Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 6/2001. Fair Play -henkeä Juniori GP:ssä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "3.10.2001 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 6/2001. Fair Play -henkeä Juniori GP:ssä"

Transkriptio

1 TSanomat 3.. Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 6/ Fair Play -henkeä Juniori GP:ssä Onko sinussa tuomari- tai ohjaaja-ainesta? Katso takasivulta seuraavat kurssit!

2 Syyskilpailukauden Tunnelmia ja odotuksia Syyskausi alkoi perinteiseen tapaan ESB:n kisoilla Matinkylän hallissa. Seuramme huippupelaajista mukana olivat kaikki kynnelle kykenevät, mutta esimerkiksi Viivi Brandt on ainakin koko syyskauden poissa kilpakentiltä polven ristisiteen katkettua Tanskan harjoitusleirillä. Sekanelinpelin hallitseva Suomen mestaripari Nina Sarnesto/Tuomas Karhulakin aloittaa kilpailukautensa vasta Driven kisoissa , sillä Tuomaksen olkapää leikattiin kesän alussa. Nina kuitenkin kävi hakemassa jo ESB:stä kultaa nelinpelistä parinaan Leena Löytömäki. Markus Rouvinen sekä Maria ja Elina Väisänen hakevat menestystä Euroopasta Huippupelaajistamme eritoten Markus Rouvinen ja Väisäsen siskokset hakevat kokemusta ja menestystä tällä kaudella ulkomailtakin. Rouvisen kilpailukalenteri rakentuukin oikeastaan EBU:n (European Badminton Circuit) kisojen ympärille. Markuksen kalenterissa on kotimaan kisojen lisäksi neljä EBU-kisaa, joista ensimmäinen pelattiin jo viime viikonloppuna Sveitsissä. Maailmanlistalla sadan paikkeilla kieppuva Rouvinen pääsi suoraan pääkisaan, joten voimia pitäisi olla säästössä vaikka finaalipeleihinkin. Kisan tulokset löytynevät jo osoitteesta bcchauxdefonds/ebu/. Myös Elina ja Maria Väisänen tulevat pelaamaan Euroopan kentillä. Elina nähdään Markuksen tavoin EBUkisoissa ja vielä junioriluokassa pelaava Maria kiertää pääasiassa juniorikisoja. Joukkueiden SM-kisat Seurallemme perinteisesti tärkeät joukkueiden SM-kisat pelataan Hallitsevana mestariseurana tavoitteemme on tietysti voiton uusiminen; vierailu Eurooppa Cupissa antoikin lisäpotkua tavoitteelle. Ilari Laukkanen kirjoittaa tuosta kisasta toisaalla tässä lehdessä, mutta selvää on, että hyvät kansainväliset pelit nostavat jokaisen pelaajan sekä koko joukkueen fiilistä ja itseluottamusta. Kotimaan muut kilpailut Eliittisarjaa pelataan syyskaudella neljän kisan verran, mutta sulkapallotapahtumia riittää toki jokaiselle viikolle. Tapion Sulka ehti jo järjestää kauden ensimmäiset junioreiden GP-kilpailut ja tämä sarja jatkuu myös neljän osakilpailun verran. Alla seuraavien viikkojen kotimaiset kilpailut sekä pelaajiemme kansainvälisiä kisoja. TSanomat 6/

3 ESB:n Eliitti - Tuloksia MK välierä: Antti Viitikko (ÖIF) - Markus Rouvinen (TS) 3-7, 3-7, 7-, 7-, 7- MK loppuottelu: Viitikko - Johan Uddfolk (ParBa) 7-5, 7-, 7-5 MK välierä: Kati Tolmoff (Viro) - Maria Väisänen (TS) 7-, 8-7, 7-5 NK finaali: Tolmoff - Elina väisänen (TS) 7-, 7-4, 4-7, -7, 7- MN finaali: Viitikko/Petri Hyyryläinen (ÖIF) - Timo Eskelinen/Janne Syysjoki (Sulkaset) 7-, 7-6, 6-8, 7-3 NN finaali: Leena Löytömäki/Nina Sarnesto (TS) - Kathrine Rasmussen/ Emmi Heikkinen TuSu/Sulkaset 7-,7-,7- SN finaali: Ilkka Nyqvist/Saara Hynninen (Drive) - Janne Syysjoki/Emmi Heikkinen (Sulkaset) 5-7, 8-6, 7-4, 7-3 MN-A: Kari-Pekka Järvinen/Aku Helminen (TS/KouSS) - Pekka Ryhänen/Sami Turunen (VipSu/ TuSu) 5-7, -7, 7-5, 7-4, 7-3 NN-A: Johanne Kovanen/Lene Bache (TuSu) - Jenna Gestranius/Tiina Lehtonen (ParBa/TS) 7-3, 7-, 7-5 SN B: Janne Korhonen/Johanna Tusa (L-S) - Matti Mäenpää/ Anu Mäenpää (TS) 7-4,7-4,8-6 NK-C: Raija Vilppunen(L-S) - Ulla Toivonen (TS) 7-, 7-, 7- TAPION SULKA RY Postiosoite: Hakarinne 6 G 98, Espoo Puhelin: (9) (ma & to klo - ja la klo 9-) Fax: (9) 46 Toimisto suljettu.-8.. Web-sivut: Sähköposti: office@tapionsulka.fi Hallitus: puheenjohtaja Jonne Löytömäki varapuheenjohtaja Mikko Franssila tiedotus jäsenet Sari Grönbärj Lasse Lindelöf välineistö Leena Löytömäki talous Jan Tois kilpailu Tiina Tuppurainen koulutus 3

4 Tulevia kilpailuja: Drive, Helsinki Eliitti : V, A, B, C, D TuPy, Turku B, C, D, 9, 7, 5, 3,..-.. Bisku, Vantaa B, C, D, 35, 45, KauWi, Kauhava MK-MN-A-B-C-D-35-45, NK-NN-B-C-D, MK-NK KouSS, Kouvola JGP 3: 9, 7, 5, 3/A+B,, 9/minisulkis MN Vipsu, Kerava B, C, D, 35, SaSu, Kuopio A, B, C, MK-NK-D, MK-NK HBC, Helsinki Eliitti 3: Helsinki Open, V, A, B, C..-.. L-S/ HoSu, A, B, C, D, 7, 3, 4 Lahti/Hollola..-.. KajSu, Kajaani A, B, C, D, MK-NK SSuL/ HSjr, Joukkue SM, Helsinki JySS, Jyväskylä A, B, C, MK-NK-D, MK-MN ILSU, Ilomantsi A, B, C, D, NK-35, MK-NK TS:n huippujen ulkomaan kilpailukalenteri: International Metropole Horlogere (EBU A), La Chaux de Fonds, Sveitsi Markus Rouvinen Danish Elite U-9, Broby, Tanska Maria Väisänen.-4.. Slovak International (EBU A), Presov, Slovakia Elina Väisänen Bugarian Open, Sofia, Bulgaria Markus Rouvinen Norwegian International (EBU A), Sandefjord, Norja Elina Väisänen, Maria Väisänen.-5.. Scottish International (EBU A), Glasgow, Skotlanti Markus Rouvinen Irish International (EBU A), Lisburn, Irlanti Markus Rouvinen Kembit International Youth Tournament, Hoensbroek, Hollanti Maria Väisänen 4 TSanomat 6/

5 Tapion Sulka JGP Reilumielisiä sirkushuveja? Mitä olisikaan syyskausi ilman Tapion Sulan junnukisoja? Junior Grand Prix -sarja käynnistyi jälleen Esport Centerissä syyskuussa. Perinteitään kunnioittaen kisa ei jättänyt katsojiaan kylmäksi: junioriskaboille tyypillinen vauhdikas, hurmioitunut ja fair play -henkinen kisailu viihdytti kuin sirkuksessa ikään. Monet seurat ovat viisaasti ymmärtäneet juniorityöhön panostamisen tärkeyden. Kilpailunälkäisille junnuille luotu GPkiertue antaa jokaiselle mahdollisuuden taitojensa ylärajojen kokeiluun. Viime aikoina ehkä jo kliseeksikin muodostunut "tärkeintä ei ole voitto" - motto kuvastaa kuitenkin mainiosti junnupelien toimintaa. Tervehenkinen urheilu ei koskaan ole pahitteeksi. Yleensä pienemmät juniorit ovat olleet innokkaimpia GP-kiertäjiä. TS:n kisajärjestäjät saivat kuitenkin ilokseen todeta, että jo junioriuransa viimeisiä vuosia vietteleviä iäkkäämpiä pelureita oli myös innostunut mukaan leikkiin. Taitavat tytöt Tapion Sulan tyttöjen vahva rintama näytti taas iskukykynsä. Esimerkiksi läpi Elvi Väisänen palkintokorokkeella kisojen mainiosti taistellut 3-luokan Elvi Väisänen ylsi kaksinpelissä aina loppuotteluun saakka. Finaalissa pidemmän korren tällä kertaa veti kuitenkin Turun Sulan Sanni Gustafsson. TuSun juniorityö näyttääkin kantaneen hedelmää, sillä seura vei nimiinsä myös tyttöjen 3- luokan nelinpelin. Loppuotteluun asettuivat vastakkain kaksinpelin finalistit. Yhdessä parinsa Sirkku Turusen kanssa Sanni päihitti Elvin ja tämän kanssa pelanneen seurakaverin Marjatta Kuisman. Loistava esitys kuitenkin Tapion Sulan tytöiltä! Enteilevätkö tulokset kenties tulevaisuudelle mielenkiintoista taisteluasetelmaa TuSu vastaan TS? 5

6 Hurmioitunutta taistelutahtoa Sulkapallo tunnetaan yleisesti fyysisenä vauhtilajina. Myös junnukisoissa nopeat liikkeet ja nautittavan pitkät pallorallit tarjoavat tavanomaiseen penkkiurheiluun kyllästyneille mahdollisuuden vaihtoehtoisen sunnuntaipäivän viettämiseen pelejä seuraamalla. Vanhin ikäluokka, 9, on luokista kenties kovatasoisin, mutta toisaalta pienemmät pelurit osoittavat useammin hurmioitunutta taistelutahtoa. Joonas Karhula taistellen 7Aluokkaan Juniorikilpailuissa pelataan useimmiten kaikissa ikäluokissa (, 3, 5, 7, 9) sekä A että B-sarja. Systeemillä pyritään antamaan jokaiselle pelurille suunnilleen samantasoisia vastustajia. B-sarjasta pelajaalla on mahdollisuus nousta ikäluokkansa A-sarjaan. Nousuun vaaditaan joko B-sarjan kisavoitto tai kaksi saavutettua finaalipaikkaa. Oikeutetun paikkansa A- sarjaan omassa luokassaan lunasti muun muassa seuramme kasvatti Joonas Karhula. 7B-luokassa pelannut Joonas kukisti vaiheikkaan kilpailunsa loppuottelussa ÖIF:n Jukka Sjöholmin. Tiukka viidennen erän voitto antoi Joonakselle varmasti peli-intoa tuleviin A-sarjan kamppailuihin. Tänä vuonna poikien 9-luokan kaksinpelin korjasi nimiinsä ehkä odotetustikin ÖIF:n Ville Lång. Finaalissa kaatui hyvään esitykseen turnauksessa yltänyt Tampereen Sulkasetin Tuomas Isoaho. Tyttöjen puolella 9-luokkaa ei valitettavasti järjestetty lainkaan. Näin ollen tapionsulkalaiset tytöt saivat säästää taitojensa esittelyn tuonnemmaksi. Poikien nelinpelissä pääsi TS kuitenkin jälleen mitalien makuun, kun seuramme Kari-Pekka Järvinen ja parinsa Kouvolan Sulkapalloseuran Aku 6 TSanomat 6/

7 Helminen rikastuttivat itseään hopeisilla mitaleilla. Loppuottelu oli uusinta taannoisten ikäluokkamestaruuskilpailujen finaalista, sillä pari Ville Lång/Pekka Ryhänen (ÖIF/Vipsu) kruunattiin jälleen kirkkaimmilla mitaleilla. Ilo on kuitenkin todeta, että myös nelinpeli on omaksuttu seurassamme varteenottettavaksi pelimuodoksi. Nuorempi herra Lindelöf tyytyi kisajärjestelijän rooliin kun alle -vuotiaiden luokkaa ei pelattu, seurassa Michael Bailey. Pelkät pelaajat eivät kuitenkaan riitä kilpailutunnelman luomiseen. Kiitos kuuluu jälleen omistautuneille järjestäjille, jotka ennen kaikkea pitivät huolen siitä, että pelit pysyivät aikataulussa. Myös joskus jopa hermoja raastavaan pisteidennäyttöön löytyi aina väkeä. Näin järjestäjät huolehtivat matematiikasta, ja pelaajat saivat keskittyä siihen, mitä he tekevät parhaiten, itse pelaamiseen. Kisojen tulokset löytyvät Tapion Sulan Internet-sivuilta osoitteesta Virallisten tulosten lisäksi kilpailussa jaettiin kaksi Tsemppari-palkintoa, jotka saivat Santeri Laine (ÖIF) ja Elvi Väisänen (TS) Vielä viime keväänä juniorikisoja kiertänyt Tuomas Karhulakin kävi verestämässä muistojaan - tällä kertaa tuomarina. Teksti: Jussi Palmén Kuvat: Hannu Brandt 7

8 ranking Ranking-kisat lauantaina 6.. klo (ilm. klo 9.4) Tapion Sulan ranking-kilpailu on avoin kaikille seuran jäsenille, ikään ja taitotasoon katsomatta. Siellä pelaavat niin aloittelevat harrastelijat kuin luokitellut kilpapelaajatkin. Jokainen pääsee pelaamaan tasoaan vastaavassa poolissa ja saa kolme kovaa ottelua samaan pooliin kuuluvien kanssa. Tämä on erinomaisen hauska tapa hankkia pelikokemusta ja nauttia liikunnasta. Pelipaikkana toimii Espoonlahden urheiluhalli (Rehtorintie ). Ennakkoilmoittautumista ei vaadita, vaan riittää, että tulet paikalle kertomaan osallistumisestasi minuuttia ennen pelien alkua. Ilmoittaudu pelaamaan joko kaksin- tai nelinpeliä (et voi osallistua molempiin). On tärkeää saapua ajoissa,jotta pelaajat pääsevät vähän lämmittelemään ja toimitsijat ehtivät saada osallistujalistat valmiiksi. Tapahtuma kestää noin 3-4 tuntia, joten hieman evästä kannattaa varata mukaan. Sijoitus listalla muuttuu sen mukaan, miten pelit sujuvat. Kolmen perättäisen poissaolon jälkeen pelaaja poistetaan listalta. Syksyn loput Ranking-tapahtumat ovat.. ja Nimi: Jonne Löytömäki/Erkki Sarkkinen Leena Löytömäki/Jan Tois Ari Iivari/Olli Strömberg Mikko Verkkala/Pasi Sorsa Ralf Grönberg/Arto Kangas Jouni Väisänen/Jouni Paavonen Michael Bailey/Eino Väisänen Veli-Matti Heikkinen/Ossi Kankkunen Nelinpelilista Nimi: Petteri Lappalainen/Jari Loponen Ossi Kankkunen/Jorma Sonninen Harri Järvinen/Santtu Saari Susanna Ahovaara/Veli-Matti Heikkinen Anna Laine/Kimmo Tykkälä Jessica Frick/Jennifer Joutsi Maila Lingman/Riitta Rossi 8 TSanomat 6/

9 Kaksinpelilista.9. Nimi: Poissa: Nimi: Poissa: Mikko Franssila 35. Kimmo Tykkälä Christopher Bailey 36. Fredrik Salenius Jonne Löytömäki 37. Max Niemelä Jukka Anttila 38. Pekka korhonen Kari-Pekka Järvinen 39. Kim Mantere Olli Strömberg 4. Pekka Korhonen Ari Iivari 4. Petri Pyykkö Leena Löytömäki 4. Elvi Väisänen Tero Merenheimo 43. Timo Pohjanpalo Jouni Paavonen 44. Henri Huuskonen Ossi Kankkonen 45. Ilari Aula Arto Kangas 46. Laura Soikkeli Ralph Grönberg 47. Jukka Kuusela Jouni Väisänen 48. Antti Räisänen Kari Oksanen 49. Olli Hyytiäinen Michael Ristaniemi 5. Päivi Nevalainen Pasi Sorsa 5. Roope Pettersson Arno Illukka 5. Joonas Laine Michael Bailey 53. Juho Hassi Veli-Matti Heikkinen 54. Paavo Rautio Tero Tuohioja 55. Tuomas Salolahti Jarmo Väisänen 56. Joni Puranen Santtu Saari 57. Topias Muroke Timo Salmi 58. Max Rantakallio Jorma Sonninen 59. Juhani Nuppola Harri Järvinen 6. Henri Kuusela Petri Niemenpalo 6. Joel Lingman Hanna Kokko 6. Laura Nuppola Tony Niemi 63. Janina Aarts Mika Vartö 64. Arttu Kaukonen Santtu Laivuori 65. Joonas Javanainen Kristian Stoor 66. Jim Lindgren Anna Laine 67. Kasper Dienel Heta Väisänen 68. Linnea Eerola 69. Reetta Heiskanen 9

10 Eurooppa Cupissa suuret tasoerot TS osallistui Upsalassa järjestettyyn seurajoukkueiden Euroopan mestaruuskilpailuun joukkueella Kati Tenhola, Elina & Maria Väisänen, Markus Heikkinen, Ilari Laukkanen, Lasse Lindelöf ja Markus Rouvinen. Tuloksena oli viimevuotiseen tapaan lohkon kolmossija. Tällä kertaa harmitus ei kuitenkaan ollut viime vuoden kaltainen, koska todellisia jatkomahdollisuuksia ei ollut. Ennakkoarviot vastustajajoukkueiden tasosta pitivät melko hyvin paikkaansa: Saksa ja Puola olivat odotetun pahoja ja Latvia yhtä lailla odotetun heikko. Sitä vastoin Skotlannin mestarin heikko taso yllätti negatiivisesti. Yleisestikin seurajoukkueiden Euroopan mestaruuskilpailussa pelaajien tasoerot ovat valtavat: osallistujien joukossa löytyy pelaajia aivan maailman huipulta ja toisaalta osa osallistujista on korkeintaan Suomen B-luokan tasoa. Näin ollen uudella pisteenlaskutavalla osa otteluista oli ohi alle kymmenessä minuutissa. Hytit myytiin alta Reissumme alkoi tiistaina 4.9. melko sekavissa merkeissä, mutta taistelutahtoinen joukkueemme osasi suhtautua kömmähdyksiin huumorilla. Laivamatkan aluksi meille kerrottiin, että useita hyttejä oli myyty kahteen kertaan. Hyttimme olivat yllättäen kahdesti myytyjen joukossa ja huomasimme olevamme laivalla ilman yösijaa. Pitkien neuvottelujen jälkeen saimme järjestettyä itsellemme patjat konferenssihuoneen lattialle. Toinen tiistai-illan ikävistä uutisista oli konkarimme Lassen viimeistelyharjoituksissa maanantaina kipeytynyt polvi, joka loppujen lopuksi ei kestänyt pelaamista lainkaan. Näin Lassesta tulikin täysiaikainen joukkueenjohtaja ja valmentaja, jonka neuvoista toki oli joukkueellemme suurta apua. Saksa ja Puola liian kovia... Keskiviikkoaamuna saavuimme Tukholmaan kukonlaulun aikaan 6.3 ja suuntasimme junalla kohti Upsalaa. Upsalassa vietimme aamupäivän Kasperi "Kapu" Salon luona; osa kulutti aikaa pleikkaria pelaillen ja osa nukkuen. Iltapäivällä päästiin sitten tositoimiin. Vastassa oli Saksa vai pitäisiköhän sanoa Ruotsi, sillä joukkueen rungon muodostivat entiset Ruotsin maajoukkuepelaajat. Tässä ottelussa tuli takkiin selkeästi 7- ja kokonaissaldoksi jäi kaksi erävoittoa miesten kaksinpeleistä. Joukkueemme kunniaksi täytyy sanoa, että koko porukka taisteli hyvin, vastus vain oli yksinkertaisesti aivan liian kova. Torstaiaamuna vastaamme asettui Puolan joukkue. Joukkueemme vaikutti aamupalalla hyvin latautuneelta ja pelaajat tihkuivat peli-intoa. Saimmekin TSanomat 6/

11 otteluun hyvä alun, kun ensimmäisen kolmen pelin jälkeen olimme koko yleisön ihmetykseksi johdossa -. Avausmixtin tappion jälkeen Markus Rouvinen nosti koko joukkueen taistelutahtoa lyömällä Puolan kakkosen Jacek Niedzwiedzkin hienon esityksen jälkeen erin 3-. Erityisesti Markuksen hurjat iskuluönnit aivan viivojen tuntumaan ja tarkka verkkopeli olivat hienoa katseltavaa. Miesten toisessa kaksinpelissä Ilari Laukkanen voitti Kamil Turonekin samoin eräluvuin 3-. Seuraavissa naisten kaksinpeleissä Väisäsen sisarukset taistelivat hienosti, mutta vielä tällä kertaa voimat eivät riittäneet fyysisesti vahvempia puolattaria vastaan. Nelinpeleissä olimme sitten täysin vailla mahdollisuuksia, mutta vastuskin oli kyllä erittäin kovaa luokkaa. Jälleen 5- -tappiosta huolimatta hyvä esitys koko joukkueelta. Latvia ja Skotlanti taasen suupaloja Illalla kohtasimme sitten Latvian ja otimme helpon 7- voiton. Peleistä ei tässä yhteydessä viitsi paljoakaan kertoa, sillä sen verran heikkoja vastustajamme olivat. Perjantaiaamuna olimmekin lepovuorossa, ja hyvin nukutun yön jälkeen suuntasimme Upsalan keskustaan shoppailemaan ja katselemaan kaupunkia. Kaupunkivierailu olikin piristävää ajanvietettä ja illalla olimme hyvin levänneinä ja pirteinä valmiita kohtaamaan lohkon viimeisessä ottelussa Skotlannin. Etukäteen olimme odotelleet tiukkaa vääntöä, mutta toisin kävi. Ottelu oli neljän kaksinpelin jälkeen ratkennut reilusti alle tunnissa, kun olimme siirtyneet tavoittamattomaan 4--johtoon. Nelinpeleissä skotit olivat hieman parempia, mutta emme antaneet vastustajan yllättää yhdessäkään osaottelussa. Näin hoidimme homman kunnialla loppuun ja 7--voiton jälkeen suuntasimme kisabankettiin viettämään iltaa. Suomalaiset eivät kisoissa jääneet kuitenkaan ilman menestystä, vaikka TS ei alkulohkosta jatkoon päässytkään. Kisojen loppuottelussa kohtasivat nimittäin viimevuotiseen tapaan Tanskan ja Ruotsin mestarit. Tanskan joukkueessa pelasivat Anu Weckström ja Ville Kinnunen, kun taas Ruotsin mestarijoukkuetta edusti Kasperi Salo. Tanskalaiset veivät tänäkin vuonna voiton, mutta tällä kertaa ruotsalaiset panivat kovasti hanttiin ja ratkaisu siirtyi aina viimeiseen otteluun, jossa Tanskan maailmanluokan mixtipari oli kuitenkin omaa luokkaansa. Näin ollen finaalin voitto Tanskaan luvuin 4-3. Reissu oli kaikin puolin onnistunut ja pelillisestikin kahdesta ensimmäisestä ottelusta kertyi tärkeää kokemusta tulevaisuutta ajatellen. Harmi vain että kaksi jälkimmäistä vastustajajoukkuetta olivat niin huonoja, että näistä otteluista ei voi sanoa juuri arvokasta pelikokemusta karttuneen. Teksti: Ilari Laukkanen

12 Tuomarikoulutusta Mikäli olet kiinnostunut tuomaritoimminnasta, niin osallistu Suomen Sulkapalloliiton ja Sulkapallotuomarit ry:n järjestämälle liittotuomarikurssille, joka järjestetään Campo SportCenterissä (Rajakylä, Vantaa) Tapion Sulka kustantaa tuomaritoimminnasta kiinnostuneiden jäsentensä kurssin. Lisätietoja tai Eeva Raula (9) Ohjaajakoulutusta Suomen Sulkapalloliitto järjestää säännöllisesti ohjaajakoulutusta. Mikäli omaat sulkapallon perustaidot ja olet kiinnostunut nuorten ohjaamisesta, osallistu kursseille. Lisätietoja koulutus_t.htm Tapion Sulka maksaa ohjaajatoiminnasta kiinnostuneiden jäsentensä kurssit. Seuraavat kurssit ovat Tekniikan ja taktiikan harjoittelu (..) ja Sulkapallon ohjauksen perusteet I (..). TSanomat Julkaisija: Tapion Sulka ry Toimitus: Mikko Franssila, mikko.franssila@iki.fi Anna Laine, anna.laine@iki.fi Lauri Räty, lauri@rdx.net Jussi Palmén, jusupof@yahoo.com Painosmäärä: Ilmestyminen: 6 kappaletta 8 kertaa vuodessa 7/ 6.. 8/ 7..

27.11.2001 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 8/2001

27.11.2001 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 8/2001 TSanomat 27..2 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 8/2 mo Tykkälä voittivat tiukassa taistossa rentosarjan sekanelinpelin. Ossi Kankkunen pelasi parinsa Aki Puustjärven kanssa yli 35-vuotiaitten miesten nelinpelissä

Lisätiedot

TSanomat 2.5.2001 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 4/2001

TSanomat 2.5.2001 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 4/2001 TSanomat.5. Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 4/ Makeita voittoja nelinpeli-rankingeissa? Entä harrastepelaajien nelinpelikisoissa? Suomen juniorit kymmenen parhaan joukkoon Euroopassa! Historiallinen nousu

Lisätiedot

TSanomat 5.11.2002 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 7/2002

TSanomat 5.11.2002 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 7/2002 TSanomat 5.. Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 7/ Muista pyhittää lepopäivä - sulkapallolle Alkukauden kisakuulumiset: Menestystä ulkomaita myöten TS:n kilpapelaajlla menestyksekäs alkukausi Vahva aloitus sekä

Lisätiedot

JGP , Sibbo Juniorfjäder, ÖIF

JGP , Sibbo Juniorfjäder, ÖIF Poikien kaksineli 17A Licensed to Östersundom IF MK-17A / 1 Voittaja alleviivattu Osanottajia = 9 POOL A Ottelu Peliaika/Tulos Juha Katila EVe -- Rene Reimann TNSK 148 la 09:30 Rene Reimann TNSK -- Paavo

Lisätiedot

TSanomat FIC:SSÄ KOHTUULLINEN SUOMALAIS- MENESTYS KAUDEN PÄÄTTÄJÄISET SOLVALLASSA 4/2004. 5.5.2004 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti

TSanomat FIC:SSÄ KOHTUULLINEN SUOMALAIS- MENESTYS KAUDEN PÄÄTTÄJÄISET SOLVALLASSA 4/2004. 5.5.2004 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti TSanomat 4/24 5.5.24 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti FIC:SSÄ KOHTUULLINEN SUOMALAIS- MENESTYS KAUDEN PÄÄTTÄJÄISET SOLVALLASSA FINNISH INTERNATIONAL CHAMPIONSHIPS. 4.4.24 Suomen ja TS:n huiput sekä kansainvälisiä

Lisätiedot

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka

Lisätiedot

TSanomat. Elina Väisäsen loistovoitto. Nina Weckström kaatui SM-kisojen välierässä. 26.2.2002 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/2002

TSanomat. Elina Väisäsen loistovoitto. Nina Weckström kaatui SM-kisojen välierässä. 26.2.2002 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/2002 TSanomat 26.2.22 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/22 Elina Väisäsen loistovoitto Nina Weckström kaatui SM-kisojen välierässä Uuden sukupolven esiintulo SM-kisoissa mielenkiintoiset ennakkoasetelmat Ruskeasuolla.-3.2.22

Lisätiedot

TSanomat 9.8.2001 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 5/2001

TSanomat 9.8.2001 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 5/2001 TSanomat 9.8. Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 5/ Kauden harjoitusryhmät Myös peruskursseja Aasialaiset edelleen ylivoimaisia MM-kisoissa Gotlannissa paistaa aina aurinko Gotlandsspelen, Visby 4.-8.7. Gotlantiin

Lisätiedot

Ottelukohtaiset tulokset ja loppusijoitukset (TOP4)

Ottelukohtaiset tulokset ja loppusijoitukset (TOP4) Straumann Games 2015 Tähtikisat Kajaanihalli Lauantaina 7.2.2015 Ottelukohtaiset tulokset ja loppusijoitukset (TOP4) MK-V Miesten kaksinpeli Valio-sarja Miikka Väisänen, SaSu, - Perttu Kalmakoski, JySS,

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

TSanomat Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/2005 Syksyn ryhmät paikkoja vielä vapaana Sulkapallon supistetut säännöt

TSanomat Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/2005 Syksyn ryhmät paikkoja vielä vapaana Sulkapallon supistetut säännöt TSanomat 2.8.25 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/25 Syksyn ryhmät paikkoja vielä vapaana Sulkapallon supistetut säännöt Kauden 25-26 ryhmät paikkoja vielä vapaana Tapion Sulan syksyn ryhmät (ryhmät alkaen

Lisätiedot

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 2000 Wikipedia

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 2000 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 2000 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 2000 olivat historian viidennet maailmanmestaruuskilpailut ja kolmannet miesten MM kisat. Ne pela4in Norjassa.

Lisätiedot

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A Poikien Superpesis : pelinjohtajien arviot Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A. Koskenkorvan Urheilijat. Oulujoen Kiekko Vimpelin Veto. Vaasan Maila. Seinäjoen Maila-Jussit

Lisätiedot

TSanomat 25.2.2003 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/2003

TSanomat 25.2.2003 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/2003 TSanomat 5..3 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti /3 Kultamitaleita tapionsulkalaisille Suomen mestaruuskilpailuissa Kansa sai haluamaansa Vauhdikkaat SM-kilpailut Helsingin Ruskeasuolla 3..-..3 Alkuvuosi on

Lisätiedot

RANKING Suomen Taidoliitto ry Finnish Taido Association

RANKING Suomen Taidoliitto ry Finnish Taido Association RANKING 2009 Miehet ranking kokonaispisteet SIJOITUS NIMI SEURA PISTEET Sijoitus SM-kilpailu Cup-kilpailu 1. Jani Pylväinen Järvenpään Taidoseura 48 1. 8p 6p 2. Antti Korhonen Kuopion Taidoseura 21 2.

Lisätiedot

TSanomat. 5.12.2003 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 8/2003 KULTAHYMYT!

TSanomat. 5.12.2003 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 8/2003 KULTAHYMYT! TSanomat 5.2.23 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 8/23 KULTAHYMYT! TAPION SULAN JUNIORI-GP-KILPAILUT Tapion Sulka järjesti marraskuun alussa kauden toisen junioreiden GP-sarjan osakilpailun. Kisat olivat isot,

Lisätiedot

ELIITTI 7/ ÖSTERSUNDOM IF

ELIITTI 7/ ÖSTERSUNDOM IF Miesten kaksinpeli A Licensed to Östersundom IF MK-A / 1 Osanottajia = 46 Eetu Heino /ParBa Alexey Vassiliev /Gatchi M-254 la 11:30 Christian Koskinen /TuSu M-291 la 16:30 Tommi Saksa /HämSu M-255 la 11:30

Lisätiedot

SM Mestaruuskilpailu MK-V - Pääkilpailu No. Name Gender Points Club MK-V - Karsinta No. Name Gender Points Club

SM Mestaruuskilpailu MK-V - Pääkilpailu No. Name Gender Points Club MK-V - Karsinta No. Name Gender Points Club kilpailu MK-V - Pääkilpailu 1 Ville Lång M 213300 ÖIF 2 Eetu Heino M 179700 ESB 3 Kalle Koljonen M 140900 ESB 4 Anton Kaisti M 91600 HBC 5 Iikka Heino M 85800 ESB 6 Henri Aarnio M 78700 ÖIF 7 Petri Hautala

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 3.0 MUUTOKSET KAUDELLE 2014-15

SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 3.0 MUUTOKSET KAUDELLE 2014-15 SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 3.0 MUUTOKSET KAUDELLE 2014-15 2 (8) Dokumentin tiedot Dokumentti: Rating-manuaali Lisätieto: Versio: versio 3.0 Tekijä: SPTL Viimeksi muokattu: 28.7.2014

Lisätiedot

SUPERNELURI ÖIF

SUPERNELURI ÖIF Miesten nelinpeli V Licensed to Östersundom IF MN-V / 1 Voittaja alleviivattu Pareja = 7 Teemu Peltokalio ÖIF -- Niko Hellgren ÖIF 28 15-10 15-9 Joonas Karhula TS Antti Rajasärkkä Niko Hellgren ÖIF --

Lisätiedot

SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 2.0

SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 2.0 SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 2.0 2 (8) Dokumentin tiedot Dokumentti: Rating-manuaali Lisätieto: Versio: versio 2.0 Tekijä: SPTL Viimeksi muokattu: 30.1.2014 Dokumentin historia Versio

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995 2003, 2009 Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella.

Lisätiedot

Aluemestaruus ARTJÄRVI TULOKSET

Aluemestaruus ARTJÄRVI TULOKSET Aluemestaruus 15.11.2008 ARTJÄRVI TULOKSET KING-SULKA ry Aluemestaruuskilpailut Artjärvi 15.11.2008 Aluemestaruuskisat pelataan muutaman? välivuoden jälkeen. Pelipaikkana on Artjärven urheiluhalli. Kisoihin

Lisätiedot

ELIITTI 7/ ÖSTERSUNDOM IF

ELIITTI 7/ ÖSTERSUNDOM IF Miesten kaksinpeli B Licensed to Östersundom IF MK-B / 1 Osanottajia = 46 Kimmo Turunen /Sulkas Ville Tuominen /NaMi M-114 la 14:30 Mikael Elfving /RaSu M-160 la 16:30 Juha Koivula /Drive M-115 la 14:30

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

SULKASADON KANSALLISET IISALMI 17-18.4.2004

SULKASADON KANSALLISET IISALMI 17-18.4.2004 SULKASADON KANSALLISET IISALMI 17-18.4.2004 SULKASADON KANSALLISET SULKAPALLOKILPAILUT IISALMESSA 17---18.4.2004 Kilpailujen pelipaikkana on Kangaslamminkoulu, Petterkumpulaisentie 30 Koululla on kilpailujen

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 Neljällä voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2011 Yhteensä 19 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet). TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2012 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 1.0

SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 1.0 SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 1.0 2 (8) Dokumentin tiedot Dokumentti: Rating-manuaali Lisätieto: Versio: versio 1.0 Tekijä: SPTL Viimeksi muokattu: 22.9.2010 Dokumentin historia Versio

Lisätiedot

TSanomat. 40-vuotta menestyksekästä sulkapalloa! Tunnelmia Tammi-Eliitistä! 01/2001 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti

TSanomat. 40-vuotta menestyksekästä sulkapalloa! Tunnelmia Tammi-Eliitistä! 01/2001 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti TSanomat 1/21 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 4-vuotta menestyksekästä sulkapalloa! Tunnelmia Tammi-Eliitistä! puheenjohtajalta: Tapion Sulka uusin voimin tulevalle kaudelle Arvoisa jäsen tai jäsenyyttä harkitseva

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

TSanomat 12.8.2002 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 5/2002

TSanomat 12.8.2002 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 5/2002 TSanomat 2.8.22 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 5/22 Taas harjoittelemaan! Kovaa menoa sulkapallon World Academyssa Viivin ja Marian leiritunnelmia Perusta Maria ja Viivi treenien jälkeen kanadalaisen pelaajan

Lisätiedot

Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille

Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille 1 MATKARAPORTTI SKOTLANNIN SULKAPALLOKOULUTUKSESTA TIIVISTELMÄ Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille Osallistujat: Tero Kallio, Kauko Oksanen,

Lisätiedot

TSanomat 24.2.2005 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 1/2005

TSanomat 24.2.2005 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 1/2005 TSanomat 24.2.25 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 1/25 Elina, Leena ja Tuomas Suomen mestareiksi! Myös ikäluokkakisoissa hieno menestys! Jättipotti SM-kisoista Ruskeasuo, 3.-6.2.25 Kotimaisen sulkapallokauden

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS

Lisätiedot

TS anomat Joulukuu 2007 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/07. Mahtavaa joulua ja riemukasta uutta vuotta!

TS anomat Joulukuu 2007 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/07. Mahtavaa joulua ja riemukasta uutta vuotta! TS anomat Joulukuu 2007 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/07 Mahtavaa joulua ja riemukasta uutta vuotta! K Päätoimittajan tilitys MIKSI PELAAN? erroin italialaiselle kaverilleni, että olen menossa sulkapallotreeneihin.

Lisätiedot

KoKalaisten SM-mitalit

KoKalaisten SM-mitalit KoKalaisten SM-mitalit Vuosi Mitali Mitalisti Luokka/kilpailu 2016 Kulta 17-vuotiaat joukkuekilpailu Esa Kanasuo Kulta 17-vuotiaat nelinpeli Kulta 15-vuotiaat kaksinpeli Hopea 17-vuotiaat kaksinpeli Pronssi

Lisätiedot

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT 14.-15.3.2015 SUININLAHDEN KOULU, TOIVALA TURNAUSPAIKKA: SUININLAHDEN KOULU, TOIVALANTIE 60, TOIVALA (SIILINJÄRVI) TURNAUKSEN JOHTAJA: MARKKU AUMAKALLIO JÄRJESTÄVÄN SEURAN

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

Sedan 2005 toi menestystä

Sedan 2005 toi menestystä Sedan 2005 toi menestystä Sedan on tullut meille tutuksi, sillä ensimmäistä kertaa kävimme kuuden juniorin kanssa siellä vuonna 2001. Tuolloin kilpailut järjestettiin ensimmäistä kertaa ja saimme kokea

Lisätiedot

TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014

TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014 TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014 BALLS ON FIRE SB Aamu Peliveikot SB 97 RiVe Itella Korso SB 97 SB Aamu Yhteensä 19 pelaajaa 0 M S Y J Asumaniemi Mikko BALLS

Lisätiedot

Matches of lauantai Straumann Games Tähtikisat 2011

Matches of lauantai Straumann Games Tähtikisat 2011 9:30 MSA - Group A RR1 Eetu Oinas (SC Kokkola) Juho Lonkila (TeSu) 9:30 MSA - Group A RR1 Lauri Nykänen (TeSu)[1] Keijo Junnonaho (PuTS) 9:30 MSA - Group B RR1 Tero Pökkylä (TeSu) Janne Kivimäki (HamSu)

Lisätiedot

TSanomat. 02/2001 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti. sulkapalloillen! Sekanelinpelissä SM-kultaa

TSanomat. 02/2001 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti. sulkapalloillen! Sekanelinpelissä SM-kultaa TSanomat 2/2 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti Hyvällä mielellä sulkapalloillen! Sekanelinpelissä SM-kultaa puheenjohtajalta: Seuraavissa rankingeissa vastusta tarjolla Tervetuloa seuraaviin rankingkilpailuihimme

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET RANKING ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET NIMI SEURA KAUPUNKI tas/s Tulos tas yht 6 sarjaa Ka Paras sarja 1 Asplund Teemu Patteri Helsinki 1502 0 1502 250,33 300 2 Palermaa Osku Patteri Helsinki 1464 0 1464

Lisätiedot

TSanomat TAPION SULKA HIENOON SUORITUKSEEN EUROPA CUPISSA TS:N JUNIORI-GP LÄHESTYY -OLETHAN MUKANA! Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 6/2003

TSanomat TAPION SULKA HIENOON SUORITUKSEEN EUROPA CUPISSA TS:N JUNIORI-GP LÄHESTYY -OLETHAN MUKANA! Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 6/2003 TSanomat 3.9.3 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 6/3 TAPION SULKA HIENOON SUORITUKSEEN EUROPA CUPISSA TS:N JUNIORI-GP LÄHESTYY -OLETHAN MUKANA! toimittamaan jännitetyn mailan viikon sisällä. Kokojännityksen

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta), Seuraluokitukseen kuuluvat sarjat ja lajit. 1. Oskari

Lisätiedot

HARRASTESARJA SÄÄNNÖT

HARRASTESARJA SÄÄNNÖT HARRASTESARJA SÄÄNNÖT Ottelut pelataan paras kolmestä erästä. Mahdollinen kolmas erä pelataan 10- tie breikkinä. Otteluajat ovat viitteellisiä. Pelit alkavat heti edellisten loputtua. Pelaajien tulee olla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN KESÄSARJA

TURUN SEUDUN KESÄSARJA TURUN SEUDUN KESÄSARJA KESÄ 2016 MIEHET PELAAJIA SARJASSA 36M+31N = 67 OTTELUITA PELATTU YHTEENSÄ 159-3 OTTELUITA SARJASSA YHTEENSÄ 200 SARJASTA PELATTUNA 80 % Lopputulokset LOHKO M 1 Tolvanen Pasi 7 5

Lisätiedot

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 Kilpailutoiminta Liigajoukkueet Naisten ykkösjoukkueen tavoitteena on voittaa tänäkin keväänä kultaa. Sama tavoite on myös vuodelle 2010. Naisten II-joukkue pelaa ykkösdivisioonassa

Lisätiedot

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti , Strömberg Jaana Blooper

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti , Strömberg Jaana Blooper ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti 1382 0 1382 230,3 279 2 Strömberg Jaana Blooper Helsinki 8 1377 48 1329 221,5 268 3 Helminen Jouni Giants

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2018 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018

TOIMINTAKERTOMUS 2018 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 1. PÖYTÄTENNISJAOSTO 1.1 Kokoonpano 2018 Tero Naumi Esko Akkanen Pasi Autio Esko Heikkinen Antti Posti Jarmo Ruohonen Marko Seitz Jyrki Ylenius

Lisätiedot

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 -95 Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 1. JOUKKUEEN TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Aktiivisuus Jatkaa/Ei jatka (lopettamiset) Vastuuvalmentaja Jukka Nykänen 10 J Valmentaja Harri

Lisätiedot

Salon mest karsinnan tulokset finalistit

Salon mest karsinnan tulokset finalistit n mest karsinnan tulokset 2019 + finalistit 13.04.2019 Ohessa karsinnan tulokset, päivitetty 23.4.19. Finaalit pelataan 25.-27.5.19 La 25.5.19 klo:12:00 Veteraanit ja Seniorit Su 26.5.19 klo:12:00 B-Miehet

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

MIESTEN LENTOPALLOMAAJOUKKUE

MIESTEN LENTOPALLOMAAJOUKKUE MIESTEN LENTOPALLOMAAJOUKKUE EM-KARSINNAT 2012 TRIKALA, KREIKKA Lehdistötilaisuus 3.9.2012 / Kisakallio, Lohja EM-karsinnat 2012 Kaksi karsintaturnausta: Trikalassa 6.-8.9. (Kreikka) ja Vantaalla 14.-16.9.

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

ERÄLUETTELOT KYMI OPEN 2016 Erien ilmoitetut alkamisajat eivät sisällä 15 min valmistautumis-ja koelaukausaikaa

ERÄLUETTELOT KYMI OPEN 2016 Erien ilmoitetut alkamisajat eivät sisällä 15 min valmistautumis-ja koelaukausaikaa ERÄLUETTELOT KYMI OPEN 2016 Erien ilmoitetut alkamisajat eivät sisällä 15 min valmistautumis-ja koelaukausaikaa Lauantai 26.11.2016 Erä 1 kello 10:00 Ilmakivääri N Korhola Satu MA 1 Sipola Laura SodA 2

Lisätiedot

Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10

Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10 Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10 J/J 1 2 3 4 5 6 1-1 2 3 4 2 * - 5 6 7 3 * * - 8 9 4 * * * - 10 5 * * * * - 6 * * * * * - Kierros Ottelu Pun Sin

Lisätiedot

1 IMAS (Yli-Kiikka, Palo, Karhu) KSF I (Viljanen, Kuisma, Kivi) KSF II (Liljeberg, Moring Melinda, Moring Sandra) 1519

1 IMAS (Yli-Kiikka, Palo, Karhu) KSF I (Viljanen, Kuisma, Kivi) KSF II (Liljeberg, Moring Melinda, Moring Sandra) 1519 1 SM-kisat 2017 50m Kivääri 3x20 1 YLI-KIIKKA Marjo IMAS 98 95 193 99 98 197 93 93 186 576 26x 2 HAVUKAINEN Inka KitA 90 97 187 99 94 193 97 99 196 576 22x 3 SIHVONEN Annika SMAS 97 94 191 99 99 198 92

Lisätiedot

TSanomat. 20.12.2006 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/2006. Onnellista Joulua ja menestyksekästä uutta vuotta!

TSanomat. 20.12.2006 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/2006. Onnellista Joulua ja menestyksekästä uutta vuotta! TSanomat 2.12.26 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/26 Onnellista Joulua ja menestyksekästä uutta vuotta! Puheenjohtajalta Heikkinen, Aki Kananen, Elina Väisänen ja loukkaantumisesta toivuttuaan myös Maria

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

TURUN SEUDUN KESÄSARJA KESÄ 2015

TURUN SEUDUN KESÄSARJA KESÄ 2015 TURUN SEUDUN KESÄSARJA 11.9.2015 KESÄ 2015 PELAAJIA SARJASSA 36M+19N = 55 OTTELUITA PELATTU YHTEENSÄ 123 0 MIEHET OTTELUITA SARJASSA YHTEENSÄ 156-0,20 SARJASTA PELATTUNA 79 % LOHKO M 1 Mankonen Olli 5

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking MIESTEN YKKÖSPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Imatran Pallo-Veikot 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 12 2. Haminan Palloilijat 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 31 3. Ulvilan Pesä-Veikot 2 2 2 2 3 3 3 3 4 6 6 36 4.

Lisätiedot

AY-kisat 2006 Miesten joukkue Klo 10.00, Lauantai

AY-kisat 2006 Miesten joukkue Klo 10.00, Lauantai Miesten joukkue Klo 10.00, Lauantai 1 A/A Tomi Penttilä/Tero Kallio Metalli 1 3 4 C/D Pekka Salokannel/Markku Saarinen Metalli 49 5 C/C Jouko Rakkolainen/Jorma Hietikko VATE 6 8 B/B Juha Suotmaa/Tuomas

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 olivat historian kolmannet maailmanmestaruuskilpailut ja toiset miesten MM kisat. Ne järjeste4in Tšekissä

Lisätiedot

Parkanon harrastelentopallon tuloksia: Harrastelentop.tiedote_2015-16.pdf. Harrastelentop._ohjelma_2.11.2015.pdf

Parkanon harrastelentopallon tuloksia: Harrastelentop.tiedote_2015-16.pdf. Harrastelentop._ohjelma_2.11.2015.pdf Parkanon harrastelentopallon tuloksia: Harrastelentop.tiedote_2015-16.pdf Harrastelentop._ohjelma_2.11.2015.pdf HARRASTELENTOP._2015-16_taulukko_2.11.-15.pdf tiistaina 4.8.2015 pelattiin Parkanon pesäpallon

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20 5.3.2016 Lapua 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua 5.3.2016 1976 Avoin 65,80 67,5 1,70 20 1 80 Tero Keisala Lapua 5.3.2016 1985 Avoin 71,30 72,5 1,20 43 2 80 Atte Ojala Lapua 5.3.2016 1991 Avoin 71,40 72,5 1,10

Lisätiedot

MINI- JA MIDITENNISKIERTUE

MINI- JA MIDITENNISKIERTUE MINI- JA MIDITENNISKIERTUE Minitennis Osallistumiskelpoisuus, luokkajako, ilmoittautuminen ja osanottajamäärän rajoittaminen Minitenniskilpailuun osallistuvan pelaajan ei tarvitse maksaa kilpailulisenssiä.

Lisätiedot

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 DAY 1 BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 Matka alkoi kun kokoonnuimme Helsinki-Vantaan lentokentälle 04.30. Härski ja Niko pitivät meille pienen palaverin ja aloimme hoitaa lähtömuodollisuuksia.

Lisätiedot

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 Erikoismääräykset (yhteinen osa) 1. Kilpailut järjestäjää Suomen Shakkiliitto ja Helsingin Shakkiklubi (HSK). Järjestelytoimikunnassa ovat HSK: Matti Uimonen, Matti Kauranen,

Lisätiedot

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS 25.4.2015 TURUSSA TURUN VALPAS JYVÄSKYLÄN JALO HELSINGIN HERO VANTAAN WANKAT # # # # 3 Henrik LEINO 6 Mads KNUDSEN 4 Niklas HEISVAARA 2 Lari-Pekka LARJOLA 4 Viktor TIMOFEEV

Lisätiedot

KARTUN PALUU (kisa III/III)

KARTUN PALUU (kisa III/III) Pikashakin puolimaraton Tampere, TammerShakki 9.5.2013 KARTUN PALUU (kisa III/III) ALKUERÄRYHMÄ 1 keskivahvuus 2334 1 Pohjala Henri VammSK 2508 2 Karttunen Mika TammerSh 2478 3 Luukkonen Tommi JyS 2405

Lisätiedot

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

VAASAN SULKIS RY ALUETURNAUS - TULOKSET

VAASAN SULKIS RY ALUETURNAUS - TULOKSET VAASAN SULKIS RY ALUETURNAUS - TULOKSET 0..00 TILASTOT (sis. osallistuneet+peruuttaneet) Seura Pelaajia Alavuden Sulkapalloilijat Jalasjärven Jalas Jeppis badminton Kajaanin Sulka Kauhavan Wisa 5 Kurikan

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012 HooGee Tiikerit 2004 Vanhempainilta 11.4. 2012 Kevään toiminta Treenejä: Tiistaisin Myntinsyrjässä ja Niittykummussa huhtikuun loppuun La 10-11 Matinkylän uudella tekonurmella Toukokuun alusta to klo 17/17.30-18.30

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.5.2014 23:53 ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2013-2014 THE FINAL SERIES REPORT

Lisätiedot

RANKING OSIO 1 KAIKKI TULOKSET

RANKING OSIO 1 KAIKKI TULOKSET RANKING 2007-2008 OSIO 1 KAIKKI TULOKSET NIMI SEURA TULOS Yht. KESKI- PARAS Pelaaja N:o Kaadot KAUPUNKI COUNTRY TAS. TULOS 1 2 3 4 5 YHT. ARVO SARJA 1 Asplund Teemu Ailec Helsinki 1119 0 1119 222 216 209

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

TSanomat 20.3.2003 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 3/2003

TSanomat 20.3.2003 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 3/2003 TSanomat.3.3 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 3/3 Naapurimaan valloitus Kinnarps Open, Sundsvall Junioreiden SM-kisat Turku.-3.3.3 Tapion Sulan hyvä juniorityö näkyi ikäluokkien SM-kilpailuissa maaliskuun

Lisätiedot

Licensed to Östersundom IF MN-MAV / 1 Voittaja alleviivattu Pareja = 4

Licensed to Östersundom IF MN-MAV / 1 Voittaja alleviivattu Pareja = 4 MIEHET, Avoin Licensed to Östersundom IF MN-MAV / 1 Voittaja alleviivattu Pareja = 4 Belayet Chowdhury Nokia -- Auvo Peltola SaPe 23 13-15 15-8 15-5 Kimmo Aronkytö Heikki Saari Pekka Nykänen PePe -- Ossi

Lisätiedot

SENIORIEN SEKANELINPELIN SM- KISOISSA TUPLAMESTAREITA JA KOKEMUKSEN HAKIJOITA

SENIORIEN SEKANELINPELIN SM- KISOISSA TUPLAMESTAREITA JA KOKEMUKSEN HAKIJOITA SENIORIEN SEKANELINPELIN SM- KISOISSA TUPLAMESTAREITA JA KOKEMUKSEN HAKIJOITA 1.2.2018-09:35 (75+ luokan finastit, vas. voittajat Jaakko Salava ja Leena Mutanen, kakkoset Simo Näkki ja Maisa Pirilä Kuva:

Lisätiedot

Maakunnan ilma-ase mestaruuskilpailu

Maakunnan ilma-ase mestaruuskilpailu Puhjonmäen ilma-aserata 18.01.2014 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 10IT 1. Jesse Virola KuusA 81 83 164 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT 1. Joona Holkko KAS 88 96 184 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 11-14A 1.

Lisätiedot

Himangan Urheilijat ry Palkitsemisjaottelu 2007 Yleisurheilu - Athletics

Himangan Urheilijat ry Palkitsemisjaottelu 2007 Yleisurheilu - Athletics Kansainvälinen-, SM- ja muu arvokilpailumenestys (17 v. yleinen sarja) Joni Mattila (19v.) EM pronssi M19 kiekko SM kulta M19 kiekko SM 4. sija M19 kuula SM-halli 4. sija M19 kuula Kalevan Kisat 10. sija

Lisätiedot

SIJOITUS NIMI SEURA PISTEET

SIJOITUS NIMI SEURA PISTEET RANKING 2005 Miehet ranking kokonaispisteet SIJOITUS NIMI SEURA PISTEET Sijoitus SM-kilpailu Cup-kilpailu 1. Tomi Tolsa Nummelan Kumakai 39 1. 8p 6p 2. Kimmo Kivistö Nummelan Kumakai 24 2. 6p 4p 3. Matias

Lisätiedot

INFO G-E junioreiden vanhemmille

INFO G-E junioreiden vanhemmille INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Miehet halli päiväys tulos ka. sarjat 2s. Pasi Uotila Ailec, Helsinki Tali 1.10.2006 600 300,0 300 300 Toni Laine Räme, Lohja Kupittaa 9.3.2007 600 300,0 300

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013 18.12.2012 ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013 1. SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Istumalentopallon Suomen mestaruuskilpailuissa noudatetaan kansainvälisiä lentopallopelin sääntöjä, Suomen Lentopalloliiton

Lisätiedot