1(10) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1(10) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM"

Transkriptio

1 1(10) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM KVY Rytkönen Riikka(SM), Gras Jutta(UM), Hämäläinen Mari(UM), Simola Mikko(UM) Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto Brysselissä; SISÄASIAT Kokous Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto Ministerit vahvistivat neuvoston yleisnäkemyksen trilogineuvottelujen pohjaksi eu-lisa -asetusehdotuksen päivittämisessä. Terrorismin torjunnan osalta käsiteltiin radikalisoitumista käsittelevän komission korkean tason asiantuntijatyöryhmän väliraporttia ja toimivaltaisten viranomaisten välisen yhteistyön tehostamista. YTPP-operaatioiden ja EU:n oikeus- ja sisäasioiden alan virastojen yhteistyön osalta keskusteltiin rikostietosolun perustamisesta YTPP-operaation yhteyteen. KOM antoi tilannekatsauksen matkustajarekisteridirektiivin saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä ja täytäntöönpanosta ja muistutti jäsenmaita lähestyvästä määräajasta (toukokuu 2018). PJ antoi ministereille esityksen EU:n tietojärjestelmistä ja niiden yhteentoimivuuden tärkeydestä. KOM kertoi antavansa seuraavalla viikolla asiaa koskevan ehdotuksen. Lisäksi ministereille annettiin tietoa turvapaikkajärjestelmän uudistamiseksi tehdystä työstä. Ministerit lupasivat puuttuvat asiantuntijat turvapaikka-asiantuntijoiden reserviin. KOM esitteli samana päivänä antamaansa tiedonantoa. Tietojen säilyttämisen osalta käytiin periaatekeskustelu PJ:n asiakirjan pohjalta. Teema määriteltiin hyvin tärkeäksi ja toivottiin, että työ jatkuu tältä pohjalta seuraavalla PJ-kaudella. Tietojen salauksesta (kryptauksesta) kuultiin komission tilannekatsaus ja käytiin periaatekeskustelu. PJ pyysi johtopäätöksissään tulevaa PJ-valtiota raportoimaan edistyksestä maaliskuuhun 2018 mennessä. TORSTAI 7. JOULUKUUTA 2017 (klo 10.00)

2 SISÄASIAT 2(10) 1. Esityslistan hyväksyminen 14947/17 Asialista hyväksyttiin. 2. A-kohtien hyväksyminen 14948/17; 14949/17 A-kohdat hyväksyttiin. Sekakomitea eu-lisa asetuksen päivittäminen (15081/17) Asiakohta käsiteltiin sekakomiteakokoonpanossa. PJ totesi, että neuvoston yleisnäkemys on saavutettu melko nopeasti. Komissio antoi asetusehdotuksen eu-lisa:n toiminnalla on suuri merkitys EUtason tietojärjestelmähankkeiden toteuttamisessa ja tietojärjestelmien välisen yhteentoimivuuden kehittämisessä. PJ pyrkii siihen, että trilogineuvottelut päästään aloittamaan mahdollisimman pian. Tämä riippuu EP:n valmiudesta. KOM:n mukaan Euroopan parlamentin (EP) LIBE-valiokunta keskustelee EP:n kannasta asetusehdotukseen On tärkeää saada trilogineuvottelut valmiiksi nopealla aikataululla. KOM tekee parhaansa tukeakseen lainsäätäjiä parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamisessa. PJ muistutti, että virasto tarvitsee riittävät resurssit uusien tehtäviensä hoitamiseen. Muita puheenvuoroja ei käytetty. Muut kuin lainsäädäntöasiat 3. Muut asiat a) Keskisen Välimeren kontaktiryhmän kolmas kokous (Bern, 13. marraskuuta 2017) 14926/17 CH raportoi keskisen Välimeren reitin kontaktiryhmän kolmannesta kokouksesta Bernissä Kyseessä on IT:n Roomassa keväällä 2017 käynnistämä aloite. Tarkoituksena on vaihtaa tietoa EU:n ja Afrikan maiden kesken tilanteesta keskisen Välimeren reitillä. Keskusteluissa keskityttiin muuttajien aseman parantamiseen koko reitin varrella, ei vain Libyassa. On saavutettu edistystä, mm. yli ihmistä on pelastettu mereltä ja kuolemat ovat vähentyneet. Reitin varrella esiintyy paljon ihmiskauppaa. Yksi syy on se, että EU:hun on entistä vaikeampi päästä laillisesti. UNHCR auttaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia. On parannettava olosuhteita Libyan keskuksissa ja taattava kv. järjestöille pääsy kaikkiin keskuksiin. Tulisi auttaa ihmisiä palaamaan vapaaehtoisesti takaisin kotiin.

3 3(10) KOM totesi, että Bernin kokouksen aihe, kriisin humanitaariset aspektit, oli mitä ajankohtaisin ottaen huomioon Libyan tilanne. Työtä tehdään yhdessä IOM:n ja UNHCR:n kanssa. KOM kiitteli AU-EU-YK task forcen perustamista. Viimeisen 11 kk aikana n ihmistä on palannut kotiinsa vapaaehtoisesti Libyasta. Libyaa autetaan eteläisten maarajojen valvonnassa ja meripelastuskeskuksen perustamisessa. Lisäksi tuetaan Libyan kuntia. KOM:n näkökulmasta Toimet edellyttävät mittavaa rahoitusta. Kaikkien tulisi kontribuoida merkittävästi Afrikka-hätärahastoon. 4. Terrorismin torjunta a) Radikalisoitumista käsittelevä komission korkean tason asiantuntijaryhmä 14816/17 Ennen itse asiakohtaa PJ muistutti, että kahdet terrorismin vastaiseen toimintaan liittyvät neuvoston päätelmät on hyväksytty (toinen koskien ATLAS-verkostoa ja toinen koskien terrorismintorjuntapakettiin liittyviä toimintasuunnitelmia CBRN:n, julkisten tilojen suojelun ja räjähdysaineiden prekursoreiden osalta). PJ kertoi, että delegaatioille on jaettu komission korkean tason asiantuntijaryhmän työtä (HLCEG-R) koskeva väliraportti. Raportissa on useita erityisiä suosituksia sekä listataan toimet, jotka on ensisijaisesti pantava täytäntöön. KOM mukaan yksi huolenaihe on internetissä tapahtuva radikalisoituminen. Jos uhka torjutaan konkreettisesti taistelukentällä, se siirtyy internettiin. Eilen oli EU Internet Forum:in tapaaminen. Monet palveluntarjoajat sitoutuvat tähän toimintaan. Aika on haaste ja kriittinen muuttuja: materiaali täytyy saada poistettua nopeammin. Yhteistyö on KOM mukaan hyvä vaihtoehto ja sen osoituksena tuloksia on jo tullut, mutta pitää tehdä vielä enemmän. Lainsäädännön hyväksyminen vie aikaa, tätä vapaaehtoista yhteistyötä on vietävä eteenpäin. Tulisi pystyä linkittämään paremmin kansalaisyhteiskunnan eri toimijat ja luotava linkki myös julkisen sektorin ja viranomaisten toimintaan. Vankempia rakenteita tarvitaan. On tärkeää pyrkiä parantamaan koordinointia EU:ssa. KOM reagoi virallisesti tammikuussa, nyt katsotaan, miten suosituksia voidaan viedä eteenpäin. Radikalisoitumisen torjunnan verkosto (RAN) ja muut rakenteet ovat tärkeässä roolissa ja myös se, että poliittiset toimijat saadaan mukaan. Keskustelussa kiiteltiin väliraportissa määriteltyjä prioriteetteja. Korkean tason ryhmän toiminnassa on keskityttävä siihen, että työtä tehdään konkreettisesta ja käytännöllisestä näkökulmasta. Paikallisen tason yhteistyön osalta on tehtävä enemmän. Verkossa ja vankiloissa tapahtuvan radikalisoitumisen torjunta on ensiarvoisen tärkeää. Myös RAN:n roolia ja yhteistyötä kolmansien maiden kanssa korostettiin.

4 4(10) Tulevien yhteistyörakenteiden osalta korostettiin toisaalta, että niiden on oltava joustavia ja että työn on kohdistuttava täytäntöönpanon edistämiseen. Toisaalta korostettiin koordinoitua EU-lähestymistapaa ja koordinaatiota varten tarvittavan tukirakenteen aikaansaamista mahdollisimman nopeasti. Suomen mukaan kyseessä on tärkeä raportti, joka antaa tukea jäsenvaltioiden työlle. Jäsenvaltioiden työn ensisijaisuus tällä alalla on muistettava. Ennaltaehkäisevä työ on prioriteetti, monisektoraalinen ja moniviranomaisyhteistyö tärkeitä. Myös yksityisen sektorin on oltava kiinteästi mukana. Ryhmä on tehnyt lyhyellä aikataululla hyvää työtä ja prioriteetit ovat kannatettavia. Joustavuus on tärkeää. Omistajuutta on korostettava ja ryhmän tulee ottaa huomioon jäsenvaltioiden näkemykset, toimet ja rakenteet tulevassa työssä. PJ päätti keskustelun ja totesi neuvoston kuunnelleen väliraportin ja saaneen sen tiedoksi. b) Toimivaltaisten viranomaisten yhteistyön lujittaminen (rajoitettu istunto) Ministerit keskustelivat rajoitetussa istunnossa yhteistyön lisäämisestä terrorismin torjunnasta vastuussa olevien viranomaisten välillä. 5. YTPP-operaatioiden ja EU:n oikeus- ja sisäasioiden alan virastojen yhteistyö PJ muistutti, että yhteistyötä on nopeutettava ja että YTPP-operaatiot voisivat olla tehokkaita torjuttaessa ihmissalakuljetusta ja -kauppaa ja näihin liittyviä verkostoja. Tähän asti on keskitytty siihen, mitä voidaan tehdä lyhyellä aikavälillä. On tärkeää edetä vaiheittain ja aloittaa pilottihankkeella, joka on rikostietosolun perustaminen YTPP-operaation yhteyteen. Työ ei ole päättynyt, vaan monia poliittisia kysymyksiä on vielä ratkaistavina. Tärkeitä toimijoita tässä ovat myös KOM ja EUH. EUH kertoi, että se on edistänyt asiaa aktiivisesti sisä- ja puolustusministereiden tapaamisen jälkeen. Tiedonvaihdon osalta on pidettävä erillään tieto, joka on henkilötietoa ja toisaalta tieto, joka ei ole henkilötietoa (vaan tilannetietoa). Isäntävaltiokysymykset ja operaation suorat vaikutukset on otettava tarkkaan huomioon. On tehtävä yhteistyötä virastojen kanssa jo silloin, kun operaatioita mietitään. Rikostutkintalinkin osalta ehdotus on tehty ja tarkoituksena on aloittaa pilottihanke, jotta tutkintasolu voidaan saada toimintaan. Tämä on luonnollisesti toteutettava tietosuojavaatimusten mukaisesti. KOM mukaan sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden linkki on aina yhtä tärkeä. Tiedonvaihdon parantaminen on ensiarvoisen tärkeää. On varmistettava todisteiden hyväksyminen oikeusprosessissa. KOM on valmis tutkimaan asiaa lähemmin ja on valmis kuulemaan jäsenvaltioiden ja muiden toimijoiden ehdotuksia. PJ totesi neuvoston tukevan jatkokeskusteluja ja pyysi, että tarpeellisiin toimiin ryhdytään ja niistä raportoidaan vuoden 2018 ensimmäisen neljänneksen jälkeen.

5 5(10) 6. Matkustajarekisteridirektiivi: Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä ja täytäntöönpano KOM muistutti jäsenmaita siitä, että toukokuu 2018 tulee pian. KOM on lähettänyt kirjeen kaikille ja kertonut, kuinka paljon jäsenmaat ovat edistyneet. Järjestelmä on hyvin hyödyllinen, mutta siitä saadaan kaikki hyöty vain, jos kaikki jäsenmaat implementoivat instrumentin ajallaan. Kaikkien tulee ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin. KOM on valmis auttamaan jäsenmaita. Edistyneimmät jäsenmaat haluavat myös auttaa ja ne ovat tarjonneet voivansa toimia myös twinningominaisuudessa. 7. EU:n tietojärjestelmien yhteentoimivuus Asiakohta käsiteltiin sekakomiteakokoonpanossa. PJ kertoi, että aihe on korkealla agendalla. Ministereille esitettiin video tietojärjestelmistä ja niiden yhteentoimivuudesta. KOM mukaan tietojärjestelmien yhteentoimivuus on tärkeää, sekä sisäisesti että rajoilla. PJ on tehnyt tältä osin paljon työtä. On hyvä, että tästä ollaan yksimielisiä. Ensi viikolla KOM tekee ehdotuksensa tältä osin. Työlle on vahva pohja olemassa. On tärkeää edetä nopeasti kohti maaliviivaa siten, että yksittäisten järjestelmien (EES, ETIAS, SIS, Eurodac ja ECRIS) yhteentoimivuus taataan. Tarkoituksena on taata nopea ja valvottu pääsy tietoon niille, jotka sitä tarvitsevat ja joilla on legitiimi tarve. Tämä omalta osaltaan nopeuttaa matkustamista niille, joilla on oikeutettu syy matkustaa. Lainvalvonnalla täytyy olla myös pääsy ei-lainvalvonnallisiin järjestelmiin. KOM antoi kolme esimerkkiä: jos sopimus yhteentoimivuudesta saadaan aikaan, eturintamassa olevat rajavalvojat, poliisi ja muut viranomaiset pääsevät tietoon yhdellä haulla eurooppalaisen hakuportaalin avulla. Biometrisen tiedon parempi hyväksikäyttö on puolestaan tärkeää, jotta henkilöllisyyttä tai moninaisia henkilöllisyyksiä ei käytetä hyväksi. Tarkoitus on myös helpottaa lainvalvonnan pääsyä muihin kuin lainvalvonnallisiin tietojärjestelmiin hit-no hit -pohjalta. Puheenvuoron käytti yksi jäsenvaltio, joka totesi että mitä paremmin tietoa käytetään ja vaihdetaan, sitä vähemmän tarvitaan uutta tietoa. Tämä on tärkeää tietosuojan ja perusoikeuksien näkökulmasta. Tietosuojan osalta on myös tärkeää pystyä tietämään ja seuraamaan, kuka tietoa on käyttänyt. 3. Muut asiat b) Seuraavan puheenjohtajavaltion työohjelma BG jatkaa työtä sisäisen turvallisuuden, muuttoliikkeen ja rajavalvonnan alalla. Länsi-Balkan on horisontaalinen prioriteetti. Muuttoliikkeessä jatketaan holistista lähestymistapaa. Tarkastellaan lähtöön vaikuttavia syitä. Pyritään välttämään insentiivien luomista. Lisäksi tarkastellaan tehokkaita palautuksia ja laillista maahanmuuttoa. BG on tietoinen CEAS-uudistukseen liittyvistä suurista odotuksista ja tekee parhaansa sen edistämiseksi, ml. Dublin, josta on keskusteltu paljon, mutta nyt on tarve saada aikaan ratkaisu. BG:n

6 6(10) prioriteetteihin kuuluvat myös tietojärjestelmien yhteentoimivuus ja sisäisen turvallisuuden strategia. Rajavalvonnassa pannaan täytäntöön sovittuja toimia. Keskiössä on IBM-käsite. BG lähtee pragmaattisella asenteella hakemaan yhteisiä ratkaisuja. Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely) 8. Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän uudistus ja uudelleensijoittaminen a) Dublin-asetus b) Direktiivi vastaanotto-olosuhteista c) Asetus aseman määrittelystä d) Turvapaikkamenettelyasetus e) Eurodac-asetus f) Asetus EU:n turvapaikkavirastosta g) Asetus uudelleensijoittamiskehyksestä PJ totesi, että CEAS-uudistusta on yritetty edistää mahdollisimman paljon. Jonkin verran on päästy eteenpäin. On saatu kolme neuvoston neuvottelumandaattia. Ensimmäiset trilogit aloitetaan tulevalla viikolla. PJ kävi lyhyesti läpi jaetun tausta-asiakirjan (15057/1/17 REV 1). PJ kiinnitti erityistä huomiota turvapaikkavirastoa koskevan asetuksen 500 asiantuntijan reserviin, josta puuttuu 8 asiantuntijaa. PJ vetosi jäsenmaihin, jotta reservi saataisiin täyteen. PJ totesi esitelleensä omia näkemyksiään solidaarisuudesta Coreper-aamiaisella jakamassaan tausta-asiakirjassa edellisviikolla. Jäsenmaiden päämiehet tarkastelevat asiaa tulevalla viikolla. KOM totesi kyseessä olevan yksi KOM:n ehdottomista prioriteeteista. KOM on juuri antanut oman kontribuutionsa päämiesten tuleviin keskusteluihin. On edettävä sekä sisäisessä että ulkoisessa ulottuvuudessa. KOM ehdottaa tiekarttaa, jonka avulla ratkaisu löytyisi kesään 2018 mennessä. Tavoitteena on turvata suojelu sitä tarvitseville, palauttaa laittomasti oleskelevat ja välttää edelleen liikkumista. KOM kävi läpi ehdottamaansa aikataulua: turvapaikkavirastoa koskeva asetus ja Eurodac-asetus hyväksytyiksi maalikuuhun 2018 mennessä, määritelmäasetus poliittiseen sovintoon EP:n kanssa maaliskuuhun 2018 mennessä, vastaanottodirektiivi ja uudelleensijoittamisasetus poliittiseen sovintoon EP:n kanssa toukokuuhun 2018 mennessä sekä turvapaikkamenettelyasetuksesta neuvottelumandaatti toukokuuhun 2018 mennessä. Neuvostolla on tärkeä rooli identifioida Dublin-asetuksen elementit huhtikuuhun 2018 mennessä, jotta päämiehet voivat tarkastella asiaa Sofiassa toukokuussa Myös muilla muuttoliikeagendan osa-alueilla on jatkettava työtä. KOM kävi läpi kontribuutiostaan löytyvät tavoitteet ja aikataulut koskien rajavalvontaa, Frontexin palautuskapasiteetin lisäämistä, laillisia maahantuloväyliä, pilottiprojekteja, erityisosaajadirektiiviä, EU-TR yhteistyötä, vapaaehtoista paluuta Libyasta lähtömaihin, Afrikka-hätärahaston vajetta sekä kehitysrahaston alaisia projekteja. DE, PL, NL ja HU lupasivat puuttuvat asiantuntijat 500 turvapaikka-asiantuntijan reserviin.

7 7(10) 9. eu-lisa-asetus (15081/17) Neuvoston yleisnäkemys Neuvosto otti tiedoksi sekakomitean keskustelun ja hyväksyi neuvoston yleisnäkemyksen. 10. Muut asiat Käsiteltävänä olevat säädösehdotukset Neuvosto otti tiedoksi PJ:n asiakirjan (WK 14287/2017 INIT) koskien ajankohtaisia lainsäädäntöehdotuksia. LOUNASKESKUSTELU - "Strengthening the Schengen area" Lounaalla ministerit keskustelivat Schengen-alueen vahvistamisesta. He totesivat tähän mennessä tehdyn työn ja painottivat, että työtä on jatkettava eri aloitteiden parissa, joilla pyritään parantamaan ulkorajojen valvontaa ja turvaamaan vapaa liikkuvuus. OIKEUS- JA SISÄASIAT (noin klo 15.45) Muut kuin lainsäädäntöasiat 11. Tietojen säilyttäminen 14480/1/17 REV 1 PJ kertoi, että työtä on tältä osin tehty paljon ja asiakirjassa käsitellään elementtejä, joita kannattaa työstää edelleen. Työn tulisi jatkua usean teeman osalta: tiedon saatavuus; johdonmukaisuus eprivacy- ehdotuksen kanssa; ja tietojen säilyttämisen rajoittaminen EU:n tuomioistuimen (EUT) päätösten mukaisesti. KOM kiitti tehdystä työstä ja hyödyllisestä asiakirjasta. Operatiivisten tarpeiden sovittaminen yhteen tietosuojatarpeiden ja Tele2-päätöksen kanssa on ongelmallista. Tosiasiat puhuvat puolestaan: 28 jäsenmaalla on tiedon säilyttämistä koskevat kansalliset säännökset käytössä. Johdonmukaisuuden varmistaminen on tärkeää, myös eprivacy-ehdotuksen kanssa. Tarvitaan matriisimalli tiedon kategorioista. Tarvitaan vahva suoja säilytettyyn tietoon pääsylle. Tärkeätä on myös huomioida suhteellisuus. Pidämme hyvänä sitä, että BG jatkaa työtä. Samoin tekee KOM. Vuoden 2018 työohjelmassa tämä voidaan ottaa huomioon siltä osin, miten edetään tulevaisuudessa. Europol kertoi olevansa samoilla linjoilla kuin KOM. Lainvalvonnan näkökulmasta tiedon säilyttäminen on kriittinen asia. Tässä on ristiriitoja tällä hetkellä, mikä haittaa rajat ylittävää yhteistyötä erityisesti. Kuten EUT:kin on jo linjannut, perusoikeudet eivät estä säännöllistä pääsyä, jos se hoidetaan oikein. Kohdennettu tallentaminen on mahdollista (Tele2). Vahva suoja pääsylle on tärkeää. Suhde perusoikeuksiin on muistettava myös toisesta, positiivisesta

8 8(10) näkökulmasta: säilytetty tieto auttaa vapauttamaan henkilön epäilyksistä, ilman että tarvitsee turvautua järeämpiin keinoihin. Keskustelussa painotettiin kolmea seikkaa: on varmistettava johdonmukaisuus sähköisen viestinnän tietosuojaa koskevan asetusehdotuksen kanssa, rajoitettava tietojen säilyttämisjärjestelmän soveltamisalaa ja säädettävä vahvat takeet säilytettyjen tietojen saantioikeudelle. On kuitenkin muistettava, ettei tiedon säilyttämiselle tule asettaa lisärajoituksia. Tiedon säilyttäminen on jo EUlainsäädännön nojalla sallittua. Tulee etsiä ratkaisuja, jotka pitävät kiinni EUT:n päätöksistä, mutta ottavat huomioon lainvalvonnan tarpeet. Yhtenäisen toimintatavan löytäminen on tärkeää myös kansainväliselle liiketoiminnalle ja palveluntarjoajille. Erillisestä lainsäädännöstä esitettiin näkemyksiä sekä puolesta että vastaan. Osa ei nähnyt sillä lisäarvoa ja katsoi, että kansallinen lainsäädäntö tulisi tuoda samoille linjoille EUT:n ratkaisun kanssa. Osa taas katsoi, että tarvitaan EU-tason lainsäädäntöä, jotta yhdenmukaisuus voidaan varmistaa. Komission suuntaviivoja odotetaan kiinnostuneina ja osa toivoi niiden hyväksymistä mahdollisimman pian. Työtä on jatkettava BG pj-kaudella. Suomi tuki asiantuntijatyön jatkamista. On tärkeä selvittää, mitä tulevaisuuden suuntaviivoilla tavoitellaan ja mikä olisi niiden merkitys jäsenmaissa. Suomen lainsäädäntöön ei kohdistu välittömiä muutostarpeita. Eurojust muistutti, että tällä hetkellä syyttäjien työhön vaikuttaa se, että on 28 erilaista järjestelmää tietojen säilytyksen alalla. Käytännön toimijoina juridinen selkeys ja varmuus helpottaisivat syyttäjien työtä. Hyödyttäisiin yhdenmukaisista säilytystavoista ja juridisista ehdoista (tarvitaanko esimerkiksi tuomioistuimen suostumusta). Tämä tukee yhtenäistä eurooppalaista lähestymistapaa ja Eurojust vetoaa yhteisen lainsäädännön puolesta. 12. Salaus 13478/17 KOM totesi, että neuvosto oli aikaisemmin pyytänyt komissiota pohtimaan salauksen haasteita lainvalvonnalle ja mahdollisia etenemistapoja. Kiitti sidosryhmiltä saadusta tuesta. KOM oli esittänyt käytännön teknisiä toimia, joiden tarkoituksena oli auttaa lainvalvontaviranomaisia. Nämä pitivät sisällään mm. Europolin tukemisen, asiantuntijaverkoston ja työkalupakin luomisen, lainvalvontaviranomaisten kouluttamisen sekä dialogin palveluntarjoajien ja muun elinkeinoelämän kanssa. KOM antaa tammikuussa ehdotuksen rajat ylittävästä pääsystä sähköiseen todistusaineistoon (e-evidence). Keskustelussa ministerit pitivät esitettyjä teknisiä toimenpiteitä hyvinä ja kehottivat komissiota jatkamaan asian käsittelyä. Lainvalvontaviranomaiset kohtaavat yhä enemmän salauksesta johtuvia rajoituksia. Tämän vuoksi tarvitaan uusia työkaluja. Käytännöt vaihtelevat paljon jäsenvaltioittain, mikä aiheuttaa suuria haasteita. Toisaalta on muistettava, miten tärkeästä välineestä on kyse henkilötietojen suojan ja kyberturvallisuuden kannalta. Salausta yleisesti heikentävät toimet vaikuttaisivat kielteisesti myös internetin turvallisuuteen, mitä

9 9(10) ei voida hyväksyä. Palveluntarjoajien kanssa tehtävä yhteistyö on yksi avainasia, jonka avulla voidaan löytää ratkaisuja tässä vaikeassa asiassa. Suomi kiitti PJ:tä tämän tärkeän ja ajankohtaisen aiheen esillä pitämisestä ja komissiota tilannekatsauksesta. Katsoi, että tietojen salaus on kansalaisten ja yritysten kannalta yksi merkittävimmistä keinoista suojautua joutumasta verkkorikollisuuden kohteeksi. Tietojen salaus on kuitenkin myös yksi keskeisimpiä rikosten selvittämisen haasteita. Kysymys on siten monitahoisesta ilmiöstä, joka liittyy esimerkiksi kansalaisten, yritysten ja viranomaisten oikeutettuihin tarpeisiin suojata tietonsa, yritysten mahdollisuuteen tarjota tietoturvallisuutta koskevia palveluja sekä tietoturvavelvoitteisiin. FI piti siksi perusteltuna komission valitsemaa käytännön toimenpiteitä painottavaa lähestymistapaa, johon kuuluvat esimerkiksi teknisen asiantuntemuksen parantaminen, hyvien käytäntöjen vaihtaminen sekä koulutus ja kapasiteetin rakentaminen. FI katsoi, että salaukseen liittyvien rikostutkinnallisten ongelmien osalta on löydettävä tasapaino yhtäältä rikostorjunnan tehokkuuden ja toisaalta perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisen ja tietosuojan välillä. PJ pyysi komissiota ja Europolia jatkamaan asian tutkimista, ja pyysi tulevaa PJ:tä raportoimaan edistyksestä maaliskuuhun 2018 mennessä. 13. Muut asiat a) EU:n internetfoorumi, Bryssel 6. joulukuuta 2017 KOM informoi edellisenä päivänä pidetystä EU:n internetfoorumin kokouksesta. b) Oikeus- ja sisäasioiden alan strategisten suuntaviivojen väliarviointi PJ kertoi, että ministerit keskustelivat asiasta lokakuun OSA-neuvostossa. Parhaillaan PJ valmistelee kirjettä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle lokakuun OSA-neuvoston sekä marraskuun epävirallisen asiantuntijaseminaarin tulosten pohjalta. Suomen edustajat Sisäministeri Risikko, pysyvä edustaja Rislakki sekä muu virkamiesvaltuuskunta Asiakirjat Asiakohdittain Liitteet Viite Asiasanat Hoitaa Tiedoksi maahanmuutto, muuttoliike, oikeus- ja sisäasiat, osa-neuvosto, pakolaiset, rajavalvonta, Schengenin sopimus, sisäraja, terrorismi, tietojenvaihto oikeus- ja sisäasioissa, turvapaikka LVM, OM, SM, UM, VM EUE, OKM, PE, PLM, STM, TEM, TPK, TRAFI, TULLI, VM, VNK, VTV

10 10(10)

12926/16 team/hkd/jk 1 GIP 1B

12926/16 team/hkd/jk 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. lokakuuta 2016 (OR. en) 12926/16 OJ CONS 48 JAI 804 COMIX 648 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3490. istunto (oikeus ja sisäasiat) Päivä: 13. ja

Lisätiedot

Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely)

Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9814/17 OJ CONS 33 JAI 556 COMIX 405 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3546. istunto (oikeus- ja sisäasiat) Päivä: 8. ja

Lisätiedot

Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely)

Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2016 (OR. en) 15123/16 OJ CONS 66 JAI 1032 COMIX 796 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3508. istunto (oikeus- ja sisäasiat) Päivä: 8.

Lisätiedot

Suomen EUpuheenjohtajuuskausi

Suomen EUpuheenjohtajuuskausi Suomen EUpuheenjohtajuuskausi - Maahanmuuttopolitiikan tavoitteet Annikki Vanamo-Alho 12.3.2019 Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen kehittämistä koskevien nykyisten strategisten suuntaviivojen

Lisätiedot

PUBLIC 14629/16 1 DG D LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2016 (OR. en) 14629/16 LIMITE PV/CONS 60 JAI 965 COMIX 763

PUBLIC 14629/16 1 DG D LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2016 (OR. en) 14629/16 LIMITE PV/CONS 60 JAI 965 COMIX 763 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2016 (OR. en) 14629/16 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: LIMITE PUBLIC PV/CONS 60 JAI 965 COMIX 763 Euroopan unionin neuvoston 3501. istunto (oikeus-

Lisätiedot

1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto Luxemburgissa; SISÄASIAT

1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto Luxemburgissa; SISÄASIAT 1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2017-00391 KVY Rytkönen Riikka(SM), Simola Mikko(UM), Sutter Sanna(UM) 17.10.2017 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 12.-13.10.2017 Luxemburgissa; SISÄASIAT

Lisätiedot

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla. Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa

Lisätiedot

1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM 1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2018-00216 KVY Vertio Kia(SM), Hämäläinen Mari(UM), Gras Jutta(UM), Sutter Sanna(UM), Simola Mikko(UM) 07.06.2018 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 4.-5.6.2018

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2016 (OR. en) 13240/16 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: LIMITE Euroopan unionin neuvoston 3490. istunto (oikeus- ja sisäasiat), Luxemburg, 13. ja

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00418 KVY Sulander Heidi(SM) 07.11.2017 Asia OSA; Ehdotus vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista

Lisätiedot

14545/15 team/vk/jk 1 DPG

14545/15 team/vk/jk 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2015 (OR. fr) 14545/15 OJ/CONS 70 JAI 917 COMIX 627 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3433. istunto (oikeus- ja sisäasiat) Päivä: 3. ja

Lisätiedot

14963/1/17 REV 1 1 FI

14963/1/17 REV 1 1 FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. marraskuuta 2017 14963/1/17 REV 1 OJ CRP2 40 COMIX 796 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 29. marraskuuta ja 1.

Lisätiedot

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. helmikuuta 2016 (OR. en) 6068/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5783/1/16 REV 1 Asia:

Lisätiedot

1(5) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

1(5) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM 1(5) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2016-00097 KVY Rytkönen Riikka(SM), Gras Jutta(UM), Halonen Markku(UM) 01.03.2016 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 25.2.2016, SISÄASIAT Kokous Oikeus- ja

Lisätiedot

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2017 (OR. en) 15216/17 FAUXDOC 68 ENFOPOL 590 COMIX 809 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) 13516/99 LIMITE PUBLIC PV/CONS 75 SOC 429 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Neuvoston 2226. istunto (työ- ja sosiaaliasiat), Bryssel,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

PUBLIC 15575/17 1 DG D LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15575/17 LIMITE PV/CONS 72 JAI 1186 COMIX 826

PUBLIC 15575/17 1 DG D LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15575/17 LIMITE PV/CONS 72 JAI 1186 COMIX 826 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15575/17 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: LIMITE PUBLIC PV/CONS 72 JAI 1186 COMIX 826 Euroopan unionin neuvoston 3584. istunto (oikeus-

Lisätiedot

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 76 RELEX 1114 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3587. istunto (ulkoasiat),

Lisätiedot

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS)

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00119 LAVO Innanen Tanja 20.05.2016 Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Kokous U/E/UTP-tunnus U 13/2016

Lisätiedot

10106/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI

10106/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10106/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 31 JAI 665 COMIX 303 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Oikeus- ja sisäasiat) 6. ja 7. kesäkuuta

Lisätiedot

1(5) Oikeusministeriö NEUVOSTORAPORTTI OM

1(5) Oikeusministeriö NEUVOSTORAPORTTI OM 1(5) Oikeusministeriö NEUVOSTORAPORTTI OM2018-00094 LAVO Aittoniemi Eeva(OM) 03.04.2018 JULKINEN Asia OSA-neuvosto 8.-9.3.2018; oikeusasiat Kokous Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 08.03.2018-09.03.2018

Lisätiedot

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA Sisäministeriö MINVA SM201600167 KVY Rytkönen Riikka(SM) 23.03.2016 Viite Asia OSA; Oikeus ja sisäministereiden ja EUinstituutioiden edustajien kokous 24.3.2016 OIKEUS JA SISÄMINISTEREIDEN JA EUINSTITUUTIOIDEN

Lisätiedot

13525/14 tih/sas/vl 1 DG D1C

13525/14 tih/sas/vl 1 DG D1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. lokakuuta 2014 (OR. en) 13525/14 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 12707/4/14 REV 4 Asia: Pysyvien edustajien

Lisätiedot

PUBLIC 14620/17 1 DPG LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PV/CONS 67

PUBLIC 14620/17 1 DPG LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PV/CONS 67 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 67 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3578. istunto (yleiset asiat), Bryssel,

Lisätiedot

13171/17 1 DG D LIMITE FI

13171/17 1 DG D LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 13171/17 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: LIMITE Euroopan unionin neuvoston 3564. istunto (oikeus- ja sisäasiat), Luxemburg, 12. ja 13. lokakuuta

Lisätiedot

14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C

14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2016 (OR. en) 14894/16 JAI 1006 ENFOCUSTOM 203 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. joulukuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM2015-00076 LAVO Leppävirta Liisa(OM) 17.02.2015 Suuri valiokunta Asia EU/OSA/Eurojust-asetusehdotus U/E/UTP-tunnus U 79/2013 vp EUTORI-tunnus EU/2013/1359 Ohessa lähetetään

Lisätiedot

1(6) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

1(6) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM 1(6) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2016-00271 KVY Rytkönen Riikka(SM), Pitkäniitty Matti(UM), Gras Jutta(UM) 24.05.2016 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 20.5.2016, SISÄASIAT Kokous Oikeus-

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7079/17 ENFOPOL 116 JAI 225 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 7078/17 Asia: Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9518/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 28 ECOFIN 511 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3468. istunto (TALOUS- JA

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Waismaa Marjo Eduskunta] Suuri valiokunta

Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Waismaa Marjo Eduskunta] Suuri valiokunta Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00202 PO Waismaa Marjo 20.05.2009 Eduskunta] Suuri valiokunta Viite Asia Luonnos Europolin ja Ukrainan yhteistyötä koskevaksi strategiseksi sopimukseksi U/E-tunnus:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10152/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak.

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM 1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2017-00342 KVY Rytkönen Riikka(SM), Gras Jutta(UM), Hämäläinen Mari(UM), Sutter Sanna(UM) 22.09.2017 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 14.9.2017 Brysselissä;

Lisätiedot

7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI

7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. maaliskuuta 2019 (OR. en) 7235/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 11 JAI 251 COMIX 145 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Oikeus- ja sisäasiat) 7. ja 8. maaliskuuta

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin

Lisätiedot

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0310 (COD) 12310/16 ILMOITUS Asia: Äänestystulos VOTE 52 INF 161 PUBLIC 57 CODEC 1280 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Asia Komission tiedonanto: Vahvemmat ja älykkäämmät tietojärjestelmät rajaturvallisuuden ja sisäisen turvallisuuden tueksi

Asia Komission tiedonanto: Vahvemmat ja älykkäämmät tietojärjestelmät rajaturvallisuuden ja sisäisen turvallisuuden tueksi Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600223 PO Taavila Hannele 04.05.2016 Asia Komission tiedonanto: Vahvemmat ja älykkäämmät tietojärjestelmät rajaturvallisuuden ja sisäisen turvallisuuden tueksi Kokous U/E/UTPtunnus

Lisätiedot

9663/19 ip/as/mh 1 JAI.2

9663/19 ip/as/mh 1 JAI.2 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. toukokuuta 2019 (OR. en) 9663/19 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 8621/19 Asia: JAI 574 COPEN 232 DAPIX 194 ENFOPOL

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM KVTR Yli-Vakkuri Laura Suuri valiokunta

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM KVTR Yli-Vakkuri Laura Suuri valiokunta Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00550 KVTR Yli-Vakkuri Laura 16.11.2004 Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä luonnoksesta neuvoston päätökseksi määräenemmistöpäätöksentekoon siirtymisestä rajavalvonta-,

Lisätiedot

PO Puiro Johanna(SM) KÄYTTÖ RAJOITETTU

PO Puiro Johanna(SM) KÄYTTÖ RAJOITETTU Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2015-00418 PO Puiro Johanna(SM) 10.11.2015 KÄYTTÖ RAJOITETTU Asia EU; Neuvottelumandaatin antaminen komissiolle aloittaa neuvottelut sopimusten tekemiseksi EU:n sekä Sveitsin

Lisätiedot

A8-0316/13

A8-0316/13 18.11.2015 A8-0316/13 13 14 kohta 14. muistuttaa, että internetyhtiöillä ja palveluntarjoajilla on lakisääteinen velvollisuus tehdä yhteistyötä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa poistamalla kaikki laiton

Lisätiedot

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 23 RELEX 402 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3463. istunto (ULKOASIAT/KAUPPA),

Lisätiedot

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM 1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2016-00219 KVY Rytkönen Riikka(SM), Kartila Marja(UM), Gras Jutta(UM), Pitkäniitty Matti(UM) 26.04.2016 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 21.4.2016, SISÄASIAT

Lisätiedot

TORSTAI 1. JOULUKUUTA 2016 (klo 10.00)

TORSTAI 1. JOULUKUUTA 2016 (klo 10.00) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. marraskuuta 2016 (OR. en) 14760/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 63 TRANS 456 TELECOM 252 ENER 398 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3505. istunto (liikenne, televiestintä

Lisätiedot

5750/1/17 REV 1 rir/msu/pt 1 DG D 1 A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) 5750/1/17 REV 1

5750/1/17 REV 1 rir/msu/pt 1 DG D 1 A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) 5750/1/17 REV 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0014 (NLE) 5750/1/17 REV 1 SCH-EVAL 35 FRONT 37 COMIX 70 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM OIK-33 Sorsa Katriina VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM OIK-33 Sorsa Katriina VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM2007-02313 OIK-33 Sorsa Katriina 28.09.2007 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/OSA; vastavuoroisuus viisumivapausjärjestelyissä Yhdysvaltojen sähköinen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. lokakuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. lokakuuta 2015 (OR. en) 12894/15 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 51 TRANS 321 TELECOM 187 ENER 352 Euroopan unionin neuvoston 3414. istunto (LIIKENNE, TELEVIESTINTÄ

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2019 (OR. en) 11128/19 PV CONS 40 SOC 546 EMPL 417 SAN 343 CONSOM 203 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Työllisyys, sosiaalipolitiikka,

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu

Asiat, joista käydään keskustelu Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. helmikuuta 2019 (OR. en) 6512/19 OJ CRP2 7 COMIX 107 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 20. helmikuuta 2019 (klo

Lisätiedot

Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14798/18

Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14798/18 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. joulukuuta 2018 (OR. en) 14795/18 OJ CONS 69 SOC 736 EMPL 551 SAN 432 CONSOM 341 ESITYSLISTAEHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Työllisyys, sosiaalipolitiikka, terveys

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) 10343/1/16 REV 1 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 209 JAIEX 67 COEST 161 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS hyväksynnän antamisesta Euroopan

Lisätiedot

PUBLIC 14422/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14422/16 LIMITE PV/CONS 57 RELEX 948

PUBLIC 14422/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14422/16 LIMITE PV/CONS 57 RELEX 948 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14422/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 57 RELEX 948 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3498. istunto (ulkoasiat),

Lisätiedot

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (04.12) (OR. en) 17033/1/09 REV 1 POLGEN 230 CO EUR-PREP 4 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Neuvosto / Eurooppa-neuvosto Asia:

Lisätiedot

PUBLIC LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2012 (28.02) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 16902/11 LIMITE PV/CONS 66 JAI 832 COMIX 722

PUBLIC LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2012 (28.02) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 16902/11 LIMITE PV/CONS 66 JAI 832 COMIX 722 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 22. helmikuuta 2012 (28.02) (OR. en) 16902/11 LIMITE PUBLIC PV/CONS 66 JAI 832 COMIX 722 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3121. istunto

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM

Lisätiedot

a) Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14738/18

a) Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14738/18 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. marraskuuta 2018 (OR. en) 14716/18 OJ CONS 67 TRANS 575 TELECOM 435 ENER 398 ESITYSLISTAEHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Liikenne, televiestintä ja energia) Europa-rakennus,

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 9.12.2014 2014/2155(INI) TARKISTUKSET 1-17 Monica Macovei (PE541.595v01-00) vuosikertomuksesta 2012 EU:n taloudellisten

Lisätiedot

Ehdotuksen käsittely aloitettiin neuvoston turvapaikkatyöryhmässä

Ehdotuksen käsittely aloitettiin neuvoston turvapaikkatyöryhmässä Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2015-00525 MMO Räty Johanna(SM) 27.01.2016 Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta Ruotsin tukemiseksi

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan

Lisätiedot

9951/16 ADD 1 1 GIP 1B

9951/16 ADD 1 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9951/16 ADD 1 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 32 TRANS 223 TELECOM 115 ENER 244 Euroopan unionin neuvoston 3472. istunto (LIIKENNE, TELEVIESTINTÄ

Lisätiedot

1(5) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

1(5) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM 1(5) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2017-00041 KVY Rytkönen Riikka(SM), Gras Jutta(UM) 03.02.2017 Asia OSA; Epävirallinen oikeus- ja sisäministerikokous Maltalla - sisäasiat 26.1.2017 Kokous Epävirallinen

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen. Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00389 VNEUS Parko Veera(VNK) 16.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

14950/14 elv/vk/jk 1 DG G 2B

14950/14 elv/vk/jk 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0400 (CNS) 14950/14 SC 182 ECON 1002 SELVITYS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

1(9) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

1(9) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM 1(9) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2016-00467 KVY Rytkönen Riikka(SM), Gras Jutta(UM), Pitkäniitty Matti(UM), Sutter Sanna(UM) 21.10.2016 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 13.-14.10.2016 Luxemburgissa,

Lisätiedot

1(6) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

1(6) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM 1(6) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2016-00519 KVY Rytkönen Riikka(SM), Pitkäniitty Matti(UM), Hämäläinen Mari(UM) 23.11.2016 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 18.11.2016 Brysselissä, SISÄASIAT

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.4.2016 COM(2016) 209 final 2013/0091 (COD) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13 Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2018-00413 KVY Saunamäki Iikka(SM) 29.10.2018 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta

Lisätiedot

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet EMN-seminaari 17.12.2013 Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto 30.1.2014 Korkean tason toimintaryhmä (TFM) Perustettiin OSA-neuvostossa 8.10.2013

Lisätiedot

LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston istunto (oikeus- ja sisäasiat)

LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston istunto (oikeus- ja sisäasiat) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 13. huhtikuuta 2000 (10.05) (OR. fr) 7374/00 ADD 1 LIMITE PV/CONS 12 JAI 29 LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston 2251.

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu (II)

Asiat, joista käydään keskustelu (II) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2019 (OR. en) 9612/19 OJ CRP2 20 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 29. toukokuuta 2019 (klo 10.30) 1.

Lisätiedot

PUBLIC EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO. Brysel,30.tammikuuta2013(11.02) (OR.en) 16166/12 LIMITE PVCONS59 ECOFIN935

PUBLIC EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO. Brysel,30.tammikuuta2013(11.02) (OR.en) 16166/12 LIMITE PVCONS59 ECOFIN935 ConseilUE EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO Brysel,30.tammikuuta2013(11.02) (OR.en) 16166/12 PUBLIC LIMITE PVCONS59 ECOFIN935 EHDOTUSPÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopanunioninneuvoston3198.istunto(TALOUS-jaRAHOITUSASIAT),

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. heinäkuuta 2019 (OR. en) 11265/19 PV CONS 42 AGRI 393 PECHE 332 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Maatalous ja kalastus) 15. heinäkuuta 2019 11265/19

Lisätiedot

2. Selvityksessä otetaan huomioon valtuuskuntien huomautukset ja se esitettiin pysyvien edustajien komitealle 3. joulukuuta 2014.

2. Selvityksessä otetaan huomioon valtuuskuntien huomautukset ja se esitettiin pysyvien edustajien komitealle 3. joulukuuta 2014. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0045 (CNS) 16498/14 FISC 222 ECOFIN 1159 SELVITYS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed.

Lisätiedot

9454/17 pm/mha/hmu 1 DGD1C

9454/17 pm/mha/hmu 1 DGD1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2017 (OR. en) 9454/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9039/2/17 REV 2 Asia: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle

Lisätiedot

PUBLIC 7687/17 1 DG D LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7687/17 LIMITE PV/CONS 16 JAI 283 COMIX 224

PUBLIC 7687/17 1 DG D LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7687/17 LIMITE PV/CONS 16 JAI 283 COMIX 224 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7687/17 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: LIMITE PUBLIC PV/CONS 16 JAI 283 COMIX 224 Euroopan unionin neuvoston 3528. istunto (oikeus-

Lisätiedot

ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 21. marraskuuta 2018 (klo 10.00)

ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 21. marraskuuta 2018 (klo 10.00) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. marraskuuta 2018 (OR. en) 14397/18 OJ CRP2 40 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 21. marraskuuta 2018 (klo 10.00)

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 11. marraskuuta 1999 (20.12) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 11662/99 LIMITE PV/CONS 52 JAI 84

PUBLIC. Bryssel, 11. marraskuuta 1999 (20.12) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 11662/99 LIMITE PV/CONS 52 JAI 84 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. marraskuuta 1999 (20.12) (OR. en) 11662/99 LIMITE PUBLIC PV/CONS 52 JAI 84 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Neuvoston 2203. istunto (oikeus- ja sisäasiat),

Lisätiedot

10431/17 1 DG G LIMITE FI

10431/17 1 DG G LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10431/17 LIMITE PV/CONS 36 ECOFIN 553 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3549. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. huhtikuuta 2016 (OR. en) PUBLIC 7093/16 LIMITE PV/CONS 17 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3458. istunto (YLEISET ASIAT), Bryssel,

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2019 (OR. en) 10699/19 PV CONS 39 ENV 661 CLIMA 197 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Ympäristö) 26. kesäkuuta 2019 10699/19 1 SISÄLTÖ 1.

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (28.05) (OR. en) 10141/09 ENFOPOL 143 TELECOM 116 COMIX 421

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (28.05) (OR. en) 10141/09 ENFOPOL 143 TELECOM 116 COMIX 421 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (28.05) (OR. en) 10141/09 ENFOPOL 143 TELECOM 116 COMIX 421 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A

10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10417/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat SOC 418 GENDER 29 ANTIDISCRIM 41 FREMP

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01665 NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) 17.12.2015 JULKINEN Asia Neuvottelut EU:n ja Albanian tasavallan, EU:n ja Georgian, EU:n ja Moldovan tasavallan, EU:n ja Marokon

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.11.2016 C(2016) 7495 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 24.11.2016, direktiivin (EU) 2015/849 täydentämisestä yksilöimällä suuririskiset kolmannet maat, joilla

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. toukokuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. toukokuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. toukokuuta 2016 (OR. en) 8221/16 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: LIMITE PUBLIC PV/CONS 20 JAI 316 COMIX 309 Euroopan unionin neuvoston 3461. istunto (OIKEUS-

Lisätiedot

6492/17 ADD 1 ai/paf/pt 1 GIP 1B

6492/17 ADD 1 ai/paf/pt 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6492/17 ADD 1 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 7 COMPET 108 IND 42 RECH 48 ESPACE 13 Euroopan unionin neuvoston 3519. istunto (kilpailukyky

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta. Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00516 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 21.09.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppa-neuvoston päätös komission jäsenmäärästä U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM 1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2018-00406 KVY Rytkönen Riikka(SM), Gras Jutta(UM), Simola Mikko(UM), Kartila Marja(UM), Sutter Sanna(UM) 24.10.2018 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 11.-12.10.2018

Lisätiedot