Puheenjohtajalta Cupore monimuotoinen tutkimuskeskus... 4 Laura Karhu. Avattava korvat kuulemaan ja silmät näkemään dialogia...

Transkriptio

1

2 T ä s s ä n u m e r o s s a Puheenjohtajalta... 3 Cupore monimuotoinen tutkimuskeskus... 4 Laura Karhu Avattava korvat kuulemaan ja silmät näkemään dialogia... 6 Kirsi Herala Kulttuuripääkaupungit: rajoja vetämässä ja yleisöjä luomassa... 8 Emilia Palonen Taiteella virtaa arkeen... 9 Milla Järvipetäjä Dramaturgin työnkuva on monipuolinen Mia Hemming Paluu lapsuuteen Mikko Roiha Kannen kuva: Top Model Sugar Dudes Bo Haglund Luovuus kunniaan Sinikka Hurskainen Eroon stereotypioista Merja Isotalo Oppisopimus työllistävää koulutusta Laura Tiainen Ohjaustoiminnan artenomi Kirsi Laakko Itsepintaisen itsellinen itä vs. kiehtova kamala länsi Anna Heinilä El Pueblo de Los Angeles (sarja päättyy) Päivi Hoikkala Jäsensivut Julkaisija: Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry/ Fackorganisationen för konst- och kultursektorn rf Lehden toimituskunta: päätoimittaja Kirsi Herala p , kirsi.herala@taku.fi. Susanna Tommila, Noora Herranen, Merja Isotalo, Mauri Lehtovirta, Anne Mari Rautiainen, Laura Tiainen. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Julkaisuun tarkoitetuista artikkeleista ja niiden toimitusajoista on sovittava toimituskunnan kanssa. Taitto: Kirsi Herala/Anne Punttila Paino: Painokotka Oy, Kotka ISSN Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti TAKU:n lehdessä olevat artikkelit ja niissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä. Ne eivät välttämättä edusta TAKU ry:n virallista kantaa. 2 T A K U

3 Puheenjohtajalta Kuva: Johannes Wiehn Terveisiä Turusta! Vanhasta, historiallisesta kulttuurikaupungista, jossa TAKUlla oli kevätseminaari ja vuosikokous. Seminaaripaikaksi oli valittu tuleva kulttuuripääkaupunki Turku. Jo muutama vuosi sitten TAKU päätti seurata kulttuuripääkaupunkihankkeen haku- ja valintaprosessia. Kun valinta sitten osui Turkuun, tuntui luonnolliselta, että hankkeen seuraamista jatketaan nyt tänä vuonna paikan päällä. Tarkoitus on, että seurantaa jatketaan myös kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeen. TAKUn näkökulmasta on mielenkiintoista tarkkailla tapahtumien ohella hankkeen vaikutusta kulttuurin taloudellisiin muutoksiin valtakunnallisella ja paikallisella tasolla. Mielenkiintoista on myös katsoa minkälaisia kulttuuripoliittisia ja työmarkkinapoliittisia muutoksia hanke tuo mukanaan. Turku 2011 hankkeen päätavoitteita ovat mm. kansainvälisyys, hyvinvointi sekä luova talous ja kulttuurivienti. Teemoja, jotka ovat tärkeitä ja mielenkiintoisia koko kulttuurikentälle tällä hetkellä. Lisäksi ennakkoluulottomuus tuntuu olevan yksi läpitunkeva voima tulevissa kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumissa. Tulossa on paljon uusia kulttuurin esittämistapoja, taiteen muotoja sekä ilmiöitä, jotka herättävät uteliaisuutta ja ihmetystä jopa kulttuurialan ammattilaisessa. Vuosikokous valitsi TAKUlle uuden hallituksen, jonka kokoonpano muuttui kahdella varsinaisella ja yhdellä varajäsenellä. TAKUn hallitus on ammattitaitoinen, osaava ja työtä pelkäämätön. Tällä porukalla on hyvä lähteä jatkamaan TAKUlaista edunvalvontaa. Hälsningar från Åbo, den gamla historiska kulturstaden, där TAKU höll sitt vårseminarium och årsmöte. TAKU har följt med valprocessen av kulturhuvudstaden och beslutat att göra en uppföljning av projektet som helhet. Ur TAKUs synvinkel är det intressant att, vid sidan av evenemangen, iakttaga vilka ekonomiska förändringar inom kulturen projektet medför på riks- och lokalnivå. Det ligger också i vårt intresse att följa med eventuella kulturpolitiska och arbetsmarknadspolitiska förändringar. Målen för Åbo 2011 är bl.a. internationalism, välfärd och kreativ ekonomi samt kulturexport. Fördomsfrihet tycks vara ett genomgående drag i de kommande evenemangen. Nya framföringssätt, konstformer och företeelser väcker både nyfikenhet och förundran även bland professionella kulturfunktionärer. Årsmötet valde den nya TAKU-styrelsen, vars sammansättning förändrades med två ordinarie medlemmar och en suppleant. Styrelsen är yrkeskunnig och redo att arbeta vidare för TAKUs intressebevakning. Susanna Tommila susanna.tommila@taku.fi T A K U 3

4 Teksti: Laura Karhu Kuvat: Jyrki Hirvensalo Kirjoittaja ja kuvaaja toimivat Cuporessa projektityöntekijöinä. Cupore monimuotoinen tutkimuskeskus ja kulttuuripoliittisen tiedon kohtauspaikka Helsingissä Kaapelitehtaalla kymmenien kulttuurialan yhdistysten, yritysten ja laitosten sekä satojen taiteilijoiden ja muusikoiden työtilojen keskellä sijaitsee Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cuporen toimisto. Cuporen henkilökuntaan kuuluu pysyvästi neljä työntekijää, minkä lisäksi mukana on vaihteleva määrä eri tutkimushankkeissa toimivia projektityöläisiä. Kaapelitehtaan toimipisteen lisäksi Cuporen työntekijöitä löytyy opetusministeriöstä ja Jyväskylän yliopiston tiloista. 4 T A K U Kansallinen ja kansainvälinen Cuporen tehtävänä on tuottaa ja välittää tutkimustietoa kulttuuripoliittisen päätöksenteon käyttöön. Työtä ohjaa kulttuurisen moninaisuuden periaate. Toiminnan tarkoituksena on analysoida ja arvioida taiteen ja kulttuurin monimuotoisen kehityksen edellytyksiä ja esteitä. Samalla ennakoidaan kulttuurin uusia kulkusuuntia. Cuporen toiminta ei rajoitu ainoastaan Helsinkiin, vaan työn perustana on laaja kansallinen ja kansainvälinen tutkija- ja asiantuntijaverkosto. Cupore toimii läheisessä yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kulttuuripolitiikan oppiaineen kanssa. Kansainvälisen toiminnan kannalta keskeisessä asemassa ovat tutkijoiden ja asiantuntijoiden kokoukset ja konferenssit. Cupore on CIRCLE -verkoston (Cultural Information Research Centres Liaison in Europe) jäsen ja toimii Jyväskylän yliopiston kautta yhteistyössä ENCATC -verkoston (European Network of Cultural Administration Training Centres) kanssa. Cupore osallistuu myös kansainvälisiin yhteishankkeisiin, joihin haetaan rahoitusta esimerkiksi EU:lta. Cuporen toimisto sijaitsee Kaapelitehtaan C-rapussa. Oik. Anu Oinaala on toiminut projektityöntekijänä Luova Suomi -hankkeessa viime syksystä lähtien.

5 Mikä Cupore? Cuporella on oma julkaisusarja, jonka puitteissa ilmestyy jatkuvasti säätiön toteuttamia tutkimuksia, selvityksiä, raportteja sekä työpapereita. Painettujen julkaisujen lisäksi Cupore tuottaa verkkojulkaisuja, jotka ovat saatavissa PDF-muodossa säätiön kotisivuilla. Mukana ESR-hankkeissa Cuporen tutkija ja suunnittelija Anna Kanerva kertoo, että viime vuosina eri projektit ja asiantuntijatehtävät ovat suuntautuneet kulttuurialojen elinkeinorakenteen muutosten ja kulttuurin talouden, liikkuvuuden ja kansainvälistymisen sekä koulutus- ja osaamistarpeiden analysointiin. Kanervan mukaan keskeisimmän viitekehyksen eri teemojen tarkastelulle luovat ESRhankkeet, joissa Cupore on mukana. Laajin näistä on opetusministeriön luovien alojen yritystoiminnan kehittämishankkeen koordinaatioprojekti Luova Suomi. Luovan Suomen tavoitteena on luovien toimialojen vahvistaminen sekä luovan talouden merkitysten ja mahdollisuuksien tunnetuksi tekeminen. Cupore vastaa hankkeessa luovia aloja koskevan tietoperustan vahvistamisesta sekä ennakoinnista. Toinen ajankohtainen valtakunnallinen koordinaatiohanke Kolmas lähde kuuluu ESR-ohjelmaan Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana. Projektin tarkoituksena on kehittää järjestöjen, seurojen ja yhdistysten osaavaa roolia kunnille ja yrityksille suunnattujen hyvinvointipalveluiden järjestämisessä. Kulttuuripolitiikkaa tutkimassa Tutkija Katja Pynnönen työskentelee tutkimushankkeessa 50+, Ikä, ikääntyminen ja sukupolvet. Hankkeen tarkoituksena on tutkia 50 vuotta täyttäneiden suomalaisten kulttuuriharrastamista eri näkökulmista. Tutkimuksessa tarkastellaan mm. kulttuuritarjontaan osallistumista, taiteellisen ja luovan toiminnan harrastamista, joukkotiedotusvälineiden seuraamista, matkustamista sekä laajemmin yhteiskunnan kentällä toimimista. Kulttuuripalveluiden käyttö ja taiteen parissa toiminen nähdään ikääntyvien ja ikääntyneiden voimavaroja lisäävänä toimintana, Pynnönen selventää. Tutkimuksessa myös vertaillaan 50+ -ikäryhmien kulttuuriharrastamista Suomessa ja Saksassa, missä tutkimuslaitos ERICarts on aikaisemmin toteuttanut vastaavanlaisen tutkimuksen hankkeen loppuraportti ilmestyy Cuporen julkaisusarjassa vuoden 2009 aikana. Viime aikoina tutkijat Pasi Saukkonen ja Minna Ruusuvirta ovat keskittyneet työssään kuntien kulttuuripolitiikkaan ja monikulttuurisuuteen. Yhteistyö Kuntaliiton ja eräiden suomalaisten kaupunkien kanssa on tuottanut kaksi raporttia, joissa on selvitetty kaupunkien kulttuuritoiminnan kustannuksia. Keväällä 2009 ilmestyy laajempi teos kulttuuripolitiikasta 23 kaupungissa. Tutkimushanketta kulttuuripolitiikasta ja kulttuurisesta monimuotoisuudesta pääkaupunkiseudulla toteutetaan puolestaan Helsingin kaupungin tietokeskuksen kanssa. Sen loppuraportti ilmestyy alkuvuodesta Asiantuntijana Lukuisten tutkimushankkeiden lisäksi Cupore toimii erilaisissa asiantuntija- ja kehittämistehtävissä. Säätiön henkilökunta ja tutkijat muun muassa pitävät luentoja sekä osallistuvat asiantuntijoina monenlaisiin seminaareihin ja tilaisuuksiin. Cupore on mukana Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö perustettiin vuonna Perustajina olivat Jyväskylän yliopisto ja Suomen Kulttuurirahasto. Säätiön syntyyn vaikutti myös opetusministeriö, joka vastaa osaltaan toiminnan rahoittamisesta. Säätiötä johtaa hallitus, joka koostuu opetusministeriön sekä Jyväskylän yliopiston nimeämistä edustajista. Tarkoituksena on seurata suomalaisen ja kansainvälisen kulttuuripolitiikan kehitystä ja edistää sitä koskevaa tutkimustyötä. Tehtävänsä toteuttamiseksi säätiö ylläpitää samannimistä tutkimuskeskusta, joka tunnetaan myös lyhenteellä Cupore. Cuporen tutkimusjohtajana toimii Ritva Mitchell kulttuuritilastojen ja indikaattoreiden kehittämistyössä, jota tehdään yhdessä opetusministeriön ja Tilastokeskuksen kanssa. Tavoitteena on luoda kulttuuripolitiikkaa palvelevia määrällisiä ja laadullisia tietokantoja. Cuporen monimuotoiseen toimintaan kuuluvat myös konferenssit ja seminaarit. Yksi niistä on Kaapelitehtaalla vuosittain järjestettävä Cable Factory Talks. Se on tiedotus- ja keskustelufoorumi, jonka tarkoituksena on tuoda esiin kulttuurin alan ajankohtaisia aiheita. Tänä vuonna tilaisuuden otsikkona on Tulevaisuuden tehtaat taiteen, luovuuden ja kulttuurin keskukset. Euroopassa yhä useammat vanhat tehdasalueet muutetaan kulttuuritoiminnan keskittymiksi. Tällaisten verkostoihin ja kumppanuuksiin perustuvien luovien klustereiden uskotaan voimistavan luovuutta ja samalla niitä pidetään taloudellisesti kannattavina. Seminaarissa on tarkoitus pohtia, miten kulttuurikonsepti käytännössä toimii tehdasmiljöössä ja mitä mahdollisuuksia tai ongelmia kehitykseen liittyy. Tilaisuuteen on kutsuttu keskustelijoiksi sekä suomalaisia että eurooppalaisia tutkijoita ja asiantuntijoita. Cable Factory Talks on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille. Cuporen kotisivut: Luova Suomi -hankkeen kotisivut: Lisätietoja järjestettävästä Cable Factory Talks -seminaarista: T A K U 5

6 Avattava korvat kuulemaan ja silmät näkemään dialogia Kuntaliiton kulttuuriasioista vastaava erityisasiantuntija Ditte Winqvist haastattelussa: Kirsi Herala Valokuva: Tony Hagerlund Kuntien kulttuuritoimeen luetaan kuuluvaksi kuntien kulttuurilautakuntien tai muiden kulttuuriasioita hoitavien lautakuntien toiminta ja niiden alaiset kulttuuritoimen virat ja laitokset. Yleiseen kulttuuritoimeen katsotaan kuuluvaksi myös mm. kunnan jakamat avustukset kulttuuritoimintaa tekeville yhteisöille ja yksityisille henkilöille. Kunnasta riippuen siihen saattaa sisältyä kulttuuritilojen, kuten esitys-, harrastus- tai työskentelytilojen ylläpitäminen sekä erilaisten kotiseutu- ja kulttuuritilaisuuksien, -kilpailujen ja -kurssien järjestäminen. Yleiseen kulttuuritoimeen kuuluvat myös kulttuuriympäristön ja -maisemien sekä arvokkaiden rakennusten ja historiallisten muistomerkkien suojelu. - Kuntaliiton erityisasiantuntija Ditte Winqvist toteaakin painokkaasti, että kulttuuripalvelut on tunnustettu peruspalvelu, joka koskee kaikkia kuntia ja on osa kunnan palveluja ja sen palveluketjua. Ditte Winqvist pitää onnistuneiden kunnallisten kulttuuripalvelujen näkökulmasta tärkeänä sitä, että kulttuuripalvelut tarjoavat kuntalaisille mahdollisuuden joko osallistua niihin itse toimimalla tai vain nauttia niiden annista. Kulttuuripalvelut voivat olla osa kaikkea kunnan toimintaa, eikä vain poikkisektoriaalista työtä. Tällöin kuntalaiset voivat kokea kulttuuripalvelut osaksi omaa arkeaan. Erityisasiantuntija Winqvist näkee esimerkiksi taiteen perusopetuksen sellaisena kunnallisena palveluna, jota lapsiperheet arvostavat ja jota voitaisiin kehittää edelleen taideoppilaitosten lisäksi myös osana kansalaisopistojen toimintaa. Kuntien ylläpitämien taidelaitosten johdolla voidaan nostaa ajankohtaisia asioita keskusteluun ja vaikuttaa niihin dialogin kautta. Ditte Winqvist katsoo, ettei hyvää taidepalvelua saada ilman välittäjiä. Taidelaitosten tulee tehdä omaa taiteellista työtään ja sitä he myös kehittävät. Samanaikaisesti taidelaitosten on oltava kuitenkin avoimia ja nähtävä, että heidän oma asiantuntijuutensa voi hyödyntää koko yhteiskuntaa. Kuntaliiton näkökulmasta taidelaitokset tulisi luoda vuoropuhelun ympäröivän yhteiskunnan tarpeisiin, jolloin niiden merkitys ja osaaminen muodostavat alueellaan huippuosaamisyksiköitä. Kulttuurialan henkilöstön tulevaisuuden näkymät Ditte Winqvist näkee kunnan kulttuuritoiminnan muodostuvan laajasta mosaiikista, jossa kulttuurialan ammattilainen on selkeästi toimintaa johtava koordinoija, joka solmii kontaktit, ostaa ja välittää palveluja ja kokoaa ne kunnan palvelukartalle. Mosaiikissa kulttuurin ammattilaiselle on myös jatkossa vahva tarve, mutta Ditte Winqvist korostaa, että ammattilaisten tulee huomioida, kuinka työskentelytavat ja osaamisen alueet muuttuvat. Kulttuurin kentälle tulee kunnallisten toimijoiden lisäksi yhä enemmän myös yksityisiä toimijoita (osuuskunnat, pienyritykset, järjestöt, kolmas sektori). Ne ovat yksi lisäväylä, jota palvelujen tuottamisessa Winqvistin mukaan jatkossa tarvitaan. Tämä moninaisuus tulee muuttamaan myös perinteisen kulttuuriammattilaisen toimintaa. Winqvist näkee muuttuvassa toimintaympäristössä tarvetta ihan uudella tavalla toimivalle ammattikunnalle. Sellaiselle, jolla on vahva ja erityisen laaja-alainen taide- ja kulttuurialan osaaminen, mutta asiantuntijoina heidän on tunnettava riittävän hyvin myös muu kunnan palvelukenttä, jotta kulttuuripalveluja voi linkittää osaksi vaikkapa liikunta-, sosiaali-, opetus- tai terveyspalveluja. Tämä vaatii uutta osaamista, ja sen lisäksi että hallitsee taide- ja kulttuurisektorin, on oltava ymmärrys ja halu vaikuttaa myös kunnan poliittisella kentällä. Tämä tarkoittaa Winqvistin mukaan laaja-alaista, kokonaisvaltaista ajattelua, jossa vaikutetaan aidosti myös kunnan strategisella tasolla. Uudentyyppisiltä ammattilaisilta vaaditaankin yhä enemmän paneutumista strategisiin prosesseihin, heidän tulee pitää esillä kulttuurin näkökulmaa ja puhua sen puolesta kunnan sisällä ja yleensäkin argumentoida kulttuurin puolesta ja hahmottaa kulttuuritoimen mahdollisuuksien laajuutta. Ilmentymiä tällaisista uusista toimijoista on jo. Winqvist katsoo, että esimerkiksi ammattikorkeakouluissa suoritettava kulttuurialan ylempi amk- jatkotutkinto on hyvä askel tähän suuntaan. Se avaa tien syvempiin opintoihin manageroinnin professiolla ja toimii hyvin myös tilaaja-tuottaja mallissa. Kunnallisten kulttuuripalvelujen tulevaisuus Ditte Winqvist näkee kulttuurialan ammattilaisten tuottamien palvelujen kohdalla laatukriteerin äärimmäisen tärkeäksi, vaikkakin vaikeaksi kysymykseksi. Riippuu luonnollisesti paljon kunnista, miten niissä asiat tarkistetaan ja miten palvelujen laatua valvotaan. Kukin kun- 6 T A K U

7 ta määrittää itsenäisesti ne palvelut, joita kunnassa halutaan ylläpitää tai mitä palveluja siellä koetaan tarvittavan. Tahtotilan määrittely on nähtävä ensisijaisen tärkeänä. Kun kunnassa on linjattu se, minkälaisia kulttuuripalveluja - ehkä linkitettyinä muihin palveluihin - tuotetaan, toimii se myös tiukempina taloudellisina aikoina toimijoiden yhteisenä selkänojana. Tällä raamituksella voidaan sopia siitä, mitä ja miten julkisella rahalla palveluja tuotetaan tai kuinka raha käytetään. Ns. Paras-hankkeen myötä voimistuvaa sopimusohjausta Ditte Winqvist ei näe pelottavana peikkona. Hän katsoo, että jo aiemminkin on noudatettu sellaista mallia, jossa on sovittu mitä halutaan tai mitä ostetaan. Malli edellyttää luonnollisesti osaamista siltä joka ostaa ja osaamista siltä, joka myy. Hän ei pidä pahana, että myös kulttuuritahot joutuvat pohtimaan toimintaansa tuote-silmälasien kautta ja korostaa edelleen sitä, että työtä tehdään julkisella, yhteisellä rahalla. Tuotteistamalla voidaan esimerkiksi museotoiminnassa alan omat kriteerit ja vaatimukset huomioiden tehdä näkyväksi ja saada ymmärrettäväksi tehtävää museotyötä. Tuotteistaminen toimii valtavan tärkeänä pohjana sille, että museoissa voidaan tehdä näyttelyjä ja julkaisuja, Winqvist toteaa. Kulttuuripalvelut ja kilpailu Kysymykseen nykyisin niin tärkeästä kilpailuttamisesta ja sen sopivuudesta kunnalliseen kulttuuritoimintaan Winqvist suhtautuu rauhallisesti. Hän katsoo, että tilaaja-tuottaja -mallissa kulttuuripalvelujen osalta ei korostu kilpailuttaminen palvelujen tuottajien kesken, vaan enemmän on kysymys siitä, että kunnassa päätetään mitä halutaan tai mitä tarvitaan. Samalla tuottajien puolella tehdään näkyväksi sitä, mitä osataan, mitä ja miten se tuotetaan. Tällöin vuoropuhelu on keskeisen tärkeää ja sopimuksellisuus toimii kuin kilpailu. Ditte Winqvist katsookin, että varsinainen kilpailutilanne syntyy siinä, kun kohdataan yleisö; tuotetaanko palvelu yleisön ja käyttäjien silmissä kilpailukykyisenä, löytääkö palvelu kohteensa ja käyttäjänsä? Kilpailukykyisyys näyttäytyy tässä ajattelussa uudella tavalla. Jos palveluntuottajat haluavat perustella palvelun ostamista kunnassa, niin osoittamalla oman tarpeellisuutensa he tekevät itsensä houkutteleviksi. Winqvist korostaa myös tuottajapuolella strategisen ajattelun ja suunnitelmien merkitystä, taitavaa argumentointia ja hyvää dialogia yhteiskunnan kanssa, joita hän pitää osoituksena kilpailukyvystä. Luonnollisesti rinnalla on oltava jatkuvana omana janana taiteellinen ja kulttuurinen korkeatasoisuus. Näkemällä itsensä osana kokonaisuutta ja toimimalla yhteistyössä muiden kanssa, luomalla yhteistä ja tukemalla nykyistä - siinä se juttu. Kukin kunta harkitsee palvelukohtaisesti, mikä sille on edullisin tapa tuottaa ja organisoida tarjoamansa kulttuuripalvelut. Winqvist katsoo, että kulttuuripalvelujen levittämisen kannalta on ehdottomasti suotuisampi tilanne, jos asioita tarkastellaan ja ne nähdään laajasti. Osassa kuntia palveluja voi tuottaa kunnan omistuksessa oleva liikelaitos, osassa selvitetään muu juridinen järjestäminen. Yksityistäminen ja liikelaitostaminen saattavat joissain kohdin mahdollistaa palvelun monipuolistamisen, alueellisuuden tai turvata tarjonnan muuten joustavasti. Winqvist uskoo, että mahdollistamalla erilaisia järjestämistapoja ja ottamalla ne mukaan uusina vaihtoehtoina, annetaan lisää mahdollisuuksia tuottaa erilaisia palveluja ja ylläpitää niitä. Realistisempi vaihtoehto hänen mukaansa on se, että nähdään uudentyyppiset mahdollisuudet ja avataan rohkeasti pelikenttää uusille. Se lisää ja luo kysyntää omalta osaltaan. Kunnallisia muutoksia kulttuuritoimessa - PARAS-hanke Kunta- ja palvelurakenneuudistus PARAS on suurin kunnallishallinnon ja -palveluiden uudistus Suomen historiassa. Hankkeen tarkoituksena on kehittää kuntien yhteistoimintamalleja mm. palvelurakenteiden, palveluiden laadun ja saatavuuden varmistamiseksi. Lue lisää: asp?path=1;55264;55275; ALKU-hanke Valtioneuvosto hyväksyi keväällä 2009 aluehallinnon uudistusta koskevan lainsääntökokonaisuuden. Hallitusohjelman linjausten nojalla hankkeen tavoitteena on kansalaisja asiakaslähtöisesti, tehokkaasti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto. Lue lisää: /vm/fi /05_ hankkeet/022_alku/index.jsp Tutkimuksia: - Kuntaliiton ja Cuporen selvitys: - Kulttuuritoiminnan kustannukset 14 kaupungissa. Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa: Kulttuuritoiminnan kustannukset 23 kaupungissa vuonna Raportti: Kuntien kulttuuritoiminnan menojen ja tulojen tiedonkeruu 2008 (Saukkonen, Ruusuvirta) /documents/kuntien_kulttuuritoiminta_tiedonkeruun_toteutusraportti.pdf Opetushallituksen tiedote: Taiteen perusopetuksen käsite, rakenne ja laajuus /opetushallitus/tiedotteet /2008/tpo_tiedote_16_2008_suomi.pdf Taiteen perusopetus 2008 Selvitys taiteen perusopetuksen järjestämisestä lukuvuonna julkaisu /pagelast.asp?path= 498,4016,58560,88749 T A K U 7

8 Kulttuuripolitiikka Jyväskylän yliopistossa Tällä palstalla Jyväskylän yliopiston kulttuuripolitiikan tutkijat esittelevät uusinta tutkimustietoaan. Tarjolla on tuoreita näkökulmia kulttuuriin ja kulttuuripolitiikkaan, niiden yhteiskunnalliseen merkitykseen ja muutokseen. Emilia Palonen Kulttuuripääkaupungit: rajoja vetämässä yleisöjä luomassa Kun kiinnostuin kulttuuripääkaupungeista mietin mitä eurooppalaisuus olisi. Eurooppa tulee vuosi vuoden jälkeen artikuloitua, eli kerrottua ja samalla uudelleenluotua, kulttuuripääkaupungin vaihtuessa toiseen. Eurooppalaisuus ja eurooppalaiset kaupungit ovat moninaista, mutta Kulttuuripääkaupunkivuosilla yritetään saada samoja käytännönläheisiä asioita: turisteja ja rahaa. Tätä kirjoittaessani olen jo Vilnassa vuoden toisessa Euroopan kulttuuripääkaupungissa. Vilnassa ei mene lujaa: kulttuuripääkaupunkivuoden johtaja on erotettu, Liettuan talous on kaatunut. Odotin lentokentällä tunnin tuliterää junaa, jonne on laiturilta hankala kiivetä ja jossa ei kelpaa sama lippu kuin busseissa. Mutta yritystä on. Ilmassa on rasvankäryä ja vanha trollibussi huojuu kuten muuallakin Itä-Eurooppassa. Kaupunki tuntuu itä-eurooppalaiselta mutta länsimaistuvalta. Siellä täällä näkyy vasta korjattuja taloja, rautatieasemasta synagogaan. Pitkän trollimatkani varrella on myös pilvenpiirtäjiä ja muutama kulttuurirakennus. Sibiussa 2007 maalattiin vanhan kaupungin katot ja julkisivut. Luxembourg pääsi vuoden 1995 kulttuuripääkaupunkivuotensa alla Unescon maailmanperintökohteeksi, ja vuonna 2007 siellä ja ympäri vuoteen osallistuvaa suur-luxembourgin aluetta pystytettiin sinisiä peurankuvia. Pécsiä 2010 odotan, ja vähän kauhulla, sillä vaikka kaupunki on juuri korostanut balkanilaista monikulttuurista taustaansa hakemuksessaan oli tarkoitus pystyttää kulttuuripääkaupunkivuoden pääkohteen vierelle aita, jonka toiselle puolelle romaniasukkaiden hökkelikylä jää. Istanbul 2010 puolestaan päätti purkaa lähes ikiaikaisen romanikylänsä vanhan kaupungin muurin vierestä, 14 minuutin matkan päästä lentokentältä, vaikka Unescolle tehdystä suojeluehdotuskesta huolimatta. Romankylä ei lentokenttää tarvitse, mutta miten käy Istanbulin ilman romanikulttuuriaan? Ensimmäiset kultturipääkaupungit Ateena ja Firenze edustivat eurooppalaista kulttuuria. Nyt eurooppalaisuus tulee kylään vuodeksi ja jokainen kaupunki yrittää keksiä mitä se oikein tarkoittaa. Pohdimme Jyväskylässä kulttuuripääkaupunkivuoden alla: Miten käy Turun? Mitä merkityksiä eurooppalaisuudelle, turkulaisuudelle, itämereläisyydelle, lounaissuomalaisuudelle tai suomalaisuudelle annetaan vuoden aikana? Missä kulttuuri tapahtuu? Mitä se on? Entä kaupunkitila? Kenelle sitä suunnitellaan? Ketkä ottavat osaa ja ketkä tekevät? Ovatko mukana vähemmistöt tai monikulttuurisuus, jota hakemuksessa tuskin mainittiin? Mistä tingitään, mistä on jo tingitty? Kuka maksaa, kuka vapaamatkustaa? Kulttuuri on merkityksen tuottamista mutta myös rajanvetoa. Kiinnostavaa on miten kulttuuripolitiikalla luodaan näitä rajoja ja merkityksiä miten tehdään politiikkaa kulttuurilla. Kirjoittaja on kulttuuripolitiikan lehtori (vs.) Jyväskylän yliopistossa, jota kiinnostavat kulttuuripääkaupungit ja arkkitehtuuri sekä poliittinen rajanveto. Hän on palannut Suomeen opiskeltuaan ja tutkittuaan Itä-Euroopan politiikkaa, ideologia- ja diskurssianalyysiä ja eurooppalaisuutta. 8 T A K U

9 Kolumnisarja läänintaiteilijoista LÄÄNINTAITEILIJA MILLA JÄRVIPETÄJÄ Taiteella virtaa arkeen Kuva: Rami Järvipetäjä Olen ollut visuaalisten alojen läänintaiteilijana Varsinais- Suomen taidetoimikunnassa vuodesta 2005 lähtien. Viimeisen neljän vuoden aikana olen halunnut tarjota taidetta yleisöille, jotka eivät välttämättä itse hakeudu taiteen pariin. Olen tuottanut digitaalisen taiteen näyttelyn nuorille nörteille ja osallistunut Olohuone -kaupunkitaidetapahtumaan, jotta ihmiset yllättyisivät taiteesta kadunkulmissa ja puistoissa. Tässä työssä taide saattaa muuntua numeroiksi budjetteihin, puheenvuoroiksi palavereihin, fraaseiksi strategioihin ja hankesalkkuihin. Itsekin toisinaan vieraantuu siitä, mistä oikeasti on kysymys. Silloin kun pääsee kokemaan jonkin ainutlaatuisen teoksen, herää ja muistaa taas, miksi haluaa tätä työtä tehdä. On hienoa kun pystyy luomaan toisillekin mahdollisuuksia kokea taidetta ja antaa sen yllättää, virkistää tai ravistaa. Julkisten taideteosten kautta on mutkatonta kokea taidetta arjessa ja elämässä. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin T-sairaalan taidekokoelma on kaikkein suurin kokonaisuus, joka on täällä tällä hetkellä rakenteilla. Sairaalan laajennusosa on kooltaan useita hehtaareja, joten teoksiakin hankitaan kymmeniä. Kokoelma painottuu osastojen keskeisiin tiloihin ja potilashuoneisiin, mutta levittäytyy myös sairaalan julkisiin tiloihin. Sairaala on vaativa ympäristö T-sairaalaan tullaan vaikeissa elämäntilanteissa. Parhaimmillaan taide vie huomion pois sairaalan arjesta ja antaa voimaa sairaalassa hoidettavana oleville, heidän omaisilleen ja henkilökunnalle. Taide on pysyvä sijoitus hyvinvointiin. Haasteita syntyy siitä, että taidetta voidaan kokea monin eri tavoin: joku näkee seinällä olevassa maalauksessa valoa ikkunassa ja toinen tummat seinät. Teosten tulee myös kestää katsetta - henkilökunta kohtaa saman teoksen uudestaan ja uudestaan. Toisaalta sairaala asettaa taideteoksille myös käytännön vaatimuksia: teosten tulee olla helposti puhdistettavia, paloturvallisia ja kestäviä. Taiteilijalle sairaalateokset tuovat kaivattuja työtilaisuuksia ja mahdollisuuksia laajentaa työskentelyn lähtökohtia. Osalle taiteilijoista asiakaslähtöinen työskentely voi olla vierasta, mutta sairaalaympäristössä asiakkaan vaatimukset on helpompi käsittää. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on palkannut taidekoordinaattorin hoitamaan hankintoja. Läänintaiteilijana tuen koordinaattorin työtä ja avaan prosesseja, jotka liittyvät julkisten teosten tekemiseen. Tavoitteena on myös laajentaa taidehankkeen vaikutuksia sairaalaan ulkopuolelle. Järjestän koulutuskokonaisuuksia taiteilijoille, jotta heidän valmiutensa tehdä julkisia taideteoksia kasvavat ja kannustan muita rakennuttajia hankkimaan omia taidekokoelmia. Julkisia teoksia prosentilla T-sairaalaan hankitaan teoksia prosenttiperiaatteen hengessä (periaatteen mukaisesti rakennushankkeen kustannuksista yksi prosentti käytetään kohteen taidehankintoihin) - promilleperiaatteella. Varsinais- Suomessa prosenttitaidetta tehdään muutamissa kunnissa. Läänintaiteilijana luennoin uusille kulttuurilautakunnille prosenttitaiteen vaikutuksista ja kannustan uusia kuntia ottamaan prosenttiperiaatteen käyttöön. Hankalassa taloudellisessa tilanteessa prosenttiperiaatteen noudattaminen on entistä tärkeämpää: ihmiset ovat kovilla ja tarvitsevat voimaa ja arjen elämyksiä. Prosenttiperiaateteoksiin saa yleensä tutustua ilmaiseksi, lisäksi ne ovat hyvää ja edullista taidekasvatusta. T A K U 9

10 Dramaturgin työnkuva on monipuolinen Dramaturgi tekee eri teattereissa eri asioita. Tehtävät ovat isoissa teattereissa toiset kuin pienissä. Mia Hemming Seija Holma kertoo, että Tampereen Työväen Teatterin johtaja Riku Suokkaan pää on pölkyllä mahdollisista tapahtuneista epäonnistumisista teatterin ohjelmistovalinnoissa. Mutta Holma on ollut Suokkaan rinnalla tekemässä niitä päätöksiä. Dramaturgi yrittää levittäytyä tai sovittautua aina kulloisenkin talon kokoon. Hän osallistuu pienissä taloissa vähän kaikkeen esimerkiksi käsiohjelmien tekemiseen, joka ei kuulu minun tehtäviini. Minä luen uusia kotimaisia sekä ulkomaisia käsikirjoituksia. Pyrin löytämään niiden joukosta sellaisia, joita kannattaa näyttämölle tuoda. Teen myös perinteistä dramaturgin työtä: sovitan romaaneja näytelmiksi, kirjoitan tekstejä, viilailen vanhoja näytelmiä, tarkistan suomennoksia, Tampereen Työväen Teatterin dramaturgi Seija Holma luettelee. Uudet tekstit maailmalta Holma hankkii useimmiten Näytelmäkulman kautta. Se on suomalainen näytelmäagentuuri, joka tarjoaa suomalaisille teattereille kattavan valikoiman ulkomaista draamaa sekä teoksia Suomen eturivin näytelmäkirjailijoilta. Holman varsinainen tehtävä dramaturgina on kuitenkin ohjelmiston suunnittelu. Hänen työpöytänsä yllä ikään kuin leijailee monen eri henkilön tekemiä ohjelmistoehdotuksia ja jossain vaiheessa ne laskeutuvat pöydälle palapelin osiksi. Dramaturgi tarvitsee siten erityistä hahmotuskykyä, jotta hän saa ehdotuksista rakennettua toimivan kokonaisuuden. Hänen täytyy esimerkiksi osata arvioida, kuinka monta riskiesitystä talo sietää. Ja kuinka monta yleisövarmaa kappaletta yksi ison näyttämön riskiteos tarvitsee tuekseen, jotta talolla sekä koko sen henkilökunnalla olisi töitä vielä tulevaisuudessa. Tämä ohjelmistosuunnittelu on dramaturgin työssä isoille teattereille tärkeintä, sillä romaanien sovittajia näytelmiksi sekä niiden kirjoittajia on helpompi löytää. Vaikeampaa on löytää henkilö teatterinjohtajan rinnalle rakentamaan kokonaisuutta. Dramaturgi auttaa johtajaa päättämään, minkälaisen viestin maailmasta teatteri ohjelmistollaan haluaa välittää. Lisäksi dramaturgin työ sisältää kotimaisten kirjailijoiden tukena ja keskustelukumppanina olemista, kun he sovittavat teoksiaan näytelmiksi. Holma on ollut tällainen 10 T A K U

11 Reidar Palmgrén (vas.), Miia Selin, Helena Rängman ja Jari Ahola. Ennakkokuva Yasmina Rezan Vihan jumala -näytelmästä. Kuva Petri Kovalainen. tuki muun muassa Heli Laaksoselle, jonka näytelmää Lukkosulaa ja lumpeenkukkia esitetään jo toista vuotta Tampereen Työväen Teatterissa. Laaksonen on itse kuvannut esikoisnäytelmän kirjoittamista käsittämättömän kauhean suureksi sekä hankalaksi työksi. Ja että teatterin ammattilaisten neuvot yhdessä kovan pinnistelyn ja keskittymisen kanssa auttoivat sen rakentumista. Heli Laaksonen on loistava kielenkäyttäjä, mutta jos teatteri on muotokielenä uusi, niin useimmiten tarvitaan apua. Sekä työ- että vapaa-aika täyttyy kirjallisuudesta Dramaturgi Seija Holma ei ole Tampereen Työväen Teatterissa töissä arkisin yhdeksästä viiteen. Mutta hänen työnsä siellä on kuitenkin kokoaikainen. Tällainen niin sanottu kokonaistyöaika sopii minulle oikein hyvin. Voin olla lauantai-iltana töissä ja vastaavasti sitten vapaalla keskellä viikkoa, Holma kertoo. Mutta Holman vapaa-aikakin täyttyy kirjallisista töistä. Televisioon hän on kirjoittanut muun muassa muun muassa Joulukalenteria, Antiikkienoa ja Juu Eitä. Hän myös harrastaa kirjallisuutta vapaa-aikanaan töiden lisäksi, esimerkiksi vetämällä Pälkäneen kirjastossa Pulinakirjastoa. Se on puhdas harrastus, josta euroja ei tipu kenenkään taskuihin. Se on hirmuisen kivaa puuhaa, kun kirjoista on niin nautinnollista puhua. Aika loppuu aina kesken ruokatunneilla, kun puhuu kollegoiden kanssa luetuista kirjoista. Holma ei pyri Pulinakirjastossa opettamaan osallistujille, mikä on hyvää kirjallisuutta. Jos on joskus kokenut, niin ainakaan enää vanhempana hän ei koe tarvetta kertoa muille, minkälaisesta kirjallisuudesta on lupa nauttia. Mikä minä olen muille sanomaan, että tuo kirja ei ole sinulle niin hyväksi kuin tämä kirja. Mutta minusta tuntuu, että yleensä ikäiseni kulttuuri- ja maisteritädit ovat hyviä karkottamaan nuorisoa kirjallisuusharrastuksen parista tietämällä liian hyvin, mikä on tasokasta ja mikä ei. Dramaturgi palvelee yleisöä Seija Holma on kehittänyt samanlaista suvaitsevaa asennetta myös dramaturgin työssään. Hän on yrittänyt päästä eroon pyrkimyksistä suunnitella ohjelmisto oman kiinnostuksensa näköiseksi. Yritän miettiä teatterin etua. En minäkään esimerkiksi suostunut heti pyynnöstä ottamaan vastaan Kalle Päätalon teoksen Tammerkosken sillalla dramatisoimista Tampereen Teatterille. Mutta siten etsin sen Seijan, joka tykkäsi Päätalosta ja hänen kirjoistaan. Sillä en voi myöskään hyväksyä sellaista asennetta, että itse kirjaa pidetään aivan roskana, mutta muuttamalla kaiken siitä tehdään itseä miellyttävä teos. Jos olisin niin menetellyt Päätalon kohdalla, maakunnista ei oltaisi tultu bussilasteittain Tampereelle teatteriin, Holma sanoo. Vakityöpaikan omaavien on Holman mielestä turha pullistella, että tekevät työtään korkealla (ryppyotsaisella?) moraalilla. Teatteria tehdään yleisöä varten ja se peruslähtökohta on teatterintekijän hyväksyttävä. Mutta jokainen työ täytyy tehdä itselle kiinnostavaksi, muuten se tuskin tarjoaa nautinnollista kokemusta katsojallekaan. Pienillä teattereilla on mahdollisuus noudattaa tiukkaa linjaa ohjelmistossaan, mutta isoilla teattereilla on pakko olla voileipäpöytä. Kun niitä veroäyrejä tulee monesta taskusta, niin niiden vastineeksi täytyy myös antaa melkein jokaiselle jotain. Ja minusta olisi väärin olla kiinnittämättä huomiota siihen, että T A K U 11

12 Kuvassa Tuija Ernamo ja Esko Roine Heli Laaksosen Lukkosulaa ja lumpeenkukkia -näytelmästä. Kuva Tapio Parkkinen, Tampereen Työväen Teatteri. 12 T A K U kiinnostaako ohjelmistoon tarjolla oleva kappale yleisöä. Jos teatteri ei kiinnosta yleisöä, sillä ei ole mitään merkitystä. Teatterin on pakko kiinnostaa yleisöä myös senkin tähden, että teatterilaitosten taloudelliset ja tuotannolliset paineet ovat suuret. Kuten ovat niin monella muullakin taholla. Olisi outoa pitää taidetta jonakin aivan irrallisena muusta yhteiskunnallisesta kehityksestä. Kun esimerkiksi hoiva-alalla ollaan tiukoilla, niin millä oikeudella vaaditaan samaan aikaan taiteelle katotonta resurssivarantoa? Hyväksyn unelmien kustannuslaskemisen, sillä mikään muu ei tuntuisi oikeudenmukaiselta. Mutta se on aivan totta teatterissakin, että mikään ei tunnu riittävän tyydyttämään tulosnälkäisiä. TTT:ssä lyödään katsojaennätyksiä, mutta silti valitetaan. Holma istuu Tampereen Työväen Teatterin hallituksen kokouksissa, joten hän on hyvin perillä teatterinsa tekemistä tuloksista. Ne tulokset ovat hyviä ja niistä pitäisi kaikkien olla iloisia. Dramaturgi tekee löytöjä Seija Holma on koulutukseltaan filosofian maisteri. Hän on valmistunut Tampereen yliopistosta teatterin ja draaman tutkimus pääaineenaan. Sieltä ei silloin eikä nykyäänkään valmistuta nimenomaan dramaturgeiksi. Mutta siellä keskitytään teatterin ja näytelmäkirjallisuuden tutkimukseen esimerkiksi kotimaisen ja ulkomaisen kirjallisuuden kautta, joka ulottuu antiikista nykyaikaan. Dramaturgeja koulutetaan Teatterikorkeakoulussa. Suurin osa teatterikorkeasta valmistuneista taitaa pitää parempana näytelmäkirjailijan tehtäviä. Kun taas minun mielestäni on nastaa, jos säilyttää kyvyn hurmioitua muiden teksteistä. Sillä teatterissa tarvitaan draamakirjallisuuden tuntijoita. Eihän ulkomailtakaan voi tulla uusia näytelmiä, jollei joku lukemalla löydä niitä. Ja ainakin minut valtaa suorastaan lapsellinen riemu, kun löydän jonkun tekstin ensimmäisenä, Holma kertoo. Holma muistelee parin vuoden takaisia tapahtumia, kun espanjalaisen Sergi Belbelin Móbil-näytelmä herätti hänen kiinnostuksensa. Sitä esitettiin Saksassa samanaikaisesti kahdessa teatterissa ja niin Holma sai sen saksankielisen version luettavakseen. Hän riemastui näytelmästä ja antoi sen ohjaaja Anna-Elina Lyytikäiselle luettavaksi. Tuloksena oli Móbil-näytelmän suomenkielinen kantaesitys runsas vuosi sitten nimellä Puheluita Tampereen Työväen Teatterissa. Koin näytelmää lukiessani tavatonta riemua oivaltaessani, kuinka hienon tekstin olin löytänyt. Holma on työskennellyt valmistumisensa jälkeen dramaturgina Tampereen Työväen Teatterin lisäksi muun muassa Suomen Teatteriliitossa ja Suomen Kansallisteatterissa. Holman houkutteli aikoinaan Helsingistä takaisin kotikonnuille Tampereelle Esko Roine. Holma on lisäksi ollut tuntiopettajana entisessä opinahjossaan ja tehnyt luentokeikkoja, mutta ei niistä kumpaakaan nyt tee ajan ja voimien puutteen tähden. Katse on tulevaisuudessa Tampereen Työväen Teatterissa sai maaliskuussa ensi-iltansa komedia Vihan jumala, jota Seija Holma ehdotti ohjelmistoon. Se on ranskalaisen Yasmina Rezan teksti. Hänen aiempaa komediaansa Taide esitettiin Euroopan teattereissa kymmenisen vuotta sitten 30:llä eri kielellä. Bongasin sen aikoinaan Suomen Kansallisteatteriin. Reza kirjoittaa minusta loisteliaasti ja haaveilen, että osaisin kirjoittaa yhtä hyvin kuin hän. Paljon rivinvälejä, paljon tilaa katsojan oivalluksille, Holma kuvailee. Holma ei voi paljastaa, mitä kaikkea hän juuri nyt dramaturgina tekee, sillä ne eivät ole vielä julkista tietoa. Hän tekee sekä pienen pientä sovitusta ja suuren suurta Olen tekemässä kauhean montaa asiaa ja työpöydälläni on hirveän isoja haastavia palasia. Hikeä pukkaa niiden kanssa. Kysyn vielä Holmalta, mitä teoksia hän unelmoi sovittavansa näytelmiksi tai tuovansa ohjelmistoon. Hän vastaa, että niitä on vaikka kuinka paljon. Muun muassa Ödön von Horváthin Wienerwaldin tarinoita ja Elias Canettin Häät, jotka kuvaavat eurooppalaista menneen maailman meininkiä. Ja Tsehovia, hän jotenkin tekee hyvää sielulleni. Ja miten nobelisti Le Clézion Harhaileva tähti voisi taittua pieneksi esitykseksi Ja miten Eeva Tikan novellien hieno maailma taittuisi teatteriin Niin, miten? Jäämme pohtimaan. Tai odottamaan.

13 PALUU LAPSUUTEEN Toinen vahva tekijä on Suomen sijainti, se että se on syntynyt idän ja lännen väliin. Tämä on opettanut meidät kumartelemaan suuntaan jos toiseenkin, mutta kun isot valtiot ovat ostoksensa tehneet, jää jäljelle suomalaisuuden katoava kokemus. Se ei tarkoita yksin slaavilaisia vaikutteita, vaan kahden maailman väliin jäävää paikkaa.se on pienen rajavaltion tietoisuutta maailman reunalla elämisestä, kaiken katoavaisuudesta. Muutto Berliiniin on merkinnyt paluuta omaan historiaani. Aivan pienestä minua vietiin teatteriin, ennen kaikkea kävimme Helsingin kaupunginteatterissa, joka vielä siihen aikaan edusti teatteritaiteen eturintamaa. En ymmärtänyt esitysten yhteiskunnallisista ulottuvuuksista mitään, mutta näyttämölliset kuvat ja pakahtuneet emotiot synnyttivät orastavan tajun näyttämöstä ristiiriitaisuuksien taistelukenttänä. Berliinissä näyttämö onjälleen lapsuudessa rekisteröimäni voimakeskus. Se on metafora maailmasta. Etsimäni näyttelijäilmaisu löytää yllättäen täällä vastaavuuden: näytellä samanaikaisesti sisältä ja ulkoa, olla ristiriitainen ja rikki, mutta siitä huolimatta taistella loppuun asti. Osaan saksaa kahviloissa oppimani verran, joten edelleen katson teatteria lapsen tavoin. Olen siirtänyt kieliopintojen aloittamista: kun alan ymmärtää, mitä näyttämöllä todella puhutaan, vie se mahdollisuuden kuvitella tarina ja esityksen väite toiseksi. Vielä 1990-luvun alun Suomessa teatteri oli voimalaji. Maailman hajottua teatterin kuvatkin ovat murroksessa. Nykyisin esitykset tehdään sillä estetiikalla, millä ne huvittaa tehdä. Niissä vastavoimat eivät enää automaattisesti ota mittaa toisistaan. Silti tuntuu, että itsensä moderniksi julistava taide on vasta ensimmäisessä kehitysvaiheessaan: hajoaminen ei ole vielä löytänyt muotoaan analysoitavissa olevien M i k k o R o i h a Teatteriohjaaja palasten yhä pidemmälle menevästä pirstomisesta, jotta se synnyttäisi uuden, käsitettävän alkuaineen. Suomalainen teatteri kantaa edelleen Euroopan mittakaavassakin poikkeuksellista kansanteatterin perinnettä. Meillä ei koskaan ole näytelty eikä tulla näyttelemään kuninkaille, teatteri on aina kansan kollektiivinen kokemus. Nykyisin tätä ominaisuutta käytetään kansan aliarvioimiseen, ohjelmiston yhä avoimempi viihteellistyminen ei hirvittäisi, jos sen rinnalla kulkisi käsitys siitä, miksi teatteri ylipäänsä on olemassa. Suomi on maa, jolla on lyhyt muisti. Ehkä kiihkeästi kukkiva suvi aiheuttaa sen, ettei mikään jatku, että kaikki keksitään koko ajan uudelleen. Suomalainen teatteri jättää monia mahdollisuuksiaan käyttämättä ja yhä useammin se tuntuu antavan periksi. Suomi huolehtii huonosti omastaan. Kotimaani isoksi perinnöksi koen harvinaisen rumalta kuulostavan kielen. Se on kieli, joka käyttää kaikkia olemassaolonsa kerroksia koko ajan. Voimme siteerata Kalevalaa ja jokin arkaainen tunnistaminen tapahtuu. Suomi on kieli, joka luo itseään uudelleen. Se on aina ollut pääasiallisesti kansankieltä, akateemista sivistystä se vierastaa. Suomea puhutaan maajussin suulla. Kun vertaa saksalaista näyttelemistä suomalaiseen, niin ei voi kuin ihailla germaanista kykyä leikkiä vakavasti. Suomalainen näyttelijä on pyrkimyksessään kyseenalaistamattomaan rehellisyyteen hävinnyt kilpailun samantien. Suomalainen on armottoman hidas, kömpelökin ja menee usein tunnetilaa ilmaistessaan yhdellä vaihteella koko esityksen läpi siinä missä saksalainen kollega on jo vaihtanut välinettä. Mutta yhden asian suomalainen osaa ylivoimaisesti: kyvyn olla hiljaa. Hiljaisuutta meillä nimittäin riittää. Pohjimmiltaan se tarkoittaa myös tietoisuutta omasta kuolemasta. Kuoleman jatkuva tekeminen onkin suomalaiselle suorastaan kansalaisvelvollisuus. Tästä kansallisesta perinteestä otetaan jokainen pisara irti, ja useinkin se synnyttää suuren kollektiivisen riemuntunteen muuten niin umpimielisen kansan keskuuteen. T A K U 13

14 Luovuudesta on puhuttu paljon, mutta käytännössä sekä luovat ihmiset että myös luovuutta edellyttävät ammatit, kuten kuvataiteilijat, säveltäjät tai vaikkapa tanssijat, ovat edelleen aliarvostettuja. Näyttäisi siltä, että tehokkuusyhteiskunnassa ei tunnu olevan sijaa taiteelle, sillä tulosta mitataan vain rahassa, eikä esimerkiksi hyvinvointipääomana. Näin ollen sekä taloustieteilijöiden että teknisten toteuttajien työ on noussut niin arvostuksessa kuin rahassakin. Luovia ja innovatiivisia ihmisiä on kautta aikojen vähätelty. Heitä ei ole otettu vakavasti, koska usein luovat ihmiset eivät sovi keskivertoihmiskaavaan, joka olisi kaikkien helppo hyväksyä. Luovuuden merkitystä asioiden kulkuihin ei aina osata yhdistää. Saattaisimme vielä kävellä neljällä jalalla metsässä, ellei ihmiskunnastamme historian saatossa olisi löytynyt tilanteeseen tarvittavaa luovuutta. Olemme taivaltaneet luovuutta hyväksi käyttäen kivikauden ihmisestä tietoyhteiskunnan huippuosaajiksi. mattien merkitys. Esimerkiksi kuvataiteilija tai vaikkapa tanssija luo taidetta, joka on jo arvo sinänsä. Samalla taide tuottaa mielihyvää tuhansille ja taas tuhansille ihmisille. Viime aikojen tutkimusten mukaan taiteella on todettu olevan myönteinen vaikutus ihmisen terveyteen, joten luovan taiteilijan työllä voidaan vähentää muun muassa tervey- Luovuus kunniaan Euroopan unionin tämän vuoden teemana on Luovuus ja innovointi. Suomessa luovuus ja innovointi ovat olleet esillä jo useana edeltävänä vuonna, ja niiden merkitys on kirjattu myös hallitusohjelmaan. denhuollon menoja ja lisätä ihmisten hyvinvointia. Euroopan unionin Luovuus ja innovatiivisuus -teemavuosi on enemmän kuin tervetullut. Teemavuoden aikana tulee asettaa tavoitteeksi ennakkoluulojen kitkeminen luovuuden ympäriltä. Luovuus tulee nostaa sille kuuluvaan arvoonsa. Sinikka Hurskainen kansanedustaja Ehkä nyt on otollinen aika luovuuden merkityksen tunnustamiseen, koska Euroopan unionin strategioihin on otettu viimein mukaan myös luovuus ja innovatiivisuus. Luovuus liittyy olennaisena osana ihmisen elinikäiseen oppimiseen, ja EU:n teemavuoteen onkin liitetty vahvasti mukaan myös lasten ja nuorten luovuuden ja innovatiivisuuden tukeminen eri tavoin. Suomen tulisi olla innovatiivisuuden ja luovuuden edelläkävijämaa. Luovuutta tulisi tukea esimerkiksi luovuuspalkinnoin, joita jaettaisiin muillekin kuin ainoastaan korkean tason taiteilijoille. Luovuus jokapäiväisessä elämässä tulisi myös palkita. Yhteiskunnan tulisi arvioida aivan uudelta pohjalta luovien am- 14 T A K U

15 Merja Isotalo Eroon stereotypioista Perinteinen käsitys suomalaisesta yrittäjästä on se, että hän on keski-ikäinen mies ja vain vähän kouluttautunut. Tämän stereotypian vallitsevuuden vahvistaa myös yrittäjyyden professori Jarna Heinonen Turun kauppakorkeakoulusta. Mutta hän jatkaa toteamalla, että asenteet ovat muuttumassa ja samalla stereotypiat murtumassa. Yrittäjä ja korkeasti koulutettu Monesta näkökulmasta yrittämistä tutkinut Jarna Heinonen puhuu yrittämisen ja yrittäjyyden murroksesta. Muutos on parhaillaan menossa, mutta edelleen tilanne on se, että esimerkiksi akateemisten yrittäjien määrän pitäisi kaksinkertaistua, jotta heitä olisi suhteessa yhtä paljon kuin akateemisia palkkatyössä. Kauppakorkeakoulun opiskelijat ovat perinteisesti sijoittuneet suurten yritysten johtotehtäviin ja yliopistot ovat puolestaan kouluttaneet ennen kaikkea julkiselle sektorille. Toisaalta nykyinen asiantuntijatyö muistuttaa monella tavalla yrittämistä: se on itsenäistä, työn tuloksista on tekijä pitkälti itse vastuussa, työajat joustavat hyvässä ja pahassa. Saa itse valita, laittaako tietokoneen kiinni klo 24, kuten kahden kouluikäisen lapsen äiti Jarna Heinonen oli tehnyt haastattelua edeltävänä sunnuntai-iltana. Yrittämisen muutos Jarna Heinosen mukaan mosaiikkimaisessa yhteiskunnassa on jokaisen pakko olla enemmän sekä että kuin joko tai. Ennen sanottiin, että jos haluat yrittäjäksi, niin on turha käydä kouluja. Nyt aloittava yrittäjä on aiempaa useammin nuori eikä välttämättä enää odota, että olisi saanut kerättyä merkittävästi työkokemusta. Esimerkiksi kauppakorkeakouluissa on aiempaa enemmän opiskelijoita, jotka jo opiskeluaikanaan käynnistävät oman yritystoimintansa. Yrittäjyys on siis avautunut varteen otettavaksi uravaihtoehdoksi myös akateemisen koulutuksen saaneille. Muutos on jo niin merkittävä, että se näkyy myös tilastoissa. Toisaalta näitä usein pieniä yrityksiä ei aina muisteta yrittäjyyden ja yrittämisen kehitystyössä. Valtiovaltakin puhuu enemmän innovatiivisista kasvuyrityksistä. Tämä puhe näkyy mm. opetusministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön ja Tekesin strategioissa ja ohjelmissa. Heinonen muistuttaa, että yrittäminen joka tapauksessa perustuu paljolti suhdeverkostoihin ja kokemuksen karttumiseen. Akateemisten keskuudessa yrittäjyysaktiivisuus on nousussa ja yrittäjyys on uudistumassa. Kasvuyrittäjyys ja akateemisuus Suomalaisten yrittäjyys ei ole erityisen kasvuhakuista. Se perustuu pääosin omaan osaamiseen ja työllistämisvaikutukset palvelevat usein erilaisia verkostoja sekä tietysti yrittäjää itseään. Edelleen monet akateemisesti koulutetut siirtyvät ammattimaisiksi toimitusjohtaja-yrittäjiksi tai palkkajohtajiksi, joilla asiantuntijuus on keskeistä. Jarna Heinonen huomauttaa, että ei ole olemassa akateemisenkaan yrittämisen valmista mallia tai selviä stereotypioita, vaan yrittäjyys on hyvin monennäköistä. Yrittämiseen kuuluu taloudellisen riskin ottaminen ja sitä kautta tietysti myös tavoitteena on voiton saaminen. Akateemisilla yrittäjillä on usein toisenlainen lähtökohta yritystoiminnassaan. Esimerkiksi juristit ja lääkärit eivät aina koe olevansa yrittäjiä, vaan oma professio on heille tärkeämpi. Myös free lancer toimittajat identifioituvat ennemminkin palkkatyöntekijöiksi kuin yrittäjiksi ja kuvataiteilijat taiteilijoiksi, vaikka heidän työnsä on organisoitunut yrittäjyyden tavoin. Murrokseen kuuluu myös keskustelu tekijänoikeuksien omistamisesta ja keksintöjen kaupallistamisesta, jotka koskettavat monia korkeakoulutettuja asiantuntijoita. KTT, dosentti Jarna Heinosen toimii yrittäjyyden määräaikaisena professorina Turun kauppakorkeakoulussa. Professori Heinosen tutkimusalueena on erityisesti sisäinen yrittäjyys, kasvu- ja perheyrittäjyys, yrittäjyyden kouluttaminen sekä yrittäjyyden edistäminen. Hän toimii myös yrittäjyyden tutkimusryhmän, TSE Entren johtajana sekä laitoksen johtajana Turun kauppakorkeakoulun Centre for Research and Educationissa. Professori Heinonen on valmistunut Turun kauppakorkeakoulusta kauppatieteiden maisteriksi vuonna 1989 ja kauppatieteiden tohtoriksi vuonna Hän on työskennellyt erilaisissa tutkimus- ja koulutustehtävissä Turun kauppakorkeakoulun Yritystoiminnan tutkimus- ja koulutuskeskuksessa, muun muassa TSE Entren (aiemmin PK-Instituutti) johtajana, laitoksen ma. johtajana ja professorina sekä Johtamiskoulutusinstituutin ma. johtajana. Kuvat: Jussi Matikainen T A K U 15

16 GEM ja Suomen tulokset Turun kauppakorkeakoulussa Jarna Heinonen on mukana laajassa yrittäjyyden seurantatutkimuksessa Global Entrepreneurship Monitorissa eli GEM:issä. GEM-tutkimusta varten haastellaan Suomessa vuosittain noin 2000 aikuisväestöön kuuluvaa henkilöä sekä lisäksi noin 50 asiantuntijaa. Tutkimuksen mukaan Suomessa on innovatiivista ja kasvuhakuista uutta yritystoimintaa vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Suomi sijoittuu vertailuryhmässään, innovaatiovetoisten talouksein joukossa, yrittäjyysaktiivisuudessa kuitenkin keskitason yläpuolelle. Meillä on paljon tapayrittäjyyttä, yrittäjä aloittaa toiminnan kerta toisensa jälkeen, koska palkkatyö ja yrittäjyys vuorottelevat hänen työurallaan, kuten Jarna Heinonen toteaa. Se merkitsee eri toimeentulolähteiden yhdistämistä ja samalla kaventaa kasvuyrittäjyyttä sivutoimisen yrittämisen eduksi. Tavoitteena on usein oman toimeentulon kerryttäminen eri tulonlähteistä. Luovan talouden erityiskysymyksiä on vuoden 2008 GEM-tutkimuksessa myös jonkin verran seurattu. Tulokset antavat viitteitä, että se olisi nousussa. Mielenkiintoista on se, että alkavaa yritystoimintaa on luovilla aloilla suhteessa enemmän kuin vakiintunutta toimintaa monilla muilla aloilla suhde on toisinpäin. Yllättävää on, ettei toiminta luovalla sektorilla näyttäisi olevan juurikaan sen innovatiivisempia kuin muuallakaan. Naisvaltaisuus näkyy alkavissa yrityksissä, mikä johtunee naisyrittäjyyden kohdistumisesta palvelualoille. Kasvuhakuisuus on samanlaista kuin Suomessa keskimäärin. Juuri valmistumassa olevan, Suomea koskevan Global Entrepreneurship Monitor 2008 Report Finland -tutkimuksen voi tilata Turun kauppakorkeakoulusta sähköpostitse osoitteella tse.fi. Kansainvälinen GEM tutkimus on julkaistu internetissä osoitteessa Yrittäjän arvot Arvomaailmaltaan toimialat eivät juuri näytä eroavan toisistaan. Pikku hiljaa ollaan pääsemässä eroon siitä stereotypiasta, että yrittäjät olisivat riistäjiä. Jarna Heinonen muistuttaa, että yrittäjät ovat ihmisiä siinä kuin muutkin, hekin punnitsevat ratkaisujaan omasta arvomaailmastaan käsin yksilölähtöisesti. Pohdittavaa tulee yrittäjän miettiessä, pitäisikö työllistää hyvinvoivan Suomen sijasta esimerkiksi jossakin köyhemmässä maassa, onko protektionismi hyvästä vai pahasta, onko Venäjällä hyväksyttävä korruptio, koska se on ainoa tapa hankkia elantonsa yrittäjänä. Asiantuntijat myyvät lähes aina mielikuvia ja voidaan pohtia, milloin markkinoinnissa mennään moraalittoman puolelle, valehteluun. Kaikki on suhteellista ja yksilöstä kiinni, kuten Heinonen toteaa. Ihminen voi fiksuilla moraalisilla valinnoillaan tehdä yrittäjyyden arvoketjusta todellisen kultaketjun, joka tuottaa lisäarvoa ja hyvinvointia yhteiskunnassa laajasti. Auktoriteetit ja stereotypiat Suomalaisilla on selvä auktoriteettien tarve. Meillä huudetaan koulutuksen perään eli tarvitaan joku auktoriteetti sanomaan, että minä olen parempi, sitten osaan yrittää, kun olen käynyt yrittäjäkurssin. Selityksenä Jarna Heinonen viittaa yleiseen käsitykseen siitä, että meiltä suomalaisilta puuttuu itseluottamusta. Jokainen yrittäjä kuitenkin identifioituu itse itseensä eikä tarvitse olla sellainen yrittäjä kuin kirjassa on kuvattu. On löydettävä oma yrittäjyytensä, jotta voi harjoittaa omaa professiotaan ja rakentaa yritystoimintansa sen pohjalle. Yrittämiseen kuuluu epävarmuus, mutta Jarna Heinonen korostaa, että joku voi kokea yrittäjyyttä epävarmemmaksi pätkätöistä toiseen hyppimisen. Yrittäjänä voi sentään enemmän päättää omista tekemisistään. Yrittäjät ovatkin tutkimusten mukaan tyytyväisiä valintaansa eikä kovin moni näe paluuta palkkatyöhön mielekkäänä. Yrittäjyys sinänsä ei ole sen lopullisempaa kuin mikään muukaan tapa työllistyä. Suomessa yrittäjyys on yleensä vapaaehtoisuuteen perustuvaa mahdollisuusyrittäjyyttä toisin kuin joissakin muissa maissa, joissa yrittäjyys voi olla ainoa tapa ansaita itselleen säällinen elanto. Tutkimuksia: Akola, Elisa - Heinonen, Jarna - Kovalainen, Anne - Suvanto, Katri (2008) Yrittäjyys valintana työuran eri vaiheissa - tarkastelussa nuoret ja ikääntyneet Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, Työ ja yrittäjyys, 29/ s. Heinonen, Jarna (2008) Korkeakoulupohjaista yrittäjyyttä edistämässä. Aikuiskasvatus 3/2008, Heinonen, Jarna - Hytti, Ulla (2008) IPREG Country Report, Finland. Analysis of Entrepreneurship and Innovation Policy in Finland. Turku School of Economics, Business Research and Development Centre, Electronic Publication, E-1, s. Stenholm, Pekka - Pukkinen, Tommi - Heinonen, Jarna - Kovalainen, Anne (2008) Global Entrepreneurship Monitor 2007 Report, Finland. Turun kauppakorkeakoulu, TSE Entre, Yritystoiminnan tutkimus- ja koulutuskeskus, B2/2008. Turun kauppakorkeakoulu: Turku. 86 s. Akola, Elisa - Heinonen, Jarna - Kovalainen, Anne - Pukkinen, Tommi - Österberg-Högstedt, Johanna (2007) Yrittäjyyden ja palkkatyön rajapinnalla? Työn ja toimeentulon rakentuminen eri ammateissa 2000-luvun Suomessa. Työpoliittinen tutkimus 326/2007, Työministeriö, Helsinki 189 s. 16 T A K U

17 OPPISOPIMUS työllistävää koulutusta Laura Tiainen Lisää aikuiskoulutuksen kokonaisuudistuksesta Aikoinaan oppisopimusta tarjottiin peruskoulun päättyessä vaihtoehtona niille, jotka eivät halunneet tai päässeet lukioon tai edes ammattikouluun. Tällöin opo kaiveli arkistoistaan kummallisia oppisopimusvaihtoehtoja sillä ajatuksella, että teini saataisiin edes jonkin koulutuksen piiriin. Nykyään oppisopimus, opso, voi soveltua yllättävän moniin tarpeisiin. Oppisopimus pähkinänkuoressa Oppisopimus on opiskelua työn ohessa työnohjaajan perehdytyksessä. Opintojen tähtäimessä voi olla tutkinto tai kyseessä voi olla entisiä opintoja ja/tai työkokemusta täydentävä lisäkoulutus. Opintoihin kuuluu myös kontaktiopetusta ja itsenäisesti suoritettavia tehtäviä. Mikäli opiskelija ei saa palkkaa koulutuspäiviltä, hän voi hakea päivärahaa oppisopimustoimistolta näille päiville, mutta koulupäivät voivat olla myös palkallista työaikaa. Opso-opiskelija on aivan oikeassa työsuhteessa työpaikkaansa ja saa tästä palkkaa. Oppisopimus on määräaikainen työsopimus, mutta tavoitteena on usein paitsi tutkinnon suorittaminen myös työllistyminen. Opintojen lähtökohtana on henkilökohtainen opintosuunnitelma. Oppisopimuksen suosio koulutusvaihtoehtona on todella ollut nousussa viime vuosina, kiitos järjestelmän aktiivisen kehittämisen, kertoo erikoissuunnittelija Pasi Rentola Opetusministeriöstä. Viimeisen neljän vuoden aikana oppisopimussopimusten määrä on noussut 30%. Rentolan mukaan yleisimmät oppisopimukset perustutkintojen puolelta ovat liiketalouden ja hallinnon koulutusohjelma, tekniikan ja liikenteen koulutusohjelmat, sosiaali- ja terveysalan koulutukset sekä matkailuala. Kulttuurialoille perusoppisopimuskoulutuksista suuntautuu ainoastaan 1,5%, samat lukemat koskevat Pasi Rentolan mukaan myös lisäkoulutusta. Oppisopimus on kätevä vaihtoehto, jos kokee kaipaavansa lisäopintoja jostakin aiheesta, mutta koulunpenkillä vuosien istuminen (jälleen) ei tunnu hyvältä eikä edes taloudellisesti mahdolliselta vaihtoehdolta. Oppisopimus on tuettua koulutusta eli tuet saa työnantaja, joten tätä kautta on mahdollista avata työpaikkoja sellaisiinkin paikkoihin, kuten esimerkiksi pieniin järjestöihin, joilla ei muuten varaa työvoimaan olisi. Työvoimatoimisto maksaa työnantajalle korvaukseksi työntekijän palkkakuluista palkkatukea, joka on työmarkkinatuen suuruinen eli 25,63 euroa työpäivältä. Lisäksi työnantaja voi saada oppisopimustoimistolta koulutuskorvausta, joka vaihtelee oppisopimustoimistoittain sekä suoritettavan tutkinnon mukaan. Yleisesti perustutkinnosta saa enemmän korvausta kuin erikoisammattitutkinnosta, tuki vaihtelee yleensä euron välillä. Suurin osa opsoista edellyttää työssäohjaajaa, mutta esimerkiksi yrittäjän erikoisammattitutkinnossa työnantajana ja opiskelijana toimii alan pienyrittäjä. Kuinka opsoon hakeudutaan? Aivan ensimmäiseksi kannattaa tutustua esimerkiksi Helsingin oppisopimustoimiston verkkosivuihin. Itse soittelin yhtäaikaisesti varmistellen sekä opso-toimistoon, että tulevalle työpaikalle, mutta pääperiaate on, että opiskelijalla on ensin työpaikka, johon oppisopimus sidotaan. Usein työpaikan etsintää helpottaa hyvä perehtyneisyys oppisopimuksen vaateisiin ja tukimuotoihin, etenkin jälkimmäisiin. Työntekijä ja -antaja paitsi tekevät keskenään työsopimuksen, myös oppisopimustoimiston kanssa koulutussopimuksen. Toimisto sitten etsii keskustelun pohjalta opiskelijan aikatauluihin sopivan sovitun tutkinnon kouluttajan, yleensä ison koulutuslaitoksen toiminta-alueeltaan. Tuotepäällikkö Airi Korpi Mercuriasta kertoi, etteivät oppilaitokset juurikaan markkinoi tutkintojaan esimerkiksi yrityksille, vaan kaikki opiskelijapaikat täytetään opsotoimistojen kilpailutuksen kautta. Kouluttaja on selvillä, kun opsotoimiston edustaja, työnantaja ja työntekijä kohtaavat sopimusten tekoa varten. Tämän jälkeen odotellaan tukipäätöstä ja usein sopimus tehdään ehdollisena, se tehdään ja opso aloitetaan, mikäli koulutustuki myönnetään. Tulossa korkeakoulutettujen oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus Uusin sana koulutuksessa ovat tulossa olevat korkeakoulutettujen oppisopimustyyppiset täydennyskoulutukset. Nämä kuulostavat takulaisille luontevilta vaihtoehdoilta, sillä niiden pohjaideana on tutkinnon jälkeen hankittavan laajan osaamiskokonaisuuden suorittaminen, ei varsinaisten tutkintojen. Koulutus voi olla myös monialaista. Ylitarkastaja Sanna Hirsivaara opetusministeriöstä kertoi huhtikuun alkupuolella, että tähän uuteen, korkeakoulutettujen aikuisopiskelijoiden täydentävään koulutusmalliin annetun miljoonan euron rahoituksen hakuaika on käynnissä, päättyen huhtikuun lopussa. OPM pyytää hakuilmoituksessaan sekä yksityisen että julkisen sektorin työelämätarpeisiin tähtääviä koulutuksia. Oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen tavoitteena on palvella myös sellaisia ryhmiä, joiden on muuten vaikea saada osaamistarvetta ja osallistumismahdollisuuksia vastaavaa täydennyskoulutusta. Ensimmäisten koulutusten on tarkoitus käynnistyä jo syksyllä. Koska hakuaika on tätä kirjoitettaessa kesken, voimme kertoa vain että kiinnostusta uutta koulutusta kohtaan on. Tämän ensimmäisenvaiheen kokemukset kerätään tarkasti ja niiden pohjalta järjestelmää kehitetään työelämän osaamistarpeen ehdoilla. Tason on oltava ehdottomasti korkeakoulutukseen pohjautuvaa. Kokemuksien pohjalta kehitetään myös erityispätevyyksien järjestelmää. Ne ovat tutkinnon jälkeen suoritettavia, työelämän kompetenssien kautta kuvattuja laajoja osaamiskokonaisuuksia, jotka voisi suorittaa myös näytöillä. Liikkeelle uudessa koulutusmuodossa on lähdetty nopeasti, koska jaettava tukipotti saatiin ns. taantumapaketista eli lisätalousarviosta. Korkeakoulutettujen oppisopimus nähdään hyvänä mahdollisuutena ja onnistuessaan sille toivotaan suurempaa rahoitusta. TAKU seuraa mielenkiinnolla uuden koulutusmuodon tuloa. T A K U 17

18 Kaksi erilaista kokemusta oppisopimuksesta Opetusministeriön Pasi Rentolan mukaan tällä hetkellä oppisopimuksilla suoritetaan reilu viidennes vakiintuneesta toisen asteen koulutuksesta ja järjestelmää kehitetään koko ajan. Suuri vastuu koulutuksen onnistumisesta on kouluttavalla taholla eli oppilaitoksella sekä tietenkin myös työpaikalla. Opson suosio lukuina on niin huikea, että oppilaitoksille näiden opintojen järjestäminen on varmasti kiinnostava vaihtoehto. Silti opiskelijan kokemukset voivat olla todella huikean erilaisia. Case Laura Tiainen Aloitin itse viime syyskuun alussa liiketalouden opinnot oppisopimuksella Mercuriassa. Koulutukseen minut sai hakeutumaan paitsi liiketaloudellisten taitojeni syventäminen, toki tukien kautta avautuva työmahdollisuus ja pisteenä i:n päälle tuli myöskin kaipaamani markkinoinnin suuntautumisvaihtoehto. Työpaikan ja oppisopimustoimiston sopimuksen sekä tuen saaminen oli helpohkoa ja sain pian kuulla pääseväni hyvin arvostettuun oppilaitokseen. Toki tutkintonimike merkonomi on pohjatutkintoani kulttuurituottaja amk:ta alempi, mutta lisäarvo taitojen karttumisesta oli tätä tärkeämpi. Melko suuri olikin järkytykseni, kun kontaktiopetus käynnistyi. Syy ei ole Mercurian, jonka opettajistossa on todellisia helmiä, vaan ryhmäni koostumus. Monelle tämä koulutus oli ensimmäinen lukion tai peruskoulun jälkeen käyty vaikka työvuosia oli osalla takana kaksinumeroisia lukuja. Aikuiskoulutuksesta Mercuriassa vastaavan Airi Korven mukaan nämä sekaryhmät ovat monissa yrityksissä haluttuja niiden pakostikin näkökulmia laajentavan koostumuksen vuoksi. Itse olisin kuitenkin kaivannut jonkinlaista synergiaa tai sparrausta kurssilaisten työtaustojen kautta. Kurssilaiset ovat todella mukavia ja motivoituneita opiskelijoita, mutta oman alan osaamisen todellinen kehittäminen on hyvin vaikeaa ryhmässä, jossa mukana on mm. myyjiä ja sosiaalialan ihmisiä. Sama ongelma vaivaa koulutussisältöä, joka kuitenkin tulee pian osittain muuttumaan tutkintouudistuksessa. Merkonomin tutkinnossa liiketalouden useissa tehtävissä on selvästi näkyvissä, miten jo palveluyritys on niille vieraampi muoto kulttuuripalveluista puhumattakaan. Mercurialla on pitkä historia koulutuksen kehittäjänä, mutta esimerkiksi kulttuurialan yrittäjyyskoulutus tai räätälöity merkonomikoulutus oli heille uusi idea. Kehitystyötä tehdään kuitenkin jatkuvasti. Case Merja Isotalo Olisi pitänyt arvata, että pitkän linjan takulainen vaikuttaja Merja Isotalo on tehnyt melkein mitä tahansa. Yksi uusimmista etapeista on, että hän on nykyisin itseään ohjaava oppisopimusopiskelija ja Merjan kokemukset eroavat omistani kuin yö päivästä. Merja Isotalo aloitti Suomen Yrittäjäopiston Hämeen yksikön yrittäjävalmennusta luoville aloille koulutuksessa syksyllä Kyseessä on periaatteessa klassinen yrittäjävalmennus, joka koostuu liikeideasta, liiketoiminnan suunnittelusta ja liiketoiminnan käytännön toteuttamisesta. Tämä on näyttötutkinto, jonka kaikki tehtävät liittyvät omaan yritykseen ja tällainen koulutus täyttää esimerkiksi starttirahan saamisen ehdot. Suurin osa 12 kurssilaisesta onkin jo kulttuurialan yrittäjiä ja loput sellaisiksi aikovia. Kaikki opiskelijat ovat myös joko Hämeenlinnasta tai lähialueilta, mikä on yhteisen taustan lisäksi tuonut todellisia synergiaetuja ja jopa liikekumppanuuksia kurssilaisten kesken. Tässäkin koulutuksessa kouluttajan vastuu koulutuksen onnistumisesta on suuri. Hämeen yksikön koulutusta vetää taiteen maisteri, muotoilija ja itsekin yrittäjä, myös pitkään kouluttajana toiminut Taina Saha. Kokemusta ja näkemystä alaan siis todella löytyy ja koulutus alkoikin sillä, että kouluttaja tutustui jokaiseen opiskelijaan paikan päällä hänen yrityksessään. Jokaiselle tehtiin yrityskohtainen aikataulu, jossa pyrittiin huomioimaan yrittäjän vaihtelevat tilanteet. Tavoite on valmistua jouluksi 2009 eli koulutuksen kesto on noin 1,5 vuotta. Merja on koulutukseen todella tyytyväinen. Eniten kiitosta saa kouluttajan ja järjestävän oppilaitoksen pienyrittäjyyttä edistävä asenne ja pienyrittäjän tilanteen huomioiminen, voi itse vaikuttaa koulutukseensa. Opson hyvien puolien listassa toisena tulee oman osaamisen ja yrittäjätaitojen päivitys sekä tietenkin yhteishenkisen ryhmän tuomat edut, mentorointivaikutus ja verkostoituminen. Lisäksi Merja pitää hyvin tärkeänä sitä, että kaikki harjoitukset ja näytöt tehdään omasta yrityksestä ja sen kehittämiseksi, jolloin kiireisenkin tekijänaisen on pakko välillä keskittyä omaan liiketoimintaansa ja pohtia sitä, onko jotain erilailla kuin muutama kiireinen vuosi sitten? Ja olisiko jossakin kriittinen kehityspiste? Tällainen kriittinen tarkastelu ja opintojen kautta pakollinen keskittyminen ovat sitä oman toiminnan ja ammattitaidon todellista kehittämistä. Eikä työntekoa tarvitse keskeyttää opin hankkimiseksi. 18 T A K U

19 Anne Mari Rautiainen Kansainvälinen kesäseminaari Pori Jazz for Professionals kokoaa tapahtumatuotannon osaajat Porin yliopistokeskuksessa toteutetaan jazzviikolla jo kolmatta kertaa tapahtumatuotannon kansainvälinen kesäseminaari Pori Jazz for Professionals. Kesäseminaarissa kohtaavat tapahtumatuotannon toimijat kotimaasta ja naapurimaista, elinkeinoelämän edustajat sekä akateeminen festivaalitutkimus. Tuoreita työtapoja lehden tekoon Editointi on oleellinen osa lehden tekoa kaikenkokoisissa lehdissä. Tämän Editointi aikakauslehdessä -kirja todistaa hyvin käytännönläheisesti. Editointi aikakauslehdessä laajentaa perinteistä editoinnin käsitettä. Tekstien käsittelyn ja viimeistelyn ohella editoijan tehtäviin kuuluvat myös juttujen suunnittelu, kirjoittajien ohjaaminen ja palautteen antaminen. Kirja korostaa kokonaisvaltaista otetta, olipa kyse lehden konseptista tai työtavoista. Teos syntyi samannimisen vuoden kestäneen koulutusohjelman innoittamana. Taideteollisen korkeakoulun tuottamassa täydennyskoulutusohjelmassa opettivat aikakauslehtijournalismin professori Maija Töyry sekä toimittajat Panu Räty ja Kristiina Kuisma, joilla kaikilla on vankka kokemus aikakauslehtien maailmasta. Koulutuksen aikana opettajille syntyi perusymmärrys editoinnin laajasta luonteesta. Kirjan teksti syntyi kolmen opettajan kirjoittamisprosessina, kertoo Kristiina Kuisma: Kirjoittamalla ja toistemme tekstejä kommentoimalla jalostimme yhteistä käsitystä vielä huomattavasti pidemmälle. Koulutusohjelman opiskelijat tulivat hyvin erikokoisista ja -näköisistä lehdistä: lehtitalojen aikakauslehtien ohella mukana oli monia järjestö- ja henkilöstölehtiä. Osallistujien monipuolisuus oli ehdottomasti rikkaus, sanoo Kuisma. Yhteistä tietoa jaettiin ja kerrytettiin koulutuksen aikana, ja myös kirjan teossa. Opiskelijoiden kirjoittamat tapauskertomukset havainnollistavat aidosti opettajien toimittaman teoksen perusideoita. Miellyttävä ulkoasu ja selkeä jäsennys houkuttelevat tarttumaan teokseen. Tuore näkökulma antaa paljon ajateltavaa ja uusia käytännön työkaluja kaikille lehtien tekoon osallistuville. Itse aloin miettiä perusteellisemmin työpaikkani Avoin-lehden konseptia, ja heti käyttöön siivilöityi myös mallilukijan monologi. Teemoja Tulevaisuuden visiointi tapahtumatuotannossa - millaisia menetelmiä on käytettävissä, erilaisia näkökulmia - Tapahtumatuotannon riskien hallinta - hyviä käytäntöjä, viisaita toimintamalleja, luovaa johtamista Virikepuheenvuorojen lisäksi vuorovaikutteisia työpajoja sekä Pori Jazzin torstain konsertti Kirjurinluodon Arenalla. Tapahtumatuotannon kesäseminaari on eri alojen osaajien törmäyttäjä ja innovaatioiden mahdollistaja, uusien aloitteiden ja ideoiden kehräämö sekä rento vertaisoppimisen foorumi. Kenelle Kesäseminaari on tarkoitettu tapahtumatuottajille, tapahtumien oheispalveluiden tuottajille, koulutus- ja kehittäjätahoille sekä kulttuuri- ja taidealan ammattilaisille ja yhdistyksille. Päivien ohjelma, puhujat ja hinnat löytyvät huhtikuun alussa osoitteesta: Ilmoittautumiset 6.7. mennessä sähköpostilla kristiina.tattari@tse.fi Pori Jazz for Professionals kesäseminaari toteutetaan osana Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikön ja Taideteollisen korkeakoulun Porin taiteen ja median osaston yhteistä Creative Leadership hanketta yhteistyössä laajan alueellisen ja ylimaakunnallisen verkoston kanssa. Lisätietoja tuottaja/tutkija Tarja Toikka, Taideteollinen korkeakoulu, Porin taiteen ja median osasto, puh , tarja.toikka@taik.fi tuotantosihteeri Kristiina Tattari, Turun kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö, puh , kristiina.tattari@tse.fi T A K U 19

20 Ohjaustoiminnan artenomi ohjaustoiminnan todellinen ammattilainen Muistisairas vanhus on syönyt aamupalansa ja istuu naapureidensa joukkoon dementiakodin sohvalle. Aamu-tv kertoo päivän uutisia ja ulkona tiputtaa lunta. Selvästi jokin askarruttaa vanhusta, mutta hänellä ei ole enää keinoja asian julkituomiseen tässä sosiaali- sessa tilanteessa. Hoitaja auttaa iloisesti toisen asukkaan aamupalapöytään ja antaa lääkkeet. Ovi käy ja sisään tulee tuttu ihminen, hän pyytää asukkaita mukaansa ryhmään. Mitäs me siellä tehdään?, kysyy vanhus ja päättää lähteä mukaan kun ohjaaja kertoo että: Tänään katsotaan aiemmin maalaamiamme kuvia, tehdään runo ja keskustellaan. No osataanko me muka?, kuuluu epäileväinen kysymys. Ohjaaja on kuullut kysymyksen ennenkin ja vastaa reippaasti: Joo osataan me, tehdään kaikki yhdessä ja mä neuvon kyllä. Toimintatilassa odottavat valmiiksi edellisellä kerralla maalatut työt ja pian ryhmässä alkaa porisemaan keskustelu ja sadutus-menetelmällä syntyy yhteinen runo. Äsken hieman hiljainenkin vanhus saa jakaa kokemuksiaan ja ajatuksiaan, saa onnistumisen kokemuksia luovan työskentelyn kautta ja tulee kuuluksi sosiaalisesti tuetussa ohjatussa ryhmässä. Ohjaustoiminnan artenomit työskentelevät kaiken ikäisten ihmisten parissa erilaisissa laitoksissa, keskuksissa, toimipisteissä, yhdistyksissä, kerhoissa, päiväkodeissa, kansalaisjärjestöissä ja sairaaloissa. Työkenttänä omais- ja läheistyö, monikulttuurinen työ, vanhukset, vammaiset, mielenterveystyö, kuntoutus ja erilaiset hankkeet. Suurin osa ohjaajista toimii sosiaali- ja terveystoimen alaisuuteen kuuluvissa laitoksissa ja avohoidon yksiköissä. Teksti ja kuvat: Kirsi Laakko Alussa kuvattu tilanne siis toistuu erilaisin variaatioin eri-ikäisten ja -kuntoisten asiakkaiden, oppilaiden, kuntoutujien ja ryhmäläisten keskuudessa. Ohjaaja täydentää omalla erityisosaamisellaan muiden työtiiminsä jäsenten ammattitaitoa ja tuo asiakkailleen mahdollisuuden toteuttaa Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen artiklaa 27, jonka mukaan Jokaisella on oikeus vapaasti osallistua yhteiskunnan sivistyselämään, nauttia taiteesta sekä päästä osalliseksi tieteen edistyksen mukanaan tuomista eduista. 20 T A K U