Käsityömessut ja piparkakkutaidetta Tallinnassa 3 pv

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Käsityömessut ja piparkakkutaidetta Tallinnassa 3 pv"

Transkriptio

1 Käsityömessut ja piparkakkutaidetta Tallinnassa 3 pv Esittely Joululahjaostokset voi tehdä kätevästi jo laivalla ja matka jatkuu Tallinnassa monipuolisen ohjelman parissa. Kiehtovaa piparkakkutaidetta ja joululahjalöytöjä Tallinnan kästityömessuilta. Joulutunnelmaan virittäytyminen ei voisi olla helpompaa! Lähtöpäivä Matkaohjelma Joulutunnelmaan virittäytyminen on hyvä aloittaa Tallinnasta! Joululahjaostokset voi tehdä kätevästi jo laivalla ja matka jatkuu Tallinnassa monipuolisen ohjelman parissa. Matkalla päästään tutustumaan Tallinnaan opastetulla kiertoajelulla ja ihastelemaan upeita piparkakkuluomuksia taianomaisessa Piparkakkumania -näyttelyssä, jossa kaikki näyttelyesineet on valmistettu piparkakkutaikinasta. Lisäksi vieraillaan monipuolisilla Tallinnan käsityömessuilla, jotka järjestetään Tallinnan kauniilla Laulukentällä sisätiloissa ja esillä sekä myynnissä on laajasti virolaisia käsityötuotteita ja herkkuja, kuten vaatteita, koruja, säilykkeitä ja puu- ja villatuotteita. Illan aikana ehtii vielä omatoimisesti ostoksille Tallinnan keskustaan ja vanhaan kaupunkiin Raatihuoneen torille, jossa perinteinen joulutori ihastuttavine pikkukojuineen kruunaa joulutunnelman. Matkalla vietetään ensimmäinen yö Europalla ja toinen yö valitsemassasi hotellissa. 1. matkapäivä Liittymäkuljetuksen ostaneille bussikuljetus Helsingin Länsisatamaan, jossa maihinnousukorttien jako. Helsingistä tulevat noutavat maihinnousukortit terminaalin 1. kerroksesta Pohjolan Matkan lähtöselvityksestä alkaen klo Europa lähtee Helsingistä klo Ilta ja yö laivalla. 2.matkapäivä Maihinnousu Tallinnassa alkaen klo Laivassa voi halutessaan olla klo 9.15 saakka. Bussikuljetus noin tunnin mittaiselle opastetulle kiertoajelulle lähtee klo 9.45 D-terminaalin edessä olevalta parkkialueelta. Bussissa on kyltti Pohjolan Matka/Käsityömessut. Kaupunkikierroksen jälkeen on vuorossa Piparkakkumania -näyttely Tallinnan Design- ja arkkitehtuurigalleriassa. Tämä taianomainen ja ainutlaatuinen näyttely koostuu näyttelyesineistä, jotka pienimpiä yksityiskohtia myöten on valmistettu kokonaan piparkakkutaikinasta. Yli 100 ammattitaitoista taiteilijaa, muotoilijaa ja arkkitehtia loihtii joka vuosi reilusta 300 kilosta piparkakkutaikinaa näitä uskomattomia piparkakku -luomuksia, joita tuhannet ihmiset käyvät vuosittain ihailemassa. Noin klo bussikuljetus Laulukentälle Tallinnan käsityömessuille. Tallinnan käsityömessuilla käsityötuotteiden myynti- ja esittelykojuja on kymmeniä jopa kolmessa kerroksessa ja ulkona olevassa pystytetyssä teltassa on vielä lisää. Tarjolla on tuotteita laidasta laitaan mm. vaatteita, koruja, keramiikkaa, puutöitä, kodin tekstiilejä, leluja, kosmetiikkaa, makeisia, säilykkeitä, kynttilöitä, villatuotteita, lankoja, kortteja ja kirjoja. Aika hujahtaa messuilla kuin huomaamatta upeiden käsityötuotteiden parissa! Messuilla on myös paikallisten harrastusryhmien järjestämää ohjelmaa tanssi- ja lauluesitysten muodossa. Nälän yllättäessä messuilta löytyy useita kahviloita, joista löytyy herkkuja moneen makuun. Klo bussikuljetus takaisin Tallinnan keskustaan: D-terminaalin eteen ja Virun eteen. Hotellihuoneet saa omalla nimellä hotellin vastaanotosta. Illan aikana ehtii vielä omatoimisesti ostoksille

2 Tallinnan keskustaan ja vanhaan kaupunkiin Raatihuoneen torille, jossa perinteinen joulutori ihastuttavine pikkukojuineen on avoinna klo 19 saakka. 3.matkapäivä Aamiainen hotellissa. Aamupäivä vielä aikaa Tallinnassa, huoneet on luovutettava klo mennessä. Satamaan siirtyminen omatoimisesti. Liittymäkuljetuksen ostaneilla on mahdollisuus tuoda matkatavarat (Huom! ei alkoholijuomia tai savukkeita) D-terminaalin parkkialueella olevaan Pohjolan Matkan bussiin klo välisenä aikana. Bussin ikkunassa kyltti "ostosbussi". Laivaannousu Tallinnassa alkaa klo ja päättyy 20 min. ennen laivan lähtöä. M/S Europa lähtee Tallinnasta klo ja saapuu Helsinkiin klo Liittymäkuljetuksen ostaneille bussikuljetus lähtöpaikkakunnille. Hintaan sisältyy: - laivamatkat - majoitus valitussa hotellissa kahden hengen huoneessa - aamiainen hotellissa - opastettu kiertoajelu Tallinnassa - sisäänpääsy Piparkakkumaniaa-näyttelyyn - sisäänpääsy messuille on ilmainen - bussikuljetukset matkaohjelman mukaan Lisämaksusta: - liittymäkuljetukset - yhden hengen huone - ruokailut ja muut lisäpalvelut laivalla Huom! Laivayhtiö muuttaa varatut 4 hengen hytit 2 hengen hyteiksi, mikäli niissä majoittuu vain 2 henkilöä sekä B- luokassa B2- kerrosvuoteellisiksi hyteiksi mikäli niissä majoittuu vain 1 henkilö. Muuta huomioitavaa Matka soveltuu rajoitetusti liikuntarajoitteisille, ota tarvittaessa yhteyttä matkatoimistoomme. Internet-varauksissa matkan hinta suoritetaan yhdellä laskulla. Muilla tavoilla varattaessa matkan varausmaksut määräytyvät seuraavasti: - jos matkan hinta on alle 100, varausmaksu on 20 - jos matkan hinta on , varausmaksu on 40 - jos matkan hinta on , varausmaksu on 90 - jos matkan hinta on , varausmaksu on jos matkan hinta on yli 1 000, varausmaksu on 300 Varausmaksuna voidaan myös periä yllä olevista poikkeavia summia, jos matkan hintaan sisältyy ennakkoon ostettavia palveluja, joiden arvo on suurempi kuin yllä mainittu varausmaksu. Varausmaksun eräpäivä on viikko varauspäivästä. Loppuerä matkan hinnasta on suoritettava viimeistään 21 vrk ennen matkan alkua, internetvarauksissa 28 vrk. Matkapaketin toteutuminen vaatii vähintään 25 matkustajaa. Matkanjärjestäjä voi peruuttaa yli kuusi päivää kestävät matkat 20 päivää ennen matkan alkamista, kahdesta kuuteen päivään kestävät matkat 7 päivää ennen matkan alkamista ja alle kaksi päivää kestävät matkat 48 tuntia ennen matkan alkamista (matkapalveluyhdistelmistä annetun lain 14 :n 1 momentti). Matkustajalla on oikeus perua matka, mutta hänen peruuttaessa sopimuksen ennen matkapaketin alkamista, matkanjärjestäjä saa periä matkustajalta matkapalveluyhdistelmistä annetun lain 15 :n 2 ja 3 momentin mukaisesti määritellyn asianmukaisen ja perustellun peruutusmaksun. Kehotamme matkustajaa ottamaan matkavakuutuksen niiden kustannusten kattamiseksi, jos matkustaja purkaa sopimuksen, taikka tapaturmasta, sairaudesta tai kuolemasta aiheutuvien avustus- ja paluukuljetuskustannusten korvaamiseksi. Poimintoja viihdetarjonnasta Syyslomalla tähtiartisteja ja Muumit! Syyslomalla Europalla viihtyy koko perhe; esiintyjinä on viihteen eturivin tähtiartisteja sekä pienempien lapsien iloksi Muumi! Tuure Boelius Lukas Leon Poikien Äidit -risteily: Arttu Lindeman, Lucas ja Jaakko Parkkali Gasellit Huippuartistien keikoista nautitaan menomatkalla noin klo alkaen Muumi ja aktivitaattorit järjestävät laivalla erikoisohjelmaa lapsille! Joka viikko sunnuntai keskiviikko Alkuviikon lähdöillä tanssahdellaan Meritansseissa! Tanssinystävien kannattaakin pakata tanssikengät matkaan

3 ja nauttia parketilla pyörähtelystä kotimaisten iskelmätähtien tai tanssiorkesterien, kuten Onnentähti, Tommi Soidinmäki & Vastakaiku sekä In the Mood, tahtiin. Lisäksi näillä lähdöillä matkustajia viihdyttää rennolla meiningillä trubaduuri. Meritanssit Kalle Jussila & Quattro 3.9. Reeta & Lumo 8.9. Nina Åkerman & ManTra Petri Hervanto & Royal FeelGood Reeta & Lumo Suurtanssit Suurtansseissa tanssikansaa viihdyttää kaksi huippuorkesteria! Tanssinystävien suosikkilähdöt syksyn aikana seuraavasti: Pekkaniskan Pojat sekä Kaija Lustila & Rosette Lasse Hoikka & Souvarit sekä Leif Lindeman & Amore Finlanders sekä Nina Åkerman & ManTra Charles Plogman & Rosette sekä Lea Laven orkestereineen Iskelmäkeskiviikko Laura Voutilainen sekä Aki Samuli & Love Reino Nordin sekä Taikakuu Ressu Redford sekä Jarno Kokko & Tenho Joka viikko torstai lauantai Loppuviikosta bailumenosta vastaavat trubaduuri, yökerhon suomalainen bilebändi, kuten Joku Paikallinen Bändi ja Blaster, sekä DJ laivan diskossa. Bilebändien monipuoliseen ohjelmistoon kuuluvat tämän hetken parhaat kotija ulkomaiset radiohitit ja myöskin menneiden vuosikymmenten vanhat klassikot. Laulun ystävät voivat piipahtaa laivan karaokessa! Phil Harmonic Band Gebardi Jelly Booster Beatwave Joku Paikallinen Bändi Mr Hyde Teemaristeily: Electric Carneval Nuorille bilettäjille suunnattu Electric Carneval -risteilyllä bailataan kuumimpien ja uusienkin biisien tahtiin; Yökerhossa kuulet isoimmat ja tuoreimmat hitit, kun taas Disco tarjoilee vaihtuvan vierailevan klubibrandin musiikkia more underground -kulmalla. Tämän risteilyn musiikin genreinä ovat EDM, House, Trance, Hard Style, Deep House, Techno... eli mikäli biitit ja bailaus ovat sinun juttusi, on tämä risteily kuin tehty sinulle! HUOM! Electric Carneval on suunnattu nuoremmalle kohdeyleisölle! TorstaiLive Isot nimet Europalla kerran kuussa torstaisin! Näillä lähdöillä viihdyttää suomalaiset huippuartistit ja lisäksi lokakuussa nähdään upea God Save The Queen -show! STEREO God Save the Queen Show by Tony Vincent (USA), Tanja Mihhailova (EST) & Gerli Padar (EST) Gasellit Vesterinen yhtyeineen Teflon Brothers Teemaristeily: All In Urban Beats Cruise ALL IN kokoaa nimensä mukaisesti KAIKKI urbaanin musiikin frendit kimppaan ja fiilaamaan! Tämä teemaristeily tarjoaa hyvät bileet laivalla. Showsta vastaa Suomen parhaat urbaanin musiikin artistit, sekä hiphop-, RnB- ja trap-dj:t, tanssijat, visualistit, valomiehet, teknikot + totta kai koko se jengi, joka tulee mestoille näistä elementeistä syntyy ALL IN Urban Beats Cruise. Yökerhossa kuulet isointa ja fresheintä soundia ja näet kovimmat live-vedot! Discossa painetaan UG-kulmalla ja meininki on vähintään hikinen. Tätä reissua ei kannata missata! HUOM! Teemaristeily on suunnattu nuoremmalle kohdeyleisölle. Elämysteatteria Europalla! Kerran kuussa torstaisin kutkutellaan nauruhermoja Europalla Elämysteatterin merkeissä. Esitys kuuluu matkan hintaan, joten et tarvitse erillistä lippua voidaksesi nauttia shown tarjoamasta huippuviihteestä. Paikalle kannattaa kuitenkin saapua ajoissa, sillä paikkoja on rajoitetusti Club For Five Songs Of Kirka loistava Club For Five tulkitsee Kirkaa Jarkko Tamminen Show huikeaa ja takuuvarmaa imitaatiota ja laulua Karmaa ja Komediaa esiintymässä Noora Karma ja Jukka Laaksonen Lapsille puuhasteltavaa Laivan leikkihuone Lottemaa on lasten oma valtakunta, jossa voit peuhata pallomeressä tai kivuta kiipeilyseinälle. Voit myös piirtää tai leikkiä leluilla.

4 Lastenfestarit Europalla Lastenfestarit -lähdöillä lasten suosikkiesiintyjät esiintyvät paluumatkalla ja lisäksi tiedossa on hauskaa ohjelmaa Heureka Shown ja Heureka workshopin merkeissä. Heureka Workshopissa voit tehdä kaksi täysin eri tyyppistä lennokkia. Klassinen suihkukone lähetetään lentoon avaruustutkimuskeskukselle kehitetyllä laitteella - huippunopeus jopa 130km/h! Heureka-lennokki puolestaan ei näytä lainkaan lennokilta, mutta lentää kuitenkin ällistyttävästi. Nämä täytyy kokea itse - koko perheen kesäloman huippuristeily löytyy Lastenfestarit-lähdöiltä! Ti-Ti Nalle Muumilaulu-konsertti Hevisaurus Vatsastapuhuja Sari Aalto sekä Kengurumeininki Orkesteri Klovni Sebastian sekä Aarne Alligaattori & Viidakkorumpu Laivatiedot Europa/risteilyaikataulu Menoaikataulu Helsinki Länsisatama Lähtöaika 18:30 Tallinna D-terminaali Saapumisaika 08:00 Paluuaikataulu Tallinna D-terminaali Lähtöaika 12:30 Helsinki Länsisatama Saapumisaika 16:00 Majoitus Hestia Hotel Europa **** Hotelli sijaitsee historiallisessa Rotermannin korttelissa, matkustajasataman, vanhan kaupungin ja keskustan lähellä. Hotellissa on kuusi kerrosta, 185 huonetta, joissa suihku/wc, ilmastointi, minibaari, puhelin ja internet-yhteys. Hotellissa on ravintola, aulabaari, 2 saunaa ja kauneuskeskus. Hotelli on kokonaan savuton. Aamusauna ja kuntosalin käyttö sisältyvät hintaan. Paadi 5, Tallinna Hestia Hotel Seaport *** Vuoden 2015 alussa tyylikkäästi remontoitu Hestia Hotel Seaport on erinomainen valinta niille, jotka etsivät edullista ja laadukasta majoitusta läheltä sataman palveluita. Tallinnan vanhaakaupunki ja keskusta ovat vain lyhyen kävelymatkan päässä. Hotelli on sisustettu lämpimin, merihenkisin sävyin. Hotellissa on 107 viihtyisästi sisustettua ja korkkilattioilla varustettua huonetta. Hotellissa on ravintola, parkkihalli ja saunaosasto. Uus-Sadama 23, Tallinna

5 Nordic Hotel Forum **** Nordic Hotel Forum on tasokas ydinkeskustassa Viru-hotellia vastapäätä sijaitseva konferenssihotelli. Hotellissa on miellyttävä Monaco- ravintola sekä valoisa ja viihtyisä aulabaari. Hotellin ylimmästä kerroksesta löytyy rentoutumiskeskus, jossa saunaosasto, uima-allas, poreallas sekä kuntosali. Rentoutumiskeskuksen käyttö sisältyy majoituksen hintaan. Hotellin palveluihin kuuluu lisäksi business-keskus palveluineen, kauneussalonki, leikkihuone lapsille sekä maksullinen parkkihalli. Kaikki huoneet ovat avaria sekä elegantisti ja kodikkaasti sisustettuja. Huoneessa on suihku/wc, ilmastointi, LCD-televisio, interaktiivinen TV-järjestelmä, maksuton langaton internetyhteys, lukittava kassakaappi, minibaari sekä hiustenkuivain. Huoneisiin mahtuu yksi lisävuode. Viru väljak 3, Tallinna Original Sokos Hotel Viru **** Original Sokos Hotel Viru on suosittu, jatkuvasti uudistuva ydinkeskustan hotelli, jossa on monipuoliset palvelut. Hotellissa on nykyaikainen konferenssikeskus, ravintolat Merineitsi, Amarillo ja Fafa s. Hotellissa on myös yökerho, karaoke- ja tanssibaari, saunat sekä kauneushoitola. Langaton internet-verkko (WiFi) toimii kaikissa yleisissä tiloissa ja huoneissa. Hotellin yhteydessä sijaitsee suosittu ostospaikka Viru Keskus ja alapuolella bussiterminaali. Hotellin läheisyydessä on paljon nähtävyyksiä sekä ostos- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Hotellista on lyhyt kävelymatka vanhaankaupunkiin. Hotellin edustalla ja Viru Keskuksen parkkihallissa on maksullinen pysäköinti. Viihtyisissä Standard-huoneissa on puhelin, maksuton WiFi, TV, minibaari, kylpyamme tai suihku, silitysmahdollisuus ja hiustenkuivain, yksi lisävuode mahdollinen. Lisämaksullisiin Superior-huoneisiin on mahdollista saada 2 lisävuodetta. Hotellissa on myös perheille sopivia Standard Twin-huoneita (OnniOrava-huoneita), joissa kerrossänky kahdelle lapselle. Tilauksesta saatavilla myös saunallisia huoneita tai sviittejä. Viru väljak 4, Tallinna Park Inn by Radisson Central Tallinn *** Keskeisellä sijainnilla oleva keskitasoinen hotelli, joka soveltuu hyvin myös perheille. Koko hotelli on savuton. Hotellissa on aulabaari, à la carte- ja lounasravintola. Hotellissa on ilmainen langaton internetyhteys sekä tilaussauna porealtaineen. Kaikissa hotellihuoneissa on suihku tai kylpyamme, kaapeli-tv (koti- ja ulkomaiset kanavat), hiustenkuivain ja suoravalintapuhelin. Tilavampiin Guest Room Premium perhehuoneisiin mahtuu 2 lisävuodetta, Standard huoneessa majoittuu mukavasti kaksi matkustajaa. Osa Guest Room Premium huoneista sekä kaikki Superior huoneet ovat uusittu vuonna Suurimmassa osassa huoneista on kokolattiamatto, osassa parkettilattia. Narva mnt 7C, Tallinna Tallink City Hotel **** Nykyaikainen business-luokan hotelli keskeisellä paikalla Viru-aukion kupeessa, josta on lyhyt kävelymatka vanhaankaupunkiin. Hotellissa on ravintola Sume, Piano Baari, yökerho Cellar, kauneushoitola, sauna (aamusauna sis. huonehintaan) sekä kokouskeskus. Hotellissa ilmainen matkatavarasäilytys ja maksullinen pysäköinti sisäpihalla. Hotelli on kokonaan savuton. Huoneissa on suihku/wc, hiustenkuivaaja, tv, minibaari, puhelin, WiFi, tallelokero ja ilmastointi. Standard luokan huoneisiin ei mahdu lisävuodetta. Hotellissa on myös tilavampia De Luxe -huoneita, joihin mahtuu yksi lisävuode sekä väliovellisia huoneita perheille. A. Laikmaa 5, Tallinna

6 Tallink Express Hotel ** Tallink Express Hotel on edullinen ja pelkistetty perushotelli matkustajasatamassa Tallink Spa & Conference Hotellin ja Sadamarketin vieressä. Hotellista on lyhyt kävelymatka keskustaan ja vanhaankaupunkiin. Hotellissa on kokoustila ja ravintola Tempo, jossa on tarjolla suosittu ja edullinen keittobuffet lounasaikaan. Maksuton WiFi-yhteys ja pysäköintimahdollisuus asiakkaille. Huoneissa wc/suihku, hiustenkuivaaja, tv, puhelin, wifi ja kokolattiamatto. Hotellissa on myös perhehuoneita, joissa parivuode ja avattava vuodesohva 1-2 lapselle. Sadama 9, Tallinna Tallink Spa & Conference Hotel **** Hotelli sijaitsee kävelyetäisyydellä Tallinnan palveluista ja ostospaikoista, matkustajasataman alueella, lähellä laivoja. Vastaanotto palvelee asiakkaita ympärivuorokauden; valuutanvaihto, tavarasäilytys ja huonepalvelu. Hotellissa on ala-aulan Lobby Bar, tasokas ruokaravintola Nero, sekä yläkerroksen pieni Sigar Bar Fidel kaupunkinäkymin. Kokouskeskuksessa kuusi eri tyyppistä nykyaikaista kokoustilaa jopa 263 henkilölle. Hotellin tiloissa on maksuton langaton internet ja lasten leikkinurkkaus. Asiakkaiden käytössä on maksullinen pysäköintialue ja -halli hotellin kellarikerroksessa. Kylpylä-osasto: Aqua spa -kylpyläosasto henkii roomalaista kylpyläperinnettä marmoripatsaineen ja suihkulähteineen. Saunamaailmassa on erilaisia höyrysaunoja, suomalainen sauna sekä perinteinen turkkilainen Hammam. Allasosastolla yksi iso allas, ulkouima-allas, kaksi poreallasta, lastenallas, allasbaari, tilaussauna 12 henkilölle. Aqua Spa on avoinna joka päivä klo Alle 16-vuotiaat pääsevät Aqua Spa kylpyläosastolle aikuisen valvojan kanssa. Kauneuskeskus, Hera Salongid. Hoitola tarjoaa hyvin laajan valikoiman erilaisia kehoa ja mieltä virkistäviä hierontoja, spa-hoitoja, kylpyjä ja vartalohoitoja. Huoneita 275, joista 242 kahden hengen standard luokan huonetta, 9 yhden hengen standard-luokan huonetta, 20 double de lux-huonetta ja 4 sviittiä. Kaikki huoneet savuttomia. Kaikissa huoneissa on ilmastointi, TV, minibaari, puhelin, työpöytä, vaatekaappi, maksuton langaton internetyhteys, tallelokero, suihku/wc, hiustenkuivaaja ja kylpytakit. Lisävuode mahtuu vain perhe- ja De lux -huoneisiin ja sviitteihin. Max 1 junnupatja (pituus 140 cm) kahden hengen huoneeseen. Sadama 11, Tallinna Hintatiedot Lisämaksusta ennakkoon ostetut laivaruokailut Illallisbuffet: Grande Buffet 1. kattaus klo / 2. kattaus klo Meriaamiainen: Grande Buffet klo Lounasbuffet: Grande Buffet 1. kattaus klo / 2. kattaus klo Aikuinen Nuori (12-17 v.) Lapsi (6-11 v.) Ateria Ennakkoon Laivalla Ennakkoon Laivalla Ennakkoon Laivalla Meriaamiainen ,50 8, Erikoisaamiainen 17, , Buffet-lounas Buffet-illallinen Illallis- ja lounasbuffetin hintaan sisältyy ruokajuomat (olut, viini, vesi, virvokkeet ja kahvi). Lasten (0-5 v.) ateriat veloituksetta. Palvelumaksut internet-varauksissa 0 /varaus, muilla varaustavoilla 12 /varaus. Alle 3 arkivuorokautta ennen lähtöä tehdyistä muutoksista veloitamme 12 muutoskuluja, muutokset tehtävä ma-pe klo Sinulle tarjottu matkapalvelujen yhdistelmä on direktiivissä (EU) 2015/2302 tarkoitettu matkapaketti. Näin ollen sinuun sovelletaan kaikkia matkapaketteja koskevia EU-oikeuksia. Pohjolan Turistiauto Oy on täysin vastuussa koko matkapaketin asianmukaisesta toteuttamisesta. Lisäksi Pohjolan Turistiauto Oy on hankkinut lainsäädännössä edellytetyn suojan palauttaakseen maksusi ja, jos kuljetus sisältyy matkapakettiin, turvatakseen paluukuljetuksesi siltä varalta, että yrityksestä/yrityksistä tulee maksukyvytön/maksukyvyttömiä. Lisätietoja direktiivin (EU) 2015/2302 mukaisista tärkeimmistä oikeuksista. Tätä matkaa varten annettuja henkilötietoja siirretään matkan suorittamisen ja varaamisen kannalta oleellisille yhteistyökumppaneille ja viranomaisille sekä EU/ETA -maihin että niiden ulkopuolisille alueille. Tietojen käsittelyssä sovelletaan EU:n tietosuojalain periaatteita. Vastuullinen matkanjärjestäjä Pohjolan Matka. Pidätämme oikeuden

7 muutoksiin. Matkalle tarvitaan voimassa oleva passi, myös kaikilla lapsilla on oltava oma passi. Viroon ja muihin Schengen-alueen maihin matkustettaessa käy myös uudenmallinen henkilökortti. Venäjälle matkustettaessa on passin oltava voimassa vähintään 6 kk matkan päättymisen jälkeen.

Kauneusmessut Tallinnassa 3 pv

Kauneusmessut Tallinnassa 3 pv 27.3.2019 Kauneusmessut Tallinnassa 3 pv Esittely Kauneusmessut Tallinnassa. Tallinnan kauneusmessut, eli Ilu Sõnum Kauneuden sanoma -messut, ovat Viron suurin kauneusalan messutapahtuma, jossa on esillä

Lisätiedot

Yö Europalla ja 2 yötä Tartossa

Yö Europalla ja 2 yötä Tartossa 27.8.2019 Yö Europalla ja 2 yötä Tartossa Esittely Tartto tarjoaa kävijälleen runsaasti nähtävää ja koettavaa sekä tietysti upeita makuelämyksiä lukuisissa ravintoloissa ja kahviloissa. Tällä matkalla

Lisätiedot

Yö Europalla ja perheloma 2 yötä. Tartossa. Esittely. Matkaohjelma

Yö Europalla ja perheloma 2 yötä. Tartossa. Esittely. Matkaohjelma 27.8.2019 Yö Europalla ja perheloma 2 yötä Tartossa Esittely Tartto on loistava kohde perhelomalle ja se tarjoaakin monipuolista tekemistä koko perheelle. Tällä matkalla voit menomatkalla nauttia Silja

Lisätiedot

Lähde keräämään inspiraatiota ja uusia ideoita Tallinnasta - FoodFest on Viron suurin elintarvike- sekä hotelli- ja ravintola-alan messutapahtuma.

Lähde keräämään inspiraatiota ja uusia ideoita Tallinnasta - FoodFest on Viron suurin elintarvike- sekä hotelli- ja ravintola-alan messutapahtuma. 22.1.2019 Europa-risteily ja FoodFest Tallinnassa Esittely Europa risteily ja FoodFest Tallinnassa. Lähde keräämään inspiraatiota ja uusia ideoita Tallinnasta - FoodFest on Viron suurin elintarvike- sekä

Lisätiedot

Europa -risteily ja yö Tallinnassa 3 pv

Europa -risteily ja yö Tallinnassa 3 pv 20.9.2015 Europa -risteily ja yö Tallinnassa 3 pv Esittely Yhdistä Europa-risteily ja Tallinnan hotellimatka. Vietä ensimmäinen yö Europalla ja toinen yö Tallinnassa valitsemassasi hotellissa. Valittavanasi

Lisätiedot

Tallinna ja monipuolinen Rocca al Mare 3

Tallinna ja monipuolinen Rocca al Mare 3 23.11.2015 Tallinna ja monipuolinen Rocca al Mare 3 pv Esittely Tiesithän, että Rocca al Mare on muutakin kuin kauppakeskus Tallinnassa? Koplinlahden rannalla sijaitsevasta alueesta on kehittynyt mukava

Lisätiedot

Baltic Queen -risteily ja yö Tallinnassa 1.6. alkaen

Baltic Queen -risteily ja yö Tallinnassa 1.6. alkaen 18.8.2015 Baltic Queen -risteily ja yö Tallinnassa 1.6. alkaen Kalev Spa (Spa-luokka) ***+ Hotelli rakennettu vuoden 2005 lopussa. Hotellissa tehty remonttia 2013-2014. Sijaitsee Tallinnan keskustan tuntumassa

Lisätiedot

Baltic Queen -risteily ja 2 yötä Tallinnassa 31.5. saakka

Baltic Queen -risteily ja 2 yötä Tallinnassa 31.5. saakka 9.10.2015 Baltic Queen -risteily ja 2 yötä Tallinnassa 31.5. saakka Kalev Spa (Spa-luokka) ***+ Hotelli rakennettu vuoden 2005 lopussa. Hotellissa tehty remonttia 2013-2014. Sijaitsee Tallinnan keskustan

Lisätiedot

Talviloman perhematka Tallinnaan 3 pv / Baltic Queen

Talviloman perhematka Tallinnaan 3 pv / Baltic Queen 3.2.2016 Talviloman perhematka Tallinnaan 3 pv / Baltic Queen Esittely Tallinna on mukava minilomakohde perheille! Baltic Queenilltä löytyy perheen pienimmille hienot leikkitilat, josta löytyy mm. pallomeri,

Lisätiedot

Käsityömatka Tallinnaan 3 pv

Käsityömatka Tallinnaan 3 pv 19.10.2017 Käsityömatka Tallinnaan 3 pv Esittely Tallinna, joulunaika ja käsityöt mikä olisikaan parempi yhdistelmä? Tällä jouluisella käsityömatkalla päästään tutustumaan mm. kuuluisaan Marjan Tilkkutaidetaloon

Lisätiedot

Yö Europalla ja 2 yötä Vihulassa

Yö Europalla ja 2 yötä Vihulassa 27.8.2019 Yö Europalla ja 2 yötä Vihulassa Esittely Ensimmäinen yö vietetään Europalla ja kaksi seuraavaa yötä Vihula Manor Country Club & Spa:ssa. Upea Vihulan kartanon 1500-luvun miljöö upeine puistoympäristöineen

Lisätiedot

Yö Europalla ja 3 yötä Rakveressa

Yö Europalla ja 3 yötä Rakveressa 13.9.2019 Yö Europalla ja 3 yötä Rakveressa Esittely Risteily Europalla ja 3 hotelliyötä Rakveressa. Europa-risteilyn jälkeen pääset nauttimaan kiireettömästä lomatunnelmasta ja tutustumaan Rakveren nähtävyyksiin

Lisätiedot

Yö Europalla ja 3 yötä Meresuu Spassa

Yö Europalla ja 3 yötä Meresuu Spassa 19.10.2019 Yö Europalla ja 3 yötä Meresuu Spassa Esittely Yhdistä Europan risteily ja hotellimatka Meresuu Spahan. Vietä ensimmäinen yö Europalla ja kolme seuraavaa yötä Itä-Virossa merenrannalla sijaitsevassa

Lisätiedot

Europa-risteily ja perheloma 1 yö Tallinnassa saakka

Europa-risteily ja perheloma 1 yö Tallinnassa saakka 5.6.2019 Europa-risteily ja perheloma 1 yö Tallinnassa 15.6. saakka Esittely Tallinna on mukava minilomakohde perheille! Kun lomaan yhdistetään hauska merimatka, pulikointia vesipuistossa, jännittäviä

Lisätiedot

Käsityömatka Tallinnaan 3 pv

Käsityömatka Tallinnaan 3 pv 22.11.2015 Käsityömatka Tallinnaan 3 pv Esittely Tallinna on oikea käsityöihmisten paratiisi - käsityökauppoja ja -putiikkeja on useita, joista on valittu parhaimmat tälle matkalle. Tarjolla on mm. upeita

Lisätiedot

Yö Europalla ja 3 yötä Kuressaaressa

Yö Europalla ja 3 yötä Kuressaaressa 21.10.2019 Yö Europalla ja 3 yötä Kuressaaressa Esittely Risteily Europalla ja 3 hotelliyötä Kuressaaressa. Europa-risteilyn jälkeen pääset nauttimaan kiireettömästä lomatunnelmasta ja tutustumaan Kuressaaren

Lisätiedot

Esittely. Matkaohjelma 11.10.2015. Viking XPRS -risteily ja yö Tallinnassa!

Esittely. Matkaohjelma 11.10.2015. Viking XPRS -risteily ja yö Tallinnassa! 11.10.2015 Viking XPRS -risteily ja yö Tallinnassa Esittely Viking XPRS -risteily ja yö Tallinnassa! Yhdistä Viking XPRS -risteily ja Tallinnan hotellimatka. Matkalla pääset nauttimaan laivan tarjoamasta

Lisätiedot

Yö Europalla ja 4 yötä Kuressaaressa

Yö Europalla ja 4 yötä Kuressaaressa 6.8.2019 Yö Europalla ja 4 yötä Kuressaaressa Esittely Risteily Europalla ja 4 hotelliyötä Kuressaaressa. Vietä ensimmäinen yö Europalla ja 4 seuraavaa yötä Kuressaaressa. Europa-risteilyn jälkeen pääset

Lisätiedot

Käsityömatka Tallinnaan 3 pv

Käsityömatka Tallinnaan 3 pv 10.5.2019 Käsityömatka Tallinnaan 3 pv Esittely Tallinna on oikea käsityöihmisten paratiisi - käsityökauppoja ja -putiikkeja on useita, joista on valittu parhaimmat tälle matkalle. Tarjolla on mm. upeita

Lisätiedot

Europa-risteily ja perheloma 1 yö Tallinnassa saakka

Europa-risteily ja perheloma 1 yö Tallinnassa saakka 17.5.2019 Europa-risteily ja perheloma 1 yö Tallinnassa 15.6. saakka Esittely Tallinna on mukava minilomakohde perheille! Kun lomaan yhdistetään hauska merimatka, pulikointia vesipuistossa, jännittäviä

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen 26.1.2016 Tallinna 2 yötä / Baltic Queen Hotel Euroopa **** Hotelli sijaitsee historiallisessa Rotermannin korttelissa, matkustajasataman, vanhan kaupungin ja keskustan lähellä. Hotellissa on kuusi kerrosta,

Lisätiedot

Joulumarkkinat Tartto 4 pv

Joulumarkkinat Tartto 4 pv 8.4.2019 Joulumarkkinat Tartto 4 pv Esittely Tartossa keskipisteenä on Raatihuone sekä sen eteen Raatihuoneentorille tuotavat perinteinen suuri joulukuusi ja sitä ympäröivän joulutorin helmi, erityinen

Lisätiedot

Piparkakkumaniaa Tallinnassa 3 pv

Piparkakkumaniaa Tallinnassa 3 pv 2.12.2018 Piparkakkumaniaa Tallinnassa 3 pv Esittely Joulutunnelmaan virittäytyminen on hyvä aloittaa Tallinnasta! Joululahjaostokset voi tehdä kätevästi jo laivalla ja matka jatkuu Tallinnassa monipuolisen

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen 11.10.2015 Tallinna 2 yötä / Baltic Queen Esittely Kahden yön Tallinnan hotellimatkat, laivamatkat Baltic Queenillä. Kun vietät Tallinnassa kaksi yötä, ehdit nähdä hyvin kaupungin monet kasvot. Laivana

Lisätiedot

Yö Europalla ja perheloma 2 yötä Piritalla

Yö Europalla ja perheloma 2 yötä Piritalla 3.8.2019 Yö Europalla ja perheloma 2 yötä Piritalla Esittely Perheloma Piritalla on yhdistelmä kaupunkiloman runsaita mahdollisuuksia sekä rantaloman ihanaa rentoutumista. Pakettiin kuuluvan Tallinn Cardin

Lisätiedot

Yö Europalla ja romanttinen yö Tallinnassa

Yö Europalla ja romanttinen yö Tallinnassa 21.7.2019 Yö Europalla ja romanttinen yö Tallinnassa Esittely Tallinna tulvii Romantiikkaa. Kaupunki tarjoaa viihtyisiä hotelleita ja ravintoloita puitteiksi yhteiseen aikaan. Vietä ensimmäinen yö Europalla

Lisätiedot

Baltic Queen -risteily ja yö Tallinnassa 31.5. saakka

Baltic Queen -risteily ja yö Tallinnassa 31.5. saakka 20.12.2015 Baltic Queen -risteily ja yö Tallinnassa 31.5. saakka Esittely Yhdistä Baltic Queen -risteily ja Tallinnan hotellimatka. Yhdistä Baltic Queenin viihderisteily ja Tallinnan hotellimatka. Valittavanasi

Lisätiedot

Europa-risteily ja perheloma 1 yö Tallinnassa

Europa-risteily ja perheloma 1 yö Tallinnassa 16.12.2018 Europa-risteily ja perheloma 1 yö Tallinnassa Esittely Tallinna on mukava minilomakohde perheille! Kun lomaan yhdistetään hauska merimatka, pulikointia vesipuistossa, jännittäviä hetkiä Energiakeskuksessa

Lisätiedot

Baltic Queen -risteily ja yö Tallinnassa

Baltic Queen -risteily ja yö Tallinnassa 20.9.2015 Baltic Queen -risteily ja yö Tallinnassa Esittely Yhdistä Baltic Queen-risteily ja Tallinnan hotellimatka. Vietä ensimmäinen yö Baltic Queenilla ja toinen yö Tallinnassa valitsemassasi hotellissa.

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Tallink Shuttle+Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Tallink Shuttle+Baltic Queen 6.2.2016 Tallinna 2 yötä / Tallink Shuttle+Baltic Queen Esittely Tallinnan hotellimatka 2 yötä, menomatka Tallink Shuttlella, paluu Baltic Queenilla. Kun vietät perillä kaksi yötä, ehdit käymään läpi Tallinnan

Lisätiedot

Käsityömatka Tallinnaan 3 pv

Käsityömatka Tallinnaan 3 pv 14.12.2018 Käsityömatka Tallinnaan 3 pv Esittely Tallinna on oikea käsityöihmisten paratiisi - käsityökauppoja ja -putiikkeja on useita, joista on valittu parhaimmat tälle matkalle. Tarjolla on mm. upeita

Lisätiedot

Baltic Queen -risteily ja 2 yötä Tallinnassa

Baltic Queen -risteily ja 2 yötä Tallinnassa 20.12.2015 Baltic Queen -risteily ja 2 yötä Tallinnassa Esittely Yhdistä Baltic Queenin risteily ja Tallinnan hotellimatka. Vietä ensimmäinen yö Baltic Queenilla ja kaksi seuraavaa yötä Tallinnassa valitsemassasi

Lisätiedot

Käsityömessut Tallinnassa 3 pv

Käsityömessut Tallinnassa 3 pv 2.7.2016 Käsityömessut Tallinnassa 3 pv Esittely Käsityömessut järjestetään Tallinnan kauniilla Laulukentällä sisätiloissa ja esillä sekä myynnissä on laajasti virolaisia käsityötuotteita ja herkkuja,

Lisätiedot

Joulumatka Tallinna 3 pv Tallink Shuttle

Joulumatka Tallinna 3 pv Tallink Shuttle 19.11.2015 Joulumatka Tallinna 3 pv Tallink Shuttle Hotel Barons **** Vanhan kaupungin ydinkeskustaan vanhaan pankkikiinteistöön restauroitu ylellinen boutique-hotelli. 33 huonetta, joissa kylpy/suihku,

Lisätiedot

Tallinna 3 yötä / Europa saakka

Tallinna 3 yötä / Europa saakka 24.5.2019 Tallinna 3 yötä / Europa 14.6. saakka Centennial Hotel Tallinn **** Neljän tähden business-hotelli Tallinnan keskustan alueella, noin 10 minuutin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Hotellissa

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen 10.10.2015 Tallinna 2 yötä / Baltic Queen Hotel Euroopa **** Hotelli sijaitsee historiallisessa Rotermannin korttelissa, matkustajasataman, vanhan kaupungin ja keskustan lähellä. Hotellissa on kuusi kerrosta,

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen 11.10.2015 Tallinna 2 yötä / Baltic Queen Hotel Euroopa **** hintaan. Hotelli sijaitsee historiallisessa Rotermannin korttelissa, matkustajasataman, vanhan kaupungin ja keskustan lähellä. Hotellissa on

Lisätiedot

Yö Europalla ja 1 yö Tallinnassa

Yö Europalla ja 1 yö Tallinnassa 9.10.2019 Yö Europalla ja 1 yö Tallinnassa Centennial Hotel Tallinn **** Neljän tähden business-hotelli Tallinnan keskustan alueella, noin 10 minuutin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Hotellissa

Lisätiedot

Joulumatka Tallinna 3 pv Tallink Shuttle

Joulumatka Tallinna 3 pv Tallink Shuttle 3.11.2015 Joulumatka Tallinna 3 pv Tallink Shuttle Esittely Hotellimatka Tallinnaan 24.-26.12.2015! Tallinna tarjoaa keskiaikaista joulutunnelmaa, maistuvia herkkuhetkiä. Tuhannet jouluvalot ja kynttilät

Lisätiedot

Tallinna 1 yö / Tallink Shuttle+Baltic Queen

Tallinna 1 yö / Tallink Shuttle+Baltic Queen 24.8.2015 Tallinna 1 yö / Tallink Shuttle+Baltic Queen Esittely Tallinnan hotellimatka 1 yö, menomatka Tallink Shuttlella, paluu Baltic Queenilla. Valitse mieleisesi keskustahotelli ja vietä rentouttava

Lisätiedot

Tallinna 1 yö / Megastar

Tallinna 1 yö / Megastar 8.7.2018 Tallinna 1 yö / Megastar Centennial Hotel Tallinn **** Neljän tähden business-hotelli Tallinnan keskustan alueella, noin 10 minuutin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Hotellissa on 81

Lisätiedot

Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa

Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa 2.12.2018 Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa Centennial Hotel Tallinn **** Neljän tähden business-hotelli Tallinnan keskustan alueella, noin 10 minuutin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Hotellissa

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen 14.11.2015 Tallinna 2 yötä / Baltic Queen Hotel Euroopa **** Hotelli sijaitsee historiallisessa Rotermannin korttelissa, matkustajasataman, vanhan kaupungin ja keskustan lähellä. Hotellissa on kuusi kerrosta,

Lisätiedot

Europa-risteily ja yö Tallinnassa 2.9. saakka

Europa-risteily ja yö Tallinnassa 2.9. saakka 27.4.2019 Europa-risteily ja yö Tallinnassa 2.9. saakka Centennial Hotel Tallinn **** Neljän tähden business-hotelli Tallinnan keskustan alueella, noin 10 minuutin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista.

Lisätiedot

Tallinna 1 yö/tallink Star

Tallinna 1 yö/tallink Star 28.8.2015 Tallinna 1 yö/tallink Star Esittely Tallinnan 1 yön hotellimatka, laivamatkat Tallinkin Starilla ja Superstarilla. Tallinnan hotelliloma tarjoaa joka käyntikerralla jotain uutta. Yhden yön hotellimatkalla

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Tallink Star

Tallinna 2 yötä / Tallink Star 9.1.2016 Tallinna 2 yötä / Tallink Star Esittely Vietä kaksi yötä Tallinnassa, laivamatkat nopealla Tallink Starilla. Hotellimatkalla ehdit tutustua nähtävyyksiin ja tehdä ostoksia rauhassa. Nauti lisäksi

Lisätiedot

Joulumatka Tallinna 4 pv Tallink Shuttle

Joulumatka Tallinna 4 pv Tallink Shuttle 10.2.2016 Joulumatka Tallinna 4 pv Tallink Shuttle City Hotel Portus *** Yksinkertainen ja retrohenkinen hotelli Tallinnan matkustajasatamassa, aivan D-terminaalin vieressä. Hotellin kahvilaravintola Café

Lisätiedot

Europa-risteily ja Bon Jovi konserttimatka Tallinnaan 1 yö

Europa-risteily ja Bon Jovi konserttimatka Tallinnaan 1 yö 2.4.2019 Europa-risteily ja Bon Jovi konserttimatka Tallinnaan 1 yö Esittely Europa-risteily ja Bon Jovi konserttimatka Tallinnaan 1 yö Mikä kesän aloitus! Tallinnan hotellimatka yhdistettynä Bon Jovin

Lisätiedot

Europa-risteily ja romanttinen yö Tallinnassa

Europa-risteily ja romanttinen yö Tallinnassa 7.12.2018 Europa-risteily ja romanttinen yö Tallinnassa Esittely Tallinna tulvii Romantiikkaa. Kaupunki tarjoaa viihtyisiä hotelleita ja ravintoloita puitteiksi yhteiseen aikaan. Vietä ensimmäinen yö Europalla

Lisätiedot

Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa

Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa 29.6.2017 Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa Esittely Yhdistä Europan risteily ja Tallinnan hotellimatka. Vietä ensimmäinen yö Europalla ja kaksi seuraavaa yötä Tallinnassa valitsemassasi hotellissa.

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen 7.11.2015 Tallinna 2 yötä / Baltic Queen City Hotel Portus *** Yksinkertainen ja retrohenkinen hotelli Tallinnan matkustajasatamassa, aivan D-terminaalin vieressä. Hotellin kahvilaravintola Café Retrossa

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen 4.9.2015 Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen Esittely Kahden yön hotellimatkat Tallinnassa. Vietä Tallinnassa kaksi kokonaista päivää. Tarjolla on useita hotellivaihtoehtoja eri puolilta kaupunkia.

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Tallink Shuttle+Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Tallink Shuttle+Baltic Queen 14.12.2015 Tallinna 2 yötä / Tallink Shuttle+Baltic Queen Esittely Tallinnan hotellimatka 2 yötä, menomatka Tallink Shuttlella, paluu Baltic Queenilla. Kun vietät perillä kaksi yötä, ehdit käymään läpi

Lisätiedot

Europa-risteily ja yö Tallinnassa

Europa-risteily ja yö Tallinnassa 13.10.2017 Europa-risteily ja yö Tallinnassa Esittely Yhdistä Europa-risteily ja Tallinnan hotellimatka. Vietä ensimmäinen yö Europalla ja toinen yö Tallinnassa valitsemassasi hotellissa. Valittavanasi

Lisätiedot

Joulumatka Tallinna 5 pv

Joulumatka Tallinna 5 pv 8.11.2017 Joulumatka Tallinna 5 pv Centennial Hotel Tallinn **** Neljän tähden business-hotelli Tallinnan keskustan alueella, noin 10 minuutin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Hotellissa on 81

Lisätiedot

Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa

Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa 31.12.2017 Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa Centennial Hotel Tallinn **** Neljän tähden business-hotelli Tallinnan keskustan alueella, noin 10 minuutin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Hotellissa

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen 7.11.2015 Tallinna 2 yötä / Baltic Queen Esittely Kahden yön Tallinnan hotellimatkat, laivamatkat Baltic Queenilla. Kun vietät Tallinnassa kaksi yötä, ehdit nähdä hyvin kaupungin monet kasvot. Laivana

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Europa

Tallinna 2 yötä / Europa 17.7.2017 Tallinna 2 yötä / Europa Esittely Kahden yön Tallinnan hotellimatkat, laivamatkat Europalla. Kun vietät Tallinnassa kaksi yötä, ehdit nähdä hyvin kaupungin monet kasvot. Laivana on molempiin

Lisätiedot

Joulumatka Tallinna 4 pv

Joulumatka Tallinna 4 pv 8.11.2017 Joulumatka Tallinna 4 pv Esittely Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa. Tallinna tarjoaa keskiaikaista joulutunnelmaa, maistuvia herkkuhetkiä. Tuhannet jouluvalot ja kynttilät koristavat vanhaakaupunkia.

Lisätiedot

Joulumatka Tallinna 5 pv

Joulumatka Tallinna 5 pv 27.10.2017 Joulumatka Tallinna 5 pv Centennial Hotel Tallinn **** Neljän tähden business-hotelli Tallinnan keskustan alueella, noin 10 minuutin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Hotellissa on 81

Lisätiedot

Joulumatka Tallinna 4 pv

Joulumatka Tallinna 4 pv 21.10.2017 Joulumatka Tallinna 4 pv Centennial Hotel Tallinn **** Neljän tähden business-hotelli Tallinnan keskustan alueella, noin 10 minuutin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Hotellissa on 81

Lisätiedot

Europa-risteily ja jouluinen Tallinna 2 yötä

Europa-risteily ja jouluinen Tallinna 2 yötä 19.12.2018 Europa-risteily ja jouluinen Tallinna 2 yötä Esittely Europa-risteily ja jouluinen Tallinna 2 yötä. Tallinna tarjoaa keskiaikaista joulutunnelmaa, maistuvia herkkuhetkiä. Tuhannet jouluvalot

Lisätiedot

Europa-risteily ja jouluinen Tallinna 2 yötä

Europa-risteily ja jouluinen Tallinna 2 yötä 14.12.2018 Europa-risteily ja jouluinen Tallinna 2 yötä Esittely Europa-risteily ja jouluinen Tallinna 2 yötä. Tallinna tarjoaa keskiaikaista joulutunnelmaa, maistuvia herkkuhetkiä. Tuhannet jouluvalot

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen 20.11.2015 Tallinna 2 yötä / Baltic Queen Esittely Kahden yön Tallinnan hotellimatkat, laivamatkat Baltic Queenilla. Kun vietät Tallinnassa kaksi yötä, ehdit nähdä hyvin kaupungin monet kasvot. Laivana

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen 20.12.2015 Tallinna 2 yötä / Baltic Queen Esittely Kahden yön Tallinnan hotellimatkat, laivamatkat Baltic Queenilla. Kun vietät Tallinnassa kaksi yötä, ehdit nähdä hyvin kaupungin monet kasvot. Laivana

Lisätiedot

Tallinna 3 yötä / Europa saakka

Tallinna 3 yötä / Europa saakka 7.4.2019 Tallinna 3 yötä / Europa 14.6. saakka Centennial Hotel Tallinn **** Neljän tähden business-hotelli Tallinnan keskustan alueella, noin 10 minuutin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Hotellissa

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Viking Mariella/Gabriella+Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Viking Mariella/Gabriella+Baltic Queen 16.10.2015 Tallinna 2 yötä / Viking Mariella/Gabriella+Baltic Queen City Hotel Portus *** Yksinkertainen ja retrohenkinen hotelli Tallinnan matkustajasatamassa, aivan D-terminaalin vieressä. Hotellin kahvilaravintola

Lisätiedot

Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa

Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa 7.2.2018 Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa Esittely Yhdistä Europan risteily ja Tallinnan hotellimatka. Vietä ensimmäinen yö Europalla ja kaksi seuraavaa yötä Tallinnassa valitsemassasi hotellissa.

Lisätiedot

Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa

Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa 7.1.2018 Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa Esittely Yhdistä Europan risteily ja Tallinnan hotellimatka. Vietä ensimmäinen yö Europalla ja kaksi seuraavaa yötä Tallinnassa valitsemassasi hotellissa.

Lisätiedot

Europa-risteily ja 3 yötä Tallinnassa

Europa-risteily ja 3 yötä Tallinnassa 14.12.2017 Europa-risteily ja 3 yötä Tallinnassa Esittely Yhdistä Europan risteily ja Tallinnan hotellimatka. Vietä ensimmäinen yö Europalla ja kolme seuraavaa yötä Tallinnassa valitsemassasi hotellissa.

Lisätiedot

Joulumatka Tallinna 4 yötä

Joulumatka Tallinna 4 yötä 3.12.2018 Joulumatka Tallinna 4 yötä Centennial Hotel Tallinn **** Neljän tähden business-hotelli Tallinnan keskustan alueella, noin 10 minuutin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Hotellissa on

Lisätiedot

Tallinna 1 yö / Megastar

Tallinna 1 yö / Megastar 8.7.2018 Tallinna 1 yö / Megastar Esittely Tallinnan hotellimatka 1 yö, laivamatkat Tallinkin Megastarilla. Valitse mieleisesi keskustahotelli ja vietä rentouttava lyhytloma Tallinnassa. Paluupäivänä sinulla

Lisätiedot

Europa-risteily ja jouluinen Tallinna 2 yötä

Europa-risteily ja jouluinen Tallinna 2 yötä 2.12.2018 Europa-risteily ja jouluinen Tallinna 2 yötä Centennial Hotel Tallinn **** Neljän tähden business-hotelli Tallinnan keskustan alueella, noin 10 minuutin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista.

Lisätiedot

Tallinna 3 yötä / Megastar

Tallinna 3 yötä / Megastar 21.1.2018 Tallinna 3 yötä / Megastar Esittely Tallinnan hotellimatka 3 yötä, laivamatkat Tallinkin Megastarilla. Kun vietät perillä kolme yötä, ehdit käymään läpi Tallinnan nähtävyydet ja ostosmahdollisuudet.

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Megastar

Tallinna 2 yötä / Megastar 21.1.2018 Tallinna 2 yötä / Megastar Esittely Tallinnan hotellimatka 2 yötä, laivamatkat Tallinkin Megastarilla. Kun vietät perillä kaksi yötä, ehdit käymään läpi Tallinnan nähtävyydet ja ostosmahdollisuudet.

Lisätiedot

Perhematka Tallinnaan 3 pv

Perhematka Tallinnaan 3 pv 25.2.2017 Perhematka Tallinnaan 3 pv Esittely Tallinna on mukava minilomakohde perheille! Europalta iki-ihana Muumi viihdyttää tuttuun tapaan lapsia, joten hauskuutta on luvassa koko matkan ajan! Tallinna

Lisätiedot

Tallinna / Hemmotteluloma 5 pv / aamulaiva 26.9. saakka

Tallinna / Hemmotteluloma 5 pv / aamulaiva 26.9. saakka 19.12.2015 Tallinna / Hemmotteluloma 5 pv / aamulaiva 26.9. saakka Esittely 5 päivän hemmottelevat kylpylälomat, kesto sunnuntaista torstaihin. Sunnuntaista torstaihin asti kestävälle kylpylälomalle löydät

Lisätiedot

Yö Europalla ja 3 yötä Pärnussa

Yö Europalla ja 3 yötä Pärnussa 10.8.2019 Yö Europalla ja 3 yötä Pärnussa Esittely Risteily Europalla ja 3 hotelliyötä Pärnussa. Matkalla voit yhdistää Europa-risteilyn ja Pärnun hotelliloman. Viron suosikkikohteessa Pärnussa sinulla

Lisätiedot

Tallinna / Hemmotteluloma 5 pv 27.9. alkaen

Tallinna / Hemmotteluloma 5 pv 27.9. alkaen 15.12.2015 Tallinna / Hemmotteluloma 5 pv 27.9. alkaen Esittely 5 päivän hemmottelevat kylpylälomat, kesto sunnuntaista torstaihin tai keskiviikosta sunnuntaihin. Sunnuntaista torstaihin tai keskiviikosta

Lisätiedot

Yö Europalla ja 4 yötä Pärnussa

Yö Europalla ja 4 yötä Pärnussa 9.7.2019 Yö Europalla ja 4 yötä Pärnussa Esittely Risteily Europalla ja 4 hotelliyötä Pärnussa. Vietä ensimmäinen yö Europalla ja 4 seuraavaa yötä Pärnussa. Viron suosikkikohteessa Pärnussa sinulla on

Lisätiedot

Europa-risteily ja 3 yötä Pärnussa

Europa-risteily ja 3 yötä Pärnussa 17.2.2019 Europa-risteily ja 3 yötä Pärnussa Esittely Risteily Europalla ja 3 hotelliyötä Pärnussa. Matkalla voit yhdistää Europa-risteilyn ja Pärnun hotelliloman. Viron suosikkikohteessa Pärnussa sinulla

Lisätiedot

Europa risteilyt Tallinnaan

Europa risteilyt Tallinnaan Europa risteilyt Tallinnaan Tervetuloa Mannisen matkassa risteilylle Tallinnaan. Suosittu Europa saapui Helsinki?Tallinna-linjalle entistä ehompana. Keväällä uudistettiin jo myymälät ja laivalle saatiin

Lisätiedot

Majoitustarjonta KoneAgria 2018

Majoitustarjonta KoneAgria 2018 Majoitustarjonta KoneAgria 2018 Original Sokos Hotel Alexandra Lämminhenkinen ja monipuoliset palvelut tarjoava Sokos Hotel Alexandra sijaitsee aivan Jyväskylän ydinkeskustassa kivenheiton päässä Matkakeskuksesta.

Lisätiedot

Europa-risteily ja 4 yötä Pärnussa

Europa-risteily ja 4 yötä Pärnussa 2.4.2019 Europa-risteily ja 4 yötä Pärnussa Esittely Risteily Europalla ja 4 hotelliyötä Pärnussa. Vietä ensimmäinen yö Europalla ja 4 seuraavaa yötä Pärnussa. Viron suosikkikohteessa Pärnussa sinulla

Lisätiedot

Joulumatka Pärnu 4 pv

Joulumatka Pärnu 4 pv 18.12.2015 Joulumatka Pärnu 4 pv Esittely Hedon SPA & HOTEL, Hotel Pärnu, Rannahotell, Spa Tervis, Strand Spa & Conference, Tervise Paradiis ja Villa Wesset 23.-26.12.2014. Anna aikaa itsellesi, perheellesi

Lisätiedot

Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto.

Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Europan viihderisteily Tallinnaan Lähdöt päivittäin klo 18.30 Helsingistä. Matka sisältää Helsinki - Tallinna - Helsinki risteilyn valitussa hyttiluokassa. Alkuviikosta Europan 22h

Lisätiedot

Joulumatka Tallinna 4 pv Viking XPRS+Eckerö Line

Joulumatka Tallinna 4 pv Viking XPRS+Eckerö Line 30.6.2016 Joulumatka Tallinna 4 pv Viking XPRS+Eckerö Line Esittely Hotellimatka Tallinnaan 23.-26.12! Tallinna tarjoaa keskiaikaista joulutunnelmaa, maistuvia herkkuhetkiä. Tuhannet jouluvalot ja kynttilät

Lisätiedot

Hiihtoloman perhematka Tallinnaan 3 pv

Hiihtoloman perhematka Tallinnaan 3 pv 30.12.2016 Hiihtoloman perhematka Tallinnaan 3 pv Esittely Tallinna on mukava minilomakohde perheille! Europalta löytyy perheen pienimmille hienot leikkitilat, josta löytyy mm. pallomeri, kiipeilyseinä,

Lisätiedot

Joulumatka Pärnu 5 pv

Joulumatka Pärnu 5 pv 25.11.2015 Joulumatka Pärnu 5 pv Esittely Hedon SPA & HOTEL, Hotel Pärnu, Spa Tervis, Strand Spa & Conference, Tervise Paradiis sekä Resort & Spa hotel Estonia 23.-27.12.2015. Anna aikaa itsellesi, perheellesi

Lisätiedot

HOTELLI- JA KYLPYLÄMATKAT

HOTELLI- JA KYLPYLÄMATKAT HOTELLI- JA KYLPYLÄMATKAT Viroon virkistäytymään www.matkapeura.fi Multiantie 20 63800 SOINI myynti@matkapeura.fi Puh. (06) 5212 200 Fax (06) 5281 669 PÄRNU on 44 000 asukkaan keskus, jossa käydään töissä,

Lisätiedot

värikkäitä hetkiä Hotellin esite parkinn.fi/hotel-meriton-tallinn

värikkäitä hetkiä Hotellin esite parkinn.fi/hotel-meriton-tallinn värikkäitä hetkiä Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel Tallinn Toompuiestee 27 / Paldiski mnt 4, Tallinn 10149, Viro Puh. + 372 62 88 100 Faksi + 372 62 88 101 info.meriton.tallinn@rezidorparkinn.com

Lisätiedot

Nordlink. Ravintola ja baari

Nordlink. Ravintola ja baari Home > Palvelut laivalla > Malmö Travemünde > Nordlink Nordlink Ravintola ja baari Finnlinesin laivat ovat tunnettuja hyvästä ruoastaan. Ateriat tarjoillaan runsaasta buffetpöydästä laivan valoisassa ravintolassa.

Lisätiedot

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640

Lisätiedot

Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv

Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv Reitti: - Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä Lähtö: ma 17.7. Pohjoismaiden suosituin eläinpuisto Kolmården safaripuistoineen on jännittävä kesälomakohde koko

Lisätiedot

Kokousta. tapahtumien keskipisteessä. Rukahovissa

Kokousta. tapahtumien keskipisteessä. Rukahovissa Kokousta tapahtumien keskipisteessä Rukahovissa KEMIJÄRVI 116 KM 5 Rukatunturi KUUSAMO 25 KM CUMULUS RESORT RUKAHOVI RUKATUNTURI KUUSAMO Elämyksellinen tunturihotelli kokouksiin ja tapahtumiin Cumulus

Lisätiedot

Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä.

Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Sivu 1 / 7 Esittely 23h Päivä Tallinnassa risteily Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Suositulla Ostosristeilyllä vietät yön laivalla ja Tallinnassa

Lisätiedot

Pärnu 3 yötä 5.2.2016. Hedon SPA & HOTEL (standard) **** Hedon SPA & HOTEL (superior) **** Hotel Carolina **

Pärnu 3 yötä 5.2.2016. Hedon SPA & HOTEL (standard) **** Hedon SPA & HOTEL (superior) **** Hotel Carolina ** 5.2.2016 Pärnu 3 yötä Hedon SPA & HOTEL (standard) **** Kesäkuussa 2014 avattu Hedon SPA & HOTEL sijaitsee Pärnun rannassa historiallisen mutakylpylän rakennuksessa. Hotellissa on 72 huonetta, joista 40

Lisätiedot

Pärnu 4 yötä 28.1.2016. Hedon SPA & HOTEL (standard) **** Hedon SPA & HOTEL (superior) **** Hotel Carolina **

Pärnu 4 yötä 28.1.2016. Hedon SPA & HOTEL (standard) **** Hedon SPA & HOTEL (superior) **** Hotel Carolina ** 28.1.2016 Pärnu 4 yötä Hedon SPA & HOTEL (standard) **** Kesäkuussa 2014 avattu Hedon SPA & HOTEL sijaitsee Pärnun rannassa historiallisen mutakylpylän rakennuksessa. Hotellissa on 72 huonetta, joista

Lisätiedot

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka

Lisätiedot

Kappale kauneinta Suomea

Kappale kauneinta Suomea Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.

Lisätiedot