VARMUUSKOPIOINTI VIELÄ lapsen kengissä. VERKOSTON VOIMALLA kansainvälisille markkinoille NUMERO 2/2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VARMUUSKOPIOINTI VIELÄ lapsen kengissä. VERKOSTON VOIMALLA kansainvälisille markkinoille NUMERO 2/2010"

Transkriptio

1 NUMERO 2/2010 sivu 6 INNOVATION MILL -mallista Suomen elvyttäjä sivu 10 VARMUUSKOPIOINTI VIELÄ lapsen kengissä sivu 16 VERKOSTON VOIMALLA kansainvälisille markkinoille

2 menestystarinat menestystarinat Technopolis-asiakkaat panostavat työtiloihin SISUSTUKSELLA lisää viihtyisyyttä Kun työtiloissa viihdytään, paranee työteho ja samalla myös yrityksen tulos, lupaa muotoilija Elina Katajamäki. Sisustussuunnittelu on yleistynyt, kun on huomattu, ettei toimistojen tarvitse olla harmaita kalustekokonaisuuksia. Tuomalla esimerkiksi yrityksen tiloihin brändi- ja väri-ilmettä on helppo erottaa missä yrityksessä ollaan - sen sijaan, että oltaisiin kalustefirman näyttelyssä, Toimitusjohtaja, sisustussuunnittelija Elina Katajamäen vetämä Decorfeel Finland Oy on toteuttanut Kuopiossa muun muassa keväällä 2009 Technopoliksen oman toimiston sisustusprojektin, mikä oli lähtölaukaus yritysten väliselle yhteistyölle. Viihtyisän toimiston kustannustehokkaaseen rakentamiseen tarvitaan kaikkiaan useita kumppaneita ja tavarantoimittajia. Sisustussuunnittelun lisäksi Technopolis tarjoaa palveluita sisustuksen toteutuksessa lähtien maalauksesta ja tapetoinnista aina kalustehankintoihin ja verhoihin. Tilojen perusta on hyvä arkkitehtisuunnittelu, jolle sisustuksella voidaan antaa viime silaus, tietää avainasiakaspäällikkö Sari Kurola Kuopion Technopoliksesta. Älä sorru pipertämiseen Monia toimistoja nähnyt suunnittelija näkee sisustuksen yrityksen kattavana kokonaisuutena. Minusta suurimmat virheet tehdään silloin, kun sorrutaan pipertämiseen, eikä oteta huomioon isoa kokonaisuutta. Siihen liittyvät muun muassa yrityksen arvot ja imago. Toimipisteen ilmeen pitää nostaa yrityksen uskottavuutta asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden silmissä, haastaa sisustussuunnittelija. Televisiossa ja muissa medioissa on tänä päivänä runsaasti sisustusohjelmia, mikä on Katajamäen mukaan lisännyt kiinnostusta sisustussuunnitteluun. Katajamäki myös lupaa, ettei sisustussuunnittelijan luovuus heikennä toimipisteen toiminnallisuutta. Asiakkaat ovat huomanneet, ettei suunnittelu ole enää vain harvojen luksuspalvelu. Pätevä suunnittelija ottaa ensimmäisenä huomioon toiminnallisuuden. Sen jälkeen tulee visuaalisuus eli luodaan yrityksen imagonmukaiset tilat. Mukaan lisätään myös mukavuutta ja viihtyisyyttä, arvottaa Katajamäki. Liikkeelle tarvekartoituksella Teemme yhdessä Technopoliksen ja asiakkaan kanssa tarvekartoituksen, jolla selvitämme, mitkä asiat ovat yritykselle tärkeitä - paljonko on henkilökuntaa, millaisia työtehtäviä heillä on, minkälaisia työpisteitä tarvitaan, minkälaisia muita tiloja, kuten neuvottelutiloja, tarvitaan. Kartoituksen jälkeen me istumme tietokoneen ääreen, mallinnamme tilat ja lähdemme tekemään tilajaon. Suunnittelun pohjalta teemme kolmiulotteisen tilamallinnuksen, jonka esittelemme asiakkaalle, kertaa Katajamäki. Monissa yrityksissä omatoimisuuden syynä on ennakkoluulo, että sisustussuunnittelijan työ on kallista. Katajamäen mukaan tilanne on täysin päinvastainen - suunnittelulla säästetään rahaa! Pyrimme olemaan erittäin tehokkaita, jolloin esimerkiksi noin neliön toimistotilan suunnitteluun kuluu napakasti etenevässä projektissa aikaa tuntia. Näin ollen sisustussuunnittelussa ei ole kyse kovin monista tuhansista euroista. Se tulee nopeasti tu- Kuopiossa muuttaa lokakuun loppupuolella noin 130 Istekki Oy:n työntekijää Technopoliksen uusiin tiloihin Viestikadulla. Nykyiset työtilamme on vuokrattu sekä Kuopion kaupungilta että Pohjois-Savon sairaanhoitopiiriltä. Tilat ovat olleet käytössä jo useiden vuosikymmenten ajan eivätkä ne täytä enää nykyisiä saati tulevia työtiloille asetettuja tarpeita, arvioi pääsuunnittelija Juha Lunttila, joka on ollut mukana tilatyöryhmässä ja toimii Istekin henkilöstöryhmän sihteerinä. Nykyisissä tiloissa työskentelemme sekä henkilökohtaisissa työhuoneissa että ryhmätyötiloissa. Muuttoprojektin haasteellisena tavoitteena on ollut saada samaa työtä tekevät, kahdesta eri organisaatiosta lähtöisin olevat asiantuntijat yhteisiin työtiloihin, jotta istekkiläinen toimintakulttuuri pääsee muotoutumaan. Henkilöstökyselyn perusteella uusien työtilojen tärkeimmiksi ominaisuuksiksi valittiin toimivat, tarkoituksenmukaiset, viihtyisät sekä turvalliset ja hel-. Case ISTEKKI Oy posti muunneltavat työtilat. Päätimme myös heti alkuvaiheessa työturvallisuuden ja viihtyisyyden vuoksi panostaa myös ergonomiaan, kuten moottorilla säädettäviin työpöytiin, selvittää Lunttila projektin lähtökohtia. Tilaprojektiin osallistuneilla istekkiläisillä ei ollut aiempaa kokemusta eikä tietoa nykyaikaisten työtilojen mahdollisuuksista ja vaatimuksista, joten tilajakoa ja sisustusta lähdettiin suunnittelemaan yhdessä Technopoliksen yhteistyökumppanin Decorfeelin kanssa arkkitehti Reijo Mitrusen suunnitelman pohjalle. Uuden avoimen tilan asettamat haasteet keskittymistä loksena takaisin, kun vastineeksi on saatu tehokkaasti toimivat ja viihtyisät tilat. Yritykset toimivat näinä päivinä nopeasti muuttuvilla markkinoilla, jolloin myös toimipisteen on joustettava sekä myötä- että vastamäessä. Muuntojoustavuus tarkoittaa sisustuksessa sitä, että kalustemoduuleita voidaan helposti lisätä, muunnella, poistaa tai siirtää. Technopoliksessa muuntojoustavuus on lisäksi otettu hyvin huomioon jo arkkitehtisuunnittelussa, kuten seinäratkaisuissa, tietää sisustussuunnittelija, jonka mukaan myös vanhempia toimitiloja voi virittää toimivammiksi. Sitä tehdään nykyisin paljon. Ensiksi katsotaan, mitä säilytetään. Hyvät ja toimivat kalusteet kannattaa säilyttää tai niitä voidaan uudistaa. Talonväki on myös tavallaan saattanut sokeutua ympäristölleen. Ammattilainen saattaa uusin silmin järjestellä asioita nopeasti uuteen uskoon. Sitten tuodaan mukaan jotain uutta ja freesiä - ja toimisto jo ihan toisen näköinen, kannustaa Katajamäki uudistukseen. Sisustuksessa on muodin tapaan vahvoilla aikansa trendit, niin myös nyt. Tällä hetkellä erilaiset tulosteet tuovat hätkähdyttävänkin isoihin seinäalueisiin ilmettä. Myös painettu tapettipinta tai tekstiilit voivat toimia tilanjakajina. Niiden kuva-aihe voi liittyä yrityksen toimintaan tai se voi olla joku luonnosta napattu asia, joka sopii työmiljööseen, hahmottelee sisustussuunnittelija. Meillä technopolislaisilla on intoa ja halua kehittää palveluitamme asiakkaidemme tarpeiden mukaisesti. Oma toimistomme malliesimerkkinä on kannustanut asiakkaitamme edellyttävälle asiantuntijatyölle antoivat oman mausteensa tilasuunnittelulle. Työrauha ei avoimessa tilassa ole itsestään selvyys, joten tiloihimme suunniteltiin useita ryhmätyöhuoneita, jolloin henkilökohtaisissa työpisteissä käytävä keskustelu jää vähemmälle. Päätimme myös sijoittaa seinille kuvia, värejä ja tauluja, jotta sisustus ei olisi tasaisen tylsä vaan luovaa työtä tekevien ammattilaisten ajatuksia herättävä. Sisustusasiantuntijan käyttäminen vähensi huomattavasti oman työn osuutta ja erityisesti amatöörien tekemiä virheratkaisuja, uskoo Lunttila. Kokonaisuutena Juha Lunttila näkee projektin sujuneen hyvin, kun henkilöillä on ollut selkeät tavoitteet ja toimilla nimetyt Nimi: Elina Katajamäki Työni: muotoilija, sisustussuunnittelija Parasta työssäni: ehdottomasti parasta on työn vaihtelevuus ja haastavuus. Suolana sekä sokerina ovat erilaiset asiakkaat ja persoonat. Motto: ei tässä kuinkaan käy, vaikka kuinka kävisi katsomaan toimitilojaan sisustussilmällä pienetkin muutokset voivat olla merkittäviä viihtyvyyden kannalta, muistuttaa lopuksi avainasiakaspäällikkö Sari Kurola. n vastuuhenkilöt. Suunnitteluprojekti on toki pitänyt toteuttaa varsinaisen työn ohella, joten ajankäytön jakaminen on asettanut haasteensa. Istekki Oy on Kuopion kaupungin ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin vuonna 2009 perustama yhtiö, joka tuottaa julkiseen terveydenhuoltoon ja kuntien toimintaan liittyviä informaatioteknologian ja lääketieteellisen tekniikan palveluja. Istekin operatiivinen toiminta käynnistyi vuoden 2010 alussa, jolloin yhtiöön siirtyivät sekä Kuopion kaupungin atk-keskuksen että Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin TekPlussan toiminnot ja henkilöstö. Yhtiön palveluksessa on noin 160 ICTja lääketieteellisen tekniikan asiantuntijaa. n 2 3

3 sisällysluettelo Keithin tapaan 2 SISUSTUSSUUNNITTELU LI- SÄÄ toimiston viihtyisyyttä ja tehoa. Toimistojen ei tarvitse olla harmaita kalustekokonaisuuksia. Tuomalla esimerkiksi tiloihin yrityksen brändi- ja väri-ilmettä on helppo erottaa missä yrityksessä ollaan. 6 INNOVATION MILL -MALLISTA odotetaan Suomen elvyttäjää. Hankkeessa on syntynyt muun muassa tuote, joka on jo yli 100 miljoonassa älypuhelimessa yli 170 maassa. Lisäksi hankkeen myötä on perustettu yritys, joka työllistää 30 uutta osaajaa. Hanke on ylittänyt ensimmäisen vuoden aikana odotukset YLIOPISTONRINTEESTÄ LÖY- TYY innovatiivisia ratkaisuja. Tampereella toukokuussa 2010 avatussa Technopolis Yliopistonrinteessä on toteutettu monia mielenkiintoisia tila- ja sisustusratkaisuja, jotka lisäävät sekä viihtyvyyttä että työmukavuutta. VERKOSTON VOIMALLA KAN- SAINVÄLISILLE markkinoille. Vain yksi verkosto toimii 46 maassa, joissa mukana on noin 600 organisaatiota ja asiantuntijaa. Pääosin maksuttoman palvelun kautta voi saavuttaa jopa 23 miljoonaa pkyritystä. Se on Enterprise Europe Network. 22 misessä sekä Technopoliksen tuottamissa palveluissa huomioidaan paremmin ympäristöarvot ja kestävänkehityksen periaatteet. INNOVATION MILL IS THE Future of the Finnish Innovation System. Innovation Mill has proved that combining ideas and innovations developed by an anchor company with commercializers from Technopolis excellent pool of entrepreneurs is a fast and efficient way to get results and attract risk money. INNOVATION MILLISSÄ on Suomen innovaatiojärjestelmän tulevaisuus 10 VARMUUSKOPIOINTI ON VIE- LÄ lapsen kengissä. Suurin osa kannettavista tietokoneista on ilman minkäänlaista varmuuskopiointia. Tämä on yritysten kriittisille tiedoille suuri riski, painottaa Nexetic Oy:n myyntijohtaja Henry Liukko-Sipi. 20 VIHREÄT ARVOT VAHVEM- MIN Technopoliksen kehityspalettiin. Keväällä käynnistyneessä Green Technopolis -hankkeessa haetaan ja kehitetään toimintamallia, jolla kiinteistöjen rakentamisessa, ylläpitä- 2 Technopolis Nokia Innovation Mill -projektin käynnistyessä kunnianhimoisena tavoitteena oli Nokian käyttämättömien ja ydintoimintojen ulkopuolisten innovaatioiden ja ideoiden muuntaminen uudeksi liiketoiminnaksi ja tuotteiksi hyödyntäen meidän olemassa olevaa asiakas- ja kumppaniverkostoamme yritteliäänä armeijana. Nyt kun projekti on onnistunut ylittämään optimistisimmatkin odotuksemme, on aika pyrkiä sen laajempaan soveltamiseen. Ensinnäkin Innovation Mill on todistanut, että yhdistämällä ankkuriyrityksen kehittämiä ideoita ja innovaatioita Technopoliksen erinomaiseen kaupallistajien yritysjoukkoon voidaan saavuttaa tuloksia ja houkutella riskirahaa nopeammin ja tehokkaammin kuin perinteisessä aloita tyhjästä -hautomomallissa. Toiseksi Innovation Mill on todistanut että yksityinen julkinen -yhteistyömalli voi toimia edelleen, kunhan se on yksityinen-julkinen nimenomaan tässä järjestyksessä. Toisin sanoen mallin on oltava markkina- ja tarvelähtöinen, jolloin julkisen sektorin roolina on tukea toimintaa sen sijaan, että se antaa Innovatiivisten tutkijoiden toteuttaa fantasioitaan ja rukoilee, että tuloksille syntyy markkinoita. Innovation Millin lähestymistavassa on ollut myös se etu, että sekä Nokian innovaattorit että kaupallistajat, jotka hyödynsivät innovaatioita, ovat olleet kokeneita, osaavia sekä paremmin verkottuneita verrattuna perinteisiin teknologia-alan start-up-yrityksiin, jotka usein joutuvat väärille urille jossain t&k-, julkistus- ja jakeluvaiheen välillä tai sitten eivät omaa läpimurtoon tarvittavia kotimaisia ja ulkomaisia kontakteja. Teidän ei tarvitse osata lukea teenlehtiä ymmärtääksenne mihin tämä johtaa. Jos haluamme kiihdyttää merkittävästi innovaatioiden syntyä, on meidän monistettava Innovation Mill välittömästi ja nopeasti. Olen myös huomannut, että Nokian yhteiskuntasuhteiden ja -vastuiden johtaja, Esko Aho, on tehnyt samanlaisia johtopäätöksiä. Minun arvioni on, että toteuttamalla 5 10 Innovation Mill -ohjelmaa eri sektoreilla, kuten vihreä teknologia, life science ja IT/ICT, voidaan merkittävästi vähentää Suomen riippuvuutta perinteisestä metsäalan kone- ja laiteteollisuudesta sekä tietysti tietoliikennesektorista. Näin voimme luoda perustan satojen keskisuurten kansainvälisten Born Global -kasvuyritysten esiinmarssille. Tämä on juuri se epäkohta, joka on täytettävä ennen kuin on liian myöhäistä. Meillä on malli, joka toimii. Meillä on raaka-ainetta, kokemusta ja taitoa saada se toimimaan. Kaikki pelaajat ovat kentällä. Tarvitsemme vain tahtoa sekä teollisuuden ja julkisen sektorin yhteistyötä jotta kaikki onnistuisi. Ja tämä viimeinen osa minua juuri huolettaa. Editorial in English, page 22 Technopolis Oyj lyhyesti NUMERO 2/2010 JULkAISIJA: Technopolis Oyj, Elektroniikkatie 8, Oulu, p , PÄÄTOIMITTAJA: Keith Silverang, keith.silverang@technopolis.fi TOIMITUS: Premi Oy UlkOASU JA TAITTO: Pakkahuone Oy PAINOPAIkka: Kalevaprint Oy INTERNET: Yritysten lukumäärällä mitattuna Suomen suurin ja yksi Euroopan suurimpia yrityksiä, joka tarjoaa liiketoimintaympäristöjä ja palveluita tietointensiivisille yrityksille ja yhteisöille Perustettu vuonna 1982, NASDAQ OMX Helsinki listattu yritys Toimintaa Espoossa, Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Oulussa, Tampereella ja Vantaalla sekä Pietarissa Ainutlaatuisessa palvelukokonaisuudessa yhdistyvät monipuoliset yritys- ja kehityspalvelut nykyaikaisiin toimitiloihin Käytössä ja rakenteilla m 2 toimitiloja Korkealuokkaisia uusia toimitiloja 6,5 m 2 :stä m 2 :iin Konsernin keskuksissa työskentelee noin ihmistä ja noin yritystä ja yhteisöä

4 Innovation Mill Innovation Mill Tulokset erinomaisia INNOVATION MILL -MALLISTA Suomen elvyttäjä Nokia Technopolis Innovation Mill -hankkeessa on syntynyt tuote, joka on jo yli 100 miljoonassa älypuhelimessa yli 170 maassa. Lisäksi hankkeen myötä on perustettu yritys, joka työllistää yli 30 uutta osaajaa. Hanke on onnistunut yli odotusten, tunnustaa projektijohtaja Jorma Kaitera. Nokia Technopolis Innovation Mill -hankkeessa Kaikkiaan on tehty elokuun loppuun mennessä 24 rahoituspäätöstä, jotka ovat olleet pohjana 18 uuden yrityksen synnylle. Hankkeen yritykset ovat keränneet vajaat 10 miljoonaa euroa riskirahaa, arvioi Kaitera kolmivuotisen hankkeen ensimmäisen toimintavuoden tuloksia. Technopolis ja Tekes ovat hyvien tunnuslukujen perusteella tehneet myös laskelmia siitä, millaisiin tuloksiin päästäisiin, jos muidenkin toimialojen veturiyritykset ottaisivat vastaan haasteen yhteiskuntavastuusta. Tavoitteenamme on toteuttaa hankkeessa noin 100 yritysprojektia. Jos onnistumme luomaan niissä Nokian kanssa reilut 3 5 maailman luokan yritystä, voisimme synnyttää samalla mallilla muille toimialoille, mukana muun muassa cleentech, uutta globaalia tuotetta tai palvelua. Samalla puhuttaisiin tuhansista työpaikoista. Kun saamme talkoisiin mukaan Suomen suurinta yritystä, ollaan synnyttämässä uutta kansallista tahtotilaa, visioi projektijohtaja. Vahva sitoutuminen Nokialta Kaiteran mukaan Technopoliksen oli alun perin tarkoitus toteuttaa Oulun seudulla pilottihanke, jossa alueen yritysten jalostettavaksi olisi annettu Nokian matkapuhelinten kehitystoiminnassa syntyneitä ideoita ja innovaatioita. Lopulta pilotti laajeni 10 kaupungin valtakunnalliseksi hankkeeksi, mihin olennaisesti vaikutti Nokian vahva sitoutuminen, kertaa taustoja Kaitera, jonka mukaan Nokian yhteiskuntasuhteista vastaavalla johtajalla, Esko Aholla, on ollut merkittävä rooli hankkeessa. Innovation Mill -toimijoilla on halu näyttää muille suomalaisille suurille yrityksille, kuinka tällaisella mallilla voidaan luoda uusia globaaleja palveluja ja tuotteita sekä kehittää Suomen vahvaa ict-klusteria. Haluamme haastaa myös muut suuret yritykset Innovation Mill -toimintaan, painottaa Kaitera. Hankkeen operatiivisessa toiminnassa Nokian roolina on luovuttaa sovituilla pelisäännöillä yhtiön hallussa olevia ideoita, lisenssejä ja patentteja hankkeeseen mukaan lähteville yrityksille ja aloittaville yrityksille. Technopolis on hankekoordinaattori, joten esittelemme hankehakemukset ja rahoituspäätökset Tekesille, joka tekee lopulliset rahoituspäätökset nopeutetusti. Technopolis tarjoaa hankeyrityksille myös liiketoiminnan kehittämis- ja kansainvälistymispalveluita. Tekesin lisäksi julkisia rahoittajia ovat Oulun, Jyväskylän, Kuopion, Joensuun, Tampereen, Lappeenrannan, Turun, Salon Helsingin ja Espoon kaupungit, jotka rahoittavat oman alueensa hankkeita Tekesin kanssa yhtä suurella osuudella. Yritysten omarahoitusosuus on 25 tai 50 prosenttia, selvittää Kaitera. Haussa uusi kehitysmalli Suomessa on perinteisesti synnytetty uusia tuotteita ja palveluita yritys- ja tutkimuslähtöisesti, jolloin kehitysvastuu on ollut innovaation synnyttäjäyrityksellä tai esimerkiksi VTT:llä. Nokia Technopolis Innovation Mill -hankkeen lähtökohtana on etsiä ja jalostaa vaihtoehtoinen Technopoliksen projektijohtaja Jorma Kaitera uskoo, että Innovation Mill -toimintamalli voi edistää uusien tuote- ja palveluideoiden syntyä ja kansainvälistymistä muillakin toimialoilla. Nokian Marko Moilasen (Senior Manager, Technology Out-licensing) mukaan viime syksynä onnistuttiin luomaan pelisäännöt, kuinka ideat löydetään Nokialta ja kuinka ne tuodaan Innovation Mill -hankkeeseen. Technopoliksen toimitusjohtajaa Keith Silverangia onnistuminen tyydyttää. 6 7

5 Innovation Mill Innovation Mill -hankkeesta sanottua Innovation Mill SOVELLUKSIA energiatehokkuudesta puheentunnistamiseen Innovation Mill mallilla voimme generoida veturiyritysten kautta enemmän parempia sekä nopeammin kehittyviä ja kansainvälistyviä menestystarinoita. On kiistaton asia, että Innovation Millin kautta saavutetaan erittäin hyviä tuloksia erittäin nopeasti, Keith Silverang, toimitusjohtaja, Technopolis. Technopolis on voimakkaasti kasvua hakeva yritys, jolla on motiivi onnistua Innovation Mill -toiminnassa. Tämä on siis Technopoliksen kasvun tärkeimpiä elementtejä, ja siksi hanke monistetaan Suomen lisäksi kaikkialle missä Technopolis toimii - myös Pietariin ja Viroon, Keith Silverang. Ideat, joita olemme antaneet Innovation Millin jauhettaviksi, ovat sinänsä hyviä ja arvokkaita ideoita, mutta ne eivät ole soveltuneet Nokian strategiaan. Tästä syystä on luonnollista, että olemme antaneet ne toisten yritysten hyödynnettäviksi, Esko Aho, yhteistyövastuista ja yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja, Nokia. Ensimmäisen vuoden tulosten perusteella voin sanoa, että Innovation Mill -hankkeen alku on ollut lupaava. Uskon, että jo nyt liikkeelle saadut kasvuyritykset sekä myöhemminkin syntyvät uudet yritykset omaavat sellaista potentiaalia, että hankkeella tulee olemaan merkitystä kansataloutemme kilpailukyvylle, Esko Aho. Innovation Mill -toiminnalla on myös yhteiskuntavastuun ulottuvuus. Tällä tavalla Nokia voi osoittaa olevansa merkittävä toimija suomalaisessa yhteiskunnassa, kun voimme edistää yhteiskunnan kehitystä ja menestystä, Esko Aho. Euroopan suurin haaste tulee jatkossa olemaan se, mistä saamme syntymään uutta kasvua ja miten parannamme tuottavuutta. Innovation Mill toimii juuri tässä tarkoituksessa, kun sovelletaan informaatiotekniikkaa Esko Aho. Olisi aikamoinen ihme, jos Suomeen syntyisi toinen Nokian kaltainen suuryritys. Sen sijaan kasvuyrityksiä me voimme luoda huomattavasti tehokkaammin ja nopeammin kuin mihin olemme tähän saakka kyenneet. Tässä Innovation Mill -mallilla on tärkeä tehtävä, Esko Aho. Tekes lähti mukaan Innovation Mill -hankkeeseen kerätäkseen kokemuksia uudesta toimintamallista. Hyvät tulokset kannustavat laajentamaan toimintamallin hyödyntämistä muillakin liiketoiminta-alueilla, Juha Tanskanen, Senior Technology Adviser, Tekes. Innovation Mill -hankkeen myötä on syntynyt täysin uudenlainen innovaatiotoiminnan konsepti, Yritykset ovat olleet tyytyväisiä virtaviivaistettuun ja ketterään toimintamalliin, josta päätökset saadaan viikossa, Juha Tanskanen. Nokian Esko Ahon mielestä Innovation Mill hankkeen alku on ollut lupaava. Nyt tavoitteet pitää Ahon mukaan asettaa entistä korkeammalle. yhteistoimintamalli, jossa rahoitus ja tuotteistus toimivat tehokkaasti ja nopeasti. Tekes halusi lähteä rakentamaan vaihtoehtoista mallia, jossa mukana ovat rahoittaja, kansainvälinen kehitysyhtiö sekä tuote- ja palveluideoita synnyttänyt mutta hyödyntämättä jättänyt suuryritys. Tekes on lisäksi luonut hankkeen tarpeisiin nopean päätöksentekomallin. Kaupungeissa puolestaan etsitään uusia keinoja elinkeinopolitiikkaan. Tällä mallilla voidaan luoda uusia yrityksiä. Kaupunkien sitoutuminen tähän hankkeeseen on ollut tärkeää, tunnustaa Kaitera. Projektijohtajan mielestä hanke on osoittanut, että moni idea tai innovaatio, joka ei ole liiketoimintapotentiaaliltaan tai muilta syin sovellu Nokian kehityssuunnitelmiin, voi oikeissa käsissä jalostua mielenkiintoiseksi liiketoiminnaksi. Hanke on osoittanut, että kännykkäteknologiaa voidaan soveltaa monilla sovellusalueilla esimerkiksi hyvinvoinnissa, etäohjauksessa ja urheilussa. Ne yritykset, jotka ovat löytäneet idean ja kehittäneet sitä eteenpäin, ovat olleet hyvin tyytyväisiä, sillä ne ovat nopealla aikavälillä päässeet markkinoille tai saaneet riskirahoitusta, päättää projektijohtaja Jorma Kaitera. n There Corporation kehittää ratkaisuja energiatiedon keruuseen ja hyödyntämiseen sekä kotiautomaation toteutukseen. Yritys keskittyy ensisijaisesti energia-asioihin tarjoten kumppaniensa kanssa energiatehokkuutta parantavia ratkaisuja, jotka tuottavat parempaa tietoa ja palveluita myös loppukäyttäjille. There Corporation perustettiin kesäkuussa 2009 tuotteistamaan ja viemään markkinoille Nokian Smart Home -liiketoimintaohjelmassa kehitettyä teknologiaa. Yritykseen kerättiin merkittävä määrä osaamista mobiili- ja teknologia-alustoista sekä kuluttajatuotteista. Mukaan liittyi myös kokenut ryhmä mittaroinnin ja älykkäiden sähköverkkojen avainosaajia Comsel System -nimisestä yrityksestä. Lingsoft kehittää sanelun- ja puheentunnistusta Push-to-Talk over Cellular (PoC) -ympäristöihin. PoC-puheentunnistus on suunnattu erityisesti niille ammattiryhmille, kuten lääkärit, lakimiehet, huoltomiehet, jotka käyttävät työssään saneluun tarvittavia työkaluja. Käyttäjille ja käyttäjäorganisaatioille syntyy rahallista ja ylläpidollista säästöä siitä, että käyttöliittymänä toimii sarjavalmisteisiin ja siten edullisiin älypuhelimiin toteutettu helppokäyttöinen nauhurisovellus. Lingsoft on kansainvälinen kielitalo, joka toimittaa asiakkailleen palveluita ja ratkaisuja, esimerkiksi käännöksiä ja sanastoja, kirjoittajan ja lukijan työkaluja, hakupalveluita, tekstinlouhintaa, opetussovelluksia ja puheohjattuja palveluita sekä e-kirjoja. Lisäksi muun muassa Microsoft Office -tuoteperheen seitsemän kielen tarkistimet ovat Lingsoftilta. Lingsoftin tuotteet toimivat kaikissa yleisissä käyttöympäristöissä ja ohjelmistoissa. Ratkaisut perustuvat Lingsoftin itse kehittämään, maailmalla jo standardin aseman saavuttaneeseen kielen rakenneanalyysiin Thumbs-up Research Oy kehittää innovatiivisia käyttöliittymäratkaisuja kulutuselektroniikkalaitteisiin. Yhtiön ensimmäinen ratkaisu mahdollistaa nopean tekstinsyötön peliohjaimilla, jotka on varustettu analogisilla joystick-ohjaimilla. Yhtiön tavoitteena on seuraavassa vaiheessa kehittää vastaavanlainen menetelmä multitouch-ominaisuudella varustettuihin kosketusnäytöllisiin laitteisiin. Omien ratkaisujen ohella Thumbs-up Research Oy tarjoaa tuotekonseptointi- ja käytettävyyspalveluja innovatiivisia ratkaisuja etsiville yrityksille. n Rahoitusta saaneet yritykset: Artifact Ware Oy (Espoo), Capricode Systems (Oulu), Citynomadi Oy (Tampere), Domuset Oy (Oulu), Fara Oy (Oulu), Finembe Oy (Salo), IWN-NET Oy (Kuopio), Lingsoft Oy (Turku), Ludowaves Oy (Oulu), Newelo Oy (Tampere), Powerkiss Oy (Helsinki), Protacon Solutions Oy (Jyväskylä), Respecta Oy (Oulu), Screenpeak Oy (Helsinki), Sport Tracking Technologies Oy (Helsinki), There Corporation Oy (Tampere), Thumbs Up Research Oy (Jyväskylä) n Powerkiss Oy:n hallituksen puheenjohtaja Roope Takala esitteli Innovation Mill -hankkeen vuosijuhlassa yhtiön kehittämää teknologiaa, jolla erilaisia mobiililaitteita voidaan ladata langattomasti. 8 9

6 uudet osaajat uudet osaajat Virheistä oppineet sarjayrittäjät VARMUUSKOPIOINTI vielä lapsen kengissä Suurin osa kannettavista tietokoneista on ilman minkäänlaista varmuuskopiointia. Tämä on yritysten kriittisille tiedoille suuri riski, painottaa Henry Liukko-Sipi. Myyntijohtaja Henry Liukko-Sipin ja toimitusjohtaja Tommi Tantun vetämä Nexetic keskittyy varmistuspalveluihin, joissa päätuotteena on Nexetic Online Backup -etävarmistusohjelma. Kaksikon mielestä tilanne on erittäin lupaava, sillä online backup -ohjelmia on tällä hetkellä käytössä vasta muutamalla prosentilla yrityksistä ja markkinat kasvavat kymmenien prosenttien vuosivauhtia. Lähes neitseellisten sylimikromarkkinoiden lisäksi Nexeticin tuotteella on kilpailuetunsa myös palvelinkentässä, jossa turvaudutaan pääosin vielä nauhavarmistukseen. Ensinnäkin hinta ja kokonaiskustannukset ovat edulliset. Asiakas voi hankkia tuotteen palveluna, jolloin ei synny aloitusinvestointeja. Kuukausimaksukin jää yhtä työasemaa kohden viiteen euroon, lupaa Liukko-Sipi. Toinen etu saavutetaan automaattisella etävarmennuksella, joka takaa, että varmennus toimii ja että kopiot säilyvät Nexeticin käyttämissä konesaleissa aina ja kaikissa olosuhteissa. Nauhavarmistus vaatii manuaalisia toimenpiteitä, sillä jonkun henkilön pitää vaihtaa ja lajitella nauhoja. Tietojen usein vaikeakin palautus vaatii lisäksi oman aikansa ja resurssinsa. Riskinsä muodostaa myös nauhojen turvallinen säilyttäminen, luettelee myyntijohtaja. Sarjayrittäjien kokemuksella Suomalaisessa yrityskehitysmaailmassa pidetään ongelmana sitä, etteivät kertaalleen onnistuneet yrittäjät jaksa tai halua enää uudestaan lähteä mukaan samaan pyöritykseen. Nexeteticin tapaus on kuitenkin poikkeus, sillä Tanttu ja Liukko-Sipi vetivät aiemmin Digium Oy:tä, joka oli vuosina Suomen nopeimmin kasvanut palautteenhallintaan keskittynyt ohjelmistotalo. Joku sanoi vasta, että kyllä teillä on helppoa, kun tiedätte, mitä teidän pitää tehdä. Ei se niin mene. Nyt me tiedämme paljon asioita, joita ei kannata tehdä. Virheistä oppiminen on yksi etu, tunnistaa kokenut myyntijohtaja. Nexetic on panostanut erityisesti osaajien rekrytointiin, henkilöstön sitouttamiseen ja myynnin kehittämiseen. Myös kansainvälistymisessä on uusi ote. Digiumin kanssa emme lähteneet riittävän rohkeasti ja nopeasti kansainvälistymään. Nyt aiomme heti alkuvaiheessa tehdä tästä kansainvälisen organisaation. Emme aio rajoittua Suomen markkinoille edes alkuvaiheessa, joten olemme käynnistäneet heti aktiiviset kumppanihaut rajojen ulkopuolelle. Nexetic onkin asettanut tavoitteekseen olla online backup -palveluiden markkinajohtaja Suomessa ja Pohjoismaissa. Nyt on meneillään kumppani- ja loppuasiakassopimuksien metsästys. Tällä hetkellä meillä löytyy Ruotsissa yksi kumppani. Lisäksi uskon, että Tanskasta ja Venäjältä saadaan nimet paperiin ennen vuoden loppua. Jälleenmyyjien kiinnostus on erittäin hyvä, sillä kentällä on paljon sellaisia it-palvelutaloja, joilla ei ole tuotevalikoimassa minkäänlaisia varmistuspalvelua niiden kysyntä ja tarve on kuitenkin kasvussa. Tarkoitus on rakentaa Nexeticistä viiden vuoden matkalla yritys, jonka liikevaihto on 14 miljoonaa euroa. Tavoite on kova, mutta toisaalta sen taustalla ovat tuotteen skaalautuvuus ja sen mahdollistama laaja kumppaniverkosto, arvioi Liukko-Sipi. Suomalaista tekniikkaa Nexetic on kehittänyt tuotteitaan ja palveluitaan täysin suomalaisvoimin reilut kaksi vuotta. Liukko-Sipin mukaan näin on onnistuttu kehittämään pieni ja kevyt varmistusohjelma, jonka turvallisuus ja toimivuus ovat erittäin korkealla tasolla. Ohjelmamme kuormittaa tietokonetta vähän. Kehittämämme DeltaGrid-teknologia jakaa varmistettavat tiedot pieniin osiin, joten varmennus tapahtuu nopeasti ja tietokonetta voi käyttää varmistuksen aikana normaalisti. Lisäksi päivittäisessä varmistuksessa tallennetaan vain uudet ja muuttuneet tiedot. Tekniikkamme tunnistaa esimerkiksi 200-sivuisesta PowerPoint-esityksestä yhdenkin muuttuneen sanan ja varmentaa vain sen. Vanhalla varmuuskopiointisysteemillä kone joutuu tallentamaan koko ison tiedoston, mikä vie todella paljon aikaa ja paljon kaistaa, selventää Liukko-Sipi, jonka mukaan tekniikka sopii näistä syistä erinomaisesti matkakäytön kannettaviin tietokoneisiin, joissa käytetään 3g- tai wlan-yhteyttä. Ohjelmistollamme varmennus on täysin automaattinen, joten käyttäjän täytyy koskea ohjelmaan vasta sitten, kun hänen täytyy palauttaa joitain tietoja. Käyttöliittymä on myös kehitetty helppokäyttöiseksi, jotta jokainen pystyy tekemään palautuksen itse, painottaa myyntijohtaja, jonka mukaan ohjelmistojen käyttäjämäärät nousevat yleensä suuriksi nimenomaan tuotteella, jotka toimivat automaattisesti ja joiden käyttö on helppoa. Pieni, nuori ja eurooppalainen Yleensä nuoruus, pienuus ja suomalaisuus eivät ole kilpailuetuja yritykselle, mutta Nexeticin kohdalla tilanne on toinen. Pienikin voi olla riittävän uskottava. Meillä on myös mahdollisuudet reagoida tuotekehitysinnovaatioihin nopeammin kuin amerikkalaisten tai kiinalaisten toimijoiden. Kilpailijamme ovat lähteneet varmennusbisnekseen mukaan jo 10 vuotta sitten, joten niiden teknologiat rakentuvat vanhojen laitteiden ja sovellusten ympärille. Meillä on kaikki tehty uusilla tekniikoilla nykyhetkeen. Uskomme myös, että hässäkän sattuessa asiakkaat luottavat paremmin suomalaiseen palveluntarjoajaan, joka seisoo vaikka päällään, jotta asia saadaan kuntoon. Meillä tuki ja palvelu toimivat varmasti ja nopeasti, lupaa Liukko-Sipi. Nexetic on myös nuori Technopolis-asiakas, mutta asenne verkostoitumiseen on oikea. Mielestäni Innopoli 2:ssa on hirvittävä määrä älyä saman katon alla. Haluaisinkin, että jokapäiväisessä työssä olisi enemmän ja rohkeammin verkostoitumista. Täältä löytyy varmasti mielenkiintoisia yhteistyökuvioita, uskoo ja toivoo myyntijohtaja Henry Liukko-Sipi luvaten samalla, että Nexeticin ovet ovat auki kaikille ja että kahvi on kuumaa. n Nimi: Henry Liukko-Sipi Työni: myyntijohtaja Parasta työssäni: erilaisten ihmisten tapaaminen ja asioiden yksinkertaistaminen Motto: aina ei voi voittaa, mutta joskus on pakko 10 11

7 toimitilat toimitilat Yliopiston- RINTEESSÄ innovatiivisia ratkaisuja Tilasuunnittelun lähtökohtina ovat toki olleet Technopolis-ilme, toiminnallisuus ja muuntojoustavuus, mutta samalla on lähdetty siitä, että yleisiä tiloja voidaan kalustaa eri tavoilla käytön ja tarpeiden mukaan. Yliopistonrinteessä yleiset tilat mahdollistavat muun muassa pienryhmien neuvottelut, sillä niissä on huomioitu esimerkiksi ääntenvaimennus sekä sähkönsaanti. Tilojen siniset sohvat ja niiden selkänojat muodostavat äänieriön, jonne ääni vaimenee eikä kuulu ulkopuolelle. Valkoiset sohvat ovat puolestaan luonteva paikka työnteolle, sillä mittatilaustyönä tehdyissä sohvissa on pistorasiat käsinojissa. Yliopistonrinteeseen soveltuvia sohvapöytiä etsittiin kauan, sillä niiden piti olla tarpeeksi korkeita, jotta niissä olisi hyvä käyttää kannettavaa tietokonetta. Pöydissä on myös siirtelyä helpottavat kahvat. Yliopistonrinteen Business Lounge on uudentyyppinen työtilaratkaisu, joka on jo käytännössä osoittautunut toimivaksi. Loungesta vierailija saa käyttöönsä työpisteen, jossa ympärille sijoitetut näkö- ja meluesteet mahdollistavat rauhallisen työskentelyn. Työpisteen pöytä on lukittava, joten tavaroita ei tarvitse kuljetella mukana esimerkiksi lounaan aikana. Yliopistonrinteen ylimmän kerroksen kokoustila on Kansleri, josta avautuvat upeat näkymät Tampereen keskustaan sekä Pyhäjärvelle ja Näsijärvelle. Saunatiloissa on kahden normaalin saunan lisäksi myös höyrysauna. Tilojen perussuunnittelusta on vastannut Arkkitehtitoimisto Erkki Helamaa ja Keijo Heiskanen Oy. Sisustussuunnitelman on toteuttanut tamperelainen Ingman Design, jolla oli yhteistyökumppanina turkulainen Arkkitehtitoimisto Sabelström. Tämän suunnitelman pohjalta tamperelainen Eija Santaniemen sisustustoimisto teki toteutuksen ja viimeisen hienosäädön. Technopolis Yliopistonrinne on Tampereen keskustaan sijoittuva innovatiivisten yritysten keskittymä, jossa on lisäksi uudet, tyylikkäät ja modernit kokous- ja neuvottelutilat. Kokouskeskuksesta löytyy tilat niin pieniin neuvotteluihin kuin 150 hengen kokouksiin. Konferenssikeskuksen yhteydessä toimii myös 350-paikkainen ravintola. Yliopistonrinne rakennetaan kolmessa vaiheessa. Toukokuussa valmistuneessa ensimmäisessä vaiheessa valmistui keskuksen ydin aula- ja asiakaspalveluineen sekä ravintoloineen ja neuvottelutiloineen. Kun Yliopistonrinne on täysin valmis, on se kokonaiskerrosalaltaan neliön suuruinen. n tampere Tampereella toukokuussa 2010 avatussa Technopolis Yliopistonrinteessä on toteutettu monia mielenkiintoisia tila- ja sisustusratkaisuja, jotka lisäävät sekä viihtyvyyttä että työmukavuutta 12 13

8 uutiset SUOMEN PELIALA sai uuden strategian Selvityksen mukaan peliala on jo Suomessakin taloudellisesti merkittävin kulttuurivientiala, kun sen viennin arvo vuonna 2008 oli noin 75 miljoonaa euroa. Uudessa Suomen pelitoimialan strategiassa tulevaisuuden mahdolli- Tällä palstalla kumppaniverkostoon kuuluvat yritykset voivat kertoa ilmaiseksi Technopolis-asiakkaille tarjoamistaan tuotteista, palveluista ja eduista. Tekstin pituus voi olla korkeintaan 320 merkkiä. Isku Interior suunnittelee ja toteuttaa kokonaisvaltaisia sisustusratkaisuja työympäristöihin ja julkisiin tiloihin. Toimiva, viihtyisä ja asiakkaan toiveiden mukainen sisustus syntyy yhdessä asiantuntijoidemme kanssa. Lähimmän aluemyyntikeskuksen yhteystiedot löydät osoitteesta Martela toteuttaa asiakkaan tarpeiden mukaisia viihtyisiä ja ergonomisia työympäristöjä. Palvelumme takaa sen, että muutokset sujuvat joustavasti alusta loppuun oli sitten kyseessä muutto, kalusteiden inventointi, kierrätys tai asennus. Lisätietoja Tero Oravasaari Wetteri Oy (Oulu) on liittynyt Tech nopol i s-k u mppa n iverkostoon. Tarjoamme kumppaneille kaikkia edustamiamme 16 eri automerkkiä suurostajaeduin. Erikoiskampanjoista tiedotamme ensimmäisenä kumppaniverkostoa. Lisäksi järjestämme kuukausittain koeajotapahtumia Technopolis-kylässä sekä erilaisia kutsutapahtumia Wetterin toimipisteissä. Lisätiedot: jukka.kemppainen@wetteri.fi Kuopio Innovationissa on käynnistynyt Envirunway, ympäristöinnovaatioiden kaupallistamiskiitotie -hankkeen, jonka tavoitteena on parantaa kuopiolaisten energia- ja ympäristöteknologia-alan tutkimusryhmien ideoiden ja osaamisen tuotteistamis- ja kaupallistamisprosessia. Hankkeessa kehitetään toimijoiden välistä uudenlaista interaktiivista toimintatapaa siten, että alalle saadaan synnytettyä uusista ideoista ja osaamisesta entistä nopeammin uutta liiketoimintaa. Kohderyhmiä ovat tutkimusryhmät, alan yritykset suuksina nähdään pelien digitaalinen jakelu. Sen ansiosta logistisia ja pakkauskustannuksia ei synny ja kehittäjälle jää näin aiempaa suurempi osuus tuotosta. Digitaalista jakelua ovat menestyksekkäästi hyödyntäneet esimerkiksi suomalaiset peliyritykset Housemarque, Frozenbyte, Secret Exit ja RedLynx. Pelialalta löytyy Suomessa alan osaamista, jolle tuore strategia kartoittaa uusia mahdollisuuksia. Suomen peliosaamisen taustalla on muun muassa pelikulttuuri, jonka ympärillä toimii paljon organisoitua harrastustoimintaa kuten Assembly-tapahtuma, vahva teknologiaosaaminen ja hyvä hinta-laatusuhde useisiin länsimaihin nähden. Pelialan korkean osaamistason työtä on vaikea ulkoistaa halvemman työvoiman maihin. Monista muista kulttuurialoista poiketen peliala on myös kyennyt tuottamaan merkittäviä kansainvälisiä huipputuotteita ja menestystarinoita kuten Habbo Hotel, Remedy ja Digital Chocolate. Peliala on koko 2000-luvun ollut viihdeteollisuuden nopeimmin kasvava haara. Vuonna 2008 maailman peliteollisuuden arvo oli noin 50 miljardia dollaria, kun viihdeteollisuudessa elokuvateollisuuden arvo oli 84 ja tallennetun musiikin 30 miljardia dollaria. Pelit ottavat elokuvaa kiinni muutaman miljardin dollarin vuosivauhdilla. Tekes rahoitti Suomen pelialan yritys- ja tutkimushankkeita viime vuonna noin 6,5 miljoonalla eurolla. Tekesin ohjelmista erityisesti Verso - Vertical Software Solutions on toiminut alan tukena. Strategiaselvityksen ovat tehneet Suomen pelialan keskus Neogames ja Suomen Pelinkehittäjät ry. Suomen pelitoimialan strategia : neogames/tutkimukset_ja_julkaisut n ENVI-RUNway kaupallistaa ympäristöinnovaatioita sekä alan yritysten perustamiseen valmiit potentiaaliset yrittäjähenkiset henkilöt. Kuopion tiedepuistossa on laajaa ja tunnustettua energia- ja ympäristöalan osaamista. Alueella tehtävää tutkimus- ja yritysmaailman yhteistyötä helpottaa se, että monet toimijoista sijaitsevat Technopolis Kuopion tiloissa tai sen välittömässä läheisyydessä tiedepuistossa. n OSKE-OHJELMA edistänyt innovaatiotoimintaa Heinäkuussa julkistetun ja VTT:n tekemän Osaamiskeskusohjelman väliarvioinnin mukaan ohjelma on edistänyt selvästi innovaatiotoimintaa kohdealueillaan. Lisäksi ohjelma on syventänyt alueiden välistä työnjakoa ja yhteistyötä, mikä näkyy etenkin pienten paikkakuntien kilpailukyvyn ja vetovoimaisuuden kehittymisenä. Arvioinnin mukaan yritykset ja tutkimuslaitokset ovat lisäksi pystyneet tiivistämään alueellista yhteistyötä ja ohjelma on tehostanut tutkimus- ja innovaatiotoiminnan resursseja poistaen päällekkäisyyksiä. Ohjelma on onnistunut parhaiten toimijoiden verkottamisessa ja hankkeiden katalysoinnissa. Sen käynnistämässä lähes 1500 hankkeessa on ollut yhteensä pk-yritystä, 3600 suurta yritystä, 4500 tutkimustai koulutuslaitosta ja 7900 muuta organisaatiota. Ohjelman arvioidaan vaikuttaneen noin 360 yrityksen ja 3000 työpaikan syntymiseen. Arvioinnin mukaan ohjelman keskeisimpiä kehittämishaasteita ovat tavoitteiden kirkastaminen, asiakas- ja markkinalähtöisyyden lisääminen, klustereiden välisen yhteistyön vahvistaminen sekä ohjelman tarjoamien palveluiden viestiminen yrityksille ja muille asiakkaille. Merkitys vähentynyt suurissa kaupungeissa Osaamiskeskusohjelma on jo 15 vuoden ajan ollut kasvuorientoituneen aluekehityksen väline Suomessa. Ohjelma perustuu alueiden väliseen kilpailuun, jolla vahvistetaan alueiden erikoistumista ja vetovoimaisuutta. Arvioinnin mukaan ohjelmalla on tunnustettu ja keskeinen rooli alueellisten innovaatioympäristöjen kehittämisessä ja kilpailukyvyn vahvistamisessa etenkin pienillä ja keskisuurilla paikkakunnilla. Erityisesti pienimmille alueille ohjelma on tuonut merkittävästi lisää kehittämisresursseja. Suurilla kaupunkiseuduilla ohjelman merkitys alueellisen kehittämispolitiikan instrumenttina näyttäisi jopa jonkin verran heikentyneen edellisiin ohjelmakausiin verrattuna. Tähän on voinut vaikuttaa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen roolin ja palveluiden vahvistuminen alueellisessa kehittämisessä. Vuonna 2007 käynnistyneellä uudella ohjelmakaudella ( ) ohjelmaa uudistettiin nimeämällä 13 osaamisklusteria, joita toteuttavat 21 osaamiskeskusta ja 6 liitännäisjäsentä eri puolella Suomea. Klustereiden tehtävänä on vahvistaa alueiden välistä yhteistyötä innovaatiotoiminnassa sekä luoda kansallisesti ja kansainvälisesti vaikuttavampia kehittämiskokonaisuuksia. Arvioinnin mukaan alueita keskenään verkottava uusi klusterimalli on tuonut ohjelmaan kansallisen ulottuvuuden, joka on vahvistanut ja syventänyt alueiden yhteistyötä ja poistanut päällekkäisyyksiä. Malli on tarjonnut myös hyvän, alueellisesti juurtuneen verkoston yritysten kansainvälistymiseen. Nyt julkaistun väliarvioinnin tuloksia hyödynnetään ohjelman loppukauden toteutuksen ja kokoonpanon tarkistamisessa. Valtioneuvosto vahvistaa syksyn aikana osaamisklustereiden ja niitä toteuttavien osaamiskeskusten lukumäärän ohjelman loppukaudelle. Väliarvioinnin loppuraportti on luettavissa työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilla osoitteessa n uutiset 14 15

9 yrityspalvelut Enterprise Europe Network on ainutlaatuinen ja laaja kansainvälinen verkosto. Verkosto tarjoaa toimialasta riippumatta yrityksille mahdollisuuksia kansainvälistyä ja etsiä kansainvälisiä yhteistyökumppaneita, sillä mukana on 46 maata. Viimeisin liittyjä oli Meksiko, joten verkosto toimii nimestä huolimatta aktiivisesti myös EU:n ulkopuolella, tietää verkostoa Suomessa koordinoiva hanke- verkoston VOIMALLA kansainvälisille markkinoille Vain yksi verkosto toimii 46 maassa, joissa mukana on noin 600 organisaatiota ja asiantuntijaa. Pääosin maksuttoman palvelun kautta voi saavuttaa jopa 23 miljoonaa pk-yritystä. Se on Enterprise Europe Network. suunnittelija Hanna Heikkinen työ- ja elinkeinoministeriöstä. Enterprise Europe Network -verkoston palveluvalikoimaan kuuluu laaja kirjo palveluita aina EU-asioihin liittyvästä tiedottamisesta kansainvälisten yhteistyökumppaneiden hakuun. Verkosto muun muassa tarjoaa kansainvälistymis- ja teknologiansiirtopalveluita pk-yrityksille, yliopistoille ja tutkimuslaitoksille. Euroopan komissio käynnisti verkoston Kontaktitapahtumat ovat tehokas tapa löytää potentiaalisia yhteistyökumppaneita. vuonna 2008 osana kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelmaa. Verkoston palvelut ovat pääasiassa käyttäjille ilmaisia. Ainoastaan joihinkin järjestämiimme kontaktitapahtumiin voi olla pieni pääsymaksu, kehuu Heikkinen ja suosittelee tutustumista Yritys-Suomi -portaalista löytyville verkoston kansallisille nettisivuille ( joilta löytyy lisää tietoa verkoston tarjoamista palveluista ja tapahtumista. Verkoston palveluista EU-komissio rahoittaa puolet ja lopusta vastaavat kansallisina rahoittajina Tekes ja työ- ja elinkeinoministeriö. Verkosto on nyt päässyt hyvään vauhtiin. Verkostossa mukana olevien organisaatioiden avustuksella on solmittu noin kansainvälistä yhteistyösopimusta yritysten välille. Nämä organisaatiot toimivat työrukkasina, kun eri maiden yritykset haluavat aloittaa yhteistyön. Esimerkiksi tilanteessa, jossa suomalainen pk-yritys hakeutuu Saksan markkinoille, suomalaiset Enterprise Europe Network-verkoston asiantuntijat ottavat yhteyttä verkoston saksalaiseen kollegaan. Hän tuntee hyvin oman alueensa toimintaympäristön ja yritykset, joten täsmäyhteistyön kautta pystymme auttamaan yritystä eteenpäin tehokkaasti. Nopea ja kattava kumppanihaku Kansainvälistyville yrityksille Enterprise Europe Network-verkosto tarjoaa tukea kaupallisten ja teknologisten yhteistyökumppaneiden hakuun toimittamalla yhteistyökontakteja sekä järjes- Mobiileja oppimisympäristöjä Innopoli 2:ssa kehittävä Sendandsee sai keväällä ennen Barcelonan Mobile World -kongressia Technopoliksen ja Otaniemi Marketingin kautta tiedustelun halukkuudesta lähteä mukaan Enterprise Europe Network -verkostoon. Kiinnostus muuttui aktiiviseksi toiminnaksi, kun huomasimme, kuinka perusteellista valmistelutyötä Suomessa tehtiin ja kuinka perusteellisesti perehdyttiin meidän tarpeisiim- tämällä yrityskontaktitilaisuuksia suurien kansainvälisten messujen yhteydessä. Nettisivustoltamme pääsee selailemaan meidän sähköisiä kumppanihakukanavia. Liiketoiminta- ja teknologiapörssien kautta pystyy löytämään tehokkaasti sekä kaupalliseen että teknologiseen yhteistyöhön halukkaita ja soveltuvia kumppaneita. Yritys voi myös luoda itsestään yhteistyöprofiilin tietokantaan, tarkentaa Heikkinen, jonka mukaan suomalaisia teknologiayrityksiä kohtaan on verkossa kiinnostusta. Verkostopalveluiden lisäksi tarjolla on EU-lainsäändäntöön ja direktiiveihin sekä erilaisiin EU-rahoitusmuotoihin ja sisämarkkinoiden toimintaan liittyviä tietoja. Ensimmäisen kahdeksantoista kuukauden aikana koko verkosto on vastannut noin tiedusteluun, jotka liittyvät erilaisiin EU-aiheisiin. Osa kysymyksistä on hyvinkin yksityiskohtaisia: yritys haluaa viedä tuotteitaan Ruotsiin ja se haluaa tietää, miten tietty EU-direktiivi vaikuttaa sen toimintaan. Tällaisiin kysymyksiin liittyen partneriorganisaatiollamme Helsingin seudun kauppakamarilla on erinomaista tietoa ja osaamista, vakuuttaa Heikkinen. Kansainvälistymishaluinen ja -kykyinen yrittäjä tuskastuu helposti tarjolla oleviin palveluihin niiden hajanaisuuden ja kuormittavuuden johdosta. Enterprise Europe -verkosto on toki ylhäältä johdettua, mutta myös nopeaa ja konkreettista. Emme halua kaataa byrokratiaa Enterprise Europe Network-verkostoa Suomessa koordinoiva hankesuunnittelija Hanna Heikkinen työ- ja elinkeinoministeriöstä. SENdANdSEE löysi KUMPPANIN Enterprise Europe -verkoston ansiosta asiakkaalle, vaan hoidamme sen itse. Pyrimme tarjoamaan nämä palvelut niin kevyesti kuin mahdollista. Yritämme koko ajan kehittää yhden luukun -palvelua, jolta asiakas löytää aina oikean ja parhaan asiantuntijan, lupaa Heikkinen. Asiakkailta hyviä kokemuksia yrityspalvelut Työ- ja elinkeinoministeriön koordinoiman verkoston Suomen konsortiossa on Technopoliksen lisäksi mukana kuusi partneriorganisaatiota: Varsinais-Suomen ELY-keskus, Helsingin seudun kauppakamari, Suomen Teknologiakeskusten Liitto TEKEL, Licentia Oy, Turku Science Park Oy sekä Hermia Yrityskehitys Oy. Technopoliksen projektipäälliköt työskentelevät Espoossa, Kuopiossa ja Oulussa, mutta palvelut ovat saatavilla kaikilla Technopolispaikkakunnilla. Verkosto on osa Technopoliksen matchmakingpalvelutarjontaa. Asiakkaat ovat pitäneet verkoston palveluista, koska sen kautta he saavat helposti konkreettista apua kansainvälistymisstrategiansa toteuttamiseen, tietää projektipäällikkö Anu Finne. Meillä on ollut kahden vuoden aikana jo 300 yritystä mukana verkoston toiminnassa esimerkiksi kontaktitapahtumiin osallistumalla. Niistä 60 asiakkaalle on tehty syvällisempiä hakuja, jotka ovat tuottaneet yli 150 uutta kontaktia. Kontaktitapahtumissa tapaamisia on järjestetty useita satoja. Yhteistyöneuvotteluja käydään parasta aikaa monella rintamalla. Finne pitää onnistumislukuja hyvinä, mutta ohjeistaa yrityksiä myös valmistautumaan ja perehtymään verkoston tarjoamiin mahdollisuuksiin. Parhaimmat tulokset syntyvät, kun asiakas tietää, mitä on hakemassa. Silloin pystytään täsmällisempään ja tarkempaan kumppani- tai teknologiahakuun. Projektipäällikkö myös muistuttaa, että palvelun hyödyt eivät näy pelkästään uusina yhteistyösopimuksina. Yritykset kokevat tämän palvelun muutenkin hyvin arvokkaaksi. Yritykset pystyvät verkoston kautta seuraamaan Euroopan teknologiatarjontaa ja -kysyntää sekä samalla peilaamaan sitä omaan tarjontaan ja osaamiseen. Meillä on Suomessa kovan luokan osaajia, mutta on jatkuu sivulla 18. me. Samalla selvisi, että myös verkostokumppanit ulkomailla tekivät yhtä perusteellista työtä. Näin toivoimme, että syntyisi syvällinen ja sisällöltään aito matchmaking-tilanne, kuvailee kevään tapahtumia toimitusjohtaja Aape Pohjavirta. Ammattimaisesti tehty valmistelutyö johti nopeasti myös tuloksiin. Lopputulos oli se, että meille jäi kolme hyvää kontaktia, joista yhdestä syntyi konkreettinen projekti vain hiukan yli kuukausi konferenssin jälkeen. Elokuussa tuon projektin pohjalta allekirjoitettiin Portugaliin ensimmäinen kaupallinen sopimus Take The Wind -yhtiön kanssa. Tämä kaikki toteutui pelkästään verkoston ansiosta, sillä emme muuten olisi löytäneet toisiamme, vakuuttaa Pohjavirta. Sendandsee kehittää yhteistyössä Take the Windin kanssa mobiilipalvelukonseptia, joka jakaa tietoa raskaana oleville sekä pienten lasten äideille. Palvelulla tavoitellaan lapsikuolleisuuden laskua. Aiomme olla mukana Enterprise Europe -verkostossa jatkossakin. Se on loistava tapa löytää uusia kumppaneita, kun laajennamme Ympyra-mobiilikoulun markkinoita kansainvälisesti. Toiminta on hyvin konkreettista ja tuloshakuista, joten voin suositella sitä kaikille kansainvälistyville yrityksille, kannustaa Pohjavirta omien positiivisten kokemusten pohjalta. n Sendandseen Ympyra-hanke on perusoppimisalusta, johon voidaan tuottaa sisältöä eri aihealueista. Alussa sisältönä on käytännössä suomalaisen matematiikan perusteet, jota Sendandsee hyödyntää ja visualisoi

10 Mobile World Congressin kontaktitapahtuma Barcelonassa on yksi verkoston suosituimmista tapahtumista. Kuvassa vasemmalta Milja Rautiainen (Technopolis kehityspalvelut), Marjo Uotila (Suomen Teknologiakeskusten liitto TEKEL) ja Karita Huotari (Technopolis kehityspalvelut). Kuva: Martti Elsilä. Yrittäjyysaktiivisuudessa Suomi on edelleen lähellä innovaatiovetoisten talouksien keskitasoa, mutta alkavia yrittäjiä on nyt vähemmän kuin muutamaan vuoteen. Suomalaiset ovat kuitenkin yhä varsin aktiivisia havaitsemaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Tiedot käyvät ilmi 54 maan yrittäjyysaktiivisuutta ja yritysten perustamistoimenpiteitä kartoittavasta Global Entrepreneurship Monitor (GEM) -tutkimuksesta. Meidän olisi entistä paremmin saatava positiiviset yrittäjyysasenteet ja liiketoimintamahdollisuuksien havaitseminen käännettyä myös käytännössä uudeksi yrittäjyydeksi, toteaa työministeri Anni Sinnemäki. GEM-tutkimuksen mukaan vuonna 2009 Suomen aikuisväestöstä noin 14 prosenttia toimi yrittäjänä. Kaikkien 54 tutkitun GEM-maan joukossa Suomi sijoittuu 23. sijalle ja tutkimuksessa olleiden 20 innovaatiovetoisen talouden joukossa kuudennelle sijalle. Vuonna 2009 yli 5 prosenttia suomalaisista oli aktiivises- niitä muuallakin. Samaan hengenvetoon Finne painottaa, että verkoston toiminnan perustana on luottamus ja läpinäkyvyys. Mukana olevat organisaatiot ovat omalla alueellaan tunnettuja ja luotettavia toimijoita. Tieto kulkeekin lähtökohtaisesti kollegojen välillä ilman yritysten ja henkilöiden nimiä. Eli jos savolainen yritys hakee jotain erityisteknologiaa portaalin kautta, eivät välittäjinä toimivat muut kollegat tiedä mistä yrityksestä on kyse. Lopulta asiakas täällä Kuopion päässä katsoo kuka ja millainen kumppanihalukas on, ja päättää vasta sen jälkeen, haluaako antaa omat yhteystietonsa eteenpäin aloittaakseen tarkemmat keskustelut, kertaa Finne prosessia. Käytännöntyössä yritysten kansainvälistymistä kehittävä ti aloittamassa yritystoimintaa. Varhaisvaiheen yrittäjyysaktiivisuudessa Suomi sijoittuu innovaatiovetoisten talouksien joukossa juuri keskitason alapuolelle. GEM-tutkimuksen mukaan suomalaisen aikuisväestön keskuudessa uusia liiketoimintamahdollisuuksia havaitsevista ja yrityksen perustamiseen kykenevistä yksilöistä vain pienellä osalla on aikomuksia ryhtyä yrittäjäksi. Lisäksi yrittäjyysaktiivisuus nuorten aikuisten keskuudessa on laskenut. Kaikkiaan suomalaista yrittäjyyttä kuvaavat tunnusluvut ovat muuttuneet heikompaan suuntaan, mihin osansa on talouskriisillä. Positiivista on toki se, että yrittäjyyshalu ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien havaitseminen eivät ole notkahtaneet. Yrittäjien kasvuhakuisuus on kuitenkin yhä huomattavan vähäistä, toteaa akatemiaprofessori Anne Kovalainen. Tutkimus toteutettiin nyt jo yhdennentoista kerran ja Suomi on ollut siinä mukana alusta asti. GEM-tutkimusta varten projektipäällikkö tietää haasteensa monimutkaisuuden. Kansainvälinen liiketoiminta vaatii kontakteja ja verkostoja. Tämä on yksi hyvä väylä lähteä hakemaan niitä. Yhdistämällä erilaisia palveluita, kuten Enterprise Europe Network ja Technopolis Online, saavutetaan hyvä tulos, päättää projektipäällikkö Anu Finne. n Technopoliksessa teitä palvelevat: anu.finne@technopolis.fi Puh milja.rautiainen@technopolis.fi Puh riikka.torpo@technopolis.fi Puh Hankkeen koordinaattori: hanna.heikkinen@tem.fi Puh Yrittäjien KASVUHAKUISUUS liian vähäistä haastellaan Suomessa vuosittain noin 2000 työikäistä sekä noin 50 asiantuntijaa. Suomen osuuden on vuonna 2009 rahoittanut työ- ja elinkeinoministeriö sekä Turun kauppakorkeakoulu, joka on myös toteuttanut tutkimuksen. Kansainvälinen GEM tutkimus on julkaistu osoitteessa n Asianajotoimisto Krogerus Oy (Helsinki, Jyväskylä, Kuopio, Oulu, Tampere) vahvistuu entisestään. Rami Salonen on aloittanut Senior Associaten tehtävässä transaktio-liiketoiminta-alueella. Krogeruksen Oulun toimisto on muuttanut elokuun puolivälissä Uusi osoite on Kirkkokatu 13 (4. krs), Oulu Avek Esitysratkaisut Oy (Kuopio) toteutti infojärjestelmän Osuuskunta Suomen Asuntomessuille Kuopioon. Black & Decker Oy (Espoo) maahantuo elektronisia käsikäyttöisiä työkaluja. Black & Decker -konserni juhlii tänä vuonna 100-vuotista innovaatioiden taivaltansa. Vuonna 1910 kaksi nuorta yrittäjää perusti Baltimoreen pienen työkalukaupan, josta se on kasvanut suureksi kansainväliseksi yritykseksi. HR Sensors (Oulu) on lisännyt palveluihinsa ecoach-verkkovalmennusympäristön. Palvelun avulla voi osallistua innostavaan henkilöstöalan valmennukseen ja koulutukseen nonstoppina, missä ja milloin vain. DoAudit Oy (Lappeenranta) on lisännyt auditointivalikoimiinsa myös taloushallinnon prosessit ja it-systeemit, erityisesti SEPAn ja sähköisen taloushallinnon osalta. Lisäksi esimerkiksi Exchange ja SharePoint selvitys voidaan tehdä osana AD-auditointia. VISEdo VOITTOON Venture Cupissa La p p e e n r a n t a l a i n e n Visedo Oy on voittanut kevään 2010 Venture Cup-kilpailun, jonka teemana oli 10-vuotisjuhlakaudella energiatehokkuus euron pääpalkinnon voittaja kehittää ja valmistaa hybridija sähkökäyttöjä liikuteltaviin työkoneisiin, joita käytetään muun muassa teollisuudessa, SMS-uutiset Ecofoster Group Oy -yhtiöihin (Oulu) kuuluva OOO Kompania Alhola on käynnistänyt tuotteiden toimitukset venäläiselle julkisen sektorin asiakkaalle kunnallisteknisten linjastojen kaivojen uusimiseksi. Sopimus on merkittävä askel Ecofoster Group konsernin strategian toteuttamisessa. Ilona IT Oy (Helsinki, Kuopio, Tampere) on uusi it-alan jälleenmyyntiyritys Suomessa. Edustuksessa mm Apple, Adobe ja Symantec -ratkaisut ja Adobe Connect -verkkokokousjärjestelmä. Uutuutena Sassafrasin Keyserver SAM/ ITAM -järjestelmä, joka hallitsee helposti lisenssit ja laitteet (Win, Mac, Unix ym). Kuopio Innovation Oy on käynnistänyt Envi-Runway, ympäristöinnovaatioiden kaupallistamiskiitotie -hankkeen, jonka tavoitteena on parantaa kuopiolaisten energia- ja ympäristöteknologia-alan tutkimusryhmien ideoiden ja osaamisen tuotteistamis- ja kaupallistamisprosessia. Kuopio Innovation Oy:ssä KTM Risto Koivisto on nimitetty yrityskehitysasiantuntijaksi Kuopio Innovation Oy:n yrityshautomopalveluihin. Hänen tehtäviinsä kuuluvat alkuvaiheen teknologia- ja osaamisintensiivisten yritysten ohjaus ja konsultointi ja yrityksille suunnattujen palvelujen kehitystehtävät. Lewel Group Finland Oy (Kuopio, Oulu) on liiketoimintakaupan myötä satamissa sekä metsä- ja maatiloilla. Visedon hybriditekniikka vähentää sekä polttoainekustannuksia että hiilidioksidi- ja partikkelipäästöjä prosenttia. Vuonna 2009 perustetun Visedon ratkaisussa koneen akkuihin ladataan energia, jota syntyy esimerkiksi jarrutuksessa ja alamäkiajossa sekä SMS-palstalla (verkko- ja painettu lehti) Technopoliksen asiakasyritykset kertovat uutisistaan ja tapahtumistaan kuvan ja kahden tekstiviestin eli 320 merkin mittaisella tekstillä. Palstan uutinen on aloitettava yrityksen nimellä sekä toimintapaikkakunnalla. Palstalla ei julkaista mainoksia, vaan tekstillä on oltava uutisarvoa. Painettavaan Technopolis News -lehteen voidaan tilarajoitusten vuoksi julkaista vain yksi yrityskohtainen uutinen. Palstalle tarkoitetut uutiset lähetetään toimitukseen kaavakepohjalla ( laajentanut palvelunsa kattamaan myös mekaniikan työkaluratkaisuiden sekä mekaniikan valmisteosien toimitukset. Tuotantoyhteistyö Aasiassa takaa asiakkaille parhaan mahdollisen hinta-laatusuhteen mukaisia tehokkaita ratkaisuja. Logica (Helsinki, Kuopio, Oulu, Tampere), Skandia valitsi Logican IT-infrastruktuurin ulkoistuskumppaniksi. Pilvipalveluna toimitettava ratkaisu joustaa liiketoiminnan vaatimissa muutoksissa. Pilvestä toimitettava palvelu kattaa Skandian liiketoiminnalle tärkeät tietojärjestelmät ja sovellukset. Loomis Suomi Oy (Oulu) on kehittänyt palveluvalikoimaansa, ydintoimintojen eli arvokuljetuspalveluiden lisäksi nyt on korkean teknologian yrityksille tarjolla kokonaisvaltainen dataturvapalvelu, joka sisältää varmuuskopioiden kuljetukset ja asianmukaisen säilyttämisen sinetöityinä sekä dokumentoituna. Palvelu saatavissa koko Suomen alueella. Matkatoimisto Oy Area on julkaissut asiakasyrityksilleen pitkälle kehitetyn Area Emissions -päästöraportin, joka pureutuu syvälle lentomatkustuksen päästötietoihin ja huomioi kaikki Arean kautta varatut lentomatkat. Näin yritys voi seurata lentojensa päästövaikutuksia yksityiskohtaisesti. Raportti on Ilmailuhallinnon hyväksymä. Pöyry (Oulu), Tukholmalaiselle Liljeholmstorget Gallerialle on myönnetty platinatasoinen LEED-ympäristösertifikaatti. Cityconin omistama kauppakeskus on ensimmäinen korkeimman LEED-ympäristöluokituksen saavuttanut kauppakeskus Euroopassa. Pöyry vastasi kohteen LEED-luokituksen koordinoinnista ja hakemisesta. Teknologiakylän hammaslääkäreillä (Oulu) on nyt korjaavaan hammashoitoon uusi vaihtoehto. Cerec-menetelmällä yhdessä istunnossa valmistetaan hampaanvärinen keraaminen tavallista täytemateriaalia lujempi ratkaisu. Hammaslääkärit Päivi Jussila ja Ville Partanen vastaavat tarkentaviin lisäkysymyksin. Vastaanotto on avoinna arkipäivinä myös iltaisin,os Tutkijantie 4 B, OULU. hammashuolto@plusterveys.fi. TeliaSonera Finland Oyj, Soneran 3Gverkon maantieteellinen peittoalue kasvaa seitsenkertaiseksi ja verkko laajenee käsittämään yli 400 paikkakuntaa. Yhä useampi suomalainen voi näin hyödyntää Soneran 3G-verkkoa taajamien ulkopuolellakin. Myös liikkuva laajakaista tulee samalla yhä useamman ulottuville. Vincit Oy (Tampere) on avannut blogin 67 prosenttia. Standish Groupin 2006 tekemän tutkimuksen mukaan it-projekteista 67 prosenttia epäonnistuu. Blogissa annetaan vinkkejä henkilöille ja yrityksille, jotka ostavat alihankintana ohjelmistokehitystä. Yrityspalvelu Aktor Oy (Oulu) palvelee asiakkaitaan nyt myös englannin kielen käännös- ja kielenhuollon asioissa. Palvelusta vastaavana asiantuntijana on hum.kand. Mikko Jokelainen. kuorman laskussa. Varastoitu energia voidaan hyödyntää sähkömoottorissa, joka toimii varsinaisen diesel-moottorin rinnalla. Vastaavaa tekniikkaa käytetään muun muassa hybridi-autoissa. Visedo toimii Technopolis Skinnarilassa, jossa se on voinut hyödyntää Lappeenrannan teknillisen yliopiston vahvaa sähkötekniikan osaamista sekä Technopoliksen kehityspalveluita. Juhlakaudella Venture Cup houkutti mukaan ennätysmäiset 94 yritystä. Kasvuyrittäjyyttä tehostava Venture Cup on kilpailu, jossa yritykset rakentavat liikeideasta asiantuntijoiden tukemana kattavan liiketoimintasuunnitelman. Niitä arvioivassa raadissa on mukana pääomasijoittajia, yrittäjiä, innovaatioasiamiehiä ja muita yrittäjyyden asiantuntijoita. Tuomarit ja asiantuntijaraatilaiset arvostavat töissä innovatiiivisuutta, kasvupotentiaalia ja toteuttamiskelpoisuutta. n 18 19

11 uutiset VIHREÄT ARVOT Technopoliksen kehityspalettiin Keväällä käynnistyneessä Green Technopolis -hankkeessa haetaan ja kehitetään toimintamallia, jolla kiinteistöjen rakentamisessa, ylläpitämisessä sekä Technopoliksen tuottamissa palveluissa huomioidaan paremmin ympäristöarvot ja kestävänkehityksen periaatteet. Maailmanlaajuisessa ilmastonmuutoksen torjunnassa rakennusten osuus on tutkimusten mukaan jopa 40 prosenttia. Etenemme käytännössä laajalla rintamalla. Selvitämme tällä hetkellä suunnittelupöydällä olevien rakennushankkeiden LEED-ympäristösertifiointia, joka toteutetaan yhteistyössä Pöyry Building Services Oy:n kanssa. Yhteistyöhankkeessa arvioidaan Technopoliksen eri puolella Suomea sijaitsevien uudisrakennushakkeiden ympäristöominaisuudet, paljastaa toimitusjohtaja Jukka Akselin hanketta vetävästä jyväskyläläisestä Janercon Oy:stä. LEED on kansainvälisesti tunnettu ja laajimmalle levinnyt rakennusten ympäristötehokkuutta luokitteleva kiinteistöjen luokitusjärjestelmä. Lisäksi olemme käynnistäneet olemassa olevan kiinteistökannan karkean tason arvioinnin. Sen perusteella valitaan ne käytössä olevat kiinteistöt, jotka sertifioidaan ensimmäisessä vaiheessa, selventää aikataulua Akselin. Rakennus- ja kiinteistöalan asiantuntijaksi siirtynyt Akselin tuntee hyvin Technopoliksen rakennuskannan työskenneltyään aiemmin yhtiön palveluksessa. Akselin korostaakin, että Technopoliksella on vahva tahtotila olla vihreiden arvojen edelläkävijä. Niinpä yritys pyrkii vastaamaan nopeasti ja jopa ennakkoon ympäristövaatimuksiin, joita sekä asiakkaat että julkinen valta esittävät. Tavoitteena konkreettinen ympäristöstrategia Projektissa selvitetään myös muiden toimintaympäristön kannalta keskeisten järjestelmien, kuten WWF:n Green Officen ja GRI-raportoinnin vaatimukset. Näin hankkeen kokonaistavoitteena on tuottaa Technopolikselle ympäristöstrategia ja siihen liittyviä konkreettisia toimenpiteitä, joita yhtiö voi huomioida kestävän kehityksen toiminnassa. Hankkeessa on mukana myös Teknillisen Korkeakoulun tutkijoita tekemässä ympäristöviestintään liittyvää kokonaisuutta, jonka yhtenä tavoitteena on ympäristövastuuraportoinnin kehittäminen. Asiakkaat saavat tulevaisuudessa tarkempaa informaatiota muun muassa siitä, mikä on kunkin Technopolis-kohteen ympäristökuormitus. Lisäksi rakennamme uusia palveluita, jotka ovat ympäristöystävällisempiä kuin perusratkaisut: asiakas voisi muun muassa valita vihreän sähkön, selventää Akselin, jonka mukaan näiden ympäristöön liittyvien palveluiden kehittäminen on alkuvaiheessa. Keräämme paraikaa asiakaspalautetta siitä, millaisia ovat heidän odotuksensa ympäristöpalveluista ja tarpeensa ympäristökuormituksen huomioimisessa. Yhteistyöhanke toteutetaan vuoden 2010 aikana ja tuloksena valmistuva toimenpideohjelma on tarkoitus viedä käytäntöön syksystä 2010 alkaen. n INTELIN JA NOKIAN yhteinen tutkimuslaboratorio Oulun yliopistoon LEED (Leadership in Energy and Environmental Design) on pohjoisamerikkalaista alkuperää oleva rakennusten suunnittelun, rakentamisen, käytön ja ylläpidon benchmark-menettely. Yli 130 maassa käytössä oleva LEED on muun muassa kiinteistönomistajien ja käyttäjien työkalu välittömään ja mitattavissa olevaan rakennuksen toiminnan tehostamiseen. LEED-sertifiointi perustuu riippumattoman, kolmannen osapuolen tekemään arviointiin rakennuksen ympäristötehokkuudesta, terveellisyydestä ja turvallisuudesta. Saadakseen sertifioinnin rakennuksen on tullut täyttää uutiset. LEED-kiinteistöluokitus säädetyt vähimmäisvaatimukset sekä saavuttaa tietty määrä arviointipisteitä. LEED-menettelyssä arvioidaan hankkeen suorituskykyä ja ympäristötehokkuutta viidessä eri kategoriassa. Kategoriat ovat: kestävä tontti ja lähiympäristö, vedenkäyttö, energia- ja ilmastovaikutukset, materiaalien käytön tehostaminen, sisäympäristön laatutekijät ja innovatiiviset ratkaisut. Sertifioinnin myöntää US Green Building Council. Sertifioidut rakennukset luokitellaan ominaisuuksiensa perusteella seuraaviin luokkiin: Certified, Silver, Gold ja Platinum. n Intel ja Nokia ovat perustaneet ensimmäisen yhteisen tutkimuslaboratorion, joka on sijoitettu Center for Internet Excellence (CIE) -tutkimuskeskukseen Oulun yliopistossa. Elokuussa aloittaneessa Intel and Nokia Joint Innovation Center Oulu -tutkimuslaboratoriossa työskentelee parikymmentä tutkijaa paikallisesta tutkimusyhteisöstä kolmen vuoden ajan. Tutkimus keskittyy aluksi uusien kiehtovien internetkäyttäjäkokemusten luomiseen hyödyntäen mobiililaitteiden nopeasti kehittyviä laskenta- ja grafiikkaominaisuuksia. Ensimmäinen hanke tutkii graafisen 3D-teknologian käyttämistä avoimien langattomien käyttöliittymien luomisessa. Oulun yliopisto keskittyy tulevaisuuden tietoliikenneratkaisujen sekä elektroniikan ja fotoniikan kehittämiseen. Tämän vuoksi Oulu on sijainniltaan erinomainen paikka Intelin ja Nokian yhteiselle innovaatiokeskukselle, toteaa Justin Rattner Intelin teknologiajohtaja ja Intel Labsin johtaja. Uskomme, että 3D internetillä on hyvät mahdollisuudet tulla seuraavaksi merkittäväksi langattoman käyttäjäkokemuksen läpimurroksi. Oulun seudulla on vahva 3D internet-teknologioiden kehittämiseen keskittynyt yhteisö, jonka työn tuloksena on syntynyt esimerkiksi realxtend, avoimeen lähdekoodiin pohjautuva virtuaalimaailmajärjestelmä, tunnustaa Rattner. Nokian teknologiajohtaja Rich Green uskoo myös, että 3D-teknologia voi muuttaa tapaamme käyttää mobiililaitteita ja tehdä kokemuksistamme paljon mukaansatempaavampia. Yhteinen tutkimuslaboratoriomme Intelin kanssa korostaa Oulun tutkimusyhteisön 3Dosaamista ja ajan kuluessa luo perustaa tärkeille tulevaisuuden käyttäjäkokemuksille. Oululaisen viestintäministeri Heikki Huomon (kesk.) johtama Center for Internet Excellence otti ilolla vastaan maailmanluokan teknologiajohtajat, Nokian Rich Greenin (vas.) ja Intelin Justin Rattnerin. Suvi Lindénin mukaan Oulusta löytyy kansainvälistä osaamista ja valmiuksia kansainväliseen toimintaan. Oulun yliopiston yhteydessä toimiva internetin tutkimus- ja innovaatiokeskus (CIE) on Intelin ja Nokian yhteistyölle erinomainen kasvualusta. Samoilla linjoilla on Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen. Uskomme tämän tutkimusyhteistyön synnyttävän uutta liiketoimintaa ja jatkavan yhdessä tekemisen perinteitä Oulun seudulla. Oulu tarjoaa myös ainutlaatuisen living lab -ympäristön, joka mahdollistaa teknologisten ja sosiaalisten innovaatioiden käyttäjälähtöisen testaamisen aidossa ympäristössä. Intelin ja Nokian yhteisen tutkimuskeskuksen perustaminen vahvistaa entisestään asemaamme kansainvälisesti arvostettuna yliopistona, painottaa Lauri Lajunen,. Tutkimusosapuolten oman taloudellisen panostuksen lisäksi rahoitusta on haettu myös Tekesiltä, joka on tehnyt pitkään yhteistyötä sekä Nokian että Oulun yliopiston kanssa. CIE-tutkimuskeskuksen ovat perustaneet vuonna 2009 Oulun kaupunki, Nokia, Oulun yliopisto, VTT, Oulun seudun ammattikorkeakoulu ja Technopolis. n 20 21

12 Briefly in English INNOVATION MILL IS THE FUTURE of the Finnish Innovation System The Technopolis Nokia Innovation Mill project started out as an ambitious attempt to convert Nokia s unused or non-core innovations and ideas into successful new business and products using our existing network of customers and partners as an entrepreneurial army. Now that the project has proven successful beyond our most optimistic forecasts it s time to assess its wider implications. First off all, Innovation Mill has proved that combining ideas and innovations developed by an anchor company with commercializers from Technopolis excellent pool of entrepreneurs is a much faster and efficient way to get results and attract risk money than traditional start-from-scratch incubation models. Secondly, Innovation Mill has proven that the private-public cooperation model can still work, when it is specifically private-public in that order. In other words, the model is market and demand driven and the role of the public sector is to support this activity rather than to bankroll mad scientists to realize their fantasies and pray that there will be markets. The Innovation Mill approach also has the advantage that both the innovators from the Nokia side and the commercializers who adopt the innovations are relatively experienced, relatively skilled and relatively connected in comparison with traditional technology start-ups who often veer off in the wrong direction somewhere between the R&D phase and the commercial launch and distribution phase or don t have the domestic and international contacts to break through. You don t need to be able to read tea leaves to understand where this will lead. If we want to significantly accelerate successful innovation, what we need to do is replicate Innovation Mill immediately and rapidly. By the way, I have noticed that Esko Aho, who is Nokia s Executive Vice President for corporate relations and responsibility, has made same kind of conclutions. In my estimation, 5 10 Innovation Mill programs covering different sectors in Green Technologies, Life Sciences and the IT/ICT sectors would significantly reduce Finland s dependency on its traditional forest-related, machinery and equipment and of course telecommunication technology sectors. We could lay the foundation in this way for the successful emergence of hundreds of medium sized Born Global growth companies. This is precisely the gap that needs to be filled in our economy before it s too late. Bottom line? We have a model that works. We have the raw material, experience and skill set to make it work. The players are all lined up. All we need is the will and teamwork with industry and the public sector to make it happen. It s that last bit that worries me. n The Nokia Technopolis Innovation Mill project has given birth to a software product that has already been sold to 100 million mobile phones and a company that has provided employment for 30 professionals. The project s success has exceeded all expectations, Program Director Jorma Kaitera acknowledges. All in all, 24 financing decisions had been made in connection with the Nokia Technopolis Innovation Mill project by end-august, resulting in, among other developments, the establishment of 18 new companies. The companies in the project have already raised EUR 8 10 million in venture capital, says Kaitera, summing up the results of the first year of the three-year project. Based on the positive results, Kaitera has also made calculations of the possible outcome if the anchor companies of other industries accepted Nokia s challenge of corporate responsibility. If we are able to generate more than 30 world-class companies in cooperation with Nokia, we could use the same template to generate 50 to 80 new global products or services in other industries, such as the paper industry and engineering. This would also translate into tens of thousands of USE NETwORKS TO ENTER the international market There is only one network that operates in 46 countries, involving some 600 organizations and 4,000 experts. The service, which is mainly free of charge, can be used to reach up to 23 million SMEs. It is Enterprise Europe Network. new jobs. When we have 10 to 15 of Finland s largest companies in the effort, we will be generating a new national intent, says Kaitera, laying out a vision during a time when business news are mainly focused on layoffs. Strong commitment from Nokia According to Kaitera, Technopolis originally aimed to conduct a small-scale project in the Oulu region, offering companies in the region ideas and innovations generated in Nokia s mobile phone development activities to refine. In the end, the project expanded into a nation-wide project in 10 cities, and Nokia s extremely strong commitment was a significant contribution to this expansion, says Kaitera. According to him, Esko Aho, Executive Vice President of Corporate Relations and Responsibility at Nokia, has had a significant role in the project. Enterprise Europe Network is a unique and extensive international network. Regardless of the industry, the network offers companies opportunities to internationalize and seek partners from abroad, as it involves 46 countries. And the network s services are mainly free for the users, says Hanna Heikkinen, the project designer coordinating the network in Finland at the Ministry of Employment and the Economy. The Enterprise Europe Network service portfolio includes a wide range of services from EU-related INNOVATION MILL to Revive Finland Innovation Mill wants to show other Finnish companies how this kind of an operating model can generate new international services and give rise to a strong ICT cluster in Finland, says Kaitera. We also challenge other large companies to engage in this kind of activity. In the project, Nokia s role is to offer its ideas, licenses and innovations to companies and start-up companies joining the project under certain rules. Technopolis, on the other hand, is the project coordinator, so we have, among other actions, presented the project applications and financing decisions to Tekes, which makes the ultimate financing decisions. Technopolis also offers the project companies business development and internationalization services. In addition to Tekes, public financers include the cities of Oulu, Jyväskylä, Kuopio, Joensuu, Tampere, Lappeenranta, Turku, Salo, Helsinki and Espoo, each financing communications to looking for international partners. The network offers SMEs, universities and research facilities internationalization and technology transfer services, for instance. One half of the network s services are financed by the EU Commission, and the rest are supported by Tekes and the Ministry of Employment and the Economy. The network has now gained momentum. For example, during its first 18 months of operation, the organizations in the network have managed to make approximately 1,500 international cooperation agreements between companies. Swift and extensive partner search For companies looking to expand internationally, the Enterprise Europe Network supports their the projects in their respective area with a stake corresponding to that of Tekes. The company s proportion of internal financing is 25% or 50%, Kaitera says. Pursuing a new development model The starting point of the Nokia Technopolis Innovation Mill project was to find and refine an alternative collaboration model in which financing and productization work efficiently and quickly. For example, Tekes wanted to build an alternative model involving a financer, an international technology center and a large company that has generated patents and licenses but has not utilized them. In addition, Tekes has created a quick decision-making model for the project s needs. The cities, on the other hand, are looking for a new direction in industrial policy. New companies can be created with this model. Overall, the cities commitment to search for partners for commercial or technological collaboration by supplying contacts and arranging company events in connection with large international fairs. In addition to networking services, the Enterprise Europe Network offers information on EU legislation and various EU financing opportunities and the functioning of the single market. During the first 18 months, the network as a whole has responded to some 185,000 inquiries associated with various EU-related topics. Our partner organization, the Helsinki Region Chamber of Commerce, possesses excellent knowledge and competence on EU legislation, says Heikkinen. Customers report good experience In addition to Technopolis, the this project has been extremely important, Kaitera says. According to Kaitera, the project has proved that many ideas or innovations which do not suit Nokia s development plans due to their small scale or for other reasons can, in the right hands, be refined into interesting businesses. Cell phone technology can be applied in several application areas, such as wellbeing, remote control and sports. The companies that have found the idea and developed it further have been very satisfied, as they have been able to enter the market in a rather short time span or raise venture capital, Jorma Kaitera sums up. Finnish consortium of the Enterprise Europe network coordinated by the Ministry of Employment and the Economy has six partner organizations. The Technopolis project managers work in Espoo, Kuopio and Oulu, but the services are available at all Technopolis locations. The network is part of Technopolis matchmaking service. The customers have liked the services of the network as it offers them concrete help in implementing their internationalization strategy, says Anu Finne, Project Manager for Technopolis Kuopio s business development services. In two years, we have had 300 companies utilize the network s possibilities by, for example, taking part in contact events. Of these, more in-depth searches have been executed for 60 customers, generating more than 150 new contacts. Briefly in English Program Director Jorma Kaitera. Companies that raised financing: Artifact Ware Oy (Espoo), Capricode Systems (Oulu), Citynomadi Oy (Tampere), Domuset Oy (Oulu), Fara Oy (Oulu), Finembe Oy (Salo), IWN-NET Oy (Kuopio), Lingsoft Oy (Turku), Ludowaves Oy (Oulu), Newelo Oy (Tampere), Powerkiss Oy (Helsinki), Protacon Solutions Oy (Jyväskylä), Respecta Oy (Oulu), Screenpeak Oy (Helsinki), Sport Tracking Technologies Oy (Helsinki), There corporation Oy (Tampere), Thumbs Up Research Oy (Jyväskylä) n Hundreds of meetings have been arranged at contact events. Collaboration negotiations are currently underway on several fronts. As a project manager who works daily to help companies internationalize, Finne knows how complicated the challenge is. International business requires contacts and networks, says Finne. This is one good way to start looking for them. Excellent results can be achieved by finding synergies from different services, such as Enterprise Europe Network and Technopolis Online. n 22 23

13 Varaa videoneuvottelusi: technopolis.fi Technopolis Videoneuvottelupalvelu on toimiva ratkaisu. Vuokrattavat videoneuvottelupalvelumme ovat käytössäsi Suomen kahdeksalla Technopolis-paikkakunnalla, joista avautuvat yhteydet kaikkialle maailmaan. Tarvittaessa autamme neuvottelukumppaniasi löytämään sopivan videoneuvottelupalvelun alueeltaan. Valitse kustannustehokas ja helppo tapa järjestää kokous - varaa videoneuvottelusi jo tänään. Lisätietoa löydät osoitteesta: video Videoneuvottelu- ja muita kokouspalveluja moderneissa toimintaympäristöissä tarjoavat Technopolis-paikkakunnat Espoo, Helsinki, Jyväskylä, Kuopio, Lappeenranta, Oulu, Tampere ja Vantaa. Tutustu tarkemmin monipuolisiin palveluihimme:

ENTERPRISE EUROPE NETWORKIN PALVELUT KANSAINVÄLISTYMISEEN

ENTERPRISE EUROPE NETWORKIN PALVELUT KANSAINVÄLISTYMISEEN ENTERPRISE EUROPE NETWORKIN PALVELUT KANSAINVÄLISTYMISEEN Janne Koivisto 1.4.2011 European Commission Enterprise and Industry Enterprise Europe Network EU:n komission CIP ohjelma 48 maata 600 partneriorganisaatiota

Lisätiedot

Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen. Enterprise Europe Networkin esittelyvideo

Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen. Enterprise Europe Networkin esittelyvideo Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen Enterprise Europe Networkin esittelyvideo ENTERPRISE EUROPE NETWORK -yrityspalveluverkosto Yli 50 maata Yli 600 partneriorganisaatiota Yli 3000 asiantuntijaa EU:n

Lisätiedot

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,

Lisätiedot

Yhteistyökumppanit maailmalta Wanha Satama 18.3.2014 Marjo Uotila. Enterprise Europe Networkin esittelyvideo

Yhteistyökumppanit maailmalta Wanha Satama 18.3.2014 Marjo Uotila. Enterprise Europe Networkin esittelyvideo Yhteistyökumppanit maailmalta Wanha Satama 18.3.2014 Marjo Uotila Enterprise Europe Networkin esittelyvideo ENTERPRISE EUROPE NETWORK -yrityspalveluverkosto Yli 50 maata Yli 600 partneriorganisaatiota

Lisätiedot

Tekesin palvelut teollisuudelle

Tekesin palvelut teollisuudelle DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani

Lisätiedot

Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville pk-yrityksille 26.8.2014

Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville pk-yrityksille 26.8.2014 Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville pk-yrityksille 26.8.2014 ENTERPRISE EUROPE NETWORK -yrityspalveluverkosto Yli 50 maata Yli 600 partneriorganisaatiota Yli 3000 asiantuntijaa EU:n

Lisätiedot

Oske tänään miten huomenna? Sidosryhmäseminaarit Syksyllä 2011

Oske tänään miten huomenna? Sidosryhmäseminaarit Syksyllä 2011 Oske tänään miten huomenna? Sidosryhmäseminaarit Syksyllä 2011 Taustaa ja tavoitteita TEM johtaa Oske-ohjelman toteutusta Nykyisen ohjelmakauden linjaukset ja tavoitteet PÄÄOSASSA Keskustelun avaus, ajatuksia

Lisätiedot

Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen. Enterprise Europe Networkin esittelyvideo

Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen. Enterprise Europe Networkin esittelyvideo Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen Enterprise Europe Networkin esittelyvideo ENTERPRISE EUROPE NETWORK -yrityspalveluverkosto Yli 50 maata Yli 600 partneriorganisaatiota Yli 3000 asiantuntijaa EU:n

Lisätiedot

Technopolis toimintaympäristö Innopoli 1 & 2 ja Teknologiakylä, Otaniemi

Technopolis toimintaympäristö Innopoli 1 & 2 ja Teknologiakylä, Otaniemi Technopolis toimintaympäristö Innopoli 1 & 2 ja Teknologiakylä, Otaniemi Technopolis-konserni Kiinteistöpalveluhybridi Tarjoaa toimintaympäristöjä ja palveluita tietointensiivisille yrityksille Luotettava

Lisätiedot

Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville pk-yrityksille 22.11.2012 Keuruu

Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville pk-yrityksille 22.11.2012 Keuruu Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville pk-yrityksille 22.11.2012 Keuruu ENTERPRISE EUROPE NETWORK -yrityspalveluverkosto Yli 50 maata Yli 600 partneriorganisaatiota Yli 3000 asiantuntijaa

Lisätiedot

Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 27.3.2015

Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 27.3.2015 Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 27.3.2015 Ohjelma Kassalla kasvaminen on kova laji 27.3.2015 Kuopio Moderaattorina Jukka Turunen, Technopolis 8.30 Verkottumisaamiainen ja ilmoittautuminen 9.00

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta

Lisätiedot

Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen. Enterprise Europe Networkin esittelyvideo

Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen. Enterprise Europe Networkin esittelyvideo Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen Enterprise Europe Networkin esittelyvideo ENTERPRISE EUROPE NETWORK - yrityspalveluverkosto 50 maata 600 partneriorganisaatiota Yli 3000 asiantuntijaa EU:n komission

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tuomo Suortti 25.10.2011 DM Esityksen runko Vihreän kasvun palikat ja ohjelman tavoitteet Ohjelman kohderyhmät Sparrauskysymyksiä: Mistä

Lisätiedot

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota

Lisätiedot

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Rahoitusperiaatteet yritysten projekteissa Rahoitus voi kohdistua tuotteiden, prosessien, palvelu- tai liiketoimintakonseptien ja työorganisaatioiden

Lisätiedot

Technopolis Oyj on kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Yhtiö on keskittynyt monikäyttäjäympäristöihin.

Technopolis Oyj on kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Yhtiö on keskittynyt monikäyttäjäympäristöihin. Pörssisäätiön kiinteistöaamu 19.9.2012 1 Technopolis Oyj on kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Yhtiö on keskittynyt monikäyttäjäympäristöihin. Sen keskeinen

Lisätiedot

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 # Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja

Lisätiedot

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Promoting Blue Growth Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Merellisessä liiketoiminnassa on valtava potentiaali uusille innovaatioille ja kasvulle. Blue Growth

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu, Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS

Lisätiedot

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat

Lisätiedot

JORMA HEINONEN, TOIMIALAJOHTAJA, toimistot, Case: Senaatti-kiinteistöt. Senaatti-kiinteistöjen pääkonttori, Helsinki

JORMA HEINONEN, TOIMIALAJOHTAJA, toimistot, Case: Senaatti-kiinteistöt. Senaatti-kiinteistöjen pääkonttori, Helsinki Senaatti-kiinteistöjen verkostokumppanina Workspace on mukana tuottamassa Senaattikiinteistöjen asiakkaille työympäristökehittämisen asiantuntijapalveluita. Yhteistyö on alkanut vuonna 2003 ja tänä aikana

Lisätiedot

Innovaatio? Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen. Innovatiiviset liiketoimintakonseptit

Innovaatio? Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen. Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Nuppu Rouhiainen etunimi.sukunimi@tekes.fi Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen

Lisätiedot

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat Apua rahoituksen hakuun alkaville pirkanmaalaiselle kasvuyritykselle www.tampereallstars.fi Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat TAUSTAA Tekesin rahoituksesta

Lisätiedot

Tekesin rahoitus startup-yrityksille

Tekesin rahoitus startup-yrityksille Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä

Lisätiedot

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta 1 : Yksityiset toimijat yrittäjien tärkein voimavara Kysely toteutettiin yhteistyössä Suomen Yrittäjien

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN TAVOITTEET Luomme mahdollisuuksia globaaliin kasvuun: 1 2 3 4 edistämällä asiakkaiden uudistumista tukemalla nousevia liiketoimintaekosysteemejä

Lisätiedot

Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana

Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana Antti Vasara, toimitusjohtaja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Joensuu 7.2.2017: Älyä

Lisätiedot

EU-HANKEAKTIVOINTI PK-YRITYKSILLE OULUN SEUDULLA. Lapin korkeakoulukonsernin kansainvälisen hanketoiminnan kehittämispäivät 18.1.

EU-HANKEAKTIVOINTI PK-YRITYKSILLE OULUN SEUDULLA. Lapin korkeakoulukonsernin kansainvälisen hanketoiminnan kehittämispäivät 18.1. EU-HANKEAKTIVOINTI PK-YRITYKSILLE OULUN SEUDULLA Lapin korkeakoulukonsernin kansainvälisen hanketoiminnan kehittämispäivät 18.1.2012 Teija Kekonen Iin Micropolis Oy Micropolis Oy Uusiutuvan energia- ja

Lisätiedot

MITEN SUOMALAISET YRITYKSET HYÖDYNTÄVÄT VERKOSTOJA PALVELULIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ? KANNATTAAKO SE?

MITEN SUOMALAISET YRITYKSET HYÖDYNTÄVÄT VERKOSTOJA PALVELULIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ? KANNATTAAKO SE? MITEN SUOMALAISET YRITYKSET HYÖDYNTÄVÄT VERKOSTOJA PALVELULIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ? KANNATTAAKO SE? Dosentti Elina Jaakkola Turun kauppakorkeakoulu, Turun yliopisto Serve Research Brunch 18.9.2013

Lisätiedot

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU KEKSINTÖSÄÄTIÖ JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU 18.1.2011 / Avainklubi Pekka Rantala, Kusti Alasalmi Riitta Ahola, Timo Kilpinen, Antti Niemi, Pauliina Sievänen Maailma tarvitsee keksintöäsi Keksijätutkintoa sjä

Lisätiedot

EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka:

EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka: EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka: Digitalisaatiokyselyn tulokset (2018) Teknologian tutkimuskeskus VTT: Jukka Kääriäinen, Maarit Tihinen Oulun Yliopisto: Marko Juntunen, Sari Perätalo DigiLeap -hanke

Lisätiedot

Start-up -firman pitkä taivallus julkaistuun PC-peliin

Start-up -firman pitkä taivallus julkaistuun PC-peliin Start-up -firman pitkä taivallus julkaistuun PC-peliin CEO Mariina Hallikainen Colossal Order Oy 16.09.2011 Pelinkehityksen vierailuluentosarja Turun yliopisto Puhujan taustaa... Mariina Hallikainen Pelifirma

Lisätiedot

Tekesin tunnusluvut DM

Tekesin tunnusluvut DM Tekesin tunnusluvut 2015 2015 DM 1572568 Tunnuslukuja Tekesin rahoituksesta 2015 Rahoitus yrityksille ja tutkimukseen 575 M 2 400 rahoitustunnustelua 3 080 rahoitushakemusta Hakemusten käsittelyaika 54

Lisätiedot

Matchmaking-tapahtumia, EU-rahoituksia ja Horisontti 2020 partnerihakuja

Matchmaking-tapahtumia, EU-rahoituksia ja Horisontti 2020 partnerihakuja Matchmaking-tapahtumia, EU-rahoituksia ja Horisontti 2020 partnerihakuja Enterprise Europe Network maksuttomia kansainvälistymispalveluja PK-yrityksille: kontakteja, tietoa ja neuvontaa Yli 50 maata Yli

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekes Tekes Innovaatiorahoituskeskus Tekes Merkittävin julkinen R&D&I rahoittaja

Lisätiedot

Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma

Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma Digitaalinen Polku Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma Yritysjohdon tukena Digitaalinen Polku pilottiohjelma alkaa! Kilpailukyky 2014 Digitaalinen Polku 2014 Osallistuminen ja kriteerit

Lisätiedot

CEMIS-seminaari 2012

CEMIS-seminaari 2012 CEMIS-seminaari 2012 CEMIS - Mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimus- ja koulutuskeskus 1.11.2012 Risto Oikari CEMISin rakenne Mittaustekniikan Tutkimusyksikkö CEMIS-OULU Tietojärjestelmät osaamisalue

Lisätiedot

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Mikä on innovaatio innovaatiostrategia innovaatiopolitiikka???

Lisätiedot

Team Finland Explorer ja Messuavustus-rahoituspalvelut. Heli Flink/

Team Finland Explorer ja Messuavustus-rahoituspalvelut. Heli Flink/ Team Finland Explorer ja Messuavustus-rahoituspalvelut Heli Flink/ 8.11.2017 TEAM FINLAND EXPLORER Hanki tietoa uudesta vientimarkkinasta Kasvua hakeville pk-yrityksille ja Midcap-yrityksille, jotka etsivät

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

Technopolis Erilainen kiinteistöyhtiö

Technopolis Erilainen kiinteistöyhtiö 1 Technopolis Erilainen kiinteistöyhtiö Kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Yhtiö on keskittynyt monikäyttäjäympäristöihin. Sen keskeinen toiminta-ajatus

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova

Lisätiedot

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 25.1., Oulu

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 25.1., Oulu 6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku 22.1.-16.3.18 Infotilaisuus 25.1., Oulu Ohjelma Kahvit 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Soile Jokinen, Oulun kaupunki

Lisätiedot

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10 Auvo Turpeinen Uusyrityskeskus toiminta: Elinkeinoelämän perustama yhteistoimintajärjestö 31 alueellista yhdistystä, yli 80 neuvontapistettä Suomessa vuodesta -89 saakka Jäseninä

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille

Tekesin rahoitus yrityksille DM xx-2013 How to do business with drones? 26.8.2015 Tekesin rahoitus yrityksille Sampsa Nissinen Palvelujohtaja, Nuoret teollisuustuoteyritykset Tekes Yrityksille joilla on Halu ja kyky kasvaa Intoa ja

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, autonominen ja vastuullinen: osaajien kouluttaja alueellisen kilpailukyvyn rakentaja

Lisätiedot

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Yhteistyöstä menestystä Forma messut on Taito Shopketjun myymälöille tärkein sisäänostotapahtuma ja paikka kohdata tavarantoimittajia. Siksi se

Lisätiedot

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma 2012 2018 Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen

Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen 3 000 Perustettujen yritysten lkm suurilla kaupunkiseuduilla 2006-2012

Lisätiedot

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Vauhtia kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Kotimarkkinoilta kansainväliseen kasvuun Kasvuun ja kansainvälistymiseen parhaiten sopivat julkiset palvelut ja rahoitus

Lisätiedot

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Tekesin rahoitus Rahoitamme yritysten kehitysprojekteja, jotka tähtäävät kasvuun ja liiketoiminnan uudistamiseen tai työelämän kehittämiseen.

Lisätiedot

Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä

Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä Tuo ideasi Tuoteväylän asiantuntijoiden arvioitavaksi Onko sinulla uusi innovatiivinen idea, josta voisi

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen

Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen Tekesin kuulumiset 24.01.2017 Linkosuon Leipomo Nuppu Rouhiainen 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa kohti kansainvälisiä markkinoita. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

LUT Saimia Innovation Scout. BRIDGE to the MARKETPLACE B2M

LUT Saimia Innovation Scout. BRIDGE to the MARKETPLACE B2M LUT Saimia Innovation Scout BRIDGE to the MARKETPLACE B2M Miksi Tutkimus tuottaa paljon innovaatioaihioita, mutta: Tiimien liiketoimintaosaaminen välttävää tasoa Yrittäjä saattaa puuttua Liikeidean kannalta

Lisätiedot

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät Innovaatioyhteistyöstä maailmanluokan läpimurtoja Tiede Hyvinvointi Strategia Huippuosaaminen Yhteistyö Kehitys Kasvu Talous innovaatiot Tulevaisuus Tutkimus

Lisätiedot

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen Tekesin rahoitus nuorille yrityksille Jaana Rantanen 20.4.2017 Tekesin rahoitus nuorille kasvuyrityksille Tempo Asiakastarve Kohdemarkkina Konseptin testaus Tiimi T&K Tuotteen, palvelun, liiketoimintamallin

Lisätiedot

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava.

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Kiinteistö-Tapiola Oy Ajaton klassikko Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Pääkonttoritason toimitila Tapiolassa jo tänään huomisen arvoalueella Tapiolan Aura

Lisätiedot

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishanke Tutkimustiedon siirto -työryhmä 10.9.2009 Uusiutuva metsäteollisuus -klusteriohjelma 2007-2013 Teija Meuronen

Lisätiedot

Tukea liiketoiminnan kansainvälistymiseen

Tukea liiketoiminnan kansainvälistymiseen Tukea liiketoiminnan kansainvälistymiseen 25.2.2010 Pohjois-Karjalan ELY-keskus Kansainvälistymisasiantuntija Tapio Kinnunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala 26.2.2010 1 Miksi

Lisätiedot

Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014

Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014 Tekes innovaatiorahoittajana Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014 Rahoitamme sellaisten innovaatioiden kehittämistä, jotka tähtäävät kasvun ja uuden liiketoiminnan luomiseen Yritysten kehitysprojektit Tutkimusorganisaatioiden

Lisätiedot

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten

Lisätiedot

Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille. Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info

Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille. Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info Mikä on median innovaatiotuki? Mahdollisuus => Media-alalle korvamerkittyä lisärahoitusta Rahoitushakemusten

Lisätiedot

Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 25.3.2015

Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 25.3.2015 Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 25.3.2015 Ohjelma Kassalla kasvaminen on kova laji 25.3.2015 Lappeenranta Moderaattorina Markku Hokkanen, Technopolis 8.30 Verkottumisaamiainen ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 IPR-SEMINAARI TAMPERE JARI PELTONIEMI 11.10.2018 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille

Lisätiedot

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu

Lisätiedot

Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on. kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti.

Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on. kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti. Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti. H A A S T E E N A K A S V U Suomessa syntyy kansainvälisesti katsoen

Lisätiedot

Vauhtia Venäjänliiketoimintaan. Palvelut yrityksille

Vauhtia Venäjänliiketoimintaan. Palvelut yrityksille Vauhtia Venäjänliiketoimintaan Palvelut yrityksille Oikeita vastauksia oikeisiin kysymyksiin Suomalais-Venäläinen kauppakamari auttaa yrityksiä onnistumaan kaikissa Venäjän-liiketoiminnan elinkaaren vaiheissa.

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 # Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

Datan jalostamisesta uutta liiketoimintaa yhteistyo lla. Vesa Sorasahi Miktech Oy 20.11.2014

Datan jalostamisesta uutta liiketoimintaa yhteistyo lla. Vesa Sorasahi Miktech Oy 20.11.2014 Datan jalostamisesta uutta liiketoimintaa yhteistyo lla Vesa Sorasahi Miktech Oy 20.11.2014 Käsitteitä Avointa tietoa ovat ne digitaaliset sisällöt ja datat, joita kuka tahansa voi vapaasti ja maksutta

Lisätiedot

Protomo. Uusi suomalainen innovaatioapparaatti. Petri Räsänen Hermia Oy

Protomo. Uusi suomalainen innovaatioapparaatti. Petri Räsänen Hermia Oy Protomo Uusi suomalainen innovaatioapparaatti Petri Räsänen Hermia Oy Mielestäni Suomen innovaatiojärjestelmän suurin haaste on tämä: Meillä on valtavasti tietopotentiaalia. Kuitenkaan tämä potentiaali

Lisätiedot

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle KIVi Kajaani 29.11.2011 Mikko Kiiskinen Tekesin palveluja yrityksen kansainvälistymispolulla Rahoitus Tekesin T&K&I rahoitus kv. strategia (innovaatiopalveluiden

Lisätiedot

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA. Oma Yritys 2013, Helsinki 19.03.2013 Antti Salminen innovaatioasiantuntija, Uudenmaan ELY-keskus

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA. Oma Yritys 2013, Helsinki 19.03.2013 Antti Salminen innovaatioasiantuntija, Uudenmaan ELY-keskus KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA Oma Yritys 2013, Helsinki 19.03.2013 Antti Salminen innovaatioasiantuntija, Uudenmaan ELY-keskus KEKSINTÖSÄÄTIÖ Perustettu v. 1971 Asiakkaina yksityishenkilöt ja alkavat yritykset

Lisätiedot

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6. Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa Hakuinfo Hilkka Laine Hankkeilla tuetaan Keski-Suomen strategian toteutumista Etusijalla ovat

Lisätiedot

Team Finland kansainvälisen kasvun tukena

Team Finland kansainvälisen kasvun tukena Team Finland kansainvälisen kasvun tukena Viennin rahoitusjärjestelyt Oulu, 14.4.2016 Juha Pulkkinen & Pauli Berg Sisältö Team Finland: Mikä, miksi, kenelle Mitä Team Finland tarjoaa viennin tueksi? Yritysten

Lisätiedot

Green Growth - Tie kestävään talouteen

Green Growth - Tie kestävään talouteen Green Growth - Tie kestävään talouteen 2011-2015 Ohjelman päällikkö Tuomo Suortti 7.6.2011, HTC Ruoholahti Ohjelman kesto: 2011 2015 Ohjelman laajuus: 79 miljoonaa euroa Lisätietoja: www.tekes.fi/ohjelmat/kestavatalous

Lisätiedot

28.10.2013 Ari Hiltunen

28.10.2013 Ari Hiltunen 28.10.2013 Ari Hiltunen Kaupunginhallituksen kokous 28.10.2013 Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Mitattavuus ja vaikuttavuus Välittömät vaikutukset eli mitä tehdään ja välilliset tulokset muiden toimijoiden

Lisätiedot

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi

Lisätiedot

Technopolis Oyj. Q1 / 2009 Katsaus

Technopolis Oyj. Q1 / 2009 Katsaus Technopolis Oyj Q1 / 2009 Katsaus Technopolis-konserni OULU KUOPIO JYVÄSKYLÄ LAPPEENRANTA TAMPERE PIETARI PÄÄKAUPUNKISEUTU Erikoistunut teknologiayritysten toimintaympäristöihin Euroopan suurin alallaan

Lisätiedot

Team Finland. Pia Salokoski. EU:n tarjoamat kehitysyhteistyömahdollisuudet seminaari 2.10.2015

Team Finland. Pia Salokoski. EU:n tarjoamat kehitysyhteistyömahdollisuudet seminaari 2.10.2015 Team Finland Pia Salokoski EU:n tarjoamat kehitysyhteistyömahdollisuudet seminaari 2.10.2015 Team Finland Tavoitteena pk-yritysten viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä. Kuinka mahdollistamme

Lisätiedot

Technopolis Oyj. Q3 Katsaus

Technopolis Oyj. Q3 Katsaus Technopolis Oyj Q3 Katsaus Technopolis-konserni OULU KUOPIO JYVÄSKYLÄ LAPPEENRANTA TAMPERE PIETARI PÄÄKAUPUNKISEUTU erikoistunut teknologiayritysten toimintaympäristöihin Euroopan ainoa alallaan nopea

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Satu Rinkinen, Tuija Oikarinen & Helinä Melkas LUT Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Alue- ja innovaatiopolitiikan haasteet - Europe

Lisätiedot

Lappeenrannasta MAAILMALLE OHITUSKAISTA Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland OHJELMA

Lappeenrannasta MAAILMALLE OHITUSKAISTA Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland OHJELMA OHJELMA 9.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jarmo Heinonen, Senior Director Lappeenrannasta OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.4.2019 Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland Tanska on lähellä

Lisätiedot

Kansainväliset markkinat kutsuvat!

Kansainväliset markkinat kutsuvat! Kansainväliset markkinat kutsuvat! KANSAINVÄLINENKILPAILUKYKY - TIETOA, TUKEA JA TARINOITA 18.11.2010 MUSTION LINNAN TALLI KimmoAura Aluepäälikko, Uusimaa Finpro ry Lupauksemme sinulle Vauhditamme yrityksesi

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen?

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen? Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Mitä ohjelman jälkeen? Tekesin ohjelma 2009 2012 Sapuska loppuu, elämä jatkuu! Tekesin Sapuska-ohjelmasta on muodostunut koko elintarvikealan tuntema

Lisätiedot

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella 25.8.2015 Jukka Leppälahti Tekes Tilaisuuden tavoite Kertoa millaista rahoitusta on saatavilla erityisesti pk-yritysten pilotointihankkeisiin ja sitä

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden

Lisätiedot

Yritysten ja korkeakoulujen kehittämiskumppanuus. Maakuntakorkeakoulufoorumit

Yritysten ja korkeakoulujen kehittämiskumppanuus. Maakuntakorkeakoulufoorumit Yritysten ja korkeakoulujen uj kehittämiskumppanuus Maakuntakorkeakoulufoorumit Sastamala Ikaalinen 8.3.2011 29.3.2011 Asiakkuusjohtaja Esa Ala-Uotila s akkuusjohtaja Esa la Uot la etunimi.sukunimi@tamk.fi

Lisätiedot

Tesin vaikuttavuuskatsaus 2016

Tesin vaikuttavuuskatsaus 2016 Tesin vaikuttavuuskatsaus 2016 1 Tesi auttaa Suomea yhteiskuntana seuraavalle kasvun ja kansainvälistymisen tasolle Olemme pääomasijoittamisen eturivin osaaja, joka tekee kannattavaa ja vastuullista sijoitustoimintaa

Lisätiedot