Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle Kirsi Marjon valituksen johdosta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "41 27.08.2015 63 26.11.2015. Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle Kirsi Marjon valituksen johdosta"

Transkriptio

1 Kasvun ja oppimisen lautakunta Kasvun ja oppimisen lautakunta Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle Kirsi Marjon valituksen johdosta 360/ /2015 KASVOPPI Lukion ja perusopetuksen lehtorin virka (liikunta ja terveystieto), on ol lut haettavana vakinaista täyttämistä varten klo men nes sä. Hakuilmoitus on julkaistu Äänekosken kaupungin il moitus tau luil la ja www-sivuilla, työvoimahallinnon www-sivuilla ja Kun tarek ry toin nin sovelluksessa. Hakuilmoitus: Haemme lukion ja perusopetuksen lehtoria virkaan, jonka ope tet tavat aineet ovat liikunta ja terveystieto. Viran sijoituspaikka on Ää nekos ken Lukio. Arvostamme henkilöä, joka on kiinnostunut koulun toimin nan kehittämisestä ja on perehtynyt yhteistoiminnallisten me netel mien käyttöön ja yrittäjyyskasvatukseen. Virkaa haki määräaikaan mennessä 44 hakijaa, joista 41 täytti viran kel poi suus vaa ti muk set. Työkokemuksen, koulutuksen ja hakemuksen perusteella hakijoista haas ta tel tiin Anna Haapanen, Anu Holmstedt, Emilia Kontio, Kari Mar jo, Kirsi Marjo, Meri Nieminen, Reetta Pulkkinen, Ulpu Silvasti, Sa ri Vuorenmaa ja Ville Wacklin. Haastatteluryhmään kuuluivat rehto ri Jaana Tani, apulaisrehtori Erkki Kautto, koulupsykologi Mia Raivio ja opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä. Rehtori Jaana Tanin päätösehdotus on muodostunut seuraavien kritee rien perusteella: - virassa edellytetty kelpoisuus - työkokemus - soveltuvuus. Rehtori Jaana Tani esitti lukion ja perusopetuksen lehtorin virkaan (lii kun ta ja terveystieto) valittavaksi alkaen LitM Emilia Kontion ja va ral le LitM Kirsi Marjon. Opetus ja kasvatusjohtaja valitsi pää tök sel lään lukion ja perusopetuksen lehtorin virkaan (lii kun ta ja terveystieto) LitM Emilia Kontion ja varalle LitM Kirsi Mar jon. Yleistä oikaisuvaatimuksesta

2 Kuntalain 89 :n 1 momentin nojalla kunnanhallituksen, lau ta kun nan, niiden jaostojen sekä niiden alaisten viranomaisten päätökseen tyyty mä tön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Kuntalain 92 :n mu kaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) ja kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tie dok sisaan nis ta. Asianosaiselle lähetetään päätöstä koskeva pöytäkirjanote oi kai suvaa ti mus oh jei neen tiedoksi kirjeellä. Kirjeen katsotaan tulleen tie doksi seitsemän päivän kuluttua lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Myös hallintolain mukaista todisteellista tiedoksiantoa voidaan käyttää. Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnasta annetun lain 19 :ssä säädetään tavallisesta sähköisestä tiedoksiannosta, jota voidaan käyttää asianosaisen suostumuksella. Tiedoksisaannin kat sotaan tapahtuneen kolmantena päivänä sähköisen viestin lä het tä mises tä, jollei muuta näytetä. Oikaisuvaatimus on käsiteltävä viipymättä. Oikaisuvaatimusta kä sitte le vä viranomainen on sidottu niihin vaatimuksiin, joita oi kai su vaa timuk ses sa esitetään, eikä se voi käsitellä asiaa laajemmin. Kunnallishallinnossa ei sovelleta ns. toisen asteen jääviä, joten osallis tu mi nen saman asian käsittelyyn sen eri vaiheissa ei aiheuta esteel li syyt tä. Oikaisuvaatimuksella jatketaan saman asian käsittelyä hal lin to asia na eikä oikaisuvaatimuksen käsittelyä pidetä lain käyt tönä. Jos päätös on oikaisuvaatimuksella saatettu toimielimen kä si teltä väk si, asiaa aiemmin käsitellyttä luottamushenkilöä tai viranhaltijaa ei pidetä esteellisenä. Asiassa aiemmin päätöksen tehnyt vi ran hal ti ja voi siis lähtökohtaisesti valmistella oikaisuvaatimuksen ja toimia esitte li jä nä. Oikaisuvaatimukseen annetussa päätöksessä on annettava pe rus teltu ratkaisu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimuksiin. Kirsi Marjon oikaisuvaatimus Kirsi Marjo on jättänyt päivätyn oikaisuvaatimuksen koskien opetus- ja kasvatusjohtajan päätöstä lukion ja pe rus ope tuk sen lehtorin virkavaalista. Oikaisuvaatimus on kirjattu saa pu neek si Päätös on annettu sähköisesti tiedoksi Kun ta rek ry toin nin sovelluksella , jo ten Kirsi Marjon oi kaisu vaa ti mus on saapunut määräajassa. Kirsi Marjo vaatii opetus- ja kasvatusjohtajan päätöksen kumoamista ja muuttamista hänen edukseen.

3 Hän perustelee vaatimustaan seuraavasti: Olen työkokemukseni ja koulutukseni perusteella ansioituneempi, kuin tehtävään valittu. Uskon, että sekä työkokemukseni, että kou lutus taus ta ni on laajempi, kuin valitulla Kontiolla. Lisäksi pitkään paikka kun nal la asuneena minulla on valmiina toimivia suhteita sekä lukui siin yrityksiin että seuroihin ja yhdistyksiin. Perustelua, miksi valittu olisi ansioituneempi, ei ole esitetty. Va lin tape rus te luis sa on todettava kuinka sopivuus ja soveltuvuus on ar vioitu, muutoin valintapäätös on puutteellisesti perusteltu. Valintaperusteluiden tarkoituksena on turvata hallinnon us kot ta vuutta, oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta. Sillä myös turvataan parhaan mahdollisen henkilöstön saamista julkishallinnon pal ve lukseen. Kirsi Marjo epäilee yhdenvertaisuuslain toteutumista va lin pro ses sissa, jossa valittua Kontiota ei ole henkilöstöpäätöksen mukaan edes haas ta tel tu. Kirsi Marjo katsoo tulleensa syrjityksi sukupuolen, iän, mielipiteen tai jon kin muun syyn vuoksi. Virkasuhteeseen ottamisen yleiset perusteet Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 6 :n 1 momentin mukaan vir ka suh tee seen ottamisen yleisistä perusteista säädetään pe rus tuslaissa. Viranhaltijan valinta perustuu kokonaisharkintaan sii tä, ke nellä hakijoista yleiset virkanimitysperusteet huomioon ottaen ar vioidaan olevan parhaat edellytykset viran menestykselliseen hoi ta miseen. Perustuslain 125 :n mukaan yleisiä nimitysperusteita ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Oikeuskäytännössä tai dol la tarkoi te taan koulutusta ja työkokemusta. Kyvyllä on va kiin tu nees ti tarkoi tet tu henkilökohtaisia ominaisuuksia, jotka tulevat esiin ha ki joi den haas tat te luis sa ja koeteltu kansalaiskunto mielletään me rii tik si, jota voi daan hankkia esim. yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja har rastuksien kautta. Perustuslain 125 :n 2 momentti edellyttää hakijoiden ansioiden vertai lua. Koulutuksen ja työkokemuksen ohella on arvioitava viran hoita mi sen kannalta merkityksellisiä henkilökohtaisia ominaisuuksia. Tämän kokonaisharkinnan perusteella valitaan an si oi tunein hakija. Kenelläkään ei ole ehdotonta oikeutta tulla valituksi kunnan virkaan pel käs tään siksi, että hänellä on korkeampi koulutus tai pitempi työko ke mus kuin muilla hakijoilla (mm. KHO: /2296).

4 Vastine Kirsi Marjon oikaisuvaatimukseen Koulutus Yksi opintoviikko vastaa noin 1,7 opintopistettä. Emilia Kontio ja Kirsi Mar jo ovat kummatkin suorittaneet Jy väs ky län yli opis tos sa lii kun ta tie tei den maisterin tutkinnon pääaineenaan lii kunta pe da go giik ka. Kirsi Marjo on valmistunut ja Emilia Kontio Kirsi Marjon sivuaineina ovat opettajan pe da go gi set opinnot 35 ov ja bio lo gian perusopinnot 17 ov. Terveystiedon mo ni tie tei sen opin to koko nai suu den, 35 ov, Kirsi Marjo on suorittanut Jy väs ky län yli opis tossa Emilia Kontion sivuaineina ovat pedagogiset opinnot 35 ov. Lisäksi Kon tio on täydentänyt terveystiedon opintonsa vastaamaan ope tushen ki lös tön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen mukaista vä hin tään 60 opintopisteen laajuisia opettavan aineen opintoja Jyväs ky län yliopistossa Kontio on suorittanut ravitsemustieteen pe rus opin to ja 10 opintopistettä. Kir si Marjon laajemmat lisä- ja täydennysopinnot eivät merkittävästi nos ta hänen koulutuksensa painoarvoa. Koulutuksen näkökulmasta Mar jo ja Kontio on arvioitu yh den ver taisik si hakijoiksi. Työkokemus Kirsi Marjolla on opettajatyökokemusta vuodesta 2000 alkaen yhteen sä 15 v 6 kk, jonka aikana hän on ollut virkavapaalla ja Virkavapausajat huomioituna hänel lä on opettajatyökokemusta 13 v 7 kk. Opet ta ja työ ko ke muk sestaan hän on toiminut perusopetuksessa 6 v 7 kk ja pe rus ope tuk sessa ja lukiossa 7 vuotta. Lukiotyökokemusta Kirsi Marjo sai toimiessaan Muuramen ylä kou lun ja lukion yhteisenä tuntiopettajana sekä toimies saan oman virkansa ohella sivutoimisena tuntiopettajana Suolahden lukiossa. Terveystieto oli en simmäis tä kertaa kirjoitettavana aineena keväällä 2007, joten Kirsi Mar jo on opettanut terveystietoa kirjoitettavana aineena lukuvuoden ajan, jolloin hän myös ennakkotarkasti yli op pi las ko ke lai den yo-kirjoituksia. Emilia Kontiolla on opettajatyökokemusta yhteensä 4 v 8 kk, josta

5 pää toi mis ta lukiotyökokemusta 2 v 8 kk, lukion ja perusopetuksen työ ko ke mus ta 1 v 5 kk ja perusopetuksen työkokemusta 5 kk. Kon tio on opettanut terveystietoa sekä tehnyt ylioppilaskirjoitusten en nak kotar kas tuk sia kaikkina lukiotyövuosinaan. Lisäksi hän on työs ken nel lyt lukuvuosina ja Jyväskylän yli opis ton yli opisto lii kun nan sivutoimisena tuntiopettaja. Äänekosken lukiossa terveystietoa on noin puolet liikunnan opet ta jan opetustunneista. Terveystieto on kirjoitettavana aineena erittäin suosit tu, vuosittain terveystiedon kirjoittaa noin 50 kokelasta. Lii kun nan ja terveystiedon lehtorin virkoja on Äänekosken lukiossa vain yk si. Terveystiedon kurssien tuntemus ja vahva kokemus yli op pi las kir joitus ten ennakkotarkastuksesta on tässä tehtävässä mer ki tyk sel lis tä. Edellä mainittujen seikkojen vuoksi Kontion päätoiminen ja tuore lukio työ ko ke mus arvioitiin kokonaisuudessaan yhtä arvokkaaksi kuin Kir si Marjon pidempi työ ko ke mus. Paikallisten seurojen ja yritysten tunteminen on Kirsi Marjon koh dal la huomioitu kokonaisarvioinnissa. Soveltuvuuden arviointi Arvioinnissa käytettiin hakemusasiakirjoja sekä haas tat te lu ti lan teessa saatua kuvaa hakijan soveltuvuudesta kyseiseen tehtävään. Valin nas sa on käytetty tarkoituksenmukaisuusharkintaa ja ko ko nais valtais ta arviointia henkilön sopivuudesta kyseessä olevaan tehtävään. Haastattelijoiden laatimilla kysymyksillä pyrittiin mittaamaan hen ki lökoh tai sia ominaisuuksia. Haastattelukysymykset on laadittu etu käteen ja ne on esitetty kaikille haastateltaville. Haastattelukysymykset kä sit te li vät seuraavia teemoja: työyhteisötaidot, kehittäminen, työ mene tel mät, TVT-taidot, työelämäyhteistyö, kansainvälisyys, yrit tä jyyskas va tus, moniammatillinen yhteistyö ja opiskeluhuolto. Kirsi Mar jo selviytyi haastattelussa Kontiota paremmin TVT-taitoja, yrit tä jyys kas va tus ta ja oppilashuoltoa koskevissa kysymyksissä, muil ta osin Kontio osoitti haastattelussa olevansa paremmin so vel tuva teh tä vään kuin Kirsi Marjo. Hakijoiden kokonaisarvioinnin perusteella Emilia Kontiolla on par haat edellytykset lukion ja perusopetuksen liikunnan ja terveystiedon lehto rin vi ran hoitamiseen. Yhdenvertaisuuslain toteutuminen Emilia Kontio haastateltiin tiistaina Hänen nimensä jäi opetus- ja kasvatusjohtajan henkilöstöpäätöksestä erehdyksessä pois.

6 Rehtori Jaana Tanin esityksessä Kontion nimi on mukana. Ha ki joi ta on kohdeltu yhdenvertaisesti valintaprosessissa. Hakijoiden kuntarekrytoinnin asiakirjat sekä valitun ja oi kai su vaa timuk sen tekijän tutkinto- ja työtodistukset ovat lau ta kun nan jäsenten näh tä vil lä opetustoimistossa ennen kokousta ke ja to sekä lautakunnan kokouksessa. Liite nro 10: Kirsi Marjon oikaisuvaatimus. (Valmistelu: opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä, puh ja henkilöstöjohtaja Arja-Leena Kriivarinmäki, puh ) Käsittely: Ennen keskustelun avaamista opetus- ja kasvatusjohtaja esitti esit tely teks tin työkokemusta koskevan osion ensimmäisen kappaleen muut ta mis ta seuraavaksi: Kirsi Marjolla on opettajatyökokemusta vuodesta 2000 alkaen yhteen sä 15 v 6 kk. Opettajatyökokemuksestaan hän on toiminut perus ope tuk ses sa 7 vuotta ja perusopetuksessa ja lukiossa 8 v. 6 kk. Opetus- ja kasvatusjohtajan ehdotus: Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää: 1. Tutkia Kirsi Marjon oikaisuvaatimuksen, koska se on saapunut mää rä ajas sa. 2. Hylätä Kirsi Marjon oikaisuvaatimuksen kaikilta osiltaan ja todeta, että valintapäätös on syntynyt perustuslain edellyttämällä ta val la perustuen hakijoiden kokonaisarviointiin. Kirsi Marjoa ei ole syrjitty valintaprosessin aikana. Valittu Emilia Kontio on työko ke muk sen, koulutuksen ja haastattelun perusteella an sioi tunein hakija lukion ja perusopetuksen lehtorin virkaan (lii kun ta ja terveystieto). Päätös: Kasvun ja oppimisen lautakunta: 1. Hyväksyi opetus- ja kasvatusjohtajan esittämän muutoksen esit te ly teks tin työkokemusta koskevan osion ensimmäiseen kap pa lee seen. 2. Päätti tutkia Kirsi Marjon oikaisuvaatimuksen, koska se oli saapu nut määräajassa. 3. Päätti hylätä Kirsi Marjon oikaisuvaatimuksen kaikilta osiltaan ja to tesi, että valintapäätös on syntynyt perustuslain edel lyt tämäl lä ta val la perustuen hakijoiden kokonaisarviointiin. Kirsi Mar joa ei ole syrjitty valintaprosessin aikana.va lit tu Emilia Kontio on työkokemuksen, koulutuksen ja haas tat te lun pe rus teel la ansioitunein hakija lukion ja pe rus ope tuk sen leh to rin vir kaan

7 (liikunta ja terveystieto). KASVOPPI 63 Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää päivätyllä lausuntopyynnöllään 6330/15, 02444/15/2206 Äänekosken kaupunginhallitusta hankkimaan Kirsi Marjon tekemän, virkavaalia koskevan, valituksen johdosta kasvun ja oppimisen lautakunnan lausunnon. Lisäksi pyydetään liittämään asiakirjoihin jäljennökset valituksenalaisen päätöksen perusteena olevista asiakirjoista ja liittämään asiakirjoihin seuraavat lisäselvitykset: Kirsi Marjon ja Emilia Kontion hakemukset liitteineen, viranhakuilmoitus ja mahdollisesti laaditut haastattelumuistiot ja ansioyhdistelmä. Samalla kaupunginhallitukselle varataan tilaisuus antaa tarvittaessa oma lausuntonsa asiasta. Hämeenlinnan hallinto-oikeuden hallinto-oikeustuomari Jussi-Pekka Lajunen on myöntänyt käsittelyaikaa saakka. Muutoksenhaunalainen päätös: kasvun ja oppimisen lautakunnan päätös Kunnallisvalituksen tekijän Kirsi Marjon vaatimukset hallinto-oikeudessa, oheismateriaali nro 1: "Opetus- ja kasvatusjohtajan tekemä virkavaalipäätös 38 sekä kasvun ja oppimisen lautakunnan tekemä oikaisuvaatimuspäätös 41 koskien Äänekosken lukion lehtorin virkavalintaa tulee kumota, koska päätökset ovat lainvastaisia." Äänekosken kaupungin kasvun ja oppimisen lautakunnan lausunto Kirsi Marjon tekemän kunnallisvalituksen johdosta on liitteenä nro 2. Opetus- ja kasvatusjohtajan ehdotus: Kasvun ja oppimisen lautakunta antaa liitteenä olevan vastineen lausuntonaan Kirsi Marjon kunnallisvalitukseen. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti

8

41 27.08.2015. Virkaa haki määräaikaan mennessä 44 hakijaa, joista 41 täytti viran kel poi suus vaa ti muk set.

41 27.08.2015. Virkaa haki määräaikaan mennessä 44 hakijaa, joista 41 täytti viran kel poi suus vaa ti muk set. Kasvun ja oppimisen lautakunta 41 27.08.2015 Oikaisuvaatimus, Kirsi Marjo 360/01.01.01.00/2015 KASVOPPI 41 Lukion ja perusopetuksen lehtorin virka (liikunta ja terveystieto), on ol lut haettavana vakinaista

Lisätiedot

40 27.08.2015. Virkaa haki määräaikaan mennessä 44 hakijaa, joista 41 täytti viran kel poi suus vaa ti muk set.

40 27.08.2015. Virkaa haki määräaikaan mennessä 44 hakijaa, joista 41 täytti viran kel poi suus vaa ti muk set. Kasvun ja oppimisen lautakunta 40 27.08.2015 Oikaisuvaatimus, Kari Marjo 360/01.01.01.00/2015 KASVOPPI 40 Lukion ja perusopetuksen lehtorin virka (liikunta ja terveystieto), on ol lut haettavana vakinaista

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 1. Kasvun ja oppimisen lautakunta. AIKA 27.08.2015 kello 17:00-19:57

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 1. Kasvun ja oppimisen lautakunta. AIKA 27.08.2015 kello 17:00-19:57 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Kasvun ja oppimisen lautakunta AIKA 27.08.2015 kello 17:00-19:57 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 37

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Kasvun ja oppimisen lautakunta. AIKA kello 17:00-18:50

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Kasvun ja oppimisen lautakunta. AIKA kello 17:00-18:50 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 Kasvun ja oppimisen lautakunta AIKA 26.11.2015 kello 17:00-18:50 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 61

Lisätiedot

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koulutuslautakunta 37 27.03.2014 Koulutuslautakunta 46 29.04.2014 Koulutuslautakunta 55 22.05.2014 Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koula 27.03.2014 37 Vuoden 2014

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 114 25.04.2016 Kaupunginhallitus 135 23.05.2016 Kaupunginhallitus 153 30.05.2016 ELINVOIMAPÄÄLLIKÖN TYÖSUHTEEN TÄYTTÄMINEN

Kaupunginhallitus 114 25.04.2016 Kaupunginhallitus 135 23.05.2016 Kaupunginhallitus 153 30.05.2016 ELINVOIMAPÄÄLLIKÖN TYÖSUHTEEN TÄYTTÄMINEN Kaupunginhallitus 114 25.04.2016 Kaupunginhallitus 135 23.05.2016 Kaupunginhallitus 153 30.05.2016 ELINVOIMAPÄÄLLIKÖN TYÖSUHTEEN TÄYTTÄMINEN Kaupunginhallitus 25.04.2016 114 Oriveden kaupunginhallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) 227 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2015-010492 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen, jonka

Lisätiedot

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen Pöytäkirja 2/2015 1 Hallituksen henkilöstöjaosto Aika 23.09.2015 klo 14:06-14:27 Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3 Osallistujat

Lisätiedot

Määräaikaan mennessä elinvoimapäällikön määräaikaisen työsuhteen ha kijat olivat (nimi, ikä, kotipaikkakunta, tutkinto, nykyinen työpaikka):

Määräaikaan mennessä elinvoimapäällikön määräaikaisen työsuhteen ha kijat olivat (nimi, ikä, kotipaikkakunta, tutkinto, nykyinen työpaikka): Kaupunginhallitus 114 25.04.2016 Kaupunginhallitus 135 23.05.2016 ELINVOIMAPÄÄLLIKÖN TYÖSUHTEEN TÄYTTÄMINEN Kaupunginhallitus 25.04.2016 114 Oriveden kaupunginhallitus päätti 22.2.2016 44 hyväksyä elinvoiman

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen.

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen. Perusturvalautakunta 88 22.10.2014 Perusturvalautakunta 75 03.09.2015 Perusturvalautakunta 110 21.10.2015 Perusturvalautakunta 143 16.12.2015 ASUMISPALVELUJEN- JA HOITOTYÖN ESIMIEHEN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajat: PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 116. Tarkastuslautakunta1. AIKA 13.05.2016 klo 08:30-15:02

Pöytäkirjan tarkastajat: PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 116. Tarkastuslautakunta1. AIKA 13.05.2016 klo 08:30-15:02 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 116 Tarkastuslautakunta1 AIKA 13.05.2016 klo 08:30-15:02 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 75 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 20 29.04.2014 Kunnanhallitus 105 12.05.2014 Kunnanhallitus 124 26.05.2014 TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 29.04.2014

Lisätiedot

Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 2/2016 14. Tekninen lautakunta. Aika 23.02.2016 klo 18:00-18:50. Kunnantalon valtuustosali.

Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 2/2016 14. Tekninen lautakunta. Aika 23.02.2016 klo 18:00-18:50. Kunnantalon valtuustosali. Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 2/2016 14 Tekninen lautakunta Aika 23.02.2016 klo 18:00-18:50 Paikka Kunnantalon valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 11 Toimintakertomus vuodelta 2015 / tekninen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (6) 159 Oikaisuvaatimus lehtorin virkaan ottamisesta HEL 2019-001152 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 134 :n nojalla hylätä oikaisuvaatimuksen, jonka hän on

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa: Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (5) 3 Oikaisuvaatimus englannin ja espanjan kielen lehtorin virkaan ottamisesta HEL 2017-004372 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015 Perusturvalautakunta 15 21.01.2015 Perusturvalautakunta 68 27.05.2015 Perusturvalautakunta 96 23.09.2015 Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 24.08.2016 Sivu 1 / 1 5576/2015 01.01.01 131 Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1414-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh.

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (5) 187 Oikaisuvaatimus virkaan ottamisesta määräajaksi HEL 2015-008988 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen,

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tarja Kyllönen ja Pekka Sinkkonen.

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tarja Kyllönen ja Pekka Sinkkonen. LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 31 Vapaa-aikalautakunta Aika 26.05.2016 klo 18:16-18:45 Paikka Kunnantalo, alakerran kokoushuone Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =. Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. 1 Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 142

Espoon kaupunki Pöytäkirja 142 10.05.2012 Sivu 1 / 7 6815/01.01.01/2011 142 Oikaisuvaatimus peruskoulun vakinaisen biologian ja maantiedon lehtorin viran täyttämisestä Matinkylän kouluun / työavain 3-1473-11 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (7) Opetuslautakunta POL/4 21.06.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (7) Opetuslautakunta POL/4 21.06.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (7) 4 Oikaisuvaatimus päätoimisen tuntiopettajan valinnasta HEL 2016-004467 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Asian ottaminen ylemmän toimielimen käsiteltäväksi /Ympäristölautakunnan päätös , Rakennustarkastajan virkavaali (vakanssinro )

Asian ottaminen ylemmän toimielimen käsiteltäväksi /Ympäristölautakunnan päätös , Rakennustarkastajan virkavaali (vakanssinro ) Ympäristölautakunta 38 25.09.2018 Ympäristölautakunta 48 27.11.2018 Kaupunginhallitus 262 10.12.2018 Asian ottaminen ylemmän toimielimen käsiteltäväksi /Ympäristölautakunnan päätös 27.11.2018 48, Rakennustarkastajan

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 Kaupunginhallitus 302 16.11.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 150/07.071/2015 Kaupunginhallitus 16.11.2015 302 Oriveden kaupunki on pyytänyt

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2015 1 / 10. Kunnanhallitus 11.06.2015. Aika 11.06.2015 klo 18:00-19:05. Kirjasto, kirjaston sali.

Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2015 1 / 10. Kunnanhallitus 11.06.2015. Aika 11.06.2015 klo 18:00-19:05. Kirjasto, kirjaston sali. Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2015 1 / 10 Kunnanhallitus 11.06.2015 Aika 11.06.2015 klo 18:00-19:05 Paikka Kirjasto, kirjaston sali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 166 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 167

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/2017 1 Tarkastuslautakunta1 AIKA 06.11.2017 klo 14:00 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone nro 115. Otsikko Sivu

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone nro 115. Otsikko Sivu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 Opetuslautakunta AIKA 02.09.2010 kello 17:00-19:25 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone nro 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 45 Kokouksen

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus. :t 90, 92. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus. :t 90, 92. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus :t 90, 92 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kau pun gin hal li tuk sel le.

Lisätiedot

Nurmeksen kaupunginhallitus on 3.8.2015 147 päättänyt myön tää eron Jari Lampiselle kaupunginkamreerin virasta 1.3.2016 al kaen.

Nurmeksen kaupunginhallitus on 3.8.2015 147 päättänyt myön tää eron Jari Lampiselle kaupunginkamreerin virasta 1.3.2016 al kaen. Kaupunginhallitus 160 17.08.2015 Kaupunginhallitus 192 28.09.2015 Kaupunginhallitus 206 19.10.2015 Kaupunginkamreerin viran täyttäminen 176/01.01.01/2015 KHAL 160 Nurmeksen kaupunginhallitus on 3.8.2015

Lisätiedot

29 28.01.2016. Kaikki osastonylilääkärin virkaa hakeneet täyttivät vaaditut kelpoisuusehdot ja ovat naistentautien ja synnytysten erikoislääkäreitä.

29 28.01.2016. Kaikki osastonylilääkärin virkaa hakeneet täyttivät vaaditut kelpoisuusehdot ja ovat naistentautien ja synnytysten erikoislääkäreitä. LOHJAN SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 29 28.01.2016 HANNA ROUHEN OIKAISUVAATIMUS NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN OSASTONYLILÄÄKÄRIN VIRKAVALINTAAN LOHLTK 29 Erikoislääkäri, LT Hanna Rouhe on tehnyt oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59 Kunnanhallitus 34 09.02.2015 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59 451/00/2013 Khall 34 Kittilän kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus hallintojohtajan viranhaltijapäätöksestä , asiakirjojen antamisesta päättäminen

Oikaisuvaatimus hallintojohtajan viranhaltijapäätöksestä , asiakirjojen antamisesta päättäminen Kaupunginhallitus 129 02.07.2018 Oikaisuvaatimus hallintojohtajan viranhaltijapäätöksestä 25.5.2018 10, asiakirjojen antamisesta päättäminen 123/07.01.04/2018 KH 02.07.2018 129 Valmistelija: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 51-53, 58, 60-64 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntatyhtymän lausuntopyyntö / lukiokoulutuksen järjestämismallin kehittäminen

Jyväskylän koulutuskuntatyhtymän lausuntopyyntö / lukiokoulutuksen järjestämismallin kehittäminen Kaupunginhallitus 309 16.11.2015 Jyväskylän koulutuskuntatyhtymän lausuntopyyntö / lukiokoulutuksen järjestämismallin kehittäminen 2529/00.04.01/2015 Khall 16.11.2015 309 Valmistelija: yhteisvalmistelu

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus Mertalan koulun rehtorin henkilöstöpäätökseen Oikaisuvaatimus Mertalan koulun rehtorin henkilöstöpäätökseen 5.6.

Oikaisuvaatimus Mertalan koulun rehtorin henkilöstöpäätökseen Oikaisuvaatimus Mertalan koulun rehtorin henkilöstöpäätökseen 5.6. Sivistyslautakunta 125 05.09.2017 Sivistyslautakunta 131 06.09.2017 Sivistyslautakunta 156 05.10.2017 Sivistyslautakunta 174 19.10.2017 Oikaisuvaatimus Mertalan koulun rehtorin henkilöstöpäätökseen 5.6.2017

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan virka jää avoimeksi

Lisätiedot

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä.

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä. Sos. ja terv.ltk. 34 10.06.2015 Oppilas- ja opiskeluhuollon lain mukaiset oppilashuollon palvelut Juuassa 557/22.222/2014 Stltk 34 Laki oppilas ja opiskelijahuollosta on astunut voimaan elokuussa 2014.

Lisätiedot

Emolahden koulu, kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Emolahden koulu, kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 58 Tarkastuslautakunta AIKA 19.03.2013 klo 08:00-14:10 PAIKKA Emolahden koulu, kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 38 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014 Sivistyslautakunta 66 25.06.2014 Sivistyslautakunta 89 21.10.2014 Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014 486/41.411/2014 Sivistyslautakunta 25.06.2014 66 Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta (1287/2013)

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus jätehuoltopäällikön varastosiirtopäätökseen 1553 (Baidel Oy / Havila Harri)

Oikaisuvaatimus jätehuoltopäällikön varastosiirtopäätökseen 1553 (Baidel Oy / Havila Harri) Tekninen lautakunta 166 26.08.2014 Oikaisuvaatimus jätehuoltopäällikön varastosiirtopäätökseen 1553 (Baidel Oy / Havila Harri) 5583/14.06/2014 Tela 166 Baidel Oy /Harri Havila on tehnyt oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 3 27.01.2016. 3 Asianro 7479/01.01.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 3 27.01.2016. 3 Asianro 7479/01.01. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 3 Asianro 7479/01.01.01/2015 Oikaisuvaatimus / Palomiehen viran valinta alkusijoituspaikkana Riistaveden paloasema Henkilöstö- ja hallintopäällikkö

Lisätiedot

Esittelijä ilmoitti ettei ole esteellinen.

Esittelijä ilmoitti ettei ole esteellinen. Tekninen lautakunta 79 30.06.2017 Tekninen lautakunta 91 13.09.2017 Tekninen lautakunta 103 27.09.2017 Tekninen lautakunta 109 01.11.2017 Yhdyskuntainsinöörin valinta 121/01.01.01/2017 Teknlk 30.06.2017

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätöksestä / Ympäristösihteerin valinta

Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätöksestä / Ympäristösihteerin valinta Kaupunginhallitus 112 15.05.2017 Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätöksestä 10.4.2017 79 / Ympäristösihteerin valinta Kaupunginhallitus 112 Valmistelija: Hallintojohtaja Liisa Salo Kauhavan kaupunginhallitus

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusosoitus

Oikaisuvaatimusosoitus Oikaisuvaatimusosoitus Edellä pykälissä 76, 78, 83 ja 89 tehtyihin päätöksiin ei kunta lain mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallis valitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. 105 Oikaisuvaatimus lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-66-16)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. 105 Oikaisuvaatimus lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-66-16) 15.06.2016 Sivu 1 / 1 569/2016 01.01.01 105 Oikaisuvaatimus lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-66-16) Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh.

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 146, 147, 148, 150, 151, 152, 153, 155, 156, 160, 162, 163 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 17.05.2017 Sivu 1 / 1 5435/2016 01.01.01 101 Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1256-16) Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 39, 40, 41, 42, 44, 45, 46, 48, 49, 50, 55, 56, 59, 60 ja 62 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

Kuntayhtymän johtaja:

Kuntayhtymän johtaja: Kuntayhtymän hallitus 112 19.05.2016 Kuntayhtymän hallitus 143 17.08.2016 Kuntayhtymän hallitus 160 07.09.2016 Kuntayhtymän valtuusto 32 07.09.2016 Kuntayhtymän johtajan virka 215/01.00.01/2016 Kuntayhtymän

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Linda Suokas ja Jaakko Punkkinen.

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Linda Suokas ja Jaakko Punkkinen. LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 70 Koululautakunta Aika 03.08.2016 klo 18:00-18:31 Paikka Taavetin koulukeskus, hallintorakennus Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Valitus on liitteenä, josta ilmenee valituksen kaikki pe rus te lut. Va lituk sen liitteet ovat nähtävissä kokouksessa.

Valitus on liitteenä, josta ilmenee valituksen kaikki pe rus te lut. Va lituk sen liitteet ovat nähtävissä kokouksessa. Elinvoimalautakunta 84 13.08.2019 Lausunto valituksesta koskien elinvoimalautakunnan päätöksiä 24.4.2019 37-51 oikaisuvaatimukseen maankäyttöpäällikön päätöksistä luovuttaa tontteja Järvimaan alueelta

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Alakoulut (esiopetus ja vuosiluokat 1-6)

Alakoulut (esiopetus ja vuosiluokat 1-6) Kasvun ja oppimisen lautakunta 13 21.02.2017 Perusopetuksen avointen virkojen / toimien täyttäminen 267/01.01.00/2017 Kasvun ja oppimisen lautakunta 21.02.2017 13 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Juha

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 23.5.2016

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 23.5.2016 Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 23.5.2016 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kunnanhallitus 317 06.11.2017 Kunnanhallitus 341 27.11.2017 Kunnanhallitus 362 18.12.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Lisätiedot