Osinkojuhlissa pöytä koreana

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osinkojuhlissa pöytä koreana"

Transkriptio

1 Osinkojuhlissa pöytä koreana Author : albert Osinkojuhlissa pöytä koreana. Tällainen otsikko oli Kauppalehden pörssisivuilla torstaina 12. helmikuuta. Totta varmaan onkin, että sellaisissa perheissä, joissa osinkotulot ovat merkittäviä, pöytään pannaan näinä aikoina jotakin laskiaispullia tai runebergintorttua herkullisempaa. Etenkin jos satutaan nauttimaan Nordea-pankin, Sampo-konsernin tai Fortumin korotetuista jättiosingoista. Näissä juhlissa voidaan unohtaa talouden taantuma, työttömyyden kasvu ja julkisen talouden säästöohjelmat. 52 pörssiyhtiötä koskevan yhteenvedon mukaan näiden yhtiöiden osingot nousevat tänä vuonna yli 10 miljardiin euroon. Useimmat, eli 33 yhtiötä korottavat osinkoa viime vuoteen verrattuna. Kahdeksan yhtiötä piti osingon ennallaan ja 11 yhtiötä alensi sitä. Oheisessa taulukossa on esitetty tiedot runsaan 50 yhtiön liikevoitosta, veroista ja osingoista vuosina 2013 ja / 5

2 2 / 5

3 Kokonaislukujen vertailua häiritsevät hieman Nokia-konsernin isot muutokset. Nokia jakoi viime vuoden lopulla suuren ylimääräisen, lähes 1,4 miljardin euron osingon niistä tuloista, joita se sai myytyään matkapuhelinliiketoiminnan Microsoftille. Toisaalta vuoden 2014 tilinpäätökseen on tuloutettu suuri 1,4 miljardin euron laskennallinen verosaaminen, tavallaan veronpalautus. Tämän vuoksi yhteenvetoluvut esitetään sekä Nokian kanssa että ilman Nokiaa. Yhtiöiden yhteenlaskettu liikevoitto kasvoi 15,6 miljardista 18,5 miljardiin euroon. Ilmoitettujen verojen summa kuitenkin pieneni ja verojen suhde liikevoittoon supistui.[1] Osinkosumma kasvoi 8,9 miljardista 9,9 miljardiin euroon ilman Nokiaa ja 10,2 miljardista 10,4 miljardiin euroon Nokia mukaan luettuna. Osinkojen suhde liikevoittoon on nyt noin 54 prosenttia ilman Nokiaa ja noin 56 prosenttia Nokia mukaan luettuna. Ilmoitettujen tuloverojen suhde liikevoittoon supistui 23 prosentista 10 prosenttiin. Jos Nokia-konserni ja sen jättimäinen veronpalautus jätetään tästä vertailusta pois, verojen osuus supistui 22 prosentista 17,7 prosenttiin.[2] Viime vuonna yhtiöt saattoivat jo hyödyntää Kataisen hallituksen päättämää yhtiöveron alennusta. Toisaalta yksityishenkilöiden saamia pörssiosinkoja verotetaan nyt hieman tiukemmin kuin ennen vuotta Niistä voi saada verottomina 15 prosenttia entisen 30 prosentin asemesta. Voidaan arvioida, että yhtiöiden korotetut osingot kompensoivat useissa tapauksissa osingonsaajan verotuksen kiristyksen. Suurimmat jakajat 3 / 5

4 Niin sanotun työllisyys- ja kasvusopimuksen mukaan palkkojen yleiskorotus on tänä vuonna 0,4 prosenttia. Samaan prosenttilukuun on rajoitettu erityislailla useimpien sosiaalietuuksien indeksikorotukset tänä vuonna. Missään ei ole rajoitettu kuitenkaan osinkojen korotuksia, jotka monessa tapauksessa ovat reippaita, jopa kymmeniä prosentteja. Suurimmat osinkopottien jakajia ovat Nordea, Sampo ja Fortum, joiden osingot kasvavat edelleen ja ylittävät viime vuoden ennätyspotit. Nordea jakaa osinkoja peräti 2,5 miljardia, mikä on noin 800 miljoonaa euroa enemmän kuin vuosi sitten. Kasvua on 44 prosenttia. Sampo, joka on Nordean suurimpia omistajia, jakaa puolestaan miljoonaa euroa osinkoja, noin 170 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna. Samassa sarjassa on Fortum miljoonan euron osingoilla. Yli miljardin osinkoihin, noin 1,5 miljardiin euroon yltää myös TeliaSonera, mutta tässä tapauksessa osinko hieman pienenee viime vuoteen verrattuna. Muita kovia osingonjakajia ovat mm. metsäyhtiöt UPM ja StoraEnso, konepajayhtiöt Wärtsilä, Kone sekä Metso ja siitä erotettu Valmet, Pohjola-pankki, Orion, Elisa, Kesko ym. Toisaalta on muutamia kriisiyhtiöitä ja kriisialoja, joissa osinkoja ei nyt jaeta. Finnair ja Outokumpu eivät jaa tänäkään vuonna osinkoja. SSAB, johon Rautaruukki on sulautettu, ei jaa osinkoja kuten ei viime vuonnakaan jakanut kumpikaan yhtiö. Myöskään Stockmann ei jaa osinkoja tänä vuonna. Tällaiset tapaukset ovat kuitenkin selvänä vähemmistönä, eikä Suomessa jatkuva talouskriisi näytä hillitsevän useimpien yhtiöiden osingonjakoa. Pörssiyhtiöiden yleinen osingonjakopolitiikka on melko avokätistä. Tilinpäätöstiedotteissa ilmoitetaan usein tavoitteeksi jakaa 50 prosenttia tai 60 prosenttia voitosta osinkoina. Toisinaan tämä tavoite on vielä korkeampi. Esimerkiksi Elisa ilmoittaa, että Elisan voitonjakopolitiikkana on jakaa osinkoina prosenttia edellisen tilikauden tuloksesta. Nyt osinko on 94 prosenttia tilikauden tuloksesta. Väkeä pihalle osingot ylös Suorastaan aggressiiviseksi voisi luonnehtia myös Tieto-konsernin henkilöstö- ja osinkopolitiikkaa. Yhtiössä on vähennetty työntekijöitä ja nytkin YT-neuvottelut ovat päällä. Uusista, mahdollisesti 840 henkilöä koskevista vähennyksistä ilmoitettiin tammikuun puolivälissä. Yhtiö jakaa kuitenkin korotetun osingon (1 euro/osake) päälle lisäosingon (0,3 euroa/osake), yhteensä 96 miljoonaa euroa. Se on noin puolet enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Suhteessa tilikauden kirjanpidolliseen tulokseen verojen jälkeen osinko on yli 270 prosenttia. Tieto-konsernin vuosikertomuksessa ulkomaista, lähinnä intialaista halpatyövoimaa kutsutaan sievästi suotuisan kustannustason resursseiksi. Viime vuonna suotuisan kustannustason resurssien osuus henkilöstöstä kasvoi samalla kun koko henkilöstömäärä supistui noin 600 hengellä. Kun osinkojen jakaminen on näin avokätistä, voi jälleen ihmetellä uskomuksia ja väitteitä, joiden mukaan suuryhtiöt tarvitsevat verohelpotuksia voidakseen investoida ja työllistää ihmisiä. 4 / 5

5 Powered by TCPDF ( Revalvaatio.org Esimerkiksi Nordea-pankissa 2,5 miljardin euron osingot ylittävät koko henkilökunnan 2,4 miljardin euron palkkakulut. Henkilöstön lukumäärän vähentyminen on yleisenä kehityssuuntana pörssiyhtiöissä. Nordean tapauksessa on kuvaavaa, että tavallisia asiakkaita palvelevassa vähittäispankkitoiminnassa henkilöstön määrä väheni, mutta varakkaita henkilöitä palvelevissa salkunhoitopalveluissa henkilöstön määrä kasvoi. Viitteet [1] Liikevoitolla tarkoitetaan tässä yleensä tilinpäätöksissä ilmoitettua liikevoittoa ennen rahoituskuluja ja erilaisia satunnaisia eriä. Verot ovat tuloslaskelman mukaisia veroja, jotka eivät ole välttämättä samansuuruiset kuin todella maksetut verot. [2] Vertailussa tulee ottaa huomioon, että Rautaruukki on vuoden 2014 alusta lähtien osa SSABkonsernia. Vuoden 2014 alusta lähtien Valmet on erotettu Metsosta omaksi pörssiyhtiöksi. Vertailuluvut edelliseltä vuodelta sisältävät sekä SSAB:n että Rautaruukin kun taas Metsokonsernin lukuihin silloin tavallaan sisältyivät myös Valmetin tiedot. Lukumääriä laskettaessa SSAB/Rautaruukki ja Metso/Valmet on katsottu kumpikin yhdeksi yhtiöksi. Nordea, TeliaSonera ja SSAB ovat Ruotsissa rekisteröityjä yhtiöitä, joiden osakkeet noteerataan Helsingin NASDAQpörsissä. 5 / 5

Talouskriisi ei näy osingoissa

Talouskriisi ei näy osingoissa Talouskriisi ei näy osingoissa Author : albert 1 / 6 2 / 6 Pörssifirmojen yhtiökokouksissa eivät ilmeet luultavasti tänä keväänä ole kovinkaan synkät, sillä monet yhtiöt korottavat osinkoa. Vajaata 40

Lisätiedot

Selvitys 50 pörssiyhtiöstä: Osingot ennätystasolla

Selvitys 50 pörssiyhtiöstä: Osingot ennätystasolla Selvitys 50 pörssiyhtiöstä: Osingot ennätystasolla Author : albert Erilaiset analyytikot ovat viime kuukausina ennustaneet jo usein tälle vuodelle osinkojen reipasta kasvua. Jo viime marraskuussa Danske

Lisätiedot

Kimmo Vehkalahti: Osinkoja kolmelle kurssille ( )

Kimmo Vehkalahti: Osinkoja kolmelle kurssille ( ) Kimmo Vehkalahti: Osinkoja kolmelle kurssille (24.2.2016) Facebookin uutisvirrasta osui silmiini Timo Harakan päivitys, jossa käsiteltiin pörssiyhtiöiden jakamia osinkoja. Linkkinä oli Selvitys 50 pörssiyhtiöstä,

Lisätiedot

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot) Välitön tuloverotus Verovelvolliselta suoraan perittäviä veroja nimitetään välittömiksi veroiksi Verot määräytyvät tulojen ja varallisuuden perusteella Tulon (=tuloverotus) perusteella maksetaan veroa

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Markkinakatsaus Muuttuva maailma Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Lehmanin romahduksesta viisi vuotta Lähde: ThomsonReuters Taloudet piristymässä, mutta tuskaisen hitaasti 65 Teollisuuden

Lisätiedot

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT JA OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT JA OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT JA OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT 1 (6) Liitetietona on esitettävä sijoituspalveluyrityksen taloudellista kehitystä kuvaavat ja osakekohtaiset tunnusluvut viideltä viimeiseltä

Lisätiedot

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot) Välitön tuloverotus Verovelvolliselta suoraan perittäviä veroja nimitetään välittömiksi veroiksi Verot määräytyvät tulojen ja varallisuuden perusteella Tulon (=tuloverotus) perusteella maksetaan veroa

Lisätiedot

LASKELMIA OSINKOVEROTUKSESTA

LASKELMIA OSINKOVEROTUKSESTA LASKELMIA OSINKOVEROTUKSESTA Oheisissa taulukoissa ja kuvioissa kuvataan osinkoverotuksen muutosta hallituksen korjatun kehyspäätöksen mukaisesti. Nykyisessä osinkoverotuksessa erotetaan toisistaan pörssiyhtiöiden

Lisätiedot

Sijoittajabarometri Suomen Vuokranantajat ry. Syys-lokakuu 2014

Sijoittajabarometri Suomen Vuokranantajat ry. Syys-lokakuu 2014 Sijoittajabarometri Suomen Vuokranantajat ry. Syys-lokakuu 2014 Tämän tutkimuksen on tehnyt Tietoykkönen Oy Suomen Vuokranantajat ry:n toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää yksityissijoittajien

Lisätiedot

Kotitalouksien säästämistutkimus. julkistustilaisuus 30.5.2011

Kotitalouksien säästämistutkimus. julkistustilaisuus 30.5.2011 Kotitalouksien säästämistutkimus julkistustilaisuus 30.5.2011 Kotitalouksien säästäminen Ohjelma Säästämistutkimus Sari Lounasmeri Nuorten talousosaaminen toimijat, kanavat ja tavat Anu Raijas Sijoittajan

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Markkinakatsaus Muuttuva maailma. Lippo Suominen Päästrategi, Nordea Varallisuudenhoito Lokakuu 2013

Markkinakatsaus Muuttuva maailma. Lippo Suominen Päästrategi, Nordea Varallisuudenhoito Lokakuu 2013 Markkinakatsaus Muuttuva maailma Lippo Suominen Päästrategi, Nordea Varallisuudenhoito Lokakuu 2013 Lehmanin romahduksesta viisi vuotta Keskuspankeilla iso rooli Taloudet piristymässä 65 Teollisuuden luottamus,

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Yksinkertainen on tehokasta Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Puolivuosikatsaus 30.6.2009 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO SUOMI -INDEKSIRAHASTO Rahastotyyppi: Osakerahasto, Suomi Rekisteröimisvuosi:

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto 1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

A special dividend is included in the index as a net amount and it is calculated as follows:

A special dividend is included in the index as a net amount and it is calculated as follows: Exchange Notice March 20, 2007 Series 14/07 OMXH25 STOCK INDEX SPECIAL DIVIDEND ADJUSTMENT: RAUTARUUKKI OYJ The AGM of Rautaruukki Oyj has approved a dividend of EUR 2.00 per share which will be effective

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro PK-yrittäjä ja osinkoverotus. VATT PÄIVÄ 8.10.2014 Jouko Karttunen

Kommenttipuheenvuoro PK-yrittäjä ja osinkoverotus. VATT PÄIVÄ 8.10.2014 Jouko Karttunen Kommenttipuheenvuoro PK-yrittäjä ja osinkoverotus VATT PÄIVÄ 8.10.2014 Jouko Karttunen 1 PK yrittäjän näkökulma Suomen osinkoverotuksesta Vuosina 1969 1989 voimassa osinkovähennysjärjestelmä eri muodoissaan

Lisätiedot

Sijoittajabarometri. Syys-lokakuu 2014 (julkaistu 6.11.2014)

Sijoittajabarometri. Syys-lokakuu 2014 (julkaistu 6.11.2014) Sijoittajabarometri Syys-lokakuu 2014 (julkaistu 6.11.2014) Tämän tutkimuksen on tehnyt Tietoykkönen Oy Osakesäästäjien keskusliitto ry:n, Pörssisäätiön ja Viisas Raha lehden toimeksiannosta. Tutkimuksen

Lisätiedot

Sijoittajabarometri Syys-lokakuu 2014

Sijoittajabarometri Syys-lokakuu 2014 Sijoittajabarometri Syys-lokakuu 2014 Tämän tutkimuksen on tehnyt Tietoykkönen Oy Osakesäästäjien keskusliitto ry:n, Pörssisäätiön ja Viisas Raha lehden toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää

Lisätiedot

A special dividend is included in the index as a net amount and it is calculated as follows: ) = - ( 0.1761 EUR * 844 452 759) = - 148713280,75 EUR

A special dividend is included in the index as a net amount and it is calculated as follows: ) = - ( 0.1761 EUR * 844 452 759) = - 148713280,75 EUR Exchange Notice April 25, 2007 Series 18/07 OMXH25 STOCK INDEX SPECIAL DIVIDEND ADJUSTMENT: TIETOENATOR OYJ The AGM of TeliaSonera AB has approved a dividend of EUR 0.6849 per share which will be effective

Lisätiedot

Valtion yhtiöomistusmuutokset vuosina

Valtion yhtiöomistusmuutokset vuosina Valtion yhtiöomistusmuutokset vuosina 2007-2019 Valtion osakemyynnit 24.5.2007 Kemira GrowHow Oyj Osakemyynti Yara International ASA:lle 206,0-30 % 29.8.2007 Kemira Oyj Osakemyynti Oras Invest Oy:lle ym.

Lisätiedot

Markkinakatsaus Jatkuvatko juhlat? Lippo Suominen Maaliskuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito

Markkinakatsaus Jatkuvatko juhlat? Lippo Suominen Maaliskuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito Markkinakatsaus Jatkuvatko juhlat? Lippo Suominen Maaliskuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito Sijoittajilla jo viiden vuoden juhlat! 2 Kriiseillä vähenevä markkinavaikutus 3 Tulokset ja talous edelleen ylämäessä

Lisätiedot

söverojen osuus liikevoitosta oli 13,5 prosenttia ja suomalaisomisteisten Virossa toimivien yritysten, poikkeuksellisen vähän, 3,2 prosenttia.

söverojen osuus liikevoitosta oli 13,5 prosenttia ja suomalaisomisteisten Virossa toimivien yritysten, poikkeuksellisen vähän, 3,2 prosenttia. Helsinki 213 2 Viron nopea talouskasvu 2-luvulla sekä Suomea alhaisempi palkkataso ja keveämpi yritysverotus houkuttelevat Suomessa toimivia yrityksiä laajentamaan liiketoimintaansa Virossa. Tässä tutkimuksessa

Lisätiedot

Talouden näkymät Viiden vuoden ralli takana, jatkuvatko juhlat? Toni Teppala Maaliskuu 2014

Talouden näkymät Viiden vuoden ralli takana, jatkuvatko juhlat? Toni Teppala Maaliskuu 2014 Talouden näkymät Viiden vuoden ralli takana, jatkuvatko juhlat? Toni Teppala Maaliskuu 2014 Jo viiden vuoden ralli Lähde: ThomsonReuters 2 Kriiseillä vähenevä markkinavaikutus Lähde: ThomsonReuters Talous

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

KANSAN SIVISTYSRAHASTO

KANSAN SIVISTYSRAHASTO Kansan Sivistysrahasto Siltasaarenkatu 6 00530 HELSINKI Y-tunnus 0213501-3 KANSAN SIVISTYSRAHASTO TILINPÄÄTÖS 31.10.2009 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3-6 Kirjanpitokirjat,

Lisätiedot

Talouden näkymät Vieläkö tuottoja on jäljellä? Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2014

Talouden näkymät Vieläkö tuottoja on jäljellä? Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2014 Talouden näkymät Vieläkö tuottoja on jäljellä? Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2014 Sijoittajan onnenpäivät Lähde: ThomsonReuters kriiseistä huolimatta! USA:n valtion toimintojen sulkeminen

Lisätiedot

Sampo Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2010. 13.4.2010 Hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos

Sampo Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2010. 13.4.2010 Hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos Sampo Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2010 Hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos Finanssikriisi on ohi Itraxx Europe -alasektorien 5 v. luottojohdannaisten marginaalit Lehmanin konkurssia edeltäneellä

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Apulaisprofessori Tomi Viitala Osakeyhtiön verotus Osakeyhtiö on yhteisö eli osakkeenomistajistaan erillinen verovelvollinen Osakeyhtiölle lasketaan

Lisätiedot

HALLITUSPALKKIOT VALTION OMISTAMISSA YHTIÖISSÄ VUONNA 2013

HALLITUSPALKKIOT VALTION OMISTAMISSA YHTIÖISSÄ VUONNA 2013 1 VALTIONEUVOSTON KANSLIA Omistajaohjausosasto/Markku Tapio 8.8.213 HALLITUSPALKKIOT VALTION OMISTAMISSA YHTIÖISSÄ VUONNA 213 Tässä muistiossa arvioidaan valtion omistamien yhtiöiden hallitusten jäsenten

Lisätiedot

Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö

Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö Sijoitus Invest messut 2013 Helsinki 13.-14.11.2013 Vesa Laisi, Vacon Oyj:n toimitusjohtaja Vacon 1 Huomautus Esityksen sisältö perustuu tämänhetkisiin tietoihin. Esitys sisältää

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

Ti 10.02. Ixonos: ylimääräinen yhtiökokous, asialistalla osakeanti ja optio-oikeudet (klo 09.00)

Ti 10.02. Ixonos: ylimääräinen yhtiökokous, asialistalla osakeanti ja optio-oikeudet (klo 09.00) Yhtiökokoukset 2015 Viikko 6/2015 To 05.02. Takoma: varsinainen yhtiökokous (klo 10.00) To 05.02. Panostaja: varsinainen yhtiökokous (klo 13.00) Viikko 7/2015 Ti 10.02. Ixonos: ylimääräinen yhtiökokous,

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus.

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus. Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Miksi osakeyhtiötä verotetaan? Fiskaalisen tavoitteen tehokkaampi toteutuminen Veropohjan laajuus

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

Ke 28.01. Nordea Bank: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 8.00), tiedotustilaisuus (klo 10.30), puhelinkonferenssi (klo 15.30)

Ke 28.01. Nordea Bank: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 8.00), tiedotustilaisuus (klo 10.30), puhelinkonferenssi (klo 15.30) Tulostiedot 2015 Viikko 4/2015 Pe 23.01. Basware: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 13.00) Viikko 5/2015 Ke 28.01. Nordea Bank: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 8.00), tiedotustilaisuus (klo 10.30), puhelinkonferenssi

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

2009 2010 2011 2012 2013 YRITYKSEN OSAKEKANNAN ARVO 12 12 12 12 12

2009 2010 2011 2012 2013 YRITYKSEN OSAKEKANNAN ARVO 12 12 12 12 12 Luvut 1 000 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 5100151 2009 2010 2011 2012 2013 YRITYKSEN OSAKEKANNAN ARVO 12 12 12 12 12 Oletus: Tulevaisuuden nettotulokset = harmaassa taulukossa

Lisätiedot

Ohjeet. Periaate ilmoitusvelvollisuuden osalta: Olemassa olevat omistukset syötetty ilman pvm ja muutosta alkusaldoksi

Ohjeet. Periaate ilmoitusvelvollisuuden osalta: Olemassa olevat omistukset syötetty ilman pvm ja muutosta alkusaldoksi Ohjeet Front Capital Oy Sisäpiirirekisteri Yhteenveto Sisäinen Ohje Kaupankäyntiohje ja sisäpiiriilmoitukset Lomakkeet FIVAn lomakkeet toimitettava allekirjoitettuna Alkuperäiset allekirjoitetut lomakkeet

Lisätiedot

Osakas Lumi Ukko omistaa 6 kpl Lumi Oy:n osakkeita, laske osakkaan osingosta maksettavaksi tulevat verot. Kuntavero 20 %.

Osakas Lumi Ukko omistaa 6 kpl Lumi Oy:n osakkeita, laske osakkaan osingosta maksettavaksi tulevat verot. Kuntavero 20 %. Tilinpäätössuunnittelu luentoharjoitukset 2015 1 (11) Luentoharjoitus 1 Lumi Oy:n tase 31.12.200X Pysyvät vastaavat Pitkävaikutteiset menot 1 000 Maa-alueet 60 000 Rakennus 200 000 Kalusto 50 000 Osakkeet

Lisätiedot

Sijoittajabarometri Lokakuu 2016

Sijoittajabarometri Lokakuu 2016 Sijoittajabarometri Lokakuu 2016 Tämän tutkimuksen on tehnyt Tietoykkönen Oy Osakesäästäjien Keskusliitto ry:n ja Pörssisäätiön toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää yksityissijoittajien

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 8.4.2014

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 8.4.2014 HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 8.4.2014 1 Osinkopolitiikka ja osingonmaksu Osinkopolitiikka: Osinkona jaetaan vähintään 35 % nettotuloksesta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2013

Lisätiedot

Yrittäjien tulot ja verot 2014. vuoden 2012 tulo- ja verotiedoilla

Yrittäjien tulot ja verot 2014. vuoden 2012 tulo- ja verotiedoilla Yrittäjien tulot ja verot 2014 vuoden 2012 tulo- ja verotiedoilla 1 Saman tulotason yrittäjien ja palkansaajien verotuksen vertailu vuonna 2012 Yrittäjät Palkansaajat Tulot 44 974 44 974 - Siitä ansiotuloa

Lisätiedot

Pörssisäätiön Sijoituskoulu Tampereen Sijoitusmessuilla. 25.3.2014 Sari Lounasmeri

Pörssisäätiön Sijoituskoulu Tampereen Sijoitusmessuilla. 25.3.2014 Sari Lounasmeri Pörssisäätiön Sijoituskoulu Tampereen Sijoitusmessuilla 25.3.2014 Sari Lounasmeri Pörssisäätiö edistää arvopaperisäästämistä ja arvopaperimarkkinoita Sijoittajan verotus Osingot ja luovutusvoitot / Sari

Lisätiedot

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Osinkoverouudistus Vuosi-ilmoituksen täyttämisen ongelmakohdat Mitä löydän

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

Esko Seppänen - Maaliskuun budjettikehys 2013

Esko Seppänen - Maaliskuun budjettikehys 2013 Esko Seppänen - Maaliskuun budjettikehys 2013 Author : admin Tällaisen muistion olen tehnyt 6.4.2013 itselleni omien ajatusteni selvittämiseksi, mutta panen sen jakoon, jos se auttaisi myös muita selventämään

Lisätiedot

Sivu 1 Pvm Rahayksikkö EURO 1/13-1/13 1/13-1/13 1/12-12/12 Ero Budjetti 13 Arvio 13 VARSINAINEN TOIMINTA Toiminnanala A Tuotot

Sivu 1 Pvm Rahayksikkö EURO 1/13-1/13 1/13-1/13 1/12-12/12 Ero Budjetti 13 Arvio 13 VARSINAINEN TOIMINTA Toiminnanala A Tuotot 2077 Suomen Autoteknillinen Liitto Ry Tilikausi 1.1.2012-31.12.2013 TULOSLASKELMA Jakso 1/13-1/13 Sivu 1 Pvm 2.3.2013 Rahayksikkö EURO 1/13-1/13 1/13-1/13 1/12-12/12 Ero Budjetti 13 Arvio 13 VARSINAINEN

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Lausunto: Lahja- ja perintöveron muuttaminen

Lausunto: Lahja- ja perintöveron muuttaminen 11.8.2014 Lausunto: Lahja- ja perintöveron muuttaminen Pellervon taloustutkimus PTT Pasi Holm, toimitusjohtaja Esitys: Rajaveroprosentteja nostetaan kautta linjan 1- prosenttiyksikköä ja väliaikaiseksi

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Monipuolisempia rahoituspalveluita Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 24.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 5.1m (EUR 4.1m /20)

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007

Lisätiedot

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton] Vuosikatsaus 1.1. 31..2 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Neljännen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 6.6% edellisvuodesta ollen EUR 46.2m (EUR 28.7m /2). Neljännen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

DANSKE BANK DDBO 1080B: Osakeobligaatio Suomi VI Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK DDBO 1080B: Osakeobligaatio Suomi VI Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Osakeobligaatio Suomi VI (Tuottohakuinen) -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta suotuisasta

Lisätiedot

Vacon Cleantech-tilaisuus, Helsingin Osakesäästäjät

Vacon Cleantech-tilaisuus, Helsingin Osakesäästäjät Vacon Cleantech-tilaisuus, Helsingin Osakesäästäjät Sebastian Linko, Vacon Oyj:n viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja 20. toukokuuta 2014 Vacon 1 Huomautus Esityksen sisältö perustuu tämänhetkisiin tietoihin.

Lisätiedot

Jakeluverkonhaltijoiden sähköverkkoliiketoiminnan tilinpäätöstietojen

Jakeluverkonhaltijoiden sähköverkkoliiketoiminnan tilinpäätöstietojen Muistio 1 (5) Jakeluverkonhaltijoiden sähköverkkoliiketoiminnan tilinpäätöstietojen yhteenveto tilikaudelta 2018 Vuoden 2018 lopussa Suomessa harjoitti sähköverkkotoimintaa 77 jakeluverkonhaltijaa, 10

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

DANSKE BANK DDBO 1080B: Osakeobligaatio Suomi VI Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK DDBO 1080B: Osakeobligaatio Suomi VI Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Osakeobligaatio Suomi VI (Tuottohakuinen) -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta suotuisasta

Lisätiedot

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Oppitunnin sisältö Tuloslaskelma Mikä on tuloslaskelma?

Lisätiedot

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 3.9.216 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Kolmannen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 3.5% edellisvuodesta ollen EUR 4.9m (EUR 31.4m Q3/2). Kolmannen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

Sivu 1 Pvm Rahayksikkö EURO 2/13-2/13 1/13-2/13 1/12-12/12 Ero Budjetti 13 Arvio 13 VARSINAINEN TOIMINTA Toiminnanala A Tuotot

Sivu 1 Pvm Rahayksikkö EURO 2/13-2/13 1/13-2/13 1/12-12/12 Ero Budjetti 13 Arvio 13 VARSINAINEN TOIMINTA Toiminnanala A Tuotot 2077 Suomen Autoteknillinen Liitto Ry Tilikausi 1.1.2012-31.12.2013 TULOSLASKELMA Jakso 2/13-2/13 Sivu 1 Pvm 3.4.2013 Rahayksikkö EURO 2/13-2/13 1/13-2/13 1/12-12/12 Ero Budjetti 13 Arvio 13 VARSINAINEN

Lisätiedot

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 3.6.216 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Toisen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 19.5% edellisvuodesta ollen EUR 37.4m (EUR 31.3m Q2/215). Toisen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 [tilintarkastamaton] Edelläkävijä kehittyy jatkuvasti Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 24.2% edellisvuodesta ja olivat EUR 5.3m (EUR 4.3m /20)

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Q Tilinpäätöstiedote

Q Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Ensimmäisen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 42.5% edellisvuodesta ollen EUR 52.9m (EUR 37.1m /2). Ensimmäisen vuosineljänneksen

Lisätiedot

Suomen liikevaihto kasvoi 32 prosentilla 17,3 miljoonaan euroon. Edellisenä vuonna liikevaihto oli 13,2 miljoonaa euroa.

Suomen liikevaihto kasvoi 32 prosentilla 17,3 miljoonaan euroon. Edellisenä vuonna liikevaihto oli 13,2 miljoonaa euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2017 PÖRSSITIEDOTE 9.11.2017 KLO 9:10 TULOS LÄHES KAKSINKERTAINEN - Liikevaihto 40,0 miljoonaa euroa (28,3 milj. euroa) - Liikevoitto 2,0 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Tase, konserni, milj. euroa

Tase, konserni, milj. euroa Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin.

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2015 PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kasvoi 77%. - Liikevaihto 31,0 miljoonaa euroa (30,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,9 miljoonaa

Lisätiedot

Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus

Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Johtamiskorkeakoulu Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Sijoitusmessut Tampere 25.3.2014 Kenen saamat tulot verotetaan Suomessa? Suomessa verotetaan Verovelvolliset Yleisesti verovelvollinen

Lisätiedot

EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 2.4.2009

EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 2.4.2009 EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 2.4.2009 1 1. Ehdotus osingonmaksusta Hallitus ehdottaa, että 31.12.2008 päättyneeltä tilikaudelta maksetaan osinkona 0,40 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkaalle, joka

Lisätiedot

Elina Pankkiiriliike. 5. huhtikuuta 2008. Elina Pankkiiriliike Oy, Uudenmaankatu 7, 00120 Helsinki, p. 09 6120 750, www.elinapl.fi, info@elinapl.

Elina Pankkiiriliike. 5. huhtikuuta 2008. Elina Pankkiiriliike Oy, Uudenmaankatu 7, 00120 Helsinki, p. 09 6120 750, www.elinapl.fi, info@elinapl. Varainhoito Rahastot Pääomaturvatut Elina Pankkiiriliike 5. huhtikuuta 2008 Elina Pankkiiriliike Oy Elina on sitoutumaton kotimainen varainhoitoyhtiö Elina toimii Rahoitustarkastuksen myöntämällä toimiluvalla

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Lyhennetty konsernin tuloslaskelma

Lyhennetty konsernin tuloslaskelma MUUTETTU JA AIKAISEMMIN JULKAISTU (VANHA) TIETO VUODELLE VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Fortum allekirjoitti 13 maaliskuuta 2015 sopimuksen Ruotsin sähkönsiirtoliiketoiminnan myynnistä. Kauppa saattaa päätökseen

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

Yhtiökokous

Yhtiökokous Yhtiökokous 31.3.2011 Toimintaympäristö 2010 Suunnittelupalveluiden kysyntä kääntyi kasvuun vuoden 2010 alussa ja kasvu jatkui koko vuoden. Kysynnän kasvu oli vuoden alkupuoliskolla epäyhtenäistä Etteplanin

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti 1991 vp - HE 64 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain sekä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

Lisätiedot

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton] Vuosikatsaus 1.1. 31.12.2 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Neljännen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 4.8% edellisvuodesta ollen EUR 48.4m (EUR 46.2m /2) Neljännen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA 1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta

Lisätiedot

puolivuotis- KATSAUS Erikoissijoitusrahasto Seligson & Co HEX25 Indeksiosuusrahasto

puolivuotis- KATSAUS Erikoissijoitusrahasto Seligson & Co HEX25 Indeksiosuusrahasto puolivuotis- KATSAUS 30.6.2002 Erikoissijoitusrahasto Seligson & Co HEX25 Indeksiosuusrahasto 1(2) ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO HEX25 -INDEKSIOSUUSRAHASTO Rahastotyyppi HEX25 -indeksin mukaan sijoittava

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 3.6.217 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Toisen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 38.9% edellisvuodesta ollen EUR 52.m (EUR 37.5m /2) Toisen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto

vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto 2(8) TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto Sijoituspolitiikka ja hallinto Päättynyt

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI 31.12.2013 Y-tunnus: 2574013-6 SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle 8.4.2015

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle 8.4.2015 8.4.2015 1 Osinkopolitiikka: Osinkona jaetaan vähintään 35 % tilikauden voitosta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2014 olivat 519,1 miljoonaa euroa, tilikauden voitto 2014 oli 305,3

Lisätiedot

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton] Vuosikatsaus 1.1. 31..20 [tilintarkastamaton] Vahvaa etenemistä laajalla rintamalla Neljännen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 24.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 5.8m (EUR 4.7m /20)

Lisätiedot