Verkko-osuuskunta Kuuskaistan kanssa hyväksytyn operaattorisopimuksen päättäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Verkko-osuuskunta Kuuskaistan kanssa hyväksytyn operaattorisopimuksen päättäminen"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Verkko-osuuskunta Kuuskaistan kanssa hyväksytyn operaattorisopimuksen päättäminen 697/000/2013 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus päätti todeta, että hallinto-oikeudelle jäte tyn valituksen johdosta kaupunginvaltuuston päätös laa jakais ta -hankkeen toteuttamisesta Viitasaarella ei saavuttanut lainvoimaa mennessä ja siten se valtuuston päätöksen ehtojen mukaisesti rauke si. Verkko-osuuskunta Kuuskaistan kanssa on pidetty tilannekatsaus laa ja kais ta hank keen toteuttamismahdollisuuksista uuden tilanteen joh dos ta. Ti lan ne kat sauk ses sa todettiin, että ainut vaihtoehto hankkeen to teut ta mi seksi annetussa EU-tuen mukaisessa määräajassa on kaupunginvaltuuston tekemän päätöksen mukainen toteuttaminen, mikäli päätös on toimeenpantavissa. Valtuuston päätös tulisi olla täy täntöön pan ta vis sa sellaisenaan, jotta se pystyttäisiin toimeenpanemaan, tai muu toin edellytyksenä on uusi valtuuston käsittely ja päätös, jolloin han ketta ei olisi enää mahdollista toteuttaa tukipäätöksen mukaisessa määräajassa. Viitasaaren kaupunginvaltuusto päätti myöntää oma vel kaisen takauksen perustettavan kuntakohtaisen verkkoyhtiön enintään euron suuruisille lainoille valokuituverkon rakentamisen kustannuksiin seu raa vil la ehdoilla: - Laina-aika on enintään kuusi vuotta ja laina on kertalyhenteinen. - Hanke vastaanottaa laajakaistalain (1186/2009) laajakaistarakentamisen tukea haja-asutusalueille. Viitasaaren kaupungin takausprovisio on ns. Safe Har bour -maksun mukainen; tällä hetkellä 3,8 % vuodessa takauksen pii rissä olevalle lainapääomalle. Jos takausprovisiota voidaan perustellusti pienen tää, voidaan näin tehdä samalle tasolle hankkeen muiden rahoittajien kans sa. - Vakuus on Verkkoyhtiö Oy:n antamaan kiinnityskelpoiseen omaisuuteen eli yrityskiinnitys valokuituverkkoon. Vakuudet määritellään rahoittajien kes ken erillisellä sopimuksella rahoitus/takausosuuksien suhteessa. - Verkko-osuuskunta Kuuskaista sitoutuu siihen, että takaus kohdistetaan takaa ja kun nan alueen kuntakohtaiseen verkkoyhtiöön ja takausta käytetään ta-

2 kaa ja kun nan alueen verkon rakentamiskustannuksiin samassa suhteessa muun rahoituksen kanssa rakentamisen edetessä. - Velallisen tulee toimittaa kunnalle vuosittain raportti liiketoimintansa tilas ta. - Viitasaaren kaupunginvaltuusto valtuuttaa muilta osin kau pun gin hal li tuksen yksilöimään takauspäätöksen kohteena olevat lainat ja lopullisesti so vellet ta van takausprovision. - on ehdollinen siten, että Viitasaaren kaupunki edellyttää koko rahoi tus pa ke tin toteutumista laajakaistahankkeessa Viitasaaren osalta ennen kuin kaupunki on takauksellaan mukana. Kaupunginvaltuuston päätöksen mukaiset rahoitusjärjestelyt ovat auki, koska laajakaistan toteuttamisesta on valmisteltu verk ko-osuuskun nan esityksestä Keski-Suomen kuntien yhteistyönä vaihtoehtoisia to teutta mis- ja rahoitusjärjestelyjä, joiden mukaiset Viitasaaren kau pun gin val tuuston päätökset ovat valitusten johdosta rauenneet vaihtoehtojärjestelyille anne tun määräajan umpeuduttua. Kaupunki ei tämän jälkeen ole saanut lopullista verkko-osuuskunnan omaa kä si tys tä Viitasaaren laajakaistaverkon toteuttamistilanteesta eikä näin ollen vie lä esitystä taattavan lainan myöntävästä rahoituslaitoksesta ja lai na määräs tä korkoineen. Lisätiedot: Kaupunginjohtaja Janne Kinnunen, puh Mikäli uutta tietoa kokoukseen mennessä ei ilmene, kaupunginhallitus katsoo, ettei kaupunginvaltuuston päätös ole täy tän töön pan tavis sa, koska yksilöitävistä lainoista ja takausprovisiosta ei ole tietoa ja koko ra hoi tus pa ke tin toteutumisesta annetussa EU-tuen mukaisessa määräajassa ei ole näyttöä. Kaupunginhallitus katsoi, ettei kaupunginvaltuuston päätös ole täytäntöönpantavissa, koska yksilöitävistä lainoista ja takausprovisiosta ei ole tietoa ja koko rahoituspaketin toteutumisesta annetussa EU-tuen mukaisessa määräajassa ei ole näyttöä. kielto Ote Verkko-osuuskunta Kuuskaista, Keski-Suomen liitto, talous- ja tie to hallin to joh ta ja

3 Kaupunginhallitus Verkko-osuuskunta Kuuskaista on osoittanut Viitasaaren kau pungil le selvityspyynnön operaattorisopimuksen jatkosta, jossa myös Kuus kaista toteaa, että operaattorisopimuksen täytäntöönpano sellaisena kuin on sovit tu allekirjoitetun sopimuksen nojalla, ei ole mahdollista ja että Laa ja kais ta kaikille -hankkeen aikataulu on nyt siinä tilanteessa, että vaih toeh to ja laajakaistatuen hyödyntämiseen ei ole. Samalla Kuuskaista tiedustelee, miten Viitasaaren kaupunki haluaa jatkossa me ne tel lä. Kuuskaista tiedustelee, päätetäänkö operaattorisopimus pur kamal la ja sopimalla jo syntyneiden ja keskeytymisestä aiheutuneiden kus tannus ten kattamisesta, päätetäänkö operaattorisopimus siten, että nyt tehty työ voi daan hyödyntää Viitasaaren kaupungin eduksi vai muutetaanko ope raatto ri so pi mus ta olennaisesti siten, että se vastaisi paremmin tämän hetkistä tilan net ta, jossa edellytykset noudattaa operaattorisopimusta ovat poistuneet. Oheisena liitteenä toimitetaan kaupunginhallitukselle asianajotoimiston laati ma muistio operaattorisopimuksen päättämisen vaihtoehdoista. Liitejakelu (salassapidettävä viranomaisten toiminnan julkisuudesta an ne tun lain 24 :n 1 momentin 19 ja 20 -kohdan perusteella): - Kuuskaistan selvityspyyntö Muistio / Operaattorisopimuksen päättäminen - Luonnos kaupunginhallituksen vastauksesta Kuuskaistan selvityspyyntöön Lisätiedot: Kaupunginjohtaja Janne Kinnunen, puh Kuuskaistan selvityspyyntöön ja oheiseen operaattorisopimuksen päät tä mistä käsittelevään muistioon viitaten kaupunginhallitus päättää, että läh tö kohta na on viimeistään mennessä a) en si si jai ses ti neuvotella Kuuskaistankin esittämästä Ope raat to ri so pi muksen pur kamisesta, jolloin kaupunginhallitus edellyttää, että Kuuskaista palaut taa kau pun gin maksamat ennakkomaksut sekä kaupungin ja kuntalaisten suo rit ta mat liit ty mä mak sut tuottokorkoineen; b) ja toissijaisesti mahdollisuus neuvotella Kuuskaistan esittämästä to teut tamis kel poi ses ta vaihtoehdosta vielä kertaalleen. Kaupunginhallitus päättää hyväksyä oheisen luonnoksen mukaisen vas tauksen Kuuskaistan selvityspyyntöön.

4 Keskustelun kuluessa Seppo Ijäs esitti Jussi Kanasen kannattamana, että edetään a) kohdan perusteella ja b) kohta poistetaan. Puheenjohtajan tiedustellessa onko kaupunginhallitus valmis yksimielisesti hyväksymään Jussi Kanasen kannattaman Seppo Ijäksen esityksen, kukaan ei vastustanut, joten puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen yksimielisesti hyväksyneen Seppo Ijäksen esityksen. Kuuskaistan selvityspyyntöön ja oheiseen operaattorisopimuksen päättämistä käsittelevään muistioon viitaten kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että lähtökohtana on viimeistään mennessä ensisijaisesti neuvotella Kuuskaistankin esittämästä Operaattorisopimuksen purkamisesta, jolloin kaupunginhallitus edellyttää, että Kuuskaista palauttaa kaupungin maksamat ennakkomaksut sekä kaupungin ja kuntalaisten suorittamat liittymämaksut tuottokorkoineen. kielto Ote + kirje Verkko-osuuskunta Kuuskaista Kaupunginhallitus Verkko-osuuskunta Kuuskaista on ilmoittanut, että osuuskunnan hallituksen kokous on , jolloin aikaisintaan on mahdollisuus käsitellä kaupungin esitystä. Kuuskaistan vastaus kaupunginhallituksen ehdolliseen neuvottelupyyntöön annetaan kokouksessa. ehdotus annetaan kokouksessa Kaupunginjohtaja kertoi, että Kuuskaistan toimitusjohtaja Tapio Saarinen on ilmoittanut seuraavaa : " Verkko-osuuskunta Kuuskaistan hallitus käsitteli eilisiltana kokouksessaan Viitasaaren operaattorisopimus asiaa ja päätti, että Kuuskaista on valmis neuvottelemaan operaattorisopimuksen purkamisesta ja tähän mennessä hankkeessa syntyneiden kustannusten jakamisesta operaattorisopimuksen pohjalta." Kaupunginjohtaja teki kokouksessa seuraavan päätösehdotuksen :

5 "Kaupunginhallitus päättää ilmoittaa, että kaupunki on valmis käymään nopealla aikataululla Kuuskaistan esityksen asiassa läpi, minkä jälkeen kaupunki tekee omat johtopäätöksensä asiassa." Hyväksyttiin yksimielisesti eli kaupunginhallitus päätti ilmoittaa, että kaupunki on valmis käymään nopealla aikataululla Kuuskaistan esityksen asiassa läpi, minkä jälkeen kaupunki tekee omat johtopäätöksensä asiassa. kielto Ote Verkko-osuuskunta Kuuskaista Kaupunginhallitus Viitasaaren kaupungin edustajat ovat käyneet tiiviisti neuvotteluja verkko-osuus kun ta Kuuskaistan edustajien kanssa operaattorisopimuksen pur kami ses ta. Tuoreimmat neuvottelutulokset tuodaan hallitukselle käsiteltäväksi ko kouk ses sa. ehdotus annetaan kokouksessa Kaupunginjohtaja selvitti hallitukselle kokouksessa neuvottelujen ete ne mistä. Kaupunki on allekirjoittanut Verkko-osuuskunta Kuuskaistan kans sa operaattorisopimuksen, jonka tarkoituksena oli turvata yksityisille ja yri tyk sil le mahdollisuus nopeaan laajakaistayhteyteen ja nopeisiin vies tin täpal ve lui hin osana Laajakaista kaikille 2014 hanketta. Sopimuksessa on edellytetty kaupungilta sitoutumista hankkeen ra hoi tukseen yhdessä Kuukaistan kanssa. Rahoitusosuuksien on ope raat to ri so pi mukses sa sovittu jakautuvat siten, että Viitasaari rahoittaa hankkeesta 22 prosent tia ja Kuuskaista 34 prosenttia. Viimeinen osa rahoituksesta on ollut tarkoi tus tulla tukena valtiolta ja EU:lta. EU-tukea on ollut kuitenkin mah dollis ta hakea vasta hankkeen valmistuttua. Kaupunki on ope raat to ri so pi muksen perusteella sitoutunut suorittamaan Kuuskaistalle laajakaistaverkon tilaa ja na euroa. Operaattorisopimuksen mukaisesti kaupungin rahoituksen edellytyksenä on

6 edel leen ollut alusta asti Finnveran tai vastaavan tahon taloudellinen panos hank kee seen. Verkko-osuuskunta Kuuskaista on ilmoittanut, että ope raat to ri so pi muk sen mukaista rahoitusratkaisua ei ole saatu toteutettua. Finn ve ra antoi kielteisen päätöksen rahoituksesta perustellen ratkai su aan hankkeen oman pääoman riittämättömyydellä sekä ko ko nais ra hoituk sen järjestäytymättömyydellä. Kuuskaista on tämän jälkeen esittänyt hankkeen toteuttamista ope raat to ri sopi muk ses ta poikkeavalla mallilla ja pyrkinyt järjestämään hankkeen ra hoitus ta sopimuksen mukaisesti tuloksetta. Kun on käynyt todennäköiseksi, et tä rahoitusta ei voida toteuttaa operaattorisopimuksen mukaisella mallilla, on Kuuskaista maaliskuussa 2014 esittänyt liiketoimintajärjestelyä, jonka tavoit tee na on Kuuskaistan mukaan luoda malli, jossa Kuuskaistan Keski-Suo men laajakaistahankkeiden ratkaisuun päästäisiin siten, että kaikki kes kei set osapuolet antaisivat taloudellisen panoksen laajakaistahankkeiden to teut ta mi sek si. Kuuskaistan taloudellinen tilanne on rahoitusjärjestelyjen jäädessä to teu tumat ta heikko ja se on oman ilmoituksensakin mukaan joutunut so peut tamaan toimintaansa maksukykyynsä. Viitasaari ja Kuuskaista ovat neuvotelleet operaattorisopimuksen tilanteesta ja koittaneet etsiä sovintoratkaisua operaattorisopimuksen pur kami sek si tähän päivään saakka. Viitasaaren viimeisin neuvotteluesitys on annet tu Kuuskaista ei hyväksynyt em. esitystä vaan antoi vii meisim män neuvotteluesityksensä Kokouksessa jaettiin hallituksen jäsenille tutustuttavaksi Kuuskaistan neuvot te lu esi tys 17.9., kaupungin neuvotteluesitys ja Kuuskaistan neu votte lu esi tys Liitejakelu: (salassapidettävä viranomaisten toiminnan julkisuudesta anne tun lain 24 :n 1 momentin 19 ja 20 -kohdan perusteella): - Kuuskaistan neuvotteluesitys Viitasaaren kaupungin neuvotteluesitys Kuuskaistan neuvotteluesitys Saarijärven ja Jyväskylän kaupungit ovat syyskuussa käynnistäneet oi keuspro ses sin operaattorisopimusten purkamiseksi. Operaattorisopimus jättää avoimeksi nimenomaiset purkuperusteet. Operaat to ri so pi mus voidaan päättää olennaisen sopimusrikkomuksen pe rus teella. Olennaisen sopimusrikkomuksen voidaan arvioida syntyneen sillä pe rusteel la, että hankkeen kannalta keskeinen rahoitus on jäänyt saamatta, hankkeen toteuttamisessa on tapahtunut ennakoitu viivästys ja pahimmillaan han ke jää toteutumatta. Purkamisen vaikutukset ovat tulkinnanvaraisia. On epä var maa kenelle keskeneräisen verkon omistus kuuluu ja onko kaupungin

7 mah dol lis ta saada suorittamiaan ennakkomaksuja takaisin. Sopimuksen purka mi seen liittyy riski siitä, että Kuuskaista riitauttaa purun ja esittää huomat ta via korvausvaatimuksia. Oikeusprosessiin liittyy merkittäviä kus tannus ris ke jä. Keskustelun kuluessa Seppo Ijäs esitti, että neuvottelut lopetetaan ja asiassa edetään oikeusprosessin kautta edellyttäen, että Kuuskaista palauttaa kaupungin maksamat ennakkomaksut sekä kaupungin ja kuntalaisten suorittamat liittymämaksut tuottokorkoineen. Keskustelun kuluessa kaupunginjohtaja antoi kokouksessa seuraavan päätös eh do tuk sen: "Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle kaupunginjohtaja Kin nu sen esittämän neuvotteluesityksen hyväksymistä. Kaupunginhallitus päät tää esittää valtuustolle, että Viitasaaren kaupunki ilmoittaa Kuus kais talle, ettei kaupunki voi hyväksyä Kuuskaistan viimeisintä tekemää neu vot te lu esi tys tä. Mikäli Kuuskaista ei edelleenkään hyväksy annettua neu vot te luesi tys tä perjantaihin mennessä, päättää kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että kaupunki purkaa Verkko-osuuskunta Kuuskaistan kanssa solmitun ope raat to ri so pi muk sen sekä sen myötä kaupungin solmimat liittymäsopimukset 64 kpl ja vaa tii palautettavaksi kaupungin suorittamat ennakkomaksut ,88 eu roa sekä liittymämaksut ,15 (sis alv) euroa laillisine korkoineen." Puheenjohtajan tiedustellessa hyväksyvätkö muut kaupunginhallituksen jäsenet kuin Seppo Ijäs kaupunginjohtajan päätösehdotuksen, kukaan muista jäsenistä ei vastustanut, joten puheenjohtaja totesi, että Seppo Ijäksen esitystä ei ole kannatettu, joten se raukeaa ja kaupunginjohtajan päätösehdotus on hyväksytty. Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle kaupunginjohtaja Kinnusen esittämän neuvotteluesityksen hyväksymistä. Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että Viitasaaren kaupunki ilmoittaa Kuuskaistalle, ettei kaupunki voi hyväksyä Kuuskaistan viimeisintä tekemää neuvotteluesitystä. Mikäli Kuuskaista ei edelleenkään hyväksy annettua neuvotteluesitystä perjantaihin mennessä, päättää kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että kaupunki purkaa Verkko-osuuskunta Kuuskaistan kanssa solmitun operaattorisopimuksen sekä sen myötä kaupungin solmimat liittymäsopimukset 64 kpl ja vaatii palautettavaksi kaupungin suorittamat ennakkomaksut ,88 euroa

8 sekä liittymämaksut ,15 (sis alv) euroa laillisine korkoineen. Merkitään, että talous- ja tietohallintojohtaja Ari-Jukka Käsmä oli hallituksen kokouksessa kuultavana tämän asian osalta klo Merkitään, että Ilkka Kemppainen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn alussa klo Merkitään, että Seppo Ijäs jätti päätökseen eriävän mielipiteensä. Merkitään, että kaupunginhallitus piti tauon tämän asian käsittelyn jälkeen klo kielto Jatkokäsittelyyn kaupunginvaltuusto, ote verkko-osuuskunta Kuuskaista Kaupunginhallitus Verkko-osuuskunta Kuuskaistan toimitusjohtaja Tapio Saarinen on ilmoittanut kaupungille, että osuuskunnan hallitus on käsitellyt asiaa kokouksessaan ja päättänyt, että Kuuskaista ei voi hyväksyä Vii ta saaren kaupungin tekemää neuvotteluesitystä. Samalla Kuuskaistan hal li tus on päättänyt, että Kuuskaistan tekemä neuvotteluesitys on edelleen voimassa. Kaupunginhallitus päättää merkitä Verkko-osuuskunta Kuuskaistan hal li tuksen päätöksen tiedoksi ja esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunki purkaa Verkko-osuuskunta Kuuskaistan kanssa solmitun ope raat to riso pi muk sen sekä sen myötä kaupungin solmimat liittymäsopimukset 64 kpl ja vaatii palautettavaksi kaupungin suorittamat ennakkomaksut ,88 eu roa sekä liittymämaksut ,15 (sis. alv) euroa laillisine kor koi neen. Seppo Ijäs esitti, että "Kaupunginhallitus 1. päättää merkitä Osuuskunta Kuuskaistan hallituksen päätöksen tiedoksi ja esitettäväksi kaupunginvaltuustolle, ettei Kuuskaista voi hyväksyä Viitasaaren kaupungin tekemää neuvotteluesitystä. Samalla Kuuskaista on ilmoittanut, että sen tekemä

9 neuvotteluesitys on edelleen voimassa. 2. esittää kaupunginvaltuuston päätettäväksi, että kaupunki purkaa Kuuskaistan kanssa solmitun operaattorisopimuksen. 3. esittää kaupunginvaltuuston päätettäväksi, että Viitasaaren kaupunki purkaa solmimansa liittymäsopimukset 64 kpl sekä vaatii kaupunkina Osuuskunta Kuuskaistaa palauttamaan kaupungin suorittamat ennakkomaksut ,88 euroa sekä liittymämaksut ,15 (sis. alv) euroa laillisine viivästyskorkoineen viimeistään mennessä. 4. esittää kaupunginvaltuuston päätettäväksi, että mikäli Osuuskunta Kuuskaista ei palauta kyseisiä ennakko- ja liittymismaksuja kohdassa 3 mainittuun määräaikaan mennessä, kaupunginvaltuusto velvoittaa kaupunginhallituksen aloittamaan viipymättä oikeudelliset toimenpiteet turvatakseen kaupungin edut operaattorisopimuksen purkautumisessa Osuuskunta Kuuskaistan kanssa. Kaupunki on vaarassa menettää kohdassa 3 mainitut ennakko- ja liittymismaksut. Kaupungin on tehtävä kanne käräjäoikeuteen, jossa kaupunki oikeusteitse vaatii saatavaansa sekä hakee Osuuskunta Kuuskaistan omaisuutta hukkaamiskieltoon. 5. esittää kaupunginvaltuuston päätettäväksi ettei kaupungilla ole ennen operaattorisopimuksen purkautumista eikä sen jälkeen avoimia ennakko- ja liittymismaksuja Osuuskunta Kuuskaistalle. 6. Saarijärvi ja Jyväskylä purkavat sopimuksensa ja vaativat saataviaan Osuuskunta Kuuskaistalta oikeusteitse. Mikäli mahdollista, Viitasaaren tulee lähteä oikeudenkäynnisssä ytheistyöhön em. kaupunkien kanssa." Puheenjohtaja totesi, että Seppo Ijäs on jättänyt kaupunginjohtajan päätösehdotuksesta poikkeavan esityksen, jota ei ole kuitenkaan kannatettu, joten se raukeaa ja kaupunginhallituksen päätökseksi on tullut kaupunginjohtajan päätösehdotus asiassa. Hyväksyttiin kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti. Seppo Ijäs ilmoitti jättävänsä päätökseen eriävän mielipiteensä asiasta. kielto Jatkokäsittelyyn kaupunginvaltuusto

Verkko-osuuskunta Kuuskaistan kanssa hyväksytyn operaattorisopimuksen päättäminen

Verkko-osuuskunta Kuuskaistan kanssa hyväksytyn operaattorisopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 179 06.07.2015 Kaupunginhallitus 186 17.08.2015 Kaupunginhallitus 198 31.08.2015 Kaupunginhallitus 216 05.10.2015 Verkko-osuuskunta Kuuskaistan kanssa hyväksytyn operaattorisopimuksen

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen laajakaistahankkeen rahoittamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen laajakaistahankkeen rahoittamiseksi Kunnanhallitus 184 01.07.2013 Kunnanvaltuusto 80 01.07.2013 Kunnanhallitus 192 08.08.2013 Kunnanvaltuusto 86 15.08.2013 Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen

Lisätiedot

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen.

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen. Kunnanhallitus 80 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 21 29.04.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle Kunnanhallitus 07.04.2015 80 Pohjois-Satakunnan laajakaistahanketta toteuttamaan on perustettu

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA VERKKO-OSUUSKUNTA KUUSKAISTAN VÄLINEN OPERAATTORISOPIMUS-JATKOKÄSITTELY

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA VERKKO-OSUUSKUNTA KUUSKAISTAN VÄLINEN OPERAATTORISOPIMUS-JATKOKÄSITTELY Kaupunginhallitus 154 08.09.2014 Kaupunginhallitus 220 15.12.2014 Kaupunginhallitus 51 09.03.2015 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA VERKKO-OSUUSKUNTA KUUSKAISTAN VÄLINEN OPERAATTORISOPIMUS-JATKOKÄSITTELY 106/01/012/2009

Lisätiedot

Pöytäkirjan nähtävilläolo Viitasaarella 09.10.2015 kaupungintalo, keskushallinnon osasto

Pöytäkirjan nähtävilläolo Viitasaarella 09.10.2015 kaupungintalo, keskushallinnon osasto Kaupunginhallitus VIITASAAREN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/2015 1(51) Aika 05.10.2015 klo 16:00-18:56 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä Minkkinen Tiina puheenjohtaja Halonen Juhani varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen.

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen. Kunnanhallitus 80 07.04.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle Kunnanhallitus 80 Pohjois-Satakunnan laajakaistahanketta toteuttamaan on perustettu Pohjois-Sa ta kun nan Seutuverkko

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

VIITASAAREN KAUPUNKI ESITYSLISTA 6/2015 1

VIITASAAREN KAUPUNKI ESITYSLISTA 6/2015 1 VIITASAAREN KAUPUNKI ESITYSLISTA 6/2015 1 Kaupunginvaltuusto Aika 09.11.2015 klo 17:00 Paikka Kaupungintalon valtuustosali Läsnä Paananen Mervi puheenjohtaja Pulkkinen Eero I varapuheenjohtaja Kunelius

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Kuhmoisten Verkkopalvelut Oy:n esitys Kuhmoisten kunnalle 3,9 miljoonan euron lainan takauksesta laajakaistaverkon rakentamiseen

Kuhmoisten Verkkopalvelut Oy:n esitys Kuhmoisten kunnalle 3,9 miljoonan euron lainan takauksesta laajakaistaverkon rakentamiseen Kunnanhallitus 285 21.12.2015 Kuhmoisten Verkkopalvelut Oy:n esitys Kuhmoisten kunnalle 3,9 miljoonan euron lainan takauksesta laajakaistaverkon rakentamiseen Khall 285 Valmistelija: kehittämisasiamies,

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan. Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Valtuustoaloite koskien laajakaista 2015 -hanketta / Tarja Warpenius ym.

Valtuustoaloite koskien laajakaista 2015 -hanketta / Tarja Warpenius ym. Kaupunginhallitus 580 26.11.2012 Kaupunginvaltuusto 194 10.12.2012 Kaupunginhallitus 302 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 94 15.09.2014 Valtuustoaloite koskien laajakaista 2015 -hanketta / Tarja Warpenius

Lisätiedot

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen.

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen. Kunnanhallitus 80 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 21 29.04.2015 Kunnanhallitus 125 08.06.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle Kunnanhallitus 07.04.2015 80 Pohjois-Satakunnan laajakaistahanketta

Lisätiedot

Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö 6.2.2014 Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta:

Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö 6.2.2014 Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta: KAUPUNGINHALLITUS 74 17.02.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 19 24.02.2014 KAUPUNGINHALLITUS 31 19.01.2016 Takauksen antaminen Raahen Seudun Uimahallisäätiön 10,9 miljoonan euron lainalle / Takauksen antaminen Raahen

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Pöytäkirjan nähtävilläolo Viitasaarella 07.07.2015 kaupungintalo, keskushallinnon osasto

Pöytäkirjan nähtävilläolo Viitasaarella 07.07.2015 kaupungintalo, keskushallinnon osasto Kaupunginhallitus VIITASAAREN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/2015 1(15) Aika 06.07.2015 klo 16:00-17:22 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä Minkkinen Tiina puheenjohtaja Halonen Juhani varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kunnan osuus yhtiössä

Kunnan osuus yhtiössä Kaupunginhallitus 125 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 20 27.04.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 392/02.05.06/2014 KHALL 20.04.2015 125 Kiikoisten kunnanhallitus ja -valtuusto

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kehittämistoimikunta 61 19.10.2015. Keskuspuhdistamohankkeen tilanne 686/08.082/2014 KEHTMK 19.10.2015 61

Kehittämistoimikunta 61 19.10.2015. Keskuspuhdistamohankkeen tilanne 686/08.082/2014 KEHTMK 19.10.2015 61 Kehittämistoimikunta 61 19.10.2015 Keskuspuhdistamohankkeen tilanne 686/08.082/2014 KEHTMK 19.10.2015 61 Ylöjärven Vesi liikelaitoksen toimitusjohtaja Jouni Vähäkyttä Pirkanmaan keskuspuhdistamohanketta

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 122 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 35 13.06.2015. Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 107/01.

Kaupunginhallitus 122 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 35 13.06.2015. Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 107/01. Kaupunginhallitus 122 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 35 13.06.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 107/01.016/2013 KHALL 20.04.2015 122 Kankaanpään kaupunginhallitus ja -valtuusto

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 58 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 176 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 54 09.11.2015 OSUUSKUNTA LANNE-VEDEN ANOMUS LANNEVEDEN LAAJAKAISTAVALOKAAPELIVERKON TOTEUTTAMISEEN

Kaupunginhallitus 176 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 54 09.11.2015 OSUUSKUNTA LANNE-VEDEN ANOMUS LANNEVEDEN LAAJAKAISTAVALOKAAPELIVERKON TOTEUTTAMISEEN Kaupunginhallitus 176 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 54 09.11.2015 OSUUSKUNTA LANNE-VEDEN ANOMUS LANNEVEDEN LAAJAKAISTAVALOKAAPELIVERKON TOTEUTTAMISEEN KH 176 Osuuskunta Lanne-Vesi hakee Saarijärven kaupungilta

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö 6.2.2014 Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta:

Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö 6.2.2014 Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta: KAUPUNGINHALLITUS 74 17.02.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 19 24.02.2014 KAUPUNGINHALLITUS 31 19.01.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 8 25.01.2016 Takauksen antaminen Raahen Seudun Uimahallisäätiön 10,9 miljoonan euron

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA VERKKO-OSUUSKUNTA KUUSKAISTAN VÄLINEN OPERAATTORISOPIMUS-JATKOKÄSITTELY

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA VERKKO-OSUUSKUNTA KUUSKAISTAN VÄLINEN OPERAATTORISOPIMUS-JATKOKÄSITTELY Kaupunginhallitus 154 08.09.2014 Kaupunginhallitus 220 15.12.2014 Kaupunginhallitus 51 09.03.2015 Kaupunginhallitus 61 16.03.2015 Kaupunginvaltuusto 15 23.03.2015 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA VERKKO-OSUUSKUNTA

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola. Y-tunnus: 2657326-1 Selkotie 11, 15560 Nastola Omistusosuus: 1/1 kaupan kohteesta

Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola. Y-tunnus: 2657326-1 Selkotie 11, 15560 Nastola Omistusosuus: 1/1 kaupan kohteesta Kunnanhallitus 38 16.03.2015 Kauppakirja, Saremia Oy Kunnanhallitus 38 Nastolan kunnan ja Saremia Oy:n kesken on laadittu seuraavan sisäl töi nen kauppakirja. Kauppa perustuu kunnanhallituksen lainvoimaiseen

Lisätiedot

Määräaikaan mennessä elinvoimapäällikön määräaikaisen työsuhteen ha kijat olivat (nimi, ikä, kotipaikkakunta, tutkinto, nykyinen työpaikka):

Määräaikaan mennessä elinvoimapäällikön määräaikaisen työsuhteen ha kijat olivat (nimi, ikä, kotipaikkakunta, tutkinto, nykyinen työpaikka): Kaupunginhallitus 114 25.04.2016 Kaupunginhallitus 135 23.05.2016 ELINVOIMAPÄÄLLIKÖN TYÖSUHTEEN TÄYTTÄMINEN Kaupunginhallitus 25.04.2016 114 Oriveden kaupunginhallitus päätti 22.2.2016 44 hyväksyä elinvoiman

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa. Sosiaalijaosto 22 23.04.2010 Sosiaalijaosto 36 31.05.2010 Sosiaalijaosto 52 18.06.2010 Sosiaalijaosto 58 11.08.2010 Sosiaalijaosto 67 08.09.2010 Sosiaalijaosto 76 17.09.2010 Lastensuojelun sijoituspäätökset

Lisätiedot

Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen

Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen Kaupunginhallitus 431 07.12.2015 Kaupunginhallitus 455 21.12.2015 Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen 723/01.02.00/2015 Kaupunginhallitus 07.12.2015 431 Rakennustarkastaja

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

VIITASAAREN KAUPUNKI ESITYSLISTA 16/2015 1

VIITASAAREN KAUPUNKI ESITYSLISTA 16/2015 1 VIITASAAREN KAUPUNKI ESITYSLISTA 16/2015 1 Aika 31.08.2015 klo 16:00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä Minkkinen Tiina puheenjohtaja Halonen Juhani varapuheenjohtaja Drake Mirja jäsen Haiko

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Sopimus taloushallinnon ProEconomica-sovelluksen päivittämisestä Premium-versioksi

Sopimus taloushallinnon ProEconomica-sovelluksen päivittämisestä Premium-versioksi Kaupunginhallitus 57 27.02.2017 Kaupunginhallitus 73 06.03.2017 Kaupunginhallitus 85 20.03.2017 Kaupunginhallitus 109 27.03.2017 Sopimus taloushallinnon ProEconomica-sovelluksen päivittämisestä Premium-versioksi

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS Kaupunginhallitus 139 16.05.2016 LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS 247/03.06.00/2016 KH 16.05.2016 139 Valmistelija kaupunginlakimies

Lisätiedot

ai kai nen laina Jämijärven kunta 13,30 % 13,30 % 1.330.000 Kankaanpään kaupunki 48,50 % 48,50 % 4.850.000

ai kai nen laina Jämijärven kunta 13,30 % 13,30 % 1.330.000 Kankaanpään kaupunki 48,50 % 48,50 % 4.850.000 Kaupunginhallitus 125 20.04.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 392/02.05.06/2014 KHALL 125 Kiikoisten kunnanhallitus ja -valtuusto käsittelivät useammassa asiakoh das sa vuosien

Lisätiedot

PÄÄOMALAINAN MYÖNTÄMINEN OSUUSKUNTA LANNE-VEDELLE. TEKNLTK 10 Osuuskunta Lanne-Vesi on jättänyt kaupungille seuraavan anomuk

PÄÄOMALAINAN MYÖNTÄMINEN OSUUSKUNTA LANNE-VEDELLE. TEKNLTK 10 Osuuskunta Lanne-Vesi on jättänyt kaupungille seuraavan anomuk Tekninen lautakunta 10 27.01.2016 Tekninen lautakunta 27 27.04.2016 PÄÄOMALAINAN MYÖNTÄMINEN OSUUSKUNTA LANNE-VEDELLE TEKNLTK 10 Osuuskunta Lanne-Vesi on jättänyt kaupungille 23.11.2015 seuraavan anomuk

Lisätiedot

Sofor Oy:n ja Kiinteistöyhtiö Kauhavan Tietotalo Oy:n välinen vuokrasopimus

Sofor Oy:n ja Kiinteistöyhtiö Kauhavan Tietotalo Oy:n välinen vuokrasopimus Konserni- ja henkilöstöjaosto 31 03.11.2015 Kaupunginhallitus 81 11.04.2016 Sofor Oy:n ja Kiinteistöyhtiö Kauhavan Tietotalo Oy:n välinen vuokrasopimus 332/5.52.525/2010 Konserni- ja henkilöstöjaosto 03.11.2015

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

VIITASAAREN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 20/2015 1(47)

VIITASAAREN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 20/2015 1(47) Kaupunginhallitus VIITASAAREN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 20/2015 1(47) Aika 02.11.2015 klo 16:00-18:09 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä Minkkinen Tiina puheenjohtaja Halonen Juhani varapuheenjohtaja

Lisätiedot

JOPTEK OY COMPOSITESILLE MYÖNNETYN OMAVELKAISEN TAKAUKSEN VOIMASSAOLON JATKAMINEN

JOPTEK OY COMPOSITESILLE MYÖNNETYN OMAVELKAISEN TAKAUKSEN VOIMASSAOLON JATKAMINEN Kaupunginhallitus 95 24.03.2014 Kaupunginhallitus 107 31.03.2014 Kaupunginvaltuusto 18 31.03.2014 Kaupunginhallitus 316 17.11.2014 Kaupunginvaltuusto 68 24.11.2014 JOPTEK OY COMPOSITESILLE MYÖNNETYN OMAVELKAISEN

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE Ympäristölautakunta 161 06.10.2015 Ympäristölautakunta 222 26.11.2015 MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

Lisätiedot

Liitejakelu: - 29.6.2010 allekirjoitettu kauppa- ja purkusopimus

Liitejakelu: - 29.6.2010 allekirjoitettu kauppa- ja purkusopimus Kaupunginhallitus 3 12.01.2015 Kaupunginvaltuusto 4 26.01.2015 Kaupunginhallitus 65 16.02.2015 Kaupunginhallitus 72 09.03.2015 Makasiini-kiinteistön rakennuksen purkaminen 110/522/2010 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.10.2017 Sisällysluettelo Sivu 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2018 2021 investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE Tekninen lautakunta 19 02.02.2012 Kunnanhallitus 52 27.02.2012 Valtuusto 27 04.04.2012 Tekninen lautakunta 17 27.02.2014 OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE 379/02.05.01/2012

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle/lainan yksilöinti

Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle/lainan yksilöinti Kaupunginhallitus 122 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 35 13.06.2015 Kaupunginhallitus 218 29.06.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle/lainan yksilöinti 107/01.016/2013 KHALL 20.04.2015

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi Kaupunginhallitus 130 09.04.2018 Kaupunginvaltuusto 25 23.04.2018 Kaupunginhallitus 342 22.10.2018 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011 44 Kiinteistö Oy Hopunkallio

Lisätiedot

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen Pöytäkirja 2/2015 1 Hallituksen henkilöstöjaosto Aika 23.09.2015 klo 14:06-14:27 Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3 Osallistujat

Lisätiedot

Kunnan sijoitukset yhtiöön ovat osakepääoma 2.055,58 euroa ja ra ken ta misen yhteydessä myönnetty tertiäärilaina 31.157,82 euroa.

Kunnan sijoitukset yhtiöön ovat osakepääoma 2.055,58 euroa ja ra ken ta misen yhteydessä myönnetty tertiäärilaina 31.157,82 euroa. Kunnanhallitus 3 13.01.2014 Kunnanhallitus 244 08.12.2014 Kunnanhallitus 5 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 5 12.02.2015 Kunnanhallitus 107 18.05.2015 Kunnanvaltuusto 30 16.06.2015 Kunnanhallitus 166 31.08.2015

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 Kaupunginhallitus 302 16.11.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 150/07.071/2015 Kaupunginhallitus 16.11.2015 302 Oriveden kaupunki on pyytänyt

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi Kaupunginhallitus 130 09.04.2018 Kaupunginvaltuusto 25 23.04.2018 Kaupunginhallitus 342 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 89 12.11.2018 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken

Lisätiedot

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN Kaupunginhallitus 7 14.01.2015 Kaupunginhallitus 26 04.02.2015 Kaupunginvaltuusto 9 12.02.2015 Kaupunginhallitus 160 01.06.2016 OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011

Lisätiedot

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8).

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8). Sivistyslautakunta 155 22.09.2015 Kunnanhallitus 274 05.10.2015 Esiopetuksen järjestämistavat ja -paikat 1.8.2016 alkaen 911/12.00.01/2015 SIVLTK 22.09.2015 155 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 232 10.10.2011 Kaupunginhallitus 55 20.02.2012 Valtuusto 7 02.04.2012. Laajakaista kaikille -hankkeen toteuttaminen Keuruulla

Kaupunginhallitus 232 10.10.2011 Kaupunginhallitus 55 20.02.2012 Valtuusto 7 02.04.2012. Laajakaista kaikille -hankkeen toteuttaminen Keuruulla Laajakaista kaikille -hankkeen toteuttaminen Keuruulla KH 10.10.2011 232 Valtioneuvosto käynnisti vuoden 2008 lopulla Laajakaista kaikille -hankkeen. Valtakunnallisen hankkeen tavoitteena on, että vähintään

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 16.12.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 53 Hoito- ja vanhuspalvelujohtajan

Lisätiedot

Rakennusalueen suunnitteluvaraus Kaustarissa (ns. Tyllin pelto)

Rakennusalueen suunnitteluvaraus Kaustarissa (ns. Tyllin pelto) Kaupunginhallitus 36 20.01.2014 Rakennusalueen suunnitteluvaraus Kaustarissa (ns. Tyllin pelto) 372/10/00/02/2013 KH 36 Valmistelija: kaupungingeodeetti Matti Kivistö, puh. 044 780 9343 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Tontinosien 20-27-1 myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun

Tontinosien 20-27-1 myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun Kaupunginhallitus 503 20.10.2014 Tontinosien 20-27-1 myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun 580/10/00/02/2014 KH 503 Valmistelija: kaupungingeodeetti Matti Kivistö,

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p. 0400 559 034, s-posti: harri.anttila@rautjarvi.fi. Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa.

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p. 0400 559 034, s-posti: harri.anttila@rautjarvi.fi. Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa. Kunnanhallitus 174 12.08.2013 Kunnanhallitus 227 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 60 11.11.2013 Kunnanhallitus 29 15.02.2016 Esisopimus ja maankäyttösopimus K Vizitin Oy:n kanssa 47/14.02/2013 Kh 12.08.2013

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot