Liikunnan ja terveyden uralla

Transkriptio

1 Pauli Vuolle Liikunnan ja terveyden uralla vuosina valmistuneiden liikunta- ja terveystieteiden maistereiden sekä työelämässä toimivien liikunnanohjaajien (AMK) urakehitys

2 1 Pauli Vuolle Liikunnan ja terveyden uralla vuosina valmistuneiden liikunta- ja terveystieteiden maistereiden sekä työelämässä toimivien liikunnanohjaajien (AMK) urakehitys Liikuntatieteellinen Seura ry, Helsinki 2013

3 2 Liikuntatieteellisen Seuran tutkimuksia ja selvityksiä nro 7 Pauli Vuolle ja Liikuntatieteellinen Seura ry, Helsinki 2013 Teksti: Pauli Vuolle Toimitus: Jari Kanerva Ulkoasu: Mainostoimisto Soihtu Kirjapaino: T-Print Oy ISBN ISSN

4 3 Saatteeksi Tutkimus liikunta- ja terveystieteiden maistereiden urakehityksestä on jatkoa vuonna 2010 valmistuneelle liikunnasta väitelleiden tohtorien urakehitystä kartoittaneelle selvitykselle. Tutkimukset on ajoitettu ajankohtaan, jolloin liikuntatieteellisen tiedekunnan perustamisesta on kulunut 50 vuotta. Tiedekunnan antaman liikunnan yhteiskuntatieteellisen maisterikoulutuksen ammatillisen vertailun syventämiseksi tutkimukseen valittiin mukaan myös joukko samoille työelämän alueille sijoittuvia ammattikorkeakoulusta valmistuneita liikunnanohjaajia (AMK). Tutkimuksen keskeinen tehtävä on tuottaa sellaista palautetietoa koulutuksen ja ammattielämän kohtaamisesta, jota voidaan hyödyntää liikunnan ja terveyden koulutusjärjestelmien kehittämisessä sen eri tasoilla. Vaikka monet koulutus- ja työuraa koskevat kysymykset kaipaavat jatkossa syvempää tarkastelua, tutkimus täyttää tehtävänsä silloinkin, jos sen tuottamat tulokset aukaisevat tietä uusille tutkimushaasteille. Tutkimus on toteutettu Liikuntatieteellisen Seuran (LTS) koordinoimana opetus- ja kulttuuriministeriön sekä yhteistyössä mukana olleiden liikunnan ammattijärjestö Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat ry:n (Nuoli ry) ja liikunnan ammatillisen järjestön Suomen Liikunnan Ammattilaiset SLA ry:n (SLA) tuella. Viimeksi mainittujen edustajista haluan erityisesti kiittää Nuoli ry:n toiminnanjohtaja Petteri Piiraista ja SLA:n toiminnanjohtaja Reijo Häyristä ja käsikirjoituksen lukemisesta ja muusta arvokkaasta avusta sekä Haaga-Helian koordinaattori Mari Österbergiä osoitetietojen hoitamisesta. Liikuntatieteellisen tiedekunnan pitkäaikainen opintoasiainpäällikkö Juha Rantakari on nähnyt runsaasti vaivaa korjatessaan ja tarkentaessaan maisterikoulutuksen sisältöjen kehityksestä kertovat luvut. Jyväskylän yliopiston opintohallintopäällikkö Eeva-Liisa Tauriainen on jälleen kerran poiminut yliopiston opiskelijarekisteristä valmistuneiden maistereiden osoitetiedot. Tietojen kokoamisvaiheessa minua on auttanut LTS:n vastaava toimistosihteeri Tuula Valli ja paperiversiolla hankittujen tietojen siirtämisessä sähköiseen muotoon opiskelija Pihla Oranen. Poikani Joona Vuolle on asiantuntijana vastannut aineistojen käsittelystä. Erityisen kiitoksen kohdistan LTS:n koulutus- ja tiedotuspäällikölle Jari Kanervalle. Hän on toimittajana tehnyt vaativan loppuhionnan muokatessaan käsikirjoituksen esityskuntoon. Kaikille edellä mainituille lämmin kiitos. Jyväskylässä maaliskuussa 2013 Pauli Vuolle

5 4 Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan koulutuksen tuottamien valmiuksien ja työelämän koulutukselle asettamien vaatimusten kohtaamista. Tutkimus jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa tutkimuksen kohteena on 332 liikuntatieteellisestä tiedekunnasta vuosina valmistunutta liikunta- ja terveystieteiden maisteria. Toisessa osassa kohteena on 131 työelämässä mukana olevaa ammattikorkeakoulututkinnon suorittanutta liikunnanohjaajaa (AMK). Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin vuosina postitse ja sähköisessä muodossa toimitetulla kyselylomakkeella. Tutkimus osoitti, että niin maistereiden kuin liikunnanohjaajien kohdalla koulutus oli tuottanut hyvin ammattielämässä tarvittavia valmiuksia. Tästä oli osoituksena mm. vastaajien hyvä työllistyminen, yleinen tyytyväisyys tutkimushetkiseen tai viimeiseen työpaikkaan sekä näkemys ammatista kutsumusammattina. Kritiikissään maisterit kaipasivat suunnitelmallisempaa työharjoittelua opiskelun aikana sekä opintoja, jotka tuottaisivat hallinnollisia, esimies- ja johtamistaidollisia valmiuksia. Liikunnanohjaajien kohdalla voimakkaimman kritiikin kohteena oli tutkintonimike, liikunnanohjaaja (AMK), jonka ei katsottu antavan työnantajalle riittävää kuvaa liikunnanohjaajan osaamisesta. Soveltumaton tutkintonimike oli vastaajien mukaan myös yksi syy huonoon palkkaukseen. Yhteistyö liikuntatieteellisen tiedekunnan ja liikunnanohjaajia valmistavien ammattikorkeakoulujen välillä osoittautui tärkeäksi koulutuspoliittiseksi kysymykseksi, johon ratkaisua olisi tulevaisuudessa etsittävä mm. monimuotokoulutuksena toteutettavan maisteriohjelman kautta.

6 5 Sisällys Saatteeksi... 3 Tiivistelmä Johdanto Tutkimuksen tavoitteet Ylempi korkeakoulututkinto; liikunta- ja terveystieteiden maisterit (LitM, TtM) Alempi korkeakoulututkinto (AMK) Aikaisempia tutkimusta palvelevia selvityksiä Tutkimuksen kohderyhmät Liikunta- ja terveystieteiden maisterit Opiskelijavalinnat Maisterikoulutuksen rakenteellinen ja sisällöllinen kehitys opinto-oppaiden kuvaamana Liikunta-alan ammattikorkeakoulututkinnon (AMK) suorittaneet Alemman ammattikorkeakoulututkinnon rakenne ja opiskelijoiden valinta Tutkimuksen toteuttaminen Liikunta- ja terveystieteiden maisterit AMK-tutkinnon suorittaneet Tulokset Liikunta- ja terveystieteiden maisterit Taustoitusta Koulutusura Ammattiura AMK-tutkinnon suorittaneet Taustoitusta Koulutusura Ammattiura Yhteenveto ja tulosten tarkastelu Lähteet Liitteet... 58

7 6 1. Johdanto Olen valmistunut liikuntatieteiden maisteriksi vuonna 1987 ja koen, että saamistani opinnoista ja valmiuksista on ollut minulle suurta hyötyä ja on edelleenkin, ei niinkään yksittäisten asioiden osaamisen näkökulmasta, vaan kokonaisvaltaisen liikuntakulttuurinja käyttäytymisen ymmärtämisessä.(liikuntatieteilijä, kyselyn vapaat vastaukset) Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnan liikuntasosiologian emeritusprofessorina ja tiedekunnan pitkäaikaisena dekaanina olen ottanut tehtäväkseni arvioida liikuntatieteellisen tiedekunnan antaman koulutusta työelämän asettamista odotuksista ja vaatimuksista käsin. Motivaationi arviointiin perustuu kuitenkin työroolieni virittämää kiinnostusta syvällisempään tarpeeseen tarkastella tiedekunnan tuloksellisuutta onhan oma koulutus- ja työhistoriani vahvasti ja erottamattomasti sidoksissa tiedekuntaan ja sen eri kehitysvaiheisiin. Olin niiden 60 ensimmäisen opiskelijan joukossa, jotka valittiin vuonna 1963 Jyväskylän Kasvatusopillisessa Korkeakoulussa toimintansa aloittaneen uuden koulutusyksikön silloisen filosofisen tiedekunnan kasvatustieteellisen osaston liikuntakasvatuksen opintosuunnalle. Suoritin liikunnanopettajan pätevyyden tuottavan liikuntakasvatuksen kandidaatin (Lik) tutkinnon vuonna Liikuntatieteiden kandidaatiksi (Litk) valmistuin vuonna 1968 ja maisterin arvon (LitM) sain seuraavana vuonna. Pitkän tien kulkeneena vuorossa oli vuonna 1972 liikuntatieteiden lisensiaatin (LitL) tutkinto ja tohtoriksi väittelin vuonna Oman opiskelu-urani etenemisen olen liittänyt mukaan siksi, että se kuvaa hyvin sitä polkua, jota myöten ensimmäiset liikuntatieteiden opiskelijat etenivät akateemisella urallaan. Merkittävin ero nykyiseen jatko-opiskeluun lienee siinä, että paljon uurtamista vaativa, mutta toki myös tieteellistä ajattelua kypsyttävä lisensiaatin tutkintoporras ei enää ole pakollinen. Tohtoriopintoihin voidaan edetä suoraan maisterivaiheesta. Vuonna 1976 valmistui selvitys Ensimmäiset liikuntakasvatuksen kandidaatit. Kymmenen vuotta valmistumisen jälkeen tehdyssä tutkimuksessa tarkastelin ensimmäisten uuden koulutuksen saaneiden kandidaattien sijoittumista työelämään ja heidän saamansa koulutuksen ja työelämän vastaavuutta. (Vuolle 1979). Kun vuonna 2006 oli kulunut 40 vuotta eläkeiän saavuttaneiden ensimmäisten liikunnanopettajien valmistumisesta, uusin kyselyn korostaen kokemusten merkitystä pitkän ammattiuran vaikutuksia arvioitaessa (Vuolle 2011). Molemmat selvitykset osoittivat selkeästi ensimmäisten liikuntakasvatuksen kandidaattien olleen tyytyväisiä uravalintaansa. He katsoivat saamansa liikunnanopettajakoulutuksen rakentuneen alusta lähtien kestävälle ammatilliselle perustalle. Mielenkiintoista oli havaita, että juuri eläkkeelle siirryttyään heidän näkemyksensä kutsumusammatista olivat selkiytyneet ja vahvistuneet. Pedagogin työn arvostukseen saattaa osittain vaikuttaa se, että ensimmäisistä opiskelijoista kuudella oli jo taustalla kansakoulunopettajan ja yhdellä lastentarhanopettajan pätevyys sekä kokemusta koulutyöskentelystä. Vuonna 1996 tein pilottiselvityksen liikuntatieteiden tohtorien sijoittumisesta työelämään (Vuolle, Laihia 1997) ja vuonna 2010 valmistui tutkimus, jossa seurattiin kaikkien liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnasta valmistuneiden tohtorien urakehitystä valmistumisen jälkeen (Vuolle 2010). Näissäkin selvityksissä tiedekunnan antama tieteellinen koulutus näytti hyvin vastanneen niitä ammatillisia haasteita, joita tohtorit olivat kohdanneet merkittävimpien työnantajiensa, yliopistojen ja alan tutkimusyksiköiden taholta. Tarkasteltaessa tohtorien urakehitystä Mooren (1989) työelämän rekrytointistrategioiden viitekehyksessä voitiin todeta, että koulutuksella oli ollut määräävä rooli rekrytoitaessa tohtoreita tehtäviin, joihin he olivat hakeutuneet valmistumisensa jälkeen. Sama viitekehys soveltuu käytettäväksi myös tässä tutkimuksessa. Terveystieteet ovat toinen tiedekunnan opetuksen ja tutkimuksen keskeinen kulmakivi. Ne ovat aina olleet liikunnanopettajakoulutuksessa merkittävässä asemassa. Tämä korostui erityisesti sen jälkeen kun terveyskasvatuksesta tuli itsenäinen koulun oppiaine ja vastuu alan opettajien

8 koulutuksesta keskitettiin liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnalle. Terveyskasvattajien lisäksi terveystieteiden laitoksella on koulutettu asiantuntijoita mm. liikuntalääketieteen, gerontologian, fysioterapian, toimintaterapian sekä hoitotieteen tehtäväalueille. Toistaiseksi ei vielä ole tehty yhtään selvitystä siitä, miten terveystieteiden maisterit ovat sijoittuneet yhteiskuntaan ja kokeneet saamansa koulutuksen vastanneen ammatin asettamia odotuksia ja tarpeita. Kuten liikuntatieteiden myös terveystieteiden tohtorit näkivät oman jatkokoulutuksensa tuottaneen hyvin työssään tarvittavia ammatillisia valmiuksia. Molemmat kuitenkin olivat sitä mieltä, että koulutus oli tuottanut riittämättömästi johtamistaidollisia ja hallinnollisia valmiuksia, sosiaalisia taitoja, joita esimiestehtävissä toimivat tohtorit usein tarvitsevat. Vuonna 2013 tulee kuluneeksi 50 vuotta liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnan perustamisesta. Aikaisempia selvityksiä päivittäen, mutta myös juhlavuotta silmällä pitäen tässä raportissa tehdään eräänlainen tilinpäätös liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnasta vuosina valmistuneiden maistereiden koulutuksen ja työelämän kohtaamisesta. Tutkimuksella on monia yhtymäkohtia Liikuntatieteellisen Seuran aloitteesta vuonna 2008 käynnistettyyn Liikuntatieteen historia -projektiin. Sen loppuraportti Näkökulmia liikuntatieteiden kehittymiseen 1960-luvulta 2010-luvulle julkaistiin Heikki Roiko-Jokelan kirjoittamana vuoden 2012 lopulla. Liikuntatieteellisen tutkimuksen historia on tapahtumasarja, jossa liikuntatieteellisellä tiedekunnalla on ollut merkittävin rooli alan koulutuksen ja tutkimuksen kehittämisessä. Julkaisussa todetaan, miten alan kehittämisen kokonaisvastuun siirtäminen Jyväskylän yliopistolle ja sen liikuntatieteelliselle tiedekunnalle asetti yliopiston aivan uusien haasteiden eteen. Keskeinen tavoite tiedekunnan kehittämissuunnitelmissa oli liikuntatieteiden nostaminen tieteenalojen joukkoon. Tähän haasteeseen sisältyi visio, jossa liikunnassa oli voitava siirtyä kokemuspohjalta tietopohjalle. Se edellytti tutkimustoiminnan voimakasta laajentamista ja tieteellisen työn edistämistä riittävän pitkäjänteisellä rahoituksella. Käytännössä tavoitteeksi asetettiin tiedekunnan ammatillisten koulutusohjelmien kehittäminen vastaamaan eriytyvän yhteiskunnan ja sen liikuntakulttuurin erilaistuvia koulutustarpeita sekä tutkimustyön ja tutkijoiden koulutuksen puolestaan vastaamaan liikuntatieteiden monipuolisia, tieteidenvälisiä tarpeita. Edellä olevia kehittämisen lähtökohtia aika ajoin eri tavalla painottamalla ovat muotoutuneet tässä raportissa kuvatut liikunta- ja terveystieteiden maistereiden koulutuksen urapolut ja niiden kohtaamiset työelämässä. Tämä näkyy erityisesti opetuksen laatua ja määrää koskevissa sisällöllisissä ratkaisuissa eli muutaman vuoden välein uudistetuissa opetusohjelmissa. Koska niillä on aina ollut suuri merkitys ammatillisen orientaation kannalta, raportissa on laajahkosti kuvattu tiedekunnan opetusohjelmien rakenteita ja niissä tapahtuneita muutoksia. Tutkimukseen liittyy myös toinen osa, jossa tarkastellaan liikunnan alemman korkeakoulututkinnon eli liikunnanohjaaja (AMK) -tutkinnon suorittaneiden koulutuksen ja työelämän kohtaamiseen liittyvää problematiikkaa. Tämän koulutuksen yleisenä tavoitteena on tuottaa työelämän asettamista vaatimuksista käsin tiedolliset ja taidolliset valmiudet toimia liikunnan ammattilaisena alan asiantuntija-, suunnittelu- ja kehittämistehtävissä. Mielenkiinto liikunnanohjaajien mukaan ottamisesta tähän selvitykseen johtuu ensisijassa siitä, että alan AMKkoulutetut hakeutuvat samoille työelämän sektoreille kuin suurin osa liikuntasuunnittelua ja -hallintoa opiskelleista liikuntatieteiden maistereista. Kokonaiskuvan hahmottamista koulutuksen suhteesta alan työmarkkinatilanteeseen valottaa molempien ryhmien välinen vertailu. Alemman korkeakoulututkinnon liikunnan alueella voi suorittaa Jyväskylän yliopistossa (liikuntatieteen kandidaatin tutkinto) sekä Rovaniemen, Kajaanin, Haaga-Helian ammattikorkeakouluissa (liikunnanohjaaja AMK tutkinto). Ruotsinkielisen liikunnanohjaajan tutkinnon suorittaminen on mahdollista Arcadassa. Liikunnanohjaaja (AMK) tutkinnon suorittaminen alkoi vuonna 1998 Rovaniemen ammattikorkeakoulussa Lapin urheiluopiston liikunnanohjaajakoulutuksen liittyessä Rovaniemen ammattikorkeakouluun. Seuraavana vuonna Suomen Urheiluopiston liikunnanohjaajakoulutus siirtyi Haagan AMK-koulutukseksi, Liikuntakeskus Pajulahden koulutus osaksi Lahden AMK:ta ja Solvallan ruotsinkielinen koulutus osaksi Sydväst Yrkeshögskolaa. Sittemmin ammattikorkea- 7

9 8 kouluissa on tapahtunut hallinnollisia muutoksia. Sydvästista liikunnanohjaajat siirtyivät Arcada yrkeshögskolaniin koulutettaviksi ja fyysisesti Espoosta Helsinkiin. Haagan AMK:ssa tapahtui hallinnollisia muutoksia kun Haagan ja Helian AMK:t yhdistyivät Haaga-Helia ammattikorkeakouluksi. Pajulahden urheiluopistolla sijainnut toimipiste siirrettiin Lahteen ja sittemmin koulutus liitettiin osaksi Haaga-Helian koulutusta ja toteutettavaksi Suomen Urheiluopiston tiloissa luvun puolessa välissä Kajaanin AMK sai oikeudet kouluttaa liikunnanohjaajia, joten muutaman vuoden ajan Suomessa oli viisi liikunnanohjaajan AMK-tutkintoa kouluttavaa oppilaitosta. 2. Tutkimuksen tavoitteet 2.1. Ylempi korkeakoulututkinto; liikunta- ja terveystieteiden maisterit (LitM, TtM) Tutkimuksen tavoitteena on aikaisempia selvityksiä täydentäen ja syventäen rakentaa kattavaa arviointipohjaa liikunta - ja terveystieteiden tiedekunnan koulutuksen tuloksellisuudesta, yhteiskunnallisesta merkityksestä ja vaikuttavuudesta. Tässä viitekehyksessä tutkimuksen kohteena ovat liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnasta vuosina valmistuneet liikunta- ja terveystieteiden maisterit. Vuosi 1984 on valittu lähtökohdaksi siksi, että vuonna 1978 voimaanastuneen tutkintosäännön mukaan alempi korkeakoulututkinto (LiK) poistettiin ja perustutkinnoksi tuli ylempi korkeakoulututkinto eli liikunta- ja terveystieteiden kandidaatin (LitK, TtK; vuoden 1994 jälkeen LitM, TtM) tutkinto. Vanhan järjestelmän mukainen kandidaatin tutkinto oli mahdollista suorittaa vuoden 1986 loppuun saakka. Erikoisluvalla viimeinen LiK tutkinto myönnettiin Tiedekunnan esite vuodelta 1992 kertoo, että maisterituotannon kannalta muutoksen seuraamukset olivat hyvin merkittäviä. Vuoteen 1980 tultaessa ylemmän korkeakoulututkinnon eli liikuntatieteiden kandidaatin (LitK) tutkinnon oli suorittanut 223 ja alemman, liikuntakasvatuksen kandidaatin (LiK) -tutkinnon 948 liikuntatieteiden opiskelijaa. Tutkintoasetuksen muutoksen jälkeen vuosina LitK tutkinnon suorittaneita oli jo 220 ja vain LiK tutkinnon suorittaneita 50. Vuodesta 1984 lähtien terveydenhuollon kandidaatteja alkoi valmistua eräistä terveydenhuollon tutkinnoista annetun asetuksen mukaisesti. Esitteen mukaan vuoteen 1991 tultaessa uuden terveydenhuollon kandidaatin tutkinnon oli suorittanut 60 opiskelijaa. Ennen mainitun asetuksen voimaantuloa terveystieteiden opiskelu sisältyi liikuntatieteiden koulutusohjelmaan. Siinä vaiheessa mm. terveydenhuollon tohtoritutkintoon oli jo yltänyt 15 terveystieteiden jatko-opiskelijaa. Yliopiston opiskelijapalvelun tekemien tilastojen mukaan liikuntatieteellisestä tiedekunnasta on mennessä suoritettu kaikkiaan 1637 liikunta- ja terveystieteiden kandidaatin ja 3883 liikunta- ja terveystieteiden maisterin tutkintoa. Lukumäärään sisältyy myös tohtorin ja lisensiaatin tutkinnon suorittaneet. Tätä selvitystä varten yliopiston rekrytointipalvelun opintohallintopäällikkö Eeva-Liisa Tauriainen toimitti tutkijalle vuosina tiedekunnasta valmistuneiden liikunta- ja terveystieteiden maistereiden nimi- ja osoiteluettelot pois lukien tohtoritutkinnon suorittaneet. Tilastojen mukaan tutkimuksen aikavälillä valmistui 745 liikuntatieteiden ja 265 terveystieteiden maisteria. Aineiston kuvauksen yhteydessä on esitetty maistereiden pääaineen mukaiset jakaumat.

10 9 Tutkimustehtävät Tutkimustehtävänä on tuottaa sellaista ajankohtaista palautetietoa liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnan peruskoulutuksen antamista ammatillisista valmiuksista, jota voidaan hyödyntää kehitettäessä korkeakoulututkintoja vastaamaan työelämän uusiutuvia ja monipuolistuvia tarpeita. Selvityksen kohteena olivat: Opiskelu: Peruskoulutukseen hakeutuminen ja hakeutumisen motiivit Koulutuksen ainevalinnat Opiskelu prosessina Muu koulutus Koulutuksen ja sille asetettujen odotusten vastaavuus Työura: Siirtyminen työelämään Koulutuksen ja työelämän vaatimusten kohtaaminen Työtyytyväisyys ja työssäviihtyminen Uraodotukset ja urakehitys 2.2. Alempi korkeakoulututkinto (AMK- ja kandidaatin tutkinto) Alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden osalta tutkimuksen perusfilosofia on hyvin samankaltainen kuin maistereilla eli koulutuksen ja työelämän kohtaaminen. Keskeisinä kysymyksinä olivat: Opiskelu: Koulutukseen hakeutuminen ja sen motiivit Koulutuksen sisältö Opiskelu prossina Työura: Sijoittuminen työelämään Koulutuksen ja työelämän vaatimusten vastaavuus Ylemmän ja alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden kohtaaminen työmarkkinoilla 3. Aikaisempia tutkimusta palvelevia selvityksiä Johdannossa on esitelty tekemäni selvitykset liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnasta valmistuneiden opiskelijoiden koulutuksen ja työelämän kohtaamisesta. Seuraavassa täydennän kuvaa koulutusyksiköiden sekä opetus- ja kulttuuriministeriön raporteilla, joissa on seurattu opiskelijoiden sijoittumista työelämään koulutuksen jälkeen. Jyväskylän yliopiston tutkimus- ja rekrytointipalvelu on vuodesta 1997 lähtien seurannut yliopistosta valmistuneiden maistereiden sijoittumista työelämään sekä tyytyväisyyttä yliopistossa suoritettuun tutkintoon. Selvitysten tuottamaa aineistoa on hyödynnetty tässä tutkimuksessa lähinnä mittaristoa kehitettäessä. Rekrytointipalvelun seurantatutkimusten suurin ongelma on se, että tarkasteltaessa maistereiden urakehitystä tiedekunnan ja sen yksittäisten oppiaineiden tasolla, tutkimukseen vastanneiden määrät ovat jääneet hyvin pieniksi. Toisaalta monia liikunta- ja terveystieteiden maistereiden urakehityksen kannalta tärkeitä asioita jää mittariston yleisluontoisuuden johdosta käsittelemättä. Yliopistosta vuonna 2005 valmistuneiden sijoit-

11 10 tumisseurantaraportin laatinut Tuomela (2006) toteaakin, että saatuja tuloksia on pidettävä lähinnä suuntaa antavina. Päätelmä vahvistaa näkemystä jatkotutkimuksen tarpeellisuudesta. Vastanneiden pienestä määrästä riippumatta on rekrytointipalvelun sijoittumisseurannassa ajalla valmistuneista maistereista (Tauriainen, 2004) kuitenkin sellaisia mielenkiintoisia oppiainekohtaisia havaintoja, jotka kannattaa vuosituotantoa kuvaavina poimintoina nostaa esiin tässä yhteydessä: Liikuntapedagogiikka: Valmistui 55 maisteria pääaineenaan liikuntapedagogiikka, joista 35 vastasi kyselyyn (64 %) Työ vastasi hyvin koulutusalaa Lähes kaikki opetustehtävissä liikunnan parissa Työnantaja kunta tai kuntayhtymä Tärkein sivuaine terveyskasvatus ja terveystieto Bruttopalkka ka. 2492, max. 3700, min Liikuntasuunnittelu- ja hallinto: Valmistui 16 maisteria, 6 vastasi kyselyyn (38 %) Työ vastasi tyydyttävästi koulutusalaa Työnantaja pääsääntöisesti järjestö tai säätiö Tärkeimmät sivuaineet; 4 ei merkitystä, 1 matkailu, 1 yhteiskuntapolitiikka Bruttopalkka ka.1845, max. 2020, min Liikuntafysiologia: Valmistui seitsemän, viisi vastasi kyselyyn (71 %). Kaikki olivat opetustehtävissä Työ vastasi hyvin koulutusta Työnantaja pääsääntöisesti kunta tai kuntayhtymä Bruttopalkka ka. 2412, max. 2500, min.2150 Fysioterapia: Valmistui 12 maisteria, vastasi 6 (50 %) Pääasiassa opetus- ja tutkimustehtävissä Työnantaja yliopisto tai korkeakoulu Työ vastasi täysin koulutusta Bruttopalkka ka. 2618, max. 3250, min Terveyskasvatus: Valmistui 29 maisteria, vastasi 20 (69 %) Puolet vakinaisessa kokopäivätyössä, kolmasosa määräaikaisessa, työttömänä 10 % Olivat hyvin erilaisissa ammateissa, useat toimivat opetustehtävissä Työnantaja pääsääntöisesti kunta tai kuntayhtymä Työ vastasi tyydyttävästi koulutusta Bruttopalkka ka. 2175, max. 3000, min Toimintaterapia: Valmistui kahdeksan, vastasi viisi (63 %) Suuri osa määräaikaisessa tai vakinaisessa työsuhteessa hyvin erilaisten työnantajien palveluksessa Työ vastasi erittäin hyvin tai hyvin koulutusta Tärkein sivuaine opettajien pedagogiset opinnot Bruttopalkka ka. 2880, max. 3351, min. 2250

12 Rekrytointipalvelun vastaava vuonna 2006 tehty selvitys osoitti vuonna 2005 valmistuneiden 157 liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnan maisterin sijoittuneen onnistuneesti koulutustaan vastaaviin tehtäviin (Tuomela 2006). Maistereiden työtilanne oli myös hyvä, sillä vastaushetkellä työttömänä oli vain 1 %, suurimman osan vastaajista ollessa kokopäivätyöllistettyjä. Lisäksi todettiin, että noin kaksi kolmesta vastaajasta suorittaisi tutkinnon tutkimushetkellä sellaisenaan ja vajaa 80 % opiskelisi lisää sivuaineita. Kyselyyn vastanneiden keski-ikä oli 33 vuotta, mikä on hieman korkeampi kuin yliopiston keskimääräinen valmistumisikä. (Tuomela 2006). Rekrytointipalvelun tekemien seurantaselvitysten lisäksi tutkimuksen kohteena olevien liikunta- ja terveystieteiden maistereiden tulevaisuuden työmarkkinatilannetta voidaan visioida opetushallituksen toimesta toteutetulla vuoteen 2020 ulottuvalla työvoiman kysyntäennusteella Koulutus ja työvoiman kysyntä 2020, tulevaisuuden työpaikat osaajia tarvitaan. (Hanhijoki et.al 2009). Raportin mukaan alan yliopistokoulutuksen aloittajatarve on hieman suurempi kuin viime vuosien aloittajamäärät. Liikuntatieteellisen koulutuksen käyneistä lähes puolet tulee arvion mukaan sijoittumaan opetusalan tehtäviin ja 20 % muiden palvelutyöntekijöiden ammattiryhmään ja siinä erityisesti urheiluvalmennus- ja ohjaajatehtäviin. Myös julkiseen hallintoon, järjestötoimintaan, tiedotusalalle ja kaupallisiin tehtäviin sijoittuu alan tutkinnon suorittaneita. Terveysalalla suurin tiedekuntaa koskettava koulutuskysynnän lisäys kohdistuu kuntoutuksen alueelle. Tämän tutkimuksen kannalta ehkä merkittävin tiedekunnan yhdeltä koulutusalalta valmistuneiden opiskelijoiden työelämän kohtaamista koskeva selvitys on Liikunnanopettajiksi vuosina valmistuneiden työtyytyväisyys -tutkimus (Mäkelä et.al. 2012). Tutkimukseen osallistui 621 liikunnanopettajaksi valmistunutta maisteria (naisia 326, miehiä 295). Tutkimuksen tulokset osoittivat, että 80 % liikunnanopettajista oli tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä työhönsä. Parasta liikunnanopettajan työssä olivat hyvät kollegat ja mukavat oppilaat. Tyytymättömyyttä aiheuttivat kiire, oppilaiden huono motivaatio ja häiriökäyttäytyminen. Mäkelän saamat tulokset vastasivat hyvin johdannossa kuvattuja ensimmäisten liikuntakasvatuksen kandidaattien seurantaselvityksen tuottamia havaintoja. Ammattikorkeakoulusta valmistuneiden uraseurantaa on laajimmin toteuttanut Jyväskylän yliopiston koulutuksen tutkimuslaitos. Se on seurannut valmistuneiden sijoittumista työelämään vuodesta 1996 alkaen kolmen suurimman koulutusalan eli sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan, tekniikan ja liikenteen alan sekä yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnan alan osalta. Vuonna 2010 julkaistiin selvitys Viisi vuotta valmistumisesta ammattikorkeakoulusta valmistuneiden urakehitys (Kirjalainen 2010). Siinä sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala olivat yhdistettynä, mikä luonnollisesti vaikeuttaa liikunta-alaa koskevien johtopäätösten tekemistä. Toinen ongelma on se, että vaikka tämän koulutusalan henkilöt olivat aktiivisimpia vastaajia (1369 tutkintoa, vastausprosentti 53 %), heistä oli miehiä ainoastaan 7 %. Vastaajista AMKtutkinnon eli liikunnanohjaajatutkinnon oli suorittanut vain 20, osuuden ollessa 0,6 % kaikista vastaajista. Asetelma ei tästä syystä anna aihetta tarkastella lähemmin liikunnan AMK-tutkinnon suorittaneiden tilannetta. Selvityksessä nousee esiin kuitenkin joitakin koko aineistoa koskevia mielenkiintoisia yleishavaintoja. Esimerkiksi työtehtäviä kuvattaessa todetaan muutoksia tapahtuneen erityisesti johto- ja esimiestehtävissä toimivien määrässä. Heidän osuutensa on kasvanut viidessä vuodessa noin 7 %. Myös suunnittelu-, kehitys- ja hallintotehtävien osuus on lisääntynyt. Jyväskylän Ammattikorkeakoulussa (JAMK) on vuodesta 2007 lähtien tehty Vuosi valmistumisesta -seurantatutkimusta. Viimeinen koski vuonna 2010 AMK-tutkinnon suorittaneita ja siihen osallistui 112 sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan koulutusalalta valmistunutta (68 naista ja 44 miestä), vastausprosentin ollessa 44 %. Tässäkin selvityksessä johtopäätösten tekeminen liikunnan osalta on erityisen vaikeaa siksi, että liikuntaa ei tulosten tarkastelussa käsitelty omana koulutusalanaan. Ongelmasta huolimatta yksi koko koulutusalan keskeinen havainto kannattaa nostaa esiin. Vastatessaan väittämään Minulla on riittävän laaja-alaiset tiedot ja taidot asiantuntijatehtävissä toimimista varten, 62 % oli osittain tai täysin samaa mieltä. Lappalaisen vuonna 2009 julkaisemassa selvityksessä Katsaus liikunnanohjaajien (AMK) 11

13 12 koulutukseen ja työhön tarkasteltiin liikunnanohjaajien työllistymistä vuosina sekä liikunnanohjaajien kokemuksia ammattikorkeakoulututkinnosta ja työelämän vaatimuksista. Kyselytutkimuksen kohteena olivat Haaga-Helian ja Rovaniemen ammattikorkeakouluista valmistuneet liikunnanohjaajat. Vaikka liikunnanohjaajien koulutukseen oltiin yleisesti ottaen tyytyväisiä ja tulevaisuus työmarkkinoilla nähtiin positiivisena, vastauksissa nousivat vahvasti esiin käsitykset työn aliarvostamisesta. Suomen Liikunnan Ammattilaiset ry toteutti vuonna 2010 yhdessä Erto ry:n, JHL ry:n, Jyty ry:n ja Nuoli ry:n kanssa liikuntakyselyn, missä kartoitettiin alan työntekijöiden tietoja työsuhteista ja työstä sekä käsityksiä liikunnanohjaaja-nimikkeen tarkoituksenmukaisuudesta työmarkkinoilla. Tutkimukseen osallistuneista liikunnanohjaajista 68 eli noin 15 % kannatti nykyistä liikunnanohjaaja-nimikettä, 55 % ollessa sen muuttamisen kannalla. Uutta nimikettä kysyttäessä puolet vastaajista suositteli liikuntapedagogi (AMK) -nimikkeen käyttöönottoa, toisen puolen jakautuessa lähes tasaisesti vaihtoehtojen liikunnanohjaaja ja jokin muu välille. Kyselyssä selvittiin myös vastaajien ammatillista järjestäytyneisyyttä. Tulokset osoittivat, että halukkuus ammattiliittoon liittymiseen on yleistä, mutta jäsenyyden ongelmana on vähäinen tieto tai tietämättömyys sopivasta liitosta ja liittymisen hyödyistä. Vuonna 2012 Nuoli ry halusi opiskelijatoimikuntansa toivomuksesta vielä tarkentaa opiskelijoiden kantaa nimikysymyksessä. Tutkintonimikekysely kohdistettiin neljän ammattikorkeakoulun 325 liikunnanohjaajaopiskelijalle. Selvityksessä liikunnanohjaaja (AMK) nimike sai Rovaniemen ja Haaga-Helian AMK:sta 5 %:n, Kajaanin AMK:sta 24 %:n ja Arcadasta 14 %:n kannatuksen. Keskimäärin lähes 60 % kannatti liikuntapedagogi (AMK) nimikettä, eniten Rovaniemellä opiskelleet (84 %). Toiseksi nousi liikunta-alan kandidaatti-nimike. Sen takana oli kolmasosa kaikista vastaajista ja peräti 66 % Haaga-Helian AMK:n opiskelijoista. Haaga-Helian ammattikorkeakoulun liikunnanohjaajaopiskelijat Sanna Elonen ja Eeva-Maria Manninen tekivät vuonna 2011 opinnäytetyön Opiskellaan korkeakouluissa jumppatädeiksi! Liikunnanohjaajan ammattikorkeakoulututkinnon asema työelämässä ja sen kohtaama arvostus. Tekijät käsittelivät liikunnanohjaajan arvostusta työelämässä ja keskeisenä tarkastelukohtana oli mm. tutkintonimi. Tekijät käyttivät pohjamateriaalina vuoden 2010 liikuntakyselyä, kuitenkin täydentäen materiaaliaan tekemällä oman kyselyn. Liikunnanohjaaja-nimen kohdalla tulee esille nimikkeen kokema aliarvostus, sillä kouluttamattomatkin voivat käyttää ko. nimitystä ja lisäksi koetaan, ettei nimike tuo selkeästi esiin koulutuksen tasoa ja sisältöä. Edelleen tutkintonimenä nousevat esiin liikuntapedagogi ja toisaalta liikunnan kandidaatti. Myös palkkakysymykset sisältyvät erityisesti alan arvostuskysymyksiin liikunta koetaan matalapalkka-alaksi. Viimeisimpiä tämän koulutuksen aluetta läheisesti koskettavia tutkimuksia on Timo Ala- Vähälän opetus- ja kulttuuriministeriön tukemana tekemä kartoitus Liikuntaneuvojien ja liikunnanohjaajien työurat tutkinnon suorittamisen tai opintojen keskeyttämisen jälkeen (Ala- Vähälä 2012). Liikunnanohjaajia koskevina havaintoina tutkimuksessa tuli esiin. mm. seuraavia tuloksia: Liikunnan koulutuskeskukset rekrytoivat suurimman osan opiskelijoistaan koti- ja naapurimaakunnistaan. Liikunnanohjaajista enemmistö, lähes 80 % siirtyi tutkinnon suorittamisen jälkeen koulutusta vastaaviin töihin. Koulutustaan vastaaviin töihin siirtyneiden liikunnanohjaajien yleisin työnantaja oli kuntien liikuntatoimi. Koulutustaan vastaavissa töissä olevat arvelivat, että koulutus tarjosi hyvät tai erittäin hyvät liikuntaosaamisen valmiudet.

14 13 4. Tutkimuksen kohderyhmät 4.1. Liikunta- ja terveystieteiden maisterit Tutkimuksen ensimmäisen osan perusjoukon muodostavat liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnasta vuosina valmistuneet liikunta- ja terveystieteiden maisterit. Alkuvuosien jälkeen ylemmän tutkinnon on suorittanut vuosittain noin opiskelijaa. Vuonna 2012 valmistui 178 maisteria, joista 121 liikuntatieteiden maisteria ja 63 terveystieteiden maisteria. Ammatilliseen pätevöitymiseen tähtäävät opinnot merkitsevät sitä, että tutkimusongelmia tarkastellaan liikunta- ja terveystieteissä liikunnanopettajan, valmentajan, liikuntasuunnittelijan ja -hallinnon sekä terveystieteiden asiantuntijoiden ammatillisiin tehtäviin pätevöittävistä pääaineista käsin. Tutkimuksen aikavälillä tutkintojen rakennetta ja oppiaineiden sisältöjen esittämistapaa ja ajoittamista sääteli neljä tutkintoasetusta. Vuoden 1975 tutkintoasetuksen mukaan tiedekunnassa oli yksi koulutusohjelma, liikuntatieteiden koulutusohjelma, joka sisälsi aineenopettajan, hallinnon, valmennuksen, fysioterapian ja kansanterveystyön suuntautumisvaihtoehdot. Opiskelijat valittiin koulutusohjelman vaihtoehtoihin ja suoritetun tutkinnon tavoitteena oli tuottaa valmiudet sekä suuntautumisvaihtoehtojen edustamille ammattialoille että jatkokoulutuskelpoisuuden. Vuonna 1984 annetun asetuksen perusteella tiedekuntaan laadittiin terveydenhuollon koulutusta varten terveydenhuollon koulutusohjelma, johon tuli terveyskasvatuksen ja fysioterapian suuntautumisvaihtoehdot. Samalla liikuntatieteiden koulutusohjelmasta lakkautettiin fysioterapian ja kansanterveyden suuntautumisvaihtoehdot. Vuonna1992 koulutusohjelmaan lisättiin uutena koulutusalana gerontologian suuntautumisvaihtoehto. Terveydenhuollon opettajien pätevöittämiskoulutus käynnistyi syksyllä 1994 yliopiston ulkopuolelta rahoitetun hoitotieteen professuurin turvin. Uuden oppiaineen opiskelijat valittiin terveydenhuoltoalan ammattitutkinnon suorittaneista hakijoista. Hoitotieteiden asemasta tiedekunnan opetusohjelmassa käytiin pitkään keskusteluja. Hoitotieteiden valtakunnallisen yliopisto-opetuksen laajuudella argumentoiden tiedekunta kuitenkin luopui oppiaineesta professuurin määräaikaisuuden päättyessä. Vuoden 1994 asetus liikuntatieteellisistä tutkinnoista muutti koulutusjärjestelmää aikaisemman arvosanajärjestelmän suuntaan. Koulutus järjestettiin kaikille yhteisten opintojen pohjalta pääaineiden mukaan suuntautuen. Tutkintojärjestelmässä otettiin uudelleen käyttöön myös alempi korkeakoulututkinto, joka oli nimeltään liikuntatieteiden kandidaatin tutkinto eli samanniminen kuin aikaisemman asetuksen mukainen ylempi kandidaatin tutkinto. Ylemmälle kandidaatin tutkinnolle annettiin nimeksi liikuntatieteiden maisterin tutkinto. Vuonna 1997 annettiin asetus terveystieteiden tutkinnosta. Sen mukaisesti terveystieteiden koulutusohjelmasta siirryttiin myös vastaavasti pääainepohjaiseen terveystieteiden koulutukseen. Tutkintojen nimiksi tulivat alempana korkeakoulututkintona terveystieteiden kandidaatin tutkinto ja ylempänä terveystieteiden maisterin tutkinto. Vuoden 2005 tutkintoasetuksessa luovuttiin opintoviikkojärjestelmästä opintojen laajuuden mitoituksessa ja siirryttiin ECTS -pohjaiseen opintojen määrittelyyn. Tästä on lähemmin seuraavassa luvussa. Liikuntatieteet käsittivät seuraavat oppiaineet vastuulaitoksittain: Liikuntakasvatuksen laitos 1 : liikuntapedagogiikka (erikoistumisoppiaine tanssipedagogiikka), liikuntapsykologia, erityisliikunta. 1 Vuoden 2005 laitosfuusiossa liikuntakasvatuksen ja liikunnan sosiaalitieteiden laitokset yhdistyivät liikuntatieteiden laitokseksi, jossa oli kaksi osastoa: liikuntakasvatuksen yksikkö ja liikunnan yhteiskuntatieteiden yksikkö. Osastojako poistettiin vuonna 2012 ja liikuntatieteiden laitoksen nimi muutettiin jälleen tällä kertaa - liikuntakasvatuksen laitokseksi, joka muodostui kolmesta oppiaineesta, liikuntapedagogiikasta, liikunnan yhteiskuntatieteistä ja liikuntapsykologiasta. Pakkoliitoksessa liikunnan yhteiskuntatieteet menetti osan yli 40-vuotisesta tieteellisestä identiteetistään.

15 14 Liikunnan sosiaalitieteiden laitos (entinen liikuntasuunnittelun laitos): liikunnan yhteiskuntatieteet = liikuntasosiologia, liikuntasuunnittelu ja -hallinto Liikuntabiologian laitos: biomekaniikka, liikuntafysiologia, valmennus- ja testausoppi. Terveystieteissä vastuulaitokseksi tuli terveystieteiden laitos, joka käsitti seuraavat oppiaineet: gerontologia ja kansanterveys, fysioterapia, liikuntalääketiede, terveyskasvatus sekä toimintaterapia. Myöhemmin tiedekunta luopui toimintaterapiasta ja terveyskasvatuksen oppiaineesta ja näistä muodostettiin peruskoulun terveystiedon opintokokonaisuus, jonka liikuntapedagogiikan pääaineopiskelijat sekä ne, joilla oli jokin muu pääaine, voivat sisällyttää opintokokonaisuuden sivuaineena tutkintoonsa Opiskelijavalinnat Tiedekunnan aloittaessa toimintansa opintosuuntana liikunnanopettajiksi valmistuvat opiskelijat valittiin kiintiöperiaatteen mukaan eli nais- ja miesopiskelijoita yhtä paljon. Koulutuksen laajentuessa valinta suoritettiin aikanaan suuntautumisvaihtoehtojen ja nykyisin pääoppiaineiden pohjalle rakennettujen opiskelijakiintiöiden mukaan. Vaikka opiskelijoiden valinta tiedekunnan eri koulutusaloille on vaihdellut 50 vuoden aikana, mitään kovin suurta muutosta suhteessa tiedekunnan perustehtäviin ei ole nähtävissä. Yliopiston tilastot vuodelta 2011 kertovat tiedekunnan opiskelijavalinnoista seuraavaa: Liikuntatieteiden koulutusaloille pyrki 2153 hakijaa, joista liikuntapedagogiikan koulutusohjelmaan (opettajankoulutus) valittiin 1405 hakijasta 51, liikunnan yhteiskuntatieteiden koulutusohjelmaan 440 hakijasta 14 ja liikuntabiologisten aineryhmien ohjelmaan 308 hakijasta 24. Kilpailun kovuudesta, valittujen korkeasta tasosta, mutta ehkä myös valintajärjestelmän toimivuudesta/ongelmista kertoo se, että yhteiskuntatieteiden koulutusohjelmaan hakeutuneista hyväksyttiin vain 3 %, opettajankoulutukseen hakeutuneista 4 % ja liikuntabiologian ohjelmaan hakeutuneista 8 %. Terveystieteiden koulutukseen haki vuonna 2011 yhteensä 997 hakijaa, joista fysioterapiaan valittiin 98 hakijasta 10, gerontologiaan ja kansanterveyteen 119 hakijasta 20, terveyskasvatukseen 457 hakijasta 20, fysioterapian opettajankoulutukseen 53 hakijasta 10 ja liikuntalääketieteeseen 270 hakijasta 12. Kovin kilpailu käytiin terveyskasvatuksen ja liikuntalääketieteen paikoista. Ensin mainituista hakijoista valituksi tuli 4 % ja jälkimmäisistä 2 %. Maan ainoa liikuntatieteellinen tiedekunta on ollut koko olemassaoloaikansa hyvin suosittu opiskelupaikka. Koko yliopiston hakijamäärien vertailu osoittaa, että useina viime vuosina opiskelijapaikat ovat olleet tiukimmassa juuri tässä tiedekunnassa. Hakijoita liikuntatieteiden koulutusohjelmaan oli muutaman ensimmäisen vuoden jälkeen varsin pitkään keskimäärin noin Viime vuosina määrässä on kuitenkin tapahtunut voimakasta kasvua. Vaikka hakijamäärä vuonna 2012 lisääntyi kaikissa tiedekunnissa, suurin kasvu, lähes 20 %, oli liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnassa. Tilaston mukaan vaikeinta oli päästä opiskelemaan liikunnan yhteiskuntatieteitä, liikuntalääketiedettä ja liikuntapedagogiikkaa. Suosituin aine oli liikuntapedagogiikka, jonne pyrki 1657 hakijaa (lisäys edelliseen vuoteen 18 %). Tilasto kertoo edelleen, että esim. vuodesta 2006 vuoteen 2010 tultaessa hakijoiden määrä on lähes kolminkertaistunut liikunnan yhteiskuntatieteiden alueella. Vuosien 2006, 2007 ja 2008 notkahduksen jälkeen liikunnan aineenopettajankoulutus on kaksinkertaistunut noista ajoista. Biologisessa aineryhmässä kasvu on ollut näkyvintä vuonna 2009, kun taas kahtena viimeisenä vuotena hakijoiden määrä on ollut selvästi pienempi. Terveystieteiden koulutusohjelmissa terveyskasvatukseen hakeutuvien määrä on kyseisinä vuosina kolminkertaistunut ja liikuntalääketieteeseen hakeneiden määrä jopa nelinkertaistunut. Muiden koulutusohjelmien kohdalla muutokset ovat olleet vähäisiä. Jo ensimmäisten liikuntatieteen opiskelijoiden valinnassa toteutettiin niitä periaatteita, jotka seuraavana vuonna kirjattiin ja täsmennettiin. Näistä tärkein oli se, että teoreettisen lahjakkuuden ohella liikunnallinen lahjakkuus oli opiskelijavalinnassa huomioonotettava tekijä. Tutkiessaan tiedekunnan valintakokeita Telama (1967) totesi koulumenestyksen ja liikuntakokeiden painotuksen olleen vuonna 1966 lähes tasapainossa.

16 15 Ensimmäisiä opiskelijavalintoja lukuun ottamatta liikuntatieteiden koulutusohjelman opiskelijavalinnat on toteutettu kaksivaiheisesti. Ensiksi valitaan koulumenestyksen perusteella osa hakijoista kesällä pidettäviin toisen vaiheen valintakokeisiin, joissa arvioidaan liikunnanopettajiksi pyrkivien liikuntataitojen hallintaa. Lajitaidot ja sopivuus tehtävään korostuvat myös valmentajaksi hakeutuvien kohdalla. Liikunta- ja yhteiskuntatieteiden koulutusalalle (oppiaineina liikuntasosiologia, -suunnittelu ja -hallinto) valinta tapahtuu myös kahdessa vaiheessa, ensin hakemusten ja sitten kirjallisen valintakokeen tulosten perusteella. Koska terveystieteiden koulutusaloilla opiskelu aloitetaan tavallisimmin ammattikorkeakoulututkinnon pohjalta, suorittavat terveystieteiden kandidaatin tutkinnon vain ylioppilastutkinnon pohjalta aloittavat opiskelijat. Hakijat valitaan erikseen ylioppilastutkinnon suorittaneista ja AMK-tutkinnon tai vastaavan suorittaneista. Ensin mainittujen kohdalla lopullisen valinnan ratkaisee sekä hakemuksista muodostuvan alkupistemäärän että valintakokeiden tuottaman pistemäärän yhteistulos. Jälkimmäisten, hakemusten perusteella jatkoon valikoitujen kohdalla opiskelupaikan ratkaisee pelkkä valintakoemenestys Maisterikoulutuksen rakenteellinen ja sisällöllinen kehitys opintooppaiden kuvaamana Käsityksen tiedekunnan maisterikoulutuksen tarjoamista ammatillisista valmiuksissa saa parhaiten tutustumalla opinto-oppaissa esitettyihin koulutuksen rakenteisiin ja tavoitteisiin sekä yksittäisten koulutusohjelmien tutkintovaatimusten tavoitteisiin, sisältöihin, opetus- ja työmuotoihin. Seuraavassa analyysissä luodaan katsaus tiedekunnan opinto-oppaiden historiaan. Siitä nähdään, että varsin lyhyen ajanjakson kuluessa tiedekunnan koko koulutusjärjestelmän perusteita on vuoteen 2008 tultaessa muutettu kahdesti hyvin radikaalisti. Mikä merkitys ja vaikutus näillä muutoksilla on ollut maistereiden ammatillisten ja tieteellisten valmiuksien kehittämiseen, jää myöhemmin selvitettäväksi kysymykseksi. Liikuntatieteellisen tiedekunnan aloittaessa toimintansa vuonna 1963 Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun filosofisen tiedekunnan kasvatustieteellisen osaston liikuntakasvatuksen opintosuuntana osasto vahvisti liikuntapedagogiikan approbaturin sekä liikuntafysiologian approbaturin ja cum laude approbaturin tutkintovaatimukset. Liikuntahygienian ja kansanterveyden väliaikaiset approbatur-vaatimukset ja liikuntapedagogiikan cum laudevaatimukset samoin kuin käytännön aineiden ryhmitys (Vuolle 1979) hyväksyttiin osastossa Väliaikaisuus selittyy sillä, että sekä liikuntapedagogiikassa että liikuntahygieniassa ja kansanterveydessä professorin virat olivat vielä täyttämättä, kun taas LL. Esko Karvinen oli vuonna 1964 nimitetty liikuntafysiologian professoriksi. Ensimmäiset tutkintovaatimukset oli rakennettu siten, että ne tuottivat yksinomaan liikunnanopettajan pätevyyden. Tästä syystä tutkintovaatimuksia tehtäessä kouluhallituksella ja siellä olevilla liikunnan ylitarkastajilla oli alkuvaiheessa tarve ja mahdollisuus vaikuttaa tutkintojen sisältöihin, jopa niin vahvasti että aika ajoin syntyi erimielisyyksiä opintosuunnan ja kouluhallituksen välillä opintojen sisällöistä. Perustutkinnon, liikuntakasvatuksen kandidaatin tutkinnon suorittaminen oli mitoitettu kolmivuotiseksi ja sitä varten opiskelijan oli suoritettava cum laude approbatur liikuntapedagogiikassa ja liikuntafysiologiassa, appropbatur liikuntahygieniassa ja kansanterveydessä sekä approbatur jossakin muussa vapaasti valittavassa aineessa. Eri liikuntalajien käytännölliset taidon- ja opinnäytteet arvioitiin erikseen asteikolla erinomaisesti, hyvin, tyydyttävästi ja niistä annettiin opiskelijalle erillinen todistus. Tutkintovaatimuksia uudistettiin seuraavan kerran vuonna 1968 ja ensimmäinen liikuntatieteellisen tiedekunnan opinto-opas ilmestyi vuonna Tämän jälkeen julkaistiin säännöllisesti vuoden tai kahden vuoden kattavia opinto-oppaita. Luotaessa katsaus niiden esittämien tutkintojen tavoitteisiin ja sisällöllisiin rakenteisiin nähdään, miten oppaita ovat eri aikoina muokanneet sekä korkeakoululaitoksemme yleisistä rakennemuutoksista seuranneet tutkintoasetusten muutokset että laajentuneen ammatillisen ja tieteellisen koulutuksen esiin nostamat uudistamisen tarpeet. Viimeksi mainittu asia tulee mielenkiintoisella tavalla esiin

17 16 jopa hieman laajemman tarkastelun ansaitsemana vuonna 1973 julkaistussa varsinaisessa opinto-oppaassa. Siinä on myöhemmistä opinto-oppaista poiketen kansien väliin sisällytetty omana lukunaan tuolloinen tieto ja arvio Liikunnanopettajan toimialoista ja koulutustarpeesta Liikunnanopettajan koulutusta ja toimialoja ennakoitaessa päädyttiin seuraavankaltaisiin ennusteisiin: Peruskoulun ja lukion liikunnanopettajien tarve. Anja ja Joel Jupin valmistumassa olevassa tutkimuksessa oppikoulussa työskentelevien määräksi on arvioitu Jos useamman aineen opettajajärjestelmä luodaan, niin arvioidaan tarpeen kaksinkertaistuvan. Ammattikoulujen liikunnanopettajien viroista on yliopistollisen koulutuksen saaneita 23 ja muita 32, yhteensä 55. Jos tullaan vaatimaan korkeakoulututkinto, niin uusia ammattikouluja perustetaan, on lisäys noin 150 virkaa. Kunnat noin 10 %. Ns. Niemen komitea on välimietinnössään laskenut vuotuiseksi koulutustarpeeksi n. 3 lähimmän kymmenen vuoden aikana. Tarve tulee olemaan kuntien vapaa-ajan ja liikunnan suunnittelu- ja organisaatiotehtävissä. Urheilujärjestöt ja -opistot. Nykyisin 32 yliopistollisen koulutuksen saanutta henkilöä. SVUL:n pääsihteeri Aaro Laineen 1968 ennusteen mukaan urheilujärjestö jen ja -opistojen palveluksessa olevien määrä lisääntyy vuoteen 1978 mennessä 103:een ja vuotuinen koulutustarve noin 4:ään. Teollisuus ja vastaavat ei eriteltyjä tietoja. Työpaikkaliikunnan lisääntymisen vuoksi liikunnanopettajien tarve kasvaa noin 50 virkaan tai toimeen. Sanomalehdet, radio ja televisio noin 15 henkilöä. Vuotuinen koulutustarve noin 1:n luokkaa. Opettajanvalmistuslaitokset nykyisin 32 virkaa. Niemen toimikunnan mukaan maamme korkeakouluissa tulisi olla 12 liikunnanohjaajaa v. 1970, 35 v sekä 65 v Näin arvioiden vuotuinen koulutustarpeen lisäys olisi 3 korkeakoulujen liikunnanohjaajaa. Alan tutkijoita on nykyisin Jyväskylän yliopiston, Työterveyslaitoksen ja Turun yliopiston palveluksessa noin 10. Tarve tulee varmasti kasvamaan, mutta henkilömäärät pysyvät silti pieninä. Juha Rantakari ja Väinö Varstala (1978, 13 33) arvioivat liikuntatieteellisen peruskoulutuksen saaneiden määrää ja 1980-luvuilla. Ennuste aineenopettajien määrästä on samansuuntainen Jupin & Jupin tekemän ennusteen kanssa. Liikunnanopettajiksi koulutettavien määrässä ei oleteta tapahtuvan merkittäviä muutoksia. Vuosittainen tarve on 60 opiskelijaa mukaan lukien lastentarhan opettajien koulutus ja yliopistoliikunta. Tutkijat toteavat, että vaikka opetusalalla toimivien osuus on selvästi suurin (84 %), sen suhteellinen osuus muihin aloihin näyttää pienentyneen vuoden 1970 tilanteeseen verrattuna lähes 10 %. Suhteellisesti suurin lisäys tapahtunee liikuntahallinnon ja -suunnittelun sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoalan liikunnallisen kuntoutuksen tehtävissä. Opinto-opas lukuvuodelta rakentui perinteisille akateemisille arvosanavaatimuksille; approbatur, cum laude approbatur, laudatur. Opetusministeriö vahvisti liikuntatieteellisen tiedekunnan uuden tutkintosäännön Annetulla asetuksella kumottiin OPM:n antama tiedekunnan tutkintosääntö. Ennen uuden tutkintosäännön voimaantuloa opintonsa aloittanut saattoi suorittaa liikuntakasvatuksen kandidaatin tutkinnon vanhan tutkintosäännön mukaisesti viiden vuoden kuluessa lukien. Jos muun tutkinnon suorittanut henkilö ryhtyi suorittamaan ko. tutkintoa, hän ei saanut aineyhdistelmäänsä sisällyttää osia aikaisemmista tutkinnoista. Eriasteisten tutkintojen suorittamista koskevat pysyväismääräykset olivat ensi kertaa selkeästi kirjattu oppaaseen. Oikeus suorittaa liikuntatieteiden kandidaatin tutkinto annettiin opiskelijalle,

18 17 joka oli suorittanut liikuntakasvatuksen kandidaatin tutkinnon tiedekunnassa tai voimistelunopettajan tutkinnon Helsingin yliopiston voimistelulaitoksella, Jumpalla. Ylemmän tutkinnon laatuvaatimukset olivat myös hyvin ohjeistetut: Liikuntatieteiden kandidaatin tutkinto suoritetaan vähintään kolmessa aineessa. Tutkintoa varten vaaditaan joko yhdessä aineessa laudatur -arvosana ja kahdessa aineessa cum laude approbatur -arvosana tai kahdessa aineessa laudatur -arvosana ja yhdessä aineessa approbatur -arvosana tai vähintään neljässä aineessa siten, että opiskelija saa laudatur -arvosanan ainakin yhdessä, cum laude approbatur -arvosanan ainakin yhdessä ja approbatur -arvosanan ainakin kahdessa aineessa. Lisäksi vaaditaan, että opiskelija laatii tieteellistä käsittelykykyä ja kirjallista esitystaitoa osoittavan opinnäytteen sellaisen aineen alalta, jossa hän saa laudatur -arvosanan sekä suorittaa kohdassa 2a mainitun kirjoituskokeen ja kohdassa 2 c mainitun kielikokeen, mikäli niitä ei ole aikaisemmin suoritettu. Tiedekunnan suostumuksella voitiin tutkintoon ottaa arvosanoja tai vastaavia opintoja tiedekunnan ulkopuolelta. Tiedekunta myönsi liikuntatieteiden kandidaatille myös kirjallisesta pyynnöstä maisterin arvon ilman juhlallista promootiota. Jumpalta valmistuneiden jatko-opiskelijoiden määrä kasvoikin jo 1970-luvulla niin merkittävästi, että tiedekunta järjesti tälle joukolle jatkokoulutusmahdollisuuksia myös kesäisin. Motivaatiota maisterintutkinnon suorittamiseen lisäsi erityisesti sekä kelpoisuusvaatimusten tarkistaminen opettajien viroissa ja ylemmän tutkinnon tuottama palkanlisäys. Tutkintosäännön mukaan tiedekunnassa oli valittavissa kaksi koulutuslinjaa: Liikunnanopettajalinja: Tutkinnot tähtäsivät kelpoisuuden saavuttamiseen ensisijaisesti oppikoulujen ja/tai peruskoulun yläasteen liikunnanopettajan virkoihin ja toimiin. Teorialinja: Teorialinjan opinnot voi suunnata esim. terveydenhoito-, liikuntasuunnittelu-, valmennus- ja tutkimusalan tehtäviin. Oppaassa todetaan kuitenkin: Toistaiseksi ei mainituille aloille ole vahvistettu pätevyysvaatimuksia. Pätevyyden arvioi viime kädessä se työnantaja, jonka palvelukseen valmistumisen jälkeen hakeudutaan. Opinto-oppaassa tuotiin yhtenä oppiaineena esiin myös liikuntateknologia, jossa voitiin suorittaa approbatur-arvosana. Jyväskylän korkeakoulun mietinnössä oli vuonna 1962 mainittu apulaisprofessori tasoisen viran opetusalan kuuluvan kinesiologian sovellutukset urheilutekniikkaan, eri urheilumuotojen suoritus- ja liiketutkimus, työn fysiologian ja työn psykologian sovellutukset urheilusuorituksiin sekä eri liikuntalajien yleiset säännöt ja määräykset. Tässä muodossa muiden oppiaineiden täydennysaineeksi suunniteltu ja liikuntabiologian laitoksen vastuualueelle kuuluva liikuntateknologia ei kuitenkaan tuolloin saanut pysyviä arvosanavaatimuksia siitä huolimatta, että oppiaineeseen oli perustettu apulaisprofessuuri jo vuonna Virkaa oli hoidettu ositettuna lukuisten henkilöiden voimin. Vuonna 1998 apulaisprofessuuri muutettiin professuuriksi ja, jossa tultaisiin tutkimaan laaja-alaisesti ihmisen liikunta- ja urheilusuorituksia, fyysistä kuormitusta ja harjoittelua. Viimeinen vaihe saavutettiin vuonna 2007, jolloin viran ala määriteltiin liikuntafysiologian professuuriksi. Liikuntateknologian tarina jatkui kuitenkin uusissa kehyksissä 2000-luvulla. Vuosina käynnistyi liikuntabiologian laitoksella kaksi EU-rahoitteista maisterikoulutusta, joista ensimmäisenä liikuntabiologisen hyvinvointiteknologian muuntokoulutus ja myöhemmin Vuokatissa liikuntateknologian muuntokoulutus. Suunnitelman mukaan alan maisterit tulevat pääasiassa sijoittumaan olemassa oleviin hyvinvointiteknologian alan yrityksiin asiantuntijoiksi ja suunnittelijoiksi. Opinto-opas ja rakentui edellisen tapaan arvosanavaatimuksille. Muutokset edeltävään opinto-oppaaseen olivat vähäisiä ja koskivat lähinnä tutkintojen suorittamista koskevien määräysten tarkistamista.

19 18 Opinto-opas ja oli viimeinen arvosanaperusteinen opinto-opas. Koska tiedekunta siirtyi uuden tutkintojärjestelmän mukaiseen koulutukseen , opas oli tarkoitettu ennen uuden tutkintoasetuksen voimaantuloa opintonsa aloittaneille arvosanaopiskelijoille. Opinto-opas koulutusohjelmaopiskelijoille Uuden tutkintojärjestelmän ensimmäinen opinto-opas sisälsi perustutkintoon eli liikuntatieteiden kandidaatin tutkintoon kuuluvat opinnot. Opas alkoi edellisistä poiketen tiedekunnan ja sen laitosten hallinnon esittelyllä henkilökunta mukaan lukien. Laitosten ammatillisten päätehtävien sekä keskeisten opetus- ja tutkimusalueiden tarkat kuvaukset ovat selviä avauksia ammatillisten suuntautumisvaihtoehtojen mukaisen uuden koulutusjärjestelmän sisäänajolle. Fysioterapian suuntautumisvaihtoehtoa lukuun ottamatta voimaan tulleen tutkintojärjestelmän opinnot käydään lävitse suuntautumisvaihtoehdoittain opintojaksojen suorittamisen ajoittamista suositellen. Uudessa koulutusohjelmassa keskeinen käsite oli suuntautumisvaihtoehto, joka voitiin muodostaa jos: ammatillinen osa-alue on riittävän laaja ja vaatii koulutusohjelman yleisten tavoitteiden lisäksi erityisiä ammatillisia ja tieteellisiä perusvalmiuksia. osa-alueella on riittävän suuri koulutustarve suhteessa koulutuksen vaatimiin voimavaroihin. suuntautumisvaihtoehdon opinnot muodostavat tieteellisesti riittävän, laaja-alaisen ja mielekkään kokonaisuuden. yliopistolla on käytettävissään koulutuksen vaatimat voimavarat. Edellä olevia kriteerejä soveltaen tiedekunnan koulutusohjelma tuli käsittämään jo edellä kuvatut viisi suuntautumisvaihtoehtoa, aineenopettajan (yhden tai kahden aineen opettajan), fysioterapian, hallinnon, kansanterveystyön ja valmennuksen suuntautumisvaihtoehdot. Opinto-oppaan alussa määriteltiin perustutkintojen uudistamisen päämääräksi tavoitteellisuuden lisääminen koulutuksen tieteellistä tasoa kohottamalla ja koulutuksen ammatillista tarkoituksenmukaisuutta lisäämällä. Koulutusohjelman rakennetta katsottiin määrittävän yhtäältä liikuntatiede ja tiedekunnan tiedeperusta sekä toisaalta liikuntakulttuurin ilmeneminen yhteiskunnassa ja alan ammatilliset vaatimukset. Koulutuksen vahva ammattisuuntautuneisuus tulee selkeästi esiin koulutusohjelmalle asetetuissa tavoitteissa: Antaa opiskelijalle valmius itsenäiseen toimintaan liikunnan tai jonkin muun aineen aineenopettajana ja muissa liikunnan opetustehtävissä. Antaa yleinen valmius joihinkin muihin liikuntatieteellistä asiantuntemusta edellyttäviin tehtäviin. Antaa valmiudet tunnistaa, eritellä ja ratkaista oman ammatillisen tehtäväalueensa tieteellisiä ja ammatillisia ongelmia ottaen huomioon ratkaisujen kasvatukselliset, terveydelliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset. Antaa valmiudet toimia oman ammatillisen tehtäväalueensa kehittämiseksi ja hankkia jatkuvasti tehtäväalueella tarvittavaa tieteellistä tietoa. Suuntautumisvaihtoehtojen mukaisessa opiskelussa perinteinen arvosanoille rakentuva opinto-ohjelma oli rakennettu tieteenalojen sisäisen systematiikan perusteella jäsennetyiksi opintojaksoiksi. Jäsentelyn pedagogisena perusteena oli eteneminen yleisestä eriytyvään ja syventävään suuntaan. Opintojen alkuvaiheessa yleisopinnot (noin 40 opintoviikkoa (ov)) muodostivat huomattavan osan opiskelusta. Opiskelun edetessä painopiste siirtyi koulutusohjelman opiskelijoille yhteisiin aineopintoihin ja edelleen suuntautumisvaihtoehdoittain eriytyviin syventäviin aineopintoihin (n. 40 ov). Opintojen loppuvaiheessa keskeisellä sijalla olivat tutkielman tekemiseen liittyvät projektiopinnot ja opettajiksi valmistuvilla lisäksi opetusharjoittelu. Perus- ja aineopintojen lisäksi tutkinto-opintoihin kuuluivat myös kaikille pakolliset kieli- ja viestintäopinnot. Koulutusohjelmaan kuului vähintään viisi ja enintään 15 opintoviikkoa vapaasti valittavia opintoja.

20 Opiskelijan työpanosta mittaavalla opintoviikolla tarkoitettiin opiskelijan keskimääräistä 40 tunnin työpanosta asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Koulutusohjelma suunniteltiin siten, että se voitiin suorittaa täystoimisesti opiskellen 160 opintoviikossa tai, jos aineenopettajien koulutukseen kuului kahden opetettavan aineen opinnot, 180 opintoviikossa. Opinto-oppaat vuosilta , , , , , , , ja rakentuivat em. suuntautumisvaihtoehtojen perustalle ja olivat koulutuksen päämäärä- ja tavoiteasettelultaan samankaltaisia. Uudistukset, joita niihin tehtiin, olivat ennen muuta sisällöllisiä ja koskivat enimmäkseen kirjallisuuden korvaamista ja täydentämistä uudemmalla kirjallisuudella. Opinto-oppaassa oli mukaan liitetty perinteisen arvosanajärjestelmän mukaiset lisäaineopintokokonaisuudet, jotka mahdollistivat approbatur-, cum laude approbatur- ja laudatur-tasoisten kokonaisuuksien suorittamisen tiedekunnan oppiaineissa sen ulkopuolelta tulleille opiskelijoille. Opinto-oikeus näiden opintokokonaisuuksien opiskeluun oli haettava tiedekunnalta. Tämä käytäntö esiintyi viimeisen kerran vuosien ja opinto-oppaassa. Omien tutkintoasetustensa säätelevien erillisten koulutusalojen vuoksi fysioterapian ja kansanterveystyön suuntautumisvaihtoehtojen opinnot julkaistiin ensi kertaa erillisessä terveydenhuollon ja terveydenhuollon opettajien koulutusohjelmien vuosien ja opinto-oppaissa. Sekä taloudellisten että käytännöllisten syiden vuoksi samoihin kansiin palattiin opinto-oppaassa ja ja järjestely säilyi tällaisena myös jatkossa. Vuoden ja opinto-oppaassa esiteltiin vuoden 1994 tutkintoasetuksen mukaisesti uuden liikuntatieteiden tutkintojen rakenne ja opinnot. Oppaat sisälsivät myös terveydenhuollon koulutuksen rakenteen ja opintojen esittelyn. Terveystiede tuli mukaan vasta vuoden 1997 asetuksen tullessa voimaan. Suuntautumisvaihtoehto-opiskelusta luovuttiin ja koulutus suunniteltiin tiedekunnassa edustettuina olevien pääaineiden mukaan. Oppiaineiden sisältö jaettiin perus-, aine- ja syventäviin opintoihin, vanhan approbatur-, cum laude approbatur- ja laudatur-jaottelun mukaan. Pääoppiaineet ovat niitä tutkimuksen kohteita, joilla tässä selvityksessä pääasiassa operoidaan. Opinto-oppaiden kattavina vuosina opiskelija saattoi suorittaa liikuntatieteiden kandidaatin tutkinnon (120 ov) ja jatkaa maisterin tutkintoon (160 ov). Kokopäiväopiskelijalta ensin mainitun tutkinnon saavuttaminen kesti noin kolme vuotta ja maisterin tutkinnon viisi vuotta. Kyseisinä vuosina oli mahdollista suorittaa vain terveydenhuollon kandidaatin tutkinto, joka oli ylempi korkeakoulututkinto. Saadessaan käteensä vuoden opinto-oppaan opiskelija joutui jälleen tekemisiin uuden opintojen laajuutta määrittävän käsitteen kanssa. Opintoviikot (ov) vaihtuivat opintopisteiksi (op) Tutkintouudistuksen taustalla oli vuonna 1998 Sorbonnessa käynnistynyt Bologna-prosessi, jossa erääksi keskeiseksi tavoitteeksi oli asetettu Euroopan korkeakoulututkintojen harmonisointi. Ammatillisten tavoitteiden kannalta uudistuksessa oli esillä myös työmarkkinakelpoisuus, jossa tavoitteena nähtiin erityisesti akateemisesti koulutetun työnvoiman kansainvälisen liikkuvuuden lisääminen. Uudessa järjestelmässä siirryttiin ECTS-pisteytys- ja kertymisjärjestelmään (European Credit Transfer System). Sen mitoituksessa opiskelijan vuoden työmäärä on 1600 tuntia, joka tarkoittaa aikaa, jonka kuluessa keskimääräisen oppilaan odotetaan saavuttavan vaaditut oppimistulokset. 60 suorituspistettä vastaa yhden lukuvuoden kokopäiväistä opiskelua. Tutkintorakenne muodostuu kaksiportaiseksi. Perustutkinto rakentuu alemmasta kandidaatin tutkinnosta (180 op/3 vuotta) ja ylemmästä maisterin tutkinnosta (120 opintopistettä/ 2 vuotta). Koulutuksen kolmas vaihe käsittää jatko-opinnot. Koska terveystieteiden koulutusalalla opiskelu aloitetaan pääsääntöisesti ammattikorkeakoulututkinnon pohjalta, suorittavat terveystieteiden kandidaatin tutkinnon vain ylioppilastutkinnon pohjalta aloittavat opiskelijat ja ammattitutkinnon suorittaneet siirtyvät täydentävien opintojen jälkeen maisteritutkinnon opintoihin. Ammatillisen liikkuvuuden kannalta merkittävä tekijä on edelleenkin tiedekunnan opiske- 19