VUODEN 2013 TALOUDEN TOINEN OSAVUOSIKATSAUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUODEN 2013 TALOUDEN TOINEN OSAVUOSIKATSAUS 31.8.2013"

Transkriptio

1 VUODEN 2013 TALOUDEN TOINEN OSAVUOSIKATSAUS KH - STS

2 1

3 YLEINEN OSA Tämä osavuosikatsaus on laadittu noudattaen voimaan astunutta organisaatiorakennetta. Sivistystoimi esitetään osavuosikatsauksessa ositettuna samalla tavoin kuin vuoden ensimmäisen osavuosikatsauksessa. Taloudellinen tilanne Valtionvarainministeriön kansantalousosasto ennustaa Suomen bruttokansantuotteen supistuvan 0,5 prosenttia tänä vuonna. Talouden ennustetaan pääsevän hitaalle kasvu-uralle vasta vuoden lopulla. Ensi vuonna kokonaistuotanto lisääntyy 1,2 % kotimaisen kulutuksen ja viennin tukemana. Kasvua tukee euroalueen asteittainen elpyminen, vientikysynnän lisääntyminen ja edelleen alhaisena säilyvä korkotaso. Julkinen velka lisääntyy sekä nimellisesti että kokonaistuotantoon suhteutettuna ja velkasuhde ylittää jo ensi vuonna 60 prosentin rajan. Julkinen velka uhkaa kasvaa edelleen keskipitkällä aikavälillä. Julkiset menot suhteessa kokonaistuotantoon kohoavat korkeammaksi kuin kertaakaan yli 15 vuoteen. Työttömyysaste nousee tänä vuonna 8,3 prosenttiin ja laskee alle 8 prosentin vasta ennusteen lopulla eli vuoden 2015 tienoilla. Työttömyys vähenee hitaasti verkkaisen talouskasvun ja työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmien vuoksi. Työttömyys on jatkanut yhä kasvuaan Kauniaisissa. Uudenmaan Ely-keskuksen katsauksen mukaan heinäkuun lopussa Kauniaisten työttömyysaste oli 6,5 %, kasvun ollessa 0,7 %-yksikköä huhtikuun lopun tilanteeseen nähden. Edellisestä vuodenvaihteesta työttömyysaste on noussut 1,7 %-yksikköä. Työttömiä työnhakijoita oli Uudenmaan Ely-keskuksen mukaan Kauniaisissa heinäkuun lopussa noin 250 joista noin viidennes oli ollut yli vuoden työttömänä. Kauniaisten alle 25 vuotiaitten työttömien määrä on noussut merkittävästi edellisen osavuosikatsauksen tilanteesta, muutos liki + 65%:a. Kaupungin talous Osavuosikatsauksen suhteellinen toteuma-aste on 66.6 %. TULOSLASKELMAN TOTEUMAVERTAILU TA+ Toteuma Toteuma Muutos % Ennuste Enn.-TA+lmr LMR Utfall % OVK2 Prognos Prog-BU+ändr. (1 000 ) / Myyntitulot ,4 % 27,0 % Maksutulot ,2 % 61,8 % Tuet ja avustukset ,1 % -30,6 % Muut toimintatuotot ,3 % 17,0 % TOIMINTATULOT YHT ,4 % 33,7 % Henkilöstömenot ,4 % 3,4 % Palvelujen ostot ,9 % 6,7 % Aineet ja tarvikkeet ,7 % 9,6 % Avustukset ,4 % 0,4 % Muut toimintakulut ,1 % 2,7 % TOIMINTAMENOT YHT ,9 % 4,8 % TOIMINTAKATE ,5 % 0,1 % Verotulot ,7 % 4,8 % Valtionosuudet ,0 % -19,9 % Rahoitustulot ja -menot ,2 % 6,0 % VUOSIKATE ,9 % Suunnitelmapoistot ,3 % TILIKAUDEN TULOS ,9 % Kaupungin tuloslaskelman ennuste on laadittu toimialoilta saatujen ennustelukujen perusteella. 2

4 Tuloslaskelman ennusteen mukaan tulorahoitus ei tule riittämään investointien rahoitukseen vaan loppuvuoden aikana investointeja tullaan rahoittamaan kassavaroihin alkuvuoden aikana kertyneillä varoilla. Lainan nostotarpeita ei kaupungilla näillä näkymin ole loppuvuonna. Tilikauden tuloksen ennakoidaan painuvan liki 1,5 milj. euroa heikommaksi kuin alkuperäisessä talousarviossa on arvioitu. Suurimmat paineet toiminnan ja määrärahojen yhteen sovittamisessa on sosiaali- ja terveystoimen vanhuspalveluiden sekä erikoissairaanhoidon tulosalueilla. Toimiala on valmistelemassa tästä määrärahan muutosesitystä lautakunnalleen. RAHOITUSLASKELMAN TOTEUMAVERTAILU TA+ lmr Toteuma Toteuma Muutos % Ennuste Enn.-TA+lmr BU+ändr. Utfall % OVK2 Prognos Prog-BU+ändr. (1 000 ) / Vuosikate % Tulorahoituksen korjauserät ,7 % 58 % TOIMINNAN RAHAVIRTA % INVESTOINNIT - INVESTERINGAR Investointimenot ,7 % -50 % Rahoitusosuudet investointimenoihin Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot ,1 % 58 % Toiminnan ja investointien rahavirta ,3 % RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Lainakannan muutokset Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset -4 Saamisten muutos 707 Korottomien velkojen muutos RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Rahavarojen muutos Kassavarat : Kassavarat : 6,7 miljoonaa euroa 5,4 miljoonaa euroa Kaupungin tulorahoitus on edelleen riittänyt hyvin kattamaan kaupungin käyttö- sekä investointimenot kassavarojen ollessa raportointihetkellä 6,7 milj. euroa, muutosta edellisen vuoden vastaavaan hetkeen nähden +20 %. Kassavaroja on kerryttänyt investointien matalana jatkunut kassavirta sekä kaupungin verotuloissa tapahtuneet muutokset. Verotulot Verotulojen toteutumaprosentti on 72,7. Tämän hetkisten arvioiden perusteella kunnallisveron kertymä tulee ylittämään talousarvion noin miljoonalla eurolla. Ylitys johtuu pääosin muutetuista verontilityskäytännöistä. Verontilityslakia muutettiin kesällä siten, että verohallinnolle kertyneet erät tilitetään kunnille lyhyemmällä viiveellä syyskuusta alkaen. Tämän johdosta mm. jäännösveron ensimmäinen erä siirtyy tammikuulta 2014 joulukuulle Kauniaisten osalta verotilitykset kasvavat tämän muutoksen johdosta noin 600 t euroa. Kauniainen - Grankulla Tilitetyt verot, Talousarvio Toteutunut Toteutuma Muutos Ennuste 2013 elokuu % 8/12-8/13 % 2013 Kunnallisvero ,8 4, Yhteisövero ,2-3,0 900 Kiinteistövero ,1 35, Yhteensä ,7 4,

5 1000 Kauniaisten verotilitykset 2012 ja Ryhmäosuuden muutoksesta johtuva lisäys Kunnallisvero 2013 Kunnallisvero 2012 Verojen ennakkotilityksissä käytetyt arvioidut ryhmäosuudet muutettiin elokuussa kuntien hyväksi. Kaupungille elokuussa tilitetty määrä oli tämän johdosta poikkeuksellisen suuri. Ryhmäosuuden muutoksella vältytään suurista oikaisuista loppuvuonna. Verohallinnon ennakkotietojen mukaan Kauniaisten maksuunpantu kunnallisvero vuodelta 2012 on 50,1 miljoonaa euroa. Verotettavat tulot kasvoivat edellisestä vuodesta 2,9 %. Alustavien tietojen mukaan verotettavat tulot kasvoivat Kauniaisissa, jonkun verran hitaammin kuin maassa keskimäärin (3,1 %) ja pääkaupunkiseudulla (Espoo 3,4 %, Helsinki 3,1 %, Vantaa 3,8 %) KÄYTTÖTALOUDEN TOTEUTUMINEN TP TA Toteutuma Toteutuma Muutos Ennuste Enn-TA+lmr DRIFTSBUDGETENS UTFALL Bokslut Budget Utfall Utfall Förändring Prognos Prog-BU+ändr. (1 000 ) / TOIMINTATULOT -VERKS. INKOMSTER ,1 % 18,1 % TOIMINTAMENOT - VERKS. UTGIFTER ,7 % 4,5 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,5 % -0,5 % Yleishallinto - Allmän förvalting TOIMINTATULOT -VERKS. INKOMSTER ,6 % 5,3 % TOIMINTAMENOT - VERKS. UTGIFTER ,3 % 2,7 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,5 % 5,2 % Sosiaali- ja terveystoimi - Social- och hälsovård TOIMINTATULOT -VERKS. INKOMSTER ,9 % 6,8 % TOIMINTAMENOT - VERKS. UTGIFTER ,6 % -13,9 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,2 % -14,8 % Yhdyskuntatoimi - Samhälsteknik TOIMINTATULOT -VERKS. INKOMSTER ,5 % 24,4 % TOIMINTAMENOT - VERKS. UTGIFTER ,6 % 4,5 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,5 % Sivistystoimi - Bildning TOIMINTATULOT -VERKS. INKOMSTER ,4 % 5,0 % TOIMINTAMENOT - VERKS. UTGIFTER ,1 % 2,6 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,2 % 3,8 %

6 STRATEGISET TAVOITTEET Kauniainen kehittää aktiivisesti toimintaansa monessa edelläkävijä 1.1 Kunnallisvaalikauden alussa uusi valtuusto hyväksyy valtuustokauden kehittämisstrategian. Sen osana pyritään aikaansaamaan koko kauden kattava poliittinen valtuustosopimus, jonka tavoitteena on käyttötalouden tasapainottaminen vuosien aikana ja suunnitelmallisuuden ja pitkäjänteisyyden aikaansaaminen päätöksentekoon. Myös pääkaupunkiseudun kaupunkien yhteiset strategiset tavoitteet ovat osa Kauniaisten strategiakokonaisuutta. Seuranta/mittari: kehittämisstrategian ja valtuustosopimuksen valmistuminen ja toteuminen, pks -yhteistyösopimus Vastuutaho: KJ/kaupunginkanslia 1.2 Kuntarakenneuudistuksella ja valtioneuvoston käynnistämällä metropolihallintoselvityksellä tulee olemaan ratkaiseva merkitys kaupungin tulevaisuuden kannalta. Asukkaitten hyvän palvelutason turvaaminen näissä uudistuksissa on kaupungin keskeinen tavoite. Kaupunki osallistuu aktiivisesti eri tasoilla käytävään vuoropuheluun ja valmisteluun. Seuranta/mittari: rakennelain lausuntokierros, metropolialueen esiselvityksen valmistuminen Vastuutaho: KJ/kaupunginkanslia 1.3 Kasvua ja oppimista tuetaan oppijan tarpeen mukaisella juuri oikeaan aikaan annetulla kolmiportaisella tuella. Koulujen kieliohjelma toteutetaan harvinaisten kielten osalta kieliryhmien yhteistyönä. Vahvan kansainvälisen toiminnan tavoitteena on oppilaan positiivinen kokemus kansainvälisestä yhteistyöstä. Lukiot tekevät läheistä yhteistyötä ja valmistautuvat ylioppilaskirjoitusten toteuttamiseen tietokoneella. Seuranta/mittari: erityistä tukea tarvitsevien lukumäärä, lukioiden yhteistyöprojektien määrä Vastuutaho: sivistystoimi Toteutumisen seuranta Valtuuston strategiaseminaarin pohjalta työstetyt valtuustokauden keskeisimmät painopistealueet saatettiin valtuustolle tiedoksi kesäkuussa. Painopistealueita toteuttavia valtuuston päätettäviä tavoitteita on jatkotyöstetty ja ne saatetaan kaupungin kehittämisstrategian muodossa valtuuston vahvistettavaksi talousarviokäsittelyn yhteydessä. Seudun yhteiset suunnitelmat ja valtion aiesopimukset muodostavat osan kaupungin strategiakokonaisuutta. Valtuusto antoi keväällä lausuntonsa kuntarakennelakiluonnoksesta (KV 4.3.) ja metropolialueen esiselvityksestä (KV 13.5.). Kuntarakennelaki astui voimaan 1.7. ja velvoittaa kuntia selvittämään kuntajaon muuttamisen edellytykset täyttävää kuntien yhdistymistä. Espoon, Kauniaisten, Kirkkonummen ja Vihdin kuntien luottamushenkilöjohdon kesken keväällä käymien keskustelujen ja em. lausuntojen pohjalta selvityksen käynnistämistä on valmisteltu em. kuntien kesken. Poliittista keskustelua on myös leimannut sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskeva lakivalmistelu, joka mm. ohjaa yhdistymisselvityksen aikataulua. Kelpo-hanke lopetettiin keväänä. Parannuksia kolmiportaisen tuen käytäntöihin tehdään edelleen. Nettisivut koulujen antamasta oppimisen ja koulunkäynnin tuesta on julkaistu Syksyllä 2013 tehostetun tuen piiriin kuuluu 90 oppilasta ruotsinkielisessä perusopetuksessa ja 82 suomenkielisessä. Erityisen tuen piiriin kuuluu 15 oppilasta ruotsinkielisessä perusopetuksessa ja 10 suomenkielisessä. Ruotsinkielisessä esiopetuksessa on syksyllä 3 5 lasta tehostetussa tuessa, ja 1 lapsi erityisessä tuessa. Suomenkielisessä esiopetuksessa on 1 3 lasta tehostetussa tuessa ja 1 lapsi erityisessä tuessa. 5 Palvelukysely kahdeksasluokkalaisille ja heidän huoltajilleen tehdään marraskuussa Lukiot tutustuivat keväällä Vaasan kaksikieliseen lukioratkaisuun ja laativat projektisuunnitelman sähköisestä yhteistyöstä lukioitten välillä toisen kotimaisen kielen opetuksessa. Ulkoista rahoitusta haetaan syksyn aikana. Lukion espanjan-kurssi toteutetaan yhteisesti. Koulut ovat toteuttaneet kansainvälistä toimintaa leiri-

7 kouluilla mm. Müncheniin, Pariisiin, Barcelonaan, Pietariin, Köpenhaminaan ja Krakovaan. Lukiot saivat ulkoista rahoitusta Kenia-yhteistyöhön. Gymnasiet Grankulla samskola sai ulkopuolista rahoitusta Comeniusprojektia varten. Koulutoimella on ollut ulkomaisia vierailijoita esim. Singaporesta ja Saudi- Arabiasta. 2. Kauniainen on maamme huippuja hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä 2.1 Asukkaille turvataan hyvät liikuntamahdollisuudet, painottaen erityisesti palveluja, joilla voidaan edistää ikääntyvän väestön terveellisiä liikuntatottumuksia. Seuranta/mittari: ikääntyvälle väestölle suunnatut erilaiset liikuntapalvelut, 65 + osallistujien määrä Vastuutaho: sivistystoimi 2.2 Toteutetaan Savuton Kauniainen -toimenpideohjelmaa osana Savuton pääkaupunkiseutu -toimenpideohjelmaa. Tavoitteena on erityisesti lasten ja nuorten savuttoman elinympäristön ja savuttomuuden tukeminen, mukaan lukien nuuskan käytön välttäminen. Seuranta/mittari: toimenpideohjelman osatavoitteiden toteutuminen, kouluterveyskysely 2013, aikuisväestön terveystutkimus Vastuutaho: sosiaali- ja terveystoimi/tejo 2.3 Oppilashuoltoa kehitetään syrjäytymisen ehkäisyä tukevan oppilashuollon strategian ja hyväksyttyjen linjausten mukaisesti. Jatketaan moniammatillisen yhteistyön selkeyttämistä ja vahvistamista sosiaalitoimen, koulutoimijoiden ja muiden lasten/nuorten kanssa työskentelevien kesken. Seuranta ja mittari: - kouluterveydenhuollon palvelujen sisältö ja kohdentuminen, selvitys tehty - Toimiva lapsi & perhe -työmenetelmä koulutuskokonaisuus toteutettu koko perhekeskusverkostolle Vastuutaho: sivistystoimi, sosiaali- ja terveystoimi 2.4 Kaupunki tukee nuorten hyvinvointia nuorisotakuussa asetettujen tavoitteiden mukaisesti yhteistyössä eri hallintokuntien, nuorten, elinkeinoelämän ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Ylioppilaslautakunnan pääsihteeri ja puheenjohtaja vieraili Kasavuoren koulukeskuksessa tutustumassa Unelmakouluun. Molemmat lukiot ovat hankkineet kaikille ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille tabletteja. Ruotsinkielinen valtakunnallinen seminaari tablettien käyttämisestä opetuksessa järjestettiin Kauniaisissa elokuussa. Toteutumisen seuranta 6 Ikääntyville järjestettiin yhteistyössä Granin Lähiavun ja vapaaehtoisten ulkoiluystävien kanssa liikuntapäivä Kisakallion urheiluopistolla. Osallistujia 30 hlöä. Kevätkauden jumppakausi päättyi viikolla 20. Liikuntapalveluiden kesäjumpat - suppeampi jumppatarjontaa 6h/vko pyöri viikolla Liikuntaryhmien sähköinen ilmoittautumisjärjestelmä palvelujen parantamiseksi otettiin käyttöön Savuton pääkaupunkiseutu hankkeessa lähestytään loppuarviointia. Syksyllä hankkeessa jaetaan Nuuskan- ja tupakan vastaista valistusta kouluille ja vanhemmille. Kouluterveyskysely on toteutettu huhtikuussa ja tulokset tullaan julkistamaan lokakuussa. Sosiaali- ja terveystoimi Neuvolatyön, koulu-, opiskelu- ja ehkäisenä suun terveydenhuollon toimenpideohjelma valmistui. Moniammatillisen työskentelyn yhteiseksi työvälineeksi tarkoitettu Lapset puheeksi menetelmäkoulutus alkoi toukokuussa infoiltapäivällä. Varsinaiset koulutukset alkavat syksyllä Koulutuksiin osallistuvat sivistys-, sosiaali- ja terveydenhuollon n. 20 henkilöä, jotka kouluttavat koko kaupungin lapsia tai heidän perheitään kohtaavat työntekijät vuonna Koulutuksiin liittyy tuki THL:lta, jossa menetelmä on kehitetty. Sivistystoimi KH hyväksyi uuden kuraattorinvakanssin Mäntymäen kouluun. Nyt kaikissa koulukeskuksissa on kuraattori, psykologi ja terveydenhoitaja. Lasten ja nuorten hyvinvointiryhmän alaisuuteen nimetty työryhmä ( ) julkaisi tietoa nuorisotakuusta ja toimintaperiaatteista kaupungin internet sivuilla kesäkuussa yhteishaun tulosten yhteydessä. Ryhmä on seurannut perusope-

8 Seuranta/mittari: toimenpiteiden mukaisten hankkeiden toteutuminen, nuorisotyöttömyyden ehkäiseminen ja väheneminen Vastuutaho: sivistystoimi/kaikki toimialat 3. Kaupunki tukee yhteisöllisyyttä ja kuntalaisten osallisuutta 3.1 Valmistelun alla olevista asioista kuullaan kuntalaisia ja palvelujen käyttäjiä monikanavaisia vuorovaikutuskanavia käyttäen. Asiakkaat otetaan mukaan palvelujen kehittämiseen. Seuranta/mittari: palvelujen käyttäjien edustuksellisuus, kuntalaisillat, asukasfoorumit, tiedotteet, asiakaskyselyt, sidosryhmäkuulemiset, keskustelufoorumit yms. Vastuutaho: kaupunginkanslia/kaikki toimialat 3.2 Lasten ja nuorten osallisuutta edistetään lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman linjausten mukaisesti. Nuorisovaltuuston toimintaa ylläpidetään ja kehitetään. Kehitetään systemaattisia kuulemis- ja vaikuttamisrakenteita. Kuullaan lapsia ja nuoria päätöksenteon eri vaiheissa. Seuranta/mittari: nuorisovaltuuston toiminta, nuorten kuuleminen hallintokuntien hankkeissa, uusien vaikuttamisrakenteiden kehittäminen Vastuutaho: sivistystoimi tuksesta ja lukio-opinnoista valmistuneiden sijoittumista. Elokuussa vaikuttaa siltä, että kaikille perusopetuksen päättäneille on löytynyt jatko-opiskelupaikka. Työryhmällä on valmisteilla esitys nuorisotakuun toimintamallista Kauniaisissa lokakuuhun 2013 mennessä. Toteutumisen seuranta Seurantakaudella on tehostettu sosiaalisen median tiedottamista osana kaupungin vuorovaikutteista viestintää. Kaupungin sosiaalisen median vaikutuskanavien mainoskampanja on suunnitteilla käyttäjien lisäämiseksi ja vuorovaikutteisen kommentoinnin aktivoimiseksi. Kaupungin kotisivujen vaikutuskanavatarjontaa laajennetaan ottamalla käyttöön oikeusministeriön ylläpitämä palvelu kuntalaisaloite.fi syyskuussa. Asukaskuulemisia on jatkettu. Varhaiskasvatussuunnitelman laatimisessa on kuultu vanhempien näkemyksiä luonnosvaiheessa. Asukasilta varhaiskasvatuksen suunnitelmasta järjestettiin Sivistystoimi on käsitellyt 4 kuntalaisaloitetta. Koulutoimessa (lukioissa) sekä kulttuuri- ja vapaaaikatoiminnassa on käsitelty asiakastyytyväisyyskyselyjen tuloksia lautakunnissa. Vanhusneuvosto on ollut vahvasti mukana Villa Breda -hankkeen suunnittelussa. Alueen asukkaille on järjestetty tiedostustilaisuuksia sekä hankesuunnitelmasta että Palokunnankujan asukkaiden avustamisesta uuden asunnon hakemisessa. Granin lähiavun vuosikokouksen yhteydessä keskusteltiin Villa Bredan hankkeiden suunnittelusta. Neuvolan asiakaskysely toteutettiin. Omaishoidon asukaskyselyn suunnittelu on jatkunut, toteutus siirtynee alkuvuodelle. Lasten ja nuorten osallisuutta on edistetty lisäämällä nuorisopalveluiden ja koulujen välistä yhteistyötä sekä tukemalla nuorisovaltuuston toimintaa niin nuorisolähtöisestä kuin tekemällä nuorisovaltuustoa tunnetummaksi kaupungin rakenteissa. Koulujen välisellä yhteistyöllä on pystytty tukemaan nuorten parempaa kuulemista kouluissa ja kaupungin rakenteissa. Nuorisovaltuusto on toiminut vuoden 2013 aikana mm. lautakuntaedustajien kautta, antamalla lausuntoja nuoria koskevista asioista (esim. Mäntymäen pelikentän iltakäytöstä) sekä osallistunut seutukunnalliseen Kesäduuni Uudellamaalla kampanjaan ja jatkanut yhteistyötä Espoon ja Vantaan nuorisovaltuustojen kanssa. Kauniaisten nuorisovaltuusto kokoontui kevään viimeiseen yleiskokoukseen. Elokuussa nuorisovaltuusto jatkoi syksyn nuorisovaltuustovaalien suunnittelua. Nuorisopalvelut koordinoivat nuorten kuulemisen Svenska samskolanin pihasuunnittelun yhteydessä. Koulun oppilaskuntien hallitukset saivat kertoa mielipiteensä olemassa olevista ideoista ja ideoida omia suunnitelmia pihalle. 7

9 3.3 Lisätään ja kehitetään koulujen yhteistyötä liikuntajärjestöjen ja urheiluseurojen sekä taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten kanssa. Lisätään seurojen kanssa tehtävää yhteistyötä koulujen kerhotoiminnassa. Hyödynnetään seurojen osaamista palvelutarjonnan kehittämisessä. Seuranta/mittari: yhteistyöhankkeiden määrä, toimintaan osallistuvien lasten ja nuorten määrä Vastuutaho: sivistystoimi 4. Kauniaisten palvelutarjonta on yksilön tarpeet huomioivaa ja kuntalaisten elämää tukevia 4.1 Kehitetään pääkaupunkiseudun kuntien ja erikoissairaanhoidon kanssa mielenterveys- ja päihdepalvelujen palveluketjua, jonka tavoitteena on saada aikaan lapsiperhepalveluissa toimintakulttuurin muutos, joka mahdollistaa matalan kynnyksen palvelut lapsen kehitysympäristössä. Keskeistä on varmistaa vuotiaan lapsen ja perheen tuen tarpeen varhainen tunnistaminen, hyvät arviointimenetelmät ja nopea puuttuminen menetelmillä, joiden tiedetään olevan vaikuttavia (aiesopimushanke). Seuranta/mittari: pääkaupunkiseudun yhteistyönä laaditun HYKS-alueen palveluketjukuvauksen implementointi paikallisella tasolla Vastuutaho: sosiaali- ja terveystoimi 4.2 Panostetaan ennaltaehkäisevään työhön ja lisätään syrjäytymisen ehkäisyyn johtavia toimintatapoja. Toteutetaan ennaltaehkäisevän päihdetyön suunnitelmaa. Koulujen lisäksi kaikissa peruspalveluissa panostetaan ehkäisevän päihdetyön eri muotoihin. Seuranta/mittari: ennalta ehkäisevän päihdetyön suunnitelman valmistuminen Vastuutaho: sosiaali- ja terveystoimi 5. Kauniaisten identiteetin ja omaleimai-suuden vahvistaminen näkyy kaupungin toiminnassa ja edistää Kauniaisten tunnettuutta Liikuntayhdistysten yhteystiedot on päivitetty kaupungin www-sivuille 2013 avustushakemusten tietojen perusteella. Liikuntapalvelut oli osallisena Mäntymäen laskettupäivän toteutuksessa Koulujen ja liikuntapalvelujen yhteistyötä on pyritty kehittämään liikuntasalivuorojen iltakäytön osalta. Koulujen liikuntasalien käyttöaste iltaisin on 100 %. Päiväkotitilojen käyttöä kerhotoimintaan iltaisin suunnitellaan. Perinteinen Kurrejuoksu järjestettiin Granipäivillä yhteistyössä ESBO IF:n kanssa, osallistujia 218. Nuorisopalvelut ja GrIFK jalkapallo aloittivat säännöllisen 2x/vko välituntiliikunnan ohjaamisen ruotsinkielisessä koulukeskuksessa. GrIFK-Alpine laati yhteistyössä liikuntapalvelujen kanssa pujottelurinteen laajennushankkeen tarveselvityksen. Lasten kesätoiminnassa järjestettiin 2 toimintapäivää yhteistyössä Kauniaisten kuvataidekoulun ja BioGranin kanssa. Toteutumisen seuranta Aiesopimuksen mukainen palveluketju kuvaus valmistui vuonna vuotiaan lapsen ja hänen perheensä monisyistä palveluverkkoa on kuvattu havainnollisella ja runsaasti informaatiota sisältävällä PP-ohjelmalla. Palveluketjukuvauksen implementointi on aloitettu ja sitä jatketaan edellleen. Kaupungin omat päihde- ja mielenterveystyön palveluohjaaja sekä erikoissairaanhoitaja ovat olleet mukana lastensuojelutyön tukena asiakastapaamisissa. Myös aikuissosiaalityössä on ryhdytty korostamaan lapsinäkökulmaa syrjäytymiskehityksen havaitsemiseksi ja ehkäisemiseksi. Nuorten päihteiden käyttöön liittyviä ilmoituksia ei ole tullut. Lasten ja nuorten hyvinvointiryhmän työssä on kiinnitetty huomiota ennaltaehkäisevään päihdetyöhön mm. jakamalla PKS ehkäisevän päihdetyöryhmän nuuskatietoutta kouluihin. Jokaisella luokkatasolla kouluissa on käsitelty päihdeasioita lasten ja nuorten näkökulmasta ja opetussuunnitelmien mukaan. Lisäksi opettajat, terveydenhoitaja ja oppilashuoltoryhmä ovat aina tilanteen mukaan käsitelleet oppilaiden kanssa päihdeasioita joko yksittäin tai ryhmissä, mm terveystarkastuksissa. 8

10 6. Kaupunki edistää henkilöstön hyvinvointia ja rekrytoitavan henkilöstön saatavuutta 6.1 Osana työelämän laadun kehittämistä edistetään henkilöstön osaamista henkilöstökoulutuksen ja perehdyttämisen avulla. Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen ja työaikajoustojen kehittämismahdollisuuksia selvitetään. Seuranta/mittari: Sairauspoissaolojen määrä laskee edellisestä vuodesta. Keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä nousee. Vastuutaho: kaupunginkanslia 7. Kaupungin toiminta ja palveluprosessit ovat taloudellisesti ja toiminnallisesti tehokkaita 7.1 Kaupungin talous- ja tietohallintoprosesseja kehitetään taloudellisesti tehokkaiksi ja mahdollisimman helposti käytettäväksi. Tiedon oikeellisuuden varmistaminen on kehitystyön lähtökohtana. Seuranta/mittari: taloushallinnon raportointia sekä suoriteseurantaa kehitetään. Vastuutaho: rahatoimisto 7.2 Vanhuspalveluissa painotetaan palveluohjausta, välimuotoisten palvelujen kehittämistä yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa ja mobiiliteknologian käyttöönoton selvittämistä kotihoidossa. Seuranta/mittari: - kotona asuvat 75 -vuotta täyttäneet - omaishoidon tuen piirissä olevat 75 -vuotta täyttäneet - välittömän asiakastyön määrä kotihoidossa Vastuutaho: sosiaali- ja terveystoimi 7.3 Sivistystoimen hallinnon, johtamisjärjestelmän ja sisäisen yhteistyön kehittäminen. Panostetaan sivistystoimen yhteisten tavoitteiden määrittämiseen. Parannetaan tiedotusta ja viestintää kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen ja koulujen välillä. Määritellään sivistystoimen yhteistyömuotoja ja selkeytetään työnjaollisia asioita. Seuranta/mittari: Vastuutaho: sivistystoimi Toteutumisen seuranta Keskitettynä henkilöstökoulutuksena on järjestetty työhyvinvointiin ja työn kehittämiseen liittyvää koulutusta. Mittava JEAT (johtamisen erityisammattitutkinto) hanke on käynnistetty. Henkilöstön kokemaa työilmapiiriä kartoittava kysely (HENTY) on työstettävänä toimialoilla. Yhteistyötä työterveyshuollon kanssa jatketaan mm. työsuojeluun ja ikääntyvää henkilökuntaa huomioivaan ikäohjelmaan liittyen. Terveystarkastuksilla ja varhaisella puuttumisella pyritään löytämään työkykyriskejä ja puuttumaan niihin. Esimieskoulutussarja käynnistyy syksyllä. Sähköistä työpöytää kehitetään käyttöönotettavaksi kaikilla toimialoilla vuoden loppuun mennessä. Yhteistyöhanke omaishoitajaliiton kanssa on käynnistynyt yhteisen koulutustilaisuuden myötä. Toteutumisen seuranta Talouden seurantaa tukevaa suoriteseurantaa on ryhdytty kehittämään. Joitakin suorite- ja tunnuslukutietoja esitellään tässä osavuosikatsauksessa. Tämä työ jatkuu seuraavan vuoden puolella. Kaupungin tilinpäätöstiedot on julkaistu Helsinki Region Infoshare sivuilla osana pääkaupunkiseudun yhteistä avoin data hanketta. Perusopetuksessa on otettu käyttöön sähköinen talouden seurantatyökalu. Kauniaisten kotihoito on mukana pääkaupunkiseudun yhteishankkeessa, jossa kehitetään kotihoidon tuotteistamista ja tehostamista RAI-vertailun kautta. Mobiiliteknologian hyödyntäminen ei ole taloudellisesti kannattavaa nykyisen potilastietojärjestelmän puitteissa, mutta on huomioitu Apotti-hankkeessa. Terveydenhuollon kehittyvää teknologiaa seurataan tarpeen mukaan. Varhaiskasvatus siirtyi sivistystoimelle, sivistystoimenjohtajan virka ja sivistystoimen johtoryhmä perustettiin vuoden alusta. Huhtikuun alusta uusi suomenkielinen opetuspäällikkö astui virkaan. Uusi johtoryhmä sekä laajennettu johtoryhmä kehittävät yhteisiä käytänteitä, sisäistä yhteistyötä ja yhteistä strategista näkemystä sivistystoimesta. Yhteinen tavoite on, että palveluita kehitetään kokonaisvaltaisesti eri asiakasryhmien tarpeista ja kiinteistöt, välineet ja henkilöstön osaaminen tukevat tätä. Yhteisiä tehtäviä kevään aikana ovat olleet esimerkiksi nuorisotakuu, Mäntymäen koulun pelikentän käyttö, oppilashuolto ja erityisopetus varhaiskasvatuksessa ja kouluissa, tilojen ja kenttien tehokas yhteiskäyttö ja yhteinen it-strategia. Lukioitten välillä on syntymässä uusi kaksikielisyyden malli. 9

11 8. Asukasluvun hallittu kasvattaminen ja väestörakenteen tasapainottaminen 8.1 Osallistutaan MAL-aiesopimuksen mukaisten yhteisten seudullisten tavoitteiden toteuttamiseen. Kauniaisten tavoitteellinen keskimääräinen asuntotuotantoluku sopimuskaudella vuosittain on 60 asuntoa, joista 20 % ns. ARA-tuotantoa. Työkaluina tuotannon edellytysten luomiselle ovat päivitetty asuntoohjelma ja vuosittain tarkistettava kaavoitusohjelma. Seuranta/mittari: valmistuneiden asuntojen lukumäärä Vastuutaho: yhdyskuntatoimi Toteutumisen seuranta 9. Kaupunkikuvan ja ympäristön kehittäminen Toteutumisen seuranta 9.1 Ylläpidetään ja kehitetään Kauniaisten omaleimaista, kulttuurihistoriallisesti arvokasta ja viihtyisää kaupunkiympäristöä panostamalla sen huolelliseen hoitoon ja laadukkaaseen rakentamiseen sekä huomioimalla taiteen ja kulttuurin näkyvyys kaupunkikuvassa. Seuranta/mittari: Vastuutaho: yhdyskuntatoimi 9.2 Uusi kiinteistötietojärjestelmä ja siihen liittyvä sähköinen huoltokirja otetaan käyttöön mahdollistaen kiinteistöjen tehokkaan yllä- ja kunnossapidon Seuranta/mittari: järjestelmän käyttöönotto Vastuutaho: yhdyskuntatoimi Kauniainen on jatkanut MAL-aiesopimuksen mukaisten sitoumustensa toteutusta. Asuntotuotantoa mahdollistavia asemakaavoja on hyväksytty elokuun loppuun mennessä 3 kpl (Sansinpellon ja Villa Bredan alueet sekä Ratatyöläisten kortteli), ja kaavamuutokset ovat myös saavuttaneet lainvoiman. Gallträskin alueen asemakaavamuutos on ollut luonnosvaiheessa nähtävillä. Asuntoja on valmistunut vuoden 8 ensimmäisen kuukauden aikana 64 kpl. Ennuste valmistuville asunnoille koko vuonna 2013 on 87 kpl, joista 25 kpl ARA-tuotantoa. Kuluvan vuoden rakennusinvestointihankkeissa painottuvat talotekniset peruskorjaukset, mutta työohjelmassa on myös julkisivukorjauksia ja sekä pihojen perusparannuksia. Liityntäpysäköintialueen pienimuotoinen kunnostaminen ja sen ilmeen siistiminen yhteistyössä alueen muiden maanomistajien kanssa on työn alla. Keskustan yleisten alueiden toteutus seuraa asuinrakentamisen etenemisen aikatauluja, vuoden 2013 osalta käsittäen Kauniaistenraitin, Kirjastonraitin, Kirjastonpuiston itäpään nurmiportaat ja muut As. Oy Basileuksen lähialueet, jotka ovat valmistuneet kesäkauden aikana. Gallträskin itäpään lähiliikunta- ja virkistyspaikkan toteutus on käynnistetty tavoitteena puistomainen ja polveileva toteutus rantametsän keskelle hyödyntäen jo olevaa rakennettua pohjaa. Rakennusvalvonta pyrkii jo rakennushankkeiden varhaisessa vaiheessa kiinnittämään hakijan ja suunnittelijan huomion siihen, että ympäristö otetaan suunnittelussa huomioon. Kaupunkikuvatoimikunta on aloittanut toimintansa rakennusvalvonnan neuvoaantavana elimenä, joka ottaa kantaa hankkeiden kaupunkikuvalliseen ja ympäristöönsä soveltuvuuteen. Sähköinen huoltokirja on otettu käyttöön kaikissa kaupungin kiinteistöissä asuntoja lukuun ottamatta. Kiinteistöjen kokonaisvaltaisen hallinnon mahdollistava kiinteistötietojärjestelmä, jonka osa sähköinen huoltokirjakin on, on hankittu vuonna 2012 ja sen käyttöönotto odottaa enää ohjelmistoasennuksia. 9.3 Osallistutaan kaupunkiradan suunnitteluun ja varmistetaan erityisesti Kauniaisten keskustaan ja sen kaupunkikuvaan kiinteästi liittyvän ympäristön sekä Koivuhoviin ja koko rataosuuteen liittyvien rakenteiden onnistunut suunnittelun ohjaus. Seuranta/mittari: raportointi suunnittelutyön etenemisestä Vastuutaho: yhdyskuntatoimi 10 Liikennevirasto on aloittanut kaupunkiradan ratasuunnitelman laatimisen välillä Leppävaara Kauklahti yhteistyössä Kauniaisten ja Espoon kaupunkien kanssa. Kesän aikana on laadittu myös liikennöintiselvitys kaupunkiradan hankearviointia varten. Kauniaisten kaupungin edustajat ovat osallistuneet kaikkien ratasuunnitteluun liittyvien työryhmien työskentelyyn (hankkeen ohjausryhmä, hankeryhmä, projektiryhmä, liikenne- ja katusuunnitteluryhmä, liikennöintiselvityksen työryhmä, väyläarkkitehtuuri- ja ympäristösuunnittelu työryhmät) sekä yleisötilaisuuksiin. Kauniaisten kaupungin edustajat ovat painottaneet em. ryhmissä, että ns. keskipitkän matkan lähijunien (U-, S- ja L- junat) tulee pysähtyä Kauniaisissa myös

12 10. Kaupunkikonsernin tavoitteet Toteutumisen seuranta Kaupungin konserniin kuuluvan yhtiön toiminta järjestetään taloudellisesti ja tehokkaasti sekä asiakkaiden tarpeet huomioiden. Yhtiöiden omistamien rakennusten ylläpito järjestetään siten, että niiden arvo säilyy. Seuranta/mittari: Kiinteistöosakeyhtiöiden asuntojen käyttöaste tulee olla vähintään 95 %. Vastuutaho: kaupunginhallitus kaupunkiradan valmistuttua. Liitteenä raportti suunnittelutyön etenemisestä sekä luonnos väyläarkkitehtuurisuunnitelmaksi. Yhtiöissä on sekä käynnissä että alkamassa erilaisia korjaustöitä. Kiinteistöosakeyhtiöiden asuntojen käyttöastetavoite 95% toteutui keskiarvon ollessa 97,1% per Käyttöasteet jakautuivat 93,3% - 100% välille. Granillan ja Korsun osalta käyttöastetavoitteita ei aivan saavutettu. Granillan kahdessa asunnossa on tehty remonttia, ja Korsun tyhjät asunnot on nyt saatu vuokrattua. Yleishallinto YLEISHALLINTO TP TA Toteutuma Toteutuma Muutos Ennuste Enn-TA+lmr ALLMÄN FÖRVALTNING Bokslut Budget Utfall Utfall Förändring Prognos Prog-BU+ändr. (1000 ) / TOIMINTATULOT -VERKS. INKOMSTER ,6 % 5,3 % TOIMINTAMENOT - VERKS. UTGIFTER ,3 % 2,7 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,5 % 5,2 % Kaupunginvaltuusto - Stadsfullmäktige TOIMINTATULOT -VERKS. INKOMSTER ,0 % 0 0 TOIMINTAMENOT - VERKS. UTGIFTER ,9 % -18,0 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,9 % 9,4 % 0 Kaupunginhallitus - Stadsstyrelsen TOIMINTATULOT -VERKS. INKOMSTER TOIMINTAMENOT - VERKS. UTGIFTER ,4 % -10,4 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,8 % 2,2 % 0 Kaupunginkanslia - Stadskansliet TOIMINTATULOT -VERKS. INKOMSTER ,6 % 6,6 % TOIMINTAMENOT - VERKS. UTGIFTER ,0 % 3,3 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,9 % -2,7 % 0 Rahatoimisto - Drätselkontoret TOIMINTATULOT -VERKS. INKOMSTER TOIMINTAMENOT - VERKS. UTGIFTER ,7 % 10,7 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,7 % 10,7 % 0 Toimialajohtajan katsaus Yleishallinnon toimiala jakautuu neljään ns. tulosalueeseen kaupunginvaltuusto, kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja, kaupunginkanslia ja rahatoimisto. Yleishallinnon tehtävänä on toimialojen toiminnan yhteensovittaminen sekä käytännön hallinnosta ja taloudesta huolehtiminen. Kaupunginkanslia ja rahatoimisto ovat osallisina useissa keskeisissä yhteistyö- ja valmisteluhankkeissa. Yleishallinnon poikkihallinnollista toimintaa tukevat keskeiset tavoitteet vuodelle 2013 sisältyvät kaupungin kehittämisstrategiaan ja niihin liittyvien toiminnallisten tavoitteiden toteutumista kuvataan tämän osavuosikatsauksen alussa. Toimialan tavoitteiden toteutuminen etenee pääosiltaan suunnitellusti. Valtuustokauden alussa luottamushenkilöille järjestettiin perehdytystä kaupungin strategian ja palvelujen lisäksi ajankohtaisista kysymyksistä kuten kuntauudistuksesta, politiikkakysymyksistä, kuntataloudesta ja päätöksenteosta. Valtuuston ehkä keskeisimmät käsiteltävät asiat ovat liittyneet kuntauudistukseen, eli lausunnot kuntarakennelakiluonnoksesta ja metropolialueen esiselvityksestä sekä syyskuun tuore päätös kuntien yhdistymisselvityksen käynnistämisestä Espoon, Kirkkonummen ja Vihdin kanssa. Hallinnon avoimuutta on edistetty tehostamalla tiedottamista sosiaalisen median välityksellä. 11

13 Extranet on mahdollistanut luottamushenkilöiden keskinäisen vuorovaikutuksen ja tiedonsaannin lisäämistä. Kaupungin työyhteisöjen onnistumista ja henkilöstön työssä suoriutumista on tuettu koulutuksen ja esimiestyön kehittämisen ja valmennuksen avulla. Talous: Yleishallinnon tuloarvio on talousarvion 2013 mukaan 3,2 milj. euroa, josta on toteutunut 64,7 %. Merkittävin osa yleishallinnon tuloista muodostuu toimialoilta perittävistä sisäisistä ruoka- ja puhdistuspalvelutuotoista. Toinen merkittävä tuloerä on työterveyshuollon kelakorvaus, joka tuloutuu vasta vuoden loppupuolella. Tulojen arvioidaan toteutuvan lähes talousarvion mukaisina. Kuluvan vuoden menoarvio on hieman vajaat 7.0 milj.euroa. Tästä on tilanteessa toteutunut 4,3 milj.euroa, eli 61,3 %. Henkilöstökuluihin sisältyvät kokouspalkkiot saattavat kaupungin-valtuuston menoissa aiheuttaa pienoisen ylityksen, koska joulukuussa 2012 tehtyä tarkistusta ei osattu huomioida talousarvion laadintavaiheessa. Ruokapalveluissa henkilöstömenojen toteutuma ylittää hieman laskennallisen tavoitteen. Tämä johtuu pitkistä sairauslomista, jotka osittain ovat aiheutuneet tapaturmista, mutta myös työkuormituksesta. Korjaavina toimenpiteinä on haettu työkuormituksen tasoittumista henkilösiirroilla työpisteiden välillä. Palvelujen ostoissa yöterveyspalvelujen ennakoidaan ylittyvän jonkun verran. Toimintakulut ovat alkuvuonna olleet arvioitua suuremmat, syynä mm. työterveyshuollon toimintasuunnitelman mukaisten ikäryhmätarkastusten tehostaminen. Käytön kasvua aiheutuu henkilöstön työssä suoriutumista tukevissa toimenpiteissä ja ennalta ehkäisevässä työterveyshuollossa, kuten mainittujen terveystarkastusten lisäksi työpaikkaselvitykset ja työyhteisökonsultaatiot. Fysioterapia hankitaan keskitetysti työterveyshuollosta, samoin kohdennetut työnohjaukset työyhteisöissä. Savuttomuuden edistäminen, panostus ikäohjelmaan sekä varhainen puuttuminen uupumisen ja mielenterveyden oireisiin ovat toimintasuunnitelman painopisteitä. Johdonmukaiset panostukset näkyvät toisaalta sairauspoissaolojen vähentymisenä. Budjetointivaiheessa elintarvikkeiden hinnannousu (korotus 5 13 % tuoteryhmästä riippuen) ja toiminnan volyymin kasvu arvioitiin liian alhaiseksi toteutuneeseen verrattuna. Menojen kehittymistä seurataan nyt tarkoin ja raaka-aineiden osalta pyritään käyttämään edullisia, mutta laadullisesti sopivia tuotteita ruokalistan keskihinnan alentamiseksi. Mm. edellä kerrottujen toimenpiteiden ansiosta sitovan tason toimintamenojen ml. sisäiset erät ennakoidaan niin kaupunginkanslian kuin koko yleishallinnon osalta vielä tässä vaiheessa pysyvän toimintakatteen puitteissa. Henkilöstö: Yleishallinnon henkilöstösuunnitelman vakanssimäärässä (60,9) ei ole tapahtunut muutoksia. Puolet vakansseista on ruoka- ja siivouspalveluissa. Henkilöstö- ja palkkahallinnossa tehtiin keväällä uudelleenjärjestelyjä ja nimikkeen muutoksia henkilöstömitoitusta muuttamatta ja ruokapalveluissa ja kaupunginkansliassa on tapahtunut henkilövaihdoksia eläköitymisten johdosta. Sosiaali- ja Terveystoimi SOSIAALI JA TERVEYSTOIMI TP TA Toteutuma Toteutuma Muutos Ennuste Enn-TA+lmr SOCIAL OCH HÄLSOVÅRD Bokslut Budget Utfall Utfall Förändring Prognos Prog-BU+ändr. (1000 ) / TOIMINTATULOT YHT - INKOMSTER TOTALT ,9 % 6,8 % TOIMINTAMENOT YHT - UTGIFTER TOTALT ,6 % -13,9 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,2 % -14,8 % Hallinto - Förvaltning TOIMINTATULOT YHT - INKOMSTER TOTALT ,0 % -100,0 % 0 0 TOIMINTAMENOT YHT - UTGIFTER TOTALT ,7 % -19,0 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,7 % -18,9 % Sosiaalipalvelut - Socialtjänster TOIMINTATULOT YHT - INKOMSTER TOTALT ,5 % 71,6 % TOIMINTAMENOT YHT - UTGIFTER TOTALT ,3 % 5,5 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,7 % 0,3 %

14 SOSIAALI JA TERVEYSTOIMI TP TA Toteutuma Toteutuma Muutos Ennuste Enn-TA+lmr SOCIAL OCH HÄLSOVÅRD Bokslut Budget Utfall Utfall Förändring Prognos Prog-BU+ändr. (1000 ) / Vanhuspalvelut - Äldreomsorg TOIMINTATULOT YHT - INKOMSTER TOTALT ,2 % 9,2 % TOIMINTAMENOT YHT - UTGIFTER TOTALT ,0 % 7,1 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,0 % 6,5 % Terveydenhuolto - Hälsovård TOIMINTATULOT YHT - INKOMSTER TOTALT ,7 % 6,6 % TOIMINTAMENOT YHT - UTGIFTER TOTALT ,8 % 8,8 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,6 % 9,0 % Suun terveydenhuolto - Munhälsovård TOIMINTATULOT YHT - INKOMSTER TOTALT ,7 % 4,7 % TOIMINTAMENOT YHT - UTGIFTER TOTALT ,1 % -0,5 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,2 % -1,8 % Erikoissairaanhoito - Specialiserad sjukvård TOIMINTATULOT YHT - INKOMSTER TOTALT TOIMINTAMENOT YHT - UTGIFTER TOTALT ,4 % 9,5 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,4 % -34,1 % Toimialajohtajan katsaus Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmistelutyöryhmän väliraportti on valmistunut kesäkuussa ja kunnilta odotetaan lausuntoja siihen liittyen. Kauniaisten sosiaali- ja terveyspalvelut tulisi jatkossa järjestää laajemmalla ns. sote-alueella, jossa vastuukuntana on todennäköisesti Espoo. Kuntarakennelain mukainen selvitystyö on käynnistynyt Espoon, Kauniaisten, Kirkkonummen ja Vihdin kesken. Siihen kuuluu myös sosiaali- ja terveystoimen järjestämisen asiat. Toiminta Toiminta etenee strategisten tavoitteiden mukaisesti. Moniammatillisessa työssä prosesseja mietitään asiakaslähtöisesti. Prosesseja ja niiden kehittämistä tehdään paitsi asiakkaan ja potilaan kanssa tehtävässä työssä myös erilaisissa työryhmissä, jotka dokumentoivat tehdyt kehittämistehtävät ja suunnitelmat. Terveydenhuoltolain edellyttämä Hyks alueen järjestämissuunnitelma sekä Neuvolatyön, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon sekä ehkäisevän suun terveydenhuollon toimintaohjelma ovat valmistuneet. Lastensuojelulain edellyttämän Lastensuojelun suunnitelman ja Terveydenhuoltolain edellyttämä Potilasturvallisuus ja laadunhallinta suunnitelman kokoamiset ovat käynnissä. Talous Osavuosikatsaus 1 suuntaviivojen mukaan talousarvio tulee ylittymään erikoissairaanhoidon osalta euroa. Vanhustenhuollon ostopalvelut, omien laitosten henkilöstökulut sekä omaishoidon tuen määräraha tulevat ylittämään talousarvion. Henkilöstökulujen ylittymistä vanhuspalveluissa aiheuttaa osittain henkilökunnan pitkät, lyhyissä jaksoissa toteutuneet sairaslomat. Tämä on johtanut sijais- ja vuokratyövoiman kulujen kasvuun. Yksiköissä on jouduttu myös päivittämään vanhentunutta kalustoa, erityisesti potilassänkyjä. Tehostettuun palveluasumisen ostopalveluun varatut määrärahat ovat ylittyneet, mutta myös asiakasmaksuissa on ylitystä. Vanhuspalveluiden talousarvion toimintakatteen arvioitu ylitys on noin euroa. Sosiaalipalveluissa ylitystä tulee päihdehuollon avopalveluissa, mikä selittyy vaativien korvaushoitoa tarvitsevien asiakkaiden kalliimmalla yksikkökäyntihinnalla. Lastensuojelun avohuollon ostopalvelut ylittyvät. Omaa toimintaa kehittämällä pyritään jatkossa hillitsemään kustannusten nousua. Vammaispalveluissa subjektiivisiin oikeuksiin perustuvat palvelut on annettava määrärahoista riippumatta, ylitystä on mm. kuljetuspalveluissa ja henkilökohtaisessa avussa. Sosiaalipalveluiden talousarvion toimintakatteen arvioitu ylitys on noin euroa. Suun terveydenhuollon henkilöstövajeesta johtuen on käytetty vuokratyövoimaa sekä maksusitoumusmenettelyllä varmistettu hoitotakuussa pysyminen. Suun erikoishoidon osuus tulee ylittymään. AvoHilmo (perusterveydenhuollon avohoidon ilmoitus) otetaan käyttöön loppuvuonna. Tästä syntyy kustannuksia noin euroa, johon ei oltu varauduttu talousarviossa. Suun terveydenhuollon talousarvion toimintakatteen arvioitu ylitys on noin euroa. Terveydenhuollon kustannukset kasvavat muutaman vaativahoitoisen potilaan vuoksi. Talousarvioon nähden terveydenhuollossa kuitenkin ennustetaan säästyvän määrärahoja. Myös toimintatuloissa on ennustettavissa määrärahan ylitystä. 13

15 Henkilöstö Henkilöstöä on onnistuttu rekrytoimaan melko hyvin. Ongelmia on ollut suun terveydenhuollon henkilöstön ja sosiaalityöntekijöiden saatavuudessa. Investoinnit Villa Bredan palvelukeskuksen laajennuksen ja tehostetun palveluasumisen yksikköjen suunnittelutoimikunta on nimetty ja aloittanut työnsä. Villa Breda hankkeiden sisällöllinen projektipäällikkö on aloittanut työnsä. VANHUSPALVELUT SUORITTEET SUORITTEET TÄYTTÖ- ÄLDREOMSORG PRESTATIONER PRESTATIONER ASTE /2013 % TAMMIKUMPU, HOITOPÄIVÄT(HOITOPAIKKOJA 30) % ANEMONE, HOITOPÄIVÄT (HOITOPAIKKOJA 21) % VILLA BREDA, HOITOPÄIVÄT (HOITOPAIKKOJA 18) % KOTIHOIDON KÄYNNIT TERVEYDENHUOLTO PEITTÄ- HÄLSOVÅRD /2013 VYYS % VASTAANOTTO, LÄÄKÄRIT -ASIAKASMÄÄRÄ % - VASTAANOTTOKÄYNTIEN MÄÄRÄ VASTAANOTTO, KAIKKI AMMATTIRYHMÄT -ASIAKASMÄÄRÄ % KAIKKI YHTEYDENOTOT, KAIKKI AMMATTIRYHMÄT -ASIAKASMÄÄRÄ % SUUN TERVEYDENHUOLTO MUN- OCH TANDVÅRD /2013 KÄYNNIT (OMATOIMINTA) ASIAKKAAT

16 Yhdyskuntatoimi YHDYSKUNTATOIMI TP TA Toteutuma Toteutuma Muutos Ennuste Enn-TA+lmr SAMHÄLLSTEKNIK Bokslut Budget Utfall Utfall Förändring Prognos Prog-BU+ändr. (1000 ) / Toimintatuotot-Verksamhetsintäkter ,5 % 24,4 % Toimintamenot-Verksamhetskostnader ,6 % 4,5 % Toimintakate-Verksamhetsbidrag ,5 % Hallinto - Förvaltning TOIMINTATULOT YHT - INKOMSTER TOTALT TOIMINTAMENOT YHT - UTGIFTER TOTALT ,4 % -31,6 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,1 % -31,8 % Maankäyttö - Markanvändning TOIMINTATULOT YHT - INKOMSTER TOTALT ,8 % TOIMINTAMENOT YHT - UTGIFTER TOTALT ,7 % 0,9 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,271 52,2 % Maaankäyttösopimukset ja myynnit - Markanvändningsavtal och försäljning TOIMINTATULOT YHT - INKOMSTER TOTALT ,0 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,0 % Ympäristötoimi - Miljöenheten TOIMINTATULOT YHT - INKOMSTER TOTALT ,0 % 1 0 TOIMINTAMENOT YHT - UTGIFTER TOTALT ,3 % -1,0 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,5 % -25,3 % Rakennuttaminen ja tekninen suunnittelu - Byggherreverksamhet och teknisk planering TOIMINTATULOT YHT - INKOMSTER TOTALT ,1 % -1,1 % TOIMINTAMENOT YHT - UTGIFTER TOTALT ,6 % 5,6 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,6 % -6,8 % Kuntatekniikka - Kommunteknik TOIMINTATULOT YHT - INKOMSTER TOTALT ,0 % 30,0 % TOIMINTAMENOT YHT - UTGIFTER TOTALT ,1 % 5,8 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,00 68,4 % 0,7 % Rakennuslautakunta - Byggnadsnämnden TOIMINTATULOT YHT - INKOMSTER TOTALT ,0 % -65,0 % TOIMINTAMENOT YHT - UTGIFTER TOTALT ,7 % -7,2 % TOIMINTAKATE - VERKSAMHETSBIDRAG ,7 % -42,9 % Toimialajohtajan katsaus: Toiminta Kevät- ja kesäkausi toukokuusta elokuuhun on yhdyskuntatoimessa perinteisesti vilkkaan rakentamisen aikaa. Alkuvuoden aikana valmistellut hankkeet ovat päässeet toteutusvaiheeseen suotuisien sääolojen, muiden hallintokuntien toimintojen kesätaukojen ja kuntalaisten kesälomien aikana. Toimialalla tämä on puolestaan tarkoittanut sijaisjärjestelyiden varmistamista ja kesälomien vuorotteluista sopimista hyvissä ajoin etukäteen. Tässä onnistuttiin hyvin tänäkin vuonna. 15

17 Kaupungin kesäkauden ilmeeseen on kiinnitetty runsaasti huomiota. Kukkaistutukset ovat saaneet paljon kiitosta kuntalaisilta ja myös päättäjiltä. Katujen päällystystyöt ovat olleet käynnissä, jatkuen edelleen syyskauden aikana päällystysohjelman mukaisesti. Maankäytön ja asumisen kehityskuvan mukaisten kohteiden asemakaavoitus ja tonttien luovutus on edennyt suunnitellusti, ja edellytykset asuntotuotannon jatkumiselle MAL-aiesopimuksen sitoumusten mukaisesti etenevät hyvin (asuntotuotantotavoite 60 as/v, joista 20 % ARA-tuotantoa). Toisen vuosikolmanneksen aikana on lainvoimaistunut kolme asemakaavamuutosta: Ratatyöläisten kortteli, Kauniaistentien katualue ja Asematie 50. Koivuhovin asemakaavamuutoksesta jätetyt valitukset on hylätty Helsingin hallinto-oikeudessa, mutta kaavamuutoksesta on valitettu edelleen Korkeimpaan hallintooikeuteen. Gallträskin eteläpuolisen alueen ja korttelin 1052 (Venevalkamantie) asemakaavamuutosluonnokset ovat olleet nähtävillä ja työ jatkuu kaavaehdotusten valmistelulla. Uuden ARA-kohteen rakentaminen Venevalkamantiellä (21 asuntoa) on valmistunut ja kohde on loppukatselmoitu kesäkuun lopulla. Kaiken kaikkiaan asuntoja on valmistunut elokuun loppuun mennessä 64 kappaletta loppuvuoden toteumaennusteen ollessa yhteensä 87 valmistunutta asuntoa. Maankäytön ja asumisen kehityskuvan päivitystyö uudelle valtuustokaudelle on edennyt kaupunginhallituksen käsittelyyn. Kaupunkiradan ratasuunnitelman suunnittelutyö välillä Leppävaara Kauklahti on edennyt yhteistyössä Liikenneviraston sekä Kauniaisten ja Espoon kaupunkien kanssa. Suunnittelu on alkanut loppuvuodesta 2012 ja suunnitelman on määrä valmistua vuodenvaihteessa Suunnitteluun liittyy ratasuunnittelun lisäksi silta-, ali- ja ylikulkujen suunnittelu sekä katu- ja liityntäpysäköintialueiden suunnittelua. Kauniaisissa suunnitelma sisältää Tunnelitien ja Bredanportin alikulkusillat, Tunnelitien ja Forsellesintien katusuunnitelmat, Kauniaisten asemanseudun liityntäpysäköintialueen sekä Fasaaninja Yhtiöntien alikulut. Lisäksi ratasuunnitelman yhteydessä laaditaan yleissuunnitelmatasoinen esisuunnitelma radan suuntaisesta yhtenäisestä kevyen liikenteen reitistä, joka voi hyödyntää osittain myös olemassa olevaa katuverkkoa. Kauniaisten kaupungin edustajat ovat osallistuneet kaikkiin ratasuunnitteluun liittyvien työryhmien (hankkeen ohjausryhmä, hankeryhmä, projektiryhmä, liikenne- ja katusuunnitteluryhmä, liikennöintiselvityksen työryhmä, väyläarkkitehtuuri- ja ympäristösuunnittelu - työryhmät) työskentelyyn. Kauniaisten kaupungin edustajat ovat painottaneet em. ryhmissä, että ns. keskipitkän matkan lähijunien (U-, S- ja L- junat) tulee pysähtyä Kauniaisissa myös kaupunkiradan valmistuttua. VR-Yhtymän ja Liikenneviraston kanssa on neuvoteltu päärautatieaseman alueen ilmeen kohentamisesta ja turvallisuuden parantamisesta sekä liityntäpysäköintialueen kunnostamisesta. Kesän aikana VR-Yhtymä on maalannut asemarakennuksen julkisivut ja maksanut rata-alueella sijaitsevan, kaupungin teettämän makasiinirakennuksen purkutyön. HSY on käynnistänyt jätepisteen siirron asemakaavan mukaiselle paikalle liityntäpysäköintialueen itäpäähän. Näillä toimenpiteillä on voitu vapauttaa lisää tilaa liityntäpysäköinnin tarpeisiin. Neuvottelut Liikenneviraston kanssa turvallisuuden parantamisen toimenpiteistä, liityntäpysäköintialueen kunnostamisen toimenpiteistä ja näiden kustannusjaosta ovat jatkuneet edelleen. Kuluvan vuoden talonrakennusinvestoinnit painottuvat talotekniikkahankkeisiin, mutta työohjelmassa on myös julkisivukorjauksia sekä pihojen perusparannuksia. Talotekniikan nykyaikaistamisilla pyritään mm. parantamaan kiinteistöjen käyttöolosuhteita, vastaamaan paremmin vuosikymmenten aikana muuttuneisiin käyttäjien tarpeisiin, ennaltaehkäisemään mahdollisia sisäilmaongelmia ja alentamaan nykyistä energiakulutusta. Vuosikorjauksissa keskitytään pienempiin, talousarviovaiheessa linjattuihin kunnossapitotoimenpiteisiin. Työt ovat edenneet pääosin työohjelman mukaisesti niin talonrakennuksen kuin julkisen käyttöomaisuuden (kadut, yleiset alueet, viheralueet) hankkeiden osalta. Tarkempi selostus merkittävimpien investointihankkeiden tilanteesta esitetään Investoinnit-otsikon alla. Klostretin tulipalokorjauksen jälkeiset toimenpiteet kohteen yhtiöittämiseksi, omistuksen siirtämiseksi yhtiölle ja asunto-osakkeiden myymiseksi ovat edenneet. Myös Villa Skogshyddan on asetettu myyntiin, toistaiseksi kuitenkaan kauppoja ei ole syntynyt. Talous Vuoden 2013 talousarvion mukainen tulotavoite on maankäyttösopimuskorvaukset ja myyntivoitot mukaan lukien 13 milj. euroa. Tästä on toteutunut 8,3 milj. euroa, mikä vastaa 63,5 % kokonaisarviosta. Tuloarvioon sisältyy eriä (mm. katujen kunnossapitomaksut, tonttivuokrat), joiden laskutus ajoittuu osin toimintavuoden loppupuolelle. Merkittävän osan toimialan tuloista muodostavat maankäyttösopimuskorvaukset ja myyntivoitot sekä sisäiset erät (kiinteistöjen tilavuokrat, kuljetuspalvelutuotot ja autojen käyttövuokrat). Sisäisten erien toteuma per on 5,7 milj.euroa. Maankäyttösopimuskorvausten ja myyntivoittojen osuus on eriytetty omaksi tulokohdaksi pois maankäyttöyksikön sitovuustasolta. Talouden toisen osavuosikatsauksen mukaisessa tilanteessa näkyy Bensowinkujan (St1) ja Sansinpellon päiväkodin yhteydessä olevan kerrostalotontin sekä Ratatyöläisten korttelin maankäyttösopimusten mukaiset korvaukset. Maankäyttösopimuskorvausten toteuma per 16

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 Rahatoimisto 21.12.2012 Katsaus on laadittu 30.11.2012 tilanteesta. Katsaukseen sisältyvä ennuste poikkeaa elokuun osavuosikatsauksessa esitetystä ennusteesta toimintatulojen

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2014

TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2014 TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2014 Rahatoimisto 28.8.2014 Katsaus on laadittu 31.7.2014 tilanteesta. Kaupungin toimintatulot- ja menot ovat edelleen toteutuneet jokseenkin suunnitellusti. Käyttötalouden toimintakatteen

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Erikoissairaanhoito - Specialiserad sjukvård Palvelujen ostot - Köp av tjänster 7 704 7 051 5 545 79 % -4,2 7890

Erikoissairaanhoito - Specialiserad sjukvård Palvelujen ostot - Köp av tjänster 7 704 7 051 5 545 79 % -4,2 7890 SOSIAALI JA TERVEYSTOIMI TP TA Toteutuma Toteutuma Muutos % Ennuste SOCIAL OCH HÄLSOVÅRD Bokslut Budget Utfall Utfall Förändring % Prognos (1000 ) 2013 2014 1-4 2014 % 1-4/13-14 2014 Myyntituotot- Försäljningsinkomster

Lisätiedot

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 1 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Kaupunginhallitus 22.9.2014 Kaupunginvaltuusto 29.9.2014 2 KÄYTTÖTALOUS JA TULOSLASKELMA HALLINTOPALVELUKESKUS Vastuualue Tulosta parantavat (-) ja tulosta heikentävät (+) Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus Kaupunginhallitus 268 17.10.2012 Kaupunginhallitus 280 23.10.2012 Kaupunginhallitus 282 29.10.2012 Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2012

TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2012 TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2012 Rahatoimisto 9.8.2012 Kaupungin käyttötalouden toimintatuloista oli heinäkuun lopussa kertynyt 4,7 miljoonaa euroa eli 42 % budjetoidusta määrästä. Toimintamenoihin oli heinäkuun

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

VUODEN 2013 TALOUDEN ENSIMMÄINEN OSAVUOSIKATSAUS 30.4.2013

VUODEN 2013 TALOUDEN ENSIMMÄINEN OSAVUOSIKATSAUS 30.4.2013 VUODEN 2013 TALOUDEN ENSIMMÄINEN OSAVUOSIKATSAUS 30.4.2013 KV - STF 10.6.2013 YLEINEN OSA Tämä osavuosikatsaus on laadittu noudattaen 1.1.2013 voimaan astunutta organisaatiorakennetta. Taloudellinen tilanne

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Katsaus Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen toteutumiseen

Katsaus Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen toteutumiseen Tiivistelmä Helsingin seudun MAL-seurannasta, 25.11.2014 Katsaus Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen toteutumiseen Valtion ja Helsingin seudun kuntien välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät 15.2.2012 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Talousnäkymät maailmalla ja Suomessa Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2012 Laitos Julkaisu- ajankohta BKT muutos

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot

Lisätiedot

Vuosivauhti viikoittain

Vuosivauhti viikoittain 1 3.6.215 Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.415, josta Lieksassa 12.9, Nurmeksessa 8.45 ja Valtimolla 2.361 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.117. Pielisen Karjalan väestökehitys

Lisätiedot

TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015

TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015 TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015 Kh:n käsittely 26.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO Taloudellinen kehitys 1-3 Tuloslaskelman toteutumisvertailu 30.9.2015 4 Käyttötalousosan toteutumisvertailu

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

VUODEN 2013 TALOUDEN ENSIMMÄINEN OSAVUOSIKATSAUS 30.4.2013

VUODEN 2013 TALOUDEN ENSIMMÄINEN OSAVUOSIKATSAUS 30.4.2013 VUODEN 2013 TALOUDEN ENSIMMÄINEN OSAVUOSIKATSAUS 30.4.2013 KH - STS 29.5.2013 YLEINEN OSA Tämä osavuosikatsaus on laadittu noudattaen 1.1.2013 voimaan astunutta organisaatiorakennetta. Taloudellinen tilanne

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2015. Kaikkia tulosalueita sitovat tavoitteet v. 2015. 1. Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2015. Kaikkia tulosalueita sitovat tavoitteet v. 2015. 1. Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2015 Kaikkia tulosalueita sitovat tavoitteet v. 2015 1. Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen Limingan kunta järjestää laadukkaat ja asukaslähtöiset lakisääteiset peruspalvelut. Muita

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN

SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta vastaa suomenkielisestä varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta ja vastaa

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 144/02.02.02/2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallinto-osasto KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN TIEDOTE 24.3.2016

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallinto-osasto KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN TIEDOTE 24.3.2016 1 KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2015 oli tarkistusten jälkeen lähes 0,6 miljoonaa euroa alijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2016 esiteltävä vuoden

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Maltillisella menokasvulla laadukkaat palvelut Peruskorjauksilla huolehditaan kiinteistökannasta Investoinnit edellyttävät lainanottoa Kansantalouden

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan esitys Stadsdirektörens förslag 8.10.2014. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå

Kaupunginjohtajan esitys Stadsdirektörens förslag 8.10.2014. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå Kaupunginjohtajan esitys Stadsdirektörens förslag 8.10.2014 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå TALOUSARVIO 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 BUDGET 2015 OCH EKONOMIPLAN 2015-2017 Veroprosentit

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Talousarvion toteumaraportti..-..

Talousarvion toteumaraportti..-.. Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Määrärahamuutokset Ta ennen Ta ennen Määrärahoihin tehtävät Ta muutoksen Ta muutoksen Toimi- muutosta

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Liikuntalautakunta Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta muutosten jälk. TOT2015 TOT-% TOT2014 TP2014 Toimintatuotot 745150 745150 288515 38,7 284441 845490

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (15) Kuopion ja Juankosken yhdistymishallitus. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (15) Kuopion ja Juankosken yhdistymishallitus. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (15) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 17:30-19:05 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot TALOUSARVIO 2018 14.8.2017 KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot OVK1 Ennuste 2017 KEHYS TAE 2018 Muutos talousarvioon 2017, euroa Kokonaismuutos-% TA 2017:een

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 30.4. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus

Lisätiedot

verotus valmistui Kunnallisvero Yhteisövero Uskonnolliset yhteisöt Kiinteistövero

verotus valmistui Kunnallisvero Yhteisövero Uskonnolliset yhteisöt Kiinteistövero VUODEN 2010 VEROTULOT Rahatoimisto KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD KH 9.2.2011 Vuoden 2009 maksuunpannut verot Kaupungin saamiin vuoden 2010 verojen tilityksiin vaikuttaa merkittävästi vuoden 2009

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTTI 1.1.-31.5.2015

KUUKAUSIRAPORTTI 1.1.-31.5.2015 1 PERHON KUNTA KUUKAUSIRAPORTTI 1.1.-31.5.2015 Toukokuun lopussa vuosikate +1,222 milj. (41.700 ed. vuotta parempi) Lyhytaikainen laina 31.5.2015 oli Danske Bankilta 6,5 milj., korko % 0,09. PERHON KUNTA

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) 1 31.5.2015 Väestö 0,00 Toukokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.448, josta Lieksassa 12.052, Nurmeksessa 8.049 ja Valtimolla 2.347 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.111. Toukokuussa Nurmeksen

Lisätiedot

Mahdolliset olennaiset poikkeamat, epävarmuudet taloudessa tai toiminnassa:

Mahdolliset olennaiset poikkeamat, epävarmuudet taloudessa tai toiminnassa: SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI (1000 ) TA + lmr 2016 Ennuste Rullaava 12 kk Toimialan tilinpäätösennuste Toteuma 08/2016 tote % 12 kk toteumavertailu talousarvioon Sotehallinto TOIMINTATUOTOT YHT. - INKOMSTER

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu. Väkiluku maahan- Syntyn eet. muutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu. Väkiluku maahan- Syntyn eet. muutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen Kuntien välinen Netto- Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys muuttoliike maahan-

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta

Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 21.09.2017 Puhtaan veden tekijät Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1-8 / 2017... 1 Rahoituslaskelma 1-8 / 2017... 2 Tavoitteet 2017... 3 Toiminta-ajatus...

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan esitys Stadsdirektörens förslag 15.10.2013. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå

Kaupunginjohtajan esitys Stadsdirektörens förslag 15.10.2013. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå Kaupunginjohtajan esitys Stadsdirektörens förslag 15.10.2013 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå TALOUSARVIO 2014 JA TALOUSSUUNNITELMA 2014 2016 BUDGET 2014 OCH EKONOMIPLAN 2014-2016 Veroprosentit

Lisätiedot

Kuntien taloustietoja 2014 (2) Lähde:Kuntaliitto 2015, Kuntien tunnuslukutiedosto 2003-2014 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 2003-2014

Kuntien taloustietoja 2014 (2) Lähde:Kuntaliitto 2015, Kuntien tunnuslukutiedosto 2003-2014 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 2003-2014 Kuntien taloustietoja 214 (2) Lähde:Kuntaliitto 215, Kuntien tunnuslukutiedosto 23-214 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 23-214 11 Asukasluku indeksoituna (23=1) 15 1 95 9 85 8 75 Kemi 21-5 as. kunnat

Lisätiedot

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080. HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen) TA 2014 2014 TA 2014

TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen) TA 2014 2014 TA 2014 PYHÄJOEN KUNTA TALOUSARVION MUUTOKSET 2014 Kunnanhallitus 8.12.2014 Valtuusto 17.12.2014 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2014 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.06.2017 Sivu 1 / 1 3 Rakennuslautakunnan vuoden 2017 ensimmäinen osavuosikatsaus (huhtikuun seurantaraportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Sirkku

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät 13.2.2013 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Vuoden 2014 TA:n raamin valmistelun eteneminen Talouden tasapainotarkastelu talous- ja suunnittelukeskuksessa Ehdotus

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilinpäätös 2015 Soile Luukkainen 3.6.2016 1 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilikauden tuloksen muodostuminen 2015 3.6.2016 Soile Luukkainen 2 Tilinpäätös 2015 Toimintatuotot 201.160,30

Lisätiedot

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 1 Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 8 YLEISTIETOJA JA TUNNUSLUKUJA KUNNASTA..... 15 Kuntien lukumäärä 1 1 1 1 1 30 Asukasluku 31.12.2011 22020 4798 102308 15027 16369 60 Henkilökunnan

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 2012 TA 2013 TA 2013 Erotus TA 2013 Enn. enn. 4/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 378-9 1 375 3 Menot

Lisätiedot

Kuntien tunnusluvut 2014 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue

Kuntien tunnusluvut 2014 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue BDO Audiator/Risto Hyvönen 7.12.2015 1(14) Kuntien tunnusluvut 2014 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 8 YLEISTIETOJA JA TUNNUSLUKUJA KUNNASTA 15 Kuntien lukumäärä 1 1 1 1 1 1 1 57 320 30 Asukasluku

Lisätiedot

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein. Kaupunginhallitus 217 13.08.2018 Kaupungin talouden toteutuminen / osavuosikatsaus 1-6 / 2018 253/02.02.02/2018 KHALL 13.08.2018 217 Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT 1 OPETUS- JA VARHAISKASVASTUSPALVELUT YHTEENSÄ 2 3 Päävastuualueen johtajan katsaus Laskennallisella tasaisella kertymällä tammi-huhtikuun

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Strategia 2017 > Strategia 2018 Yhdyskuntatoimen toimenpiteet strategisiin tavoitteisiin 1-3 (muutokset punaisella)

Strategia 2017 > Strategia 2018 Yhdyskuntatoimen toimenpiteet strategisiin tavoitteisiin 1-3 (muutokset punaisella) Strategia 2017 > Strategia 2018 Yhdyskuntatoimen toimenpiteet strategisiin tavoitteisiin 1-3 (muutokset punaisella) VALTUUSTOKAUDEN PAINOPISTEALUEET JA TAVOITTEET 1. Varmistetaan mahdollisuus kohtuuhintaiseen

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT

LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT LOIMAAN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSKATSAUS Tammikuu LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT 01-12 01-12 2016 Myyntituotot 5 421 423 7 520 900 7 264 623 96,6 Maksutuotot

Lisätiedot

Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018

Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018 Asra 8.9.2015 Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018 Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta Rakennusvalvonta Sivu 2 TP 2014 TA+muutokset 2015 TA 2016 2017 2018 Toimintatuotot 319 908 404 100 354 000

Lisätiedot

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut.

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut. Sosiaalilautakunta 18.2.2016 1 liite 1 Toimintakertomus 2015 Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammais. Talousarviota ja toimintasuunnitelmaa

Lisätiedot

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 1 Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue Asikkala Hartola Heinola Hämeenkoski Padasjoki Sysmä 8 YLEISTIETOJA JA TUNNUSLUKUJA KUNNASTA...... 15 Kuntien lukumäärä 1 1 1 1 1 1 30 Asukasluku

Lisätiedot