vaihto-oppilasta ulkona yhtä aikaa, mutta tällöin toinen paikka saatiin ilman vastavuoroisuutta.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "vaihto-oppilasta ulkona yhtä aikaa, mutta tällöin toinen paikka saatiin ilman vastavuoroisuutta."

Transkriptio

1 klubi NUORten asialla NUORISOVAIHTO MUKKULAN rotary- KLUBISSA Rotaryjärjestön monipuolisen toiminnan näkyvimpiä muotoja on nuorisovaihto. Vuosittain yli 8 000:lle nuorelle tarjoutuu mahdollisuus tutustua vaihto-oppilaana parin viikon, kuukauden tai kokonaisen kouluvuoden ajan hänelle vieraaseen kulttuuriin Rotaryjärjestön nuorisovaihdon välityksellä. Suomen nuorisovaihto-organisaation kautta kulkee vuosittain noin 700 suomalaista ja ulkolaista nuorta. Vaihtoajan merkitystä nuoren persoonallisuuden kehitykselle ei voine yliarvioida. Kunnioitus toista ihmistä ja hänen kulttuuriaan kohtaan, halu sopeutua ja kasvaa kasvukivuista huolimatta, antamaan ja saamaan ovat vaihtotoiminnassa keskeisiä tavoitteita. Vaihtotoiminnan myötä solmitut, rajoja ylittävät ystävyyssuhteet luovat edellytyksiä sovulle ja rauhalle levottomassa maailmassamme. Vuosivaihto Lahti-Mukkulan Rotaryklubissa on nuorisovaihdon aktiivisuus suuntautunut alusta alkaen vuosivaihtoon, jolloin nuori useimmiten lukion 1. luokan jälkeen saa tilaisuuden yhden lukuvuoden opiskeluun jonkin valtamerentakaisen maan nuorisoasteen oppilaitoksessa. Vuosivaihdon osuus koko nuorisovaihdosta Suomessa on yli puolet. Maastamme lähtee vuosittain noin 150 nuorta ( nuorta) ja vastavuoroisesti meille saapuu lähes sama määrä vaihto-oppilaita muista maista. Klubimme ensimmäinen vuosikymmen oli vuosivaihdon osalta erittäin vilkasta. Välistä oli kaksikin nuorta yhtäaikaa ulkona. Tämä aktiivisuus johtui lähinnä klubin ikärakenteesta, joka sopi tähän toimintaan. Lähtijät olivat pääosin oman klubin piiristä ja näin halukkuus vastavuoroisuuteen syntyi kuin itsestään. Toisen vuosikymmenen aktiivisuus on ollut hiukan lievempää. Ongelmaksi on koettu lähinnä isäntäperheiden löytyminen 1990-luvulta alkaen. Toimintavuonna oli tosin kaksikin 74

2 KLUBI NUORTEN ASIALLA vaihto-oppilasta ulkona yhtä aikaa, mutta tällöin toinen paikka saatiin ilman vastavuoroisuutta. Kahtena ensimmäisenä vuosikymmenenä vuosivaihdon kohdemaina olivat pääsääntöisesti USA ja Kanada, poikkeuksena vain Australia Nykyään valinnaisia kohdemaita on tarjolla todella runsaasti ( maata) kaikkialta maailmasta. Meidänkin klubistamme on vaihto-oppilaita lähtenyt uusille mantereille Etelä-Amerikkaan ja Aasiaan. Menestyksekäs vuosivaihto on kiinni isäntäperheiden löytämisestä. Täydellistä isäntäperhettä on tuskin olemassa. Tärkein piirre on halu pitää luonaan ja ymmärtää vaihto-oppilasta sekä hyväksyä hänet määräaikaiseksi perheenjäseneksi. Isäntäperhe voi olla rotaryperhe, mutta ei suinkaan välttämättä. Suositeltava isäntäperhe on perhe, jolla on samanikäisiä nuoria. Kuitenkin on erinomaisia kokemuksia perheistä, joiden lapset ovat jo pois kotoa tai ovat vielä pieniä. Isäntäperheen tulisi olla normaali, tasapainoinen suomalainen perhe, joka haluaa ottaa nuoren ulkomaalaisen perheenjäseneksi luokseen ja haluaa nähdä vaivaa kasvattaakseen hänet suomalaisiin elämäntapoihin. Samalla isäntäperheen maailma avartuu opettaessaan nuorelle suomea ja oppiessaan samalla englantia tai muuta vierasta kieltä. Elias Rantapuska klubimme edustajana Katanon Rotaryklubissa Japanissa. 75

3 Nuorisovaihtotoimintaa kolmessa sukupolvessa Lahti-Mukkulan Rotaryklubissa vallitsee harvinaislaatuinen tilanne koskien nuorisovaihtoa: Samassa perheessä on osallistuttu rotaryn nuorisovaihtoon kolmessa sukupolvessa. Rotaryveljemme, klubin charterjäsen Pekka Kivistö toimi klubin nuorisovaihtoasiamiehenä Pekan molemmat tyttäret olivat vaihto-oppilaina USA:ssa, Sari (s. 1962) Pennsylvaniassa ja Eerika (s. 1970) Floridassa Sarin tytär, siis Pekan tyttären tytär Saara Tuominen on klubimme viimeksi lähettämä vaihto-oppilas. Hän oli vaihto-oppilaana Ranskassa , jossa viettämästään vuodesta on Saaran kertomus tässä teoksessa. Pekan puoliso Sirkka totesi kerran, että Kivistöillä on asunut eri vuosina ainakin 16 vaihto-oppilasta eri maista. Mallikasta nuorisovaihtotoimintaa! Veli Pekka Kivistö kertoi hauskan nuorisovaihtoon liittyvän sattumuksen klubimme alkutaipaleelta. Pekka oli käyttämässä klubimme ensimmäistä vaihto-oppilasta, amerikkalaista tyttöä nimeltään Elizabeth Kise, risteilyllä omistamallaan hinaajalla alkukeväällä Matka alkoi satamasta määränpäänä Pursiseuran laituri. Sata metriä ennen perille pääsyä laiva pysähtyi: polttoaine oli loppunut, kun Pekka ei ollut muistanut tarkistaa sen määrää talven jäljiltä. Oltiin niin kaukana rannasta, että huuto ei kuulunut maihin ja toisaalta jää oli niin ohutta tikkujäätä, ettei se kantanut. Sitten Pekka muisti, että tankin pohjalle jää aina viitisen senttiä sakkaöljyä ja kaatamalla ämpärillisen vettä järvestä tankkiin sai hän öljyn pinnan nousemaan sen verran, että päästiin laiturille asti. Elizabeth kummasteli, että ihmeellistä vettä teillä on täällä Suomessa, kun sillä laivatkin kulkevat. Vasemmalta Eerika Kivistö, Pekka Kivistö, Sari Tuominen, istumassa Saara Tuominen. 76

4 KLUBI NUORTEN ASIALLA Epäonnea nuorisovaihdossa Aina ei aurinko paista nuorisovaihtotyössäkään. Nuorisovaihdon säännöt ovat erittäin tiukat eikä niistä voi poiketa saattamatta vaihto-oppilasta itseään, isäntäperhettä tai vastuullista rotaryklubia moitteen alaiseksi. Lahti-Mukkulan Rotaryklubilla on ollut kolmen vuosikymmenen aikana poikkeuksellisen hyvä onni sikäli, ettei mitään vakavampaa ole sattunut ennen viime rotarivuotta nuorten ollessa vierainamme. Huhtikuussa 2006 jäi ranskalainen vaihto-oppilaamme kiinni huumeitten käytöstä, jonka vuoksi hänet palautettiin välittömästi kotimaahansa. Jutun seurauksena heitti silloinen nuorisovaihtoasiamiehemme pyyhkeen kehään tuntiessaan jääneensä yksin asian kanssa saamatta apua vanhemmilta rotareilta tai piirin taholta. Tästä puolestaan seurasi, että klubimme jo valitseman vaihto-oppilaan matka peruuntui ja meille tulossa ollut vaihto-oppilas siirtyi Helsingin piiriin. Kaikkiaan erittäin valitettava tapaus, josta kaikkien osapuolten on syytä ottaa opikseen. On hyvä, että uusien sääntöjen mukaan nuorisovaihtoa hoitaa ja siitä vastaa kolmehenkinen komitea. Kesävaihto Kesävaihdossa rotaryjärjestö tarjoaa nuorelle hyvän mahdollisuuden tutustua turvallisesti joko valtamerentakaiseen tai eurooppalaiseen elämänmenoon. Vaihtoon osallistuva isäntäklubi on takuumiehenä sille, että nuorelle järjestetään isäntäperhe, jonka jäsenenä hän elää todennäköisesti siihenastisen elämänsä mielenkiintoisimmat kaksi kuukautta. Lahti-Mukkulan Rotaryklubi on toiminut muutaman kerran lähettävänä klubina kesävaihdossa. On huomioitava, että tämä vaihtomuoto ei aiheuta kuluja klubille. Kansainväliset leirit Vuosittain n. 100 suomalaista nuorta osallistuu Euroopan alueen leireille. Leirien aiheet vaihtelevat hyvin paljon riippuen kunkin alueen mahdollisuuksista. Leiri koostuu normaalisti noin viikon mittaisesta perhejaksosta ja 1 2 viikon yhteistapahtumasta. Vastavuoroisesti järjestävät Suomen rotarypiirit vuosittain viisi leiriä Suomessa, johon kutsutaan nuoria periaatteella 1 2/maa. Lahti-Mukkulan Rotaryklubi osallistui vuosina 1988 ja 1994 Lahdessa pidettyjen piirileirien järjestelyihin: Vuoden 1988 leiri toteutettiin teemalla Lahti-Luonto-Liikunta. Leirille osallistui 15 ulkolaista nuorta, jotka edustivat 13 kansallisuutta ja puhuivat äidinkielenään kahdeksaa eri kieltä. Leiri alkoi perheviikolla, sen jälkeen tutustuttiin Lahteen majoittuneena Kujalan 77

5 maatalousoppilaitokselle, vierailtiin Lahti klubin kokouksessa, vietettiin upea viikonloppu Päijänteellä Pekka Kivistön veneellä sekä harrastettiin liikuntaa Vierumäen maastoissa. Vuoden 1994 leirin teemaksi valittiin Paddling Tour. Jo leirin nimellä oli tarkoitus houkutella osallistujiksi nuoria, jotka olivat harrastaneet tai ainakin kokeilleet melontaa kajakissa. Kun nuoret saapuivat Lahteen saatoimme todeta, että 18 ulkomaisesta osallistujasta vain alle puolet oli joskus kokeillut kanoottia. Leiri alkoi isäntäperheviikolla. Torstai-iltana osallistuttiin Launeen klubikokoukseen ja samana iltana pidettiin melontaharjoitukset Kahvisaaressa: kaikki pysyivät kanootissa. Melontavaellus oli annettu Joutjärven partiolaisten organisoitavaksi. Melontareitiksi oli valittu Hartolasta Tainionvirtaa alas ja Päijännettä aina Lahteen asti (n. 150 melontakilometriä). Lähtö tapahtui lauantaiaamuna bussilla Hartolaan, josta itse matkanteko alkoi. Vaellusta suosi intiaanikesä, sillä vaellusviikon max lämpötila oli 32 C ja alhaisin päivälämpötila 24 C (1994 elokuun viimeinen viikko). Koko vaellus onnistui yli odotusten, sillä koko 25 hengen joukko meloi aina Lahteen saakka. Vaelluksen huippuna voidaan pitää sitä, että KAIKki laskivat kanootilla Kalkkistenkosken kaatumatta. Ainoa haaveri matkalla oli tanskalais-unkarilaisen miehistön kaatuminen eräässä Tainionvirran koskessa. Rotaryn nuorisovaihtoon pätee sama kuin kaikkeen harrastustoimintaan: mitä enemmän annat itse, sitä enemmän saat. Tällä teemalla on hyvä jatkaa Lahti-Mukkulan Rotaryklubin nuorisovaihtotoiminnassa eteenpäin. Tuttuja vaihto-oppilaita ja isäntäperheitä tapaamassa Etelä-Amerikassa Lahti-Mukkulan Rotaryklubin pastpresidentti Jorma Kyckling, joka toimi aikanaan myös klubin nuorisovaihtoasiamiehenä, teki mielenkiintoisen lomamatkan Argentiinaan ja Brasiliaan Seuraavassa veli Jorman kertomus: Tyttäreni Katariina vietti vaihtooppilasvuotensa Brasilian Paranan maakunnassa Londrinan kaupungissa vuosina Kevättalvella 2005 aloimme vaimoni Tuulan kanssa suunnitella lomamatkaa verestääksemme vanhoja tuttavuuksia Londrinassa, jossa vierailimme jo Katan siellä ollessa. Katasta saisimme vapaaehtoisen oppaan, jonka kielitaito hyvin riittäisi matkan tarpeisiin ja päätimme myös kysyä 25-vuotiasta teekkaripoikaamme Hannua mukaan periaatteella lentolippu ja majoitus olisivat käytettävissä. Molemmat nuoret päättivät lähteä mukaan. Suunnittelimme kahden viikon matkaa siten, että lentäisimme Argentiinaan Buenos Airesiin ja siellä toipuisimme aikaerosta ja viettäisimme pitkän viikon- 78

6 KLUBI NUORTEN ASIALLA lopun ja sitten siirtyisimme Londrinaan muutamaksi päiväksi ja sieltä sitten loppuajaksi johonkin Sao Paolon eteläpuoleiselle itärannikolle. Ajankohdaksi valittiin elo-syyskuun vaihde 2005, jolloin Brasiliassa olisi meille sopiva talvisää eli n C. Lähtö Helsingistä tapahtui perjantai-illansuussa. Kokoonnuimme lentoasemalle noutamalla Katan ja Hannu saapui Hanna-ystävänsä saattelemana. Hannan tapasimme tuolloin ensi kertaa (Hannu ja Hanna viettävät häitään kesäkuussa 2007). Lento Madridiin ja siellä vaihto yölennolle Buenos Airesiin, jonne saavuimme lauantaiaamuna yhdeksän tienoilla paikallista aikaa. Meitä oli vastassa Luis Titos, joka oli samaan aikaan perheessämme Katan ollessa Londrinassa. Luis oli klubimme argentiinalainen vaihto-oppilas ja Kata puolestaan Kanta-Hollolan Rotaryklubin oppilaana vaihdossa. NV Pekko Taiton mukaan Mukkula ei saanut lähettää Kataa, koska oppilas mieluummin sijoitetaan eri klubiin kuin vanhempansa. Pääsin näpäyttämään Pekkaa, kun hän esitti Kanta-Hollolan tulevaa oppilasta perheeseemme, jolloin totesin, että sen hetkisenä klubin presidenttinä minun velvollisuuteni klubiani kohtaan on majoittaa oman klubini oppilas ja luovuttaa heille Anu Lahtisen isäntäperhemahdollisuus. (Anu Lahtinen oli Lahti- Mukkulan Rotaryklubin vaihto-oppilaana Argentiinassa ) Luisin mukana lentoasemalla olivat hänen vanhempansa, jotka asuvat noin 800 kilometriä Buenos Airesista etelään, mutta olivat sopivasti tilaisuudessa läsnä. Näin Luis perheineen toimi oppaanamme Buenos Airesissa. Muutaman päivän tutustumisen jälkeen oli jälleen hyvästijätön aika ja keskiviikkoaamuna siirryimme Sao Paolon kautta 400 kilometriä sisämaahan Londrinaan. Londrinassa Katan kaksi isäntäperhettä ja paikallisen piirin NV vastaava Vizoni olivat meitä vastassa. Vierailimme kaikissa kolmessa perheessä. Rodriquezin perhe oli aikanaan Katan ensimmäinen perhe ja keskustelussa selvisi, että perheen isä sen lisäksi, että toimi paikallisen kaupallisen yliopiston professorina toimi myös kuutisenkymmentä henkeä työllistävän teräsrakennekonepajan toimitusjohtajana. Meille Hannun kanssa avautui näin mahdollisuus käydä katsomassa teräsrakenteiden valmistusta Brasilian olosuhteissa. He kertoivat kaukaisimpien toimitusten ylettyvän noin kilometrin päähän Amazoneille. Wolfsien perheessä Kata asui pisimpään ja heille hän majoittui myös tämän vierailun ajaksi. Me muut majoituimme Sedro-hotelliin. Isä Wolfs toimi myyntitehtävissä ja äidillä oli lähikaupungissa pienehkö ompelimo, jonka tuotteita kävimme ensimmäisellä matkalla katsomassa. Vizonin perheellä puolestaan on piensähkökoneiden kauppa ja huoltoliike. Eli kaikki isäntäperheemme olivat varsin keskiluokkaisia, mutta kuitenkin suuret elintasoerot näkyivät siten, 79

7 että kaikilla näillä perheillä oli palvelija, joka päiväsaikaan auttoi kotitöissä ja Vizonin tapauksessa myös asui omakotitalon pihassa olevassa pikku mökissä. Londrinassa vietimme aikaa näiden perheiden kanssa aina seuraavan viikon alkuun ja matkasimme sitten alkuviikosta bussilla Curitibaan, josta vuokrasimme henkilöauton ja Silvia Vizonin kanssa vietimme muutaman päivän St Catarinan maakunnan rannikolla Wolfsien perheen loma-asunnossa. Talviajasta johtuen rannikolla ei juuri ollut muita lomanviettäjiä, mutta meille 20 asteen lämpö ja auringonpaiste maistuivat hyvältä. Täältä loppuviikolla paluu Curitibaan, auton luovutus kentällä ja lennot Sao Paoloon ja Eurooppaan seurasivat perjantaina. Kokonaisuudessa upea matka, jossa pääsi näkemään Londrinan perheiden elämää sisältä päin. Katan kielitaito, joka vuosi vaihto-oppilasvuoden jälkeen testattiin hyväksi ylioppilaskirjoituksissa ilman yhtäkään kurssia Suomessa, riitti mainiosti tälläkin matkalla. Nyt vuodenvaihteessa tyttö on tehnyt neljännen matkansa Brasiliaan, tällä kertaa kauppakorkeakoulun tarkastusmatkana Savadorin slummeissa olevan nuorisotilan asioihin tutustuen. Matkan aikana sateli kutsuja Suomen suuntaan, mutta toistaiseksi ei kuitenkaan siellä päässä nuoria lukuun ottamatta ole vieraita Suomesta näkynyt. Tätä on rotaryn vaihto-oppilastoiminta parhaimmillaan: Kasvattaa nuoristamme maailmankansalaisia ja avata meille vanhemmillekin mahdollisuuden tutustua muihin kulttuureihin. Jorma Kyckling 80

8 KLUBI NUORTEN ASIALLA Vaihto-oppilaiden kokemuksia Vuosi Australiassa Lahti-Mukkulan Rotaryklubin lähettämänä vaihto-oppilaana Olin vaihto-oppilaana Queenslandissä kaupungissa nimeltä Emerald vuosina Lähtö Suomesta ajoittui lukion 1. ja 2. vuoden kesälomalle ja paluu vastaavasti lukion 2. luokalle. Australiaan saavuin ja lähdin kesken kouluvuotta eri vuodenaikojen vuoksi. Emerald Rotary Club oli järjestänyt minulle kolme perhettä, kuitenkin ensimmäiset kaksi viikkoa asuin lomaillen tukihenkilöni perheen luona. Tänä aikana oli mahdollisuus tutustua rauhassa kaupunkiin, hankkia koulukirjat ja -puvut sekä tutustua kouluun, järjestää harrastusmahdollisuudet jne. Vaikka lähdin Suomesta kesken kuumimman kesän kohti Australian kevättä, lämpötila perillä oli jo tuolloin n. +30 C. Ja lämpimämpää oli koko ajan tulossa, kuumimmillaan lähes +45 C. Loppuvuonna ennen kotiinpaluutani olin jo tottunut ilmastoon niin, että aamuisin talvella kouluun lähtiessäni tuntui jäätävän kylmältä, kun lämpötila ei ollut kuin C. Koulunkäynnin aloitin 11:llä eli toiseksi viimeisellä luokalla. Koulupuku oli harmaa paita, shortsit ja pitkät sukat sekä mustat pikkukengät. Tosin koulukaverit olivat heti sen verran reiluja, että tulivat jo ensimmäisenä päivänä opastamaan kuinka pukua voi laillisesti muuttaa niin, ettei näytä juntilta. Oppiaineet olivat valittavissa kuudelta eri ns. linjalta, jotka kukin painottivat yksittäisillä oppiaineilla esim. matemaattisia, kaupallisia, luonnontieteellisiä aineita jne. Lisänä olivat kaikille oppilaille yhteiset aineet, esim. liikunta ja käsityöt. Ensimmäisen perheeni isäntä oli kunnan eläinlääkäri, jonka toiminta-alue oli varsin laaja ja hajanainen. Sen vuoksi hänellä oli pieni lentokone. Usein olin hänen mukanaan ja vähän apunaankin lentävillä työmatkoilla kaupungista kaukana olevilla farmeilla maaseudulla. Luvat koulusta järjestyivät varsin helposti, sillä rotaryklubin presidentti oli koulun vararehtori ja hänen mielipiteensä oli, että en ole Australiaan pelkästään kouluun tullut, vaan oppimaan ja näkemään myös maata ja sen eri elämänmuotoja ja ihmisiä. Varsin usein sain tarjouksen ja tilaisuuden tutustua paikallisten koteihin ja työpaikkoihin päiväseltään tai viikonlopun reissuna. Koska olin kilpauimari, sain myös vapaan pääsyn ja jäsenyyden paikallisessa uimaseurassa. Tätä kautta matkustin kilpailukaudella piirikunnan alueella eri kaupungeissa edustaen uimalla Emeraldia ja kouluani. Australiassa on tapana järjestää pitkä yhteinen matka kaikille halukkaille rotaryvaihto-oppilaille. Tällä kerralla matkustimme kolme viikkoa kahdella linja-autolla Brisbanesta kohti länsi-pohjoista puoleenväliin mannerta ja edelleen 81

9 etelään aavikon läpi Alice Springsiin ja Ayers Rockille. Matka jatkui etelään Adelaideen, josta suoraan takaisin itärannikolle ja lähtöpaikkaan suurten kaupunkien kautta. Matka oli paras mahdollinen tapa tutustua ei pelkästään Australiaan, vaan myös moniin muihin maihin ja ihmisiin ympäri maailman, joita noin 50 vaihtooppilasta edustivat. Vuoden aikana saavuttamani kokemukset sekä oppi ja tiedot olivat ainutlaatuisia, joita näin kymmenen vuoden jälkeen muistelen ja toivon, että joskus rahat riittäisivät käydä ja kokea vastaavaa uudestaan Australiassa. Vaihto-oppilasvuodestani on ollut paljon hyötyä opiskeluaikanani ja sitä myöten myös ammatissani. Jukka Mattila Rotary vaihto-oppilasvuoteni USA:ssa Vaihto-oppilasvuoteni alkoi upeasti kolmen päivän New Yorkin ohjelmalla, jonka suomalaiset rotarit olivat järjestäneet kaikille suomalaisnuorille, jotka lähtivät elokuussa 1995 vaihtariksi USA:n itäosiin. Meitä oli noin 100 vaihtaria silloin New Yorkissa, toiset noin 100 vaihtaria matkasivat Helsingistä San Franciscoon ja sijoittuivat USA:n länsiosiin. New Yorkista jatkoin matkaani lentäen kahden suomalaispojan kanssa Clevelandiin, Ohion osavaltioon. Lentokentällä minua oli vastassa ensimmäinen uusi perheeni. Tämä perhe oli vanhempi pariskunta, jonka omat lapset kolme tytärtä olivat jo lähteneet maailmalle ja perustaneet omat perheensä. Olin heille jo 9. vaihto-oppilas, mutta tosin ensimmäinen Suomesta. Uusi kotikaupunkini seuraavan vuoden ajan oli nimeltään Bellevue. Se on pieni, noin asukkaan kaupunki 20 minuutin ajomatkan päästä isoista järvistä. Aluksi kaupunki tuntui minusta elottomalta ja mitättömältä, mutta kun koulu alkoi, tulin jo toisiin ajatuksiin. Aloitin kouluni Bellevue Senior High Schoolissa, jossa on noin 800 oppilasta. Koulunkäynti ja systeemit olivat aivan erilaisia verrattuna Suomeen. Totta kai olin ensimmäiset pari viikkoa pyörällä päästäni, kun yritin totutella kaikkeen uuteen. Kaikkeen tähän uuteen sopeutu- 82

10 KLUBI NUORTEN ASIALLA minen kävi minulta nopeasti ja helposti ihanien, uusien amerikkalaisten ystävieni avulla, joihin ryhdyin rakentamaan kaveruussuhteita ensimmäisestä koulupäivästä alkaen. Suurena etuna mielestäni oli se, että kouluni oli pieni, missä kaikki tunsivat toisensa ja ilmapiiri oli mitä parhain. Koulu ei ollut vain paikka, mihin pakolla täytyi mennä joka päivä opiskelemaan, vaan koulu tarjosi myös paljon erilaista harrastustoimintaa, kerhoja ja urheilua opiskelun ohella. Jokainen oppilas oli osallisena jossakin harrastustoiminnassa. Itse osallistuin heti koulun näytelmäkerhoon. Kerho alkoi harjoitella isoa ja vaativaa näytelmää nimeltään Noises Off. Koko näytelmässä oli vain 9 roolia, joista neljä oli tyttöjen rooleja. Suureksi yllätyksekseni sain yhden päärooleista yli 50 pyrkijän joukosta! Näytelmän tekemiseen osallistui myös 40 koululaista lavan takana. Koko syksyn suurimman osan vapaa-ajastani vei tämä näytelmä harjoituksineen. Harjoituksia oli joka päivä koulun jälkeen ja välillä olimme myös lauantaisin jopa 12 tuntia koululla harjoittelemassa. Tulos olikin sitten sen mukainen: näytelmämme sai suuren suosion ja pääsimme monien lehtien sivuille. Kaikki huipentui, kun meidät valittiin koko Ohion osavaltion kouluista viiden parhaan joukkoon. Nämä viisi koulua pääsivät kilpailemaan paremmuudesta keväällä Cincinnatissa järjestetyssä koko viikonlopun tapahtumassa. Esitimme näytelmämme suurelle, tuhatpäiselle yleisölle ja toimme voiton kotiin. Toimme suurella ylpeydellä palkintomme Bellevueen, mitä koskaan aikaisemmin ei ollut tapahtunut. Voin sanoa, että näytelmään osallistumiseni oli yksi parhaimmista kokemuksistani, mitä vaihto-oppilasvuoteni aikana koin. Kevätpuolella olin mukana tyttöjen yleisurheilujoukkueessa. Se oli fyysisesti hyvin raskasta: joka päivä oli 2 3 tunnin harjoitukset koulun jälkeen ja kilpailukaudella oli keskimäärin kahdet kilpailut viikossa. Joulukuun alussa muutin toiseen perheeseeni. Vanhempien lisäksi sain 20- vuotiaan isoveljen, joka oli opiskelemassa collegessa, 14-vuotiaan pikkuveljen ja 12-vuotiaan pikkusiskon. Meillä heti loksahti kaikki hyvin yhteen ja tunsin tulevani yhdeksi perheenjäseneksi ihanaan perheeseen. Maaliskuun puolessa välissä muutin hieman haikein mielin kolmanteen perheeseeni. Mutta haikeus katosi pian, kun huomasin tulevani mahtavaan, rakastettavaan perheeseen. Sain taas uudet vanhemmat ja kolme ihanaa pikkuveljeä 14-, 11- ja 9-vuotiaat. Meistä tuli hyvin läheiset ja pojat saivat minusta heidän kauan toivomansa isosiskon. Kaikkien kolmen perheeni isät kuuluivat Bellevuen kaupungin rotaryklubiin, mikä oli minun isäntäklubini. Klubi kokoontui joka tiistai noin tunnin ajaksi lounasaikaan. He antoivat minun itse valita, kuinka usein osallistuin kokouksiin. Olin mukana noin joka toinen viik- 83

11 ko, koska minusta oli hauskaa olla mukana ja päästä keskustelemaan ja kertomaan kuulumisiani. Rotarypiirissä oli yhteensä 30 vaihto-oppilasta ja tapasimme usein yhteisissä riennoissa. Olimme kuin yksi iso perhe. Meille järjestettiin pitkin vuotta tapaamisia ja retkiä kerran kuukaudessa tai kahdessa. Teimme yhdessä retkiä mm. Washington DC:hen ja Kanadan puolelle Niagaran putouksille. Kesäkuussa rotaryt järjestivät noin 150:lle vaihto-oppilaalle 3,5 viikon bussiretken Ohiosta Californiaan. Se oli todellinen loppuhuipennus ja elämysten elämys, mitä en koskaan tule unohtamaan. Matkasimme poikki Amerikan mantereen, näimme ja koimme paljon. Matkalla yhteishenki oli mitä parhain ja voin sanoa, että tulevaisuudessa kun matkustan minne tahansa maahan, niin todennäköisesti siellä asuu joku vaihtarikavereistani. Kouluni päättäjäiset olivat kesäkuun 9. päivä, mikä oli suuri juhlapäivä koulunsa päättäville oppilaille. Olin lakitettavien joukossa. Vanhempani ja pikkuveljeni olivat tulleet Bellevueen ylioppilasjuhlaani. Amerikkalaiseen tapaan jokainen lakitettu piti kotonaan graduation partyn, mutta ei välttämättä samana päivänä, jotta ystävät voivat saapua toistensa juhliin. Bellevuen rotarit järjestivät isäntäperheessäni minulle hienon partyn, jossa mm. Bellevuen pormestari ojensi minulle kaupungin avaimen, joka pormestarin sanojen mukaan symbolisoi sitä, että ovet ovat aina avoinna minulle täällä. Heinäkuun lopussa oli aikani lähteä takaisin kotimaahan. Lähtö tuli liian nopeasti ja se oli yksi vaikeimmista asioista, mitä koskaan olen joutunut tekemään: jouduin sanomaan hyvästit kaikille rakkaille ystävilleni ja perheilleni ja jättämään kaiken muistojeni joukkoon. Vaihto-oppilasvuoteni oli mitä onnistunein, mutta sen eteen jouduin myös itse tekemään työtä. Oli oltava iloinen, puhelias, avoin ja aloitteellinen, eikä vain jäädä itse odottelemaan. Vuoden aikana opin itsestäni paljon uusia ulottuvaisuuksia, itsenäistyin ja sain lisää rohkeutta, vaikka aina olenkin ollut mielestäni ulospäinsuuntautuvainen. Ikävöin kovasti toista, aivan erilaista amerikanmaailmaani, eikä vielä ole mennyt päivääkään, etten olisi ajatellut tai muistellut vaihtovuottani ja rakkaita ystäviäni. Olen ollut aktiivisesti yhteydessä perheisiini ja ystäviini. Minulla on suunnitelmissa lähteä käymään siellä tulevan kesän aikana. Tuhannet kiitokset Lahti-Mukkulan Rotaryklubille antaessaan minulle mahdollisuuden vaihto-oppilasvuoteeni USA: ssa! Laura Pulkkinen 84

12 KLUBI NUORTEN ASIALLA Vaihto-oppilasvuosi Australiassa Matkalle lähdettiin Helsinki-Vantaan lentokentältä määränpäänä Bangkok, jossa vietimme kaikkien Australiaan ja Uuteen-Seelantiin lähtevien vaihtareiden kanssa neljä päivää. Tuli nähtyä kauniita temppeleitä samalla kun meille kerrottiin mitä tuleman pitää vaihto-oppilasvuotemme aikana. Australiaan saavuin vihdoin monien tuntien lentomatkojen jälkeen , jossa vastassa minua oli oma counselorini, maavaihtoasiamieheni ja yksi neljästä isäntäperheistäni. Ensimmäiset kaksi viikkoa asuin counselorini luona, jonka aikana minulle järjestettiin pankkitili, sekä kouluasiat laitettiin kuntoon. Vietimme myös syntymäpäivääni ensimmäisen oikean isäntäperheeni ravintolassa. Vihdoin pääsin muuttamaan ensimmäiseen perheeseeni. Tämä perhe oli todella rikas, sillä heillä oli tämä ravintola. Talo oli hulppea, johon kuului tenniskenttä ja uima-allas. Perheeseen kuului kolme tytärtä: Ellen 12 vuotta, Erica 14 vuotta ja Emilia 21 vuotta. Hostäitini oli todella mukava, mutta kurinpito talossa oli vähän niin ja näin. Perhe oli kyllä mukava. Asuin perheessä noin kaksi ja puoli kuukautta. Toisessa isäntäperheessäni asuin noin kaksi kuukautta. Vietin myös joulun heidän kanssaan. Minulla ei ollut hostsisaruksia tässä perheessä, sillä hostisäni oli 65-vuotias ja hostäitini 60. Heillä oli tosin pieni snautseri. Heidän lapsensa olivat jo muuttaneet pois kotoa ja heille oli jo siunaantunut lapsenlapsia, jotka kaikki tapasin viimeistään jouluna. Noin puolessa välissä tätä kahden kuukauden jaksoa jouduin muuttaman kymmeneksi päiväksi pois, sillä hostäitini isä kuoli. Sijaisperheeni oli todella mukava ja he asuivat lähellä kouluani. Viihdyin heidän kanssaan todella hyvin. Takaisin muutin kuitenkin varsinaiseen perheeseeni kymmenen päivän jälkeen. Joulu meni ihan hyvin. Hieman oli tosin ikävä Suomeen. Kolmas perheeni oli counselorini perhe, jossa viihdyin todella hyvin. Perhe oli tosin hieman kiireinen, sillä perheen äidillä oli oma tanssikoulu ja isällä oma yritys. 20-vuotias tytär ja 17-vuotias poika hyppäsivät milloin missäkin. Asuin perheessä noin kaksi ja puoli kuukautta. Neljäs ja viimeinen isäntäperheeni asui yhdellä Melbournen rikkaimmista alueista. Rikkaita he olivatkin. Heidän kanssaan viihdyin parhaiten, sillä he antoivat minulle paljon vapautta. Perheen kolme tyttöä olivat kaikki oman ikäni ympäriltä. 16-, 19- ja 21-vuotiaat. Perheen äiti opetti englantia ja isällä oli oma yritys, jonka hän lopulta myi ja jäi kotiin. Lisäksi heillä oli kaksi pientä koiraa ja kissa. Asuin heidän kanssaan neljä kuukautta eli vuoteni loppuun asti. Totta kai tuli myös matkusteltua. Philip Islandilla tuli kahdesti käytyä, jossa counselorillani oli loma-asunto. Kävin 85

13 myös Australian pääkaupungissa, Canberrassa, jonne toinen isäntäperheeni kustansi matkani. Huippumatka oli 3 viikon Australian kiertomatka, jonne me kaikki vaihtarit lähdimme. Näimme Cooper Bedyn, Ayers Rockin, Kings Canyonin, Alica Springsin, Mount Isan, Suuren koralliriutan, paljon rantoja ja Sydneyn. Sydney oli ehdottomasti huippukohta matkallamme. Mahtavan suuri kaupunki ja oopperatalo. Matka oli tosi hieno. Sain paljon kavereita koulusta, joiden kanssa tulin tosi läheisiksi. Heitä minulla onkin eniten ikävä tällä hetkellä ja varsinkin parasta ystävääni siellä. Olen suunnitellut lähteä takaisin lukion jälkeen ja opiskella siellä yliopistossa. Vuosi on muuttanut minua paljon. Näen maailman ja sen ihmiset eri tavalla kuin ennen. En kadu yhtään, että lähdin. Vaikeudet, joita minulla välillä oli, tuntuvat nyt aivan pieniltä ja ihmettelen, että miksi olen yleensäkin tehnyt niistä silloin ison numeron. Olen erittäin kiitollinen tästä mahdollisuudesta viettää vuosi Australiassa. Kiitos teille! Milka Uusitalo Vaihto-oppilaana Ranskassa Lähtöpäivä: Herätykseni oli kello 4 aamulla, nopeasti suihkuun ja kamppeet niskaan. Kävin haalaamassa veljiäni ja huoneeni ovea. Oli vielä pimeää ja lisäksemme vain muutama auto oli Helsingin moottoritiellä matkaamassa ties minne, kenties samaan paikkaan kuin myös minä, Helsinki-Vantaan lentokentälle. Söimme äitini kanssa aamupalan kentällä ja puhuimme arkisista asioista, tuntui kuin olisin lähdössä vain hetken kestävälle lomalle, vaikka täyteen pakatut laukut kertoivat jotain aivan muuta. Tunnin kestäneen yhteisen aamupalahetken jälkeen oli aika sanoa hyvästit. Itkimme hetken yhdessä ja äitini antoi muutaman viiden pisteen vinkin ja sitten se oli menoa. Isäni ei ollut valitettavasti mukana, sillä hänen piti lähteä työmatkalle Espanjaan jo 2 päivää ennen omaa lähtöäni. Kolme tuntia kestäneen lennon jälkeen saavuin Bordeauxin lentokentälle, jossa minua oli vastassa ensimmäisen perheeni host-isä ja sikäläisen klubin presidentti. Lyhyiden esittelyjen jälkeen host-isäni Frederic vei minut lounaalle ranskalaiseen pikkuravintolaan, jossa keskustelimme parin tunnin ajan, miltä lähtö tuntui ja muuta päivään liittyvää. Ravintolasta lähdettyämme tiesin matkastani tulevan upean, ensimmäinen perheeni kuullosti oikein mukavalta tavalliselta ranskalaisperheeltä. Sitä se olikin. Tunsin 86

14 KLUBI NUORTEN ASIALLA olevani kuin toisessa oikeassa perheessäni. Äiti Nadege opetti minua parhaansa mukaan tekemään ranskalaista ruokaa, maistelemaan viinejä ja tutustumaan ranskalaiseen kulttuuriin. Pikkusisko Jailys, 3 vuotta, piti minulle seuraa ja piristi kun tunsin koti-ikävää. Frederic korjasi minua puhuessani, minkä ansiosta ranskankielen taitoni kehittyi nopeaa vauhtia. Myös omaan rotaryklubiini olin hyvin tyytyväinen, he osoittautuivat hyvin lämminsydämisiksi vanhoiksi herroiksi, joille nuorisovaihto ja vaihto-oppilaiden hyvinvointi oli hyvin tärkeä asia. Kävin heidän kokouksissaan joka toinen tiistai. Kokoukset pidettiin illalla, toisin kuin Suomessa. Ohjelmassa oli aina aluksi aperitiivit, jonkinmoinen esitys, ruokailu sekä leikkimielinen arvonta, johon kokous aina päättyi. Itse odotin aina innolla ruokailuosiota. Päivät sujuivat leppoisasti. Ajanvietettä riitti, sillä sekä perhe että rotarit olivat järjestäneet joka viikonlopulle jotain ohjelmaa, joka tutustutti minua ranskalaiseen kulttuuriin. Tarkka asuinpaikkani oli silloin Nord Bassin Arcachon, Audenge. Alueella oli tapana syödä paljon ostereita, sillä se sijoittui aivan merenrantaan. Itse en ollut ostereista niin innoissani mitä he olettivat, mutta nautin veneretkistä, jonne meitä yhdessä toisen vaihto-oppilaan, meksikolaisen Danielin, kanssa vietiin tutustuaksemme osterin pyynnin saloihin. Mitä sanoisinkaan koulun alusta. Sana, joka sitä päivää, kun astuin lycee Arcachonin porteista, kuvaa parhaiten on TUSKA. Luulin, että kahdeksasta viiteen kestävä ensimmäinen koulupäivä olisi jokin poikkeus, mutta harmikseni sain tietää, että sitä olisi luvassa lisää, joka päivä. En voinut käsittää miten nämä ranskalaisnuoret jaksoivat 10 tunnin koulupäiviä, vaikka sainkin lopulta huomata, että puolet tunneista menikin siihen, että opettajat koettivat rauhoitella vilkkaita oppilaitaan. Keskiviikko oli ainoa lepopäivä, jolloin pääsimme aina koulusta kello 12. Alku koulussa oli sosiaalisesti hyvin vaikeaa. Vaikka kotona puhuinkin aina mitä kaikkea oli päivän aikana tapahtunut, en saanut sanaa suustani, kun minulta koulussa tultiin kyselemään Suomesta ja varsinkin Suomen koulusta. Onneksi ujoudestani huolimatta luokkalaiseni pitivät minusta huolta, kysyivät aina tulenko syömään heidän kanssaan ja ohjasivat minut oikeaan luokkaan. Vaikean alun jälkeen tunsin olevani osa luokkaani ja puhumisenikin alkoi sujua. Juuri kun kaikki alkoi tuntua olevan mallillaan, jokin tuleva huolestutti mieltäni valtavasti: perheen vaihto oli edessä. Muistan sen päivän olleen vaikeimpia koko matkan aikana. Olin kiintynyt ensimmäiseen perheeseeni, enkä olisi mistään hinnasta suostunut vaihtamaan toiseen. Kuitenkin tiesin että minun oli pakko. Oli vaikea pidätellä kyyneleitä toisen perheeni edessä, mutta tiesin, että se oli välttämättömyys, en halunnut antaa 87

15 perheelle huonoa, surullista kuvaa itsestäni. Hyvin vaikeata oli myös huomata se, että perhe oli ensimmäistäni tiukempi, varsinkin kotiintuloaikojen suhteen, samoin kuin myös ensimmäiseen perheeni tapaamisen suhteen. Huomasin ottavani enemmän yhteyttä omaan perheeseeni Suomessa ja myös syöväni enemmän, mikä näkyi painossani. Jotain oli tehtävä, ei tämä tähän voinut kaatua! Harrastus! Muistan ajatelleeni sitä aikaa kun pelasin jalkapalloa Suomessa. Valitettavasti Ranskassa jalkapallo ei ollut feminiininen laji ja tyttöjoukkueita ei asuinsijoillani ollut ainuttakaan. Tennistä olin pelannut usean vuoden ajan, joten päätin aloittaa sen uudelleen. Mieleni alkoikin parantua ja huomasin olevani paljon paremmalla tuulella. Kävin myös muutamissa kisoissa ja pärjäsinkin ihan kivasti. Toinen host-perheeni oli myös tyytyväinen ja lopulta tulimme hyvin toimeen. Toiseen perheeseeni kuului isä Jacques, äiti Maryline, ja sisarukset Vincent (15), Guillaume (19) sekä Isabelle (22). Isabellen kanssa meistä tulikin hyvät ystävät, hänelle pystyin kertomaan huolistani ja kun hän oli itsekin ollut vaihto-oppilaana, ymmärsi hän huoliani oikein hyvin. Aika ollessani toisessa perheessä meni aikalailla koulussa ollessa, emmekä matkustaneet paljon. Muutaman kerran kävimme vaateostoksilla läheisessä suurkaupungissa, Bordeauxissa. Vaihto kolmanteen perheeseeni ei enää ollutkaan niin vaikea. Kesä oli tullut taas ja heidän kotinsa sijaitsi kahden minuutin kävelymatkan päässä merenrannalta. Edessä oli myös Euroopan matka 50 muun vaihto-oppilaan kanssa, jota olin odottanut jo pitkään. Matka olikin upea ja valokuvia otin niin paljon, että sormet eivätkä varpaat riitä niiden laskemiseen! Kävimme mm. Italiassa, Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa sekä lukuisissa Ranskan tunnetuissa kaupungeissa. Matkan aikana sain monia uusia ystäviä, joita en tule ikinä unohtamaan, vaikka he ovatkin kaukana Suomesta. Kolmas perheeni oli hyvin kansainvälinen: äiti oli juuriltaan espanjalainen, isä vietnamilainen, mutta molemmat puhuivat sujuvasti ranskaa. Minulla oli myös kaksi sisarusta: 13-vuotias veli ja 20-vuotias sisko. Vuoteni Ranskassa oli mahtava. Saavuin kotiin kaksikielisenä, osasin kokata ranskalaisittain (mitä en kyllä ole vielä todistanut), arvostan kotimaatani paljon enemmän kuin ennen, olen matkustanut, itsenäistynyt, kasvanut henkisesti ja tutustunut erilaiseen kulttuuriin perinpohjin. En voi kyllin kiittää Nord Bassinin rotareita heidän hyvästä huolenpidostaan. Heidän kanssaan oli mukava viettää aikaa huolimatta siitä, että he olivat iäkkäitä. Erityisesti kiitoksen ansaitsevat nuorisovaihtoasiamieheni monsieur Michel Gilantoli sekä hänen vaimonsa Colette. Heihin olen ollut tiiviisti yhteydessä Suomeen paluuni jälkeen. Olen myös lähettänyt kirjeitä ranskalaisille koulukavereil- 88

16 KLUBI NUORTEN ASIALLA leni sekä kaikille kolmelle perheelleni. Ranska on aina lähellä sydäntäni. Kiitän myös Lahti-Mukkulan Rotaryklubia siitä mahdollisuudesta, että sain lähteä vaihto-oppilaaksi Ranskaan. Haluan rohkaista kaikkia vaihto-oppilaaksi lähteviä ja sitä miettiviä tarttumaan tilaisuuteen ja nauttivan kaikista hetkistä ulkomailla ollessaan, myös niistä vaikeista hetkistä, sillä ne ovat niitä hetkiä, jotka kasvattavat henkisesti eniten. Saara Tuominen 89

17 Lahti-Mukkulan Rotaryklubin vaihto-oppilaat Klubimme on toimintansa aikana lähettänyt ja vastaanottanut seuraavat vaihto-oppilaat: Kirsi-Anneli Ruokokoski USA Sari Kivistö USA Petri Vaulo USA Taru Tuomela USA Minna Parviainen Kanada Sauli Salmi USA Jukka Mattila Australia Jarkko Ollikainen USA Eerika Kivistö USA Mirka Inervo USA Pia Pitkänen USA Jani Matikainen Kanada Sanna-Mari Savolainen USA Kalle Kauppila USA Laura Pulkkinen USA Elias Rantapuska Japani Olli Heinänen Australia Anu Lahtinen Argentiina Arto Pulkkanen USA Milka Uusitalo Australia Saara Tuominen Ranska 90

18 KLUBI NUORTEN ASIALLA Elizabeth Kise USA Karen Tamaki USA Colleen Columbus USA Jennifer Pessinger USA Michael Chauvin USA Dana Resetarits USA Amy Sledge USA David Austin USA Bev River Kanada Deborah Gunderson USA Janet Duerden Kanada Thomas McLorie Kanada Ed Dahlin USA Patricia Nash USA Fritiof Teal Waterstrat USA Emily Tranter Australia Luis Titos Argentiina Matthew Nison Ranska Kesävaihto-ohjelmaan ovat osallistuneet klubiveljien lapsista ainakin Merja Varkemaa, Kirsi Tiihonen, Petri Vaulo, Laura Merras ja Riikka Konttinen sekä Elina ja Heli Rönkkönen. 91

19 Lahti-Mukkulan Rotaryklubin nuorisovaihtoasiamiehet Klubimme nuorisovaihtoasiamiehinä ovat toimineet: Eero Ruokokoski Harri Haapala Heikki Salmi Pekka Kivistö Olavi Lamminmäki Jorma Kyckling Juha-Pekka Rautanen Jorma Parviainen Olavi Merras Jarkko Kanerva Jarkko Kanerva, Juha Christensen Juha-Pekka Rautanen, Heikki Vuori Heikki Vuori Heikki Sonninen Sami Päivä Matti Ollikainen, Jarkko Hämäläinen Nykyiset rotarysäännöstöt vaativat, että nuorisovaihtoa hoitamassa täytyy olla kolmijäseninen komitea, joista yhden on oltava naishenkilö. Tätä kirjoitettaessa ei kyseistä naishenkilöä klubiimme ollut vielä valittu. 92

20 KLUBI NUORTEN ASIALLA LAHDEN ROTARACt- KLUBIN KUMMINA Rotaract-toiminta hyväksyttiin Rotary Internationalissa v Ensimmäinen klubi Suomeen perustettiin jo v Jyväskylään. Mutta toiminta levisi Suomessa voimakkaasti vasta 1980-luvun alussa. Lahdessa perustamistoimet alkoivat v syksyllä Lahti-Mukkulan Rotaryklubin toimesta. Ensimmäisen kokouksen kutsuivat koolle Olavi Isomäki ja Heikki Salmi Osuuspankin tiloihin, jossa pidettiin sitten myös jatkokokoukset ennen virallisia kokouksia. Virallinen charterpäivä on Klubin ensimmäinen presidentti oli Mikko Luostarinen. Hänen isänsä muuten tuli rotariksi aivan hiljan, että joskus näinkin päin. Mikko olikin erittäin innokas ja tehokas rotaractori ja hän vaikutti pariin otteeseen Lahden klubissa ja myös Joensuun klubissa mm. sihteerinä. Myös Tiina Vuori, rotary Keijo Vuoren tytär oli presidenttinä paitsi Lahdessa niin myös Helsingissä. Lahden Rotaract-klubin toiminta oli monina vuosina hyvinkin vireätä. Alkuaikoina oli monia tapahtumia yhdessä kummiklubin kanssa. Kerran rotaryklubi voitti moniottelussa ainoastaan kananmunan 93

tehdään hyvää maailmassa Rotary Internationalin rotarysäätiö Tiedot 2010 Rune Eklund Suomen Rotary 2011

tehdään hyvää maailmassa Rotary Internationalin rotarysäätiö Tiedot 2010 Rune Eklund Suomen Rotary 2011 tehdään hyvää maailmassa Rotary Internationalin rotarysäätiö Tiedot 2010 Rune Eklund 19.1.2011 PolioPlus. Rotarit ovat mobilisoineet satojatuhansia varmistamaan, että lapset rokotetaan tätä rampauttavaa

Lisätiedot

MITEN KLUBI VOI PALVELUTOIMINNASSAAN KÄYTTÄÄ HYVÄKSEEN ROTARYSÄÄTIÖTÄ? Klubien kehittämisseminaari DRFC Virpi Honkala

MITEN KLUBI VOI PALVELUTOIMINNASSAAN KÄYTTÄÄ HYVÄKSEEN ROTARYSÄÄTIÖTÄ? Klubien kehittämisseminaari DRFC Virpi Honkala MITEN KLUBI VOI PALVELUTOIMINNASSAAN KÄYTTÄÄ HYVÄKSEEN ROTARYSÄÄTIÖTÄ? Klubien kehittämisseminaari 13.10.2012 DRFC Virpi Honkala ROTARYSÄÄTIÖ (The Rotary Foundation of Rotary International) on Rotary

Lisätiedot

TRF. Markku Kalliomäki

TRF. Markku Kalliomäki TRF Markku Kalliomäki 12.11.2015 3 Marraskuu on Rotarysäätiön teemakuukausi ROTARYSÄÄTIÖ (The Rotary Foundation of Rotary International) on Rotary Internationalin vuonna 1917 perustama stipendi- ja avustusrahasto

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Rotarysäätiö. PETS 2016 Helena Piispa-Perälä Ari Jussila

Rotarysäätiö. PETS 2016 Helena Piispa-Perälä Ari Jussila Rotarysäätiö PETS Helena Piispa-Perälä Ari Jussila Vuosisata hyvän tekemistä Rotaryn presidentti Arch Klumph aloite säätiön perustamiseksi Atlantan konventiossa 1917 ensimmäinen lahjoitus säätiölle 26,50

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013 BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013 Titta Lumiaho 25.07.2013 JOHDANTOA Minun yksi unelmista on ollut se, että pääsen ulkomaille työharjoitteluun. Tämä unelma toteutui, kun opettajani ilmoitti, että Espanjassa

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Kaikki toimintamme perustuu aitoon rotaryhenkeen, jonka ytimessä ovat neljän kysymyksen koe ja mottomme Palvelumieli itsekkyyden edelle.

Kaikki toimintamme perustuu aitoon rotaryhenkeen, jonka ytimessä ovat neljän kysymyksen koe ja mottomme Palvelumieli itsekkyyden edelle. ROTARYPIIRI 00 Toiminta rotaryvuonna 200 20 n rotaryvuoden teemana on RIP Ray Klinginsmithin teema Rakentaa yhteiskuntaa, yhdistää maanosia tai vapaasti muokaten Rotary toimii lähellä ja kaukana n toimintaa

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

rotary tätä on rotary

rotary tätä on rotary rotary tätä on rotary Yhteystietoja RI:n keskushallinto One Rotary Center 1560 Sherman Avenue Evanston, IL 60201-3698 USA Puhelin +1 847 866 3000 Faksi +1 847 328 8554 tai +1 847 328 8281 www.rotary.org

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Kanada 2015. Gea Schumann Merkonomi

Kanada 2015. Gea Schumann Merkonomi 1 Kanada 2015 Gea Schumann Merkonomi 2 Perustietoa Lähdin 31.12 kuukauden kestävälle matkalle Kanadaan. Olimme osallisena FinAl 2.0 projektissa ja pääsimme mukaan muutamiin isoihinkin tehtäviin. Majoituksena

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Raili Töntsi, piirikuvernööri 2015-2016, piiri 1390 Huhtikuu 2016

Raili Töntsi, piirikuvernööri 2015-2016, piiri 1390 Huhtikuu 2016 KUVERNÖÖRIPOSTI Raili Töntsi, piirikuvernööri 2015-2016, piiri 1390 Huhtikuu 2016 Hyvät vastaanottajat! Äidin ja lapsen terveys Suomessa on äidin ja lapsen terveys hyvällä tasolla. Lastensuojelun Keskusliiton

Lisätiedot

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt 7.10.1846). Hänen

Lisätiedot

Kauniainen Grankulla Rotary Club

Kauniainen Grankulla Rotary Club Kauniainen Grankulla Rotary Club Toimintasuunnitelma Rotaryvuosi 2008-2009 Juha Pulkkinen Toteuta unelmasi Förverkliga drömmen Make Dreams Real Yleistä Toiminta jatkuu noudattaen klubissa hyviksi koettuja

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011 q-toset 6a-luokan lehti numero 2/2011 Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja Kirsi Jokela Mitä koulua kävitte? -Kävin Sorvaston koulua. Millaista siellä oli? -Tosi kivaa. Siellä

Lisätiedot

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia Jaakon elämä Emme uskoneet, että selviät, Emme uskoneet, että saisimme pitää sinut, Sinua hoivattiin, puolestasi rukoiltiin, välillä rukousta ei voinut lopettaa, se jatkui herkeämättä, hiljaa mielessä.

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Työssäoppimisjakso Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Kobe? Kobe - yksi Japanin suurkaupungeista (~1,6 milj. asukasta) ja tärkeä satamakaupunki, joka sijaitsee Hyogon prefektuurissa

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla Minulta kysytään usein "Miksi Suomi" ja jos sanon totuuden - Suomi oli minun 3 valitsenut. Mun ensimmäinen oli Holland ja toinen oli Belgia. - Halusin

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Reetta Minkkinen

Reetta Minkkinen 28.4.2016 Reetta Minkkinen Perhe Koska kertaus on opintojen äiti (minun) kirjani. (sinun) kirjasi. hänen kirjansa. (meidän) kirjamme. (teidän) kirjanne. heidän kirjansa. Muistatko: 5 perheenjäsentä 5 eläintä

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Vilma Mäkelä TYÖHARJOITTELU ULKOMAILLA 2012 Saneeraus- ja sisustusala, ARSA09 Art In Tanzania P.O. Box 23333, Dar es Salaam Tanzania www.artintanzania.org 16.3-8.4.2012 TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Työskentelin

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

PrePETS. Rotarypiiri 1430 Aimo Turunen, DG

PrePETS. Rotarypiiri 1430 Aimo Turunen, DG PrePETS Rotarypiiri 1430 Aimo Turunen, DG 2016-2017 Aimo Turunen Kiteen Rotaryklubi ry DG 2016-2017 Rotarypiiri 1430 aimo.turunen49@gmail.com 0400-275928 http://www.rotarypiiri1430.fi/ TITLE 2 RI Vuoden

Lisätiedot

Äänekosken Rotaryklubin vuosikymmenet 1947 2007 (2017)

Äänekosken Rotaryklubin vuosikymmenet 1947 2007 (2017) Äänekosken Rotaryklubin vuosikymmenet 1947 2007 (2017) Rotary tänään jäseniä 1.22 milj./ 34 000 klubissa mukana 200 maassa ja maantieteellisellä alueella palvelee, auttaa ja kehittää jäsenistöään noudattaa

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Aamunavaus alakoululaisille

Aamunavaus alakoululaisille Aamunavaus alakoululaisille Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka antavat sille mahdollisuuden

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Työelämäjakso Saksan Klevessä

Työelämäjakso Saksan Klevessä Työelämäjakso Saksan Klevessä Yhteenveto Ulkomailla tapahtuvan työelämäjakson tarkoituksena itselläni oli kartuttaa ammattitaitoani autotekniikan opettajana, tutustua toisen maan opetusjärjestelmään ja

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Markus Lindström, 24.11.2015 D1420 Rotarysäätiökomitea. ROTARYSÄÄTIÖ TUTUKSI Lohjannummen Rotaryklubi Lohjan Rotaryklubi

Markus Lindström, 24.11.2015 D1420 Rotarysäätiökomitea. ROTARYSÄÄTIÖ TUTUKSI Lohjannummen Rotaryklubi Lohjan Rotaryklubi Markus Lindström, 24.11.2015 D1420 Rotarysäätiökomitea ROTARYSÄÄTIÖ TUTUKSI Lohjannummen Rotaryklubi Lohjan Rotaryklubi 1. Ajankohtaista säätiöstä 2. Säätiö - Klubin työkalu 3. Piiriapurahat 2016 ja kokemukset

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2017

4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2017 4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2017 IF YE 4 H www.4h.fi/maailmalle Kansainvälinen 4H:n nuorisovaihto INTERNATIONAL 4H YOUTH EXCHANGE WORLD Oletko sinä seuraava 4H-vaihtari? 4H tarjoaa sinulle upean

Lisätiedot

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Lähdimme Essin kanssa sunnuntai aamuna 27.3 kohti länsisatamaa, josta suuntasimme laivalla kohti Tallinnaa.

Lisätiedot

Future Vision 09.02.2013

Future Vision 09.02.2013 Future Vision 09.02.2013 TAMPERE Yleisesitys: Säätiön uusi visio Matti Wall, RRFC Zone 15 2010-2013 Matti Wall Henkilöstöjohtaja, eläkkeellä Paperiteollisuus (UPM) Valkeakosken Rotaryklubi 1985 - Piirin

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

KUVERNÖÖRIPOSTIA. Teemat. Sisältö. Raili Töntsi, piirikuvernööri , piiri 1390 Loka ja marraskuu Hyvät rotarit!

KUVERNÖÖRIPOSTIA. Teemat. Sisältö. Raili Töntsi, piirikuvernööri , piiri 1390 Loka ja marraskuu Hyvät rotarit! KUVERNÖÖRIPOSTIA Raili Töntsi, piirikuvernööri 2015-2016, piiri 1390 Loka ja marraskuu 2015 Hyvät rotarit! Piirikokous ja Syysseminaari Lahdessa la 10.10.2015 Piirikokous kokosi Lahden Upseerikerholle

Lisätiedot

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011

Lisätiedot

Piristyspartio. Viikko 3. Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat

Piristyspartio. Viikko 3. Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat Piristyspartio Viikko 3 Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat Maanantaiaamuna suuntasimme kohti Anttolaa. Vastaanotto oli lämmin sekä ystävällinen ja tunsimme itsemme tervetulleiksi. Aloitimme

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA Vuorentaan koulun vanhempainyhdistys toteutti yhteistyössä Vuorentaan koulun, Lasten Liikunnan Tuen sekä liikunta-alan toimijoiden kanssa Kaveri liikuttaa hankkeen. Hämeenlinnan

Lisätiedot

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry Taitajaa taitavammin Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry 6. Miten hyvin kilpailulajisi järjestelyt mielestäsi sujuivat? 1=erittäin huonosti 2=huonosti 3=kohtalaisesti 4=hyvin 5=erittäin

Lisätiedot

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi MILLAINEN? vertailu -mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi kevyt - kevyen - kevyempi siisti - siistin - siistimpi iloinen - iloisen hidas hitaan - iloisempi - hitaampi -mpi (komparatiivi) KAKSITAVUISET,

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

PETS Eurajoki Pentti Aspila. Rotarysäätiö

PETS Eurajoki Pentti Aspila. Rotarysäätiö PETS Eurajoki 14.03.2015 Pentti Aspila Rotarysäätiö MIKÄ ON ROTARYSÄÄTIÖ? ROTARYSÄÄTIÖ (The Rotary Foundation of Rotary International) on Rotary Internationalin perustama stipendi- ja avustusrahasto (TRF)

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00 Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla 16.2.2010 alkaen klo 10.00 Erittäin sumuisena helmikuun kolmannen tiistain aamupäivänä ajeli runsaslukuinen senioripoliisijoukko

Lisätiedot

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lomake annetaan etukäteen huoltajille mietittäväksi. Lomakkeen lopussa on lapsen kehitystä suojaavia tekijöitä kotona ja koulussa, ja

Lisätiedot

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä. DENNIKSEN tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalia joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10 Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture

Lisätiedot

Säätiön toiminta alkaen 1.7.2013 Rotarysäätiö siirtyy toteuttamaan uutta strategiaansa (FV) 1.7.2013 Olemmeko valmiita? Mikä muuttuu, mikä pysyy?

Säätiön toiminta alkaen 1.7.2013 Rotarysäätiö siirtyy toteuttamaan uutta strategiaansa (FV) 1.7.2013 Olemmeko valmiita? Mikä muuttuu, mikä pysyy? Säätiön toiminta alkaen 1.7.2013 Rotarysäätiö siirtyy toteuttamaan uutta strategiaansa (FV) 1.7.2013 Olemmeko valmiita? Mikä muuttuu, mikä pysyy? RRFC Matti Wall, Rengastie 24 A 1, 37630 Valkeakoski puh:

Lisätiedot

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihdossa syvennetään maailmalla oman alan osaamista, kielitaitoa ja kansainvälisiä verkostoja. Vaihdossa hankitut tiedot,

Lisätiedot

Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Osmo Säntti, Olli Hietala, Varatilintarkastaja: Kari Koskenranta

Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Osmo Säntti, Olli Hietala, Varatilintarkastaja: Kari Koskenranta 7.12.2007 / Olavi Vähämäki 1 LAIHIAN ROTARYKLUBI Vuosikertomus v. 2006-2007 Hallitus ja komiteat Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Presidentti Past Presidentti

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot