Henkilöstömitoitusten on koskettava koko henkilökuntaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Henkilöstömitoitusten on koskettava koko henkilökuntaa"

Transkriptio

1 Ystea-lehti 2/2012 Julkaisija: Yksityisen Sosiaali- ja Terveysalan Ammattilaiset ry:n jäsenlehti Ystea ry on Toimihenkilöliitto Erto ry:n jäsenyhdistys, Ystea on myös Facebookissa. Päätoimittaja: Matti Ojamo, puheenjohtaja YSTEA ry Toimitussihteeri: Reijo Partanen, lehtivastaava Viestintätyöryhmä: Soili Vivolin, Arja Lehtonen, Virva Ryynänen, Reijo Partanen Ulkoasu ja taitto: Vitale Ay, Taina Leino Painopaikka: KTMP Ykkös-Offset, Vaasa ISSN-L X ISSN X (Painettu) ISSN (Verkkolehti) Kannen kuva: Lentokoneteollisuutta Oululaisittain. Jaakko Siika-Aho (sivu 2) Puheenjohtajalta Henkilöstömitoitusten on koskettava koko henkilökuntaa Vanhuspalvelulaki ja erityisesti siihen mahdollisesti tulevat säädökset hoitajien määristä hoidettavien suhteen ovat puhuttaneet. Erilaiset intressipiirit ovat antaneet lausuntonsa ja mielipide-erot ovat suuret. Koulutettujen hoitajienkin mahtavat liitot ovat erimielisiä asiasta: Tehy vastustaa, mutta Super ja Sairaanhoitajaliitto ovat puolesta. ERTO ja Ystea olivat ainoat, jotka olivat kiinnostuneita muunkin henkilökunnan hyvinvoinnista kuin vain sairaanhoitajista. Meidän jäsenemme työskentelevät yksityisellä sosiaali- ja terveysalalla erilaisia avustavissa tehtävissä, vastaanotossa, hallinnossa, huollossa mutta myös asiakastyössä. Jos hoitajien määrä mitoitetaan, voi se johtaa siihen, että näitä palkataan lisää ja avustavaa henkilökuntaa vähennetään. Koska töiden määrä ja

2 sisältö ja tule muuttumaan miksikään, joutuvat korkeasti koulutetut ErikoisSairaanHoitajat (YAMK, terveydenhuollon maisteri) tekemään muitakin töitä kun valvomaan lääkkeiden annostusta ja hoitotoimenpiteitä. Asiakas tässä viimekädessä kärsii kun hoitolaitosten muutenkin erittäin jäykkää ja byrokraattista työnjakoa järkytetään. ERTO puheenjohtajansa Juri Aaltosen kautta antoi asiasta julkilausuman heinäkuussa Siinä tuodaan julki meidän huolemme vanhuspalvelujen laadun säilyttämisestä. Vain lakitasoisella säädöksellä voidaan tässä maassa pitää markkinavoimat kurissa. Kilpailuttaminen on jo nyt johtanut henkilökunnan määrän alimitoitukseen. Silloin henkilöstö kuormittuu ja palvelun taso laskee. Olemme huolissamme KOKO henkilökunnan riittävästä määrästä, mukaan lukien vähemmän koulutetut henkilöt. Pienissä hoitolaitoksissa ja palvelupisteissä kaikki tekevät kaikkea työtä. Vesittämismahdollisuudet ovat monet. Mitoitukset ovat sitovia vain JOS ne on mainittu laissa. JOS mitoitukset tulevat asetukseen, joka on lakia alempitasoinen säädös, ei niillä ole lainvoimaa ja ne voidaan kiertää. Jos valtiolla ei ole rahaa tai kun kuntien talous ei kestä tällaisia, jäävät mitoitukset toteutumatta. Kuitenkin kaikki tietävät, että rahaa on julkisellakin vallalla. Kysymys on tahdosta ja sitä kautta politiikasta, mihin ne laitetaan. Aikanaan opin laskusäännön: yksi kilometri moottoritietä ja yhden päiväkodin rakentaminen aiheuttavat kumpikin yhden miljoonan markan välittömät kulut. Tähän tulevat hoito- ja ylläpitokulut tietysti päälle. Voidaanko kaikkea aina vertailla rahassa? Oleellista on havaita, millaiset arvot ovat päätösten takana. Minkälaiset ihmiset hyötyvät investoinneista? Tässä esimerkissä on helppo päätellä miten erilaisia intressejä nuo hankkeet palvelevat ja miten erilaisille joukoille hyödyt tulevat. Molempia tietysti tarvitaan. Hallitus valitsi sen kaikkein helpoimman tien: päähallituspuolueet antoivat epätäsmällisiä lausuntoja ja lopulta lykkäsivät koko hankkeen seuraavaan vuoteen. Kun lyhytnäköinen ja kylmä kamreeriajattelu ja vanhoista ihmisistä huolehtimisen aate kohtasivat, ei voittajasta ole epäselvyyttä. ERTO ja YSTEA eivät vanhuspalvelulakia aio unohtaa. Me valvomme koko henkilöstön etuja ja toimintamahdollisuuksia. Vaikka kukaan muu ei olisi kiinnostunut muiden kuin koulutetun henkilökunnan hyvinvoinnista, me olemme. Matti Ojamo (sivu 3) Koko ei ole tärkeintä Niin Erton kuin muidenkin ammattiliittojen olennaisin sääntöihin kirjattu tarkoitus on edistää jäsenten taloudellisia ja ammatillisia etuja. Tarkoitusta toteuttaakseen liitot pyrkivät olemaan mahdollisimman vahvoja. Klassisin väittelyn aihe on liiton kokonaisjäsenmäärän merkitys ammattiliiton vahvuuden mittarina. Minkä kokoinen liitto pystyy hoitamaan edunvalvonnan? Onko koolla merkitystä? Isoja liittofuusioita perustellaan useimmiten suuren koon tuomalla vahvuudella edunvalvonnassa. Minun mielestäni peruste ontuu pahasti ja raskaasti. Liittokoon

3 erinomaisuutta mietittäessä pitää erottaa toisistaan kaksi eri asiaa: 1) jäsenpalvelut ja hallinto sekä 2) neuvottelutoiminnalla saavutettavat edut. Liiton koolla on merkitystä laadukkaiden, monipuolisten ja kustannustehokkaiden jäsenpalvelujen tuottamiselle. Jos jäsenmäärä on hyvin pieni, makaa liiton toimiston palvelut muutaman työntekijän osaamisen ja työssä olon varassa. Toimistossa ei tällöin voi olla kovin laajaa osaamista eikä jäsenpalvelut kestä laisinkaan erilaisia vastoinkäymisiä kuten sairastapauksia. Pieni liitto ei myöskään voi tehokkaasti järjestää jäsenetuja paikallisesti. Vaikkapa koulutustilaisuuden järjestäminen on mahdotonta, jos jonkin alueen kokonaisjäsenmäärä lasketaan kymmenissä. Ns. elinkelpoisuuden liitto saavuttaa noin maksavan jäsenen kasvavalla määrällä. Tuon kokoisena liiton iskunkestävyys on edelleen heikko, mutta selviytyminen on täysin mahdollista. On täysin virheellistä väittää neuvottelutoiminnan edellyttävän suurta jäsenmäärää. Olennaista ei ole jäsenten yhteenlaskettu määrä, vaan jäsenten edustavuus omalla alalla ja työpaikalla. Edustavuus tarkoittaa sitä kuinka suuri osa jonkin tietyn alan työntekijöistä on liiton jäsenenä. Pelkistäen voi todeta, että laivasähköttäjien liiton kokonaisjäsenmäärällä ei kauheasti aikanaan ollut merkitystä. Jokainen laivasähköttäjä taisi olla liiton jäsen. Jos lakko alkoi, jäivät kaikki laivat satamiin. Liiton voima oli huima pienestä jäsenmäärästä huolimatta. Ilman edustavuutta edunvalvonta on erittäin haasteellista. Edustavuus on ongelma erityisesti ns. sopimuksettomilla aloilla. Esimerkiksi ERTO on pitkään tavoitellut työehtosopimusta asianajotoimistojen sihteereille ja assistenteille. Asiassa ei olla edistytty ja suurin syy on liian pieni edustavuus. Alan järjestäytymisaste on sen verran pieni, ettemme ole toistaiseksi saaneet työnantajapuolta painostettua neuvotteluihin. Jos ja kun edustavuus saadaan kuntoon, edistytään myös työehtosopimusrintamalla. Tunnettu kansainvälinen työoikeusjuristi kirjoitti aikanaan, että neuvottelutoiminta ilman lakko-oikeutta muuttaa neuvottelemisen kollektiiviseksi kerjäämiseksi. Tuossa toteamuksessa tiivistyy neuvottelutoiminnan ja edustavuuden olennaisuus. Voima työehtosopimustoimintaan tulee edustavuudesta, ei liiton kokonaisjäsenmäärästä. Jos alan työntekijöistä vaikkapa 80 % on liiton jäsenenä, on tuon liiton kanssa käytännössä pakko sopia alan työehdoista. Jos järjestäytymisaste on vaikkapa alle 10 %, ei neuvotteluissa pystytä etenemään. Liiton koko ei ole edunvalvonnan kannalta tärkeintä. Olennaisinta on liiton edustavuus alalla ja yksittäisellä työpaikalla. Esimerkiksi logistiikassa järjestäytymisaste ERTOon on riittävän korkea ja mahdollistaa tarvittaessa painostustoimiin ryhtymisen osana neuvottelutoimintaa. Muistakaamme, että liitto on työkalu, jota jäsenet voivat käyttää tavoitteensa toteuttamiseen. Mitä useampi tuota työkalua heiluttaa sitä parempia tuloksia se saa aikaiseksi. Syksyisin terveisin, Juri Aaltonen pj, Erto.

4 (sivut 4-7) TUUNATAAN TYÖTÄ HED-risteily heilutti asenteita ja osallistujia Mistä on hyvät Henkilöstön Edustajat tehty? Arvoista, aktiivisuudesta, osallistumisvalmiudesta ja oikeudenmukaisuudesta - ja syyskuisena viikonloppuna YSTEAN HED-risteilyyn osallistujia seurattuani lisään listaan ilon, niin paljon naurua ja hersyviä keskusteluja matkaan sisältyi asiakeskustelun lomassa. YSTEAN jo perinteiselle HED-risteilylle osallistui henkilöstön edustajia eri puolelta maata ja kaikki kolme sopimusalaammekin olivat edustettuina. Puheenjohtajamme Matti Ojamon tervetulotoivotuksen jälkeen koulutuspaketin aloitti yhteiskuntavaikuttaja Nasima Razmyar, joka tuli suuren yleisön tietoon tultuaan valituksi Vuoden Pakolaisnaiseksi Afgaanisyntyinen Nasima kertoi taustastaan ja kasvuvuosistaan Suomessa, aiemmasta työstään Monika-Naiset liitossa ja muistutti niistä resursseista, joita maahanmuuttajilla on: suuri joukko ammattitaitoisia, työikäisiä henkilöitä on syrjäytymässä puutteellisen kielitaidon vuoksi. Kun ei osaa kieltä, ei pysty verkostoitumaan eikä solmimaan tarpeellisia kontakteja. Jos ihminen kokee jatkuvaa ovien sulkeutumista edessään, passivoituu osaavakin henkilö nopeasti. Nuorten syrjäytymisen ollessa nyt valtakunnallisestikin puheenaiheena, on hyvä tiedostaa, että maahanmuuttajanuorilla syrjäytymisriski on viisinkertainen kantaväestöön nähden. Nasima muistutti myös kuulijoita siitä, ettei kukaan voi tehdä kaikkea, mutta jokainen voi tehdä jotain; ja kun kaikki tekevät vähän, tuleekin kaikki tehdyksi. Aina aurinkoisen monitoimimiehemme Pekka Laukkasen saateltua Nasiman laivalta juhlistimme lähtöä tervetulomaljalla. Sitten alkoikin panostaminen osaamiseen kouluttaja Satu Tiitan kertoessa osallistujille millaisten kehittämiskeskustelujen tulisi olla ja kuinka HEDit voivat tukea koko työyhteisön hyvinvointia - ja taisivatpa kuulijat saada vinkkejä omiakin keskustelujaan varten. Alustuksen jälkeen mietimme ryhmissä, miksi keket ovat tärkeitä ja kuinka niistä saataisiin vielä enemmän hyötyä sekä työnantajille että työntekijöille. Totesimme, että työpaikoilla on lähes yhtä monta mallia kekeille kuin on esimiehiäkin, mutta samalla tämä monimuotoisuus nähtiin myös mahdollisuutena; ei ole syytä puristaa moniammatillisia työpaikkoja yksillä mittareilla arvioitaviksi. HEDien aktiivisuutta kehityskeskustelujen hyvän kulttuurin luomisessa pidettiin ryhmissä tärkeänä ja etuna myös työnantajille. Keskustelu jatkui vilkkaana illallisen lomassa lähes myrskyksi yltyneestä tuulesta huolimatta. Lakimies Johanna Tykkä avasi lauantaiaamun ajankohtaiskatsauksella TES-asioihin. Paikallisen erän sopimisesta hän muistutti, ettei erää saa käyttää työnantajan palkkauksessa tekemien virheiden korjaamiseen esimerkiksi työn vaativuuden kohdalla. Johanna herätti kuulijoiden mielenkiinnon esimerkeillä työsuhteen purkamisista ja irtisanomisista, joissa yleisö sai maalaisjärjellä päätellä, millaiseen ratkaisuun oikeus oli päätynyt. HEDit olivat aktiivisesti mukana, joissain tapauksissa oikeuden perustelut eivät tätä joukkoa vakuuttaneet, mutta Johannan viesti tuli selväksi: työsopimukseen kirjatut yksityiskohdat ovat tärkeitä, työnantajalla on kuitenkin aina työnjohto-oikeus eikä

5 annetuista työtehtävistä voi suoraan kieltäytyä. Toisaalta laki ei tunne sääntöä kolmesta varoituksesta; jos varoituksia työpaikalla annetaan työntekijän mielestä aiheetta, siihen tulee reagoida ja riittävä reagointi on vaikkapa sähköposti, jossa ilmaistaan varoituksen olevan aiheeton ja lyhyt perustelu. ERTON puheenjohtaja Juri Aaltonen muistutti sosiaalialan järjestöjen työehtosopimuksen sisältävän velvoitteen henkilökohtaisen palkanlisän perusteiden selvittämiseen vuosittain ja jatkoi katsauksella talous- ja työmarkkinatilanteeseen. Raamisopimuksessa ollut koulutuspaketti (3 päivää / vuosi) on ollut vaikea hyväksyä työnantajapuolella, ja kolmannen sektorin työnantajille on hyväksytty alennus työttömyysvakuutusmaksuista helpottamaan kustannusten kasvua näiltä osin; yrityksillehän koulutuskulut ovat vähennyskelpoisia kuluja tuloverotuksessa. Pätkätyöntekijöiden asemaa helpottaa työssäoloehdon keveneminen v 2013 alusta, aiemmin vaadittu 10 kk työssäoloehto ansiosidonnaisen päivärahan saamiseksi laskee 8 kuukauteen. Eläkeiän nosto ei ole todellinen vaihtoehto työvoiman saannille; yhden vuoden nosto pidentäisi laskelmien mukaan työuria noin 3 kk. Kun pidennystarve on tällä hetkellä 3 vuotta, on ainoa mahdollisuus parantaa työhyvinvointia siten, että työssä viihtyy ja pystyy olemaan eläkeikään saakka. Eurokriisin Juri totesi olleen ja olevan tällä tasolla hyväksi suomalaisille kotitalouksille, sillä korkotuotto valuuttakurssien viennille edullisista vaihteluista on noin 2,5 mrd euroa vuodessa. Työelämän totuuksien jälkeen olimmekin valmiita vapaalle, ja aurinkoisen Tukholman museot ja kaupat saivat innokkaan joukkomme asiakkaikseen. Paluu laivalle läpi puolimaratonille valmistautuvan keskustan oli kokemus sekin. Iltapäivän aloitti puheenjohtajamme Matin ansiokas kertaus YSTEAN olemassaolon perusteista ja paikasta tässä universumissa, kerros kerrokselta pureutuen vaikutusmahdollisuuksiimme työpaikalla, paikallisjärjestöissä, ERTOSSA ja edelleen STTK:ssa. YSTEAN jäsenistön jakautuminen usealle sopimusalalle ja aloittain erittäin hajanaisiin työpaikkoihin tuo oman haasteensa toiminnallemme, mutta me näymme, osaamme ja vaikutamme eri alueilla sen mukaan, miten paljon aktiiveja jäseniä toiminnassa on mukana. Vertaistuki muilta HEDeiltä ja jäseniltä on voimavara, joka auttaa jaksamaan työssä. ERTON toimialapäällikkö Pia Saunavaara päätti koulutusosuuden kertomalla kevään jäsenkyselyn tuloksista yleisesti ja YSTEAN osalta vielä tarkemmin. Vastauksia tuli kaikkiaan kpl, ja ystealaisten osuus oli valtakunnalliselta jakaumaltaan laajin. Vastanneista jäsenistämme 18% toimii HEDeinä, ja lähes 80% vastanneista oli kuullut YSTEASTA joko työpaikkansa HEDiltä tai työkaveriltaan. Nuorista vastaajista lähes 25% on kiinnostunut toimimaan HEDinä tulevaisuudessa, mikä erityisesti ilahdutti paikalla olleita konkareita. HED-intraa kehitetään edelleen, ja siitä pyritään saamaan entistä monipuolisempi työkalu aktiivien käyttöön. Jäsenedut koettiin kyselyssä tärkeiksi, ja varsinkin jäsenkoulutuksen osalta esiin nousivat työhyvinvointikoulutukset, työyhteisölle suunnatut koulutukset ja oman alan ammatilliset koulutukset. Vuoden 2013 painopistealueita ERTOSSA ovat HED- ja jäsenkoulutusten uusiminen, työpaikkatason toiminnan tukeminen, työpaikka- ja aluetilaisuuksien järjestäminen yhteistyössä yhdistysten ja aluejärjestöjen kanssa, jäsenetujen päivittäminen ja erityisen tärkeänä 45- vuotisjuhlat, joiden valmistelu on jo hyvässä vauhdissa. Kun jäsenkyselyyn vastanneista 96% oli sitä mieltä, että ERTON jäsenyyttä voi suositella kaverillekin, miksipä emme tekisi niin?

6 Soili Vivolin Haastattelut: Kysymykset: 1. Kuka olet ja mistä tulet? 2. Mikä sai Sinut mukaan HED-toimintaan? 3. Mikä on ollut parasta? 4. Millainen kokonaiskuva risteilystä jäi? A: 1. Eila Leonoff, Muistiliitto ry, työsuojeluvaltuutettu vuoden 2012 alusta. 2. Kun omassa arvomaailmassa oikeudenmukaisuus on korkealla, samoin oikeus puolustaa oikeuksiaan, niin lähdin mukaan. Toisaalta pitää muistaa, että ei tämä liian vakavaa saa olla, asioista pystyy sopimaan, kun ei anna tapahtumien henkilöityä. 3. Kehityskeskustelu-osio, siitä sain monipuolista tietoa jota voi hyödyntää vaikkapa palkkaa koskevissa neuvotteluissa. 4. No, tämä oli ensimmäinen kerta, ja mielestäni kokonaisuutena ohjelman rakenne oli hyvä. YSTEAN hallituksen jäseniin on helpompaa ottaa yhteyttä, kun olemme tutustuneet. B: 1. Pirjo Hentunen, Lääkäriasema Aava, työsuojeluvaltuutettu 16 vuoden ajan 2. Kiinnostus henkilökunnan hyvinvointia kohtaan sai mukaan, kysymys siitä, kuinka työnantaja huolehtii meistä alaisistaan, 3. Kehityskeskustelu-osio; kuinka sen saa muodostumaan avoimeksi vuorovaikutukseksi esimiehen kanssa. Esimiehet tarvitsevat koulutusta myös jotta tunnistaa kehitystarpeet ja osaa suunnitella toimivan toteutuksen. Työsuojeluvaltuutetulla ei ole riittäviä ajallisia resusseja hoitaa tehtäväänsä tai jos työpaikan HEDien tieto-taitoa ei hyödynnetä ja arvosteta riittävästi, työyhteisössä on vaikea päästä vaikuttamaan. 4. Kokonaisuus oli rakennettu hyvin, ohjelmaa ei ollut liikaa muttei myöskään tyhjiä kohtia. Tämä toimi hyvin, vaikka kauppakeskuksessa aikaa ei riittävästi ollutkaan. MIKÄ ON HED? Tutustu: HED-intra saat tietoa, miten juuri SINÄ voit päästä henkilöstön edustajaksi. HEDinä pääset vaikuttamaan työpaikkasi asioihin. löydät lähimmän HEDisi, esim. työpaikan perusteella. henkilöstön edustajana pääset kirjautumaan sisään, jolloin sinulle avautuu mahdollisuus keskusteluihin ja pääset käsiksi mm. kattavaan materiaalipankkiin.

7 ******************************************************************************************************* (sivut 8 9) Vammaistutkimuksen kiehtovassa maailmassa Lehdessämme on aika harvoin ollut puhetta vammaisista ja pitkäaikaissairaista ja siitä työstä mitä osa jäsenistämme tekee tällä sektorilla. Yhdistyksiä ja liittoja on lukematon määrä näillä alueilla. Osassa hallinto on omaisten ja muiden läheisten käsissä ja osassa niistä vammaiset tai pitkäaikaissairaat ovat itse näkyvästi hallinnossa mukana. Palveluntuotannon ohella vertaistuki on keskeinen elementti. Tutkimus ja tuotekehittely kuuluu tietysti järjestöjen toimenkuvaan. Pääasiassa se on kuntoutustutkimusta, jossa alan ammattilaiset (vammattomat) pohtivat ja hankkivat erilaisilla kokeiluilla tietoa miten erilaiset interventiot tehoavat mahdollisimman hyvin ja miten saadaan vähät resurssit mitoitettua oikein. Kuka määrittää normaalisuuden? Toisenlaisen näkökulman aiheeseen tarjoaa akateeminen vammaistutkimus. Erityisesti yhteiskuntatieteellinen tutkimus tarkastelee vammaisten elämää ja vammaisuutta kansalaisen ja ihmisarvon näkökulmasta. Psykologit ja kasvatustieteilijät enemmänkin tarkastelevat vammaisia järjestelmästä käsin, he etsivät tapoja sopeuttaa vammaiset yhteiskuntaan ja kasvattaa heistä normaaleja kansalaisia. Vammaistutkijat ovat hyvin verkostoituneet. Suomen verkostossa on aika hiljaista, mutta pohjoismainen verkosto järjestää joka toinen vuosi konferenssin, joka kokoaa aiheesta kiinnostunutta tutkijaa ja vammaista aktivistia yhteen. Englannissa järjestetään vuosittain konferenssi. Viimeksi kokoonnuimme Lancasterin yliopistolle Luoteis-Englantiin. Paikalla oli 250 henkilöä, vammaiset aktivistit olivat hyvin näkyvässä roolissa niin esitelmöitsijöinä kuin yleisönkin joukossa. Kuinka suhtautua vammaisiin? Suhtautumisessa vammaisiin kansalaisiin havaitaan monenlaisia kerrostumia ja nämä näkyvät tutkimuksien aiheissa ja metodeissa. Perinteisin malli on yksilöllis-medikalistinen. Vammaisuus on yksilön ongelma, joka pitää ensin diagnosoida ja sitten parantaa. Kun yksilö kovasti ja sisukkaasti yrittää, pääsee hän pitkälle yhteiskunnan normaaliksi jäseneksi. Tämän ajattelutavan on jo osittain syrjäyttänyt vammaisuuden sosiaalinen malli, jonka mukaan vammaisuus ei ole mikään yksilön ongelma ja olotila, vaan yhteiskunta vammauttaa toiset ihmiset. Vammaisuus on siten seurausta siitä että sen rakenteet on tehty vammattomien ehdoilla. Edellytetään kaikilta tavanomaista kykyä liikkumiseen, kuulemiseen ja näkemiseen, sekä ymmärrykseen ja muistinkin pitäisi pelata. Ne, joiden toimintakyky on jollain osa-alueella alentunut, ovat pulassa ja oikeutettuja erityispalveluihin, kuntoutukseen ja tukeen. Uusin malli on poliittinen malli. Sen mukaan vammaisten pitää ihmisarvonsa kautta saada samat olosuhteet ja oikeudet kuin muillakin kansalaisilla on. Heidän pitää vaatia tasa-arvoa ja politiikan on tehtävä se mahdolliseksi.

8 Aktivistit esiin Lancasterin konferenssin ilmapiiri oli avara ja siellä sai hyvän käsityksen uusimmasta vammaistutkimuksesta. Ihmisarvojen korostaminen oli vahvasti esillä. Jonkin verran oli edelleenkin palvelutuotannon tehokkuudesta huolestuneiden kasvatustieteilijöiden jorinoitakin esillä, mutta muutos on vahvasti kohti vammaisten aktivoitumista. Luennot pidettiin 8-10 rinnakkaisistunnossa, joten n 180 esitelmästä oli mahdollista seurata vain n 20 esitystä. Valinta oli vaikeaa. Ympäristönä uudehko yliopistoalue oli toimiva. Asuimme opiskelija-asuntolassa. Valitettavasti vanhan Lancasterin kaupungin lukemattomiin viihtyisiin Pubeihin oli 5km:n matka. Mokiakin tapahtui. Viimeinen yleisluennoitsija unohti että salissa oli ainakin viisi näkövammaista. Hän ei vaivautunut lukemaan mitä PowerPoint-diassa luki, vaan totesi: tässä diassa ovat keskeisimmät tutkimukseni tulokset??? Alkeellinen virhe. AINA pitää kertoa diojen sisältö. Seuraavaksi tapaamme Turussa Suomen verkostolla on kunnia järjestää seuraava vammaistutkimuksen konferenssi. Toivottavasti toukokuussa Turussa NNDR:n (www.nndr.fi) konferenssissa on mukana suuri joukko alalla toimijoita, mutta myös tutkimustoiminnasta kiinnostuneita ja ennen kaikkea vammaisia ja pitkäaikaissairaita henkilöitä. Tieto on valtaa! Matti Ojamo Joukossa on voimaa Viittomakielen ohjaajat Vihdoin ja viimein marraskuussa 2009 Viittomakielen Ohjaajat ry sai rekisterinumeronsa ja yhdistyksestä tuli virallinen. Ajatus viittomakielen ohjaajien omasta yhdistyksestä oli ollut ilmassa niin kauan kuin ohjaajia oli koulutettu. Syksyllä 2008 kolme ohjaajaopiskelijaa päätti ottaa härkää sarvista ja perustaa opinnäytetyönään yhdistyksen. Keväällä 2009 tytöt saivat opinnäytteensä kiitettävästi valmiiksi ja yhdistys odotti Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksyntää. Marraskuussa 2009 vastarekrytoitu hallituksemme matkusti Turkuun pitämään ensimmäistä virallista kokousta ja aloittamaan yhteistyötä ERTOn ja YSTEAn kanssa; tuoreena rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys perustettiin ajatuksella "joukossa on voimaa". Ajatuksemme on, että rekisteröity yhdistys voi ajaa paremmin ammattinimikkeemme asemaa ja työhömme liittyviä asioita, kuin yksi henkilö. Yhdistyksen perustamisajatuksia oli myös kokemuksien jakaminen ja

9 toiselta oppiminen. Haaveenamme on järjestää viittomakielen ohjaajien tapaamisia, jotta voisimme jakaa kokemuksiamme tältä kymmeneltä vuodelta, joiden aikana ohjaajia on maassamme nyt koulutettu. Tarkoituksenamme oli ja on edelleen saada mahdollisimman monta viittomakielen ohjaajaa jäseneksi. Jäsenhankinta on haasteellista, mutta onnistuneiden oppilaitosvierailujen jälkeen olemme esimerkiksi vuoden 2012 aikana moninkertaistaneet jäsenmäärämme. Kaiken tämänpäiväisen tietotekniikan aikana on ollut hienoa oivaltaa, kuinka henkilökohtainen lähestyminen koetaan edelleen sähköposteja ja nettisivupäivityksiä paremmaksi. Tottakai internetsivustomme toimii yhdistyksemme erittäin tärkeänä viestintäkanavana, kun jäsenistömme on ripoteltu ympäri Suomea. Tuntuu, että näiden kolmen vuoden aikana, jotka yhdistys on elänyt, olemme ehtineet tehdä jo vaikka ja mitä. Vuosi sitten maaliskuussa osallistuimme Suomen Kuurosokeat ry:n Helsingissä järjestämään seminaariin, jossa loimme suhteita asiakkaisiin ja työkentällämme työskenteleviin ammattilaisiin. Tänä vuonna viittomakielisen ohjauksen perustutkinto täyttää kymmenen vuotta. Oppilaitokset ovat juhlistaneet kulunutta vuosikymmentä suurluokkakokouksin, joihin meillä on yhdistyksenä ollut kunnia osallistua. Juuri tällaiset kokoukset ovat sitä, mitä me yhdistyksessämme haluamme: Mahdollisuus tiedon ja kokemuksen jakamiseen. Kuluneiden kolmen vuoden aikana olemme tarttuneet rohkeasti moniin tärkeisiin kysymyksiin, epäkohtiin ja asioihin. Olemme esimerkiksi tavanneet SVT:n (Suomen Viittomakielen Tulkit ry) edustajistoa ja keskustelleet heidän kanssaan ammattikuntiemme mahdollisuuksista. Olemme myös ottaneet yhteyttä Sosiaali- ja terveysministeriöön oman ammattimme tilaan liittyen. Myös erilaisia lausuntoja suuntaan ja toiseen on jaeltu ahkerasti. Tällä hetkellä työstämme viittomakielen ohjaajien palkkakyselyä yhteistyössä ERTOn kanssa. Jokaisella toimivalla yhdistyksellä täytyy olla osuva lyhenne. Pitkän pohdinnan ja pähkäilyn jälkeen päädymme vuosi sitten syyskokouksessa lyhenteeseen VIKO eli ViittomaKielen Ohjaajat. Lisää yhdistyksestämme voit lukea osoitteesta:

10 (sivut 10 11) Mielenterveyskuntoutujien yhteydenpito edistää mielenterveyttä Vuoden 2011 Ystea-stipendin saaja on jyväskyläläinen lähihoitaja ja kuntoutuksen ohjaaja (AMK) Pirjo Kallio. Hän teki opinnäytetyönsä Mielenterveyskuntoutujien kokemuksista klubitalon yhteydenpidosta. Tutkimus oli laaja ja perusteellinen ja senkin vuoksi oli mukavaa jutustella aiheesta pizzan ja salaatin ääressä jyväskyläläisessä ravintolassa. Mikä sitten sai Pirjon, tuttavallisemmin Pipsan, kiinnostumaan aiheesta ja tekemään siitä opinnäytetyön? Tein kuntoutuksen ohjaajan opintoihin liittyen kahden kuukauden edeltävän harjoittelun Klubitalolla. Harjoittelun aikana pääsin sisälle toimintamalliin käytännön kautta ja siten oli helpompaa lähteä aihetta työstämään kun oli jo pohjatieto olemassa ja tunsin ihmisiä. Siitä virisi ajatus tehdä opinnäytetyö ja varsinkin kun sain yhteistyökuviot sovittua ja toimeksiannon tutkimukselle. Aikaisempaa tietoa klubitalosta ei itselläni ollut ja siksi siitä kiinnostuinkin. Pipsa kertoo. Tutkimus liittyi kuntoutujien yhteydenpitoon ja mikä on hyvin omintakeinen toimintamalli klubitalolle. Asiakkaat ovat mielenterveyskuntoutujia klubitalon muodostaessa yhteisön ja kuntoutujia kutsutaan jäseniksi. Kun asiakkaat kiinnostuvat toiminnasta ja liittyvät jäseniksi niin heiltä kysytään ovatko he suostuvaisia ja halukkaita siihen, että heihin pidetään yhteyttä esimerkiksi pitempien käyntitaukojen aikana. Asianomaiset saavat itse määritellä myös yhteydenpitotiheyden, kuten kerran viikossa tai kerran kuukaudessa. Jäsenten säännöllisen klubitalolla käynnin keskeyttäviä taukoja voivat olla esim. akuutit sairaalajaksot. Tällöin suostumuksen saatuaan talon muut jäsenet ottavat heihin koordinoidusti yhteyttä eri tavoin. Käytössä ovat esim. postikortit, sähköpostit, tekstiviestit ja puhelinsoitot. Kysytään mitä kuuluu, milloin pääset käymään taas ja tiedotetaan klubitalon tapahtumista. Tällä pyritään jäsenten aktivoimiseen myös käyntitaukojen aikana. Tutkimus tehtiin jäsenlähtöisesti ja nimenomaan niiden kannalta, jotka ovat vastaanottaneet yhteydenpitoa. Sinällään tutkimus ei sisältänyt uutta tutkimustietoa, vaan vahvisti käsitystä että yhteydenpito ja sitä kautta saatu vertaistuki on hyödyllinen klubitalotoiminnan muoto. Kehittämistarpeita kartoittaessani selvitin, miten toimintaa voisi edelleen kehittää sekä mitä konkreettisia hyötyjä jäsenet ovat kokeneet yhteydenpidosta itselleen saaneensa.. Pipsa toteaa. Mielenterveyskuntoutujien kiinnostuessa toiminnasta, klubitalon jäsenyys on elinikäinen. Ainut kriteeri on, että pitää olla diagnosoitu, psyykkinen sairaus. Heille tehdään myös tulohaastattelu jossa kartoitetaan että ei ole esim. vaaraksi ympäristölleen eikä ole päihteiden väärinkäyttöä. Jäsenillä siis on diagnoosit, mutta itse toiminnassa ei painotu sairauskeskeisyys. Talolla ei hoideta medikaalisesti sairauksia eikä terapoida, vaan se on sosiaalista kuntoutusta ja yhteisökuntoutusta. Tulohaastattelulla pyritään turvaamaan yhteisön turvallisuus ja sen toiminta. Pitää pystyä toimimaan joukossa, toiminta on vapaaehtoista ja heillä on myös oikeus milloin vain halutessaan lopettaa käynnit talolla. Itse Klubitalotoiminta on lähtenyt liikkeelle Yhdysvalloista 1940-luvulla ja on nykyisin kansainvälistä. Klubitalojen toimintaa pyörittää ICCD katto-organisaatio ja nykyisin toimintaa on yli 30:ssa eri maassa ja yksin Suomessa on enemmän kuin 20 klubitaloa.

11 Suomen oloissa tällainen klubitalomäärä on havaittu tarpeelliseksi, mikä kertonee suomalaisten mielenterveysongelmien laajuudesta, määrästä ja tarpeesta sekä klubitalomallin toimivuudesta myös suomalaisessa yhteiskunnassa. Kansainvälisessä vertailussa Suomen talojen määrä on suuri verrattuna useisiin muihin maihin. Itse talojen sijaintipaikat pyritään aina valitsemaan keskeisille alueille siten, että jäsenten on helppo tulla. Itselläni on ohjaajatausta ja Klubitalon toimintamalli oli aivan uusi itselleni. Minua kiinnosti mallissa myös se, että toiminta perustuu tasavertaisuuteen ja jäsenten osallistuminen vapaaehtoisuuteen. Toki paikalla on myös palkattuja ohjaajia, mutta heidän määrä ei tarkoituksellisesti ole riittävä kattamaan arjen sujumista. Päivittäiset rutiinit ja toiminta eivät pyöri ohjaajavetoisesti, vaan jäsenet osallistuvat omalla työpanoksellaan yhteisen hyvän eteen. Klubitalossa on esim. oma keittiöyksikkö, missä tehdään lounasta ja jos kenelläkään ei ole kiinnostusta tulla töihin keittiöön, niin ruokaa ei valmistu sinä päivänä. Tässäkin kohtaa jäsenten motivaatio ja osallisuus korostuvat. Jäsenille ei tule itse toiminnasta juuri kustannuksia. Marginaaliset maksut ovat olemassa esim. kahvista, lounaasta ja pienet omavastuut vapaa-ajan virkistystoiminnasta. Klubitalo toimii virkaaikaan ja siellä on kolme eri toimintayksikköä: Viestintäyksikkö, keittiöyksikkö sekä työ- ja opintoyksikkö. Jokaisessa yksikössä työskentelee yhdestä kahteen ohjaajaa. Toki toiminta vaatii myös varoja. Jyväskylässä rahoittajina ovat kaupunki, Muuramen kunta sekä Raha-automaattiyhdistys. Useimmissa muissa maissa klubitaloja pyöritetään lahjoitusvaroin ja oman varainhankinnan kautta. Pipsa selvittää. Vatsat alkavat täyttyä pizzasta ja salaatista ja on aika suunnata kohti Jyväskylän keskustaa. Kysyn vielä Pipsalta hänen tulevaisuuden suunnitelmistaan: Toivon ensisijaisesti työllistyväni kuntoutuksen ohjaus- ja suunnittelutehtäviin Kansaneläkelaitoksen palvelukseen tai julkiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Erityisryhmien kanssa tehtävä työ kiinnostaa minua myös edelleen, jonka vuoksi työni painotus pysynee jatkossakin heidän hyväkseen tehtävässä työssä. Jos kenttää pitäisi laajentaa, niin ehkäpä sitten omaishoidon tai vanhustyön saralle. Lopuksi Pipsa haluaa lähettää terveiset Ertolle ja Ystealle: Olen ollut kohta 10 vuotta jäsen ja olen ollut erittäin tyytyväinen liittoon olen saanut hyvin vastinetta maksamilleni jäsenmaksuille. Pipsa lopettaa kun tallustamme kohti keskustassa olevaa kahvilaa. Jälkiruokakahvi kun jäi pizzeriassa juomatta. Reijo Partanen YSTEA-stipendi 2013 Yksityisen Sosiaali- ja Terveysalan Ammattilaiset YSTEA ry palkitsee vuosittain stipendillä parhaan sosiaali- ja terveysalaa tai ammattiyhdistystoimintaa käsittelevän opinnäytetyön. Opinnäytetyö voi olla empiirinen tai käsitteellinen kirjallinen teos tai muu tuotos, esimerkiksi kehittämishanke tai tapahtuman järjestäminen.

12 Stipendin tarkoituksena on tehdä tunnetuksi yksityistä sosiaali- ja terveysalaa, lisätä työelämän ja koulutuksen vuorovaikutusta sekä ay-toiminnan tunnettavuutta ja kehittää järjestöosaamista. Stipendin saannin perusteena on, että opinnäytetyö on suunnattu yksityiselle sosiaali- ja terveysalalle tai ammattiyhdistystoimintaan tai yleisesti järjestökentän kehittämiseen. Arvostamme: työelämälähtöisyyttä kehittävää ja innovatiivista otetta tuoreita näkökulmia laadukasta toteutusta yhteisöllisyyttä kehittävää näkökulmaa Stipendi on arvoltaan 500. Lisäksi stipendin saajalle tarjotaan mahdollisuutta esitellä työtään YSTEA-lehdessä. Voittajan nimi ja tiedot opinnäytetyöstä julkaistaan YSTEAlehdessä ja YSTEAN nettisivuilla. Stipendi myönnetään toukokuussa Kisaan voi lähettää valmistuneita opinnäytetöitä. Kisaan jätettävien töiden tulee olla oppilaitoksen tai ohjaavan opettajan vähintään muodollisesti hyväksymiä. Opinnäytetyöt tai selvitys hankkeesta/tapahtumasta tms. yhteystietoineen lähetetään mennessä sähköisesti osoitteella Arviointiryhmään kuuluvat YSTEAN hallituksen edustajat. YSTEA pidättää oikeuden olla myöntämättä stipendiä, mikäli kriteerit täyttäviä opinnäytetöitä ei ole. Stipendin perusteet tarkistetaan vuosittain. Lisätietoja: (sivut 12 13) STTK:n työhyvinvointiseminaari kokosi henkilöstön edustajat yhteen - Ei riitä, että panostamme työssä jaksamiseen, vaan meidän pitää panostaa ihmisten voimavarojen hyödyntämiseen ja työssä viihtymiseen. Meidän tulee siis panostaa työn imuun. Näillä sanoilla Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Jari Hakanen kuvasi STTK:n työhyvinvointiseminaarin tämän vuoden teemaa Mistä lisää imua työhön. Esityksiä ja paneelikeskustelua työn imusta oli kokoontunut kuuntelemaan lähes 700 STTK:laista henkilöstön edustajaa Helsingin Messukeskukseen. 19. huhtikuuta järjestetty tilaisuus oli kolmas STTK:n yhteinen vuosittainen yhteistapahtuma henkilöstön edustajille. - Työhyvinvointi sen eri tekijöineen on erittäin tärkeä osa tämän päivän työelämää. Seminaarin suosio ja korkean tason puhujat antavat loistavat edellytykset kulloisenkin

13 teeman käsittelyyn, tilaisuuden juontajana toiminut STTK:n työympäristöasiantuntija Erkki Auvinen kertoi seminaarin tavoitteista. Tuunaa oma työsi Omassa puheenvuorossaan työn imusta Jari Hakanen kehotti ottamaan mallia bussikuskeista oman työnsä tuunaamisessa. - Joku bussikuski laulaa työssään, toinen kertoo tarinoita ja toivottaa matkustajille kuuluvasti hyvää päivää tai kyselee heidän kuulumisistaan. Hyvän palvelun lisäksi he tekevät näin omasta työstään hauskempaa myös itselleen. Tuunaamisen avulla voimme siis muokata työmme rajoja ja tehdä siitä innostuneempaa ja hauskempaa, Hakanen korosti.. Hakanen myös kannusti työntekijöitä kysymään ohjaavia neuvoja työnsä tuunaamiselle omilta esimiehiltään. - Innostunut työntekijä paitsi saa enemmän aikaan työssään, levittää innostusta myös työyhteisössään. Täten työnantajien kannattaa panostaa työntekijän kokemaan työn imuun. Se on itse asiassa parasta työhyvinvointia. Hakanen muistutti. - Ihmisten pitää päästä itsenäisesti käyttämään omia vahvuuksiaan omassa työssään. Hyvä esimies kyllä ymmärtää tämän ja antaa työntekijöille tilaa työnsä kehittämiseen, Hakanen kertoi. Paneeli keskusteli ikärasisimista Vaikka ikääntyneiden työssäolo Suomessa on lisääntynyt, on epävarmuus työn jatkuvuudesta ja tunne oman työpanoksensa vähättelystä samalla yleistynyt yli 50- vuotiaiden työntekijöiden keskuudessa. Tämä työelämän ristiriita nousi esille paneelikeskustelussa johon osallistuivat STTK:n pääsihteeri Leila Kostiainen, EK:n ylilääkäri Jan Schugk, valtiosihteeri Janne Metsämäki ja tutkija Katri Halen. - Ikääntyneiden työssäolo on kyllä kasvanut, mutta asenteissa työpaikoilla olisi parannettavaa Schugk kuvasi nykytilannetta. Helsingin yliopistolle ikääntyneiden työntekijöiden työssä jaksamisesta väitöskirjaa tekevä Halen kertoi heidän kokevan nuoret esimiehensä usein liian itsekkäiksi. - Nuoret esimiehet koetaan usein lyhytnäköisiksi ja narsistisiksi. Heidän puutteikseen katsotaan usein myös huonot ihmissuhdetaidot ja liika vallanhalu, Halen kuvasi sukupolvien konflikteja. Panelistit uskoivat kuitenkin muutoksen olevan edessä. - Asenteiden on yksinkertaisesti pakko muuttua, hyvällä tai pahalla. Suomen väestö ikääntyy ja ikääntyvien työntekijöiden osuus työvoimasta kasvaa. Muutenkin työelämässä eri-ikäiset ja eri taustan omaavat työntekijät on pakko ottaa

14 tulevaisuudessa paremmin huomioon. Hyvä työpaikka tähän pystyy ja koko työyhteisö siitä silloin hyötyy, STTK:n Kostiainen kuvaili tulevaisuuden työelämää. Suomeen Euroopan paras työelämä Maan hallituksen kunnianhimoista hanketta saada Suomeen Euroopan paras työelämä kävi esittelemässä STM:n työsuojeluosaston osastopäällikkö Leo Suomaa. Suomaa käsitteli puheessaan työsuojelun roolia tämän varsin kunniahimoisen tavoitteen saavuttamisessa. - Suomessa työsuojeluvalvonta perustuu samalle ajatukselle kuin työsuojelun säädösvalmistelu ja työehtoneuvottelut: mitä yhdessä valmistellaan ja mistä ollaan yhtä mieltä, pannaan yhdessä myös täytäntöön. Avainasemassa on eri osapuolten luottamus. Mahdolliset rangaistukset eivät ole valvonnan ensisijainen keino, Suomaa muistutti realiteeteista. Suomaa myös korosti yhteistyön voimaa työsuojelutavoitteiden saavuttamisessa. - Suomessa on erilaisiin työsuojelutehtäviin nimettyjä henkilöitä työpaikoilla noin Työsuojeluhallinnossa on puolestaan vain alle 500 henkilötyövuoden voimavarat. - Vuonna 2015 tavoitteena on noin työsuojelutarkastusta. Keskimäärin tarkastukset ovat hieman yli 2 tunnin kestoisia. Tämä työsuojelutarkastajien yhteenlaskettu työsuojelupanostus vastaa vain reilun tunnin panostusta vuosittain jokaiselta noin työsuojelutehtäviin nimitetyiltä henkilöiltä suomalaisilla työpaikoilla, Suomaa muistutti STTK:laisia henkilöstön edustajia heidän potentiaalisesta panoksestaan. Esimerkiksi työpaikkakiusaaminen on Suomaan mukaan asia johon työpaikkojen tulisi puuttua itsenäisemmin ja aikaisemmin, eikä vain odottaa työsuojeluviranomaisten toimia. - Miksi työyhteisömme sallii niin usein työpaikkakiusaamisen puuttumatta siihen, Suomaa kritisoi. Osaamisen kehittämiseen ja luottamuksen rakentamiseen panostettava STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää nosti osaamisen kehittämisen sekä työntekijöiden ja työnantajien välisen luottamuksen rakentamisen pääpainoalueiksi suomalaisen työelämän kehittämisessä. - Työpaikoilla tulee hakea luottamusta työntekijöiden ja työnantajien välillä aktiivisesti. Ilman luottamusta emme voi hakea ratkaisuja työelämän haasteisiin yhdessä, Mäenpää painotti. Mäenpää myös muistutti, että vaikka suomalaisen palkansaajaliikkeen asema on vahva, tulee sen muuttuvassa maailmassa olla valmis muutokseen ja asioiden aktiiviseen kehittämiseen. - Yhteistyössä ja sopimisessa on voimaa. Emme saa ajautua pysyvään oppositioon kuten useissa Euroopan maissa on käynyt. Meidän tulee yhdessä työnantajien ja

15 valtiovallan kanssa katsoa kuinka Suomi menestyy, Mäenpää linjasi ay-liikkeen haasteita. - Teidän osuutenne työpaikkojen arjessa ja työhyvinvoinnin kehittämisessä on ratkaiseva. Te ansaitsette parhaat kiitokset jo tehdystä työstä, sekä välineitä ja intoa tuleviin koitoksiin nykypäivän hektisessä ja haasteellisessa työympäristössä. Tässä työssä omat liittonne sekä STTK haluavat teitä kaikin tavoin tukea. Päivän päätteeksi sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko kiitti puheenvuorossaan työmarkkinajärjestöjä kevään työurasopimuksesta. Risikko muistutti samalla työurien alkupään vaikutuksesta työurien pituuteen. - Työurien loppupään asiat ovat korostuneet julkisessa keskustelussa viime aikoina. Kuitenkin etenkin ylä-asteen loppuvaiheen koululaisiin tulisi panostaa nykyistä enemmän syrjäytymisen estämiseksi ja työurien pidentämiseksi, Risikko muistutti nuorten syrjäytymisen vaaroista. ERTOn koulutusstipendi haettavissa syys-lokakuussa Kenelle ja millaisiin opintoihin? ERTOn hallitus kohdistaa vuoden 2012 koulutusstipendin ertolaisten alojen ammatilliseen ja lisä- ja täydennyskoulutukseen. Vuoden 2012 koulutusstipendien hakuaika Yhden koulutusstipendin suuruus on Stipendi voidaan hakea vuonna 2012 tapahtuviin opintoihin. Stipendin voi saada opintoihin, jos opiskelijalle jää itse maksettavaksi kustannuksia. Kustannuksina huomioidaan kurssi- ja tutkintomaksu sekä matka- ja majoituskulut. Stipendiä ei myönnetä kustannuksiin, jotka maksaa muu taho esim. työnantaja tai Kela. Koulutusstipendiä voi hakea vähintään vuoden ERTOn varsinaisena maksavana jäsenenä ollut. Myöntämiseen vaikuttavat opiskelun laatu, kustannukset, sosiaaliset erityisolosuhteet (työttömyys, yksinhuoltajuus, osa-aikaisuus, työsuhteen määräaikaisuus, invaliditeetti yms.) ja ay-toiminta. Stipendi myönnetään samoihin opintoihin vain kerran. Etusijalla ovat ne, jotka eivät ole saaneet stipendiä aikaisemmin. Miten haetaan? Stipendien hakuaika on Opiskelutodistus ja kuitit tai muu pätevä selvitys itse maksetuista kustannuksista on toimitettava stipendimaksatuksen yhteydessä. Tosite on stipendin maksun edellytys. Täytä hakemus huolellisesti, puutteellisia hakemuksia emme voi käsitellä. Lisätietoja saa liiton toimistosta Pia Saunavaaralta, p. (09) Täytä hakemus alla Erton nettisivuilla olevasta linkistä ja lähetä liitteineen liiton toimistoon.

16 (sivut 14 15) Rennot jäsenpäivät Oulussa Oulussa pidetyt ERTOn jäsenpäivät pullautti sisuksistaan kylläisiä ihmisiä. Eri puolilta maata saapuneita jäseniä hellittiin kolmen ässän voimin. Sopan lisäksi tarjolla oli seksuaalisuutta sekä hersyvää sielunhoitoa. Elokuun ensimmäisenä lauantaina Oulun Rauhalaan kokoontuneet ertolaiset saivat eteensä letkeän kattauksen. ERTOn Pohjanmaan aluejärjestö oli valmistautunut päivään huolella. Kaikki toimi aina säätä myöten. Virkistäytymisen ja tuttujen tapaamisen lisäksi päivään oli koottu myös leikkisiä kilpailuja ja vakavampaa asiaa. Väljäksi jätetyn ohjelman piti kasassa loistava juontaja Satu. Haussa on rehti, hyväselkäinen mies pesemään parvekelaseja ruokapalkalla, tunnustaa itsestään tietoinen diiva heti kärkeen ja saa rehellisyydestään palkkioksi raikuvat aplodit. Huolta myös heikommista ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltosta huoletti yhden totuuden politiikan lisäksi eurokriisi. Suomi on monelta osin älyttömän hyvä yhteiskunta. Jos tuetaan voimakkaasti yhtä yritystä, tuetaan eriarvoisuutta. Osalla suomalaisista menee varmasti jatkossakin hyvin. On pidettävä huoli myös niistä, joilla menee heikosti. Euron kriisi tarkoittaa tavalliselle asuntovelalliselle matalaa lainan korkoa, mikä on ihan hyvä juttu, miettii Juri Aaltonen. Elämänmittainen seksuaalisuus Seksuaaliterapeutti Tanja Roth korosti seksuaalisuutta osana persoonaa ja identiteettiä. Asiakaspalvelussakin on helpompi ymmärtää erilaisia ihmisiä, jos on sinut oman seksuaalisuutensa kanssa, sanoo ertolainen Tanja Roth. Seksin terveysvaikutuksiin ihmiset listasivat innokkaina muun muassa kalorin polttamisen, itsetunnon paranemisen ja stressin helpottumisen. Iltapaivällä käytiin tosissaan leikkimielinen joukkuekisa, joka huipentui Ainolan puistossa nostettuun yhteinen maljaan. Jokainen löysi jotakin Jo 1990-luvulla ensimmäistä kertaa jäsenpäivillä ollut Virpi Pelttari Sastamalasta oli tyytyväinen päivään Yhdessäolon lisäksi täällä oli myös asiaa. Kommentteja tuli niin Nokian ja Oulun välisistä suhteista kuin ensi vuonna odotettavasta keskitetystä neuvotteluratkaisustakin. Yksipäiväisenä kesäpäivät toimivat hyvin. Olisin toivonut mukaan enemmän paikallisia ertolaisia. Tapahtuma oli rento ja kiva, suosittelen kaikille, sanoo Virpi Pelttari. Jaakko Siika-Aho ******************************************************************************************************* (sivu 16)

17 Mikä pitää kiinni? Olen jo pitkään miettinyt, mikä pitää aktiivitoiminnassa mukana vuosi vuoden jälkeen näissä ay-toiminnan kuvioissa. Toisinaan tulee sellainen olo, että antaa olla ja olen jo osani tehnyt, mutta sitten iskee päähän taas joku kummallinen kipinä ja into. Tulee eteen innostavia ja kiinnostavia asioita, tilanteita ja ihmisiä. Kiinnostavia asioita Melkein kaikki olemme työelämässä suuren osan elämäämme ja elämme sitä arkipäivää, jossa tulee eteen työsuhteisiin, työsopimuksiin, työpaikkaan ja työkavereihin liittyviä pulmatilanteita. Työkaverit ja työyhteisöt tarvitsevat apua ja yhteistyötä ongelmatilanteiden hoitamiseen. Ja kaikki asiat eivät ole ongelmia; työpaikoilla tapahtuu myös paljon hyviä asioita, kehitystä työyhteisön hyvinvoinnin ja työturvallisuuden suhteen sekä parempia suhteita työnantajaan ja lisäksi vielä vaikutuskanavia työpaikan organisaatiossa. Hyvien asioiden eteen tehdään myös työtä. Tässä kaikessa olemme kaikki osallisia. Siitä saa positiivista voimaa. Välittäminen vaikeuksissa Haastavia tilanteita tulee eteen työkuvioissa, jolloin keskustelemalla ja pohtimalla yhdessä nämä usein vaikeatkin asiat voidaan hoitaa ja ne asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin. Meillä on käytettävissämme oman yhdistyksemme ja liittomme ammattiauttajia. Emme ole yksin näissä hankalissa tilanteissa. Työpaikalla tarvitaan niitä aktiivisia ihmisiä, jotka löytävät ne oikeat auttamistavat ja ottavat asioista selvää. Yhtä selvää kuin se, että olemme eri luontoisia ihmisiä, on myös se että olemme erilaisia auttamisen, asioihin tarttumisen ja rohkeuden suhteen. Nämä auttajat saavat varmasti tyydytystä omiin tarpeisiinsa vaikuttaa, auttaa ja olla osallisina tapahtumissa ja tilanteissa. Näin ehkä kaikki hyötyvät ja ollaan tyytyväisempiä, kuin että kukaan ei välittäisi. Ihmiset ovat voimavara Ihmissuhteet ovat meille elintärkeitä. Meillä on lähiomaiset, ystävät ja työkaverit, joiden kanssa olemme jatkuvasti tekemisissä. Ay-toiminnan piirissä tapaa ihmisiä, jotka ajattelevat ja toimivat samojen tavoitteiden eteen ja samoilla periaatteilla. Tulin itse mukaan aktiivitoimintaan jo 1980-luvun alussa ja olen vuosien mittaan tavannut paljon ihania ihmisiä ja saanut näistä kuvioista myös ystäviä. On ollut upeaa tehdä yhteistyötä, saada ideoita, joskus myös tuottaa niitä ja pohtia työelämän solmukohtia yhdessä mitä erilaisimpien porukoiden kanssa. Olen kokous- ja seminaaritilaisuuksien puitteissa saanut nähdä monia sellaisia paikkoja, joissa muuten en olisi varmasti koskaan käynyt. Tämä on tuottanut paljon iloa ja väriä elämään.

18 Kieltämättä ay-toiminnassa joutuu pistämään itsensä likoon ja tekemään myös paljon työtä omalla vapaa-ajallaan, mutta sanon, että se on kannattanut. Elämäni olisi varmaan ollut köyhempää ilman tätä harrastusta ja toimintamuotoa. Toisilla on toiset harrastukset, joista he hakevat iloa ja tyydytystä. Eivät ne ole yhtään vähempiarvoisia. Tämä ei ole testamentti, olen vankasti kiinni vielä toiminnassa ja haluan innostaa nuoria lähtemään toimintaan. Jos se ottaa niin paljon se antaakin. Arja Lehtonen (sivu 17) Hoivakulttuurista ihmisoikeuksiin Yksisuuntaisesta hoivaamisesta pitäisi vähitellen päästä kohti kahdensuuntaista, vuorovaikutteista voimaannuttamista, jolloin asiakkaiden autonomia ja itsemääräämisoikeus säilyisi mahdollisimman pitkään. Koko sosiaali- ja terveyssektori on alun alkujaan syntynyt hoivan ja suojan tarjoamisesta. Julkisten maksuttomien palvelujen taustalla on hoitamisen ja puolestatekemisen käsite. Jotkut valistuneet ns. säätyläiset alkoivat tuntea sääliä huonompiosaisia ressukoita kohtaan ja järjestivät yleensä vapaaehtoistyöhön perustuvia järjestelmiä, joiden rahoitus oli varsin kirjavaa. Hyväntekeväisyyden taustalla on säälin tunne. Köyhäinhoito käsitti varattomien lisäksi myös rampojen, hourujen, orpojen ja muista huono-osaisista välittämisen. Tällöin avun kohteena olevat olivat pelkkiä objekteja. Ei tullut kuuloonkaan, että heidän mielipidettään hoidon ja hoivan laadusta ja määrästä olisi kyselty. Olkoot tyytyväisiä kun jotain edes saavat. Kunnan jauhoista on ajatuksellisesti ja aikajanallakin melko lyhyt matka nykyaikaiseen toimeentulotukijärjestelmään. Omin käsin onneen? Yhteiskunnissa on aina ollut hyväosaisia henkilöitä, joiden mielestä jokaisen pitää tulla toimeen omillaan. Sisulla ja yrittämisellä, neuvokkuudella ja oikeilla suhteilla voi jokainen hankkia itselleen sellaisen elintason kuin haluaa. Ilmainen apu laiskistuttaa ja vierottaa sen saajat rehellisestä työstä. Nykyisin vallalla oleva uusliberalistinen ajattelu lähtee samasta taustasta. Julkisen sektorin ei pitäisi perustaa laajoja verovaroin ylläpidettäviä tukijärjestelmiä, vaan julkisen tuen pitäisi kattaa ainoastaan välttämättömät peruspalvelut. Veroja pitäisi laskea, jotta käteen jäisi enemmän rahaa, millä ITSE voi hankkia tarvitsemansa tarvikkeet ja palvelut. On yllättävää, kuinka yleistä on edellä kuvatun kaltainen pohjavire päättäjiemme keskuudessa. Avun vastaanottamista pidetään häpeällisenä. Ei ymmärretä kuinka omavastuuosuudetkin voivat olla monille ylipääsemätön este hakeutua palvelujen pariin. Joukossamme on henkilöitä, jotka sairauden, onnettomuuden, vian tai vamman vuoksi eivät pysty tulemaan omillaan toimeen ja joiden toimintarajoitteet ovat pysyviä ja haittaavat jokapäiväistä elämää. Myös korkean iän mukanaan tuomat toiminnanrajoitteet aiheuttavat

19 avun tarvetta. Alun perin vammaistutkimuksen piirissä on yhä enemmän saanut jalansijaa valtaistumis- ja edelleen ihmisoikeusajattelu. Ei ole tavoitteena tarjota kaikkea valmiina, vaan saada henkilö jälleen valtaistumaan ja kykeneväksi pärjäämään. Ei anneta kalaa vaan opetetaan kalastamaan. Etsitään ne langanpäät, joista vetämällä henkilö pääsee eteenpäin ja voi itse arvioida mitä tarvitsee. Tällöin tavoitteena ovat ihmisoikeudet ja vammaiset ovat oman elämänsä subjekteja. Hyväntekeväisyysperusteisessa hoivassa henkilöt ovat passiivisia objekteja. Onko vanhuksen autonomia mahdollinen? Samanlainen ajattelutapa pätee vanhustenkin huoltoon. Alimitoitettu henkilöstö ei pysty käyttämään vanhusasiakkaisiin niin paljon aikaa kuin tarvittaisiin, vaan hoito on varsin suoraviivaista eikä ihmisarvoa kunnioittavasta asiakaskontaktista voi puhua. Yksisuuntaisesta hoivasta pitäisi päästä kohti suurempaa vanhuksen autonomiaa. Vanhuksella pitää olla itsemääräämisoikeus mahdollisimman pitkään. Sen ylläpito toki edellyttää palveluja ja tukitoimia vanhuksen omassa ympäristössä. Hoivapainotteinen kohtelu on perusteltua vasta sitten kun elinkaaren loppupäässä alkaa toimintakyky olla mennyttä ja kontaktit ulkomaailmaan ovat vähäisiä. Keskustelu vanhuspalvelulaista käy edelleen kuumana. Vallitsee erimielisyyttä ja epäselvyyttäkin mikä tulee olemaan lain vaikutusala ja millaiset velvoitteet hoidon tarjoajille asetetaan. Uusliberalistisen näkemyksen mukaan lailla ei saa antaa liian tiukkoja määräyksiä, vaan palvelujentuottajilla pitää olla harkintavaltaa palvelujen laadun ja määrän suhteen. Henkilöstömitoituksiin ei saa puuttua. Yksityisiä palvelujentuottajia kiinnostaa lähinnä markkinoiden koko ja kasvunäkymät, asiakasmäärät ja voitto-odotukset. Julkisen rahan käytöstä tietenkin riidellään. ERTOssa ja Ysteassa olemme huolissamme yksityisellä sosiaali- ja terveyspalvelualalla työskentelevien jäsentemme työoloista. Riittävällä resursoinnilla pitää työhyvinvointi turvata. Jos henkilömitoitukset tulevat lakiin tai asetuksiin, on niiden koskettava koko laitoksen henkilökuntaa eikä vain koulutettua väkeä. Matti Ojamo (sivut 18 19) Kummilapsiyhteisömme kuulumisia Ugandan Nabuyogasta Tämän vuoden YSTEA-lehdissä olemme luvanneet kertoa jäsenistölle hieman tarkemmin tukemistamme kummilapsiyhteisöistä Sri Lankan Kalpitiyassa ja Ugandan Nabuyogassa. Tässä lehdessä on lisätietoa tukemastamme Ugandan Nabuyogan aluekehitysohjelmasta. Nabuyogan aluekehitysohjelma pähkinänkuoressa Nabuyogan aluekehitysohjelmassa on 37 kyläyhteisöä. Kohderyhmänä on alueen asukasta, joista yli puolet on alle 18-vuotiaita. Erityisesti ohjelma tukee nuoria, orpoja ja riskiryhmään kuuluvia lapsia, naisia, aidsia sairastavia ja heidän perheitään.

20 Vuonna 2007 tehty uudistavan kehityksen alkukartoitus paljasti, että Nabuyogan alueen lasten terveystilanteessa on vakavia puutteita. Yli neljäkymmentä prosenttia lapsista oli sairastanut ripulia selvitystä edeltävän kahden viikon aikana. Lapsille tarjolla oleva ravinto ei ole riittävän monipuolista, ja noin 40 prosenttia alueen lapsista on kitukasvuisia. Vesipisteitä ei ole riittävästi, ja koulupäivän jälkeen lasten aika kuluu pitkiin vedenkantomatkoihin. Mitä kehitysohjelmassa tehdään? Kouluttamalla paikallisia ihmisiä ja rakentamalla työtä alusta lähtien heidän varaansa taataan työn pysyvyys ja tulosten kestävyys alueella. Kylissä koulutetaan vapaaehtoisia terveystyöntekijöitä ja kyläkätilöitä. Heidän ansiostaan turvallisten synnytysten määrä on viiden vuoden aikana kohonnut merkittävästi. Aikaisemmin ammattilaisen avustamana syntyi kolme kymmenestä Nabuyogan lapsesta, nyt kahdeksan kymmenestä lapsesta. Sekä aikuisia että lapsia koulutetaan lasten oikeuksista, ja alueen asukkaita motivoidaan vaatimaan paikallishallinnolta laatua koulutukseen ja terveyspalveluihin. Kun asukkaat tietävät esimerkiksi terveyshenkilökunnan koulutusvaatimukset, he kykenevät keskustelemaan valtion viranomaisten kanssa ja vaatimaan keskuksiin pätevää henkilökuntaa. Tätä kautta on saatu parannettua myös opettajien sukupuolijakaumaa. Koulutusta kohennetaan rakentamalla ja kunnostamalla peruskoulujen luokkahuoneita, vessoja sekä opettajien asuntoloita. Koulujen yhteyteen rakennetut kaivot ovat jo parantaneet alueen hygieniatilannetta ja lasten koulunkäynnin mahdollisuuksia. Myös aikuisille tarjotaan lukutaitokursseja. Pitkäkestoisella kehitysyhteistyöllä saadaan tuloksia aikaan Parantuneet viljelymenetelmät ovat lisänneet satoa ja auttaneet perheitä hankkimaan lisätuloja. Hiv-pandemian vaikutuksia vastaan työskennellään lisäämällä ihmisten tietoisuutta hivistä ja aidsista, edistämällä tyttöjen oikeuksien toteutumista sekä järjestämällä vapaaehtoisia testausmahdollisuuksia ja yhteisöllisiä toimintoja aidsin aiheuttaman masennuksen hoitoon. Koulutetut vapaaehtoiset tekevät kotivierailuja haavoittuvimmassa asemassa oleviin perheisiin. Tehty hiv-työ on jo vähentänyt tautiin liitettyä leimautumista ja voimaannuttanut alueella asuvia hiv-positiivisia. Suomen World Visionin pääyhteistyökumppani alueella on Ugandan World Vision, joka vastaa ohjelman toteuttamisesta. Tärkeimpiä yhteistyökumppaneita ovat myös hyödynsaajat, jotka osallistuvat aktiivisesti aluekehitysohjelman suunnitteluun ja toteuttamiseen. Ohjelmassa tehdään yhteistyötä erityisesti paikallishallinnon ja muiden järjestöjen kanssa. YSTEA on näin ollen kummiudellaan ollut pienellä panoksellaan, yksityisen sosiaali- ja terveysalan edelläkävijänä, aidosti edistämässä köyhyyden vähentymistä ja vahvistamassa yhteiskunnallisen tasa-arvon ja ihmisoikeuksien edistämistä. Lisäksi olemme, kansainvälisen toiminnan ja kehitysyhteistyön tavoitteidemme mukaisesti, tukemassa kehitysmaan omien pyrkimysten tukemista ja sukupuolten välisen tasa-arvon periaatteen tukemista. Vahvistamme kehitysyhteistyömme kautta myös kehitysmaiden

21 oman kansalaistoiminnan tukemista ja kehittämistä omaehtoisuuden ja oma-aloitteisuuden pohjalta. Pekka Laukkanen ja World Vision ******************************************************************************************************* (sivu 20) Maailma kylässä -festivaali rikkoi kävijäennätyksen syynä joko aurinkoinen sää, hyvä tunnelma ja Jukka Poika tai YSTEAn mahtavat messuvapaaehtoiset Kolmastoista Maailma kylässä -festivaali järjestettiin Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla lauantaina kello ja sunnuntaina kello Festivaalin pääjärjestäjä on Kepa ry. YSTEA on Kehitysyhteistyön Palvelukeskus KEPAn jäsenjärjestö. Maailma kylässä -festivaali keräsi ennätysyleisön Helsingin Kaisaniemen puistoon ja Rautatientorille. Monipuolisesta ohjelmistosta ja aurinkoisesta säästä nautti viikonlopun aikana arviolta ihmistä. Lauantaina festivaalikansan hurmasivat arabipopin supertähti Natacha Atlas ja vastikään 31. levynsä julkaissut Paula Koivuniemi. Sunnuntaina algerialais-ranskalaisen El Gaflan ja suomalaisen räppäri Asan yhteiskeikka tanssitti täyttä telttaa. Sunnuntaina Jukka Poika & Sound Explosionin keikan aikana yleisöä oli jopa niin paljon, että järjestäjät joutuivat rajoittamaan pääsyä festivaalialueelle. Kävijämäärän lisäksi ennätyksiä rikottiin myös näytteilleasettajien määrässä: näytteilleasettajia oli kaikkiaan 450, joista 60 on ruokamyyjiä. YSTEA kiittää lämpöisesti kaikkia messuosastollemme pistäytyneitä jäseniämme ja toiminnastamme kiinnostuneita, uusia jäseniämme sekä messuvapaaehtoisina toimineita jäseniämme. Kiitos! Tapaamme jälleen ensi keväänä, Maailma kylässä -tapahtuman merkeissä. Mikäli sinua kiinnostaa jo tässä vaiheessa toimia ensi keväänä messuvapaaehtoisena tai osallistua messuosastomme sisällön suunnitteluun, ota yhteyttä Pekka Laukkaseen (p tai s-posti: Pekka Laukkanen Vuoden 2011 työpaikkaosastot palkittiin Tällä kertaa juhlavuoden 2011 kunniaksi Ystean kunniakirjan ja lisämäärärahan saivat kaikki kolme hakijaa eli Kuurojen Palvelusäätiön Metsolan Palvelukeskuksen työpaikkaosasto, Muistiliiton Muistiklubi ja SPR:n Keskustoimiston työpaikkaosasto.

22 Ystealaisten työpaikkaosastojen palkintoperusteet olivat seuraavat: Kuurojen Palvelusäätiön Palvelukeskus Metsolan työpaikkaosasto: Moniammatillisen palveluyksikön työntekijöiden sitoutuneisuus YSTEAN toimintaan on jo vuosien ajan ollut aktiivista, ja jäsenten edunvalvontatyön ulottaminen yli työpaikkarajojen on edistänyt YSTEAN ja ERTON tunnettuutta alueella erinomaisesti. Muistiliitto ry:n työpaikkaosasto Muistiklubi Osasto on ansioitunut jäsenhankinnassaan työpaikalla sataprosenttisesti. Jäsenten monipuolinen ja aktiivinen tuki on edistänyt yhteistyötä työnantajan kanssa ja siten koko työyhteisön hyvinvointia. Suomen Punaisen Ristin keskustoimiston työpaikkaosasto:. Osaston pitkäaikainen toiminta on kehittynyt sopimusalan muutoksien mukana, vahvistaen työpaikan yhteisöllisyyttä ja työntekijöiden tietoisuutta oman alansa työehdoista ja edunvalvonnasta. ***************************************************************************************************** (sivu 21) YSTEA teki ammattiyhdistystoimintaa tutuksi messuvieraille TERVE- SOS 2012-tapahtumassa Tämän vuoden TERVE-SOS-tapahtuman teemana oli Aktiivinen kansalainen vireä elämä. Alan suurtapahtuma Tampere-talossa toukokuuta kokosi paikalle hyvin laaja-alaisesti alan toimijoita. Päivien ohjelmassa oli puheenvuoroja politiikan ja alan hallinnon huipulta sekä eri tahoilla kentällä toimivilta ja alan asiantuntijoilta. Kysymys oli oppimisesta, verkostoitumisesta sekä uusien hyvien käytäntöjen levittämisestä seminaareissa ja alan messuilla. Koulutustapahtuman seminaareissa teemaa lähestyttiin monista näkökulmista. Esimerkiksi isolla osalla oli halutessaan mahdollisuus etsiä tietoa hyvinvointiinsa ja terveyteensä, tehdä elämässään valintoja, mutta toisaalta myös vastuuta itsestään ja läheisistään. Koskevatko mahdollisuudet ja velvollisuudet kaikkia? Kuka määrittelee, mitä vireä elämä on? Entä kun asiakas tietää ammattilaista enemmän? Muun muassa näistä asioista tapahtumassa oli kyse. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos järjesti tapahtuman yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa. Messut toteutti THL:n toimeksiannosta Confedent International. Messuilla oli esillä yli 100 näytteilleasettajaa, monipuolista tapahtumalavan ohjelmaa ja tietoiskuja. YSTEAn esittelypisteellä vieraili kahden messupäivän aikana satoja ammattiyhdistystoiminnasta ja YSTEAn jäsenyydestä kiinnostuneita. Tarjosimme kaikille jäsenillemme pullakahvit paikalla olikin välillä jonoksi saakka ystealaisia jäseniämme jäsenkortit kädessään.

23 Kiitos kaikille messuosastollamme pistäytyneille. Tavataan seuraavan TERVE SOStapahtuman yhteydessä Turussa toukokuussa ETSINTÄKUULUTUS Ilmianna vuoden työpaikkaosasto! Pekka Laukkanen Työpaikkaosasto- tai työpaikkaklubitoiminta on Yksityisen Sosiaali- ja Terveysalan ammattilaisten eli Ystealaisten edustajien eri-ikäistä seuraa, jossa esimerkiksi: viljellään hurttia huumoria tai harrastetaan vakavaa pohdiskelua ei haittaa vaikka siellä työryhmät ahertaa tai uskaltautuvat uusiin haasteisiin ja ennen kaikkea nauttivat täysin siemauksin onnistumisen ilosta! Vuoden työpaikkaosasto palkitaan YSTEAn kevätkokouksessa 2013 (sivu 22) Pekka ERTOn opiskelija- ja nuorisotoimikunnan puheenjohtajaksi YSTEAn hallituksen jäsen ja nuoriso- ja opiskelijatoiminnan vastaava Pekka Laukkanen on valittu ERTOn opiskelija- ja nuorisotoimikunnan puheenjohtajaksi. Mikäli sinulla on ideoita tai ajatuksia opiskelija- ja nuorisotoiminnan kehittämiseksi, lähesty Pekkaa joko puhelimitse, sähköpostitse tai hihasta vetämällä vaikkapa syyskokouksen yhteydessä. YSTEAn Facebook-ryhmän kautta voit myös antaa kommentteja ja kehittämisideoitasi. ERTO järjesti opiskelija- ja nuorisoristeilyn Tallinnaan ERTO järjesti 16.kesäkuuta päivän mittaisen risteilyn Tallinnaan. Risteily oli suunnattu ERTOn opiskelija- ja nuorisoikäisille jäsenille. Risteilylle osallistui yhteensä reilut viisikymmentä aktiivista osallistujaa. Kaikista ertolaisista yhdistyksistä oli osallistujia. Päivän sisältönä oli ammattiyhdistystoiminnan ajankohtaisia kuulumisia ERTOsta ja tutustumista toisten yhdistysten jäseniin, hyvää ruokaa, aurinkoista ostosmatkailua Tallinnassa sekä hauskan pitoa ja verkostoitumista laatuseurassa. Muistakaa päivittää mahdollisesti muuttuvat yhteystietonne, jotta pysytte mukana postituslistallamme. Kiitos vielä kerran kaikille tapahtumaan osallistuneille. Muistakaa tarkkailla syksyn toimintakalenteria myös ERTOn nettisivuilla.

24 Jäsenmaksu kierto ERTOssa 2012: ******************************************************************************************************* (sivu 23) ERTO 45 v -synttärijuhlat Linnanmäellä lauantaina ! Tervetuloa juhlimaan 45-vuotiasta ERTOa Linnanmäelle! Ota mukaan perheesi ja muut tärkeät henkilöt! Juhlan kunniaksi saat ERTO-rannekkeet koko porukalle 10 eurolla per henkilö. ERTO-rannekkeella Linnanmäen Pohjoismaiden suurin laitevalikoima on vapaasti käytössänne. Linnanmäki on varattuna ertolaisten yksityiskäyttöön lauantaina klo Portit aukeavat klo Juhlaohjelmaa on tiedossa sekä ohjelmalavalla että ympäri puistoa. Toimi näin - ilmoittautuminen on käynnissä! 1. Ilmoittaudu Erton nettisivujen kautta: Tarvitset ilmoittautuessasi ERTOn jäsennumerosi, joten ota jäsenkorttisi valmiiksi esille. 2. Maksa 10 per ilmoittamasi henkilö ERTOn tilille Sampo FI Kirjoita viestikenttään sana Lintsi ja jäsennumerosi. (Jos ilmoitit esim. 3 hlöä, maksat siis 3 x 10 = 30.)

2/12. Yksityisen Sosiaali- ja Terveysalan Ammattilaiset ry JÄSENLEHTI. Kutsu syyskokoukseen ja teatteriin! s. 26

2/12. Yksityisen Sosiaali- ja Terveysalan Ammattilaiset ry JÄSENLEHTI. Kutsu syyskokoukseen ja teatteriin! s. 26 Yksityisen Sosiaali- ja Terveysalan Ammattilaiset ry 2/12 JÄSENLEHTI Kutsu syyskokoukseen ja teatteriin! s. 26 PUHEENJOHTAJALTA Henkilöstömitoitusten on koskettava koko henkilökuntaa Ystea-lehti julkaisija:

Lisätiedot

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä 8.2.2010 Paasitorni Verkostot sihteerin ja assistentin työssä ammatilliset yhdistykset kollegat muissa yrityksissä henkilökohtaiset kontaktit

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017. Raisio KASVUN PAIKKA

RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017. Raisio KASVUN PAIKKA RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017 Raisio KASVUN PAIKKA TULEVIEN VUOSIEN HENKILÖSTÖHALLINNOLLISIA HAASTEITA Niukat taloudelliset resurssit Henkilöstön eläköityminen Henkilöstön saatavuus ja

Lisätiedot

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Kyselyn toteutus Työhyvinvointikorttikoulutuksia on toteutettu

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin tilannekuva - Työnantajan nykyiset tiedot ja taidot toimintaan Rauno Pääkkönen Elina Ravantti Selvityksen tarkoitus ja toteutus Muodostaa käsitys mitä työhyvinvoinnilla

Lisätiedot

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Tarjoamme lapsille niin kodinomaista elämää kuin se on mahdollista laitoksessa.säännöllisen päivärytmin avulla luomme lapsille turvallisuutta.

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin 18 henkilölle, joista

Lisätiedot

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan?

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Liikkuva Tuki Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Matti Järvinen Porin perusturva Psykososiaalisten palvelujen

Lisätiedot

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ Studentum.fi:n tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2013 TIETOA TUTKIMUKSESTA Studentum.fi Studentum.fi aloitti toimintansa vuoden

Lisätiedot

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? MIKÄ NUORTA AUTTAA? MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? KUN ITSE OLIN NUORI? KUINKA MONI KÄYNYT ITSE TERAPIASSA TAI SAANUT APUA? Innostunut, olen mukana kaikessa ikä Teen työni hyvin, ei muuta Oven

Lisätiedot

Otos 1. Otoksen sisältö:

Otos 1. Otoksen sisältö: Tekijät: Hanne Cojoc, Projektipäällikkö, Hyvinvointiteknologia Taneli Kaalikoski, Projektityöntekijä, Apuvälinetekniikka Laura Kosonen, Projektityöntekijä, Vanhustyö Eija Tapionlinna, Kontaktivastaava,

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Tutkija Jouni Puumalainen 20.01.2015 27.1.2015 1 Selvityksen toteuttaminen - Sähköinen kysely - Neljässä maassa: Suomi, Norja, Ruotsi, Islanti

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

Vapaaehtoistoiminnan linjaus YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET

Lisätiedot

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015 Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 FAKTAA Suomessa on noin 50 000 taloyhtiötä, jotka käyttävät Isännöintiliiton jäsenten palveluja. Isännöinti vaikuttaa

Lisätiedot

Nuorten aikuisten kuntoutusohjausprojekti v.2006-2008

Nuorten aikuisten kuntoutusohjausprojekti v.2006-2008 Nuorten aikuisten kuntoutusohjausprojekti v.2006-2008 EPSHP/aikuispsykiatria TUKE 1242 Projektityöntekijänä Tiina Leppinen Psyk. sh., NLP-Master, Kuntoutuksen ohjaaja amk Hankkeen taustaa Nuorten aikuisten

Lisätiedot

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio

Lisätiedot

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme

Lisätiedot

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma Järjestöhautomo Sosiaalipedagoginen näkökulma Marjo Raivio, 1100247 Metropolia Ammattikorkeakoulu Hyvinvointi ja toimintakyky Sosiaaliala Suullinen, kirjallinen ja verkkoviestintä XXXAC03-2284 Laaja kirjallinen

Lisätiedot

Yhteistyöllä vahva liitto

Yhteistyöllä vahva liitto Yhteistyöllä vahva liitto Vaaliohjelma 2012 Yhteistyöllä vahva liitto Metallin yhteistyön vaaliliiton toiminnan perustana ovat työväenliikkeen keskeiset arvot: vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja suvaitsevaisuus.

Lisätiedot

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A 1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Tavoitteet Tämän toimintamallin avulla opit määrittelemään kiireen. Työyhteisösi oppii tunnistamaan toistuvan, kuormittavan kiireen sekä etsimään sen syitä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet

7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet 7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Terveyden ja työkyvyn säilyminen ovat yksi työelämän suurimpia haasteita. Työkyky voidaan kuvata ihmisen voimavarojen

Lisätiedot

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA OPISKELIJAN OHJAAMINEN - Työssäoppijalle määritellään henkilökohtainen työpaikkaohjaaja, joka on vastuussa

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

Hyvän työpaikan kriteerit

Hyvän työpaikan kriteerit Hyvän työpaikan kriteerit Vetovoimaa ja työhyvinvointia terveydenhuoltoon! Hyvän työpaikan kriteerit 2 Hyvä lukija, esitteessä olevat Hyvän työpaikan kriteerit terveydenhuollon organisaatioille on laadittu

Lisätiedot

Vammaistyön uusimmat kuulumiset

Vammaistyön uusimmat kuulumiset Vammaistyön uusimmat kuulumiset VS avy 15.9.2015 Vammaisuuden määritelmä Vammaisuus ei ole vain terveysongelma. Se on monimutkainen ilmiö, joka syntyy vuorovaikutuksessa henkilön ja yhteiskunnan piirteiden

Lisätiedot

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS Tekstin kokoaminen ja kuvat: Tommi Kivimäki SOPIMUKSEN ARTIKLAT 5-30: 5. Vammaisten syrjintä on kielletty Vammaisten ihmisten on saatava tietoa ymmärrettävässä

Lisätiedot

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen Aito HSO ry Hyvä sijoitus osaamiseen Aidossa elämässä tarvitaan oikeaa kumppania Työelämä on iso osa elämäämme. Se kulkee aivan samoin periaattein kuin muukin meitä ympäröivä maailma. Siellä on haasteita,

Lisätiedot

PALAUTEYHTEENVETO KUMPPANUUSFOORUMI 26.2.2009 KERAVA

PALAUTEYHTEENVETO KUMPPANUUSFOORUMI 26.2.2009 KERAVA PALAUTEYHTEENVETO KUMPPANUUSFOORUMI 26.2.2009 KERAVA Osallistujia Kumppanuusfoorumiin oli 16, joista 14 vastasi palautelomakkeeseen. Vastausprosentti on 87,5 %. 1. Edustan (Vastaajia: 14) Edustan 14,3

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.

Lisätiedot

Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi

Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi Kuntoutus Kartanonväessä Hyvään hoitoon kuuluu aina kuntoutus Huonokuntoisellakin avuttomalla vanhuksella

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat

Lisätiedot

ETENEN eettiset suositukset sosiaali- ja terveysalalle Eettinen toimikunta Kristiina Alppivuori

ETENEN eettiset suositukset sosiaali- ja terveysalalle Eettinen toimikunta Kristiina Alppivuori ETENEN eettiset suositukset sosiaali- ja terveysalalle Eettinen toimikunta 15.11.2013 Kristiina Alppivuori Johdanto Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE on julkaisussaan

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry VAIKUTA KUNNALLISVAALEISSA Kunnallisvaalimateriaali omaishoidosta paikallisyhdistyksille ja puolueiden ehdokkaille Kunnallisvaalit 28.10.2012 ennakkoäänestys kotimaassa

Lisätiedot

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Haastattelukysely 12.9.2011 Lanun aukiolla SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS VERSO 11. marraskuuta 2011 Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta

Lisätiedot

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut Hyvinvointia työstä Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014 Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut 6.2.2014 Eija Lehto, Työterveyslaitos Työhyvinvoinnin osatekijöitä

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Hämeen ELY-keskus Paikallinen kehittäminen ja ESR Euroopan sosiaalirahasto (ESR) tukee yhteisölähtöistä eli kansalaistoimijalähtöistä paikallista kehittämistä

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

Väestön näkökulmia vammaispalveluihin

Väestön näkökulmia vammaispalveluihin Väestön näkökulmia vammaispalveluihin Anu Muuri, VTT, dosentti THL 15.08.2013 Anu Muuri 1 Vammaispalvelulaki 1987 Lain tarkoitus, 1 : Edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta 9.10.2013 Pilvi Heiskanen, toiminnanjohtaja Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry www.kotikunnas.

Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta 9.10.2013 Pilvi Heiskanen, toiminnanjohtaja Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry www.kotikunnas. Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta 9.10.2013 Pilvi Heiskanen, toiminnanjohtaja Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry www.kotikunnas.fi Turun lähimmäispalveluyhdistys ry Kotikunnas Yhdistys on perustettu

Lisätiedot

Keskisuomalaisille kansanedustajille

Keskisuomalaisille kansanedustajille Keskisuomalaisille kansanedustajille eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunta 20.11.2011 Neuvottelukunnan tehtävä Neuvottelukunnan tehtävänä on toimia keskisuomalaisten eläkeläisten yhdyssiteenä sekä harjoittaa

Lisätiedot

Ammattiosaajan työkykypassi

Ammattiosaajan työkykypassi Ammattiosaajan työkykypassi Mikä on ammattiosaajan työkykypassi? Työkykypassi koostuu viidestä eri osa-alueesta, jotka ovat: Toiminta- ja työkykyä edistävä liikunta Terveysosaaminen Ammatin työkykyvalmiudet

Lisätiedot

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset 1. Ohjaustyylit on hyvä tunnistaa itselleen ominaiset tavat ohjata opiskelijoita. on hyvä osata joustavasti muuttaa ohjaustyyliään erilaisiin tilanteisiin ja erilaisille opiskelijoille sopivaksi. Seuraavaksi

Lisätiedot

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Sukupuoli 1. Nainen 415 49,11% 2. Mies 430 50,89% 2. Ikä 1. alle 30 19 2,25%

Lisätiedot

Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? MALLI: OPPIJOIDEN OSALLISTAMINEN AIKUISOPPIJAN VIIKON TOTEUTTAMISESSA

Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? MALLI: OPPIJOIDEN OSALLISTAMINEN AIKUISOPPIJAN VIIKON TOTEUTTAMISESSA Oppijan osallistamisen malli Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? Aikuisoppijoiden osallistuminen Aikuisoppijan viikon (AOV)

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Terveydenhuollon barometri 2009

Terveydenhuollon barometri 2009 Terveydenhuollon barometri 009 Sisältö Johdanto Sivu Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus 4 Aineiston rakenne 5 Tutkimuksen rakenne 6 Tulokset Terveystyytyväisyyden eri näkökulmat 9 Omakohtaiset näkemykset

Lisätiedot

Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua?

Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua? Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua? STTK:N TULEVAISUUSLUOTAIN Tavoitteena on hakea tuoreita näkemyksiä vuoden 2012 kunnallisvaalien ohjelmatyötä varten sekä omaan edunvalvontaan. Luotaus oli avoinna

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri. 1 ELÄKELIITTO RY:N PIIRIEN MALLISÄÄNTÖ Yhdistysrekisterin ennakkotarkastus 26.4.2012 Hyväksytty XVII liittokokouksessa 6.6.2012.piirin säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot

Miten jaksamme työelämässä?

Miten jaksamme työelämässä? Miten jaksamme työelämässä? työelämän haasteet Työhyvinvoinnin asiantuntija Tiina Holappa Sisältö: Työelämän haasteet Työelämän tämän hetkiset trendit Tilastoja suomalaisten eläköitymisestä Työurat pidemmiksi

Lisätiedot

Kankaanpään A-koti tarjoaa laadukasta yksilö- ja perhekuntoutusta valtakunnallisesti.

Kankaanpään A-koti tarjoaa laadukasta yksilö- ja perhekuntoutusta valtakunnallisesti. Kankaanpään A-koti tarjoaa laadukasta yksilö- ja perhekuntoutusta valtakunnallisesti. Kankaanpään A-koti sijaitsee maaseudulla Karvianjoen rannalla seitsemän kilometrin päässä Kankaanpään keskustasta.

Lisätiedot

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Työnantaja Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Jos vastasit kyllä, niin tule mukaan hankkeeseen, josta saat työkaluja toimivan henkilöstöpolitiikan

Lisätiedot

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1 Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus

Lisätiedot

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Seinäjoen Lääkäritalo Yksityinen täyden palvelun lääkärikeskus Etelä- Pohjanmaalla, Seinäjoella Ammatinharjoittajien vastaanotot Työterveyshuolto

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi

Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi 1 Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOJEN HARJOITTELU OPISKELIJAN SILMIN "Harjoittelun tavoitteena

Lisätiedot

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu Kai Koivumäki 1 Osaamistalkoot Valtioneuvoston tulevaisuuskatsaukset pohjana seuraavalle hallitusohjelmalle: TEM Haasteista mahdollisuuksia > työllisyysaste

Lisätiedot

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Seinäjoki 5.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 14.4.2011 Omaishoito

Lisätiedot

kampanjaopas #kunnontyönpäivä

kampanjaopas #kunnontyönpäivä kampanjaopas #kunnontyönpäivä mistä on kyse? Kansainvälistä kunnon työn päivää juhlitaan 7.10. Satoja tapahtumia yli 60 eri maassa. Juhlimme onnistumisia sekä muistamme, että korjattavaa löytyy vielä niin

Lisätiedot

Osuva-kysely Timo Sinervo

Osuva-kysely Timo Sinervo Osuva-kysely Timo Sinervo Timo Sinervo 1 Kunnat ja organisaatiot Kunta Vastaajat Jyväskylä 977 Eksote 1065 Länsi-Pohja 65 Akseli 59 Laihia-Vähäkyrö 52 Kaksineuvoinen 33 Terveystalo 31 Jyväskylän hoivapalv.

Lisätiedot

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Koulutettuja hammashoitajia, suun terveydenhoitoalan lähihoitajia ja suuhygienistejä sekä alan opiskelijoita edustava

Lisätiedot

Oppisopimus -toimintamallin arviointi - Perusraportti

Oppisopimus -toimintamallin arviointi - Perusraportti Oppisopimus toimintamallin arviointi Perusraportti 1. Olen Vastaajien määrä: 8 0 1 2 3 työelämän edustaja opiskelija opettaja koulutusorganisaation johtoa 2. Yllä olevan oppisopimusmallin (kuva) selkeys

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Toteutimme syyskuussa 2013 jäsenillemme kyselyn liittyen mm. työhyvinvointiin, ajankohtaisiin työmarkkina-asioihin sekä luottamusmiestoimintaan.

Lisätiedot

Verkostoituvat tietojärjestelmälääkärit

Verkostoituvat tietojärjestelmälääkärit Verkostoituvat tietojärjestelmälääkärit FILIP SCHEPERJANS, LT NEUROLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI, HYKS TIETOJÄRJESTELMÄLÄÄKÄREIDEN ALAOSASTON JOHTOKUNNAN PJ, SUOMEN LÄÄKÄRILIITTO Lääkäreiden rooli terveydenhuollon

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu käytännössä

Henkilökohtainen apu käytännössä Henkilökohtainen apu käytännössä Mirva Vesimäki, Henkilökohtaisen avun koordinaattori, Keski-Suomen henkilökohtaisen avun keskus HAVU 24.2.2012 Henkilökohtainen apu vaikeavammaiselle henkilölle, 8 2 Kunnan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Sivu 1/6Sivu 1/6 KOMMENTIT 1(6) Opetushallitus / Aira Rajamäki PL 380 00531 Helsinki aira.rajamaki@oph.fi Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Ohessa Kuuloliiton kommentit sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon

Lisätiedot

Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja

Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Välittämisen viestin vieminen Välittämisen asenteen edistäminen yhteiskunnassa

Lisätiedot

Kinestetiikka ja hoitotyön ergonomia

Kinestetiikka ja hoitotyön ergonomia 1 Kinestetiikka ja hoitotyön ergonomia -Kinestetiikka osana hoitotyötä 10.6.2011 fysioterapeutti Anne Pasanen 14.06.2011 Oulun kaupunki Hallintokunta/ryhmä/tiimi Diasarjan otsikko 2 Oulun kaupunki, vanhuspalvelut,

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita

Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita Sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavat sekä julkiset että yksityiset palveluntuottajat Kunta voi järjestää palvelut tuottamalla ne itse

Lisätiedot

SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011

SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011 SISÄLTÖ Vapaaehtoistoiminnan määritelmä Vapaaehtoistoiminta Suomessa Vapaaehtoistoiminnan merkitys RAY:n rahoittamissa järjestöissä Vapaaehtoistoiminnan trendit Vapaaehtoistoiminnan vahvuudet ja heikkoudet,

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Osaamisen tunnistamista tehdään koko tutkintoihin valmentavan koulutuksen ajan sekä tietopuolisessa opetuksessa että työssäoppimassa.

Osaamisen tunnistamista tehdään koko tutkintoihin valmentavan koulutuksen ajan sekä tietopuolisessa opetuksessa että työssäoppimassa. 1 Sosiaali- ja terveysalan tutkintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille OSAAMISEN TUNNISTAMINEN LÄHIHOITAJAN AMMATTITAITO - perustuu Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja 2010 ammatillisen

Lisätiedot

Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.

Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9. Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.2014 Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin voit olla koko maailma.

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN

VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN Perusedellytys vapaaehtoistoiminnalle VAPAAEHTOINEN ITSE (1/2) Vapaaehtoistoiminnan tarkoitus on tuoda iloa ihmisten elämään, myös vapaaehtoiselle itselleen. Mukaan

Lisätiedot

SASKIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2013 2016. 1. Tausta

SASKIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2013 2016. 1. Tausta SASKIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2013 2016 1. Tausta SASKin historian ensimmäinen henkilöstöstrategia oli laadittu vuosiksi 2009 2011. Henkilöstöön liittyviä asioita oli linjattu aikaisemminkin erilaisissa dokumenteissa

Lisätiedot

SYYTÄ KUULUA LIITTOON!

SYYTÄ KUULUA LIITTOON! SYYTÄ KUULUA LIITTOON! Onneksi tuo kaveri ei kuulu liittoon ja kirjoitti nimensä työsopimukseen. Muutenhan se sais ne kymmenet edut, jotka SEL on jäsenilleen taistellut. Olisiko duunari yksin neuvotellut

Lisätiedot

Anne-Mari Hartikainen Liisa Kemppainen Mari Toivanen

Anne-Mari Hartikainen Liisa Kemppainen Mari Toivanen Anne-Mari Hartikainen Liisa Kemppainen Mari Toivanen Selvittää lasten perheiden ja terapeuttien välistä yhteistyötä ja arjen voimavaroja Tuleeko perhe kuulluksi ja huomioidaanko vanhempien mielipiteitä

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Yhteinen kirkkoneuvosto 28.11.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.2 1. SAAVUTETTAVA SEURAKUNTA.2 2. FYYSINEN SAAVUTETTAVUUS ELI ESTEETÖN

Lisätiedot

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 0 1 Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ Porvoo 2011 - Borgå 2011 N = 1273 Sukupuoli 100 % 90 % 80 % 81 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 18 % 10 % 0 % mies nainen Ikäryhmä

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6. TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.2015) Yhdistyksen nimi on Tampereen teknillisen yliopiston henkilöstöyhdistys

Lisätiedot

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? To be or Wellbe 11.2.2010 Oulu Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM Nuoret työntekijät muuttavat työelämää: MEGATRENDIT

Lisätiedot

Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan?

Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan? Oulussa 19.3.2013 LUONTAISHOITOALAN TOIMIJOIDEN YHTEISTYÖ Kyselytutkimuksen lähtökohtana on kartoittaa luontaishoitoalan toimijoiden tarvetta yhteistoimintaan Pohjois-Pohjanmaan alueella. Tämän tutkimuksen

Lisätiedot