Mikalo. Lapset laskettelemaan tornimäelle, sivu 19. oy:n asukaslehti. sivu. sivu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mikalo. Lapset laskettelemaan tornimäelle, sivu 19. oy:n asukaslehti. sivu. sivu"

Transkriptio

1 Mikalo mikalo Mikalo 1 / oy:n asukaslehti 4 10 Mikalo Oy:n historian ensimmäinen purkukohde. Yhdeksänkymppisellä Valannalla on helakka nauru ja nuorekkaat jutut. Hänen viihtyisässä kodissaan kirjahylly on täynnä mielenkiintoisia historiallisia opuksia ja pöydässä kukoistavia kukkia. Lapset laskettelemaan tornimäelle, 19

2 2 mikalo-asukaslehti Toimitusjohtajan mietteitä Vuosi 2012 Vuosi 2012 oli Mikalo Oy:lle 40-vuotisen toiminnan juhlavuosi. Juhlavuosi mainittiin useissa eri yhteyksissä, sillä noinkin pitkä ajanjakso yrityksen historiaa ja kasvua on hyvin merkittävää. Yritys perustettiin aikoinaan helpottamaan Mikkelin kaupungin vuokra-asuntotilannetta, ja siinä tehtävässä yhtiö onkin onnistunut erinomaisesti. Vaikka lähiaikoina uusien asuntojen rakentamisessa ei enää päästä vilkkaimpien rakennusvuosien tasolle, on asuntokannassa paljon muutakin tehtävää. Peruskorjaamiseen on varauduttu, ja korjaustoimenpiteet tullaan toteuttamaan taloudellisten resurssien puitteissa. Kiinteistöjen remontointeja on tehty vuoden aikana n. 1M :lla. Toiminnassamme on otettu huomioon, että asuntojen kysyntä painottuu yksiöihin ja pieniin kaksioihin. Kysynnän kohdistuminen eri kaupunginosiin ohjaa toimintaamme myös. Pitkän tähtäimen suunnitelmia hiotaan sen mukaan, kuinka kysyntä ja ympäröivä yhteiskunta meitä ohjaavat. Toimintamme on nyt ja jatkossa pelkästään vuokra-asumista tukevaa ja vuokralla asumista helpottavaa. Mikalo Oy:n toimintaa kehitetään edelleenkin asukastyytyväisyyden ja tehokkuuden parantamiseksi. Vuodesta 2005 alkaen tehtyjen asukastyytyväisyyskyselyiden antamalla informaatiolla muutamme toimintatapojamme ja korjaamme epäkohtia. Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille ja kiitos niille, jotka jatkossakin varaavat hetken kyselyyn vastaamiselle! Näkyvyyttä Vuoden 2012 aikana Mikalo Oy:ssä suoritettiin merkittävä markkinointipanostus yrityksen tunnettuuden lisäämiseksi. Juhlavuoden teemaan pohjautuvia ilmoituksia oli paikallislehdessä, ilmaisjakelulehdessä sekä spotteina alueradiossa elokuusta marraskuuhun. Markkinointiin panostettiin todennäköisesti enemmän kuin koskaan ennen yrityksen historiassa. Markkinointia jatketaan myös vuoden 2013 aikana. Mikalo Oy:n on oltava mukana samoissa medioissa kuin kilpailijansa, ja siksi verkostoitumisen ja Internetin tuomat vaihtoehdot otettiinkin käyttöön. Internetissä näkyvyyttä lisättiin ja sen sisältöä selkeytettiin. Markkinointitoimenpiteiden tarkoituksena on pitää asuntojen käyttöaste korkealla tasolla vakauttaen taloudellista tilannetta. Käyttöasteen pysyminen korkeimmalla mahdollisella tasolla näkyy Mikalo Oy:n kyvyssä pitää vuokrataso kohtuullisena. Mikalo Oy:n on itse oltava se toimija, joka tuo esille ne yhtiön vuokra-asunnoissa asumisen edut, joista merkittävimmät ovat yleistä vuokratasoa alempi vuokra sekä tietoisuus siitä, että asuminen on turvattu pysyvästi. Mikalo Oy:n asukkailla, yhteistyökumppaneilla ja henkilökunnalla tulee olla nykyaikaisesti toimivasta osakeyhtiöstä muodostuva mielikuva. Pelkkä mielikuva ei riitä, nykyaikaisuus ja tehokkuus tulee näkyä myös toiminnassa, kaikissa niissä osa-alueissa, jotka osakeyhtiön palveluissa asukkaille kuuluu. Kuntaliitokset Vuoden 2013 alusta Mikkeliin liittyy kaksi kuntaa, Ristiina ja Suomenniemi. Tässä kuntaliitoksessa, aivan kuten aikaisemmissakin, Mikalo Oy:n hallinnoima asuntokanta lisääntyy. Virallisesti asuntoja omistavat yhtiöt sulautetaan Mikalo Oy:hyn vuoden 2014 alussa. Kuntaliitosten myötä asuntokanta kasvaa reilulla 300 asunnolla. Liitoksissa Mikalo Oy:n omistukseen tulevien yhtiöiden ja kiinteistöjen hallinnointia on aloitettu jo vuoden 2012 aikana. Kohteesta riippuen niissä suoritetaan Mikalo Oy:n osaamisen ydinalueisiin liittyviä tehtäviä. Etukäteen tehdyt toimenpiteet edesauttavat fuusioiden syntymisen mahdollisimman kivuttomasti sekä yllätyksettömästi kunkin toiminnon osalta. Rakentaminen Vuoden 2012 aikana aloitettiin yhtiön toimintaan verraten hyvin merkittävä rakennushanke Sammonkatu 24:ssa. Tontilla sijainnut, vuonna 1959 rakennettu asuinrakennus purettiin uudisrakennuksen alta. Useissa yhteyksissä olen joutunut perustelemaan syitä, miksi purkamiseen peruskorjauksen sijaan päädyttiin. Purkamispäätös oli helppo tehdä, kun verrataan peruskorjauksen kustannuksia vastaavanlaisen talon uudisrakentamiseen. Epäkäytännöllisten asuntojen, vanhentuneen kiinteistötekniikan, uusien energiamääräysten ja esteettömyyden poistamisen korjaustoimenpiteet aiheuttaisivat merkittävimmät kustannukset peruskorjaamisessa. Yksinomaan kolmen rappukäytävän varustaminen hisseillä ja jatkossa ylläpitokulut olisivat olleet jo hyvin merkittävä investointi. Uudet asunnot tulevat hakuun kesällä, ja talo valmistuu syksyn aikana. Anttolassa olevaa asuntokantaa arvioidaan erilaisin vaihtoehdoin. Kartoittamalla Anttolan suunnan vuokra-asuntotarvetta tulemme saamaan pohjaa niille päätöksille, jotka vaikuttavat mahdolliseen uudisrakentamiseen. Todennäköistä on, että uudisrakentamisen yhteydessä osasta vanhempaa asuntokantaa luovutaan. Alustavat selvitykset uudisrakentamisen vaihtoehdoista ja niiden kustannuksista ovat käynnissä. Päätöksiä pyritään tekemään alkuvuodesta TäSSä numerossa Lehti on luettavissa Internetissä osoitteessa: Sieltä on helppo avata artikkeleissa olevat linkit. 2 Toimitusjohtajan mietteitä 3 Suoraveloitus päättyy 3 Mikkelin vuokra-asuntojen haku Mikalo purkaa, rakentaa ja korjaa 6 Häiriöt kiinteistöissä 7 Taloutta 8 Työtehtävä isännöinti 9 Jos virsu luistaa 10 Roskat saavat Ritva Nurmen käsissä uuden elämän 12 Asukastoimikunnat 14 Huoneiston muuttosiivous Cleaning of the aparment when moving away 15 Mihin mennä talvisessa Mikkelissä? 16 Mitä tehdä Mikkelissä Tornimäki 19 Roskisnalle muistuttaa 20 Kättä päälle ja käsirahaa Mitä kuuluu Luxemburgiin? Vuosi vaihtuu Tämän lehden ilmestyessä vuosi 2012 on historiaa ja eletään uutta vuotta Tässä kohtaa on hyvä kiittää Mikalo Oy:n asukkaita, yhteistyökumppaneita ja henkilökuntaa viime vuodesta. Vuosi 2013 tulee olemaan työntäyteinen ja tapahtumarikas vuosi kuten aiemmatkin, mutta kuitenkin omalta osaltaan hyvin erilainen. Toivotan kaikille lukijoille Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta hannu Sormunen toimitusjohtaja

3 mikalo-asukaslehti Suoraveloitus päättyy Suomalainen suoraveloituspalvelu päättyy EU-asetuksen mukaisesti viimeistään Suoraveloitukset muuttuvat e-laskuksi tai suoramaksuksi yhteistyössä suoraveloituspalvelua tarjoavien pankkien kanssa vuoden 2013 aikana. Suoraveloitukset muuttuvat uusiksi palveluiksi seuraavan jaon mukaisesti; jos olette käyttänyt verkkopankkia, suoraveloituksenne muuttuu e-laskuksi jos käytössänne ei ole verkkopankkia, suoraveloituksenne muuttuu suoramaksuksi Miten e-lasku toimii? E-lasku toimitetaan suoraan verkkopankkiinne, jossa lasku ja siihen muodostettu maksutoimeksianto ovat nähtävissä. Voitte halutessanne muuttaa e-laskun maksutiliä tai summaa tai aikaistaa eräpäivää. Pankki maksaa laskun automaattisesti eräpäivänä tililtänne. E-laskusta ei tule ilmoitusta postitse kotiin, mutta voitte halutessanne ottaa verkkopankissa käyttöön sähköposti- tai tekstiviesti-ilmoituksen e-laskujen saapumisesta. Ilmoituspalvelu voi olla maksullinen. Onnettarena toimi Heidi Tuomi, koria pitelemässä asukassihteeri Raija Lappi. Asukastyytyväisyyskyselyyn vastanneiden kesken arvottiin muutama juustolautanen. Voittajat ovat: Kerttu Ylönen, Raili Torniainen, Krista Paappanen, Vieno Pöyry ja Marja Hokkanen. Voittajille on asiasta ilmoitettu ja juustotkin varmaan jo syöty. Miten suoramaksu toimii? Toimitamme teille laskun tiedot hyvissä ajoin ennen eräpäivää ja lähetämme samanaikaisesti laskun maksutiedot suoraan pankkiinne. Saamallanne laskulla on tieto siitä, että pankkinne maksaa sen tililtänne automaattisesti eräpäivänä. Mitä teidän tarvitsee tehdä? Jos hyväksytte palvelumuutoksen, teidän ei tarvitse tehdä mitään. Saamme pankiltanne tiedon, tuleeko käyttöönne e-lasku vai suoramaksu. Lisätietoja e-laskusta ja suoramaksusta saatte myös Finanssialan Keskusliiton verkkoilta. Tulemme tiedottamaan tarkemmasta aikataulusta ja toimenpiteistä vuoden 2013 aikana. Mikkelin aravavuokra-asuntojen haku Vuoden 2013 alusta vuokra-asuntojen haku on keskitetty Mikalo Oy:öön. Seuraavat yhtiöt ovat haun piirissä: Mikkelin kaupunki / Tilakeskus, Ristiinan Vuokratalot Oy, Ovenia Isännöinti Oy, Haukivuoren Vanhustentalosäätiö, MJK-Vesitekniikka Oy / Martti Kääriäisen isännöinnissä olevat kohteet, Mikkelin Sateenkaari, Mikkelin Ropoyhdistyksen Annakoti-säätiö, Mikkelin Vanhainkotiyhdistys ry. Tehostettuun palveluasumiseen hakeminen tapahtuu SAS-hoitajien kautta puhelinnumerosta Asunnonhakeminen tapahtuu www. mikalo.fi jen kautta. Hakulomakkeita voi myös hakea tai tilata toimistostamme. Täytättehän hakemuksen huolellisesti, emme käsittele puutteellisia hakemuksia. Asuntohakemus on voimassa 3 kk. Mikäli hakemuksen voimassaolon aikana ei ole sopivaa asuntoa löytynyt, voitte uudistaa hakemuksenne sähköpostilla tai soittamalla asukassihteereille. Teidän ei tarvitse tehdä uutta hakemusta, jos olosuhteissanne ei ole tapahtunut muutosta. HUOM! opiskelijat ja kotoa muuttavien nuorten asuntojen hakijat: 1h-2h+kk kokoisten opiskelija- ja nuorten asuntojen haku on keskitetty Mikkelin opiskelija-asunnot Oy:lle ( MOAS).

4 4 mikalo-asukaslehti Mikalo purkaa, rakentaa ja korjaa Mikalo Oy:n historian ensimmäinen purkukohde ja uuden asuinkerrostalon rakentaminen on meneillään. Osoitteessa Sammonkatu 24 sijaitseva, vuonna 1959 rakennettu kolmikerroksinen kerrostalo todettiin kuntotarkastuksissa niin huonokuntoiseksi, että katsottiin edullisemmaksi ja järkevämmäksi vaihtoehdoksi purkaa vanha talo ja rakentaa tilalle uusi. Laskelmissa vanhan talon korjaaminen ajanmukaiseen kuntoon, huomioiden energiavaatimukset ja muut jatkuvasti muuttuvat rakentamismääräykset, olisi tullut yhtä kalliiksi kuin uuden rakentaminen. Uuden kiinteistön suunnittelussa on paljon helpompaa ottaa huomioon energiatehokkuus, nykyaikaiset materiaalit ja uudistuneet rakentamismääräykset. Kustannusarvio kohteelle on 3,4 miljoonaa. Hanke rahoitetaan ARA:n korkotukilainalla. Purkamispäätös oli joidenkin mikkeliläisten vaikea ymmärtää ja aiheutti kirjoittelua paikallisen sanomalehden Lukijoilta palstalle. Pihapuheissa syyteltiin yhteiskunnan varojen tuhlaamisesta tällaiseen, muka turhaan, hankkeeseen. Myös tiedotusvälineet kiinnostuivat asiasta ja aiheesta tehtiin radio, televisio ja lehtiartikkeleita. Pääsimme esittelemään hanketta ja perustelemaan päätöksiämme, jolloin arvostelu loppui lähes kokonaan. Sammonkatu 24 hanke ei ole turha ja on vastaus markkinoiden kysyntään pienistä asunnoista lähellä palveluja. Työ ovat hyvässä vauhdissa ja rakennuksen nousemista voi seurata valokuvien muodossa Internetissä osoitteessa: Mahdollinen Anttolan rakennushanke on käynnistetty suunnittelukilpailulla. Mikäli, kysyntää on ja suunnitelmat ovat toteuttamiskelpoisia, aloitetaan rakentaminen mahdollisuuksien mukaan jo vuonna Tätä kirjoitettaessa asia on niin keskeneräinen, että on syytä palata asiaan lehden seuraavassa numerossa. Vuoden 2013 talousarvioon otettiin muutama isompi hanke. Soturinkuja 5 / Rahikaisenkuja 5 puurakenteet maalataan ja kaikki kiinteistön puuaidat korjataan kesän 2013 aikana. Poppelitie ikkunat ja parvekeovet uusitaan, Menninkäisentaival 4 parvekelinjat maalataan. Lukituksen uusimisia tehdään useampaan kiinteistöön. Urakoitsijat näihin edellä mainittuihin töihin eivät vielä ole selvillä. Tarjouskilpailut järjestetään kevään aikana. Ylläpitokorjauksia ja huoltotöitä tehdään koko ajan. Usein työt käynnistetään asukkaiden huomattua jonkin epäkohdan. On erittäin hyvä, että oman huolto-organisaation lisäksi kiinteistöjen kuntoa tarkkailevat asukkaat ja myös ilmoittavat vioista mahdollisimman nopeasti. Muuttojen yhteydessä tehdään huoneisto-

5 mikalo-asukaslehti korjaus, jos asunnon kunto sitä vaatii. Muuttokorjaus ei ole automaatio, vaan kaikki tapaukset harkitaan erikseen. Asunnot ovat käytettyjä ja uusia niistä ei saa millään, mutta mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman hyviä. Kaikki viat ja rikkoontumiset korjataan toimivaan tasoon. Jotkut asuvat siististi ja kunnioittavat yhteistä omaisuuttamme, niin ettei vuosienkaan asuminen juuri jätä jälkiä. Joku toinen asukas saa asunnon tuhottua muutamassa kuukaudessa. Anttolassa oli syksyllä muutto, jossa 36 vuotta samassa asunnossa asuneet muuttivat toiseen asuntoon. He olivat pitäneet kotinsa todella hienossa kunnossa. Oli ilo olla mukana järjestelemässä ja auttamassa heitä muutossa. Mikalo Oy:n vuosi- ja ylläpitokorjauksiin on vuodelle 2013 varattu noin miljoona euroa. Mihin se riittää? Aikaisemmin mainitut isommat hankkeet vievät osan määrärahoista ja loput sitten jakaantuvat isännöitsijöiden laatiman talousarvion mukaisiin kohteisiin. Suurin osa menee huoneistokorjauksiin ja LVISA- korjauksiin. Vuonna 2012 huoneistoja korjattiin muuttojen yhteydessä noin eurolla. Suunnilleen sama määrä on talousarviossa vuodelle Uusia vuokrasopimuksia tehdään vuosittain noin 800 kappaletta ja lähes kaikkiin vapautuviin joudutaan tekemään jotain pientä korjausta. Tupakalla pilattu asunto saattaa vaatia jopa euron korjauksen, kun kaikki kiintokalusteet on vaihdettava ja matot purettava pois. Mihin rahat ovat menneet vuonna 2012 Isompia korjauksia on tehty muun muassa: Maahisentaival 3 saunaremontti Peitsarinkuja 9 C-D saunaremontti Peitsarinkuja 7 A-B saunaremontti Peitsarinkuja 3 A-B saunaremontti Kaurakuja 1-2 puuaitojen korjausmaalaus Tiilisaarentie 23 aitojen ja puuosien korjausmaalauksia Karjalanharjuntie 3-5 parvekkeiden kaiteiden maalaus Kokkokallionkuja 1 parvekkeiden kaiteiden maalaus Aurakatu 13 painuneiden pohjaviemärien korjaustyöt Ahonlaita 4 luhtitalon portaikon ja julkin huoltomaalaus Oravinharju 5 luhtitalon portaikon huoltomaalaus Peurankatu 3 palaneen jätekatoksen rakentaminen Sokkalantie 32 porrashuoneiden seinien huoltomaalaus Vesitorninkatu porrashuoneiden seinien huoltomaalaus Yrjönkatu 19 porrashuoneiden seinien huoltomaalaus Kuvassa näkyvä keittiö on korjattu käyttämällä Sammonkatu 24:sta purettuja kaapistoja. Maahisentaival 3 porrashuoneiden seinien huoltomaalaus Tiilisaarentie 23 vesikattoremontti Vuorikatu 2 vesimittareiden uusiminen (Vesivertojärjestelmä uusittiin) Lämmitysjärjestelmä saneeraukset 2012 ( Ilmavesi lämpöpumppujen asennus); Tiilisaarentie 23, Länsipellontie 2, Paimenpolku 5, Hiirolantie 4, Notkotie 1-3 ja Pajulantie 9. Hauhalantie 2:een rakennettiin maalämpö. Soturinkuja 5 / Rahikaisenkuja 5 ja Arinakatu liitettiin kaukolämpöön mennessä oli huoneistoremontteja tehty vuonna 2012 noin 260. Yhteissummaltaan noin euroa. Keskiarvo yhdelle remontille on noin euroa. Lopullinen tilasto saadaan tammikuussa Joissakin kohteissa, kuten Kaituentie 41 on mennyt aivan tolkuttomasti rahaa hissien korjauksiin. Kysymys on kymmenistä tuhansista euroista vuonna Asiasta on turha tässä sen enempää kirjoittaa, kun tietää, että valistus ei saavuta tuota tuholaisporukkaa ollenkaan. Eivät osaa lukea tai eivät kiireiltään ehdi miettimään mitään älyllistä. Ilkivaltaa on muuallakin ihan liikaa. Toisen omaisuuden kunnioittamista ei enää ole. Korjausrahaa menee myös yllättäviin korjauksiin, kuten kattokorjauksiin. Ilmastonmuutoksen myötä Suomen ilmasto on muuttunut ja vettä tai lunta tulee niin suuria määriä kerrallaan, että toisenlaisiin määriin rakennetut katot eivät kestä. Myös sadevesiviemärit joutuvat koville ja putket katkeavat ja pihat sortuvat. Asukkaiden huolimattomuus aiheuttaa myös paljon yllättäviä korjauksia, kun viemärit tukitaan sinne kuulumattomilla esineillä ja aineilla. Varomaton tulenkäsittely aiheuttaa kustannuksia joihin ei aina voi varautua. Näihin kaikkiin pitäisi raha saada riittämään ilman korkeita vuokrankorotuksia. Vuodelle 2013 tehty vuokrien tarkistus riittää juuri ja juuri kattamaan inflaation vaikutukset. Kun huomioon otetaan Etelä-Savon Energian ja Mikkelin Vesilaitoksen järkyttävän suuret korotukset hintoihinsa ollaan jo aivan äärirajoilla rahojen riittämisen kanssa. Parhaamme teemme ja iso kiitos asioiden sujumisesta ja kustannusten pysymisestä hallinnassa kuuluu osaavalle huollollemme. Tapio Lankinen isännöitsijä AIT, FMA

6 6 mikalo-asukaslehti HÄIRIÖT KIINTEISTÖISSÄ Laki asuinhuoneiston vuokraamisesta pitää sisällään paljon velvollisuuksia ja paljon oikeuksia. Vuokralaisen tärkein velvollisuus on maksaa vuokransa ajallaan sopimuksen mukaisesti. Muita velvollisuuksia ovat muun muassa asunnon kunnosta huolehtiminen ja järjestysmääräysten noudattaminen. Valitettavasti kaikki asukkaamme eivät muista ottaa huomioon naapureitaan ja elävät meluisasti, muita häiriten. YLEISTÄ Laki asuinhuoneiston vuokrauksesta lähtee siitä ajatuksesta, että häiriöitä kokeneen asukkaan / asukkaiden on pystyttävä todistamaan kokemansa häiriö. Myös eri oikeusasteissa tehtyjen ennakkopäätösten mukaan häiriöt on pystyttävä todistamaan aukottomasti. Tämä tarkoittaa sitä, että vain yhden asukkaan allekirjoittama häiriöntuottamusilmoitus ja siihen liittyvä suullinen todistelu saatetaan oikeudenistunnossa katsoa riittämättömäksi. Jokaiseen häiriöntuottamusilmoitukseen täytyy saada useamman häiriötä kokeneen allekirjoitus. Vähintään kahden. Allekirjoittajien on asuttava kiinteistön eri huoneistoissa ja oltava oikeustoimikelpoisia. Lisäksi on muistettava laittaa rasti ruutuun lomakkeessa olevaan kohtaan: Olen valmis todistamaan oikeudessa. Kirjatkaa kaikki häiriötapaukset tarkasti päivämäärä- ja kelloaikatietoineen, selvittäkää mahdollisimman tarkasti mitä on tapahtunut ja onko paikalle kutsuttu viranomaisia tilannetta rauhoittamaan. Jatkakaa häiriöiden kirjaamista, vaikka olisitte jo tuoneet yhden häiriöntuottamusilmoituksen isännöitsijälle. Varautukaa siihen, että asiaa saatetaan käsitellä useiden kuukausien päästä käräjäoikeudessa, siksi on tärkeää säilyttää kopiot kaikista ilmoituksista. Muistin varassa olevat asiat saattavat unohtua ja jotain oleellista jää oikeudessa kertomatta. OHJEET Häiriöntuottamusilmoitus. Täytettynä tarkasti tapahtuma-aikoineen. Allekirjoitettuna ja rasti ruutuun kohdassa: Olen valmis todistamaan oikeudessa. Vähintään kahden, eri asunnossa asuvan, asukkaan allekirjoitus. Varmistakaa, että ilmoituksen kohde on oikein. Asiassa ei saa olla arvauksia. Häiriöntuottamusilmoitus jätetään isännöitsijälle. Voi myös olla tarpeen käydä tarkentavia keskusteluja isännöitsijän kanssa. Isännöitsijä: Soittaa nimetylle häiritsijälle tai käy häiriötä aiheuttaneen asunnolla tai muutoin yrittää varmistaa ilmoituksen asiallisuuden. Tekee kirjallisen varoituksen, joka on Varoitus numero 1. Tässä kohtaa huoneenvuokralaki antaa asukkaalle mahdollisuuden parantaa tapansa. Mutta, jos metelöinti jatkuu häiriöstä kärsineet naapurit tekevät toisen häiriöntuottamusilmoituksen Isännöitsijä: Enää ei välttämättä käydä keskusteluja häirikön kanssa, vaan lähetetään Varoitus numero 2. Toinen varoitus lähetetään haastemiehen kautta, tai muuten todistetusti. Vieläkin huoneenvuokralaki antaa asukkaalle mahdollisuuden parantaa tapansa. Mutta, jos häiritsevä käyttäytyminen jatkuu, tekevät asukkaat kolmannen häiriöntuottamus-ilmoituksen. Kolmannen asukkaiden tekemän häiriöntuottamusilmoituksen jälkeen lähetetään häiritsijälle Vuokrasopimuksen purkuilmoitus haastemiehen kautta. Purkuilmoituksessa mainitaan päivämäärä, johon mennessä asunto on oltava tyhjä ja käytössämme, eli vuokrattavaksi uudelle asukkaalle. Jos, häirikkö riitauttaa asian haetaan oikeudesta häätöpäätös. Tässä vaiheessa naapurit ovat tärkeässä asemassa. He ovat kuulleet metelöinnin ja voivat todistaa asian oikeudessa. Mikkelin Poliisilaitos on tehnyt joskus aikoinaan päätöksen, että häiriöpaikalla käyneet poliisit eivät tule todistajiksi mahdolliseen oikeuskäsittelyyn. Emme saa heiltä mitään apua näissä asioissa! Mikäli, oikeus toteaa häiritsevän käyttäytymisen olleen lain vastaista, antaa se asiasta häätöpäätöksen, jota asukkaan on noudatettava ja muutettava pois huoneistosta. On huomattava, että Laki asuinhuoneiston vuokrauksesta lähtee siitä ajatuksesta, että häiriköinti on oltava toistuvaa ja jatkuttava varoituksista huolimatta, ennen kuin voidaan edes harkita vuokrasopimuksen purkamista. Häiriöiden tapahtumaväli on oltava melko lyhyt, jotta se olisi toistuvaa häirintää. Asukkaiden on syytä muistaa, että häiriköistä voi myös tehdä rikosilmoituksen poliisille. Nimikkeenä on silloin kotirauhan häirintä, solvaaminen ja niin edelleen. Onko silmälläpito aina kyttäämistä? Vai jopa hyvä asia? Puhutaan paljon kerrostalokyttäämisestä. Milloin ympäristöstään välittäminen muuttuu kyttäämiseksi? On hyvä, että kiinteistöjemme porraskäytävien lasien rikkojat saadaan vastuuseen teostaan, kun naapuri näki tuhotyön tekijän. Samoin on laita roskaajien ja parvekkeelta tupakantumppeja heittelevien kohdalla. Jos silminnäkijä pystyy kertomaan tekijän, voimme laskuttaa syyllistä korjaus- ja siivouskuluista. Tapio Lankinen isännöitsijä AIT, FMA Mikalo Oy:n huoltomiehenä työskentelevä Sirpa Ollikainen oli Motiivi-lehden haastattelussa syksyllä. Artikkelissa käsiteltiin sitä miten nainen pärjää perinteisellä miesten alalla. Kannattaa lukea, tarina löytyy Internetistä osoitteesta:

7 mikalo-asukaslehti TALOUTTA Mikalo Oy:n menot jakautuvat pääoma- ja hoitokuluihin. Pääomavuokralla katetaan yhtiön pääomakulut, joita ovat lainojen lyhennykset ja korkokulut sekä muut rahoituskulut. Pääomavuokra jyvitetään kaikkien kustannuspaikkojen kesken. Hoitovuokralla katetaan yhtiön hoitokulut. Vuoden 2013 talousarviossa hoitokulut ovat yhteensä 58 % ja pääomakulut 42 % menoista. LAINAT Lainoilla on rahoitettu yhtiön kiinteistöjen peruskorjaukset, hissien rakentamiset ja kiinteistöjen rakentamiset. Yhtiöllä on lainoja n. 77 miljoonaa euroa. Näistä 36 miljoonaa on valtiokonttorin lainoja, rahalaitoslainoja on 28 miljoonaa, vakuutusyhtiölainoja 6 miljoonaa sekä kaupungin tertiäärilainoja reilut 7 miljoonaa. Lainoja lyhennettiin vuonna ,8 miljoonaa euroa. Vuoden 2012 aikana toteutettiin valtiokonttorin lainaryhmän konvertointi, jonka ansiosta korkokulut alenivat vuositasolla lähes euroa. Vuonna 2013 lainoja lyhennetään 5,4 miljoonaa euroa ja korkomenoihin on budjetoitu 2,8 miljoonaa euroa. Uutta lainaa tullaan nostamaan vuoden 2013 aikana 3,5 miljoonaa euroa Sammonkatu 24 uudisrakentamiseen. Lainojen korot ovat pysyneet jo vuosia varsin alhaisella tasolla. On yhtiön ja myös sen asukkaiden etu, että korot pysyisivät nykyisellä alhaisella tasolla. Huomattava osa lainakannasta on kuitenkin korkosuojattua ja näin ollen riski suureen korkokulujen kasvuun on saatu minimoitua. Korkeinta 8 % lainakorkoa maksetaan suurimmasta osasta kaupungin tertiäärilainoista. Vuonna 2013 maksetaan kaupungille tertiäärilainojen lyhennyksiä euroa ja korkokuluja euroa. Lisäksi kaupunki perii takaamistaan lainoista 1 % vuotuista provisiota aina jäljellä olevasta pääomasta, tämä summa tulee olemaan vuonna 2013 yhteensä euroa. Kaaviossa on esitetty yhtiön keskiarvokulut prosentteina. HOITOKULUT Hoitotulot muodostuvat hoitovuokrasta, -liike yms. tilojen ja autopaikkojen, - tallien ja katosten vuokrista sekä käyttökorvauksista. Hoitokuluista suurin menoerä on henkilöstökulut 13 % ja euroissa 2,5 miljoonaa. Yhtiössä hoidetaan isännöinti-, huolto- ja siivoustoimi omana työnä. Oma henkilöstö tuo säästöä ja parantaa yhtiön palvelutasoa. Palkkakulut ovat nousseet n. 1,9 % vuositasolla. Oman työn palkkakuluista yhtiö maksaa arvonlisäveroa euroa. Lämmityskulujen osuus yhtiön menoista on 12 % ja euroissa 2,3 miljoonaa. Kaukolämmön hinta on noussut viime vuosina reilun 15 %:n vuositahtia. Käyttö- ja huoltopalvelut ovat 5 % kokonaiskuluista eli euroina 0,9 miljoonaa. Ne pitävät sisällään kaapeliteeveen, nettiyhteyden, hissien huollon, talven konelumityöt ja muita erilaisia huoltotöitä. Muita menoja ovat hallintopalvelut 3 %, vesi 5 %, veden hinta on noussut viime vuosina 7-8 % vuosittain, sähkö 2 %, jätehuolto 2 %, kiinteistöjen vakuutukset 1 %, tonttien vuokrat 1 %, kiinteistövero 2 %, muut hoitokulut 1 %. Vuosi- ja ylläpitokorjauksiin on vuodelle 2013 varattu 5 % kokonaiskuluista eli 1,0 miljoonaa euroa. Suurimmat vuosikorjaukset ovat Poppelitie ikkunoiden ja parvekeovien uusinta, Menninkäisentaival 4 parvekelinjojen maalaukset sekä Tiilisaarentie 23 ja Simeonintie 2 vesikatteen uusiminen. Oheisessa kaaviossa on esitetty yhtiön keskiarvokulut prosentteina. Lähitulevaisuuden suuria haasteita on kuntaliitoksen myötä Suomenniemen ja Ristiinan kunnan asunto - ja kiinteistöosakeyhtiöiden haltuun ottaminen. Vuonna 2013 Mikalo Oy hoitaa niiden isännöinnin ja kirjanpidon vielä omina yhtiöinään ja suunnitelmien mukaan ne fuusioidaan alkaen Mikalo Oy:n. Näiden ja omien kantakiinteistöjen korjausvelka sekä rahoitusmaailman vaikea ennustettavuus tulevat asettamaan talouden pidolle erityisiä haasteita lähivuosina. Käyttöasteen pitäminen riittävän korkealla tasolla on ensiarvoisen tärkeää. Myös kulurakenteisiin tulee kiinnittää huomiota, jotta voimme tulevaisuudessakin tarjota laadukkaat, edulliset sekä turvalliset kodit uusille ja vanhoille mikkeliläisille. Esa Nordman ja Timo Romo

8 8 mikalo-asukaslehti Työpaikka Mikalo Oy Työtehtävä isännöinti Maanantai Aamu on vielä pimeä, kun ajan autolla Mikalo Oy:n toimiston pihaan Maaherrankatu 44 Mikkelissä. Kello on 7:45 ja pari työntekijää toimiston väestä on ehtinyt ennen minua työpaikalleen. Käytävillä palaa valot ja muutamassa huoneessa myös. Kiipeän toiseen kerrokseen ja leimaan itseni sisään työajajanseuranta- järjestelmään. Sitten kävelen käytävää pitkin työhuoneeseen, ovi auki, valot päälle, takki pois ja istumaan tietokoneen ääreen. Tietokoneen käynnistyessä tutkin pöydälle perjantaina jääneitä muistilappuja ja palauttelen mieleeni mitä onkaan edessä tulevalla viikolla. Tietokoneen käynnistyttyä avaan sähköpostiohjelman ja katson mitä sinne on tullut viikonlopun aikaan. Aika paljon nykyään saamme viestejä asukkailta sähköpostitse ja se onkin hyvä tapa ottaa yhteyttä, koska sekä saajalle että lähettäjälle jää sähköinen muistutus asiasta. Posteja on tullut muutama, luen ja vastaan niihin. Usein myös tulostan viestin paperille ja jätän tulosteen muistilapuksi pöydälle. Monet pyynnöt ja ilmoitukset vaativat lisätutkimuksia ja jo lukiessa alan hahmottamaan mitä ja ketä kaikkea on otettava mukaan selvitystyöhön: löytyykö omasta yhtiöstä osaamista vai onko etsittävä yhteistyökumppani muualta. Puhelin aloittaa koko päivän kestävän vaativan kutsunsa yleensä puoli kahdeksan aikoihin, koska huoltomiehet tietävät, tai arvaavat, että olen jo töissä. Viikonlopun päivystänyt huoltomies myös soittaa ja kertoo viikonlopun tapahtumista. Viemärinavauksia ja ovenavauksia oli paljon. Kahdeksan maissa saapuvat ensimmäiset huoltomiehet käymään ja keskustelemme avoinna olevista työtehtävistä. Mikalo Oy:n kiinteistöt on jaettu kolmeen alueeseen, joissa kussakin on noin asuntoa ja noin 30 kiinteistöä. Kolme isännöitsijää hoitaa oman alueensa isännöintitehtävät ja lisäksi toimimme huoltomiesten esimiehinä. Jokaisella alueella on huoltomiesten joukosta valittu työnjohtaja, joka jakaa tehtäviä ja vastaa alueen huoltopuhelimeen. Usein tehtävistä neuvotellaan suoraan tietyn kiinteistön huoltomiehen kanssa ja työnjohtajalle informoidaan, kun ehditään. Huoltomiehet käyvät toimistolla hakemassa asukassihteerien tulostamat irtisanomisilmoitukset ja hakevat paperiset tiedotteet ilmoitustauluille. Samalla käynnillä he käyvät tapaamassa oman huoltoalueen isännöitsijää. Ja miksei vaikka naapurialueen isännöitsijää. Pienessä yhtiössä kaikki tuntevat toisensa ja yhteishenki on hyvä, keskusteluilmapiiri avointa ja ongelmat jaetaan yhteisesti. Usein tuumailemme jotain asiaa pienryhmissä ihan spontaanisti käytävällä, tai jonkun isännöitsijän työhuoneessa. LVI työnjohtaja Juhani Valjakan kanssa kävimme läpi tulevan viikon erikoisasioita ja sovimme muutaman tarkastus- korjauskäynnin. Viikon käynnistäminen on vienyt aikaa ja yllättäen huomaan, että kello on jo 10. Tänä aamuna on lisätyönä ollut ATK- järjestelmäämme tehty muutostyö, joka on aiheuttanut yhteydenottoja työn suorittajaan ja muihin asiantuntijoihin. Yllättävän hyvin muutostyö on kuitenkin onnistunut ja lähes kaikki toiminnot on saatu viikonlopun aikana kuntoon. Pientä viilaamista siellä ja täällä kuitenkin riittää. Seuraavaksi otan käsittelyyn ostolaskujen käsittelyn ja hyväksymisen. Jokainen isännöitsijä huolehtii oman alueensa talouden pidosta ja siihen kuuluu olennaisesti laskujen tarkastaminen. Laskut käsitellään ja arkistoidaan sähköiseen järjestelmäämme ja niitä on helppo ottaa arkistosta uudelleen tutkittavaksi, jos on tarvetta. Samalla vastaan tuleviin puheluihin ja kirjaan ylös asukkailta tulevat työtoiveet on lounasaika ja minäkin maltan nousta penkiltäni ensimmäisen kerran työpäivän aikana. Suunnistan ulos ja lounaalle. Ajomatkan aikana soitan ja vastaan useisiin puheluihin. Myös ruokailu keskeytyy usein tuleviin puheluihin. Soittaja ei voi tietää missä vastaanottaja on, joten on reilua vastata puheluun. Myös asukkailla on lounastauko työssään ja mahdollisuus hoitaa omia asioitaan. Lounaalta lähtiessäni käyn tarkastamassa erään tyhjentyneen asunnon muuton jäljiltä ja hoidan muutaman muun toimiston ulkopuolisen työtehtävän. Takaisin työpöydän ääreen pääsin noin kello Työpäivä jatkuu lounaan ja muiden tehtävien aikana tulleiden sähköpostien lukemisella ja niihin vastaamisilla. Laskujen kierrätysjärjestelmä suoltaa uudet laskut tarkastettavaksi kello Jos on aikaa, tarkastan laskut heti, mutta usein ne jäävät odottamaan rauhallisempaa hetkeä. Tarkastaminen, tilastointi, mapittaminen ja niin edelleen on aikaa vievää ja vaatii tarkkuutta, jonka aikana ei toivoisi häiriöitä. Olen osavastuussa kiinteistöhallintajärjestelmämme toimivuudesta ja saankin muutaman ylläpitoasian hoidettavakseni. Myös toimiston kulunvalvonta on vastuullani ja siihen liittyviä päivityksiä on myös tälle maanantaille työn alla. Näitä töitä hoitaessa joutuu samalla keskustelemaan puhelimessa asukkaiden ja huollon kanssa. Välillä tulee aika sekava olo, kun ei meinaa muistaa omaa rooliaan eri tehtävien hoidossa. Kello on kahvitauko, joka usein käytetään epäviralliseen palaverin pitoon. Kukin tuo esille itseään vaivaavia asioita, jos sellaisia on, ja niitä sitten yhdessä pohditaan auki. Erittäin hyödyllistä. Usein kuitenkin voidaan työasiat hetkeksi unohtaa ja jutella niitä näitä. Kahvitauon jälkeen lähdemme usein asunto- ja kiinteistötarkastuksille ja muille toimiston ulkopuolisille asioille. Tapaamme edustajia, yhteistyökumppaneita, pidämme omia kokouksia ja niin edelleen. Tänään lähdin tarkastamaan asuntoa Kaurakujalle. Otin kameran mukaani, koska siivoamattomat tai vastoin ohjeitamme siivotut asunnot laskutetaan ja laiminlyöntien dokumentoimiseen käytetään valokuvia. Palasin toimistolle kello ja siirsin kuvat kovalevylle talteen odottamaan laskun muodostamista ja tulostusta. Lisätyönä tuli vielä yllättäen Sammonkatu 24 rakennustyömaakameran asennukseen liittyvät asiat. Tarkoitus on laittaa Internet- illemme näkyviin videokuvaa koko rakentamisen ajalta. Sivujen ylläpito on Helsingissä ja tekninen tuki kameralle täällä Mikkelissä, joten taas on löydettävä osaavat henkilöt tekemään työt. Toimin linkkinä neljän yhtiön välillä! Aika kuluu nopeasti ja yllättäen huomaan, että kello on jo lähes Paljon asioita jää kesken, mutta monia sai myös liikkeelle. Kello leimaan itseni ulos ja totean, että on yhtä pimeää kuin töihin tullessa. Kokemuksen myötä suhtautuminen isännöitsijän työhön on muotoutunut ja työasiat eivät enää seuraa kotiin, vaan on aikaa omille harrastuksille ja vaimon kanssa elämiseen. Samalla alalla kun olemme, niin kyllä työasiat tulevat joskus puheeksi illalla, mutta eivät onneksi kovin usein! Meidän oletetaan olevan riitojen selvittäjiä ja erotuomareita asukkaiden keskinäisissä riidoissa. Monet luulevat, että olemme ikään kuin viranomaisia, joilla on valtuuksia ja oikeuksia mitä erikoisimpiin ratkaisuihin. Mutta siis ei ole. Olemme kiinteistön omistajan, eli Mikalo Oy:n edustajia ja lain mukainen velvollisuutemme on ajatella aina osakeyhtiön parasta. Tässä tulee helposti ristiriitaa, koska meiltä edellytetään myös, että huolehdimme asukasviihtyvyydestä kiinteistöissä. Välillä tuntuu, että: mahdoton yhtälö toteuttaa. Täytyy myös pitää huolto asukkaiden yhdenvertaisesta kohtelusta.

9 mikalo-asukaslehti Henkisesti raskasta on käydä asunnossa, jossa näkee, että asukkaan elämänhallinta on ajat sitten lähtenyt ja kukaan ei auta. Sosiaalitoimi on aivan ylikuormitettu ja poliittiset päättäjät eivät edes käsitä millaista elämää heidän kuntalaisensa elävät. Ei ole rahaa, ei tietoa, ei halua puuttua asioihin. Ikävää, mutta totta. Oman isännöitsijän työurani aikana olen tehnyt havainnon, että asumisen ongelmat ovat lisääntyneet muutaman viime vuoden aikana jyrkästi. TÄYTYY muistaa, että suurin osa asukkaistamme on aivan tavallisia työssäkäyviä, mukavia ihmisiä, mutta häiriöitä aiheuttava joukko on erittäin työllistävä ja kanssaihmisiä terrorisoiva. Eivätkä ongelmat ole ainoastaan meidän yhtiössämme, vaan niin sanotulla yksityissektorilla on aivan samoja asioita edessä päivittäin. Meidän asunnoissamme asuu 10 % Mikkelin asukkaista, joten lukumäärällisesti ikäviä asioita tulee hoidettaviksi aika paljon enemmän yksityispuoleen verrattuna. Kaikesta huolimatta mukavien ihmisten kanssa on mukavaa toimia ja tehdä työtä kaikkien parhaaksi. Isännöitsijän työ on erittäin haastavaa ja vaatii osaamista talouden hoitamisesta ja teknisten asioiden tietämystä sekä kykyä hakea oikeat osaajat erilaisiin tilanteisiin. Sosiaalisen alan koulutusta meillä ei ole kenelläkään, vaikka nykyisin joudumme yhä enemmän tekemisiin henkilöiden kanssa, joiden ongelmat eivät ole vuokranantajalle kuuluvia. Päätyömme on hoitaa kiinteistöjä ja niissä olevia asuntoja niin, että niiden arvo säilyy ja että asunnoista saadaan kaikki neliöt hyötykäyttöön, eli vuokralle. Tapio Lankinen isännöitsijä AIT, FMA Jos virsu luistaa Kiinteistön omistaja on lain mukaan vastuussa kiinteistön piha-alueen ja kiinteistön edessä kulkevan jalkakäytävän kunnosta. Tältä osin vastuut vaihtelevat kunnittain. Mikkelissä noudatetaan kuntaliiton tekemää ohjeistusta, jonka mukaan kevyenliikenteen väyläksi merkattu väylä on kunnan vastuulla, mutta vain jalankulkuun tarkoitettu väylän kunnosta huolehtii tontin omistaja tai tontin vuokraaja. Mikalo Oy on tehnyt sopimukset paikallisten huoltoyhtiöiden kanssa lumien koneellisesta poistosta ja kulkuväylien hiekoituksesta. Joka paikkaan ei koneella pääse ja ne alueet hoidetaan huoltomme toimesta niin sanottuna käsilumityönä ja käsin hiekoituk- sena. Kesää ei hiekoittamalla saada aikaiseksi. Hiekoituksesta huolimatta pihoihin jää aina kohtia, joissa huolellisestikin kävelemällä saattaa liukastua. Mikäli liukastuminen tapahtuu ja syntyy henkilö- tai omaisuusvahinkoja on toimittava näin: 1. pyydä apua paikalla olevilta ihmisiltä, varsinkin jos tunnet että kaatuessa sait raajavammoja, liiku mahdollisimman vähän, pyydä tarvittaessa auttajia soittamaan, tai soita itse, hätäkeskukseen. 2. ota todistajien tietoja muistiin. Nimi ja puhelinnumero vähintään. 3. heti kun mahdollista ilmoita vahingosta Mikalo Oy:n edustajalle huoltoon tai toimistolle. Voit myös pyytää todistajia / auttajia ilmoittamaan asiasta. kiinteistön omistajalla on oltava mahdollisuus tarkastaa liukastumispaikka mahdollisimman pian, eli heti. Jos kaatumisesta aiheutuu korvattavia vahinkoja, on korvausvaatimus osoitettava Mikalo Oy:lle kirjallisesti. Vaatimuksesta tulee ilmetä vahingon laatu, syntyneiden kustannusten määrä, kuitit kuluista, todistajien nimet ja puhelinnumerot. Lisäksi täytetään isännöitsijän avustuksella vakuutusyhtiön lomake tapahtuneesta. Vältä liukastuminen Kenkien valinta ja kävelyreitin valinta ovat tärkeimmät keinot estää kaatuminen. Korkkareissa ja sileäpohjaisilla sisäkengillä on suuri vaara liukastua talvisissa olosuhteissa. Kenkiin voi ostaa erilaisia liukumista estäviä irrotettavia lisänastoja. Suuri merkitys on varovaisella kävelytavalla, jossa huomioidaan mahdollinen liukkaus. Jos, edessä oleva kadun tai pihan osa näyttää liukkaalta, kannattaa se kiertää ja välttää turha kaatumisriski. On myös syytä tiedostaa oma kunto- ja taitotaso. On myös syytä tiedostaa oma kuntoja taitotaso, eikä mennä kävelemään liukkaalle. Nimittäin, jos tasapainon pitäminen on hankalaa jo sisätiloissa, ei se parane ulos mennessä. Enkä tarkoita mahdollista itse aiheutettua tasapainon huonontumista, vaan esimerkiksi sairaudesta tai iästä johtuvaa oman kehon hallinnan huonontumista. Tapio Lankinen isännöitsijä AIT, FMA

10 10 mikalo-asukaslehti Roskat saavat Ritva Nurmen käsissä uuden elämän Ritva Nurmi on muovannut ympäriltään löytyvistä esineistä aina omansa näköisiä. Luonnon hiomista oksista ja muista aarteista syntyi jo nuorena asetelmia. Sittemmin halosta tippunut erikoinen tuohikappale sai hänet maalamaan tuohen muotojen pohjalta maisemia. Hylätyistä tumpuista tauluiksi Varsinaisen sysäyksen kierrätystaiteen tekemiseen hän sai vuosituhannen vaihteessa. Nurmi asui koulun vieressä Kirkkonummella, missä hän keräsi ulkoroskiksesta talteen parittomiksi jääneet koululaisten sormikkaat ja sukat. Niistä syntyi erilaisia maisematauluja, jotka innoittivat laajentamaan harrastusta. Ensiksi tekstiilimateriaalit viehättivät ja materiaaleina toimivat purkulangat ja rikkoutuneet pitsit. Sittemmin materiaalien kirjo on muuttunut moninaiseksi. Tutut ihmiset alkoivat tuoda esimerkiksi vanhoja poisheitettyjä moppeja ja lopulta aloin näkemään melkein kaikessa poisheitettävässä aineksia taiteeksi. Hyviä materiaaleja ovat esimerkiksi pullot ja kanisterit, joita verhoilemalla moni teos on syntynyt. Muovipulloista olen tehnyt enkeleitä ja tonttuja. Nykyisin muovipullot ovat niin pehmeää materiaalia, että niitä on helppo muokata, Nurmi kertoo. Kyyhkylän navetasta satunäyttelytila Vuonna 2001 Nurmi alkoi taiteilla Mikkelissä, jossa hovihankkija toi hänelle erilaisia roskamateriaaleja. Materiaaleihin lukeutuu nykyisin esimerkiksi muovihansikkaita, rikkinäisiä leluja, vanhoja pyöräilykypäriä, juomatölkkien klipsejä, maitotölkkejä, moppeja, harjoja ja kaikkea muuta mitä ikinä kuvitella saattaa. Nurmi ei ole asettanut mitään rajoitteita sille, mitä materiaaleja käyttää taiteeseensa. Nurmen teoksista syntyi Mikkeliin tultua näyttely Kyyhkylän navettaan. Navetassa ja sen ympäristössä on käynyt jo vuosia ihmisiä ihastelemassa ja innostumassa taiteilijan oivalluksista. Erikoisilla taideotuksilla on myös omaperäisiä nimiä, jotka saavat mielikuvituksen laukkaamaan. Taide, mitä teen, on eräänlainen satumaailma, jossa hylätyt asiat heräävät henkiin ja saavat uuden elämän. Toivon, että saan ihmiset tämän satumaailman nähtyään ajat- Muovipussit taipuvat moneksi. telemaan uudelleen, mitä kaikkea olisi mahdollista hyödyntää uudelleen. Moni lapsi on etenkin ilmoittanut töitäni nähtyään, että he alkavat tehdä roskis-taidetta ja pistävät näyttelyn pystyyn. Lapsilla on loputon mielikuvitus ja omien lastenlasteni kanssa teemme myös usein kierrätysmateriaaleista uusia asioita. Vaatteet ovat aatteet Hylätty tai toisten silmissä kelvoton materiaali taipuu taiteen lisäksi Nurmen käsissä myös esimerkiksi vaatteiksi. Olen vaatteissanikin hyödyntänyt juomatölkkien klipsejä ja korjannut vanhoista virkatuista peitoista ajan syömät reiät niin,

11 mikalo-asukaslehti että niistä on syntynyt takkeja ja hattuja. Itse tekemät vaatteet herättävät usein huomiota ja ihmiset tulevat herkästi juttelemaan. Aikuiset miehetkin tulevat välillä kehumaan, kuinka hienoja vaatteet ovat. En pelkää näyttää erikoiselta, vaan antaa esimerkkiä, että jokainen saa olla sellainen kuin on. Luonto inspiraation lähteenä Nurmen kierrätysintoon vaikuttaa tärkeä suhde luontoon. Hän käy hakemassa voimaa luonnon parista viettämällä siellä paljon aikaa. Tuohimaalaus opetti käyttämään muotoja ja luonnonmaisemissa esiintyvät värit ovat inspiroineet värienkäytössä. Etenkin talven herkkä, vaalea ja puhdas värimaailma viehättää. Nurmi kertoo halustaan jatkaa taiteilua niin kauan kuin vain kunto kestää. Taiteilu on mukavaa ja terapeuttista vieden mukanaan. Oma koti ja näyttelytilat alkavat olla jo melko täysiä vuosien taiteilusta, joten osan teoksista Nurmi on antanut lahjoiksi ystävilleen ja vanhustyöhön. heta heiskanen Helppoja vinkkejä kierrätykseen Tee itse helposti Maitopurkeista voi koristella monenlaisia säilytysasioita Vanhoista ja rikkoontuneista vaatteista voi leikata kuteita ja virkata kuteet isolla virkkuukoukulla matoiksi tai koreiksi Vinyylilevyistä syntyy kelloja lisäämällä niihin kellokoneisto Lasipurkeista saa näppäriä ja kauniita säilytyspurkkeja, jos niihin maalaa liitumaalilla etikettipinnan Tuohimaailmat innoittivat tarkastelemaan maailmaa uudella tavalla. Kierrätä fiksusti Ekotorille voi kierrättää isompiakin elektronisia laitteita ja huonekaluja: Netcycler-palvelussa voi vaihtaa tarpeettoman tavaran tarpeelliseen: / Vaatteita voi kierrättää perinteisten kirpputorien lisäksi vaatekeräyslaatikkojen avulla. Graanin liikekeskuksen yhteydessä on vaatekeräyslaatikkoja. Tiskiharjat ja pyöräilykypärä ovat taipuneet veikeäksi ötökäksi. Nämä henkarit saavat hymyilemään pilvisempänäkin päivänä Näyttävä riikinkukko syntyi rikkoontuneista haravoista.

12 12 mikalo-asukaslehti ASUKASTOIMIKUNNAT Kesänviettoa Nuijamiestenkatu 22 24:n pihalla! Runsaasti asukkaita kertyi majalle ja keinulle juhlimaan tulevaa Juhannusta. Grillattiin makkaraa ja nautittiin maukkaat kahvit suurien munkkien kera. Kesäpäivää vietettiin seurustellen ja laulaen. Kesäiltaan kaikui taas tutut rakkauslaulut Ja kaikki oli ihanasti rempallaan.. Tilaisuuden järjestivät asukastoimikunnan Anja ja Ritva sekä hyvät naapurit. Anja Liimatainen

13 mikalo-asukaslehti Nuijamiehen Ella Valanta inspiroi Juuri 90 vuotta täyttänyt, Mikkelin maalaiskunnan puolella syntynyt Ella Valanta on asunut Nuijamiestenkadulla yhtäjaksoisesti jo 54 vuotta. Ja nykyisessä asunnossakin 48 vuotta. Sinä aikana moni asia on muuttunut niin Suomen yhteiskunnassa, Mikkelissä kuin Nuijamiesten talossakin. nuoruudessa PikkuLoTTAnA ja LoT- TAnA Ella Valanta toimi esimerkiksi esikunnassa, puhelinpiirissä, teki sukuselvityksiä evakoille ja saneli lääkärien diagnooseja. Muistoissa ne näyttäytyvät nyt kiireisenä yhdessä tekemisen aikana. Ennen siviilityötä hän veti lottapuvun päälle ja jakoi aamuteetä kasarmilla. Töiden päätyttyä hän kiiruhti vielä auttamaan sotilaita. Välillä piti juosta pommisuojaan. Talvisin sirpalesuojana toimi valkoinen tyynyliina ja lakana, sillä eiväthän ne erottuneet lumisesta ympäristöstä. Toisina päivinä Marski tervehti juhlavasti meitä lottapukuisia naisia. Kerran Marsalkka kysyi siskoltani Laitisen kulmalla, minne lotta on niin aikaisin menossa. Sisko vastasi tuolloin, että aamuteetä sotilaille keittämään. SodASSA PALoi huomattava määrä asuntoja, ja pula taloista oli kova. Hän muistaa tarkasti muuttonsa Nuijamiestenkadulle 13. lokakuuta 1958, sillä tuolloin hänen 11-vuotias poikansa odotti kiivaasti neljän päivän päästä häämöttäviä syntymäpäiviään ja epäili, ehtisivätkö he niitä viettää muuton keskellä lainkaan. Asuimme perheeni kanssa ensin Jääkärinkadulla, jossa oli vain yksi huone ja keittiö, eikä lämmintä vettä tai sähköä. Kun olin kaupungilla töissä toimistovirkailijana, kaupunginjohtaja Häyrinen järjesti Nuijamiestenkadulta nykyisen asunnon naapurista kaksion, johon seitsenhenkinen perheeni muutti. Vuonna 1964 muutimme sitten tähän asuntoon, jossa on kolme huonetta ja keittiö. Asunnon mukavuudet ja palvelut ovat vaihdelleet kovasti. Alkuaikoina Nuijamiehenkadulla sähköhella ja kylpyhuoneen kylpyvanna tuntuivat todella suurelta helpotukselta arjen sujuvuuden kannalta. Siihen aikaan naapurusto oli täynnä lapsia. Alkuun jännitti, miten saa omat lapset pysymään pois nurmikoilta. Kaupat ja muutkin palvelut ovat vuosien varrella muuttuneet. Suur-Savon ja työväen kaupat sijaitsivat ennen lähellä, samoin lähellä olivat kirjakauppa, leipomo, liiviliike ja rautakauppa. Nykyisin omat lapset ovat jo itsekin varttuneita, eikä tarvitse huolehtia, että he häiritsi- Yhdeksänkymppisellä Valannalla on helakka nauru ja nuorekkaat jutut. Hänen viihtyisässä kodissaan kirjahylly on täynnä mielenkiintoisia historiallisia opuksia ja pöydässä kukoistavia kukkia. sivät talonmiehiä. Lapset järjestivät hiljattain mukavat 90-vuotissyntymäjuhlat Elomaan talolle, jonne sukua kerääntyi 60 henkilöä. Musikaaliset lapset ja lapsenlapset esittivät musiikkiohjelmaa omasta takaa. Olen pitkäikäisestä suvusta ja sukuni vanhin on nyt 99 vuotta vanha. Josko ainakin niin vanhaksi eläisin itsekin. Ainoa isompi häiriö on vain tämän kuulon kanssa, jota harmittelen. Lauloin vuosia kirkkokuorossa ja Laulusiskoissa sekä tykkäisin käydä konserteissa ja teatterissa. Kuulokoje ei ole kuitenkaan viimeisen kolmen vuoden aikana asettunut niin, että esityksissä voisi käydä. Sen suhteen pidän kuitenkin toivoa yllä, ehkäpä laite saadaan vielä toimimaan paremmin. Myös asukastoimikunta on ollut aktiivinen läpi vuosien, vaikkakin viimeisten kuukausien aikana toiminta on loppunut kokonaan. Kahvituksia ja joulupuurojuhlaa asukastoimikunta on järjestänyt. Olisihan se mukava, jos jatkajia siihen vielä löytyisi. heta heiskanen

14 14 mikalo-asukaslehti HUONEISTON MUUTTOSIIVOUS Huoneiston muuttosiivous tulee tehdä huoneistosta muuttaessa ennen avainten luovuttamista. Siivous tehdään siten, että uusi vuokralainen voi ottaa huoneiston siivouksetta käyttöön. Mikäli muuttosiivous laiminlyödään, on vuokranantajalla oikeus laskuttaa siitä vuokralaista erikseen kulloinkin voimassa olevan siivoustyötä koskevan hinnaston mukaan. Keittiö jää/yhdistelmäkaapin sulatus huolellisesti, etteivät vedet valu lattialle lieden ja jääkaapin pesu sisä- ja ulkopuolelta sekä niiden taustojen puhdistus keittiökaapistojen puhdistus sisä- ja ulkopuolelta ilmanvaihtoventtiilien puhdistus, liesikuvun suodattimen puhdistus Kylpyhuone, sauna ja WC WC-istuimen, ammeen ja käsienpesualtaan puhdistus lattiakaivon puhdistus saunan lauteiden pesu ilmanvaihtoventtiilien puhdistus Kaikki huoneet korvausilmanventtiilien ja pattereiden taustojen puhdistus kiintokaapistojen puhdistus sisä- ja ulkopuolelta Huoneiston kaikki lattiapinnat tulee imuroida ja pestä sekä tahrat ovista ja seinistä tulee poistaa. Huoneisto, varastokoppi ja kylmäkellari tulee tyhjentää huolellisesti kaikista tavaroista. Myös ikkunat täytyy pestä (ainakin sisäpuolelta) ja parveke tulee siistiä. Käytöstä poistettuja huonekaluja, televisioita, jääkaappeja, akkuja ym. suuria tavaroita ei missään tapauksessa saa viedä talon jäteasemalle, vaan ne on toimitettava suoraan kaatopaikalle! Autoja, polkupyöriä ja harrastusvälineitä ei tule jättää kiinteistön alueelle / tiloihin. Mikäli laiminlyöntiä mainituissa asioissa havaitaan, laskutetaan taloyhtiölle aiheutuneet ylimääräiset kustannukset muuttajalta sellaisenaan! Muuton jälkeen tehdään huoneiston tarkastus, jossa todetaan huoneiston kunto ja siisteys. Asukkaan on mahdollisuuksien mukaan oltava tarkastuksessa mukana. Mikäli tarkastuksessa ei havaita puutteita tai vikoja, vakuusmaksu palautetaan vuokrasopimuksen ehtojen mukaisesti. Asumisesta ja huoneiston iästä johtuva normaali kuluminen otetaan tarkastuksessa huomioon. On kuitenkin muistettava, että kulunut ja likainen pinta ovat eri asioita. Muuttosiivous on tervetulotoivotus uudelle asukkaalle! CLEANING OF THE APARTMENT WHEN MOVING AWAY Cleaning of the apartment when moving away must be done before handing back the keys to the apartment. Cleaning in this context means such a degree of cleaning that the new tenant can move in without needing to do any cleaning. If the tenant moving away defaults on cleaning the apartment before moving away, the lessor shall have the right to bill that tenant separately for the cleaning work based on the currently valid price list for cleaning work. Kitchen Carefully thaw the refrigerator/freezer unit so that no water gets onto the floor Clean cooker and refrigerator (inside and outside) and clean the wall behind these Clean the kitchen cupboards inside and outside Clean the ventilation valves and the cooker hood filter Bathroom, sauna, and toilet Clean the toilet seat, bath, and hand basin Clean the loor drain Wash the sauna benches Clean the ventilation valves All rooms Clean the replacement air valves and wall behind radiators All of the floor areas of the apartment must be vacuumed and washed, and stains must be wiped away from the doors and walls. The apartment, storage compartment, and the refrigerated cellar need to be thoroughly emptied. The windows must be washed (at least from the inside) and the balcony must be tidied. Under no circumstances may discarded furniture, televisions, refrigerators, car batteries, and other such items be disposed of by leaving them at the building s waste-collection point. These kinds of items must be taken to the municipal waste-collection station! Vehicles, bicycles, and leisure-time equipment must not be left within the area covered by the real estate property nor in its facilities. In cases of defaulting in regard to the said matters, any extra costs incurred by the housing company will be collected from the person(s) in question! Once the apartment has been vacated, an inspection will be conducted to determine the state and tidiness of the apartment. Where possible, the resident leaving the apartment will participate in the inspection. If no shortcomings or faults are noted in the inspection, the rent security payment will be refunded in accordance with the conditions of the tenancy agreement. The normal wear and tear resulting from living and the age of the apartment will be taken into consideration in the course of the inspection. However, it should always be borne in mind that a worn surface and a dirty surface are two different things. The moving-away cleaning serves as a welcoming greeting to the new residents!

15 mikalo-asukaslehti Wanha Talo, joka on osa vanhaa Mikkeliä edustavaa Pulkkisen kulmaa osoitteessa Savilahdenkatu 12. Mihin mennä talvisessa Mikkelissä? Lähimatkailu piristää, eikä käy kukkaron päälle. Tässä muutama testattu vinkki, jonka voi toteuttaa talvella. Tekisikö mielesi kylpylälomalle, mutta aika ei riitä, eikä joulun jälkeen ole ylimääräistä nappulaa ja kaupungin molemmat uimahallit on jo niin nähty? Lauantaisin voit mennä Kyyhkylän kylpyläosastolle uimaan tai osallistumaan vesijumppaan (kurkkaa tähän lisätietoja). Kyyhkylästä voi varata myös erilaisia yrttiporekylpyjä tai hierontoja. Puolipäiväretken voi tehdä myös Anttolanhoviin, sillä torstaisin uimaan pääsee 3 eurolla klo välillä. Mieli haikailee Tallinnan idyllisiin kahviloihin? Oletko jo käynyt kahvilla tai teellä Tertin meijerikahvilassa? Tunnelma vetää vertoja keskieurooppalaisille paikoille ja muutaman kilometrin reissu irrottaa hyvin omasta arjesta. Uusia kahviloita löytyy myös Wanhasta Talosta, missä saa suomalaisesta lampaanvillasta Hiirolassa valmistetuista langoista samalla väriterapiaa tai voi ihastella maailmalla pientuottajien valmistamia käsitöitä. Moderneissakin ympäristöissä on monelle uusia kahvila-lounasravintolatuttavuuksia. Mikkelin ammattikorkeakoulun Dexissä voi saada tuulahduksen opiskelijaelämästä ja toisella puolella Sammonkatua uutuuttaan kiiltelevässä Tuma-rakennuksessa palvelee kaupungin uusin Rami. Monelta on saattanut jäädä välistä vanhassa viljamakasiinissa toimivan Suur-Savon Tertin kartanon päärakennus. museon. Idyllinen paikka tarjoaa piipahduksen muinaisiin tunnelmiin omassa maakunnassa. Päivittäiset tapahtumavinkit löytyvät kätevästi paitsi lehtien ja radion menovinkeistä myös netistä osoitteesta mikkelinyt.fi Tapahtumavinkkejä tammikuulle: Työväen Näyttämöpäivät tammikuuta 2013.

16 16 mikalo-asukaslehti Ilmakuva koko alueesta. Mitä tehdä Mikkelissä Tornimäki Sarja erilaisista harrastusmahdollisuuksista jatkuu. Nyt esittelen laskettelun ja nimenomaan laskettelun täällä kotisuomessa, Mikkelissä. Meillähän on täällä hyvin hoidettuna talviurheilukeskuksena mainetta saanut laskettelukeskus Tornimäki. Korkeutta ei ole tuntureihin tai Alppeihin verrattuna kovin paljon, mutta kyllä Tornitunturin laelta ihan kunnon vauhdit saa ja varsinkin toistoja tulee paljon. Tornimäen historia laskettelun osalta on alkanut vuonna Mikkelin kaupungin omistuksessa oleva, tyypillinen Etelä-Savon maisemaan kuuluva mäki, keksittiin valjastaa urheilukäyttöön. Mäelle rakennettiin ankkurihissi, jolla pystyi vetämään slalom- harrastajia molemmilta puolelta rinnettä. Toinen puoli mäestä laskeutui läheisen, Saimaaseen yhteydessä olevan Mustaselän jäälle ja toinen puoli keskuksen päärakennuksen eteen. Saimaan läheisyys mahdollisti ja mahdollistaa edelleen alueella olevan latuverkon yhdistämisen Mikkeliä ympäröivään laajaan latuverkkoon, jolloin Tornimäeltä on mahdollista hiihtää useiden kymmenien kilometrien pituisia lenkkejä vaihtuvissa maisemissa ja vaihtelevissa maasto-olosuhteissa. Latuverkko ylettää kuuluisalle Kalevankankaan urheilualueelle saakka. Myös moottorikelkkasafareita on helppo järjestää jääalueita hyödyntäen. Mäen päälle rakennettiin 70 -luvulla hyppytorni, josta kaikkein rohkeimmat leiskauttivat muutaman kymmenen metrin pituisia hyppyjä. Nyt torni ei ole enää käytössä, vaan seisoo mäen laella suunta kohti käytöstä poistettua rinteen osaa. Entinen alastulorinne kasvaa matalaa risukkoa. Lasketteluharrastuksen suosio on mahdollistanut keskuksen toiminnan jatkumisen jo yli 40 vuotta. Mikkelin kaupunki myi keskuksen suksihuolto-, vuokraustoiminnat ja osan kalustosta nykyiselle yrittäjälle Keijo Andersenille Keijo, eli Keke, Andersin oli tullut Mikkeliin 1982 autokoulunopettajaksi ja myöhemmin autokouluyrittäjäksi. Yritystaustansa takia hän otti riskin ja uskalsi rohkeasti vaihtaa alaa, kun hänelle alueen ylläpitoa tarjottiin. Aluksi hän toimi kaupungin vuokralaisena, mutta vuonna 2009 kaupunki myi kiinteistöt, rinne- ja lumetustekniikan SkiTornimäki Oy:lle, joka on siis nykyisen toimijan nimi. Keke kertoi vuosien olleen vaihtelevat. Välillä laskettelun suosio oli aika alamaissa, mutta uusien lajien ja muuttuneiden varusteiden myötä suosio on lähtenyt uuteen nousuun. Keke pitää ihmisten kanssa touhuamisesta. Rinneyrittäjän täytyykin nauttia alan rennosta ilmapiiristä. Työssä tapaa paljon ihmisiä ja saa olla ulkona. Alueella on tapahtunut runsaasti kehitystä ja tulee tapahtumaan jatkossakin. Aloilleen ei voi koskaan jäädä ja täytyy olla valmis kehittymään ja pitää aistit

17 mikalo-asukaslehti auki uusille trendeille. Keijo Andersin toivottaa kaikki jo lajin parissa touhuavat ja myös uudet lajiin vielä tutustumattomat tulemaan tornimäelle ja nauttimaan mukavasta talvisesta harrastuksesta. Tarjolla on hyvin hoidetut rinteet, siisti kahvila, hyvää palvelua ja mukavaa harrastusseuraa. Tervetuloa! Laskettelu harrastuksena on varsinkin nuorison suosiossa. Tornimäelläkin on asia huomioitu varaamalla päärinteestä osa hyppyreille, reileille ja muille maallikon silmissä oudoilta näyttäville rakenteille, joista nuoret ja uhmakkaat laskevat kuin vesi hanhen selästä. Mikkelistäkin on maailman tietoisuuteen noussut muutama kansainvälisesti tunnettu lumilautailija, kuten Janne Lipsanen, jonka meriitteihin kuuluu lautailufilmien tekeminen ja muu alan touhu. Hän on kaikille asiaan vihkiytyneille tuttu nimi. Laskettelun puolelta on mainetta niittänyt Riitta Pitkänen, joka aikoinaan kiersi maailmaa osallistuen pujottelun maailmacupiin saavuttaen 1999 Vailin MM-pujottelussa viidennen sijan. Nykyisin nuorisoa on niin paljon päivittäin rinteissä, että on vain ajan kysymys milloin sieltä taas nousee joku nimi maailman kärkeen. Sujuvan pääsyn rinteeseen takaa kaksi hissiä, joista sompahissi kuljettaa temppuilijat ja ankkurihissi meidät vähän vähemmän temppuilevat. Päärinteen korkeus on noin 60 ja pituus noin 500 metriä ja mukavan jyrkkä, jotta siinä saa kunnon vauhdit. Rinteen muotoilu on toteutettu niin, että lähinnä temppurataa oleva alue sisältää kumpareita. Jos, antaa vauhdin kasvaa ilman mutkittelua, sukset nousevat helposti irti lumen pinnasta. Lähinnä hissiä oleva alue soveltuu pujotteluharrastajille ja MH Alppi Ski Team ry:n nuoriso harjoittelee siellä lähes päivittäin, valmistautuen isompien tunturien rinteillä pidettäviin kisoihin. Kolmantena rinteenä on niin sanottu Banaani-rinne. Alueella ei kasva banaanipuita, mutta nimi on vakiintunut radan muodon vuoksi. Ylhäältä katsottuna se muistuttaa tasolla olevaa banaania. Tämä rinne soveltuu laskettelun opetteluun. Profiili on sopivan loiva, jotta nykysuksilla tapahtuva curvailu onnistuu vauhdin kasvamatta liikaa. Tornimäellä toimii myös laskettelukoulu, jonka opettajat ovat saaneet oppinsa Rukan ja muiden jättikeskusten rinteillä. Neljäs ja ehkä tärkein rinne on lasten rinne, jossa ylösveto tapahtuu turvallisella naruhissillä. Rinne on mielestäni tärkein siksi, että siellä tuleva laskettelija joko innostuu lajiin, tai alkaa harrastaa jotain muuta. On mukava käydä pojan pojan kanssa naruhissirinteessä ja nähdä kuinka kehitystä tapahtuu joka reissulla. Rinne on loiva ja takaa sen ettei vauhti pääse kasvamaan liian suureksi, vaikka käännökset olisivat vielä niin sanotusti hakusessa. Alueella on myös pulkkamäki, jos perheen mukana on suksille, Yrittäjä Keijo, Keke, Andersin vuokrasuksivalikoiman edessä. Monitoimimies Jouni Hyle huoltamassa suksia. Suksihuolto tai laudoille haluamattomia, mutta tykkäävät lumessa peuhaamisesta. Lasketteluharrastus on välineurheilua. Tarvittavat välineet ovat: laskettelusukset, monot ja kypärä. Ei kuullosta paljolta. Kuten kaikkiin harrastuksiin saa tähänkin uppoamaan rahaa vaikka kuinka paljon. Jos, pitää kohtuuden mielessään, niin pienellä sijoituksella pääsee harrastukseen kiinni. Kokeillakseen ei tarvitse ostaa mitään. Kaikki laskettelukeskukset vuokraavat välineitä suhteellisen edullisesti. Jos ei ole koskaan lajia harrastanut kannattaa joko ottaa opetustunteja, tai pyytää enemmän harrastaneelta kaverilta apua. Perusasiat, kuten rinnesäännöt, voi opettaa kuka vaan, mutta jotta lajista saa kaiken irti suosittelen ammattiopettajaa. Rinnesääntöjen opettelu ja noudattaminen on aivan ensisijainen asia. Vauhdin hurma ja

18 18 mikalo-asukaslehti omien taitojen yliarviointi voi johtaa vakaviin onnettomuuksiin. On myös hyvä muistaa, että alkoholi ja laskettelu eivät sovi yhteen. nyt käytössä olevat lasketteluvälineet ja tekniikat ovat muuttuneet lukujen tyylistä. Takavuosina puhuttiin slalomista. Lasketteluun käytettiin aika pitkiä suksia jolloin 180 cm:n pituinen henkilö laittoi monoihinsa yli kaksimetriset sukset. Niillä sitten mentiin rinteitä alas ja käännökset olivat jyrkkiä ja samalla vauhti putosi roimasti. Nyt suositaan Curving- mallisia, lyhyitä suksia ja sama 180 cm harrastaja käyttää 160 cm:n pituisia, tiimalasin muotoisia suksia. Niillä käännökset tehdään polvilla ja alavartalolla sulavasti kurvaillen. Rintamasuunta pysyy koko ajan alarinteen suuntaan. Meno on vauhdikasta, mutta lyhyet sukset on helppo hallita ja vauhdin saa nopeasti pois, jolloin turvallisuus lisääntyy. Kuten nimikin sanoo, nykysukset on tarkoitettu kurvailuun, suoraan laskiessa sukset alkavat väpättää ja meno on epämukavaa. Laskettelutyylin voi myös valita entisten ja lyhyiden suksien välimuotoon, eli suurpuikkareihin, jolloin varsinkin tuntureilla ja Keski-Euroopan pitkillä rinteillä laskettelu on helpompaa. Usean kilometrin pituisten rinteiden tiheärytminen kurvailu voi olla aika raskasta, mutta suurpuikkareilla voi välillä antaa mennä ihan suoraan. Myymälässä toimii lipunmyynti, varusteiden ja välineiden vuokraus- ja myynti ja varusteiden vaihtopörssi, joka mahdollistaa edellisvuonna ostettujen välineiden vaihtamisen uusiin todella edullisesti. Tämä on hieno palvelu, varsinkin lasten varusteiden osalta, kun kasvu aiheuttaa välineiden jatkuvaa päivittämistä. Myymälästä voi myös varata opetusaikoja Tilava, siisti kahvila kutsuu kaakaolle ja tuoreelle pullalle. Hinnoista ja aukioloajoista saa ajankohtaista tietoa Tornimäen Internet- ilta osoitteesta: Tapio Lankinen isännöitsijä AIT, FMA

19 mikalo-asukaslehti Roskisnalle muistuttaa kierrättämisen tärkeydestä Roskisnalle on Birgitta Wulffin luoma pehmoleluhahmo, joka esiintyy ja vierailee kaikkialla, missä sen sanomaa kaivataan. Kierrättämällä pidennämme tuotteiden elinkaarta ja opimme ymmärtämään, että uudet tavarat eivät aina ole välttämättömiä. Kulutusta järkeistämällä vähennämme myös kaatopaikoille menevän käyttökelpoisen jätteen määrää. Wulffille itselleen kierrätys on elämäntapa, joka on ollut itsestään selvä asia hänen koko ikänsä. Roskisnallena Wulff valaa uskoa lapsiin ja aikuisiin heidän vaikuttamismahdollisuuksistaan. Muutos lähtee yksilöistä. Koko elämäntapamme pitäisi muuttua tavarakeskeisestä elämäntavasta yhdessä olemisen ja kokemisen elämäntavaksi. Voimme päättää hymyillä vastaantulijoille ja olla ystävällisiä läheisillemme, jolloin hyvää mieltä ei tarvitse etsiä tavaroista. Silloin myös luonto kiittää. Roskisnalle opastaa ihmisiä erilaisissa tapahtumissa kierrättämään ja harkitsemaan kulutusta entistä tarkemmin. Kierrätetty tavara on usein yhtä käyttökelpoinen kuin uusi. Lapsille kannattaa ostaa käytettyjä vaatteita sekä leluja. Myös lelulainaamot ovat hyviä, jos sellaisia sattuu paikkakunnalla olemaan. Sellaisen voi toki itsekin perustaa tuttavapiirissä siten, että perheet vaihtavat vanhaa tavaraa keskenään. Roskisnalle rohkaisee myös käyttämään palveluita tavaran ostamisen sijaan. Ostopalvelujen lisäksi Roskisnalle kannustaa tavalliseen arkiseen puuhasteluun ja yhdessäoloon. Läheisilleen voi antaa lahjaksi vaikkapa siivousapua - siihen ovat kaikki tyytyväisiä! Heta Heiskanen Lapset laskettelemaan Tornimäelle Mikalo Oy tarjoaa vuokralaistemme lapsille (alle 11-vuotiaille) mahdollisuuden lasketteluun viikolla yhdeksän, eli Lippuja on rajallinen määrä ja ne ovat noudettavissa välisenä aikana. Lippu sisältää myös munkin + kaakaon. Laskettelulippuja on saatavissa joko varusteineen tai pelkästään hissilippuna. Lippuja on rajallinen määrä ja ne ovat noudettavissa välisenä aikana toimistoltamme. Toimistomme osoite on Maaherrankatu 44 ja aukioloaikamme on klo ja Tarjoamme makkaraa ja mehua Tornimäellä lauantaina 2.3. klo Tarjoilusta huolehtii Mikalo Oy:n henkilökunta. Asiasta tarkemmin Hannele Vehmanen, tai

20 20 mikalo-asukaslehti Arvan Muisto, voittokuva Lappeenranta Kättä päälle ja käsirahaa... Raviurheilu on Suomen suosituimpia urheilulajeja, vuosittain raveissa käy ihmistä. Lisäksi raveja seurataan etäpelipaikoissa sekä nykyään yhä kasvavassa määrin Internetissä. Mikkelissä raviurheilulla on aina ollut erityinen asema kaupungin urheilutarjonnassa. Ei vähiten legendaarisen toimitusjohtaja Jaakko Laitisen käden jäljiltä, Pro Mikkeli mitalin saaja vuodelta 2001 ja valinta Vuoden Mikkeliläiseksi vuonna Hänen luotua radasta Eugen Pylvänäisen kanssa maailmankuulun raviratojen Alma Atan, yksiselitteisesti maailman nopeimman kaviouran vielä tänäkin päivänä, ei ole vaikea yhtyä näihin näkemyksiin. Jaskan luomus, perinteinen St Michel ajo aina heinäkuussa on takuuvarma suuren yleisön vetonaula vuodesta toiseen. mikkelin kolmannet kuninkuusravit 2012 onnistuivat loistavasti, sen takasivat kävijää. Normaalina St Michel vii- konloppuna lähes ihmistä saapuu kaupunkiin tuoden elintärkeitä turistieuroja maakunnan matkailulle ja elinkeinoelämälle. Etelä-Savossa on aina ollut poikkeuksellisen hyvin pärjänneitä hevosia sekä hevosihmisiä. Mainittakoon tässä Laitisten tallin ikäluokkahevoset jo 70-luvulta, Ahokkaan Jukan Ebony Eyes, Juvan suunnalta Liimataisen Matin ravikuningatar Uja, ravikuningas Patrikin takaa Seppo Suuronen, häneltä viimeisin työnäyte vuoden 2011 ravikuningas Villihotti sekä lukemattomat muut arvostetut huippunimet. Mikkelissä raviurheilulla on aina ollut erityinen asema kaupungin urheilu- tarjonnassa. Mäntyharjulla vaikuttaa Suomen tämän hetken ylivertainen valmentajakuningatar Kati Lindsberg, jo 1980-luvulla menestyneen Alpo Paasosen tallin jatkajana. Listaan kun lisätään vielä Viisterät, Valentinit ja Riipisen Risto, saa Mikkelin seudun tasosta raviurheilun osaajina Suomessa oikean ja arvoisensa kuvan usean vuosikymmenen ajalta. Ensimmäinen mieleen painunut ravimuistoni on Mikkelin heinäkuun illasta 1977, jolloin eräs Charme Asserdal juoksi Euroopan ennätyksen 4-vuotiaana tammana km-ajan ollessa 1.13,9. Vuoden 1979 kuninkuusravit on myös jäänyt mieleeni vesisateineen, joissa Kausalan Cassiuksen Kaarlo Partasen Vieteri hävisi ravikuninkuuden Pentti Savolaisen liinakko-ori Vekselille. Kolmas mieleen painunut tapahtuma oli heinäkuussa Tuolloin Ponsse-mies Einari Vidgrenin ohjastama jenkkituonti Barbo Assassin pysäytti kellot lukemaan 1.13,3., Suomen ennätykseen ja Euroopan silloiseen kärkiaikaan. Samassa juoksussa oli toinen kotiradan Risto Riipisen Lager ajalla 1.14,4., joka taas noteerattiin ensimmäiseksi Suomessa synty-

VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN

VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN Koulukatu 19 Skolhusgatan PL 2 PB, Vaasa 65101 Vasa faksi/fax (06) 325 3629, www.pikipruukki.com Pvm TÄYTÄ JA TULOSTA. Palauta allekirjoitettuna osoitteeseen: Koy Pikipruukki,

Lisätiedot

ASUMISOIKEUDEN LUOPUMISILMOITUS

ASUMISOIKEUDEN LUOPUMISILMOITUS ASUMISOIKEUDEN LUOPUMISILMOITUS Koulukatu 19 Skolhusgatan PL 2 PB, Vaasa 65101 Vasa faksi/fax (06) 325 3629, www.pikipruukki.com Pvm TÄYTÄ JA TULOSTA. Palauta allekirjoitettuna osoitteeseen: Oy Vaasan

Lisätiedot

Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja

Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Taloyhtiöiden hallitusforum 24.9.2011 Mikko Peltokorpi Matinkylän Huolto Oy toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Tarvitaan lisää tietoa Taloyhtiöllä

Lisätiedot

Mistä saat tietoa taloyhtiösi järjestyssäännöistä? Mistä voi hakea vuokra-asuntoa?

Mistä saat tietoa taloyhtiösi järjestyssäännöistä? Mistä voi hakea vuokra-asuntoa? Mistä voi hakea vuokra-asuntoa? kunnalta kaupungilta Nuorisoasuntoliitolta (NAL) yksityisiltä vuokranantajilta esim. VVO ja SATO yksityisiltä henkilöiltä Mistä saat tietoa taloyhtiösi järjestyssäännöistä?

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

Ennen asunnonhakua: Kun kiinnostava asunto löytyy: Kartoita omia tuloja ja menojasi Selvitä mihin asumisen tukiin ja etuuksiin sinulla on mahdollinen oikeus (ole tarvittaessa yhteydessä oman kuntasi sosiaalitoimeen

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Asiakastyytyväisyyskysely

Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Asiakastyytyväisyyskysely Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Kiteen Kotitalot Oy ja KOY Kesälahden Vuokratalot asiakastyytyväisyyskysely Yhteenvetoraportti N=124 Julkaistu: 24.4.2014 Vertailuryhmä: Kesälahden Vuokratalojen

Lisätiedot

Mitä koulun jälkeen?

Mitä koulun jälkeen? Tietoa asumisesta Mitä koulun jälkeen? Yhteishaku Lukio/ammattikoulu/opisto Muutto edessä? Valmistumisen jälkeen työelämän tai jatkoopintojen haasteet Ajankohtaiseksi tulee oman paikan hankinta Asumismuoto

Lisätiedot

Kiinteistönomistajan ja asukkaan välinen. vastuunjakotaulukko 2.12.2015. Lämmitys. Ilmanvaihto

Kiinteistönomistajan ja asukkaan välinen. vastuunjakotaulukko 2.12.2015. Lämmitys. Ilmanvaihto Kiinteistönomistajan ja asukkaan välinen 2.12.2015 vastuunjakotaulukko Tämä taulukko määrittelee asukkaan ja kiinteistön omistajan väliset vastuut asunnon hoidossa. Epäselvissä tilanteissä ota yhteyttä

Lisätiedot

KERROSTALO. A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on. B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero.

KERROSTALO. A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on. B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero. KERROSTALO A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero. 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. uima-allas

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 1 Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 2 Erilaisia asumismuotoja Vuokra-asumisessa vuokralainen maksaa joka kuukausi vuokraa vuokranantajalle. Asunnon voi vuokrata yksityisiltä omistajilta ja yleishyödyllisiltä

Lisätiedot

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI:

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: Taloyhtiön tiedot: Taloyhtiön nimi: Isännöitsijän nimi: Osoite: Puhelin/sähköpostiosoite: Osakkaan tiedot: Nimi:

Lisätiedot

Vuokralainen vastaa ja maksaa itse. Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan

Vuokralainen vastaa ja maksaa itse. Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan asumispalveluyksikköä 1 Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan Vuokralainen vastaa ja maksaa itse KIINTEISTÖYHTIÖN HALLINTO Hallinnollinen isännöinti KiinteistöOy hallinto Kirjanpito ja maksuliikenne

Lisätiedot

Mieti ennen kuin muutat

Mieti ennen kuin muutat Mieti ennen kuin muutat Millä rahoitat asumisen? vuokra (300-700 /kk) vuokravakuus (1-3 kk vuokra) kotivakuutus (alle 10 /kk) sähkö- ja vesilasku (40 /kk) huonekalut, astiat, ruoka, puhelin- ja nettiyhteydet

Lisätiedot

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 18 Asuminen on Suomessa kallista. Asunto-osakkeen ostaminen on monelle elämän suurin yksittäinen hankinta, ja oma koti on jokaiselle hyvin tärkeä. Lisäksi taloyhtiön korjaushankkeet ovat kalliita, erityisesti

Lisätiedot

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe 21.11.2015 välittäjäkoelautakunta

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe 21.11.2015 välittäjäkoelautakunta Tehtävä 1 Puutteet: a. markkinointi ennen toimeksiantosopimuksen tekemistä (hyvä vuokranvälitystapa) 2 p. b. selvitys vuokranantajan oikeudesta vuokrata huoneisto jäi tekemättä, vuokralaiselle ei esitetty

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Taloyhtiön varautuminen asukkaiden ikääntymiseen seminaari, Oulu 23.05.2016 Pasi Orava Pohjois-Suomen paikallisasiamies Suomen Vuokranantajat ry www.vuokranantajat.fi

Lisätiedot

Pesutilakunnostus (täytetään myös pesutilailmoituskortti, liite 2) Muu muutostyö / korjaus lyhyesti (tarkemmin liitteissä):

Pesutilakunnostus (täytetään myös pesutilailmoituskortti, liite 2) Muu muutostyö / korjaus lyhyesti (tarkemmin liitteissä): HUONEISTON MUUTOSTYÖ TAI PESUTILAKUNNOSTUS RAKENNUSSUUNNITELMA JA OSAKKEEN OMISTAJAN SITOUMUS Päiväys / 20 Taloyhtiö Osoite Huoneisto Osakkeenomistaja Puhelin Sähköposti KORJAUSHANKKEEN SISÄLTÖ: Pesutilakunnostus

Lisätiedot

TERVETULOA OSASTOLLEMME. B1 2krs. VUOKRATASOKLINIKKAAN SELVITTÄMÄÄN VUOKRAHUONEISTOSI KÄYPÄ VUOKRA

TERVETULOA OSASTOLLEMME. B1 2krs. VUOKRATASOKLINIKKAAN SELVITTÄMÄÄN VUOKRAHUONEISTOSI KÄYPÄ VUOKRA TERVETULOA OSASTOLLEMME B1 2krs. VUOKRATASOKLINIKKAAN SELVITTÄMÄÄN VUOKRAHUONEISTOSI KÄYPÄ VUOKRA Asuntosijoittaja ja putkiremontti VERO2010, 10.3.2010 Marina Congress Center DI Paavo Marttila, hallituksen

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset

Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset Tervetuloa SATOkotiin Muuttajan usein kysytyt kysymykset SATOn Asiakaspalvelu p. 020 334 443 asiakaspalvelu@sato.fi sato.fi facebook.com/sato Milloin saan hakea avaimet? Uuden kotisi avaimet saat vuokrasopimuksen

Lisätiedot

NUMEERINEN TRENDIRAPORTTI Raportin päivämäärä 17.06.2013

NUMEERINEN TRENDIRAPORTTI Raportin päivämäärä 17.06.2013 001 POPPELITIE 10-12 Lämmönkulutus MWh 428 Ominaislämpö kwh/rm³ 46,3 Normeerattu lämpö MWh 418 Lämpöindeksi kwh/rm³ 45,1 Vedenkulutus m³ 3421 Veden ominaiskulutus l/rm³ 370 Veden ominaiskulutus l/as/vrk

Lisätiedot

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6 Uusi, helpompi koti? Vuokrakoti 55 + Herttoniemi Abraham Wetterin tie 6 Kodista on tullut entistä tärkeämpi paikka, jossa voi levätä ja ladata akkuja ilman taakkaa tekemättömistä remonteista ja pihatöistä.

Lisätiedot

TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 ASUINKIINTEISTÖPOLITIIKKA

TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 ASUINKIINTEISTÖPOLITIIKKA AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 27.8.2010 hyväksyttäväksi 1 (8) TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 ASUINKIINTEISTÖPOLITIIKKA 1. KIINTEISTÖOMAISUUS 1.1. Asuinkiinteistökanta 1.1.2010 1.2. Asuinkiinteistöjen

Lisätiedot

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT Upeaa Uudeltamaalta Olemme luoneet Sinua varten taas uuden, herkullisen ja moni-ilmeisen kevätmalliston. Sen tuotteet tarjoavat tekemistä tä moneen makuun. Tule viihtymään kanssamme

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

Rakennusvalvonta. mervi.abell@hel.fi. Tuomo Hanhivaara rkm

Rakennusvalvonta. mervi.abell@hel.fi. Tuomo Hanhivaara rkm TARKASTUSPÖYTÄKIRJA Asunto Oy Helsingin kaupunki Osakkaan nimi Rakennusvalvonta Osoite Puhelin Sähköposti mervi.abell@hel.fi Remontoitava hsto tietopäivä tellingissä 3.3.-15 Urakoitsija (t) Tuomo Hanhivaara

Lisätiedot

OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS MUUTOSTYÖN HYVÄKSYNTÄ MUUTOSTYÖN VALVONTA ILMOITUKSEN TOIMITTAMINEN, KULUT JA LUPA-ASIAT NEUVONTA

OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS MUUTOSTYÖN HYVÄKSYNTÄ MUUTOSTYÖN VALVONTA ILMOITUKSEN TOIMITTAMINEN, KULUT JA LUPA-ASIAT NEUVONTA MUSTIKKAHAAN HUOLTO OY Versio 2016 OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS Asunto-osakeyhtiölaki 5. luku 2, osakkeenomistajan on ilmoitettava muutostyöstä etukäteen kirjallisesti hallitukselle tai isännöitsijälle,

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 3h+k+erill.wc+kph+eteinen+las.parv., 75 m, 115 000 Vastaava välittäjä Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571 4250 karoliina@bolkv.fi

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Hanskat tiskiin vai vasara käteen?

Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Mitä suomalaiset ajattelevat kotiensa kunnossapidosta ja korjaamisesta Tiedotustilaisuus 12.4.2011 Tina Wessman, Qualitems Oy Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tarkoitus:

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

SUORAVELOITUS PÄÄTTYY. Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala

SUORAVELOITUS PÄÄTTYY. Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala SUORAVELOITUS PÄÄTTYY Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala 1 2 YDINVIESTEJÄ TERÄVÖITETTY MIGRAATIO ETENEE HITAASTI Suoraveloitusvaltakirjoista vasta 3 prosenttia on muunnettu

Lisätiedot

VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE KAARINA, RIVITALO 2 5h+k+kph+s+vh+2erill.wc+2v+lasitettu patio, 103 m, 207 000 Vastaava välittäjä Kaarina Nikkanen MYYNTINEUVOTTELIJA, KiAT, PARTNER 040 053 2642 kaarina@bolkv.fi

Lisätiedot

MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi

MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013 Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Osakkeenomistajan remontit Kunnossapito- tai muutostyö Kunnossapitotyöt: Yhtiön kunnossapitoa on kiinteistön ylläpitoon kuuluva toiminta, joka

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

MUUTOS- JA KUNNOSSAPITOTYÖT

MUUTOS- JA KUNNOSSAPITOTYÖT MUUTOS- JA KUNNOSSAPITOTYÖT Osakkeenomistajalla ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöistä Asunto-osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajan on ilmoitettava huoneistonsa kunnossapito- ja muutostyöstä

Lisätiedot

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Uusavuttomuus - uusi ilmiö Jorma Lehtojuuri Wikipedia määrittelee uusavuttomuuden varsinkin nuorten aikuisten

Lisätiedot

Osakkaan ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöissä

Osakkaan ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöissä Osakkaan ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöissä Asunto-osakeyhtiölain II osan 4. luvussa on säädetty osakkaan kunnossapitotöistä ja 5. luvussa osakkaan muutostöistä. Osakas on velvollinen ilmoittamaan

Lisätiedot

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC-lomapalvelu aina vuodesta 1953 lähtien u Voit vaihtaa asunnon toisen kanssa kotimaassa tai ulkomailla. Kun asut

Lisätiedot

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN Aistikahvilan saattaminen ympärivuotiseksi Deme-passi koulutus 2012-2013 LOMAKOTI ILONPISARA Toiminnan alku Aistikahvila sai alkunsa THL (terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen) Mental healthprojektista,

Lisätiedot

Mitä tämä vihko sisältää?

Mitä tämä vihko sisältää? Asuntotoiveeni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Milloin haluan muuttaa omaan asuntoon? 5 3. Mihin haluan muuttaa? 5 4. Millaisessa asunnossa haluan asua? 6 5. Millaisella asuinalueella

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

PEIKKO VAI MAHDOLLISUUKSIEN PUTKIREMONTTI?

PEIKKO VAI MAHDOLLISUUKSIEN PUTKIREMONTTI? PEIKKO VAI MAHDOLLISUUKSIEN PUTKIREMONTTI? Putkiremontti koetetaan joissakin taloyhtiössä peikkona, jota halutaan vältellä niin pitkään kun mahdollista. Yleisimmät syyt remontin välttelyyn ovat: kallein

Lisätiedot

KuLTTuuRiERoT asukkaiden Tavoissa

KuLTTuuRiERoT asukkaiden Tavoissa 4 Kulttuurierot asukkaiden tavoissa Moderni tiedonvälitysteknologia on muutamassa vuosikymmenessä kutistanut maapallon meidän omaksi takapihaksemme. Ehkäpä juuri siksi unohdamme nykyään helposti kulttuurien

Lisätiedot

Isännöitsijäntodistus. Tietoa isännöitsijäntodistuksen ostajalle

Isännöitsijäntodistus. Tietoa isännöitsijäntodistuksen ostajalle Tietoa isännöitsijäntodistuksen ostajalle Tarkastettua tietoa taloyhtiön kunnosta ja tulevaisuuden suunnitelmista Isännöitsijäntodistus - tilataan taloyhtiön isännöintiyrityksestä - toimitusaika tavallisesti

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen näkökulma

Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen näkökulma Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen näkökulma Eero Nippala lehtori ja tutkimusalueen päällikkö Tampereen ammattikorkeakoulu Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä 1987-2015 Sisältö Rakennuskannan

Lisätiedot

Ilonan ja Haban aamu Pariskunnalle tulee Aamulehti, mutta kumpikaan ei lue sitä aamulla: ei ehdi, eikä jaksa edes lähteä hakemaan lehteä kauempana sijaitsevasta postilaatikosta. Haba lukee Aamulehden aina

Lisätiedot

Hissi vanhaan taloon 1.4.2014. www.hel.fi/hissiprojekti 1

Hissi vanhaan taloon 1.4.2014. www.hel.fi/hissiprojekti 1 Hissi vanhaan taloon 1.4.2014 www.hel.fi/hissiprojekti 1 Helsingin kaupunki Talous- ja suunnitteluosasto PL 20 (Aleksanterinkatu 24) 00099 Helsingin kaupunki Simo Merilä Hissiasiamies Puhelin: (09) 310

Lisätiedot

ARA-vuokra-asuntokannan sopeuttamisesta, kehittämisestä, riskienhallinnasta ja kuntien asumisen suunnittelusta

ARA-vuokra-asuntokannan sopeuttamisesta, kehittämisestä, riskienhallinnasta ja kuntien asumisen suunnittelusta ARA-vuokra-asuntokannan sopeuttamisesta, kehittämisestä, riskienhallinnasta ja kuntien asumisen suunnittelusta Vuokrataloyhtiön toimenpiteet vuokratalokannan sopeuttamiseksi ja kehittämiseksi muuttuvissa

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Rane energianeuvonta. Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen

Rane energianeuvonta. Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Rane energianeuvonta Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Ranen henkilöstöä Antero Mäkinen Rakentaminen Katja Räsänen Harjoittelija Petri Mäkelä Rakentajan opas Tiina Hakala Asuminen Ilari

Lisätiedot

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa TOIMINNALLASI ON ISO VAIKUTUS YMPÄRISTÖÖN Suurin osa ympäristövaikutuksista syntyy kiinteistöjen käytönaikaisista päivittäisistä toiminnoista,

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010

NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010 NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010 Uudistunut Asunto-osakeyhtiölaki astui voimaan 1. heinäkuuta 2010. Valvontayrityksen näkökulmasta uusi laki selkeyttää alan pelisääntöjä, ja se luonnollisesti

Lisätiedot

Kiinteistöt. Vaativat jatkuvaa hoitamista. Sitovat pääomaa ja riskejä. Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä

Kiinteistöt. Vaativat jatkuvaa hoitamista. Sitovat pääomaa ja riskejä. Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä Yritysesittely Kiinteistöt Vaativat jatkuvaa hoitamista Sitovat pääomaa ja riskejä Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä Kustannukset nousussa, varsinkin energian Ovat monimutkaisia ja herkkiä

Lisätiedot

Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Uusi asunto-osakeyhtiölaki OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Uusi asunto-osakeyhtiölaki Osakkeenomistajan remontit Pakkalan Sali 2. 9 2010 Pekka Luoto Uusien määräysten tavoitteita, miksi uudet määräykset ovat

Lisätiedot

2.1 Yleistä toimintakertomuksesta

2.1 Yleistä toimintakertomuksesta 2 Toimintakertomus 2.1 Yleistä toimintakertomuksesta Toimintakertomuksen tehtävä on täydentää tilinpäätöstä. Se antaa tilikaudesta sellaisia tietoja, jotka eivät tule tarpeeksi hyvin selville tilinpäätöksestä,

Lisätiedot

Lainaehtojen muuttaminen

Lainaehtojen muuttaminen Valtiokonttori Rahoitus Hakulomake 3/2016 Lainaehtojen muuttaminen Lainansaaja Isännöitsijän nimi Yritys- ja yhteisötunnus Sähköpostiosoite Kunta Lähiosoite Kohteen osoite Postitoimipaikka Valtiokonttorin

Lisätiedot

SAIRASHUONEENKATU 11, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

SAIRASHUONEENKATU 11, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. SAIRASHUONEENKATU 11, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 3h+k+kph+las.p, 62 m, 161 000 Vastaava välittäjä Maija Maunula Asuntomyyjä, KiAT, Partner 044 252 9733 maija@bolkv.fi Osta mitä rakastat. Näyttävän

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Asukkaan puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä lehtinen näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin

Lisätiedot

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 2-3h+k (yhtiöjärjestyksen mukaan 4h+k), 76 m, 335 000 Vastaava välittäjä Annika Virtanen KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, PARTNER 050 540 4524 annika@bolkv.fi

Lisätiedot

VUOKRAVÄLITTÄJÄKOE 10.5.2008

VUOKRAVÄLITTÄJÄKOE 10.5.2008 KESKUSKAUPPAKAMARI 1(6) Välittäjälautakunta VUOKRAVÄLITTÄJÄKOE 10.5.2008 Lue nämä ohjeet ennen kokeen alkua Kaikkien kysymysten vastaukset on kirjoitettava eri paperiarkeille. Jokaiseen vastauspaperiin

Lisätiedot

YKSIÖT: 437,17-455,66 /kk KAKSIOT: 559,90-785,67 /kk KOLMIOT: 802,82 925,77 /kk NELIÖT: 984,29 1007,80 /kk

YKSIÖT: 437,17-455,66 /kk KAKSIOT: 559,90-785,67 /kk KOLMIOT: 802,82 925,77 /kk NELIÖT: 984,29 1007,80 /kk AS. OY OULUN SONAATIN VUOKRA-ASUNTOJEN HAKEMINEN Oulun ev.-lut. seurakuntayhtymä omistaa As. oy Sonaatin asunnot. Sonaatin asukkaiksi valitaan kaiken ikäisiä henkilöitä. Kaikki hakijat ovat hakuvaiheessa

Lisätiedot

Linjasaneerausten suunnittelu

Linjasaneerausten suunnittelu Linjasaneerausten suunnittelu Ari Savolainen, DI Ajatuksia putkiremontista Ajattele pahinta mahdollista vaihtoehtoa ja kerro se sitten kahdella! En voinut uskoa miten se voi mennä näinkin kivuttomasti!

Lisätiedot

ASUNNON HAKEMINEN - Mistä ja miten? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008

ASUNNON HAKEMINEN - Mistä ja miten? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 1 ASUNNON HAKEMINEN - Mistä ja miten? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 2 Yksiö ET= eteinen VH= vaatehuone ALK.= alkovi PH= pesuhuone K= keittiö OH= olohuone 3 Asunnon haku Mistä saa tietoa vapaista asunnoista?

Lisätiedot

KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ

KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ 1 KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ 1 Asumisoikeuden myöntämisestä Keskisuomalaisen Osakunnan hallitsemiin asuntoihin sekä tämän asumisoikeuden käyttämisestä on voimassa olevien huoneenvuokralainsäädännön

Lisätiedot

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa:

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Koulutukseen ja Te-toimiston rooliin liittyviä kysymykset: 1. Olen yli 30-vuotias mutta

Lisätiedot

Matinkylän Huolto, Gräsantörmä 2, Espoo, Oraclen talo

Matinkylän Huolto, Gräsantörmä 2, Espoo, Oraclen talo 1 (5) AS OY JUHANNUSRINNE HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 11.2.2015 kello 17:00 19.04 Paikka: Matinkylän Huolto, Gräsantörmä 2, 02200 Espoo, Oraclen talo Paikalla: Jukka Tana puheenjohtaja Heikki Haavisto Henri

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun 2011-2012

Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun 2011-2012 Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun 2011-2012 Viestintäsuunnitelma/luonnos SEPA-ydinryhmän kokous 25.10.2011/ Kristiina Siikala Kyselytutkimukset verkkolaskun ja e-laskun käytöstä

Lisätiedot

Työpapereiden hävittämisessä on hyvä muistaa, että jotkut asiakirjat pitää laittaa paperinkeräykseen silppurin kautta.

Työpapereiden hävittämisessä on hyvä muistaa, että jotkut asiakirjat pitää laittaa paperinkeräykseen silppurin kautta. Työhuone Työpaperit Työpapereiden hävittämisessä on hyvä muistaa, että jotkut asiakirjat pitää laittaa paperinkeräykseen silppurin kautta. Karsi pois sellainen materiaali: jossa on tietoa, joka löytyy

Lisätiedot

Asuntohakemus. Vuokra-asunnot

Asuntohakemus. Vuokra-asunnot Asuntohakemus Vuokra-asunnot Asuntohakemus Uusi hakemus Jatkohakemus Sisäinen vaihto Täyttömalli Kaikki tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia ja ne tulee täyttää. Emme voi käsitellä puutteellisesti

Lisätiedot

TARMOn energiaekspertti ilta 1 Tausta ja ekspertin rooli

TARMOn energiaekspertti ilta 1 Tausta ja ekspertin rooli TARMOn energiaekspertti ilta 1 Tausta ja ekspertin rooli Emilia Olkanen & Lauri Penttinen TARMO Asuinalueiden viihtyisyys Asumisen mukavuus Yhteisöllisyys Rakennusten toiminnallisuus Energiatehokkuuden

Lisätiedot

Puhtauden ja pölynhallinta linjasaneerauksessa, case Toimitusjohtaja Liisa Laakkonen, LTQ-Partners Oy

Puhtauden ja pölynhallinta linjasaneerauksessa, case Toimitusjohtaja Liisa Laakkonen, LTQ-Partners Oy Taloyhtiöiden hallitusforum 6.10.2012 Helsingin Messukeskus Puhtauden ja pölynhallinta linjasaneerauksessa, case Toimitusjohtaja Liisa Laakkonen, LTQ-Partners Oy Esimerkki hyvin toteutetusta pölynhallinnasta

Lisätiedot

Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa?

Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa? Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa? Kiinteistö 2013 14.11.2013 Jukka Kero, Pääekonomisti Suomen Kiinteistöliitto ry Sisältö Taloustilanne ja lähiaikojen näkymät Taloyhtiöiden hoitokulujen kehitys

Lisätiedot

Asumismenot 2013. Tiedotustilaisuus 20.8.2013

Asumismenot 2013. Tiedotustilaisuus 20.8.2013 Asumismenot 2013 Tiedotustilaisuus 20.8.2013 Esityksen rakenne 1. Kotitalouksien asumismenojen mennyt ja tuleva kehitys 2. Verojen merkitys hoitokuluissa, pois lukien pääomakulut 3. Kotitalouksien tyyppiremontit

Lisätiedot

1. JÄSENTIETOJEN PÄIVITYS

1. JÄSENTIETOJEN PÄIVITYS YRITTÄJÄNAISTEN KESKUSLIITTO 12.4.2006 JÄSENREKISTERISTÄ REKISTERIVASTAAVALLE Sisään jäsenrekisteriin osoitteella: www.yrittajanaiset.fi/yhdistykset - kirjoita yhdistyksen tunnus ja salasana, kysy keskusliitosta.

Lisätiedot

Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM

Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM Kuntayhtymän talousarviossa ja suunnitelmassa investointien määrä on pyritty pitämään poistojen suuruusluokassa. Suuret rakennusinvestoinnit (esim.

Lisätiedot

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi Kaupunginhallitus 214 20.10.2014 Kaupunginhallitus 235 03.11.2014 Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi 1466/10.03.02/2014 Kaupunginhallitus 20.10.2014

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUHAKEMUS

VAMMAISPALVELUHAKEMUS VAMMAISPALVELUHAKEMUS Hakijan henkilötiedot Sukunimi Etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Haettavat palvelut (täytetään vain niiden palvelujen osalta, joita haetaan) 1. Asuminen Asunnon muutostyöt, mitä

Lisätiedot

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Lauttasaaren paras sijainti loistavien kulkuyhteyksien ja kauniin merenrannan läheisyydessä Tehokas pohjaratkaisu käyttää 45 m 2 tilan tehokkaasti monikäyttöinen

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje. 18.7.2011 Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje. 18.7.2011 Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna Rauhaniemen saunan talkoo-ohje Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna Sisältö Yleistä Saunan aamusiivous Saunan iltasiivous Saunanhoitajan tehtävät Yleistä Avain haetaan Rauhaniemestä saunanhoitajalta

Lisätiedot

Sotilasvammalain mukaiset. Asunnon muutostyöt

Sotilasvammalain mukaiset. Asunnon muutostyöt Sotilasvammalain mukaiset Asunnon muutostyöt sisällysluet telo 1 ESIPUHE 2 ASUNNON MUUTOSTYÖT 3 MITÄ MUUTOSTOITÄ KORVATAAN 4 KORVATTAVAT PERUSKORJAUSTYÖT 5 KUINKA KORVAUSTA HAETAAN? 6 KORVAUSMÄÄRÄT 7 KORVAUSTEN

Lisätiedot

LAKI ASUINHUONEISTON VUOKRAUKSESTA JA TUKIASUMINEN, VUOKRASOPIMUKSEN PÄÄTTÄMINEN 17.9.2013

LAKI ASUINHUONEISTON VUOKRAUKSESTA JA TUKIASUMINEN, VUOKRASOPIMUKSEN PÄÄTTÄMINEN 17.9.2013 LAKI ASUINHUONEISTON VUOKRAUKSESTA JA TUKIASUMINEN, VUOKRASOPIMUKSEN PÄÄTTÄMINEN 17.9.2013 J U H A N I S K A N E N K I I N T E I S T Ö P Ä Ä L L I K K Ö Y - S Ä Ä T I Ö LAKI ASUINHUONEISTON VUOKRAAMISESTA

Lisätiedot

VUOKRAVÄLITTÄJÄKOE 20.11.2010

VUOKRAVÄLITTÄJÄKOE 20.11.2010 KESKUSKAUPPAKAMARI 1 (5) VUOKRAVÄLITTÄJÄKOE 20.11.2010 Lue nämä ohjeet ennen kokeen alkua Kysymysten 1-4 vastaukset on kirjoitettava eri paperiarkeille. Jokaiseen vastauspaperiin tulee merkitä selvästi

Lisätiedot

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMINEN 1. Neuvottele ensin opettajan kanssa Kerro opettajalle minne työpaikkaan aiot soittaa. Työpaikka: Puhelinnumero: Varaa itsellesi - rauhallinen

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28 Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa

Lisätiedot

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE NAANTALI, KERROSTALO 3h+kt+s+ph/khh+wc+vh+las.terassi+v+ak, 84 m, 314 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA 040 041 048

Lisätiedot

Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM

Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM 17.5.2011 1(6) Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM Kuntayhtymän talousarviossa ja suunnitelmassa investointien määrä on pyritty pitämään poistojen suuruusluokassa. Suuret rakennusinvestoinnit

Lisätiedot

LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ. Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti

LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ. Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti Esteettömyys on asumisen kehittämistä - seminaarisarja Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö

Lisätiedot