Koska maailma on kylmä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2009-2010. Koska maailma on kylmä."

Transkriptio

1 Koska maailma on kylmä.

2 Siitä on suunnilleen kolme miljardia vuotta. Mannerlaatat liikehtivät levottomasti, mantereet hakivat muotoaan ja niiden päälle asettuneet vuorijonot alkoivat poimuttua. Näihin aikoihin myös Suomen kallioperä sai nykyisen rakenteensa. Vähän myöhemmin maisemaan ilmestyi ihminen. Ihminen löysi kiven ja valjasti sen rengikseen. Esi-isämme hakkasivat, hioivat ja kaiversivat kiveä omien tarpeidensa ja mielihalujensa mukaisesti. Ensin kiveä tarvittiin taikakaluihin ja kulttiesineisiin, sen jälkeen talojen perustuksiin, portaisiin ja tulisijoihin. Lujan, mutta nöyrän ja joustavan luonteensa ansiosta kivi kesti kaiken tämän, ja siitä tuli ihmisen ystävä ja uskottu.

3

4 Tulikivi tuntee kiven kivi kaunistaa kodin Luonnonkivellä on pitkät perinteet. Aidosta luonnonkivestä toteutetut rakennusten sokkelit ja seinäpinnat ovat kestäneet läpi vuosikymmenten. Vaikka luonnonkivi on ikivanha keksintö, sen suosio ei osoita hiipumisen merkkejä. Ei siis ihme, että tällaista materiaalia on myös ilo jalostaa. Tämä on Tulikivi Oyj:n työtä, ja siitä meillä on kolmen vuosikymmenen kokemus. Olemme kasvaneet pienestä perheyrityksestä Euroopan viiden suurimman kivenjalostajan joukkoon. Yrityksemme on yli 500 kivialan ammattilaisen työpaikka. Tuotantomme on monipuolista. Tuotekehityksemme on jatkuvaa ja täysipäiväistä. Yrityksemme toiminnan perus tana on ISO 9001:2000 -laatujärjestelmä. Kivi on koko kodin sisustaja Varaavien tulisijojen lisäksi luonnonkivituotteet ovat tärkeä osa Tulikiven kivijalkaa. Tunnemme luonnonkivet ja niiden mallikkaat ominaisuudet hyvin. Vuolukiven lisäksi valikoimiimme kuuluu monia muitakin näyttäviä kivilajeja. Valmistamme tuotteita vuolu kivestä, graniitista, marmorista, kalkkikivestä ja muista luonnonkivistä. Luonnonkivemme sopivat kodin sisä- ja ulkotiloihin kuten keittiöön, kylpytilaan, eteis- ja oleskelutilaan sekä pihalle. Sisustuskivimallistosta löytyvät työtasot, altaat sekä laatat lattioiden, seinien ja portaiden laatoituksiin. Piharakentamiseen tarjoamme pihalaattoja, muuri- ja sokkelikiviä, pihapenkkejä ja paljon muuta. Asiakas on ensin Tulikiven tuotteisiin ja palveluihin liittyy aina laadun leima. Autamme myös omalta osaltamme koko kiviprojektin onnistumisessa. Tulikivi-myyjältä kuulet lisää kivisisustuksen suunnittelusta ja saat ammattiapua sopivan kiven ja värin valintaan. Luonnonkivi on aina muodissa Luonnonkiven arvostus ja käyttö on kasvanut suomalaisissa kodeissa jättiharppauksin. Me Tulikivessä suhtaudumme tähän kehitykseen iloisin mielin. Toivomme, että saamme tämän saman kipinän tarttumaan myös sinuun. Jos sydämesi alkaa pikku hiljaa lämmetä luonnonkiville, käy osoitteessa Löydät sieltä sivukaupalla lisää luettavaa ja katseltavaa luonnonkivien lämpimästä maailmasta. 4

5 Tulikiven luonnonkivet sivu sivulta Tulikivi tuntee kiven...4 Luonnonkivien lämpimät luonteenpiirteet...6 Kivi keittiössä...8 Tasojen työstöt viimeistelevät kokonaisuuden...14 Kivi kosteissa tiloissa Persoonallisia ratkaisuja Kivi eteis- ja oleskelutiloissa Värimaailmat Kivi pihalla Pintakäsittely antaa kivelle kasvot Pihakivimallisto Palvelu on puoli tuotetta...44 Luonnonkiven hoito Tekniset tiedot Sisustuskivimallisto

6 Luonnonkivien lämpimät luonteenpiirteet Luonnonkivi on aito ja ajaton, johon ei heti kyllästy. Kivi henkii yksilöllisyyttä ja luo ympärilleen aimo annoksen arvokkuutta. Jokainen kivituote on yksilöllinen ja ainutlaatuinen. Sisustusmateriaalina luonnonkivi on ennen muuta käytännöllinen ja helppohoitoinen. Moni arvostaa myös sen ekologisuutta ja paloturvallisuutta. Ja mikä parasta, kivi kestää elämää paremmin kuin moni muu pinta. Koska luonnonkivi on materiaalina pitkäikäinen ja pidetty, se merkitsee myös mukavaa arvonnousua asunnollesi. Luonnonkivestä on moneksi Luonnonkivi on runsaiden mahdollisuuksien materiaali. Kivilajista riippuen se istuu paikkaan kuin paikkaan ja näyttää moni-ilmeiset kasvonsa. Vuolukivi ei kopise eikä ole kosteanakaan liukas, joten se sopi erinomaisesti portaisiin ja kosteiden tilojen laatoituksiin. Kovaa kulutusta kestävä graniitti on parhaimmillaan vaikkapa keittiötasoissa ja lattialaatoituksissa. Mannermaista tyyliä sisustukseen tuovat puolestaan marmorit ja mosaiikit, kalkkikivet ja travertiinit. Kaikki nämä luonnonkivet löydät myös Tulikiven valikoimista. Mahdollisuuksia lisää vielä se, että samakin kivilaji tarjoaa runsaasti erilaisia väri- ja kuviovaihto ehtoja. Ja pintakäsittelyä vaihtamalla samasta kivestä saadaan esiin paljon uusia puolia. Voit myös yhdistellä eri mate riaaleja toisiinsa ja muodostaa erilaisia kivikuvioita. Tulikivi on kivisisustajan kumppani Tulikivi kantaa tarvittaessa vastuun koko kiviurakkasi onnistumisesta. Kiviasiantuntijamme auttavat ja opastavat sinua matkan varrella vaikka kädestä pitäen. Luonnonkivi mukautuu niin rakentajan, remontoijan kuin kodinsisustajan tahtoon. Tulet huomaamaan, ettei kiveä ole ollenkaan kimurantti käsitellä. Luonnonkivi on lämmin Lämmönvarauskyky tekee luonnonkivestä ylivoimaisen lattiapinnoitteen. Kiven lämpö tuntuu miellyttävältä ja kivi on varaamiskykynsä vuoksi erinomainen materiaali lattialämmityksen pariksi. 6

7 7

8 1. Kivi keittiössä Keittiö on kodin sydän. Arkiaamu tai juhlahetki, monissa perheissä elämä pyörii eniten keittiön ympärillä. Luonnonkivi on keittiössä kuin kotonaan. Se voi tehdä keittiöstäsi entistäkin viihtyisämmän ja toimivamman. Kivinen työtaso kestää kosteutta ja kuumaa sekä toimii mainiona ruoanlaitto- ja leivonta-alustana. Tasoihin l öy t y y u u s i a m u oto r a t k a i s u j a, j a re u n a m u o d o i s s a k i n o n m i s t ä v a l i t a. Kovapintaisena kivilajina suomalainen graniitti on omimmillaan keittiötasoissa. Voit käyttää samaa kiveä tasojen jatkeena seinäpinnoissa ja lattioissa, jolloin saat keittiöstäsi ilmeeltään yhdenmukaisen. Nyt myös komposiittikivi ja marmori on asettunut taloksi komistamaan yhä useampaa keittiötä. 8 KEITTIÖT

9 Keittiön saarekkeessa komeilee mausteisen maitokahvin ruskea Kenya -komposiittikivi. Luonnonkiven lailla se on luja, pitkäikäinen, kulutusta ja kosteutta kestävä materiaali. Vaikka komposiittikivi kestää lämpöä, kuumien astioiden laskemista suoraan kivipinnalle tulee välttää. 2. Avokeittiön Marron Imperial -graniittinen kivitaso yhdistyy tässä keittiössä upeasti valkoisiin kalusteisiin, välitilan alumiiniin ja yläseinän mahonkiviiluun. Kivisisustusta jatkaa travertiino -lattia. 2. KEITTIÖT 9

10 KEITTIÖT

11 Kiiltävät Nero Assoluto -graniittitasot, pyöreä altakiinnitettävä allas ja kivitasoon hiottu valutustaso tekee tästä keittiöstä tyylikkään ja toimivan. 2. Mattapinnat tekevät tuloaan keittiötasoihin. Keittiön tasot ja tausta mattahiottua Nero Assoluto -graniittia. 3. Harmaat kiven sävyt ovat mustan rinnalla suosittuja valintoja. Keittiön saarekkeessa upotettu liesi Bohus Grey -graniittitasossa (kivi tilauksesta, ei vakiomallistossa). 4. Vaalea Luna -komposiittikivitaso on raikas yhdistelmä limenvihreän värityksen kanssa KEITTIÖT 11

12 12 KEITTIÖT 1.

13 Keittiön tulee kestää elämää. Keittiön graniittinen Kuru Grey - työtaso ja samasta kivestä tehty taustaseinä kestävät. 2. Vaalean harmaasta tumman helmenharmaaseen. Pinnan elävyys on vuolukivelle tyypillistä. Tulikivi Classic - vuolukivilattia sopii hyvin keittiön vaaleaan sisustukseen. 3. Tasossa ja taustassa voi yhdistää erilaisia kiviä keskenään. Keittiön työtasot ovat Azul Cascais -kalkkikiveä ja tausta puolestaan Cloudy Grey -marmorimosaiikkia. 4. Musta ja valkoinen luovat vastaväreinä tehokkaan yhdistelmän. U-mallisessa keittiössä Nero Assoluto -graniittitasot. 4. KEITTIÖT 13

14 1. 2. Tasojen työstöt viimeistelevät kokonaisuuden Vielä pari pientä yksityiskohtaa, joilla on kivitasojen lopulliseen ilmeeseen yllättävän suuri vaikutus. Tulikiven kalustetasoissa vakiopintakäsittely on kiiltävä ja vakiopaksuudet ovat 20 ja 30 mm. Tilauksesta saa kalustetasoja mattapintaisena ja myös 40 mm paksuisena. Komposiitti kivissä vakiopaksuudet ovat 10 ja 30 mm. Tasojen reunapinnat muotoillaan kohteen ja käyttötarkoituksen mukaan. Viistereuna ja viistereuna R4 ovat yleisimmin käytetyt reunamuotoilut tasoissa. Altaat voidaan asentaa pöytätasoon monin eri tavoin. Päältäasennettavan altaan reunataitos peittää kivitasoon tehdyn aukon reunat. Huulletun altaan reunan pinta on aavistuksen kivitason alapuolella. Helppohoitoisuutensa vuoksi tämä allastyyppi on suosituin. Allas voidaan kiinnittää myös kivitasoon alapuolelta. 1. Keittiötason kivi Marron Imperial -graniittia ideareunamuodolla, altakiinnitetty allas ja altaan sivulla kivitasoon hiottu valutustaso. 2. Saarekkeen kivi Bianco Perlino -marmoria ideareunamuodolla (kivi erikoistilauksesta, ei vakiomallistossa). 14 KEITTIÖT

15 Viistereuna Ideareuna hiottuna Viistereuna R4 Alapuolisen listan liimaus ilman hiontaa Puolipyöreä reuna Jiirilistan liimaus ja faasaus Pyöreä reuna Antiikkireunaprofiili Päältäasennettava allas Huullettu allas Altapäin kiinnitettävä allas Altapäin kevennetty allas KEITTIÖT 15

16 1. Kivi kosteissa tiloissa Aidot asiat ja elävät materiaalivalinnat voivat tehdä kylpyhuoneissa ja pesutiloissa ihmeitä. Näyttävyyttä kylpytiloihin tuovat marmori- ja graniittipinnat sekä tehosteraidat. Marmoreiden ja marmorimosaiikkien kauniit pintakuviot eri värisävyineen luovat yksilöllisen ilmeen lattioille, seinille ja kivitasoille. Kotimainen vuolukivi ei kopise eikä ole märkänäkään liukas, joten se sopii mainiosti kosteiden tilojen laatoituksiin. Lattialämmitteisissä tiloissa vuolukivi on myös ylivoimainen materiaali lämmönvarauskykynsä ansiosta. 16 KYLPYHUONEET

17 Vuolukivi on omimmillaan kylpytiloissa. Lattialämmityksen kanssa kiven lämpö tuntuu ihanalta jalkojen alla. Lattiassa tiilikuvioista Tulikivi Classic -mosaiikkia ja seinässä 100 x 100 mm laattaa. 2. Tulikivi Classic - vuolukivi näyttää moni-ilmeiset kasvonsa kylpytilassa. Seinissä on tiilikuvioista mosaiikkia palakooltaan 100 x 30 mm ja 300 x 300 mm laattaa. Lattiassa on mosaiikkia palakooltaan 30 x 30 mm. Kiukaan takana on 100 x 100 mm laattaa. 2. KYLPYHUONEET 17

18 18 KYLPYHUONEET 1.

19 Moni-ilmeinen sisustus syntyy kivilajeja yhdistelemällä. Kylpytilan seinässä Cloudy Grey -marmorimosaiikkia ja lattiassa tiilikuvioista Tulikivi Classic -vuolukivimosaiikkia. 2. Elävästä marmorista saa yksilöllisiä ja hienostuneita sisustusratkaisuja laatoitussuuntia vaihtamalla. Seinät, lattia, penkki ja kylpyamme Bianco Carrara -marmoria. Suihkun alla mosaiikkikuvio samasta kivestä ja lattian boordi Nero Marquina -marmoria. 3. Cloudy Grey - marmorimosaiikki mukautuu niin seinille kuin lattialle sekä kylpyammeen muotoihin. 4. Seinän Crema Marfil -marmori ja lattian mattapintainen Crema Marfil -marmorimosaiikki luo aistikkuutta. Romanttisen tunnelman luo tassuamme. KYLPYHUONEET 19

20 20 KYLPYHUONEET 1.

21 2. 1. Tasossa ja lattiassa värisävyiltään murrettu Azul Cascais -kalkkikivi tuo maanläheiseisyyttä kylpytilaan. 2. Lämpimillä sävyillä saadaan lämminhenkinen tunnelma. Tasot Ramona Brown -marmoria, lattiat mattapintaista Crema Marfil -marmorimosaiikkia ja seinät kiiltävää Crema Marfil 305 x 305 mm kokoista marmorilaattaa. 3. Travertino Classico seinät ja lattia luovat wc- tilasta yhtenäisen ja linjakkaan. 3. KYLPYHUONEET 21

22 22 KYLPYHUONEET 1.

23 Verde Guatemala - marmori näyttää komelta niin kalusteissa kuin seinä- ja lattiapinnoilla. Lisäilmettä kylpytilaan on luotu vaalealla boordikivellä, joka tuntee nimen Bianco Statuario Puun ja kiven kaunista yhteispeliä. Mahonkiset kalusteet sopivat hyvin yksiin tiilikuvioisen Tulikivi Classic -vuolukivimosaiikkilattian ja seinän Bianco Statuario Venato -marmorin kanssa. Huomaa kuinka tiilikuvioisen mosaiikin laatoitussuunta vaihtuu pystyyn wc-nurkkauksessa. 2. KYLPYHUONEET 23

24 Persoonallisia ratkaisuja Luonnonkiviä voit yhdistellä keskenään melkeinpä rajattomasti. Muutama muistisääntö on kuitenkin hyvä pitää mielessä. Samanpaksuisten kivien asentaminen on helpompaa kuin eri vahvuisten yhteensovittaminen. Pienissä pinnoissa on syytä käyttää enintään kahden värisiä kiviä, rauhattomuuden välttämiseksi. Ladontakuvioita vaihtamalla luot persoonallisia ratkaisuja. Saumaväri luo viimeisen silauksen Saumaväri vaikuttaa olennaisesti laatoituksen lopputulokseen. Sauman värivalinnalla saat aikaan yhtenäisen tai vaihtoehtoisesti voimakkaasti ruudutetun väripinnan. Kiviallas kääntää katseet puoleensa Luonnonkivialas luo yhtenäisyyttä kylpytilan kivisisustukseen. Tulikiven mallistosta löytyvät graniittiset kivialtaat mustana, vihreänä ja beigenä. jalkalista sävy sävyyn Tulikiven luonnonkiviset vakiolistat ovat suoria listoja, jotka sopivat malliltaan paikkaan kuin paikkaan. Jalkalistoilla siistit seinän ja lattian yhtymäkohdat helposti. 24 KYLPYHUONEET

25 Luonnonkivialtaat TK MUSTA ALLAS Ø 430 mm TK VIHREÄ ALLAS Ø 430 mm TK ONYX ALLAS Ø 430 mm Jalkalistat TK 113J BIANCO CARRARA C JALKALISTA 10 x 40 x vp TK 201J CREMA MARFIL JALKALISTA 10 x 40 x vp TK 280J TULIKIVI CLASSIC JALKALISTA 10 x 40 x vp

26 Kivi eteis- ja oleskelutiloissa Kotisi on linnasi. Viihtymistäsi ei varmasti vähennä, jos käytät luonnonkiveä kotisi kaikissa avaintiloissa. Luonnonkivilaatoilla saat aikaan vaikuttavia kokonaisuuksia lattioissa, seinissä ja portaissa. Kiviset pöytätasot, ikkunapenkit ja hyllyt tuovat oman, persoonallisen piirteensä eteis- ja oleskelutiloihin. Suomalaisissa kodeissa paljon yleistynyt puu istuu sekin hyvin yhteen luonnonkivipintojen kanssa. Kivestä on paljon muutakin iloa. Tulikivi valmistaa vuolukivestä myös tulisijoja, jotka varaavat lämpöä tehokkaasti ja luovuttavat sitä hitaasti ja tasaisesti. Siksi niiden äärelläkin viihtyy pitkään ja hartaasti. 26 OLESKELUTILAT

27 Moderni olohuone on saanut ikiaikaisen lattiamateriaalin, joka on aina muodissa. Ajaton yleisilme on Ruivina -marmorin ansiota. 2. Takkahuoneen avotakkaa verhoilee decorativekivi Black. Laatoituksessa on käytetty hyväksi eri laattakokoja, joita kivestä löytyy kolme. 3. Yksinkertainen on kaunista. Lattiaa verhoilee Tulikivi Classic -vuolukivilaatta. 3. OLESKELUTILAT 27

28 28 OLESKELUTILAT 1.

29 Sama kivi ja monta käyttökohdetta. Travertino Classico toistuu olohuoneessa, eteisessä ja viherhuoneessa. Upea kokonaisuus OLESKELUTILAT 29

30 30 OLESKELUTILAT 1.

31 Luonnonmateriaaleina kivi ja puu ovat kuin luodut toisilleen. Bianco Carrara - marmorilattia antaa valoa eteisaulaan. 2. Luonnonkivi on runsaiden mahdollisuuksien materiaali. Se sopii mainiosti myös portaiden verhoiluun. Travertino Classico yhdistää portaat ja lattian Ikkunapenkit voi tehdä samasta kivestä kuin lattiat. Tilaa kaunistaa Botticino Classico - marmori. Pikantti yksityiskohta, joka kutsuu koskettamaan. 4. OLESKELUTILAT 31

32 Harmonisia sisustuskokonaisuuksia värimaailman avulla Tulikiven laajassa mallistossa on yli 60 luonnonkiveä. Sisustuskokonaisuuden suunnittelun avuksi kivet on järjestetty kivitauluihin päävärinsä mukaan, joita käyttämällä on helppo luoda harmonisia sisustuskokonaisuuksia ja yhdistellä eri kiviä keskenään. Luonnonkiveä valitessa kannattaa kuitenkin aina tutustua aitoon kivimalliin, koska kivien värisävyt ja luonne voivat vaihdella esiteltävien mallien ja toimitettavan erän välillä. Pääsääntöisesti kiven perusvärit ovat yhteneviä, mutta värisävyt saattavat olla toimitettavassa kivessä joko tummempina tai vaaleampina kuvioina. Kivi on puun kaveri Luonnonmateriaaleina kivi ja puu täydentävät toisiaan. Tutustu kivimallistomme ja eri puulajien yhdistelyvaihtoehtoihin. Niistä saat lisäapua sisustuskokonaisuuden suunnittelussa. Pääsääntöisesti vaaleat puulajit sopivat yhteen tumman kiven kanssa ja tummat puulajit vastaavasti vaalean kiven kanssa. Kivitauluista löydät mikä puulaji sopii parhaiten eri luonnonkivien kanssa. Voit käydä myös verkkosivuil lamme ja lajitella siellä kiviä puulajien mukaan. Tulikivi-studioissa voit tutustua paikan päällä kiven ja puun yhteistyöhön. 32 OLESKELUTILAT

33 OLESKELUTILAT 33

34 1. Kivi pihalla Vahva kuin suomalainen peruskallio. Luonnonkivi on sellainen, ja siksi kivi sopiikin suomalaisille pihamaille paremmin kuin hyvin. Piharakentamisessa kivi on luonnollinen puutarhan rytmittäjä. Luonnonkivi on helppohoitoinen ja näyttävä kumppani käytävissä, terassien ja patioiden lattioissa, portaissa ja pengerryksissä. Kivestä voit rakentaa muureja sekä verhota sokkeleita ja aitoja. Reunakivillä saat pihaasi ryhtiä ja voit rajata alueita toisistaan. Pihakalusteissa luonnonkivet sulautuvat upeasti ympäristöönsä. Eri kivilajit ja pintakäsittelyt elävöittävät pihaasi entisestään. Luonnonkivistä löytyy runsaasti muotoja, ja eri ladontamalleilla voit vielä vaikuttaa lopputulokseen. 34 PIHAT

35 Patiot, terassit ja kuistit, luonnonkivi sopii hyvin myös sinne. Terassin lattiassa 10 mm harjattu ja poltettu Musta Helmi -graniitti. Pintakäsittely antaa kivelle vaaleutta. 2. Graniitti on kestävä ja komea pihakivi. Portaiden Balmoral Red CG - graniitin pinnat on poltettu ja askelmien etureunat hiekkapuhallettu. Muuria verhoilee tumman harmaa graniittinen muurikivi, jonka pinnat on luonnonlohkoiset. 2. PIHAT 35

36 36 PIHAT 1.

37 Lohkopintainen tumman harmaa muurikivi on mainio muuri-, seinäverhoilu- ja pylväskivi, joka kestää vuodenajan rasitukset. Sen luonnonmukainen pinta ja värimaailma sulautuvat hienosti ympäristöönsä. 2. PIHAT 37

38 38 PIHAT 1.

39 Antiikkivuolukivi jättää reippaasti tilaa mielikuvitukselle. Se elävöittää pihan polut ja käytävät sekä taipuu kasvien istutusaltaaksi. Graniittinen noppakivi ja muurikivi on kelpo kaveri antiikkivuolukiven seurassa. 3. PIHAT 39

40 Pintakäsittely antaa kivelle kasvot Pintakäsittely vaikuttaa pinnan karkeuden lisäksi kivipinnan väriin. Kiillotettu kivipinta on väritykseltään voimakkain. Hiottu pinta on tätä hieman vaaleampi. Kar keat lohkokivipinnat ovat värisävyiltään kaikkein vaaleimmat. Poltettu pinta on värikkäämpi kuin hakattu. Kiillotettua ja hiottua pintaa käytetään ensisijaisesti sisätiloissa, poltettua ja hakattua puolestaan ulkona. Tulikiven luonnonkivet toimitetaan vakiopintakäsiteltyinä. Muita pintakäsittelyjä saa tilauksesta. Nämä kuvat valottavat pintakäsittelyn vaikutusta kivipintaan ja sen ulkonäköön TK-402 Balmoral Red CG -graniittissa. 1. Kiillotettu 2. Hiottu 3. Poltettu 4. Hakattu pintakäsittelyvaihtoehtoja Kiillotettu, hiottu, lohkottu, poltettu, hakattu, harjattu, hiekkapuhallettu, uritettu PIHAT

41 Pihakivimallisto KÄYTÄVÄT, REUNUKSET, TERASSIT JA PORTAAT TK 830 NELIÖ30 TK 835 NELIÖ60 TK 850 ANTIIKKIVUOLUKIVI TK NH HARMAA NOPPA TK NP PUNAINEN NOPPA TK NUH HARMAA NUPU TK NUP PUNAINEN NUPU TK 402 BALMORAL RED TK 427 MUSTA GRANIITTI TK 464 KURU GREY TK RHR10 HARMAA REUNA TK RHP10 PUNAINEN REUNA MUURIT, SOKKELIT JA AIDAT TK 402 AALTO TK 427 AALTO TK 464 AALTO TK 426 TUMMAN HARMAA MUURI TK 554 HARMAA MUURI TK 402 SOLA TK 427 SOLA TK 464 SOLA TK 561 PUNAINEN MUURI Kivi on luonnon tuote. Tästä johtuen em me voi taata täyttä yhtäläisyyttä esiteltävien mallien ja toimitettavan erän välilä. Lisäksi saman toimituserän sisällä voi esiintyä värivaihtelua. Ennen lopullista kivivalintaa kannattaa tutustua aina aitoon kivimalliin ja neuvotella Tulikivi myyjän kanssa kiven käyttötarkoituksesta ja ominaisuuk sista. PIHAT 41

42 Kivi on ikiaikainen materiaali, joka sykkii alkuvoimaa. Suomi on luonnonkivien luvattu maa. Vuolukivituotteissa olemme maailman markkinajohtaja. Kivikunnan tuotteet hallitsevat jo arkista elämäämme, vaikka emme sitä joka hetki tiedostakaan. Ehkä enemmän kuin koskaan, luonnonkivestä on tullut salonkikelpoinen seuralainen myös urbaaniin asumiseen. Maan uumenista kaivettu ikikivi on kiitollinen ja kaunis kumppani monenlaiseen sisustamiseen ja rakentamiseen. Luonnonkivi loihtii ympärilleen aitoa, lämmintä tunnelmaa. Siksi kivelle onkin paljon käyttöä tässä kylmässä maailmassa.

43

44 Palvelu on puoli tuotetta myös luonnonkivissä Kun kiinnostut kiven käytöstä kotisi sisustuksessa, piipahda aluksi juttelemassa kivimyyjämme kanssa. Heidän kanssaan voit punnita parhaita vaihtoehtoja. He auttavat sopivan kiven ja pintakäsittelyn valinnassa. He tekevät sinulle halutessasi kokonaistarjouksen avaimet käteen periaatteella. Kysy heiltä. Kiviprojektit ovat Tulikivelle tuttua puuhaa Käytännössä monen kodin kiviprojekti kulkee tämän kaavan mukaan: suunnittelu mittaustyö materiaalin valmistus toimitus ja kuljetus asennus käyttöönotto Tulikivi palvelee sinua kiviprojektin kaikissa vaiheissa. Työstämme kivet mittojen mukaan ja asennamme ne paikan päällä takuutyönä. Saat sitovan tarjouksen kustannuksista ja arvion työn aikataulusta. Jos haluat, voit sopia työnjaosta myös kivimyyjämme kanssa. Eli mitä teet itse ja mitkä vaiheet toivoisit meidän toteuttavan. Onnistuu se hyvin niinkin. Kivilajiapuri on kelpo makutuomari Näppäriä neuvoja kivenvalintaan löydät lisää verkkosivuiltamme Kätevä Kivilajiapuri auttaa sinua löytämään mieleisesi vaihtoehdot mallistostamme. Voit sommitella ja lajitella eri luonnonkiviä niiden lajin, värin, kestävyyden tai käyttökohteen mukaan. Se helpottaa lopullista valintapäätöstäsi. Koska kivilajien ominaisuudet vaikuttavat sopivan materiaalin valintaan, vaihda aina pari sanaa Tulikivi-myyjän kanssa ennen lopullista päätöstäsi. 44

45 45

46 Luonnonkivien hoito Luonnonkivien hoitaminen ei ole mikään konstikas juttu. Kestävänä materiaalina se säilyttää tyylikkyytensä arkikäytössä vuosikausia. Pari asiaa on kuitenkin hyvä pitää mielessä. Uudet luonnonkivipinnat on syytä suojakäsitellä rasvaa ja likaa hylkiviksi ennen käyttöönottoa Tulikivi Care suojausaineella. Tulikiven valmistamat kivitasot on aina suojakäsitelty valmiiksi jo tehtaalla. Suojakäsiteltyjen luonnonkivipintojen puhdistukseen riittää usein pelkkä pyyhkäisy kostealla liinalla. Vältä puhdistamasta pintoja voimakkaasti happamilla, emäksisillä tai hankaavilla puhdistusaineilla. Tulikivi Care Gleaning Agent 1 -puhdistusainetta kannattaa käyttää säännölliseen puhdistukseen. Tehokkaampaan puhdistukseen sopii Gleaning Agent 2 - puhdistuaine, jonka jälkeen pinnat suojakäsitellään uudelleen. Ja homma on sillä selvä. Syntyneet tahrat on hyvä poistaa mahdollisimman pian ennen lian kuivumista. Ruoka-aineista herkimmin tahraavia ovat kahvi, tee, kolajuomat, sitrushedelmät, punaviini ja etikka. Jos et poista tahroja tuoreeltaan, ne saattavat muuttaa kiven ulkonäköä. Tulikivi Care -tuotesarjaa voit tilata kotiisi verkon kautta. Lisää hoito- ja puhdistusvinkkejä sekä tarkempaa tietoa Tulikivi Care -kivenhoitotuotteista löydät kotisivuiltamme 46

47 LUONNONKIVET KALUSTETASOT LAATAT Paksuus (mm) Vakiopintakäsittely Huom. Mitat (mm) Vakiopintakäsittely kpl / m 2 kpl / ltk GRANIITIT TK-402 BALMORAL RED CG 20/30 kiillotettu 10/305/305 kiillotettu TK-403 BALTIC BROWN 20/30 kiillotettu 10/305/305 kiillotettu TK-407 BIANCO SARDO 20/30 kiillotettu 10/305/305 kiillotettu TK-417 EMERALD PEARL 20/30 kiillotettu 10/305/305 kiillotettu TK-423 BLUE PEARL 20/30 kiillotettu 10/305/305 kiillotettu TK-425 MULTICOLOR RED 20/30 kiillotettu 10/305/305 kiillotettu TK-426 NERO AFRICA 20/30 kiillotettu 10/305/305 kiillotettu TK-427 NERO ASSOLUTO 20/30 kiillotettu 10/305/305 kiillotettu TK-431 PARADISO 10/305/305 kiillotettu TK-453 VERDE MARITACA 20/30 kiillotettu 10/305/305 kiillotettu TK-461 GIALLO FIORITO 20/30 kiillotettu TK-463 ROSA SARDO 20/30 kiillotettu 10/305/305 kiillotettu TK-464 KURU GREY 20/30 kiillotettu 10/305/305 kiillotettu TK-467 KAJAANI GREY 20/30 kiillotettu 10/305/305 kiillotettu TK-495 BALTIC GREEN SG 20/30 kiillotettu 10/305/305 kiillotettu TK-496 AURORA 20/30 kiillotettu 10/305/305 kiillotettu TK-511 GREEN ROSE 20/30 kiillotettu TK-527 JUPARANA COLOMBO 20/30 kiillotettu 10/305/305 kiillotettu TK-534 SNOW WHITE 20/30 kiillotettu max.koko 620/ /305/305 kiillotettu TK-542 MARRON IMPERIAL 20/30 kiillotettu 10/305/305 kiillotettu TK-549 KASHMIR WHITE 20/30 kiillotettu 10/305/305 kiillotettu TK-554 HARMAA HELMI 20/30 kiillotettu max.koko 620/ /305/305 kiillotettu TK-555 MUSTA HELMI 10/305/305 kiillotettu TK-556 ROSA HELMI 20/30 kiillotettu max.koko 620/ /305/305 kiillotettu TK-557 KELTAINEN HELMI 20/30 kiillotettu max.koko 620/ /305/305 kiillotettu TK-558 HOPEA HELMI 20/30 kiillotettu max.koko 620/ /305/305 kiillotettu TK-559 PINK HELMI 20/30 kiillotettu max.koko 620/ /305/305 kiillotettu TK-560 RUSKEA HELMI 20/30 kiillotettu max.koko 620/ /305/305 kiillotettu TK-562 JÄÄ HELMI 20/30 kiillotettu max.koko 620/ /305/305 kiillotettu TK-563 VIHREÄ HELMI 20/30 kiillotettu max.koko 620/2700 TK-564 GRAFIITTI HELMI 20/30 kiillotettu max.koko 620/ /305/305 kiillotettu TK-580 IVORY BROWN 20/30 kiillotettu 10/305/305 kiillotettu TK-582 CALIFORNIA 20/30 kiillotettu 10/305/305 kiillotettu TK-583 LIGHT PEARL 20/30 kiillotettu TK-585 SILVER CLOUD 20/30 kiillotettu 10/305/305 kiillotettu TK-586 ANTIIKKI PRONSSI 20/30 kiillotettu 47

48 LUONNONKIVET KALUSTETASOT LAATAT Paksuus (mm) Vakiopintakäsittely Mitat (mm) Vakiopintakäsittely kpl / m2 kpl / ltk Huom. KOMPOSIITTIKIVET TK-094 GLACIAR 10/30 kiillotettu TK-095 PLOMO 10/30 kiillotettu TK-096 LUNA 10/30 kiillotettu TK-097 ARENA 10/30 kiillotettu TK-098 KENYA 10/30 kiillotettu TK-099 SNOW 10/30 kiillotettu TK-100 CHEROKEE 10/30 kiillotettu MARMORIT TK-113 BIANCO CARRARA C, TK-113N* 20/30 kiillotettu 10/305/305, 10/610/305 7, 8/300/150, 10/300/300* kiillotettu 11, 6, 22 10, 6, 22 palakoko 98 x 98* TK-116 BIANCO STATUARIO VENATO, TK-116N* 20/30 kiillotettu 10/305/305, 10/ 300/300* kiillotettu palakoko 98 x 98* TK-120 BOTTICINO CLASSICO, TK-120N* 20/30 kiillotettu 10/305/305, 10/ 300/300* kiillotettu palakoko 98 x 98* TK-139 NERO MARQUINA, TK-139N* 20/30 kiillotettu 10/305/305, 10/ 300/300* kiillotettu palakoko 98 x 98* TK-155 ESTREMOZ CLARO, TK-155N* 20/30 kiilotettu 10/305/305, 10/ 300/300* kiillotettu palakoko 98 x 98* TK-159 ROSSO ALICANTE, TK-159N* 20/30 kiillotettu 10/305/305, 10/ 300/300* kiillotettu palakoko 98 x 98* TK-164 RUIVINA 10/305/305 kiillotettu TK-175 VERDE GUATEMALA, TK-175N* 20/30 kiillotettu 10/305/305, 10/ 300/300* kiillotettu palakoko 98 x 98* TK-201 CREMA MARFIL, TK-201N* 20/30 kiillotettu 10/305/305, 10/ 300/300* kiillotettu palakoko 98 x 98* TK-205 RAMONA BROWN, TK-205N* 20/30 kiillotettu 10/305/305, 10/ 300/300* kiillotettu palakoko 98 x 98* MARMORIMOSAIIKIT TK-120CM BOTTICINO CLASSICO CRAZY 10/305/305 antiikkipinta palakoko vp TK-205PM RAMONA BROWN, TK-205TM* 10/305/305 antiikkipinta palakoko 15 x 15, palakoko 15 x 32* TK-205CM RAMONA BROWN CRAZY 10/305/305 antiikkipinta palakoko vp TK-214PM GREEN OPAL, TK-214TM* 10/305/305 antiikkipinta palakoko 15 x 15, palakoko 15 x 32* TK-215PM CLOUDY GREY, TK-215TM* 10/305/305 antiikkipinta palakoko 15 x 15, palakoko 15 x 32* TK-216PM HONEY ONYX, TK-216TM* 10/305/305 antiikkipinta palakoko 15 x 15, palakoko 15 x 32* TK-217PM ORIENTAL EMPERADOR, TK-217TM* 10/305/305 antiikkipinta palakoko 15 x 15, palakoko 15 x 32* TK-225PM ROSSO ALICANTE, TK-225TM* 10/305/305 antiikkipinta palakoko 15 x 15, palakoko 15 x 32* TK-231PM CREMA MARFIL, TK-231TM* 10/305/305 antiikkipinta palakoko 15 x 15, palakoko 15 x 32* TK-234PM CARRARA, TK-234TM* 10/305/305 antiikkipinta palakoko 15 x 15, palakoko 15 x 32* TK-238PM NERO MARQUINA, TK-238TM* 10/305/305 antiikkipinta palakoko 15 x 15, palakoko 15 x 32* KALKKIKIVET TK-251 AZUL CASCAIS, TK-251N* 20/30 kiillotettu 10/305/305, 10/ 300/300* kiillotettu palakoko 98 x 98* TRAVERTIINIT TK-304 TRAVERTINO CLASSICO, TK-304N* 20/30 kiillotettu 10/305/305, 10/ 300/300* kiillotettu palakoko 98 x 98* 48

49 LUONNONKIVET KALUSTETASOT LAATAT Paksuus (mm) Vakiopintakäsittely Huom. Mitat (mm) Vakiopintakäsittely kpl / m 2 kpl / ltk Huom. VUOLUKIVET TK-237N TULIKIVI CLASSIC, TK-240NM* 8/300/300, 10/300/300* hiottu, antiikkipinta* 11 9 verkossa, palakoko 100 x 100 TK-278 TULIKIVI BLACK 10/300/300 hiottu 11 9 rajoitettu saatavuus TK-280 TULIKIVI CLASSIC, M8XS, M8S 30 hiottu tason max. koko 600 x 1200 mm 10/300/300, 8/98,5/98,5 8/200/98,5 mattahiottu 11, 100, 50 9, 50, 25 TK-281 TULIKIVI BLUE 15/300/300 hiottu 11 6 harjattuna tilauksesta TK-282 TULIKIVI SKY 15/300/300 hiottu 11 6 harjattuna tilauksesta VUOLUKIVIMOSAIIKIT TK-226PM TULIKIVI CLASSIC, TK-226TM* 10/305/305 hiottu 11 9 palakoko 30 x 30 TK-228TM TULIKIVI CLASSIC, TK-228T* 10/305/305 hiottu 15 9 palakoko 100 x 30 TK-236PM TULIKIVI CLASSIC, TK-236TM 10/305/305 antiikki 11 9 palakoko 15 x 15, 15 x 32 TK-240PM TULIKIVI CLASSIC 10/200/300 antiikki 11 9 palakoko 47 x 47 TK-618TL TULIKIVI NATURAL 8-14/305/305 lohko 11 7 palakoko 20 x 40 TK-291TS TULIKIVI CLASSIC 10/300/305 hiottu 11 9 palakoko vp x TK-292TXS TULIKIVI CLASSIC 7/300/230 hiottu palakoko vp x 4 LIUSKEKIVET TK-600 OFFERDAL 15-25/vp/305 lohko 5-6 irto TK-610 GREY SLATE 11/300/300, 25-35/vp lohko 11, , irto TK-613 BLACK SLATE 10/300/300 lohko 11 irto LIUSKEKIVIMOSAIIKIT TK-223PL MIDNIGHT 10/296/296 lohko palakoko 30 x 30 TK-224PL RUSTIC 10/296/296 lohko palakoko 30 x 30 TK-239PL ROMANTICA 10/305/305 lohko palakoko 47 x 47 TK-241PL SILVER GREY 10/305/305 lohko palakoko 47 x 47 TK-609PL GREEN SLATE 10/296/296 lohko palakoko 30 x 30 KVARTSIITTIMOSAIIKIT TK-619PL GOLDEN GATE 10/305/305 lohko palakoko 50 x 50 TK-619TL GOLDEN GATE 10/297/305 lohko 11 9 palakoko 100 x 50 TK-620TSL GOLDEN GATE 10/300/305 lohko 11 9 palakoko vp x TK-621TXSM GOLDEN GATE 7/300/230 antiikki palakoko vp x 4 JOKIKIVIMOSAIIKIT TK-223 RIVER STONE, TK-233S 10/305/305 sahattu palakoko vp 49

50 LUONNONKIVET LAATAT Mitat (mm) Vakiopintakäsittely kpl / ltk Huom. DECORATIVEKIVET TK-607 BLACK ~10-30/200/50, ~10-30/200/100, ~10-30/300/100 lohko irto TK-611 PINK ~10-30/200/50, ~10-30/200/100, ~10-30/300/100 lohko irto TK-612 RED ~10-30/200/50, ~10-30/200/100, ~10-30/300/100 lohko irto TK-613 GREEN ~10-30/200/50, ~10-30/200/100, ~10-30/300/100 lohko irto TK-614 WHITE ~10-30/200/50, ~10-30/200/100, ~10-30/300/100 lohko irto LUONNONKIVET PIHAKIVET Vakiopintakäsittely Paksuus (mm) Mitat leveys/pituus (mm) Paino (kg / m 2 ) Kivilaji Huom. KÄYTÄVÄT, REUNUKSET JA TERASSIT TK-830 NELIÖ30 hiottu / vuolukivi TK-835 NELIÖ60 hiottu / vuolukivi TK-850 ANTIIKKIVUOLUKIVI antiikki 60 vp 180 vuolukivi TK-NH HARMAA NOPPA lohko / graniitti TK-NP PUNAINEN NOPPA lohko / graniitti TK-NUH HARMAA NUPU lohko / graniitti TK-NUP PUNAINEN NUPU lohko / graniitti TK-RHR10 HARMAA REUNA lohko /vp 55 kg/jm graniitti TK-RPR10 PUNAINEN REUNA lohko /vp 55 kg/jm graniitti TK-402 BALMORAL RED CG poltettu 30, /300, 300/600, 300/vp 80, 40 graniitti TK-402 AALTO poltettu / graniitti TK-402 SOLA poltettu / graniitti TK-427 MUSTA GRANIITTI poltettu 30, /300, 300/600, 300/vp 80, 40 graniitti TK-427 AALTO poltettu / graniitti TK-427 SOLA poltettu / graniitti TK-464 KURU GREY poltettu 30, /300, 300/600, 300/vp 80 graniitti TK-464 AALTO poltettu / graniitti TK-464 SOLA poltettu / graniitti MUURIT, SOKKELIT JA AIDAT TK-426 TUMMAN HARMAA MUURI, KANSI lohko 50/70 300/ , 140 graniitti kulmakivet 300 x 600/300 TK-554 HARMAA MUURI, KANSI lohko 50/70 300/ , 140 graniitti kulmakivet 300 x 600/300 TK-561 PUNAINEN MUURI, KANSI lohko 50/70 300/ , 140 graniitti kulmakivet 300 x 600/300 PORTAAT TK-402 BALMORAL RED CG poltettu, etureuna puhallettu 30 askel 350 x vp/rinta 120 x vp etenemä/nousu graniitti pihakivilaatua TK-427 MUSTA GRANIITTI poltettu, etureuna puhallettu 30 askel 350 x vp/rinta 120 x vp etenemä/nousu granitti pihakivilaatua TK-464 KURU GREY poltettu, etureuna puhallettu 30 askel 350 x vp/rinta 120 x vp etenemä/nousu graniitti pihakivilaatua 50

TILAUSMALLI: 1-3 VKOA

TILAUSMALLI: 1-3 VKOA TASOT Laminaattitasot Helppohoitoinen ja kulutuksen kestävä laminaattipinta kestää hyvin ruoka- ja pesuaineiden kemiallista rasitusta sekä kohtuullisessa määrin lämpöä ja kosteutta. Keittiö.netin laminaattitasojen

Lisätiedot

LAMINAATTI- JA PUUTASOT KAUNIIT & KESTÄVÄT TASOT. Vaikka laatu ratkaisee, tyylistäkään ei tarvitse tinkiä.

LAMINAATTI- JA PUUTASOT KAUNIIT & KESTÄVÄT TASOT. Vaikka laatu ratkaisee, tyylistäkään ei tarvitse tinkiä. LAMINAATTI- JA PUUTASOT KAUNIIT & KESTÄVÄT TASOT Vaikka laatu ratkaisee, tyylistäkään ei tarvitse tinkiä. TYÖTASOJA POLVIJÄRVELTÄ Ecolamin valmistamat työtasot tunnetaan ensiluokkaisesta laadustaan ja

Lisätiedot

KAIKEN MAAILMAN RAKENNUSKIVIÄ

KAIKEN MAAILMAN RAKENNUSKIVIÄ VERHOILUKIVET RAKENNUSKIVET KAIKEN MAAILMAN RAKENNUSKIVIÄ PIHAKIVET SISUSTUSKIVET Sisustuskivet ovat luonnonkivisiä ratkaisuja rakennuksen sisäpintojen verhoiluun. KIVI JOKA KODIN SISUSTAMISEEN Majakiven

Lisätiedot

Stora Enso Effex an Eye for Wood

Stora Enso Effex an Eye for Wood EnsoEffex Stora g tu p l Stora Enso Effex an Eye for Wood Stora Enso Effex an Eye for Wood Lähtökohtana luonnonmukaisuus Effex toistaa luonnon muotokieltä. Effex on: Aitoa puuta Luonnon inspiroima Luonnollinen

Lisätiedot

Hinnat sisältävät arvonlisäveron

Hinnat sisältävät arvonlisäveron MOSAIIKKI Haitu n. 57.15 /ltk Vaaleat, villinmuotoiset ja mattapintaiset kivet, joissa pyöristetty reuna. Sisäseiniin ja -lattioihin. Hiili 2,5x2,5 cm 30 x 30 cm 32.63 /ltk Välkehtivän mustasta liuskekivestä

Lisätiedot

Aidot LuviaWood -tuotteet kaikkiin pintoihin.

Aidot LuviaWood -tuotteet kaikkiin pintoihin. Aidot LuviaWood -tuotteet kaikkiin pintoihin. Aidot LuviaWood -tuotteet syntyvät vain parhaista raaka-aineista. LuviaWoodin korkealuokkaisissa tuotteissa yhdistyvät tarkkaan valittu suomalainen puu ja

Lisätiedot

Hinnat sisältävät arvonlisäveron

Hinnat sisältävät arvonlisäveron MOSAIIKKI Haitu n. 54.68 /ltk Vaaleat, villinmuotoiset ja mattapintaiset kivet, joissa pyöristetty reuna. Sisäseiniin ja -lattioihin. Hiili 5x5 30x30cm 31.05 /ltk Musta liuskekivimosaiikki, jonka pinnalla

Lisätiedot

Hinnat sisältävät arvonlisäveron

Hinnat sisältävät arvonlisäveron LIUSKEKIVET Altan Harmaa M (1-2 cm) 5-10 palaa/m2 Tasavahva, harmaa liuskekivi kovaan käyttöön.soveltuu sisälle ja ulos mm. seinien, lattioiden ja tulisijojen 45 kg verhoiluun. Hinta/pakkaus 32.50 /m2

Lisätiedot

Vihervi sikko Oy Koristekivet & koristesorat

Vihervi sikko Oy  Koristekivet & koristesorat Viherviisikko Oy Koristekivet & koristesorat 0 S i v u Koristekivet: Rantakivi Rantakivi on veden hioma luonnonkivi, jossa on paljon kauniita värisävyjä. Rantakiveä voi käyttää monipuolisesti kaikkialla

Lisätiedot

KATSEET LATTIAAN! Lattia on tehty kestämään kovaa kulutusta, mutta sen ei tarvitse näyttää tylsältä.

KATSEET LATTIAAN! Lattia on tehty kestämään kovaa kulutusta, mutta sen ei tarvitse näyttää tylsältä. DESIGNLATTIAT KATSEET LATTIAAN! Yksilöllinen designlattia on osa tilan identiteettiä. Värittäminen, kuviointi, personointi kaikki on mahdollista. Erikoisefektit tuovat lattian täysin uudella tavalla esiin

Lisätiedot

Miksi Valmistuli? Valmistuli huolehtii kaikesta. Kattavin valikoima. Kerralla valmiiksi

Miksi Valmistuli? Valmistuli huolehtii kaikesta. Kattavin valikoima. Kerralla valmiiksi + = Kontio 1 Miksi Valmistuli? Valmistuli huolehtii kaikesta Valmistulen henkilökunta huolehtii kaikista talotoimitukseen liittyvistä tulisij a-asioista. Laadukkaaseen palveluun kuuluu sinulle sopivan

Lisätiedot

Hinnat sisältävät arvonlisäveron

Hinnat sisältävät arvonlisäveron MOSAIIKKI Haitu n. 54.68 /ltk Vaaleat, villinmuotoiset ja mattapintaiset kivet, joissa pyöristetty reuna. Sisäseiniin ja -lattioihin. Hehku n. 54.68 /ltk Vaaleanharmaat, villinmuotoiset ja mattapintaiset

Lisätiedot

IPAR MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN JULKISIVULAATAT

IPAR MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN JULKISIVULAATAT IPAR MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN JULKISIVULAATAT Kun haluat kestäviä, näyttäviä ja ympäristöystävällisiä julkisivuja IPAR- julkisivulaatat ovat käyttökohteen mukaan joko yksi- tai kaksikerrosmosaiikkibetonilaattoja,

Lisätiedot

Hinnat sisältävät arvonlisäveron

Hinnat sisältävät arvonlisäveron LIUSKEKIVET Altan Harmaa XL (3-4 cm) 1-3 palaa/m2 90 kg Andien Vaalea Tasavahva, näyttävä liuskekivi piha-alueille, poluille ja patioille. Palakoko 1-3 palaa /m2. Vahvuus 3-4 cm L = 3-7 palaa /m2 Näyttävä

Lisätiedot

Liukuovet t ä y d e n t ä ä t i l a s i

Liukuovet t ä y d e n t ä ä t i l a s i Liukuovet täydentää tilasi Korkealaatuisten liukuoviemme tuoteperheen teräsprofiilit ovat Montreal ja Halifax. Kun haluat siron, edullisen ja laadukkaan liukuoven, Montreal tai Halifax on Sinun valintasi.

Lisätiedot

KAIHDIN UUTISET AJATTOMAT SÄLEKAIHTIMET YLLÄTTÄVÄT RULLAKAIHTIMET MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN LAMELLIT SUOJAAVAT MARKIISIT TAKUULLA KOTIMAINEN!

KAIHDIN UUTISET AJATTOMAT SÄLEKAIHTIMET YLLÄTTÄVÄT RULLAKAIHTIMET MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN LAMELLIT SUOJAAVAT MARKIISIT TAKUULLA KOTIMAINEN! ULVILAN KAIHDIN OY TIEDOTUSLEHTI KESÄ 2016 www.ulvilankaihdin.fi AJATTOMAT SÄLEKAIHTIMET YLLÄTTÄVÄT RULLAKAIHTIMET MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN LAMELLIT SUOJAAVAT MARKIISIT TAKUULLA KOTIMAINEN! SÄLEKAIHTIMET

Lisätiedot

ARKKI. Sävyt. beige. Kokoa Arkki -sisustusvanereja. kirkas lakka. ruskea

ARKKI. Sävyt. beige. Kokoa Arkki -sisustusvanereja. kirkas lakka. ruskea ARKKI Arkki on asennusvalmis sisustusvaneri, jolla toteutat vaativatkin ideasi. Vanereista on helppo rakentaa suuria pintoja peittäviä kokonaisuuksia tai taulumaisia sisustuselementtejä. Tyyliltään Arkki

Lisätiedot

CIBES ONE TYYLIKÄS PORRASHISSI

CIBES ONE TYYLIKÄS PORRASHISSI CIBES ONE TYYLIKÄS PORRASHISSI 2 SISÄLTÖ 4 CIBES ONE Sen elegantti muotoilu sulautuu hienosti sisustukseesi. 6 Sopii erinomaisesti jyrkkiin ja ahtaisiin portaikkoihin ONE toimii kätevästi jyrkässä nousussa

Lisätiedot

Kaakelikeskus täydentää valikoimaansa viidellä uudella tuotesarjalla. Tuotekuvaukset täydellisinä sivuilla 2-6.

Kaakelikeskus täydentää valikoimaansa viidellä uudella tuotesarjalla. Tuotekuvaukset täydellisinä sivuilla 2-6. LEHDISTÖTIEDOTE Helsinki 21.2.2006 VIISI UUTTA LAATTASARJAA Kaakelikeskus täydentää valikoimaansa viidellä uudella tuotesarjalla. Tuotekuvaukset täydellisinä sivuilla 2-6. APR STRIPE -laattasarjassa on

Lisätiedot

Sisustus. As Oy Helsingin Logos Sisustusvaihtoehdot

Sisustus. As Oy Helsingin Logos Sisustusvaihtoehdot Sisustus As Oy Helsingin Logos Sisustusvaihtoehdot 2 Kiintokalusteissa ja pintamateriaaleissa on mukavasti erilaisia vaihtoehtoja tutustu ja suunnittele unelmiesi koti! Autamme sinua mielellämme. Aliisa

Lisätiedot

Trendejä vuodelle 2016

Trendejä vuodelle 2016 Trendejä vuodelle 2016 Kodinomaisuus Luonnonläheinen sisustustyyli Marmori ja metalli jatkavat Kontrastit ovat nousevat esiin sisustuksessa: tumma-vaalea, kova-pehmeä, sileä-rosoinen, kiiltävä-matta, uusi-vanha

Lisätiedot

ZEN Hoitavat luonnonöljyt ja -vahat puulle

ZEN Hoitavat luonnonöljyt ja -vahat puulle ZEN Hoitavat luonnonöljyt ja -vahat puulle Säilytä puun ainutlaatuinen lämpö ja aito kosketus sisustuksesi puupinnoissa ja kodin käyttöesineissä. Puumateriaalissa yhdistyvät kauniisti luonnonläheinen ajattomuus

Lisätiedot

YIT Kodin Materiaalit. Asunto Oy Vantaan Tuulikello 7.5.2013

YIT Kodin Materiaalit. Asunto Oy Vantaan Tuulikello 7.5.2013 YIT Kodin Materiaalit Asunto Oy Vantaan Tuulikello 7.5.2013 KEITTIÖT Kalusteovet (PETRA): Milka 961, valkoinen maalattu sileä mdf-ovi Vedin (PETRA): RS12, RST-vedin Työtaso (PETRA): WD4 WDABS Tumma Puu,

Lisätiedot

Koska maailma on kylmä.

Koska maailma on kylmä. TULIKIVI VALMISTULI-MALLISTO Koska maailma on kylmä. Sijoita lämpöön ja tunnelmaan VALMISTULI-MALLISTO TULIKIVI-VALMISUUNIT TULIKIVI GREEN W10 -LÄMMITYSJÄRJESTELMÄ TULIKIVI GREEN P10-PELLETTITJÄRJESTELMÄ

Lisätiedot

Isojen muotokaakeliuunien kaakelivaihtoehdot 2012 Aleksandra, Sandra, Eerika, Ulrika, Aurora, Hilda 75 ja Justiina. Tasokaakelit.

Isojen muotokaakeliuunien kaakelivaihtoehdot 2012 Aleksandra, Sandra, Eerika, Ulrika, Aurora, Hilda 75 ja Justiina. Tasokaakelit. Isojen muotokaakeliuunien kaakelivaihtoehdot 2012 Aleksandra, Sandra, Eerika, Ulrika, Aurora, Hilda 75 ja Justiina Tecnos Marfil ja Blanco 200x315x10 mm Boordit Elviira-boordi 145x200 mm Tecnos Marfil

Lisätiedot

Liukuovet ja säilytysjärjestelmät. täydentää tilasi

Liukuovet ja säilytysjärjestelmät. täydentää tilasi Liukuovet ja säilytysjärjestelmät täydentää tilasi TeemaDesign - Liukuovien uusi ilme Uusi liukuovien pintamateriaalien sarja Teema sisältää yli 30 ainutlaatuista kuviopintaa. Mallistosta löytyy kuvioita

Lisätiedot

Syksy 2012. www.vuoleri.fi. Aina puhdas pinta

Syksy 2012. www.vuoleri.fi. Aina puhdas pinta Syksy 2012 www.vuoleri.fi Aina puhdas pinta Aina puhdas pinta Vuolerin kaakelipintaisissa tulisijoissa on vuolukivinen sisärakenne. Modernit uutuudet! VUOLUKIVI Saatavana myös takkapaistouuni Hiillos 210

Lisätiedot

Tilkkuilijan värit. Saana Karlsson

Tilkkuilijan värit. Saana Karlsson Tilkkuilijan värit Saana Karlsson Tilkkutöissä erivärisiä kangaspaloja ommellaan yhteen ja siten muodostetaan erilaisia kuvioita. Värien valinta vaikuttaa siihen miten suunnitellut kuviot tulevat tilkkutyössä

Lisätiedot

Tervetuloa mukavuusvyöhykkeelle

Tervetuloa mukavuusvyöhykkeelle Tervetuloa mukavuusvyöhykkeelle harvia.fi Kesän mukavin piha Nauti modernista mökkitunnelmasta ja vietä rentouttava kesä. Rakenna oma, erityisen viihtyisä mukavuusvyöhykkeesi kesäkeittiöineen, paljuineen

Lisätiedot

VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE LIETO, OMAKOTITALO 2 4h+k+tkh+khh+kph/wc+erill.wc+s+terassi, 180 m, 295 000 Vastaava välittäjä Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571 4250 karoliina@bolkv.fi

Lisätiedot

AUTOTALLIN NOSTO-OVET. Kestävyys ja turvallisuus Energiatehokkuus Mukavuus ja käytännöllisyys

AUTOTALLIN NOSTO-OVET. Kestävyys ja turvallisuus Energiatehokkuus Mukavuus ja käytännöllisyys AUTOTALLIN NOSTO-OVET Kestävyys ja turvallisuus Energiatehokkuus Mukavuus ja käytännöllisyys OVI JOKAISEEN TYYLIIN Door Master ovet valmistetaan sinun toiveidesi mukaan piditpä sitten ultramodernista tai

Lisätiedot

TUOTEKUVASTO 5/2015 KiUKAAT KiVipATTEriT

TUOTEKUVASTO 5/2015 KiUKAAT KiVipATTEriT TUOTEKUVASTO 5/2015 Kiukaat kivipatterit 2 YRITYS Mondex Oy yrityksenä Olemme yli 20-vuotias Suomalainen perheyhtiö Kokkolasta. Tuotteidemme valmistus tapahtuu kotimaassa. Haluamme tarjota laadukkaita

Lisätiedot

Urakoitsija: KYLPYHUONEVALINNAT AS OY KUOPION AURINKOLAHTI

Urakoitsija: KYLPYHUONEVALINNAT AS OY KUOPION AURINKOLAHTI Urakoitsija: KYLPYHUONEVALINNAT AS OY KUOPION AURINKOLAHTI Unelmiesi kylpyhuone? Tähän esitteeseen on koottu As Oy Kuopion Aurinkolahden laattavaihtoehdot, joista voit valita mieleisesi. Vai näyttääkö

Lisätiedot

2. Graafi nen yrityskuva

2. Graafi nen yrityskuva 2. Graafi nen yrityskuva 2.1. Näin käytät tunnisteita 2.2. Liikemerkki / logo ja sen suhteet 2.3. Logon ja sloganin suoja-alueet 2.4. Logon käyttö 2.5. Typografi a 2.6. Värit TULIKIVI OYJ:N GRAAFINEN YRITYSKUVA

Lisätiedot

DISANO BY HARO ASUMISTERVEELLINEN DESIGNLATTIA.

DISANO BY HARO ASUMISTERVEELLINEN DESIGNLATTIA. DISANO BY HARO ASUMISTERVEELLINEN DESIGNLATTIA. KULUTUSTA KESTÄVÄ, HELPPOHOITOINEN, TYYLIKÄS DISANO BY HARO Designlattioita arvostetaan ja hyvästä syystä: ne kestävät kulutusta, näyttävät hyviltä ja niiden

Lisätiedot

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla Kaskilaadulla. MATTI KASKI, TOIMITUSJOHTAJA HELPOSTI JA KERRALLA KUNTOON Ovi- ja ikkunaremontti

Lisätiedot

YIT Kodin Materiaalit. Asunto Oy Hämeenlinnan Hugo 10.5.2013

YIT Kodin Materiaalit. Asunto Oy Hämeenlinnan Hugo 10.5.2013 YIT Kodin Materiaalit Asunto Oy Hämeenlinnan Hugo 10.5.2013 KEITTIÖT Kalusteovet (Novart Petra): Milka 961, valkoinen maalattu sileä mdf-ovi A1, A3, A5, A6, A7, B21, B22 Työtaso (PETRA): VT4 VTABS Vaalea

Lisätiedot

JUURI SELLAINEN KOTI KUIN HALUAT LAPPLI KALUSTEET

JUURI SELLAINEN KOTI KUIN HALUAT LAPPLI KALUSTEET JUURI SELLAINEN KOTI KUIN HALUAT LAPPLI KALUSTEET Keittiöt ja kiintokalusteet mittojen mukaan... 3 Näin tehdään juuri sinun kotiisi sopivat kalusteet... 5 Maalatut kalusteovet... 8 Puukuosi- ja struktuuriovet...

Lisätiedot

Asunto Oy Espoon Saunalahti. Sisustusesite

Asunto Oy Espoon Saunalahti. Sisustusesite Asunto Oy Espoon Saunalahti Sisustusesite Sisällysluettelo uuden kotinne sisustus laminaattilattiat parketit eteisen lattialaatat keittiön kalusteväli kalusteovet vetimet laminaattitasot kvartsitasot keittiön

Lisätiedot

Kestävä, hygieeninen ja helppohoitoinen. www.lapetek.fi. Tähti keittiössäsi. SILGRANIT PuraDur teimme parhaasta vieläkin paremman

Kestävä, hygieeninen ja helppohoitoinen. www.lapetek.fi. Tähti keittiössäsi. SILGRANIT PuraDur teimme parhaasta vieläkin paremman Kestävä, hygieeninen ja helppohoitoinen www.lapetek.fi Tähti keittiössäsi. SILGRANIT PuraDur teimme parhaasta vieläkin paremman Allas: BLANCO ADON XL 6 S, SILGRANIT PuraDur, valkoinen Hana: BLANCO ALTA-S

Lisätiedot

L i u k u o v i k a a p i s t o t

L i u k u o v i k a a p i s t o t Liukuovikaapistot Smart on Tank Indoorin ratkaisu kodin säilytysongelmiin. Suunnittelimme räätälöitävien säilytysjärjestelmien malliston joka sopii kaikkiin tiloihin. Kapeammat kaksioviset tai leveämmäksi

Lisätiedot

Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015. Aidon lämmön lähteillä.

Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015. Aidon lämmön lähteillä. Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015 Aidon lämmön lähteillä. Perinteikäs & moderni Aina ajankohtainen ja jäljittelemätön Aito vie saunojan aidon lämmön lähteille. Aito-kiukailla saunotaan

Lisätiedot

INSET / INSTAR TREND 75

INSET / INSTAR TREND 75 INSET / INSTAR TREND Roiskevesitiiviit Instar ja Inset- sarjat täyttävät uuden EN- standardin IP44- määräykset halogeenivalaisimien asennuksesta kosteisiin tiloihin. Valittavissa Instar 12V tai Inset 230V

Lisätiedot

SISUSTUS ASUNTO OY GUNILLANKARTANO SISUSTUSVAIHTOEHDOT

SISUSTUS ASUNTO OY GUNILLANKARTANO SISUSTUSVAIHTOEHDOT SISUSTUS ASUNTO OY GUNILLANKARTANO SISUSTUSVAIHTOEHDOT 1 2 Sisustaminen on parhaimmillaan toiveiden, tarpeiden ja luovuuden toteuttamista. Asunto Oy Gunillankartanon harkitut sisustusvaihtoehdot Rakennuskartion

Lisätiedot

Kun haaveet ja tulevaisuuden teknologia kohtaavat syntyy luonnollinen tapa elää modernissa ympäristössä.

Kun haaveet ja tulevaisuuden teknologia kohtaavat syntyy luonnollinen tapa elää modernissa ympäristössä. LUKKOPONTTIVINYYLIT 2015 Kun haaveet ja tulevaisuuden teknologia kohtaavat syntyy luonnollinen tapa elää modernissa ympäristössä. Lukkoponttivinyylimme ovat Saksan huippuvalmistajan tuotantoa ja ovat siksi

Lisätiedot

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE TURKU, OMAKOTITALO 2 5h, avok, 2 x kph, s, khh, erill.wc, 2 x las.parveke, autok., 198 m, 419 000 Vastaava välittäjä Ismo Aaltonen MYYNTINEUVOTTELIJA, KED, PARTNER

Lisätiedot

Lämpökäsitellyn puun pintakäsittely sisällä ja ulkona

Lämpökäsitellyn puun pintakäsittely sisällä ja ulkona Lämpökäsitellyn puun pintakäsittely sisällä ja ulkona Lämpökäsitelty puu suositellaan aina pintakäsiteltäväksi, koska sävytetty pintakäsittely auttaa pintaa säilyttämään kauniin värinsä ja estää sää rasitusten

Lisätiedot

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 2-3h+k (yhtiöjärjestyksen mukaan 4h+k), 76 m, 335 000 Vastaava välittäjä Annika Virtanen KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, PARTNER 050 540 4524 annika@bolkv.fi

Lisätiedot

Väliseinät ja väliovet

Väliseinät ja väliovet Indoor Väliseinät ja väliovet Joustavat seinäratkaisut Tank Indoor tekee alumiinirakenteiset väliseinät mittajoustavina toimistoihin ja julkisiin tiloihin. Toiminnan tulee olla joustavaa, siksi myös toimitilojen

Lisätiedot

Rullaverhot KUVIOLLISET KANKAAT

Rullaverhot KUVIOLLISET KANKAAT KANKAAT PEITTÄVIÄ TAI LÄPINÄKYVIÄ KATSO KANKAAN LUONNE KANKAAN KOHDALTA DL-596 Valkoharmaa DL-597 Hopean ruskea DL-598 Harmaan hopea DL-599 Valkovihreä Maksimi tilausleveys 195cm DL-3308 Pinkki violetti

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

www.twinson.fi Terassielämäsi kestävä pohja

www.twinson.fi Terassielämäsi kestävä pohja Terassielämäsi kestävä pohja Twinson on terassielämäsi kestävä pohja Hetki terassilla on hetki vapaudessa. Aurinkoisen päivän aloittaminen astumalla terassille antaa rauhan ja kokonaisuudentunteen ilman

Lisätiedot

TULIA VARAAVAT TIILITULISIJAT

TULIA VARAAVAT TIILITULISIJAT TULIA VARAAVAT TIILITULISIJAT 1 TULIA -tulisija aito, tiilitakka TULIA -tulisijat valmistetaan aidosta tiilestä TULIA -tulisijat valmistetaan keraamisista poltetuista tiilistä. Tulisijoihie on valittavissa

Lisätiedot

AS OY KUOPION ULAPPA. Urakoitsija:

AS OY KUOPION ULAPPA. Urakoitsija: LAATTAVALINNAT AS OY KUOPION ULAPPA Urakoitsija: Unelmiesi kylpyhuone? Tähän esitteeseen on koottu As Oy Kuopion Ulapan laattavaihtoehdot, joista voit valita mieleisesi. Vai näyttääkö haaveidesi kylpyhuone

Lisätiedot

Pihatuotehinnasto 2016

Pihatuotehinnasto 2016 Pihatuotehinnasto 2016 Myyntiehdot Valmistamme suomalaista kiveä Olemme rehellinen ja luotettava yritys Teemme yhteistyötä rakentajien kanssa Meillä on ajanmukainen laadunvalvonta Liuskemestarit & Co Oy:n

Lisätiedot

Meganite Acrylic Solid Surface. Komposiittilevyt näyttäviin sisustusratkaisuihin

Meganite Acrylic Solid Surface. Komposiittilevyt näyttäviin sisustusratkaisuihin Meganite Acrylic Solid Surface Komposiittilevyt näyttäviin sisustusratkaisuihin Näyttäviä ja kestäviä ratkaisuja Meganite Acrylic Solid Surface -akryylikomposiittilevyt ovat erinomainen pintamateriaalivaihtoehto

Lisätiedot

DESIGN CATALOGUE. KONE C-sarja

DESIGN CATALOGUE. KONE C-sarja DESIGN CATALOGUE KONE C-sarja C5 Muoti noudattaa vuodenajan kulkua: keväällä on hempeitä värejä, kesällä kirkkaita ja syksyn tullen saapuvat tummat värit talveksi. Harmaa ja musta ovat kestosuosikkeja,

Lisätiedot

YH Kodit Turun Kuunari

YH Kodit Turun Kuunari YH Kodit Turun Kuunari KIINTOKALUSTEET / KEITTIÖ Kalusteovi valkotamminen, suorareunainen, mikrolaminaattiovi Kalusterungot, ylä- ja alasokkelit sekä mahdolliset sivutäytteet ovat valkoista melamiinia.

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Tilaihme taloksi: Young and Creative 160

Tilaihme taloksi: Young and Creative 160 Tilaihme taloksi: Young and Creative 160 Esite ja hinnat 1/2015 Hiottua laatua yksilölliseen asumiseen Yksilöllisiä ratkaisuja helposti: talon hinta pysyy samana, mutta sisätilat ovat vapaasti valittavissa

Lisätiedot

Tietoja kiinteistöstä

Tietoja kiinteistöstä 04.03.16 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Leimatie 20, 90420 Oulu Oulu Metsokangas Kiinteistötunnus: 564-28-125-9 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Lisätietoja: Omakotitalo

Lisätiedot

Bender Boston antik. Boston Antik - kaksipuolinen muuri erilaisilla pinnoilla! BENDERS PIHAKIVET

Bender Boston antik. Boston Antik - kaksipuolinen muuri erilaisilla pinnoilla! BENDERS PIHAKIVET Boston Antik - kaksipuolinen muuri erilaisilla pinnoilla! Uudentyyppinen graniitin näköinen muuri, jossa toinen puoli on lohkopinnalla ja toinen rummutetulla pinnalla. Muurissa on nerokas rakenne, jonka

Lisätiedot

Kärcher RS. Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus

Kärcher RS. Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus Kärcher RS Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus Kärcher RS Nostaa käyttäjän aitiopaikalle Tehokkaat, ammattikäyttöön suunnatut puhdistusratkaisut ovat Kärcherin ominta aluetta. Uudet RS-sarjan yhdistelmäkoneet

Lisätiedot

VINYYLILANKUT. Kymppi-Lattiat Oy

VINYYLILANKUT. Kymppi-Lattiat Oy VINYYLILANKUT Kymppi-Lattiat Oy Miksi lukkopontilla on erinomainen lattiamateriaali? Täysrunkoiset vinyylit lukkopontilla Lukkoponttivinyylimme tulevat Saksasta ja ovat siksi upean ulkonäkönsä lisäksi

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 0-1 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

YIT Liiketilat Materiaalit Asunto Oy Helsingin Koskikara

YIT Liiketilat Materiaalit Asunto Oy Helsingin Koskikara YIT Liiketilat Materiaalit Asunto Oy Helsingin Koskikara 15.6.2015 LATTIAT Tuulikaappi, keraaminen laatta (Laattapiste) PPA ZEUS CINZA C36105 30x60 väri: matta vaaleanharmaa PPA ZEUS GRAFITE C36111 30x60

Lisätiedot

Wallgard asennusohje 2014

Wallgard asennusohje 2014 Wallgard asennusohje 2014 1. Alusta 1.1 Alustan on oltava luja, puhdas, kuiva ja tasainen, imukykyinen, eikä halkeamia ei saa esiintyä. Kiinnitystä heikentävät maali- ja öljytahrat sekä pöly poistetaan.

Lisätiedot

Tuotesarja: INTER MALLA

Tuotesarja: INTER MALLA Tuotesarja: INTER MALLA INTER MALLA ANT ALHAMB GRIS 32952122 Lattialaatta Asennuksessa tulee käyttää valkoista saumalaastia. Tuotetta ei voi yhdistellä muihin tuotteisiin. Irroitettava varovasti pakkauksesta.

Lisätiedot

Alumiinirungon/Eristyskatto

Alumiinirungon/Eristyskatto 7970FI Alumiinirungon/Eristyskatto Kattolipan runko 8 Willab Garden 2016.05 3 2 4 TÄRKEÄÄ! Lue asennusohjeet läpi ennen kuin aloitat asentamisen! Jos ohjeita ei noudateta, elementti ei toimi parhaalla

Lisätiedot

JÄNNITTÄVÄ ISTUMAPAIKKA

JÄNNITTÄVÄ ISTUMAPAIKKA LIBRA 2 Libra Libra 3 LIBRA Liikkeen inspiroima istumapaikka. Aaltoilevuutta. Jännittävä lainehdinta. Joka kutsuu keskusteluun. Yhteiseen hetkeen. Tai omaan aikaan. Ansaittuun lepoon. Luonnollinen muoto

Lisätiedot

KEITTIÖ- MEKANISMIT. Ratkaisuja, jotka tekevät arjesta sujuvampaa.

KEITTIÖ- MEKANISMIT. Ratkaisuja, jotka tekevät arjesta sujuvampaa. KEITTIÖ- MEKANISMIT Ratkaisuja, jotka tekevät arjesta sujuvampaa. AVENTOS NOSTOMEKANISMIT Erityisesti yläkaapistojen avaamista helpottamaan suunniteltu AVENTOS-nostomekanismijärjestelmä yhdistää turvallisuuden

Lisätiedot

Kodin materiaalit. Asunto Oy Helsingin Vinssi Juutinraumankatu 7, Helsinki. Nimi. Asunto

Kodin materiaalit. Asunto Oy Helsingin Vinssi Juutinraumankatu 7, Helsinki. Nimi. Asunto Asunto Oy Helsingin Vinssi Juutinraumankatu 7, 00220 Helsinki Nimi Asunto 20.4.2015 1 (6) Keittiö Keittiökalusteet Novart Oy, Petra-keittiöt KALUSTEOVI Aino 141 melamiiniovi valkoinen Raisa 145 melamiiniovi

Lisätiedot

Suihkut. Suihkut. Anna Øren Senior Designer ja partneri Hareide Designmill

Suihkut. Suihkut. Anna Øren Senior Designer ja partneri Hareide Designmill Suihkut Jos valitset IDOn suihkukaapin, -seinän tai -nurkan, voimme taata sinulle tyylikkään ja hyvin toimivan suihkun, joka pysyy kauniina vuodesta toiseen. IDOn suihkutuotteet ovat helppohoitoisia, ne

Lisätiedot

w w w. ke n s a p u u. f i

w w w. ke n s a p u u. f i M A L L I S T O www.kensapuu.fi AVAA OVI KOTIMAISELLE LAADULLE 1 AARIA 2 DUO 4 SAMBA 6 TEMPO 7 LYYRA & LYYRA URA 8 SOINTU 10 RUMBA 12 DUURI 14 PIANO 16 KVARTETTI 17 MAALATUT SÄVYT 18 KALVOSÄVYT 20 KESTOSUOSIKIT

Lisätiedot

MDF-, FINO- JA FENIX-OVET

MDF-, FINO- JA FENIX-OVET 2017 MDF-, FINO- JA FENIX-OVET Vaikka laatu ratkaisee, tyylistäkään ei tarvitse tinkiä. 1/2017 KAUNIIT & KESTÄVÄT MDF-OVET MDF on helppo ja monipuolinen ovimateriaali. Ovia on saatavilla sekä uritettuina,

Lisätiedot

LIUKUOVET. Nämä liukuovikomerot heti varastosta:

LIUKUOVET. Nämä liukuovikomerot heti varastosta: 2016-2017 LIUKUOVET & SÄILYTYSJÄRJESTELÄT ittojen mukaan & kotiin toimitettuna! Valtavasti vaihtoehtoja ovien lasi-, peili- ja levyvaihtoehtojen yhdistelyyn Runsaasti lisävarusteita tehokkaaseen tilankäyttöön

Lisätiedot

syytä Twinson valita Vertaa puukomposiittilautojen ominaisuuksia Terassielämää

syytä Twinson valita Vertaa puukomposiittilautojen ominaisuuksia  Terassielämää 5 valita syytä Twinson Vertaa puukomposiittilautojen ominaisuuksia http://www.twinson.fi Terassielämää Tietoa terassin, parvekelattian ja laiturin rakentajalle Nykyaikainen ulko-oleskelutila rakennetaan

Lisätiedot

Kalevala -Karhu. Sisältö

Kalevala -Karhu. Sisältö 2009 Sisältö Dyyni 3 Aalto 4 Koristetyynyt & Arte 5 Tweedy 6 Louhi & Pihla 7 Graniitti & Teema 8 Duuri & Velvet 9 Ruutu & Kerala 10 Paletti & Port 11 Pilvi 12 Raita 13 Royal Palace & Orient 14 Sali & Nepal

Lisätiedot

Komposiitti- ja valumarmorialtaat

Komposiitti- ja valumarmorialtaat Komposiitti- ja valumarmorialtaat SISÄLLYS Komposiittialtaat sivut 3-9 Valumarmorialtaat sivut 10-17 Erikoismitta valumarmorialtaat sivut 18-19 komposiittialtaat Komposiittialtaat: kestää kylmää ja kuumaa

Lisätiedot

OPTIMA TOIMISTOT PALVELUTALOT

OPTIMA TOIMISTOT PALVELUTALOT Optima OPTIMA ASUINRAKENNUKSET TOIMISTOT PALVELUTALOT JULKISET RAKENNUKSET KORIMALLEJA HENKILÖMÄÄRÄ KORIN SISUSTUSMATERIAALEJA 3 4-26 henkilöä 14 Nykyaikaisten hissien tulee olla monikäyttöisiä ja ener

Lisätiedot

Taiteoven uudet avaukset. Tutustu koko mallistoomme! diana TURVALLISUUTTA.

Taiteoven uudet avaukset. Tutustu koko mallistoomme! diana TURVALLISUUTTA. Taiteoven uudet avaukset Tutustu koko mallistoomme! Diplomat on nyt uusi Diana!! Uusi upea Kartano. T I L A A. T Y Y L I Ä. TURVALLISUUTTA. diana Uusia ideoita tilanjakamiseen ja sisustukseen Ohessa FP-Tuotteet

Lisätiedot

Materiaalivalinnat (alustava)

Materiaalivalinnat (alustava) Materiaalivalinnat (alustava) Asunto Oy Orimattilan Lemmensilta 28.1.2011 PARKETIT Vaihtoehto 1 Vaihtoehto 2 Vaihtoehto 3 valkolakattu tammi, 3-sauv.lautaparketti tammi nature, 3-sauv.lautaparketti tummaksi

Lisätiedot

Mattopalvelut. Design -mallisto

Mattopalvelut. Design -mallisto Mattopalvelut Design -mallisto Lindström designmatot Valitse todelliset katseenvangitsijat. Lindström designmatot. Laadukas sisustus voi kaivata viimeistelyä. Pelkistetty tila herää henkiin yksilöllisten

Lisätiedot

ASUNTO OY TAMPEREEN HUVITUS. Sisustusvalinnat T2H. Pirkanmaa Oy. Asunto Oy Tampereen Huvitus

ASUNTO OY TAMPEREEN HUVITUS. Sisustusvalinnat T2H. Pirkanmaa Oy. Asunto Oy Tampereen Huvitus ASUNTO OY TAMPEREEN HUVITUS Sisustusvalinnat T2H Pirkanmaa Oy Asunto Oy Tampereen Huvitus 1 Asunto Oy Tampereen Huvitus Koukkurannankatu 5 B 33870 Tampere Rakentaja pidättää oikeuden muuttaa tämän esitteen

Lisätiedot

Pozzi-Ginori Join. Huom. Pozzi-Ginori Join -posliineissa on poikkeavat asennusmitat.

Pozzi-Ginori Join. Huom. Pozzi-Ginori Join -posliineissa on poikkeavat asennusmitat. Pozzi-Ginori Join Pozzi-Ginori Join on puhdaslinjainen ja tyylikäs tuoteperhe, jossa yhdistyvät toimivuus ja eteläeurooppalainen muotokieli. Näyttävän näköiset, lähes veistokselliset, tuotteet luovat kylpyhuoneeseen

Lisätiedot

YIT Kodin Materiaalit. Asunto Oy Helsingin Klyyssi

YIT Kodin Materiaalit. Asunto Oy Helsingin Klyyssi YIT Kodin Materiaalit Asunto Oy Helsingin Klyyssi YIT Koti A3, A6, B23, B26 TÄSSÄ TEEMASSA aistikkaan syväntummat ja aivan vaaleat sävyt täydentävät sopuisasti toisiaan. Ne muodostavat klassisen parivaljakon

Lisätiedot

TeemaDesign - liukuovien erikoispintamateriaalit

TeemaDesign - liukuovien erikoispintamateriaalit TeemaDesign - liukuovien erikoispintamateriaalit Pintamateriaalimallistomme on poikkeuksellisen laaja ja sisältää aina markkinoiden menestyvimmät vaihtoehdot unohtamatta ainutlaatuisia ratkaisuja jotka

Lisätiedot

Materiaalivalikoima ASUNTO OY LARUN PORTTI HELSINKI, ASUNTO A1. Asunto Oy Larun Portti Helsinki 2 A

Materiaalivalikoima ASUNTO OY LARUN PORTTI HELSINKI, ASUNTO A1. Asunto Oy Larun Portti Helsinki 2 A Materiaalivalikoima ASUNTO OY LARUN PORTTI HELSINKI, ASUNTO A1 Kohde Asunto Talo Kerros Porras Huoneistopohja Asunto Oy Larun Portti Helsinki A1 2 A A1 Huomioitavaa on, että pohjapiirustukseen on saattanut

Lisätiedot

Maankateratkaisut Keraamiset Penter-pihatiilet

Maankateratkaisut Keraamiset Penter-pihatiilet Maankateratkaisut 3.6 1.1.2014 Keraamiset Penter-pihatiilet Maankateratkaisut 2 Keraamisilla Penter-pihatiilillä yksilöllisen kaunis pihapiiri Wienerbergerin Penter-pihatiilet on valmistettu vanhoja tiilenpolttoperinteitä

Lisätiedot

SIISTI JA ÄLYKÄS VALINTA

SIISTI JA ÄLYKÄS VALINTA SARJA[P] 2 Sarja[P] SARJA[P] Skandinaavinen muotoilu on ajatonta ja pohjautuu rakkauteemme valoa ja luontoa kohtaan. Sarjan[P] pöydät perustuvat tähän perinteeseen, johon kuuluvat puhtaat linjat, toimiva

Lisätiedot

Kasvata hyötypuutarhassa. ympäri vuoden! Luminum Oy Ratastie 5, 03100 NUMMELA 044 588 5021 www.luminum.fi

Kasvata hyötypuutarhassa. ympäri vuoden! Luminum Oy Ratastie 5, 03100 NUMMELA 044 588 5021 www.luminum.fi Kasvata hyötypuutarhassa ympäri vuoden! Luminum Green -tuotteilla omaa satoa Helposti Hyödynnä kaupan ruukkuyrttien ja -salaattien tarjonta ja jatkokasvata lisäsatoa Luminum Green -tuoteperheen avulla.

Lisätiedot

asumisen mukavuutta Joustovinyylilattiat

asumisen mukavuutta Joustovinyylilattiat asumisen mukavuutta Joustovinyylilattiat Joustovinyylilattiat Kestävä ja helppohoitoinen valinta kotiin Joustovinyylit ovat kestäviä, joustavia ja helppohoitoisia asuintilojen lattianpäällysteitä. Lattian

Lisätiedot

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE NAANTALI, KERROSTALO 3h+kt+s+ph/khh+wc+vh+las.terassi+v+ak, 84 m, 314 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA 040 041 048

Lisätiedot

Kaupunkilaiseen makuun: Basic line Optima

Kaupunkilaiseen makuun: Basic line Optima Kaupunkilaiseen makuun: Basic line Optima Esite ja hinnat 1/2015 Hiottua laatua yksilölliseen asumiseen Nuorekasta ilmettä: Basic Line Optima tarjoaa tilaa kaupunkilaiseen makuun Tontin tehokäyttäjä, Basic

Lisätiedot

TAKKALUUKUT & tarvikkeet tulisijoihin

TAKKALUUKUT & tarvikkeet tulisijoihin TAKKALUUKUT & tarvikkeet tulisijoihin Aidon lämmön lähteillä 1 2 SISÄLLYS s. 4-6 s. 7-9 s. 10-11 s. 12-13 s. 14 s. 15 s. 16 Sävyteräsluukut takkoihin Valurautaluukut takkoihin ja uuneihin Leivinuunit ja

Lisätiedot

M21 M22. S/N: Rev.: 2.0

M21 M22. S/N: Rev.: 2.0 /b03g/(9< M21 M22 $VHQQXVMDNl\WW RKMHHW S/N: Rev.: 2.0 Hyvä asiakkaamme, Onnittelumme, että valitsitte Metos-laitteen palvelemaan keittiötoimintojanne. Teitte hyvän valinnan. Teemme parhaamme, jotta Teistäkin

Lisätiedot

Vinyylilankut & vinyylilaatat. gerflor.fi

Vinyylilankut & vinyylilaatat. gerflor.fi Vinyylilankut & vinyylilaatat gerflor.fi Kauniita ja laadukkaita vinyylilattioita koteihin ja julkisiin tiloihin 2 TERVEYS & YMPÄRISTÖ 28 päivän jälkeen TERVEYS Ei formaldehydiä Lyijytön, ei raskasmetalleja

Lisätiedot

HONKA LOUNATUULI 160 m 2 l 180 m 2

HONKA LOUNATUULI 160 m 2 l 180 m 2 HONKA LOUNATUULI 160 m 2 l 180 m 2 RANTATALON TUNNELMAA valoisassa kodissa Lounatuuli edustaa New England -tyyppistä arkkitehtuuria, joka vie ajatukset merelle ja rannalle, vaikka kotisi olisi keskellä

Lisätiedot

EFG Myyntihinnasto 2012 Miljökalusteet. Hinnat ilman arvonlisäveroa

EFG Myyntihinnasto 2012 Miljökalusteet. Hinnat ilman arvonlisäveroa EFG Myyntihinnasto 2012 Miljökalusteet Hinnat ilman arvonlisäveroa SISÄLLYSLUETTELO Sisällysluettelo EFG Myyntihinnasto 2012 - Miljökalusteet Materiaalit ja värit... 3 Asiakassovellukset ja EFG Express...

Lisätiedot