YRIT. Koneyrittäjä Heikki Kuusela pöllyttää metsäalan luutuneita

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YRIT. Koneyrittäjä Heikki Kuusela pöllyttää metsäalan luutuneita"

Transkriptio

1 YRIT Koneyrittäjä Heikki Kuusela pöllyttää metsäalan luutuneita Ranualainen Heikki Kuusela tunnustautuu pieneksi metsäkoneyrittäjäksi. Puheissaan ja toiminnassaan hän osoittautuu YRITTÄJÄKSI, pienessä mittakaavassa, mutta oikein isoilla kirjaimilla. KA 58

2 käsityksiä ja toimintatapoja (ja vähän rakenteitakin) NNATTAVA TULEVAISUUS ON AINOASTAAN TÄJÄN OMISSA KÄSISSÄ Koneyrittäjien liiton metsävaliokuntaan kuuluva Heikki myös tuo ajatuksensa ja kriittiset mielipiteensä väkevästi julki, oli foorumi sitten kaveripiiri, oman liiton tilaisuus, tai vaikka valtakunnalliset Metsäpäivät, mikä tahansa. - Mutta aina rakentavassa hengessä, sanoo mies itse. Oman yrityksen ja koko yrittäjäkentän parhaaksi. - Yrittäjien taso, kokonaisosaaminen, pitää saada nousemaan. Vain sen kautta me voimme ottaa kentän haltuun ja selviytyä kunnialla uudessa vaativammassa toimintaympäristössä. Taso ei nouse ilman keskustelua. Heikki on aina uskonut järjestötoiminnan olevan yksi työkalu alan yrittäjien tason kilpailukyvyn nostoon, se pitää vain oivaltaa, sekä kentällä että liitossa. Ellei, sitten lienee syytä katsella toinen järjestö. Oiskos PAM sopiva, vaikka ei yrittäjäjärjestö olekaan, hekottelee Heikki. - Ainakin se on viime aikoina tehnyt lujasti töitä jäsentensä eteen, että nämä selviäisivät ulkoistamisen tuomista muutoksista. - Kun muutama vuosi sitten minua kysyttiin mukaan Koneyrittäjien liiton luottamustoi- Ranualainen metsäkoneyrittäjä Heikki Kuusela on ajattelija - vähän Veikko Huovisen kuuluisan romaanihahmon Konsta Pylkkäsen sielunveli. Saman sukuisia sinisiä ajatuksia kuin Havukka-Ahon ajattelija kehitteli Lentuan rannoilla on Heikki synnyttänyt metsäkoneen ohjaamossa pohjoisen kaamoksessa ja yöttömässä yössä. Kun ajatus on kypsä mies pamauttaa sen eholle, sparrareiksi ja ajatuksen jalostajiksi löytyy alan ihmisiä, ystäviä ja yrittäjäkolleegoja. miin sanoin, että ok. Lähden, mutta vain oman yritykseni vuoksi, koska uskoin sitä kautta saavani oman yrityksen tason nousuun. Näin uskon edelleen, onhan liitto keskimäärin sellainen kuin sen jäsenistökin, jos toisen taso nousee, nousee toisenkin. Koneyrittäjien etujärjestön toiminta tarvitsee Heikin mielestä kuitenkin tuuletusta ja keskustelua. - Liiton rooli on hämärtynyt ja liittojohdon lausuntoja lukiessa joutuu monesti ihmettelemään, kenen asialla se oikein onkaan, joskus tuntuu, että ei ainakaan yrittäjän. Sellainen suodatin puheissa kuuluu olevan. Mutta toisaalta, mehän johdon olemme valinneet, hehän puhuvat meidän suulla! - Matkatessani lentokoneella metsävaliokunnan kokouksiin olen miettinyt, lintuperspektiivistä Suomen metsiä katsellessa, että onko tästä hyötyä, pystynkö antamaan jäsenistölle vastinetta tämänkin kalliin lentomatkan edestä. Monesti koen, että en pysty, pohtii Heikki. Myy palvelua, älä osta työtä Heikki Kuusela peräänkuuluttaa viimeinkin oikeaa asennemuutosta metsäalan yrittäjien keskuudessa. - Meidän on aika ymmärtää oman työmme arvo ja oma tarpeellisuutemme. Me olemme erikoisosaajia, joilla on rautainen ammattitaito. Se aika kun yritykselle ostettiin töitä hinnalla millä hyvänsä on ohi. - Nyt meidän pitää mennä asiakkaan - oli se sitten metsäyhtiö tai alueyrittäjä - luo tasaveroisena ja uudella yrittäjämielellä. Me emme osta itsellemme työtä, könttäsopimuksia sisään leivottujen, ennustamattomien sivukulujen ja olosuhdelisien kanssa. Ei, me tarjoamme asiakkaalle juuri sellaista spesiaalipalvelua, jota se kipeästi tarvitsee. Me tuotamme tämän laadukkaan palvelun, tässä laajuudessa, tälle ajanjaksolle, tällä hinnalla, paukuttaa Kuusela. - Vain tämän perustan, oman yritystaidon parantamisen ja jatkuvan kouluttautumisen myötä yrittäjä voi ottaa tulevaisuutensa omiin käsiinsä. Se juna meni jo, missä korjuu- tai kuljetustoimintaa tehdään tunnepohjalta ja asiakkaan sanelemilla ehdoilla. - Jos sitten sattuu käymään niin ikävästi, että palvelu ei menekään kaupaksi on juuri sillä hetkellä tapahtunut yksi merkittävä asia, joka jokaisen yrittäjän pitää tajuta: asiakas ei ole saanut tarvitsemaansa palvelua! Tarve jäi voimaan. Se puolestaan 59

3 tarkoittaa sitä, että jollekin toi- ti ollakin, mutta ei sen pitäisi vie- ka-ainetta kustannustietoisesti, mat ja palstat vuoden päähän. selle yrittäjälle avautuu mahdollisuus. Se voin olla minä tai joku toinen. Jos se on joku toi- lä meitä yrittäjiä näin alas painaa. Kenellä muka oikeasti on varaa pitää koneita odottamas- laadukkaasti, tehokkaasti ja varmasti, lataa Heikki. - Kilpailu kiristyy maailman- Risuja ja raivaussahoja nen, minulle avautuu uusi mahdollisuus jostakin muualta. Tämä on oikeaa kilpailua, hehkuttaa Heikki. - Jos toinen työn saa, ja hän on tehnyt kannattavan tarjouksen tai jos palvelun laadussa, laajuudessa tai toimitusvarmuudessa on asiakkaan kannalta jotain extraa niin hyvä. Mutta, otetaan kerran vielä, painottaa Heikki sormi varoittavasti pystyssä. - Vain jos so- sa, kun kerran metsäyhtiöt vaativat lähes uuden kaluston ja ammattitaitoisen työvoiman. Jos jollakin tällainen reservi on, niin onneksi olkoon hänellekin. - Nämä ovat vain tekosyitä, jotka me olemme uskoneet ja hyväksyneet, eikä lähdetty miettimään onko näin, tai miksi näin on. On vain painettu pitempää päivää. markkinoilla ja teollisuudella on täysi tekeminen oman kilpailukykynsä kanssa siellä. Oikea ja oikeanhintainen raaka-aine tehtaan tai sahan portin sisällä oikeaan aikaan on ainoa mikä asiakasta loppuviimeksi kiinnostaa, sehän on heidän bisneksensä perusta. - Meidän yrittäjien tehtävä on tuottaa tuo raaka-aine asiakkaalle, jos se sitä tarvitsee, pai- Kausiluontoisuudesta on tullut melkein kirosana puunhankinnassa. Se on löydetty syylliseksi alan kannattamattomuuteen ja työvoimapulaankin. Se onkin vähän näin, jos asioita katsotaan perinteisestä, teollisuuden näkökulmasta. Heikki siteeraa taas liiton johtohenkilön lehtihaastattelua: kone kyllä pysyy kartanolla, mutta työtön kuski karkaa muualle. pimus on yritykselle kannattava ja se saa siitä tarvittavan voiton toiminnan varmistamiseksi ja toimii metsäalan vaatimien kriteerien mukaan. Silloin, onneksi olkoon vain yrittäjäjäkolleegalle. Olet ehkä keksinyt jonkin uuden jutun, jolla toimintasi on laadukkaampaa tai tehokkaampaa kuin minulla. Se panee minut yrittämään vieläkin kovemmin ja kehittämään yritystäni entisestään. (Teko)syitä - No nyt jo joku taas sanoi, että eihän se näin toimi. On ylikapasiteettia, asiakas, metsäteollisuus tai puunkorjuuorganisaatio, vaatii sitä ja tätä. Ja vielä, joku toinen kuitenkin tekee halvemmalla. Jos mentaliteetti yrittäjäkentällä ja - järjestössä on, että emme voi vaikuttaa neuvottelutulokseen - siis omaan toimintaamme - ja vielä myönnetään se, niin pelihän on menetetty, sanoo Heikki ja kysyy perään, että kukas sitten se toinen on, joka lyö vyön alle ja tekee niin halvalla, jopa tappiokseen? - Hyvät yrittäjäveljet, missä se on se kuuluisa peili, se veitikka luuraa siellä. Ylikapasiteettipuheet sytyttävät Kuuselan uuteen paloon. - Voihan sitä tietysti paikallises- Heikki Kuusela on pohtinut yrittäjän asemaa jo vuosikausia. Päivä päivältä hän uskoo päässeensä lähemmäksi asian ytimiä, miten yrittäjän on muunnuttava, mikä vaikuttaa mihinkin ja miten. Päivä päivältä on tullut selvemmäksi myös se, että aivan kaikkea ei yrittämisen alttarille voi uhrata. Perhe ja omat harrastukset kuuluvat niihin. Mitä asiakas todella haluaa Meidän asiakkaamme - metsäteollisuus etunenässä - ei jatkossa varmasti halua vahtia ja ohjata yrittäjiä tämän päivän tyyliin, tuskin sitä pitkällä tähtäimellä kiinnostaa edes puukauppa. Sen näkee jo nyt: toimihenkilöverkostoa puretaan ja toimintoja ulkoistetaan vauhdilla raaka-aineen hankinnassa. - Tulevaisuudessa asiakkaalle on tärkeää vain, että se saa raa- nottaa Heikki. - Ja kun se sitä tarvitsee, on asiakas valmis maksamaan tuosta palvelusta. Markkinataloudessa tuotteelle löytyy aina oikea hinta. - Pitää vain olla tarkka hinnoittelussa ja sopimusteksteissä. Siitä pitää löytyä kaikki asiat ja vastuut yksilöidysti. Heikki Kuusela ei hyväksy sitä, että sopimuksiin ja taksoihin leivotaan sisään tekijöitä, joista kenelläkään ei ole tietoa, siirtoja, lumilisä, risulisiä. - Minä olen yrittäjä, en ennustaja, joka tietää il- - Melkoinen mainos muuten tämäkin juttu alalle aikoville - tulkaa meille töihin, kun meillä menee näin huonosti. - Me kaikki tiedämme, että on luonnonolosuhteita, jotka pakottavat kausiluontoisuuteen. Selvä, muutetaan näkökulmaa. Ei edes tarjota asiakkaalle palvelua sille ajalle. Porukalle löytyy siksi aikaa muutakin tekemistä, ei niiden tarvitse muualle lähteä. Rahoitusyhtiöt puolestaan varmasti ymmärtävät asian, lyhennysvapaita kuukausia 60

4 voi painottaa sinne, minä voin vaikka lähteä neuvottelemaan siitä. - Sanotaan nyt, että koneet seisovat kausiluontoisuuden vuoksi vaikka yhdeksän viikkoa. Yksi viikko kuluu huoltotöissä ja neljä viikkoa menee kesälomiin. Enää jää neljä viikkoa, laskee Heikki. - Sille ajalle minulla on loistava ehdotus, huippuosaavat miehet pysyvät firmassa ja samalla paranee ensiharvennusten kannattavuus ja alan miesten työkyky. Perusjuttu ei ole uusi. - Olen jo monta vuotta sitten Metsäpäivillä esittänyt, että otettaisiin alikasvustojen raivaus itelle, mutta se ei ole yrittäjiä sytyttänyt, sanoo Heikki. - Vieläkään kukaan ei edes ole kartoittanut kuinka suuresta ongelmasta on kyse. Kokonaisuudessaan ehdotus on omintakeinen ja värikäs. - Ei sanoma muuten mene pe- Heikki Kuuselan tapa tuoda asioita esille on suora, kriittinen mutta rakentava. Tässä Heikin ajatuksia kuulee Koneyrittäjien liiton varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola. rille, sanoo Heikki hymykare redilta ja Husqvarnalta raivaussaha naamalla. joka miehelle, se olisi - Laitetaan omistamamme todellinen jäsenetu. Ensi keväänä Finnmetko tilaamaan Metkonäyttelyn neljän viikon aikana voittorahoilla Jonse- yrittäjät kuskeineen, pitkästi yli miestä, raivaa ainakin hehtaaria, laskee Heikki. - Eikä tätäkään hommaa talkoilla tehdä vaan jälleen oikein hinnoiteltuna. Harvennukset näissä metsissä olisivatkin sitten jo paremmin kannattavia ja työn jälki laadukkaampaa, kun risut olisivat alta pois. Näin kannettaisiin oma kortemme kekoon ja saataisiin moninkertainen hyöty. - Mutta tietäähän konemiehet, Nisulan pojat tai joku muu varmasti kehittää koneen ja keksii työmenetelmän. Ja kuinka ollakaan seuraavana kesänä raivaukset tehdäänkin jo koneella ja raivaamisesta tapellaan, leikittelee Heikki ajatuksella. Taito vaatii tietoa Heikki puhuu yrittäjien kouluttautumisen tarpeen puolesta aina kun se on mahdollista, siis aina. Hän on myös innokkaasti 61

5 mukana organisoimassa lisäoppia alan yrittäjille Pohjois-Suomessa. Hän on monella tapaa satoja metsäalan yrittäjiä kouluttaneen Anita Törnin hengenheimolainen, siksipä ei ole suuri ihme, että monet sanavalinnat ja kielikuvat ovat samanlaisia. Metsäalan yrittäjät pelaavat Suomessa kentällä, jossa toimivat maailman huippuosaajat, oli sitten kyse asiakkaiden organisaatioista, konevalmistajista tai rahoituslaitoksista. - Me metsäkoneyrittäjätkin olemme huippuammattilaisia ja erikoispalvelun tuottajia. Miksi meidän porukka ei, ei edes keskimäärin, ajattele näin, kysyy Heikki ja vastaa. - Kyse on tiedon puutteesta. Siitä seuraa uusi kysymys: miksi suuri osa meistä ei sitten halua koulun penkille oppimaan lisää? - Mielestäni minä olen tähänkin vastauksen löytänyt: yrittäjät ajattelevat nykytilanteen mukaan ihan loogisesti, että tarvetta koulutukseen ei ole! Se on hukkaan heitettyä aikaa ja sekin aika kannattaa painaa töitä. Miksikö? - Uutta ei kannata oppia kun kerran sanotaan, että neuvottelumahdollisuuksia ei ole, eikä asioihin pysty vaikuttamaan. - Miksi hankkia tietoa kustannustehokkuudesta ja investointien järkevyydestä, kun on annettu ymmärtää, että investoitava on, halusi tai ei. Velkaantuminen kuriin Monet asiakkaat määrittelevät sopimuksissaan tänä päivänä yrittäjien kaluston, useissa tapauksissa väriä myöten. Mieluummin aivan uutta, korkeintaan viisi vuotta vanhaa. Ja tämä tuntuu olevan Koneyrittäjien liiton kantakin. Miten tähän on tultu? - Järjetöntä, sanoo Heikki, in- vestointien saaminen kuriin ja yrittäjien huikean velkaantumisasteen pienentäminen on yksi alan avainkysymyksistä. - Kyllä minäkin tykkään ajaa uusilla koneilla, mutta. - Minun mielestäni 10 vuotta vanhatkin koneet ovat edelleen ergonomisesti sellaisia, että komponentteja ja tietotekniikkaa uudistamalla, hienosti sanottuna päivittämällä, niillä pystyy varmasti tarjoamaan ja tuottamaan laadukasta ja luotettavaa palvelua kilpailukykyisesti, toteaa Heikki. - Sama palvelu paljon pienemmällä velkamäärällä. En millään usko, että asiaka jatkossa ehtii olla kiinnostunut siitä, minkä ikäisellä koneella sille raaka-ainetta korjataan. Sitä kiinnostaa vain mihin hintaan ja kuinka tehokkaasti raaka-ainetta syntyy. Miksiköhän meidän liiton johtohenkilö muuten toteaa lehtihaastattelussa 10 vuotta vanhan koneen olevan kuitenkin jo romu. Nykyinen kaluston vaihtamisen pakko vääristää Heikin mielestä entisestään yrittäjien taloudellista ajattelua. - Moni sanoo, että kuka hullu nyt omalla rahalla uuden koneen ostaa, koska siihen sijoitettujen varojen tuotto-odotukset ovat mitättömät. Omat investointeihin varatut rahat - jos niitä on - kannattaa sijoittaa paremmin tuottaviin kohteisiin, vaikka metsäyhtiöiden osakkeisiin. Toisaalta teollisuudellakin on vielä pitkä matka oman tuottavuutensa kehittämisessä ja jalostusarvon kasvattamisessa. - Ajatteleppa tätä: teollisuus ostaa raaka-aineekseen pitkään ja hitaasti Lapin karuissa oloissa tiiviiksi kasvaneen huippulaatuisen tukkipuun. Mitä se sii-. tä tekee. Pahimmillaan pahvilaatikon. Koneyrittäjt kokoontuvat liittokokoukseen Vaasaan Koneyrittäjien Liiton tämänvuotinen liittokokous järjestetään Vaasassa. Koneyrittäjät kokoontuvat pohtimaan raskaskonealan ajankohtaisimpia asioita Suomen aurinkoisimpaan kaupunkiin lokakuun viimeisenä viikonloppuna

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Huomisen tiennäyttäjä

Huomisen tiennäyttäjä Huomisen tiennäyttäjä 75 huomisen tiennäyttäjä HUOMISEN TIENNÄYTTÄJÄ SKAL on jäsentensä näköinen ja arvostat niitä. Järjestömme valvoo kokoinen, maanteiden tavaraliikenteessä toimivien yritysten ja kuljetusyrittäminen

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

KAIKKIEN AIKOJEN SANKARITARINA

KAIKKIEN AIKOJEN SANKARITARINA KAIKKIEN AIKOJEN SANKARITARINA kuvat: Samuli Råman teksti: Marita Råman 2016 8.12.2016 Animehahmot Samuli Råman; teksti Marita Råman 1 KAIKKIEN AIKOJEN KERTOJA Väinämöinen KAIKKIEN AIKOJEN NAISTENMIES

Lisätiedot

50mk/h minimipalkaksi

50mk/h minimipalkaksi Anarkistinen kirjasto Anti-Copyright 2012 toukokuu 21 Mika Sakki 50mk/h minimipalkaksi Pyydä mahdotonta Mika Sakki 50mk/h minimipalkaksi Pyydä mahdotonta 2000 Syndika vapaa työväenlehti 1/2000 2000 2 Sisältö

Lisätiedot

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ HELSINKI

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ HELSINKI WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ HELSINKI BJØRN SORTLAND TIMO PARVELA KUVITUS PASI PITKÄNEN SUOMENTANUT OUTI MENNA KIRJA KAKSI: LÄHTÖLASKENTA 1. Norjankielinen alkuteos: KEPLER62 - Nedtelling Teksti Bjørn

Lisätiedot

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista Elina Nurmikari kehittämispäällikkö Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö 26.10.2016 Tämän päivän köyhä opiskelija on tulevaisuuden

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

Millainen maailmani pitäisi olla?

Millainen maailmani pitäisi olla? Millainen maailmani pitäisi olla? Luomme itsellemme huomaamattamme paineita keräämällä mieleen asioita joiden pitäisi olla toisin kuin ne ovat. Tällä aiheutamme itsellemme paitsi tyytymättömyyttä mutta

Lisätiedot

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Missä Neuvokas perhe työvälineet ja ideologia voivat auttaa ammattilaista? Asiakas ei ymmärrä miten tärkeä

Lisätiedot

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien Banana Split -peli Tavoite Esitellä banaanin tuotantoketju (mitä banaanille tapahtuu ennen kuin se on kuluttajalla) ja keskustella kuka saa mitä banaanin hinnasta. Kuinka peliä pelataan Jaa ryhmä viiteen

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Eläkeselvitys 2012: Selvitys TEKin jäsenten näkemyksistä eläkeiästä ja eläke-ehdoista. Tulosraportti 24.4.2012 Susanna Bairoh

Eläkeselvitys 2012: Selvitys TEKin jäsenten näkemyksistä eläkeiästä ja eläke-ehdoista. Tulosraportti 24.4.2012 Susanna Bairoh Eläkeselvitys 2012: Selvitys TEKin jäsenten näkemyksistä eläkeiästä ja eläke-ehdoista Tulosraportti 24.4.2012 Susanna Bairoh Sisältö Yhteenveto Selvityksen toteutus ja tietoa vastaajista Selvityksen tavoitteet

Lisätiedot

Työnjaon merkitys fysioterapeutille

Työnjaon merkitys fysioterapeutille Työnjaon merkitys fysioterapeutille Tutkimus tutuksi tapaaminen 29.5.2015: Terveydenhuollon ammattien työnjaon johtamisen vaikutus työn mielekkyyteen ja tuottavuuteen Heli Kangas UEF // University of Eastern

Lisätiedot

Viljatilan johtaminen. Timo Jaakkola

Viljatilan johtaminen. Timo Jaakkola Viljatilan johtaminen Timo Jaakkola 8.4.2010 Maatilayrityksen toiminnan suunnittelu Toimintaympäristön analysointi Yrittäjäperheen tavoitteet Vaihtoehtojen kartoittaminen ja vertailu Näkemys tulevista

Lisätiedot

Kyselytutkimus. Lappeenrannan nuorisotoimen sometiimi

Kyselytutkimus. Lappeenrannan nuorisotoimen sometiimi Kyselytutkimus Lappeenrannan nuorisotoimen sometiimi Kysyimme Lappeenrantalaisilta lapsilta, nuorilta ja aikuisilta heidän mielikuvia nuorisotoimesta (painottaen nuoria). Näin he vastasivat. Lapset Lapset

Lisätiedot

Markkinainstituutio ja markkinoiden toiminta. TTT/Kultti

Markkinainstituutio ja markkinoiden toiminta. TTT/Kultti Markkinainstituutio ja markkinoiden toiminta TTT/Kultti Pyrin valottamaan seuraavia käsitteitä i) markkinat ii) tasapaino iii) tehokkuus iv) markkinavoima. Määritelmiä 1. Markkinat ovat mekanismi/instituutio,

Lisätiedot

Pohdintaa osallisuuden arvosta: Case turvallisuuskahvilat

Pohdintaa osallisuuden arvosta: Case turvallisuuskahvilat Pohdintaa osallisuuden arvosta: Case turvallisuuskahvilat Harri Raisio & Alisa Puustinen DDI T&K-päivä 9.11.2016, Vantaa TURVALLISUUSKAHVILA Ketterä tapa osallistaa laaja joukko ihmisiä yhteiseen keskusteluun

Lisätiedot

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita. Järvenpää 1.2.2009 Saarna Joh 6: 16-21 Älä pelkää, älkää pelätkö! Joku on laskenut että Raamatussa on nämä lauseet 365 kertaa. Jokaiselle päivälle riittää siis oma älä pelkää -lause. Äsken kuullussa evankeliumitekstissä

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Suunnittelu tarvitsee erilaisia asiantuntijoita

Suunnittelu tarvitsee erilaisia asiantuntijoita Suunnittelu tarvitsee erilaisia asiantuntijoita Arto Karila yritysneuvoja, tukitiimivastaava ProAgria Etelä-Savo 14.2.2011 ProAgria Etelä-Savo 1 Onnistumisia asiantuntijoiden yhteistyöstä Organisaatioita

Lisätiedot

2.12.2014. OTSO Metsäpalvelut. kehittämispäällikkö Timo Makkonen 2.12.2014 HISTORIA, ORGANISAATIO JA PALVELUT

2.12.2014. OTSO Metsäpalvelut. kehittämispäällikkö Timo Makkonen 2.12.2014 HISTORIA, ORGANISAATIO JA PALVELUT OTSO Metsäpalvelut kehittämispäällikkö Timo Makkonen 2.12.2014 HISTORIA, ORGANISAATIO JA PALVELUT 1 OTSO METSÄPALVELUT Historiamme ulottuu itsenäisyytemme alkuvuosiin. Vuonna 2013 marraskuussa syntyy OTSO

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Eväspussi. Onko lähipiirissä esiintynyt hitautta tai vaikeutta lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa? Millaista?

Eväspussi. Onko lähipiirissä esiintynyt hitautta tai vaikeutta lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa? Millaista? Liite Pienten Kielireppuun. Eväspussi Oman äidinkielen vahva hallinta tukee kaikkea oppimista. Tämän vuoksi keskustelemme kielten kehityksestä aina varhaiskasvatuskeskustelun yhteydessä. Kopio Kielirepusta

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Asymmetrinen informaatio

Asymmetrinen informaatio Asymmetrinen informaatio Luku 36 Marita Laukkanen November 24, 2016 Marita Laukkanen Asymmetrinen informaatio November 24, 2016 1 / 10 Entä jos informaatio tuotteen laadusta on kallista? Ei ole uskottavaa,

Lisätiedot

Liikennekaari-vaikutusarviointikysely

Liikennekaari-vaikutusarviointikysely Liikennekaari-vaikutusarviointikysely Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenille 18.5.2016 Liikennekaari-vaikutusarviointi Kysely lähetettiin noin 4 350 Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n

Lisätiedot

Kun et saa heitä näkemään valoa, saa heidät tuntemaan sen lämpö

Kun et saa heitä näkemään valoa, saa heidät tuntemaan sen lämpö KAUPANPÄÄTÖS Tapio Joki Johdanto Kun et saa heitä näkemään valoa, saa heidät tuntemaan sen lämpö K aupanpäätös on usein sekä myyjille että asiakkaille stressaavin vaihe myyntikeskustelussa ja kaikki se

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan

Lisätiedot

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone heli.kiemunki (Lapin ammattiopisto), olet kirjautuneena sisään. 10. maaliskuuta 2011 10:16:23 Your boss is {0} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help

Lisätiedot

Tarvitseeko metsäsi hoitoa?

Tarvitseeko metsäsi hoitoa? Tarvitseeko metsäsi hoitoa? Satuin vaimon kanssa patikkaretkelle kansallispuistoon. Vaimo tarkkaili luontoa kokonaisvaltaisesti ja minä katselin puita. Katsettani liiemmin teroittamatta näin ympärilläni

Lisätiedot

KUUSI POINTTIA BRÄNDIN ERILAISTAMISESTA

KUUSI POINTTIA BRÄNDIN ERILAISTAMISESTA KUUSI POINTTIA BRÄNDIN ERILAISTAMISESTA Markkinan polarisoituminen on uhka yleisbrändeille + Markkinoilla on menossa kehitys, jossa pärjäävät sekä lisäarvolla erottuvat ykkösbrändit että edullisella hinnalla

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Harjoite 5: TARINAN MUODOSTAMINEN Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Tavoiteltavat osa-alueet: Kognitiivinen taso: P: Aikajärjestys, IR: Sarjan

Lisätiedot

Kuntaesimerkkinä Oulu

Kuntaesimerkkinä Oulu Kuntaesimerkkinä Oulu 20.3.2012 Yritysyhteistyön koordinaattori, Tekijäpuu palvelu / Tuvilta Työelämään hanke / Konsernipalvelut Satu Kaattari-Manninen Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa Vaikka

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää Aikamedia 2 En voinut enää kieltää JUMALAN OLEMASSAOLOA n Vuosia sitten ajattelin, että elämässä ei ole mitään järkeä. Identiteettiongelmien keskellä minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka minä olen, mistä

Lisätiedot

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi Nuoruus - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere 17.3.2012 Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi Millainen nuori olen? Pienryhmäkeskustelujen yhteenveto Mitä itsestäni ajattelen? Ahdistusta ja kamppailua itsensä

Lisätiedot

Ääniohjattu vilkkuvalo ledeillä toteutettuna

Ääniohjattu vilkkuvalo ledeillä toteutettuna Ääniohjattu vilkkuvalo eillä toteutettuna Idea ei valitettavasti ole lähtöisin omasta päästäni - niin mukavaa kuin olisikin ollut riistää kunnia itselleen - vaan on keksijäperhe Ponkalalta. Olen usein

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 256. Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 256. Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 3535/02.07.00/2014 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 85 8.9.2014 256 Kiinteistö Oy Koskelonteollisuus 3 -nimisen yhtiön myynti Conorin Oy:lle

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Ohjelma, perjantai klo

Ohjelma, perjantai klo Ohjelma, perjantai 9.12. klo 8.30-15.00 Valmentajat: Marikka Heikkilä ja Hilkka Halla, Turun kauppakorkeakoulu, Timo Makkonen, Koneyrittäjien liitto. 8.30 Mikä on tärkeää metsäalan liiketoiminnassa? Osallistujien

Lisätiedot

Ravintola-alalla kasvatetaan lisäarvoa

Ravintola-alalla kasvatetaan lisäarvoa Ravintola-alalla kasvatetaan lisäarvoa Saska Heino Helsingin Sanomat uutisoi jokin aika sitten siitä, kuinka Helsingin huippuravintoloissa vallitsevan yleisen käsityksen mukaan korvaukseton työ kuuluu

Lisätiedot

Mielenterveysbarometri 2015

Mielenterveysbarometri 2015 Sakari Nurmela TNS Gallup Oy Tutkimuksen tavoitteena: selvittää mielenterveyskuntoutujien arkipäivään liittyviä asioita ja ongelmia, tutkia käsityksiä mielenterveyskuntoutujista ja mielenterveysongelmista,

Lisätiedot

Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla

Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla Taulukkoraportti Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla Tässä taulukkoraportissa verrataan kaupan esimiesten ja myymälätyöntekijöiden työn voimavaroja, vaatimuksia ja hyvinvointia. Kysely toteutettiin

Lisätiedot

JOS ET SINÄ, NIIN KUKA?

JOS ET SINÄ, NIIN KUKA? JOS ET SINÄ, NIIN KUKA? Aina, kun haluat asioiden muuttuvan parempaan suuntaan, sinun on otettava ohjat omiin käsiisi. Kun päätät, että olet omien valintojesi arvoinen, voit ottaa vastuun omasta elämästäsi

Lisätiedot

Metsätalouden näkymät

Metsätalouden näkymät Metsätalouden näkymät Pääkaupunkiseudun Metsäpäivä 3.9.2016 Metsäjohtaja Juha Mäntylä Metsäteollisuus ja puun käyttö Metsäteollisuus pitää Suomen elinvoimaisena 4 Metsäteollisuus on elintärkeää yli 50

Lisätiedot

Mitä kuluttaja tuumii luomusta?

Mitä kuluttaja tuumii luomusta? Tervetuloa Mitä kuluttaja tuumii luomusta? Ohjelma klo 9.30 Luomubrunch klo 0.00 Luomun kuluttajabarometrin 203 tulokset, toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila/Pro Luomu ry klo 0.30 Luomun rooli suomalaisessa

Lisätiedot

Nimi. Ammatti. Siviilisääty naimisissa. Ikä. Nimi Matti/Maija Tikka. Ammatti Elektroniikkainsinööri. Kotipaikka. Ikä. Jaakko/Jaana Närhi

Nimi. Ammatti. Siviilisääty naimisissa. Ikä. Nimi Matti/Maija Tikka. Ammatti Elektroniikkainsinööri. Kotipaikka. Ikä. Jaakko/Jaana Närhi Aurora Matkustajaluettelo Jaakko/Jaana Närhi Kunnanvaltuutettu Siviilisääty naimisissa 36 Taito: Asioiden ajaminen. Tiedät miten asioihin ja ihmisiin vaikutetaan, etkä pelkää sanoa mielipidettäsi. Tiedät,

Lisätiedot

Women MX Camp Joutsa 9-10.6.2007

Women MX Camp Joutsa 9-10.6.2007 Moi! Olen Emma ja olen 10 v. Olen ajanut motocrossia noin 3 ja puoli vuotta ja tämänhetkinen pyöräni on KTM 85cc SX. Ajan Botnia Dirt Riders (BDR) seurassa Vaasassa. Olen osallistunut Women MX Camp: iin,

Lisätiedot

1. Kysymys: Omistatko jo "digiboksin"?

1. Kysymys: Omistatko jo digiboksin? DIGITV-VALMIUS VALMIUS ON VIELÄ KOVIN MONELLA HANKKIMATTA, MUTTA En;54 kpl 36,0 % 1. Kysymys: Omistatko jo "digiboksin"? Kyllä;96 kpl 64,0 % Ensimmäisellä kysymyksellä tiedustelimme, että onko vastaajalla

Lisätiedot

USKONTODIALOGI DIAKONIATYÖSSÄ

USKONTODIALOGI DIAKONIATYÖSSÄ USKONTODIALOGI DIAKONIATYÖSSÄ Kokemuksia toisinuskovan kohtaamisesta Kajaanin seurakunnassa Tuula Haataja JOS VOISIKIN ITSE VALITA MILLAISTA ERILAISUUTTA JOUTUU LÄHELLÄÄN SIETÄMÄÄN Maija Paavilainen Mutta

Lisätiedot

Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus

Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus 18.10.2016 Emilia Kujala Sosiaalipsykologi (VTM), mindfulness-kouluttaja, sertifioitu jooganopettaja, KKT-psykoterapeuttiopiskelija Jos joku ystävistäsi puhuisi

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

OMAN TYÖNSÄ SANKARI. Katso kuinka Seppo loi yrityksessään unelmiensa työn.

OMAN TYÖNSÄ SANKARI. Katso kuinka Seppo loi yrityksessään unelmiensa työn. OMAN TYÖNSÄ SANKARI Katso kuinka Seppo loi yrityksessään unelmiensa työn. DO WHAT YOU LOVE AND YOU LL NEVER HAVE TO WORK A DAY IN YOUR LIFE. - VANHA KIINALAINEN SANONTA TÄSSÄ OPPAASSA KERROMME SEPON TARINAN.

Lisätiedot

Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia

Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia VASTAVÄITTEET Tapio Joki Johdanto Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia K aupat syntyvät harvoin ilman vastaväitteitä. Myyjälle ratkaisevan tärkeää on ymmärtää,

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

ANTTI ISOKANGAS & RIKU VASSINEN

ANTTI ISOKANGAS & RIKU VASSINEN ANTTI ISOKANGAS & RIKU VASSINEN Me kirjoittajat tapasimme toisemme ensimmäisen kerran alkuvuodesta 2008 haastattelun merkeissä. Riku oli juuri aloittanut tuolloin maailman suosituimman verkkoyhteisön,

Lisätiedot

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto KESKUSTELUJA KELASSA Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto Materiaalin tekijät: Teksti: Mirja Manninen Ulkoasu/muokkaus: Sari Pajarinen Piirroskuvat:

Lisätiedot

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen 2 AJATUKSEN MURUSIA Tämä vihkonen on sinulle, joka haluat toimia vapaaehtoisena ja olla ihminen ihmiselle. Vihkosta voi käyttää myös työnohjausistunnoissa keskustelujen

Lisätiedot

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse?

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse? 1 LAKI JA KADONNEEN JUONEN ARVOITUS LAKI kertojaääni Nimeni on Larry Laki, ja sanani on laki. Laki on myös sukunimeni, ja lakia pitää noudattaa. Laki ei ole mikään Lucky Luke (=Lakki Laki), vaan se on

Lisätiedot

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä Diakonian tutkimuksen päivä 7.11.2008 Riikka Haahtela, YTM, jatko-opiskelija sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön

Lisätiedot

Hankinnat hallitusohjelmassa - kommenttipuheenvuoro

Hankinnat hallitusohjelmassa - kommenttipuheenvuoro Hankinnat hallitusohjelmassa - kommenttipuheenvuoro PTCS:n julkisten hankintojen ajankohtaisfoorumi 17.11.2011 Asiantuntija Jukka Lehtonen, EK Julkisia hankintoja koskevat kirjaukset EK ei näe tarvetta

Lisätiedot

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme?

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 Palautekysely 22.8.2014 miten menestymme? Palautekysely 22.8.2014 Vastasiko asiaosuus odotuksianne? 4,96 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 5,5

Lisätiedot

Sähköisiä palveluita - asiakkaiden, insinöörien vai hallintobyrokraattien ehdoilla?

Sähköisiä palveluita - asiakkaiden, insinöörien vai hallintobyrokraattien ehdoilla? Terveydenhuollon atk päivä Turku 28. Tulokulma KANSALAINEN Sessio 6 Tasa-arvoista palvelua tietojärjestelmien tuella Sähköisiä palveluita - asiakkaiden, insinöörien vai hallintobyrokraattien ehdoilla?

Lisätiedot

LUOVASTI TÖISSÄ 12.6.2015. Kirjastopäivät 10.-12.6. Seinäjoella. Juha T Hakala

LUOVASTI TÖISSÄ 12.6.2015. Kirjastopäivät 10.-12.6. Seinäjoella. Juha T Hakala LUOVASTI TÖISSÄ 12.6.2015 Kirjastopäivät 10.-12.6. Seinäjoella Kuka 2 Veikko Huovinen 3 Jotta näkee, tarvitsee haukan siivet ja etäisyyttä! Tietotyöllä on puolensa 4 Saan sata sähköpostia päivässä. Ok,

Lisätiedot

Vientimarkkinointia verkossa: Asiakasymmärrys. Workshop 13.11.2014 17/11/14 1

Vientimarkkinointia verkossa: Asiakasymmärrys. Workshop 13.11.2014 17/11/14 1 Vientimarkkinointia verkossa: Asiakasymmärrys Workshop 13.11.2014 17/11/14 1 Agenda tänään 1. Digitaalisuus, Some ja Verkkokauppa 2. Asiakasymmärrys KATI SAARI Strategi Kati Varhee (MS ECON) on toiminut

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat Oikea vastaus B ja C GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista

Lisätiedot

Metsätalouden arvoketjun kilpailukyky, kannattavuus ja niiden parantaminen. Kari Palojärvi / Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry

Metsätalouden arvoketjun kilpailukyky, kannattavuus ja niiden parantaminen. Kari Palojärvi / Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry Koneyrittäjien ja Metsäalan Kuljetusyrittäjien metsäpäivä Metsätalouden arvoketjun kilpailukyky, kannattavuus ja niiden parantaminen Kari Palojärvi / Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry KESKIARVO TULOKSIA MKY:N

Lisätiedot

Koneyrittäjät - ajankohtaiskatsaus

Koneyrittäjät - ajankohtaiskatsaus Hakkuu ja metsäkuljetus Haketus ja kuljetus Koneyrittäjät - ajankohtaiskatsaus Tiedotustilaisuus Joensuu 16.10.2015 Simo Jaakkola, varatj. Turvetuotanto Infra 1 Lehdistötilaisuus 16.10.2014 Joensuu Koneyrittäjien

Lisätiedot

Metsäammattilaisten suhtautuminen erirakenteiskasvatukseen. Zhuo Cheng & Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos

Metsäammattilaisten suhtautuminen erirakenteiskasvatukseen. Zhuo Cheng & Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos Metsäammattilaisten suhtautuminen erirakenteiskasvatukseen Zhuo Cheng & Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos Tutkimus eri-ikäiskasvatuksen seminaarisarjan osallistujat 8/19 tilaisuudesta, 771/985 osallistujasta

Lisätiedot

Suora sitaatti niinkö tosiaan?

Suora sitaatti niinkö tosiaan? @MagSymp16 Suora sitaatti niinkö tosiaan? Lauri Haapanen viittä vaille tohtori toimittaja lauri.haapanen@helsinki.fi www.laurihaapanen.fi Twitter: @LauriHaapanen Esimerkki 1: Kulutusvalinnat Kulttuurilehti,

Lisätiedot

Palvelupyyntöjärjestelmä. Asiakkaan ohje

Palvelupyyntöjärjestelmä. Asiakkaan ohje Palvelupyyntöjärjestelmä Asiakkaan ohje Festum Software Oy Palvelupyyntöjärjestelmä asiakkaan ohje 2 ( 8 ) Sisällysluettelo 1. Palvelupyyntöjärjestelmä osana asiakastukea... 3 2. Käytön aloittaminen...

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen yhteismetsähanke. Jari Yli-Talonen Mhy Päijät-Häme

Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen yhteismetsähanke. Jari Yli-Talonen Mhy Päijät-Häme Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen yhteismetsähanke Jari Yli-Talonen Mhy Päijät-Häme TOIMIALUEENA Asikkalan, Hartolan, Heinolan, Hollolan, Hämeenkosken, Kärkölän, Lahden, Nastolan, Padasjoen ja Sysmän kunnat

Lisätiedot

Arvot ja eettinen johtaminen

Arvot ja eettinen johtaminen Arvot ja eettinen johtaminen Erika Heiskanen +358 40 7466798 erika.heiskanen@juuriharja.fi Juuriharja Consulting Group Oy Eettinen strategia Eettinen johtaminen Eettinen kulttuuri Valmennamme kestävään

Lisätiedot

SKAL Liikenneturvallisuus- palkinto 2012

SKAL Liikenneturvallisuus- palkinto 2012 SKAL Liikenneturvallisuus- palkinto 2012 Pro VT 13 -liikkeelle tuloksekkaasta työstä valtatie 13:n parantamiseksi. Suomen logistinen kilpailukyky Suomi vertailussa sijalla 3 logistisena toimijana (Logistics

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Suomen kielessä on 6 verbityyppiä:

Suomen kielessä on 6 verbityyppiä: Suomen kielessä on 6 verbityyppiä: 1 nukkua itkeä lukea nauraa seisoa 2 vokaalia syödä juoda imuroida uida 2 3 -da -dä purra mennä tulla nousta -ra -na -la -sta 4 haluta herätä karata 1 vokaali & -ta -tä

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari

Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari Arvoisat Lieksan kuudenteen kulttuuriseminaariin osallistujat, Minulla on miellyttävä kunnia pitää puheenvuoro Lieksan kaupungin puolesta tässä Digittääkö

Lisätiedot

KYSELY UHANALAISTEN LAJIEN JA LUONTOTYYPPIEN HOITOHANKKEESSA TYÖSKENNELLEILLE LUONNONHOITAJILLE

KYSELY UHANALAISTEN LAJIEN JA LUONTOTYYPPIEN HOITOHANKKEESSA TYÖSKENNELLEILLE LUONNONHOITAJILLE KYSELY UHANALAISTEN LAJIEN JA LUONTOTYYPPIEN HOITOHANKKEESSA 2009-2013 TYÖSKENNELLEILLE LUONNONHOITAJILLE Toteutettiin Tammikuussa 2014 Postitettiin kysely jokaiselle hankkeessa työssä olleelle luonnonhoitajalle,

Lisätiedot

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS!

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS! TOIMITTAJAT PISTIVÄT KESÄN JÄÄTELÖT JÄRJESTYKSEEN SIVU 3 KATSO YLLÄTYSTULOS! Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat -Rasmus SIVU 2 Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. SIVU 6 KUINKA KAUPPA

Lisätiedot