Puheenjohtajan palsta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puheenjohtajan palsta"

Transkriptio

1 Puheenjohtajan palsta Taas saapuu valkea Joulu! Pahoitteluni, jos ainaisesta lumisateesta puhuminen kyllästyttää, mutta se on helsinkiläiselle suuri juttu, kun saadaan näin aikaisessa vaiheessa nauttia tästä sääilmiöstä. Autoilijat ja junalla matkustavat saavat toki syystä kirota pyryä, mutta itse liikun suurimmalta osin kävellen tai bussilla ja molemmat ovat lumen tulon keskelläkin osoittautuneet suhteellisen luotettaviksi kulkupeleiksi. Ja kuinka mahtavaa onkaan, kun auringonlaskun jälkeen maailma ei hautaudu sysimustaan pimeyteen. Pienikin valonlähde heijastuu lumipeitteen pinnalta valaisten maisemaa ja mieltä! Ennen joululomalle siirtymistä voitte lukea tämän vuoden viimeisen jäsenkirjeen, jossa juttua mm. Helsingin pikkujoulutunnelmista, Tuula Juskon kirjoittamat kuulumiset Metsänhoitajaliitosta sekä uuden taloudenhoitajamme Tuulin esittely. Entiselle taloudenhoitajallemme Anna-Kaisalle oikein paljon onnea ja menestystä elämän uusiin haasteisiin! Ensi vuonna on taas mahdollisuus lähteä mukaan Naismetsänhoitajien hallitukseen, kun kevään vuosikokouksessa valitaan seuraavan kauden toimijat. Vuosikokous pidetään maalis-huhtikuussa ja siitä tulee tarkempaa tietoa lähempänä ajankohtaa. Jos kuitenkin tunnet jo tässä vaiheessa innostusta lähteä mukaan toimintaan, ilmaise kiinnostuksesi minulle osoitteeseen: Iloista ja kiireetöntä Joulua toivottaen, Pia-Maria Thomssen, NMH pj

2 JÄSENVASTAAVA MUISTUTTAA Uusi NIMI, OSOITE ja erityisesti SÄHKÖPOSTI tulee ilmoittaa jäsenvastaavalle jotta viestit löytävät perille ja jäsenrekisteri pysyy ojennuksessa. Kiitos! EXCU-TOIMIKUNTA Naismetsänhoitajat suunnittelee isomman tapahtuman järjestämistä vuonna 2013 tai Onko tämä tapahtuma seminaari, opintomatka ulkomaille, koulutus-tilaisuus, kotimaanekskursio vai jotain ihan muuta? Tuo oma ideasi kuuluviin ja tule mukaan tapahtumatoimikuntaan - yhdessä luovuus tiivistyy! Ilmoittautumiset Maija Kovaselle mennessä. Taloudenhoitaja vaihtuu! Juuri kun debetit, kreditit ja taseet alkoivat sujua ilman ponnisteluita, kutsuvat uudet haasteet minua etelän suunnalle. Lähden vuoden alussa Tansaniaan kehitysyhteistyötehtäviin. Paikalleni NMH:n taloudenhoitajaksi ja hallituksen jäseneksi astuu Tuuli Pihlajamaa, jonka esittely löytyy alta. Kiitos kaikille hyvistä kokemuksissa ja yhteistyötä sekä iloista joulua koko naismetsänhoitajakunnalle! Tutaonana eli swahiliksi 'nähdään taas'! Anna-Kaisa Kähkölä Hei! Olen Tuuli Pihlajamaa, uusi taloudenhoitajanne. Olen valmistunut metsänhoitajaksi vuonna 2011 Helsingistä. Pääaineena opiskelin metsävaratiedettä ja -teknologiaa. Olen myös luonnontieteiden kandidaatti, pääaineena matematiikka. Tällä hetkellä työskentelen Tilastokeskuksessa harjoittelijana. Vapaa-ajalla harrastan suunnistusta ja kitaransoittoa. Liityin Naismetsänhoitajien jäseneksi loppuvuodesta ja odotan innolla alkavan vuoden toimintaa. Nähdään tapahtumissa!

3 Kohti MH-liiton vaalivuotta 2014 äänessä Tuula Jusko Naismetsänhoitajat on yksi Metsänhoitajaliiton (MH)jäsenliitoista. Vaikka yhdistykset järjestävät itsenäisesti toimintaa, kytkös MH-liittoon on kuitenkin vahva. Työmarkkinaedunvalvonta tai laajempi vaikuttamistyö, hoituu parhaiten Mh-liiton kautta. Jotta Naismetsänhoitajat tulisivat kuulluksi myös liitossa, on tärkeää, että yhdistyksellä on omat edustajat mukana hallinnossa. Hallituksessa naisenemmistö jatkuu Ylintä päätäntävaltaa liitossa käyttää valtuusto. Tällä hetkellä Naismetsänhoitajilla on 27 henkisessä valtuustosta 3 varsinaista jäsentä ja 3 varajäsentä. Valtuusto valitsee hallituksen, mihin kuuluu 6 jäsentä sekä puheenjohtaja. Puheenjohtajan kausi on 4-vuotinen ja hallitusten jäsenten 2-vuotisia. Tämän syksyn valtuuston kokouksessa hallituspaikkansa uusivat Helena Herttuainen (Naismetsänhoitajat), Katja Turunen (Teollisuuden metsänhoitajat) ja Tuija Aronen (Metlan tutkijat). Kun puheenjohtajakaudestani on vielä vuosi jäljellä, vuosi 2013 liitossa päätöksiä tekee naisenemmistöinen hallitus. Valtuuston koko pienenee Syksyn valtuuston kokouksessa hyväksyttiin sääntömuutos, missä valtuuston kokoa pienennettiin viidellä hengellä 22:een. Luku sisältää myös kaksi opiskelijajäsentä. Muutoksella tavoitellaan kustannussäätöjä ja vipinää vaaleihin. Valtuustopaikkojen vähentyessä yhdistyksen omien edustajien läpi saaminen käy entistä haasteellisemmaksi. Vaalit syksyllä 2013 Tämän valtuuston 4 vuotiskausi päättyy vuonna 2013 ja siksi syksyllä on taas valtuuston vaalit. Vaikka aikaa vaaleihin on yli puolivuotta, niihin valmistautuminen kannattaa aloittaa jo nyt. Aiemmissa vaaleissa hyvään tulokseen on päästy tiiviillä yhteistyöllä naisten kesken yli yhdistysrajojen ja haalimalla Naismetsänhoitajille mahdollisemman pitkä ehdokaslista. Mitä enemmän yhdistyksellä on ehdokkaita, sitä suuremmaksi saadaan nostettua kokonaisäänimäärä, sillä jokaisella on aina muutama henkilö, joka äänestäisi vain heitä. Mitä uutta keksisimme näissä vaaleissa varmistamaan hyvän vaalituloksen?

4 Sinäkin mukaan liiton toimintaan? Valtuusto kokoontuu tavallisesti päiväksi vain 2 3 kertaa vuodessa. Ajankäytöllisesti pienellä panostuksella valtuusto tarjoaa oivan näköala- ja verkostoitumispaikan metsänhoitajien ammattikuntaan. Hallitustyöskentely noin kuuden viikon välein pidettäviin kokouksiin sitoo jo enemmän, mutta siitä maksetaan myös pientä kokouspalkkiota (50 euroa/kokous). Itse olen ollut toiminnassa mukana yli 10 vuotta, ensin valtuustossa, sitten hallituksen jäsenenä ja viimeiset 3 vuotta hallituksen puheenjohtajana. Liiton toiminta on avannut oven edunvalvonnan ihmeelliseen maailmaan ja antanut paljon ammatillisesti arvokasta tietoa ja kontakteja. Kokemus on ollut niin arvokas, että voisin suositella toimintaan osallistumista kaikille. Aktivoidu sinäkin syksyllä ja lähde ehdolle valtuustoon tai ainakin tekemään aktiivisesti töitä ehdolle asettuneiden hyväksi. Hyvää ja rauhaisaa Joulunaikaa! Tuula MH-liiton hallituksen puheenjohtaja Ps. Kaipaatko lisätietoja tai onko sinulle terveisiä hallitukselle. Älä arastele ottaa yhteyttä tai puh: Menneet tapahtumat Naismetsänhoitajien pikkujoulut Helsingissä Lauantaina oltiin Helsingissä mustasta maasta huolimatta pikkujoulutunnelmissa. Ilta alkoi pikaisella yleiskokouksella kahvien merkeissä, josta siirryttiin sitten Helsinginkadulle testaamaan metsänhoidollisia kaatomenetelmiä hohtokeilauksen parissa. Täyskaatoja nähtiinkin vuoron aikana monia, eikä kenenkään ainakaan tarvinnut taitojen puutteilla häpeillä.

5 Keilahallilta lähdettiin kädet treenistä väsyneinä Citykäytävän Haraldviikinkiravintolaan, jossa odotti kolmen ruokalajin illallinen. Ravintolassa myös palkittiin keilakuningattareksi noussut Martta F., illallistajien tyyliin sopien metsäisellä kuusenkerkkäsnapsilla. Ruokaa ja juomaa oli riittävästi, eikä kenenkään tarvinnut lähteä kotiin nälkäisenä. Muutamat innokkaat metsänhoitajatyttöset lähtivät vielä kaupungin yöhön illan päätteeksi. Kiitos kaikille osallistujille rennoissa merkeissä sujuneesta illasta. Maija Kymäläinen Schjerfbeck ja Naismetsänhoitajat Ateneumissa Kultturelleja naismetsänhoitajia saatiin paikalle yhteensä 11 ja tunnin kestäneellä opastuksella saatiin kuulla yhtä ja toista mielenkiintoisen taiteilijan elämästä. Helene Schjerfbeckin syntymän 150-vuotispäivän kunniaksi järjestetyssä näyttelyssä oli laaja katsanto koko tuotantoon 70 vuoden ajalta. Näyttelyssä oli myös vetonaulana ainutlaatuinen toisen teoksen alle ommeltu maalaus, Nainen ja lapsi. Maija Kymäläinen Naismetsänhoitajat Facebookissa ja verkossa Ryhmän "Naismetsänhoitajat ry" kautta tiedotetaan tulevista tapahtumista ja jäsenet voivat jättää toiveita, kommentteja ja terveisiä hallitukselle tai vaikka tiedottaa alan tapahtumista. Käy tykkäämässä Naismetsänhoitajien FB-sivuja, niin saat uusimmat tapahtumat näppärästi FB-uutisiisi. Sivut ovat julkiset, joten sinun ei tarvitse liittyä Facebookiin lukeaksesi niitä. Myös nettisivut ovat edelleen olemassa osoitteessa

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Uutta ilmettä syksyyn! Edellinen hallituksen kokous meni jäsenkyselyä purkaessa. Kiitos kaikille vastanneille, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Tässä kirjeessä voitte lukea yhteenvedon

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN PALSTA

PUHEENJOHTAJAN PALSTA PUHEENJOHTAJAN PALSTA Vaalitunnelmointia Hyvät naismetsänhoitajat, vielä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, ketkä istuvat seuraavat neljä vuotta liiton valtuustossa. Äänestysaikaa on ensi viikon torstaihin,

Lisätiedot

Puheenjohtajalta. Vaalean vihreää alkukesää kaikille! Helena helena.herttuainen@kolumbus.fi puh. 050-5454155. Jäsenkirje 4/2009 26.5.

Puheenjohtajalta. Vaalean vihreää alkukesää kaikille! Helena helena.herttuainen@kolumbus.fi puh. 050-5454155. Jäsenkirje 4/2009 26.5. 4/2009 26.5.2009 Puheenjohtajalta ienen tytön äitinä olen päässyt tutustumaan tyttöjen ja poikien juttuihin. En osannut aavistaakaan, kuinka tärkeä aihe tämä on monelle vanhemmalle, erityisesti äidille.

Lisätiedot

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta HOLLOLAN JHL Jäsenkirje 2016 Puheenjohtajalta Vuosi alkoi muutoksin yhdistyksessämme, uusina jäseninä aloitti Padasjoen JHL:läiset TERVETULOA! Työnantaja vaihtui Hämeenkoskelaisilla kuntaliitoksen myötä

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 15.12.2015 Jouluinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Tässä vuoden viimeisessä jäsenkirjeessä on tietoa Maaseudun uusi aika -yhdistyksen ajankohtaisista

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Monenlaisia viestikapuloita

Monenlaisia viestikapuloita Monenlaisia viestikapuloita Teemat Sosiaalinen media Viestinnän välineet vaikuttamisessa Yhteinen Järviset-lehti Alatunnistetiedot tähän 1.1.2010 2 Sosiaalinen media MLL:n Järvi-Suomen piirin Mikkelin

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu JOSE TOIMINTA 2013 1/7 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Josen jäseninä on erilaisia oppijoita, heidän läheisiään ja työnsä vuoksi oppimisvaikeuksista kiinnostuneita. Josen tarkoituksena on koota edellä mainitut

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Aurinkoista kevättä!

Aurinkoista kevättä! Jyty Varkaus Ry Huhtikuu 2016 Jäsentiedote 1 Hallituksen päätöksiä 2 Edunvalvontakatsaus 3 Vuoden 2017 kalenterien tilausmuutos 4 Kevätkokous 5 Kuntokorttien palautus 6 Haluatko luottamusmieheksi 7 Sampea

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI TYÖKALUPAKKI eli sosiaalisen median pikaopas nenäilijälle Nenätapahtuman tueksi. Näiden ohjeiden avulla tempaiset verkostosi mukaan sosiaalisessa mediassa. MISTÄ LIIKKEELLE?

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään Vuojoen kartanon kesäretkestä. WSOY:n edustaja Joni Strandberg WSOY "Puutarhan aika" "Onnellinen puutarhuri"

Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään Vuojoen kartanon kesäretkestä. WSOY:n edustaja Joni Strandberg WSOY Puutarhan aika Onnellinen puutarhuri Kirja- ja matkailta Karkasimme puutarhaan kirjojen ja matkojen pariin karkauspäivänä 29.2. Hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua väkeä alkoi saapua Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään tekemään edullisia

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2013 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Sähkönkäyttö talviaikana Talvisäilytys ja pukkiaitaus Talvisäilytysmaksut

Lisätiedot

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00

Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00 Läsnä Osanottaja listassa mainitut henkilöt Ennen varsinaisen kokouksen alkua

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016 Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016 Hyvä Maanpuolustusnainen Tähän jäsentiedotteeseemme on kerätty muut kevätkauden tapahtumat. Jos et löydä etsimääsi maanpuolustustoimintaa tästä jäsentiedotteesta,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI TYÖKALUPAKKI eli sosiaalisen median pikaopas nenäilijälle Nenätapahtuman tueksi. Näiden ohjeiden avulla tempaiset verkostosi mukaan sosiaalisessa mediassa. MISTÄ LIIKKEELLE?

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2016 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

Kiteen Matikaiset Ry

Kiteen Matikaiset Ry 1 Kuva: http:// www..juurikka.net Hyvä Kiteen Matikaisten suvun jäsen, Tervetuloa vuoden 2010 sukutapahtumaan ja suvun vuosikokoukseen Neulaniemeen lauantaina 3.7.2010 klo 11:00. Kaunis Neulaniemen virkistysalue

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuoden 2015 sääntöjä 2 ja 3 mukaillen. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, tukea

Lisätiedot

Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö

Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Sivistysjaosto 22.9.2009 TOIMINTA-AJATUS - Nuorten silimin Nuorisovaltuuston tarkoituksena on saada Kiimingissä nuorten ääni kuuluville, ideat esille ja

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 1/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 2.1.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 1/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 2.1.2006 1(6) Aika 2.1.2006 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry:n (SLML) Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE. RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta

JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE. RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta SOVELTAMISALA JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta Reserviläisliitto r.y:n varsinaisissa kokouksissa noudatetaan tätä menettelytapaohjetta ja vakiintunutta kokouskäytäntöä

Lisätiedot

ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET

ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET Asumisviihtyvyyden parantaminen Asukkaiden aktiivisuuden ja kiinnostuksen lisääminen omaan asumiseensa ja asuinympäristöönsä Yhteistyön, avoimuuden ja vuorovaikutuksen lisääminen

Lisätiedot

LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY. Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen

LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY. Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen Etusivu Etusivu Lukee ja saa tietoa Voi kirjautua sisään omilla tunnuksillaan (muillakin sivuilla

Lisätiedot

Kamwene. käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska. miten ihmiset ilostuvat kun tervehdimme heitä heidän omalla

Kamwene. käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska. miten ihmiset ilostuvat kun tervehdimme heitä heidän omalla Tikkasten nimikkokirje maaliskuu 2013 Kamwene! Kamwene on Maaliskuu 2013 bena-heimon kibenankielinen tervehdys, jota käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska miten ihmiset ilostuvat

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru:

Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru: 17.2.2013 Hyvää helmikuuta Häjy! Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru: "Helmikuu on pakkasherran. Maaliskuu maata näyttää. Huhtikuu humahuttaa. Toukokuussa touot tehdään." Jne. Tottahan

Lisätiedot

Yhdistyshallinnon vuoden askeleet Opas Aivovammaliiton yhdistysten hallinnosta vastaaville

Yhdistyshallinnon vuoden askeleet Opas Aivovammaliiton yhdistysten hallinnosta vastaaville Yhdistyshallinnon vuoden askeleet Opas Aivovammaliiton yhdistysten hallinnosta vastaaville Oppaan idea Neljä eri vaihetta toimintavuodessa = askeleet Oppaasta voi käydä läpi toimintavuoden aikana useassa

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

Marraskuun tapahtumat

Marraskuun tapahtumat Marraskuu on jo onnellisesti takanapäin ja joulu on ihan kohta ovella. Marraskuun tapahtumat Ennen syyskokouksen alkua Tuulia Alanen-Brandt piti mielenkiintoisen luennon vartalon mittalinjoista ja esitteli

Lisätiedot

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. LUONNOS 17.11.2015 SAIMAAN LENTOASEMA -SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Säätiön nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. 2 Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

1 2/201 3 Joulu- ja tammikuu

1 2/201 3 Joulu- ja tammikuu AlfaNews AlfaKuntoutus, Kuntoutuspolku ja Kyröskartano 1 2/201 3 Joulu- ja tammikuu AlfaNews on AlfaKuntoutuksen, Kuntoutuspolun ja Kyröskartanon yhteinen tiedotuslehti AlfaKuntoutus on päihde- ja mielenterveyskuntoutujien

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA Olen Vantaan yrittäjänaisten uusi puheenjohtaja Anne Nurminen. Olen paljasjalkainen vantaalainen ja työskentelen oppimisen, arvioinnin ja monikielisyyden kentällä.

Lisätiedot

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 1. TAUSTATIEDOT Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 58,6 % 31,0 % 10,3 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.79, Hajonta:0.61)

Lisätiedot

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2014 LOKAKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 7 Rakennusvalvojan pätevöitymiskoulutus 12 Ilmoittautumislomake rakennusvalvojan pätevöitymiskoulutukseen

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhteisökoordinaattori Soile-Maria Linnemäki / Yhdistysverkosto Pj. Jonna Marttinen / Kinnarin koulun vanhempainkerho Pj. Terttu Kanninen / Luodaan Yhdessä ry OTA KORTTI

Lisätiedot

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä.

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä. Pohjois-Savon AVH-yhdistys JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 52 (II kerros) 1/2016 70110 KUOPIO 15.1.2016 HYVÄT JÄSENET Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 16.3. 2013 klo 14.00 Tampereella, Hotelli Rosendahlissa, Pyynikintie 13 PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Viestintä- ja tiedotuskoulutus Järjestöseminaari 31.1.2015. Maj Rasilainen Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Viestintä- ja tiedotuskoulutus Järjestöseminaari 31.1.2015. Maj Rasilainen Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Viestintä- ja tiedotuskoulutus Järjestöseminaari 31.1.2015 Maj Rasilainen Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Mikä on ainejärjestön tarkoitus ja tavoitteet? Järjestää kivaa toimintaa

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia) KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee

Lisätiedot

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan. Jäsenkirje 2/12 SUOMEN RAVINAISTEN LIITTO RY:N JÄSENYHDISTYKSILLE Hyvät Ravinaiset Kesä on jo takanapäin, mutta voimme vielä muistella hienoja Mikkelin kuninkuusraveja ja muita tapahtumia. Syksy on tullut

Lisätiedot

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET PÄIVYSTYSAJAT TOIMISTOLLA Kuukauden ensimmäinen maanantai klo 12.00-14.00

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7 06.11.2014 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Valkean Joulu (edellinen tiedote) suli harvinaiseksi lumettomaksi Jouluksi. Tämä älköön

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 10.11.2014 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNNÖT

NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNNÖT NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNNÖT Sisältö Tarkoitus ja toiminta... 3 Toimikausi..... 3 Nuorisovaltuuston valinta yleisillä vaaleilla... 3 Talous.... 5 Kokouskäytäntö... 5 Nuorisovaltuustosta eroaminen.

Lisätiedot

LÄÄKÄRISEURA COCCYX ry Sihteeri. Martti Hyvönen 6.11.2006 1 (3)

LÄÄKÄRISEURA COCCYX ry Sihteeri. Martti Hyvönen 6.11.2006 1 (3) Martti Hyvönen 6.11.2006 1 (3) Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Hallitus, c/o Riitta Soinola PL 713, 00101 Helsinki YHDISTYSJÄSENYYS Lääkäriseura Coccyx ry (Association médicale Coccyx) on Ranskassa opiskelleiden

Lisätiedot

Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa

Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa Tausta Viestintätoimikunnan pj. MD-PRC Auvo Mäkinen ilmoitti puhelimessa 20.2.2011 LC Jyväskylä/Harjun Jouni Huotarille, että Lions-liitto

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1.10.2015 Kuopion kaupungin JHL 862 toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallinen tila Yhdistyksen toiminnallinen tila Jäsenmäärä Yhdistyksen

Lisätiedot

Nuori? Lhbtiq*? Innokas?

Nuori? Lhbtiq*? Innokas? Nuori? Lhbtiq*? Innokas? *) Lhbtiq lesbo, homo, biseksuaali, transihminen, intersukupuolinen tai queer Lähde mukaan tekemään Suomesta yhdenvertaisempi maa! Viime syksynä suomalaisille lhbtiq-nuorille vakuutettiin,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

Suomen Iktyoosiyhdistys ry TIEDOTE 2/2014 1 (2)

Suomen Iktyoosiyhdistys ry TIEDOTE 2/2014 1 (2) Suomen Iktyoosiyhdistys ry TIEDOTE 2/2014 1 (2) Vertaistukitapaaminen 4.10. Helsingissä Pidämme jälleen vapaamuotoisen vertaistukitapaamisen lauantaina 4.10. klo 12-15 Helsingin Ihopisteellä, osoite Messeniuksenkatu

Lisätiedot

Oulun Kunnalliset Eläkeläiset

Oulun Kunnalliset Eläkeläiset Oulun Kunnalliset Eläkeläiset OULU 25 vuotta Julkisen alan eläkeläisten liitto KELO ry. Oulun Kunnalliset Eläkeläiset ry. kuuluu jäsenjärjestönä valtakunnalliseen Julkisen alan eläkeläisten liitto KELO

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2015 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

syyskokous Helsingissä uudessa Käpylän kuntoutuskeskuksessa yhdessä alaosaston kanssa

syyskokous Helsingissä uudessa Käpylän kuntoutuskeskuksessa yhdessä alaosaston kanssa Vuoden 2002 toimintasuunnitelma Yhdistyksemme toiminta-ajatuksena on kehittää ja ylläpitää jäsenistömme ammattitaitoa sekä kliinisessä että tieteellisessä työssä sekä toimia fysiatrien ja fysiatriaan erikoistuvien

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2007 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2007 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 165. Uusia jäseniä siis saatu seuralle 34 henkilöä. Jäsenmäärän suuri kasvu on seurausta monipuolisesta

Lisätiedot

Lupsakkaa Joulun aikaa!

Lupsakkaa Joulun aikaa! Jyty Varkaus Ry Joulukuu 2012 Kuukausitiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Jäsenmaksu 2013 5 Jyty Varkaus ry:n hallitus 2013 6 Jyty Varkaus

Lisätiedot

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat;

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat; 17.8.2011 Jäsenkirje 2/2011 Hyvää loppu kesää! Vuosikokous pidettiin Helsingissä 11.3.2011. Puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi valittiin Pekka Honkanen ja kansainvälisenä sihteerinä toimivaksi

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Hallituksen esitys kevätkokoukselle 14.4.2016 Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin

Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin Case: Cosy Finland Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring, 8.4.2011 Mistä kaikki alkoi? Kirsti Sergejeff pääsi Gambian matkallaan vuonna 2002 tutustumaan

Lisätiedot

VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V

VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V Vertaistuutoritapaaminen Kurussa 7.-8.4.2006 VETURI V Vertaistuutoritapaaminen sivu 2/6 VETURI V on viides -hankkeen * Vertaistuutorointi-työrenkaan

Lisätiedot

EXTRA. Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori

EXTRA. Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Elokuu 2011 Tiedätkö kuka sinua edustaa työpaikalla vai edustaako kukaan? Luottamusmies

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka SFO:n voimassa olevat säännöt SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Fysiikanopiskelijat ry, ruotsiksi Finlands

Lisätiedot

Kirkollisvaalit 18. syyskuuta. Sinä valitset.

Kirkollisvaalit 18. syyskuuta. Sinä valitset. Kirkollisvaalit 18. syyskuuta. Sinä valitset. Ruotsin kirkossa on yli 7 miljoonaa jäsentä ja sen kantavana voimana ovat ihmiset, jotka haluavat osaltaan jakaa vastuuta ja kehittää ja muokata kirkon tulevaisuutta.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 1 / 2013

PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 1 / 2013 23.1.2013 PL 1627 70211 KUOPIO hallitus@serveriry.fi serveriry.fi Aika: Keskiviikko 23.01.2013 Paikka: Serverin Koppi Hallituksen kokous 1 / 2013 Läsnä: Aino Aholainen, hallituksen PJ Mikko Koponen Paavo

Lisätiedot