Vastine Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavamuutoksen luonnoksesta saatuun palautteeseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vastine Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavamuutoksen luonnoksesta saatuun palautteeseen"

Transkriptio

1 Vastine 1 (6) Leskinen Timo Kunnanhallitus Vastine Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavamuutoksen luonnoksesta saatuun palautteeseen SAADUT LAUSUNNOT (Vastine on kirjattu kursiivilla). Etelä-Savon maakuntaliitto, Tekninen lautakunta, Museovirasto ja Heinäveden seurakunta ilmoittivat, että heillä ei ole huomautettavaa. Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaavoitushankkeessa muutetaan vuonna 2002 hyväksyttyä Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavaa Metsähallituksen ja Tornator Oyj:n sekä 7 yksityisen maanomistajan osalta. Muutokset koskevat pääosin rakennus paikkojen siirtämistä paremmin rakentamiseen soveltuville alueille sekä rakennusoikeuden tarkistamista (rakennuspaikkojen lisäämistä); yhden tilan osalta kyse on kaava-alueen laajentamisesta. Kaavaselostuksen mukaan kaava perustuu tarpeeseen päivittää yleiskaavaa muuttamalla joitakin rakennuspaikkoja paremmin rakentamiseen soveltuville alueille sekä "korjaamalla muutamia voimassa olevaan kaavaan jääneitä virheitä". Siirtojakin merkittävämpi tavoite lienee kuitenkin rakennuspaikkojen lisääminen kahden maanomistajan (Metsähallitus ja Tornator Oyj) rannoille, mikä tulee ilmoittaa selkeästi kaavan tavoitteissa. Rakennuspaikkojen lisäämistä perustellaan aikoinaan väärin lasketulla rantaviivalla, mikä ei juurikaan käy ilmi kaavaselostuksesta siten, kuten kuin pitäisi. Kaava-aineisto Kaavaluonnosta varten laadittu luontoselvitys on asianmukainen ja sen tulokset on huomioitu riittävästi. Tornator Oyj:n maille on lisätty 9 (vai 6?) uutta lomarakennuspaikkaa ja Metsähallitukselle 9 (vai 8?). Kaava-aineiston selvitys siitä mitä ollaan tekemässä ja perustelut siihen ovat varsin epämääräisiä ja selostuksen kartta-aineisto erittäin epäselvää. Siten ELY-keskuksen lausunto perustuu osin arvailuun. ELYkeskus korostaa edelleen, että mikäli rakennuspaikkoja lähdetään nostamaan laskuvirheeseen vedoten ainoastaan kahden maanomistajan osalta, tulee ensin selkeästi ja aukottomasti osoittaa missä (ja miten) virhe on tapahtunut ja se, että sama virhe ei ilmene muiden maanomistajien tiloilla. Kaavaprosessin suunnitteluvaiheet sekä osallistuminen ja yhteistyö on esitetty kaava-aineistossa kovin heikosti ja kaavaselostus sisältää lisäksi vanhentunutta tietoa. Kaavamuutoksessa käsitellään koko rantayleiskaavoituksen kannalta merkittäviä peruskysymyksiä (rantarakennusoikeuden laskeminen ja tasapuolisuus), joten osallistumis- ja arviointisuunnitelma on syytä laatia huolellisesti. FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Microkatu 1, PL 1199, Kuopio Puh , fax , Y-tunnus Kotipaikka Helsinki

2 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Vastine 2 (6) Mitoituksen korjaaminen Mitoitusperiaatteet on voimassa olevan kaavan selostuksessa kerrottu varsin yksityiskohtaisesti. Mitoitusrantaviiva on selostuksen mukaan laskettu rantaviivan muuntamista ja rakennettavuuskerrointa käyttämällä. Päämitoitustavoitteet sekä rantojen rakennettavuus on esitetty selostuksen mukaan liitekartalla. Minkäänlaista rakennettavuutta koskevaa liitekarttaa ei ELY-keskuksen kaavaaineistosta kuitenkaan löydy (ei myöskään Heinäveden kunnan). Muunnetussa rantaviivassa on huomioitu vastapäisen rannan etäisyys sekä niemien ja saarien leveys. Muunnetun rantaviivan kertoimet on kaavaselostuksen mukaan esitetty "liitteenä olevassa kuvassa", joka myös puuttuu kaava-aineistosta. Ainakaan ELY-keskuksen hallussa olevasta voimassa olevan kaavan aineistosta ei siis käy ilmi kuinka rantaviivaa on käytännössä muunnettu eikä millä alueilla rakennettavuuskerrointa on käytetty. Kaavamuutoksen luonnoksessa rantojen muuntamiseen on käytetty Etelä-Savon Seutukaavaliiton aikoinaan laatimaa mallia ja rakennettavuuden määrittelemiseen voimassa olevan kaavan rakennettavuuskertoimia. Voimassa olevan kaavan ainoat tilakohtaiset mitoitusta koskevat dokumentoidut mittatiedot ovat kantatilarekisterissä (yleiskaavarekisteri) esitetyt tilojen todelliset rantaviivat ja mitoitusrantaviivat; jälkimmäisten "oikeellisuutta" on edellä kerrotun puutteellisen aineiston vuoksi mahdotonta osoittaa suuntaan taikka toiseen. Siten ELY-keskus katsoo, että ainoa tilakohtainen tieto, jonka virheellisyys käytettävissä olevalla aineistolla on todistettavissa, on todellisen rantaviivan pituus. Mikäli siinä on merkittävää heittoa, saattaa rakennuspaikkojen lisääminen olla perusteltua. Mutta kuten aiemmin jo todettiin, tämäkin edellyttää kuitenkin osoituksen siitä, ettei kyse ole erilaisesta laskutavasta, joka siinä tapauksessa toistuisi koko kaava-alueella. ELY-keskus tarkasteli pistokokeenomaisesti Tornator Oyj:n Putukansalon tilan rantaviivan pituutta. Voimassa olevassa kaavassa tilan todelliseksi rantaviivan pituudeksi on saatu 9889,87 m. Kaavaluonnoksen kantatilakaaviossa pituudeksi on esitetty m ja ELY-keskuksen omissa laskelmissa tulokseksi saatiin 9870 m. Pituudet ovat siinä määrin samaa kokoluokkaa (etenkin ELYn ja voimassa olevan kaavan), ettei todellisen rantaviivan osalta laskentavirhettä ELYkeskuksen näkemyksen mukaan voida todentaa. Kaavaluonnoksen rantaviiva- ja mitoitusvertailu -kartassa Putukansalon todelliseksi rantaviivaksi on kuitenkin esitetty m selittämättä lainkaan mistä "ylimääräinen" 3730 m on saatu ( m miinus kantatilakaavion m). ELY-keskuksen käsitys Putukansalon tilan rakennusoikeudesta voimassa olevassa yleiskaavassa on seuraava: Järvien todellisesta rantaviivasta (9889,87 m) muuntamalla ja rakentamiskertoimia käyttämällä saadun mitoitusrantaviivan (5998,90 m) mukainen 'teoreettinen" rakennusoikeus aluekohtaisten mitoitusluokkien (liitekartta) mukaisesti on 22,83 rakennuspaikkaa (rp). Kaavan "pienjärviin" lukeutuvan Leppilammen ja erittäin kapean Hoikanlammen pinta-alojen ym. kaavaselostuksessa lueteltujen ominaisuuksien mukaan ilmeisesti tapauskohtaisesti" laskettu teoreettinen" rakennusoikeus on yhteensä 6,64 rp. Yhteensä näistä 29,47 paikasta on merkitty voimassa olevaan kaavaan 26 rakennuspaikkaa kolmen - ilmeisesti pikkuvesistöille kuuluvan - jäädessä osoittamatta, mikä käy selkeästi ilmi kantatilarekisteristä.

3 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Vastine 3 (6) Kaavaluonnoksen selostuksen mukaan "oikein" laskettu rantaviiva antaisi Putukansaloon 4,1 rakennuspaikkaa lisää (s. 28) voimassa olevan kaavan 26 rakennuspaikan lisäksi. Karttaluonnoksessa (rantaviiva- ja mitoitusvertailu -liite) alueelle on kuitenkin tekstin mukaan osoitettu yhteensä 38 rakennuspaikkaa (kaavamerkintöinä 36) ja rakennusoikeudeksi taas mainitaan 32,1. Käytettävissä olevan aineiston perusteella ELY-keskus ei näe Putukansalon kohdalla selkeää useampaan lisärakennuspaikkaan oikeuttavaa virhettä voimassa olevassa yleiskaavassa. Sitä vastoin kaavaluonnoksen aineistosta ei selviä kuinka monta rakennuspaikkaa Putukansaloon on tarkoitus lopulta osoittaa (30, 32, 36 vai 38). Rakennusoikeuden siirtäminen Rakennuspaikkojen siirtojen osalta ELY-keskus toteaa, että rakennusoikeus tulee lähtökohtaisesti osoittaa sinne, mistä se muodostuu. Rakennuspaikkojen siirtäminen vesistöltä toiselle edellyttää hyviä perusteluja sekä vaikutustarkastelua vastaanottavan vesistön osalta. Rakennusoikeuden siirrosta tilalta toiselle tulee laittaa merkintä kantatilarekisteriin. Yksittäiset kohteet Yksityisten maanomistajien alueita koskevista muutoksista ELY keskuksella ei ole huomautettavaa kohteiden 1-6 osalta - sikäli kun epäselvä kaava-aineisto on tulkittu oikein. Uuden rakennuspaikan osoittaminen kohteessa 7 sen sijaan kaipaa perusteellisempia tietoja tilanteesta (ovatko rakennukset luvalla rakennettuja ja olleet olemassa kaavaa laadittaessa, onko ne rakennettu eri rakennuspaikoiksi alun perinkin). Yhteenveto Voimassa olevaa kaavaa laadittaessa on tavanomaisen kuulemisen lisäksi omana ryhmänään kuultu suurmaanomistajien ja yhtiöiden tavoitteita ja toiveita (mainittu mm. Metsähallitus ja Stora Enso, jonka omistuksessa Tornatorin maat tuolloin olivat). Silloisilla maanomistajilla on kaavaa laadittaessa ja hyväksyttäessä ollut mahdollisuus vaikuttaa sen lopputulokseen. Muutamista rakennuspaikoista (esim. Putukansalossa 3 rp) luopuminen on ollut tietoista ja osoitus yhtiöiden vastuullisesta toiminnasta. Kahden suurmaanomistajan osalta nyt vireillä oleva kaavahanke siihen liittyvine puutteellisine aineistoineen on siten varsin kyseenalainen eikä sitä millään muotoa voi pitää Metsähallituksen tavoittelemana esimerkillisenä kaavoittamisena. ELY-keskuksen saatavilla olevasta aineistosta saaman käsityksen mukaan voimassa olevassa kaavassa ei ole tehty sellaista virhettä, joka oikeuttaisi kaavaluonnoksen mukaiseen rakennusoikeuksien nostamiseen. Kaavaluonnoksen ei siten voi katsoa toteuttavan maanomistajien tasavertaisen kohtelun periaatetta. Mikäli kaavahanketta aiotaan viedä eteenpäin, on siitä syytä pitää työneuvottelu, jossa selkeästi tuodaan esiin ne voimassa olevan kaavan virheellisyydet, jotka aiheuttavat tarpeen. Sama on esitettävä selkeästi ja ymmärrettävästi kaavaselostuksessa. Lausunto on valmisteltu Etelä Savon ELY-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueella.

4 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Vastine 4 (6) pidetyssä työneuvottelussa todettiin, että ELY-keskuksen lausunto perustuu alustaviin kaava-asiakirjoihin ja neuvottelussa sovitun mukaisesti siitä ei ole annettu vastinetta. PKS Sähkönsiirto Oy Kaavojen tarkistaminen ja ajantasaistaminen, muuttaminen ja kumoaminen Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavan Koska Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavan kartoissa ei ole esitetty sähköjohtojen ja muuntamoiden tarkkoja paikkoja, esitämme kaavan selite osassa mainittavan seuraavaa: Alueella sijaitsevien rakennusten ja muiden sähköä käyttävien laitteiden sähköistystä varten on maankäytössä varattava riittävästi tilaa sähköjohtojen ja muuntamoiden rakentamiselle ja ylläpidolle. Käytämme alueella verkonrakentamisessa ilmajohtoja ja pylväsmuuntamoita, jotka tarvitsevat kaavaan seuraavat aluevaraukset: 20 kv:n keskijännitejohdon johtoalueen leveys 10 metriä (5 metriä johdon molemmin puolin) 0.4 kv/20kv:n pylväsmuuntamon suoja-alueen säde on 15 metriä 0.4 kv pienjännitejohdon tai -kaapelin johtoalueen leveys 2 metriä (1 metri johdon molemmin puolin) Mahdolliset asemakaavan laatimisesta johtuvat Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n johtojen ja muuntamon siirrot tullaan tekemään työntilaajan kustannuksella erillisellä siirtotarjouksella. Vastine: Lisätään kaavaselostukseen lausunnoissa elellä oleva teksti. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavan luonnos on pyytänyt Pohjois-Savon ELY-keskuksen liikennevastuualueen lausunnon Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavan luonnoksesta. Kunnan eteläosaan sijoittuvan, hyväksytyn rantayleiskaavan tarkistus koskee lso-vihtarin ja Suuri-Pölläkkä järvien alueita sekä tilaa Pyyli RN:o 6:55. Kaavan vahvistuksen jälkeen on tullut tarvetta muuttaa rakennuspaikkojen sijaintia paremmin rakentamiseen soveltuville alueille ilman, että luonto- ja maisema-arvot vaarantuvat. Kaavamuutoksessa tehtävistä rakennuspaikkojen siirroista aiheutuvat liikenteelliset vaikutukset kohdistuvat alueen olemassa olevalle yksityistieverkolle. Pohjois-Savon ELY-keskuksen liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualue pyytää täydentämään kaavan yleisiä määräyksiä liittymävelvoitteen osalta, koska ko. määräys puuttuu kaikkiin rakentamattomiin rakennuspaikkoihin kohdistuvana ajantasakaavastakin. Uusilta rakennuspaikoilta tulee käyttää olemassa olevia

5 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Vastine 5 (6) pääsyteitä ja liittymiä maanteille. Jos uusia liittymiä on tarpeen tehdä, tulee tarvittavien toimenpiteiden selvittämiseksi olla yhteydessä tienpitoviranomaiseen. Liikennevastuualueella ei ole muilta osin huomauttamista. Vastine: Täydennetään kaavan yleisiä määräyksiä liittymävelvoitteen osalta seuraavalla lauseella: Uusilta rakennuspakoilta tulee käyttää olemassa olevia pääsyteitä ja liittymiä maantielle. Jos uusia liittymiä on tarpeen tehdä, tulee tarvittavien toimenpiteiden selvittämiseksi olla yhteydessä tienpitoviiranomaiseen. Keski-Savon ympäristötoimi Lausunto Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavan muuttaminen ja laajennus Iso-Vihtari ja Suuri Pölläkkä alueilla Ympäristöviranomaisella ei ole huomautettavaa Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavan muuttamiseen ja laajennukseen lso-vihtari ja Suuri-Pölläkkä alueella. " Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavan Luonnos /FCG)" Vesi- ja jätehuoltoa koskevat kaavamääräykset (alla suora lainaus) on esitetty hyvin kaavamääräyksissä. Näihin on alla esitetty petiitillä vain pieni täsmennys vähäisistä jätevesistä. "Rakennettaessa ranta-alueelle tulee vesi- ja jätehuoltoasioihin kiinnittää erityistä huomiota. Rakennuslupahakemuksessa on osoitettava, että puhdasta vettä on saatavissa ja että jätevesistä huolehditaan siten ettei pohjavesiä saastuteta. Käymäläjätevedet ohjataan umpisäiliöihin, ellei kiinteistö liity kunnallistekniikkaan. Vesikäymälöitä ei sallita alueille rakennettavaksi saaristoon tai paikkoihin, jossa jätevesisäiliön tyhjennys ei ole mahdollista. Talous pesu- ja saunavedet voidaan imeyttää maahan, mikäli olosuhteet ja maaperä siihen soveltuvat. lmeytys ei voi tapahtua kuitenkaan 30 metriä lähempänä rantaa tai vesipistettä kuin ainoastaan rantasaunan osalta, jossa imeytysetäisyys rannasta on oltava vähintään 15 metriä. Vähäisetkään jätevedet eivät saa joutua suoraan vesistöön, eivätkä ne saa aiheuttaa ympäristön pilaantumisen vaaraa. lmeytykseen vaaditaan asiaa hoitavan viranomaisen lupa. Erityisesti kallioperäisillä rantaosuuksilla tämä tulee ottaa huomioon jo rakennuspaikkaa muodostettaessa. Vesihuoltosuunnitelma ja mahdollisen vesikäymälän rakentaminen on esitettävä rakennusluvan yhteydessä erikseen hyväksyttäväksi. Käymälät ja kompostit on hoidettava niin, ettei hajua ja muitakaan haittoja synny. Kuivakäymälää ei saa sijoittaa 20 metriä lähemmäksi rantaviivaa. Kuivakäymälä on varustettava tiiviillä jätesäiliöllä, joka on tyhjennettävä riittävän usein hoidettuun kompostiin. Kompostit ja kompostoivat käymälät on sijoitettava vähintään 20 metrin päähän rantaviivasta läpäisemättömälle maapohjalle."

6 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Vastine 6 (6) Myös maiseman ja metsänhoitoa koskevat määräykset ovat hyviä ja tarpeellisia. Vastine: Vesi- ja jätehuoltoa koskeviin kaavamääräyksiin lisättään täsmennys: Vähäisetkään jätevedet eivät saa joutua suoraan vesistöön, eivätkä ne saa aiheuttaa ympäristön pilaantumisen vaaraa. Savonlinnan maakuntamuseo Heinäveden reitin rantayleiskaavan, luonnos Heinäveden kunnanhallitus pyytää Savonlinnan maakuntamuseon lausuntoa Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavan muutoksesta. Muutos koskee lso- Vihtari ja Suuri-Pölläkkä järvien alueilla sekä Pyyli 6:55 tilalla olevien rakennuspaikkojen siirtämistä paremmin rakentamiseen soveltuville alueille sekä rakennuspaikkojen lisäämistä. Kaavaluonnoksessa on joko siirretty rakennuspaikkoja ja muodostettu uusia rakennuspaikkoja mm. lso-vihtarin rannalle Humalniemeen ja sen lähistölle. Humalniemessa sijaitsee ajoittamaton kalliomaalaus eikä alueella ole tehty arkeologisia tutkimuksia. Näin ollen Savonlinnan maakuntamuseo toteaa, että ennen rakentamisen aloittamista on syytä selvittää pienellä arkeologisella inventoinnilla onko kaavaalueella ja erityisesti lso-vihtarin etelärannalla muinaismuistolain (295/63) suojelemia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Vastine: Kirjataan Museon esitys selvityksen tekemisestä kaava-asiakirjoihin. Selvitys voidaan kohdentaa ehdotuksessa merkityille rakennuspaikoille. FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Timo Leskinen aluepäällikkö, DI

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 10 ) HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN JA LAAJENNUS, ISO- VIHTARIN JA SUURI-PÖLLÄKKÄ JÄRVIEN

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Honkaniemi, vahvistettu 25. Kuivakäymälä 30 m rannasta, thl 69 3 mom 3.1994 -lomarak. 20 m rannasta -sauna max 20 m2 10 m rannasta

Honkaniemi, vahvistettu 25. Kuivakäymälä 30 m rannasta, thl 69 3 mom 3.1994 -lomarak. 20 m rannasta -sauna max 20 m2 10 m rannasta HEINÄVESI: Jätevesiä ja käymälän sijoittamista koskevat määräykset rantakaavoissa (TARKASTA AJANTASAISUUS RAKENNUSVALVONNASTA) EK / TP 2011 Kaava ja rakennusten etäisyydet Ruoppausta, rannan käsittelyä

Lisätiedot

PYHÄSELKÄ TELMONSELÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS

PYHÄSELKÄ TELMONSELÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIPERIN KUNTA PYHÄSELKÄ TELMONSELÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS EHDOTUS 1.3.2016 Kaavan valmisteluaineisto nähtävillä: 17.12.2015 15.1.2016 Kaavaehdotus nähtävillä:

Lisätiedot

Kaavaehdotus II oli nähtävillä 1.8. 3.9.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 10 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet.

Kaavaehdotus II oli nähtävillä 1.8. 3.9.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 10 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet. Kiteen kaupunki Oriveden rantaosayleiskaava Kaavaehdotus II oli nähtävillä 1.8. 3.9.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 10 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet. Sisällysluettelo

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA 1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven

Lisätiedot

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-

Lisätiedot

Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos

Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos Kunnanhallitus 1.9.2015 Itä-Suomen hallinto-oikeus Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos Rantasalmen kunnanhallitus

Lisätiedot

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN Kaakkois-Suomen Ely-keskus Haettu kaavamuutos on ristiriidassa rantojen säästämistä koskevan tavoitteen

Lisätiedot

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 10 ) JOUTSAN KUNTA JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN OSITTAINEN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 103 03.12.2014

Tekninen lautakunta 103 03.12.2014 Tekninen lautakunta 103 03.12.2014 NURMES, PIELISEN-KUOKKASTENJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS JA -LAAJENNUS (ELLUN ALUEEN MOOTTORIKELKKA- JA KOIRAVALJAKKOURA SEKÄ YHTEISKÄYTTÖ MÖNKIJÄLLE JA

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

LÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS PITKÄJÄRVEN ALUE

LÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS PITKÄJÄRVEN ALUE SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Mäntyharjun kunta LÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS PITKÄJÄRVEN ALUE Kaavaselostus, luonnos Kaavan vireille tulo: Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto: FCG SUUNNITTELU

Lisätiedot

82122815-31 25.6.2012. Rääkkylän kunta. Oriveden rantaosayleiskaava. Mitoitusperiaatteet

82122815-31 25.6.2012. Rääkkylän kunta. Oriveden rantaosayleiskaava. Mitoitusperiaatteet 82122815-31 25.6.2012 Rääkkylän kunta Oriveden rantaosayleiskaava Mitoitusperiaatteet 82122815-31 Rääkkylän kunta Oriveden rantaosayleiskaava Mitoitusperiaatteet 25.6.2012 Viite 82122815 Kirjoittanut Markus

Lisätiedot

Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus

Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus Kaavaehdotus II oli nähtävillä 23.1. - 24.2.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 2 lausuntoa ja 6 muistutusta. Seuraavassa on lista lausunnoista

Lisätiedot

Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET VASTINEINEEN 1 (4) Jonkerin ranta-asemakaavan ehdotus J.Isoherranen 18.11.

FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET VASTINEINEEN 1 (4) Jonkerin ranta-asemakaavan ehdotus J.Isoherranen 18.11. FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET VASTINEINEEN 1 (4) KUHMON KAUPUNKI JONKERIN RANTA-ASEMAKAAVA, EHDOTUKSEN TOINEN NÄHTÄVILLÄOLO 1.10-31.10.2013 Kaavaehdotuksesta saatiin 5 lausuntoa

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Tetriniemi) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 7 ) TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA. OAS 1 (5) Tuusniemen kunta Pahkasalon asemakaava

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA. OAS 1 (5) Tuusniemen kunta Pahkasalon asemakaava Leskinen Timo 15.10.2013 OAS 1 (5) Pahkasalon asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA 1. HANKEKUVAUS Asemakaava koskee tiloja 403-1-92 (Mutalahti), 403-1-93

Lisätiedot

Viranomaisneuvottelun muistio

Viranomaisneuvottelun muistio 1 (5) Pasi Ronkainen UPM-Kymmene Oyj Jänisjoen ranta-asemakaava, Tohmajärvi UPM-Kymmene Oyj, Kyyrönlammen ja Mäntylammen ympäristöjen ranta-asemakaava, Joensuu Tornator Oyj, Palojärven, Tekojärven ja Ala-Koitajoen

Lisätiedot

Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe

Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3452/2017 Varsinais-Suomi 22.12.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 24.11.2017 Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe

Lisätiedot

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUANKOSKI Pieksän järvien rantaosayleiskaavan ja Muuruveden Karhonveden rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavamuutokset koskevat tiloja Haukiniemi 434-1- 129, Venhonranta 434-2-58, Pieksänranta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

Itäosan rantaosayleiskaava

Itäosan rantaosayleiskaava Vastine 1 (6) Leskinen Timo 25.9.2018 Kunnanhallitus Itäosan rantaosayleiskaava Ehdotukseen tehtyjen muutosten johdosta tulleet maanomistajien esitykset. Esko Iivarinen on esittänyt uuden rakennuspaikan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta.

Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta. SULKAVAN KUNTA PARTALANSAAREN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Oikeusvaikutteinen osayleiskaava on tarkoitus laatia Sulkavan kunnan Partalansaaren ranta-alueille.

Lisätiedot

VASTINE KUSTAVIN KUNTA VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5

VASTINE KUSTAVIN KUNTA VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5 1 / 5 VASTINE KUSTAVIN KUNTA VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA Varesniemen ranta-asemakaava on ollut kaavaluonnoksena nähtävillä 7.11. 7.12.2016. Kaavaluonnoksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana mielipiteitä.

Lisätiedot

SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KALLIJÄRVI. Kylän Sammi tiloja: Marjamäki 747-411-3-207 ja Rantamäki 747-411-3-218

SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KALLIJÄRVI. Kylän Sammi tiloja: Marjamäki 747-411-3-207 ja Rantamäki 747-411-3-218 SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KALLIJÄRVI Kylän Sammi tiloja: Marjamäki 747-411-3-207 ja Rantamäki 747-411-3-218 KUNNAN KAAVATUNNUS 747YKAM12015 28.8.201 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

LÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS PITKÄJÄRVEN ALUE

LÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS PITKÄJÄRVEN ALUE S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Mäntyharjun kunta LÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS PITKÄJÄRVEN ALUE Kaavaselostus, ehdotus Kaavan vireille tulo: Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto:

Lisätiedot

LAUSUNNOT. KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi. 1. Lapin ELY-keskus

LAUSUNNOT. KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi. 1. Lapin ELY-keskus 1 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi tekninen@kemijarvi.fi 9.10.2015 Liite 5 Ehdotusvaiheen nähtävilläoloaikana (28.8 28.9.2015) saatujen lausuntojen (3 kpl) ja mielipiteiden (5

Lisätiedot

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Juankosken kaupunki 1/6 JUANKOSKEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS Tikanniemen ranta-alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Juankosken asemakaava-aluetta Tikanniemessä.

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2

Lisätiedot

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö.

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Melunleviämiskartat Liite 5 Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Maanomistus Liite 6 Kunnan omistamat maa-alueet on merkitty

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

Hirvensalmen kunta Tuhankosken ja Ilokallioniemen ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan. Ranta-asemakaava laaditaan osalle tilaa 1:163

Hirvensalmen kunta Tuhankosken ja Ilokallioniemen ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan. Ranta-asemakaava laaditaan osalle tilaa 1:163 FCG Planeko Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Hirvensalmen kunta Tuhankosken ja Ilokallioniemen ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) 8.5.2013 Haukiveden Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos RANTASALMEN KUNTA HAUKIVEDEN HAAPASELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.5.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

KANGASNIEMEN KUNTA. Vuorisalon ranta-asemakaavan kumoaminen tilan osa-alueelta. Kaavaehdotus

KANGASNIEMEN KUNTA. Vuorisalon ranta-asemakaavan kumoaminen tilan osa-alueelta. Kaavaehdotus KANGASNIEMEN KUNTA Vuorisalon ranta-asemakaavan kumoaminen tilan 213-436-1-48 osa-alueelta Kaavaehdotus 29.2.2016 Kuva: Näkymä Puulan Pitkälahdelta. Kumoaminen tapahtuu tämän kapean lahden koillisrannalla.

Lisätiedot

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO 16.7.2014 KUKON RANTA- ASEMAKAAVASTA JA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOKSEN EHDOTUKSESTA

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO 16.7.2014 KUKON RANTA- ASEMAKAAVASTA JA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOKSEN EHDOTUKSESTA KESKI-SUOMEN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO 16.7.2014 KUKON RANTA- Maantieverkkoon kuuluvaa tietä ei tule osoittaa luonnoksessa esitetyn mukaisella merkintäkokonaisuusjärjestelyllä eli maa- ja metsätalousalueelle

Lisätiedot

Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 JUUPAJOEN KUNTA JUUPAJOEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 OAS 1 (6) 15.10.2013 Kirkonkylän asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULAJOEN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

KUNINKAANSAARI, NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

KUNINKAANSAARI, NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA KUNINKAANSAARI, NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

Vastine Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin

Vastine Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin Vastine 1 (7) Leskinen Timo Heinäveden kunta Kermanrannantie 7 79700 HEINÄVESI Vastine Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin Lausunnot: Pohjois-Savon

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN KUNTA LIITE 2 EKNIEMEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

KEMIÖNSAAREN KUNTA LIITE 2 EKNIEMEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KEMIÖNSAAREN KUNTA LIITE 2 EKNIEMEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kemiönsaaren kunnan Ekniemen alueelle laaditaan asemakaava ja asemakaavan muutos. Tämä osallistumis-

Lisätiedot

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS. Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan muutos Seinäjärvi, 10-404-13-31 ja 10-404-13-66. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

KAAVASELOSTUS. Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan muutos Seinäjärvi, 10-404-13-31 ja 10-404-13-66. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut KAAVASELOSTUS Alue Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan muutos Seinäjärvi, 10-404-13-31 ja 10-404-13-66 Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 12.04.2016 2 Kaavaselostuksen sisällysluettelo: 1 Perus- ja

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA ETELÄ-KONNEVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Maankäyttö-

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (6) TURUNKANKAAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma UURAISTEN KUNTA Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.5.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 2 2 Suunnitelman nimi ja suunnittelualue...

Lisätiedot

RANTA-ALUEEN JA KUIVANMAAN MITOITUS- JA EMÄTILATARKASTELU

RANTA-ALUEEN JA KUIVANMAAN MITOITUS- JA EMÄTILATARKASTELU FCG Planeko Oy YLÖJÄRVEN KAUPUNKI ANTAVERKKA-MUTALAN OYK RANTA-ALUEEN JA KUIVANMAAN MITOITUS- JA EMÄTILATARKASTELU 724-D2280 2.3.2009 FCG Planeko Oy Ylöjärven kaupunki 2 (5) 1 ANTAVERKKA-MUTALAN OYK -

Lisätiedot

Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta-asemakaavojen kumoaminen

Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta-asemakaavojen kumoaminen PIHTIPUTAAN KUNTA Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta- Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1.4.2019 P37114 Kaavaselostus 1 (17) Timo Leskinen 1.4.2019 Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS

ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS FCG Finnish Consulting Group Oy Lapinlahden kunta ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS Kaavaselostus Luonnos 13.3.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I Kuopio Onkiveden

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

Uusikaupunki, Raudainen-Koivunen-Kiveistenmaa ranta-asema ja rantaasemakaavan

Uusikaupunki, Raudainen-Koivunen-Kiveistenmaa ranta-asema ja rantaasemakaavan Varsinais-Suomi LAUSUNTO 30.1.2019 Diaarinumero VARELY/1497/2018 Liite 1 kpl kirjaamo@uusikaupunki.fi Viite: Kaavoittajan sähköposti 3.1.2019 Uusikaupunki, Raudainen-Koivunen-Kiveistenmaa ranta-asema ja

Lisätiedot

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T E K N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20667 Kaavaselostus Lilian Savolainen Sisällysluettelo

Lisätiedot

Vaalimaan asemakaavojen muutokset kortteleissa 201, 209 ja 220

Vaalimaan asemakaavojen muutokset kortteleissa 201, 209 ja 220 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A VIROLAHDEN KUNTA Vaalimaan asemakaavojen muutokset kortteleissa 201, 209 ja 220 Luonnosvaiheen vastineet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24767 Luonnosvaiheen vastineet

Lisätiedot

KROKSKÄRIN RANTA-ASEMAKAAVA

KROKSKÄRIN RANTA-ASEMAKAAVA PARAINEN KROKSKÄRIN RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu 4.9.2014 Ympäristölautakunta... Ehdotus nähtävänä (MRA 19 ).. Kaavaehdotus

Lisätiedot

1 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA, 2012 ANNETUN LAUSUNNON PÄÄSISÄLTÖ: Rakennus- ja ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa kaavasta.

1 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA, 2012 ANNETUN LAUSUNNON PÄÄSISÄLTÖ: Rakennus- ja ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa kaavasta. Pöyry Finland Oy UPM-Kymmene Oyj Tervamäen ranta-asemakaavan muutos ja kumoaminen Päiväys 14.1.2013 Viite 16WWE0247 Sivu 1 (5) KAAVOITTAJAN VASTINEET 16.2.2012 PÄIVÄTYSTÄ JA 20.4. 21.5.2012 NÄHTÄVILLÄ

Lisätiedot

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE FCG Suunnittelu ja tekniikka Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) KONNEVEDEN KUNTA KIVISALMEN LAITURIALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE Konneveden kunnalla on tarkoitus

Lisätiedot

Kuva 1: Kaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ja sijainti

Kuva 1: Kaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ja sijainti FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 5 ) TERVON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaavan muutos koskee kortteleja 9(osa),

Lisätiedot

Suunnittelualueen pinta-ala on n. 170 ha. Rantaviivaa suunnittelualueelle on n. 11 km ja muunnettua rantaviivaa n. 6,5 km.

Suunnittelualueen pinta-ala on n. 170 ha. Rantaviivaa suunnittelualueelle on n. 11 km ja muunnettua rantaviivaa n. 6,5 km. 1(5) SULKAVAN KUNTA HASULAN JA KOSKUTJÄRVEN KYLÄT KÄRKIHARJUNMÄEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Hannu Heiskanen OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Vastine Korkeimpaan oikeuteen tehtyyn valitukseen Itä- Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä 16/0314/3

Vastine Korkeimpaan oikeuteen tehtyyn valitukseen Itä- Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä 16/0314/3 Rantasalmen kunnanhallitus 6.2.2017 Poikkitie 2 58900 RANTASALMI Vastine Korkeimpaan oikeuteen tehtyyn valitukseen Itä- Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä 16/0314/3 Marja-Leena Neuvo kumppaneineen on

Lisätiedot

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI 1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KAAVIN KUNTA VIHTAJÄRVI PEUKALONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.2.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön

Lisätiedot

LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA

LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA Kaavaselostus, ehdotus 4.9.2017 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Vastine Iso-Valkeisen ranta-asemakaavasta saatuun palautteeseen

Vastine Iso-Valkeisen ranta-asemakaavasta saatuun palautteeseen Vastine 1 (5) Leskinen Timo 27.11.2013 Leppävirran kunta Tekninen lautakunta Iso-Valkeisen ranta-asemakaava Vastine Iso-Valkeisen ranta-asemakaavasta saatuun palautteeseen Pohjois-Savon liitolla ei ollut

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO Kaavaselostus 20.2.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 7.10.2011 39 Kaavan hyväksyminen:

Lisätiedot

Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Selostus kv hyväksynyt

Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Selostus kv hyväksynyt Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen Selostus 8.10.2018 kv hyväksynyt 22.10.2018 23 Sisällys 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 1 1.1 Kaavan nimi... 1 2 RANTA-ASEMAKAAVA-ALUEEN SIJAINTI... 1 3

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 1 (6) HAMINAN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELU Maankäytön suunnittelu PL 70 49401 HAMINA NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 SELOSTUS NRO 515 KAAVA- ALUEEN SIJAINTI Sijainti Kymenlaakson

Lisätiedot

Asemakaavamuutoksen selostus (ehdotus) (selostus täydentyy kaavahankkeen edetessä) LIEKSAN KAUPUNKI

Asemakaavamuutoksen selostus (ehdotus) (selostus täydentyy kaavahankkeen edetessä) LIEKSAN KAUPUNKI LIEKSAN KAUPUNKI MÄHKÖN (6). KAUPUNGINOSAN KORTTELIA RNO 58 KOSKEVA ASEMAKAAVAMUUTOS JA SITOVA TONTTIJAKO (OSAKORTTELI 58) Kuva 1: Kaavamuutoksen tarkastelualue Asemakaavamuutoksen selostus (ehdotus) (selostus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Finnish Consulting Group Oy Osallitumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) SULKAVAN KUNTA EERIKKÄLÄN, IITLAHDEN JA LINKOLAN KYLÄT VEKARAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA, TILAT 1:48, 2:15 JA 5:4 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI JOKINIEMI - KURKINIEMI RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN

SAVONLINNAN KAUPUNKI JOKINIEMI - KURKINIEMI RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SAVONLINNAN KAUPUNKI JOKINIEMI - KURKINIEMI RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotusvaihe 18.5.2018 Rantakaavan osittainen kumoaminen Savonlinnan kaupungissa koskee osittain tilaa Kurkiniemi

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI UITONSALON RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN

SAVONLINNAN KAUPUNKI UITONSALON RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SAVONLINNAN KAUPUNKI UITONSALON RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN Kaavaselostus Luonnosvaihe 19.2.2018 Rantakaavan osittainen kumoaminen Savonlinnan kaupungissa koskee osittain tilaa Taivallahti 740-544-20-14.

Lisätiedot

VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017)

VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017) OAS 1 (5) Varkauden kaupunki Järvialueen rantaosayleiskaavan muutos, Ala-Lylyjärvi VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

PARAISTEN KAUPUNKI HAVERÖ-NORRBACKA RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSUS

PARAISTEN KAUPUNKI HAVERÖ-NORRBACKA RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSUS PARAISTEN KAUPUNKI HAVERÖ-NORRBACKA RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSUS Maanmittari Oy Öhman 2016 KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu 11.6.2015 Ympäristölautakunta... Ehdotus nähtävänä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Karhulan alueen asemakaava 1 (6) 12.8.2019 Kontiolahti, Lehmo Karhulan alueen asemakaava (OAS) n tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9. HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 14.4.2015 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.2014 162 Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe

Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 27.03.2019 Diaarinumero VARELY/2018/2018 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 30.1.2019 Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

NILSIÄN KAUPUNKI, TAHKOVUORI

NILSIÄN KAUPUNKI, TAHKOVUORI Nilsiän kaupunki, Tahkovuori 1 (6) NILSIÄN KAUPUNKI, TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 288 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Tahkovuoren asemakaava-alueen

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1

Lisätiedot

Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden 61, 65, 67, 68 ja 255 asemakaavan muutos.

Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden 61, 65, 67, 68 ja 255 asemakaavan muutos. Tekninen lautakunta 20 03.04.2014 Tekninen lautakunta 33 27.05.2014 Tekninen lautakunta 47 11.09.2014 Tekninen lautakunta 7 29.01.2015 Tekninen lautakunta 26 16.06.2015 Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden

Lisätiedot

LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3313/2016 Varsinais-Suomi 21.12.2016 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 7.10.2016 Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe KAAVAHANKE

Lisätiedot

Saunataipaleen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen

Saunataipaleen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen SUONENJOEN KAUPUNKI ANNA-LIISA AIRAKSINEN, ERKKI AIRAKSINEN JA PEKKA AIRAKSINEN Saunataipaleen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen Kaavaselostus, FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 549230-P30817 Kaavaselostus,

Lisätiedot

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015

Lisätiedot

ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT KIVIHAKA JA KOTIRANTA

ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT KIVIHAKA JA KOTIRANTA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Vieremän kunta ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA Kaavaselostus 699-P21549 21.8.2013 Kaavaselostus,

Lisätiedot

SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki 1/6 KUOPION KAUPUNKI SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS alue sijoittuu Tahkovuoren rinnealueen pohjoispuolelle Syvärin rannalle.

Lisätiedot