HÄLLÄPYÖRÄ HÄMEEN MOBILISTIT RY KERHOLEHTI N:O 33 ISSN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HÄLLÄPYÖRÄ HÄMEEN MOBILISTIT RY KERHOLEHTI N:O 33 ISSN 1459-9120"

Transkriptio

1 HÄMEEN MOBILISTIT RY KERHOLEHTI N:O 33 ISSN

2 Hämeen Mobilistit ry:n kerholehti N:o 33 Tulevia tapahtumia keskiviikko klo Museo Militariassa vierailu (entinen Tykistömuseo) torstai Kewätsawutus Parolan Panssarimuseolla torstai Helatorstaiajelu Visavuoreen sunnuntai Minkiön Mobiilipäivä, Jokioinen (Heinäkuu "lomakuukausi") Valtakunnalliset kotiseutupäivät Hämeenlinnassa keskiviikko Vierailu Tyrväntöön Jukka ja Pirjo Aallon luokse lauantai Perhepäivä Museo Militariassa keskiviikko Kerhoilta keskiviikko Kerhoilta keskiviikko Sääntömääräinen syyskokous Tarkempia tietoja jäsenkirjeistä ja kotisivulta Kansikuvan esittely XLI Talwiajo Saarijärven seudulla Reitille lähdössä Kari Heinonen seurueineen Päijät-Hämeen Mobilisteista Ford A Fordor Lähtö tapahtui Tarvaalan opiston pihalta klo 10 alkaen. Lähtijöitä oli 213 eli vähän enemmän kuin viime kesän Hämeenlinna Ajossamme. Pakkanen ei tänä vuonna haitannut kun lämpötila oli +1. Ainoana kerhomme edustajana ajoin 114 km:n lenkin tällä kertaa jyväskyläläisen kollegani autolla. Se on nykyisin harvinaiseksi käynyt Austin 5D Maxi Ajo tällä etuvetoisella brittiautolla sujui, mutta välillä saatiin pikkuteillä pohjakosketuksia matalista talvirenkaista johtuen. Yksi väärä vastaus tehtävärastilla pudotti palkintosijoilta, mutta muuten kaikki meni hyvin. Pari Antero Lähteenmäki-Arvi Hakkarainen kilpaili tällä Austin Maxilla. Sisällysluettelo Kansikuvan esittely... 2 Pääkirjoitus... 3 Puheenjohtajan tervehdys... 4 Kerhotilaisuudet edellisen lehden ilmestymisen jälkeen... 4 Kerhomme ikä-nestor Martti Koskinen... 5 Albumien aarteita Terraplanen entisöintitarina Jyrki Ihaniemen kertomana... 6 Mersut Vanajanlinnassa Vehoniemiajo Historic Race Ahveniston moottoriradalla Bremen Classic Motor Show Rauta & petrooli Päijät-Hämeen Mobilistit ry:n hallilla Museoajoneuvoilta

3 Pääkirjoitus Mobilisteille on nykyisin tarjolla tapahtumia runsaasti keväästä syksyyn, mutta melko niukasti talvella marraskuusta helmikuulle. Nekin harvat tapahtumat, joita on talvikaudella pitää etsiä eri lehtien tapahtumakalentereista. Lehdet julkaisevat kalentereissaan vain ne tapahtumat, joista ovat saaneet ilmoituksen, joten millään lehdellä ole täydellistä listaa. Eri lehdistä löytyivät seuraavat tapahtumat (lukuun ottamatta pienoismalli- ja leikkikalumarkkinoita): Marraskuussa vain moottoripyörien varaosamarkkinoita Forssan MP-tori ja Walkka syys-swap (MP) Helsinki, Stadin Pärtsäreiden Rompetori (MP). Joulukuussa Vanhan raudan markkinat Helsingin Jätkäsaaressa Golden Classics Show & Cafe. Tammikuussa Jyväskylän rompepäivä(mp), Botnia Swap Meet Ravirata Seinäjoki, MP14 Moottoripyöränäyttely Helsingin Messukeskus. Helmikuussa 8.2. XLI Talwiajo Saarijärvellä, Kustom Kulture Show Helsingin kaapelitehdas. Enimmäkseen siis moottoripyörille, mutta autoillekin Talwiajon lisäksi pari rompetoria. Talwiajossa olen itsekin käynyt vuodesta 1993 alkaen joka vuosi, mutta nämä muut ovat jääneet väliin. Tänä talvena Talwiajo sattui eri viikonlopuksi kuin Bremenin Classic Motor Show, joten päätin lähteä katsomaan millainen on tämä suomalaistenkin mobilistien suosima tapahtuma Pohjois-Saksassa. Paikalle pääsee helposti Tampereen Pirkkalan lentokentältä lähtevällä suoralla lennolla ja lentokentältä kätevästi raitiovaunulla Bremenin keskustaan. Hotellin sai varattua aivan Messuhallin vierestä. Näyttely oli kahdeksassa suuressa hallissa, joten katsottavaa riitti koko viikonlopuksi. Teemana oli Saksan talousihmeen aika ja esillä oli siis runsaasti pula-ajan kulkuneuvoja muun tarjonnan lisäksi. Huippuluokan entisöinnin saaneita autoklassikkoja oli myynnissä huikeaan hintaan. Esimerkiksi Mercedes-Benz 170 S Cabriolet A ja Volswagen Sonderbus 1956, Samassa rakennuksessa oli myös parkkihalli, joka oli täynnä myytäviä autoja jo vähän maltillisempaan hintaan, kuten MB 170V Osa halleista oli varattu varaosien ja muun rekvisiitan myyjille. Tarjontaa oli eniten saksalaisiin autoihin, joten varaosakauppoja ei tullut tehtyä muuta kuin velimiehen Mersuun löytyi puuttuva tyyppikilpi 500 SEC takaluukun reunaan. Itselleni löysin yhden pienoismallin ja kassillisen puuttuvia Markt lehtiä. Olisin ostanut myös monta Marktin keräilykansioita, kun postimaksut tilattaessa tuplaavat hinnan, mutta jäljellä oli vain kaksi kansiota. Samalla lennolla tulivat hämeenlinnalaiset mobilistit Yrjö Raunisto ja Juhani Jalava. Heidän kanssaan kävinkin iltaisin syömässä vanhan kaupungin mukavissa ravintoloissa. Jallu osti Bremenistä Mersun ja ajoi sillä kotiin. Yrjön kanssa tulimme sitten lentäen taas Tampereelle, jossa omat autot odottivat. Matka oli mielenkiintoinen, mutta muut olivat kuitenkin sitä mieltä, että tarjonta oli huonompi kuin aikaisempina vuosina ja aikovatkin ensi vuonna suunnata Stuttgartiin, jossa on vielä suurempi tapahtuma maaliskuulla. Ruotsissa ja Keski-Euroopassa näitä suuria tapahtumia on paljon muitakin, kuten Veterama Mannheimissa lokakuussa, Veteranmarknad Örebrossa ja Classic Motor Marknad Vesteråsissa marraskuussa, Stumpemarked Herningissä Tanskassa marraskuussa, joulukuussa Essen Motor Show ja Pomona Swap Meet & Classic Motor Show Kaliforniassa USA:ssa, helmikuussa Retromobile Pariisissa ja Antwerpenin Classic Saloon. 15 vuotta sitten kerhomme tekikin matkan Mannheimin Veteramaan ja muutamat ovat sitten tehneet näitä matkoja sen jälkeen omin päin. Varsinkin Euroopassa matkailu on nykyisin helppoa kun kaikkialla voi maksaa euroilla eikä ole tullimuodollisuuksia. Halpalennoilla pääsee ainakin hyvissä ajoin varaamalla matkustamaan edullisesti. Lentomatkoilla vain on haittana ostosten painorajoitus. Lähettäminen on kallista jos ei satu tapaamaan bussilla matkustavia suomalaisia, jotka voivat tuoda isommat ostokset kotiin. Jos sitten päättäkin ostaa kokonaisen auton voi sen tuoda itse ajamalla. Ennen vuotta 1958 valmistetuista autoista ei mene Suomeen tuotaessa veroa ja vähän sitä nuoremmistakin vain kymppejä. Antero Lähteenmäki PS. Kerhon postilokero on lopetettu. Postiosoite on nyt sama kuin kerhotilan eli Visamäentie Hämeenlinna. Nettiosoite on Vanha mobilistit.fi ei enää toimi.

4 Puheenjohtajan tervehdys Vuosi sitten ahersimme kiivaimmillaan tulevan kesän SAHK:n valtakunnallisten retkeilyajojen kimpussa. Jälleen tulevana kesänä meillä on monia haasteellisia tapahtumia, kuten esim. Vappuna taas yhteistyössä toteutamme alkajaisiksi Panssarimuseon ja Panssarikillan kanssa Vapunpäivän vieton Panssarimuseolla kaiken kansan iloksi. Yksi hyvin merkittävä, vaikkei ehkä kovinkaan suurimuotoinen meidän osalta, on valtakunnalliset kotiseutu päivät, jotka järjestetään tänä vuonna Hämeenlinnassa elokuisena viikonvaihteena. Tässä yhteydessä myös terveiset eteläisestä naapuristamme Eestistä, jossa minulla oli Pyykkösen Simon seurassa avartava parin päivän vierailu. Pääsin tutustumaan paikallisiin vaikuttajiin ja myös pariin todelliseen taitajaan, jotka ammatikseen entisöivät ajoneuvoja. Yövyimme Pärnussa Konsen Vierastalon ja Caravan Camping alueen helmoissa. Konse lomakylä on avattu 2002 ja se on perheyritys, joka tarjoaa vieraille hyviä ja yksilöllisiä palveluja. Vierastalossa on eri varustetasoisia ja kokoisia huoneita, sekä alueella on mahdollisuus majoittautua vaikkapa omalla matkailuautolla. Konse sijaitsee osoitteessa Suur-Joe 44 A, Pärnu (gsm: ) ja heistä tietoa löytyy myös www. konse.ee. Ja mikä parasta onnistuimme neuvottelemaan SAHK:n jäsenille alennuksia majoittautumisesta talvikaudella % ja kesäkaudella %. Alennuksen saanti edellyttää ennakkovarausta ja siinä yhteydessä SAHK:n jäsenyyden sanomista ja maksun yhteydessä jäsenyys osoitettava SAHK:n jäsenkortilla. Ennakkoon sopien Vierasmajan isäntä on valmis esittelemään omia mobili aarteitaan ja mahdollisuuksien mukaan myös alueen muidenkin mobilistien verstaita. Konsesta tulee seuraavaan Automobiiliin vielä tarkempaa tietoa. Tästähän jälleen kesäkausi alkaa starttaamaan vaikkei oikein talveakaan vielä ole ollut, joten ei muuta kuin ajoneuvot hyvissä ajoin putslank ja ajatuksissa nokat Vapunviettoa kohti Panssarimuseolle. Pidetäänpä yhteyksiä ja järjestetään yhdessä jälleen muistorikas kesä tapahtumineen. Pena Kerhotilaisuudet edellisen lehden ilmestymisen jälkeen Syyskokous pidettiin Cafe Sopassa Puhetta johti Kalervo Jussila. Hallituksesta erosivat Ville Vikainen ja Pauli Karonen, ja heidän tilalleen valittiin Seppo Jaakonsaari Tervakoskelta ja Yrjö Lehtinen Forssasta. Hallituksessa jatkavat Jukka Aalto, Juha Kekäläinen ja Esko Pärssinen. Hyväksyttiin sääntömuutos, jossa puheenjohtajan toimikausi piteni vuodesta kahteen vuoteen. Sääntöihin tuli myös maininta, että kuulumme jäsenkerhona Suomen ajoneuvohistorialliseen keskusliittoon (SAHK ry). SAHK:n syyskokouksessa puheenjohtajamme Pentti Kallionpää valittiin SAHK:n hallitukseen tämän vuoden alusta kahdeksi vuodeksi, oltuaan viime vuonna varajäsenenä. Antero Lähteenmäki jatkaa SAHK:n Historiatoimikunnan vetäjänä. Pikkujoulu Hahkialassa Kerho tarjosi bussimatkan kerhon jäsenille puolisoineen Hahkialan Uiskolaan. Lasiverannalla herkuteltiin perinteisen jouluruokapöydän antimilla. Hallitus oli järjestänyt pikkujoulumaista vaihtelevaa ohjelmaa. Te ta museoajoneuvoista Cafe Sopassa Tästä on lehdessä erillinen artikkeli kerhovierailu Päijät-Hämeen Mobilistien uudessa hallissa Orimattilassa, josta erillinen raportti Sääntömääräinen kevätkokous, joka on samalla Hälläpyörä lehden ilmestymispäivä.

5 Kerhomme ikä-nestor Martti Koskinen Kutsu Täytti tammikuussa pyöreät 90 vuotta ja kutsuu nyt höyrykoneista kiinnostuneet kerholaiset talonsa alakertaan tutustumaan itse suunnittelemansa ja rakentamansa MAR-KOS höyrykoneen toimintaan. Osoite on Sairionkatu 47 ja aika keskiviikko klo 18. Pullakahvi- ja teetarjoilu. 20 ensiksi ilmoittautunutta mahtuu mukaan. Ilmoittaudu Esko Pärssiselle paesta@hotmail.com Martti Orimattilan hallilla vierellään Chevrolet 1939 ja takana Ford AA 1931 Albumien aarteita Seppo Lehtonen juuri ajokortin saaneena vuonna 1956 ensimmäisen oman autonsa vierellä. Se on Ford Junior De Luxe vm Auto oli Sepolla kolme vuotta, jolloin tuli myytyä työkaverille. Auto lienee myöhemmin romutettu.

6 Terraplanen entisöintitarina Jyrki Ihaniemen kertomana Mallimerkinnältään Terraplane De Luxe Touring Sedan vuosimallia 1937 ostettiin Pelkolan Kartanoon Hattulaan Stockmannilta ja rekisteröitiin Ensimmäinen omistaja oli Åke Wegelius. Auton alkuperäinen väri oli vaalean harmaa Twilight Grey. Terraplane palautui sodasta vaihdelaatikko tavaratilassa kotiinsa Hattulaan. Vuonna 1951 auton osti setäni Juhani Ihaniemi ja auton koti siirtyi 4 km matkan Hattulan Ihalempeen. Perheeseemme oli 1953 syntymässä kolmas lapsi ja moottoripyörä alkoi käydä ahtaaksi, joten isäni Erkki osti auton veljeltään ja se palasi takaisin Pelkolan kylään. Vuosien aikana auton väri oli muuttunut perusharmaaksi. Auto jäi pois päivittäisestä käytöstä 1959 kun auto ei läpäissyt katsastusta ohjausvivuston välysten takia ja muutenkin alkoi iän tuoma kuluneisuus vaivata. Auto oli varastoituna tallissa ja toimi useita vuosia lasten retkiajoneuvona kuvittelumaailmassa. Vuonna 1968 veljeni Lauri alkoi kunnostaa auton perustekniikkaa. Kannentiivisteen valmistamisen ja jarrujen kunnostuksen jälkeen auto toimi yhden kesän maalaistilan pihalla veljesten ajoharjoittelussa. Auto kaivettiin esiin vuonna 2002 ja teimme Ove Wegeliuksen ja Esa Niemisen kanssa kunnostussuunnitelman. Lattia, lokasuojien helmat ja rungon takaosa olivat pahemmin ruosteessa. Kori ja alusta hiekkapuhallettiin kevyesti ja pohjamaalattiin Padasjoella. Esan avustuksella kori ja alusta saatiin kunnostukseen Autoentisöinti Kalliokorvelle Noormarkkuun vuonna Kalliokorpi kunnosti myöhemmin myös kaikki kromiosat. Samanaikaisesti Esa kunnosti mm. moottorin, lokasuojien helmat ja astinlaudat. USA:sta hankin autoon mm. moottorin tiivistesarjan, kaikki kumitiivisteet, kattoverhoilun, verhoilunauhat, pakoputkiston, sisätilan lämmittimen, olkatapit ja vuosimalliin kuuluvan Carterin kaasuttimen. Nokka-akseli täytettiin ja hiottiin Riihimäellä ja lehtijouset kunnostettiin Vallilan Takomolla. Autossa on märkä korkkikytkin, missä kytkinlevyn läpi on painettu 96 korkkia. Railton valmisti aikoinaan autoja Terraplanen lisenssillä Briteissä ja Railton kerholta tilasin mm. kunnostetun kytkinlevyn ja kytkimen mekaanisia osia. Pönkäsen Markun varastoista löytyi Lähtötilanne vuonna 2002.

7 Runko alkuvaiheessa. sopivat männät, venttiilit, pyyhkijän moottori, puolia ja polttoainepumppu. Lokasuojien sovituksien jälkeen auto oli ensimmäisellä maalarilla 2 vuotta pohjatöissä ja siirrettiin lopulta maalaukseen Kangasalaan Maal-Cat/ Väinö Hiltunen. Koemaalauksien jälkeen väriksi valittiin alkuperäissävyistä Ocean Blue. Kojelaudan ja verhoilulistojen ootrauksen teki Mobilian Ismo Koittola. Verhoilumateriaaliksi valittiin alkuperäistä verhoilua parhaiten vastaava Plyyshi ja verhoilun teki onnistuneesti Akaan Verhoomon Terhi Strengell. Viimeistelytöiden jälkeen auto saatiin rekisteröintikatsastettua Rekisteröinti oli sitten oma shownsa. Lisäselvityksiä vaadittiin 10 viimeiseltä vuodelta eikä autorekisterikeskuksesta löytynyt tullauspäätöstä. Puhuttiinhan Suomi autosta, mistä oli aukoton rekisterikirja. Tulli sentään oli järjissään ja ilmoitti etteivät 30 luvun tullauspäätökset ole tallessa. Lopulta hyllystä kaivettiin jo 7 kuukautta sitten tilatut kilvet. Ennen kesän 2013 Hämeenlinna ajoa autolla oli tehty vain 20 km ajomatkoja. Pieni pelko takaraivossa Oven kanssa starttasimme helteessä matkaan moottoritien katteelta. Jo alkuvaiheessa tyhjäkäynnissä oli pientä vaihtelua ja Lepaalla matka tyssäsi kun kuumenneesta puolasta ei tullut enää kipinää. Puolan rinnalle sidottiin varapuola ja pääsimme jatkamaan Hauholle. Hauhon peltomaisemissa viriteltiin Strömbergin metallikuorisen puolan rinnalle Bulgarialaista muovikuorista puolaa ja matka jatkui. Hahkialan ruokailutauon jälkeen ajoimme Oven kanssa varmuuden vuoksi yhdellä vedolla suorinta tietä takaisin Pelkolaan. Hudsonin keskustelupalstoilla Takaistuin ei ollut alkuperäinen.

8 on suositeltu puolan siirtoa ohjaamoon. Ratkaisua vielä etsitään ja korjausehdotuksia otetaan vastaan. Puolan lisäksi on esiintynyt tyhjäkäyntisuuttimen tukkoisuutta ja epäilen että hiukkasia irtoaa joko polttoainesäiliön pinnoituksesta tai pumpun kalvolta. Työlistalla ennen uutta ajokautta on ainakin suodatuksen parantaminen ja huoltokirjan ohjeiden mukainen öljypohjan kausityhjennys sekä viimeistelymaalaus. Kiitokset vielä Esalle uurastuksesta.ja Ovelle yhteyksin avaamisesta. Moottoria puhdistettiin hammasharjallakin. Testipenkki.

9 Kalliokorven työjälkeä. Siirto maalaamoon.

10 Viimeistelyä vaille. Akaan Verhoomon jälkeä.

11 Rekisterissä. Mersut Vanajanlinnassa Suomen Mercedes-Benz Klubi piti syyskokouksensa Vanajanlinnassa. Ohjelmateemana olivat SLC W107 Mercedekset, joita oli kokoontunut seitsemän nurmikolle pääoven eteen. Klubin jäsen ralliautoilija Hannu Mikkola piti esitelmän, jossa kertoi kokemuksistaan Mercedes-Benz 450 SLC 5.0 autolla ajamistaan Safari- ja Bandamaralleista. Mukana oli myös Hannu Mikkolan perinneauto MB 450 SLC, jolla Hannu Eestilä ajaa Historic ralleja. MB klubi järjesti edellisvuosien tapaan myös rata-ajopäivän Ahvenistolla Klubilaiset pääsivät kokeilemaan rataajoa omilla Mersuillaan ja saivat opastusta rata-ajon ammattilaiselta Heikki Salmenilta. Veholta oli saatu paikalle uusimmat AMG mallit. Halukkaat pääsivät ratakierrokselle Salmenin kyytiin E 6.3 AMG S:llä. Vanajanlinnan alueella oli edellis vuotiseen tapaan myös Heikki Vainion junailema Suomen Urheiluautoilijoidan näyttely pari kuukautta aiemmmin.

12 Vehoniemiajo Vehoniemiajo oli samalla Studebakerien vuotuinen kokoontuminen. Kuvassa tamperelainen Matti Grönlund perhekuntineen ja Studebakerit 1950 ja 1928 sekä Anteron Avanti Näiden lisäksi mukana olivat Leila Suutarinen State Commander 1938 ja Antti Prusi Pickup Hämeenlinnalaisista mukana olivat myös Simo Nieminen Zündapilla ja Kimmo Kenetti Mersullaan. Lähtö tapahtui Lempäälän Ideaparkista ja keittolounas nautittiin Valkeakosken paperitehtaalla. Tehtaalla oli valmistettu sota-aikana autojen häkäpönttöjä. Samalla pääsi tutustumaan jalkapallomuseoon ja Vana-näyttelyyn. Erikoisuutena Juuso Waldenin aikanaan hankkima aito venetsialainen gondoli. Ajo päättyi Vehoniemen automuseoon, jossa oli palkintojen jako. Ajosta enemmän Hyrysysy lehdessä kerhohuoneella. Historic Race Ahveniston moottoriradalla Harrasteajoneuvoparkissa harjun päällä oli muun muasssa tämä Plymouth Barracuda. Ratakilpa-autojen varikolta. Oikealla vihreä Porsche rekisterillä AAV-911, jolla Antti Aarnio- Vihuri aikanaan kilpaili.

13 Bremen Classic Motor Show Tässä pari esimerkkiä Bremenin näyttelyn tarjonnasta. Keltainen on ISO Grifo GL , joka oli tarjolla Thiesenin osastolla. Harvinainen italialainen urheiluauto, joissa käytettiin suuria amerikkalaisi V8 moottoreita. Tässä 7 litrainen 410 hv moottori, jolla huippunopeus lähes 270 km/t. Toinen on juuri Bremenissä 50-luvulla valmistettu Goliath Tiger Coupe, joka oli näytteillä Borgward klubin osastolla. Rauta & petrooli Tämä elävää konehistoriaa pääasiassa vanhoina traktoreina esittelevä näyttely oli viime syksynä kerhomme alueella Riihimäellä. Niinpä kerhomme jäseniä näkyikin useampia näyttelyalueella. Teemana olivat IH tuoteperheen koneet eli International-Harvester. Päätapahtuma oli 100 vuotiaan Moottoriaura Avancen käynnistys, jota oli juontamassa Jope Ruonansuu. Hehkukuula piti ensin lämmittää puhalluslampulla ennenkuin moottori veivattiin käyntiin. Tämä tapahtuma keräsi ympärilleen suuren väkijoukon. Varsinaisen näyttelyalueen lisäksi nähtävää oli myös parkkipaikalla kun monet olivat tulleet paikalle vanhoilla automobiileillaan. 100 vuotias Avance Moottoriaura, Suomen vanhimmaksi traktoriksi mainittu. Moottoriaura Avancen käynnistys kiinnosti yleisöä. Moottori on juuri käynnistynyt. Vasemmalla Jope Ruonansuu.

14 Kotitekoinen pula-ajan traktori on kyhätty A Fordista. Turun Rautatehtaan valmistama Kullervo lokomobiili eli höyrykone. Eicher Diesel. Suomen armeijan entinen International K Ollut aikanaan Risto Höylän kokoelmissa. International.

15 Huippuhienoksi entisöity Kontio SISU. Essex. Paikalla oli myös varaosamyyjiä. Vasemmassa alakulmassa täydellinen ehjä kanttiauton mittaristo, Hintapyyntö tasaraha 100. Tatra T Ilmajäähdytteinen V8 takana 105 hv. Vielä ulkomaisilla kilvillä. Chevrolet Coupe 1930.

16 Päijät-Hämeen Mobilistit ry:n hallilla Teksti: Esko Pärssinen Kuvat: Seppo Lehtonen Hämeen Mobilistien helmikuisen kerhoillan teemana oli päijät-hämäläisten mobilistien kerhotilaan tutustuminen Orimattilassa. Kerhohuoneella meitä oli vastassa kymmenkunta paikallista mobilistia. Aluksi puheenjohtaja Antti Vähälä kertoi Päijät-Hämeen Mobilistien historiasta lyhyesti. Yhdistys on perustettu vuonna 1976 ja jäseniä on nyt viitisensataa. Aluksi kerholla oli vuokratiloja Vääksyssä Hotelli Tallukan yhteydessä olleessa automuseossa. Vääksyssä järjestettiin mm. rompetoritapahtumia. Tallukan tilat menetettiin hotellin konkurssin myötä. Rompetoritoimintaan tuli liki 20:n vuoden tauko, kunnes tapahtuma sai uuden alun Orimattilan Kotieläinpuiston raviradalla. Nykyään rompemarkkinat ovat Jokimaan raviradalla Lahdessa. Autojen säilytystilojen ja kerhohuoneen tarve saivat aikaan hallihankkeen, joka toteutui vuonna Silloin valmistui nykyisen hallin matala osa käsittäen autojen säilytys- ja kunnostustilan sekä keittiön. Kerhohuoneena toiminut keittiö riitti 12:lle hengelle, ja kun kokouksiin osallistui keskimäärin 50 mobilistia, tuli ajatus isommista tiloista. Uuden hallin piirustuksia laadittiin vuosien aikana ja niitä hieman muuteltiinkin rahoitushakemusten liitteeksi. Vuonna 2011 yhdistys sai lopulta maaseutupaikkakunnille suunnattua Leader-hankkeen mukaista rahoitusta. Tämä tuki kattoi kolmanneksen hallilaajennuksen hintalapusta, kolmannes oli säästössä ja loppu kolmannes otettiin omaa lainaa. Nyt urakka lähti vauhdilla eteenpäin, keväällä ja kesällä 2011 tehtiin pohjatyöt ja tarjouskilpailun voittanut urakoitsija pystytti rungon. Reino Wallenius kertomassa kerhon autoista hallin yläkerran kokoustilassa. Sisätyöt tehtiin omin voimin ja tarvikkeetkin tulivat suurelta osin talkoolaisten omia nurkkia koluamalla sekä lahjoituksina. Kaikki isommat ostot kilpailutettiin. Rakennus pysyy lämpimänä vesi-ilmalämpöpumpun toimesta. Pelkästään alakerran lattiaan on uponnut kilometrin verran lämmitysputkea. Jo keväällä 2012 voitiin pitää vuosikokous valmiissa hallissa. Vesi-ilmalämpöpumppu on osoittautunut kustannustehokkaaksi ratkaisuksi, sillä uuden ison hallikokonaisuuden lämmityskulut ovat pienemmät kuin vanhan suorasähköllä lämmitetyn hallin. Reino Wallenius kertoi kerhon autokalustosta, kirjastosta ja hallissa säilytyksessä olevista ajoneuvoista. Yhdistyksen omistuksessa on 8 autoa. Neljä ajokkia on ostettu Hartwall Oy:ltä. Kajaanin kaupungin palokunnan mie- Puheenjohtajat Antti Vähälä ja Pentti Kallionpää kättelevät. Takana kerhon kirjastoa. Viimeistelyssä oleva kerhon DKW Snellaster 1955 entisöintiverstaalla. Simo Hännisellä on samanlainen.

17 Packard Pentit Multamäki ja Kallionpää, sekä Olavi Kokkonen tarkastelevat Buick 1927:ää. histönkuljetusauto Chevrolet vuodelta 1938 on entisöity omin voimin, samoin Bedford linja-auto vm Kerhon jäseneltä saatu Ford Anglia kuuluu myös kokoelmiin. Tällä hetkellä työn alla on DKW pakettiauto vm Hallin yläkerrassa oleviin tiloihin on tehty reilunkokoiset kerhotilat. Sinne on sijoitettu kirjasto sekä vanhat ajoneuvojen kantakortit. Isäntien alustuksen aikana nautittujen kahvitarjoilujen jälkeen pääsimme tarkemmin tutustumaan hallitiloihin. Autoja on säilytyksessä 45 kappaletta, joukossa useita harvinaisuuksia. Tilat on käytetty tehokkaasti ja kuorma-autojen lavat on hyödynnetty ajamalla niille henkilöautoja. Tilavassa verstastilassa on tällä hetkellä DKW loppusilausta vailla valmiina. Kylkilistojen valmistus on seuraava työvaihe. Työkaluvalikoima on kattava peltitöitä ajatellen, sisältäen myös tilavan hiekkapuhalluskaapin. Varsinkin kerhon autoista saimme kuulla lisää ja ainakin Bedford linja-auto sai osan jäsenistämme matkaamaan ajatuksissaan 60-luvun tunnelmiin testatessamme istuinten mukavuutta. Täyteen pakattu autohalli. Edessä kerho vihreä Ford 1938 lavallaan Anglia Ford Junior Päijät-Hämeen Mobilistit ry on toiminut vuonna vuotta. Juhlavuoden kunniaksi yhdistys järjestää silloin SAHK:n retkeilyajot. Hallihanke ja entisöidyt ajoneuvot ovat voimannäyte, joiden perusteella ajotapahtumakin tulee olemaan hieno tapahtuma Päijät-Hämeen kauniissa maisemissa. Chevrolet 1929 ent. Mallasjuoman mainosauto.

18 Museoajoneuvoilta Hämeen Mobilistien järjestämä museoajoneuvoilta houkutteli keskiviikkona 8.1. toistasataa henkeä kuulemaan ajoneuvojen entistämis- ja konservointiasioista. Kalervo Jussila avasi tilaisuuden kertomalla, mitä museoajoneuvolla tarkoitetaan ja miten museoajoneuvokäsite on saanut muotonsa lain vahvistamana. Museoajoneuvolle on suotu joitakin vakuutus- ja verohelpotuksia, eikä katsastusta tarvitse suorittaa joka vuosi. Vastaavasti ajoneuvoa ei saa käyttää kuin 30 päivää vuodessa ja se tulee säilyttää museostatuksen edellyttämässä kunnossa. Jussila kertoi myös museoajoneuvotarkastuksesta ja mitä toimenpiteitä tehdään ennen tarkastustapahtumaa. Entisöinti ei ole ainoa tapa saada ajokki museorekisteriin, myös konservointi voi tulla kyseeseen hyvässä alkuperäiskunnossa säilyneen yksilön kohdalla. Tästä asiaa valotti Simo Nieminen. Varsinainen museoajoneuvotarkastus ja rekisteröintiasiakirjojen käsittely eivät poikkea entisöidyn ajoneuvon suhteen, mutta konservointisuunnitelma ja lyhennelmä projektin päiväkirjasta vaaditaan. Konservointisuunnitelma laaditaan yhdessä konservointitarkastusoikeudet omaavan museoajoneuvotarkastajan kanssa ennen kuin kunnostustyöhön on ryhdytty. Kohteen dokumentointi suoritetaan ja sitä jatketaan läpi projektin. Konservoinnin tarkoituksena on kerätä ja tallettaa ajoneuvon historia koko sen elinajalta. Rekisteröinti- ja katsastusasioista antoi tietopaketin Marko Kuisma. Museoajoneuvoksi rekisteröinti tapahtuu katsastustoimipaikalla museoajoneuvotarkastuksessa laaditun museoajoneuvolausunnon pohjalta. Jatkossa ajoneuvossa on pidettävä mukana rekisteriotteen lisäksi myös museoajoneuvotodistus. Usein vanhempien autojen, moottoripyörien ja mopojen rekisteröinti- ja omistusasiakirjat ovat puutteellisia. Näiden ongelmien ratkaisemiseen saatiin neuvoja. Samalla tuli kerrattua yleisemminkin ajoneuvokauppaan liittyviä paperiasioita. Tilaisuus oli ilmoitettu museoajoneuvoiltana ja paneelikeskusteluna. Niinpä tapahtuma ei ollut pelkkää luennoitsijoiden yksinpuhelua, vaan yleisöltä tuli runsaasti kysymyksiä ja kommentteja. Esko Pärssinen Hämeen Mobilistien tiedottaja Tammikuun kerhoillassa oli yleisöä paikalla runsain mitoin, osallistujalistaan tuli 115 nimeä. Kuva: Seppo Lehtonen.

19 Hämeen Mobilistit ry Visamäentie HÄMEENLINNA Kerhotila: Visamäentie 33, HÄMEENLINNA Autohalli: Kuljetus Fagerlund Oy:n halli B-ovi PAROLA Kerhon kotisivu Puheenjohtaja: Pentti Kallionpää Varapuheenjohtaja: Jukka Aalto Sihteeri: Tapani Kärkinen Rahastonhoitaja: Seppo Jaakonsaari Julkaisut print/web ym. tiedotus: Esko Pärssinen Jäsen- ja kalustorekisterit: Juha Kekäläinen Kerhohuoneen yhteyshenkilö: Kalervo Jussila Hallituksen jäsen: Matti Holmberg Hallituksen jäsen: Yrjö Lehtinen MA tarkastaja: Esa Nieminen tai (03) MA tarkastaja: Mauno Kumpulainen MA tarkastaja: Teemu Karonen ja Pauli Karonen Päätoimittaja: Antero Lähteenmäki Avustajat: Esko Pärssinen Ilmoitukset: Esko Pärssinen Lehden ulkoasu ja taitto: Jirka Messman Painopaikka: Hämeenlinnan Offset-Kolmio Paino Oy Kuvat: Seppo Lehtonen ja Antero Lähteenmäki Hälläpyörä ilmestyy keväällä ja syksyllä. Tulee kerhon jäsenille jäsenetuna ja muille SAHK:n kerhoille yhtenä kappaleena/kerho. Aineisto seuraavaan lehteen päätoimittajalle mennessä. Mosaiikkibetoniporraspaikkari BETONI-JUSSI TMI Juha Kekäläinen

20 Hämeen Mobilistit Ry PL Visamäentie HÄMEENLINNA Tervetuloa huippunykyaikaiseen, paikalliseen, suomalaisomisteiseen täyden palvelun katsastuskonttoriin Hämeenlinnan Luukkaankadulle ja Turengin Alangontielle, aikaa varaamatta. Tervetuloa! HÄMEENLINNA Luukkaankatu Hämeenlinna Puh Fax Ma-pe 8-17, la suljettu katsastus@kaus.fi TURENKI Alangontie Turenki Puh Fax Ma-pe 9-17, la suljettu turenki@kaus.fi

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi

Lisätiedot

MESTARIT. Marraskuun kuukausikokous. Keskiviikkona 5.11.2014 klo 19.00. Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie 7 HÄMEENLINNA.

MESTARIT. Marraskuun kuukausikokous. Keskiviikkona 5.11.2014 klo 19.00. Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie 7 HÄMEENLINNA. MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 7-2014 Marraskuun kuukausikokous Keskiviikkona 5.11.2014 klo 19.00 Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie 7 HÄMEENLINNA Kokousisäntänä:

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi . MUSEOT ja KOULUT . Urheiluautoilijat Vanajanlinnassa 25/8 2012 Suomen Urheiluautoilijat kutsuu Suomen urheiluauto- ja klassikkoautoharrastajia, -kerhoja, -yhtiöitä ja muita asiaan liittyviä tahoja viettämään

Lisätiedot

Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina

Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina Millä ajoneuvolla matkustitte % Henkilöauto, pakettiauto, maasturi 62 Matkailuauto 18 Moottoripyörä 10 Fly & Drive 5 Auton ja matkailuvaunun yhdistelmä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin. Tervepä teille! Kesä, syksy ja kohta jo talvikin on takana. Eli onko nyt tallikausi? Kaipa niin sitten. Pitänee yrittää sitäkin, mutta mutta Lienee tässä hieman muutakin asiaa kuin noista saamattomuuksistani

Lisätiedot

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16. HNY UUTISET 3/2009 26. VUOSIKERTA RAHAHUUTOKAUPPA 163 HUUTOKAUPPA 07.10.2009 SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.45 Kokous klo 17.15 HUUTOKAUPPA

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 1/2014 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: Perinnetalo/ Jääkärisali Aika: 26.4.2014 klo 11:00 alkaen Tilaisuuden kesto noin tunnin Esityslista Kaartin

Lisätiedot

N:o 1/2001 Tammikuu. Päijät-Hämeen Mobilistit Ry:n jäsenlehti

N:o 1/2001 Tammikuu. Päijät-Hämeen Mobilistit Ry:n jäsenlehti N:o 1/2001 Tammikuu Päijät-Hämeen Mobilistit Ry:n jäsenlehti Tällaisia oli 60-luvun alussa taksitolpilla runsaasti. Tämä Moskovasta Suomeen tullut yksilö oli ainakin lokakuussa kaupan Joensuussa. Auto

Lisätiedot

Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa

Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa 1 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa 7.7.2006 klo 11:00 Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa Keskimääräinen karavaanariseurue käyttää leirintäaluepaikkakunnilla

Lisätiedot

HÄLLÄPYÖRÄ HÄMEEN MOBILISTIT RY KERHOLEHTI N:O 34 ISSN 1459-9120

HÄLLÄPYÖRÄ HÄMEEN MOBILISTIT RY KERHOLEHTI N:O 34 ISSN 1459-9120 2 2014 HÄMEEN MOBILISTIT RY KERHOLEHTI N:O 34 ISSN 1459-9120 2 2014 11.11.2014 Hämeen Mobilistit ry:n kerholehti N:o 34 Tulevia tapahtumia 10.12.2014 keskiviikko Pikkujoulu, Tulinummi Renko (katso erillinen

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 47. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2009: Teemu Mykkänen,

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Vierailulla Urho Kekkosen museossa

Vierailulla Urho Kekkosen museossa Vierailulla Urho Kekkosen museossa Teksti, kuvat ja Sari Salovaara 10.5.2012 sivu 2 / 9 Sisällys Johdanto... 3 Tamminiemen uudistukset parantavat saavutettavuutta... 4 Elämyksiä eri aistein... 5 Muita

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

KLUBIRAKENNUKSEN REMONTTI otetaan vastaan , jonka jälkeen kaikki tilat ovat jäsenten käytettävissä!

KLUBIRAKENNUKSEN REMONTTI otetaan vastaan , jonka jälkeen kaikki tilat ovat jäsenten käytettävissä! 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 25.8.2017 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html SYYSKUUN KUUKAUDEN TAIDETEOS Seppo Larste öljyvärityö Ströömin auringonlasku 2017 KLUBIRAKENNUKSEN REMONTTI

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Taru-Kalusteen Tarja Siivonen toiminut yrittäjänä 40 vuotta Nummelan Kenttälässä toimivan Taru-Kalusteen yrittäjä Tarja Siivoselle on kertynyt yrittäjyysvuosia

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla 3/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

WANHAT MOBIILIT JA LAPSI LIIKENTEESSÄ TAIDETEHDAS 5-6.6.2004. LC Porvoo MLK - Borgå LK

WANHAT MOBIILIT JA LAPSI LIIKENTEESSÄ TAIDETEHDAS 5-6.6.2004. LC Porvoo MLK - Borgå LK WANHAT MOBIILIT JA LAPSI LIIKENTEESSÄ TAIDETEHDAS 5-6.6.2004 LC Porvoo MLK - Borgå LK Hyvät Wanhojen mobiilien ja liikenneturvallisuuden ystävät 2 Wanhat Mobiilit ja lapsi liikenteessä on LC Porvoo Borgå

Lisätiedot

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Kauden kansainvälinen teema Kauden kansainvälinen teema oli Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita RI presidenttinä toimi Kalyan Banerjee. Kokemäen rotaryklubilla oli

Lisätiedot

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista. Julkisivuyhdistys Martti Karimies TOIMINTAKERTOMUS 09.04.1996 JULKISIVUYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1995 Yhdistyksen perust aminen Perustava kokous. Yhdistyksen toiminnan voidaan katsoa alkaneen virallisesti

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015 Jäsentiedote 2 JÄÄHDYS-JM Kilpailun johtaja antoi tehtäväksi kirjoittaa hänen ajatuksiaan, minun kirjoittamana, joten tässä niitä nyt sitten tulee. 9.5.2015 kaasuteltiin jälleen kerran Jäähdysradalla jokkis-kisa,

Lisätiedot

KAKU ISSN

KAKU ISSN LOKAKUU 2 0 1 7 ISSN 0780-8356 JOHTOKUNTA v. 2017: Puheenjohtaja Kari Salomaa Varapuheenjohtaja Ismo Laakso Sihteeri Harri Kopra Jäsenet Jukka Jokinen Ilkka Salovaara Antti Kivinummi Jari Männikkö Mauri

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

TURUN KEMISTIKERHO RY

TURUN KEMISTIKERHO RY TURUN KEMISTIKERHO RY Vuosikertomus 2011 Yleistä Turun Kemistikerho ry on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

DC- yhdistyksen hallituksen kokous 2 / 2013

DC- yhdistyksen hallituksen kokous 2 / 2013 DC- yhdistyksen hallituksen kokous 2 / 2013 Aika 18.2.2013, 17.18 19.15 Paikka Läsnä DC- yhdistyksen toimisto, Harkkoraudantie 10, Hki Arho Ari Heilala Hannu, puheenjohtaja Jaakkola Mikko Pohjola Kari

Lisätiedot

EP Senioripoliisit. Tapaaminen ti

EP Senioripoliisit. Tapaaminen ti EP Senioripoliisit Tapaaminen ti 19.9.2017 Kesä, jonka odottelu ei ole vielä päättynyt, on taas kerran kääntynyt syksyyn ja syyskauden ensimmäinen tapaaminen oli ajankohtainen tiistaina 19.9.2017 Årisbergin

Lisätiedot

www.netnic.fi/tklk 1/2013 Kuvia Turun pienoisrautatiepäiviltä 2012 Suomalaisia öljy-yhtiöiden säiliöautoja

www.netnic.fi/tklk 1/2013 Kuvia Turun pienoisrautatiepäiviltä 2012 Suomalaisia öljy-yhtiöiden säiliöautoja www.netnic.fi/tklk 1/2013 Kuvia Turun pienoisrautatiepäiviltä 2012 Suomalaisia öljy-yhtiöiden säiliöautoja TENDERI on Turun Kiskoliikennekerho ry:n jäsenlehti, joka ilmestyy vähintään kaksi kertaa vuodessa.

Lisätiedot

HÄLLÄPYÖRÄ HÄMEEN MOBILISTIT RY KERHOLEHTI N:O 36 ISSN 1459-9120

HÄLLÄPYÖRÄ HÄMEEN MOBILISTIT RY KERHOLEHTI N:O 36 ISSN 1459-9120 2 2015 HÄMEEN MOBILISTIT RY KERHOLEHTI N:O 36 ISSN 1459-9120 2 2015 11.11.2015 Hämeen Mobilistit ry:n kerholehti N:o 36 Tulevia tapahtumia Tammikuu 13.1.2016 klo 18 Kerhoilta Tammelassa Uudenkyläntie 42

Lisätiedot

MMA Päijät-Häme syyskokous 2018

MMA Päijät-Häme syyskokous 2018 MMA Päijät-Häme syyskokous 2018 Yhdistyksemme syyskokousta vietettiin Hartwall Panimolla Kasaajankatu 13 Lahti torstaina 22.11.2018 klo 18.00. Paikalla oli 32 jäsentä. Kokouksen alussa, nautimme kahvit

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 71 vuotta 15.12.2011 www.rkl.fi 1(4) 29.08.2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Syksyn 2011 toiminta Kuukausikokoukset ja vuosikokous on keskiviikkoisin Scandic Hotels,

Lisätiedot

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. Kerhot. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. Kerhot. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi Kerhot Urheiluautoilijat Vanajanlinnassa 25/8 2012 Finnish Sports Car Drivers ry Suomen Urheiluautoilijat kutsuu Suomen urheiluauto- ja klassikkoautoharrastajia, -kerhoja, -yhtiöitä ja muita asiaan liittyviä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

Koska yhdistyksen toiminta jatkuu jälleen normaaliin tapaan, perimme jäsenmaksut kuluvalta vuodelta elokuun aikana.

Koska yhdistyksen toiminta jatkuu jälleen normaaliin tapaan, perimme jäsenmaksut kuluvalta vuodelta elokuun aikana. Etelä-Hämeen lihastautiyhdistys ry Jäsenkirje, heinäkuu 2017 Yhdistyksen toiminta jatkuu ALS-vertaistukitapaaminen Lahdessa Kutsu kolmen yhdistyksen kesäpäiville Lihastautiliiton fysioterapeutti Lahdessa

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä Suomalainen Klubi 26.1.2015 Jukka Heikkilä 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura Vuonna 2004

Lisätiedot

ILMOITUKSET ARTIKKELIT KANNEN KUVA:

ILMOITUKSET ARTIKKELIT KANNEN KUVA: PL 48, 36201 KANGASALA Y-tunnus: 1549 562-4 Pankki: Tapiola-pankki TAPIOLA 363630-2797181 IBAN: FI83 3636 3002 7971 81 www.vetku.fi sähköpostit: sihteeri@vetku.fi Hallitus Puheenjohtaja: Markku Tapio Koskinen

Lisätiedot

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA. Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi.

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA. Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi. ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana 5 kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2011: Lasse Virtanen,

Lisätiedot

Kesän 2013 yleisöjunat Lahdesta Heinolaan. www.topparoikka.net

Kesän 2013 yleisöjunat Lahdesta Heinolaan. www.topparoikka.net Höyryllä Heinolaan Kesän 2013 yleisöjunat Lahdesta Heinolaan www.topparoikka.net Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry on yhteistyössä Haapamäen Museoveturiyhdistyksen ja Höyryveturimatkat 1009 Oy:n

Lisätiedot

Lynx 1968 ja prototyypit

Lynx 1968 ja prototyypit Lynx 1968 ja prototyypit Velsa Oy:n alku Proto Järvinen Päivitetty 18.12.2013 Proto Lynx 40, lisänimi Polar. Kelkkaa kehitettiin ja testattiin 1968 ja syksyllä 1969 alkoi sen sarjavalmistus nimellä Lynx

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2015

JÄSENTIEDOTE 2 / 2015 LAVATANSSISEURA TANSSIKAS JÄSENTIEDOTE 2 / 2015 Hallituksen tervehdys Jäsenedut Seuravaatteet Kesän tapahtumat Kevätkokous Syksyn tulevaa ohjelmaa HALLITUKSEN TERVEHDYS Kurssitarjontamme jatkuu hyvin aktiivisena

Lisätiedot

MOOTTORIPYÖRÄT KESÄ 2015

MOOTTORIPYÖRÄT KESÄ 2015 MOOTTORIPYÖRÄT KESÄ 2015 Luetteloon on koottu hyväkuntoisia, kunnostettuja, entisöityjä, museorekisteröityjä sekä normaalissa rekisterissä olevia moottoripyöriä. Lisäkuvat ovat nähtävissä nettisivuillamme.

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

MESTARIT. Vuosikokous. Lokakuun kuukausikokous. klo 19.00. Tervetuloa! Jäsenlehti n:o 6-2015. SENIORIMESTARIT 15.9.2015 ks. sivu 3

MESTARIT. Vuosikokous. Lokakuun kuukausikokous. klo 19.00. Tervetuloa! Jäsenlehti n:o 6-2015. SENIORIMESTARIT 15.9.2015 ks. sivu 3 MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 6-2015 Lokakuun kuukausikokous Keskiviikkona 7.10.2015 klo 18.00 Vuosikokous klo 19.00 Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Me haapavetiset ry:n 20-vuotisjuhlat v.2000 Suomalaisella Klubilla Kunniajäsenet diplomeineen vas. Atso Saajoranta,Tapio Lehtiniemi, Martti Pokela

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO RY. Hallitus KUTSU Riihimäki 2.11.2017 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 25.11.2017 klo 12.00 alkaen Riihimäen

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 17.10.2014 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 15.11.2014 klo 12.00 alkaen Viestikoulun

Lisätiedot

HÄMEEN KAUPPAKAMARI LEHDESSÄ ILMOITUS HUOMATAAN!

HÄMEEN KAUPPAKAMARI LEHDESSÄ ILMOITUS HUOMATAAN! MEDIAKORTTI 2019 ILMOITTAMINEN KANNATTAA! AINA! HÄMEEN KAUPPAKAMARI LEHDESSÄ ILMOITUS HUOMATAAN! Hämeen kauppakamari -lehti tarjoaa lukijoilleen tuoretta tietoa, asiantuntija-arvioita ja monipuolisia näkemyksiä

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

COUPE Uusi Coupe on harvinaisen siro vaunu. Ajajalla ja matkustajalla on runsaasti mukavaa tilaa. Katon ääriviivat tekevät vaunun matalan ja

COUPE Uusi Coupe on harvinaisen siro vaunu. Ajajalla ja matkustajalla on runsaasti mukavaa tilaa. Katon ääriviivat tekevät vaunun matalan ja COUPE Uusi Coupe on harvinaisen siro vaunu. Ajajalla ja matkustajalla on runsaasti mukavaa tilaa. Katon ääriviivat tekevät vaunun matalan ja miellyttävän näköiseksi. Suuri ja pehmeä istuin on siirrettävä.

Lisätiedot

Kylpylä-hotelli Yyterin parkkipaikka täyttyi busseista ja niiden tarviketarjonnasta. Ulko- ja sisänäyttelyssä oli mukana kaikkiaan 36 alan yritystä.

Kylpylä-hotelli Yyterin parkkipaikka täyttyi busseista ja niiden tarviketarjonnasta. Ulko- ja sisänäyttelyssä oli mukana kaikkiaan 36 alan yritystä. Kylpylä-hotelli Yyterin parkkipaikka täyttyi busseista ja niiden tarviketarjonnasta. Ulko- ja sisänäyttelyssä oli mukana kaikkiaan 36 alan yritystä. Yyterin tähdet kiinnostivat Vuotuinen bussinäyttely

Lisätiedot

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Alkkari Elokuu 2005 Sisällysluettelo: Hyvä muistaa ja tietää 2 Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Hyvä muistaa ja tietää Askelvihkotilaukset

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

AUTOJOUKKOJEN OULUN KILTA RY

AUTOJOUKKOJEN OULUN KILTA RY 1 AUTOJOUKKOJEN OULUN KILTA RY 22.2.2012 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. JOHDANTO Vuosi 2011 oli Killan 46. toimintavuosi. Killan toiminta on tapahtunut vahvistettujen sääntöjen puitteissa, joista tärkeimpänä

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä)

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä) 3/2014 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka 30.3-3.4.2017 Torstai 30.3.2017 Lähdimme klo 17.30 kokeneen tuomarin Juha Raution autolla kohti Vantaata, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Ennen lähtöä

Lisätiedot

pääkirjoitus KAI HÄMÄLÄINEN

pääkirjoitus KAI HÄMÄLÄINEN 1:2008 pääkirjoitus KAI HÄMÄLÄINEN 2 3 4 !" ; ; : ; :! * ; 8 ; :; 5 #!$ % 8:. C@@DDD 9 @0 D ;; 8:!! 8: " $ D $, +E $, -E $ 8:! /& /5 +, @! $ 6 7 8 9 10 11 12 IIRO SAIRANEN http://personal.inet.fi/surf/deepsky

Lisätiedot

Turun Seudun Wanhat Toverit

Turun Seudun Wanhat Toverit Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2012 Kerho kokoontumiset: > Aika: 9.1.2012. - V-S:n Sos.dem.piirin puheenjohtaja Juuso Alatalo - Piirin ajankohtaisista asioista, uuden puheenjohtajan ajatuksia

Lisätiedot

Kangasnauhakanttaus. Normaali kudottu kanttaus

Kangasnauhakanttaus. Normaali kudottu kanttaus MATTOJEN VÄRIKOODIT SILMUKKANUKKA 301 MUSTA 310 * RUSKEA 407 * TUMMANHARMAA 602 SININEN 608 TURKOOSI 615 PUNAINEN 621 VAALEANRUSKEA 622 VAALEANSININEN 625 VIININPUNAINEN 628 VAALEANHARMAA KANGASKANTTAUS

Lisätiedot

Power Weekend SpeedParty. SpeedConcept ry PL168 FI JOENSUU

Power Weekend SpeedParty. SpeedConcept ry PL168 FI JOENSUU Power Weekend 2016 SpeedParty SpeedConcept ry PL168 FI-80101 JOENSUU SpeedConcept ry SpeedConcept on suomalainen autokerho, joka on autoharrastajien yhdysside ja toimii lähinnä Suomen alueella kotipaikkanaan

Lisätiedot

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia.

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Johtokunta kokoontuu säännöllisesti puheenjohtaja Teemu Tuomisen

Lisätiedot

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho PÖYTÄKIRJA Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika 26.6.2015 klo: 13.00 14.40 Paikka Palvelukeskus Jousi, Myllytie 14 19650 Joutsa Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Tapio Lankia Taisto

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2010 TOIMINNASTA

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2010 TOIMINNASTA ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2010 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 48. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana 8 kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2010: Riku Rissanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE

SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE Jaoston terveiset; SalPa taitoluistelun kausi on käynnissä The Swans-logon alla. Kausi on taitoluistelujaoston 40-vuosi. Jaosto on perustettu 1978. Tervetuloa

Lisätiedot

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa Pikkujoulussa oli teemana Haapavesi 150-vuotta Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa 11.11.2016 Pikkujoulua vietettiin 11.11.2016 Helsingissä Ostrobotnialla. Ostrobotnia on

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Akaan Verkko -hanke kuvina

Akaan Verkko -hanke kuvina Akaan Verkko -hanke kuvina Kiipula Talo, jota haaveilimme yhteiseen käyttöön yhdessä saman katon alla yrittäminen, yhdistysmaailma ja hanke. Talvi 2010. Hämeenlinnalainen Pikku Pena, Pentti Nyholm oli

Lisätiedot

OKSAN N HINTALUETTELO AUTON TEHDAS «, JÄÄHDYTTÄJILLE HELSINKI. HÄM NTfE 33 PUHELIN 71730,?

OKSAN N HINTALUETTELO AUTON TEHDAS «, JÄÄHDYTTÄJILLE HELSINKI. HÄM NTfE 33 PUHELIN 71730,? OKSAN N TEHDAS «, HELSINKI HÄM NTfE 33 PUHELIN 71730,? HINTALUETTELO AUTON JÄÄHDYTTÄJILLE 2 Hinta A: tässä hinnastossa tarkoittaa sitä, että me saamme kulloinkin kysymyksessä olevan vanhan jäähdyttäjän,

Lisätiedot

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retkellä oli mukana 12 senioria ja heidän seuralaistaan. Matkaan lähdettiin Tokeen bussilla Vanhalta kirkolta kello 11.00. Panssariprikaatin portilla meitä oli vastassa

Lisätiedot

Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa

Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa WANHAT HIIHTOVEIKOT JA HIIHTOSISKOT 1.6.2017 Matti Harju Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa 31.5.- 1.6.2017 Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot ry:n kesätapaaminen ja vuosikokous pidettiin

Lisätiedot

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Talomme katto on rakennettu vuonna 1986. Tiilet olivat tulleet huokoiseksi ja sammalta kertynyt, joten huoltoa kaivattiin, kertoo talon omistaja. Referenssi FRIISILÄNTIE

Lisätiedot

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Aikoihin voi tulla muutoksia. Seuraa ilmoitteluamme Hämeen Sanomissa ja Kaupunkiuutisissa. Tapahtumat ovat Hyvinvointikeskuksessa, Hallituskatu

Lisätiedot

HÄMEEN KAUPPAKAMARI -LEHTI TAVOITTAA PÄÄTTÄJÄT JA VAIKUTTAJAT

HÄMEEN KAUPPAKAMARI -LEHTI TAVOITTAA PÄÄTTÄJÄT JA VAIKUTTAJAT MEDIAKORTTI 2018 MEDIAKORTTI 2019 TEEMA Suomea uhkaa pitkäaikainen työntekijäpula Vaikka Suomea piinaa sitkeä taantuma ja noin yhdeksän prosentin työttömyys, niin seuraavat parikymmentä vuotta kärsimme

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Kaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Tähtitieteellinen yhdistys Kaanin Planeetta ry Julkaisi: Kaanin Planeetta ry Päätoimitta: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu,

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi annettiin Pertti Tenhuselle tälle myönnetty liiton kultainen ansiomitali.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi annettiin Pertti Tenhuselle tälle myönnetty liiton kultainen ansiomitali. Aika 21.8.2014 klo 11:00 1/6 Paikka Jämin ilmailukeskus, Reima Center LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Haapala Heikki Haikonen Markku Lehtonen Esko Lehtonen Kalle

Lisätiedot

XI Ruoveden Rallisprint

XI Ruoveden Rallisprint Jäsentiedote 3/15 XI Ruoveden Rallisprint Syksyinen kilpailumme onnistui erinomaisesti. Jo kisan alkutilanne oli hyvä. Saimme innokkaan päätoimitsijajoukon kasaan yllättävän helposti. Reitin ajosuunnan

Lisätiedot