1.Työtehtävät, organisaatio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1.Työtehtävät, organisaatio"

Transkriptio

1 1.Työtehtävät, organisaatio Työskentelin Escola Raphaelo Pordalo Pinheiron koulukeskuksessa välisen ajan. ESRBP on ollut pitkään Viitaniemen koulun yhteistyökumppani.olin tavannut portugalilaisia kollegoja 2010 Suomessa ja keväällä 2011 Portugalissa CIP (Circle of International Partnership) koulujen kokoontumisissa. ESRBP:n koulu oli mielekäs valinta vaihtokohteeksi hyvien kontaktien takia. Koulu sijaitsee Caldas da Rainhan kaupungissa 80 kilometrin päässä Lissabonista pohjoiseen Oesten niemellä. ESRBP on juuri peruskorjattu ja luokkatilat olivat samantasoisia kuin Suomessakin. ESRBP:ssä toimii peruskoulun luokat ja ammatillinen oppilaitos ( mm.audiovisuaalinen, turismin, elektroniikan linja) ja iltaisin koulu tarjoaa aikuisopintoja.useat koulun 1000 oppilaasta tulevat ympäröivältä alueelta. Caldas da Rainhan alueella on useita taidepainotteisia kouluja ja alue on kuulu keramiikastaan.portugalissa on lyhyet yhteydet joka paikkaan. Linja-autot kulkevat säännöllisesti ajallaan ja ovat hyväkuntoisia. Bussilla pääsee useaan paikkaan nopeammin kuin Junalla. Aivan Caldasin vieressä on Obidoksen keskiaikainen kaupunki, joka on Unescon suojelukohde. Linnan muurien suojassa on kaupunki kapeine katuineen, ravintoloineen ja pikkuhotelleineen. Oesten katedraalit ovat näkemisen arvoisia ja alue on aarreaitta historiasta ja arkkitehtuurista kiinnostuneille. 2.Tavoitteet, työolosuhteet ja työkulttuuri Oppimisprosessisuunnitelman ensimmäisenä tavoitteena oli tutustua Portuglin kuvataideopetukseen ja reflektoida tuloksia omaan työhön. Työskentelin peruskoulun kuvataidepuolella sekä

2 ammatillisella puolella. Lukujärjestykseni vaihteli tuntiin viikossa. Opetustyöni erosi työstäni Suomessa siten ettei minulla ollut päävastuuta opetuksesta. Luokassa oli aina kaksi opettajaa. Oma roolini tunneilla muodostui tutorini näkemysten mukaiseksi. Tutorini alusti tunnit ja minä lisäsin asioita tarpeen tullen. Oppilaat olivat hyviä keskustelemaan ja kuuntelemaan. Olin kerännyt Suomessa kuvamateriaalia tunneiltani ja se olikin mielekäs tapa vaihtaa näkemyksiä oppilaiden ja opettajien kesken. Sijaisuustunteja ei ollut, sillä kukaan seitsemästä opettajasta ei ollut poissa tuntiakaan töistä. Työrauha oli hyvä ja opettajia, kuten vanhempia ihmisiä kunnioitettiin ja teititeltiin. Aikataulut eivät olleet tiukkoja, mutta tapaamisiin tultiin aina ajoissa. Koulupäivät olivat pitkiä , koska ruokatunnin pituus oli 2-3 tuntia. Oppilaat olivat kiinnostuneita Suomesta vaikka eivät tienneet siitä paljoakaan. Suomea arvostetaan koulutuksen, tasa-arvon, yhteiskuntarakenteen, luonnonsuojelun ja arkkitehtuurin ansiosta. Koulussa puhuttiin samankaltaisista ongelmista kuin Suomessakin. Oltiin huolissaan oppilaiden käytöshäiriöistä, vaikka ero Suomen ongelmiin oli mielestäni suuri. Portugalissa oppilat kunnioittivat opettajiaan ja yhteisiä tavaroita, oppilaat siivosivat jälkensä, kuuntelivat keskeyttämättä opetusta. ESRBP:ssä on seitsemän kuvataideopettajaa ja oli hienoa seurata erilaisten persoonien opetusta. Kuvataideopetus yläasteella oli hyvin perinteistä. Tunneilla piirrettiin paljon ja käytiin läpi kuvan peruselementtejä ja sommittelua. Ammatillisella puolella opetus oli vaihtelevampaa ja vaativaa. Oppilaat tekivät isoja projekteja esim. maalausprojekti näyttelyä varten, tutustuttiin erilaisiin museoihin ja festivaaleihin ja tehtiin yhteistyötä paikallisten firmojen, koulujen ja yliopiston kanssa. Ensimmäinen tavoite toteutui hyvin. Pääsin seuraamaan seitsemän erilaisen kuvataideopettajan työtä, tutustumaan heidän opetusmetodeihinsa ja työhön. Tutorini oli kuvataiteen johtava opettaja. Opettajat tekivät tiivistä yhteistyötä ja puhalsivat yhteen hiileen.lukujärjestyksessä oli merkitty aika yhteiselle neuvottelulle, mutta asioita suunniteltiin usein tunnillakin.toisesta luokasta saattoi piipahtaa opettaja vaihtamaan ajatuksia hetkeksi. Tunneilla ei tuntunut olevan minkäänlaista kiirettä, mikä on hyvin erilaista verrattuna Suomen koulumaailmaan. Tunnit merkittiin kirjaan huolellisesti ja allekirjoitettiin, joka tunnin jälkeen. Wilman kaltaista järjestelmää ei ollut käytössä. Opettajakollegat joutuivat arvioimaan toistensa työtä, mikä ei ole mielestäni mielekästä. Mietin myös ison koulukeskuksen toimivuutta. Kuvataiteen tunneilla ilmapiiri oli kuitenkin yhteisöllinen. Ehkä lämminhenkisyys johtui opettajista, jotka olivat työskennelleet toistensa kanssa yli kaksikymmentä vuotta. Tai siitä, että kuvataidetunnit olivat omassa talossa ja siitä muodostui oma pieni yhteisö. Toinen tavoitteeni oli tutkia koulun yhteistykumppaneita. Ammatillisella puolella yhteistyöesimerkkejä olikin paljon. Tehtiin yhteistyötä taiteilijoiden, firmojen ja toisien koulujen kanssa. Vierailuja tehtiin lähelle ja kauas. Käytiin taidemuseoissa, festivaaleilla ja historiallisissa

3 kohteissa. San paljon hyödyllisiä tietoja kuinka omaa työta voisi kehittää. Portugalilaisten nuorten kielitaito ei ole yhtä hyvä kuin suomalaisten nuorten. Portugalia puhutaan muuallakin, joten oppimismotivaatio ei ole yhtä hyvä kuin Suomessa. 3. Ammatilliset matkat ja tutustumiskohteet : -Sarjakuvafestivaali- 22 Festival Internacional de Banda Desenhada, Amadora, Lisboa 2011, Yhteyshenkilö:Cris Raga ttk Lisboa amadorabd@cm-amadora.p -Taidekeskus :Centro de artes,caldas da Rainha , centro.artes@cm-caldas-rainha.pt -Yhteistyönäyttely ja taiteiljapaneeli, EscolaR aphaelo Bordalo Pinheiro, Caldas da Rainha, Exposicao de Artistas Plásticos e Mostra de Trabalhos dos alunos de Artes Visuais 12 Ano AV1 Oficina de artes, 18.11,

4 Batalha,katedraali. Vierailu kuvataideopettajat, Obidos, linna,useita vierailuja eri tahojen kanssa, opettajat, turismioppilaat, lapset. Obidos, Bichinho do conto, lasten kirjasto, Estrada dos Casais Branco Jardim de Buddha, Sculptor Jardim, Alcobaca, katedraali, Jokavuotiset makeis ja herkkumessut Keramiikanlaitos, Caldas da Rainha, Centro de Formacao Professional para a Industria Ceramica, Kontaktihenkilö Dr Jose Luis lmeida de Silva ceram.cencal@mail.telepac.pt Opintoretki :Calouste Gulbenkian Foundation, Lisboa 11.11, kuvataideopettajat ja oppilaat, Senior University, Caldas da Rainha, Yhteyshenkilö Sandra Rocha Prepatory Comenius meeting , EscolaR aphaelo Bordalo Pinheiro, Caldas da Rainha

5 4. Kulttuuri ja asuminen Portugal on perinteitään kunnioittava ja erittäin vieraanvarainen maa. Kävimme perheemme kanssa syntymäpäivillä, retkillä, tapahtumissa opettajakollegoiden kanssa. Kalenterissa oli useita pyhimysten merkkipäiviä ja kaduilla ja luostareissa järjestettiin tapahtumia, joissa myytiin perinteisiä herkkuja ynnä muuta mukavaa. Tunnelma oli aina välitön ja ystävällinen. Parasta Portugalissa olikin ihmiset. Mitä pohjoisemmaksi Portugalia mennään sitä konservatiivisemmaksi ja uskonnollisemmaksi se muuttuu. Oeste on yksi merkittävimmistä viini ja maanviljelyalueista Portugalissa. Oesten rannikon muodot ovat huikeat. Korkeuserot ovat suuret aallot ovat valtavia ja tuuli välillä napakka. Portugalin historia on läsnä myös sen kulttuurissa. Arkkitehtuurissa ja taiteessa on nähtävissä maurilaisia ja itämaisia vaikutteita. Lukuisat katedraalit, luostarit ja kirkot olivat upeita ja niissä vierailimmekin paljon. Useiden vanhojen linnojen muureilla oli mahdollisuus kävellä ja nämä paikat olivat jännittäviä. Arkkitehtuuri oli todella lumoavaa. Obidoksen linna oli vain viidentoista minuutin ajomatkan päässä kodistamme, eikä katedraaleihinkaan ollut pitkä matka, ja niitä Portugalissa riittää. Portugalilainen ystäväperheemme hankki perheelleni ihanan asunnon kymmenen kilometrin päästä työpaikastani Atlantin rannalta Foz do Arelhosta. Asunto oli edullinen, hinnasta oltiin keskusteltu useampaan otteeseen. Ilman tätä mukavaa pariskuntaa ei varmasti olisi löytynyt näin hienoa ja sopivanhintaista asuntoa kolmen lapsen perheelle. Rannalla ei voinut aina uida, koska aallokko oli vaarallinen, mutta Obidoksen laguuni joka erottui hiekkavallilla Atlantista tarjosi turvallisemman uimapaikan lapsille. Rannalla oli paljon kalastajia ja alue oli paikallisten suosima. Laguunissa oli paljon lintuja ja tutustuimme alueen monimuotoiseen ympäristöön lukuisilla kävelyretkillämme. Rannalla tuuli välillä navakasti mutta onneksemme syksy oli vähäsateinen ja lämmin. Vasta marraskuussa laitoimme patterit päälle.

6 5. Vaihdon merkitys ja ammatillinen kehittyminen Vaihdolla oli minulle ja perheellemme suuri merkitys. Omalla kohdallani se toi uusia näkökulmia työhön, uusia ideoita ja inspiraatiota ja loi pohjaa ammatilliselle kehittymiselle. Saimme Portugalista hyviä ystäviä, joiden kanssa uskon pitäväni yhteyttä kauan. Oli kiinnostavaa päästä sisälle toiseen koulukulttuuriin ja vertailla eri maiden tapoja toisiinsa. Käymme kollegojen kanssa keskustelua koulumaailmasta ja vaihdamme kuulumisista viikottain. Ongelmat ja huolenaiheet ovat samankaltaisia ympäri Euroopan. Jotain hyvää ja huonoa löytyy aina molemmin puolin. Lämmin kiitos äidille ja isälleni, jotka hoitivat lapsia ja taloutta kun olin koululla. Oli hienoa jakaa asioita yhdessä. Portugal on hieno, aito maa, jossa on upeat maisemat ja hienot ihmiset. Lämmin kiitos Jyväskylän kaupungille kv-vaihdosta!

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA HANKEIDEA Hyväntekeväisyysilta, joka järjestetään jonkin paikallisen järjestön (esim. Lions clubin) kanssa Illan tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Illan aikana

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena.

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena. 13.4.6 Uskonto Islam Tässä oppimääräkuvauksessa tarkennetaan kaikille yhteisiä uskonnon sisältöjä. Paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan uskonnon yhteisten tavoitteiden ja sisältökuvausten sekä eri

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16 METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2015-16 Luokat ja henkilökunta Ensi lukuvuoden 4A ja 4B 5ABCDE laaja-alainen erityisopettaja Päivi Juustila englannin ja saksan opettaja teknisen työn opettaja koulunkäynnin

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot

VENÄJÄ-VERKOSTON TUTUSTUMISMATKA PIETARIIN 4.4 7.4.16

VENÄJÄ-VERKOSTON TUTUSTUMISMATKA PIETARIIN 4.4 7.4.16 VENÄJÄ-VERKOSTON TUTUSTUMISMATKA PIETARIIN 4.4 7.4.16 Mauri Liekola ja Helena Troger 7.4.2016 VENÄJÄ-VERKOSTON TUTUSTUMISMATKA PIETARIIN 4.4 7.4.16 Johdanto JEDU on ollut mukana valtakunnallisessa ammatillisten

Lisätiedot

Kansainvälisyys kuuluu kaikille oppia kotona ja maailmalla Aila Ylihärsilä

Kansainvälisyys kuuluu kaikille oppia kotona ja maailmalla Aila Ylihärsilä Kansainvälisyys kuuluu kaikille oppia kotona ja maailmalla Kokemuksia Comeniushankkeessa mukana olosta 20.2.2013 Aila Ylihärsilä Preventing dropping out: steps to success towards the European benchmarks

Lisätiedot

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus Eurajoen kunta / koulutoimi PERUSKOULUN TOIMINTAKERTOMUS Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015 Rikantilan koulu A. TILASTOLLISET ASIAT 1. Peruskoulun oppilaiden lukumäärä kevätlukukauden 2014 päättyessä Oppilasmäärä

Lisätiedot

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013 Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Lisätiedot

OPISKELIJAPOLUN TOIMINTAMALLI

OPISKELIJAPOLUN TOIMINTAMALLI YHDESSÄ OPPIEN JA ASUEN OPISKELIJAPOLUN TOIMINTAMALLI OPISKELU SOVELTUVUUSKOKEET SOVELTUVUUSKOE KUTSU RYHMÄ JA HENKILÖKOHTAISET HAASTATTELUT PSYKOLOGISET SOVELTUVUUSTESTIT KIRJALLINEN JA KÄYTÄNNÖLLINEN

Lisätiedot

Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja

Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja 22. 28.5.2017 Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja Ajankohta: 22. 28.5.2017 Norwegianin

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Hajonta, minimi ja maksimi sekä keskiarvo

Hajonta, minimi ja maksimi sekä keskiarvo Hajonta, minimi ja maksimi sekä keskiarvo Descriptive Statistics Kotona Koulun opettajainhuoneessa Opetusluokassa Vapaa-ajalla kodin ja koulun ulkopuo kohdallasi: Kehitän opettamiini aineisiin liittyviä

Lisätiedot

Ohjausta opintielle yhteisöllisesti Rehjan saaressa. OpinTorin teemaryhmä Yhteisöllisyys oppimisen tukena Oulun yliopisto 14.5.

Ohjausta opintielle yhteisöllisesti Rehjan saaressa. OpinTorin teemaryhmä Yhteisöllisyys oppimisen tukena Oulun yliopisto 14.5. Ohjausta opintielle yhteisöllisesti Rehjan saaressa OpinTorin teemaryhmä Yhteisöllisyys oppimisen tukena Oulun yliopisto 14.5.2008 Anna Launonen Opintojen aloitus Rehjassa Osa opintojaksoa: Opiskelu ja

Lisätiedot

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 24.-30.3.2019 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän

Lisätiedot

SU Matkustaminen sekä kieli- ja kulttuuritaidon kehittäminen

SU Matkustaminen sekä kieli- ja kulttuuritaidon kehittäminen Lander Simulations ja vierailu paikalliseen logistiikan oppilaitokseen, Espanja, 17-20.12.2017 SU 17.12.2017 - Matkustaminen sekä kieli- ja kulttuuritaidon kehittäminen Kohteena San Sebastianin kaunis

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Maija Saraste Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin kirjastotapaaminen Saransk 7.10.2011 1 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeenlinna

Lisätiedot

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu?

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Oppimispäiväkirjablogi Hannu Hämäläinen oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Parhaimmillaan oppimispäiväkirja toimii oppilaan oppimisen arvioinnin työkaluna. Pahimmillaan se tekee

Lisätiedot

Opettajan tehtävänä on lukea tehtävänannot ja kirjata lasten vastaukset ylös näyttelyyn tutustumisen ohessa

Opettajan tehtävänä on lukea tehtävänannot ja kirjata lasten vastaukset ylös näyttelyyn tutustumisen ohessa ETELÄ-KARJALAN MUSEO Opetusmateriaalia näyttelyyn Kolme karjalaista kaupunkia Kolme karjalaista kaupunkia kertoo Lappeenrannan, Viipurin ja Käkisalmen keskeisistä vaiheista. Lappeenranta sopii näiden kaupunkien

Lisätiedot

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Vaasan Retkeilijät ry:n 30 hengen iloinen joukko Tuomo Perkiön johdolla teki ikimuistoisen matkan Montenegroon (Crna Gora) jota voidaan kutsua Välimeren helmeksi. Montenegro

Lisätiedot

Vakaumusten tasa-arvo VATA ry / Petri Karisma (hallituksen puheenjohtaja) Yliopistonkatu 58 B (6. kerros) 33100 Tampere

Vakaumusten tasa-arvo VATA ry / Petri Karisma (hallituksen puheenjohtaja) Yliopistonkatu 58 B (6. kerros) 33100 Tampere Vakaumusten tasa-arvo VATA ry / Petri Karisma (hallituksen puheenjohtaja) Yliopistonkatu 58 B (6. kerros) 33100 Tampere Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kirjaamo Birger Jaarlin katu 15 PL 150 13101 Hämeenlinna

Lisätiedot

Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto. Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari 12.5.2008

Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto. Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari 12.5.2008 Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari 12.5.2008 Varjomaailma sarjakuva Sarjakuvaa jaettiin 70 000 kappaletta yli 1000 kouluun, koko Suomen

Lisätiedot

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa.

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa. ULKOMAANJAKSON RAPORTTI Saksa, Aachen 25.3.-17.5.2013 Aivan aluksi haluaisin esitellä itseni. Olen Laura Sivonen ja opiskelen laboratorioalan perustutkintoa, jolloin ammattinimikkeekseni tulee laborantti.

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 21.-28.3.2020 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän

Lisätiedot

Uutta oppimassa Suomessa ja Unkarissa - Jyväskylässä ja Budapestissä. Marjaana Salminen Jyväskylän yliopiston kirjasto

Uutta oppimassa Suomessa ja Unkarissa - Jyväskylässä ja Budapestissä. Marjaana Salminen Jyväskylän yliopiston kirjasto Uutta oppimassa Suomessa ja Unkarissa - Jyväskylässä ja Budapestissä Marjaana Salminen Jyväskylän yliopiston kirjasto Henkilöstövaihtoa kolmen kirjaston välillä Marja Sarvilinnan alustuksessa on tietoa

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

VIIKKI Klo 14: Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia?

VIIKKI Klo 14: Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia? VIIKKI Klo 14:45.- 16.00 Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia? PUHEENVUORON SISÄLTÖ Itsearvioinnin: - tavoitteet, - rooli ja tehtävä. Itsearviointitaidot. Itsearviointimalleista:

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Suomen kielen itseopiskelumateriaali

Suomen kielen itseopiskelumateriaali Selma Selkokielisyyttä maahanmuuttajille (OPH) Suomen kielen itseopiskelumateriaali Nimi: Ryhmätunnus: Tutkinto: Tämä opiskelumateriaali liittyy alakohtaiseen lähiopetuspäivään. Kun olet osallistunut lähiopetukseen

Lisätiedot

Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa

Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa Olin kansainvälisessä työssäoppimisjaksossa Ranskassa luokkalaiseni sähköalaa opiskelevan Eemeli Kemppaisen ja samassa koulussa datanomiksi opiskelevan Samuli Satopään

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012

Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Alvar Aallon jalanjäljillä Lähdimme Kirstin kanssa kahden tutustumaan junakyydillä Jyväskylän elämään, maisemiin ja ihmisiin. Jyväskylä on minulle nuoruudestani tuttu

Lisätiedot

Kokemusten, arjen ja hyvien vinkkien jakamista

Kokemusten, arjen ja hyvien vinkkien jakamista Kokemusten, arjen ja hyvien vinkkien jakamista Huomasin, että muillakin vanhemmilla on samoja huolia ja ajatuksia koulun aloittamisesta kuin itselläni. Äh, en muista vielä Hyviä sinun käytännön nimeä.

Lisätiedot

Kouluruokailun kehittäminen

Kouluruokailun kehittäminen Kouluruokailun kehittäminen Hyviä kokemuksia luokkaruokailusta Sanna Rantala Vaajakummun koulu, Jyväskylä Kouluruokailun historiaa Vuonna 1943 ensimmäisenä maana maailmassa laki kouluruoan tarjoamisesta

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia 1/5 KIT -uutiskirje 2/2014 Täysi tohina päällä Kehitysvammaiset ihmiset töihin (KIT) projektissa kevät on ollut touhua täynnä: Tutkimuksessa on kerätty aineistoa ja saatu ensimmäisiä tuloksia. Työvalmentajarengas

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Townhouse - tutkimuksen kertomaa

Townhouse - tutkimuksen kertomaa Townhouse - tutkimuksen kertomaa toteutettu: asumispreferenssikysely alkuvuosi 2014 workshops alkuvuosi 2015 menossa: energia- ja ympäristöasennekysely Eija Hasu, Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 13/8/2018 VUOSISUUNNITELMA 2018 2019 SYKSY Tilanne 20.9. (ennuste 9.8.) - ammatillinen koulutus 65 opiskelijaa - musiikkiopisto 540

Lisätiedot

Forssan Rotaryklubi & Sepänhaan Rotaryklubi, Forssa KENIA HANKE

Forssan Rotaryklubi & Sepänhaan Rotaryklubi, Forssa KENIA HANKE Forssan Rotaryklubi & Sepänhaan Rotaryklubi, Forssa KENIA HANKE Hankeidea Onko kaikilla maailman lapsilla samat mahdollisuudet oppimiseen? oli kysymys, joka nousi esille, kun Forssan rotaryklubin tuleva

Lisätiedot

KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE

KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE Taksvärkki-kampanja on paljon enemmän kuin rahankeruupäivä. Se on nuorten omaa yhteisvastuuta, jossa opiskelijat keräävät varoja kehitysyhteistyöhankkeeseen. Taksvärkki-kampanjaan

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä

KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Mikko Hartikainen 18.11.2009 Kuvataide oppiaineena perusopetuksessa Visuaalista kulttuurikasvatusta Osa

Lisätiedot

Matkaraportti: Italia

Matkaraportti: Italia Matkaraportti: Italia Noora Heikkonen Vietimme Italiassa neljä viikkoa ja viisi päivää. Tässä ajassa ehdimme tutustua sekä asuinkaupunkiimme Padovaan että muihinkin Pohjois- Italian tunnetuimpiin kaupunkeihin.

Lisätiedot

Kim Polamo T:mi Tarinapakki

Kim Polamo T:mi Tarinapakki Kim Polamo T:mi Tarinapakki Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Tässä esitteessä on konkreettisia esimerkkejä työnohjaus -formaatin vaikutuksista. Haluan antaa oikeaa tietoa päätösten

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

Esitutkimus. Asiakastyöpajat Suomen käsityön museo selvitti syksyllä 2013 nuorten aikuisten museoissa käymättömyyden syitä ja kehitti palvelumuotoilukoulutuksen avulla omaa toimintaansa vastaamaan paremmin heidän tarpeitaan. Lopputuloksena

Lisätiedot

OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot

OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot OSAII Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot Tukimateriaalin rakenne OSA I Johdanto pedagogiseen dokumentointiin Videoluento 1: Johdanto, Kirsi Tarkka OSA

Lisätiedot

Koulumestarin Agora-hanke 2014-2015

Koulumestarin Agora-hanke 2014-2015 Koulumestarin Agora-hanke 2014-2015 KESKIAIKAPROJEKTI 6. LUOKALLA ANDZELA NENKO LINDA MATTILA PIA PUUPPONEN Hankkeen taustaa Koulussamme on tiimiopettajuus luokkatasoittain. Kuudensia luokkia on neljä,

Lisätiedot

Vierailimme Sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksessa, Escuela Sanitario Tecnico Professional de Navarra, Pamplonassa, jossa koulutetaan opiskelijoita

Vierailimme Sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksessa, Escuela Sanitario Tecnico Professional de Navarra, Pamplonassa, jossa koulutetaan opiskelijoita Espanja, Pamplona Gobierno de Navarra Vierailu yhteistyökoululla Espanjan Pamplonassa 1.-5.4.2019 Sosiaali- ja terveysalan lehtori Tuija Blankenstein ja kv-koordinaattori Jaana Hokkanen Sampon yhteistyötaho

Lisätiedot

Vaihtoraportti Lissabon, Portugali Syyslukukausi 2015 Yleistä

Vaihtoraportti Lissabon, Portugali Syyslukukausi 2015 Yleistä Vaihtoraportti Lissabon, Portugali Syyslukukausi 2015 Kemian tekniikan koulutusohjelma/life Science Technologies Vaihtoyliopisto: Instituto Superior Técnico Vaihto-ohjelma: Erasmus Vaihtoaika: 9/2015-2/2016

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM)

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010 Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Virt@ -koulutuksen opinnot johtavat taiteen maisterin tutkintoon

Lisätiedot

Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa

Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa Eemeli Kemppainen Sähkö13L Lounais-Suomen ammattiopisto Novida Työssäoppimisjakso Ranskassa Lähdin kansainväliselle-työssäoppimisjaksolle Lauri Laivorannan

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi JOHTAJUUS

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi JOHTAJUUS Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi JOHTAJUUS Kysely opettajille kevät 2010 Piia Seppälä, arvioinnin yhdyshenkilö Yleistä Tämä toteutettu Johtamisen arviointi oli uuden Seinäjoen opetustoimen

Lisätiedot

Solantaus, T. & Paavonen, J. E. (2009)

Solantaus, T. & Paavonen, J. E. (2009) Solantaus, T. & Paavonen, J. E. (2009) Solantaus, T. & Paavonen, J. E. (2009) Mieletön Mahdollisuus Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFamin projekti, jota rahoittaa STEA. Kehittänyt vuosina 2014-2018

Lisätiedot

KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA

KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA *** Lohjan mielenterveysseuran kehittämä toimintamalli Minna Malin Päihde- ja mielenterveyspäivät 10.10.2013 TUKIKOIRAKKO - TOIMINTA Toiminta on

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on peruskoulun kuudensille luokille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden opintokokonaisuus. Yrityskylä-opintokokonaisuus sisältää opettajien koulutuksen,

Lisätiedot

Koulutusalan valintaa kuvailevat väittämät. 5,1% n=11. 66,0% n=142. 0,5% n=1. 27,4% n=59. 0,9% n=2. 23,7% n=51. 2,8% n=6. 1,4% n=3.

Koulutusalan valintaa kuvailevat väittämät. 5,1% n=11. 66,0% n=142. 0,5% n=1. 27,4% n=59. 0,9% n=2. 23,7% n=51. 2,8% n=6. 1,4% n=3. Aloituskysely Amisto (Perämiehentie 6), Amisto (Pomo), Amisto Askola, Amisto Loviisa, Kaikki toimipisteet Kaikki koulutusalat, N=215, vastausprosentti keskimäärin 66, 06.04.2014-09.10.2014 Ajankohta: 14.10.2014

Lisätiedot

AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET:

AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET: AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET: Hyvää huomenta kaikille! Tänään puhutaan kouluruokailusta.

Lisätiedot

Matikka on mun juttu! Hankematka kuvin ja sanoin

Matikka on mun juttu! Hankematka kuvin ja sanoin Matikka on mun juttu! Hankematka kuvin ja sanoin Opetushallitus valitsi vuonna 2008 Kokkolan perusopetuksen koulut mallintamaan uusia ja innovatiivisia tapoja toteuttaa matematiikan opetusta opetussuunnitelman

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Vanhempainryhmä osana polikliinisen luokan toimintaa. Laura Kortesoja Kalliomaan koulu

Vanhempainryhmä osana polikliinisen luokan toimintaa. Laura Kortesoja Kalliomaan koulu Vanhempainryhmä osana polikliinisen luokan toimintaa Laura Kortesoja Kalliomaan koulu Polikliininen luokka aloitti toimintansa syksyllä 2008 oppilaspaikkoja 8 opetuksesta vastaa pääosin polikliinisen luokan

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10 Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture

Lisätiedot

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study).

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 1 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-1 WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Pääjohtaja Aulis Pitkälä Tiedotustilaisuus 8.8.12, Opetushallitus Osaamisen

Lisätiedot

Hatanpään koulun tuettu perusopetus ja ohjaus (TUPO) 2008-2011. Arto Nieminen ja Merja Wahra

Hatanpään koulun tuettu perusopetus ja ohjaus (TUPO) 2008-2011. Arto Nieminen ja Merja Wahra Hatanpään koulun tuettu perusopetus ja ohjaus (TUPO) 2008-2011 Arto Nieminen ja Merja Wahra Taustaa TUPO-toiminta alkoi Hatanpäällä syyskuussa 2008 Ammatillisen koulutuksen vetovoima, alle 7 keskiarvolla

Lisätiedot

Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua

Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua ERASMUS KOULUISSA Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua suomalaiseen kouluun? Erasmus kouluissa Erasmus

Lisätiedot

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) : Opiskelija kehittää monitieteellistä ja kriittistä ajattelua tutustuu tiedemaailman käytäntöihin harjaantuu lukemaan ja arvioimaan tieteellisiä tutkimuksia

Lisätiedot

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 2018 Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 161 ruotsinkielistä (peruskouluikäisiä n 900) 21%

Lisätiedot

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009 Työssäoppimispaikkamme oli Fuengirolassa. (Costa del sol) Kaupunki: Fuengirola Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Lähin lentokenttä: Málaga

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2015 Vastausprosentti: 80,1 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Vilma Mäkelä TYÖHARJOITTELU ULKOMAILLA 2012 Saneeraus- ja sisustusala, ARSA09 Art In Tanzania P.O. Box 23333, Dar es Salaam Tanzania www.artintanzania.org 16.3-8.4.2012 TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Työskentelin

Lisätiedot

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä.

Lisätiedot

PROJEKTI SAI ALKUNSA GRUNDTVIG- OHJELMAN KONTAKTISEMINAARI BRIGHTONISSA 24.-25.11.2010

PROJEKTI SAI ALKUNSA GRUNDTVIG- OHJELMAN KONTAKTISEMINAARI BRIGHTONISSA 24.-25.11.2010 PROJEKTI SAI ALKUNSA GRUNDTVIG- OHJELMAN KONTAKTISEMINAARI BRIGHTONISSA 24.-25.11.2010 AN INTERACTIVE LANGUAGE ADVENTURE ACROSS EUROPE EU:n Grundtvig-ohjelman oppimiskumppanuushanke Grundtvig-ohjelma tukee

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Digitarinat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: Oppiminen on yhteispeliä

Digitarinat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: Oppiminen on yhteispeliä Digitarinat Oppiminen on yhteispeliä Qr-koodi Youtube soittolistaan: Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

KEURUU Kuntataiteilijat

KEURUU Kuntataiteilijat KEURUU Kuntataiteilijat Johanna Juvonen & Biagio Rosa 2015 projekti KUVATAIDE 1. Tuulensylin päiväkoti 1-5 -vuotiaat 2 "Tuulensyli 2015 sekatekniikka vanerille 80 x 120 cm & 160 x 120 cm julkinen teos

Lisätiedot

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana.

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana. Ammattiopisto Tavastian Hotelli-, ravintola-, catering- ja elintarvikeosaston opiskelijat (8) ja opettajat (2) osallistuivat Vana-Vigalan Tehnika ja Teeninduskoolin hallinnoimaan Nordplus junior Vocational

Lisätiedot

Uniikkiura Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Uniikkiura Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 21.12.2018 Uniikkiura Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena on räätälöidä

Lisätiedot

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Keskustelu luokissa Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Ohjeistus koululle ennen vanhempainiltaa 1. Päättäkää missä tilassa ryhmäosuus pidetään. Suosittelemme luokkiin

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

Kasteen helmiä Hämeenlinnan Katisista Taloyhtiön omaehtoista liikuntaa ja muuta toimintaa Katisten malliin. Marjatta Tuomisto

Kasteen helmiä Hämeenlinnan Katisista Taloyhtiön omaehtoista liikuntaa ja muuta toimintaa Katisten malliin. Marjatta Tuomisto Kasteen helmiä Hämeenlinnan Katisista Taloyhtiön omaehtoista liikuntaa ja muuta toimintaa Katisten malliin TAUSTAA Taloyhtiöömme kuuluu kaksi taloa joissa asuntoja on yhteensä 48. (kaksioita ja kolmioita.)

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa KOLIN ARVOISESTI Nyt ja tulevaisuudessa Kolin arvo-ohjeet 2014 1 HUOLEHDI PARHAASTA LAADUSTA Asetamme riman entistäkin korkeammalle! YRITTÄJÄ Ota omat arvosi näkyväksi osaksi toimintaasi. Kerro ne nettisivuillasi

Lisätiedot

TANSKASSA TYÖSSÄ OPPIMASSA

TANSKASSA TYÖSSÄ OPPIMASSA TANSKASSA TYÖSSÄ OPPIMASSA Tammikuun lopulla Aalborgin lentokentälle laskeutui kone, josta astui ulos kaksi aikuisopiston lähihoitajaopiskelijaa. Jännittyneenä ja mielenkiinnolla he odottivat, mitä seuraavan

Lisätiedot

Vanhemmille, joilla on lapsia peruskoulun 2., 5. ja 8. vuosikurssilla

Vanhemmille, joilla on lapsia peruskoulun 2., 5. ja 8. vuosikurssilla VANHEMPAINKYSELY 2015 Vanhemmille, joilla on lapsia peruskoulun 2., 5. ja 8. vuosikurssilla Taustakysymyksiä Lapseni on: tyttö poika Lisää seuraaville riveille koulun antama käyttäjänimi ja salasana: Käyttäjänimi:

Lisätiedot

Töitä ei tehdä öisin omalla ajalla mutta iltaisin tehdään

Töitä ei tehdä öisin omalla ajalla mutta iltaisin tehdään 12.9.213 Töitä ei tehdä öisin omalla ajalla mutta iltaisin tehdään Sosiaalipolitiikan päivät Jyväskylä 212 Satu Ojala, Jouko Nätti ja Timo Anttila satu.ojala@uta.fi Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö

Lisätiedot