ENSIN S O T U :STA 1/4

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ENSIN S O T U :STA 1/4"

Transkriptio

1 Aki Linden, kansanedustaja, sos. ja terv. vlk, HUS:n toimitusjohtaja V-S shp:n johtaja Lääninlääkäri Porin terveydenhuollon johtaja SOTE ja SOTU Porissa

2 ENSIN S O T U :STA 1/4 Pääministeri Rinteen hallitusohjelman ( ) OSALLISTAVA JA OSALLISTUVA SUOMI sivuilla käsitellään Sosiaaliturvan uudistamista. Yksityiskohtaisen referoinnin sijasta esitän aiheesta muutaman keskeinen linjauksen ja ajatuksen. On syytä tuntea peruskäsitteistö, (koska törmään jatkuvasti siihen, että käsitteet ovat sekaisin ). Esim. sosiaaliturvan (70 Mrd, osuus bkt:sta 31,2 % ) ja toimeentulotuen (0,7 Mrd ) välinen suuruusero on 100- kertainen. Suurin sosiaaliturvan menoerä ovat eläkemenot (30 Mrd ). Toiseksi suurin terveysmenot. 2

3 ENSIN S O T U :STA 2/4 Sosiaaliturvan uudistamiseksi asetetaan PARLAMENTAARINEN KOMITEA, joka työskentelee poikkihallinnollisesti, laaja-alaisesti ja eri alojen asiantuntemusta hyödyntäen. Komiteassa käsitellään perusturvaa, ansioturvaa, toimeentulotukea, sekä palveluiden parempaa yhteensovittamista etuuksiin. Komitea ei käsittele vanhuuseläkettä. Sosiaaliturvan uudistamiselle laaditaan kaksi eduskuntakautta kattava tiekartta ja välitavoitteita. Työnteon ja sosiaaliturvan yhteensovittaminen on keskeinen ajatus. Hyvinvointivaltio edellyttää korkeaa työllisyyttä. 3

4 ENSIN S O T U :STA 3/4 Sosiaaliturvan uudistamistarpeelle on useita syitä: Työn murros, palvelujen ja etuuksien erillisyys, nykyjärjestelmän monimutkaisuus ja vaikeaselkoisuus ( tilkkutäkki ), perusturvan matala taso, toisaalta kannusteongelmat, tuen oikea-aikaisuus jne. Perusturva on keskeinen osa uudistusta, mutta kansalaispalkkaa ei olla asetettu tavoitteeksi. Asumistukijärjestelmä kuuluu myös uudistuksen piiriin. Hallitusohjelmaan sisältyy MUITA em. komitean työstä erillisiä sosiaaliturvaan liittyviä muutoksia ja uudistuksia. 4

5 ENSIN S O T U :STA 4/4 1. IKÄIHMISET: Pienten eläkkeiden korottaminen 2. LAPSIPERHEET: Lapsiperheiden köyhyyden vähentäminen. Lapsilisien korottaminen (yksinhuoltajakorotus, neljännen ja viidennen lapsen lapsilisän korotus. 3. ERIARVOISUUDEN VÄHENTÄMINEN: Köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen on keskeinen tavoita, joka ohjaa kaikkea hallituksen päätöksentekoa. Useita eri konkreettisia kohtia ss , mm. Indeksikorotukset tehdään kansaneläkeindeksin ja kuluttajahintaindeksi mukaisina vuoden 2020 alusta. Pohdintaa: eräs politiiikan ydinkysymyksistä on: mitä minä saan, mitä minä joudun maksamaan? 5

6 SILTA S O T U :STA S O T E :EEN Taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus on merkittävimpiä taustasyitä sairastavuudelle, Sairaudet syntyvät ja kehittyvät ja niitä hoidetaan ja niistä parannutaan monimutkaisessa vaikutusten verkostossa, jossa matala koulutus, sosiaalisen tuen ja kannustuksen puute, suoranainen puute ja hätä, heikot työolot, asuinolot, epävarmuus, stressi, esteet sosiaaliselle nousulle jne lisäävät sairastavuutta. Pystyykö palvelujärjestelmä taklaamaan sosiaalisia eroja: kyllä ja ei, esimerkkejä. Toisaalta: veroja maksava keskiluokkakin on hoidettava, jota järjestelmä olisi vakaa ja legitiimi. 6

7 SOTEN LYHYT (LÄHI) HISTORIA PARAS-hanketta (2005-) en laske sote-uudistuksen historiaan Risikon malli: Viisi piiriä erikoispalveluja varten ja peruspalvelut sotealueille, esim minimiväestö Kataisen hallitus ( ). Ohjelma: viisi piiriä ja vahvat peruskunnat. Kesästä 2012 lähtien vertikaalinen integraatio. Sekava vuosi 2013: selvityshenkilöt, Orpon ryhmä, keskuskunnat Yhteinen näkemys opposition kanssa 2014: viisi piiriä ja täysi integraatio. Rahoitus ja hallinto oli ristiriidassa kuntien itsehallinnon kanssa (PeV) Sipilän hallituksen ( ). Ohjelma: vaiheistettu eteneminen. Marraskuu 2015: kuuluisa kompromissi : valinnanvapauden valmistelu käynnistyi suurella koneistolla, ensimmäiset linjaukset ja sen jälkeen 9-10 uudistettua/korjattua versiota , romahdus PeVin tärkeät lausunnot. 7

8 PERUSKYSYMYKSET PERUSKYSYMYKSIÄ OVAT: 1) Kuka/mikä rahoittaa sote-palvelut: sosiaalivakuutuksella (Kela), valtionverotuksella, sotealueen omalla verotuksella, kuntien verotuksella, asiakasmaksuilla. Nyt meillä on sekamalli. 2) Kuka vastaa järjestämisestä: valtiovalta (alueineen), kunnat yksittäin, kunnat yhdessä, sotealue/maakunta. Nyt meillä on jaettu järjestämisvastuu 3) Ovatko sote-palvelut yksi kokonaisuus vai osakokonaisuuksia ja mitä kaikkea muuta samaan kokonaisuuteen kuuluu 4) sekä suuri joukko muita asioita. 8

9 SOTE HALLITUSOHJELMASSA 1/2 Hallituksen muodostivat viisi puoluetta, joista neljällä (SDP, VAS, Vihreät, RKP) oli edellisen hallituksen sotelakien käsittelyn aikana yhteinen vaihtoehto MALLI B. Keskusta luonnollisesti kannatti hallituksen mallia, mutta oli kriittinen Kokoomuksen vaatimaan laajaan ulkoistukseen ( valinnanvapaus ). MALLI B oli sidoksissa Sipilän hallituksen lakiesitykseen, koska kokonaan muunlaista esitystä ei voisi saada läpi ilman erillistä valmistelua. Olennainen ero koski tätä ulkoistusta eli valinnanvapautta Säätytalolla erot (Keskusta vs. muut) koskivat lähinnä maakunnan laaja-alaisuutta. 9

10 SOTE HALLITUSOHJELMASSA 2/2 SOTE-PALVELUT ovat hallitusohjelmassa sivuilla ja SOTE-RAKENNEUUDISTUS sivuilla Otan esille vain (omasta mielestäni) tärkeimmät asiat. Sitä ennen eräs vertaus: miten rakentaa pöytä? SOTE-RAKENNEUUDISTUS linjaukset ovat varmasti kaikille tuttuja: (1) 18 itsehallinnollista aluetta, (2) kuntien nykyiset sote-palvelut + pelastustoimi, (3) vaalit, (4) viisi yt-aluetta (erva), (5) julkinen tuottaa, yksityinen täydentää, (6) valtion rahoitus. ERILLISET ASIAT: (1) Helsinki-Uusimaa (2019), (2), Komitea verotuksesta (2020), (3) Komitea laajaalaisuudesta (2020), (4) Kuntien tuotanto (2019) INTEGRAATIO ON KAIKKI KAIKESSA 10

11 MITÄ NYT SIIS TAPAHTUU? SOTE-RAKENNEUUDISTUS käynnistyy vauhdilla (on jo käynnistynyt). Suhde kuntavetoiseen malliin on piikkinä lihassa. Oma kommenttini siitä on seuraava. Nyt tehdään rakenneuudistus lakiperusteisesti (toisinkin olisi voitu menetellä). Sisältöuudistus on kuitenkin 90 %-sesti nykyisten toimijoiden käsissä. Se on saatava heti käyntiin, osin uudelleen, osin sitä en tehtykään Uudenmaan mallin valmistelussa kehoitan tutkimaan tarkasti PeVin lausunnot 2015, 2018 ja Ei kannata taas kerran lyödä päätä seinään 11

12 PTH:N VAHVISTAMINEN TÄSSÄ JA NYT Vielä viisiminuuttinen KAIKKEIN TÄRKEIMMÄSTÄ kasvoivat ESH:n menot 52 %, TTH:n menot 70 %, YKSITYISEN lääkäritoiminnat menot 50 % - ja TERVEYSKESKUSTEN lääkärivastaanoton menot pienenivät 2 %! Vuonna 2000 pääsi 80 % suomalaisista viikossa tklääkärille, ja vastaanottokäyntejä oli 10 miljoonaa. Nyt vastaavat luvut ovat 40 % ja 7 miljoonaa. Tämä on terveyspoliittinen mahalasku. Muutos on mahdollinen ja realistisesti tehtävissä, mutta uskokaa tai älkää sen vastustus ja jarrutus on hiljaista mutta kovaa. Miten tekisin sen itse? 12

13 VIIKOSSA OMALLE LÄÄKÄRILLE! Tavoite on itse asiassa aika vaatimaton. Sen pitäisi olla kolmessa päivässä omalle lääkärille (kuten se toteutui tässä kaupungissa 1990-luvun alkuvuosina!) Eriytetään tuotantotaloudellisesti vastaanotto (fyysinen/etä) muusta avohoidosta (vaikka se on osa tätä kokonaisuutta): asukasta kohti 6-7 lääkäriä, 6-7 sh/th ja 3-4 tka. Sisäinen yrittäjyys = tiimi, palkkaus, vapaus, joustavuus. Erikoislääkärikonsultaatiot välittömästi (samalla tavalla ne eriytetään nykyisestä ESH:sta.) Tämä + vanhustenhuollon de-laitostus rahoittavat koko mallin! Tämä on ulkoistamisen vaihtoehto! 13

14 MIKÄ MOTIVOI ASIANTUNTIJAA? Yli 40-vuotisen terveydenhuoltotyöni, josta yli 30 vuotta esimiestehtävissä, tärkein johtopäätös ( = kokemuksen ja teorian vahvistama ): Asiantuntijaa motivoi: (A) TYÖIDENTITEETTI, (B) TYÖN VAIHTELEVUUS, (C) TYÖN MERKITYKSELLISYYS, (D) PALAUTE, (E) ITSENÄISYYS. Yhtälön muodossa: (A + B + C)/3 x D x E = motivaatio Tässä eväitä perusterveydenhuollon keskeisen rikki menneen osan korjaamiseen! 14

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM Sote-uudistus Kari Haavisto, STM Tässä puheenvuorossa Sote-uudistus Hallitusohjelma 2015 Aikataulu Sote-uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto hallitusohjelmassa. Valtakunnassa kaikki hyvin. Kirsi Varhila , Pori

Sosiaali- ja terveydenhuolto hallitusohjelmassa. Valtakunnassa kaikki hyvin. Kirsi Varhila , Pori Sosiaali- ja terveydenhuolto hallitusohjelmassa Valtakunnassa kaikki hyvin Kirsi Varhila 23.8.2019, Pori HALLITUSOHJELMA 2019-2023 Vaikutukset STM:n hallinnonalalla: Iäkkäiden palvelut Vammaisten palvelut

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)

Lisätiedot

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Sosiaali- ja terveysministeriö Pekka Järvinen 2.4.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Lyhyt historia Uusi palvelurakenne

Lisätiedot

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Sosiaali- ja terveysministeriö Kari Haavisto 11.4.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Lyhyt historia Uusi palvelurakenne

Lisätiedot

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Itsehallintoalueet EPL seminaari 22.2.2016 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Soten vaiheet Kehittämisohjelmat Kansallinen terveyshanke

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE. Silja Paavola, SuPer ry

SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE. Silja Paavola, SuPer ry SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE Silja Paavola, SuPer ry Sote-uudistuksen tavoitteet Väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut koko

Lisätiedot

MIKÄ SOTESSA MÄTTÄÄ?

MIKÄ SOTESSA MÄTTÄÄ? MIKÄ SOTESSA MÄTTÄÄ? Jussi Huttunen SGF VUOSIKOKOUSSYMPOSIO 6.4.2017 1 NYKYJÄRJESTELMÄN VAHVUUDET, HEIKKOUDET JA HAASTEET Vahvuudet - koko väestön kattava järjestelmä - osaava ja sitoutunut henkilökunta

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUS Sosiaaliturvan uudistukset- 2020-luvun sosiaalipolitiikan kokonaiskuvaa hahmottelemassa Sosiaalipoliittinen yhdistys 3.2.

SOTE-UUDISTUS Sosiaaliturvan uudistukset- 2020-luvun sosiaalipolitiikan kokonaiskuvaa hahmottelemassa Sosiaalipoliittinen yhdistys 3.2. SOTE-UUDISTUS Sosiaaliturvan uudistukset- 2020-luvun sosiaalipolitiikan kokonaiskuvaa hahmottelemassa Sosiaalipoliittinen yhdistys 3.2.2015 Reijo Väärälä 1 Sote politiikkaprosessina Politiikan toimintatavan

Lisätiedot

Sote ja yleislääkärit

Sote ja yleislääkärit Sote ja yleislääkärit Yleislääkäripäivät 26.-27.11.2015 Hilton Kalastajatorppa Helsinki Heikki Pärnänen, Lääkäriliitto Päätoimi'aja Eila Kujansuu Professori Mauno Vanhala Johtava lääkäri Erkki Lehtomäki

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

Hallitusasetelmat. Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto. Kuva: Valtioneuvosto

Hallitusasetelmat. Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto. Kuva: Valtioneuvosto Hallitusasetelmat Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto Kuva: Valtioneuvosto Hallitusneuvotteluiden helpot asiat Suurista otsikkotavoitteista on helppo saavuttaa yksimielisyys, esim. Tavoitteena on

Lisätiedot

MITÄ TEHTIIN? KANSALAISTEN VETOOMUKSEN PERUSTURVAN KOROTTAMISESTA 120 EUROLLA ALLEKIRJOITTI 2514 HENKILÖÄ

MITÄ TEHTIIN? KANSALAISTEN VETOOMUKSEN PERUSTURVAN KOROTTAMISESTA 120 EUROLLA ALLEKIRJOITTI 2514 HENKILÖÄ Suomalaisten perusturvaa on jo pitkään heikennetty kun eri muotoiseen perustoimeentuloturvaan ei ole tehty sen arvon turvaavia ja yleistä talouden kehitystä vastaavia tarkistuksia Tämän epäkohdan korjaamiseen

Lisätiedot

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ja tuottamiseen kehittyvässä kuntarakenteessa

ja tuottamiseen kehittyvässä kuntarakenteessa Näkökulmia sotepalvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen kehittyvässä kuntarakenteessa Kuntoutuspäivät Kulttuuritehdas Korjaamo Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 7.6.2019 2 Kuntaliiton linjaukset

Lisätiedot

MILLAINEN SOSIAALITURVA JA SEN RAHOITUS? Sinikka Näätsaari 6.6.2015

MILLAINEN SOSIAALITURVA JA SEN RAHOITUS? Sinikka Näätsaari 6.6.2015 MILLAINEN SOSIAALITURVA JA SEN RAHOITUS? Sinikka Näätsaari 6.6.2015 1 TIIVISTYS: TYÖHÖN PERUSTUVA MALLI Työ mahdollistaa hyvän sosiaaliturvan ja julkiset palvelut = hyvinvointiyhteiskunnan Pohjoismainen

Lisätiedot

Terveyttä Lapista Kari Haavisto

Terveyttä Lapista Kari Haavisto Terveyttä Lapista 2013 Kari Haavisto Terveyttä Lapista Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus Alkoholilain uudistaminen Raittiustyölain uudistaminen Terveyttä Lapista Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio

Lisätiedot

POSKE-PÄIVÄT Ylijohtaja j Kirsi Paasikoski

POSKE-PÄIVÄT Ylijohtaja j Kirsi Paasikoski SOTE-uudistus POSKE-PÄIVÄT 13.6.2013 Ylijohtaja j Kirsi Paasikoski Esityksen sisältö Hallitusohjelman painoalueet Toimintaympäristön muutos Tavoitetila Palvelurakenneuudistuksen linjaukset Palvelurakenneuudistuksen

Lisätiedot

Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen

Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen uudessa terveydenhuollon mallissa Liisa-Maria Voipio-Pulkki/ Terveyspalveluryhmä Sosiaali- ja terveysministeriö Mikä on uusi terveydenhuollon malli? Työ on vielä

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo

Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen Kuntatalo 5.5. 2015 Mihin sote kaatui? Sote uudistuksen perustuslailliset kysymykset Kansanvaltaisuus (asukkaiden itsehallinto)» Sote alueet olisivat

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuoltolain. l - väliraportti Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja

Sosiaali- ja terveydenhuoltolain. l - väliraportti Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuoltolain järjestämislain j i valmisteluryhmä l - väliraportti 27.6.2013 Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Uudistamisen

Lisätiedot

Sote-uudistuksen nykytilanne

Sote-uudistuksen nykytilanne Sote-uudistuksen nykytilanne Helsinki Liisa-Maria Voipio-Pulkki Johtaja, STM terveyspalveluryhmä Ei muita sidonnaisuuksia Perustuslakivaliokunnan lausunnot Perustuslakivaliokunta katsoo, että sosiaalija

Lisätiedot

Kanta-Hämeen maakunnallinen terveydenhuoltoselvitys

Kanta-Hämeen maakunnallinen terveydenhuoltoselvitys Kanta-Hämeen maakunnallinen terveydenhuoltoselvitys järjestämisvaihtoehdotukset Kanta-Hämeen maakunnan kuntapäivä 2.4.2013 1 http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/03_muut_asiakirjat/20120628kuntau/kriteerikartta

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA HOITOA POTILAAN PARHAAKSI

VAIKUTTAVAA HOITOA POTILAAN PARHAAKSI VAIKUTTAVAA HOITOA POTILAAN PARHAAKSI P Ä Ä M Ä Ä R Ä T Potilaslähtöinen ja oikea-aikainen hoito Tiivistyvä kumppanuus perusterveydenhuollon kanssa Korkeatasoinen tutkimus ja opetus Vaikuttava ja kilpailukykyinen

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan sote. Lohja 6.10.2015 Rolf Paqvalin Selvityshenkilö

Keski-Uudenmaan sote. Lohja 6.10.2015 Rolf Paqvalin Selvityshenkilö Keski-Uudenmaan sote. Lohja 6.10.2015 Rolf Paqvalin Selvityshenkilö Selvityksen tarkoitus 1. Helmikuussa näytti mahdolliselta, että pääministeri Stubbin hallituksen esityksenä kaikkien puolueiden hyväksymä

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa

Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa } Erikoissairaanhoito ja kehitysvammaisten erityishuolto Satakunnan sairaanhoitopiirin ky:stä } Kunnat Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymän jäsenkuntia Väestöpohja

Lisätiedot

Sote-uudistus ja vammaispalvelut. Anu Muuri, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, VTT

Sote-uudistus ja vammaispalvelut. Anu Muuri, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, VTT Sote-uudistus ja vammaispalvelut Anu Muuri, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, VTT 26.4.2016 Anu Muuri 1 26.4.2016 Esityksen nimi / Tekijä 2 Kestävyysvajetta vähennetään Sote-uudistuksen säästötavoite

Lisätiedot

Lataa Mitä kuuluu perusterveydenhuolto? Lataa

Lataa Mitä kuuluu perusterveydenhuolto? Lataa Lataa Mitä kuuluu perusterveydenhuolto? Lataa ISBN: 9789523027312 Sivumäärä: 137 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 10.69 Mb Valinnanvapaus ja hoidon integraatio ovat keskeisiä kysymyksiä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

#Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta

#Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivät 2018 Yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon sekä yksityisen ja julkisen terveydenhuollon välillä #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyden-huollon uudistaminen

Sosiaali- ja terveyden-huollon uudistaminen Sosiaali- ja terveyden-huollon uudistaminen Toimivat peruspalvelut ja sote-rakenneuudistus Syyskuu 2019 Pääministeri Rinteen hallitusohjelma Kestävän talouden Suomi Hiilineutraali ja luonnon monimuotoisuuden

Lisätiedot

päättäminen Emmi Hyvönen

päättäminen Emmi Hyvönen Maakunta- ja soteuudistuksen valmistelun päättäminen Emmi Hyvönen 22.3.2019 Meneekö työ hukkaan? Vasta seuraavien lakiesitysten jälkeen tiedämme, paljonko tehtiin turhaa työtä KS2021-projektissa arvioitiin

Lisätiedot

Suomen lääketieteen filosofian seuran 20-vuotisjuhlaseminaari

Suomen lääketieteen filosofian seuran 20-vuotisjuhlaseminaari Suomen lääketieteen filosofian seuran 20-vuotisjuhlaseminaari Tieteiden talo, Helsinki 8.11.2014 Potilaan omavastuu KTM Vesa Ekroos VE 1 Esityksen sisältöä Järjestämisestä, tuotannosta ja rahoituksesta

Lisätiedot

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa?

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MAAKUNNAT YHTEISKUNTA ENNEN JA NYT Ennen ELÄMÄ SAMASSA PAIKASSA turvallisuus, varmuus identiteetti ja mahdollisuudet määrätty auktoriteettien

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot 6.5.2015 Päivi Sillanaukee STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM Sote-järjestämislaki ja integraatio Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki 11.9.2014 Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Turvataan

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tarve

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tarve Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tarve Terveys- ja hyvinvointierot suuria ja kasvussa. Rahoituspohja ja henkilöstöresurssit heikkenevät väestörakenteen muutoksen seurauksena. Palvelujärjestelmä

Lisätiedot

Mannerlaatat liikkeessä kuntoutuksen uudistuminen

Mannerlaatat liikkeessä kuntoutuksen uudistuminen Mannerlaatat liikkeessä kuntoutuksen uudistuminen Valt.tri., toimitusjohtaja Soile Kuitunen (huom. ei edusta Kuntoutussäätiön virallista kantaa, näkemykset ja tulkinnat omiani) Kuntoutusjärjestelmä ja

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin esitys sote- ja maakuntauudistusten jatkovalmisteluun SuPer 9/2017

Lisätiedot

SOTE- uudistuksella kohti tervettä ja hyvinvoivaa Suomea

SOTE- uudistuksella kohti tervettä ja hyvinvoivaa Suomea SOTE- uudistuksella kohti tervettä ja hyvinvoivaa Suomea Turvallinen Suomi - seminaari Scandic Park Hotel Mannerheimintie 46 Helsinki 18.3.2015 Timo Keistinen lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Sote-yhteistyö Varsinais-Suomessa

Sote-yhteistyö Varsinais-Suomessa Sote-yhteistyö Varsinais-Suomessa Muutosjohtaja Antti Parpo/ Sote-uudistuksen pitkittyvä historia 2006-2011 2011-2013 2013 2014 2015-2019 2019- Aikataulu kireä. Riski toimeenpanon siirtymisestä yli hallituskauden

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUIDEN YHTEENSOVITTAMINEN MUUTTUVASSA MAAILMASSA IX Terveydenhuollon laatupäivä 17.4.2012, Helsinki

TERVEYSPALVELUIDEN YHTEENSOVITTAMINEN MUUTTUVASSA MAAILMASSA IX Terveydenhuollon laatupäivä 17.4.2012, Helsinki POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI TERVEYSPALVELUIDEN YHTEENSOVITTAMINEN MUUTTUVASSA MAAILMASSA IX Terveydenhuollon laatupäivä 17.4.2012, Helsinki Aino-Liisa Oukka Dos., johtajaylilääkäri Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Pääministerin ilmoitus sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen etenemisestä

Pääministerin ilmoitus sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen etenemisestä Pääministeri Jyrki Katainen Pääministerin ilmoitus Eduskunnassa 16.5.2013 Pääministerin ilmoitus sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen etenemisestä Vaikka Suomi on monilla mittareilla terveydenhuollon

Lisätiedot

SOTE uudistuksesta. Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, UEF Markku Pekurinen, johtaja, tutkimusprofessori

SOTE uudistuksesta. Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, UEF Markku Pekurinen, johtaja, tutkimusprofessori SOTE uudistuksesta Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, UEF 15.11.2015 Markku Pekurinen, johtaja, tutkimusprofessori Sisältö Mistä sote-uudistuksessa on kysymys? Järjestämis- ja tuottamisvastuu Rahoitus

Lisätiedot

HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ?

HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ? HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ? - Haasteista - Muutoksen tarpeesta 1 MISTÄ ASIANTUNTIJAT YHTÄ MIELTÄ?

Lisätiedot

Digitalisaatiosta ratkaisu kohtaamisen kysymyksiin? Liisa Heinämäki, projektipäällikkö Valtioneuvoston kanslia

Digitalisaatiosta ratkaisu kohtaamisen kysymyksiin? Liisa Heinämäki, projektipäällikkö Valtioneuvoston kanslia Digitalisaatiosta ratkaisu kohtaamisen kysymyksiin? Liisa Heinämäki, projektipäällikkö Valtioneuvoston kanslia Taustaa Sosiaaliturvan uudistamista valmisteleva parlamentaarinen Toimihanke toteutettiin

Lisätiedot

Sote Päijät-Hämeessä. Jouko Isolauri Muutosjohtaja PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

Sote Päijät-Hämeessä. Jouko Isolauri Muutosjohtaja PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Sote Päijät-Hämeessä Jouko Isolauri Muutosjohtaja Taustaa Vuosina 2005-2008 yritys koko maakunnan terveydenhuollon siirtämisestä maakunnan kuntayhtymään Sosiaalitoimi mukaan myöhemmin STM:n kansallisen

Lisätiedot

Ministeriön terveiset: Soteuudistuksen

Ministeriön terveiset: Soteuudistuksen Ministeriön terveiset: Soteuudistuksen tilannekatsaus Terveyttä Lapista -päivät 2.9.2015 Ylitarkastaja Kati Hokkanen Etunimi Sukunimi Perustuslakivaliokunnan lausunnot Perustuslakivaliokunta katsoo, että

Lisätiedot

Ajankohtaista Lahden kaupungista

Ajankohtaista Lahden kaupungista Ajankohtaista Lahden kaupungista Vanhusneuvostojen seminaari 23.5.2016 Mikko Komulainen Taustaa Hyvinvointikuntayhtymän tarkoituksena on koota maakunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen yhdeksi

Lisätiedot

5/6/2016. Sote-uudistus. Sote-uudistuksen tavoitteet. Saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen ja kehittäminen soteuudistuksessa

5/6/2016. Sote-uudistus. Sote-uudistuksen tavoitteet. Saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen ja kehittäminen soteuudistuksessa Saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen ja kehittäminen soteuudistuksessa Saamelaisten sote-palvelujen tulevaisuusseminaari 20.1.2016 Pekka Järvinen, STM 6.5.2016 1 Sote-uudistuksen

Lisätiedot

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Valmisteluseminaari 6.11.2015 Jari Koskinen Uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset,

Lisätiedot

Sote-maku-info. #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta

Sote-maku-info. #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta Sote-maku-info #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi 60 80 % julkisista

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti Kunnanhallitus 252 01.10.2013 Kunnanhallitus 64 17.03.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti KH 01.10.2013 252 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Lisätiedot

Sote-tulevaisuuspäivä. Seminaarin avaus. Kuntatalo. Varatoimitusjohtaja Hanna

Sote-tulevaisuuspäivä. Seminaarin avaus. Kuntatalo. Varatoimitusjohtaja Hanna Sote-tulevaisuuspäivä Seminaarin avaus Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 10.5.2019 Sote-maku tilanne 1/2019 Kuntia yht. 15 % väestöstä 17 % väestöstä 21 % väestöstä 47 % väestöstä

Lisätiedot

Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa

Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa Johanna Tuukkanen ylilääkäri, toimialueen johtaja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, päivystys Kaikki tiet johtavat päivystykseen.. Päivystys

Lisätiedot

SOTE-LINJAUKSET Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät

SOTE-LINJAUKSET Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät SOTE-LINJAUKSET 23.3.2014 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät 27.3.2014 Perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen järjestäminen 2013 Kunnat yhteensä, Manner-Suomi

Lisätiedot

Vanhus ja Sote miltä näyttää uuden kynnyksellä Professori (emeritus) Olli-Pekka Ryynänen

Vanhus ja Sote miltä näyttää uuden kynnyksellä Professori (emeritus) Olli-Pekka Ryynänen Vanhus ja Sote miltä näyttää uuden kynnyksellä Professori (emeritus) Olli-Pekka Ryynänen Olli-Pekka Ryynänen sidonnaisuudet Itä-Suomen yliopisto: yleislääketieteen professori emeritus. KYS, hallinnollinen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 238 10.10.2016 Kunnanhallitus 269 07.11.2016 Kunnanvaltuusto 46 14.11.2016 Rautavaaran kunnan Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle maakuntauudistukseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena TERVIS hyvinvointifoorumi 02.09.2015 Kuopio Neuvottelevavirkamies Heli Hätönen Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus?

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus? Sote ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus? 1 31.1.2017 Sote uudistuksen pilarit I /II 1. Vahva järjestäjä maakunta 18 maakuntaa kuntaorganisaatioiden sijasta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ Kirsi Varhila Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Keskeiset tavoitteet Uudistus osana

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON MONIMUOTOISTUMINEN JA TALOUS. Tampereen yliopisto VTT Jaakko Kiander Ilmarinen

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON MONIMUOTOISTUMINEN JA TALOUS. Tampereen yliopisto VTT Jaakko Kiander Ilmarinen SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON MONIMUOTOISTUMINEN JA TALOUS Tampereen yliopisto 26.4.2016 VTT Jaakko Kiander Ilmarinen 1 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON MONIMUOTOISTUMINEN JA TALOUS Muuttuva ikärakenne ja

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

LASTEN SAIRAUKSIEN ERIKOISSAIRAANHOITO KUNTIEN YHTEISENÄ TOIMINTANA Jari Petäjä, toimialajohtaja, HYKS 22.10.2014

LASTEN SAIRAUKSIEN ERIKOISSAIRAANHOITO KUNTIEN YHTEISENÄ TOIMINTANA Jari Petäjä, toimialajohtaja, HYKS 22.10.2014 LASTEN SAIRAUKSIEN ERIKOISSAIRAANHOITO KUNTIEN YHTEISENÄ TOIMINTANA Jari Petäjä, toimialajohtaja, HYKS 22.10.2014 1 ERIARVOISTUMISKEHITYS ON NOPEAA 10/22/2014 3 ELINIÄN ODOTUS 35-VUOTIAANA SUKUPUOLEN

Lisätiedot

Tavoitteena integraatio yhteiset asiakkuudet ja palveluiden yhteensovittaminen muutoksen ytimessä

Tavoitteena integraatio yhteiset asiakkuudet ja palveluiden yhteensovittaminen muutoksen ytimessä Tavoitteena integraatio yhteiset asiakkuudet ja palveluiden yhteensovittaminen muutoksen ytimessä FinDRG-verkostohankkeen kick-off-tilaisuus 7.9.2016 Johtaja, sosiaali ja terveys Sote- ja maakuntauudistus

Lisätiedot

Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun

Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun askelmerkit Kanta-Hämeen vetovoima- ja kuntapäivä Jukka Lindberg Projektipäällikkö Hämeen liitto Hämeen parasta kehittämistä! 2015 Kanta-Hämeen sote-valmistelun

Lisätiedot

SO-MA-UUDISTUS JA ERIKOISSAIRAANHOITO 1

SO-MA-UUDISTUS JA ERIKOISSAIRAANHOITO 1 SO-MA-UUDISTUS JA ERIKOISSAIRAANHOITO 1 Kolmen pilarin eli ESH:n (35 %), PTH:n (25 %) ja SOS:n (40 %) näkökulmasta varmasti Erikoissairaanhoidolle so-ma-uudistus on vähiten dramaattinen, 1) koska uudet

Lisätiedot

Järjestämislaki, Sillanaukee

Järjestämislaki, Sillanaukee Järjestämislaki, Sillanaukee 14.8.2014 Lähtökohtia Minkä muodon käytännössä saavat linjaukset: mahdollisimman laaja integraatio (erityisesti tuotannossa) tuottajalla riittävät henkilöstö ym. Infra resurssit

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Aki Linden, HUS:n toimitusjohtaja, Tehyn seminaari SOTE-UUDISTUKSEN TILANNEKATSAUS JA VÄHÄN MUUTAKIN

Aki Linden, HUS:n toimitusjohtaja, Tehyn seminaari SOTE-UUDISTUKSEN TILANNEKATSAUS JA VÄHÄN MUUTAKIN Aki Linden, HUS:n toimitusjohtaja, 30.8.2019 Tehyn seminaari SOTE-UUDISTUKSEN TILANNEKATSAUS JA VÄHÄN MUUTAKIN MISTÄ SOTESSA ON KYSYMYS? SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO- JA MAAKUNTAUUDISTUS on kokonaisuus,

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Lääkäripalveluyritykset ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ismo Partanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Esityksen pääkohdat. Sote-uudistus missä nyt mennään?

Esityksen pääkohdat. Sote-uudistus missä nyt mennään? Sote-uudistus missä nyt mennään? Sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuojapäivät 11.11.2015 Pekka Järvinen, STM 11.11.2015 1 Esityksen pääkohdat Hallitusohjelman kirjaukset Rahoitusratkaisu Alueratkaisu

Lisätiedot

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu 21.11.2013 Pekka Järvinen sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

LAPIN SOTE-SAVOTTA SOTE-PALVELUTUOTANNON INNOVAATIOT JA UUDISTAMINEN VERKOSTOMALLINEN SOTE-OSAAMISKESKUS

LAPIN SOTE-SAVOTTA SOTE-PALVELUTUOTANNON INNOVAATIOT JA UUDISTAMINEN VERKOSTOMALLINEN SOTE-OSAAMISKESKUS LAPIN SOTE-SAVOTTA SOTE-PALVELUTUOTANNON INNOVAATIOT JA UUDISTAMINEN VERKOSTOMALLINEN SOTE-OSAAMISKESKUS SAAMELAISTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TULEVAISUUSSEMINAARI INARISSA 20.1.2016 SÁPMELAČČAID

Lisätiedot

Yhteenveto EVA:n järjestämästä keskustelutilaisuudesta 12.1.2016

Yhteenveto EVA:n järjestämästä keskustelutilaisuudesta 12.1.2016 Marjo Lindgren 13.1.2016 1(5) Yhteenveto EVA:n järjestämästä keskustelutilaisuudesta 12.1.2016 Aiheena valinnanvapaus, sote - integraatio ja rahoitus Keskustelijoina professori Mats Brommels (MB), alivaltiosihteeri

Lisätiedot

Tilannekatsaus Harri Jokiranta

Tilannekatsaus Harri Jokiranta Tilannekatsaus 9.8.2017 Harri Jokiranta Alueelliset erot talouskehityksessä väestökartat Muuttoliike kartta Yle.fi 6.8.2017 Perustuslakivaliokunnan mukaan valinnanvapautta koskevan lakiesityksen

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 VaV kunta- ja terveysjaosto (KutJ) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee 13,8 mrd.

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 122 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen parlamentaarinen

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa

Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa Selvityshenkilö Anu Muuri 8.2.2019 1 Selvityksen lähtökohtana

Lisätiedot

Valtionosuudet

Valtionosuudet Valtionosuudet 13.6.2019 Sanna Lehtonen @lehtonenkl Harkinnanvarainen valtionosuuden korotus vaikeassa taloudellisessa tilanteessa oleville kunnille haussa nyt! 10 milj. Harkinnanvaraista valtionosuuden

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Esitys hallitukselle Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Kuntaliiton hallitus 20.4.2011 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina 2013-2016

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.2015

Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.2015 Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.2015 Keskeistä vuodesta 2016 Suomen kansantalous supistui v. 2014 0,4%. Kuluvan vuoden

Lisätiedot

SOTE tulee Kommentteja kuntanäkökulmasta. Erkki Lehtomäki, tuotantojohtaja/johtava lääkäri

SOTE tulee Kommentteja kuntanäkökulmasta. Erkki Lehtomäki, tuotantojohtaja/johtava lääkäri SOTE tulee Kommentteja kuntanäkökulmasta Erkki Lehtomäki, tuotantojohtaja/johtava lääkäri SOTE - kiemurat Erikoissairaanhoidon menoja voimakas kasvu ja kuntayhtymien heikko ohjattavuus Perusterveydenhuollossa

Lisätiedot

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus,

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus, Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus, HB #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi Tarve muutokselle - Ikääntyminen Mahdollisuus muutokseen

Lisätiedot

Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti

Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Sote-uudistus valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Kirsi Varhila, valmisteluryhmän puheenjohtaja sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen

Lisätiedot

Minkälaiset palvelut kuntalaiset haluavat ja millä hinnalla? Pauli Forma

Minkälaiset palvelut kuntalaiset haluavat ja millä hinnalla? Pauli Forma Minkälaiset palvelut kuntalaiset haluavat ja millä hinnalla? Pauli Forma Ikärakenne Lähtökohtia Palvelujen tarve lisääntyy ja painopiste muuttuu Palveluja tuottavat työntekijät siirtyvät eläkkeelle Työvoimakilpailu

Lisätiedot

Jonottamatta hoitoon. THL:n aloite perusterveydenhuollon vahvistamiseksi 4.10.2013 1

Jonottamatta hoitoon. THL:n aloite perusterveydenhuollon vahvistamiseksi 4.10.2013 1 Jonottamatta hoitoon THL:n aloite perusterveydenhuollon vahvistamiseksi 4.10.2013 1 Terveydenhuolto on kehittynyt epätasaisesti Suomalainen terveyspalvelujärjestelmä on kehittynyt vuosien saatossa niin,

Lisätiedot

TOIMINNAN HALLITTU ORGANISOIMINEN UUDESSA HALLINTORAKENTEESSA

TOIMINNAN HALLITTU ORGANISOIMINEN UUDESSA HALLINTORAKENTEESSA TOIMINNAN HALLITTU ORGANISOIMINEN UUDESSA HALLINTORAKENTEESSA Yksityinen - julkinen: prosessiyhteistyö Terveydenhuollon Atk-päivät 24. - 25.5.2016 Lahden Messukeskus Jarmo Karpakka, lääketieteellinen johtaja,

Lisätiedot

VEROILLA JA VAROILLA

VEROILLA JA VAROILLA VEROILLA JA VAROILLA LÄHITAPIOLAN SELVITYS TERVEYS- JA HYVINVOINTIPALVELUJEN TULEVAISUUDESTA SUOMESSA Melina Mäntylä & Juha Vekkilä 27.5.2015 TUTKIMUSKOKONAISUUDESTA YLEISESTI Tutkimuksella haluttiin tuoda

Lisätiedot

VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN HANKEJOHTAJA KESKI-UUDENMAAN SOTE

VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN HANKEJOHTAJA KESKI-UUDENMAAN SOTE VALINNANVAPAUSKOKEILU 31.1 2017 PIRJO LAITINEN-PARKKONEN HANKEJOHTAJA KESKI-UUDENMAAN SOTE KESKI-UUDENMAAN SOTE Hankkeessa suunnitellaan Keski-Uudenmaan alueellinen sote-malli Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven,

Lisätiedot

Monikanavarahoitus ja valinnanvapaus

Monikanavarahoitus ja valinnanvapaus Monikanavarahoitus ja valinnanvapaus 17.9.2015 Oikeus sosiaali- ja terveyspalveluihin IV, Turku Timo Hujanen, Hennamari Mikkola, Kelan tutkimusosasto Valinnanvapaus ja monikanavarahoitus (MKR)? Palvelujärjestelmä

Lisätiedot

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen 16.8.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perus- ja erikoistason palvelut

Lisätiedot

Pohojalaasten Lupi Yrittäjyys kantaa Suomea. 10.2.2015 Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala

Pohojalaasten Lupi Yrittäjyys kantaa Suomea. 10.2.2015 Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala Pohojalaasten Lupi Yrittäjyys kantaa Suomea 10.2.2015 Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala 1 Järjestön keskeiset luvut ja tekijät Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 58 Jäsenyrityksiä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö

sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö Moniammatillisuus sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö Rakenteiden uudistaminen: Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Lisätiedot