota Otso kirjoittelee ystävälleen Karvoselle ja kertoo kuulumisiaan, joita ei ihan vähän olekaan. Peltoniemi, Sari: Avaimenkantaja -sarja FAN Mirandan, Veeran ja Olavin kesä huipentuu hurjaan seikkailuun, joka muuttaa heidän elämänsä ja käsityksensä niin Kielisestä kuin sen asukkaistakin: Kielisestä on ikiaikaisia yhteyksiä muihin maailmoihin ja kylässä asuu avaimenkantaja, joka voi liikkua maailmojen välillä. Stanton, Andy: Herra Gummi -sarja Herra Gummi vihaa lapsia, pörröisiä pikku eläimiä, hauskanpitoa ja hattaraa. Tässä kirjassa kerrotaan hänestä, ja yhdestä tosivihaisesta keijusta, joka asuu herra Gummin kylpyammeessa. Teräs, Mila: Salainen kirjasto sarja FAN Hugo ja Lydia ovat parhaat ystävykset, ja heillä on kutkuttava salaisuus. He ovat löytäneet tiensä kirjastoon, josta aukeaa aivan kirjaimellisesti käytäviä lukemattomiin seikkailuihin. Tolonen, Tuulikki: Mörkövahti tai Mörköreitti Hillan (11 v), Kaapon (9 v) ja Maikin (6v 4 kk) kesäloma alkaa jännittävissä merkeissä. Äiti on voittanut kahden viikon rentoutusloman Lapissa ja siksi ajaksi lapsille tulee kodinhoitaja: mutta ei tavallinen hoitaja - vaan mörkö!

5 Veirto, Kalle: Sählymestarit -sarja URH Murskatappio, nöyryytys ja päälle päätteeksi pukuhuoneessa paljon puhuva käytetty vessapaperinpala. Eikö noin 11-vuotiaan ole siinä tilanteessa syytä lopettaa urheilu ja ryhtyä konsolien kuninkaaksi? Vilpun, Leksan ja Tapion mielestä on. Mutta sitten tulee synkkä ja myrskyinen yö, kuusia kaatuu ja vesirännejä putoilee, ja aamulla kaikki on toisin. Pennalan kylän huippupelaajat, Jyrsijän pojat, saavat sählyturnaukseen yllättävän haastajan, jonka ruoriin tarttuu maailmanmestari. SARJAKUVAT Azuma, Kiyohiko: Yotsuba -mangasarja Hän on viisivuotias vihreätukkainen pikkutyttö, iloisuutta ja energiaa pursuava pakkaus, joka saa lähiympäristönsä sekaisin kommelluksia pursuavilla seikkailuillaan! Varokaa naapurit! Juba: Minerva -sarja Minerva on pieni tyttö, jolla on taipumusta joutua huimiin seikkailuihin. Kun pianoläksyjen pimputtelu alkaa kyllästyttää, Minerva päättää pakata nyyttinsä ja karata. Majaluoma, Markus: Sairaan siisti kipsi Uljas-kissa joutuu ensimmäistä kertaa sairaalaan törmättyään pyörällään puuhun. Sairaala ja lääkärit tuntuvat pelottavilta. McDonnell, Patrick: Kamut -sarja Kamut on strippisarjakuva, jonka pääosissa seikkailevat kissa Kati ja koira Jalo. Muhonen, Anne: Universumin avain Tarina saa alkunsa kun Kalle löytää kotoaan avaimen, joka ei kuitenkaan sovi mihinkään kotoa löytyvään lukkoon. Tästä alkaa Universumin oven hillitön etsintä. Etsintäpartioon liittyvät Kallen paras ystävä, lätäkön toisella puolella asustava Hirppa sekä uusi tuttavuus, Aino. Neel, Julien: Mimun maailma -sarja Mimu on terhakas ja temperamenttinen 12-vuotias tyttö, joka asuu hupsun mutta rakastettavan tieteiskirjailijan urasta haaveilevan äitinsä ja löytökissan kanssa. Mimu on ihastunut vastapäisessä talossa asuvaan poikaan, mutta ei tietenkään uskalla kertoa sitä tälle.

6 Rosa, Don: jokin tekijän Aku Ankka -kirjoista Don Rosan mahtava eepos, jonka kahdessatoista luvussa kerrotaan visukintun tie glasgowlaisesta lankkipojasta universumin varakkaimmaksi ankaksi. TIETOKIRJAT 100 asiaa -sarja; 100 asiaa jotka haluat tietää 50 tai 100 asiaa avaruudesta 52.2 tai 100 asiaa ihmiskehosta 59.1 tai 100 asiaa luvuista, tietokoneista & koodaamisesta tai 100 asiaa ruuasta asiaa historiasta 91 Kukapa ei haluaisi tietää, miten maailman korkein pilvenpiirtäjä pysyy pystyssä. Tai mitä yhteistä on kynällä ja timantilla. Entä kuka varastikaan Einsteinin aivot? 100 asiaa sarjan kirjat kertovat hauskasti ja elävästi aina sata tärppiä tiettystä aiheesta. Cruz, Carlos da: Tutut oudot eläimet 58.9 Flora Von Hetula on biologi-seikkailijatar, jonka erikoisalaa ovat erikoisesti käyttäytyvät eläimet. Kirja kiertää Floran seurassa koko maapallon ja esittelee hänen löytämiään merkillisiä tapoja ja ominaisuuksia. Cruz, Carlos da: Täyttä laukkaa maailman ympäri Täyttä laukkaa maailman ympäri kertoo ihmisen ja hevosen välisestä suhteesta sekä hevosten työtehtävistä niin maaseudulla kuin kaupungeissa. Matka alkaa Suomesta ja suomenhevosesta ja jatkuu 18 eri maahan neljässä maanosassa. Glover, David: Matikkaseikkailu-kirjat 51 Kauhistuttava merirosvo Mustaparta on haudannut kulta-aarteensa. Ja juuri sinulla on kartta aarteen luo! Jos epäonnistut, jäät luolaston vangiksi ikuisiksi ajoiksi... Guest, John: Yli 1000 ällöttävää, kammottavaa, ällistyttävää & outoa, mutta todellista faktaa 03 Tulet hämmästymään näistä uskomattomista faktoista ja ällöttävistä totuuksista. Tutki ja innostu tästä ällistyttävän mielenkiintoisesta kirjasta, joka sisältää yli 1000 faktaa eri aihealueista; ällöttävyyksiä, kammottavuuksia, järisyttäviä ja outoja, mutta todellisia.

7 Halmetvaara, Henna: Mitä tehtäisiin? 79.8 Nuuduttaako sisällä olo? Onko kesäjuhlien ohjelma hakusessa? 52 innostavaa ja monipuolista tehtävää koko perheelle sisällä ja ulkona, lomalla ja arjessa. Kangas, Sinimaaria: Keppareiden kyydissä: keppihevosharrastuksen ABC Keppareiden kyydissä on ensimmäinen kattava kirja keppareista ja keppariharrastuksesta. Se kertoo miten hevosia kasvatetaan, mitä niiden kanssa voi tehdä ja miten hauskaa puuha on. King, Vanessa: 50 tapaa oivaltaa onni 17.3 Tiesitkö, että sinulla on kädessäsi onnen avaimet? Lappalainen, Elina: Nyt pelittää! Kirjassa Sofia ja Oliver pääsevät tutustumaan pelistudioon koodari-äidin mukana, ja tekemään omaa peliä. Kuvitettu ja tarinallinen kirja käy läpi pelin tekemisen eri vaiheita. Lähes 1000 uskomatonta ja kammottavaa faktaa 03 Tästä ällöttävästä kirjasta löytyy haisevia pinoja, valuvaa räkää ja limaa, yököttäviä kuvia, hurjaa historiaa ja etovia totuuksia kaikkea mitä olet aina halunnut tietää kauhistuttavista ja karkeista asioista. Suursalmi, Lissu: Vaahtopäät purjehdusleirillä Purjehdusleirille uskaltautuva Oliver saa uusia ystäviä; pienen Saagan, huolellisen ja tarkan Nupun, hyväruokahaluisen ja myötäilevän Mikon, veikeän ja kaikesta innostuvan Lunan sekä insinööriksi isona aikovan Leon. Heistä tulee Vaahtopäät jotka opettelevat Sisun ja Mariannen ohjauksessa purjehduksen alkeita samalla kun nauttivat leirisaaren luonnosta, eläimistä ja leirikavereista. Vorderman, Carol: Opetellaan ohjelmointia: hauskoja Scratch-projekteja 61.3 Scratch on lapsille ja nuorille tarkoitettu ohjelmointikieli, jonka omaksuminen on tämän oppaan avulla entistä helpompaa ja hauskempaa. Kirjan innostavissa tehtävissä luodaan musiikkia, piirretään, muokataan valokuvia ja opitaan samalla ohjelmoinnin perusteita.

4. LUOKKA KERTOMUKSET. Luetaan kahdeksan kirjaa: viisi kertomusta, yksi runokirja, yksi sarjakuva ja yksi tietokirja.

4. LUOKKA KERTOMUKSET. Luetaan kahdeksan kirjaa: viisi kertomusta, yksi runokirja, yksi sarjakuva ja yksi tietokirja. 4. LUOKKA Luetaan kahdeksan kirjaa: viisi kertomusta, yksi runokirja, yksi sarjakuva ja yksi tietokirja. KERTOMUKSET Ala-Harja, Riikka: Kahden maan Ebba tai Kahden perheen Ebba Ebba tahtoisi päästä heti

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO. Lukudiplomivihko

LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO. Lukudiplomivihko L LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO Lukudiplomivihko 4. LUOKKA Luetaan kahdeksan kirjaa: viisi kertomusta, yksi runokirja, yksi sarjakuva ja yksi tietokirja. Kertomukset 84.2 Ala-Harja, Riikka: Kahden maan Ebba

Lisätiedot

Pirkanmaan lukudiplomi

Pirkanmaan lukudiplomi Pirkanmaan lukudiplomi 4. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät 2019 Kuva: Jani Ikonen diplomin suorittajan nimi ja luokka Tampereen kaupunki Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi, arvoisa kirjojen

Lisätiedot

Kirjallisuusdiplomivihko

Kirjallisuusdiplomivihko Täydennä. Paras lukemani kirja oli _ Ympyröi oikea vaihtoehto. Olen innokas lukija. Kirjallisuusdiplomivihko 4. luokka Käyn mielelläni kirjastossa. Olen mielestäni hyvä lukija. Osaan valita itselleni sopivaa

Lisätiedot

Kirjallisuusdiplomivihko

Kirjallisuusdiplomivihko Täydennä. Paras lukemani kirja oli _ Ympyröi oikea vaihtoehto. Olen innokas lukija. Kirjallisuusdiplomivihko 4. luokka Käyn mielelläni kirjastossa. Olen mielestäni hyvä lukija. Osaan valita itselleni sopivaa

Lisätiedot

Lukudiplomivihko LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO. Lukudiplomivihko

Lukudiplomivihko LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO. Lukudiplomivihko Lukudiplomivihko LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO Lukudiplomivihko 5. LUOKKA Luetaan kahdeksan kirjaa: viisi kertomusta, yksi runokirja, yksi sarjakuva ja yksi tietokirja. Kertomukset 84.2 Hunter, Erin: Etsijät

Lisätiedot

Viitosluokkien lukudiplomivihko

Viitosluokkien lukudiplomivihko Viitosluokkien lukudiplomivihko Lukudiplomiin yhteensä viisi luetaan kirjaa: kirjaa lasten kertomakirjallisuudesta 2 runokirja vapaavalintainen sarjakuva vapaavalintainen tietokirja Oma nimi :... Luokka

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Nelosluokkien lukudiplomivihko

Nelosluokkien lukudiplomivihko Nelosluokkien lukudiplomivihko Lukudiplomiin yhteensä viisi luetaan kirjaa: kirjaa lasten 3 kertomakirjallisuudesta runokirja vapaavalintainen sarjakuva - tai tietokirja Oma nimi :... Luokka :... H E I!

Lisätiedot

Kirjallisuusdiplomivihko

Kirjallisuusdiplomivihko Täydennä. Paras lukemani kirja oli _ Ympyröi oikea vaihtoehto. Olen innokas lukija. Kirjallisuusdiplomivihko 5.luokka Käyn mielelläni kirjastossa. Olen mielestäni hyvä lukija. Osaan valita itselleni sopivaa

Lisätiedot

Kirjallisuusdiplomivihko

Kirjallisuusdiplomivihko Täydennä. Paras lukemani kirja oli _ Ympyröi oikea vaihtoehto. Olen innokas lukija. Kirjallisuusdiplomivihko 5.luokka Käyn mielelläni kirjastossa. Olen mielestäni hyvä lukija. Osaan valita itselleni sopivaa

Lisätiedot

4. luokan lukudiplomikirjat ja - tehtävät

4. luokan lukudiplomikirjat ja - tehtävät Pirkanmaan lukudiplomi 4. luokan lukudiplomikirjat ja - tehtävät Kuva: Petra iltunen diplomin suorittajan nimi ja luokka Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi, arvoisa kirjojen ystävä! Lukudiplomia

Lisätiedot

Hollolan kunta. 4. luokka. Lukudiplomivihko. Diplomin suorittajan nimi: Koulu ja luokka:

Hollolan kunta. 4. luokka. Lukudiplomivihko. Diplomin suorittajan nimi: Koulu ja luokka: Hollolan kunta 4. luokka Lukudiplomivihko Diplomin suorittajan nimi: Koulu ja luokka: 2 Luetaan yhteensä seitsemän kirjaa: yksi sarjakuvakirja, yksi runokirja ja yksi tietokirja. Lasten- ja nuortenkirjoista

Lisätiedot

Pirkanmaan mukautettu lukudiplomi

Pirkanmaan mukautettu lukudiplomi Pirkanmaan mukautettu lukudiplomi Luokat 3 ja 4 lukudiplomikirjat ja -tehtävät 2019 Kuva: Jani Ikonen diplomin suorittajan nimi ja luokka Tampereen kaupunki Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi,

Lisätiedot

Pirkanmaan mukautettu lukudiplomi

Pirkanmaan mukautettu lukudiplomi Pirkanmaan mukautettu lukudiplomi Luokat 5 ja 6 lukudiplomikirjat ja -tehtävät 2019 Kuva: Jani Ikonen diplomin suorittajan nimi ja luokka Tampereen kaupunki Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi,

Lisätiedot

Pirkanmaan mukautettu lukudiplomi

Pirkanmaan mukautettu lukudiplomi Pirkanmaan mukautettu lukudiplomi Luokat 1 ja 2 lukudiplomikirjat ja -tehtävät 2019 Kuva: Jani Ikonen diplomin suorittajan nimi ja luokka Tampereen kaupunki Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi,

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

3. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät

3. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät Pirkanmaan lukudiplomi 3. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät Kuva: Tuija Sinkko diplomin suorittajan nimi ja luokka Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi, arvoisa kirjojen ystävä! Lukudiplomia

Lisätiedot

Helppolukuiset Lue neljä helppolukuisista JA / TAI lasten- ja nuortenkirjoista

Helppolukuiset Lue neljä helppolukuisista JA / TAI lasten- ja nuortenkirjoista 3. LUOKKA Luetaan yhteensä seitsemän kirjaa: yksi sarjakuvakirja, yksi runokirja ja yksi tietokirja. Helppolukuisista tai lasten- ja nuortenkirjoista luetaan neljä. Helppolukuiset Lue neljä helppolukuisista

Lisätiedot

Pirkanmaan lukudiplomi

Pirkanmaan lukudiplomi Pirkanmaan lukudiplomi 2. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät 2019 Kuva: Jani Ikonen diplomin suorittajan nimi ja luokka Tampereen kaupunki Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi, arvoisa kirjojen

Lisätiedot

Lukudiplomikirjat alakouluille luokka Tietoja ja taitoja (päivitetty 7/2019)

Lukudiplomikirjat alakouluille luokka Tietoja ja taitoja (päivitetty 7/2019) Lukudiplomikirjat alakouluille 1. - 4. luokka Tietoja ja taitoja (päivitetty 7/2019) Aikamoinen ajantieto Hyllypaikka: 49.262 AIK Isin ja tyttöjen lettikirja tai Isin ja tyttöjen lettikirja : bileet! Tekijä:

Lisätiedot

Pirkanmaan lukudiplomi

Pirkanmaan lukudiplomi Pirkanmaan lukudiplomi 1. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät 2019 Kuva: Jani Ikonen diplomin suorittajan nimi ja luokka Tampereen kaupunki Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi, arvoisa kirjojen

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO. Lukudiplomivihko

LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO. Lukudiplomivihko LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO Lukudiplomivihko 3. LUOKKA Luetaan kuusi kirjaa: kolme kertomusta, yksi runokirja, yksi tietokirja ja yksi sarjakuva. Kertomukset 84.2 Bagge, Tapani: Apassit sarja JÄN Colfer,

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot

Kirjallisuusdiplomivihko

Kirjallisuusdiplomivihko Täydennä. Paras lukemani kirja oli Ympyröi oikea vaihtoehto. Olen innokas lukija. Kirjallisuusdiplomivihko 2. luokka Käyn mielelläni kirjastossa. Olen mielestäni hyvä lukija. Osaan valita itselleni sopivaa

Lisätiedot

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia.

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Käsikirjoitus ENSIMMÄINEN AVAINKOHTAUS INT. KEITTIÖ - AIKAINEN AAMU Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Äiti,

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO. Lukudiplomivihko

LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO. Lukudiplomivihko LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO Lukudiplomivihko 6. LUOKKA Luetaan yhteensä kahdeksan kirjaa: viisi kertomusta, yksi runokirja, yksi sarjakuva ja yksi tietokirja. Kertomukset 84.2 Erlandsson, Karin: Helmenkalastaja

Lisätiedot

Lukudiplomikirjat alakouluille 3. ja 4. luokka - koko Etsiviä, kummituksia ja seikkailua (päivitetty 5/18)

Lukudiplomikirjat alakouluille 3. ja 4. luokka - koko Etsiviä, kummituksia ja seikkailua (päivitetty 5/18) Lukudiplomikirjat alakouluille 3. ja 4. luokka - koko Etsiviä, kummituksia ja seikkailua (päivitetty 5/18) Aavehevosen arvoitus Tekijä: Bagge, Tapani Hyllypaikka: 84.2 BAG Sarja: Apassit Viisikko-sarja

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

NÄYTTEENOTTO. Opaskirjanen lapsille ja vanhemmille

NÄYTTEENOTTO. Opaskirjanen lapsille ja vanhemmille LASTEN NÄYTTEENOTTO Opaskirjanen lapsille ja vanhemmille Sisältö: Tervetuloa laboratorioon Mitä veri on? Verinäytteenotto Verinäytteenotto sormenpäästä Taikalaastari Sydänfilmi eli EKG 2.painos 2015 Alkuperäinen

Lisätiedot

Lizzie McGuire ratkaisee -sarjan kirja. Aleksin merirosvokesä tai joku muu Aleksi-kirja. Näin koulutat lohikäärmeesi tai Merirosvoilun alkeet (OK)

Lizzie McGuire ratkaisee -sarjan kirja. Aleksin merirosvokesä tai joku muu Aleksi-kirja. Näin koulutat lohikäärmeesi tai Merirosvoilun alkeet (OK) NELJÄS LUKUDIPLOMI KK=keskustan koulun käsikirjasto OK=Keskustan koulun oppilaskirjasto KIRJASARJAT: Iso Werneri -sarja Pultti -sarja (KK) Vihreä varis -sarja (OK) NUORTEN ROMAANIT - NUORTENOSASTO, N 84.2

Lisätiedot

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mikä tekee sinut onnelliseksi? Mikä tekee sinut onnelliseksi? Minut tekee onnelliseksi terveys! Minut tekee onnelliseksi sen oivaltaminen, että KIIRE on keksitty juttu eikä annettu, muuttumaton elämän muoto. Minut tekee onnelliseksi

Lisätiedot

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö Merisuo & Storm 2 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Leijona ja hiiri (kansansatua mukaellen).............. 5 Kyyhkynen ja muurahainen (La Fontainea mukaellen).. 8 Korppi ja muurahainen

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet 1 / 2 Uutuuksia: 23 nimekettä Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE 65.42 Bull, Jane, 69.63 Myllyneva, Mika, kirjoittaja,

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet Kaarina 1 / 3 Uutuusluettelo 14.10.2015 Uutuudet ajalla 1.9.2015-30.9.2015 Uutuuksia: 48 nimekettä Yksikkö: Littoisten kirjasto Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA

Lisätiedot

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause OSA 1 Peruslause + konjunktio + omistuslause Esim. Tänään Anita kirjoittaa nopeasti töissä, koska hänellä on tärkeää asiaa. Milloin? AIKA Viime yönä Lauantaina Tänään Päivisin Iltaisin Aamuisin Joka vuosi

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Kiitollisuuspäiväkirjani

Kiitollisuuspäiväkirjani Kiitollisuuspäiväkirjani Nim Lu k Päiväkirjan suunnittelu ja toteutus 08 Viitottu Rakkaus viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Kiitollisuuspäiväkirjan täyttöhjeita Voit tulostaa tätä sivua myös

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Lasten luontokirja : sienet, marjat, kukat Kirjat PIK L 1. Hyönteiset tutuksi Kirjat PIK L 1

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Lasten luontokirja : sienet, marjat, kukat Kirjat PIK L 1. Hyönteiset tutuksi Kirjat PIK L 1 Kaarina 1 / 3 Uutuusluettelo 8.5.2015 Uutuudet ajalla 1.4.2015-30.4.2015 Uutuuksia: 32 nimekettä Yksikkö: Piikkiön kirjasto Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 5 LUONNONTIETEET. MATEMATIIKKA. LÄÄKETIEDE 56.8

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Kälviän kirjaston. 5. luokka. Nimesi:

Kälviän kirjaston. 5. luokka. Nimesi: Kälviän kirjaston LUKUDIPLOMI 2018-2019 5. luokka Nimesi: Tervetuloa suorittamaan Kälviän kirjaston lukudiplomia! Lukudiplomin tarkoituksena on innostaa lukemaan erilaisia kirjoja. Lukemalla voit matkustaa

Lisätiedot

Pirkanmaan lukudiplomi

Pirkanmaan lukudiplomi Pirkanmaan lukudiplomi 5. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät 2019 Kuva: Jani Ikonen diplomin suorittajan nimi ja luokka Tampereen kaupunki Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi, arvoisa kirjojen

Lisätiedot

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

VEIJOLLA ON LASTENREUMA VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet

Lisätiedot

Kirjallisuusdiplomivihko

Kirjallisuusdiplomivihko Täydennä. Paras lukemani kirja oli _ Ympyröi oikea vaihtoehto. Olen innokas lukija. Kirjallisuusdiplomivihko 3. luokka Käyn mielelläni kirjastossa. Olen mielestäni hyvä lukija. Osaan valita itselleni sopivaa

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

TAPAN I BAGGE. Rannalla. Rannalla TAMMI

TAPAN I BAGGE. Rannalla. Rannalla TAMMI Kaisa TAPAN I BAGGE Rannalla Rannalla TAMMI TAPANI BAGGE Rannalla Kuvittanut Hannamari Ruohonen Kustannusosakeyhtiö Tammi Helsinki Kaisa-sarjan kirjat: Pihalla, 2002 Ulkona, 2004 Kylässä, 2005 Yöllä, 2006

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO. Lukudiplomivihko

LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO. Lukudiplomivihko LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO Lukudiplomivihko 1. LUOKKA Luetaan kuusi kirjaa: kaksi kertomusta, yksi kuvakirja, yksi runokirja, yksi sarjakuva ja yksi tietokirja. Kertomukset 84.2 Anrell, Lasse: Futisjunnut-sarja

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

LUKUDIPLOMI 5 6 LUOKKA

LUKUDIPLOMI 5 6 LUOKKA LUKUDIPLOMI 5 6 LUOKKA Lue lukudiplomiin vähintään seitsemän kirjaa. Jokaisen lukemasi kirjan jälkeen täytä kirjan tiedot lukuseurantalomakkeeseen. Valitse mahdollisimman erilaisia kirjoja. Lue siis eri

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Tytöt shoppailevat Ellie luulee olevansa lihava, laihdutus Ellie tapaa anorektikko Zoen uimahallissa. Ellie aloittaa aerobicin Ellie joutuu

Tytöt shoppailevat Ellie luulee olevansa lihava, laihdutus Ellie tapaa anorektikko Zoen uimahallissa. Ellie aloittaa aerobicin Ellie joutuu Anni, Iina, Reea ja Jutta Tytöt shoppailevat Ellie luulee olevansa lihava, laihdutus Ellie tapaa anorektikko Zoen uimahallissa. Ellie aloittaa aerobicin Ellie joutuu puhutteluun Ellie ja Nadine menevät

Lisätiedot

LASTEN KIRJALLISUUS... 2 KAUNOKIRJALLISUUS... 2 KUVAKIRJAT... 2 SADUT... 3 KERTOMAKIRJALLISUUS... 3 TIETOKIRJALLISUUS... 4 NUORTEN KIRJALLISUUS...

LASTEN KIRJALLISUUS... 2 KAUNOKIRJALLISUUS... 2 KUVAKIRJAT... 2 SADUT... 3 KERTOMAKIRJALLISUUS... 3 TIETOKIRJALLISUUS... 4 NUORTEN KIRJALLISUUS... Ylöjärven kaupunginkirjasto Uutuusluettelo 1.11.2017 Uutuudet ajalla 1.9.2017-31.10.2017 Uutuuksia: 35 nimekettä Yksikkö: Kurun kirjasto Osasto: Lasten- ja nuortenosasto Sisällysluettelo LASTEN KIRJALLISUUS...

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

LASTEN KIRJALLISUUS... 2 KAUNOKIRJALLISUUS... 2 KUVAKIRJAT... 2 SADUT... 2 KERTOMAKIRJALLISUUS... 3 TIETOKIRJALLISUUS... 3

LASTEN KIRJALLISUUS... 2 KAUNOKIRJALLISUUS... 2 KUVAKIRJAT... 2 SADUT... 2 KERTOMAKIRJALLISUUS... 3 TIETOKIRJALLISUUS... 3 Ylöjärven kaupunginkirjasto Uutuusluettelo 22.8.2017 Uutuudet ajalla 1.6.2017-31.7.2017 Uutuuksia: 26 nimekettä Yksikkö: Viljakkalan kirjasto Osasto: Lasten- ja nuortenosasto Sisällysluettelo LASTEN KIRJALLISUUS...

Lisätiedot

30.5.2014. Siilinjärven kunnankirjasto

30.5.2014. Siilinjärven kunnankirjasto SIILINJÄRVEN KUNNANKIRJASTO LASTEN JA NUORTEN KIRJALLISUUS / 5 30.5.04 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.05.04-30.05.04 49 nimekettä Siilinjärven kunnankirjasto / 5 Lasten ja nuorten kirjalli

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS!

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS! TOIMITTAJAT PISTIVÄT KESÄN JÄÄTELÖT JÄRJESTYKSEEN SIVU 3 KATSO YLLÄTYSTULOS! Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat -Rasmus SIVU 2 Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. SIVU 6 KUINKA KAUPPA

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Kirjallisuusdiplomivihko

Kirjallisuusdiplomivihko Täydennä. Paras lukemani kirja oli Ympyröi oikea vaihtoehto. Olen innokas lukija. Kirjallisuusdiplomivihko 1. luokka Käyn mielelläni kirjastossa. Olen mielestäni hyvä lukija. Osaan valita itselleni sopivaa

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. 58 Dyson, Nikki. 1000 erilaista eläintä Kirjat PIK L 1

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. 58 Dyson, Nikki. 1000 erilaista eläintä Kirjat PIK L 1 Kaarina 1 / 3 Uutuusluettelo 11.8.2014 Uutuudet ajalla 1.6.2014-30.6.2014 Uutuuksia: 38 nimekettä Yksikkö: Piikkiön kirjasto Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 5 LUONNONTIETEET. MATEMATIIKKA. LÄÄKETIEDE

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Miten tarina päättyy? (4-6)

Miten tarina päättyy? (4-6) 330203 Miten tarina päättyy? (4-6) Tavoitteet Asettaa kuvat oikeaan järjestykseen ja kertoa tarina omin sanoin. Miettiä, miten tarina mahdollisesti jatkuu. Sisältö 14 tarinaa, jokaisessa 4-6 korttia. Yhteensä

Lisätiedot

E-ka-luok-ki-en. O-ma ni-mi : ... Luok-ka : ...

E-ka-luok-ki-en. O-ma ni-mi : ... Luok-ka : ... E-ka-luok-ki-en lu-ku-dip-lo-mi-vih-ko Lu-ku-dip-lo-miin vii-si lu-e-taan yh-teen-sä kir-jaa: kir-jaa las-ten 3 ker-to-makir-jal-li-suu-des-ta (ta-vu-te-tut ja help-po-lu-kui-set, muut) ku-va-kir-ja tie-to-kir-ja

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 1/16 2/16 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 30 100% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala pitää Joosefista huolen

Nettiraamattu lapsille. Jumala pitää Joosefista huolen Nettiraamattu lapsille Jumala pitää Joosefista huolen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Tutut oudot eläimet : 100+3 asiaa joita et eläinkunnasta tiennyt. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Tutut oudot eläimet : 100+3 asiaa joita et eläinkunnasta tiennyt. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet Kaarina 1 / 3 Uutuusluettelo 24.8.2015 Uutuudet ajalla 1.6.2015-30.6.2015 Uutuuksia: 34 nimekettä Yksikkö: Piikkiön kirjasto Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 5 LUONNONTIETEET. MATEMATIIKKA. LÄÄKETIEDE

Lisätiedot

Hollolan kunta. 6. luokka. Lukudiplomivihko. Diplomin suorittajan nimi: Koulu ja luokka:

Hollolan kunta. 6. luokka. Lukudiplomivihko. Diplomin suorittajan nimi: Koulu ja luokka: Hollolan kunta 6. luokka Lukudiplomivihko Diplomin suorittajan nimi: Koulu ja luokka: 2 Luetaan yhteensä kahdeksan kirjaa: yksi sarjakuvakirja, yksi runokirja ja yksi tietokirja. Lue lisäksi viisi nuortenkirjaa.

Lisätiedot

Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa

Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa Posted on 12.5.2010 by helehilt Kalevala on aina vaikuttanut vahvasti elämääni, ihan lapsuudesta saakka. Kalevalan päivä oli ehdottomasti lempijuhlapäiviä

Lisätiedot

LASTEN KIRJALLISUUS... 2 KAUNOKIRJALLISUUS... 2 KUVAKIRJAT... 2 SADUT... 2 KERTOMAKIRJALLISUUS... 3 TIETOKIRJALLISUUS... 3

LASTEN KIRJALLISUUS... 2 KAUNOKIRJALLISUUS... 2 KUVAKIRJAT... 2 SADUT... 2 KERTOMAKIRJALLISUUS... 3 TIETOKIRJALLISUUS... 3 Ylöjärven kaupunginkirjasto Uutuusluettelo 5.10.2018 Uutuudet ajalta: 1.8.2018-31.8.2018 Uutuuksia: 31 nimekettä Yksikkö: Viljakkalan kirjasto Osasto: Lasten- ja nuortenosasto Sisällysluettelo LASTEN KIRJALLISUUS...

Lisätiedot

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin?

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Yhteensä 25 teatteri- ja musiikkiesitystä (9800 euroa) Kirjakassit (1000 euroa) Kirjakasseissa

Lisätiedot

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä. DENNIKSEN tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalia joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin?

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin? Rotta Ronkeli Eräällä rotalla oli kummallinen nimi. Rottaa kutsuttiin Ronkeliksi. Ronkeli oli saanut nimensä ruokatavoistaan. Se halusi syödä vain hedelmiä. Maanantaisin rotta söi banaaneja. Tiistaisin

Lisätiedot