1/2012 I N F O R M E Z Z O. Alakoululaiset Waka waka:n tahdissa kuva: Pertti Hietanen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1/2012 I N F O R M E Z Z O. Alakoululaiset Waka waka:n tahdissa kuva: Pertti Hietanen"

Transkriptio

1 1/2012 I N F O R M E Z Z O Alakoululaiset Waka waka:n tahdissa kuva: Pertti Hietanen

2 Hyvät tuen jäsenet ja koulun oma väki! Aloitin Puolalanmäen lukion rehtorina runsas vuosi sitten. Vuosi on kulunut nopeasti kuin Eino Leinon runossa. Alku on ollut uuteen toimintakulttuuriin ja uusiin ihmisiin tutustumista. Olen aloittanut opettajanurani vuonna 1991 Turun Suomalaisesta Yhteiskoulusta, josta tieni vei Puropellon koulun kautta Juhana Herttuaan. Rehtorina aloitin Juhana Herttuassa keväällä 1999 ja tästä syystä erityislukio ei ole minulle vieras työympäristö. Jokaisessa talossa on kuitenkin omat erityispiirteensä. Puolalanmäen lukion erityistehtävä musiikki on minulle erityisen rakas ja tämä rakkaus helpotti uuteen työpaikkaan siirtymistä. Oma musiikkiharrastukseni rajoittuu musiikin kuuntelemiseen niin livenä kuin taltioituna ja olen kaikkiruokainen musiikin eri tyylien suhteen. Liikutuksen kyyneleet eivät ole minulle vieraita eri esityksissä. Puolalanmäen lukion erityistehtävä on sementoitu vahvasti niin turkulaisessa koulutuskentässä kun koulun sisällä ja sen asemaa pyritään entisestään vahvistamaan Turussa. Laajaalainen musiikinopetus tulee olemaan myös jatkossa Puolalanmäen lukion erityistehtävän sisältö ja tavoite. Kuorotoiminta antaa mahdollisuuden monelle olla osallinen ja vahvistaa niin opiskelijoiden kuin koko kouluyhteisön me-henkeä. Kuorotoiminta tulee olemaan myös jatkossa kenties näkyvin osa koulumme toimintaa. Toivotan jo tässä yhteydessä kaikille valoisaa kevättä ja kesää. Jouko Kauppinen Puolalanmäen lukion rehtori Alakoululaisten I ll be there for you. kuva: Pertti Hietanen 8. d ja e kansallisoopperassa dvorakin rusalkan pääharjoituksessa. Jos tahdot nopean kuoleman, älä tee sitä oopperassa. Tämä lause tulee ensimmäisenä mieleen kun puhutaan 8. luokkien vuoden 2012 oopperamatkasta. Tietenkin reissusta jäi käteen muutakin hyvää, huonoa ei juurikaan vähän ennen kello kahdeksaa aamulla lauma enemmän tai vähemmän väsyneitä ja jännittyneitä kahdeksasluokkalaisia seisoi Puutarhakadulla odottaen bussia. Kello tuli kahdeksan, meni ylikin, ihmeteltiin mikä nyt kestää. Kello taisi olla lähempänä puoli yhdeksää kun bussi vihdoin saapui ja kasit sekä valvojat nousivat sen kyytiin. Oli tarkoitus ottaa ihan rauhassa, mutta hei, kun samassa bussissa on noin 50 ihmistä including läheisimmät ja pitkäaikaisimmat kaverit, voiko sellaista muka odottaa keneltäkään?

3 Kovin pahasti ainakaan bussin etupäässä ei riehaannuttu. Matkalla pysähdyimme Lohjan ABC:lle, hakemaan suurimmaksi osaksi hyvin epäterveellisiä eväitä. Matka jatkui Herra Hakkarainenlimonadin ja smurffikarkkien merkeissä, lähellä Helsinkiä alkoi armoton tekstaaminen paikallisten kavereiden kanssa: ehdittekö sinne oopperalle (olin ilmoittanut ajan tunnin verran pieleen), me mennään siitä ja siitä ovesta sisään. Bussista oopperalle kävellessämme katsoin aiheelliseksi laulaa Ultra Bran Helsinkiä. Ennen oopperan alkua ei ollut mitenkään ruhtinaallisesti aikaa - tavarat naulakoille, nopea pukunäyttelyn ihastelu ja yllättävän pieneen saliin istumaan. Ensimmäinen näytös meni yllättävän nopeasti, lopussa lähes nukahdellen. Väliajalla nopeahko kaverin moikkaus, väliajan jälkeen melko mielenkiintoinen toinen näytös, jossa nuorta vedenneito Rusalkaa ahdisteli (hieman liian vanha) prinssipuoliso. Myöhemmin paikalle saapui myös kaunis tuntematon ruhtinatar ja kolmiodraama oli valmis. Ei siis mitään uutta auringon alla, väliaika. Väliajalla tapasimme tuntemattoman ruhtinattaren (a.k.a. Päivi Nisulan), joka kommentoi rooliasunsa olevan oman esiintymishistoriansa kauhein ja kertoi oopperalaulajan työstä. Kolmas näytös oli ylivoimaisesti laahaavin. Rusalka harhaili epätoivoisena elävien kuolleiden parissa, pari miestä kieritettiin yli laidan, kunnes lopulta prinssi tulee, pyytelee anteeksi ja itkee Rusalkalta viimeistä suudelmaa. No can do, siihen kuolee, sanoo Rusalka, mutta myöntyy lopulta. Prinssi tekee kuolemaa ja laulaa tuskallisen kauan. Lopulta kuitenkin saapui hiljaisuus, suusta pääsi pieni spontaani jes, prinssi kieri näyttämön reunan yli ja ooppera oli lopputilutteluja vaille loppu. Aplodeja ja hiljainen poistuminen salista - orkesteri harjoittelee vielä. Salin ulkopuolella tapasimme kuiskaajan joka kertoi työstään kuten aiemmin laulajakin. Meille selvisi muun muassa että melko monella oopperan työntekijöistä on musiikinopettajan koulutus (eli jos ei pääse opettajaksi, joutuu oopperaan). Kiitimme ja riensimme tutustumaan opastetusti oopperataloon. Näimme puvustamon, lavastamon, kivan pikku maskeeraushuoneen ja leikkipitsoja, jotka tuntuivat inhottavan nahkeilta. Opas kertoi hauskoja sattumuksia vuosien varrelta. Ihasteluntäyteisen kierroksen jälkeen palasimme bussille, jolla siirryimme lähemmäs keskustaa. Siinä me olimme, lähes viisikymmentä kahdeksasluokkalaista valmiina valloittamaan Helsingin lähes kahdeksi tunniksi. Paikallisten ystävien kanssa vietetyn ajan ja maittavan, tsekkiläisravintolassa nautitun aterian jälkeen palasin bussille, jossa oli jo muitakin. Näennäisesti rättipoikki nousimme jälleen kerran bussiin ja lähdimme takaisin Turkuun. Otin mukavan asennon varmana siitä että nukun koko matkan, mutta viimeistään kun tunnelin huoltotöiden aiheuttaman pysähdyksen aikana bussin keskiosassa käynnistyi pienimuotoiset bileet, oli mahdotonta pysyä enää paikallaan. 12 tuntia lähdön jälkeen bussilastillinen enemmän tai vähemmän väsyneitä mutta onnellisia kahdeksasluokkalaisia seisoskeli Puutarhakadulla, tai käveli siltä poispäin. Seuraavana päivänä olevia kokeita stressaamatta tappelin kotimatkalla Timon kanssa siitä, olinko vuonna , 10 vai 11. Kotona äiti ilmoitti että olimme molemmat väärässä - täytin sinä vuonna kahdeksan. Ilona Raitanen 8D

4 Tapahtumak alenteri HUHTIKUU 24.4 Chorus Iucundus Kirmo Lintisen Fitness -oopperassa ÅST:n lavalla, Ooppera Skaalan produktio (Timo) harjoitukset ÅST (piano), soli & kuoro 25.4 Fitness-harjoitukset ÅST (piano), soli, kuoro, ohjaaja & valot 26.4 Gaalakonsertin harjoitus lukion kuorot & orkesteri 26.4 Fitness-harjoitukset läpimeno ÅST orkesteri, soli & kuoro 27.4 Fitness-harjoitukset 2 läpimeno ÅST orkesteri, soli & kuoro 28.4 Fitness-oopperan ensi-ilta ÅST Musiikin ilmaisu, Palatsi Taidepäivä 30.4 Fitness-oopperan II esitys ÅST Canticumilla vieraita Italiasta (Kari) TOUKOKUU 2.5 Fitness-oopperan III esitys ÅST Gaalakonsertin yhteisharjoitus alasali yläkoulun kuorot 15 lukion kuorot & orkesteri 4.5 Kevättä korvassa, Konserttitalo harjoitukset: orkesteri 16 lukion kuorot 17 yläkoulun kuorot 4.5 Kevättä korvassa - koko koulun kevätgaala Konserttitalo Fitness-oopperan IV esitys ÅST 16 esityksen jälkeen purku 6.5 Chorus Iuvenalis, Tuomiokirkko (Kari) 8.5 Fitness-ooppera Savoy-teatteri Helsinki Fitness-ooppera Savoy-teatteri Helsinki 13 & Matka Finale-Ligureen Italiaan Canticum (Kari) 16.5 Laulun tutkintokonsertit, 18 Rukousaula Levyn äänityksiä Christophorus-Jugend Kammerchor vierailulla, konsertti, Tuomiokirkko 18 (Essi) 23.5 Laulajien kevätkonsertti Verkahovin ylätasanne Suomen Piplia-seura 200-v. Hansatorilla afrikkalaisia lauluja 8. & 9. luokkien kuorot (Timo & Kari) SPS:n pääjuhla, Mikaelinkirkko 16, Lukion ilmaisuryhmä (Essi & Anni) Tuomasmessu, Mikaelinkirkko 20, Lukion oppilaat (Timo) 30.5 Alakoulun kevätkonsertit, Sigyn-sali, 17 & Bändikatselmus KESÄKUU 2.6 Yläkoulun päättäjäiset ja lukion lakkaiset, Konserttitalo

5 Alakoululaiset kuvauksissa 4e-luokka kävi Helsingissä DVD:n kuvausmatkalla. DVD tulee Saa laulaa 4 musiikinkirjan opettajan oppaaseen. Kuvauksia edelsi monen laulun, kehorytmin, soittohomman, leikin ja muun tehtävän harjoittelu edeltävinä viikkoina. Seuraavassa matkasta kirjoittaa Susanna. Perjantaina oli lämmin aamu, kun kävelin Kauppiaskadun mäkeä ylös kouluun. Puolalan pihalla olivat jo Krista, Nella, Salla, Sara ja Alina Vahter. Keskustelimme siitä, mitäköhän tänään tulee. Kaikki olivat samaa mieltä, että reissusta tulisi kiva. Kun kello oli kahtakymmentä vaille kahdeksan, bussimme tuli koulun eteen ja aloimme roudata soittimia bussiin. Heti sen jälkeen pääsimme sisälle. Minä ja Alina Vermola olimme toiseksi takimmaisilla penkeillä. Seppo ja Iiro istuivat edessämme. Matka sujui nopeasti, eikä tekemisestä ollut puutetta. Me Alinan kanssa söimme vähän eväitämme ja suurimmaksi osaksi juttelimme. Noin klo 10 olimme Otavamedian edessä Pasilassa ja roudasimme soittimet hissiin. Menimme hissillä kuudenteen kerrokseen ja veimme soittimet studioon kuusi. Nauhoitimme siellä Tuku tukun, Terve metsän, Kulkurin, Jasmiinin kukan, Vesihiiden, Sammon, nimikoneen, Saapastanssin, Laila Laivarotan sambakompin, minun ja Iiriksen ukulele-jutun, rytmisoitinsoolot, Sepon kompit, Morizin nokkisjutun, äänimaiseman sekä Mandin ja Eerikan Junan hätäjarrut leikin. Aina odotellessa menimme viidennen kerroksen parvelle tai studion ulkopuolelle. Kuvaukset kestivät kolme ja puoli tuntia. Kuvaajamme oli Petri, ja Elisa ja Anne veivät meitä Otavamediassa paikasta toiseen. Kuvausten jälkeen roudasimme soittimet ja menimme itsekin bussiin. Bussilla menimme SeaLifeen. Söimme siellä lounaan. Minä otin lihapullakorin. Sen jälkeen katsoimme yhdessä SeaLifen tekemän videon. Sitten menimme katsomaan kaloja. Niitä oli extra hankala kuvata, koska ne uivat niin nopeasti. Tykkäsin eniten hain poikasista, rasvakaloista ja meduusoista. Näyttelun jälkeen menimme Sealife Shopiin ja ostin tietysti tuliaisia perheelleni ja tietysti myös itselleni. Saimme sieltä vielä tarrat. Sitten palasimme takaisin Turkuun. Matka sujui hyvin. Illalla olin superväsynyt. Susanna Suoranta yläkoulun kuorok a avut 8. & 9. luokkalaisten tulee palauttaa mahdollisimman pian kuorokaapunsa musiikinopettajille Palatsille! lukion kuorojen kuorokaavut Mikäli olet lopettanut lukion kuorossa laulamisen, palauta kuorokaapusi & tilinumerosi musiikinopettajille Palatsille. Tämän jälkeen panttimaksu palautetaan ilmoittamallesi tilille.

6 hyvät, pahat ja kissat? Jo yläkouluun tullessamme tiesimme tekevämme luokan kanssa musikaalin ysillä ja odotimmekin sitä kovasti, varsinkin nähtyämme silloisten ysien esitykset. Kun ikiomaa musikaaliamme sitten ruvettiin tekemään, olimme kaikki tosi innostuneita. Aluksi teimme ilmaisutaito- ja improvisaatioharjoituksia. Meillä ei ollut mitään kässäriä eikä hahmoja vaan harjoittelimme näyttelemistä ja heittäytymistä hetkeen. Kenellekään ei ollut tutussa porukassa mitään paineita ja näissä harjoituksissa olikin aina hauska tunnelma. Tuntui mukavalta, kun sai tehdä kesken koulupäivän jotain vähän erilaista. Sitten rupesimme luomaan teatterin tukirankaa, käsikirjoitusta. Oli kivaa, kun saimme itse kirjoittaa kässäriä ja luoda erilaisia roolihahmoja. Positiivisen fiiliksen loi se, että kaikki olivat tosissaan mukana ja jokaisella oli jotain omia ideoita. Vähitellen sitten kokosimme Tarjan kanssa palasia yhteen ja lopulta meillä oli valmis käsikirjoitus koossa. Seuraavaksi koitti se jännittävä vaihe, jota jokainen varmasti mietti; minkä roolin minä saan? Saimme toivoa, ketä haluaisimme esittää ja meillä oli jotain rentoja harjoituksia, missä sai esittää ketä tahansa hahmoa. Loppujen lopuksi kaikki olivat tyytyväisiä roolivalintoihin eikä niistä mitään riitoja syntynyt. Harjoittelimme musikaalia joka perjantai ja joskus käytimme siihen myös musiikin- ja äidinkielentunteja. Oli niin paljon mietittävää, esimerkiksi lavastus, valot ja musiikit. Halukkaat saivat säveltää omia lauluja musikaaliin ja kyllä niistä hienoja tulikin, varsinkin kun Kari vielä auttoi sovittamisessa. Ensimmäiset harjoitukset mentiin kässäriä lukien Kuva: Pirkko Hemmi ja vähitellen opeteltiin vuorosanat ulkoa. Mietimme lavaliikkumista ja roolihahmojen luonteenpiirteitä. Tärkeää oli päästä sisälle omaan rooliinsa ja miettiä, miten juuri se oma hahmo ajattelisi. Luokallamme vain muutamalla oli aiempia kokemuksia teatterista

7 ja siihen nähden kaikki pärjäsivät loistavasti.tarja ja Kari jaksoivat aina kannustaa meitä ja olla kärsivällisiä kanssamme. Harjoitusten edetessä kohti esityksiä mukaan tuli myös viikonloppuharjoituksia. Naureskelimme keskenämme, että kouluhan alkoi jo tuntua kodilta. Ja kyllähän me siellä paljon viikonloppuja vietimme. Silti ihmiset eivät valittaneet, koska musikaalia oli oikeasti kiva tehdä ja kaikki halusivat saada aikaan hienon esityksen. Sellaisen, josta voisi myöhemmin olla ylpeä. Tietysti harjoituksiin mahtui mukaan pieniä riitoja ja ärsyyntymisiä, kun ihmiset alkoivat väsyä, mutta vaikka joskus olikin huono fiilis kaikki tsemppasivat harjoituksissa hienosti. Ensi-illan koittaessa tunnelma oli jännittynyt. Tähän pisteeseen olimme tähdänneet, nyt piti antaa kaikkensa. Yleisö oli onneksi hyvin mukana esityksessä ja meillä oli mahtava fiilis. Mitään virheitäkään ei oikeastaan tapahtunut ja tuntuikin, ettei mikään silloin voisi mennä pieleen. Muutkin esitykset menivät hyvin ja kaikki nauttivat lavalla olosta. Tietysti juuri siinä esityksessä, mikä kuvattiin tapahtui eniten pieniä virheitä, mutta mitäs tuosta. Se kai kuuluu asiaan. Viimeisessä esityksessä olimme harjoitelleet Tarjalle ja Karille yllätyslaulun ja tunnelma oli haikea sitä esittäessä. Saattoi näyttää jopa hieman koomiselta, kun puolet esiintyjistä itki lavalla laulaessaan, mutta se oli silti hieno hetki. Olemme olleet yhtenäinen luokka niin kauan, joten tietysti on surullista, kun porukka kohta hajaantuu ja ihmiset lähtevät eri teille. Saimme kaikilta paljon kehuja. Musikaalin jälkeisinä päivinä koulussa oli hieman tyhjä olo. Moni mietti, että olisihan sitä vielä pari esitystä voinut vetää. Kaiken kaikkiaan musikaali oli meille kaikille mahtava kokemus ja siitä jäi hyviä muistoja. Kaikki hauskat harjoitukset, jännitys esitysten alussa, tiivis yhteishenki ja ylipäätänsä yhteinen aika luokkatovereiden kanssa. Tiemme vievät tulevaisuudessa eri paikkoihin, mutta tämä meidän musikaalimme säilyy muistoissamme aina. Kerttu Rissanen Jäsenmaksut Alakoulun tukiyhdistyksen jäsenmaksu on 20. Yläkoulun ja lukion yhdistyksenjäsenmaksu on 25 per lukuvuosi ja se maksetaan syyslukukaudella. Jäsenmaksun maksamalla tuet suoraan musiikkiluokkatoimintaa ja mm. kuoroja orkesterileirejä. Matkakassan kartuttaminen Matkoille lähtevien oppilaiden on mahdollista kerätä matkakassaa myös esimerkiksi kahvituksilla, kunhan asiasta sovitaan etukäteen. Tämä kassa on kuorokohtainen ja kaikille kuorolaisille yhteinen.

8 Valon aika - ja kuinka me altistit sen koimme Joulukuun 17. päivänä järjestetty Turun musiikkiluokkien joulukonsertti Valon aika oli yleisön mukaan mahtava ja lämminhenkinen kokemus. Samaa niin kuorot kuin orkesteri olivat hioneet osioitaan kuntoon erillään, mutta nyt oli aika yhdistää voimat ja katsoa, mitä tuleman pitää. Korvatulpat ja tuhdit eväät olivat tarpeen päivän venyessä oikean työpäivän pituiseksi. Porukka oli vaikea pitää hiljaisena, ja se oli raskasta korville. Orkesterimme sai Samppalinnassa voimme sanoa me pikkukaupunkien, Forssan ja Huittisten, kasvatit alttoviulistin näkökulmasta - niin itse konsertista kuin sen valmisteluistakin. Kipeytyneitä niskoja, väsymystä ja muutama harhaanjohtanut bussiseikkailu tähän vaadittiin, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna kaikki oli sen arvoista. Vaikka joululaulujen soittaminen on aina kuulunut joulunalusajan rutiineihin jo pienestä pitäen, harvemmin sitä on tullut aloiteltua jo syyskuussa. Tänä vuonna niin kuitenkin kävi. Orkesteriharjoitusten jälkeen saattoi kerätä mielenkiintoisia katseita hyräillessään kadulla Rockin Around the Christmas Treetä tai Tonttuparaatia jo kolme kuukautta ennen joulua. Saattaa tuntua ihmeelliseltä, mutta joulukuussakaan lauluja ei vielä täysin ollut kulutettu puhki vaihtelevien ja väliinsä haastavienkin sovitusten ansiosta. 16. marraskuuta Samppalinnan palloiluhallissa oli ensimmäinen kuorojen ja orkesterin yhteisharjoitus. Sitä ennen ensimmäisen kerran kohdata lisävahvistuksensa, ja oli hauskaa tavata uusia kasvoja. Päivä oli raskas, mutta aika kului kuitenkin yllättävänkin nopeasti soittaessa. Samppalinnan jälkeen jatkettiin viikoittaisten, ja välillä viikonloppuunkin ajoittuvien, harjoitusten parissa. Vähitellen joulukuu ja Valon aika -viikko lähestyivät, ja kappaleet harjaantuivat sitä mukaa. Puolenpäivän aikoihin orkesteri kokoontui Ortodoksisen kirkon edustalle odottelemaan kyytiä. Bussi kuljetti meidät HK-areenalle. Siellä asetuimme omaan pukuhuoneeseemme ja myöskin lavalle omille paikoillemme. Kuorot saapuivat hiemana myöhemmin ja näin harjoitukset saatiin alkamaan. Ensimmäisenä päivänä ne kestivät neljä tuntia, torstaina ja perjantaina noin kahdeksan. Aika kului kuitenkin kuin siivillä, ja soittamisesta todella nautti. Päivän jälkeen kotona tuntui, että vieläkin olisi voinut soittaa.

9 Rankan harjoitusviikon jälkeen lauantai koitti vihdoin. Kymmeneltä kokoonnuimme jälleen areenalle kenraaliharjoitukseen. Vielä tehtiin viimeisiä hienosäätöjä. Kahdentoista maissa olimme aloittelemassa yhtä Rajattomien soolokappaletta. Melkein aloimme jo soittaa, mutta yllätyksenä Rajaton saapuikin jo lavalle valtavien aplodien ja kuoron tekemien aaltojen saattelemana. Tunne oli hieno, ja yhtyeen laulu kuulosti juuri niin hienolta kuin levylläkin. Tästä oli hyvä lähteä itse konserttiin. Kenraalin jälkeen lähdimme valmistautumaan kukin omiin suuntiimme, mutta reilusti tunti ennen konserttia palailimme areenalle. Pukuhuoneessa tunnelma alkoi tiivistyä, käytävillä kuljeskeli jokseenkin hermostunutta väkeä, mutta naurua riitti edelleen. Asettuessamme paikoillemme oli huimaa ajatella sitä, kuinka monta ihmistä työmme jälkiä oli seuraamassa. Ensimmäisen kappaleen aikana sitä ei vielä tajunnut, koska näkyvyyden yleisöön peitti efektisavu, mutta ensimmäiset aplodit herättivät todellisuuteen. Jos aika oli harjoituksissa kulunut nopsaan, konsertissa se vain hujahti ohitse. Mutta hienoa se oli! Ei mitään sellaista, mitä Forssassa tai Huittisissa olisi voinut kokea. Lukioaikanamme ehdimme todennäköisesti kokea vielä toisenkin Valon ajan, ja sitä odotamme jo innolla. Viimevuotisesta jäivät mieleen upeat muistot. Opimme myös vaihtamaan nuottivaloon lampun. Tunnetusti yksi alttoviulisti ei tähän tehtävään riitä, vaan niitä tarvitaan kaksi. Ja ehkä muutama sellisti ja kapellimestari apuun. Mutta eihän kukaan yksin olisikaan mitään! :) (Ei ainakaan Henrietta...) (Ok, no ei kyllä Emmikään!) Henrietta Bondfolk & Emmi Hakala Tämän aukeaman kuvat: Sanna Rantanen

10 Yhteystiedot Opettajat Aila Arola (alakoulu) Riitta Hietanen (alakoulu) Timo Lehtovaara (yläkoulu & lukio) Anni Susi (yläkoulu & lukio) Essi Hirvonen (lukio & yläkoulu) Kari Jantunen (lukio & yläkoulu) Rehtorit Kaisu Metsä-Tokila (alakoulu) Tuomas Nousiainen (yläkoulu) Jouko Kauppinen (lukio) Intendentti Krista Leivo (yläkoulu & lukio) Alakoulun tuki Janne Auvinen - 6e (puheenjohtaja) Miia Auvinen - 6e Anu Hakala - 5e Kirsi Marja Hakala - 4e kirsi Elina Klimscheffskij - 5e Hanna Kostiainen - 3f Eeva Kärki Timo Lehtinen - 5e Terhi Lehtovaara - 3e Salla Leino - 3e Jari Nolvi - 3e Kaisa Pihlakivi-Helin - 4e Sanna Rantanen - 4e (taloudenhoitaja) Satu Rislakki - 5e Anna-mari Salmivalli Satu Suoranta - 4e Marju Toivonen - 6e Tiina Tuominen - 3f Yläkoulun ja lukion tuki Auvinen Janne - I (puheenjohtaja) Miia Auvinen - I Harmaala Riitta - II (varaj.) Elina Klimscheffskij - 8 Kuortti, Riitta-Maria - 7d Maria Kylä-Uppo - 7e Riitta Laine - III (varaj.) Paula Lundberg - I Marjaana Luukkaa - II Elias Meriläinen (oppilasj.) Almut Meyer - II Saarni Mäntynen (oppilasj.) Jari Nolvi 8 Ulla Perksalo - II (varaj.) Jaana Rantala - I (varaj.) Sanna Rantanen - 9e (taloudenhoitaja) Juha Rautiainen - 7e Elina Tenkanen - 9d, II Urho, Rami (varapuheenjohtaja) - 8 lehden koonti & taitto: krista Leivo

11 PUOLALAN KOULUN MUSIIKKILUOKKIEN KEVÄTKONSERTIT Sigyn-sali ke klo 17 & 19 kuva: sxc.hu

12 KEVÄTTÄ KORVASSA Puolalan koulun musiikkiluokkien & Puolalanmäen musiikkilukion gaalakonsertti Turun Konserttitalo pe klo 19 liput 15,- / 10,- ovelta kuva: sxc.hu

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS # &' % % %! " " # % $ # löytyy edullisen, mutta kalliin näköisen yhtenäisasukokonaisuuden hankintaan. Ja vielä terveiset kaikille niille, joilla on käsillä haikea kevät. Alakoulu

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Harrastatko itse musiikkia?

Harrastatko itse musiikkia? Ooppera oli sopivan mittainen Ooppera oli liian lyhyt Oopperaan! Suomen Kulttuurirahaston ja Suomen Kansallisoopperan yhteisen Oopperaan!-hankkeen ansiosta noin 6 400 seitsemäsluokkalaista opettajineen

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Heti kun saavuimme Rantakylään, eräs mummo tuli ilmoittamaan meille, että sitä bingon pelluuta pitää sitte olla! Asukkaille oli tiedotettu etukäteen tulostamme,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

TULE MUKAAN! KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT

TULE MUKAAN! KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT TULE MUKAAN! KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT Tervetuloa kuulemaan ja kyselemään musiikkiluokalla opiskelusta sekä nauttimaan nykyisten musiikkiluokkalaisten esityksistä ti 28.2.2012 klo 18.30 Kirkonkylän koulun

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Marraskuun tapahtumat

Marraskuun tapahtumat Marraskuu on jo onnellisesti takanapäin ja joulu on ihan kohta ovella. Marraskuun tapahtumat Ennen syyskokouksen alkua Tuulia Alanen-Brandt piti mielenkiintoisen luennon vartalon mittalinjoista ja esitteli

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 he taisivat pitää vapaa-ajasta, jolloin pelattiin biljardia, pingistä ja Xbox:lla. Taikaleiri Ensimmäiset työpäivämme

Lisätiedot

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä LEIKIN VOIMA 16.1.2015 Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä Leikkiagenttien matkat - Ryhmä on mukana Vantaan leikkipilotti- hankkeessa mukana Leikkiagentteina

Lisätiedot

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla.

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. MAANANTAI 21.1. KLO PAJAN NIMI SISÄLTÖ HUONE OPETTAJA HUOMIOITAVAA Mukana 12.25 13.05 Ilona, Maria, 13.25 14.05 Tehtävärata

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

2/2011 I N F O R M E Z Z O

2/2011 I N F O R M E Z Z O 2/2011 I N F O R M E Z Z O SYKSYÄ VAAN! Vauhti on kova, kuten aina syksyllä, mutta olisikohan niin, että kulttuuriloppuvuoden tapahtumien määrä on nyt entistäkin suurempi. Ainakin työtä ja toimintaa on

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

2.12.2011. Titta Hänninen

2.12.2011. Titta Hänninen 2.12.2011 Titta Hänninen Kotitehtävätekstit! Palauta viimeistään, viimeistään, viimeistään ensi viikolla (koska meillä on viimeinen tunti)! OHJE JEŠTĔ JEDNOU: 1. Etsi internetistä jokin suomenkielinen

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

MIKAN SALAISUUS. Teksti Per Dunsö, kuvat Janne Harju

MIKAN SALAISUUS. Teksti Per Dunsö, kuvat Janne Harju Mika on reipas 6-vuotias jalkapalloa rakastava poika. Hänen paras ystävänsä on Lotta joka pelaa Mikan kanssa samassa joukkueessa. Heidän joukkueensa nimi on Nappulat. Nappulalaiset ovat päässeet mukaan

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta

Lisätiedot

Maanantai 13.7.2015. Tiistai 14.7.2015

Maanantai 13.7.2015. Tiistai 14.7.2015 Maanantai 13.7.2015 Viikko startattiin käyntiin Anttolan palvelukeskuksen asiakkaiden kanssa. Menossa mukana meitä oli kuuden sijaan viisi, mutta kaikki selvisivät kuitenkin hengissä kovasta ikävästään

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Leikkipuistomme tavoitteena on tarjota lapsille tuttu, turvallinen, virikkeellinen ja monipuolisesti palveleva ympäristö.

Leikkipuistomme tavoitteena on tarjota lapsille tuttu, turvallinen, virikkeellinen ja monipuolisesti palveleva ympäristö. KUUSISTON LEIKKIPUISTON TOIMINTASUUNNITELMA KEVÄÄLLE 2016. Leikkipuistomme tavoitteena on tarjota lapsille tuttu, turvallinen, virikkeellinen ja monipuolisesti palveleva ympäristö. Lasten kanssa puistossamme

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 Sateisena marraskuisena perjantai-iltapäivänä kokoonnuimme Oulun rautatieasemalle Tampereen teatterimatkalle lähtöön. Asemalla jaettiin kirje, mikä

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Railakas kouluvuosi pursuaa seikkailuja, yllätyksiä, musiikkia, laulua ja tanssia

Railakas kouluvuosi pursuaa seikkailuja, yllätyksiä, musiikkia, laulua ja tanssia 1 Ella-kirjat ovat naurettavia kirjoja, ja sellaisiksi ne on tarkoitettukin. Nauru, huumori, on kuin kieli, jolla voi puhua yhtä aikaa monenikäisille. Kun yhteinen lukuhetki keskeytyy siihen, että lapsi

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali Kaikkien Ahmoon koulun oppilaiden kuuleminen lukuvuonna 2014-2015 1. Oppilasneuvostojen kuuleminen Ahmoo 28.1.2015 Mukana Silja Silvennoinen ja Eija Pajarinen Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja

Lisätiedot

Piristyspartio. Viikko 3. Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat

Piristyspartio. Viikko 3. Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat Piristyspartio Viikko 3 Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat Maanantaiaamuna suuntasimme kohti Anttolaa. Vastaanotto oli lämmin sekä ystävällinen ja tunsimme itsemme tervetulleiksi. Aloitimme

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 2# lokakuu 2010 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Koulumme 2 4lk:n oppilaista

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Kotikonsertti. Sen jälkeen Mari lauloi Jonnen kitaran säestyksellä Juha Tapion Kaksi vanha puuta. Marin soolo-laulun kertosäe on:

Kotikonsertti. Sen jälkeen Mari lauloi Jonnen kitaran säestyksellä Juha Tapion Kaksi vanha puuta. Marin soolo-laulun kertosäe on: Kotikonsertti Sunnuntaina, 26.1.2014 klo 15.00 oli kotikonsertin aikaa. Konsertti järjestettiin 94-vuotispäivän kunniaaksi. Päivänsankarin vieraina olivat lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset. Mukana

Lisätiedot

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011 q-toset 6a-luokan lehti numero 2/2011 Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja Kirsi Jokela Mitä koulua kävitte? -Kävin Sorvaston koulua. Millaista siellä oli? -Tosi kivaa. Siellä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013 Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

Pöllönkankaan verkkokohina

Pöllönkankaan verkkokohina Pöllönkankaan verkkokohina 2011-2012 Ensimmäinen luokka Pöllöjä liikkeellä Pöllönkankaalla ... ihan joka puolella! Talvikaupunkeja Talvella Pipo päässä... lapaset kädessä! Lentävää grafiikkaa Kevättä

Lisätiedot

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Etelä-Savon RAMPE osahankkeessa toteutettiin moniammatillisen tiimityön valmennusta simulaatio oppimisympäristössä

Lisätiedot

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI Vuosien 2007 09 ja nykyisen valtuuskunnan jäsenet kokoontuivat yhteiseen juhlakokoukseen. JUHLAVUOSI Lääkäriliitto juhli näyttävästi Lääkäriliitto juhli 100-vuotista taivaltaan 26.2. monin eri tavoin.

Lisätiedot

Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010

Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010 Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010 Mestari Liun oppilas Huan Jian Guilinista vieraili Helsingissä 21.6-3.7.2010 välisenä aikana. Hän tutustui Helsinkiin ja sen ympäristöön sekä myös Lahteen

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10 SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle

Lisätiedot

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Kokemuksia kerhotoiminnasta Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA Miten perfekti muodostetaan? Perusmuoto Perfekti 1. verbityyppi ottaa olen, olet, on ottanut, olemme, olette, ovat en ole, et ole, ei ole ottanut emme ole, ette

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana

Lisätiedot

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon!

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Jo vuodesta 2007 lähtien Euroopan Unionin Komissio on järjestänyt EU-maiden 17-vuotiaille lukiolaisille käännöskilpailun,

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 Alakoulujen rehtorit ENSIMMÄISEN VIERAAN KIELEN VALINTA JA MUSIIKKILUOKALLE PYRKIMINEN Tämän kirjeen liitteenä on 2. luokkalaisten vanhemmille jaettava

Lisätiedot