LAADUKAS OHJAUS KOUVOLASSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAADUKAS OHJAUS KOUVOLASSA"

Transkriptio

1 LAADUKAS OHJAUS KOUVOLASSA 1. Ohjauksen määritelmä 2. Ohjauksen muodot 3. Ohjauksen työnjako 4. Oppilaan/opinto-ohjaajan työnkuva 5. Ohjauksen laatukriteerit ja tavoitteet Kouvolassa

2 1. Ohjauksen määritelmä Ohjaus on oppilaan/opiskelijan kasvun ja kehityksen tukemista läpi koko koulupolun varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Ohjaustoiminnan tulee olla jatkumo, jossa tuetaan oppilaan siirtymistä opintopolun eri vaiheissa niin koulun sisällä kuin oppilaitoksesta toiseen. Ohjauksen avulla jokainen oppilas pystyy kehittämään omia opiskeluvalmiuksiaan ja sosiaalisia valmiuksiaan sekä elämänsuunnittelussa tarvittavia tietoja ja taitoja. Ohjaus tukee oppilasta myös tekemään opiskelua, koulutusta, arkielämää ja elämänuraa koskevia ratkaisuja. Ohjauksen tavoitteena on lisätä oppilaan opiskelun onnistumista, hyvinvointia ja tasa-arvoa koulussa sekä ehkäistä syrjäytymistä. Ohjaus on eri ammattilaisten yhteistyötä yhdessä oppilaan ja huoltajien kanssa. 2. Ohjauksen muodot 2.1. Henkilökohtainen ohjaus Oppilaan- ja opinto-ohjauksen ydintehtävä on henkilökohtainen ohjaus ensimmäiseltä luokalta aina toisen asteen loppuun. Henkilökohtaisen ohjauksen tavoitteena on, että jokainen 9. luokkalainen keskustelee oppilaanohjaajan kanssa vähintään kerran ennen yhteishakua, lukiolainen ja ammattiopiston opiskelija tapaa opinto-ohjaajan vähintään kerran vuodessa. Henkilökohtaisissa tapaamisissa tavoitteena on persoonallisen kasvun ja kehityksen tukeminen, koulu- ja opiskelumenestyksen seuraaminen, ammatilliseen suuntautumiseen liittyvien asioiden käsittely ja jatko-opinnot Luokka(ryhmä)muotoinen ohjaus Opetussuunnitelmassa on määritelty perusopetuksen ohjauksen luokkatuntien määrät. Luokkatuntien tulisi olla ammattitaitoisten virkakelpoisten oppilaanohjaajien pitämiä ja vain erityisen painavasta syystä niitä voidaan siirtää muiden opettajien pidettäviksi. Lukiossa on kaksi pakollista opinto-ohjauksen kurssia sekä neljä paikallista soveltavaa kurssia. Erityisesti pakolliset kurssit sisältävät luokkatunteja. Ammatillisessa koulutuksessa ryhmätuntien määrä sovitaan ryhmäkohtaisesti.

3 2.3. Ohjaus pienemmissä ryhmissä Pienryhmäohjauksessa (sekoittuu erityisryhmiin) oppilaan- ja opinto-ohjaaja tukee ja täydentää opiskelijan persoonallisen kasvun kehittymistä sekä elämänsuunnittelun ja ammatillisen suuntautumisen hahmottumista. Pienryhmäohjauksessa yksilö saa vertaistukea, sosiaaliset taidot ja sitä kautta työelämätaidot kehittyvät. Pienryhmäohjausta käytetään pääsääntöisesti perusopetuksessa ja lukiossa Henkilöstön konsultointi Oppilaan- ja opinto-ohjaaja konsultoi tarvittaessa muuta henkilökuntaa ohjaukseen liittyvissä asioissa. 3. Ohjauksen työnjako Ohjauksesta huolehtivat opettajat ja oppilaan/opinto-ohjaajat sekä muu henkilöstö yhteistyössä oppilaan/opiskelijan koulupolun eri vaiheissa. OPPILAS / OPISKELIJA Oppilaan tehtävänä on oppia kantamaan vastuuta omasta oppimisestaan ja oman elämänsä suunnittelusta. Hänen on opittava myös tekemään erilaisia valintoja iän mukaan kehittyvän itsetuntemuksen pohjalta. HUOLTAJAT Huoltajan tehtävänä on tukea oppilasta koulupolun eri vaiheissa ja rohkaista oppilasta tekemään oppilaalle itselleen sopivia valintoja koulutuksen ja ammatinvalinnan suhteen. Huoltajan tehtävä on myös valvoa oppilaan arkirutiineja ja kotona tehtäviä koulutehtäviä. OPPILAAN/OPINTO-OHJAAJA Oppilaan/opinto-ohjaaja on ohjauksen pedagoginen asiantuntija. Tehtäväkuvaus on laajemmin kohdassa 5. REHTORI / KOULUTUSPÄÄLLIKKÖ Rehtori luo edellytykset oppilaitoksen kokonaisohjaukselle järjestämällä riittävät resurssit ja tukemalla oppilaan/opinto-ohjaajia. Perusopetuksessa rehtori vastaa päättöarvioinnin kriteerien

4 selvittämisestä opettajille ja niiden tiedottamisesta oppilaiden huoltajille. Lukiossa rehtori on vastuussa yo-tutkintojen järjestämisestä. LUOKANOPETTAJA / LUOKANVALVOJA / RYHMÄNOHJAAJA Luokanopettaja / luokanvalvoja / ryhmänohjaaja on oppilaan ja opiskelijan lähiohjaaja, joka kannustaa ja tukee oppilasta / opiskelijaa koko opiskeluajan. Luokanvalvoja työskentelee yhteistyössä muiden ohjauksen toimijoiden kanssa oppilaan opintojen sujumisen ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Hän on säännöllisesti yhteydessä oppilaisiin ja heidän huoltajiinsa. Luokanvalvoja seuraa oppilaiden poissaoloja ja puuttuu ongelmiin mahdollisimman nopeasti. Hän myös huolehtii tietojen välittymisestä koulun oppimisen ja koulunkäynnin tuen ryhmälle. AINEENOPETTAJA Aineenopettaja tukee oppilasta oman aineensa opiskelutekniikoiden oppimisessa. Hän huomioi erilaiset oppijat ja ohjaa oppimisen taidoissa omassa aineessaan. Aineenopettaja omaa ja jakaa tietoa oman aineensa jatkokoulutusmahdollisuuksista ja työelämän tarpeista. Aineenopettaja toimii yhteistyössä muiden opettajien kanssa tukeakseen oppilaita oppimisen polulla mahdollisimman hyvin. KOULUSIHTEERI / OPINTOSIHTEERI Koulu/opintosihteeri on oppilaitoksen hallinnon rakenteen asiantuntija, joka neuvoo oppilaita/opiskelijoita erilaisissa käytännön tilanteissa. ERITYISOPETTAJA Yhdessä muiden opettajien kanssa erityisopettaja tukee oppilaan vahvoja puolia, auttaa oppilasta kehittämään omia ja hänelle sopivia opiskelustrategioita sekä oppimaan oppimisen taitoja. Hän auttaa oppilaan haasteiden tunnistamisessa ja tukee luokanopettajia ja aineenopettajia sopivien opiskelumetodien käytössä. Ammatinvalinnan suunnittelussa erityisopettaja tekee tarvittaessa yhteistyötä oppilaanohjaajan kanssa. KURAATTORI Koulukuraattori on kouluissa työskentelevä sosiaalialan asiantuntija. Koulukuraattori edistää ja tukee oppilaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia ja koulunkäynnin sujumista. Koulukuraattori tekee sekä koko oppilaitoksen hyvinvointiin vaikuttavaa yhteisöllistä työtä että yksilökohtaista opiskeluhuoltotyötä.

5 PSYYKKARI Psykiatrinen sairaanhoitaja, psyykkari toimii koulun monialaisessa oppilashuoltotyössä mielenterveystyön asiantuntijana. Työn tavoitteena on lasten ja nuorten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy sekä mielenterveysasioista puhuminen ja ymmärryksen lisääminen. Psyykkaripalvelu mahdollistaa oirehdintaan ja psyykeen liittyviin huoliin puuttumisen ajoissa ja tarpeen mukaan saattamisen hoidon piiriin. Konsultaation kautta osaaminen on myös opettajien ja vanhempien käytössä. KOULUPSYKOLOGI Koulupsykologi tukee oppilaan hyvinvointia oppimiseen, mielenterveyteen, vuorovaikutukseen tai haastavaan elämäntilanteeseen liittyvissä asioissa. Psykologin kanssa voi keskustella luottamuksella kaikesta mieltä painavasta. Tämän lisäksi psykologi tekee tarvittavat arvioinnit, tutkimukset ja lausunnot. KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHOITAJA Terveydenhoitaja kertoo oppilaille terveellisistä elämäntavoista ja ohjaa oppilaita niitä kohti. Hän auttaa ymmärtämään niiden merkityksen niin opiskelun kuin muun elämän kannalta. Terveydenhoitaja voi myös kertoa oppilaille erilaisten sairauksien aiheuttamista rajoituksista ammatinvalinnassa. OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUEN RYHMÄ, OKR Moniammatillinen oppimisen ja koulunkäynnin tuen ryhmä, OKR tukee oppilasta koulunkäynnissä ja hyvinvoinnissa sekä ennaltaehkäisee koulunkäynnin ongelmia ja auttaa niiden ratkaisemisessa. VERKOSTOYHTEISTYÖ Rehtori, oppilaan/opinto-ohjaaja ja opettajat tekevät yhteistyötä vanhempien sekä muiden oppilaan ohjaukseen vaikuttavien toimijoiden kanssa, esim. muut oppilaitokset, nuorisotoimi, ja alueen yritykset.

6 4. Oppilaan/opinto-ohjaajan työnkuva SOPO ry:n mukainen opinto-ohjauksen lehtorin ydintehtävien kuvaus

7

8 5. Ohjauksen laatukriteerit ja tavoitteet Kouvolassa Riittävä ja monipuolinen ohjaus Jokaisella oppilaalla ja opiskelijalla on oltava mahdollisuus sekä henkilökohtaiseen että ryhmämuotoiseen ohjaukseen. Alakouluissa ohjausvastuu painottuu luokanopettajille. Yläkouluissa päävastuu ohjauksesta on oppilaanohjaajilla, joiden palvelut ovat saatavissa kaikissa Kouvolan yläkouluissa. Ohjauksen luokkatunteja on kaikille luokka-asteille sekä myös lisäopetuksessa. Oppilaanohjaajien ohjattavien määrä pyritään pitämään kansallisten suositusten mukaisina. Opinto-ohjaajaresurssi tarkastellaan ja jaetaan koulujen käyttöön vuosittain. Opintoohjaajan työhön voi kuulua työskentelyä useammalla koululla. Ammattitaitoisten ja virkakelpoisten oppilaanohjaajien tulisi huolehtia myös erityisen tuen piirissä olevien oppilaiden ohjauksesta. Lukioissa opinto-ohjaajat ovat vastuussa opiskelijoiden ohjauksesta ja ohjausta on saatavilla kaikissa Kouvolan lukioissa. Ammattiopistossa opinto-ohjausta annetaan ryhmä- tai henkilökohtaisen ohjauksena, josta päävastuu on opinto-ohjaajilla. Ohjauksen saatavuus voidaan taata riittävän pienillä opiskelijamäärillä. Henkilökohtaiseen ohjaukseen varataan tarvittaessa aikoja opinto-ohjaajilta. Ryhmänohjaajille on varattu ryhmänsä ohjaukseen yksi vuosiviikkotunti. Ryhmänohjaajan ohjausmateriaalina toimii KSAO:n ryhmänohjaajan muistilista. Aktiivisuuden, osallisuuden ja vastuullisen tukeminen Ohjauksella vahvistetaan oppilaan ja opiskelijan osallisuutta oppilas- ja oppilaitosyhteisössä. Ohjaus toteutetaan siten, että se vahvistaa oppilaan ja opiskelijan omaa aktiivisuutta ja vastuullisuutta oman elämänsä suunnittelussa ja valintojen tekemisessä. Ohjaus on yhteistä työtä Ohjaus kuuluu kaikille lasten, oppilaiden ja opiskelijoiden parissa työskenteleville henkilöille. Se on tavoitteellista ja moniammatillista yhteistyötä.

9 Osaava ja ammattitaitoinen henkilöstö Perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opinto-ohjaajat ovat tehtäväänsä kelpoisia. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen Oppilaitoksissa on voimassa olevat tasa-arvosuunnitelmat. Ohjaussuunnitelma Kouvolan kaupungilla on ohjaussuunnitelma varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa ja ammattikoulutuksessa. Perusopetuksessa ohjaussuunnitelmia on tarkennettu yksikkökohtaisesti. Koulutuksen nivelvaiheet Nivelvaiheiden toimintamallit on kuvattu nivelkelloissa. Ohjaus koulutukseen ja uravalintoihin liittyvien päätösten tukena Ohjauksella tuetaan oppilasta/opiskelijaa suorittamaan opintonsa päätökseen sekä sijoittumaan jatko-opintoihin ja/tai työelämään. Ohjauksella autetaan oppilasta/opiskelijaa suunnittelemaan omaa tulevaisuuttaan, opintojaan ja tekemään tarkoituksenmukaisia valintoja. Työelämätaidot ja työelämään tutustuminen Peruskoulussa oppilas tutustuu monipuolisesti erilaisiin ammatteihin, työelämään ja yrittäjyyteen. Työelämään tutustumisjaksoja on erityisesti yläkoulussa: 7. ja 8. luokalla pienimuotoisemmin, esim. koulun sisäisillä järjestelyillä ja 9. luokalla pidempi TET-jakso koulun ulkopuolella. TET-jakso toteutetaan ja arvioidaan koulun ja työpaikan yhteistyönä. Lukion ohjauksen toinen pakollinen kurssi sisältää syventymistä työelämäntaitoihin ja työelämäntuntemusta. Yrittäjyyteen voi syventyä erillisten kurssien kautta. Opetussuunnitelmassa on varattu mahdollisuus TET-jaksoon. Ammattiopistossa työelämään ohjaaminen aloitetaan opintojen päättövaiheessa: opiskelija saa tietoa ja ohjausta työmarkkinoista, työllistymistilanteesta sekä tukea jatko-opintoihin hakeutumisessa. Päättövaiheessa tehdään ohjausyhteistyötä KSAO:n henkilöstön lisäksi mm. TEtoimiston, yritysten, ammattikorkeakoulujen sekä muiden yhteistyötahojen kanssa.

10 Vuorovaikutteinen yhteistyö ohjauksen tukena Koti ja koulu/oppilaitos toimivat tiiviissä ja suunnitelmallisessa yhteistyössä. Moniammatillinen yhteistyö eri toimijoiden kesken tukee oppilaan ohjausta. Perusopetuksessa kodin ja koulun yhteistyötä on kuvattu opetussuunnitelmassa. Kodin ja koulun yhteistyön lähtökohtana huoltajien kanssa on luottamuksen rakentaminen, tasavertaisuus sekä keskinäinen kunnioitus. Yhteinen arvokeskustelu huoltajien kanssa antaa pohjan vankalle yhteistyölle. Viestinnän ja tiedonsiirron riittävyydellä ja avoimuudella sekä rakentavan palautteen antamisella kehitetään vuorovaikutusta lapsen ja nuoren elämässä olevien aikuisten kesken. Positiivinen palaute kannustaa oppilasta uusien asioiden oppimisessa. Lukioiden ja kodin yhteistyö sekä muu verkostotyö on kuvattu opetussuunnitelmassa. Kodin ja oppilaitoksen yhteistyön lähtökohtana on aikuistuvan nuoren ja täysi-ikäisen opiskelijan itsenäisyyden ja oman vastuullisuuden huomioon ottaminen sekä huolenpito tukea tarvitsevasta oppilaasta. Ammattiopistossa yhteistyö kotien ja huoltajien kanssa alkaa perusopetuksen vanhempainiltojen esittelytilaisuuksissa. Opiskelijoiden huoltajille järjestetään kotiväenilta loka-marraskuun aikana. Ryhmänohjaaja on velvollinen ottamaan yhteyttä alaikäisen opiskelijan huoltajaan, jos herää huoli opiskelijasta. Opiskelijahuoltohenkilöstö on aktiivisesti yhteydessä opiskelijan kotiin ongelmatilanteiden selvittämiseksi. Tarvittaessa vanhemmilla on mahdollisuus tulla keskustelemaan opetus- ja opiskelijahuoltohenkilöstön kanssa. Ohjauspalveluista tiedottaminen Lapset, oppilaat, opiskelijat ja heidän huoltajansa saavat ajantasaista tietoa ohjauspalveluista eri menetelmillä, mm. henkilökohtaisen ohjauksen, kaupungin tiedotuskanavien, koulujen nettisivujen, Wilman ja koulujen tiedotteiden kautta. Ohjauspalveluista tiedotetaan myös yhteistyökumppaneita, jotta mahdolliseen pudokkuuteen voidaan puuttua tehokkaasti. Hyvän ohjauksen kriteerit osana paikallista laatujärjestelmää Ohjauksen laatua arvioidaan säännöllisesti Kouvolan kaupungin laatukyselyn kautta.

Oppilaanohjauksen malli

Oppilaanohjauksen malli Espoon kristillinen koulu Oppilaanohjauksen malli Elina Palosaari 2015 Sisällys Espoon kristillisen koulun oppilaanohjauksen malli 1. Ohjauksen toteutuminen käytännössä Henkilökohtainen ohjaus Luokkamuotoinen

Lisätiedot

Ohjaussuunnitelma Esi- ja perusopetus

Ohjaussuunnitelma Esi- ja perusopetus Ohjaussuunnitelma Esi- ja perusopetus 1.8.2016 2 Sisällysluettelo 1 Oppilaanohjaus... 3 2 Oppilaanohjauksen eettiset periaatteet... 3 Itsemääräämisoikeus... 3 Totuudellisuus... 3 Luottamuksellisuus...

Lisätiedot

Espoon kristillinen koulu. Oppilaanohjauksen malli

Espoon kristillinen koulu. Oppilaanohjauksen malli Espoon kristillinen koulu Oppilaanohjauksen malli Sisällys Espoon kristillisen koulun oppilaanohjauksen malli 1. Ohjauksen toteutuminen käytännössä Henkilökohtainen ohjaus Luokkamuotoinen oppilaanohjaus

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN PERUSKOULUN JA LUKION OHJAUSSUUNNITELMA. 1. Ohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN PERUSKOULUN JA LUKION OHJAUSSUUNNITELMA. 1. Ohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN PERUSKOULUN JA LUKION OHJAUSSUUNNITELMA Jyväskylän Normaalikoulun ohjaussuunnitelmassa kuvataan perusopetuksen oppilaanohjauksen ja lukion opinto-ohjauksen järjestämisen rakenteet,

Lisätiedot

HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT. Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen

HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT. Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen Sisällys 1. Hyvän ohjauksen kriteerien tehtävä... 3 2. Hyvän ohjauksen kriteerien käyttö

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Tervolan lukion ohjaussuunnitelma

Tervolan lukion ohjaussuunnitelma Tervolan lukion ohjaussuunnitelma Sisällys: 1. Ohjaustoiminnan tavoitteet... 3 2. Ohjauksen järjestäminen, työmuodot ja tehtävien jakautuminen... 3 3. Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö... 5 4. Keskeiset

Lisätiedot

Monikulttuurinen ohjaus Ohjauksen päivät

Monikulttuurinen ohjaus Ohjauksen päivät Monikulttuurinen ohjaus Ohjauksen päivät 8.5.2019 Katri Kuukka Sisältöä Mitä ymmärrämme/ymmärrätte monikulttuurisella ohjauksella? OPH:n ohjauskyselystä noussutta > keskustelu Näkökulmia monikulttuuriseen

Lisätiedot

Suonenjoen lukion ohjaussuunnitelma

Suonenjoen lukion ohjaussuunnitelma Suonenjoen lukion ohjaussuunnitelma Ohjauksen tavoite Opinto-ohjauksen tavoitteena on ohjata opiskelijaa itsenäisyyteen ja vastuullisuuteen siten, että hän pystyy suunnittelemaan oman henkilökohtaisen

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN OHJAUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLE 1-9

AKAAN KAUPUNGIN OHJAUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLE 1-9 AKAAN KAUPUNGIN OHJAUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLE 1-9 SISÄLLYS 1. OHJAUSTYÖN TAVOITTEET 1.1. Mitä ohjaus on? 1.2. Hyvän ohjauksen kriteerit 1.3. Ohjaustyön tavoitteet vuosiluokilla 1-2: Koululaiseksi kasvaminen

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA. Käytössä alkaen. Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6.

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA. Käytössä alkaen. Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6. 1 KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Käytössä 1.8.2016 alkaen Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6.2016 2 Sisällys 1 Oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat...

Lisätiedot

Ohjaussuunnitelma on käsitelty/käsitellään opettajakunnan kanssa: yhteisöllisessä opiskelijahuoltotyöryhmässä: Laatutavoitteet Espoossa:

Ohjaussuunnitelma on käsitelty/käsitellään opettajakunnan kanssa: yhteisöllisessä opiskelijahuoltotyöryhmässä: Laatutavoitteet Espoossa: ESPOON ALAKOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn ja vastuunjako sekä työskentely monialaisissa

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

Laadukkaan ohjauksen malli. Espoon perusopetuksessa

Laadukkaan ohjauksen malli. Espoon perusopetuksessa Laadukkaan ohjauksen malli Espoon perusopetuksessa Sisältö Ohjaus Espoon perusopetuksessa...3 Ohjaus Espoon perusopetuksessa Laadukkaan ohjauksen kriteerit...4 Ohjauksen toteutuminen käytännössä...6 Henkilökohtainen

Lisätiedot

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso Liite 4: Ohjaussuunnitelma 1. OHJAUSSUUNNITELMA Lukion ohjaustoiminnan tavoitteena on auttaa opiskelijaa suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa opinto-ohjelmaansa, tukea häntä oppimisen taitojen kehittämisessä

Lisätiedot

Korpitien koulun ohjaussuunnitelma

Korpitien koulun ohjaussuunnitelma 2017 Korpitien koulun ohjaussuunnitelma 9.5.2017 Sisällys 1. Ohjauksen tavoitteet, tehtävät ja keskeiset sisällöt... 2 Keskeiset sisällöt vuosiluokilla 1-2... 3 Keskeiset sisällöt vuosiluokilla 3-6...

Lisätiedot

ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Suunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet - ohjauksen eettiset periaatteet toimintatavat -vuosikellot alakoulu ja yläkoulu työn

Lisätiedot

Kyyjärven perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Kyyjärven perusopetuksen ohjaussuunnitelma Kyyjärven perusopetuksen ohjaussuunnitelma 1. Ohjauksen järjestäminen Ohjaustoiminta muodostaa koko perusopetuksen ajan kestävän jatkumon, jonka toteutuminen taataan siten, että ohjaustyöhön osallistuvat

Lisätiedot

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunnan perusopetuksen oppilaanohjaussuunnitelma

Kemiönsaaren kunnan perusopetuksen oppilaanohjaussuunnitelma Kemiönsaaren kunnan perusopetuksen oppilaanohjaussuunnitelma Johdanto Kouluilla tulee olla yhteinen käsitys oppilaanohjauksesta, jotta ne pystyvät tekemään työtä tavoitteellisesti. Oppilaanohjaussuunnitelma

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUKSEN SUUNTAVIIVOJA KT opinto-ohjaaja Helena Kasurinen Lohjan Yhteislyseon lukio

LUKIOKOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUKSEN SUUNTAVIIVOJA KT opinto-ohjaaja Helena Kasurinen Lohjan Yhteislyseon lukio LUKIOKOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUKSEN SUUNTAVIIVOJA 20.4.2017 KT opinto-ohjaaja Helena Kasurinen Lohjan Yhteislyseon lukio LOHJAN YHTEISLYSEON LUKIO Yli 100-vuotias koulu lukio 40 vuotta (vuodesta 1976) OPISKELIJOITA

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

TURUN NORMAALIKOULUN ohjaussuunnitelma

TURUN NORMAALIKOULUN ohjaussuunnitelma TURUN NORMAALIKOULUN ohjaussuunnitelma Ohjaus on jatkuvaa, vuorovaikutteista ja tavoitteellista toimintaa oppilaan oppimisen, kasvun ja kehityksen tueksi. Ohjaus on kaikkien koulussa työskentelevien yhteistä

Lisätiedot

Lahnuksen koulun ohjaussuunnitelma

Lahnuksen koulun ohjaussuunnitelma ESPOON ALAKOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn ja vastuunjako sekä työskentely monialaisissa

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni Sanna Mäkinen, KM, sanna.makinen@joensuu.fi Kehittävä arviointi, Joensuun yliopisto TAUSTALLA: Hallitusohjelma:

Lisätiedot

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä 4.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos OPH KE/OH www.edu.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA 1. YLEISTÄ OPPILSHUOLLOST Perusopetuslain mukaan oppilailla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämä tarvittava oppilashuolto. Oppilashuolto on sekä yhteisöllistä että yksilöllistä

Lisätiedot

Reisjärven lukion ohjaussuunnitelma

Reisjärven lukion ohjaussuunnitelma Reisjärven lukion ohjaussuunnitelma OPPIMISEN OHJAUKSEN TAVOITE Ohjauksen tavoitteena on tukea opiskelijan kehittymistä oppijana, sekä ohjata opiskelijaa itsenäisyyteen ja vastuullisuuteen. Häntä ohjataan

Lisätiedot

Ohjaussuunnitelma Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus (Valma)

Ohjaussuunnitelma Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus (Valma) Ohjaussuunnitelma Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus (Valma) (12.8.2016) SISÄLLYSLUETTELO 1 Ohjaukseen osallistuvat kaikki... 1 2 Ohjauksen tavoitteet Valma-koulutuksessa... 2 3 Hyvän ohjauksen

Lisätiedot

Laadukkaan ohjauksen malli Espoon perusopetuksessa

Laadukkaan ohjauksen malli Espoon perusopetuksessa Laadukkaan ohjauksen malli Espoon perusopetuksessa Espoolainen oppilaanohjaus Espoossa on tavoitteena taata laadukasta ohjausta oppilaille luokka-asteesta ja koulusta riippumatta. Ohjauksen laatua ylläpitämään

Lisätiedot

Järvenperän koulun ohjaussuunnitelma

Järvenperän koulun ohjaussuunnitelma Ohjaussuunnitelma 1 (16) Järvenperän koulun ohjaussuunnitelma Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn ja vastuunjako

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä

Lisätiedot

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Anu Turunen TYÖELÄMÄTAIDOT

Anu Turunen TYÖELÄMÄTAIDOT Anu Turunen 24.8.2016 TYÖELÄMÄTAIDOT ERI HANKKEISIIN OSALLISTUMINEN Tulevaisuutta koulutusneuvonnalla 2003-2006 Opinto-ohjauksen kehittämishanke 2004-2006 Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämishanke

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA

OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmälle 27.1.2010 Helena Kasurinen Osaamisen ja sivistyksen asialla OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA OHJAUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON PSYKOLOGI- JA KURAATTORIPALVELUT Psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan opiskeluhuollon psykologin ja

Lisätiedot

Tupakointi ja päihteiden käyttö on kielletty kouluaikana ja koulun tapahtumissa sekä koulualueella. Vrt. tupakkalaki

Tupakointi ja päihteiden käyttö on kielletty kouluaikana ja koulun tapahtumissa sekä koulualueella. Vrt. tupakkalaki HANKONIEMEN YLÄASTEEN JA LUKION PÄIHDESTRATEGIA 1. TUPAKKATUOTTEIDEN KÄYTÖN EHKÄISEMINEN Tupakkatuotteiden käytön ehkäisevä työ on tarpeen tupakoinnista aiheutuvien huomattavien niin yksilölle, kuin yhteiskunnallekin

Lisätiedot

Apollon Yhteiskoulun lukion ohjaussuunnitelman pohjana on käytetty Pääkaupunkiseudun laadukkaan ohjauksen mallia (2012).

Apollon Yhteiskoulun lukion ohjaussuunnitelman pohjana on käytetty Pääkaupunkiseudun laadukkaan ohjauksen mallia (2012). Apollon Yhteiskoulun lukion ohjaussuunnitelman pohjana on käytetty Pääkaupunkiseudun laadukkaan ohjauksen mallia (2012). Mikä on lukion ohjaussuunnitelma? Ohjaussuunnitelma on opetussuunnitelman osa. Lukiokohtaisessa

Lisätiedot

Laatutavoitteet Espoossa:

Laatutavoitteet Espoossa: ESPOON ALAKOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn ja vastuunjako sekä työskentely monialaisissa

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

1. OPPILAANOHJAUKSEN JÄRJESTÄMISEN RAKENTEET JA TOIMINTATAVAT

1. OPPILAANOHJAUKSEN JÄRJESTÄMISEN RAKENTEET JA TOIMINTATAVAT Siikalatvan peruskoulut OHJAUSSUUNNITELMA 16.8.2016/mLe vers 2.1 Siikalatvan kunnan peruskoulujen ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn- ja vastuunjako

Lisätiedot

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON PSYKOLOGI- JA KURAATTORIPALVELUT Psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan opiskeluhuollon psykologin ja

Lisätiedot

Ohjaustoiminnan tavoitteena on opiskelijoiden hyvinvointi, lukio-opinnoissa eteneminen tavoitteellisesti sekä jatko-opintoihin sijoittuminen.

Ohjaustoiminnan tavoitteena on opiskelijoiden hyvinvointi, lukio-opinnoissa eteneminen tavoitteellisesti sekä jatko-opintoihin sijoittuminen. Siikajoen lukion ohjaussuunnitelma Yleistä Siikajoen lukion ohjaussuunnitelma on osa opetussuunnitelmaa ja perustuu Opetushallituksen Opetussuunnitelman perusteissa (2015) määriteltyihin sisältöihin. Ohjaussuunnitelmassa

Lisätiedot

OHJAUSSUUNNITELMA. Vahvistettu

OHJAUSSUUNNITELMA. Vahvistettu OHJAUSSUUNNITELMA Vahvistettu 8.11.2016 Rehtorin päätös 138/10/2016 1 (12) Johdanto Ammatillisen peruskoulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille ammatillisen perustutkinnon edellyttämä osaaminen ja

Lisätiedot

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 TULEVAN SEISKALUOKKALAISEN MUISTILISTA Minun on annettava itselleni aikaa tutustua uuteen koulurakennukseen, koulukavereihin ja opettajiin.

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010

Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010 Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010 Ammattistarttikokeilun päätösseminaari 12.-13.4.2010 Jyväskylä Kirsti Kupiainen Säädökset ja määräykset

Lisätiedot

Ohjaussuunnitelma tehdään yhteistyössä koulun henkilökunnan, opiskelijoiden, huoltajien ja sidosryhmien kanssa.

Ohjaussuunnitelma tehdään yhteistyössä koulun henkilökunnan, opiskelijoiden, huoltajien ja sidosryhmien kanssa. ESPOON LUKIOIDEN OHJAUSSUUNNITELMA Lukion opetussuunnitelman perusteiden mukaan ohjaussuunnitelmassa kuvataan ohjaustoiminta ja sen tavoitteet, ohjaukseen liittyvien tehtävien ja työn jakautuminen lukion

Lisätiedot

JUVAN KUNNAN OHJAUSSUUNNITELMA YHTENÄINEN PERUSOPETUS

JUVAN KUNNAN OHJAUSSUUNNITELMA YHTENÄINEN PERUSOPETUS JUVAN KUNNAN OHJAUSSUUNNITELMA YHTENÄINEN PERUSOPETUS Tämä suunnitelma on tehty käytettäväksi ohjauksen työvälineenä koko perusasteella 1-9 luokilla. Suunnitelmassa kuvataan ohjauksen periaatteet, tavoitteet

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Alustavia tuloksia Ohjauksen päivät 8.5.2019 Jani Goman, Johanna Kiesi, Niina Rumpu etunimi.sukunimi@karvi.fi www.karvi.fi 2 Arviointiaineisto

Lisätiedot

Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi.

Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi. Lukijalle Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi. Tavoitteena on mahdollistaa opiskelijalle onnistunut työpaikalla

Lisätiedot

Suomen opinto-ohjaajat ry: opinto-ohjaajan työtehtävät eri kouluasteilla

Suomen opinto-ohjaajat ry: opinto-ohjaajan työtehtävät eri kouluasteilla Suomen opinto-ohjaajat ry: opinto-ohjaajan työtehtävät eri kouluasteilla Perusopetus 1. Henkilökohtainen ohjaus o oppilaan kasvun ja kehityksen tukemiseen liittyvä ohjaus o oppimaan oppimisen, tavoitteellisuuden

Lisätiedot

Ohjaussuunnitelma on käsitelty/käsitellään opettajakunnan kanssa: yhteisöllisessä opiskelijahuoltotyöryhmässä:

Ohjaussuunnitelma on käsitelty/käsitellään opettajakunnan kanssa: yhteisöllisessä opiskelijahuoltotyöryhmässä: ESPOON ALAKOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn ja vastuunjako sekä työskentely monialaisissa

Lisätiedot

Ohjaussuunnitelma on käsitelty/käsitellään opettajakunnan kanssa: yhteisöllisessä opiskelijahuoltotyöryhmässä:

Ohjaussuunnitelma on käsitelty/käsitellään opettajakunnan kanssa: yhteisöllisessä opiskelijahuoltotyöryhmässä: ESPOON ALAKOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn ja vastuunjako sekä työskentely monialaisissa

Lisätiedot

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Hankekokonaisuuden neljä osiota 1. Toimintakulttuurin muutos 2. Perhekeskustoimintamalli 3. Varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma

Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma Uraohjausta opintoihin integroituneena! Hankkeen tavoitteena on luoda Pohjois-Savon alueen ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen yhteinen koulutusprosessiin

Lisätiedot

3. OPISKELIJAN OHJAUS JA TUKEMINEN. 3.1 Yhteistyö kotien kanssa. 3.2 Ohjauksen järjestäminen. 3.2.1. Ohjauksen sisällöt ja työnjako

3. OPISKELIJAN OHJAUS JA TUKEMINEN. 3.1 Yhteistyö kotien kanssa. 3.2 Ohjauksen järjestäminen. 3.2.1. Ohjauksen sisällöt ja työnjako 3. OPISKELIJAN OHJAUS JA TUKEMINEN 3.1 Yhteistyö kotien kanssa Koti ja koulu ovat yhdessä vastuussa nuoren kasvusta hyvään aikuisuuteen. Molemmat tukevat opiskelijoita sekä opiskelua että hyvinvointia

Lisätiedot

4.3 Opiskeluhuolto. 4.3.1. Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet

4.3 Opiskeluhuolto. 4.3.1. Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet 1 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia ja huolehtia oppilaitosyhteisön hyvinvoinnista sekä opiskeluympäristön terveellisyydestä

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

OHJAUSSUUNNITELMA SISÄLLYS

OHJAUSSUUNNITELMA SISÄLLYS SISÄLLYS 1. Oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat... 3 1.1 Hyvän ohjaustoiminnan teemat... 3 1.2 Vuorovaikutteinen yhteistyö ohjauksen tukena... 4 1.3 Yhteinen vastuu ohjaustoiminnasta...

Lisätiedot

1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa

1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa Opiskeluhuollon opas 1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa 1. Johdanto Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki (1287/2013) tuli voimaan

Lisätiedot

Savon ammattiopiston ja Varkauden lukion ohjaussuunnitelma

Savon ammattiopiston ja Varkauden lukion ohjaussuunnitelma Savon ammattiopiston ja Varkauden lukion ohjaussuunnitelma Sisällys JOHDANTO... 2 1 OHJAUKSEN PERUSTEET... 2 1.1 Ohjausta koskevat säädökset... 2 1.2 Ohjauksen tavoitteet ja periaatteet... 2 1. OHJAUS

Lisätiedot

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi tuleminen Uuden lain keskeiset tavoitteet: Edistetään

Lisätiedot

Haapajärven lukion OHJAUSSUUNNITELMA

Haapajärven lukion OHJAUSSUUNNITELMA Haapajärven lukion OHJAUSSUUNNITELMA OPPIMISEN OHJAUKSEN TAVOITE Ohjauksen tavoitteena on tukea opiskelijan kehittymistä oppijana, sekä ohjata opiskelijaa itsenäisyyteen ja vastuullisuuteen. Häntä ohjataan

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

alkaen. Ohjaussuunnitelma.

alkaen. Ohjaussuunnitelma. 1.8.2016 alkaen Ohjaussuunnitelma www.nurmijarvi.fi SISÄLLYS Ohjaus... 4 Ohjaussuunnitelma... 4 Ohjaus perusopetuksessa... 5 Ohjaus esi- ja perusopetuksen siirtymävaiheessa ja vuosiluokilla 1 6... 6 Siirtyminen

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat

Lisätiedot

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Ohjaus ennen opintojen alkua Ohjaus maahanmuuttajaoppilaan opintojen alkaessa TEHTÄVÄ TEHTÄVÄN SISÄLTÖ JA AJOITUS VASTUUHENKILÖT MUUTA Oppilaan

Lisätiedot

Ohjaussuunnitelma on käsitelty/käsitellään opettajakunnan kanssa: yhteisöllisessä oppilashuoltotyöryhmässä: syksy 2017

Ohjaussuunnitelma on käsitelty/käsitellään opettajakunnan kanssa: yhteisöllisessä oppilashuoltotyöryhmässä: syksy 2017 ESPOON YHTENÄISKOULUJEN JA LISÄOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn ja vastuunjako

Lisätiedot

Vantaan kaupungin perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Vantaan kaupungin perusopetuksen ohjaussuunnitelma Vantaan kaupungin perusopetuksen ohjaussuunnitelma Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Ohjauksen järjestämisen rakenteet ja viitekehys... 1 3. Ohjauksen järjestämisen toimintatavat... 1 Luokkamuotoinen ohjaus...

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO Kuopio 26.3.2014 Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta Oppilashuollon kehittäminen Liperissä Lukuvuoden 2011-12 aikana yhteensä neljä

Lisätiedot

Jyväskylä ammattiopiston opintoohjaussuunnitelma

Jyväskylä ammattiopiston opintoohjaussuunnitelma No. Jyväskylä ammattiopiston opintoohjaussuunnitelma KT Jukka Lerkkanen Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu Julkaistu 10.01.2005 Lerkkanen, Jukka Jyväskylä ammattiopiston opinto-ohjaussuunnitelma

Lisätiedot

Espoonlahden koulun ohjaussuunnitelma

Espoonlahden koulun ohjaussuunnitelma ESPOON YLÄKOULUJEN JA LISÄOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn ja vastuunjako sekä

Lisätiedot

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 15.3 Vuosiluokkien 7-9 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 15.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

Hankasalmen kunnan ohjaussuunnitelma

Hankasalmen kunnan ohjaussuunnitelma Hankasalmen kunnan ohjaussuunnitelma Perusopetuslaki 15 2 mom. (477/2003) mukaan Jokaisella oppilaalla on oikeus saada opetuksen lisäksi ohjausta. 1.8.2016 voimaan tulevassa perusopetuksen opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO

Lisätiedot

Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla

Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla 6.5.2018 Lähtökohdat Yhteenveto on laadittu LAPE-hankkeen oppilas- ja opiskeluhuollon alatyöryhmässä kunnilta kerättyjen tietojen perusteella Oppilasmäärätiedot

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

LAHDEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA LAHDEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Oppilaanohjauksella on keskeinen merkitys sekä oppilaiden, koulun että yhteiskunnan näkökulmasta. Ohjaustoiminnan tulee

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Kaakkois-Suomen ELO -verkosto järjestää Kymenlaakson toisen Hyvät käytännöt -kiertueen tilaisuuden 29.10.2014 Ohjaus työelämään

Lisätiedot

Leppävaaran koulun ohjaussuunnitelma

Leppävaaran koulun ohjaussuunnitelma ESPOON YLÄKOULUJEN JA LISÄOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn ja vastuunjako sekä

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Oppilaanohjauksella on keskeinen merkitys sekä oppilaiden, koulun että yhteiskunnan näkökulmasta. Ohjaustoiminnan tulee muodostaa koko perusopetuksen ajan kestävä ja

Lisätiedot

IISALMEN LUKIOKYMPPI, OPETUSSUUNNITELMA

IISALMEN LUKIOKYMPPI, OPETUSSUUNNITELMA OPS, Iisalmen lukiokymppi 18.6.2014 1/5 IISALMEN LUKIOKYMPPI, OPETUSSUUNNITELMA Sisältö: 1) Yleistä...1 2) Tavoitteet...1 3) Opiskelijaksi ottamisen perusteet ja hakeminen...2 4) Opintojen sisältö...2

Lisätiedot

Opetushenkilöstö Punkaharju

Opetushenkilöstö Punkaharju Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)

Lisätiedot

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu

Lisätiedot

Pakilan yläasteen koulu. Lukuvuosi Vanhempainaamu Rehtori Juha Leino

Pakilan yläasteen koulu. Lukuvuosi Vanhempainaamu Rehtori Juha Leino Pakilan yläasteen koulu Lukuvuosi 2018-2019 Vanhempainaamu 7.9.2018 Rehtori Juha Leino Ruokailu koulussa Suositellaan kännykkävapaaksi ajaksi 300/366 lautasta per päivä Syksyllä 2018 9.luokkalaiset poissa

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle

koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle Johdanto Lasten ja nuorten koulupoissaolot ovat huolestuttava ja vakava sekä usein vaikeasti hoidettava ilmiö. Poissaololla

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA Oulunsalo Opetussuunnitelman perusteet muuttuivat vuoden 2011 alusta, mikä velvoitti kuntia tekemään muutoksia myös kuntakohtaisiin opetussuunnitelmiin. Oulunsalon

Lisätiedot