MUURAHAINEN. Imatran seudun, Rautjärven ja Ruokolahden yrittäjät. Keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MUURAHAINEN. Imatran seudun, Rautjärven ja Ruokolahden yrittäjät. Keskiviikko 1. kesäkuuta 2011"

Transkriptio

1 MUURAHAINEN N:o 1 Imatran työstöasennus KESÄTÖISSÄ Yrittäjäkasvo: Hirsirakentaja kolmannessa sukupolvessa Yrittäjäyhdistysten hallitusten esittely

2 2 Pääkirjoitus Hyvät Muurahaisen lukijat, alkavan kesän kynnyksellä ilmestyy myös uusiutunut Muurahainen. Lehti on aiemmin ollut Imatran Yrittäjien julkaisu eri muodoissaan, mutta nyt mukaan on saatu myös Ruokolahden ja Rautjärven yrittäjäyhdistysten resurssit. Tavoitteena on saada yrittäjyyden eri muotoja ja yrittäjille tärkeitä teemoja esille hyvin monipuolisesti. Imatran seudun ja koko Etelä-Karjalan tulevaisuus on sen yrittäjien ja pk-yritysten varassa. Vaikka seutumme on maan vahvinta suurteollisuusaluetta, niin tulevaisuutemme rakentuu ennen kaikkea monipuolisen yrittäjyyden varaan. Meneillään olevat suuret matkailuhankkeet tarvitsevat myös tuekseen monipuolisesti yritysten palvelutarjontaa matkailun oheispalveluiden tuottajiksi. Meidän yrittäjien on itse pidettävä huolta siitä. että saamme äänemme kuuluviin kuntien ja koko maakuntamme elinkeinopoliittisessa päätöksenteossa. Yksittäisen yrittäjän ääni ei kanna tarpeeksi, vaan tarvitsemme siihen joukkovoimaa. Yrittäjäjärjestömme paikallisella, maakunnallisella ja valtakunnallisella tasolla muodostaa riittävän äänitorven, jos niin vain tahdomme. Tahtoasi voit parhaiten osoittaa kuulumalla yrittäjäjärjestöömme. Olemalla oman paikallisyhdistyksesi jäsen kuulut samalla aluejärjestöömme Etelä-Karjalan Yrittäjiin ja kattojärjestöömme Suomen Yrittäjiin. Saat siis yhdellä jäsenmaksulla kaikkien näiden jäsenedut käyttöösi. Tässä joukossa kuulut yrittäjien omaan edunvalvontajärjestöön, joka ainoana Suomessa on ennen kaikkea pk-yrittäjien edunvalvoja. Jäsenmäärä järjestössä on ollut voimakkaassa kasvussa, Suomessa jäseniä on noin , Etelä-Karjalassa noin 2100 ja Imatran seudulla yli 800 jäsentä. Jäsenmaksun vastineeksi saat useita rahanarvoisia etuja. Yrittäjien neuvontapalvelu tarjoaa jäsenyrityksille lakimiespalveluita jäsenetuna. Jo yksi lakineuvo kuittaa jäsenmaksun ja palvelu on vain puhelinsoiton päässä. Merkittäviä, vain yrittäjien jäsenille suunnattuja etuja saat myös puhelinoperaattoreilta. Jäsenetuja hyödyntämällä voit säästää huomattavasti mm. vakuutus-, polttoaine-, sekä majoitus- ja matkustuskustannuksissa. Yrittäjäjärjestö ja sen yhteistyötahot järjestävät vuosittain useita koulutustilaisuuksia. Aluejärjestöllä ja seutumme paikallisyhdistyksillä on vuosittain myös lukuisia muita tapahtumia, joissa tapaat samanhenkisiä, yrittäjyyden valinneita ihmisiä. Ota siis rohkeasti yhteyttä Imatran, Ruokolahden tai Rautjärven yrittäjäyhdistykseen. Kerromme mielellämme lisää toiminnastamme. Toivotan Muurahaisen lukijoille lämmintä ja rentouttavaa kesää. Ilkka Ollonen Imatran Seudun Yrittäjät ry puheenjohtaja Alanurkka Muurahaisen paluu sykähdyttää Imatran yrittäjäkentässä on ollut jo jonkin aikaa hyvä yhdessä tekemisen ilmapiiri. Yhteistyö on tiivistynyt koko seutukunnalla ja siitä haluan kiittää aktiivisia yrittäjiä ja yrittäjäyhdistyksiä. Hyvä merkki yhteistyön tiivistymisestä on kädessäsi oleva uusi Muurahainen. Se ilmestyy nyt seudullisena painoksena ja olen siitä hyvin iloinen. Olin aikoinani perustamassa Muurahaista ja on hienoa nähdä, mihin sen kehitys on kulkenut. Tämä on sykähdyttävää. Muurahaisen paluu osuu tärkeään hetkeen. Koko Kaakkois-Suomea koettelee nyt teollinen murros ja joka sen yli uskaltaa katsoa, näkee myös mahdollisuudet. Imatran seudulla ne liittyvät matkailuun. Mahdollisuudet on otettava vakavasti ja uskallettava ottaa myös riskejä. Jo näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa on tilanne, jossa tarvitaan uusia palveluja ja nykyisten palvelujen kehittämistä. Olen monesti muistuttanut, että pian Imatran keskustassa ja muuallakin seutukunnan alueella saattaa pyöriä jopa 5000 ulkomaalaista turistia. Tätä tukevat monet tilastot. Siihen on varauduttava ja oltava valmiita, kun palvelujen kysyntä kasvaa. Käytetään tämä momentum hyväksemme. Pasi Saajanlehto Etelä-Karjalan Yrittäjät ry puheenjohtaja Kuntajohtajat uskovat Rauhan ja Ukonniemen hankkeiden tuovan uusia työpaikkoja HELI RAUTANEN 1. Mitkä ovat tärkeimmät elinkeinopoliittiset hankkeet jotka ovat meneillään kunnassasi? 2. Paljonko uskot kuntaanne syntyvän uusia työpaikkoja tämän vuoden aikana? Paljonko näistä pk-sektorille Imatran kaupunginjohtaja Pertti Lintunen 1. Kolme tärkeintä hanketta ovat Tetra Pakin sijoittuminen Imatralle, Ukonniemen matkailuhankkeen kehittyminen ja kolmantena rajaliikenteen kansainvälistyminen. 2. Oletan, että pelkästään Imatralle ja Imatran seudulle pari sataa. PK-sektorille matkailuun ja kauppaan liittyen viitisen kymmentä. Tetra Pak käynnistyy , joten vuotta on hankala käyttää mittarina, koska projekti on kesken. Rajaliikenne ja tulli sijoittavat myös koko ajan lisää työntekijöitä. Alat, joille toivon työpaikkoja ovat yllämainitut. Matkailu, teollisuuden nykyaikaistaminen ja monipuolistaminen ovat juuri nyt ne alat, jotka ovat Imatran kaupungille strategisesti tärkeitä ja siinä mielessä asiassa on onnistuttu. 3. Toivosin, että yrittäjäilmapiiri on koko ajan kehittymässä ja paranemassa. 4. Kunta tukee yrittäjiä Imatran seudun kehitysyhtiön yrityspalveluneuvonnan kautta. Kehyssä tuetaan yritystoimintaa ja aloittavia yrittäjiä. Kaupungin omat palvelut asettuvat maankäytön suunnittelun ja palveluverkon kehittämiseen, joissa kaupunki pyrkii ottamaan ja ottaa huomioon myös yritys- ja maankäytön tarpeet. 5. En ole mökki-ihminen vaan rentoudun läheisten ihmisten kanssa. Käymme 86-vuotiaan äitimuorin luona Hämeenlinnassa ja minulla on kaksi pientä pojanpoikaa Helsingissä eli liikumme tällä akselilla. Kesään kuuluu myös kesäretki Saarenmaalle, jossa vietämme viikon siihen tutustuen. Kunnanjohtajat yrittäjien vieraana Suomen Yrittäjät järjestävät vuosittain Kunnallisjohdon Seminaarin, jonka tarkoituksena on saavuttaa säännöllinen vuoropuhelu kunnanjohtajien ja yrittäjien välillä. Tänä vuonna Tallinnassa pidettyyn kaksipäiväiseen seminaariin osallistui 360 kuntien johtohenkilöä ja yrittäjää. Rautjärven kunnanjohtaja Harri Anttila 1. Suurin hanke on Änkilänmäen yritysalueen kehittäminen. Lisäksi vireillä ovat Hiitolanjoen hyödyntäminen sekä Konkalammen kehittämiseen liittyvät hankkeet. 2. Simpeleen M-realin vähennyksien kautta tehtaasta poistuu 50 työpaikkaa. Näin ollen työpaikkojen kehitys on kokonaisuudessaan negatiivinen tälle vuodelle. Voisi olettaa, että muutamia korvaavia työpaikkoja tulee tilalle. Ne ovat lähinnä pk-sektorin palvelupuolelle esimerkiksi kiinteistöhuoltopalveluihin erikoistuneita yrityksiä. Uusia tuotannollisia työpaikkoja ei ole tälle vuodelle syntynyt tai syntymässä. Pienteollisuudelle voi olla kasvumahdollisuuksia, sillä meillä on sopivaa työvoimaa. Pidemmällä aikavälillä tarvitaan palveluun liittyviä työpaikkoja kuten matkailuun. 3. Yrittäjäilmapiiri on kohtuullinen. Kieltämättä suurta toiveikkuutta tällä hetkellä ei ole olemassa. Nyt tarvittaisiin uusien markkinoiden hakemista. Rauhan hankkeen kehittyminen tuo myös mahdollisuuksia tälle alueelle, sillä matkailu- ja oheispalveluiden rakentaminen luo positiivista virettä myös meille. 4. Yrittäjä ja yrittämiseen liittyvät kontaktit pyritään käymään läpi ja poistamaan esteitä jos niitä on. Meidän työkalu on Imatran seudun kehitysyhtiö, jossa annetaan yritysneuvontaa toimiville ja aloittaville yrityksille. 5. Ensi kesänä taidan nikkaroida omaa asuinympäristöä ja laitan saunamökkiä kuntoon. En lähde kauemmaksi reissuun vaan vietän kunnostuslomaa. Seminaariin osallistui Etelä-Karjalasta 17 henkinen ryhmä. Alueemme kunnanjohtajista mukana olivat Imatran Pertti Lintunen, Lappeenrannan Kari Korkiakoski, Harri Anttila Rautjärveltä, Tapio Iso-Mustajärvi Savitaipaleelta, Simo Luukkanen Lemiltä ja Terttu Heimala Luumäeltä sekä Etelä-Karjalan Yrittäjät ry:n luottamushenkilöitä. Seminaariaiheiden keskeinen teema oli jälleen julkiset hankinnat. Kuinka turvata tulevaisuuden palvelut kuntalaisille? Pystyvätkö kunnat tulevaisuudessa itse tuottamaan tarvittavat palvelut kuntalaisille vai onko yksityisiä palveluntuottajia käyttämällä saatavissa laatu- ja kustannusetua? Miksi sitten on tärkeää, että kunnat käyttäisivät oman kunnan tavarantoimittajia ja palvelualan yrityksiä hankintalain suomin mahdollisuuksin? ja paljonko teollisuuteen? Mille aloille toivoisit lisää työpaikkoja? 3. Millainen yrittäjäilmapiiri kunnassasi on tällä hetkellä? 4. Miten kunta tukee tällä hetkellä yrittäjiä? 5. Kuinka vietät kesäsi? Ruokolahden kunnanjohtaja Antti Pätilä 1. Tunnetuin hanke on Puntalan teollisuusalue. Toinen hanke on matkailuelinkeinon kehittäminen ja kolmas kärki on kaavapolitiikka. 2. Kunnan omilla toimilla niitä ei kovin monta synny. Erityisesti maalaiskuntien elinkeinopolitiikassa on ollut pitkään ja on edelleen valitettavaa väkisin tekemisen makua. Mekaanisen metsätalouden yrityksiin voi tulla muutama työpaikka lisää. Metsäsektorin alkutuotantoon varmasti lisätään volyymiä, jos metsäteollisuuden imu kasvaa ja puun korjuu lisääntyy. Toivoisin työpaikkoja erityisesti alihankintaan kuten metalliteollisuuden yrityksiin. Jos Ruokolahdelle ei pystytä synnynttämään työpaikkoja Rauha-Ukonniemi -hankkeen ympärille, se valitettavasti kertoo, ettei kykyä ole riittävästi, vaikka kysyntää olisikin. 3. Kunta tukee omilla toimillaan toisten aikaansaamaa myönteistä henkeä. Toimimme yrittäjien puhemiehenä erilaisissa pöydissä, johon meillä on mahdollisuus päästä, esimerkiksi ELY-keskuksessa. 4. Julkisilla toimenpiteillä yrittäjyyttä voi tukea tarjoamalla työmahdollisuuksia. Sosiaali- ja terveyssektorille toivotaan lisää palvelujentuottajia, sillä julkinen palvelu ei yksin enää riitä. Ruokolahdella tämä sektori on vielä pieni. 5. Oikea käteni on vielä kuntoutumassa keväällä sattuneesta tapaturmasta, joten nikkaroinnin ja rakentamisen tilalle pitää keksiä muuta. Jos sää sallii niin olemme ehkä Saimaalla. Ja onkia voi yhdelläkin kädellä sekä käydä verkoilla, jos on kaveri matkassa. Yli 95 % uusista yksityispuolen työpaikoista on syntynyt pieniin- ja keskisuuriin yrityksiin tällä vuosikymmenellä. Kunnan elinkeinopolitiikka voi olla työpaikkoja synnyttävää tai toisella tavalla toimien vähentävää. Työpaikkojen vähennyksiä ei tietenkään kukaan halua, mutta hankinnoilla on joka tapauksessa suuri merkitys yrityksille. Julkisten hankintojen kokonaismäärä on noin 15 miljardia euroa vuositasolla. Haasteena nähtiin kuntien oman palvelutuotannon tehokkuuden määritteleminen verrattuna yksityisiltä yrityksiltä ostettaviin palveluihin. Kuntien tuottamien palveluiden todellisten tuotantokustannusten määritteleminen uskottavasti on vaikeaa. Valtiovallan toimesta tehdyn Hyvä-hankkeen selvityksessä käy ilmi, että kunnilla tulee olemaan suuria vaikeuksia tulevaisuudessa palvelujen järjestämisessä. Hyvä-hankkeessa selvitettiin mm. ikääntyvän yhteiskunnan palvelutarpeita. Etelä-Karjalan väestörakenne muuttuu lähes maailmanennätysvauhtia sekä työvoimaa on alueellamme jatkossa entistä niukemmin tarjolla. Erittäin tärkeä osa seminaaria olivat vapaamuotoiset keskustelut. Myös niissä keskeisiksi teemoiksi nousivat sosiaali- ja terveyspuolen kysymykset. Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri, Eksote, on vasta toimintansa alkuvaiheissa. Sen tuomista eduista ja haitoista kunnille ja nimenomaan kuntalaisille keskusteltiin vilkkaasti. Jukka Korkeila Etelä-Karjalan Yrittäjät ry toimitusjohtaja

3 Suomen talous oikenee vahvasti 3 Ylenpalttista draamaa, suuria ja yllättäviä tapahtumia on riittänyt viimeisen vuoden ajalle eivätkä ne ole edes vielä ohi. Euroopan velkakriisi, poliittinen rauhattomuus Pohjois-Afrikassa, Libyan sota ja Japanin luonnonkatastrofi ovat ainutkertaisina tapahtumina saaneet paljon medianäkyvyyttä, ja totta vie aivan ansaitusti. Kun suuret ja ikävät tapahtumat vyöryvät silmille televisiosta ja sanomalehtien otsikoista päivä ja ilta toisensa jälkeen, voi saada sellaisen vaikutelman, että kaikki on menossa tosi pahasti pieleen, myös talouden saralla. Tällainen vaikutelma olisi kuitenkin aivan väärä, sillä kaikkien näiden ongelmien keskelläkin maailmantalouden nousu on jatkunut suotuisana. Tällainen päivästä ja kuukaudesta toiseen jatkuva tasainen edistyminen ei vain pääse otsikoihin, sillä ilman dramatiikan murusia se on liian tylsää. Maailmankaupan täydellinen toipuminen taantuman jäljiltä näkyy myös Suomessa. Viimeiset tilastot kertovat, että Suomen BKT:n kasvu kiihtyi vuoden 2010 lopulla runsaaseen 5 prosenttiin vuotta aikaisemmasta, ja kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa tahti on todennäköisesti vielä parantunut. Harva Euroopan maa pääsee näin nopeaan vauhtiin. Ruotsi on vielä kovemmassa vedossa, mutta se hävisi meille äskettäin toisessa pelissä. Näkymät tälle ja ensi vuodelle ovat kerrassaan hyvät. Peräti kuudella tärkeimmällä vientimaallamme menee hienosti, ja tällainen yleensä ennakoi vahvaa kysyntää suomalaiselle viennille. Saksa ja Ruotsi ovat poikkeuksellisen kovassa nousussa. Venäjän talous kohenee ripeästi, kun öljy- ja kaasutulot kasvavat ja valuutta vahvistuu. Tästä ostovoiman lisäyksestä hyötyy paitsi Suomen vienti noin yleensä, myös itäinen Suomi vilkastuvan turismin muodossa. Tämänhän olemme voineet todeta myös täällä Imatran alueella. Yritykset voivat pääsääntöisesti hyvin ja kauppa käy. Imatran Kaupungin keskusta on saanut aivan uuden ilmeen ja rakentaminen sekä uudistuminen jatkuvat. Millainenhan kaupunkimme olisikaan, ellei meillä olisi turismia? Hyvässä talousnousussa ovat myös Hollanti, Yhdysvallat ja Kiina, kaikki tärkeitä kauppakumppaneita. Myös kotimainen kysyntä vahvistuu sekä kulutuksen että investointien vetämänä. Kun lisäksi kaikki talouden päätoimialat vauhdittavat talouden kasvua, voidaan hyvällä syyllä sanoa, että nousu on tukevalla pohjalla. Kotitalouksien usko talouteen on pysynyt hyvänä. Työllisyys kohenee sekä tehtyjen työtuntien että uusien työpaikkojen määrillä mitattuna. Ilolla voinen todeta, että uusia työpaikkoja syntyy lisää myös tänne Imatran seudulle, sekä lähiympäristöön. Iso työllistäjä on käynnissä oleva rakennusprojekti Rauhan alueella sekä mahdollisesti Imatran Kylpylän alueelle tehtävät investoinnit toteutuessaan. Uusia työpaikkoja tulee myös Tetra Pakin aloittaessa toimintansa Imatran alueella. Pieniä yrityksiä on syntynyt puolisen sataa tämän vuoden aikana ja ne työllistävät ehkä alkuun yrittäjän itsensä ja sitten mahdollisesti kasvaessaan lisää väkeä. Toki joitakin on myös jo tämän vuoden puolella lopettanut toimintansa Myös palveluala Imatran seudulla on jo merkittävä työllistäjä. Toivottavasti saamme vielä Biojalostamon tänne Imatralle, niin uusia, kaivattuja työpaikkoja löytynee siltäkin alalta. Ainoa suurempi peikko näköpiirissä on inflaatio, joka näyttää syövän suuren osan tulojen noususta ja jarruttaa melko tavalla kulutuksen nousumahdollisuuksia. Voi olla niinkin, että ruoka- ja energiaraaka-aineiden kallistuminen ei vielä edes näy kokonaan kuluttajahinnoissa. Korkojen nousukin alkaa vähitellen taas vauhdittaa inflaatiota. Entäpä julkinen talous se nyt ainakin on kuralla, vai? Kaikki on suhteellista. On totta, että julkinen talous on rahoitukseltaan alijäämäinen ja joutuu nimenomaan valtion tilanteen vuoksi ottamaan uutta velkaa todennäköisesti vielä joidenkin vuosien ajan. Toisaalta Suomi yhtenä harvoista euroalueen talouksista täyttää kasvu- ja vakaussopimuksen keskeiset vaatimukset. Kokonaistuotannon arvoon suhteutettuna julkinen velka on alle 50 prosenttia (kun sallittu yläraja on 60) ja rahoitusvaje 2,5 prosenttia (kun sääntöjen sallima yläraja on 3). Vaje pienenee, mutta velan BKTosuus vielä kasvaa. Isa Leinonen Nordea Imatra isa.leinonen@nordea.fi Kolumni Kun raha pyörii, pidetään huoli, että se pyörii oman kylän eduksi. OP-Pohjola-ryhmä ei ole vain suomalainen yritys, se on vielä enemmän. Sen osuuspankit ovat kuin oman paikkakuntansa asukkaita. Ja siksi se jättää enemmän rahaa kotiseudulleen kuin useimmat kilpailijansa. Ja samoin tekevät tuhannet muutkin osaavat ja ahkerat paikalliset yritykset. Niin se vaan on, että mitä lähempänä se raha pyörii, sitä parempi se on meille kaikille. Lue lisää Kunnian kentille? Muurahainen on tehnyt paluun. Allekirjoittanut ei siitä valitettavasti kunniaa voi ottaa, mutta kumartaa tekijöiden suuntaan. Hienoa ystävät yrittäjät. Jos näillä kolumneilla sitten kunnian kentille? Pakko oli kävellä vintille ja tomuja puistella. Siellä niitä oli Muurahaisia pinossa, ei keossa. Muutamaa kun selailee, voi kysyä kuinka hyvin me oikein olemme onnistuneetkaan edunvalvonnassa. Arjen ongelmat eivät ole muuttuneet mihinkään, vaikka wwwmaailma meidät tuli pelastamaan. Paperitonta toimistoa odotellessa. KIINALAINEN HERMORATAHIERONTA Helpotusta vaivoihin mm. iskias, migreeni ym. pää- ja niska-hartiasäryt, fibromyalgia KLASSINEN LIHASHIERONTA INTIALAINEN PÄÄHIERONTA REIKIHOITO Hierontapalvelu EIJA KAJANDER Välikuja 1, puh Seuraava Muurahainen ilmestyy syksyllä 2011 Pieni lehdistökatsaus vanhaan kertoo, kuinka lähellä kymmenen vuoden takaiset asiat ovat. Huhtikuussa 1993 ilmestyneen Muurahaisen kärkijuttu rakentui äyrikuningas ja golfmaisteri Jukka Evälahden varaan. Kunnon porvarina Evis sanoo, että kaupungille edullisinta olisi teettää kaikki uudisrakennustyöt yrityksillä ja hoitaa itse vain kiinteistönhuollolliset ja päivystysluontoiset pikkuremontit. Uskallan väittää, että Jukka seisoo yhä sanojensa takana. Ja Kille kanssa. Ja tässä kohtaa viesti on mennyt perille vain noin kahdeksan vuoden kuluessa. Osittain ainakin. Imatran kaupunki se sopimusohjausmallin parissa ahkeroi ja on kaiken lisäksi käynnistänyt sen teknisestä toimesta. Nyt jännitetään, mitä ne politrukit sanoo. Onkohan kunnallisvaalit liian lähellä? Evä antoi sen verran jäätäviä neuvoja päättäjille, että toivottavasti kaupungintalon ay-siipi ei kaiva vanhoja Muurahaisia esiin. Evä kun oli sitä mieltä, että kaupungin kannattaa ylläpitää korkeintaan jatkuvan kuorman edellyttävää organisaatiota ja kaikki muut työt voisi antaa huoletta vaikkapa, no vaikkapa hänelle. Toisessa lehdessä vuodelta 1992 haastateltiin Kalle Huikkoa Suomen Kerta Oy:stä. Huikko on kasvattanut Imatralla bisneksiään pitkäjänteisesti kuten kunnon perheyrittäjän kuuluu. Viime aikoina Huikko on jaellut ohjeitaan Imatran kaupungin suuntaan vähän samaan tapaan kuin Evälahti. Huikko ja kaupunki ovat tukkanuottasilla Tetra Pakin tulosta Imatralle, sillä Huikko olisi halunnut purkkimaakarit omiin tiloihinsa. Nyt kaupunki vei, Kalle vikisi ja veronmaksajat kuittaavat laskun. Veikkaan, että perästä kuuluu. Ja alkupamaus kuuluikin jo Kauppalehden yleisönosastolla. Suorasuu-Kallella oli jo tuolloin 1992 selvät perustelut, miksi Suomen pitää mennä silloisen EY:n jäseneksi. Suomen poliitikkojen kyky hoitaa talousasioita on todella heikko, se on nyt nähty: päätöksenteon siirtyminen Brysseliin on hyvä asia, latasi Kalle. Siinä meni samalla terveisiä sinne Säätytalolle Kataiselle ja kumppaneille. Ja nyt jännitetään sitä, onko Timo Soini vielä Brysselin talousviisaita viisaampi. Sitä tikulla silmään, kuka vanhoja muistelee. Jatkossa rymistelen enemmän tätä päivää. Kylpylämaailmasta kun kuuluu kummia. Mutta ensi kertaan. AKSELI AKANVIRTA Kirjoittaja on imatralaisen elinkeinoelämän harmaa eminenssi.

4 4 Hirsirakentaja kolmannessa polvessa Sami Savolainen on imenyt puupölystä itselleen ammatin sekä yrittäjyyden. Sami on Ruokolahden Niska - Pietilässä sijaitsevan hirsirakentaja Markku Savolainen Oy:n yrittäjä kolmannessa polvessa. HELI RAUTANEN Savolaisten suku on asuttanut samaa tilaa reilun sadan vuoden ajan. Sahayrittäjyys alkoi isoisän Aarre Savolaisen ja isän Markku Savolaisen toimesta Sami Savolainen syntyi vuonna 1972 ja kasvoi lähes sahapurun keskellä. Pienestä pitäen Sami on tehnyt yrityksen askareita. Sami asuu perheineen kahden kilometrin päässä yrityksestä. Kodin pihalla on vuonna 1982 rakennettu sauna, joka on ensimmäinen kohde, jota Sami on ollut rakentamassa. Yritys tarjosi myös kesätyöpaikan ja vuodesta 1992 vakituisen työpaikan. Vuonna 2000 tehtiin sukupolven vaihdos ja Sami otti firman yrittäjyyden harteilleen. Isä Markku on edelleen toimitusjohtaja. Täytyyhän yrityksessä yksi pomo olla, Sami naurahtaa. Kyselyyn onko isä tiukka pomo Sami vastaa ensin, että ainahan se on! Mutta pehmentää heti perään. Meillä on ollut aika hyvä yhteisymmärrys. Emme juoksuta toisiamme. Tiiviistä perheyhteydestä kertoo sekin, että äiti Irja Savolainen työskentelee myös yrityksessä. Työnjako on kaikille selvä: isä katkoo lautatavaran, Sami sahaa ne ja äiti kasaa Imatran seudun yrittäjät, hallitus 2011 Täytyyhän yrityksessä yksi pomo olla. aine kuivuu vuoden. Maaliskuusta syyskuuhun rakennetaan tilaustöitä ja syyskuussa aloitetaan taas sahatavaran sahaaminen. Raaka-aine tulee Imatran ja Simpeleen väliltä Sami Savolainen on mitannut askelmittarista, että päivän aikana hän kävelee jopa 15 kilometriä sahatessaan tavaraa. Sami Savolainen rentoutuu ajaessaan rallisprinttiä. Vauhtipeli on Opel. laudat valtaville pinoille. Yksi kerrallaan. Hirsikehikon pystytyksessä sama ryhmä toimii kuin tanssi. Asiakkaat kysyvät joskus olemmeko suuttuneita toisillemme, kun emme puhu keskenämme. Mutta jokainen tietää tehtävänsä niin mitä sitä turhaan turinoimaan. Ulkopuolisia työntekijöitä ei firmassa ole, vaikka tarvetta olisi. Varamiespalveluja olen tutkinut. Mutta jos palkkaa työntekijän, menee oma päiväpalkka hänelle ja itselle on löydettävä lisätöitä, pohtii Savolainen. Hän myöntää, että joskus pitäisi osata myös hellittää. Oloaika kotona perheen kanssa Ilkk Ollonen Ilkka Oll (44 v.), ) puheenjohtaja Yrittäjänä: 20 v. Yritys ja toimiala: Mariella & Ilkka Ollonen Ky; Hautaustoimisto, kukkien sidontapalvelu ja hautakivimyynti 1991 Työllistää: 2+2 Perhe: Yrittäjävaimo Mariella ja kaksi koiraa Harrastukset: Järjestötoiminta jää sesonkina vähäiseksi. Sitä takoo rautaa siltä varalta, jos ei ensi kuussa olekaan töitä, mutta yleensä on ollut. Yrityksen jatkaminen ei ole ollut itsestään selvyys. Sami opiskeli laskentatoimen merkonomiksi ja mietti hakeutumista muualle. Kuitenkin yrittäjyyden hyvät puolet veivät voiton. Voin heti toteuttaa ideani. Työtavan muutosta ei tarvitse hyväksyttää eri johtoportailla. Jos idea ei toimikaan, voin palata entiseen. Jos teen sutta, vastaan siitäkin itse. Hirsikehikkojen rakentaminen on vain osa kahden vuoden kiertokulkua. Syyskuusta maaliskuuhun yritys sahaa kaiken sahatavaran ja raaka- Tänä vuonna puutavara tuli 10 kilometrin säteeltä. Polttoainekulut ovat niin kovat, että maksamme mieluummin vähän enemmän puunostosta, kuin lähdemme kauempaa puuta hakemaan. Samasta syystä yrityksen toiminta-alue on lähinnä Saimaan ympäristö. Talouden vaihtelut näkyvät heillä vuoden viiveellä. Rakennuskohteiden määrä ei yleensä pienene vaan koko. Nousuaikana teimme muutaman ison mökin. Nyt menee pienempiä rakennuksia, mutta useampia kappaleita. Yrityksen repertuaari on laaja kattaen hirsikehikot koirankopista omakotitaloon. Asiakaspiiri on laajentunut vuosikymmenet metodilla hyvä kieli kauas kantaa. Asiakkaat ovat myös uskollisia ja pitkäikäisiä. Lähellä on kohde, johon isoisä Aarre rakensi rantasaunan, isä teki mökin ja minä pystytin aitan. Samilla on 6-vuotias poika ja 2-vuotias tytär. Sitä, jatkavat he yrityksessä, ei vielä tiedä. Kuka tietää kannattaako 10 tai 20 vuoden päästä enää Hirsipäädyn takana häämöttävät korkeat ja erittäin suorasta hirsimökkejä tehdä. Voihan lautakasta. Irja Savolainen on kantanut jokaisen laudan yksiolla, että elämme suojelualu- tellen pinoon. eella, josta ei enää saa puita kaataa. Fakta Tällä hetkellä hän yrittää imeä isän opeista sen, mikä ammattitaidosta vielä puuttuu. Hyvät välit isään ovat syntyneet myös yhteisen harrastuksen kautta. Miehet ajavat kilpaa rallia. Isä on ajanut vuodesta 1977 ja Sami vuodesta Markku Savolainen Oy on perustettu vuonna Yrityksen toimitusjohtaja Markku Savolainen, yrittäjänä vuodesta 2000 poika Sami Savolainen. Valmistaa höylähirrestä rakennuksia koirankopista omakotitaloon. Yritys myös myy sahatavaraa. Aliurakoitsijoina useita alueen pienyrittäjiä. Tekevät itse rakennuspiirustukset. Jukka Vilhunen (44 v.) Taisto Kainulainen T i t K i l i (60 v.) Marjo Kuittinen M j K itti (52 v.)) Tarja T j Oinonen Oi (60 v.)) Titta Pitman (38 v.)) Titt Pit Yrittäjänä: 4 v. Yritys ja toimiala: Myyntimittari Ky 2007 Työllistää: 1 Perhe: Vaimo Harrastukset: Matkailu, erotuomarointi, kuntosali. Yrittäjänä:???? Yritys ja toimiala: Vuoksen Lautturi Oy; Vuoksen Kalastuspuisto ja Karjalainen kotitalo 1992 Työllistää: Kesäaikaan 5-10 henkilöä, talvella yhden Perhe: 2 aikuista poikaa Harrastukset: Sulkapallo, lenkkeily, uinti, matkailu Yrittäjänä: 12 v. Yritys ja toimiala: Pitopalvelu Piparitähdet, lounaskahvila ja Café Paussi 1999 Työllistää: 4-10 Perhe: Yksineläjä Harrastukset: Kodinhoito, lenkkeily, kuntosali Yrittäjänä: 20 v. Yritys ja toimiala: Helios; Valokuvaamo Työllistää: 1+1 Perhe: mies ja 3 aikuista lasta Harrastukset: Liikunta, golf, hiihto, sauvakävely, kuntosali. Yrittäjänä: 6 v. Yritys ja toimiala: Northern Key Oy; Markkinoinnin, viestinnän ja tapahtumakoordinoinnin palvelut. BizBoost; Yrittäjien koulutusta ja valmennusta Työllistää: 2 Perhe: Tomppa ja Max Harrastukset: Juoksu, lukeminen

5 5 Koko ikäluokan työllistymiseen kesällä 2012 toivotaan kaikkien yrittäjien osallistumista. Panostus tulevaisuuteen Tavoitteena on tarjota koko ikäluokalle kesätyöpaikat. Imatran Seudun Kehitysyhtiössä valmistellaan hanketta, jonka tavoitteen on tarjota kesätöitä koko yhdelle ikäluokalle kesällä Imatralla nykyisten nuorten ikäluokkien suuruus on nuorta. Ajatuksena on siis tarjota jokaiselle ikäluokkaan kuuluvalle yhden kuukauden pituinen kesätyöpaikka. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että imatralaisissa yrityksissä sekä kaupungilla olisi tarjolla työpaikkaa kesä- ja heinäkuussa. Ikäluokka tulee olemaan joko 1995 tai 1996 syntyneet imatralaiset nuoret. Nuoret ovat Imatralle tärkeä voimavara Viime vuosina nuorten työttömien sekä koulutuksen keskeyttäneiden määrä on ollut huolestuttavalla tasolla. Yhtenä syynä on noussut myös esille työmotivaation puute sekä usko omiin työllistymismahdollisuuksiin. Nuoret ovat kuitenkin se voimavara, jolla tulevaa Imatraa on hyvä rakentaa. Tästä syystä on erittäin tärkeää, että jokainen nuori saa riittävän ajoissa myönteisiä kokemuksia työelämästä. Mielenkiintoinen työkokemus sekä aito palkkatulo toivottavasti motivoi ja kannustaa nuorta hakeutumaan koulutukseen sekä työelämään. Yhteistyöverkosto Hankeidea on saanut myönteisen vastaanoton. Hankkeen onnistumiseksi Imatran kaupunki sekä Imatran Seudun Kehitysyhtiö toivovat kaikkien imatralaisen yritysten sitoutumista hankkeeseen. Jokainen yksittäinenkin työpaikka tässä kokonaisuudessa on tärkeä. Yritysten, kaupungin ja kehitysyhtiön lisäksi hanketta ovat mahdollistamassa työvoimahallinto sekä nuorten työllistymiseen sitoutuneet toimijat. Lisätietoja asiasta antaa: Johtaja Jussi Virsunen Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy GSM Yritysasiantuntijat palveluksessasi Tähtäimessä oma yritys? olemme osa Suomen uusyrityskeskusverkostoa ja aloittavien yritysten neuvonnassa noudatamme uusyrityskeskusten toimintamallia. Yhdessä asiantuntijaverkoston kanssa autamme aloittavaa yrittäjää liikeidean suunnittelussa ja toiminnan käynnistämisessä ja vastaamme mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Kehittämis- ja kasvusuunnitelmia? meiltä löytyvät työkalut yrityksesi kasvun, kehittämisen, kansainvälistymisen tai vaikkapa omistajanvaihdoksen tukemiseen. Kartoitamme yrityksesi nykytilan ja kehittämistarpeet ja yhdessä asiantuntijaverkostomme kanssa etsimme tarpeisiisi toimivat ratkaisut. Yrityskummit Kaipaako yrityksesi sparraajaa? Yrityspalveluverkoston kautta käytettävissäsi on 700 yrityskummia ympäri Suomen. Yrityskummi on yrittäjän luottamuksellinen keskustelukumppani ideoiden kehittämisessä. Yrityskummitoiminta on yrittäjälle maksutonta. Lisätietoa monipuolisista palveluistamme ja runsaasta koulutustarjonnastamme löydät nettisivuiltamme! Soita, kun paperityöt alkaa ahdistaa Satu Tiippana, Imatran toimistovastaava Puh Tainionkoskentie 1 B, Imatra F. O. Virtasen katu 6 FI Imatra p (0) RISTEILYMATKAT Baltic Princessillä Juhannusmielellä ostosristeilylle! Myös 3.7., B2-hytissä. Oma bussi mukana. Ilmoittautumiset: , Ruokolahden Bussipalvelut ky Valtakunnalliset jäsenedut Kaisa Rahkonen (41 v.) Markus Sainio i (37 v.) Satu Tiippana (44 v.) Petri Wikström (53 v.) Topi Hartikainen i (57 v.) Minna Väyrynen (38 v.) Imatran seudun yrittäjät, hallitus 2011 Yrittäjänä: Vuodesta 2010 Yritys ja toimiala: Intersport Imatra; 1911 Työllistää: 13 vakituista ja 4-8 kiireapulaista Perhe: Yrittäjämies Jarkko ja 2 lasta, Julia 15 v. ja Jimi 5 v. Harrastukset: Urheilu Yrittäjänä: 10 v. Yritys ja toimiala: Vuoksen Kirjakauppa Oy (Info Kirjakauppa); Kirja- ja paperikauppa Työllistää: 4 henkilöä Perhe: Vaimo Suvi ja 2 lasta, Sara 7 v. ja Matias 4 v. Harrastukset: Lukeminen, salibandy ja kalastus. Yrittäjänä: 5 v. Yritys ja toimiala: Toimistoapu Satu Tiippana; Sihteeri ja tilitoimistopalvelut 2006 Työllistää: 1 Perhe: Aviomies ja 12 v. ja 14 v. lapset ja Villi-koira Harrastukset: Lukeminen ja ulkoilu. Yrittäjänä: Vuodesta 1988 Yritys ja toimiala: Ahopellon puutarha; Puutarha-ala ja viherrakennus 1988 Työllistää: 1 Perhe: Vaimo, neljä lasta, kaksi lastenlasta Harrastukset: Isoisän toimet, purjehdus ja nojapyöräily Yrittäjänä: 17 v. Yritys ja toimiala: Topimedia; Musiikin ohjelmapalveluja 1994 Työllistää: Kausiluonteisesti 1-10 Perhe: Vaimo ja 2 aikuista lasta Harrastukset: Musiikki ja tennis Yrittäjänä: Vuodesta 2007 Yritys ja toimiala: E. Voutilanen Oy; Teollisuuden pintakäsittelyihin erikoistunut maalausliike 1959, kaupparekisteriin merkitty 1961 Työllistää: Vähän alle 20 henkilöä Perhe: - Harrastukset: Ulkoilu, matkailu, golf. Ei varajäseniä

6 6 NYT KESÄKUNTOON Rentoutta ja hyvinvointia kesäksi Hieronta- ja fysioterapiahoidot Tmi Heli Virtanen Vuoksenniskantie 78, Imatra Puhelin tit Myös lahjakor TYÖTÄ TUHANNESOSAMILLIMETRIN TARKKUUDELLA Toimitamme laadukkaita koneistettuja tuotteita ja osakokonaisuuksia johtaville kone- ja laitevalmistajille muun muassa kaivos-, metsäkoneja prosessiteollisuuteen. ISO 9001 ja ISO sertifioitu. Tyvitie 2, Puntala Puh Ruokolahden yrittäjät, hallitus 2011 Matti Jaatinen (64 v.), puheenjohtaja Yrittäjänä: Vuodesta 83 Yritys ja toimiala: MJ Jaatinen Oy; Ruokolahden lähiympäristössä toimiva kuljetus- ja työkonepalvelualan yritys Työllistää: 6-10 henkilöä Perhe: Vaimo, 1 poika Harrastukset: Järjestötoiminta, kalastus Latotanssit Rautjärven Yrittäjien voimainponnistus Rautjärven Yrittäjien kesään ovat kuuluneet lähes 20 vuotta Latotanssit Hinkkasen vintillä Koskenkulmalla. Vuosittain tehdyt talkootunnit tanssijoiden viihdyttämiseksi eivät ole menneet hukkaan. Liukas tanssilattia vanhan navetan vintillä sekä pihamaalle pystytetty olut- ja kahvikatos muikunpaistoineen kuten myös linja-autokuljetus Simpeleeltä ovat saaneet kiitosta vuosi toisensa jälkeen. Viime vuosina halukkaat ovat päässeet laulamaan myös karaokea omassa katoksessaan. Yksi oivalluksista ovat olleet vuosittain tyyliään vaihtaneet somistusnuket Lyyli ja Viljo. Missähän elämän vaiheessa nyt eletään? Tanssit saivat huikean alun vuonna 1994 kun orkesteriksi tilattu Korsuorkesteri, silloin vielä nimellä Korsuorkesteri Tiltu, oli juuri ennen tansseja valittu Ylläksellä tanssiorkestereiden Suo- menmestariksi. Pepe Kovanen, Erkki Luumi ja kumppanit saivat väen liikkeelle. Lattia oli täynnä ensimmäisestä viimeiseen valssiin asti. Tanssijoita oli silloin neli- sensataa, johon se on vakiintunut vuosien aikana, ollen joskus alle, useimmiten yli. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Yrittäjät ovat alun jälkeen pysytelleet paikallisissa, lähiseudun orkes- tereissa. Tämänvuotiset tanssit kuntalaisten, kesäasukkaiden ja muun tanssiväen iloksi tahdittaa Maarit ja Suvituuli. Erik Luukkanen Tommi Matikainen (33 v.) Pertti Kiiskinen (64 v.) Antti Tiippana (50 v.) Virve Niiranen (48 v.) Marja-Leena Beranger (50 v.) Yrittäjänä: Vuodesta 2010 Yritys ja toimiala: Imatran Työstöasennus Oy; Sopimusvalmistaja eurooppalaisille kone- ja laitevalmistajille 1980 Työllistää: 35 henkilöä Perhe: Vaimo ja tytär Harrastukset: Golf, laskettelu. Yrittäjänä: Vuodesta 72 Yritys ja toimiala: Metsätyö Ari ja Pertti Kiiskinen Oy; Raakapuun käsittely koneellisena puunhakkuuna ja lähikuljetus 1972 Työllistää: 2 henkilöä Perhe: Avovaimo Harrastukset: Moottoripyöräily Yrittäjänä: Vuodesta 1991 Yritys ja toimiala: Kuljetusliike Tiippana Oy; Raakapuu- ja lautatavarakuljetukset. Tii-Sik Oy; Kuljetustoiminta 1962 Työllistää: 20 henkilöä Perhe: Vaimo, 4 tytärtä Harrastukset: Moottoripyöräily, metsästys, harrastajateatteri Yrittäjänä: vuodesta 2000 Yritys ja toimiala: Kulttuuripalvelu Kaiku Ky; Kulttuuri-, tapahtuma- ja ohjelmapalvelut Työllistää: 2 vakituista ja 1-2 määräaikaista / kesätyöntekijää Perhe: Yrittäjäpuoliso Jari Harrastukset: Järjestötoiminta, musiikki Yrittäjänä: 8,5 vuotta Yritys ja toimiala: MarLee; Kauneuden ja hyvänolonhoitola 2003 Työllistää: 1 Perhe: Avomies Harrastukset: Golf, jooga, käsityöt

7 7 Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy palvelee yrityksiä ja yrittäjiksi aikovia Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy, tuttavallisemmin Kehy, palvelee yrityksiä ja yrittäjiksi aikovia Imatran, Rautjärven ja Ruokolahden alueella. Toimimme yritysten asiantuntijakumppanina niiden elinkaaren kaikissa vaiheissa. Kehitysyhtiö tarjoaa yrityksille aloittavien ja toimivien yritysten asiantuntijapalveluita, sijoittumispalveluita sekä kansainvälistymispalveluita. Tuotamme myös matkailun infopalveluita matkailijoille. Projektitoiminnalla tehostetaan toimintaa tärkeiksi katsotuilla aihealueilla, esimerkiksi tällä hetkellä yhtiön projektisalkussa on matkailuun, pakkausteknologiaan, bioenergiaan ja logistiikkaan liittyviä hankkeita. Yrityksille järjestettävät teemaseminaarit ja koulutukset ovat kysytty tuote, niissä kuten monissa muissakin toiminnoissamme hyödynnämme kouluttajina yksityisiä asiantuntijoita. Toimitusjohtaja Aki Keskinen rohkaisee yrittäjiksi aikovia ottamaan hyvissä ajoin yhteyttä kehitysyhtiöön. Kehitysyhtiö pyrkii toiminnassaan vastaamaan Imatran seutua ja alueen yrityksiä koskeviin haasteisiin ja osaltaan vaikuttamaan seudun elinvoimaisuuteen. Teollisuuden rakennemuutos alueella on ollut voimakas, teollisuus on seudullamme kuitenkin edelleen vahvasti läsnä ja investoi tulevaisuuteen. Viime vuodet työpaikkakehitys on selvästi painottunut palvelualoille aiemmin vahvan teollisuuden sijaan. Samaan aikaan elinkeinorakenteen muutoksen kanssa tapahtuu murros seudun ikärakenteessa. Suuret ikäluokat eläköityvät ja suuri tarve sukupolvenvaihdokselle koskettaa suurta joukkoa seudun yrityksiä. Nämä muutokset ovat suuri haaste, mutta muutokset myös luovat uusia mahdollisuuksia yritystoiminnalle. Seutumme tarvitsee tulevaisuudessa kipeästi uusia yrittäjiä ja kasvuyrityksiä. Matkailu- ja palvelualat kehittyvät tällä hetkellä hyvin, kasvuluvut ja investointisummat alueella kertovat vetovoimaisesta matkailualueesta jonne on hyvä luoda uutta liiketoimintaa. Imatran rajanylityspaikka ja kehittyvä rautatieyhteys Venäjälle tarjoavat tulevai- Venäjän kaupan pahimmat ongelmat rajaliikenteessä Venäjän kauppaa käyvät suomalaisyritykset uskovat liiketoimintansa kasvuun, odotukset Venäjän talouden kehitykseen ovat nousseet lähes taantumavuosia edeltäneelle tasolle, näkee valtaosa yrityksistä mahdollisuuksiensa itänaapurissa lisääntyneen. Vientiä uskovat kasvattavansa etenkin kaupan alan yritykset. Odotukset viennin suhteen ovat maltillisemmat teollisuus- ja palvelualan yrityksissä. Sen sijaan liiketoimintaa Venäjällä harjoittavista yrityksistä peräti 80 prosenttia odottaa kasvua. Tiedot käyvät ilmi Suomalais-venäläisen kauppakamarin tuoreesta Venäjän kaupan barometrista. Myös investoinnit Venäjälle ovat voimakkaassa kasvussa. Viimeisen puolen vuoden aikana uus- ja lisäinvestointeja Venäjälle on tehnyt 25 prosenttia vastanneista yrityksistä. Sama trendi näyttää jatkuvan tulevaisuudessa. Seuraavien kuuden kuukauden aikana investointeja suunnitellaan 30 prosentissa yrityksistä. 22 prosenttia näistä aiotaan tehdä tytäryhtiöihin. Venäjän kaupan pahimmat ongelmat piilevät yhä rajaliikenteessä. Yritykset kokevat pulmallisimmaksi tullaukseen, tullilainsäädäntöön ja byrokratiaan liittyvät asiat. Viime syksyä hankalammaksi koetaan myös kuljetusten ja logistiikan järjestäminen sekä asiakkaiden ja henkilökunnan löytäminen. Venäjän kaupan barometri tehtiin 300 yritysedustajalle maaliskuussa Vastaajista 96 prosenttia edusti päällikkö- ja johtajatasoa. suudessa entistä enemmän mahdollisuuksia kansainvälisen logistiikan ja tuotannollisen toiminnan kehittymiselle. Uusien yritysten syntyyn vaikuttaa yrityspalveluiden lisäksi ennen kaikkea alueella vallitseva elinkeinoilmapiiri. Kehitysyhtiön toiminnan tavoitteena on vaikuttaa positiiviseen elinkeinoilmapiiriin Imatran seudulla. Me kehitysyhtiössä haluamme nähdä Imatran seudun modernina, kansainvälisenä ja mahdollisuuksia luovana paikkana, jossa on hyvä asua ja yrittää. Harkitsetko yrityksen perustamista? Kehitysyhtiö on osa Suomen Uusyrityskeskusten verkostoa. Tarjoamme tutkitusti laadukkaita, maksuttomia ja luottamuksellisia asiantuntijapalveluita yritystoimintaa suunnitteleville ja aloittaville yrittäjille. Ota yhteyttä asiantuntijoihimme. Lisätietoa toiminnastamme, palveluistamme ja ajankohtaisista asioista saat osoitteesta Aki Keskinen toimitusjohtaja Kaipuu saa näkyä Hautaustoimisto Kukkien sidontapalvelu Hautakivimyymälä Surusidontatöiden toimitus Imatra-Ruokolahti-Rautjärvi-Joutseno alueella veloituksetta Imatrankoskella Matinkatu 3, Imatra Puh. (05) , (Intersportin parkkipaikkaa vastapäätä) Olisit käynyt Specsaversillä. IMATRA: Napinkuja 2, ajanvaraus ma pe 9 18, la 9 14 JOUTSENO: Keskuskatu 7, ajanvaraus ma pe , la suljettu OMT-FYSIOTERAPIA FYSIOTERAPIA TERAPEUTTINEN HARJOITTELU AKUPUNKTIO POSTOPERATIIVINEN KUNTOUTUS URHEILUFYSIOTERAPIA SPINAL MOUSE selkärangan liikkuvuusmittaus ERGOPRO- POLKUPYÖRÄERGOMETRITESTI LUENNOT, KOULUTUKSET FYSIOTERAPIA KONSULTAATIOT Timo Suikki Fysioterapeutti OMT Marko Rossi Fysioterapeutti OMT Jyrki Valle Fysioterapeutti Imatran Manuaalinen Terapia Elina Ylä-Outinen Fysioterapeutti Sari Valtonen Toimistosihteeri Lappeentie 14, puh Esa Summanen (52 v.) Tea Usvasuo (48 v.) Outi Räikkönen (51 v.) Simo Siitonen (29 v.) Asko Tuomainen (54 v.) Ruokolahden yrittäjät, hallitus 2011 Yrittäjänä: Vuodesta 2006 Yritys ja toimiala: Taksipalvelu Esa Summanen Ky; Kuljettajapalvelut ja pienimuotoinen rakennusurakointi 2008, liikennöi aiemmin toiminimellä Työllistää: 2-4 Perhe: Vaimo, 3 lasta Harrastukset: Moottoripyöräily Yrittäjänä: Vuodesta 1989 Yritys ja toimiala: Ohjelmatoimisto Finhop Oy; Ohjelma- ja tapahtumatuotantoa sekä bändimyyntiä 1989 Työllistää: 2-10 henkeä Perhe: Avopuoliso Pertsa ja kolme tytärtä ja kaksi lastenlasta Harrastukset: Yhdistystoiminta, politiikka, kirjallisuus Yrittäjänä: 12 vuotta Yritys ja toimiala: Räpsyn taksi. Räpsyn retket -yritys jo kymmenkunta vuotta Työllistää: Yrittäjän lisäksi työllistää ajoittain tilapäisesti väkeä Perhe: 3 aikuista lasta Harrastukset: Musiikki (soittaa bändissä), puutarhanhoito Yrittäjänä: Sivutoimisena yrittäjänä vuodesta 2002 Yritys ja toimiala: Fronet Oy; Web-järjestelmät ja palvelut 2002 Työllistää: Sivutoimisesti 2 omistajaa Perhe: Vaimo, 1 lapsi Harrastukset: Jalkapallo Yrittäjänä: Vuodesta 1988 Yritys ja toimiala: Beranger Oy ja HTM-tilintarkastus Asko Tuomainen 1954 Työllistää: 6 henkilöä Perhe: Vaimo, 2 aikuista lasta Harrastukset: Golf, veneily, murtomaahiihto Varajäsenet: Riitta Tella Arto Terävä Harri Koivumäki Timo Toikka Jari Niiranen Tuula Toikka Juhani Sten Keijo Rautio Leena Siitonen Pekka Sikiö

8 8 Uudet ammattilaiset kasvavat yritykseen HELI RAUTANEN Imatran Työstöasennus Oy:n toimitusjohtaja Tommi Matikainen vahvistaa, että yleensä kesätyöntekijät kulkevat tyypillisen tien työharjoittelun kautta kesätöihin. Jos harjoittelun aikana pystyy näyttämään kykynsä, on sellainen henkilö helpompi palkata kesäksi. Työharjoittelussa oppii talon tavoille ja näkee mitä me teemme, eikä ole vielä tuotantopaine päällä, listaa Matikainen syitä miksi käytäntö sopii heille. Kesätyöpaikkaa haki heiltä tänä keväänä parisenkymmentä nuorta, vaikka yritys ei työpaikoista ilmoittanut. Hakijat olivat toisen ja kolmannen vuoden ammattiopiston opiskelijoita tai ammattikorkeakoulun opiskelijoita kaikilta vuosiluokilta. Onni potki vain kahta hakijaa, koska kesän tilauskanta hoituu hiljaisemmalla käyntiasteella. Heinäkuussa monet kotimaiset teollisuuslaitokset ovat kiinni ja vastaavasti elokuussa eurooppalaiset kumppanit lomailevat. Jos tuotanto pyörisi täysillä kesätyöntekijöitäkin tarvittaisiin enemmän. Matikainen toteaa, että alalle ei ole valmiita työntekijöitä olemassa, vaan kouluttautuminen jokaisen työnantajan tehtäviin tapahtuu työpaikalla. Hyvät perustaidot saa ammattikoulusta, jos koulunkäynnin ottaa tosissaan. CNC-koneistajalla menee vuosia ennen kuin hänestä tulee oikein hyvä. Aktiivisuus ja halu oppia ovat tärkeimmät ominaisuudet. Pyrimme kasvattamaan hankalaan ja vaativaan ammattiin uusia nuoria työntekijöitä, mutta meidän resurssit riittävät vain yhteen tai kahteen nuoreen vuodessa. Uusien työntekijöiden kouluttaminen on Matikaisen mielestä tärkeää, sillä tuoreita tekijöitä alalle tarvitaan. Metallialan työntekijöiden eläköitymisaste on huomattava. Työharjoitteluissa ja kesätöissä tutuiksi tulleet nuoret lähtevät yleensä valmistumisen jälkeen armeijaan. Mutta hyvin usein Työstöasennuksessa odotellaan armeijaan lähteneiltä puheluita. Viime vuoden kesätyöntekijä soitti muutamaa kuukautta ennen intin loppumista ja kysyi olisiko töitä? Kaveri aloittaa elokuussa meillä työt, toteaa Matikainen. Globaalissa maailmassa eletään ja taistellaan halpamaita vastaan. Erityisosaamisella ja laadulla pyrimme pärjäämään kilpailussa mukana, kertoo Tommi Matikainen. Mika Raitoniemi säästää osan kesätyöstä saadusta palkasta ensi talven opiskeluja varten. Osan palkasta hän käyttää motocross harrastukseen. Kesätyöt aukeavat työ Nuoret pääsevät kesätyöpaikkoihin käsiksi myös työharjoittelujen kautta. Työharjoittelu on kuin pidennetty työhaastattelu, jossa molemmat osapuolet ovat tulleet jo toisilleen tutuiksi. HELI RAUTANEN Ruokolahtelainen Juha Rantasalo (18 v.) ja imatralainen Mika Raitoniemi (23 v.) saivat mieleisensä kesätyöpaikan opiskeluihin kuuluvan työssäoppimisjakson kautta. Molemmat nuoret valitsivat harjoittelupaikan silmällä pitäen mahdollisuutta saada myös kesätyötä samasta yrityksestä. Kannattaa ottaa selville jo työssäoppimispaikkaa etsiessään, onko yrityksellä mahdollisuus myös työllistää kesätöihin, neuvoo Rantasalo. Hän valmistui tänä keväänä Etelä-Karjalan ammattiopistosta kone- ja metallitekniikan linjalta koneistajaksi. Rantasalo on jo toista kesää Imatran Työstöasennus Oy:n kesätyöntekijä. Samalla kannalla on myös Raitoniemi. Hänellekin kesätyöpaikka aukesi työssäoppimispaikan kautta. Sovimme oikeastaan heti, että jatkan harjoittelun jälkeen kesätyössä, toteaa Raitoniemi. Hän on juuri päättänyt Saimaan ammattikorkeakoulun kone- ja tuotantotekniikan kolmannen vuoden opiskelut. Rantasalo teki viime kesänä pääasiassa manuaalikoneistusta, mutta nyt pääpaino on ollut tietokoneohjatussa koneistuksessa. Ammattitaito on kasvanut huimasti sinä aikana, kun Olen sellainen jokapaikan höylä. olen täällä ollut. Uutta olen oppinut todella paljon, kiittelee Rantasalo. Raitoniemi on tyytyväinen siihen, että hän pääsee tekemään perus metallityöstöä ja kokoonpanotehtäviä. Esimiestason koulutuksessa on tärkeää tietää miten työtä oikeasti tehdään. Jos ei ole itse kokeillut työn tekemistä ei voi neuvoa muita. Noviisilta ei konkareiden joukossa vaadita Rantasalon mielestä erityisiä ominai- Rautjärven yrittäjät, hallitus 2011 Mirja Vaittinen (36 v.), Heikki Hinkkanen (52 v.) Niina Repo (33 v.) Marko Myllymäki (35 v.) Timo Hinkkanen (48 v.) puheenjohtaja Yrittäjänä: 10,5 v. Yritys ja toimiala: Tmi Mirja Sjöblom, Jäätelökioski, Änkilänmäen Kauppakartano Oy, Teboil Simpele Tmi 2000 ja Oy 2008 Työllistää: Tmi ja Oy Perhe: Aviomies Heikki, pojat Aatu ja Iivari Harrastukset: Ulkoilu Yrittäjänä: 16 v. Yritys ja toimiala: Stereoheikki Oy; Kodinkonetekniikka ja asiamiesposti 1995 Työllistää: 1+5 Perhe: Vaimo Mirja, lapset Miikka, Elina ja Elmeri Harrastukset: Pyöräily, vaellus, hiihto, lumikenkäily, retkiluistelu Yrittäjänä: 10 v. Yritys ja toimiala: Maasälpä Jorma Repo Ky; Kodinkiintokalusteiden valmistus ja rautakauppa Yrityksen perustamisvuosi: 1981 Työllistää: 5+3 Perhe: Aviomies Antti, lapset Emma ja Enni. Harrastukset: Lasten urheiluharrastukset. Yrittäjänä: 3 v. Yritys ja toimiala: Atadone; Suunnittelee, konsultoi ja toteuttaa nettisovellusratkaisuja ja nettiviestintää Yrityksen perustamisvuosi: 2008 Työllistää: 1 Perhe: Vaimo Kaisa. Harrastukset: Luonto ja koirat. Yrittäjänä: 30 v. Yritys ja toimiala: Kaivuriurakointi T. Hinkkanen ja Bussi Timossi Ky Kaivuriurakointi 1998 ja Timossi 1995 Työllistää: Kaivuriurakointi 1 ja Timossi 2 yrittäjää Perhe: Vaimo Sirpa ja poika Joni. Harrastukset: Mökkeily.

9 9 PC-tuki ja käyttäjäneuvonta Työasemien ja servereiden asennukset PC- ja oheislaitteiden myynti Elektroniikkalaitteiden korjaus ja huolto Toiminta-alueemme Lappeenrannasta Parikkalaan, niin yksityisille kuin yrityksille Roihankatu 12-14, Simpele Avoinna ma-pe 8:00-16:30, p Evälahti Oy:n luotettavaa asuntotuotantoa ja -kauppaa yli kuuden vuosikymmenen kokemuksella. UUSIA KERROSTALOASUNTOJA IMATRANKOSKELLE ASUNTO OY IMATRAN VUOKSENLOISTE Kostekuja 5 Juha Rantasalon säästää palkkansa inttiä varten, sillä tunnetusti päiväraha armeijassa ei ole kummoinen. harjoittelun kautta suuksia. Työaikoja pitää tietysti noudattaa ja koittaa olla ahkera. Parhaansa kun yrittää, niin sillä pääsee jo pitkälle. Työssäoppimisjaksolla häntä vielä työkaverit ujostuttivat, mutta nyt hän kokee olevansa osa työporukkaa. Hän on sekä aamu- että iltavuorossa ja aamuvuoro alkaa kello kuusi yhteisellä aamukahvilla. Siitä siirrytään työnjohtajan luokse, joka jakaa työtehtävät. Rantasalo saa tehdä kaikenlaisia tehtäviä. Olen sellainen jokapaikan höylä. Raitoniemi tekee tällä hetkellä päivävuoroa. Aamu alkaa seitsemältä automaattisen puhalluskoneen päälle laittamisella. Kun kone käy, hän alkaa opetella kokoonpanoa. Se on laaja kokonaisuus ja tällä hetkellä olen siinä opissa. Tuuraan vakituista työntekijää, kun hän jää lomalle. Rantasaloa kutsuu armeijan harmaat heinäkuussa. Paikka Haminassa on jo varmistunut, mutta se vaihtunee aseseppäkoulutukseen Vekaranjärvelle. Armeijan jälkeen tulevaisuus on vielä avoin. Vakituinen työpaikka olisi tietenkin hyvä asia. Mutta olen pohtinut myös mahdollisuutta opiskelujen jatkamiseen ammattikorkeakoulussa. Alan on joka tapauksessa oikea. Raitoniemen opinnot päättyvät vuoden kuluttua. Hän toivoo saavansa koulutustaan vastaavaa työtä joko Etelä- Karjalasta tai muualta Suomesta. Koitan metsästää mukavaa työtä. Imatran Työstöasennus Oy Veljekset Esko ja Pekka Matikainen perustivat yrityksen vuonna ensimmäiset omat tilat valmistuivat Vuoksenniskalle. Tommi Matikainen aloitti työt vuonna luvun alussa ensimmäiset automaattiset työstökoneet tuotantotila muutettiin Puntalan teollisuusalueelle. Työntekijöitä tällä hetkellä 35. Perheyrityksen omistavat Eine, Esko ja Tommi Matikainen. Sopimusvalmistaja suomalaisille kone ja laitevalmistajille. Valmistaa asiakkaan suunnitelmien mukaisesti tuotteita. Asiakkaita muun muassa Sandvik, Wärtsilä, Ponsse ja Larox. Rakennusliike Evälahti Oy rakentaa Imatrankosken keskustaan jo valmistuneen As Oy Imatran Vuoksenvälkkeen viereen toisen 5-kerroksisen hissitalon. Talon sijainti on keskeinen Imatrankosken keskustan palvelujen lähellä. Asunnoista avautuvat esteettömät näköalat Vuokselle. Taloon tulee tasokkaita 2-4h+k+s asuntoja tilavilla lasitetuilla parvekkeilla. Lisäksi autotalleja ja -katoksia. Rakentaminen on vesikattovaiheessa ja asunnot valmistuvat syksyllä Vielä muutama asunto vapaana. Tilaa esite ja varaa oma asuntosi! Rakentaminen, myynti ja esittely: TAINIONKOSKENTIE IMATRA PUH (05) info@evalahti.com Rautjärven yrittäjät, hallitus 2011 Risto Naukkarinen (59 v.) Yrittäjänä: 31 v. Yritys ja toimiala: Simpeleen Urheilu; Urheiluvälineiden ja polkupyörien vähittäiskauppa Yrityksen perustamisvuosi: 1980 Työllistää: 3 yrittäjää Perhe: Lapset Noora ja Elias Harrastukset: Kaikki mikä liittyy liikuntaan. Mika Vanhatalo (42 v.) Yrittäjänä: 17 v. Yritys ja toimiala: Rautjärven tupa ja torppa; Rakennustyöt Yrityksen perustamisvuosi: 2005 Työllistää: Perhe: Vaimo Katja, lapset Elmeri, Iisakki ja Sohvi Harrastukset: Uintivalmennus, metsästys ja mökkeily Riikka Repo (27 v.) Yrittäjänä: 10 v. Yritys ja toimiala: Maasälpä Jorma Repo Ky; Kodinkiintokalusteiden valmistus ja rautakauppa, Tmi Riikka Repo; Parturikampaamo. 1981, Tmi 2003 Työllistää: 5+3, Tmi 1 Perhe: Avomies Jussi, miehen lapset Lenni ja Veeti Timo Tervonen (54 v.) Marja-Liisa Tiippana (50 v.) Yrittäjänä: 23 v. Yrittäjänä: 30 v. Yritys ja toimiala: Yritys ja toimiala: Taksi Arto Tiippana Oy; Tervonen Autokorjaamo, varaosat, Yrityksen myynti, maahantuonti ja perustamisvuosi: 1981 automaalaus Työllistää: 2 yrittäjää Yrityksen Perhe: Vaimo Hannele, perustamisvuosi: 1988 lapset Simo-Pekka ja Työllistää: 2 yrittäjää Sanna-Mari Perhe: Aviomies Arto ja Harrastukset: Karaoke, poika Jussi. lukeminen ja matkustelu. Harrastukset: Hevoset, koirat, moottoripyöräily ja öljyvärimaalaus. Varajäsenet: Päivi Pelkonen Mirja Räty Heikki Partinen Leila Kontiokorpi Niina Repo Toni-Pekka Karjalainen Timo Näränen Harri Tiippana Tanja Oksman

10 10 VUOKSEN SYSTEMASTA TYÖHÖN JA KOTIIN Toimistotarvikkeet Tietokoneiden huolto ja myynti Tulostimet ja värit Kassakoneet, maksupäätteet ja Kassajärjestelmät sekä niiden tarvikkeet Toimituspalvelu Kympin mobiili-ja laajakaistaliittymät vuoksen systema ky Jukankatu 3, Imatra P fax Ravintola Wanha Virveli ja Sauna Räihän Kuohu tilattavissa juhliin tai muihin tilaisuuksiin! Karjalainen Kotitalo samoin käytettävissä! Vuoksen risteilyt alkavat tai tilauksesta! VUOKSEN KALASTUSPUISTO Varpasaari, Kotipolku Imatra Puh , , Mitä yksi pieni muurahainen voi tehdä? Työntekijäresurssit on vedetty äärimmilleen ja säästöleikkurien paineessa olevat työntekijät voivat huonosti. Eettinen stressi, joka aiheutuu vastoin oikeaksi tietämäänsä tapaa toimia aikaansaa työntekijöissä fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia sekä henkistä pahoinvointia. HELI RAUTANEN Koulussa on puuropäivä. Ruokalan henkilökunta tietää, että käytettävä määräraha oppilasta kohden on alle kaupunkien yleisen keskiarvon. Puuropäivästä valittavat lapset sekä vanhemmat. Kotipalvelussa on kiirettä. Flunssa-aallon kourissa on monta työntekijää ja töissä olevat ovat entistä kiireisempiä. Vanhuksella olisi paljon asiaa, mutta työntekijä suorittaa pakolliset tehtävät nopeasti. Jäljellä on vielä useita käyntipaikkoja. Eettisessä stressissä painivat työntekijät tuntevat tekevänsä väärin asiakkaita sekä itseään kohtaan. Työpaikan vaihdos ei ole kaikille mahdollista mutta logoterapian viitekehyksen mukaan yksi ihminen voi tehdä sen minkä yksi ihminen voi tehdä. Jaksamisen veitsenkärjellä keikkuva työntekijä voi lohduttautua sillä, että jos hän tekee hyvää toisille, on se hyvää myös tekijälleen. Ojentaessaan ruokalautasen työntekijä voi antaa lämpimän hymyn lapselle. Vanhustenhoitaja voi kosketuksella ja sanoillaan arvostaa asiakastaan kiireestä huolimat- Jos en minä niin kuka sitten? Jos ei nyt niin milloin sitten? Jos vain itseäni varten niin mikä minä sitten olen? Rabbi Hillel ta. Oman työn arvokkuuden mieltäminen osaksi kokonaisuutta auttaa jäsentämään miksi teen tätä työtä. Jaksamista auttaa myös kehon kunnioitus. Logoterapiassa ajatellaan, että ihmisen ainoa maapäällinen koti on oma keho, ja sitä tulee kohdella rakkaudella. Hyvä ravinto, liikunta ja myrkyistä kuten alkoholista ja muista päihteistä kieltäytyminen vahvistavat fyysistä sekä psyykkistä terveyttä. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan fyysistä ja psyykkistä terveyttä sekä henkistä hy- vinvointia lisää myös kulttuurin harrastaminen. Tutkimuksen mukaan terveysvaikutukset ovat laajat. Elokuvat, taidenäyttelyt, museot ja konsertit sekä kirjallisuus ja teatteri auttavat mielen vireyteen joka heijastuu myös fyysisiin vaivoihin. Psyykkistä terveyttä antaa myös hyvä seura ja luonto. Onni tulee aina sivutuotteena siitä, että elää arvokkaasti ja antaa itsestään. Pahaa ei maailmasta saa pois, mutta hyvää voi lisätä ja se on yhden ihmisen tehtävä. Muurahainen tekee sen mitä yksi pieni muurahainen voi tehdä.

11 Hyvinvoinnin neliapila 1. Reipas retkimieli eli vahvuuksien katsominen. Voittajat ovat niitä häviäjiä, jotka päättivät vielä kerran yrittää. 2. Anteeksiantaminen ja armollisuus niin itseä kuin toisia kohtaan. Koettu paha teko tai vääryys ei katoa, mutta sen ei tarvitse myrkyttää tulevaisuutta. Jos on itse tehnyt virheen, voi miettiä, mitä siitä tulee oppia ja sitten armahtaa itsensä. 3. Kiitollisuus elämän lahjoista. Pohjimmiltaan kaikki on lahjaa kuten bis- nesvainu, sosiaalisuus, kädentaidot jne. Elämän eteen tuomien tilaisuuksien hyödyntäminen on myös lahjaa. Lahjoista kiittämisellä on valtava voima, koska silloin vaatimukset vähenevät kuten oletukset, että minulle kuuluu enemmän ja lisää. 4. Katseen suunta itsestä poispäin. Kurottaminen oman navan yli ja toteamus Katso, katso vielä kerran mitä toinen tarvitsee (Merete Mazzarella). Lähde: Haastattelu psykologi, logoterapeutti LTI Tuula Katainen. 11 tiedäthän mitä tapahtuu ja mistä puhutaan! Tilaa oma lehti! Tilaa Uutisvuoksi ja tiedät mitä Imatran seudulla tapahtuu. Uutisvuoksi kertoo sinulle 7 päivänä viikossa Imatran ja lähialueen tärkeimmät tapahtumat ja polttavimmat puheenaiheet! Uutena kestotilaajana saat nyt 2 kk lehdet veloituksetta! Lähetä kuponki tai soita! Tilaajapalvelu Asiakaspalvelu ma-pe klo 8-16 Tilaan Uutisvuoksen Määräaikais lauksena 3 kk hintaan 35 Etusi 14 Uu svuoksi maksaa pos maksun Kesto lauksena 12 kk + 2 kk kaupan päälle 2x 64 yht Edun arvo 31 Lasku 6 kk välein. 4 kk hintaan 45 Etusi 14 Nimi: Uu svuoksi Osoite: Tilaajapalvelu Tunnus Myös yrittäjille loma on tärkeä latautumisaika VASTAUSLÄHETYS Puh: Hei olaa kon nro haja-asutusalueella: APUA ARJEN ASKAREISIIN Tilaustarjoushinnat ovat voimassa Uu svuoksen jakelualueella tällä kupongilla saakka. Tilaus koskee Uu svuoksen ma,, to ja la -leh ä. KOTIPALVELU LEILA SUIKKANEN Tapahtumakalenteri Kotitalousvähennys 60% MUURAHAINEN N No 1/2011 Mikromurheita? Apua nopeasti ja edullisesti läheltä Lisätietoja: Kari , Tuija ja Ruokolahden yrittäjien MUURAHAINEN Yritysten ja elinkeinoelämän arjen asiantuntija ja yrittäjyyden kasvot ympäröivään yhteiskuntaan. Julkaisija: Sanoma Lehtimedia Oy / Uutisvuoksi Päätoimittaja: Ilkka Ollonen Imatran seudun yrittäjien puheenjohtaja puh Toimitusneuvosto: Tommi Matikainen, Tea Usvasuo, Toni Karjalainen, Tanja Oksman, Kaisa Rahkonen, Birgit Räsänen, Kaija Huuhtanen, Heidi Jääskö, Heli Rautanen Ilmoitusmyynti: Uutisvuoksen ilmoitusosasto Paino: Saimaan Lehtipaino Oy, Lpr Sarjis Kirjanpidot Tilinpäätökset Veroilmoitukset Palkanlaskenta Arvonlisäverot Toimistopalvelut Miksa-Tili Oy Siitolanranta 5, Imatra Puh info@miksa-tili.net ETELÄ-KARJALAN YRITTÄJÄT Yrittäjien SM-Golf, Kalajoki Maakunnallinen yrittäjäjuhla, Lappeenranta Valtakunnalliset Yrittäjäpäivät, Seinäjoki. IMATRAN SEUDUN YRITTÄJÄT Kaupunginjohtajan aamukahvit klo 9.00 Cafe Paussi, Kulttuurikeskus. RAUTJÄRVEN YRITTÄJÄT Rautjärven yrittäjät ry:n stipendit jaetaan Rautjärven koulujen päätösjuhlissa Kunnan johtoryhmän aamukahvit klo 9.00, Kunnantalo Perinteiset Rautjärven yrittäjät ry:n järjestämät latotanssit klo , Hinkkasen navetan vintti, Koskenkulma. RUOKOLAHDEN YRITTÄJÄT Kesäretki Aunukselle ja Petroskoihin Perinteinen syysretki Kotkan seudulle.

12 12 ja Ruokolahden yrittäjät Tax free EU:n ulkopuolelta tulevan matkustajan ei tarvitse maksaa veroa EU maahan. Global Blue Finland hoitaa veropalautusjärjestelmää. Ostaessaan tuotteen matkustaja täyttää kauppaliikkeessä tax free palautussetelin. Maasta lähtiessään matkustaja saa seteliä ja ostoskuittia vastaan osan Suomeen maksamasta alv:stä palautuksena takaisin. Tax free palausta ei voi saada alle 40 euron ostoksista. Alv 0 osto Matkustaja saa kauppaliikkeessä kauppalaskun joka kuitataan tullissa, että tuote on viety EU:n ulkopuolelle Seuraavalla vierailulla leimattu kuitti viedään takaisin kauppaliikkeeseen, joka laittaa kuitin kirjanpitoonsa EU:n ulkopuolisena kauppana ja palauttaa asiakkaalle ALV:n TAK: Venäläiset ostavat eniten elintarvikkeita Venäläiset ostavat Kaakkois-Suomesta elintarvikkeita ja vaatteita. Toimialojen suurimmat häviäjät ovat autotarvike ja autojen huolto. HELI RAUTANEN Tutkimus- ja Analysointikeskus Tak Oy haastattelee Kaakkois-Suomen raja-asemilla venäläismatkustajia heidän rahankäytöstään ja tehdyistä ostoksista Suomessa. Viimeksi mittava kysely suoritettiin vuonna Kyselyn perusteella huomattiin, että elintarvikkeita ostaneiden venäläisten mat- kustajien osuus on kasvanut merkittävästi. Vuonna 2008 elintarvikkeita ostettiin Suomesta 40 prosenttia, mutta kaksi vuotta myöhemmin osuus oli yli 70 prosenttia. Venäläisten mielestä Suomessa myydään laadukkaita ja turvallisia elintarvikkeita. Venäläisen keskiluokan vaurauden kasvu on mahdollistanut entistä suuremman Kulta ja kellot -toimiala on myynyt tänä vuonna 3,8 prosentin verran. Venäläisten mielestä Suomesta ostettavat elintarvikkeet ovat hyvälaatuisia. Tax free myynti toimialoittain 1 4/2011 (%) Vaatteiden yleisvähittäiskauppa Itsepalvelutavaratalot Päivittäistavarakauppa Tavaratalot Urheilu ja veneily Pienoistavaratalot Kulta ja kellot Moottoriajoneuvojen osat, varusteet ja renkaat Naisten vaatteet Jalkineet Tietokonelaitteistot Rauta- ja rakennustarvikkeet Miesten vaatteet Kodinkoneet ja viihde-elektroniikka Lahjatavarat Muut Lähde: Global Blue Finland 22,8 16,1 13,6 12,4 6,6 5,0 3,8 2,4 2,0 2,0 1,6 1,5 1,2 1,1 1,0 6,9 joukon matkustelua Suomen puolelle. Nämä syyt selittänevät elintarvikkeiden myynnin huomattavaa kasvua. TAK Oy:n kyselyn mukaan yli 60 % Suomessa ostoksia tehneistä venäläisistä osti Suomesta vaatteita. Vaatteisiin venäläiset käyttivät vuonna miljoonaa euroa (noin 40 prosenttia Suomessa tuoteostoihin käyttämästään rahasta). Myös jalkineita Suomesta ostettiin usein, sillä runsas viidennes Suomessa ostoksia tehneistä venäläisistä osti Suomesta jalkineita. Aiempaa vähemmän venäläiset käyttivät rahaa huonekalujen ostamiseen ja rakennusja remontointitarvikkeisiin. Taloustavaroiden ostaminen yleistyi elintarvikehankintojen ohella. Vuonna 2010 taloustavaroita osti 17 % Suomessa ostoksia tehneistä venäläisistä. Viime vuosien suurin hä- viäjä toimiala on ollut autotarvike ja autojen huolto. Huippuvuotena 2004 venäläiset käyttivät yli 40 prosenttia ostoksistaan autotarvikkeisiin mutta vuonna 2010 enää viisi prosenttia. TAK Oy:n haastatteluaineiston mukaan tax free - ostoja tehdään keskimäärin 3,1 ja alv 0 ostoja 1,7 yhdellä matkalla. Aiempaa useampi matkustaja ostaa sekä alv 0 että tax free ostoja. Vuonna 2010 tax free - ostoksia teki 56 %, alv 0 os- toksia 17 % ja verollisia ostoksia, eli ostoja joita ei ostettu verovapaasti tai joissa ei käytetty tax free alennusta, 41 % venäläismatkailijoista. Toisin sanoen, vaikka tax free ostoksia sekä alv 0 ostoksia tehdään aiempaa enemmän, edelleen iso joukko venäläisiä matkustajia ostaa tuotteita kuten kuka tahansa suomalaisista. Lähde: TAK Oy:n tilastot, haastattelu toimitusjohtaja Pasi Nurkka Tax free myynti toimialoittain Tax free veronpalautusjärjestelmää hoitava Global Blue Finland tilastoi kuukausittain Suomen rajojen ulkopuolelle tapahtuvaa myyntiä. Alkuvuoden suurin tax free- ostojen kolme suurinta toimialaa ovat vaatteiden yleisvähittäiskauppa, itsepalvelultavaratalot ja päivittäistavarakauppa. Tämän vuoden aikana suurin kasvu on tapahtunut tietokonelaitteissa (kasvua 390 prosenttia). Muut kasvaneet toimialat ovat kodinkoneet ja viihde-elektroniikka (106 %), päivittäistavaratalot (104 %), rauta- ja rakennustarvikkeet (99 %) ja pienoistavaratalo (81 %). Kasvusta huolimatta tietokonelaitteiston, rauta- ja rakennustarvikkeiden sekä kodinkoneet ja viihde-elektroniikan tax free -myynnin yhteenlaskettu osuus on vain 4,2 prosenttia kokonaismyynnistä. Yrittäjien jäsenedut: Suomen Yrittäjien jäsenedut: - Autonvuokraus: Europcar - Hakupalvelu: Finder Fonecta - Laivamatkat: Silja Line, Tallink, Viking Line - Luoton ja riskienhallinta: asiakastieto.fi, Soliditet - Majoitus: Best Western, Hilton, Hotel Arthur, Scandic - Viestintä- ja tietoliikenne: Sonera - Polttoaine: Neste oil, EuroShell, St1, Teboil - Lentoparkki - Sähkö- ja energiapalvelut: Skapat Energia - Sähköpostiturvapalvelut: D-Fence Oy - Vakuutus: Fennia lisätietoja näistä eduista Etelä-Karjalan Yrittäjien jäsenedut: Elisa-edut yrittäjille: - Elisa Yrityspotti liittymä - Elisa Yrittäjä Tasahinta mobiililiittymä - Elisa Mobiililaajakaista - Elisa Yrityslaajakaista - Elisa Puheratkaisu Vakion - Elisa Maksupäätepalvelu - Elisa Taloushallinto palvelu - Elisa Markkinaavain palvelu Lisätietoja näistä jäseneduista saa Elisan myymälöistä. Intrum: - alennuksia perintäpalvelusta ja luottopäätöspalvelusta lisätietoja Sami Karjalainen Intrum Justitia

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014. Tea Laitimo 3/19/2014 www.kehy.fi

Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014. Tea Laitimo 3/19/2014 www.kehy.fi Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014 Tea Laitimo Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy Perustettu vuonna 1982, alansa pioneeri Osakkaana on yhteensä 33 yritystä ja yhteisöä Imatra, Rautjärvi, Ruokolahti Palvelua

Lisätiedot

Suomen Yrityskummit ry - Business Mentors Finland. YRITYSKUMMI Yrittäjän luotettava tuki

Suomen Yrityskummit ry - Business Mentors Finland. YRITYSKUMMI Yrittäjän luotettava tuki - YRITYSKUMMI Yrittäjän luotettava tuki - on valtakunnallinen yrityskummien kattojärjestö jonka verkostoon kuuluu yli 700 yrityskummia. Tavoitteenamme on yrittäjyyden ja elinkeinoelämän tukeminen ja edistäminen.

Lisätiedot

NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010

NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010 NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010 PALTAMON YRITTÄJIEN JA YRITTÄJÄJÄRJESTÖN YHTEISTYÖ TYÖVOIMATALON KANSSA Kysely postitettu 27.10.2010 Kyselyn saanut n. 111 yritystä (n=111) Yhteistyössä Kainuun Yrittäjien kanssa

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Edunvalvontaa ja palveluita

Edunvalvontaa ja palveluita Suomen Yrittäjät Edunvalvontaa ja palveluita Suomen Yrittäjät edistää yrittäjyyttä. Tavoitteemme on parantaa yrittäjien asemaa ja yrittämisen olosuhteita. Yrittäjyyden vahvistaminen lisää kansalaisten

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö

Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 54 Jäsenyrityksiä 116 000 Luottamushenkilöt yli 4 000 Jäseniä kuntien

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen Pk-yritysbarometri, syksy 2015 Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen 1 Liikevaihto nyt verrattuna edelliseen 12 kk takaiseen tilanteeseen, kaikki toimialat 60 50 40 30 20 10

Lisätiedot

1. Edustamani kunta. Elinvoimakehittäjä-kampanja(1) (Virolahti) :24 100,0% 100% 90% 80% 70% 60% Prosentti 50% 40% 30% 20% 10%

1. Edustamani kunta. Elinvoimakehittäjä-kampanja(1) (Virolahti) :24 100,0% 100% 90% 80% 70% 60% Prosentti 50% 40% 30% 20% 10% 1. Edustamani kunta 100% 100,0% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 0,0% 0,0% 0,0% 0,0% Hamina Kotka Miehikkälä Pyhtää Virolahti 1. Edustamani kunta Nimi Hamina 0,0% Kotka 0,0% Miehikkälä 0,0% Pyhtää

Lisätiedot

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuoren hyvä arki rakentuu monesta tekijästä, kuten hyvistä ihmissuhteista, voimavaroja tukevista harrastuksista, yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot

Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille

Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille 1. Vastaajan tiedot / Taustamuuttujaosio Vastaajaa koskeva tieto 1.1. sukupuoli mies nainen 1.2. ikä alle 20 vuotta 20 30 vuotta 31 40 vuotta yli 40 vuotta 1.3.

Lisätiedot

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? MIKÄ NUORTA AUTTAA? MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? KUN ITSE OLIN NUORI? KUINKA MONI KÄYNYT ITSE TERAPIASSA TAI SAANUT APUA? Innostunut, olen mukana kaikessa ikä Teen työni hyvin, ei muuta Oven

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Yritysympäristön kehittäminen Rautjärvellä

Yritysympäristön kehittäminen Rautjärvellä Yritysympäristön kehittäminen Rautjärvellä 21.5.2019 Vastaajien kokonaismäärä: 8 1. Missä asioissa käytät Kehyn palveluja vai käytätkö? Vain vähäisesti käyttänyt. Etelä-Karjalan Yrityskummien ja Kehyn

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen alueelliset kehitysnäkymät. OTE-jaosto 13.9.2012

Kaakkois-Suomen alueelliset kehitysnäkymät. OTE-jaosto 13.9.2012 Kaakkois-Suomen alueelliset kehitysnäkymät OTE-jaosto 13.9.2012 Kaakkois-Suomen alueelliset kehitysnäkymät Alueilla ja TEM:ssä laaditaan kaksi kertaa vuodessa alueellisten kehitysnäkymien katsaukset, jotka

Lisätiedot

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA 1 YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA Työmarkkinat ovat murroksessa. Suomea varjostanut taantuma on jatkunut ennätyksellisen pitkään. Pk-yritysten merkitystä ei tule aliarvioida taantumasta

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Kesäduunareita enemmän kuin viime kesänä

Kesäduunareita enemmän kuin viime kesänä Kymenlaakson kauppakamarin kesätyökysely 2017 Kesäduunareita enemmän kuin viime kesänä Kohentunut taloustilanne näkyy Kymenlaakson yrityksissä myös kesätyöntekijärintamalla. Kymenlaakson yritykset ottavat

Lisätiedot

Tukea ja kumppanuutta yrittäjille

Tukea ja kumppanuutta yrittäjille Pieksämäen mentorifoorumi Tukea ja kumppanuutta yrittäjille Useat pieksämäkeläiset yrittäjät ja yrittäjähenkiset ovat kouluttautuneet mentoreiksi tarkoituksena antaa kokemustaan ja verkostojaan muiden

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005 Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja Läheiset ry o Perustettu vuonna 2002 o Jäseniä noin 320 o TAVATA-projekti 2003-2005 o VOIMAVARAKETJU projekti 2006-2008 o KATVE-projekti 2009 2011 o PUHUMALLA PUHTIA TAPAAMALLA

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 Kemijärven Yrittäjät ry VISIO Kemijärven Yrittäjät ry tavoittelee vahvaa tulevaisuutta hoitamalla rakentavalla yhteistyöllä yrittäjyyden asiat kuntoon. Kemijärven Yrittäjät ry

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

2009: Pako vapauteen

2009: Pako vapauteen 2009: Pako vapauteen Merkittävin kuluttajakäyttäytymisen trendi on Eskapismi, pakeneminen vapauteen edes hetkeksi, irti arjen ja todellisuuden paineista: Ilo Läheisyys Viihde Vapautuminen, helpotus Vaihtelu

Lisätiedot

1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee?

1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee? 1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee? 100% 90% 80% 70% 60% 50% 52,9% 40% 34,1% 30% 20% 10% 0% 9,4% Etelä-Kymenlaakso Pohjois-Kymenlaakso Sekä Etelä- että Pohjois- Kymenlaakso 3,6% Muu, mikä? 1.

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2014

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2014 NÄKYMIÄ MAALISKUU Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa torstaina 24.4. klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus maaliskuu Työttömyys kasvaa edelleen, mutta Kaakkois-Suomessa hitaammin kuin Suomessa

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.5.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus huhtikuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot

Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen?

Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen? Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen? 2 2017 BR Teknologiateollisuus 2 Kone- ja tuotantotekniikan opiskelu Miksi teknologia!

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin 18 henkilölle, joista

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Raahen seudun yrityspalvelut. SeutuYP koordinaattoreiden työkokous. Risto Pietilä Helsinki 26.5.2011. www.rsyp.fi

Raahen seudun yrityspalvelut. SeutuYP koordinaattoreiden työkokous. Risto Pietilä Helsinki 26.5.2011. www.rsyp.fi Raahen seudun yrityspalvelut SeutuYP koordinaattoreiden työkokous Risto Pietilä Helsinki 26.5.2011 www.rsyp.fi Raahen seudun yrityspalvelut on osa Raahen seutukunnan kehittämiskeskuksen toimintaa. 1. Raahen

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupan barometri Kevät 2015 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupassa ollaan kasvuhakuisia Tämän kevään Barometrissä esitimme kolme ylimääräistä kysymystä, joista yksi

Lisätiedot

Yrityssalo Oy. Salon elinkeinoyhtiö

Yrityssalo Oy. Salon elinkeinoyhtiö Yrityssalo Oy Salon elinkeinoyhtiö Yrityssalo Oy Tervetuloa Yrityssaloon Salon kaupungin omistama elinkeinoyhtiö Armi Metsänoja Yrityssalo lyhyesti Salon kaupungin omistama elinkeinoyhtiö, osakeyhtiömuotoinen,

Lisätiedot

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta 1 : Yksityiset toimijat yrittäjien tärkein voimavara Kysely toteutettiin yhteistyössä Suomen Yrittäjien

Lisätiedot

YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA

YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA 1 YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA KAUPPAKAMARI Työskentelemme elinvoimaisen Suomen puolesta. Suomi ilman hyvinvoivia yrityksiä on Suomi ilman hyvinvointia. Keskuskauppakamari ja 19 alueellista kauppakamaria,

Lisätiedot

Maahanmuuttajien saaminen työhön

Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien kotoutumisessa kielitaito ja jo olemassa olevan osaamisen tunnistaminen ovat merkittävässä roolissa oikeiden koulutuspolkujen löytämiseksi ja maahanmuuttajien

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2007

Nuorisotutkimus 2007 Nuorisotutkimus 2007 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin maaliskuussa 2007 nettikyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

Miten voi satakuntalainen yrittäjä vuonna 2014?

Miten voi satakuntalainen yrittäjä vuonna 2014? Miten voi satakuntalainen yrittäjä vuonna 2014? TUTKIMUS Tutkimus yrittäjien hyvinvoinnista Kohderyhmänä ne Satakunnan Yrittäjät ry:n jäsenet, joiden sähköpostiosoite tiedossa (3 296 jäsentä) Sähköinen

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen Aito HSO ry Hyvä sijoitus osaamiseen Aidossa elämässä tarvitaan oikeaa kumppania Työelämä on iso osa elämäämme. Se kulkee aivan samoin periaattein kuin muukin meitä ympäröivä maailma. Siellä on haasteita,

Lisätiedot

Henkilöstön kehittämisen haasteet

Henkilöstön kehittämisen haasteet Henkilöstön kehittämisen haasteet Ratkaisuja pk-yrityksien osaamisen lisäämiseen Elinikäisen oppimisen neuvoston teemaseminaari 5.10.2010 Toimitusjohtaja Anssi Kujala 5.10.2010 1 Helsingin Yrittäjät Tarkoituksena

Lisätiedot

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava eduskuntaan 2015 Hyvä ystävä, tule kanssani yhteiselle matkallemme tekemään Suomesta parempi paikka yrittää, tehdä työtä ja pitää huoli kaikista. Muutos parempaan alkaa nyt. Seuraa Annea Ota yhteyttä minuun.

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

MAATILAN ARJEN HAASTEET. Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen

MAATILAN ARJEN HAASTEET. Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen MAATILAN ARJEN HAASTEET Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen 2 MAATALOUSYRITTÄJÄ TYÖTERVEYSHUOLLON ASIAKKAANA Monenlaisessa elämänvaiheessa olevia maatalousyrittäjiä

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Jyväskylä 2012 2 ON SYNNYTTÄÄ UUSIA KASVUYRITYKSIÄ JA VAUHDITTAA JO OLEMASSA OLEVIEN YRITYSTEN KASVUA. Tavoite Kummankin Kasvu Open 2012 kilpailusarjan (Kasvuyritykset ja Kasvun ideat) voittajat valitsevat

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN ETELÄ-KARJALAN VARAUTUMISSUUNNITELMA RAKENNEMUUTOKSEEN MYR 22.2.2016 Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel +358 (5) 6163 100 etunimi.sukunimi@ekarjala.fi kirjaamo@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 22.2.2016

Lisätiedot

YRITYKSESI TUKENA JOSEKIN NEUVONTA- PALVELUT

YRITYKSESI TUKENA JOSEKIN NEUVONTA- PALVELUT Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö YRITYKSESI TUKENA JOSEKIN NEUVONTA- PALVELUT Josek on Joensuun seudun yrityksiä varten Palvelemme luottamuksellisesti ja puolueettomasti kaikkia Joensuun seudun yrityksiä

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS MUISTIO Aika: tiistai 15.3.2016 kello 10.00 12.15 Paikka: Etelä-Karjalan liiton toimisto, kokoustila Koivikko 4. krs, Kauppakatu 40 D., Lappeenranta

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Mainosbarometri 2007 ennakoi mainonnan kasvua

Mainosbarometri 2007 ennakoi mainonnan kasvua Mainosbarometri 2007 ennakoi mainonnan kasvua TIEDOTUSVÄLINEILLE JULKAISTAVISSA 20.9.2006 KLO 9.00 Markkinointiviestinnän panostusaikeita selvittävä Mainosbarometri 2007 -tutkimus ennakoi mainonnan lisääntyvän

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu Alustava liiketoimintasuunnitelma Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu 15.1.2013/LTPT1013 22.4.2013/EO1213 HM Miksi alustava LTS? Jäsennetään ja selvennetään aiotun yritystoiminnan kannattavuutta

Lisätiedot

Energia-alan osaamis- ja työvoimatarpeet yritysselvitys. Kevät 2013

Energia-alan osaamis- ja työvoimatarpeet yritysselvitys. Kevät 2013 Energia-alan osaamis- ja työvoimatarpeet yritysselvitys Kevät 2013 Yritysvastaajia 22 yli kolmannes vastaajista edusti yli 500 työntekijän yritystä Yrityksen toimintaympäristö energia-alalla 45,00 % 4

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Yrittäjien alueelliset talousnäkymät huhtikuu 2013

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Yrittäjien alueelliset talousnäkymät huhtikuu 2013 Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Yrittäjien alueelliset talousnäkymät huhtikuu 213 Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Hallituskatu 21 3 krs., 91 Oulu puhelin 1 322 198 ppy@yrittajat.fi www.ppy.fi SISÄLLYS POHJOIS-POHJANMAAN

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

YrittäjÄ. Hyvä työnantaja

YrittäjÄ. Hyvä työnantaja YrittäjÄ Hyvä työnantaja Yrittäjä hyvä työnantaja Kun televisiossa näytetään uutiskuvaa työelämästä, kuvassa on usein suuren tehtaan portti, josta virtaa ihmisjoukkoja. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen:

Lisätiedot

Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry

Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry 1 Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry Rauman Yrittäjät Yrittäjän asialla, paikallisesti 2 Rauman

Lisätiedot

Tukea ja kumppanuutta yrittäjille

Tukea ja kumppanuutta yrittäjille Pieksämäen mentorifoorumi Tukea ja kumppanuutta yrittäjille Useat pieksämäkeläiset yrittäjät ja yrittäjähenkiset ovat kouluttautuneet mentoreiksi tarkoituksena antaa kokemustaan ja verkostojaan muiden

Lisätiedot

apuna Yrityksesi arjessa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry

apuna Yrityksesi arjessa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Tällä alalla sattuu ja tapahtuu. MaRa on kumppani, jonka kanssa voi aina keskustella. Meillä on yhteinen kieli ja yhteiset tavoitteet. Pekka Terävä, Ravintola Olo, Helsinki Kuva Timo Niemi apuna Yrityksesi

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä VÄLITIEDOTE 4/2018 27.3.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Yrittäjien Roadshow 2018 Tervetuloa mukaan

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari

Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari Luottamus ja asenne ratkaisevat Työelämä 2020 hanke Työturvallisuuskeskus TTK Risto Tanskanen Asiantuntija tuottavuus ja työyhteisön

Lisätiedot

4/2017. Tietoa lukijoista 2017

4/2017. Tietoa lukijoista 2017 4/2017 Tietoa lukijoista 2017 Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite. Kantri kertoo tästä ajasta, maaseudun elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä lämpimästi ja terävästi. Se ei kaihda kaivautua pintaa

Lisätiedot

KESÄTYÖ. Avoimet kesätyöpaikat

KESÄTYÖ. Avoimet kesätyöpaikat KESÄTYÖ 22.02.2016 Kesko on todettu kansainvälisessä Global 100 -listauksessa maailman vastuullisimmaksi kaupan alan yritykseksi. Pistä hakemus vetämään niin käsissäsi voi olla kesätyöpaikka, josta jää

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Saarijärven elinkeinostrategia.

Saarijärven elinkeinostrategia. Saarijärven elinkeinostrategia www.ssypkehitys.fi Sisällys 1. Strategian iso kuva 2. Visio 3. Asiakkaat 4. Toiminnan tärkeimmät fokukset 5. Toimintatapa 6. Isot strategiset muutokset 7. Strategian sisällölliset

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Tietoa lukijoista 2018

Tietoa lukijoista 2018 Tietoa lukijoista 2018 5/2018 Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite on Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite. kertoo tästä ajasta, maaseudun elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä lämpimästi ja terävästi. Se

Lisätiedot

KATSE TULEVAISUUDESSA

KATSE TULEVAISUUDESSA NUORISOBAROMETRI 2016 KATSE TULEVAISUUDESSA Luottamus tulevaisuuteen on elämän mielekkyyden kannalta ratkaisevan tärkeää. Ilman myönteisiä tulevaisuuden näkymiä nykyisyyskin näyttää synkältä. Nuoret suhtautuvat

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Hevosharrastuksen merkitys ja ratsastuskouluyrittäjän mietteitä kuntayhteistyöhön Minna Martin-Päivä. Forssa

Hevosharrastuksen merkitys ja ratsastuskouluyrittäjän mietteitä kuntayhteistyöhön Minna Martin-Päivä. Forssa Hevosharrastuksen merkitys ja ratsastuskouluyrittäjän mietteitä kuntayhteistyöhön Minna Martin-Päivä Forssa 14.6.2010 Esityksen sisältö: Hevosharrastuksen merkitys Kunnalle Harrastajille/perheille Hevosyritys

Lisätiedot