Osavuosikatsaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2001"

Transkriptio

1 Osavuosikatsaus Yhteenveto Liikevaihto tuhatta euroa - kasvu 84,0 % Q2 liikevaihto tuhatta euroa (1.808 tuhatta euroa) Liikevoitto 43 tuhatta euroa (332 tuhatta euroa) Q2 liikevoitto 487 tuhatta euroa (347 tuhatta euroa) Sähköinen liiketoiminta kasvoi 179,0 % Kansainvälinen myynti kasvoi 127,9 % Kansainvälisen myynnin osuus oli 26,3 % Henkilöstön määrä katsauskauden lopussa kasvu 72,2 % Vertailutietoina on käytetty vuoden 2000 vastaavan ajankohdan lukuja. LIIKEVAIHTO BasWare-konsernin (myöhemmin yhtiö) liikevaihto kasvoi katsauskaudella 84,0 prosenttia päätyen tuhanteen euroon. Liikevaihdon kasvu oli kokonaan orgaanista. Toisen vuosineljänneksen liikevaihto oli tuhatta euroa (1.808 tuhatta euroa). Liikevaihdosta 69,4 prosenttia (65,3 %) muodostui omien tuotteiden myynnistä ja 30,6 prosenttia (34,7 %) tuotteisiin liittyvistä palveluista. Kansainvälistyminen eteni katsauskaudella edelleen hyvin. Tuotteiden bruttomyynnistä 73,7 prosenttia (78,6 %) muodostui kotimaan yksikön myynnistä ja 26,3 prosenttia (21,4 %) ulkomaisten yksiköiden myynnistä. Ulkomaiden osuus liikevaihdosta oli 18,7 prosenttia (5,8 %). Sähköinen liiketoiminta kasvoi 179,0 prosenttia mikä edustaa 70,5 prosenttia koko liikevaihdosta. Talousohjauksen liiketoiminta kasvoi 22,5 prosenttia ja oli 28,0 prosenttia yhtiön liikevaihdosta. Asiakaskohtaiseen järjestelmäkehitykseen liittyvän liiketoiminnan osuus liikevaihdosta oli 1,5 prosenttia. TULOSKEHITYS BasWare-konsernin liikevoitto oli katsauskaudella 43 tuhatta euroa (332 tuhatta euroa). Yhtiön tulos on suunnitellun mukaisella tasolla. Liikevoiton osuus liikevaihdosta oli 0,8 prosenttia (11,1 prosenttia). Toisen vuosineljänneksen tulos oli 487 tuhatta euroa. Kasvua edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna oli 40,5 prosenttia. Yhtiön kiinteät kulut ovat kasvaneet edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna 99,0 prosenttia. Kasvupanostusten vuoksi kustannusrakenne on muuttunut merkittävästi. Panostukset kansainväliseen markkinointiin, jakelukanavaan sekä tuotekehitykseen jatkuivat

2 edelleen, mutta saavutetun tason jälkeen kustannusten kasvu hidastuu ja suuntautuu yhä enenevässä määrin suoraan asiakasrajapintaan liittyviin toimintoihin. Yhtiön voitto ennen satunnaisia eriä oli 129 tuhatta euroa (406 tuhatta euroa) ja voitto katsauskaudella 52 tuhatta euroa (202 tuhatta euroa). RAHOITUS JA INVESTOINNIT Yhtiön rahoitusasema on hyvä. Taseen loppusumma oli tuhatta euroa ( tuhatta euroa). Omavaraisuusaste oli 79,4 prosenttia (89,8 %) ja nettovelat suhteessa omaan pääomaan (gearing) 61,2 (-77,1). Yhtiön likvidit varat olivat tuhatta euroa (7.439 tuhatta euroa). Yhtiön käyttöomaisuusinvestoinnit olivat 480 tuhatta euroa (211 tuhatta euroa) ja ne jakautuivat normaaleihin kasvun vaatimiin lisä- ja korvausinvestointeihin. Katsauskauden aikana käynnistettiin yhtiön taloushallinnon perusjärjestelmien uudistusprojekti ja perustettiin konsernin yhtiöiden taloushallinnon palvelukeskus. TUOTEKEHITYS Yhtiö panostaa edelleen vahvasti tuotekehitykseen ja henkilöstön osaamiseen. Tuotekehityskulut olivat katsauskaudella tuhatta euroa (789 tuhatta euroa) ja ne vastasivat 19,2 prosenttia liikevaihdosta. Yhtiön laskentakäytännön mukaisesti kaikki tuotekehitykseen ja henkilöstön kehittämiseen liittyvät panostukset on kirjattu suoraan kuluksi. Tuotekehityksessä työskenteli 37 (27) henkilöä katsauskauden lopussa. Yhtiö perusti tuotekehitysyksikön Tampereelle. HENKILÖSTÖ Yhtiön henkilöstön kokonaismäärä oli katsauskauden lopussa 136 (79), kasvua 72,2 prosenttia. Uutta henkilöstöä on palkattu eniten asiakaspalveluun, kansainvälisiin toimintoihin, tuotekehitykseen ja myyntiin. Yhtiön rekrytointitoiminta on ollut aktiivista ja henkilöstön vaihtuvuus oli normaalia. Yhtiöllä on voimassa kattava henkilöstön optio-ohjelma. Osakkeiden merkintäaika alkaa porrastetusti , , ja SÄHKÖINEN LIIKETOIMINTA Sähköisen liiketoiminnan e-flow-ohjelmistot menestyivät katsauskaudella edelleen hyvin ja liiketoiminta kasvoi 179,0 prosenttia. Liiketoiminnasta 73,4 prosenttia tuli kotimaasta ja 26,6 prosenttia ulkomailta. Kotimaan liiketoiminta kasvoi 143,0 prosenttia ja ulkomaiden liiketoiminta kasvoi 373,5 prosenttia.

3 BasWare e-flow ohjelmistojen kilpailullinen etumatka on selkeä ja sitä on pystytty jopa kasvattamaan. Katsauskauden liiketoiminta perustui edelleen pitkälti e-flow PIP ohjelmiston lisenssi- ja palvelumyyntiin. Uudet hankintojen hallinnan ja verkkolaskujen välityksen ohjelmistot sekä ASP-pohjaiset palvelut vahvistavat tuoteperheen kilpailuasemaa entisestään. Vastaavaa tuoteportfoliota ei näyttäisi löytyvän yhdeltäkään kilpailijalta. Kysyntätilanne jatkuu edelleen vahvana. Markkinajohtajan asema luo edellytykset sähköisen liiketoiminnan huomattavan kasvun jatkumiseen. Jälleenmyyntikanava BasWare on vahvistanut omaa suoramyyntikanavaansa katsauskauden aikana siten, että tytäryhtiöiden myynti- ja markkinointitoiminta on voitu aloittaa täysimääräisesti Saksassa, Hollannissa ja Isossa-Britanniassa. Saksassa ja Isossa-Britanniassa päästiin aloittamaan tuotteiden ensiasennukset asiakkaille maaliskuun lopussa. Hollannissa markkinointipanostuksia on siirretty BasWaren paikalliselle tytäryhtiölle kumppaneiden markkinointipanosten riittämättömyyden vuoksi. Epäsuoran jakelun osalta BasWare on tarkentanut toimintamalliaan niin, että kumppanit on ryhmitelty kahteen luokkaan. Kokonaispalvelua tarjoavia jälleenmyyjiä oli katsauskauden lopussa yhteensä yhdeksän kappaletta kahdeksassa eri maassa. Markkinointia tukevia aktiivisia kumppaneita oli yhteensä kuusi Hollannissa, Isossa-Britanniassa ja saksankielisissä maissa. Kumppanimallin muutos vahvistaa oman suoramyynnin roolia niissä maissa, joissa BasWarella on tytäryhtiö. Yhtiö allekirjoitti katsauskauden aikana uusia jälleenmyyntisopimuksia ruotsalaisen WM-data eapplications AB:n, brittiläisen LANkind Ltd:n ja saksalaisen inform. Consult GmbH:n kanssa. Lisäksi yhtiö allekirjoitti jälleenmyyntisopimuksen australialaisen TAG Services Pty Ltd:n kanssa. TAG Servicesin avulla yhtiö pystyy palvelemaan asiakkaitaan, jotka operoivat Australian markkina-alueella. Jälleenmyyntiverkoston laajentamista valmistellaan Belgiassa, Sveitsissä ja Itävallassa. Tuotteiden ASP-jakelu Katsauskauden aikana e-flow-ohjelmistojen ASP-jakelu käynnistettiin laajalla yhteistyörintamalla. Jakelukanavaa kehitettiin kotimaassa myös jälleenmyyntisopimuksilla tavoitteena tarjota tuotteet yhä laajemman kohderyhmän ulottuville. ASP-jakelun ja myeflow.com-verkkolaskupalvelun nopean leviämisen varmistamiseksi solmittiin jakelu- ja operaattoriyhteistyösopimuksia Proha Oyj:n, Oy Datatie Ab:n, EmCe Solution Partner Oy:n, OpusCapita Oyj:n ja Iocore Oyj:n kanssa. Iocoren kanssa tehty sopimus sisältää myös teknologiayhteistyötä. Yhteistyökuviot ovat edenneet suotuisasti, mutta niiden kaupallinen vaikutus jäi vielä katsauskaudella vähäiseksi. Sähköisen laskutuksen mahdollistavan myeflow.com-palvelun myynti ja markkinointi on edistynyt edelleen odotusten mukaisesti. Sopimusasiakkaita oli katsauskauden päättyessä yli 50. Asiakkaita liitetään parhaillaan palvelun käyttäjiksi minkä vuoksi laskuvolyymi on ollut

4 katsauskaudella vielä vähäinen. Tuotot muodostuvat pääasiassa käynnistämispalveluista ja liityntämaksuista. Tuottojen painopiste siirtyy volyymipohjaiseen laskutukseen tilikauden jälkimmäisellä puoliskolla. Hankintojen hallintajärjestelmä Hankintojen hallintajärjestelmä e-flow POP:n täysimääräinen markkinointi Suomessa on käynnistynyt ja ensimmäiset kaupat on tehty. Muissa Pohjoismaissa markkinointi käynnistyy kolmannen vuosineljänneksen aikana. Suomessa sähköisen hankinnan markkinat ovat odottaneet kustannustehokasta kokonaiskonseptia, joka sisältäisi sekä hankintaprosessin uudelleen organisoinnin että helppokäyttöisen ohjelmiston. Arthur Andersen Business Consulting ja BasWare toivat kesäkuussa markkinoille edullisen kokonaiskonseptin sähköiseen hankintaan. Konseptissa Andersen vastaa hankinnan toimintamallin analysoinnista ja suunnittelusta sekä muutoksenhallinnasta. BasWare tuo konseptiin helppokäyttöisen e-flow POP valmisohjelmiston sekä sovelluksen testauksen, toteutuksen ja ylläpidon. Asiakkaat Yhtiö allekirjoitti kesäkuun lopussa Sampo Oyj:n kanssa sopimuksen e-flow PIP - ostolaskujen käsittelyjärjestelmän toimittamisesta Sampo-konserniin. Sopimus kattaa kaikki Sampo-konserniin kuuluvat yhtiöt Suomessa ja on kokonaisarvoltaan yli 300 tuhatta euroa. Uusia e-flow PIP asiakkaita ensimmäisen vuosipuoliskon aikana olivat Sammon lisäksi mm. Vapo Oy, ISS Suomi Oy, TS-yhtymä Oy, Tecnomen Oyj, Tieliikelaitos, JM-Bygg AB, Tetra Pak AB, Fortum UK, Vattenfall Oy, Raisio Yhtymä Oyj, Engel-Yhtymä Oy, Orion-yhtymä Oyj, Pricewaterhouse Coopers A/S, Color Line A/S, Elisa Communications Oyj. Katsauskauden aikana solmittiin Soneran kanssa merkittävä käyttäjäasiakkuussopimus. Sonera ryhtyy tarjoamaan yritysasiakkailleen verkkolaskupalvelua, jossa laskut välitetään BasWaren myeflow.com-palvelun kautta. Ensimmäisessä vaiheessa välitetään Soneran matkapuhelinlaskuja yritysten ostolaskujen käsittelyjärjestelmiin. Verkkolaskupalvelu myeflow.com:n käyttäjiksi ovat katsauskauden aikana liittyneet mm. Altia Group Oy, Helsingin Energia, Metso Oyj, Sonera Mobile Operators, ABB, OP-ryhmä, SanomaWSOY Oyj, Engel-Yhtymä Oy, Veikkaus Oy, Vantaan Energia, ISS Suomi Oy ja Tieturi Oy. TALOUSOHJAUKSEN LIIKETOIMINTA Yhtiön talousohjauksen liiketoiminta kasvoi 22,5 prosenttia. Kasvu perustui pitkälti palvelutuottojen myönteiseen kehitykseen. Budjetoinnin, ennustamisen ja raportoinnin sekä konsernilaskennan tuotteiden asiakaskunta kasvaa vakaasti ja olemassa olevat asiakkaat laajentavat ohjelmistojensa käyttöä.

5 Liiketoiminnan kehittämistä tullaan suuntaamaan erityisesti käyttövalmiiden bisnesmallien kehittämiseen, jolloin BasWare pystyy erottautumaan paremmin kilpailijoistaan. Talousohjauksen liiketoiminta organisoitiin omaksi yksikökseen alkaen. Yksikön perustamisen tavoitteena on liiketoiminnan vakaa ja kannattava kasvu, joka saadaan aikaan myyntitoimintaa tehostamalla, palveluvolyymia nostamalla ja vuonna 2002 alkavalla kansainvälistymisellä. Samanaikaisesti perustettiin uusi toiminto, joka tarjoaa talousohjauksen prosessikonsultointia ja uusiin bisnesmalleihin perustuvaa konsultointia. Uusia Target-asiakkaita ensimmäisen vuosipuoliskon aikana olivat mm. Eläke-Fennia, Helsingin kaupungin opetusvirasto, Lohja Rudus Oy Ab, Rautaruukki Metform, Suomen 2G ja Tapiola-yhtiöt. OMA PÄÄOMA Yhtiöllä oli katsauskauden lopussa osakkeenomistajaa. Osakepääoma on euroa ja osakkeiden lukumäärä kpl. Katsauskaudella osakkeen ylin kurssi oli 8,20 euroa, alin 4,65 euroa ja päätöskurssi oli 5,90 euroa. Katsauskauden keskikurssi oli 6,21 euroa. Osakkeita vaihdettiin katsauskauden aikana kappaletta. KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT Yhtiö allekirjoitti heinäkuun alussa historiansa toistaiseksi suurimman sopimuksen e-flow PIP -järjestelmän toimittamisesta Ericsson-konsernin Ruotsin yhtiöiden käyttöön. Loppukäyttäjien määrä tulee olemaan Ericssonilla noin Yhtiö teki Solotes Finland Oy:n kanssa sopimuksen, jonka perusteella BasWaren NextHour-henkilöstöraportointijärjestelmän tuoteoikeudet ja tuotteeseen liittyvä liiketoiminta siirtyvät Solotesille. Yhtiö solmi heinäkuun lopussa verkkolaskupalveluun liittyvän yhteistyösopimuksen TietoEnator Oyj:n kanssa. Kyseessä on Suomen verkkolaskumarkkinoiden ensimmäinen toiminnallinen operaattoreiden välinen yhteistyösopimus, ja se mahdollistaa asiakkaiden verkkolaskujen välityksen kyseisten operaattoreiden välillä. LÄHIAJAN NÄKYMÄT Yhtiö uskoo liiketoiminnan kasvun jatkuvan edelleen vahvana. Sähköisen liiketoiminnan osalta kasvun arvioidaan jatkuvan vuonna 2001 yli sadan prosentin vauhdilla. Talousohjauksen osalta toiminnan ennakoidaan kasvavan maltillisesti. Yhtiö arvioi liikevaihdon kasvun olevan yli 75 prosenttia vuonna Panostukset kansainvälisen markkinointiin sekä tuotekehitykseen jatkuvat edelleen. Toiminnan kasvu suuntautuu yhä enenevässä määrin suoraan asiakasrajapintaan liittyviin toimintoihin. Alkuvuoden kaltaisia tytäryhtiöiden käynnistämiseen liittyviä kertainvestointeja ei

6 enää realisoidu tämän tilikauden aikana, koska jakelukanavan laajentaminen mm. Ranskaan ja USA:han toteutetaan aikaisintaan tilikauden lopulla. Yhtiö arvioi vuoden 2001 liiketuloksen olevan edellistä vuotta korkeammalla. Yhtiölle ominaisen kausivaihtelun mukaisesti valtaosa tilikauden voitosta kertyy vasta viimeisellä neljänneksellä. Vuoden 2000 ja kuluvan vuoden kahden ensimmäisen neljänneksen osalta liikevaihto ja tulos kertyivät vuosineljänneksittäin seuraavasti: Q1 Q2 Q3 Q4 Liikevaihto Liikevoitto Q1/2001 Q2/2001 Liikevaihto Liikevoitto Kasvustrategiansa mukaisesti BasWare neuvottelee jatkuvasti yritysostoista, jotka liittyvät yhtiön tuotteiden jakelukanavan tai tuotetarjonnan vahvistamiseen. TIEDOTUSTILAISUUS Yhtiö järjestää tänään osavuosikatsausta käsittelevän tiedotustilaisuuden toimittajille kello 10 ja analyytikoille kello hotelli Kämpissä, Eliel Saarinen -huoneessa. Tilaisuudessa yhtiön toimitusjohtaja Hannu Vaajoensuu ja hallituksen puheenjohtaja Ilkka Sihvo kommentoivat osavuosikatsausta ja vastaavat esitettyihin kysymyksiin. Tervetuloa. Vantaalla BasWare Oyj:n hallitus Sihvo Ilkka, puheenjohtaja Eräkangas Kirsi Ignatius Kim Pöllänen Antti Perttunen Sakari Sonninen Jukka Vaajoensuu Hannu, toimitusjohtaja

7 BasWare Oyj Konsernin tuloslaskelma tuhatta euroa % % Liikevaihto , , ,0 Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Henkilöstökulut Poistot ja arvonalentumiset Liiketoiminnan muut kulut Liikevoitto 43 0, , ,8 Rahoitustuotot ja -kulut Voitto ennen satunnaisia eriä 129 2, , ,9 Satunnaiset erät Voitto ennen veroja 129 2, , ,4 Välittömät verot Tilikauden voitto 52 0, , ,0

8 BasWare Oyj Konsernitase tuhatta euroa % % % Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot Liikearvo Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset , , ,0 Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset saamiset Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset , , ,0 Vastaavaa yhteensä , , ,0 Vastattavaa Oma pääoma Osakepääoma Ylikurssirahasto Edellisten tilikausien voitto Tilikauden voitto , , ,9 Vieras pääoma Pitkäaikainen vieras pääoma Lyhytaikainen vieras pääoma , , ,1 Vastattavaa yhteensä , , ,0

9 BasWare Oyj Konsernin tunnusluvut Oman pääoman tuotto, % 1,07 % 10,02 % 19,47 % Sijoitetun pääoman tuotto, % 3,32 % 13,97 % 28,06 % Nettovelkaantumisaste (Net Gearing) -61,18 % -77,08 % -75,35 % Omavaraisuusaste, % 79,43 % 89,78 % 85,92 % Osakekohtaiset tunnusluvut Tulos/osake, euro 0,01 0,04 0,14 Oma pääoma/osake, euro 1,06 1,15 1,21 Konsernin tuloslaskelma Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 tuhatta euroa Liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Henkilöstökulut Poistot ja arvonalentumiset Liiketoiminnan muut kulut Liikevoitto Liikevoitto-% -1,3 % 19,2 % 14,6 % 34,4 % -21,4 % 14,3 %

Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2001

Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2001 Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2001 YHTEENVETO Liikevaihto 2.075 tuhatta euroa - kasvu 77,2 % Liikevoitto -445 tuhatta euroa (-15 tuhatta euroa) Sähköinen liiketoiminta kasvoi 143,2 % Kansainvälinen myynti

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2001

Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2001 16.10.2001 Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2001 YHTEENVETO Liikevaihto 8.413 tuhatta euroa - kasvu 82,7 % Q3 liikevaihto 2.931 tuhatta euroa (1.625 tuhatta euroa) Liikevoitto 184 tuhatta euroa (569 tuhatta euroa)

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2002

Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2002 1 Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2002 YHTEENVETO Liikevaihto 4.062 tuhatta euroa kasvu 95,8 % Liikevoitto 96 tuhatta euroa (-445 tuhatta euroa) kasvu 121,5 % Sähköinen liiketoiminta kasvoi 119,6 % Kansainvälinen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 1.1.-31.12.2001

TILINPÄÄTÖS 1.1.-31.12.2001 TILINPÄÄTÖS 2001 1 TILINPÄÄTÖS 1.1.-31.12.2001 YHTEENVETO Liikevaihto 12.399 tuhatta euroa kasvu 66,3 % Liikevoitto 389 tuhatta euroa (1.551 tuhatta euroa) Q4 liikevaihto 3.987 tuhatta euroa kasvu 39,8

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus OSAVUOSIKATSAUS 1 Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2002 YHTEENVETO Liikevaihto 9 249 tuhatta euroa kasvu 68,7 % Q2 liikevaihto 5 187 tuhatta euroa kasvu 52,3 % Liikevoitto 669 tuhatta euroa kasvu 1 466,3 % Q2

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2003

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2003 OSAVUOSIKATSAUS 1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2003 YHTEENVETO Liikevaihto 5 434 tuhatta euroa kasvu 33,8 % Liikevoitto -1 009 tuhatta euroa (96 tuhatta euroa) Liikevoitto -18,6 % liikevaihdosta (2,4

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus OSAVUOSIKATSAUS 1 Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2002 YHTEENVETO Liikevaihto 14 041 tuhatta euroa kasvu 66,9 % Q3 liikevaihto 4 792 tuhatta euroa kasvu 63,5 % Liikevoitto 1 162 tuhatta euroa kasvu 531,3 % Q3

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2000

Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2000 Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2000 Yhteenveto Liikevaihto 4.605 tuhatta euroa - kasvu 76,5 % Liikevaihdon kasvu kolmannella neljänneksellä 105,6 % Liikevoitto 569 tuhatta euroa - lasku 21,3 % Sähköinen liiketoiminta

Lisätiedot

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0 Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2003

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1 Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2003 YHTEENVETO Liikevaihto 11 980 tuhatta euroa kasvu 29,5 % Q2 liikevaihto 6 546 tuhatta euroa kasvu 26,2 % Liikevoitto -692 tuhatta euroa (669 tuhatta euroa)

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

Vuosikertomus 2001 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS YHTEENVETO

Vuosikertomus 2001 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS YHTEENVETO HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS YHTEENVETO Liikevaihto 12.399 tuhatta euroa kasvu 66,3 % Liikevoitto 389 tuhatta euroa (1.551 tuhatta euroa) Q4 liikevaihto 3.987 tuhatta euroa kasvu 39,8 % Q4 liikevoitto

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

BASWARE OYJ PÖRSSITIEDOTE 19.4.2000 klo 12:00 1(6)

BASWARE OYJ PÖRSSITIEDOTE 19.4.2000 klo 12:00 1(6) BASWARE OYJ PÖRSSITIEDOTE 19.4.2000 klo 12:00 1(6) BASWARE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2000 - Liikevaihto 1.171 tuhatta euroa kasvu 44,6 % - Liiketulos 15 tuhatta euroa lasku 108,8 % - Henkilöstön

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

Raision yhtiökokous 23.3.2016

Raision yhtiökokous 23.3.2016 Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5)

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Osavuosikatsaus 1.1.2004-31.3.2004 (3 kk) - Liikevaihto: 38,3 miljoonaa euroa (1-3/2003: 40,2) - Liikevoitto: 1,9 (-0,1) miljoonaa euroa - Saatujen tilausten

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä 222222222222222222 Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.? Solteq Oyj Pörssitiedote klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.? Solteq Oyj Pörssitiedote klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS Julkaistu: 2004-08-06 07:00:12 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.? 30.6 Solteq Oyj Pörssitiedote 6.8.2004 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2004 Solteq-konsernin

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

VACON SAAVUTTI HYVÄN KASVUN JA KANNATTAVUUDEN ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2003

VACON SAAVUTTI HYVÄN KASVUN JA KANNATTAVUUDEN ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2003 VACON OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.4.2003 kello 10.00 Osavuosikatsaus tammikuu-maaliskuu 2003 VACON SAAVUTTI HYVÄN KASVUN JA KANNATTAVUUDEN ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2003 Tammikuu-maaliskuu yhteenveto

Lisätiedot

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003).

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). Done Solutions Oyj Pörssitiedote 24.2.2005 klo 9.00 DONE SOLUTIONSIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2004 - Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). - Liiketulos oli -0,9

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Palvelut 45 % 51 % 44 % Lisenssit 32 % 34 % 34 % Laitemyynti 23 % 15 % 22 %

Palvelut 45 % 51 % 44 % Lisenssit 32 % 34 % 34 % Laitemyynti 23 % 15 % 22 % Solteq Oyj Pörssitiedote 21.8.2001 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto oli katsauskaudella 9,7 miljoonaa euroa, jossa kasvua 3,8 %. Liiketappio katsauskaudella oli 1,5 miljoonaa

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

- Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8 % liikevaihdosta (-8,0 %). Liiketulokseen sisältyy 0,7 meur liiketoimintojen myyntivoittoja.

- Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8 % liikevaihdosta (-8,0 %). Liiketulokseen sisältyy 0,7 meur liiketoimintojen myyntivoittoja. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2004 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2004 - Liikevaihto katsauskaudella 9,9 meur (12,3 meur 1-6/2003). - Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8

Lisätiedot

http://qfx.quartalflife.com/clients/fi/atria/rss/newsentry.aspx?id=1000717206&culture=fi-fi

http://qfx.quartalflife.com/clients/fi/atria/rss/newsentry.aspx?id=1000717206&culture=fi-fi Tulosta sivu Atria Yhtymä Oyj PÖRSSITIEDOTE 26.7.2005 KLO 10.00 ATRIA YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Atria-konsernin liikevoitto katsauskaudelta oli 15,9 miljoonaa euroa (20,1 milj. euroa).

Lisätiedot

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla SAV Rahoitus Oyj 1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla Puolivuotiskatsaus lyhyesti: SAV-Rahoitus konsernin

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006. Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006)

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006. Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006 Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006) Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 4. neljänneksellä Tilinpäätös 1.11.2005 31.10.2006

Lisätiedot

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Liikevaihto kasvoi 14% edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 42,8 miljoonaa euroa Liiketulos parani 93% ja nousi 2,4

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuokra-asuntomäärä kasvoi ja Lumo laajensi asumisen palveluita Liikevaihto 1.1. 30.9.2014 miljoonaa euroa +7,5%

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003 Liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 121,8 (121,2) milj. euroa, muutos edelliseen vuoteen + 0,5 %. Liikevoitto

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.1998

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.1998 FINGRID OYJ 1(5) Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.1998 Fingridin operatiivinen toiminta käynnistyi 1.9.1997, joten kuluva vuosi on yhtiön ensimmäinen täysi toimintavuosi. Yhtiön liikevaihto ensimmäisellä vuosipuoliskolla

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003}

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003} Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003} Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003 Kokonaismarkkinoiden supistumisesta johtuen liikevaihto laski, mutta liiketulos säästötoimenpiteiden ansiosta 1 miljoonaa

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla.

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2011 Konserni Operatiivinen tulos parantunut lähes 4 milj. euroa Hallituksen puheenjohtajaksi Panu Ala-Nikkola Konserniin

Lisätiedot

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Nordkalk Oyj Abp: osavuosikatsaus tammikuu-kesäkuu 2005 liikevaihto laski 123,3 (1-6/:131,9) miljoonaan euroon (-7 %) voitto ennen satunnaiseriä laski 3,5

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007 TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-maaliskuussa oli 24.715.671 euroa (vuonna 2006 vastaavalla

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Julkaistu: 2004-08-12 06:30:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.8.2004, klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %.

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %. TIEDOTE 10.8.2015 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 22,8 (vuonna 2014 vastaavalla ajanjaksolla 30,2 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA. POWEST OMISTAA SELLAISIA YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA POHJOLAN VOIMALLE TALOUS- JA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

Lisätiedot

SYSOPEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.1999-30.6.1999

SYSOPEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.1999-30.6.1999 Sysopen Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.1999 1(5) SYSOPEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.1999-30.6.1999 Liikevaihto Tietotekniikan asiantuntijapalveluiden kysyntä jatkui voimakkaana katsausaikana. Sysopen Oyj

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013 26.3.2014 Johanna Lamminen Gasum lyhyesti Gasum on suomalainen luonnonkaasujen osaaja. Yhtiö tuo Suomeen maakaasua, ja siirtää ja toimittaa sitä energiantuotantoon, teollisuudelle,

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 26.10.2005

FINNLINES OYJ 26.10.2005 FINNLINES OYJ 26.10.2005 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2005 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella :n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 17. maaliskuuta 2005, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2004 ja myönsi

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa.

6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa. 6.5.2013 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 VR-konsernin liikevaihto oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 310,4 (331,7) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 4,6 prosenttia. Raportoitu

Lisätiedot

Kolmas vuosineljännes: Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia

Kolmas vuosineljännes: Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia Qt Group Oyj pörssitiedote 23.10.2017 kello 8:00 Johdon osavuotinen selvitys 1.1. 30.9.2017 Kolmas vuosineljännes: Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia Heinä syyskuu 2017 Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia

Lisätiedot

Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS

Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.2017 30.6.2017 10.8.2017 Q2/2017 Keskeiset tapahtumat Kasvu Kasvustrategian toteutus etenee suunnitellusti Vuosineljänneskohtainen liikevaihdon kasvun heilahtelu on ollut

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2002

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2002 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2002 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2002 Toisen neljänneksen toiminnallinen liiketulos palautui voitolliseksi toukokuussa kirjattu OMNEn luottotappio ( 1,9

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS / MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-09 / 26.10. TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 91,7 milj. euroa (74,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 23,4 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 28.4.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS PARANI Osavuosikatsaus 1-3/2006 (IFRS) - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS Solteq Oyj Pörssitiedote klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS Solteq Oyj Pörssitiedote klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS Julkaistu: 2003-08-18 07:01:07 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6. Solteq Oyj Pörssitiedote 18.8.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2003 Solteq-konsernin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

Yhtiökokous. Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 18.3.2011. QPR Software Plc

Yhtiökokous. Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 18.3.2011. QPR Software Plc QPR Software Oyj Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 18.3.2011 Vuosi 2010 Yritysohjelmistojen kysyntä elpyi useilla markkinoilla Edelleen merkittäviä eroja eri markkinoiden kesken Liikevaihto nousi

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS / MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-03 / 2011 27.04.2011 TAMMI MAALISKUU 2011 Toimistokalustekysynnässä ei ole 2011 alussa tapahtunut merkittävää muutosta päämarkkinoillamme. Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2006

HONKARAKENNE OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2006 Julkaistu: 2007-02-22 08:00:30 CET Honkarakenne Oyj - Tilinpäätöstiedote HONKARAKENNE OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2006 HONKARAKENNE OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2006 Honkarakenne-konsernin

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

SYSOPENIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.1999; SYSOPEN KOVASSA KASVUSSA

SYSOPENIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.1999; SYSOPEN KOVASSA KASVUSSA Sysopen Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.1999 1(6) SYSOPENIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.1999; SYSOPEN KOVASSA KASVUSSA - Liikevaihto 42,8 mmk, kasvu 32 % - Liikevoitto ennen liikearvopoistoja 8,1 mmk (19

Lisätiedot

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Tilikausi 2014 Yhtiökokous, 12.3.2015 Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Kehitys 2014 Talouskasvu oli useimmilla markkinoilla heikkoa. Toisaalta talouden matalasuhdanne käynnisti useissa organisaatioissa

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2013 Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto

Lisätiedot