LAPINLAHDEN HELLUNTAISEURAKUNNAN HISTORIA Historian kokosi Mauno Kaatrasalo v Historia päivitti Teuvo Tikkanen v.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAPINLAHDEN HELLUNTAISEURAKUNNAN HISTORIA 1.1.1945-20.11.2015. Historian kokosi Mauno Kaatrasalo v.2005. Historia päivitti Teuvo Tikkanen v."

Transkriptio

1 LAPINLAHDEN HELLUNTAISEURAKUNNAN HISTORIA Historian kokosi Mauno Kaatrasalo v Historia päivitti Teuvo Tikkanen v.2015 Apostolien tekojen toisen luvun tapahtumat kertovat profeetta Jooelin ennustuksen toteutumisesta jakeissa 1-4. Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi. Lapinlahdella lähes vastaavia tapahtui vuonna 1796, kun Jumalan Pyhä Henki täytti heinäntekijät Telppäsniityllä. Näistä tapahtumista alkoi edelleenkin vaikuttava herännäisyysliike. Nykyisen Helluntaiherätyksen katsotaan saaneen alkunsa vuonna 1906 Los Angelesissa tapahtuneen Pyhän Hengen vuodatuksen kautta. Helluntaiherätyksen syntymiseen ja sen omaksumiin opillisiin näkemyksiin vaikuttivat merkittävästi metodistit (pyhitysliike). Suomeen tämän herätyksen toi norjalainen metodistipastori T.B. Barrat vuonna Uuden herätyksen yhtenä uranuurtajana Suomessa ja täällä Savossa on ollut lapinlahtelaissyntyinen sanomalehtimies *)Pekka Brofelt. Kirjoituksissaan hän oli toivonut voimallisia helluntaituulia Suomeen jo ennen Barratin ensimmäistä vierailua Suomessa. Kiertävät helluntaijulistajat aloittavat työn Lapinlahdella 1920-luvulta lähtien tiedetään helluntaijulistajia liikkuneen Lapinlahdella luvulla kuopiolaiset Niilo Heimonen ja Vilho Soininen tekivät evankelioimismatkan Lapinlahdelle polkupyörillä. Viljam Kuosmanen kävi myös noina vuosina julistamassa evankeliumin sanomaa Lapinlahden pitäjässä. Hänen julistuksensa seurauksena ihmisiä alkoi tulla uskoon. Näin tapahtui mm. Mäkikylässä vuonna Vastauskoon tulleet kävivät Raamatullisella upotuskasteella ja liittyivät Kuopion Eelim-seurakuntaan, ja toimivat sen seurakunnan alaisuudessa rukouspiirinä. Vuodesta 1940 alkaen voidaan puhua suuremmasta herätyksestä, jolloin mm. Pitkälänmäen Kiiskilän isäntä tuli uskoon, jonka seurauksena Kiiskilän talosta tuli uskovien kokoontumispaikka Mäkikylän Haapamäen talon ohella. Jatkosodan aikana Lapinlahdelle tuli evankelista Hilja Hytönen. Hänen työnsä tuloksena uskovien joukko kasvoi. Vuonna 1943 Hytösen kokouksessa tuli uskoon lomalla ollut sotilas Eino Martikainen, josta tuli myöhemmin useamman seurakunnan paimen.

2 Seurakunnan perustaminen Sodan päätyttyä uskovien lukumäärä oli kasvanut niin paljon, että se mahdollisti seurakunnan perustamisen Lapinlahdelle. Järjestäytymiskokous pidettiin Mäkikylän Haapamäessä Aapeli Korhosen talossa. Seurakunnan nimeksi tuli Lapinlahden Betania ja siihen liittyi 40 jäsentä. Tilaisuudessa olivat mukana saarnaajat Viljam Kuosmanen ja Akseli Puhakainen sekä Kuopion Eelimseurakunnan edustajana vanginvartija Paavo Riekkinen. Lapinlahden Betania-seurakunnan johtajaksi ja saarnaajaksi nimitettiin omasta keskuudesta Einari Korhonen. Hänen avukseen vastuuta kantamaan seurakunnan vanhimmistoon tulivat Aapeli Korhonen, Juho Martikainen ja Lauri Ryhänen. Edellä mainittujen lisäksi on korostettava vierailevien saarnaajien Lauri Hytösen ja Verner Katilan osuutta julistus- ja opetustyössä seurakunnan synty- ja alkuvaiheissa. Seurakunnan keskuudessa kasvoi myös omia julistajia. kun Aapeli ja Einari Korhosen lisäksi Martikaisen veljekset Eino ja Veikko osallistuivat julistustyöhön oman työnsä ohella. Alkuajan toimintaa Lapinlahdella, Varpaisjärvellä ja Sonkajärvellä Aluksi seurakunnan toiminta keskittyi Mäkikylään, Pitkälänmäkeen sekä Kiukonmäen ja Horsmanmäen alueille. Seurakunnan ensimmäinen tilaisuus Lapinlahden kirkonkylällä pidettiin kesällä vuonna 1947 kansakoululla. Uusien alueiden evankelioimiseksi Eino Martikainen perheineen muutti Varpaisjärvelle vuonna Siitä lähtien Varpaisjärvi on kuulunut seurakunnan työalueeseen. Siellä seurakunta vuokrasi kokoontumistilat vuonna Vuonna 2003 kokoonnuttiin uuden kauniin hirrestä tehdyn rukoushuoneen vihkiäisiin. Vuonna 1955 työtä laajennettiin Martikkalaan ja Sonkajärvelle. Sonkajärven helluntaiuskovat kuuluivat Lapinlahden Betania-seurakuntaan vuoteen 1972 saakka. Vuonna -56 vuosikokous oli päättänyt: Äitien leiripäivät päätettiin järjestää, jos vähintään 20 äitiä ilmoittautuu ennen toukokuu loppua. Saman sisältöinen pykälä toistui -57, ja noista vuosista lähtien Lapinlahdella pidettiinkin syksyisin kuuluisat ja perinteiset perheenäitien raamattupäivät. 80-luvulla käytäntö hiipui, mutta sen jälkeen on ollut sisar/naistenpäiviä. Lapinlahden helluntaiseurakunnan toiminnan keskeisiä piirteitä Seurakuntamme keskeisiä toimintoja on alusta lähtien ollut evankeliumin julistaminen eri tavoilla ja monipuolinen toiminta lasten ja nuorten parissa sekä lähetystyö. Seurakunnan alkuaikoina järjestettiin kesäisin telttakokouksia eri puolille Lapinlahtea ja Varpaisjärveä. Nykyisin seurakunta järjestää erilaisia teematilaisuuksia kuten, Lauluista kaunein tilaisuudet, matka ensimmäiseen Jouluun-näytännöt. Seurakunta osallistuu Aika-Taika tapahtumaan ja on järjestämässä Lapsellisten Lapinlahti perhemessua toisten yhteistyötahojen kanssa.

3 Lapinlahden helluntaiseurakunnan järjestämät lasten kesäleirit on tullut tunnetuksi paikkakunnalla yli 50 vuoden aikana. Lastenleiri kokoa edelleen kesäisin lähes 90 lasta yliseurakuntarajojen. Lapinlahden helluntaiseurakunta tunnetaan myös yhteiskristillisestä toiminnastaan, johon liittyy olennaisesti seurakuntien Yhteyspäivät niminen tapahtuma. Tämä vuosittainen tapahtuma on huomioitu valtakunnallisesti Suomen ekumeenisen neuvoston myöntämällä Vuoden ekumeeninen teko tunnustuspalkinnolla. Palkinto myönnettiin Lapinlahden helluntai- ja Lapinlahden evl.- ja Iisalmen ortodoksi seurakunnille. Yhteyspäivien järjestämiseen osallistuu nykyisin myös Iisalmen vapaaseurakunta. Lapinlahden helluntaiseurakunnan julkikuvaan kuuluu myös miellyttäväksi koettu musiikkija kuorotoiminta. Seurakunnan kuoroa johtaa Pekka Korhonen. Seurakunnan lauluryhmät käyvät laulamassa säännöllisesi Lapinlahden terveyskeskuksessa ja Haminamäen palvelutalolla. Seurakunnan Lapsikuoron on esiintynyt keväisin Vapputapahtumassa ja syksyllä Lapsellisten Lapinlahti tapahtumassa, lapsikuoroa johtaa Jani Korhonen. Seurakunnan hengellistä toimintaa johtaa seurakunnan vanhimmisto yhdessä seurakunnan pastorin kanssa. Seurakunnan taloudesta vastaa Lapinlahden Betania ry:n hallitus, jonka puheenjohtajana toimii tällä hetkellä Petri Korhonen. Lisäksi seurakunnan eri toimintoja luotsaavat monet työtiimit, jotka koostuvat seurakunnan jäsenistä. Lapinlahden helluntaiseurakunnassa on tällä hetkellä kolme palkattua työntekijää: seurakunnan pastori toimii Teuvo Tikkanen, nuorisotyöntekijä Samuel Grönholm ja osa-aikainen diakoniatyöntekijä Robert Knapp. Seurakuntaan kuuluu 218 jäsentä. Seurakunnan hengellinen elämä ja opetus perustuvat Raamattuun Seurakunnan sisäisen rakentumisen perustana ovat Jeesuksen ristinkuolema syntiemme sovitukseksi ja Jeesuksen ylösnousemus kuolleista vanhurskauttamisemme tähden. Opetamme seurakuntaa uuden testamentin evankeliumien ja apostolisten kirjoitusten mukaan, joiden perusteella Jeesus Kristus itse on seurakunnan perusta ja kulmakivi. Opetamme seurakunnalle myös Jumalan kolmannen persoonan Pyhän Hengen työstä ihmisen sydämessä ja Pyhän Hengen jakamista armolahjoista ja niiden toiminnasta seurakunnan keskellä. Seurakunnan sunnuntaiset päivätilaisuudet ja torstain rukousiltojen ja pienryhmien kokoontumisille on keskeinen merkitys seurakunnan keskinäisen yhteyden vaalimisessa. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille. Seurakunnan lapsi- ja nuorisotyö Lapsi- ja nuorisotyötä on pidetty hyvin tärkeässä asemassa seurakunnan perustamisesta asti. Vuodesta 1955 lähtien on järjestetty lastenleirejä kesäisin. Sen lisäksi lukuisia nuorisopäiviä on järjestetty vuosikymmenien saatossa. Talviaikaan ovat toimineet lasten pyhäkoulut 50-luvulta alkaen. Pyhäkoulut muuttuivat 1970 luvulla arki-iltojen kerhoiksi ja niitä pidetään nykyään eri-ikäisille lapsille. Vuodesta 1989 seurakunnalla oli käytössä Hyvä Sanoma -bussi, josta jaettiin sanaa ja soppaa Lapinlahden ja Varpaisjärven nuorille.

4 Nykyisin lapsi- ja nuorisotyö on saavuttanut yhä keskeisemmän aseman seurakunnan keskellä. Sitä ovat luotsanneet vuodesta 1999 Ari Koski vuoden 2004 lopulle ja hänen seuraajanaan oli Riku Kaatrasalo. Rikun jälkeen tehtävässä palveli Miikka Hietanen ja vuodesta 2007 alkaen Jani Rantanen. Janin siirtyessä seurakunnan pastoriksi vuonna 2009, tehtävän otti vastaan hänen puolisonsa Hanna Rantanen. Hanna toimi lapsi- ja nuorisotyössä vuoteen Anu Niskanen-Similä työskenteli tehtävässä vuosina Anun ollessa äitiyslomalla, tehtävää hoiti Markku Mustonen alkaen tehtävän otti vastaan Samuel Grönholm. Seurakunnan lähetystyö Lapinlahden helluntaiseurakuntaa voidaan hyvällä syyllä kutsua myös lähetysseurakunnaksi. Alussa seurakunta osallistui savon helluntaiseurakuntien yhteisten lähettien kannattamiseen. Heitä ovat olleet: Hilja Nikkanen Singaporessa, Helvi Kokkonen Japanissa, Raili ja Aarno Salmenkivi Thaimaassa sekä Aino ja Kyösti Roininen Etiopiassa. Lapinlahden helluntaiseurakunnan omina lähetystyöntekijöinä ovat toimineet: Vuokko ja Heikki Alastalo Singaporessa vuosina Riitta ja Kari Karhu lähetyslentäjän tehtävissä Tansaniassa v ja Etiopiassa sekä Papua Uusi Guinealla v Lapinlahden pitkäkestoisin lähetyskannatus alkoi v kun Tarja ja Kari Honkanen muuttivat perheineen lähetystyöhön Itävaltaan. Honkasten työjakso päättyi kesäkuussa Anja ja Kauko Rajan toimiessa seurakunnan työssä ja vielä eläkkeelläkin ollessaan he järjestivät ahkerasti lähetysmyyjäisiä ja Israel-iltoja. Rajat toimivat myös pitkään matkanjohtajina Israelin matkoilla ja juurruttivat tällä toiminnallaan Israel -rakkauden monen seurakuntalaisen sydämeen. Vuonna 2001 Minna Väisänen oli vuoden ajan lähettilasten opettajana Laosissa ja puoli vuotta lapsityön kehittämistyössä Intiassa, v Minna suoritti mittavan diakoniatyyppisen projektin omassa seurakunnassa. Lapinlahdelta ja Varpaisjärveltä kotoisin olevat seurakuntalaiset ovat osallistuneet myöskin Mongolian kristillisen radiotalon rakentamiseen. Heitä ovat olleet mm. Juhani ja Leila Kaatrasalo, Veikko Mehtonen, Tauno Lappalainen ja Matti Roivainen. Vuodesta 1992 alkaen Kati ja Pauli Kaatrasalo ovat tehneet avustus- ja julistustyötä Venäjän Karjalassa Jyskyjärvellä ja Borovoissa. Vuonna 2002 Jyskyjärvelle valmistui Lapinlahtelaisten rakentamana kaunis rukoushuone Pauli Kaatrasalon johtaessa rakennustöitä. Jyskyjärvelle syntyi myös hengellisen työn kautta oma seurakunta. Lapinlahtelaiset ovat osallistuneet myös Kalevalan hirsikirkon rakentamiseen, joka valmistui vuonna -96. Samana vuonna saatiin Borovoihin oma kokoushuone. Seurakuntamme on tukenut taloudellisesti hengellistä työtä Borovoissa, Jyskyjärvellä ja Sortavalan Raamattuinstituutin ja Belomorskin KAN-kodin työtä v.1995 saakka.

5 Viime aikoina seurakunnan vapaaehtoiset rakennusmiehet ovat osallistuneet myös Belomorskin uuden rukoushuoneen rakentamiseen. Monet vapaaehtoiset seurakuntalaiset ovat osallistuneet myös Israelissa Jad Hashmoon valmistuneen Raamattukodin rakentamiseen ym. remontteihin.. Jussi Kaatrasalo ja Veikko Mehtonen ovat käyneet Fidan organisoimilla remontti- ja rakennus-matkoilla Brasiliassa ja Pohjois-Koreassa. Marja Liisa ja Heikki Lappalaisen työtä on tuettu heidän tehdessä hammasklinikkaja evankeliointimatkoja Aasiaan, Afrikkaan ja Intiaan. Seurakuntamme kannattaa tällä hetkellä Johanna ja Sacsha Wyrwallien työtä CTSraamattukoulun opetustyössä Brysselissä. Olemme myös tukeneet yhdessä Fidan International kanssa Katja ja Timo Köykän perhettä kehitysaputyössä Jordaniassa vuodesta Projekti päättyy tämän vuoden joulukuussa. Seurakunnan paimenia ja työntekijöitä Seurakunnan ensimmäisiä työntekijöitä kutsuttiin saarnaajiksi tai paimeniksi, nykyisin heitä kutsutaan seurakunnan pastoreiksi. Seurakunnan ensimmäinen saarnaajana oli Einari Korhonen vuosina Einari Korhosen siirryttyä Järvenpään helluntaiseurakunnan pitkäaikaiseksi paimeneksi hänen seuraajakseen tuli Eino Martikainen. Eino Martikainen johti seurakuntaa seuraavat 15 vuotta. Vuonna 1969 seurakunnan saarnaajaksi kutsuttiin Toivo Rimpeläinen Suonenjoelta. Hän johti seurakuntaa seuraavat viisi ja puoli vuotta.. Vuonna 1974 Seurakunnan evankelistana toiminut Veikko Kokkonen valittiin seurakunnan saarnaajaksi. Kokkonen palveli tässä tehtävässä vuoteen Vuonna 1981 Tapio Sopanen kutsuttiin Kuopiosta seurakunnan johtoon. Sopasen kausi kesti lähes 5 vuotta Vuonna 1985 Seurakunnan uutena paimenena aloitti seurakunnan evankelista Kauko Raja. Kauko jäi eläkkeelle vuonna Seurakunnan työ jäi pariksi vuodeksi vanhimmiston vastuulle, Toivo Rimpeläisen avustamana. Vuonna 1991 seurakunnan paimeneksi nimitettiin omasta keskuudesta Esko Nissinen. Esko Nissinen palveli seurakunnan pastorina seuraavat 20 vuotta. Eskon ollessa vuorotteluvapaalle vuonna 2009, seurakunnan pastorina palveli Jani Rantanen. Eskon jäädessä eläkkeelle Jani Rantanen toimi pastorina vuoden 2011 tammikuuhun saakka.

6 Seurakunnan nykyinen pastori Teuvo Tikkanen aloitti työnsä helmikuun alussa vuonna Seurakunnan muita työntekijöitä Vuosikymmenten saatossa Lapinlahden helluntaiseurakunnassa on toiminut suuri joukko evankelistoja sekä nuoria työntekijöitä oppimassa seurakuntatyötä, heitä ovat olleet. Akseli Hirvaskoski, Juhani Pesu, Smertsi Takkunen, Urpo Järvinen, Martti Leppisaari, Frans Hartikainen, Aili Nieminen, Eira Kettunen, Kauko Vihavainen, Anna-Liisa Huttunen, Martti Halmemies, Bertta Kumpulainen, Liisa Mustonen, Jenny Tuovinen Sonkajärvellä, Aune ja Toivo Rimpeläinen sekä Anja ja Kauko Raja, Tuomo ja Tuulikki Tikkanen ja Raili Juntunen. Helluntaiseurakunnissa on vallalla raamatullinen käsite yleisestä pappeudesta. Sen mukaisesti kaikessa toiminnassa palkattujen työntekijöiden ohelle vastuuta kantavat seurakuntalaisista koostuva vapaaehtoisten joukko. Kiinteistöjen historiaa Lapinlahdella Vuonna 1951 Einari Korhonen ja muutamat seurakuntalaiset hankkivat omistukseensa talon nykyisen Linnansalmentie 5 paikalta. Siihen taloon kunnostettiin kokoushuone ja saarnaajan asunto. Seuraavana vuonna perustettu rukoushuoneyhdistys Lapinlahden Betania ry. lunasti talon nimiinsä yksityisiltä seurakunnan jäseniltä. Kymmenessä vuodessa pikku Betania kävi ahtaaksi ja rukoushuoneyhdistys osti vuonna 1962 urheiluseuralta Mäentalon. Talkoovoimin kunnostetussa rakennuksessa oli tilaa seurakunnan toiminnalle, saarnaajan asunnolle ja vuokralaisille. Vuonna 1975 tehtiin Lapinlahden kunnan kanssa vaihtokauppa, jolloin Mäentalon alue siirtyi kunnan omistukseen ja Lapinlahden helluntaiseurakunta sai ostaa edullisesti vanhan Terveystalon tontteineen Kumminkujalta. Seurakunta rakensi Terveystalon viereen uuden rukoushuoneen v.1976 Paavo Martikaisen toimiessa silloin rukoushuoneyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana. Vanhan terveystalon asuin-talo on toiminut seurakunnan vuokra-talona ja terveystalona toiminut siipirakennus on saneerattu seurakunnan lapsi- ja nuorisotiloiksi. Uusittu rukoushuone V.1976 rakennettu rukoushuone koki tämän vuoden kesä-syyskuun aikana suuren muodonmuutoksen. Rakennuksen kattokaltevuutta muutettiin ja sen kaikki ulkoseinät uusittiin rakennusliike Rapakkojoen kauppa Oy:n urakoimana. Remontin lopulliseksi hinnaksi tuli euroa. Sisätiloissa toteutettiin tarvittavia uudistuksia seurakunnan osaavan väen toimesta talkootyönä. Kesän aikana sisäseinät ja osa kattopinnoista maalattiin ja sekä kokous- että ruokasalin akustiikka parannettiin. Tässä yhteydessä haluan kiittää kaikkia jotka osallistuneet rukoushuoneen remonttitalkoisiin tämän vuoden kesällä ja syksyllä ja sitäkin ennen tehtyihin remontteihin vuosien varrella.

7 *)Juhani Ahon lehtimiesveli, Pekka Brofeldt sai karkotusmääräyksen 1903 Suomen kenraalikuvernööri Bobrikovilta kriittisten kirjoitustensa takia, joissa hän oli ajanut tinkimättä Suomen itsenäisyyden aatetta. Poliittisen aktiivisuutensa vuoksi myös hänen veljensä, Kalle Aho koki sama kohtatalon ja hän matkusti karkotukseen Yhdysvaltoihin v Pekka Brofeldt karkotettiin pois Suomesta vuosiksi , jolloin hän oleili Ruotsissa. Siellä ollessaan hän koki voimallisen hengellisen herätyksen. Suomeen palattuaan v.1905, hänestä tuli Kotimaa-lehden ensimmäinen päätoimittaja, tästä tehtävästä hän joutui eroamaan vuonna 1910 linjaerimielisyyksien takia. Yhtenä syynä tähän olivat Pekka Brofeldtin Kotimaa-lehdessä kirjoittamat artikkelit joissa hän oli uutisoinut näyttävästi Pohjolan-helluntaiapostolina tunnetun Thomas B. Barratin tilaisuuksia Ruotsissa ja Norjassa. Kotimaalehden toimittajan tehtävästä vapauduttuaan Pekka Brofeldtista tuli aktiivinen vaikuttaja helluntaiherätyksen alku-vuosikymmeninä Suomessa, siksi häntä voidaankin pitää yhtenä Suomen helluntailiikkeen isähahmoista (Wikipedia ym. tietolähteet)).

Yhteys 2. LAPINLAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA www.lapinlahdenhelluntaiseurakunta.fi

Yhteys 2. LAPINLAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA www.lapinlahdenhelluntaiseurakunta.fi YHTEYS Lapinlahden Helluntaiseurakunnan tiedotuslehti Heinäkuu 2012 LAPINLAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA www.lapinlahdenhelluntaiseurakunta.fi YH TE YS -l e h ti ilmestyy kuukauden 1. sunnuntaina. Aineisto

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

SUOMEN HELLUNTAIKIRKKO

SUOMEN HELLUNTAIKIRKKO SUOMEN HELLUNTAIKIRKKO Suomen Helluntaikirkon julkaisuja 2 2014 tekijät, Suomen Helluntaikirkko ja Aikamedia Oy Raamatunlainauksissa on käytetty Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen

Lisätiedot

ARMO. Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote. Lokakuu 2013

ARMO. Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote. Lokakuu 2013 ARMO Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote Lokakuu 2013 Uusia seurakuntaisia Jyrki ja Saija Alanko Jyrki Alanko on aloittanut osaaikaisena pastorina Hattulan Kotikirkossa 1.8.2013. Hän on syntynyt v.1963

Lisätiedot

M m -2,5 1. Mehenna Kaci Joensuu 13,37. M m -2,5 1. Mikko Perttinä Kuopion Reipas 12,51

M m -2,5 1. Mehenna Kaci Joensuu 13,37. M m -2,5 1. Mikko Perttinä Kuopion Reipas 12,51 Joensuu, Veteraanikansalliset 10.7.2016 M30 100 m -2,5 1. Mehenna Kaci Joensuu 13,37 M35 100 m -2,5 1. Mikko Perttinä Kuopion Reipas 12,51 M35 1500 m 1. Simo Hämäläinen Joensuun Kataja 4.32,61 M35 pituus

Lisätiedot

RUKOUS JA PAASTO AIKA SEURAKUNNASSAMME 5-16.2

RUKOUS JA PAASTO AIKA SEURAKUNNASSAMME 5-16.2 YHTEYS Lapinlahden Helluntaiseurakunnan tiedotuslehti HELMIKUU 2012 Yhteys 1 RUKOUS JA PAASTO AIKA SEURAKUNNASSAMME 5-16.2 LAPINLAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA www.lapinlahdenhelluntaiseurakunta.fi YH TE YS

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti:

Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti: KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti: Aika Ti 1.4.2014 klo 18.30 Paikka Seurakuntatalo, Mykkäläntie 6, 73100 Lapinlahti Osallistujat: Jäsenet

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Miten sinun pääsiäisesi meni? Vietämme tällä hetkellä kristikunnan suurinta ja merkittävintä juhlaa, pääsiäistä.

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

Lapinlahden sukuhaara kotisivuversio TAULU 1 I Johan Laakko (Laacko Lako), s. 1773, k Ollikkala. 1. Puoliso:?????? Lapset: 1.

Lapinlahden sukuhaara kotisivuversio TAULU 1 I Johan Laakko (Laacko Lako), s. 1773, k Ollikkala. 1. Puoliso:?????? Lapset: 1. Lapinlahden sukuhaara kotisivuversio 01.01.2006 TAULU 1 I Johan Laakko (Laacko Lako), s. 1773, k. 19.03.1842 Ollikkala. 1. Puoliso:?????? 1. Magdalena Laakko (Laako), s. 1796. Tauluun 2. 2. Fredrik Laakko

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Lähestymme jälleen pääsiäisen aikaa ja aina se koskettaa

Lisätiedot

1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry

1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry Sija Nimi Seura 1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry 4. Vesa Puotanen Suur-Lappeenrannan

Lisätiedot

Lapinlahden Helluntaiseurakunnan tiedotuslehti YHTEYS SYYSKUU 2013

Lapinlahden Helluntaiseurakunnan tiedotuslehti YHTEYS SYYSKUU 2013 Lapinlahden Helluntaiseurakunnan tiedotuslehti YHTEYS SYYSKUU 2013 LAPINLAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA www.lapinlahdenhelluntaiseurakunta.fi YHTEYS lehti ilmestyy kuukauden 1. sun nuntaina. Aineisto toimitukselle

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

VARPAISJÄRVEN HELLUNTAIRUKOUSPIIRIN 1930-LUVULTA VUOTEEN 2007

VARPAISJÄRVEN HELLUNTAIRUKOUSPIIRIN 1930-LUVULTA VUOTEEN 2007 VARPAISJÄRVEN HELLUNTAIRUKOUSPIIRIN 1930-LUVULTA VUOTEEN 2007 TOIMINTAA Maailmanlaajuista taustaa Seurakunnan syntysanoina voidaan pitää Herramme Jeesuksen Kristuksen voittohuudahdusta Golgatan ristillä:

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

Hirrensyöksy ranking 2015

Hirrensyöksy ranking 2015 Hirrensyöksy ranking 2015 Hirrensyöksy Naiset 15 kg 1 Piia Aaltokoski LepU 7,28 13.6.2015 Muuruvesi 2 Asta Kankaala LepU 6,66 2.8.2015 Leppävirta 3 Pirjo Saukkonen LepU 6,43 13.6.2015 Muuruvesi 4 Heidi

Lisätiedot

Valtuuskunnan vaali 1.-28.10.2013 vaalitulos. Valtuuskunnan jäsenet 2014 2016

Valtuuskunnan vaali 1.-28.10.2013 vaalitulos. Valtuuskunnan jäsenet 2014 2016 Valtuuskunnan vaali 1.-28.10.2013 vaalitulos. Valtuuskunnan jäsenet 2014 2016 Hakala Kalle, Sijaisuuksia Hartikainen Kaisa Karoliina, Siilinjärven kunta, valvontaeläinlääkäri Haukipuro Martta Elisabeth,

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/2019 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkovaltuuston kokous 28.12.2018 Aika tiistai 15.1.2019 klo 17 Paikka Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahokatu

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

Voimakiekko Voimakiekko Naiset 1,9kg

Voimakiekko Voimakiekko Naiset 1,9kg Voimakiekko Voimakiekko Naiset 1,9kg 1 Piia Aaltokoski LepU 24,16 29.8.2016 Leppävirta 2 Pirjo Saukkonen LepU 23,93 1.8.2016 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Savon Saapas 23,21 30.10.2016 Tervo 4 Asta Kankaala

Lisätiedot

Tukikohdan tila ja tulevaisuus. Markku Kellomäki 25.1.2009

Tukikohdan tila ja tulevaisuus. Markku Kellomäki 25.1.2009 Tukikohdan tila ja tulevaisuus Markku Kellomäki 25.1.2009 Mikä Tukikohta on? Tukikohta on kristillinen paikallisseurakunta, joka on osa Kuopion helluntaiseurakuntaa Seurakunnan talousjohto Rukoushuoneyhdistys

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 117 Kääriäinen, Seppo KESK 608 3506,000 VTT, kansanedustaja 2. 31 Eestilä, Markku KOK 276 1770,000 kansanedustaja,

Lisätiedot

Veikon toimituskunnat 1935-1975

Veikon toimituskunnat 1935-1975 Veikon toimituskunnat 1935-1975 1935-1936 Esko R. Joki Opettajamatrikkeli Veikko Itkonen 3330 Harri Wendelin 3319 Erkki Kario 3530 Eino Salmi 3283 Ola Österholm 3557 Kauko Pennanen 3347 Ukko Saraste 3473

Lisätiedot

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä?

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä? Ilmestys (kr. Αποκαλυψις) tarkoittaa verhon pois ottamista. Emme näe verhottuja asioita ennen niiden paljastumista, ilmoittamista. Jumala on aina paljastanut omilleen sen, mikä on tarpeen tietää tulevaisuudesta.

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Sami Päiväniemi Veljmiehet 742 (3) + 732 (3) 1474 (6) 2. Samuli Haverinen Veljmiehet 750 (54) + 681 (54) 1431 (108) 3. Joonas Jehkinen Mainarit 719 (0) + 702 (0) 1421 (0) 4. Tomas Käyhkö Mainarit

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset 1(5) SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset Rullaluistelu 300m, miehet 1)Tommi Lahti If Femman 50,7 1) Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 31,2 1) Urmas Leirost Lahden

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA 5.3.2019 NAISET Y 80 1. HALINEN HANNA OTAVAN SEUDUN ELÄKKEENS 0,198 2. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKEENSAAJAT 0,152 3. VENÄLÄINEN EEDIT HAUKIVUOREN ELÄKKEENSAAJAT

Lisätiedot

Testi Testi Testi

Testi Testi Testi Testi 20 13.1.1990 Pentti Hiirijoki 48:48:00 11 Juha Haapamäki 41:19:00 11 Timo Santamäki 42:12:00 11 Pasi Ulven 48:55:00 11 Toivo Paunuvuori 35:57:00 7 Taisto Haapamäki 31:08:00 7 Juhani Ketamo 33:27:00

Lisätiedot

29 Tähkäpää Markku Kärpänen Tähkäpää Markku 174 Ei osallistunut 136 Ei osallistunut Tähkäpää Markku LK Kärpänen Tähkäpää Markku 174 Ei

29 Tähkäpää Markku Kärpänen Tähkäpää Markku 174 Ei osallistunut 136 Ei osallistunut Tähkäpää Markku LK Kärpänen Tähkäpää Markku 174 Ei Sija Sukunimi Etunimi Kerho. kisa. kisa. Kisa. kisa Yhteensä Suominen Sofia HIK Suominen Sofia 09 Ei osallistunut Ei osallistunut 6 6 Immonen Henri LK Tintti Immonen Henri 0 Ei osallistunut 75 Ei osallistunut

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

Reserviläisliiton ampumamestaruus Tiivistelmä

Reserviläisliiton ampumamestaruus Tiivistelmä Reserviläisliiton ampumamestaruus 2007 - Tiivistelmä Yleismestaruus 1 Varsinais-Suomi 12641 2 Kymenlaakso 12567 3 Pohjois-Karjala 11758 Pienoispistooli H 1 Arvi Heikkilä Pir 574 2 Ismo Mäntysalo V-S 572

Lisätiedot

LAITURIPILKKI v. 2007

LAITURIPILKKI v. 2007 LAITURIPILKKI v. 2007 1.12.2007 LAITURIPILKKI Lappeenrannan satama 1 Vuokko Sirkiä 1685 gr 2 Marketta Huustonen 1370 gr 3 Aili Jäppinen 1240 gr 4 Lahja Salmi 1090 gr 5 Varpu Korhonen 1065 gr 6 Mirja Huotilainen

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

nro nimi lasten ikä lähtöpaikka

nro nimi lasten ikä lähtöpaikka 21.01.2010 klo 15.30 yhteyshenkilö Makkonen Yrjö puh.0400570255 BUSSI NRO1 nro nimi lasten ikä lähtöpaikka 49kpl LAPINLAHTI S-MARKET klo 8:50 bussivastaava 2 Kolehmainen Mika Peltosalmi 044-3020514 18

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

Juhannusjuoksu perjantai 21. kesäkuuta (GMT+3) - Viralliset tulokset

Juhannusjuoksu perjantai 21. kesäkuuta (GMT+3) - Viralliset tulokset Juhannusjuoksu perjantai 21. kesäkuuta 2019 11.03 (GMT+3) - Viralliset tulokset Kilpailu info Laji: Juoksu Sijainti:, Suomi Lähtötapa: Ryhmä-lähtö manuaalisesti Ryhmät: Määritelty Kilpailijoita: 83 Ajanottolaite:

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Messuan Historia. on nis tuu.

Messuan Historia. on nis tuu. on nis tuu. Messua - kunnianhimoa ja yrittämistä vuodesta 1961 Messuan juuret kumpuavat 1960-luvulta, kun jo kolmannen polven omistajiemme Eriikka Kalliokosken ja Jonna Simolan isoisä Esko Arvelin perusti

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa) 06.05.2006 (HK) 1 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 78 5 11 7 15 20 13 20 2 Tanninen Jukka n Kyykkä 73 13 9 13 7 13 5 10 15 12 3 Juvonen Jyrki n Kyykkä 67 15 11 11 0 9 12

Lisätiedot

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI SRK Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI 1.1.2016 ERI- IKÄISILLE Ikkunoita erilaisiin elämäntilanteisiin, Elämänpolulla 15 Löysin Jumalan

Lisätiedot

Tulokset LAITURIPILKKI Rapasaari

Tulokset LAITURIPILKKI Rapasaari Tulokset 6.12.2008 LAITURIPILKKI Rapasaari 1 Marketta Mustonen 1425gr 2 Salli Härkönen 1415gr 3 Aili Jäppinen 1400gr 4 Edith Teräväinen 1385gr 5 Varpu Korhonen 1335gr 6 Lahja Salmi 1280gr 7 Arja Villanen

Lisätiedot

SAUL SM KP Tampere

SAUL SM KP Tampere SAUL SM 2015 - KP Tampere Tampereen Pyrintö L Ä H T Ö L I S T A Kilpailun sarjat: N30; N35; N40; N45; N50; N55; M30; M35; M40; M45; M50; M55; M60; M65; M70; M75; N60; N65; N70; M80; M85; N30 Naiset 30

Lisätiedot

Toimintakalenteri. helmikuu. Iisalmen Rauhanyhdistys ry

Toimintakalenteri. helmikuu. Iisalmen Rauhanyhdistys ry helmikuu ma 05.02. 17:30 Päiväkerho, Iisalmi Iisalmi, Rauhanyhdistys ti 06.02. 17:30 Päiväkerho, Lapinlahti Lapinlahti, srk-talo ke 07.02. 18:00 Myyjäiset, Iisalmi Iisalmi, Rauhanyhdistys myyjäisryhmät

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss.

Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss. Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss. Lakoin Kirst. Christ. Lapvetel. Räimä. Puoliso: 26.3.1733

Lisätiedot

H 1 Ruokolainen Olli JaRu H60 1 Särssi Mauri RiRu Rantala Hannu JaRu

H 1 Ruokolainen Olli JaRu H60 1 Särssi Mauri RiRu Rantala Hannu JaRu Etelä-Hämeen Reservilupseeripiiri 11-12.6.2016 Pienoiskivääri 60 ls makuu H 1 Ruokolainen Olli JaRu 95 95 98 92 93 92 565 H60 1 Särssi Mauri RiRu 88 88 93 91 92 88 540 2 Rantala Hannu JaRu 87 78 82 76

Lisätiedot

2a Mathias Vänälä b Inga Vänälä. 2c Wendelia Tuovilanlahti. 2d Petrus Tuovilanlahti 10.9.

2a Mathias Vänälä b Inga Vänälä. 2c Wendelia Tuovilanlahti. 2d Petrus Tuovilanlahti 10.9. 2a Mathias 15.2.1739 Vänälä 1739 2b Inga 9.6.1740 Vänälä 2c Wendelia 31.12.1747 Tuovilanlahti 2d Petrus 10.1.1750 Tuovilanlahti 10.9.1794 + Elin Hillutar 18.4.1749 3a Samuel 11.7.1771 Tuovilanlahti4 +

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

TERVEISET. helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET. helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI VAPAUS, MITÄ SE MERKITSEE? Tämä vuosi 2017 on meille suomalaisille juhlavuosi, sata vuotta sitten maamme sai itsenäisyyden.tuohon vuosisataan

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET /vh

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET /vh KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 27.9.2018/vh MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko Huttu SuomVa

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 677 653 643 666 655 11465 (1533) 663 723 685 652 614 643 628 621 597 585 605 581 574 2. Härkönen Heikki PoRa 647 649 644 633 687 11454 (1458) 679 713 685 628 578 578 682 645

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 47, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43, Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 47, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43, Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia Linkopallo Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 47,83 10.7.2010 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43,35 10.7.2010 Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia LepU 42,34 28.6.2010 Leppävirta 4 Ulvi Jurikivi KU-58 35,96

Lisätiedot

RES SM KIVÄÄRILAJIT RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, KIVÄÄRILAJIEN TULOKSET

RES SM KIVÄÄRILAJIT RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, KIVÄÄRILAJIEN TULOKSET RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, KIVÄÄRILAJIEN TULOKSET PIENOISKIVÄÄRI 60 LS KENTTÄAMMUNTA RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMMUNTA (RA 7) PIENOISKIVÄÄRI 3x 20 LS HIRVIAMMUNTA PIENOISKIVÄÄRI 60 LS, lauantai

Lisätiedot

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA KKC 1/2018 Nilsiä 2. KalakukkoSRA KKC 2/18 Outokumpu 3. KalakukkoSRA KKC 3/2018 Siilinjärvi Open results

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

UAY: KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2016 HOLLOLA, HÄLVÄLÄ TULOSLUETTELO, KIVÄÄRILAJIT

UAY: KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2016 HOLLOLA, HÄLVÄLÄ TULOSLUETTELO, KIVÄÄRILAJIT UAY: KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2016 HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 20.-22.6.2016 TULOSLUETTELO, KIVÄÄRILAJIT PALVELUSKIVÄÄRI 10+4+4+4, SARJA Y 1. ylil Matti Laitinen KAI 215 UE 2. kad Joonas Tiira MpKK 206 3. komkapt Jukka

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009 Sivu 1 Joukkue Liitto Yhteensä O V T H KA Paras Ero Tilanne 1 6. 8164 15 7 1 7 544.27 610 2 12. 8151 15 11 0 4 543.40 658-13 3 1. 8151 15 10 1 4 543.40 623-13 4 4. 8091 15 7 1 7 539.40 629-73 5 3. 8087

Lisätiedot

Autonrengas 2018 Naiset 5 kg. Autonrengas 2018 Miehet 6 kg

Autonrengas 2018 Naiset 5 kg. Autonrengas 2018 Miehet 6 kg Autonrengas 2018 Naiset 5 kg 1 Asta Kankaala LepU 15,80 19.7.2018 Varkaus 2 Pirjo Saukkonen LepU 15,70 19.7.2018 Varkaus 3 Riia Toivanen JuKu 13,55 10.6.2018 Juankoski 4 Eila Huuskonen KiurU 11,76 30.3.2018

Lisätiedot

YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH)

YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH) Piirinennätykset 2008 YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys 19.11.2008/KH) MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 633 605 655 629 715 12962 (1662) 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 597 (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 684 627 630 580 658 12928 (1623) 647

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/2019 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkovaltuuston kokous Aika tiistai 15.1.2019 klo 17 18.00 Paikka Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahokatu 18,

Lisätiedot

Melvin Jones Fellow't 107-K

Melvin Jones Fellow't 107-K Melvin Jones Fellow't 107-K NIMI KLUBI AHONEN Juhani AHONEN Seppo ANTTONEN Aimo AROLA Seppo ASIKAINEN Aarne AUTERE Seppo BERGQVIST ESKO BRANDT Ilpo HAAVISTO Seppo HAKULINEN Tuomo HALLIKAINEN Lauri HALLIKAINEN

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg Autonrengas Miehet 6kg

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg Autonrengas Miehet 6kg Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg 1 Ulvi Jurikivi KU-58 14,49 22.9.2012 Leppävirta 2 Piia Aaltokoski LepU 12,88 30.9.2012 Leppävirta 3 Asta Kankaala LepU 12,68 18.8.2012 Leppävirta 4 Anastasia

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvat

Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvat 1(5) SOTILASMESTARI Auvinen Jussi Petri Partanen Vesa Tapio Iisalmi Ronkainen Matti Sakari Iisalmi Tiittanen Juha Antero VÄÄPELI Ahvanainen Juha Pekka Lapinlahti Kahelin Timo Markus Iisalmi Kainulainen

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys Tapahtumakalenteri viikko 06 pe 12.02. 19:00 Raamattuluokka 5 lk. Aihe: Syntiinlankeemus ja lupaus. Paikka: Savela Jukka, Tervaluodontie 23 / 6 lk. Aihe: Abraham uhraa Iisakin. Paikka: Heikki Nauha, Veikkolantie

Lisätiedot

Saappaanheitto 2017 Naiset. Saappaanheitto 2017 Miehet

Saappaanheitto 2017 Naiset. Saappaanheitto 2017 Miehet Saappaanheitto 2017 Naiset 1 Heidi Korkalainen Savon Saapas 41,87 2.7.2017 Pielavesi 2 Virpi Kostama KeiKu 33,46 4.6.2017 Pielavesi 3 Pirjo Saukkonen LepU 33,20 14.4.2017 Kuopio 4 Tanja Saastamoinen Savon

Lisätiedot

Voimakiekko 2018 Voimakiekko Naiset 1,9kg

Voimakiekko 2018 Voimakiekko Naiset 1,9kg Voimakiekko 2018 Voimakiekko Naiset 1,9kg 1 Teija Aho PuPo 26,80 16.6.2018 Leppävirta 2 Pirjo Saukkonen LepU 23,99 28.5.2018 Leppävirta 3 Riia Toivanen JuKu 23,40 10.6.2018 Juankoski 4 Asta Kankaala LepU

Lisätiedot

;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12

;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12 ;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12 Miettinen Heikki 9 Seppälä Janne 9 Tikkanen Toivo 9

Lisätiedot