Heinsuon ladut kutsuvat SM -kilpailijoita

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Heinsuon ladut kutsuvat SM -kilpailijoita"

Transkriptio

1 Hollolan Urheilijat -46 Heinsuon ladut kutsuvat SM -kilpailijoita Kuva: Harri Hytönen HU-46 haasteen edessä Vauhtia Levin lumilta Parhaat palat Johtokunta Yleisurheilu Salibandy Suunnistus Ampumahiihto C95 pojat Hirveen kivaa yhdessä Pimp my tykki

2 Johtokunta Hollolan Urheilijat -46 haasteen edessä Seuramme tuleva kausi alkaa komeasti, sillä hiihtojaostomme järjestää Nuorten SM-hiihdot heti tammikuun alussa Heinsuon Urheilukeskuksessa. Kilpailun organisaatio koostuu hiihtojaoston nuorista uusista istä. Tämä on hyvin oivallettu jaostossa, jotta seuramme tulevaisuus myös jatkossa erilaisten hiihtotapahtumien järjestäjänä on turvattu. SM-hiihtoihin odotetaan yli 600 hiihtäjää. Tämä tulee näkymään myös Hollolan katukuvassa. Toivotankin kaikki Hollolalaiset katsomaan, kun Suomen parhaat nuoret hiihtäjät kilpailevat Suomenmestaruuksista. Tämä lehti esittelee ko. tapahtumaa sisäsivuilla laajemmin. Kulunut kausi oli jälleen vilkas ja antoisa. Parhaasta suorituksesta jaostona vastasi hiihtojaostomme, joka noteerattiin Suomen toiseksi parhaaksi hiihtoseuraksi menneellä kaudella. Onneksi olkoon vielä kerran hiihtojaostolle. Yksilösuorituksina voidaan mainita Joni Rautasen palaaminen Suomen pikajuoksuhuipulle. Hän oli mukana EM-Barcelonassa Suomen pikaviestijoukkueessa, joka juoksi uuden Suomen ennätyksen 4x100m viestissä. Samoin hän voitti Kalevan Kisoissa 100m Suomen mestaruuden. Hiihdossa myös seuramme nuoret voittivat SM-kultaa 20-vuotiaiden viestihiihdossa. Joukkueessa hiihtivät Petteri Vaherkoski, Jari Huhta ja Mika Kantele. Salibandyssä miehemme pelasivat 2-sarjassa, jossa rahkeet eivät aivan vielä riittäneet, mutta nuoret 95 pojat menestyivät sitäkin paremmin. Joukkueen 5 poikaa pelasi LaHo joukkueessa, jossa voittivat Sählyn SM hopeaa. Syksyllä sitten seuran kaksi joukkuetta ilmoittautuikin SM sarjaan pelaamaan. Finlandiahiihdossa hiihtäjien määrä nousi yli 6000 hiihtäjän. Olisikohan hyvällä lumitalvella osuutensa asiassa. Tulevalla kaudella tavoittelemme 7000 hiihtäjän määrää. Talkoolaisia tarvitsemme jälleen runsaasti. Kiitokset kaikille seuran ille valmentajille, ohjaajille jaostossa työskenneille ja urheilijoille. Teidän kanssa on hienoa viedä Hollolan Urheilijoita eteenpäin. Kiitokset myös kaikille tukijoille. Lopuksi haluan toivottaa, kisoja odotellessa, kaikille Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta FINLANDIA-HIIHTO Perinteinen 50 km - FIS Marathon cup Perinteinen 32 km Vapaa 50 km Vapaa 20 km - Naiset, miehet, alle 16-vuotiaat P/C 50km P/C 32km V/F 50km V/F 20km EUR 50 EUR 70 EUR 30 EUR EUR 60 EUR 80 EUR 35 EUR EUR 70 EUR 90 EUR 40 EUR Jos hiihdät molemmat 50 km matkat, maksu on mennessä maksettaessa yhteensä 100. Vapaa 20 km miehille, naisille ja alle 16 v. Tulevassa Finlandia-hiihdossa on myös miehille, naisille ja alle 16 vuotiaille oma 20 km matka retkeilyn merkeissä vapaalla tyylillä. Reitille ajetaan myös perinteisen tyylin latu. Katso ilmoittautumisohjeet kotisivuiltamme! LAHTI - HOLLOLA - LAHTI www. nlandiahiihto. Hollolan Urheilijat -46 piti sääntömääräisen vuosikokouksensa torstaina Hollolan kunnan kirjastossa Syyskokouksessa valittiin organisaatio seuraavalle vuodelle, hyväksyttiin toimintasuunnitelma, talousarvio ja palkittiin kuluneena kautena menestyneitä urheilijoita. Hollolan Urheilijat valittiin kuluvana vuonna Suomen toiseksi parhaaksi hiihtoseuraksi. Kokous hyväksyi vuodelle 2011 uudet maksut. Jäsenrekisterin ylläpidon helpottamiseksi perhemaksusta luovuttiin ja uudet maksut ovat alle 18v 10,00, aikuisen maksu on 20,00 ja ainaismaksu on 120,00. HU-46 eksi voi liittyä myös netin välityksellä. Seuran parhaaksi naisurheilijaksi valittiin Pinja Piira ja miesurheilijaksi Joni Rautanen. Palkittavia urheilijoita olivat: Joni Rautanen pikajuoksu SM 1 100m SM 2 200m Suomen ennätys 4x100 m viestijoukkueessa Pinja Piira ampumahiihto SM 1 SM-pikakilpailu N21 ampumahiihto SM1 SM takaa-ajokilpailu N21 ampumahiihto SM 2 SM normaalikilpailu N ampumajuoksu SM 1 Mika Kantele M19 SM-takaa-ajokilpailu kultaa ampumahiihto M20 SM-viestikultaa hiihto 3x5 km M18 SM hopeaa hiihto sprintti M18 SM pronssia hiihto 15km v. Jari Huhta M20 SM-viestikultaa hiihto 3x5 km M20 SM hopeaa 30 km p. Petteri Vaherkoski M20 SM-viestikultaa hiihto 3x5 km SM 2 Minna Järvinen N21 SM-normaalikilpailu hopeaa ampumajuoksu N21 SM-pikakilpailu hopeaa ampumajuoksu Nuoret alle 16-v. Juho Porri P14 SM-pronssia moukari P14 SM hopeaa joukkuekuula P14 SM-pronssia joukkuemoukari Frans Vainikka P14 SM-pronssia viestihiihto 3x3 km Edellä mainittujen lisäksi palkittiin vuoden valmentajina Jari Peltokangas (Joni Rautasen valmentaja) ja Henna Sivenius hiihtojaostosta. Vuoden liikuttajan kiertopalkinnolla palkittiin Juha Lehti Salibandyjaostosta. Veteraaneissa menestyneitä Pirkko Tahvanainen Tanja Eloranta Kari Ahonen Seppo Anttila Esko Kettunen Hollolan Urheilijat -46 ry:n tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta toiminta-alueellaan siten, että mahdollisimman moni seuran harrastaisi kunto-, kilpa-, tai huippuurheilua edellytystensä ja tarpeidensa mukaisesti (sääntöjen 2 ). Vuonna 2011 tuota edellä mainittua sääntöjen pykälää pyritään tavoittelemaan seuraavalla johto-organisaatiolla. Jo 18 kerran seuran puheenjohtajaksi kokous valitsi yksimielisesti Esko Saaren. Seuran toimintaa johtaa kuusi-inen johtokunta johon valittiin: Raimo Kaukiainen, Pekka Rautanen, Teuvo Rauhamäki, Jukka Kahila, Juha Tuominen ja Heikki Jokinen (sihteeri). jaosto Heidi Passila puheenjohtaja, lisenssimaksut Jukka Lehtinen varapuheenjohtaja Teuvo Rauhamäki Finlandia-hiihtovastaava, johtokunnan Tuula Rauhamäki rahastonhoitaja Henna Sivenius valmennustoiminnasta vastaava Esa Rajala valmentaja, ilmoitusmyynti Arto Peltola syyslomaleirin vastaava Henri Rauhamäki SM-hiihdot 2011, Lahden piirin hiihto ry:n pj Mikko Heino (uusi) helamarkkinavastaava Sanna Uitto (uusi) kilpailuilmoittautumiset Ampumahiihto Yleisurheilujaosto Minna Valio Pekka Rautanen Marjukka Lindstedt Joni Puoliväli Pasi Haikarainen Kalle Mantere Jari Peltokangas Suunnistusjaosto Martti Ettanen Mervi Gröhn Juhani Jaskari Raimo Kaukiainen Pentti Kivelä Esko Parikka Tuula Sani Matti Sikiö Pirkko Tahvanainen Kari Tamminen Salibandyjaosto puheenjohtaja varapuheenjohtaja, johtokunnan sihteeri rahastonhoitaja puheenjohtaja, johtokunnan Samuli Juures puheenjohtaja Jukka Kahila johtokunnan Heikki Jokinen rahastonhoitaja Päivi Pöytäkangas C-tytöt Leena Kilpelä Jouni Juutinen A-pojat Pekka Jalonen C1-pojat (-95) Juha Lehti C2-pojat (-96) Vesa Jokipelto D1-pojat (-97) Vesa Ahonen D2-pojat (-98) Marco Rinne ryhmä 2000 Sihteeri Heikki Jokinen Esko Saari puheenjohtaja Juho Salminen P14 SM-hopeaa joukkuekuula P14 SM-pronssia joukkuemoukari Topi Taimisto Verneri Suhonen Juha Tuominen puheenjohtaja, johtokunnan Reino Kantele sihteeri Kalle Sipilä rahastonhoitaja Teuvo Aakala Jaoston organisaatiota pyritään vahvistamaan kauden aikana kahdella henkilöllä. Johtokunta Puheenjohtaja Esko Saari Impivaarantie 2 D Hollola p esko.saari@yrma.fi Heikki Jokinen Aleksintie 2 C Hollola p heikkitjokinen11677@gmail.com Jäsenet Teuvo Rauhamäki p Juha Tuominen p Ampumahiihto Pekka Rautanen p Yleisurheilu Jukka Kahila p Salibandy Raimo Kaukiainen p Suunnistus Seuralehti Päätoimittaja Esko Saari Sivuvalmistus Studio Salokannel & Toivonen, Rami Toivonen, Lahti Painotalo Esaprint Oy, Lahti Hollolan Urheilijat -46 ry PL 11, Tiilijärventie 9 B, Hollola hollolan.urheilijat@pp.phnet.fi Ampumahiihto Yleisurheilu Salibandy Suunnistus Heidi Passila Kestikuja 2, Hollola p heidi.passila@phnet.fi Juha Tuominen Koskimyllyntie 71, Hollola tuominen.juha@phnet.fi Joni Puoliväli Lenkkikatu 2 as Lahti p Samuli Juures Hollituvantie 16, Hollola p samuli.juures@huurre.fi Raimo Kaukiainen Riihelänkatu 73, Lahti p raimo.kaukiainen@luukku.com.

3 Lehtikuva on suomalaisten kansallisurheilua Hiihtäjän saavuttama arvokisamitali, aika 3.33,33 tai sadasosasekunnin tappio ovat aikaansaaneet tapahtumahetkellään suuren kansallistunteen nousun ja jättäneet jälkeensä muistoja, joihin palataan kerta toisensa jälkeen. kuuluu suomalaisuuteen. Edelleenkin miltei jokainen suomalainen tietää omakohtaisesti koettuna mitä hiihtäminen on. Viime vuosien aikana aktiivisten harrastajien ja kuntoilijoiden määrä on ollut lisääntymään päin. Kiitos kuuluu sille, että mahdollisuudet harrastaa ovat parantuneet. Yhtä merkittävä kiitos kuuluu sille, että halu ja tahto yläpitää omaa kuntoa on lisääntynyt - kysehän on lajista lajien joukossa, yhdestä kokonaisvaltaisimmin kehoa kuormittavasta lajista. Lylystä ja kalhusta on siirrytty tämän päivän nanotekniikkaan - kynttilöistä luistovoiteina tieteen ja tutkimuksen mahdollistamiin valmisteisiin. Harrastajankin on mahdollista nauttia hiihtämisestä nyky elämän rytmiin soveltuvalla helppoudella. Liikkeelle lähtemisen kynnystä on saatu madallettua. Vähäpätöinen merkitys tavalliselle kuntoilijallekaan ei ole sillä, että on huippuosaamisen kautta aikaansaatuja välineitä. Menestys ja myönteinen julkisuus lisäävät aina kiinnostusta myös harrastamisen osalta. Kilpaileminen on aina yksi osa lajia. Suomen mestaruuskilpailut ovat näyteikkuna ulospäin niin harrastajamäärien kuin tasonkin osalta. Aktiiveille ja tunti tunnin jälkeen harjoitelleille kyse on tavoitteesta - osalle kauden huippuhetkestä, toisille yksi rappu ylöspäin matkalla kansainväliseen menestykseen. SM-hiihdot ovat aina merkkitapahtuma - ennäksiä tehdään rikottaviksi, mutta mestaruudet kirjoitetaan historiankirjoihin. Sadat ja taas sadat talkootyötunnit ovat mahdollistaneet nämäkin SM-hiihdot. Tiedän, että järjestäjät tehneet kaiken tehtävissä olevan kilpailujen onnistumisen eteen. Nyt on teidän vuoronne - kilpailujen osallistujat ja kaikki muut hiihtourheilun ystävät, kokea onnistumisia ja menestystä sekä kaikkea sitä mitä hiihto voi parhaimmillaan olla. Hollolan kunnan tervehdys Hollolan kuntastrategiassa korostetaan vastuunkantoa hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Tätä vastuunkantoa ei odoteta vain julkiselta palvelutuottajalta vaan kaikilta; niin kuntalaisilta kuin eri toimijoiltakin. Omasta terveydestä vastuun kantaminen on tärkeä asia. Kunnan tehtävänä on luoda puitteita ja edellytyksiä eli rakentaa liikuntareitistöjä sekä tiloja kuten liikunta-, uima- ja jäähallit sekä pitää nämä rakenteet kunnossa. Jokaisen kuntalaisen oma tehtävä on käyttää näitä tarjottuja mahdollisuuksia ja kantaa vastuuta oman kunnon ja terveyden ylläpidosta. Omaa vastuuta ei tältä osin voi siirtää toisille. Peruskunnon merkitys korostuu koko elinkaaren ajan. Tätä hyvinvointia ei voi ostaa eikä sitä saa ilmaiseksi. Sen eteen on itse tehtävä työtä ja nähtävä myös vaivaa. Liikuntaseuroilla on tärkeä tehtävä aktivoida kuntalaisia, tarjota ohjattua toimintaa ja valmennusta, liikunnan eri vaihtoehtoja. Hollolan liikuntaseurat toimivat tämän tehtävän osalta erinomaisen hyvin. Nuorisotyö on vahvaa. Sitä kautta kannustetaan nuoria hyvän harrastuksen pariin; löytämään elinikäinen urheilu kipinä. Hollolan Urheilijat (HU-46) yhtenä vanhimmista liikuntaseuroista on tehnyt vuosikymmeniä aktiivista ja vastuuta kantavaa nuoriso- ja liikuntatyötä yhteistyössä kunnan kanssa. Seura ei ole jäänyt suremaan rajallisia julkisia varoja, vaan on itse käärinyt hihat ylös ja hankkinut esimerkiksi pari vuotta sitten ladun lumetusjärjestelmän mahdollistaakseen hiihtokauden aikaistuksen. Seura on myös vuodesta toiseen kantanut Finlandia-hiihdon järjestelyvastuuta osaltaan. Kunta arvostaa seuran tekemää aktiivista työtä ja pyrkii myös osaltaan ylläpitämään seuratoiminnan edellytyksiä vuosiavustuksin sekä aktiivisella vuorovaikutuksella. Kunta järjestää neljä kertaa vuodessa kunnan ja liikuntaseurojen yhteistilaisuuksia ja pyrkii näin osaltaan edistämään Hollolan liikunta-asioita kokonaisvaltaisesti. Hollolan Urheilijoiden järjestämisvastuun ottaminen nuorten SM-kilpailuista on osoitus seuran voimasta ja tahosta. Hollolan Urheilijat tekee valtakunnallisestikin katsottuna merkittävää hiihdon juniorityötä joten Hollola on luontainen paikka kilpailulle. Myös Hollolan sijainti suosii järjestäjiä: lähes keskeltä Lahden kaupunkia ja Hollolan kuntaa, Salpausselän harjulta, löytyy erinomainen, pääosin suojeltu luontoalue, missä on hyvät edellytykset vaihtelevien maastojen reitteihin ja kilpailun järjestämiseen. Tsemppiä Hollolan Urheilijat! Tsemppiä Kilpailijat! Päivi Rahkonen Kunnanjohtaja Keskitä. Saat etuja. Huokealla hinnalla, laadusta tinkimättä Toimitus osina, koottuna tai asennettuna. Nordea Pankki Suomi Oyj Salpailma Oy LVI-urakointi Laitetaan taloutesi tasapainoon Miten? Katso nordea.fi/tasapaino Keskittämällä raha-asiasi Nordeaan saat hyvät neuvot ja hyvät hinnat. Lisäksi saat kattavan kokonaiskuvan taloudestasi. Kun näet taloustilanteesi kokonaisuutena, voit yhdessä henkilökohtaisen pankkineuvojasi kanssa saattaa sen oikeaan tasapainoon. Katso lisää nordea.fi/tasapaino tai soita (pvm/mpm). Kauppakuja 4 Hollola nordea.fi Mursketie 1, Hollola Tervetuloa Hollolaan! Juha Rehula Sosiaali- ja terveysministeri 1831,- Columbus Osina. Hinta ei sisällä kodinkoneita, allasta ja hanaa. Photo: Hans Bjurling, Johnér Laatukatu 5, Lahti Avoinna: ma-pe 9-18, la 9-14 Puh Puhelun hinta 0207 alkuiseen numeroon on seuraava: Lankaliittymästä 8,21 snt/puhelu +6,9 snt/min (alv 22%) Matkapuhelimesta 8,21 snt/puhelu+14,9 snt/min (alv 22%) Meillä laatukeittiöitä ei pilata hinnalla. Katso lisätiedot kotisivuiltamme: Kuvassa tyytyväinen metsänomistaja. Stora Enson kanssa asioiminen on mutkatonta. Yksi puhelinsoitto riittää. Elämäsi helpoin puukauppa alkaa puhelinnumerosta

4 Nuoret huiput hakevat hiihdon SM-mitaleita Hollolasta Hollolan Heinsuolla on mahdollista seurata kovatasoista hiihtokilpailua tammikuuta Nuorten SM-kisat tuovat paikalle hiihtäjää huoltojoukkoineen. Lauantaina hiihdetään vapaalla tyylillä ja sunnuntaina perinteisellä. Molempina päivinä kilpaillaan neljässä naisten ja neljässä miesten sarjassa. Kilpailunjohtaja Jukka Lehtinen Hollolan Urheilijoista vakuuttaa, että vuotiaita hiihtäjiä kannattaa tulla katsomaan paikan päälle. - SM-kisat käydään nyt tammikuun alussa ja ne ovat samalla tarkkailut PM- ja MM-kisoja ajatellen. Nuorten MM-kisajoukkue valitaan tammikuun puolivälissä viikko meidän kisojemme jälkeen. Lehtinen muistuttaa, että edellisen kerran nuorten SM-hiihdot järjestettiin Hollolassa Silloin mukana oli sellaisia nousevia tähtiä kuin Mona-Liisa Malvalehto ja Sami Jauhojärvi. - Tällä kertaa ladulle lähtee lupaavia hiihtäjiä myös omasta seurasta. Mukana ovat esimerkiksi viime talven SM-mitalistit Jari Huhta, Mika Kantele ja Petteri Vaherkoski. Hektinen kilpailu Lauantaina vuotiaat tytöt hiihtävät vapaalla 5 kilometriä ja pojat 10 kilometriä. Sunnuntaina vuorossa ovat perinteiset kisat: tytöillä 10 km, pojilla 15 km. - Kisassa on 20 sekunnin lähtövälit. Se tarkoittaa sitä, että luvassa on hektinen kilpailu. Myös sarjat vaihtuvat nopeasti, Jukka Lehtinen kertoo. Kilpailijat käyttävät viiden kilometrin kilpalatua. Kilpailunjohtajan mukaan reitti ei ole erityisen vaativa, mutta se on monipuolinen. - Siinä on pientä rynkkyä eli terävää nousua ja laskua. Puolen välin tienoilla on yksi tiukempi nousu. Sieltä loppumatka tullaan taas loivemmin. Kilpailujen aikana ladut on suljettu muilta kuin kilpailijoilta. Ladut suljetaan perjantaina 7.1. kello 12 tutustumista varten, mutta vielä silloin muutkin saavat hiihtää siellä. Kilpailulauantaina ja sunnuntaina ladut ovat kello 9-15 ainoastaan kilpailijoiden käytössä. Jos silloin haluaa hiihtää kaupungin suuntaan, täytyy kiertää Ison Tilkin pohjoispuolen reittiä. Paras paikka seurata kisoja on lähtö- ja maalipaikalla. Tiilijärventien perältä voi kävellä maastoon vesilinjalle seuraamaan kisoja ladun varteen. Yleisöpaikka on suunnilleen reitin puolivälissä. Heinsuolla myynnissä on kojuissa makkaraa ja lettuja sekä jäähallilla keittolounas. Alueella on myös kaksi kahvilaa. Lisäksi jäähallissa on suuri urheiluvälinekauppa. Paljon talkootyötä Kilpailujen aikana Tiilijärventien varressa on pysäköintikielto. Asuntoalueen liikenne toimii normaalisti, joskin ruuhkiin on syytä varautua. Heinsuon urheilukeskuksen kentälle ohjataan kilpailijoiden autoa. Hiihtäjien autoja ohjataan myös uimarannan pysäköintialueelle. Yläasteen pihassa on paikkoja asuntoautoille. Yleisön kannattaa tulla paikan päälle kuntakeskuksesta kävellen. Mittavan urheilutapahtuman järjestäminen on teettänyt hollolalaisilla töitä jo pitkään. - Kisa-anomus tehtiin puolitoista vuotta sitten keväällä. Päätös kisoista saatiin viime vuoden lopulla ja siitä asti on tehty töitä kilpailujen eteen. Kilpailunjohtaja Jukka Lehtinen on sitä mieltä, että SMhiihtoihin kannattaa tulla kannustamaan nuoria huippuhiihtäjiä. Alkuvaiheessa mukana oli parikymmentä talkoolaista, kisojen aikaan talkoolaisia on noin 150, Jukka Lehtinen kertoo. Hän on tyytyväinen siitä, että mukana on myös vanhemman kaartin talkoolaisia. - Jos tämä olisi jäänyt vain nuorempien urakaksi, olisi- vat kisat jääneet järjestämättä. Kisoja varten Heinsuon latupohjia on purutettu ja konehallin taakse on tehty suksien testausmäki. Parin viimeisen viikon aikana ennen kisoja rakennetaan vielä esimerkiksi mainosaitoja ja voitelukoppeja. Viime talvena Hollolaan hankittiin lumitykki ja sitä päästiin jo testaamaankin. Nyt lainaan saadaan oman tykin lisäksi tarvittaessa kaksi muuta lumitykkiä. Toivottavasti saadaan reilusti lunta ja vähän pakkasta silloin on yhtälö kohdallaan, kilpailunjohtaja miettii. Leila Taunila Hyvät nuorten SM-hiihtojen osanottajat, tukijoukot ja vieraat Hollola toimii vuoden 2011 ensimmäisten SM-hiihtojen näyttömänä. Hollolan Urheilijat -46 kokenut organisaatio on järjestänyt vuosittain kauden alun merkittävimmät kilpailut Etelä-Suomessa joulukuussa jo vuosia ja viimeisen runsaan 10 vuoden aikana jo kolmannet SM-tason kilpailut, joten on luvassa varmasti hieno kauden ensimmäinen kotimainen arvokisatapahtuma. Heinsuon Urheilukeskus tarjoaa lisäksi upeat puitteet tapahtumalle ja on sopiva nuorisohiihdon arvokisoille. Tänä vuonna, kuten monina aikaisempinakin vuosina, SM-kisat toimivat myös valintakilpailuina nuorten kansainvälisiin arvokilpailuihin. Tänä talvena kilpaillaan nuorten arvomitaleista NMM- ja U23 -kilpailuissa Viron Otepäässä, PM-kilpailuissa Ruotsin Örnsköldsvikissä ja EYOF -kilpailuissa (nuorten Euroopan Olympiafestivaalit) Tsekin Liberecissä. Alle 18 vuotiaille kilpailut toimivat tärkeimpinä katsastuksina ja joukkue PM -kilpailuihin ja EYOF kilpailuihin valitaan Hollolan NSM hiihtojen jälkeen. NMM hiihtoihin kilpailut ovat myös katsastukset, mutta lopullinen joukkue tullaan valitsemaan Vöyrin NSM kilpailuiden jälkeen U23 MM kilpailuhin Hollolan COPyriGht SalOMON SaS. all rights reserved. PhOtOGraPher: ChriStOffer SjOStrOM. PrODuCt PhOtOGraPhy: SeMaPhOre. S-lab ClaSSiC boot SNS PrOPulSe rc binding S-lab equipe 10 ClaSSiC SKi SALOMON.COM by analyzing KiCK and acceleration holistically, in MOtiON, we have a MuCh MOre COMPlete understanding Of the human, equipment and SNOw interactions and how to improve them. but the real PrOOf is how MuCh faster it feels. - alexander haas, SalOMON NOrDiC PrODuCt MaNaGer. kilpailut toimivat tarkkailuina, joukkue tullaan valitsemaan Hollolan kilpailuiden jälkeen. Alle 23 vuotiailla tärkeäimpänä kriteerinä on kansainvälinen vauhti ja katsastukset ovat kansainvälisissä kilpailuissa. Vuosi 2011 tulee olemaan nuorille haasteellinen kotimaisten arvokisojen suhteen, ensimmäiset mitalit jaetaan jo kauden alussa tammikuussa Hollolassa ja viimeiset huhtikuun alussa Rukalla. Harjoituksellisesti mielenkiintoinen kausi ja ensimmäiset mitalit jaetaan ehkä hieman turhan aikaisin. Onneksi talvi näyttää taas parasta puoltaan ja ympäri Suomen tätä kirjoitettaessa on jo tasapuoliset hiihto-olot. Vuodelle 2012 on tehty päätös, että NSM kilpailut alkavat helmikuun puolessa välissä ja näin kaikilla on mahdollisuus harjoitella hyvin lumella ennen SM mitaleiden tavoittelua. Toivotan kaikille urheilijoille menestystä, järjestäjille onnistuneita kilpailuja, huollolle luistavia kelejä sekä tukijoukoille että yleisölle tammikuun auringonpaistetta! Vesa Mäkipää Lajikoordinaattori Suomen Maastohiihto ry. Järjestelytoimikunta Puheenjohtaja Henri Rauhamäki Sihteeri Heidi Passila Kilpailunjohtaja Jukka Lehtinen Talous Reino Kantele Markkinointi Vuokko Kirvesmies Markkinointi Teuvo Rauhamäki Median yhteyshenkilö Jari Karinkanta Majoitus Heikki Jokinen Rakenteet Juha Tuominen Ravintola Tuula Rauhamäki Kilpailutoimisto Henna Sivenius PR-toiminta Esko Saari NUORTEN SM-HIIHDOT KILPAILUOHJELMA 2010 Hollolassa Kilpailutoimikunta Kilpailunjohtaja Jukka Lehtinen Kilpailunvarajohtaja Teuvo Rauhamäki Järjestelytoimikunnan pj Henri Rauhamäki Ratamestari Heikki Särkänmäki Kilpailunsihteeri Heidi Passila Kilpailukanslia Henna Sivenius Stadionpäällikkö Juha Tuominen Lähdön vastaava Esko Parikka Ajanottopäällikkö Matti Sikiö Sähköinen ajanotto Matti Sikiö Käsiaika Esko Jussila Kuulutus Kari Käyhkö tapavalvonta Tuomo Rauhamäki Latuvartiointi Heikki Rauhamäki Palkintojenjako Sanna Laitinen Liikenne Martti Ettanen Yleinen turvallisuus ja pelastustoiminta Jyri Sivén Lääkäri Juha Salonen Viestintäyhteydet ja sähkö Arto Nuuttila www-sivut Jani Koiranen Kilpailun TD Ann-Mari Viljanmaa Kilpailun Avustava TD Ahti Laaksonen Maisa Parikka ja Tuula Rauhamäki ohjaavat viikottain kahtakymmentä noin 6-vuotiasta hiihtokoululaista. HEINSUON URHEILUKESKUS Lauantai N17, N18, N20, N23; 5 km, vapaa Noin 30 min. tauko M17, M18, M20, M23; 10 km vapaa Lähtöväli 20 sek Palkintojenjako liikuntahallilla Sunnuntai N17, N18, N20, N23; 10 KM, perinteinen Noin 30 min. tauko Palkintojenjako kilpailupaikalla (n. 11:45) M17, M18, M20, M23; 15 km, perinteinen Lähtöväli 20 sek. Palkintojenjako kilpailupaikalla kilpailun päätyttyä Nuorten SM-hiihtojen kilpailukeskuksen kartta. NORDIC.AD.FW10-11.A3.indd :14:17

5 Kysymykset 1. Kauanko olet hiihtänyt ja ensimmäiset kilpailusi? 2. Paras saavutuksesi? 3. Tavoitteesi Hollolan SM-kisoissa? 4. Mikä hiihtämisessä on parasta? Roope Rajaranta Anna Borovikova Jari Huhta Aaro Saarinen Miila Svenström Vilma Taimisto Ville Pajunen M23 Pinja Piira N vuotta, Hu-46 sarjahiihto joskus 90-luvun alussa 2. N18 sm 2. yhteislähtö (v) 3. 8-sakkiin molemmilla matkoilla 4. Kaikenlainen kehittyminen, oppiminen ja itsensä voittaminen. Tytti Kirvesmies N20 1. Iskä ja äiti laittoivat sukset jalkaani heti kun osasin kävellä ja ensimmäiset kisani olivat Lasten Talviolympialaiset varmaankin 3-vuotiaana. Ensimmäisiä oikeita kisoja en muista, mutta paljon myöhemmin tietysti Rokualla 10 km P 5. sija 3. Yllättää itseni - positiivisesti. 4. Se fiilinki, kun hiihtää nätillä säällä sopivassa pakkasessa mäkivetoja hyvin pitävällä perinteisen suksella ja hiihto vielä kulkeekin. Tuon selittämättömän tunteen lisäksi normaali harjoittelu ja lajin kautta saadut kaverit eivät nekään ole ollenkaan huonoja juttuja! Sini Kantele N20 1. Hiihtämisen aloitin varmaan joskus viiden vanhana, kun alkoi pysyä suksien päällä pystyssä. Ekat kisat olivat Hippokisat kuuden vanhana. 2. Paras saavutukseni on 7. sija SM-pitkillä matkoilla Mikkelissä N18-sarjassa viime vuonna. 3. Tavoitteena Hollolassa on olla molemmilla matkoilla 15 parhaan joukossa N20-sarjassa. 4. Hiihtämisessä parasta on itsensä tiukille laittaminen. Vilma Taimisto N17 1. Olen hiihtänyt 7 vuotiaasta, ekat kilpailut on silloin hiihdetyt sarjahiihdot 2. Paras saavutus on viime talven hoppari sijoitus 24(5km perinteinen) 3. Oma tavoite on yltää molempina kisapäivinä mahdollisimman hyvään ja kovaan tulokseen 4. Parasta on se, että oman tekemisen tuloksen näkee heti ja tietää, että on omasta tekemisestä kiinni, miten menestyy ja se itsensä lujille laittaminen 1.Hiihtäminen alkoi minun osalta noin 4 vuoden iässä. Ensimmäisen kisan minun osalta taisi olla lasten talviolympialaiset 1994 Lahdessa. 2. Sm Jämi Mies ja kalusto olisi kunnossa! 4. Lenkin/kilpailun jälkeinen olotila! Kalle Piira M23 1. Hiihtänyt olen kuusi vuotiaasta lähtien, ensimmäinen kilpailu taisi olla Heinsuolla kuusi vuotiaana. Oisko ollu hippohiihdot tai vastaavat :D 2. Paras saavutus sm sprintti Keuruulla 2008 hopeaa m18 sarjassa. 3. Tavoitteet Hollolassa on, että saisi hiihdon kulkemaan vanhaan malliin, muutaman heikon kauden jälkeen. 4. Parasta hiihtämisessä on vauhti ja se tunne minkä saan onnistuneen kilpailun jälkeen. Roope Rajaranta M23 1. Ensimmaiset kosketukset suksiin joskus hyvin pienena poikasena, mutta kilpaa hiihdetty viimeset 7vuotta. 2. Nuorten SM:ssa jossain paikkeilla. 3. Tavoite Hollolan SM-kisoissa kolkutella siella tuloslistan puolivalin paikkeilla. 4. Maalintulon jalkeinen fiilis, jolloin tietaa antaneen kaikkensa ladun varrelle. Myos pitkat lenkit muutaman hyvan kaverin kera ovat hiihdon parasta antia. Anna Borovikova N23 1. Hiihdon aloitin ensimmäisellä luokalla kun voitin koulun järjestämät hiihtokilpailut. Saavutukseni innoittamana vanhempani veivät minut hiihtokouluun, ja siitä asti on sukset pysyneet visusti mukana. 2. Sm-pronssi 15km p. N17 3. Pitkästä aikaa saada itseltäni hyvä ja ehjä hiihto SM-hiihdoissa. Tehdä parhaani. Sijoitusta on vaikea sanoa tällä hetkellä. 4. Niitä on niin monta! Ehdottomasti onnistumiset kilpailuissa ja myös harjoituksissa. Hiihtämisestä on muodostunut itselleni jo elämäntapa ja terapiamuoto. Monesti harjoituksen jälkeen olen kuin uusi ihminen. Myös leirit ja hiihdon kautta saadut kaverit ovat parhaita asioita hiihdossa. Petteri Vaherkoski M20 1.Aloitin hiihtämisen 11v, monien muiden lajikokeilujen jälkeen. 2. SM-ronssi Ainiovaara km V 3. Mitali 10km V kisasta 4. Menestys on aina tietenkin hienoa, mutta harjoittelun ja hiihdon parista saatava energia on vähintään yhtä kokemisen arvoista! Huippukunto on mukava tunne ja sen metsästys on monimutkainen palapeli, mutta kun kaikki loksahtaa kohdille fiilis on loistava! Jari Huhta M20 1. Hiihtänyt olen niin kauan kun olen kävellytkin, mutta varsinaisesti hiihdon harrastamisen aloitin muistaakseni vuonna Ensimmäiset kilpailuni olivat muistaakseni HU:n sarjahiihdot. Silloin tällä samalla 5km lenkillä, kuin nyt SM- Kisoissa hiidetään, meni aikaa muistaakseni reilut 21min Mikkelissä M20 sarjan 30km perinteisen hopeamitali. 3. Maaliin kun pääsisi. 4. Onnistumisen hetket, se kun saa laittaa itsensä ahtaalle, kaverit, ja näiden kavereiden kanssa pidetyt leirit! Mika Kantele M20 1.Olen hiihtänyt 7 vuotiaasta asti ja ekat kisat oli hippohiihdot 2. Joukkue kultaa M20 3. mitalli olisi kiva 4. Hiihtäminen Aaro Saarinen M20 1. Vuonna 1996 alkoi hiihtäminen ja samana vuonna myös ensimmäinen kilpailu, joka taisi olla sarjahiihdot. 2. Voitto 3. Tyytyväisyys omaan suoritukseen 4. Täydellinen lenkki uuvuttaa fyysisesti, palauttaa henkisesti, tyhjentää mielen ja luo sisäisen rauhan Miila Svenström N20 1. Olen kisannut 6-vuotiaasta saakka eli 12 vuotta. 6-vuotiaana oli ensimmäiset kisat. Taisivat olla sarjahiihdot Heinsuon kentällä. 2. Paras saavutus? hmm. Keuruun KLL mest.hiihdot sija. 3. Pärjätä puolet paremmin ku viime vuonna (ei pitäisi olla vaikeaa). Tärkeämpää on kuitenkin saada kaikki irti ja että maalissa on hyvä fiilis kun on antanut ja saanut annettua kaiken irti mitä itsestä lähtee. 4. Monia asioita. Kun saa lähteä yksin metsään tekemään lenkkiä pikku pakkaseen ja auringon alle, se on sellanen asia mitä kesällä kaipaa. Sitten tietenkin ystävät, joita on saanut sen myötä, ovat ihana lisä. Myös kisojen ja kovien harkkojen jälkeinen fiilis on kuin luonnon omaa huumetta mielelle ja keholle. Teea Mäkinen N18 1. Pienestä lähtien muun perheen mukana. Ensimmäisiä kilpailujani ovat olleet Nurmijärven kyläkilpailut n. 3 vuotiaana. 2. Paras saavutukseni on Kouvolan Hopesompa-kisoissa 13. sija vuonna Tavoitteeni Hollolan SM-kisoissa on hiihtää kaksi hyvää onnistunutta hiihtoa, jotka ovat parempia kuin aikaisempien vuosien saavutukset. 4. Parasta hiihtämisessä on monipuolinen liikkuminen ja onnistumiset kilpailuissa. Emilia Oksman N17 1. Menin hiihtokouluun n. 6-vuotiaana ja ensimmäiset kisat olivat seuran sarjahiihdot joskus 8-vuotiaana. 2. Kll 2008 sija Sijoitusten parantaminen aikasemmilta vuosilta. 4. Kovat harjoitukset tai kilpailut, ja itsensä tiukille laittaminen! Tykkään myös erilaisista nopeus- ja voima harjoituksista. Kalle Piira Pinja Piira Petteri Vaherkoski Mika Kantele Tytti Kirvesmies Sini Kantele Emilia Oksanen

6 Hollolan Urheilijat on Suomen toiseksi paras hiihtoseura Hollolan Urheilijat -46 palkittiin Suomi -tapahtumassa Suomen toiseksi parhaana hiihtoseurana. Lisäksi Hollolan Urheilijat oli parantanut sijoitustaan seuraluokittelussa toiseksi eniten. Seuralle hopea on korkein sija luokittelussa kautta aikojen, vaikka toiminta on aina ollut vireää. Hienoon tunnustukseen vaikuttavat niin nuorisotoiminta, kilpaurheilu kuin harrasteliikuntakin. Luokittelussa korostuu Hollolan Urheilijoiden aktiivinen, laaja ja menestynyt nuorisotoiminta. Seuran hiihtokoulussa käy viikoittain noin 80 lasta ja nuorta. koululaiset ovat iältään 6-16-vuotiaita. Monipuolinen ohjelma, pätevät ohjaajat ja edullinen hinta vetävät perheitä puoleensa. Lapsille on myös tärkeää, että ryhmässä on hyviä kavereita ja hiihtokoulussa on hauskaa. Hopeasompaikäisille seurassa on 1-4 kertaa viikossa yhteisharjoitukset. Toimintaa on kehitetty yhdessä Lahden hiihtoseuran kanssa, jolloin talkootyöllä toimivan seuran resurssit mahdollistavat ohjatut säännölliset harjoitukset kaikille neljästi viikossa. Tiivis valmennustoiminnan kehittäminen on tuottanut tulosta, josta osoituksena on viime talven P14 -sarjan pronssi ja neljä palkintosijaa Hopeasomman loppukilpailussa. Menestyneessä viestijoukkueessa hiihtivät Topi Taimisto, Verneri Suhonen ja Frans Vainikka. Palkintosijoille pääsivät Lauri Huotari, Lotta Kirvesmies, Vilma Taimisto ja Frans Vainikka. Seuraluokittelussa laskettiin ja pisteytettiin myös maksettujen lisenssien määrä. Seuramme vahvuutena on suuri nuorten hiihtäjien määrä. Pisteitä saatiin myös nuorten SM-menestyksestä. Nuorten SM-hiihdoissa kumarrettiin kolme henkilökohtaista mitalia ja yksi kulta viestissä. Mika Kantele saavutti hopeaa ja pronssia ja Jari Huhta hopeaa henkilökohtaisilla matkoilla. M20 -sarjan viestijoukkueessa hiihtivät Jari Huhta, Petteri Vaherkoski ja Mika Kantele. Harrasteliikunnan pisteissä seuran innokkaat veteraaniurheilijat kasvattavat yhteistulosta. Seuran sarjahiihtotoiminta ja piirin monipuolinen kilpailukalenteri mahdollistavat aktiivisen kilpahiihdon ilman korkeampia tulostavoitteita. Taulukossa kuntotapahtumat keräävät suurimman määrän harrasteliikunnan pisteistä. Hollolan Urheilijat -46 on vuodesta 2004 järjestänyt yhdessä Lahden hiihtoseuran kanssa Finlandia-hiihdon. Se on suurin seuran järjestämä kuntotapahtuma. Finlandiahiihto on myös taloudellisesti HU-46 HIIHDON KILPAILUKALENTERI Sarjahiihdot Heinsuolla sarjahiihto, (pk-hiihto)vapaa sarjahiihto, perinteinen sarjahiihto, vapaa sarjahiihto, perinteinen Sarjahiihtoihin osallistuvat Hollolan Urheilijoiden, Hollolan Nastan ja Lahden hiihtoseuran hiihtäjät. Pakkasraja on -15 ºC. Hiihdot kilpaillaan 6-75-vuotiaiden sarjoissa. matkat ovat seuraavat: 6v. hiihtävät stadionin lenkin, 8v. 0,8 km, 10v. ja 12v. 2 km, 14v. tytöt 3 km, kaikki muut sarjat hiihtävät 5 km. Tarkista hiihtopaikalla, onko hiihtomatkoihin tullut muutoksia. Vapaaehtoisia toimitsijoita tarvitaan jokaiseen hiihtoon. Katso missä sarjassa hiihdät 6v. = syntymävuosi 2005 tai myöhemmin 8v. = syntymävuosi 2003 ja v. = syntymävuosi 2001 ja v. = syntymävuosi 1999 ja v. = syntymävuosi 1997 ja v. = syntymävuosi 1995 ja 1996 tärkeä seuratoiminnalle. Tapahtuma onnistuu aktiivisen ja talkootyöhön sitoutuneen porukan ansiosta. Tammikuun alussa Hollolan Urheilijat -46 järjestää nuorten SM-hiihdot Hollolassa. Noin 700 Suomen parasta nuorta hiihtäjää tavoittelee Heinsuon Urheilukeskuksen maastoissa hyviä sijoituksia. Arvokilpailujen järjestäminen vaatii seuratoimijoilta useita talkootyötunteja. SM-hiihtojen onnistumiseen vaikuttavat asiansa tuntevat ja siihen perehtyneet talkoolaiset. kilpailut tarvitsevat myös hyvät puitteet. Heinsuon Urheilukeskuksen stadionalue ja maastot tarjoavat kilpailuilta vaadittavat olosuhteet. Lisäksi urheilukeskuksessa on tiloja mm. ajanoton, kilpailijoiden ja huoltajien tarpeisiin. Kilpailukeskuksen läheisyydessä on myös tiloja kilpailukanslialle ja palkintojen jaolle. Heinsuolle toivotaan myös paljon yleisöä. Kaikki hollolaiset ja hiihdon ystävät ovat tervetulleita seuraamaan SM-hiihtoja. Onnistunutta hiihtokautta toivoen ja toivottaen, Heidi Passila hiihtojaoston puheenjohtaja Sarjahiihtoihin ilmoittautumiset mieluiten ennakkoon Heidi Passilalle sähköpostilla heidi.passsila@phnet.fi, tekstiviestillä p , tai Rauhamäelle , , Ilmoittautumisia otetaan vastaan myös hiihtokoulussa. Ilmoittautumiset kilpailupaikalla klo Huom! Arvonta alkaa klo Huolehdi, että olet siihen mennessä ilmoittautunut. Numeroiden jaon jälkeen kilpailut alkavat n. klo nuoremmista sarjoista lähtien. Yhteistulokseen tarvitaan kolme sarjahiihtoa. Jokainen vähintään kolme sarjahiihtoa hiihtänyt kilpailija palkitaan keväällä hiihtokauden päätöstilaisuudessa. asiaa myös www. hollolanurheilijat.com. Seuran mestaruushiihdot Seuran mestaruushiihdot on ke 9.3. Heinsuolla. Sarjat 6-75v. tapa on vapaa. on ilmoittautuminen on kilpailupaikalla klo tai ennakkoon kuten sarjahiihdoissa. Kaikki hiihtäjät palkitaan hiihtokauden päätöstilaisuudessa, nuoremmat sarjat kilpailun yhteydessä. Topi Taimisto, Verneri Suhonen ja Frans Vainikka voittivat viestihiihdossa pronssia M14 -sarjassa Hopeasomman loppukilpailussa Helsingissä Kunnan mestaruushiihtojen ja Hollolan hopeasomman päivämäärä ilmoitetaan myöhemmin. Hippo-hiihdot hiihdetään maaliskuussa Maakuntaviestit, Kausala (A-sarja, B-sarja ja nuorten sarja) Hiihdon pm-kisat ja pm-viestit sekä hs-kilpailut on hiihdetty jo kahtena vuotena (Helsinki, Lahti, Uusimaa) aluemestaruuskilpailuina. Piirikunnalliset hiihdot näet Piiriuutiset -lehdestä tai Lahden piirin hiihdon kotisivuilta htm. Piiriluokitteluun tarvitaan vähintään yksi piirikunnallinen hiihto. Kilpailuihin ilmoittautuminen Vauhtia Levin lumilta Hollolan Urheilijoiden hiihtäjät ovat jo viiden vuoden ajan aloittaneet kilpailukauteen valmistautumisen lumileirillä Levillä. Leirin perinteisenä ajankohtana marraskuun viimeisellä viikolla ladut ovat yleensä hyvässä kunnossa eikä pakkanenkaan ole liiemmin häirinnyt harjoittelua. Majoituspaikkana Hotelli Levitunturi on mitä parhain, sillä sen kuntosali, liikuntahalli ja kylpylä tarjoavat sopivaa vaihtelua hiihtoon, ja mikä ehkä tärkeintä; ravintopuoli on todellakin kunnossa! Nuorempana Levin leiriä tuli odotettua kuin kuuta nousevaa, ja kun leiriviikko vihdoin koitti, ei riemulla ollut rajaa. Vielä nykyäänkin seuran lumileiri kuuluu syksyyn yhtä varmasti kuin aina sen kanssa päällekäin osuva koeviikko. Leireilemään on kuitenkin päästävä ja kokeiden kanssa kikkailu on vaivansa arvoista. Leiri on harjoituksellisesti tärkeä, koska koti-hollolassa pääsee harvemmin kunnon laduille marraskuun lopulla. Siksi ensimmäiset treenit Lapin lumisissa maisemissa ovatkin mahdottoman makeita, ja vauhtia sekä intoa tuntuu riittävän vaikka maailman ympäri -hiihtoon. Viikko hiihtokavereiden seurassa harjoitellen, hyvistä ruuista nauttien ja välillä kylpylässä rentoutuen on mitä parhain aloitus tulevaan kauteen. Leirikisa sytyttää Seuramme Hopeasompa ikäisten harjoittelusta Levillä ovat jo muutaman vuoden ajan vastanneet ahkerat valmentajamme Henna ja Esa. Meille yli 16-vuotiaille nuorten SM-hiihtoihin pääseville leirillä ei ole ohjattuja harjoituksia, vaan parhaaksi tavaksi on huomattu, että jokainen harjoittelee oman valmentajansa ohjeiden mukaan. Lenkkiseuraa löytyy kuitenkin lähes aina, joten normaaliin yksin harjoitteluun tulee kaivattua vaihtelua. Tekniikkakuvaukset ja -analyysit hoituvat meille vanhemmillekin Hennan toimesta ja säbän peluu viehättää kaiken ikäisiä. Yleistäen harjoittelu lumileirillä tarkoittaa hiihtoa kaksi kertaa päivässä. Välillä hiihtotreenin saattaa korvata juoksu tai punttisali, ja yksi päivä pitkällä leirillä on aina syytä ottaa kevyemmin. Lumileirin ajoittuessa kilpailukautta edeltävään aikaan, voi leirillä harjoitella vielä paljon. Leirimme perinteisiin on jo pitkään kuulunut leirikisa, joka hiihdetään sprinttiviesti tyylillä yhdeksänosuuksisena kolmen hengen joukkueissa. Kisa kerää yhteen seuralaiset Hopeasompa-ikäisistä innokkaisiin kuntoilijoihin ja loput seuran väestä hurraa sa, viimeistään n. viikkoa ennen kilpailua. Joihinkin kilpailuihin ilmoittautuminen on lähes kaksi viikkoa ennen kisaa. Seura ei vastaa jälki-ilmoittautumismaksuista. Oman seuran järjestämiin Intersport -hiihtoihin (18.12.) ilmoittautumiset Heidille tai Rauhamäelle. Piirikunnallisiin kilpailuihin voi ilmoittautua itse. Pkhiihdon osallistumismaksusta voi pyytää kuitin ja toimittaa sen seuralle, niin saa osallistumismaksun takaisin. Huom! vain piirikunnallisiin voi ilmoittautua itse. Huolehdi että seuran maksusi on maksettu ja hiihtolisenssiin tarvittavat tiedot annettu Heidille riittävän ajoissa ennen kilpailuihin ilmoittautumista. Toivomme, että lisenssihiihtäjät hiihtävät vähintään yhden rankingkilpailun. Seuran ensilumen leiri oli marraskuussa Levillä Hollolan Urheilijat -46:n hiihtäjät ilmoittautuvat kaudella seuran ulkopuolisiin hiihtoihin Heidi Passilalle mieluiten sähköpostilla heidi.passila@phnet.fi tai tekstiviestillä p , jotka molemmat kuitataan vastaanotetuiksi. Ilmoittautumiset riittävän ajoisladun laidoilla. Monelle leirikisa on ensimmäinen lumilla tehtävä tehoharjoitus ja se herättääkin porukassa erilaisia tunteita. Joku tunnustaa jännittävänsä, toinen pomppii innoissaan naurettavan näköisissä tiimivaatteissaan, kolmas toivoo liukkaiden suksien paikkaavan muutamaa tekemättä jäänyttä treeniä. Tänä vuonna kuultiin sellaistakin tapahtuneen, että eräs nuori nainen oli ensimmäistä kierrosta hiihtäessään ajatellut keskeyttävänsä, toisella kierroksella päättänyt olla hiihtämättä koko talvena yhtään kilpailua ja viimeisellä kolmannella jo suunnitellut lajin vaihtoa. Rankalta voi siis hiihto toisinaan tuntua... Kerrottakoon kuitenkin, et- Lahden piirin kansalliset- ja aluemestaruushiihdot LHS -Hiihdot, P, Lahti Hollolan Intersport Laune -hiihdot, Nuorten SMhiihtojen esikisat,v, rank Lahden Talvikisat, V Tapaninpäivähiihdot, P, rank, Kausala 2.1. Nastolan Hiihdot, P Hartolan Hiihdot, P, rank 5.2. Nuorten Kiparkatti -, V, Myrskylä Aluemestaruushiihdot / HS -aluekilpailut, järj. Keimolan Kisa lauantaina henkilökohtaiset matkat, V, rank sunnuntaina viestit, HS -viestit P+P+P Joutsan hiihdot ja junnuhiihdot, P Pitkät matkat Nastolassa, kans. ja aluemestaruushiihdot, P, % rank Fis. Finlandia-hiihto, P (massarank)/v Orimattilan Jymyn yhteislähtökilpailu, V, rank 9.4. Messilän Ylämäkihiihdot, V, järj. Lahden piirin hiihto Henna Sivenius kuvaa nuorten hiihtotekniikoita Levin leirillä. Seura palkitsi Hennan tuloksekkaasta valmennustyöstä SM-tason hiihdot tä leirikisasta palauduttuaan kyseinen neiti odottaa jo malttamattomana niitä ensimmäisiä oikeita kilpailuja! Kirpakkaa pakkasta Harmiksemme tämän vuoden leirillä pakkanen alkoi puolen viikon aikaan kiristyä ja lappilaisille normaali talvisää sai muutaman herkkähipiäisimmän seuralaisemme kääntämään auton nokan kohti Hollolaa. Yhdeksi pakkaspäiväksi löytyi kuitenkin korvaavia harjoitteita ja näin loppu leiri saatiin vietyä hyvin loppuun. Vaikka lähestyvästä kilpailukaudesta ei leirillämme suuremmin puhuttu, voi kisojen lähenemisen aistia pienistä asioista. Vitamiinipurkit tyhjentyvät vauhdilla, pakkaseen pukeudutaan huolella ja tehotreenejä kylmässä vältetään. Kylpylän ulkoporeissakin rentoutuminen oli muihin kylpylävieraisiin verrattuna vähintäänkin mielenkiintoista, sillä jotta hiukset eivät jäätyisi ja flunssa iskisi, oli pää painettava pinnan alle noin kymmenen sekunnin välein... Jokainen haluaa nimittäin pysyä terveenä, jotta tulevan talven menestys olisi parasta mahdollista luokkaa. Ja hyväähän se tulee olemaan, peukut pystyyn! Nuorten SM -hiihdot 17-23v., Hollola Nuorten SM -hiihdot, 20v., Vöyri SM -yleinen, Vöyri 5.3. Nuorten SM -sprintti 16-20v./ KLL, Saarijärvi Hopeasompa, Vuokatti SM -veteraanit, Iisalmi SM -yleinen, Kuopio Nuorten SM -hiihdot 17-20v., Kuusamo Tytti Kirvesmies Kansalliset ja sm-tason kilpailukutsut näet hiihtäjä-lehdestä tai - Tarkista myös mahdolliset muutokset.

7 Yleisurheilu Yleisurheilu Yleisurheilun parhaat palat 2010 Jaoston, ja koko seuran, parhaana urheilijana palkittiin pikajuoksija Joni Rautanen. Jonin saavutuksia kuluneella kaudella ovat mm. Suomen mestaruus miesten 100 m:llä sekä hopea 200 m:llä. Oman 100 m:n ennätyksensä, 10.40, Joni juoksi 4.7. Jämsänkosken pikajuoksukarnevaaleilla. Samalla alittui hienosti Barcelonan EM kisaraja. EM kilpailuissa Joni oli mukana 4x100 m:n viestijoukkueessa, joka sijoittui seitsemänneksi uudella SE ajalla Henkilökohtaisella 100 m:llä Joni jäi tällä kertaa alkueriin. Suomi-Ruotsi maaottelussa Joni oli 100 m:llä 3., 200 m:llä 2. ja 4x100 m:n joukkueen mukana 1. Nuorten SM kilpailuista tuli tänä vuonna 2 henkilökohtaista ja 2 joukkue mitalia. Aapo Sottinen, joka valittiin jaoston kehittyneimmäksi urheilijaksi, oli P15 SM keihäässä 3. omalla ennätyksellään ja sisulisäpojaksi valittu Juho Porri P14 SM moukarissa 3. myös omalla ja samalla piirin ennätystuloksella Juho Porri ja Juho Salminen pokkasivat lisäksi joukkueena SM hopeaa P14 kuulasta ja pronssia P14 moukarista. SM mitalien lisäksi Juhot ottivat mitalisijoja myös pm kilpailuista. Juho Porri oli ensimmäinen niin kuulassa, kiekossa, keihäässä kuin moukarissakin sarjassa P14. Samassa sarjassa Salmisen Juho oli kuulassa toinen ja kiekossa kolmas. Vuoden 2010 sisulisätytöksi valitun Sofian Valion saavutuksia kuluneelta kaudelta ovat piirinmestaruus T10 sarjan 60 m aidoista, 1000 m:ltä sekä 3- ja 4- ottelusta. Lisäksi Sofia juoksi yhdessä Taru Haikaraisen, Siiri Huovisen ja Minja Nordmanin kanssa piirinmestaruuteen T11 4x600 m:llä sekä FJG:ssä piirinennätyksen saman sarjan 4x60 m aidoissa ajalla Sofia teki myös lukuisia henkilökohtaisia piirinennätyksiä; T10 60maj 11.02, T m 70.11, T10 600m 1.52,18 sekä T m 3.23,18. Sofian 400 ja 1000 m:n ajat Sofia & Viivi Huovinen vastaanottavat palkintoa FJG:n katujuoksun joukkuepronssista olivat myös T10 Suomen tilaston kärkiajat ja 600 m:n aika samaisen tilaston kakkonen. Muita piirinmestaruus mitalisteja olivat Leevi Lindstedt (M19 seiväs, kolmiloikka 1., pituus 2.), joka myös Porin nuorten eliittikilpailuissa voitti M19 kolmiloikan, Veikko Sottinen (M17 kolmiloikka 2.), Juho Niinimäki (P15 maantiejuoksu 3.), Heidi Vilander (T14 100m 2., pituus, kuula, 300m 3.), Verneri Suhonen (P m 2.), Frans Vainikka (P13 maastojuoksu 2.), Jenni Matikainen (T12 moukari 3.), Siiri Huovinen (T11 maantiejuoksu 2.), Matilda Suhonen (T11 maantiejuoksu 1., 1000m 2., kuula 3.) ja Toivo Tuominen (P11 maantiejuoksu 2.). Lahden Ahkeran järjestämässä Fazerin Reilu Cupissa, jossa kerrytetään pisteitä monipuolisesti kaikista lajiryhmistä, tuli myös menestystä useissa ikäryhmissä. T8 sarjassa Noora Matikainen ja Rosa Kurkela ottivat kaksoisvoiton, T10 sarjan voiton vei Sofia Valio ja muissakin sarjoissa urheilijamme saavuttivat hyviä sijoituksia. Yhteensä Reilu Cupin palkittavien joukossa oli 19 seuramme urheilijaa. Kulunut kausi osoitti, että muutaman menestyvän aikuisurheilijan seuraksi on kasvamassa iso joukko nuoria lupauksia. Tällä hetkellä seurassamme toimii vain yksi nuorten valmennusryhmä, Räpätti ryhmä, johon suurin osa nuorista kuuluu. Ryhmä treenasi kesäaikaan neljästi viikossa ja nyt talvikaudella kolmesti. Koska yleisurheilujaostolla ei tällä hetkellä ole lainkaan sponsoreita, on tämä ryhmä vanhempineen tehnyt paljon myös talkootyötä. Kesällä pidettiin omissa kisoissa kanttiinia ja loppuvuodesta askarreltiin joulumyyjäisiin tyynyliinoja ja piparipurkkeja. Kertyneillä varoilla rahoitetaan osittain keväämmällä tehtävää, jo perinteeksi muodostunutta, harjoitusmatkaa Pärnuun. Alle 10 vuotiaille ei kuitenkaan tällä hetkellä ole tarjota valmennusta muutamaa jo Räpätti ryhmään nostettua poikkeusta lukuun ottamatta. Toivottavasti ensi vuosi toisi joukkoomme myös innokkaita lasten urheilukoulun vetäjiä, jottemme näitä nuoria lupauksia menettäisi naapurikuntien seuroihin. Minna Valio Joni Rautanen -katse kohti tulevia koitoksia Jaoston kaudesta 2010 palkitsemia urheijoita: Aapo Sottinen, Juho Porri, Juho Salminen, Joni Puoväli, Juho Niinimäki, Toivo Tuominen, Siiri Huovinen, Sofia Valio, Minja Nordman, Sofia Huovinen, Viivi Huovinen T11 viestijoukkue; Taru Haikarainen, Minja Nordman, Sofia Valio, Siiri Huovinen Rosa Kurkela & Noora Matikainen Yleisurheilujaoston kokoonpano 2011 puheenjohtaja Minna Valio varapuheenjohtaja Pekka Rautanen sihteeri Marjukka Lindstedt rahastonhoitaja Joni Puoliväli Jari Peltokangas Pasi Haikarainen Kalle Mantere LEVINTIE SIRKKA PUHELIN (016) SM -mitalistit Juho Salminen ja Juho Porri, keskellä valmentaja Erkki Porri Aapo Sottinen ELÄMYSKYLPYLÄ Avoinna klo Tunnelmia Räpätti ryhmän kevään 2010 Pärnun leiriltä; kuntopiiri puistossa SPA BISTRO MIELLA Avoinna klo Pizzat, hampurilaiset, salaattibaari SPA WELLNESS Klassiset kylpylähoidot puh Avoinna ma-pe klo 8-18 ja la klo 9-17 SPA FITNESS Kuntokeskus & liikuntasali avoinna 7 22 SPA BOWLING & SPORT BAR NIILA Avoinna klo LASTENMAAILMA INKA & NIKO Avoinna klo 10 22

8 Salibandy Salibandy C95-poikien kausi puolessa välissä C95-poikien yksi välitavoite toteutui marraskuun alussa, kun SM-sarjapaikka varmistui. Sitä ennen oli tehty mittava työ suunnittelua, vedetty kymmeniä harjoituksia sekä tietysti harjoiteltu niissä useita satoja tunteja ja pelattu myös useita harjoituspelejä. Kauden suunnittelu käynnistyi jo maaliskuussa, vaikka edellinen kausi oli vielä hieman kesken. Suurin työ oli löytää SM-tason vastuuvalmentaja. Kun hänen kanssaan oli päästy sopimukseen, aloitettiin joukkueen kokoaminen try out -tapahtumissa, joissa joukkueeseen halukkaat pelaajat pääsivät näyttämään taitonsa. Joukkueen kokoonpano oli suurin piirtein selvillä toukokuun puolivälissä. Joukkueen runko koostuu edelleen pitkään yhdessä pelanneista pojista sekä neljästä uudesta vahvistuksesta Lahdesta, Nastolasta ja Orimattilan suunnalta. Varsinainen harjoittelu aloitettiin kesäkuun alussa. Tiukan ja haastavan kesäohjelman läpivienti vaati paljon koordinointia ja yhteensovittamista varsinkin, kun pojilla oli rippikoulukesä. Kesän aurinkoinen ja helteinen sää auttoi hienosti harjoitusten läpivientiä ja kauden ensimmäinen sadeharjoitus jouduttiinkin tekemään vasta elokuussa. Kesällä käytiin kerran viikossa saliharjoituksissa Vierumäellä. Saliharjoittelun määriä nostettiin heinäkuun lopussa kauden lähestyessä. Poikien tärkeä alkusyksyn välitavoite oli menestyä Mestareiden cup kutsuturnauksessa Turussa syyskuun alussa. Turnaukseen oli kutsuttu Ruotsin mestari ja 9 Suomen kärkijoukkuetta. Tavoite saavutettiin Suomen kovimmassa turnauksessa jopa yli odotusten ja pojat tulivat kotiin kultaiset mitalit kaulassa. Turnaus oli hyvä tason mittaus syksyn ja SMsarjan peleihin. Joukkueeseen haettiin taitavia ja kilpaurheilulliseen harjoitteluun pystyviä ja motivoituneita poikia. Tässä on onnistuttu hyvin. Harjoitusmäärät ovat olleet erittäin hyvällä tasolla ja se on näkynyt liikkuvana ja aktiivisen pelaamisena. SM-sarja tulee tarjoamaan varmasti tiukkoja pelejä, joissa HU:n pojat ovat varmasti vievänä osapuolena useammin kuin vietävinä. Seuraava tavoite on päästä playoff-peleihin ja jatkaa sen jälkeen mitalipeleihin. SM-sarjassa on 16 joukkuetta ja ne on jaettu 8 joukkueen itä- ja länsilohkoon. HU-46 pelaa itälohkossa. Itälohkon joukkueet ovat HU-46, Josba Joensuu, Voima Imatra, PSS Porvoo, Tiikerit Vantaa, SCH Hyvinkää, Koovee Tampere ja FoSu Forssa. Mestareiden cup 2010 mestarit SM-sarjan pelipäivät ja -paikat: Joensuu Hollola, liikuntahalli kotiturnaus, poikien pelit klo ja Porvoo Vantaa Tampere Imatra Forssa Reaaliaikainen tulospalvelu löytyy salibandyliiton nettisivuilta ->kilpailutoiminta -> sarjat ja tilastot -> sen jälkeen valittava kausi ( ), alue (valtakunnalliset sarjat), sarja (juniorit, pojat) ja taso (C1) -> otteluohjelmista valitaan itälohko -> otteluohjelmat Teksti: Pekka Jalonen Vaihteeksi maailman parhailla laduilla Siellä, missä syntyy ennakkoluulottomia uusia ratkaisuja, on läsnä myös Brevini, mekaanisen ja hydraulisen voimansiirron maailmanmerkki. Hollolassa ja kaikkialla maailmassa Brevini Finland tuo suomalaiselle teollisuudelle kaikki Brevini Groupin voimansiirtoratkaisut. Siksi vaihteeksi Brevini. Kässbohrer AG:n valmistamat koneet tekevät maailman parhaat ladut. Näkymätön vaihdemies Brevini mahdollistaa Paana-latukoneiden voittoisan rakenteen. Brevini Finland Oy Luoteisrinne 7, Espoo, p ONKO VESIPUTKESI UUSIMISEN TARPEESSA Älä odota vesivahinkoa - uusi ne nyt Optimiputki tekee sen ammattitaidolla. Petri Nummela puh nummelan korjaamo@jippii.fi

9 Suunnistus Suunnistus Hirveen kivaa yhdessä HU -46:n lasten suunnistuskoulu käynnistyi kolme vuotta sitten, jonka jälkeen innokkaita lapsia on joka kevät ollut mukana Kuvannut Lasse Kemppainen Kuvannut Kimmo Hirvonen Suunnistuskoulumme on tarkoitettu kaikille 6-13-vuotiaille suunnistuksesta kiinnostuneille lapsille ja nuorille. Suunnistuskoulussa vasta-alkaja oppii suunnistuksen perusteet eli liikkumaan turvallisesti metsässä kartan avulla. Jo aiemmin suunnistaneille on kullekin tasonsa mukaista opetusta ja harjoituksia suunnistustaidon edelleen kehittämiseksi. Suunnistuskoulun alussa lapset jaetaan ryhmiin, joissa harjoitteita toteutetaan lajitaito ja ikä huomioiden. Seuramme koulutettujen ja kokeneiden ohjaajien pitämät harjoitukset alkavat alkuverryttelyllä/leikillä ja sisältävät teeman mukaisen taito-osuuden. Suunnistuskoulutoimintaan kuuluvat myös seuran yhteiset tapahtumat, leirit ja kilpailut. Suunnistuskoulun tavoitteet Suunnistuskoulumme tavoitteena on ollut tarjota lapsille ja nuorille liikunnan riemua, elämyksiä, haasteita, onnistumisen kokemuksia ja uusia kavereita. Haluamme myös opettaa lapsia liikkumaan luonnossa ja kunnioittamaan sitä. Kilpailemisesta pitäville lapsille suunnistuskoulu luo valmiuden osallistua suunnistuskilpailuihin. Aivan yhtä tervetulleita ovat lapset, jotka eivät halua kilpailla, vaan oppia liikkumaan metsässä ihan muuten vain. Myös lasten vanhemmat ovat tervetulleita osallistumaan suunnistuskoulun toimintaan. Samalla vanhemmilla on mahdollisuus oppia suunnistuksen salat yhdessä lastensa kanssa ja saada kenties perheelle yhteinen mukava harrastus. Kausi 2010 HU -46:n suunnistuskoulu alkoi kevätkaudella 2010 huhtikuun lopulla kestäen syyskuun loppuun, heinäkuussa pidimme kuukauden kesätauon. Koulu kokoontui keskiviikkoisin klo harjoitusten ollessa eri puolilla Salpakangasta. Normaalin suunnistuskouluharjoitusten lisäksi teimme yhden laavuretken, syyskuussa harjoittelimme lamppujen valossa yösuunnistusta. Osa lapsista oli mukana elokuun puolivälissä pidetyllä Evon leirillä, joka sisälsi monenlaisia hauskoja harjoitteita, mutta myös mukavaa vapaata yhdessä oloa. Kesän aikana suunnistuskoululaisemme osallistuivat myös moniin kilpailuihin. Suunnistuskoululaisiamme nähtiin metsässä kirmaamassa niin sarjakilpailuissa, aluemestaruuskilpailuissa kuin kansallisissa suunnistuskilpailuissakin aina Kainuun Rastiviikkoa myöten. Toukokuun 22. päivänä osallistuimme ensimmäisen kerran Tampereella suunnistettavaan Särkänniemi -suunnistukseen. Kilpailuihin osallistui 23 suunnistuskoululaista perheineen ja kannustusjoukkoineen. Täysi bussilastillinen iloisia ja illasta jo väsyneitäkin perheitä vietti mukavan päivän Särkänniemen elämyspuistossa aamupäivällä rasteja etsien ja iltapäivällä laitteesta toiseen mahtavassa auringonpaisteessa juosten. Paluumatkalla tehtiin tilauksia yhteisistä seuravaatteista ja päätettiin lähteä Särkänniemi-suunnistukseen myös ensi vuonna. Suunnistuskoulu toteutettiin kaudella 2010 ensimmäisen kerran yhteistyössä Lahden Suunnistajat 37 ry lasten suunnistuskoulun kanssa siten, että HU:n suunnistuskoululaiset voivat osallistua ennen kesätaukoa LS:n suunnistuskouluun ja päinvastoin. Kesätauon jälkeen suunnistuskoulut toimivat yhdessä vuoroviikko periaatteella. Suunnistuskoululaistemme ajatuksia suunnistuskoulusta ja suunnistamisesta: Ida Vepsä (11v.): Aloitin suunnistuksen usean sukulaisten innoittamana ja suunnistuskouluun menin, jotta oppisin lisää. Kivaa suunnistuksessa on se, että koskaan ei osaa kaikkea, aina on uutta opittavaa. Vaikeaa taas on joskus hahmottaa kartalla, missä on menossa. Olen kilpaillut noin 4-5 vuotta ja suunnistusleireillä olen ollut myös useita kertoja. Pidän kovasti molemmista, kun aina oppii uutta. Paras suunnistusmuistoni on tältä kesältä, kun olin omissa kansallisissa ensimmäinen! Jatkossa aion totta kai jatkaa suunnistamista, olen vasta päässyt vauhtiin! Minusta suunnistusharrastus kannattaa aloittaa, koska se on kivaa ja siinä oppii luonnosta paljon asioita! Matti Kemppainen Aino Vepsä (8v.): Aloitin suunnistuksen Idasiskon ja myös sukulaisten innoittamana. Lisäksi mm. suvun yhteiset matkat Kainuun rastiviikoille innostivat minua ja tänä vuonna osallistuin siellä ensimmäistä kertaa kilpasarjaan, aiempina vuosina olen suunnistanut Kainuussa kunto/perhesarjassa. Olen kilpaillut nyt kahtena kesänä ja leireilläkin olen ollut. Tykkään paljon kisoista ja leireistä! Kivointa on kun saa suunnistaa ja se, kun suunnistuskoulussa neuvotaan ja ohjataan. Vaikeaksi koen suunnistamisen ilman siimaria. Hienoin suunnistusmuistoni viime kesältä on, kun löysin kilpailussa metsästä hienon, ison kanttarellin ja toin sen ehjänä äidille. Aion tietenkin jatkaa suunnistamista, koska se on älyttömän kivaa! Tiitus Salokangas (7 v.): Menin suunnistuskouluun, koska seurasin isoveljen harrastusta ja kiinnostuin itsekin. Laji vaikutti kivalle. Siinä on kivaa juosta ja etsiä rasteja. Suunnistuskoulun leikit ja radat ovat kivoja. Joskus vaikeaa on rastien etsiminen ja kartan lukeminen. Olen käynyt Särkänniemi-suunnistuksessa, aluemestaruuskisoissa ja omissa kansallisissa. Kisat olivat kivoja, viimeinen oli vaikea, kun matka oli pitkä. Olin ekaa kertaa tänä kesänä myös leirillä. Siellä oli hauskaa etenkin joukkueiden kanssa suunnistaminen. Sadekaan ei haitannut, koska olimme silloin metsässä : ) Särkänniemi-suunnistus huvipuistossa laitteiden keskellä oli kivoin viime kesän suunnistusmuisto ja sain vielä siellä palkinnonkin. Oli myös mukavaa, että sain uuden hienon suunnistuspaidan. Aion jatkaa suunnistusta ensi keväänä. Julius Salokangas (9 v.): Halusin suunnistuskouluun siksi, että kävin ensin mummon kanssa iltarasteilla. Olin partiossa, jossa myös liikutaan luonnossa ja pitää osata suunnistaa. Tykkään liikkua luonnossa. Rastien etsiminen on hauskaa ja on kiva oppia lukemaan karttaa. Myös kilpailut ja leirit ovat kivoja. Olen käynyt muutamissa kilpailuissa, iltarasteilla ja yhdellä leirillä. Vaikeaa on välillä löytää rasteja ja kompassin käyttö on ollut aluksi myös vaikeaa. Paras suunnistusmuisto viime kesältä on Särkänniemi-suunnistus, jossa oli aika helpot rastit ja erikoinen maasto. Veera Kemppainen Pahin muisto on, kun eksyin iltarasteilla Hälvälään 3,33 tunniksi. Aion jatkaa suunnistusta ensikin keväänä, koska suunnistus on kivaa ja siellä on kivoja kavereita. Matti Kemppainen (11 v.): Isä vei suunnistuskouluun minut, kun olin 7 vuotta ja harrastus tuntui kivalta. Hauskaa suunnistuksessa on mielestäni se, että aina on erilainen rata ja lisäksi on jännitystä ilmassa löytyykö rasti. Kesällä kävin suunnistuskoulun lisäksi iltarasteilla sekä Hollola- ja Lahti-suunnistuksessa. Olen käynyt myös kahdella leirillä Lammin Evolla. Mukavin suunnistusmuistoni viime kesältä oli Särkänniemisuunnistuksen 4. sija. Minusta suunnistus on hyvä harrastus ja sopii kaikenikäisille, ratoja löytyy helposta vaikeaan. Itse aion jatkaa suunnistusta ihan varmasti. Veera Kemppainen (8 v.) Isä vei katsomaan millaista suunnistuskoulussa on kun olin 5-vuotias. Suunnistamisessa on kivaa kun rasti löytyy. Olen käynyt muutamissa kisoissa ja kesällä olin leirillä Lammin Evolla. Kisoissa on kivaa, jos pääsee palkinnoille. Leirillä oli kaikki kivaa. Hienoin suunnistusmuisto viime kesältä on Särkänniemisuunnistuksen kolmas sija ja sen jälkeen huvittelua huvipuistossa. Olisi kiva jos suunnistuskouluun tulisi vielä lisää kavereita! Mona Heino (8v.): Kiinnostuin suunnistuskoulusta, koska halusin oppia suunnistamaan ja liikkumaan luonnossa. Vaikeaa suunnistuksessa on se, kun välillä on vaikea lukea karttaa. Kivaa on, kun saa juosta metsässä ja suunnistaa. Myös kilpailut olivat tosi kivoja, varsinkin kun ei tarvinnut suunnistaa yksin, vaan sai mennä isin ja pikkusisko Riinan kanssa. Suunnistuskoulussa oli hauskaa myös se, että siellä oli kivoja aikuisia. Aion jatkaa suunnistusta ensikin vuonna, sillä suunnistuskoulussa oli superkivaa!! Tiitus Salokangas Ida Vepsä Aino Vepsä Riina Heino (6v.): Halusin suunnistuskouluun, koska ajattelin, että suunnistuksessa saa juosta paljon metsässä. Kivaa suunnistuskoulussa oli se, että siellä sai juosta niin paljon ja sai käyttää emittejä. Ryteikössä sen sijaan oli hankala mennä, kun siellä oli paljon kaatuneita puita! Kilpailuissa oli kivaa, kun sai mennä isin kanssa. Paras suunnistusmuistoni liittyy tapahtumaan Tapanilan hiihtomajalla. Myös minä aion jatkaa suunnistamista. Kausi 2011 Lasten suunnistuskoulu alkaa jälleen huhtikuun lopulla Osanottomaksu lasten suunnistuskouluun tullee olemaan 30 euroa, joka sisältää vakuutuksen ja lisenssimaksun. Infoa vuoden 2011 suunnistuskoulusta tulee myöhemmin sekä HU -46:n suunnistusjaoston kotisivulle sekä Hollolan Sanomien seurapalstalle. Tarvittaessa lisätietoja koulusta on saatavissa myös lasten suunnistuskoulun rehtorilta Seppo Jokipellolta (puh ). Lämpimästi tervetuloa sekä uudet että vanhat oppilaat! Terveisin suunnistuskouluohjaajat Tuula Sani ja Mervi Gröhn HOLLOLA

10 Ampumahiihto Pimp my tykki Ampumahiihtoaseen "tuunaaminen" on ollut arkipäivää koko lajin syntyhistorian. Hiihtäjän henkilökohtaisiin tarpeisiin sopivan aseen löytäminen voi viedä aikaa. Yksi tärkeä tekijä on sen paino. Nykyisten sääntöjen mukaan aseen tulee olla vähintään 3,5 kiloa painava. Ns. sprinttipiippuisella eli kevyemmällä asemallilla tähän päästään melko helposti. Usein tällaisten rautojen kanssa aseeseen joudutaan lisäämään painoa esim. piipun etuosaan kiinnitettävillä metallikiekoilla. Tällöin asetta pystytään myös tasapainottamaan paremman tuntuman saamiseksi. Mitä vakaampi ase on, sitä helpompi sillä on ampua sykkeen ja tuulen riepotellessa. Pystyammunnassa aseen painolla onkin suurempi merkitys kuin makuulla. Aseen puuosalla eli tukilla ei painon kannalta ole suurta merkitystä. Suoraan tehtaalta tilatuissa malleissa on hieman painavammat puuosat kuin mittatilauksena teetetyissä tukeissa. Suomessa näitä saa parilta tekijältä. Erilaisia komposiittirakenteisia tukkeja voi tilata ulkomailta. Ratkaisevia seikkoja omaa tukkia tilatessa on miettiä missä kohtaa asetta haluaa säilyttää lippaita. Neljällä täydellä lippaalla on tärkeä merkitys aseen tasapainon kannalta. Myös ampumasuorituksen nopeuteen voidaan vaikuttaa ratkaisevasti lippaiden asettelulla. Lipaskotelon voi sijoittaa joko tukin takaosaan tai patruunapesän etupuolelle. Viime aikoina paljon yleistyneessä sprinttipiipussa on ohuempi piippu kuin normaalimallissa. Aikaisemmin jotkut saattoivat viedä normimallisen piippunsa asesepälle porattavaksi, jolloin piippua sorvattiin joko sisätai ulkopuolelta jonkin matkaa. Tämä saattaa kuitenkin vaikuttaa metallisen aseen toimintaan esim. kovemmalla pakkaskelillä. Toisaalta, aseissakin on eroja: jos tykki ei toimi eli ns. "käy" hyvin ja tee hyvää osumakasaa (asiahan ei tietenkään ole kiinni ampujasta...) niin siihen auta minkäänlainen kikkailu. Sääntöjen mukaan aseen olkapäätä vasten tuleva peräosa ei saa olla liian mutkalla, jotta ammuntaan ei sitä kautta saa liikaa tukea. Makuussa se ei saa osua maahan, ja pystyltä ammuttaessa laukaisevan käden pitää olla ilman ylimääräisiä jännitteitä. Yleinen malli on suhteellisen suora ja vain päistään hieman kaarella oleva perä, josta saa vain sopivasti tukea niin kainalon alle kuin olkapäähänkin. Mainosten paikat määrittää kansainvälisen tai kansallisen lajiliiton säännöt kussakin kilpailussa. Säännöt määrittelevät jossakin määrin myös aseen väritystä: mainosten alueella ei saa olla merkintöjä tai kuvioita. Silmää suojaavassa läpässä on aikaisemmilla kausilla nähty mitä erilaisempia kuvia (vauvaa, blondia, brunettea, kotkansilmiä yms.) Allekirjoittaneella ei tällä hetkellä ole satavarmaa tietoa onko tukin tai läppien koristeluun tullut sääntömuutoksia. Itse luotankin perinteiseen suomalaiseen puutukkiin ilman kummempia värityksiä, vaikka saman huushollin aseisiin on tullut maalattua niin Batman-logoa kuin tiikerinraitojakin. Pinja Piira kun auto temppuilee... PALVELEE ammattitaidolla nykyaikaisilla testilaitteilla vuosi- ja määräaikaishuollot ilmastointilaitteen huollot jarru- ym. korjaukset sähkölaitteiden ja valojen kunnostukset katsastuspalvelut pakokaasumittaukset AUTOALAN AMMATTILAINEN AUTOKORJAAMO TERVEYSTIE 16, HOLLOLA PUH Palvelemme ma-pe , iltaisin telat putket lieriöt Ahertajantie 18, Kokkola. Puh Fax Ylivoimaiset YkkösBonukset meiltä. kartiot paineastiat koneistukset Kierrättämällä vähennät merkittävästi jätteen syntyä, säästät luontoa ja energiaa. Ota selvää: Kierrätämme metalliromut, akut, autot, renkaat, sähkö- ja elektroniikkalaitteet sekä rakennusjätteet. Lisäksi tarjoamme rakennusten purkupalvelut. Sapelikatu 8,15160 Lahti Puh Onko jälkee vai ei? Kuusakosken jäljiltä maailma on vihreämpi! Maakunnan monipuolisin urheiluliike Parasta pintaan: maalit, tapetit, laatat ja lattianpäällysteet kaikki kotiisi sisustamisen erikoisliikkeestä! Lahti: Alavankatu 6, puh. (03) Palvelemme: ma pe 8 19, la 9 15 Autotalo Laakkonen Ajokatu 261, Lahti,

11 Bonusta jopa 5% Muista myös maksutapaetu 0,5% Asiakasomistajuus kannattaa!

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2013 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jouni Vimpari Saviniementie

Lisätiedot

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka

Lisätiedot

Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys

Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys URHEILUKESKUKSEN MAASTOSSA PYÖRÄILLÄÄN Lauantaina 18.7.2015 maastopyöräilyn XCE SM- kilpailut tarjoavat jännittäviä ja mielenkiintoisia hetkiä Mynämäen Urheilukeskuksen

Lisätiedot

KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU!

KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU! 1 KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU! Hiihtokoulu alkaa Harjumajalla loppiaisen jälkeen ma 10.1.2011 klo 18.00. Kaikki uudet ja vanhat joukolla mukaan! Suunnitelmissa perustaa ainakin 3 ryhmää; alkeisryhmä

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari

Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari Hämeen Hiihto ry Keski-Pohjanmaan Hiihto ry Lahden piirin Hiihto ry Uudenmaan Hiihto ry Finlands Svenska Skidförbund rf Kainuun Hiihto ry Keski-Suomen Hiihto ry Satakunnan

Lisätiedot

Maanantai 12.3.2012 klo 19:30 20:30. Kuivasjärven Auran maja

Maanantai 12.3.2012 klo 19:30 20:30. Kuivasjärven Auran maja Sivu 1/15 KOKOUSAIKA Maanantai 12.3.2012 klo 19:30 20:30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kuivasjärven Auran maja Jouni Pääkkölä Jani Laine Oili Loukusa Petri Ollonen Kari Hourula pj. j. j. ja siht.

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Lehtimäen Jyske Yleisurheilujaosto TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Yleistä Lehtimäen Jyskeen yleisurheilu- ja hiihtojaostot toimivat yhdessä siten, että niillä on yhteiset jäsenet. Jaostoilla on kuitenkin

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 1. SAIMAAN MAAKUNTA- JA MINIVIESTI JA HARRASTE-HAASTEVIESTI SAVONLINNASSA SUNNUNTAINA

KILPAILUKUTSU 1. SAIMAAN MAAKUNTA- JA MINIVIESTI JA HARRASTE-HAASTEVIESTI SAVONLINNASSA SUNNUNTAINA KILPAILUKUTSU 1. SAIMAAN MAAKUNTA- JA MINIVIESTI JA HARRASTE-HAASTEVIESTI SAVONLINNASSA SUNNUNTAINA 3.3.2019 YLEISTÄ Ensimmäinen Saimaan maakuntaviesti ja harraste-haasteviesti hiihdetään sunnuntaina 3.3.2019

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Tuomo Salonen 8.10.2014. October 8, 2014 Runner's High Oy

Tuomo Salonen 8.10.2014. October 8, 2014 Runner's High Oy Tuomo Salonen 8.10.2014 October 8, 2014 Runner's High Oy 1 This is how I became me. October 8, 2014 Runner's High Oy 2 Esityksen sisältö Kuka olen? Vuodesta 1989 vuoteen 2014 Mitä urheilu on antanut? Vuosi

Lisätiedot

MAASTOHIIHTO U18 RYHMÄN HARJOITTELU, AKU NIKANDER KESTÄVYYSLAJIEN MINISEMINAARI JYVÄSKYLÄ

MAASTOHIIHTO U18 RYHMÄN HARJOITTELU, AKU NIKANDER KESTÄVYYSLAJIEN MINISEMINAARI JYVÄSKYLÄ MAASTOHIIHTO U18 RYHMÄN HARJOITTELU, AKU NIKANDER KESTÄVYYSLAJIEN MINISEMINAARI 15.10.2018 JYVÄSKYLÄ 15.10.2018 1 U18 ryhmä, tausta M/N 17 ja 18 sarjoissa hiihtävien valtakunnallinen valmennusryhmä 57

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9. Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti)

Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti) KILPAILUOHJEET: KILPAILUJEN AIKATAULU Pe 30.3. Klo 17.00 Klo 19.00 Lehdistötilaisuus: hiihtostadionin lehdistökeskus Joukkueenjohtajien kokous: Kainuun Ammatti-instituutti La 31.3. Klo 09.45 Klo 10.00

Lisätiedot

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu 14.-15.9.2019 Tampere Tavoitteet Kultainen kompassi -cup on alueiden välinen joukkuekilpailu 13 14-vuotiaille. Vuoden 2019 finaali suunnistetaan Tampereella sunnuntaina

Lisätiedot

KOTKA. Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä

KOTKA. Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä Kuvat: Kotkan kaupunki KOTKA Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä itään puolentoista tunnin ajomatkan päässä. Kotka on Kymijoen ja meren yhdyskohtaan

Lisätiedot

Harjoitukset, Joulukuu

Harjoitukset, Joulukuu Hollolan Urheilijat, talvikausi 2012 ohjelma, nuoret. Harjoitukset torstaisin klo 18.00 19.30 sekä lauantaisin klo 14.00 16.00, Hälvälä ( Pakkasraja 15 astetta ) Tiistaisin osallistutaan hiihtokouluun,

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

Nuorten PM-hiihdot 2014, Rovaniemi 31.1.-2.2.2014

Nuorten PM-hiihdot 2014, Rovaniemi 31.1.-2.2.2014 Nuorten PM-hiihdot 2014, Rovaniemi 31.1.-2.2.2014 Kilpailuohjelma: Perjantai 31.1.2014 16.00 karsinta Naiset 1,1 km / Miehet 1,4km vapaa hiihtotapa Alkuerät 17.30 Naisten I alkuerä 17.36 Naisten II alkuerä

Lisätiedot

Nuoret kilpailunjärjestäjinä

Nuoret kilpailunjärjestäjinä Osallista nuoret mukaan seuratoimintaan! Nuoret kilpailunjärjestäjinä Ennimaria Järventausta & Vesa Suonurmi, Kyrös-Rasti Kyrös-Rasti Hämeenkyröläinen suunnistukseen erikoistunut seura KyRa kuuluu Hämeen

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU!

KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU! KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU! MAANANTAISIN HARJUMAJALLA KLO 18.00. KOULU ON TARKOITETTU ALLE 12-VUOTIAILLE TYTÖILLE JA POJILLE. HIIHTOKOULU SISÄLTÄÄ HIIHTOHARJOITTELUA JA LEIKKEJÄ. HIIHTOKOULUN PAKKASRAJA

Lisätiedot

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016 Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2016 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jari Kinnunen Rauhalantie 14

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Hiihto ry Etelä-Pohjanmaan Hiihto ry Hämeen Hiihto ry. Kainuun Hiihto ry. Keski-Pohjanmaan Hiihto ry Keski-Suomen Hiihto ry Lahden

Etelä-Karjalan Hiihto ry Etelä-Pohjanmaan Hiihto ry Hämeen Hiihto ry. Kainuun Hiihto ry. Keski-Pohjanmaan Hiihto ry Keski-Suomen Hiihto ry Lahden Etelä-Karjalan Hiihto ry Etelä-Pohjanmaan Hiihto ry Hämeen Hiihto ry. Kainuun Hiihto ry. Keski-Pohjanmaan Hiihto ry Keski-Suomen Hiihto ry Lahden piirin Hiihto ry Pohjois-Karjalan Hiihto ry Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari

Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari Läsnäololista kiertää kokouksessa Tapahtuman johtaja: Kauko Tikkanen Pyhäjärven kaupunki: Mauno Ranto Pyhäjärven Pohti: Anne Happo Lamminahon Ahto: Erkki Ryynänen Media

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje

1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje 1 (7) Hämeen Viesti 2015 Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015 Kilpailuohje 2 (7) KILPAILU Hämeen Viesti 2015, 8-henkisin joukkuein, hiihtotapa P ja V, kilpailunumero 624. Kilpailussa hiihdetään

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA LEMPÄÄLÄN KUNNAN PARHAINA PALKITTAVAT Vuoden miesurheilija TEEMU ROININEN 600 painonnosto

Lisätiedot

7 29.01.2015. Määräaikaan 9.1. 2015 klo 15.00 mennessä esityksen palkittavista urheilijoista tekivät seuraavat urheiluseurat tai yksityishenkilöt:

7 29.01.2015. Määräaikaan 9.1. 2015 klo 15.00 mennessä esityksen palkittavista urheilijoista tekivät seuraavat urheiluseurat tai yksityishenkilöt: Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta 7 29.01.2015 LIEKSALAISTEN URHEILIJOIDEN JA URHEILUSEUROJEN PALKITSEMINEN KUVLA 7 Liikuntasihteeri: Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta palkitsee vuosittain kansainvälisesti

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri 2.2 Valitaan kaksi

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO

JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO 2.3.2018 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Läsnäolijat 3. Kilpailuorganisaatio 4. Tuomarineuvosto 5. Ilmoittautumiset ja ryhmittelyt 6. Arvonta ja lähtölistat 7. Aikataulu

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009

TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009 TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009 Hiihtojaoston toiminnan keskeisimmät osatekijät Toiminta on perhekeskeistä, koko perheen harrastus. Pyrimme toiminnassa siihen, että kaikilla olisi

Lisätiedot

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla.

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla. YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA Kaudella 2018-2019 Viikkoharjoitukset: Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo 17-18 alle 10-vuotiaille Valmennusryhmät: Keskiviikkoisin klo 18-19.30 Vetelin urheilutalolla Sunnuntaisin

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Tervetuloa Suur-Savon alueen 71. maakuntaviestiin ja Tsemppi-harrasteviestiin 7.2.2015 Mäntyharjuun!

KILPAILUOHJEET. Tervetuloa Suur-Savon alueen 71. maakuntaviestiin ja Tsemppi-harrasteviestiin 7.2.2015 Mäntyharjuun! KILPAILUOHJEET Tervetuloa Suur-Savon alueen 71. maakuntaviestiin ja Tsemppi-harrasteviestiin 7.2.2015 Mäntyharjuun! YLEISTÄ Maakuntaviestiin voivat osallistua henkilöt, jotka ovat henkikirjoilla kyseisessä

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS 4.3.2016 HS-LOPPUKILPAILU KUOPIO HENKILÖKOHTAISET MATKAT

JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS 4.3.2016 HS-LOPPUKILPAILU KUOPIO HENKILÖKOHTAISET MATKAT JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS 4.3.2016 HS-LOPPUKILPAILU KUOPIO HENKILÖKOHTAISET MATKAT AGENDA 1. Läsnäolijoiden toteaminen 2. Kilpailuorganisaation esittely 3. Tuomarineuvoston esittely 4. Ilmoittautumiset

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 Juha Laasanen 10.11.2015 EPSU-seurapisteet 2015 EPSU-seurapisteet - Kehitys Lapsille ja nuorille: Laihian Luja, Suunnistusjaosto Oravapolkukoulu ja harjoitukset keväällä ja kesällä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY

KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2013 Mannerheiminaukio 7 p. (06) 832 1300 www.kephi.com 67100 Kokkola f. (06) 830 2374 e-mail: toimisto@kepli.fi KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY:N

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.

Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2. Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015 Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.2015 Tulosrajakauden alku on 1.5.2014 Kalevan kisat SUL Kalevan kisojen

Lisätiedot

KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU!

KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU! KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU! MAANANTAISIN HARJUMAJALLA KLO 18.00. KOULU ON TARKOITETTU ALLE 12-VUOTIAILLE TYTÖILLE JA POJILLE. HIIHTOKOULU SISÄLTÄÄ HIIHTOHARJOITTELUA JA LEIKKEJÄ. HIIHTOKOULUN PAKKASRAJA

Lisätiedot

Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja

Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja Yleistä Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja Kiuruveden Urheilijat on urheilun yleisseura, jonka yhtenä jaostona toimii hiihtojaosto. Hiihtojaoston tavoitteena on tarjota eri-ikäisille

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Maakuntaviestit Lappeenrannassa

Etelä-Karjalan Maakuntaviestit Lappeenrannassa Etelä-Karjalan Maakuntaviestit Lappeenrannassa Joutsenon Kullervo ja Lappeenrannan kaupunki toivottavat hiihdon ystävät tervetulleiksi 66. maakuntaviesteihin. Ajankohta maanantai 6.1.2015 klo 11.00 Kisapaikka

Lisätiedot

KLL-MESTARUUSHIIHDOT 2019 Kemi Karihaaran Visa / Kemin kaupunki JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS Sunnuntai takaa-ajokilpailu (V)

KLL-MESTARUUSHIIHDOT 2019 Kemi Karihaaran Visa / Kemin kaupunki JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS Sunnuntai takaa-ajokilpailu (V) KLL-MESTARUUSHIIHDOT 2019 Kemi Karihaaran Visa / Kemin kaupunki 16.-17.3.2019 JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS Sunnuntai 17.3. takaa-ajokilpailu (V) ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Osallistujien toteaminen (nimilista

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu!

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! Maximen kisakausi on edennyt jo yli puolen välin. Yleensä harrastesarjassa kilpaileva joukkue aloitti kisakautensa Caribia cupin sm-sarjassa. Tavoitteena olivat

Lisätiedot

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma 30.12.2009 1(5) TVV SUUNNISTUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 TVV jatkoi TVV2010 projektia, jonka tavoitteena on nostaa seura nuorisosuunnistuksen kärkiseurojen joukkoon Suomessa. Seuran nuoret menestyivät parhaiten

Lisätiedot

St1 2015-2016. Juho Halonen Jussi Piirainen Vierumäki 28.5.2015

St1 2015-2016. Juho Halonen Jussi Piirainen Vierumäki 28.5.2015 St1 2015-2016 Juho Halonen Jussi Piirainen Vierumäki 28.5.2015 ST1 nuorten maajoukkue 2015-2016 Valmentajat: Jussi Piirainen ja Juho Halonen Urheilijat: Tytöt (6) Jasmi Joensuu (-96) Johanna Matintalo

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Juni 5.-6.3.2016 Indoor Games r Lauantaina 5.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 LAHVU 1968-2014 SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 Henkilökunnan A- ja B-sarjat HELSINGIN ENERGIA CUP Vierumäki 24.-25.1.2014 Sotilasurheilupoolissa mukana: TERVETULOA LAHDEN VARUSKUNNAN

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Nuorten SM ja KLL 2018

Nuorten SM ja KLL 2018 Nuorten SM ja KLL 2018 Joukkueenjohtajien kokous 9.3. Tampere, Kauppi Sports Center, Kuntokatu 5 1. Läsnäolijat 2. Kilpailuorganisaatio 3. Tuomarineuvoston esittely 4. Tämän päivän kilpailut 5. Ilmoittautumiset

Lisätiedot

Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka Mukula, Anu Takala ja Carla Urbano.

Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka Mukula, Anu Takala ja Carla Urbano. PÖYTÄKIRJA: PUUVENEJAOSTON KOKOUS Aika: 17.10.2015 klo 18.00 22.30 Paikka: Hotelli Gustavelund, Tuusula Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

Syksy 2013 TERVETULOA!

Syksy 2013 TERVETULOA! Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto Sivu 1(6) MELONNAN SUOMEN CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: n kokous Laatija / tiedustelut: Harri Sairiala 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa rata- ja maratonmelontakilpailuissa

Lisätiedot

INFO G-E junioreiden vanhemmille

INFO G-E junioreiden vanhemmille INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero

Lisätiedot

Osallistujan palautelomake

Osallistujan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11

Lisätiedot

Vanhempainkokous E-00 POJAT -> D2 juniorit

Vanhempainkokous E-00 POJAT -> D2 juniorit Vanhempainkokous 19.4.2012 E-00 POJAT -> D2 juniorit Käsiteltäviä asioita Kausi 2012-2013 Joukkueiden vastuuhenkilöt Toiminta tulevalla kaudella 2012-2013 D2-junioreiden Pelimaailma Operaatio pelisäännöt

Lisätiedot

1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist.

1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist. (6) TOIMINTASELVITYS VUODELTA. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist. - tytöt alle v - pojat alle v. - naiset - miehet 2. KILPAILUTOIMINNAN LAATU a) Seuraluokitus -valio, SM-sarha joukkuetta tai

Lisätiedot

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paras suunnistaja Olav Lundanes kolme SM-kultaa, kaksi EM-kultaa, yksi MM-kulta sekä nopein 10milan, Jukolan ja SM-viestin ankkuriosuudella Paras -16v.

Lisätiedot

ja levitys tullaan tekemään talkoovoimin. Tämä on seuralle kova ponnistus, mutta eiköhän me siinä

ja levitys tullaan tekemään talkoovoimin. Tämä on seuralle kova ponnistus, mutta eiköhän me siinä Nyt se on vihdoin saatu lumitykki Hollolaan. Tykki mahdollistaa aikaisemman hiihdon harjoittelun. Miksi seura osti lumitykin, valotan asiaa hieman. Useista anomuksista huolimatta Hollolan kunta ei suostunut

Lisätiedot

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014 SC VANTAA Jäsenkirje 3/2014 1. Katsaus joukkuevoimistelijoiden kevääseen... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. Harrasteliikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkanut... 3 4. Valmentajaksi tai ohjaajaksi

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

KYMENLAAKSON URHEILUSEUROJEN YHDISTYS RY STIPENDIT JA MUUT TUET VUONNA 2015 ( VUONNA 2014 MENESTYNEET ) Haminan Ampumaseura. Kotkan Painimiehet

KYMENLAAKSON URHEILUSEUROJEN YHDISTYS RY STIPENDIT JA MUUT TUET VUONNA 2015 ( VUONNA 2014 MENESTYNEET ) Haminan Ampumaseura. Kotkan Painimiehet KYMENLAAKSON URHEILUSEUROJEN YHDISTYS RY STIPENDIT JA MUUT TUET VUONNA 2015 ( VUONNA 2014 MENESTYNEET ) Seurat Lajit Anttilan Erämiehet Alppihiihto Haminan Ampumaseura Ammunta Karhulan Katajaiset Ampumahiihto/-juoksu

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI Habanero Mountainbikers (HHCMB) järjestää MTB-endurokisan perinteiseen tyyliin Halikon Märynummen vuoristoalueella.

Lisätiedot

SATAKUNNAN HIIHTO RY:N PALKITTAVAT URHEILIJAT 2012

SATAKUNNAN HIIHTO RY:N PALKITTAVAT URHEILIJAT 2012 SATAKUNNAN HIIHTO RY:N PALKITTAVAT URHEILIJAT 2012 SATAKUNNAN PARAS HIIHTOURHEILIJA Ristomatti Hakola Kankaanpään Urheilijat Valmentaja: Antti Hagqvist Saavutukset kaudella 2011-2012: Valittiin Suomen

Lisätiedot

Tiistai 19.12.2011 klo 19:00 20:30. Kuivasjärven Auran maja

Tiistai 19.12.2011 klo 19:00 20:30. Kuivasjärven Auran maja Sivu 1/9 KOKOUSAIKA Tiistai 19.12.2011 klo 19:00 20:30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kuivasjärven Auran maja Jouni Pääkkölä Jani Laine Oili Loukusa Petri Ollonen Kari Hourula pj. j. j. ja siht.

Lisätiedot

SM-hallit Kuva: Esa Salminen

SM-hallit Kuva: Esa Salminen Kuva: Esa Salminen SM-hallit 218 SM-hallit kisattiin tällä kertaa Tampereen Pirkkahallissa, aivan kuten kuten toissa talvena. Järjestelyt pelasivat pääosin erinomaisesti ja Pirkkahalli tarjosi mahtavat

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET Kilpailuissa noudatetaan FIS:n eli kansainvälisen hiihtoliiton sekä Suomen hiihtoliiton SMkilpailujen

KILPAILUOHJEET Kilpailuissa noudatetaan FIS:n eli kansainvälisen hiihtoliiton sekä Suomen hiihtoliiton SMkilpailujen KILPAILUOHJEET Kilpailuissa noudatetaan FIS:n eli kansainvälisen hiihtoliiton sekä Suomen hiihtoliiton SMkilpailujen sääntöjä. KILPAILUKESKUS Kilpailukeskus sijaitsee Ukonniemen alueella Aviasport Areenalla

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja

Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja Agenda: 1. Kokouksen avaus, Ville Niemelä 2. Läsnäolijat: todetaan kiertävällä listalla 3. Esityslistan hyväksyminen 4. Perjantain kommentit 5. Organisaatio 6.

Lisätiedot

FAM 20 vuotta - kauden avaus

FAM 20 vuotta - kauden avaus FAM 20 vuotta - kauden avaus FinnishAlpine MastersCup 2014 o Kalpalinna 18.-19.1.2014 P (FIS) + P (FIS) o Påminne 25.1.2014 P + P o Himos 1.-2.2.2014 SP + SP (SM) o Riihivuori 8.-9.2.2014 SP + SP o Tahko

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO

JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO 1.3.2018 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 10. Sääennustus 2. Läsnäolijat 11. Ratojen kunnostus 3. Kilpailuorganisaatio 12. Suksien testaus 4. Tuomarineuvosto 13. TD:n yleisohjeet

Lisätiedot