Helsingissä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingissä 20.4.2012"

Transkriptio

1 1/2012

2 Pääkirjoitus 3 /h Kun lähetimme työpaikat Intiaan ja Kiinaan, niin sieltä tulee meille paluukuormassa uusi ansiotaso. Useat yhtäpitävät lausunnot maatalouden ja muun yritystoiminnan piiristä kertovat, että yrittäjän tyypillinen tuntiansio tuotteiden ja palveluksien myyntitulojen ja kaikkien kulujen jälkeen on noin kolme euroa tunnissa, 750 kuukaudessa ja vuodessa. Elettiinpä ennenkin Tilanne merkitsee lopullista siirtymistä jälkiteolliseen yhteiskuntaan eli paluuta usean vuosisadan taakse. Keskiajalla suomalaiset, joita oli alle miljoona, elivät luontais- ja omavaraistaloudessa. Ainoa pääoman muodostaja oli Turun piispa, jolle kertyi tuloja eri lähteistä alun toista miljoonaa euroa vastaava summa vuodessa. Kustaa Vaasa lopetti senkin lystin. Maatalousyhteiskunta ei juuri rahaa käyttänyt. Kirjoittajan esi-isät, talollisia Pohjois-Satakunnassa, ylpeilivät, ettei heidän tarvinnut ostaa muuta kuin suolaa Kristiinan markkinoilta. Sitä tarvittiin voihin, jota vietiin myyntiin Tampereelle. Asuminen ei maksanut mitään, koska talot tehtiin itse -jopa tiilitehdas kuului talon laitoksiin. Energiahuolto hoitui kotimetsistä, polttopuut ja päreet. Liikkumisen takasi hevoslauma tallissa. Virkamiesten lahjottiin valtavilla kutuhaukikaloilla. Onko viety? kuului isännän lyhyt kysymys. Rahaa ilmestyi taloihin osuusmeijerien mukana. Maitotili meni emännälle, joka muutenkin piteli kukkaron nyörejä. Sitten sitä kaupunkilaistuttiin ja saatiin enemmän rahaa. Sosiologi Yona Friedman sanoo, etteivät kaupunkilaiset muuta osaa tehdäkään kuin rahaa. Lopulta sitä tuli liikaa, ja alettiin koettaa, kasvaisiko raha, mutta eihän se sitä osaa. Kasvu jää Luojan itsensä erikoisoikeudeksi. Kiinan malli Hyvä tietää, millaista siellä on, minne työpaikat menivät. Vanha tehokas maatalousyhteiskunta Kiina on vasta puolivälissä kohti kaupunkiasumista ja rahataloutta. Siellä on pienet palkat ja korkea elintaso. He syövät hyvin ja asuvat ekologisesti. Vieraan kuuluu jättää taloon vähän polttoainetta biokaasukäymälään. Kiina on myös edellisiä sukupolvia ja kaikkia ihmisiä kunnioittava yhteiskunta. Jopa niinkin huono aate kuin kommunismi on siellä menestynyt, koska Kung Fu-tsen oppi teroittaa kuuliaisuutta ja kohteliaisuutta. Kaikista yrittäjiä? Helsingissä Monelle kolmen euron yrittäjälle on ensimmäisen työntekijän palkkaaminen kaukainen unelma, koska se tuo mukanaan sopimusten mukaiset peruspalkat, lomapalkat ja työeläkkeet, kaikkiaan toinen mokoma maksettuun bruttopalkkaan. Kun rahansa symbolitalouteen tuhlanneet eurooppalaiset valittavat edessä olevaa pitkää sopeutumista, niin mitähän se käytännössä merkitsee? Ilmeisesti uudenlaista verkostoitumista, niin että jokainen tuo panoksensa yhteiseen yritykseen kohtuullisilla sopimuksilla. Ehkäpä keksimme uudestaan osuusmeijerin Pekka Rytilä YRITYSPERHE-lehti Ilmoitus YRITYSPERHE-lehdessä. Yritysperhe ry julkaisee jäsenlehteä, josta voi tilata ilmoitustilaa. Ilmoitusta varten tarvitaan seuraavat tiedot: logo ja yrityksen nimi lyhyt informaatio yrityksen päätuotteesta tai -palvelusta puhelinnumero ja osoitetiedot sähköposti + www sivut 4-värin 4-värinen en Etusivu 650 EUR Takasivu 550 EUR koko sivu 480 EUR 1/2 " 280 EUR 1/3 " 240 EUR 1/4 " 150 EUR Palveluosoitesivut: 1 palsta 30 mm 50 EUR 1 palsta 60 mm 85 EUR 2 palstaa 30 mm 125 EUR 2 palstaa 60 mm 140 EUR Jos haluat Yritysperhelehteen ilmoituksen, ota yhteys Pekka Kemppaiseen YRITYSPERHE RY:n JÄSENilmoitus yritys- tai henkilönimi lähiosoite paikkakunta puh. fax tai sähköpostiosoite yrityksen toimialue Yhteisö- eli yritysjäsenmaksu 50 EUR/vuosi. Yksityinen henkilöjäsenmaksu 25 EUR/vuosi. Kannatus jäsenen jäsenmaksu 25 EUR/vuosi. Hallitus käsittelee jäsenanomuksen ja lähettää uudelle hyväksytylle jäsenelle tai yritykselle laskun jäsenmaksusta. jäsenanomuksen hakijan allekirjoitus Postita anomus osoitteelle: Yritysperhe ry. Jaakko Ansaharju Rautatienkatu 32, Hämeenlinna

3 Puheenjohtajan palsta YHDISTYKSEN UUDET KOTISIVUT Yritysperhe ry:n uudet kotisivut ovat vihdoin valmiit käyttöön. Niiden merkitys tiedotustoiminnassa, toiminnan avoimuudessa ja jäsenkunnan keskinäisessä kommunikoinnissa on tärkeä. Lisäksi yhdistyksen hallinto saa yhteisen toimintaympäristön, jossa voidaan säilyttää tärkeät aineistot, valmistella eri asioita ja tiedottaa erilaisista kokouksista. Kehittämistä kotisivuissa vielä on, mutta ensimmäinen vaihe on kunnossa, mikä tarkoittaa sitä, että sivut on avattu -osoitteessa lähtien. Jos et ole käynyt kurkistamassa, tee se nyt! Jäsenrekisteri on kirjattu uudelleen sivustoon. Jäsenrekisteri on siis verkkopohjainen. Hyviä ominaisuuksia on esimerkiksi se, että nyt jäsen voi itse päivittää ja ylläpitää jäsentietonsa ja varmistaa näin niiden oikeellisuud Myös ominaisuus, jonka mukaan jäsenrekisteriä voidaan käyttää suoraan Yritysperhe ry sähköpostin avulla jäsenkirjeiden ja muiden asiakirjojen lähetykseen, on hieno asia. Tästä lähin kaikki tiedotteet ja mahdollisesti jäsenmaksulaskut tulevat sähköpostilla. Kotisivuilla on kolme käyttäjätasoa: 1. Kaikki kävijät (ei tarvita tunnuksia). Tämä osa on tarkoitettu kiinnostuneille vierailijoille. He saavat tietoa Yritysperhe ry:stä monipuolisesti ja voivat halutessaan täyttää verkkopohjaisen jäseneksi liittymislomakkeen ja lähettää sen sähköisesti. Tältä tasolta ei pääse jäsentietoihin, mutta jäsenyrityksen yleisille www-sivuille pääsee, jos niihin muutenkin on vapaa pääsy. 2. Jäsentaso (Jäsenhuone). Täällä tarvitaan käyttäjätunnus ja salasana. Jäsenelle on tarjolla tiedot yhdistyksen kaikista palveluista ja oikeus (ja velvollisuus) omien jäsentietojensa ajan tasalla pitämiseen. Jäsen on siis itse vastuussa siitä, että nimi-, osoiteja muut tiedot ovat oikeat. Puh.joht. Jaakko Ansaharju puh , varapuh.joht. Kari Hintsala puh Hallintotaso (Työhuone). Yhdis- tyksen hallituksen jäsenillä ja hallituksen nimeämillä asiantuntijoilla on pääsy Työhuoneeseen, joka on tarkoitettu yhdistyksen hallintoasioiden hoitoa varten. Siellä on talletettuina kokousasiakirjat, kutsut, asialistat ja muut yhdistyksen hallintoasiat. Jäsenen käyttäjätunnus on sama kuin sähköpostiosoite. Jäsenellä tai jäsenyrityksellä tulee siis olla jäsenrekisteriin kirjattu sähköpostiosoite, jotta hän ylipäänsä pääsee jäsensivustolle. Koska sähköpostiosoite toimii käyttäjätunnuksena, on selvää, että jäsenrekisteri hyväksyy tietyn sähköpostiosoitteen vain yhdelle henkilölle. Jäsenkirjeessä kullekin jäsenelle lähetetyssä sähköpostissa on annettu aloittava salasana. Sen vaihtamista suositellaan välittömästi uudeksi omaksi salasanaksi. Jatkossa jäsen on itse vastuussa salasanan muistamisesta ja vaihtamisesta. Sivustossa on tietysti menettely, joka antaa sinulle mahdollisuuden uuteen salasanaan, jos olet kadottanut/unohtanut käytössä olleen salasanan. Jos et ole vielä tarkistanut tai päivittänyt omia tietoja jäsenrekisterissä, kannattaa viipymättä tehdä se samalla tutustuen kotisivuihin kokonaisuudessaan. Em. jäsenkirjeessä on ohjeistettu omien tietojen päivittäminen. Toimituksen osoite: Pekka Rytilä Jalaskuja 7, Helsinki Puh Jäsenrekisteriasiat: Petri Puuska Toimitus: Päätoimittaja Pekka Rytilä Toimitussihteeri Veikko Salminen Ilmoituspäällikkö Pekka Kemppainen Ilmoitushinnat: Lehden jakelu: Painopaikka: 1 EUR/mm + lisäväri 0,3 EUR/mm Palveluosoiteilm. 50 EUR/vuosi Yrityksille 800 kpl. Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Kaarinan Tasopaino Oy PL 41, Kaarina Puh Fax tasopaino@co.inet.fi Ensi syksyn yrittäjäpäivillä, joista on ennakkoilmoitus tässäkin lehdessä, esittelemme kotisivuja käyttäjille. Käyttäjät voivat antaa ja kehittämisehdotuksia kotisivuista sekä kotisivujen oman palautetoiminnon kautta tai suoraan sähköpostilla. Vireätä bisneskevättä kaikille jäsenille ja tervetuloa Yrittäjäpäiville! Jaakko Ansaharju

4 Puola Yritysperheen opintom Tässä ennakkoluettava Puola kuuluu Euroopan suurvaltoihin. Kannattaa opetella kieltä sen verran, että tietää vinoviivan muuttavan l-kirjaimen muotoon wu, että yleinen yhdistelmä szcz lausutaan kuten keskiosa sanasta pushchair ja että koukku vokaalin alla merkitsee nasaalia. Muuten puola on normaali slaavilainen kieli. Puola Euroopan puutarha Puolassa oli maataloudesta toimeentulonsa saavaa väestöä oli vuonna 2008 vielä 14 % kaikista ammatissa toimivista. Teollisuusväkeä oli 31 ja palveluammateissa toimi 55 (Fisher Weltkatalog 2011). Työttömyysprosentti on Puolassa noin 8 %, ei paha. Valtapuolue on Kansalaisfoorumi, presidenttinä Bronislaw Komorowski ja pääministerinä Donald Tusk. Puolan suuri maatalousväestö selittyy pikkutilojen suuresta luvusta. Puola onnistui säilyttämään yksityisen maanomistuksen myös kommunistijohtoisen aikakauden läpi. Sanottiinkin, että maa on päältä punainen ja sisältä valkoinen kuin lippunsa värit. Tilojen pienestä koosta johtuen niiden koneellistaminen ja tuotteiden laatu oli vaatimatonta. Hevonajopelit ja karjan liekalaiduntaminen pientareilla ovat vieläkin tuttuja näkyjä Puolan maaseudulla. Suuret valtiontilat, joita perustettiin kommunistijohtoisena aikana Saksalta siirtyneiden alueiden aateliskartanoiden maille, joutuivat 1990-luvulla vaikeuksiin, koska seuraava omistusrakenne löytyi vaivoin. Lopulta kansainväliset elintarvikekonsernit alkoivat ostaa niitä Puolan valtiolta tuottaakseen hyvälaatuista raaka-ainetta. Puolassa ei kasva kovin runsaasti viiniköynnöstä, mutta sitäkin enemmän muita hedelmiä ja vihanneksia ja viljaa. Suuret omenapuutarhat ovat maan eräs symboli. Tienvarsilla käydään kaikkialla torikauppaa. Seitsemän naapurin mannermaa Puola on Euroopan paljon tallattua keskilattiaa, jota ympäröi pohjoisesta luetellen seitsemän maanaapuria: Venäjä (Kaliningrad), Liettua, Valko-Venäjä, Ukraina, Slovakia, Tshekki ja Saksa. Lisäsi on merentakaisia naapureita, joihin Suomikin kuuluu. Luontevin meriyhteys suuntautuu Ruotsiin. Puolan historia on lievästi ilmaistuna värikäs. Yli tuhatvuotinen vaalikuningaskunta sortui 1790-lvulla lopullisesti Puolan jakoihin, joissa Itävalta otti eteläisen Galitsian, Preussi länsi- ja pohjoisreunat ja Venäjä loput. Yhdeksi keskeiseksi syyksi mainitaan liberum veto -periaate, jonka mukaan yksikin ruhtinas saattoi vastalauseellaan estää uudistukseen. Vaalikuninkuus toi myös valtaistuimelle paljon ulkomaisia hallitsijoita ja myös heikkoja monarkkeja. Vahvin Puolan kuninkaista oli 1600-luvun lopun Jan III Sobieski, jonka ratsuväki löi Wieniä piirittävät turkkilaiset Kahlenbergin taistelussa 1683, yksi Euroopan pelastaja siis. Viime vuosisadalla Puola saavutti itsenäisyyden samaan aikaan kuin Suomi, mutta sortui toisen maailmansodan jalkoihin. Saksa hyökkäsi syyskuussa 1939 traagisen Ribbentropin-Molotovin sopimuksen pohjalta, kuten Neuvostoliitto Suomeen kolme kuukautta myöhemmin. Sodan loppuvaiheessa valtaan tuli neuvostomielinen Lublinin hallitus, eikä Lontooseen siirtynyt demokraattinen pakolaishallitus enää palannut Puolan johtoon. Länsiliittoutuneet pitivät tuolloin kommunisteja ystävinään. Silmät avautuivat vasta 1950-luvulla luvulla Puola ponnisteli itsensä ensimmäisenä irti itäblokista. Gdanskin telakoilta alkanut Lech Walesan johtama Solidaarisuus-liike teki hienoa työtä, jota sopivasti tuki vanhakatolisen Puolan papiston piiristä noussut paavi Jan Pawel II, alun perin Karol Wojtyla Krakowan seudulta. Puola on suhteellisen tasainen mannermaa, joka ainoastaan etelärajallaan kohoaa yhden tai kahden kilometrin korkeuteen Sudeettien ja Karpaattien vuoristoissa Ala- Sleesiassa ja Pikku-Puolassa, kuten näitä osavaltioita (wojewódstwo) kutsutaan. Muututtuaan monipuoluedemokratiaksi, Puola järjesti hallintonsa 1990-luvulla kokonaan uudelleen neljälle aluetasolle. Kuntia (gmina) on kaikkiaan 2 489, piirikuntia (powiat) 308 ja osavaltioita 16. 4

5 atka suuntautuu keväällä 2012 Etelä-Puolaan. a. Matkaraportti tulee lehtemme toiseen numeroon syyskuussa Kukoistavat kaupungit, vaatimattomat yhteydet nen ensimmäistä ovat suuruusjärjestyksessä Warszawa 1,71, Krakow 0,75, Lodz 0,74, Wroclaw 0,63, Poznan 0,56, Gdansk 0,46, Szczecin 0,41, Budgoszcz 0,36, Lublin 0,35 ja Katowice 0,31 miljoonaa asukasta. Se, että Puolassa on paljon tasasuu- ria kaupunkeja, kuvaa hyvin maan luonnetta. Vaikka Puola, virallisesti Rzecspospolita Polska ja korostaa Maassa on runsaasti kukoistavia kaupunkeja, joista kansallissankari Walesa käyttää ilmaisua jälleenrakennettujen kaupunkiemme loisto, eikä syyttä. Kymme- olevansa yhtenäisvaltio, maakuntien merkitys on hyvin samaa tasoa kuin Saksan osavaltioiden (Land). Itse asiassa Puola lienee käytännössä kehittymässä liittovaltion suuntaan. Suoritettuaan rasittavan ratsastuksen pohjattomia tei- tä kaartin ratsuväkiprikaati ennätti 1. lokakuuta määräpaikkaansa, kirjoitti silloinen kenraalimajuri Mannerheim syksystä Puolan tiet olivat silloin huonoja ja niin ovat tänäänkin. Puolan tasainen aluerakenne merkitsee, että tieliikennettä tulvii kaikkialla. Tiestö on lähes mahdoton pitää tiptop kunnossa. Moottoritieohjelma ei ole vielä päässyt 700 kilometrin alkua pidemmälle. Radat ovat parempia rakennettiin uusi Keskustan päärata, joka avattiin ensimmäisenä suurnopeusratana Euroopassa vuosia ennen kuuluisaa rakennettua Paris-Lyon suurn o p e u s r a t a a. Vieläkin Keskustan päärata tarjoaa nopean ja täsmällisen yh- teyden Varsovasta Krakowaan ja Katowiceen. Huippunopeudeksi mitoitettiin 200 km/ h. Valitettavasti tämä rata ei ole saanut vielä jatkoja. Rail Balticaa Tallinnaan sentään jo valmistellaan vakavissaan. Toinen 1970-luvun uutuus oli idän raidevälillä 1520 mm toimiva 397 km:n pituinen LHS-rata (terästä ja rikkiä) Ukrainan rajalta Katowicen Huta-kaivosalueelle. Suomestakin olisi mahdollisuus ajaa omalla kalustolla Venäjän ja Ukrainan kautta Sleesiaan, Euroopan sydämeen. Puolasta löytyy kaksi samoilta etelän vuoristoalueilta lähtevää jättijokea, nimittäin Wisla (Veiksel) ja Oder. Wislaa kutsutaan Puolan auraksi, jossa on pitkä kaari ja sitten äkkimutka Bydgoszcz: n kohdalla. Molemilla oin runsaasta sivujokia ja ne ovat kuuluisia tulvistaan. Oder on nykyisin Saksan ja Puolan rajajoki ja laskee Sczceciniin. Wislan suulla ovat hienot kaupungit Gdansk ja Gdynia. Lentoasemia kehitellään jokaisen osavaltion pääkaupunkeihin. Krakowin asema kantaa paavi Jan Pawelin nimeä. Pekka Rytilä Puolan kaupungit ja päätiet. Pinta-alaa on neliökm, vähän vähemmän kuin Suomessa, mutta asukkaita 38 miljoonaa. Tyypilliset lävistäjien läpimitat ovat km. Kirjallisuutta Fisherin Weltkatalog Mannerheim, C. G. E Suomen Marsalkan muistelmat. Kansanpainos. Otava Rytilä, Pekka Puolan vuosi. Liikenne 4/

6 Yrittäjäpäivät Teuvalla Orrelan kulttuurikeskus on toiminut monessa käytössä. Päätilaisuudet pidettiin Ingman-salissa. Esittäytymiset menossa. Teuvan yrittäjäpäivät kokosivat Orrelaan kaikkiaan 55 henkeä. Opintoretket ja iltaohjelmat suuntautuivat lähiympäristöön. Teuvalla on yrittäjälle paljon nähtävää ja opittavaa. Puheenjohtaja Jaakko Ansaharju ja järjestelypäällikkö Lasse Tamsi juonsivat päivät tyylikkäästi ja täsmällisesti. Sananpalvelijana alkuhartaudessa ja kirkossa toimi Juuso Ahonen. Ruoka oli hyvää ja sitä riittävästi. Lauantain pääalustuksen piti Raimo Raittinen aiheesta Tehokas hallitustyöskentely. Sen tiivistelmä julkaistaan toisaalla tässä lehdessä. Yrittäjäpäivät 2012 kutsuttiin Joensuuhun. Perästä kuuluu. Tarkkaavaisia kuulijoita. Lasse Tamsi vasemmalla, rouvat Rytilä ja Häme oikealla. Pyhänä käytiin kirkossa. Juuso Ahonen saarnasi.

7 2011 Teuvan Mökki- ja Sorvituotetta esitteli Sukarien kaksi sukupolvea, vasemmalla Inkeri ja Taimo, keskellä Jaakko, oikealla Pertti ja Riitta Vainiola. 25-vuotiaan firman mökit ja aitat myydään pääasiassa Suomeen ja Ruotsiin. (Kuva oikealla ylhäällä) Suomen Lämpöpuuta esittelivät firman perustaja Teijo Toivonen ja käyttöpäällikkö Tommi Valkama (vasemmalla). Keskellä Jussi Toivonen, jolla on oma uuneja valmistava yritys JT Thermo Steel. ThermoWood on toisella kymmenellään ja harjoittaa jo laajaa vientiä. Puu menee pääasiassa keski-eurooppaan, vain 5 % jää Suomeen. (Kuva vasemalla ylhäällä) Matti Tamsilla on menossa 46. vuosi yrittäjänä. Firma on pienestä alusta laajentunut merkittävästi. Päätuotteet ovat nykyisin salaatti, tilli ja persilja, joita kasvatetaan hehtaarihalleissa. Kesätöihin pääsevät monet opiskelijat, jopa monena vuotena peräkkäin. (Kuva vasemalla keskellä) Lopussa kiitos seisoo. Palmun alla pääjärjestelijä Lasse Tamsi. Pyörämuseosta löytyy mm paikkakunnan suuren pojan akateemikko Oiva Ketosen vuosimallia 1930 oleva SOK-polkupyörä.

8 Luennot Yrittäjäpäivillä Teuva Tehokas hallitustyöskentely Hallitustyö Hallitustuksella tarkoitetaan omistajien valitsemaa elintä, joka valvoo heidän etujaan. Omistajien tulee antaa hallitukselle sille kuuluva toimivalta. Tässä on erilaisuutta yrittäjä- tai omistajavetoisissa yhtiöissä. Hallituksen tehtävät käytännössä Hallituksen tehtäviin kuuluu luoda yritykselle strategia sekä kehittää yhtiötä ja sen toimintaa sekä luoda liiketoimintasuunnitelma. Yhtiön arvojen määrittely kuuluu omistajille. Hallituksessa keskitytään myös tuotekehittelyyn, tuotannon ylläpitämiseen ja valvontaan, yhtiön markkinointiin sekä myyntistrategiaan. Hallituksen tehtävänä on myös luoda yritykselle kestävä henkilöstö- ja palkkapolitiikka ja turvata yhtiön varallisuus. Hallitus tekee yhtiölle vuosittaisen budjetin, seuraa raportointia kentältä ja luo tilinpäätöksen. Hallitus määrittelee yhtiön osinkopolitiikan, osallistuu vahvasti riskienhallintaan ja luo tietotekniikkaympäristön. Hyvä hallitustyötapa Hyvään ja tehokkaaseen hallitustyöskentelyyn kuuluu kokousmateriaalin toimittaminen ajoissa, kokouksissa esillä olleiden asioiden noudattaminen ja niihin perehtyminen. Hallituksessa tulee olla rakentavaa ja kriittistä keskustelua. Muiden jäsenten kuunteleminen onkin tärkeää yhteisymmärryksen aikaansaamiseksi. Keskustelun tulee olla avointa ja luottamuksellista sekä eteenpäin kannustavaa. Pikkuasioita ei kannata käsitellä. Vaikka hallituksella on yhtiön kokonaisvalvontavastuu, silti tulee keskittyä tulevaan. Hallituksen tehtävät Yhtiön hallinnosta huolehtiminen ja sen toiminnan järjestäminen kuuluvat hallituksen tehtäviin. Hallituksen tulee myös ohjata toimitusjohtajan toimintaa sekä huolehtia kirjanpidon ja varainhoidon valvonnasta. Hallitus edustaa yhtiötä ja kirjoittaa sen toiminimen. Hallitus ohjaa ja valvoo riskienhallinnan suunnittelua ja toteutusta. Yhtiön hallituksen tulee edistää yhtiön etua kaikissa toimissaan. Käytännön tehtävät Hallituksen pitää selvittää omistajien tahtotila kulloinkin esillä olevaan uuteen asiaan, luoda siihen strategia ja valvoa sen jalkauttamista. Hallituksessa luodaan ja päätetään myös organisaatiomallista sekä miehitetään sen keskeiset paikat. Hallitus myös luo itselleen työjärjestyksen ja määrittää johdon palkkaehdot. Käytännön tehtäviin kuuluu myös budjetin laatiminen ja sen hyväksyminen. Ympäristössä tapahtuvien muutosten seuraaminen on myös yksi olennainen osa hallituksen toimintaa. Hallituksen ollessa vahva osa yhtiötä, sen tulee tutustua ja perehtyä tarkoin yhtiön käytännön toimintaan. Hallitus on myös yhtiön äänitorvi, eli hoitaa sille kuuluvat tiedonantovelvoitteet. Hallituksen valvontatehtävät Hallitus on eräänlainen isoveli yhtiössä, eli se ohjaa ja valvoo yhtiön toimintaa ja seuraa sen kehittymistä. Se myös seuraa budjetin toteutumista sekä arvioi johdon toimintaa ja tekee tarvittaessa johtopäätöksiä. Yhtiön edustaminen Hallitus on yhtiön edustaja ja sen toiminimen kirjoittaja. Yhtiöjärjestykseen kuuluu, että hallitus voi antaa toiminimen kirjoitusoikeuden jäsenelleen, toimitusjohtajalle tai muulle henkilölle. Toiminimen kirjoittamista voidaan myös rajoittaa niin, että kahdella tai useammalla henkilöllä vain yhdessä on oikeus kirjoittaa toiminimi. Toimitusjohtajalla on oikeus edustaa yhtiötä sellaisissa asioissa, jotka kuuluvat hänen tehtäviinsä. Hallitus on yhtiössä asemavaltuutettu. Hallituksen ja jäsenen vastuu On olemassa vastuita, jotka Raimo Raittinen pätevät hallitukseen ja sen jäseniin. Näitä ovat oikeudellinen vastuu eli - Vahingonkorvaus vastuu - Rikosoikeudellinen vastuu - Sopimusoikeudellinen vastuu Lisäksi hallituksen jäsen voi joutua vastuuseen henkilökohtaisesti - yhtiötä kohtaan - osakkeenomistajaa tai ulkopuolista henkilöä kohtaan Mitä ominaisuuksia ulkopuolisella hallituksen jäsenellä on oltava? Ulkopuolisen jäsenen tulee olla rehellinen ja viisas sekä riippumaton. Hänellä tulee olla osaamista, josta on hyötyä ratkaistaessa yrityksen haasteita.

9 lla Ulkopuolisen jäsenen tulee myös ymmärtää yrityksen periaatteet ja omata analyyttistä ja kriittistä mieltä. Hänen tulee olla rohkea ja kyvykäs ilmaisemaan itseään. Hänellä on hyvä olla tulevaisuuteen suuntautunutta näkökulmaa ja taitoa kyseenalaistaa ja innostaa johtoa. Halukkuus sitoutumiseen hallituksessa toimimiseen on tärkeää sekä näkemys yrityksen ansaintalogiikasta. Sopimus hallitustyöskentelystä Hallitustyöskentelystä sovittaessa tulee varmistaa, että hallitustyöskentely on aitoa. On suotavaa, keskustella ja sopia hallituksen toimintatavoista. Palkkioista on tärkeä sopia etukäteen ja ne - tulee päättää yhtiökokouksessa - ne sisältävät korvauksen paitsi tehdystä työstä myös toimeen liittyvästä vastuusta ja riskistä Hallituksella tulee olla vastuuvakuutus. Palkkio on korvaus hallitustyöskentelystä, ei muusta. Palkkio koostuu joko kuukausipalkkiosta tai kokouspalkkiosta, nykyisin usein näiden kahden yhdistelmästä. Hallituksen kulut laskutetaan erikseen, muun mahdollisen laskutuksen periaatteet on syytä sopia erikseen. Toimitusjohtaja Yhtiön toimitusjohtaja on yhtiöoikeudellinen toimielin, joka ei ole työsuhteessa yhtiöön. Toimitusjohtaja on myös toimeenpaneva elin ja omaa itsenäistä päätösvaltaa juoksevan hallinnon ja liiketoiminnan osalta. Johtajasopimus suositellaan tekemään aina kirjallisena. Ajatuksia ja kokemuksia yrittämisestä Heikki Häme käsitteli Yrittäjäpäivien 2011 hienossa päätösesitelmässään Hämeen kehräämöä kolmen sukupolven Anders Holmin, Esko Hämeen ja itsensä aikana. Anders oli merimies, joka putosi Hullissa laivasta laiturille ja siirtyi maamyyräksi perustaen kehräämön Arrakoskelle Huippuvuonna 1975 tehtaassa työskenteli 30 henkeä kolmessa vuorossa. Hämeen Kehräämö palveli paljolti mattoteollisuutta. Lankojen raaka-aineet tulivat Etelä-Amerikasta ja tuotteet myytiin Keski-Eurooppaan. Mitäpä ne Padasjoella kävisivät. Sitten mattoteollisuus hävisi Euroopasta työvaltaisuutensa vuoksi. Loppuvaiheessa pidettiin vielä tehdasta Pärnussa ennen kuin koko laitos meni myyntiin ja katosi. Konsulttityöt toiminnan kehittämiseksi menivät täysin hukkaan, Heikki kuittasi. Heikki Häme listasi myös hyvän yrittäjän muotokuvaa: * Ennakkoluuloton * Rohkea * Tuotannon tunteva Heikki Häme * Tehokkuusajattelija * Delegoija ja tiimityöhön taipuva

10 Huipputekniikkaa kotikylältä Tamsin Sähköpalvelu Oy on Äystöllä, Etelä-Pohjanmaalla toimiva yritys, joka tarjoaa kattavat sähköalan palvelut varmalla ammattiosaamisella ja kokemuksella Yhteystiedot Lasse Tamsi Puh Millainen kylä Ensimmäiset sähkövalot saatiin Äystölle 1918, jolloin perustettiin Äystön sähkö-osakeyhtiö. Sähkö tuotettiin kylässä toimivalla saha-myllyllä. Äystöllä oli myös Teuvan ensimmäinen painovesi (vesijohto). Meijeri perustettiin Äystölle jo vuonna Äystöllä on ollut laajamittaista turvetoimintaa. Sammalkuivike -niminen yritys perustettiin Tämän jälkeen turpeennostoa harjoitti Tarhiala -niminen yritys. Polttoturpeen nostoon tuli kylän ulkopuolelta runsaasti työvoimaa (n.200 henkilöä).1900-luvun alussa oli Äystöllä kaksi laivanvarustajaa (laivat Aamurusko ja Ranstakka). Laivanvarustajina toimi osa kylän talollisista, ja he veivät puutavaraa ja tervaa ulkomaille. Kylässä oli vahvaa maanviljelystä. Talollinen Sylvester Harjula raivasi vuosisadan vaihteessa yli 100 hehtaaria peltoja, jotka ovat kylän keskeisellä paikalla. Kylässä toimineita tehtaita ovat olleet Arolinin Lakkitehdas ja Aleksi Riihimäen Lakkitehdas Äystö on itäisin Teuvan kylistä 10 (1898). Nikolai Peltonen valmisti sotilassaappaita Venäjän armeijalle. Kenkälestitehdas tuli 1910, ja se valmisti jossakin vaiheessa myös häkäpönttöautoissa käytettäviä pilkkeitä. Päreitä valmistettiin laajamittaisesti kylän sahalla. Pyykkipoikatehdas oli toiminnassa luvuilla. Teuvan Sälekaihdin toimi 1960 luvulta luvun alkuun. Kylän historiaan merkittävästi vaikuttaneita asioita oli kirjaston perustaminen Maija Tall piti kylässä kiertokoulua, kansakoulu aloitti v.1903 ja koulurakennus valmistui 1906 Äystön talon maille. Harjulan koulu aloitti toimintansa 1925, ja oma koulurakennus valmistui syksyyn 1926 mennessä. Lisäksi oli toiminnassa Piikkilän koulu Nuorisoseuran perustaminen v.1910 ja maamiesseuran perustaminen olivat myös tärkeitä tapahtumia. Yritysperhe haastatteli alkuvuodesta 2012 Sähköpalvelun toimitusjohtaja Lasse Tamsia. Kysymykset on esitetty aluksi liha- voidulla tekstillä ja heti perässä ovat Lassen vastaukset. Olet syntynyt ja pidät firmaa Ä y s t ö s s ä. Mistä moinen nimi? Äystö on Teuvan kunnan kylä, joka sijaitsee pitäjän itäpuolella Kauhajoen rajalla kantatie 67 varrella. Matkaa Teuvalle 10 km ja le 17 km. Äystö lienee saa- Kauhajoel- nut nimensä ruotsinkielisestä sanasta Österby - Öster joka Lasse Tamsi päättämässä vuoden 2011 Yrittäjäpäiviä Teuvan Orrelassa. väännetty suomalaisittain Äystö. Teuvahan sijaitsee rannikon ruotsinkielisen alueen itäpuolella ja sen ruotsinkielinen nimi on Östermark, joten lienee loogista, että Äystö olisi vastaavasti Itäkylä. No, Teuvahan on pienehkö maaseutukunta, asukkaita vähän alle 6000 ja Äystöllä ( huom! ei Äystössä ) 550. Olen syntynyt 1952 Äystöllä maanviljelijäperheeseen. Perheeseen syntyi yhteensä 16 lasta, joista minä olen vanhin poika ja 7: ksi vanhin lapsista. Isä ja äiti viljelivät pienehköä maatilaa ja kasvattivat karjaa. Molemmat vanhempani ovat jo kuolleet ja nuorin veljeni pitää kotitilaa. Äystö kehuu olevansa edistyksellinen ja kylän historiikki vahvistaa sen. Mutta onko nyt uusia avauksia ja jos niin millä aloilla? Äystö on vireä maaseutukylä. Se on yrittäjäkylä, jossa maanviljelyksen ohella harjoitetaan monia eri ammattialoja. Maanviljelyksen liitännäiselinkeinoja ovat mm. turvetuotanto ja kasvihuoneviljelykset. Tamsin kasvihuoneet ovat merkittävin työllistäjä. n. 60 henkeä Lisäksi on pieniä metallialan, maansiirtoalan, keittiöym kalusteiden valmistuksen ja sähköurakoinnin yrityksiä, arkkitehtitoimisto ja muita palvelualan yrittäjiä. Kylässä on peruskoulun ala-aste, kyläkauppa ja kunnan päivähoito, jota varten kunta rakentaa tänä vuonna kylälle uuden päiväkodin. Kyläyhdistys toimii aktiivisesti kylän kehittämisen edistämiseksi. Meillä on runsaasti nuoria perheitä, jotka myös rakentavat Äystölle. Kyläyhdistyksen toimesta saatiin joitakin vuosia sitten uusi tonttialue, joten myös tonttitarjontaa on. Toimin itse myös kyläyhdistyksen puheenjohtajana. Kannattaa tutustua yhdistyksen kotisivuille. Matrikkelin mukaan olet valmistunut sähkö DI:ksi TTKK:sta Sähköpalvelu on aloittanut Mitä siinä välissä teit? Pääsin ylioppilaaksi Teuvan lukiosta v. 1971, jonka jälkeen suoritin asepalvelukseni Oulussa ja Haminassa. Lukioaikana ei ollut vielä selvää kuvaa, mitä tekisin isona. Vahvoja aineitani koulussa olivat matematiikka ja luonnontieteet, joten pyrin sitten teknilliselle alalle. Aloitin opinnot Tampereen teknillisessä korkeakoulussa v pääaineena sähkövoimatekniikka ja valmistuin -78. Diplomityöni tein Oy Strömberg Ab:llä (nykyään ABB ) Vaasassa. Valmistumisen jälkeen jäin töihin Strömbergille, jossa toimin aluksi tutkimuslaitoksella laboratorioinsinöörinä ja myöhemmin kojeistotehtaalla suunnitteluinsinöörinä.vaikka minulla oli hyvä työpaikka, jostakin syystä kuitenkin veri veti takaisin Teuvalle. Oliko syynä pohjalaiselle tyypillinen yrittäjähenki, kotiseuturakkaus

11 vai kaupunkielämisen tunteminen vieraaksi. Ehkä osaksi näitä kaikkiakin Niinpä v. -83 tein lopulta vaikealtakin tuntuneen ratkaisun ja lähdin mukaan sukulaismieheni kanssa yritystoimintaan. Perustimme Teuvalle sähköalan yrityksen, jonka toimialana oli sähköurakointi, -suunnittelu sekä sähkötarvike- ja kodinkonemyynti. Toimitilat meillä oli Teuvan keskustassa luku oli Teuvalla vilkasta rakentamisen aikaa. Töitä riitti ja työllistimme parhaimmillaan henkeä luvun taantuma vaikeutti yritystoimintaa, ja v jouduin lopettamaan yrityksen siinä muodossaan, mitä se oli aikaisemmin. Tamsin Sähköpalvelu Oy:n perustin v Ketkä ovat Sähköpalvelun osakkaat ja toimivatko he firmassa? Yhtiö on perheyritys, josta perheemme omistaa enemmistöosuuden. Yrityksen vähemmistöosakkaina toimivat serkkuni Tapani Tamsi, joka on myös yrityksemme työntekijä sekä Esa Tamsi, joka on yksi Äystön kasvihuoneyrittäjistä. Esalla on omassa firmassaan riittävästi työtä eikä osallistu sähköfirman töihin, joskin on kyllä hyvä asiakas meille kuten muutkin Tamsin kasvihuoneyrittäjät. Mikä on firmanne vahvin toimintamuoto? Mistä se ensi sijassa tunnetaan? Teemme kaikkia sähköalan töitä kotitalouksille ja firmoille. Myös kunnalle teemme töitä aina kun onnistumme tarjouskilpailuissa. Meillä on laaja asiakaskunta teuvalaisten yritysten piirissä ja useat yritykset ovat olleet vakioasiakkaitamme vuosien ajan. Niinpä työkohteemme ovatkin pääasiassa Teuvalla ja lähiympäristössä. Kauemmaksi ei ole tarvinnut kovin usein lähteä. Tavoitteemme on tyytyväinen asiakas oli se sitten pieni tai suurempi. Vahvuutemme on, että voimme olla mukana asiakkaan projektissa jo suunnittelusta lähtien. Asiakas saa sekä suunnittelun että asennukset samasta yrityksestä. Lisäksi joustavat ja nopeat toimitusajat toteutuksessa ovat vahvuutemme. Myös työn laatu ja laadunvarmistus ovat avainasioita. Erityisosaamistamme ovat sähkölaitteiden testaukset. Nykystandardit vaativat sähkölaitteiden toiminnan ja turvallisuuden kannalta mitä erilaisimpia testauksia. Niinpä olemmekin panostaneet huomattavasti nykyaikaisiin testilaitteisiin ATKverkkojen mittauslaitteista verkkoanalysaattoreihin, lämpökameroihin ja konetestereihin. Tällä hetkellä osallistumme Teuvan Keitintehdas Oy:n kanssa projektiin, jossa Ruotsin armeija on tilaamassa huomattavan määrän kenttämuonitusjärjestelmiä kyseiseltä teuvalaiselta yritykseltä. Osallistuminen tuotekehitykseen on ollut työllistävää ja mielenkiintoista. Samalla on voinut kehittää ruostunutta kielitaitoaan. Saman yrityksen puitteissa olemme olleet yhteistyössä myös Suomen ja joidenkin muidenkin maiden puolustusvoimien kanssa. Muita pitkäaikaisia tärkeitä asiakkuussuhteita ovat olleet Tamsin kasvihuoneyrittäjät, joihin olemme toimittaneet useampia 20kV:n muuntamoita ja automatisoineet kasvihuoneiden kasvuratalogistiikan logiikkaohjatuksi. Logiikkaohjelmoinnin teemme alihankintana teuvalaiselta alan yritykseltä. Muita tärkeitä yhteistyökumppanuuksia ovat Suomen Lämpöpuu Oy, Thermo-Apu Oy ja JT- Thermo Steel Oy, joille olemme sähköistäneet lämpökäsittelylaitoksia. Viimeisin niistä toimitettiin viime kesänä Pieksämäelle. Teuvan Mökki- ja Sorvituote Oy, joka tekee pihapiirin pienrakennuksia, on ollut asiakkaamme perustamisestaan lähtien. Laajennuksien sähköistykset ja korjaus- ja huoltotyöt ovat hoituneet toimestamme. Suurimpia urakkoja asuntopuolella on ollut viime syksynä valmistunut Teuvan vanhustenkotiyhdistys ry:n rivitalot ja huoltorakennus käsittäen 47 huoneistoa ja yhteiset tilat. Teemme myös omakoti- ja rivitalojen sähkötöitä sekä pienempiä saneeraus- korjaus- ja huoltotöitä. Henkilökuntaa meillä on vakituisesti kolme henkilöä, joista kaksi asentajaa. Itse teen ehkä puoliksi asennuksia ja puoleksi suunnittelua ja yrityksen kaikkia muita tehtäviä. Toisinaan työllistämme myös alan opiskelijoita. Miten kauan aiot jatkaa yrittäjänä, jos Luoja suo? Nuorempana ajattelin, että eläkkeelle jääminen on ihmisen elämässä katastrofi - siihen loppuu elämä ja että minä ainakin teen työtä niin kauan kuin pysyn tolpillani. Nyt kun ikää on tullut jo vähän liikaakin (60 v) on alkanut ajatella eläkeajastakin hivenen myönteisesti. Voisihan sitä olla jotakin mielekästä tekemistä silloinkin. Mutta kyllä kai nyt vielä vähintään viisi vuotta jaksetaan, jos Luoja vain suo. Tarkastellaan sitten uudelleen tilannetta. Vaimo on nähty Yrittäjäpäivillä. Minkä verran jälkikasvua ja mitä touhuavat? Perheeseeni kuuluu vaimo Eija- Riitta, joka on syntyisin Mäntyharjulta (os. Blom ) ja asunut kohtapuolin 20 vuotta täällä Pohjanmaalla. Rakensimme omakotitalomme Äystölle, ja olemme asuneet siinä vuodesta -96 saakka. Eija-Riitta on töissä Teuvan kunnalla ryhmäperhepäivähoitajana Norinkylän ryhmiksessä.meillä on yksi tytär, Emilia nimeltään ja 16-vuotias. Emilia aloitti opintonsa viime syksynä Seinäjoella, jossa hän suorittaa lähihoitajan kaksoistutkintoa Seinäjoen SEDU:ssa ja lukiossa ainakin tämän hetken tähtäimessään mielenterveystyö. Näköjään tyttärestä polvi paranee. Emilialla oli heti selvillä mihin kouluttautua -itselläni oli kovin epäselvää vielä armeija-aikana mitä tekisi isona. Oman tyttären lisäksi meillä on kaksi sijaislasta, jotka ovat kuuluneet perheeseemme jo kohta neljä vuotta. Sisarukset Noora 7v. ja Heini 4v. Noora oli 3-vuotias ja Heini 7kk ikäinen tullessaan meille. Nyt Noora käy koulua Äystöllä ekaluokkalaisena ja Heini on ryhmäperhepäivähoidossa koulun vieressä sijaitsevassa ryhmiksessä. Mitä muuta mielessä? Terveisiä lukijoille? Yrittäjyys on elämäntapa, johon kasvaa kiinni. Se on mielenkiintoista ja itsenäistä työtä ja siinä saa olla itsensä herra. Yrittämisessä on sekä hyviä että huonoja puolia. Hyvää on oma vapaus, joskin usein se voi olla näennäistä. Yrittäminen vaatii monipuolista osaamista. Täytyy tietää useista asioista ainakin jotakin, että pystyy pyörittämään yritystä. Tyydytystä antaa onnistuminen työssä, ja voipa joskus saada taloudellistakin hyötyä. Haittapuolia taas ovat vapaaajan vähyys. Ainakaan pienyrittäjä ei yleensä pysty pitämään kuukauden kesälomaa, jonkun pitää hoitaa firmaa myös lomien aikana. Joskus tuntuu, että yrittäminen vie liikaa aikaa perhe-elämältä ja siitä voi kantaa jonkinlaista syyllisyyttä. Osallistumisen Yritysperheen toimintaan olen kokenut mukavaksi yhteydenpitomuodoksi välillämme. Lassen julkaisuja: Diplomiinsinööri ja arkkitehti ja teknillinen tutkimus- ja tuotekehitystyö - odotukset, vaatimukset ja mahdollisuudet, Insinööritieto,

12 Yrittäjäpäivät 2012 Joensuussa Karjalan kunnailla lehtii puu. Yritysperhe ry:n Yrittäjäpäivät pidetään tänä vuonna syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Joensuussa sijaitsevassa Jaaman loma-, virkistysja kurssipaikassa, jota isännöi KR- Konsultit Oy. Jaama sijaitsee 9 km:n päässä Joensuun torilta lentoaseman suuntaan. Päivien teemana on ainakin kiinteistökauppoihin liittyviä asioita ja oikeustapauksia. Lisäksi on tiedossa paikallisia yritysesittelyjä ja käyntejä sekä aikaisempaan tapaan antoisaa yhdessäoloa, seurustelua ja liikuntaa. Päiviä isännöivät Sakari Kokkosen johdolla Joensuun seudun yrittäjät. Tarkempi ohjelma ja kutsu päiville ilmestyy sähköpostiin ja Yritysperhe ry: n kotisivuille kesäkuussa. Jaaman päärakennus järveltä päin katsottuna Tervetuloa! Näköala päärakennuksen terassilta järvelle päin 12

13 A U T O M A T I O N Teollisuusautomaation kaikki palvelut vaivattomasti suunnittelu ohjelmointi valmistus asennus käyttöönotto koulutus huolto ja kunnossapito varallaolo ja päivystyspalvelu (24 h) sovittaessa kokonaistoimitukset Täyden palvelun automaatiotalo Indel Automation Oy Vesijärvenkatu 38, LAHTI puh posti@indel.fi Joustavaa painopalvelua jo yli 25 vuoden ajan Esitteet Asiakaslehdet Kirjat Pakkaukset Tarrat Etiketit Kalenterit Kansiot Julisteet Luettelot Adressit Lomakkeet Kirjekuoret Käyntikortit Foliointi-, kohotus- ja stanssauspalvelut sekä säänkestävät PVC tarrat meiltä tasopaino@tasopaino.com 13 Tasopaino A4 4-v.indd :52:32

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Messuan Historia. on nis tuu.

Messuan Historia. on nis tuu. on nis tuu. Messua - kunnianhimoa ja yrittämistä vuodesta 1961 Messuan juuret kumpuavat 1960-luvulta, kun jo kolmannen polven omistajiemme Eriikka Kalliokosken ja Jonna Simolan isoisä Esko Arvelin perusti

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu Alustava liiketoimintasuunnitelma Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu 15.1.2013/LTPT1013 22.4.2013/EO1213 HM Miksi alustava LTS? Jäsennetään ja selvennetään aiotun yritystoiminnan kannattavuutta

Lisätiedot

Käytännön vinkit hyvään hallitustyöskentelyyn hallituksen kokoonpano ja ydintehtävät

Käytännön vinkit hyvään hallitustyöskentelyyn hallituksen kokoonpano ja ydintehtävät Käytännön vinkit hyvään hallitustyöskentelyyn hallituksen kokoonpano ja ydintehtävät Kiinteistöliitto Uusimaa ry Mika Heikkilä toiminnanjohtaja, varatuomari Simo Vihemäki lakimies, OTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene

Lisätiedot

Tikli-projektin avausseminaari

Tikli-projektin avausseminaari Tikli-projektin avausseminaari Toiminnanohjaus 16.9.2008 Salla Brunou, Severa Luennon sisältö 1. Annetut aiheet 2. Omia kokemuksia Severa Oyj Severa -Kasvanut vuodesta 2003 yli 20 hengen yritykseksi -Asiakaskunta:

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

PK-hallitusbarometri 2015. Kysely PK-yritysten hallitustyöskentelystä ja hallinnoinnin kehittämisestä

PK-hallitusbarometri 2015. Kysely PK-yritysten hallitustyöskentelystä ja hallinnoinnin kehittämisestä PK-hallitusbarometri 2015 Kysely PK-yritysten hallitustyöskentelystä ja hallinnoinnin kehittämisestä PK-hallitusbarometri Kauppakamarien PK-hallitusbarometri on valtakunnallinen kyselytutkimus, johon vastasi

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsenyys. www.pohjois-savonkylat.fi

Yhdistyksen jäsenyys. www.pohjois-savonkylat.fi Jäsenyys ja jäsenet Yhdistyksen jäsenyys Yhdistyksen jäsenenä voi olla yksityinen henkilö, yhteisö tai säätiö (katsokaa säännöt) Yhdistyksen jäsenistä on pidettävä luetteloa, johon merkitään kunkin jäsenen

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

MAATILAN ARJEN HAASTEET. Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen

MAATILAN ARJEN HAASTEET. Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen MAATILAN ARJEN HAASTEET Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen 2 MAATALOUSYRITTÄJÄ TYÖTERVEYSHUOLLON ASIAKKAANA Monenlaisessa elämänvaiheessa olevia maatalousyrittäjiä

Lisätiedot

1. JÄSENTIETOJEN PÄIVITYS

1. JÄSENTIETOJEN PÄIVITYS YRITTÄJÄNAISTEN KESKUSLIITTO 12.4.2006 JÄSENREKISTERISTÄ REKISTERIVASTAAVALLE Sisään jäsenrekisteriin osoitteella: www.yrittajanaiset.fi/yhdistykset - kirjoita yhdistyksen tunnus ja salasana, kysy keskusliitosta.

Lisätiedot

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC-lomapalvelu aina vuodesta 1953 lähtien u Voit vaihtaa asunnon toisen kanssa kotimaassa tai ulkomailla. Kun asut

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

HALLITUSPARTNERIT ESITTÄYTYY

HALLITUSPARTNERIT ESITTÄYTYY Seppo Mustonen HALLITUSPARTNERIT ESITTÄYTYY Pohjois-Suomen Hallituspartnerit ry Jäsenet 91 kpl PKyritykset Hallituspartnerien tarkoituksena on edistää ammattimaista ja eettisesti korkeatasoista Suomessa

Lisätiedot

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana Ääni toimitukselle Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana TOIMI-hanke, päätösseminaari 6.11.2014 Aurora Airaskorpi Projektitutkija, Media Concepts Research Group @aairaskorpi auroraairaskorpi.com

Lisätiedot

Jäsenten verkkosivut ovat SINUA varten

Jäsenten verkkosivut ovat SINUA varten www.lihakunta.fi Jäsenten verkkosivut ovat SINUA varten Lihakunta on nyt avannut aktiivijäsenilleen suunnatut monipuoliset verkkosivut Jäsenten verkkosivuilla voit - tarkastella omaa jäsenyyttäsi koskevia

Lisätiedot

1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4

1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4 1. ASIAKKAAN OHJEET... 2 1.1 Varauksen tekeminen... 2 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4 1.3 Varauksen peruminen... 4 1.4 Omien tietojen muokkaaminen... 5 1.5 Salasanan muuttaminen... 5 2. TYÖNTEKIJÄN

Lisätiedot

opiskelijan ohje - kirjautuminen

opiskelijan ohje - kirjautuminen opiskelijan ohje - kirjautuminen estudio on Edupolin kehittämä e-oppimisympäristö koulutusryhmän verkkoalustana perinteisen luokkaopetuksen tukena. etäopiskelussa ja -opetuksessa kotoa tai työpaikalta.

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2010 vahvistettavan taseen perusteella ei makseta osinkoa. Hallituksen ehdotus koskien

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation.

Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation. Metsä Board Oyj:n yhtiöjärjestys 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa

Lisätiedot

suunnittelu 2.1 Hallitus valitaan yhtiökokouksessa

suunnittelu 2.1 Hallitus valitaan yhtiökokouksessa 2 toiminta ja sen suunnittelu 2.1 Hallitus valitaan yhtiökokouksessa Yhtiökokous valitsee hallituksen. Vaaleissa valituksi tulevat eniten ääniä saaneet ehdokkaat, ellei yhtiöjärjestys määrää toisin. Yhtiöjärjestyksessä

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

Uuden extranetin ja Postittamisen työpöydän käyttöönotto

Uuden extranetin ja Postittamisen työpöydän käyttöönotto Uuden extranetin ja Postittamisen työpöydän käyttöönotto Postipalvelut 1 Extranetin ja Postittamisen työpöydän käyttöönotto Sisältö Tietoa Postittamisen työpöydästä Uuden extranet-palvelun käyttöönotto

Lisätiedot

Hyvää ja ammattimaista hallitustyöskentelyä

Hyvää ja ammattimaista hallitustyöskentelyä Taloyhtiötapahtuma 11.4.2013 Hyvää ja ammattimaista hallitustyöskentelyä AKHA on perustettu edistämään hyvää ammattimaista ja eettisesti korkeatasoista asunto- ja kiinteistöyhtiöiden hallitustyöskentelyä.

Lisätiedot

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!

Lisätiedot

Puheenjohtajana hallituksessa rooli ja vastuut

Puheenjohtajana hallituksessa rooli ja vastuut Puheenjohtajana hallituksessa rooli ja vastuut Taloyhtiö 2015 -tapahtuma 15.4.2015 Katriina Sarekoski lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa 2 Hallituksen puheenjohtaja (AOYL 7:8) Jos hallituksessa

Lisätiedot

Vesihuoltopäivien avaus

Vesihuoltopäivien avaus 63. Vesihuoltopäivät 15.-16.5.2019 Vesihuoltopäivien avaus Jyrki Kaija 1 Arvoisat Vesihuoltopäivien osallistujat! Vesihuoltopäivät nyt 63. kerran! Pitkä perinne Vakaa asema alan vuotuisena päätapahtumana

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! GPP on ohjelma, missä hyvin toimeentulevat rahoittajat suunnittelevat investoivansa iäkkäiden ihmisten eläkevakuutuksiin. Siksi GPP etsii 100.000 henkilöä, jotka haluavat

Lisätiedot

Jäsenten verkkosivut ovat SINUA varten

Jäsenten verkkosivut ovat SINUA varten www.itikkaosuuskunta.fi Jäsenten verkkosivut ovat SINUA varten Itikka osuuskunta on nyt avannut aktiivijäsenilleen suunnatut monipuoliset verkkosivut Jäsenten verkkosivuilla voit - tarkastella omaa jäsenyyttäsi

Lisätiedot

Puola kiinnostava, monimuotoinen ja lähellä. 19.9.2015 Rolf Niemi 1

Puola kiinnostava, monimuotoinen ja lähellä. 19.9.2015 Rolf Niemi 1 Puola kiinnostava, monimuotoinen ja lähellä 19.9.2015 Rolf Niemi 1 Tallinna 996 km Lübeck 878 km Berliini 580 km Praha 621 km Wien 692 km Bratislava 649 km Budapest 739 km 19.9.2015 Rolf Niemi 2 Maassa

Lisätiedot

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Taru-Kalusteen Tarja Siivonen toiminut yrittäjänä 40 vuotta Nummelan Kenttälässä toimivan Taru-Kalusteen yrittäjä Tarja Siivoselle on kertynyt yrittäjyysvuosia

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Wilman käyttöopas. huoltajille. www.edu.hel.fi > Wilma

Wilman käyttöopas. huoltajille. www.edu.hel.fi > Wilma Wilman käyttöopas huoltajille 1 Sisällysluettelo Wilmaan kirjautuminen... 3 Oma etusivu... 4 Pikaviestit... 5 Työjärjestys... 6 Kokeet... 6 Suoritukset... 6 Tuntimerkinnät... 7 Selvitä tuntimerkintöjä...7

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17. :ssä mainitut asiat.

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17. :ssä mainitut asiat. Katinkullan Pallohalli Oy Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Katinkullan Pallohalli Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan

Lisätiedot

Jäsenrekisterin käyttöohje

Jäsenrekisterin käyttöohje Jäsenrekisterin käyttöohje 8.5.2019 Jäsenrekisterisovellus on käytössänne osoitteessa https://secure.jaicom.com/martat/emanagement Jäsentietojen tarkistus ja tarvittaessa päivitys niin yhteystietojen kuin

Lisätiedot

Päivitetyn jäsenrekisterin käyttöohje

Päivitetyn jäsenrekisterin käyttöohje Päivitetyn jäsenrekisterin käyttöohje 29.12.2016 Päivitetty jäsenrekisterisovellus on nyt käytössänne osoitteessa https://secure.jaicom.com/martat/emanagement. Jäsentietojen tarkistus ja tarvittaessa päivitys

Lisätiedot

PK hallitusbarometri VII 2015. Pirkanmaa Tampereen kauppakamarialue

PK hallitusbarometri VII 2015. Pirkanmaa Tampereen kauppakamarialue PK hallitusbarometri VII 205 Pirkanmaa alue Alue Kaikki vastaajat (N=280) N 200 80 60 40 20 00 80 60 40 20 0 7 55 3 33 40 72 78 59 29 35 50 09 77 22 4 9 78 82 Asema organisaatiossa 60 50 40 30 20 0 0 53

Lisätiedot

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA Oulunseudun metsätilanomistajien perinteinen kesäretki suuntautui tänä vuonna Venäjän Karjalaan. Oululaisittain sanottuna onnikallinen (bussilastillinen) jäseniä suuntasi kesäkuun

Lisätiedot

16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous

16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous 16.12.2013 I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät 1. Raskone Oy:n hallintoelimet 1.1. Yhtiökokous Osakeyhtiölain mukaan ylintä päätäntävaltaa osakeyhtiössä käyttää yhtiökokous, joka

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ OMISTUSMUOTONA

YHTEISMETSÄ OMISTUSMUOTONA YHTEISMETSÄ OMISTUSMUOTONA Nurmes 13.3.2015 Sakari Tikka Yhteismetsä on tilojen yhteinen metsäalue Yhteismetsä on tilojen yhteinen alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakastilojen

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

REKISTERIOTTEEN TIEDOT

REKISTERIOTTEEN TIEDOT Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisteri Arkadiankatu 6 A 00100 Helsinki puh. 029 509 5000 kirjaamo@prh.fi Sivu: 1 (4) Luontiajankohta: 28.07.2017 08:48:20 REKISTERIOTTEEN TIEDOT Toiminimi: Huhtanen

Lisätiedot

Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia

Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Näin syntyy Ulkopolitiikka Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Joonas Pörsti / UP / 17.9.2014 Ulkopolitiikka on sitoutumaton kansainvälisiin suhteisiin erikoistunut aikakauslehti.

Lisätiedot

Ulkopuolista asiantuntemusta hallitustyöskentelyyn

Ulkopuolista asiantuntemusta hallitustyöskentelyyn Ulkopuolista asiantuntemusta hallitustyöskentelyyn Ulkopuolisen asiantuntijan valinta hallitukseen - uhka vai mahdollisuus? Asiamies, VT Keijo Kaivanto Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry 1 1.4.2014

Lisätiedot

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden

Lisätiedot

Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Uusi asunto-osakeyhtiölaki OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Uusi asunto-osakeyhtiölaki Osakkeenomistajan remontit Pakkalan Sali 2. 9 2010 Pekka Luoto Uusien määräysten tavoitteita, miksi uudet määräykset ovat

Lisätiedot

Tervetuloa Finnair Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 2013

Tervetuloa Finnair Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 2013 1 Tervetuloa Finnair Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 2013 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojien valitseminen 4. Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Yritystietojen ilmoittaminen FairNetissa

Yritystietojen ilmoittaminen FairNetissa 1 Yritystietojen ilmoittaminen FairNetissa Messuopas on painettu messujulkaisu MessuSaitti on yrityksenne oma sivu sähköisessä messuoppaassa Sisällys Kirjautuminen FairNettiin... 2 Miten pääsen alkuun?...

Lisätiedot

Taloyhtiö 2006 korjausrakentaminen 27.4.2006. Ben Grass Rakennusneuvos, Varatuomari ben.grass@kolumbus.fi puh. 0400 601501

Taloyhtiö 2006 korjausrakentaminen 27.4.2006. Ben Grass Rakennusneuvos, Varatuomari ben.grass@kolumbus.fi puh. 0400 601501 Taloyhtiö 2006 korjausrakentaminen 27.4.2006 Ben Grass Rakennusneuvos, Varatuomari ben.grass@kolumbus.fi puh. 0400 601501 Käsite Corporate Governance = Yrityksen hallinnan kehittäminen, siten että omistajuutta

Lisätiedot

1. Edustamani kunta. Elinvoimakehittäjä-kampanja(1) (Virolahti) :24 100,0% 100% 90% 80% 70% 60% Prosentti 50% 40% 30% 20% 10%

1. Edustamani kunta. Elinvoimakehittäjä-kampanja(1) (Virolahti) :24 100,0% 100% 90% 80% 70% 60% Prosentti 50% 40% 30% 20% 10% 1. Edustamani kunta 100% 100,0% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 0,0% 0,0% 0,0% 0,0% Hamina Kotka Miehikkälä Pyhtää Virolahti 1. Edustamani kunta Nimi Hamina 0,0% Kotka 0,0% Miehikkälä 0,0% Pyhtää

Lisätiedot

OPETTAJAN OPAS TOPIRKKA.FI PORTAALI

OPETTAJAN OPAS TOPIRKKA.FI PORTAALI OPETTAJAN OPAS TOPIRKKA.FI PORTAALI Opettajalla on topirkka.fi -portaalissa seuraavat oikeudet: muuttaa omia kirjautumistietojaan luoda TOP -paikalle käyttäjätunnus tallentaa yrityksen tiedot TOP rekisteriin

Lisätiedot

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti: Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

KUINKA: KIRJAUTUA SISÄLLE, TEHDÄ LASKU JA KULUT

KUINKA: KIRJAUTUA SISÄLLE, TEHDÄ LASKU JA KULUT KUINKA: KIRJAUTUA SISÄLLE, TEHDÄ LASKU JA KULUT Nyt käydään läpi askel askeleelta kuinka tehdä kyseiset asiat. Ensiksi rekisteröidy sähköpostilla tai Facebookilla Hetki kun tämä on valmis mene: Omat tiedot

Lisätiedot

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki 1. Yhtiökokouksen avaaminen 2. Puheenjohtajan valitseminen Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki Esityslista 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta!

Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta! Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta! 17.5.2018 Kaustinen Toimitusjohtaja Mervi Järkkälä Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Yrittäjien oma järjestö: Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen Sisältö 1. Kunnan toiminta ja ohjaus verkostomaailmassa 2. Kunnan johtamisen kokonaisuus ja johtamisen

Lisätiedot

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Suomen Lions-liiton vuosikokous 2018 Oulu OHJE Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Sisällys 1. Yleistä ohjeistusta... 1 2. Kirjautuminen... 2 3. Osallistujatyypin valinta... 3 4. Osallistujan tiedot... 4

Lisätiedot

JÄSENTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN

JÄSENTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN Versio Vastuu: 31.8.2015 vj Partiolainen tai huoltaja JÄSENTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN Yhteystietojen päivittäminen ja jäsenkortin tulostaminen tehdään suoraan partiorekisteri Kuksassa. Tämän voi tehdä joko

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema

Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema TALOUSTUTKIMUS OY 20070305 13:13:53 TYÖ 4561.00 TAULUKKO 1005 ss VER % Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema teolli raken kauppa pal -4 5-9 10-19 20-49 50- yrit

Lisätiedot

Johtajuuden ja omistajuuden muutokset perheyrityksessä

Johtajuuden ja omistajuuden muutokset perheyrityksessä Johtajuuden ja omistajuuden muutokset perheyrityksessä Jan Sten Train Station Tampere, 27.9.2012 1 Johtajuuden muutokset Yleiskuva johtajuuden ja omistajuuden muutosprosesseista Muutosprosessien keskeisimmät

Lisätiedot

Hallitustyöskentely rahoittajan näkökulmasta. toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä, Finnvera Oyj. EK Yrittäjävaltuuskunta, Varkaus 14.8.

Hallitustyöskentely rahoittajan näkökulmasta. toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä, Finnvera Oyj. EK Yrittäjävaltuuskunta, Varkaus 14.8. 1 Hallitustyöskentely rahoittajan näkökulmasta toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä, Finnvera Oyj EK Yrittäjävaltuuskunta, Varkaus 14.8.2009 Finnvera Oyj 2 Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö Täydentää

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje

SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje Sisältö 1 Verkon pääkäyttäjä (Network Admin)...3 2 Verkonhallinta...3 2.1 Navigointi verkonhallintaan...3 2.2 Sivustot...3 2.1 Sivustojen toiminnot...4 2.3 Sivuston

Lisätiedot

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE 8 ASIAA, JOTKA KANNATTAA HUOMIOIDA, KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA 8 ASIAA, JOKTA KANNATTAA HUOMIOIDA KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA Olen kerännyt

Lisätiedot

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ ASIAKKAAN VAIKUTTAMINEN OMIIN PALVELUIHIN ASIAKASPROSESSISSA

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ ASIAKKAAN VAIKUTTAMINEN OMIIN PALVELUIHIN ASIAKASPROSESSISSA YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ 26.03.2018 ASIAKKAAN VAIKUTTAMINEN OMIIN PALVELUIHIN ASIAKASPROSESSISSA KOKEMUKSIA ASIAKASSUUNNITELMAN TEOSTA POSITIIVISTA Hyviä kokemuksia, yksilöllinen kohtaaminen tärkeää. Pystyy

Lisätiedot

INSINÖÖRI INSINÖÖRIKOULUTUS 100V. Leo Ilkko 19.3.2013 Pehr Brahen rotaryklubi

INSINÖÖRI INSINÖÖRIKOULUTUS 100V. Leo Ilkko 19.3.2013 Pehr Brahen rotaryklubi INSINÖÖRI INSINÖÖRIKOULUTUS 100V Leo Ilkko 19.3.2013 Pehr Brahen rotaryklubi INSINÖÖRIKOULUTUKSEN HISTORIAA SUOMESSA Insinöörikoulutusta 100 v Suomessa 41 vuotta Raahessa, kampuksen historiaa INSINÖÖRI

Lisätiedot

1. Yleistä ohjeistusta

1. Yleistä ohjeistusta Suomen Lions-liitto Kokoukseen ilmoittautuminen OHJE Sisällysluettelo 1. Yleistä ohjeistusta...1 2. Kirjautuminen...2 3. Osallistujatyypin valinta...3 4. Osallistujan tiedot...4 5. Ilmoittautumisen vahvistaminen/peruminen...5

Lisätiedot

MEDIA- TIEDOT. 010 229 0400 * Hopunkatu 1, PL 101, 38201 Sastamala * www.alueviesti.fi

MEDIA- TIEDOT. 010 229 0400 * Hopunkatu 1, PL 101, 38201 Sastamala * www.alueviesti.fi MEDIA- TIEDOT 2016 010 229 0400 * Hopunkatu 1, PL 101, 38201 * www.alueviesti.fi Viesti Jokaiseen Talouteen Joka Viikko - Alueviesti Kustannusliike Aluelehdet Oy on vuonna 1980 perustettu perheyritys,

Lisätiedot

Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.

Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet. Sivu 1 / 7 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 05.02.2016 Raportti voimassa asti 14.03.2016 Arkistointitunnus 1454446257910 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Jokiväri Oy Y-tunnus 2136744-2 Tietolähteiden

Lisätiedot

Teknologiateollisuus ry:n hallitukselle JÄSENYYSHAKEMUS. Pyydämme, että allekirjoittanut toiminimi otettaisiin Teknologiateollisuus ry:n jäseneksi.

Teknologiateollisuus ry:n hallitukselle JÄSENYYSHAKEMUS. Pyydämme, että allekirjoittanut toiminimi otettaisiin Teknologiateollisuus ry:n jäseneksi. Teknologiateollisuus ry:n hallitukselle JÄSENYYSHAKEMUS Pyydämme, että allekirjoittanut toiminimi otettaisiin Teknologiateollisuus ry:n jäseneksi. Sitoudumme noudattamaan Teknologiateollisuuden sääntöjä

Lisätiedot

Hallitus takaa yrityksesi tulevaisuuden

Hallitus takaa yrityksesi tulevaisuuden Hallitus takaa yrityksesi tulevaisuuden Miten rakentaa lisäarvoa tuottava hallitus Eero Ottila HHJ,partner 28.9.2012 Teemat joita esityksessä pohditaan Miksi lisäarvohallitus Mitä lisäarvoa hallitus tuo

Lisätiedot

TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA

TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA Tilitalo Emma Oy TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA Tilitalo Emman erikoisosaamista ovat taloushallinnon palvelut asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöille. Palvelemme mielellämme myös pieniä ja keskisuuria

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

www.lionsverkkokauppa.fi

www.lionsverkkokauppa.fi 1 www.lionsverkkokauppa.fi Tervetuloa tilaamaan verkkokaupan kautta joulukortteja tilaamalla maailma muuttuu askeleen paremmaksi. OHJEEN SISÄLTÖ 2 OHJEEN SISÄLTÖ 2 MUUTAMA HUOMIOITAVA ASIA 3 KIRJAUTUMINEN

Lisätiedot

* * A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

* * A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PK4_plus 1 *1459901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä on perheselvityslomake sinulle, jonka alle 18-vuotias naimaton lapsi on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen. Sinä olet lapsen

Lisätiedot

Kirjautuminen sähköisiin palveluihin jälkeen

Kirjautuminen sähköisiin palveluihin jälkeen Ohjeistus 1 (5) Kirjautuminen sähköisiin palveluihin 17.12.2018 jälkeen Kirjautumisjärjestelmä on muuttunut 17.12.2018. Muutoksen jälkeen käyttäjätunnuksena toimii sähköpostiosoitteesi. Aiempi asiointihistoriasi

Lisätiedot

Yrittäjäksi Suomessa. Selkokielinen opas maahanmuuttajalle SISÄLLYS. Monet polut työelämään -hanke

Yrittäjäksi Suomessa. Selkokielinen opas maahanmuuttajalle SISÄLLYS. Monet polut työelämään -hanke Monet polut työelämään -hanke Yrittäjäksi Suomessa Selkokielinen opas maahanmuuttajalle SISÄLLYS 1 Mitä yrittäjä tarkoittaa? 2 Kuka voi olla yrittäjä? 3 Mitä on yritystoiminta? 4 Mitä ovat yrittämisen

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Aaltoa kulttuurimatkaillen Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Alvar Aalto Seinäjoella Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskus ja yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista kaupunkikeskuksista.

Lisätiedot

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia

Lisätiedot

Itellan uuden extranetin ja Postittamisen työpöydän käyttöönotto

Itellan uuden extranetin ja Postittamisen työpöydän käyttöönotto Itellan uuden extranetin ja Postittamisen työpöydän käyttöönotto Itella Viestinvälitys, Jakelu- ja markkinointipalvelut 1 Sisältö Tietoa Postittamisen työpöydästä ja Itellan extranetin uudistuksesta Uuden

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÄN OHJE: PALKKALASKELMAN LÄHETTÄMINEN TYÖNANTAJALLE RAKENNUSLIITON PALKKALASKURILLA

TYÖNTEKIJÄN OHJE: PALKKALASKELMAN LÄHETTÄMINEN TYÖNANTAJALLE RAKENNUSLIITON PALKKALASKURILLA TYÖNTEKIJÄN OHJE: PALKKALASKELMAN LÄHETTÄMINEN TYÖNANTAJALLE RAKENNUSLIITON PALKKALASKURILLA Rakennusliitto tarjoaa sivuillaan palkkalaskurin, joka on tarkoitettu yksityisille työtä tekeville rakennusalan

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

YritysEspoo Maksutonta yritysneuvontaa kaikille

YritysEspoo Maksutonta yritysneuvontaa kaikille YritysEspoo Maksutonta yritysneuvontaa kaikille yritysasiantuntija YRITYKSEN PERUSTAMISEN ABC yritysasiantuntija Espoo, 22.01.2019 AGENDA 1 Uusyrityskeskus YritysEspoo 2 YritysEspoo palvelee 3 Yrityksen

Lisätiedot