Vaikuttavuuskehikko ja indikaattorit

Transkriptio

1 Suomen Akatemian julkaisuja 6/08 Vaikuttavuuskehikko ja indikaattorit T tavuuden täisistä h Tässä rapor ja Tek arvioinnin k Rapor inno eli vaikut vaikut ys aattorit. V 99 Tarmo Report Lemola Evaluation Janne Lehenkari Erkki Kaukonen Juhani Timonen

2 Suomen Akatemian julkaisuja 6/08 Vaikuttavuuskehikko ja indikaattorit Tarmo Lemola Janne Lehenkari Erkki Kaukonen Juhani Timonen

3 Suomen Akatemia lyhyesti Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa. Toiminta kattaa kaikki tieteen- ja tutkimuksen alat. Suomen Akatemian kehittämistoimien pääpaino on tutkijoiden uramahdollisuuksien monipuolisessa kehittämisessä, korkeatasoisten tutkimusympäristöjen edellytysten luomisessa ja kansainvälisten mahdollisuuksien hyödyntämisessä kaikilla tutkimuksen, tutkimusrahoituksen ja tiedepolitiikan alueilla. Akatemialla on käytössään useita erilaisia tutkimusrahoitusmuotoja eri tarkoituksiin. Suomen Akatemian tutkimusrahoituksella edistetään kansainvälistä tutkimusyhteistyötä, sukupuolten tasa-arvoa ja rohkaistaan erityisesti tutkijanaisia hakemaan tutkimusvirkoja sekä tutkimusrahoitusta. Suomen Akatemia rahoittaa tutkimusta vuosittain yli 260 miljoonalla eurolla. Se on noin 15 prosenttia Suomen valtion tutkimusrahoituksesta. Akatemian rahoittamissa tutkimushankkeissa tehdään vuosittain noin 3000 tutkijatyövuotta yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Akatemian rahoittama monipuolinen ja korkeatasoinen perustutkimus tuottaa uutta tietoa ja uusia osaajia. Akatemia kuuluu opetusministeriön hallinnonalaan ja saa rahoituksensa valtion budjettivaroista. Lisää tietoa Suomen Akatemiasta on verkkosivuilla osoitteessa Taitto: DTPage Oy ISSN ISBN (pdf)

4 Sisältö Yhteenveto...8 Executive summary Hankkeen tausta, tavoite ja toteutus Peruskäsitteet ja näiden keskinäissuhteet Tiede, teknologia, innovaatiot Tieteen, teknologian ja innovaatioiden keskinäissuhteet Tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan vaikuttavuuden jäsentäminen Kansainvälinen katsaus Yhdysvaltain Tiedesäätiön Science and Engineering Indicators -julkaisu OECD:n indikaattorijulkaisut Euroopan komission European Innovation Scoreboard -julkaisu Muita indikaattorijulkaisuja Kotimainen katsaus Tekesin arviointitoiminta Suomen Akatemian arviointitoiminta Tilastokeskuksen Tiede-, teknologia ja tietoyhteiskunta -tilastot Opetusministeriön piirissä tehtävä korkeakoulujen arviointitoiminta ja KOTA-tietokanta Muita julkaisuja ja aineistoja Yhteenvetotaulukko Ehdotus vaikuttavuuskehikoksi Vaikuttavuuskehikon toimintalogiikka Vaikuttavuuskehikon peruselementit Indikaattorityön suurin haaste: osista kokonaisuuteen ja vaikutusprosesseihin Indikaattorit vaikuttavuusalueittain Johtopäätöksiä ja suosituksia Lähdeluettelo

5 Kuvailulehti Julkaisija Tekijä(t) Julkaisun nimi Tiivistelmä Asiasanat Julkaisusarjan nimi ja numero Suomen Akatemia Päivämäärä Joulukuu 2008 Tarmo Lemola, Janne Lehenkari, Erkki Kaukonen ja Juhani Timonen Vaikuttavuuskehikko ja indikaattorit Raportissa julkaistaan tulokset Suomen Akatemian ja Tekesin vuonna 2008 käynnistämästä vaikuttavuusarvioinnin kehittämishankkeesta Vaikuttavuuskehikko ja indikaattorit (VINDI). Raportissa esitetään tieteen, teknologian ja innovaatioiden vaikuttavuuden kokonaisnäkemys eli vaikuttavuuskehikko ja määritellään vaikuttavuutta kuvaavia tärkeimpiä indikaattoreita. Tieteen, teknologian ja innovaatioiden vaikuttavuuden jäsentäminen on haastavaa muun muassa vaikutusten toteutumisen pitkän aikajänteen ja välillisyyden vuoksi. Usein vaikutuksia ei voida johtaa yksittäisistä panostuksista tai toiminnoista. Vaikutusten toteutumisen keskeisenä sisältönä on uuden tiedon, teknologian ja asiantuntemuksen välittyminen ja hyödyntäminen yhteiskunnan eri osa-alueilla. Kansainvälisissä tiedettä, teknologiaa ja innovaatioita käsittelevissä indikaattorijulkaisuissa on keskitytty panos- ja tuotostekijöihin. Vaikutuksia koskevia indikaattoreita on esitetty vähän. Tieteen, teknologian ja innovaatioiden vaikutuksia käsittelevän kotimaisen aineiston hyödyntämistä vaikeuttaa aineiston hajanaisuus ja yhteismitattomuus. Hankkeessa tehdään ehdotus tieteen, teknologian ja innovaatioiden vaikuttavuuskehikoksi, joka tarkoittaa yhtenäistä esitystapaa tieteen, teknologian ja innovaatioiden vaikutusten ja vaikutusindikaattoreiden kuvaamiseksi ja jäsentämiseksi. Perinteisiin panos-toiminta-tuotos-malliin verrattuna vaikuttavuuskehikossa edetään päinvastaisessa järjestyksestä vaikutuksista ja tuloksista panoksiin. Keskeinen kysymys vaikuttavuuskehikossa on, millaisia kokonaisvaikutuksia tieteeltä, teknologialta ja innovaatioilta odotetaan ja on odotettavissa. Tavoitteena on vaikutusten normatiivinen tarkastelu ja tarkastelun kytkeminen osaksi tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan strategista kehittämisessä. Vaikuttavuuskehikossa tieteen, teknologian ja innovaatioiden vaikutuksia tarkastellaan neljällä keskeisellä yhteiskunnan osa-alueella, joista käytetään nimitystä vaikuttavuusalue. Vaikuttavuusalueet ovat 1. talous ja uudistuminen, 2. oppiminen ja osaaminen, 3. suomalaisten hyvinvointi ja 4. ympäristö. Kunkin vaikuttavuusalueen sisällä tarkastellaan indikaattoreina panoksia, tuotoksia, toimintoja ja prosesseja sekä taloudellis-yhteiskunnallisia vaikutuksia koskevia tietoja. Johtopäätöksenä raportti toteaa erilaisia panoksia, toimintoja ja tuotoksia kuvaavia indikaattoreita olevan runsaasti saatavilla. Suurin puute on työstetyistä tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan taloudellis-yhteiskunnallisia vaikutuksia indikoivista tiedoista sekä erityisesti indikaattoreista, jotka tarjoaisivat mahdollisuuden pidempien vaikutusketjujen etenemisen seurantaan. Jatkotyössä indikaattoreiden kehittämistä suositetaan kohdistamaan neljään nimettyyn vaikuttavuusalueeseen, joihin liittyviä panos-, toiminta-, tuotos-, ja vaikutusindikaattoreita tietolähteineen on kerätty raporttiin jatkotyön pohjaksi. vaikuttavuusarviointi, vaikuttavuus, vaikuttavuuskehikko, indikaattorit, tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikka Suomen Akatemian julkaisuja 6/08 ISSN ISBN Painetulle kirjalle annettu tunnus Pdf-versiolle annettu tunnus Sivumäärä 68 Julkaisun jakaja Julkaisun kustantaja Suomen Akatemia, PL 99, Helsinki, Suomen Akatemia Painopaikka ja -aika Muut tiedot 6

6 Description Publisher Author(s) Title Abstract Academy of Finland Date December 2008 Tarmo Lemola, Janne Lehenkari, Erkki Kaukonen and Juhani Timonen Vaikuttavuuskehikko ja indikaattorit (The Impact Framework and Indicators for Science, Technology and Innovation) The results of the project titled the Impact Framework and Indicators for Science, Technology and Innovation, launched in 2008 by the Academy of Finland and Tekes are published in this report. The report presents an overall view of the effectiveness of science, technology and innovation, also referred to as an impact framework, and defines the most important indicators of effectiveness. The challenges involved in defining the effectiveness of science, technology and innovation include factors such as the long time span involved and the implicit nature of some impacts. Many international publica-tions on the topic have focused on the indicators concerning input and output factors. This project puts forward a proposal for an impact framework for science, technology and innovation. The impact framework here refers to a stylised presentation that supports characterisation and examination of the impacts of science, technology and innovation. The basic structure of the impact framework complies with the conventional input-activity-output model, with the exception that the model is operated in reverse order. The key question from the point of view of the impact framework is what overall impacts are expec-ted of science, technology and innovation, and what impacts can be expected. The aim is examination of the impacts on a normative basis and enabling such examination to be used for the strategic development of science, technology and innovation policy. Within the impact framework, the impacts of science, technology and innovations are examined in relation to four key areas of society and the economy, called impact areas. They are: 1. the economy and renewal, 2. learning and skills, 3. the Finns well-being, and 4. the environment. In conclusion, the report states that there are a great many indicators available addressing inputs, outputs and activities of science, technology and innovation. However, there is a shortage of indicative data about the social and economic impacts of science, technology and innovation, and particularly of indicators that would enable tracing of successive chains of impacts. The report recommends that further work should focus on the four impact areas named above. The project has made an effort to compile indicators related to these areas in the report for use in further work. Key words Name and number of series impact assessment, impact, impact framework, indicators, science, technology and innovation policy Publication of the Academy of Finland 6/08 ISSN ISBN Print Pdf Number of pages 68 Distributed by Published by Academy of Finland, POB 99, FI Helsinki, viestinta@aka.fi Academy of Finland Place and date of printing Other information 7

7 Yhteenveto Projektin tausta ja tavoitteet Liittyen Tiede- ja teknologianeuvoston vuonna 2007 esittämään kannanottoon vaikuttavuuden arvioinnin ja ennakoinnin kehittämisestä Tekes ja Suomen Akatemia käynnistivät vuoden 2008 alussa VINDI-projektin (Vaikuttavuuskehikko ja indikaattorit -projekti). Projektin tavoitteeksi asetettiin muodostaa tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan vaikuttavuuden kokonaisnäkemys (vaikuttavuuskehikko) sekä määritellä vaikuttavuutta kuvaavia tärkeimpiä indikaattoreita ja niiden tietolähteitä. Näitä tavoitteita koskevat tulokset julkaistaan tässä raportissa. Myöhempänä tavoitteena on laatia julkaisu, joka kuvaa tiedon ja osaamisen muutoksia ja niiden vaikutuksia Suomessa indikaattoreiden avulla. Tämä työvaihe toteutetaan erillisenä hankkeena. Toimeksiannon mukaisesti VINDIprojektin peruskäsitteiksi on nostettu tiede, teknologia ja innovaatiot. Kaikkiin näihin liittyy vielä neljäntenä käsitteenä tutkimus- ja kehittämistoiminta. Projektissa on omaksuttu näiden käsitteiden laaja ymmärtäminen ja määrittely. Tieteen, teknologian ja innovaatioita koskevien indikaattoreiden kannalta keskeisiä toimintoja ovat tutkimus- ja kehittämistyö ja innovaatiotoiminta yhtäläisyyksineen, päällekkäisyyksineen ja eroineen. VINDI-projektissa on päädytty siihen, että indikaattoreiden kehittämistyön tässä alkuvaiheessa koulutus omana toiminnallisena kokonaisuutenaan jää tarkastelun ulkopuolelle. Koulutus ja oppiminen eri muodoissaan ovat kuitenkin monien tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan painottuvien indikaattoreiden osana. Vaikuttavuuden jäsentäminen Tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan vaikuttavuuden jäsentämisessä panos-toiminta-tuotos malli on yleinen ajattelua ohjaava lähestymistapa. Tämä malli kohtaa kuitenkin useita vaikeuksia, kun tarkastelutasoksi nostetaan tutkimus- ja kehittämispanosten yhteiskunnalliset vaikutukset koko kansantalouden tasolla. Vaikutusten toteutuminen vaatii pitkän aikajänteen jopa välittömiin hyötyihin tähtäävässä yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminnassa saati perustutkimuksessa. Pitkäkestoisuuteen liittyen vaikuttavia tekijöitä kertyy monia, jotka myös muuttuvat ja vaihtuvat prosessin kuluessa. Monet tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan vaikutukset ovat epäsuoria eikä niitä voida johtaa yksittäisistä panostuksista tai toiminnoista. Taloudellisen hyödyn lisäksi tutkimuskirjallisuudessa on eritelty suuri joukko tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan vaikutuksia, joista vain osa on kvantifioitavissa. Näitä vaikutuksia ovat muun muassa tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan vaikutukset kulttuuriin, hyvinvointiin, päätöksentekoon, ympäristöön ja terveyteen. Vaikutukset toteutuvat moninaisten sosiaalisten, kognitiivisten ja institutionaalisten prosessien välityksellä. Prosessien keskeisenä sisältönä on uuden tiedon, teknologian ja asiantuntemuksen välittyminen ja hyödyntäminen yhteiskunnan eri osa-alueilla kuten talous- ja työelämässä, politiikassa ja hallinnossa sekä kansalaisyhteiskunnassa. Kansainvälisesti tunnetuissa tiedettä, teknologiaa ja innovaatiotoimintaa käsittelevissä indikaattorijulkaisuissa on läpi- 8

8 käyvänä piirteenä esitettyjen indikaattoreiden keskittyminen tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan panos- ja tuotostekijöihin. Tätä tietoa kuten indikaattoreita tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahallisista ja työvoimapanostuksista on tarjolla kattavasti ja pitkältä aikaväliltä kiitos OECD:n ja Yhdysvaltain tiedesäätiön pitkäjänteisen toiminnan. Vaikutuksia koskevia indikaattoreita on esitetty vähän. Paremminkin sääntö kuin poikkeus on, että käytettyjen indikaattoreiden valintaperusteet ja keskinäiset suhteet jäävät useimpien indikaattorijulkaisujen osalta epäselviksi. Indikaattoreita on usein sisällytetty mukaan helpon käyttöönoton ja konventionaalisuuden perusteella ilman, että valinnan taustalla olevia oletuksia tuotaisiin esiin ja perusteltaisiin. Kotimaassa on toteutettu aktiivisesti tiedettä, teknologiaa ja innovaatiotoimintaa käsittelevää arviointitoimintaa ja indikaattoreiden kehitystyötä erityisesti Tekesin ja Suomen Akatemian piirissä. Panos- ja tuotostekijöiden lisäksi Suomessa on analysoitu myös tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan vaikutuksia yhteiskuntaan ja talouteen. Ongelmana on aineiston hajanaisuus ja yhteismitattomuus. Toimijat ovat tuottaneet aineistoa toisistaan riippumatta organisaatiokohtaisia tarpeitaan varten. Vaikuttavuuskehikko Huolimatta edellä luetelluista vaikeuksista mallintaa tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan vaikutuksia ja näitä käsittelevien indikaattoreiden puutteesta, hankkeessa tehdään ehdotus tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan vaikuttavuuskehikoksi. Vaikuttavuuskehikko tarkoittaa yhtenäistä esitystapaa tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan vaikutusten kuvaamiseksi ja analysoimiseksi. Tavoitteena on ollut, että kehikko kattaa tieteen, teknologian ja innovaatioiden kehittämisen eri vaiheet panostuksista tulosten hyödyntämiseen ja niiden vaikutuksiin. Tärkeänä on pidetty sitä, että vaikuttavuuskehikko tarjoaa välineen vuoropuheluun ja oppimiseen eri toimijoiden välillä tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan vaikutuksista sekä jatkotyötä suuntaavan pohjan indikaattoreiden kehittämiseksi. Vaikuttavuuskehikon perusrakenne noudattaa perinteistä panos-toimintatuotos mallia sillä poikkeuksella, että vaikuttavuuskehikossa edetään perinteiseen malliin verrattuna päinvastaisessa järjestyksessä. Sen sijaan, että lähdettäisiin liikkeelle yksittäisistä panostuksista ja analysoitaisiin niillä aikaansaatuja tuloksia ja vaikutuksia yhteiskuntaan ja talouteen, vaikuttavuuskehikossa lähdetään etsimään vastauksia kysymykseen, millaisia kokonaisvaikutuksia tieteeltä, teknologialta ja innovaatiotoiminnalta odotetaan ja on odotettavissa. Vaikuttavuuskehikon perusajatuksena on se, että tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan vaikutusten tarkastelun ja arvioinnin tulee ensisijaisesti kohdistua yhteiskunnan keskeisille osa-alueille, ja niiden tulee tukea tärkeiden yhteiskuntapoliittisten tavoitteiden toteuttamisen seurantaa. Tämä käänteinen, vaikutuksista lähtevä lähestymistapa tarjoaa mahdollisuuden tarkastella tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan vaikutuksia normatiivisesti sekä osana tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan strategista kehittämistä. Vaikuttavuuskehikossa tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan vaikutuksia tarkastellaan neljällä keskeisellä yhteiskunnan osa-alueella. Näistä osaalueista käytetään nimitystä vaikuttavuusalue. Kunkin vaikuttavuusalueen sisällä tarkastellaan indikaattoreina panok- 9

9 sia, tuotoksia, toimintoja ja prosesseja sekä taloudellis-yhteiskunnallisia vaikutuksia koskevia tietoja. Vaikutuksia koskevat tiedot voivat olla välittömiä tai välillisiä, mutta keskeisenä vaatimuksena on se, että ne selkeästi indikoivat panostuksista ja toiminnasta saatuja hyötyjä tai muita positiivisia etuja yksilöille, yhteisöille ja suomalaiselle yhteiskunnalle kokonaisuudessaan. Vaikuttavuusalueet ovat seuraavat: Talous ja uudistuminen. Tämä vaikuttavuusalue kattaa erityisesti tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan taloudelliset vaikutukset. Oppiminen ja osaaminen. Tähän vaikuttavuusalueeseen kuuluvat tutkimus- ja kehittämistoiminnan ns. välittömät vaikutukset kuten tiedon määrän lisääntyminen, osaava työvoima ja asiantuntijaverkostot. Suomalaisten hyvinvointi. Tämä vaikuttavuusalue sisältää tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan vaikutukset niin objektiivisiin kuin subjektiivisiin hyvinvoinnin osatekijöihin kuten terveyteen ja sosiaalisiin suhteisiin. Ympäristö. Tämä vaikuttavuusalue kattaa vaikutukset, joita tieteeltä, teknologialta ja innovaatiotoiminnalta on odotettavissa suhteessa ympäristön asettamiin haasteisiin kuten ilmastonmuutokseen. Johtopäätökset ja suositukset Jatkotyössä indikaattoreiden kehittäminen tulisi kohdistaa edellä nimettyihin neljään vaikuttavuusalueeseen. Tehty työ on osoittanut, että erilaisia panoksia, toimintaa ja tuotoksia kuvaavia indikaattoreita on runsaasti saatavilla. Niitä on koottu ja analysoitu projektissa. Suurin puute on hyvistä tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan taloudellis-yhteiskunnallisia vaikutuksia indikoivista tiedoista sekä erityisesti indikaattoreista, jotka tarjoaisivat mahdollisuuden pidempien vaikutusketjujen etenemisen seurantaan. Indikaattorityön jatkuva haaste on löytää keinoja kuvata ja analysoida kokonaisia vaikutusketjuja, jossa vaikutukset, tuotokset, toiminnat ja panostukset eivät jäisi toisistaan irrallisiksi vaan niiden välisiä suhteita pystyttäisiin ymmärtämään ja arvioimaan entistä paremmin. 10

10 Executive summary Background and objectives of the project In 2007, the Science and Technology Policy Council of Finland made a statement on the assessment and forecasting of the effectiveness of science, technology and innovation in Finland. As a response to the statement, the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation, Tekes, and the Academy of Finland initiated a project titled the Impact Framework and Indicators for Science, Technology and Innovation (VINDI) in early The first goal of the project was to create an overall view called an impact framework of effectiveness of science, technology and innovation. The second goal was to determine the most important indicators of effectiveness, as well as their sources of data. The results concerning these goals are published in this report. A future objective is to create a publication that describes the changes in knowledge and expertise in Finland and tracks the impacts of these changes by means of indicators. This work phase is to be accomplished in a separate project. In accordance with the assignment, the basic concepts used in the project are science, technology and innovation. These concepts are complemented by the concept of research and development (R&D) activities. The project has adopted a broad conceptual understanding and definition of these core concepts. Concerning the indicators on science, technology and innovation, R&D and innovation activities are the key areas of interest with certain similarities, overlaps and differences. At this initial phase, the project has concluded that education as a functional unit of its own is outside the focus of the development work. It is recognized that different forms of education and learning are, nonetheless, present in many indicators on R&D and innovation activities. Framing the Effectiveness of Science, Technology and Innovation On many occasions, the effectiveness of science, technology and innovation is framed by using the so-called inputactivity-output model. This model is far from satisfactory, however, when the social and economic impacts of R&D activities are observed at the level of the national economy. Fulfilment of impacts requires a long time span even in the case of business-oriented R&D, not to mention basic research. As a consequence of the long time span, many factors that are evolving and changing in nature have an effect on the impacts achieved. Furthermore, a large number of impacts of science, technology and innovation are implicit in nature and they cannot be traced back to single inputs or activities. In addition to economic benefits, research literature has identified several impacts of science, technology and innovation, only some of which are quantifiable. These impacts include the impacts of science, technology and innovation on culture, welfare, decisionmaking processes, environment and 11

11 health. The impacts are realized through a diverse mixture of social, cognitive and institutional processes. The key driver of these processes is diffusion and utilization of new knowledge, technology and expertise in different areas of society including economic and working life, politics and government, as well as civil society. One feature that many internationally well-known indicator reports on science, technology and innovation share is an exclusive focus on the indicators concerning input and output factors. Long time-series of input and output data, such as indicators on financial and labour force inputs of R&D, are readily available thanks to the long-lasting efforts of the OECD and the U.S. National Science Foundation. There are scant indicators on the impacts of science, technology and innovation, however. It is not unusual for indicator reports that the selection criteria and interrelationships of indicators are not explicitly addressed. The choice of indicators is often based on convention or availability of suitable data, which leaves underlying assumptions implicit and without justification. In the Finnish context, both Tekes and the Academy stand out as active contributors to evaluation practices and indicator development efforts dedicated to science, technology and innovation. In addition to input and output factors, there are also analyses of the social and economic impacts of science, technology and innovation. The fragmentation and incomparability of the data available are problems to be overcome as organisations have usually produced data for their own needs independently. The Impact Framework To summarize the discussion above, there are obvious difficulties in modelling the impacts of science, technology and innovation and there is also lack of suitable impact indicators. Nonetheless, the project makes a proposal for the impact framework of science, technology and innovation. The impact framework here means a stylized presentation that supports characterization and examination of the impacts of science, technology and innovation. The aim is that the framework should cover all the phases of development of science, technology and innovation starting from input factors up to utilization of outputs and their final impacts. It is emphasized that the impact framework provides a means for dialogue and reciprocal learning among different stakeholders about the impacts of science, technology and innovation, as well as a platform for further development work on indicators. The basic structure of the impact framework complies with the conventional input-activity-output model, with the exception that the model is operated in reverse order. Instead of analysing singular inputs and corresponding social and economic outputs achieved by them, the operation of the impact framework starts with the question of what kind of overall impacts of science, technology and innovation are to be expected and anticipated. The basic idea behind the impact framework is that the analysis and assessment of the impacts of science, technology and innovation should primarily focus on the key areas of society and economy. The analysis 12

12 and assessment should also support monitoring of the fulfilment of objectives important in the social and economic policy. This reverse, impact-bound approach enables examination of the impacts of science, technology and innovation on a normative basis, as well as part of strategic development of science, technology and innovation policy. Within the impact framework, the impacts of science, technology and innovations are examined in relation to four key areas of society and economy. These key areas are named as impact areas. Each impact area comprises indicators of relevance that are based on data on the inputs, outputs, activities and process, as well as on social and economic impacts. Data on the impacts may be detected directly or indirectly but the key requirement is that the data used clearly indicate benefits or other advantages that are derived from the inputs and activities and that are of benefit for individuals, communities and the Finnish society and economy as a whole. The impact areas are as follows: The economy and renewal. This impact area addresses the economic impacts of science, technology and innovation. Learning and skills. The impact area of learning and skills includes the impacts of R&D and innovation activities on the accumulation of knowledge, skilled labour force and networks of experts. Finns well-being. This impact area consists of impacts of science, technology and innovation on the objective and subjective factors of well-being, such as health and social relations. Environment. The impact area of environment addresses the impacts expected from science, technology and innovative activities in the face of environmental challenges such as the climate change. Conclusions and Recommendations Further development work should focus on the four impact areas named above. The work undertaken in this project has proven that there is a great deal of indicators available addressing inputs, outputs and activities of science, technology and innovation. The project has made an effort to compile and scrutinize these indicators. There is a lack of satisfactory indicative data about the social and economic impacts of science, technology and innovation. In particular, there is a shortage of indicators that would enable tracing of successive chains of impacts. The ongoing challenge of indicator development work is to find ways to describe and analyze the full-scale chains of impacts, in which the relations of impacts, outputs, activities and inputs could be understood and evaluated with increasing accuracy. 13

13 14

14 1 Hankkeen tausta, tavoite ja toteutus Suomen kansallisessa kehittämisstrategiassa tiedolla ja osaamisella on jo pitkään ollut keskeinen rooli. On katsottu, että talouden, työllisyyden ja hyvinvoinnin myönteinen kehitys on kiinteästi sidoksissa uuden tiedon ja osaamisen tuottamiseen ja soveltamiseen. Uudet innovaatiot tuotteissa ja palveluissa perustuvat kasvavassa määrin tieto- ja osaamispääomaan. Innovaatiovetoisessa kehitysvaiheessa erityisenä haasteena on kyetä luomaan omia ja omaperäisiä ratkaisuja. On myös nähtävissä, että tutkimuksen ja koulutuksen määrälliset tavoitteet on Suomessa jo pitkälti saavutettu (Maliranta & Ylä-Anttila 2007). Nyt kasvu pohjautuu tiedon ja osaamisen intensiiviseen kasvuun. Tiedon tuotannon tehostaminen ja erityisesti tuotetun tiedon hyödyntäminen laaja-alaisesti ja monipuolisesti ovat nousseet keskeiseen asemaan yhteiskuntaelämän eri osa-alueilla. Tämä koskee niin poliittista päätöksentekoa ja sen valmistelua kuin yritystoimintaa sekä julkista palvelutoimintaa. Keskeisiä keinoja tiedon ja osaamisen tuottamisessa ja soveltamisessa ovat koulutus sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta. Koulutuksen avulla luodaan teoreettisia ja käytännöllisiä valmiuksia niin työelämää kuin muuta elämää varten. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan avulla puolestaan synnytetään uutta tietoa ja uusia sovelluksia sekä kehitetään tuote-, prosessi-, palvelu- ja sosiaalisia innovaatioita. Hyvin tärkeässä asemassa on myös työssä oppimisen kautta tapahtuva tiedon ja osaamisen kumuloituminen ja tämän hyödyntäminen. Kansallisen strategian mukaisesti julkiset ja yksityiset toimijat ovat lisänneet panostuksia tutkimus-, kehittämis- ja koulutustoimintaan. Panostukset, tähän mennessä saavutetut hyvät tulokset sekä kasvavat tulosodotukset ovat lisänneet tarvetta selvittää entistä tarkemmin politiikkatoimien ja rahoituksen vaikuttavuutta sekä tulevia kehittämismahdollisuuksia. Valtion tiede- ja teknologianeuvosto painotti elokuussa 2007 valmistuneessa vaikuttavuuden arvioinnin ja ennakoinnin kehittämistä koskevassa kannanotossaan, että vaikka Suomessa on edistytty vaikuttavuuden arvioinnissa tyydyttävästi, arviointitoimintamme on kuitenkin kokonaisuudessaan hajanaista ja kertaluonteista. Tältä pohjalta Tekes ja Suomen Akatemia käynnistivät vuoden 2008 alussa projektin, josta on käytetty lyhennettä VINDI-projekti. Projektin tavoitteeksi asetettiin muodostaa tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan vaikuttavuuden kokonaisnäkemys (vaikuttavuuskehikko) sekä määritellä vaikuttavuutta kuvaavia tärkeimpiä indikaattoreita ja niiden tietolähteitä. Tämän pohjalta tullaan laatimaan julkaisu, joka kuvaa tiedon ja osaamisen muutoksia ja niiden vaikutuksia Suomessa indikaattoreiden avulla. Viimeksi mainittu työvaihe ei ole kuulunut VINDI-projektin tehtäviin, vaan se toteutetaan erillisenä hankkeena. Projektissa on käytetty käsitteitä vaikutus ja vaikuttavuus synonyymeina, ja molemmissa tapauksissa nämä käsitteet on ymmärretty laajasti. Periaatteessa vaikuttavuus (effectiveness) voidaan rajata tarkoittamaan sitä, missä määrin 15

15 suunnitellut toimenpiteet toteutetaan ja tulokset saavutetaan ja millaisia vaikutuksia saavutuksilla on ollut. Eron tekeminen suunniteltujen ja ei-suunniteltujen vaikutusten välillä olisi kuitenkin käytännössä mahdotonta. Tämä on tarkoittanut myös sitä, että vaikutuksia ei ole lähtökohtaisesti tarkasteltu yksittäisten suorittaja- ja tai rahoittajaorganisaatioiden näkökulmasta. Jos tällainen eriyttäminen osoittautuu tarpeelliseksi, se voidaan tehdä tapauskohtaisesti myöhemmin. Myöskään vaikutusten osalta projektissa ei ole tehty tiukkoja määrittelyjä ja rajauksia, vaan lähtökohtana on ollut, että vaikutukset ymmärretään laajasti. Vaikutusten piiriin on sisällytetty sekä välittömät että välilliset vaikutukset, ja vaikutusalueiden osalta lähtökohtana on ollut laaja kattavuus. Mukaan on otettu tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan vaikutukset talouteen, muuhun yhteiskuntaan, hyvinvointiin, terveyteen, ympäristöön, osaamispohjaan jne. Jos vaikutusalueiden määrästä joudutaan tinkimään, tämä tehdään tietojen saatavuuden, alueiden tärkeyden tai muun vastaavan syyn perusteella. Kattavuus on koskenut myös tieteen ja teknologian aloja sekä innovaatiotyyppejä. Mukana ovat periaatteessa kaikki tieteen alat perusluonnontieteistä ja lääketieteistä yhteiskunta- ja humanistisiin tieteisiin, ja sama laaja-alaisuus koskee myös teknologian aloja. Innovaatiotyypeistä lähtökohtana ovat perinteiset tuote- ja prosessi-innovaatiot, mutta tärkeänä on pidetty sitä, että indikaattoritarkastelut ulotetaan koskemaan myös palveluinnovaatioita ja sosiaalisia innovaatioita. Projektin konkreettisena tavoitteena on ollut ideoida ja operationalisoida indikaattoreita, joilla kuvataan, mitataan ja arvioidaan tieteen, teknologian ja innovaatioiden vaikutuksia laaja-alaisesti ja monipuolisesti. Perinteisesti indikaattorilla tarkoitetaan ennen muuta vaikutusten esittämistä kvantitatiivisessa muodossa. Koska läheskään kaikkia vaikutuksia ei kuitenkaan kyetä kvantifioimaan, VINDI-projektissa on tarkasteltu rajoitetusti myös laadullisia keinoja vaikutusten indikoimiseksi. Indikaattorit eivät myöskään mittaa vain vaikutuksia, olivat nämä sitten välittömiä tai välillisiä, vaan niiden avulla pyritään ilmaisemaan myös tieteeseen, teknologiaan ja innovaatioihin sekä näiden kehittämiseen olennaisesti vaikuttavien olosuhteiden ja muiden tekijöiden tilaa ja niissä tapahtuvia muutoksia. Tiedettä, teknologiaa ja innovaatioita sekä näiden vaikutuksia koskeva kehittämistyö on ollut jo pitkään useissa maissa ja kansainvälisissä organisaatioissa kasvavan mielenkiinnon kohteena. Yksittäisistä maista Yhdysvallat on toiminut edelläkävijänä, ja kansainvälisistä järjestöistä erityisesti OECD on tehnyt sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tilastoinnissa että indikaattoreiden kehittämisessä uraa uurtavaa työtä. Tätä, kuten muitakin kansainvälisiä esimerkkejä tarkastellaan tarkemmin luvussa 4. Lukuisista yrityksistä huolimatta perimmäisten taloudellis-yhteiskunnallisten vaikutusten ilmaisemissa määrällisten indikaattorilukujen avulla ollaan vielä monessa suhteessa alkuvaiheessa. Tähän kansainväliseen kehittämistyöhön myös VINDI-projekti on pyrkinyt antamaan oman panoksensa. Raportin rakenne on seuraava. Luvussa 2 käsitellään peruskäsitteiden tieteen, teknologian ja innovaatioiden sisältöä, rajoja ja keskinäisiä suhteita. Luvussa 3 tarkastellaan tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan vaikuttavuuden jäsentämistä, panos-toiminta-tuotosmallin rajoituksia ja vaikutusprosessien 16

16 sisältöä. Luvuissa 4 ja 5 luodaan katsaus kansainvälisiin ja kotimaisiin tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan vaikuttavuutta käsitteleviin keskeisiin indikaattorijulkaisuihin ja -aineistoihin. Luvussa 6 esitetään ehdotus vaikuttavuuskehikosta, jonka pohjalta voidaan muodostaa kokonaisnäkemys tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan vaikuttavuudesta. Tätä täydentää luvussa 7 esitetyt ehdotukset tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan indikaattoreiksi vaikuttavuusalueittain. Julkaisun lopussa esitetään yhteenveto hankkeen tuloksista ja ehdotuksia jatkotoimenpiteiksi VINDI-hankkeen toteutuksesta vastasi työryhmä Tarmo Lemola (hankkeen vetäjä) ja Janne Lehenkari Advansis Oy:stä, Erkki Kaukonen Tampereen yliopiston Tieteen-, teknologian- ja innovaatiotutkimuksen yksiköstä ja Juhani Timonen Swot Consulting Finland Oy:stä. Hankkeen työskentelyä ohjasi ohjausryhmä, jonka jäsenet olivat Markus Koskenlinna, Pekka Pesonen, Laura Peltonen, Kai Husso, Paavo Löppönen, Annamaija Lehvo, Anu Nuutinen ja Kaisa Vaahtera. Hankkeen yhteydessä järjestettiin työpajoja yhteistyössä Suomen Akatemian kanssa. 17

17 2 Peruskäsitteet ja näiden keskinäissuhteet 2.1 Tiede, teknologia, innovaatiot Toimeksiannon mukaisesti VINDI-projektin peruskäsitteiksi on nostettu tiede, teknologia ja innovaatiot. Kaikkiin näihin liittyy vielä neljäs käsite eli tutkimus- ja kehittämistoiminta. Käsitteellinen runsaus antaa aiheen hieman tarkemmin tarkastella näitä käsitteitä ja niiden välisiä suhteita. Missä määrin tiede, teknologia ja innovaatiot ovat saman jakamattoman kokonaisuuden eri osia, ja missä määrin ne ovat erillisiä, toisistaan riippumattomia asioita? Mikä on näiden käsitteiden keskinäinen suhde? Onko teknologioita ilman tiedettä, ja onko innovaatio vain toinen nimi teknologiselle uudistukselle? Mikä on tutkimus- ja kehittämistoiminnan ja innovaatiotoiminnan suhde? Yksiselitteisen määritelmän antaminen tieteelle on vaikeaa, jos määritelmän tulisi antaa sekä välttämättömät että riittävät ehdot sille, että jokin toiminta on tiedettä (Kiikeri & Ylikoski 2004). Tiedettä koskevat määritelmät yleensä joko sulkevat jotain tärkeää ulkopuolelle tai sitten ne ovat liian vapaamielisiä laskiessaan mukaan selvästi epätieteellisiä asioita. Lisäksi eri aikoina, eri yhteyksissä ja myös eri kielissä tiedettä on määritelty ja määritellään eri tavoin. Kotimaassa lähes alan standardiksi muodostuneen Ilkka Niiniluodon (1980) esittämän määritelmän mukaan tieteellä tarkoitetaan toisaalta luontoa, ihmistä ja yhteiskuntaa koskevien tietojen systemaattista kokonaisuutta (tieteellisen tutkimuksen tulokset) ja toisaalta tällaisten tietojen tarkoituksellista ja järjestelmällistä tavoittelua (tieteellinen tutkimus- prosessi). Tulosten ja prosessien lisäksi tieteeseen usein sisällytetään myös tieteelliset menetelmät, tiedeyhteisöt ja instituutiot eli yliopistot, joissa tiedettä harjoitetaan sekä erilaiset käsitykset tai näkemykset tieteestä. Tiede pyrkii selvittämään todellisuutta, sen ominaisuuksia ja rakennetta empiiristen ja teoreettisten menetelmien avulla. Teoria on tieteellisen yhteisön hyväksymä näkemys kuvata tutkimuskohdetta. Tieteen alat jaetaan yleensä luonnontieteisiin (ml. matematiikka ja logiikka), humanistisiin tieteisiin ja yhteiskuntatieteisiin. Tämä suomen kielessä omaksuttu käsitys tieteen aloista on selvästi laajempi kuin englanninkielisen science-sanan. Science viittaa pääasiassa fysiikan ja kemian kaltaisiin luonnontieteisiin (Kiikeri & Ylikoski 2004). Tieteen tuottaman tiedon luonteesta ja tarkoitusperistä on niin ikään useita erilaisia tulkintoja. Eräissä tulkinnoissa korostetaan tieteellisen tiedon itseisarvoa. Toisissa taas nähdään, että tieteellistä tietoa tarvitaan pääasiassa inhimillisen toiminnan suunnittelemiseen ja ohjaamiseen. Tieteen tavoitteena on tämän mukaisesti hyödynnettävissä olevan, hyödyllisen tiedon tuottaminen. Yhteiskuntatieteissä puolestaan korostetaan tieteen yhteiskuntakriittistä tehtävää. Tämän ajattelutavan mukaisesti tieteen tehtävänä ei ole vain kuvata ja selittää todellisuutta, vaan sen tehtävänä on myös kyseenalaistaa ja kritisoida vallitsevia oloja ja ajattelu- ja toimintatapoja sekä tarjota vaihtoehtoja. Tieteen lisäksi määritelmien moninaisuus pätee myös teknologiaan (Niiniluoto 2000). Lähtökohtana useimmissa 18

18 määritelmissä on se, että teknologia sisältää työn tai muun toiminnan välineet keinotekoiset esineet eli artefaktit kuten työkalut, instrumentit, koneet ja laitteet. Lisäksi teknologiaan kuuluvat artefakteja koskevat tiedot, taidot ja menetelmät. Joissakin tapauksissa teknologian piiriin sisällytetään myös sosiaaliset organisaatiot, kuten teollisuuslaitokset ja teknologioiden tutkimiseen ja kehittämiseen erikoistuneet tutkimuslaitokset. Tekniikkaa ja teknologiaa pidetään synonyymeina, tai jos näiden välillä halutaan tehdä ero, niin tekniikalla yleensä tarkoitetaan vain artefakteja. Teknologia on tässä katsannossa yläkäsite, joka sisältää sekä tekniikat että näitä koskevat tiedot ja taidot. Teknologian monista historiallisista kehitysvaiheista yhtenä tärkeimmistä pidetään tieteen ja teknologian vähittäistä integroitumista (esim. Hughes 1986). Yhteenkasvaminen on merkittävästi vaikuttanut teknologian muutoksen ehtoihin, sisältöön ja muutosnopeuteen. Tämä kehitys on suoraan ja välillisesti tuottanut suunnattoman määrän teknologisia keksintöjä ja innovaatioita ja synnyttänyt teollisuuden tutkimus- ja kehityslaboratoriot sekä julkiset teknologioihin erikoistuneet tutkimuslaitokset ja myöhemmin koko valtiollisen tiede- ja teknologiapolitiikan. Kehityksen myötä teknologia on moninaistunut. Perinteiset teknologian alat, kuten konetekniikka, prosessitekniikka, materiaalitekniikka ja rakennustekniikka ovat saaneet rinnalleen tiedelähtöiset mikro-, nano- ja bioteknologiat. Samanaikaisesti teknologia on tunkeutunut yhä uusille elämän alueille: toimistoihin, jokapäiväiseen ihmisten väliseen kommunikointiin, vapaa-aikaan ja viihteeseen, sosiaali- ja terveydenhuoltoon jne. Teknologian välineellinen määrittäminen onkin käynyt yhä vaikeammaksi. Teknologia kytkeytyy paitsi tieteeseen, niin kasvamassa määrin myös inhimillisiin ja sosiaalisiin tekijöihin. Innovaatio-sanan vakiintumiseen ensin saksan- ja englanninkielisessä ja myöhemmin muunkielisessä tieteellisessä ja ammatillisessa kirjallisuudessa on merkittävästi vaikuttanut itävaltalaisamerikkalainen taloustieteilijä Joseph A. Schumpeter ( ). Hänen usean vuosikymmenen aikana syntyneestä runsaasta tuotannostaan löytyy peruskäsitteistä (keksintö, innovaatio) erilaisia versioita (Lemola 2000). Useimmiten Schumpeterin käsitteistön esittelyssä ja erittelyssä nojaudutaan kuitenkin seuraaviin vuonna 1930-luvulla julkaistuihin määrittelyihin, joiden mukaan innovaatio on: uusi tai uudenlainen tuote uusi tai uudenlainen tuotantomenetelmä tai -prosessi uuden markkinan avaaminen uuden raaka-aineen tai energialähteen käyttöönotto uuden teollisen markkinarakenteen toteuttaminen. Tärkeässä asemassa näissä määrittelyissä on eron tekeminen keksinnön ja innovaation välille. Keksintö on mikä tahansa tekninen tai vastaava idea, uutuus tai uudennos. Se edeltää ajallisesti ja usein myös sisällöllisesti innovaatiota. Innovaatio keksinnöstä tulee kuitenkin vain siinä tapauksessa, että keksinnöstä on keksijälleen tai muulle käyttäjälle taloudellista hyötyä. Konkreettinen esimerkki on patentoitu keksintö. Patentin saannin ehdoton edellytys on keksinnön uutuus aikaisempiin vastaavantyyppisiin keksintöihin verrattuna. Läheskään kaikkia patentoituja keksintöjä ei kuitenkaan ruveta hyödyntämään. Vain harvoista keksinnöistä tulee innovaatioita, ja vielä harvemmista innovaatioista tulee todellisia menestystarinoita (vrt. Fagerberg 2005). Vaikka Schumpeter itse määrittelikin keksinnön melko laajasti, hänen työhön- 19

19 sä nojannut myöhempi tutkimus on keskittynyt paljolti teknologisiin innovaatioihin. Näitä ovat tyypillisesti uudet ja uudistetut tuotteet, tuotantoprosessit ja - menetelmät. Tuotteisiin kuuluvat kulutustavarat, joita ostavat yksittäiset kuluttajat sekä yritysten hankkimat investointitavarat (tuotantohyödykkeet). Tuotantoprosessit ja -menetelmät ovat koneita ja laitteita ja näistä muodostettavia laajempia tuotantojärjestelmiä, joiden avulla tuotteet valmistetaan. Palveluinnovaatiot ovat viime vuosina nousseet vahvasti teknologisten innovaatioiden rinnalle; palveluissa innovaatiotoiminta on lähes yhtä yleistä kuin teollisuudessa (Miles 2003). Tämä poikkeaa voimakkaasti perinteisestä käsityksestä, jonka mukaan palvelualat ovat pääasiassa teollisuuden kehittämien palvelutuotteiden kuluttajia ja käyttäjiä, eivät itsenäisiä innovaatioiden kehittäjiä. Tutkimus- ja innovaatiotilastoinnissa palveluinnovaatio ymmärretään paljolti samalla tavalla kuin teknologiset innovaatiot. Palveluinnovaatio on uusi palvelu tai sellainen olemassa olevaan palveluun tehty uudistus, joka on pantu täytäntöön ja joka tuottaa hyötyä kehittäjälleen. Tämä hyöty on tavallisesti seurausta siitä lisäarvosta, jonka uudistuksen käyttöönotto tai hyödyntäminen tuottaa asiakkaalle. Lisäksi uudistuksen tulee olla uusi sen kehittäneelle yritykselle. Yhtäläisyyksien ohella tuote- ja palveluinnovaatioiden välillä on myös eroja, jotka perustuvat yhtäältä tavaroiden ja toisaalta palvelujen perusominaisuuksiin. Palvelut eroavat tavaratuotannosta ainakin seuraavissa viidessä suhteessa: palvelut ovat luonteeltaan aineettomia palvelujen tuottaminen, markkinointi ja kuluttaminen on usein samanaikainen tapahtuma palvelussa tuotteen omistajuus ei vaihdu palveluja on vaikea varastoida palvelujen tarjoaminen edellyttää yleensä suoraa vuorovaikutusta tuottajan ja kuluttajan välillä. Palvelujen ja tuotannon välistä tiukkaa rajanvetoa vaikeuttaa ja jopa kyseenalaistaa se, että palvelu ja tavara kietoutuvat entistä enemmän yhteen. Palvelutapahtumaan voi sisältyä materiaalista tuotantoa, kuten ruuan valmistusta ravintolassa. Samalla tavalla teknologiseen laitteeseen, kuten hissiin tai paperikoneeseen liittyy kasvavassa määrin erilaisia huolto- ja ylläpitopalveluja, jotka myydään asiakkaalle yhdessä laitteen kanssa. Näiden palveluiden edelleen kehittäminen edellyttää samantyyppistä innovointia kuin teknologiset tuotteet, ja tavallisesti vielä siten, että tuotteen ja palvelun kehittäminen tapahtuu kiinteässä keskinäisessä vuorovaikutuksessa (Victor & Boynton 1998). Erityisesti palveluinnovaatioihin näyttää pätevän se, että tarvittavan uuden tiedon lähteet eivät välttämättä liity millään tavalla systemaattiseen tutkimusja kehittämistoimintaan (Maliranta & Ylä-Anttila 2007). Radikaalitkin palveluinnovaatiot voivat yhtä hyvin perustua organisaation sisällä olevaan kollektiiviseen, hiljaiseen tietoon ja sen uudenlaiseen yhdistämiseen vapaasti ulkopuolelta saatavan tiedon kanssa. Myös tällaiset innovaatiot voivat synnyttää kokonaan uusia tuotannonaloja. Innovaatioperheen uusin tulokas, sosiaalinen innovaatio, on osoittautunut käsitteellisesti vaikeaksi asiaksi. Sitran tutkimushankkeessa sosiaaliset innovaatiot liitetään laajasti yhteiskunnan rakenteelliseen uudistumiskykyyn. Sosiaalisilla innovaatioilla tarkoitetaan Sitran tutkimuksessa sellaisia regulaatioon (lainsäädäntöön ja viranomaissääntelyyn), politiikkaan sekä organisatorisiin rakenteisiin ja toimintamalleihin liittyviä uudistuksia, jotka parantavat yhteiskunnan 20

20 suorituskykyä (Hämäläinen & Heiskala 2004). Tässä määritelmässä sosiaalinen innovaatio kytkeytyy taloudellis-yhteiskunnallisen kokonaisuuden ja sen eri sektorien eli yksityisen, julkisen ja kansalaissektorin toimintatapojen ja keskinäisten suhteiden muutoksiin. Näin laaja sosiaalisen innovaation määrittely antaa aiheen kysyä, mikä erottaa sen yhteiskunnallisista uudistuksista. Toisaalta sosiaalinen ulottuvuus on vahvasti läsnä myös teknologisissa ja palveluinnovaatioissa. Nämä innovaatiot liittyvät aina johonkin taloudelliseen tai yhteiskunnalliseen tarpeeseen. Lisäksi teknologisen ja palveluinnovaation kehittäminen perustuu kasvavassa määrin erilaisten toimijoiden yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen (Lehenkari 2006). Tässä mielessä teknologisen innovaation kehittäminen on ennen muuta sosiaalinen prosessi. Sama koskee myös uusien teknologioiden käyttöönottoa ja niiden edelleen kehittämistä (Hyysalo 2004). Nämä ovat hyvin riippuvaisia arvoista, asenteista, rakenteista, oppimisesta ja monista muista sosiaalisista tekijöistä. OECD:n (2002) Frascati-käsikirjan mukaan tutkimus- ja kehittämistoiminnalla tarkoitetaan systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämistä uusien sovellusten löytämiseksi. Tutkimus- ja kehittämistoimintaan sisällytetään perustutkimus, soveltava tutkimus ja kehittämistyö. Perustutkimukselle on tunnusomaista teoreettisuus ja uuden tiedon tavoittelu ilman välitöntä käytännön sovellusta. Soveltavan tutkimuksen tavoitteena on jokin uuden tiedon avulla toteutettava käytännön sovellus (esimerkiksi uusien menetelmien ja keinojen luominen tietyn ongelman ratkaisemiseksi). Kehittämistyöllä puolestaan tarkoitetaan tutkimuksen tuloksena tai käytännön kokemuksen kautta saadun tiedon käyttämistä uusien tuotteiden, palvelujen, tuotantoprosessien tai menetelmien aikaansaamiseen tai olemassa olevien olennaiseen parantamiseen. Tärkeä käsitteellinen kysymys on se, miten tutkimus- ja kehittämistoiminta eroaa innovaatiotoiminnasta. Kun asiaa tarkastellaan OECD:n standardoimien ja Suomessa Tilastokeskuksen käyttämien määritelmien pohjalta, niin tärkein ero tutkimus- ja kehittämistoiminnan ja innovaatiotoiminnan välillä on se, että jälkimmäinen on edellistä laajempi. Tilastokeskuksen (2006) innovaatiotutkimuksessa innovaatiotoiminta (innovaatiotoimet) on ryhmitelty seuraavasti: yrityksen oma tutkimus- ja kehittämistoiminta yrityksen ulkopuolelta tilattu tutkimus- ja kehittämistoiminta koneiden, laitteiden ja ohjelmistojen hankinta muun osaamisen hankinta yrityksen ulkopuolelta innovaatioiden markkinoille tuominen muut valmistelutoimet. Tämän määrittelyn mukaan Innovaatiotoiminnan piiriin kuuluu myös koulutus, ja ennen muuta se kattaa myös uuden tai parannetun tuotteen, palvelun tai prosessin markkinoinnin sekä näiden tuotantoon liittyvät valmistelutoimet. Eron käytännön merkitys ei ole toiminnallisesti suuri. Ero tulee näkyviin silloin, kun arvioidaan näiden toimintojen kustannuksia ja kun puhutaan julkisen sektorin toimenpiteistä, joilla edistetään innovaatiotoimintaa. Innovaatiotoimintaa voi olla olemassa myös ilman tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Yrityksille lähetettyyn kyselyyn perustuvan Tilastokeskuksen innovaatiotilaston mukaan innovaatiotoimintaa harjoittaneista yrityksistä noin kolmannes ei tee omaa (in-house) tutkimusja kehittämistoimintaa. Teollisuudessa 21