Helppo. tapa. asua. Asukastiedote 3 / 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helppo. tapa. asua. Asukastiedote 3 / 2013"

Transkriptio

1 Asukastiedote 3 / 2013 Helppo asua tapa Meillä asuu tyytyväisiä ihmisiä 2 Syksyn 2013 asukastoiminta 3 Sivakan kesäkilpailu 4 Enemmän kuin huippufutari Mika Nurmela 6 Turvallista syyspyöräilyä! 7 Yhteystiedot 8 1

2 Tuoreen tutkimuksen mukaan Sivakan vuokra-asunnoissa asuu keskimääräistä tyytyväisempää porukkaa. 79 prosenttia asukkaistamme voisi varauksetta suositella Sivakkaa muillekin. Tutkimus tehtiin yhtä aikaa seitsemässä kaupungissa. Tavoitteena oli kerätä palautetta asukkaiden tyytyväisyydestä asumiseensa ja vuokrataloyhtiön palveluihin. Oulussa kysely lähetettiin 1 000:lle Sivakka-yhtymän asukkaalle. Vastauksia palautettiin 248. Tulosten mukaan sivakkalaiset ovat tyytyväisempiä asumiseensa ja asumisen palveluihin kuin keskimäärin eri kaupunkien vuokrataloyhtiöissä. Tyytyväisyys on myös parantunut vuodesta 2011, jolloin vastaava tutkimus tehtiin edellisen kerran. Tutkimuksessa asukkaat arvioivat asteikolla 1-5 vuokrayhtiön palveluita, asuntonsa ominaisuuksia ja sopivuutta, talon ja sen yhteisten tilojen sekä pihan ominaisuuksia ja sopivuutta, asumisen kustannuksia, asukasdemokratian toimivuutta sekä asuinalueensa ja sen palvelujen ominaisuuksia ja sopivuutta. Lopputuloksena Sivakka sai yleisarvosanan 3,75. Ero muiden vuokrataloyhtiöiden keskimääräiseen tulokseen (3,63) on selvä. Meillä asuu tyytyväisiä ihmisiä Hyvää palvelua arvostetaan Sivakka on panostanut paljon hyvään palveluun. Työ näyttää myös tuottaneen tulosta. Vertailuryhmään nähden Sivakan asukkaat arvioivat korkealle ja entistä paremmaksi vuokravalvonnan palveluhenkisyyden ja sujuvuuden, asukasvalinnan palveluhenkisyyden ja sujuvuuden, isännöinnin palveluhenkisyyden ja tavoitettavuuden sekä korjauspalvelujen palveluhenkisyyden. Palveluhenkisyys ja palvelun sujuvuus yhtiön asiakaspalvelu-/infopisteessä saivat niinikään korkean arvosanan, joka oli myös parempi kuin edellisessä tutkimuksessa. Korkeaan arvosanaan ylsivät myös yhtiön asukaslehti ja kotisivut. Yli puolet vastanneista piti Sivakan kotisivujen toimivuutta riittävänä ja sähköistä asiointia helppona. Lähes yhtä moni arvioi sähköisen asioinnin olevan riittävän monipuolista. Kolmannes oli tyytyväinen myös asunnon haun palveluihin verkossa, mutta yhtä moni halusi verkkohakuun vielä parannusta. Parantamisen varaakin löytyi Asukasdemokratian toimivuus Sivakassa on tutkimuksen mukaan hieman parempi kuin yleensä. Asukkaiden mahdollisuus vaikuttaa asumisviihtyvyyteen sai vertailuryhmään nähden keskitason arvosanan. Tosin arvosana oli parempi kuin edellisessä tutkimuksessa. Asumisen kustannukset näyttävät melko hyvin tyydyttävän sivakkalaisia. Asukkaiden mahdollisuus vaikuttaa asumisen kustannuksiin arvioitiin keskitasolle. 2

3 Kehittämisen varaa löytyy vastaajien mielestä siivouspalveluissa ja asukaskoulutuksessa sekä asukkaiden osallistumisen tukemisessa. Vahvuuksina asunnon koko ja vuokra Sivakka-yhtymässä tärkeimmät asunnon valintaperusteet ovat tutkimuksen mukaan paitsi asunnon vuokra, myös asunnon koko. Sivakkalaiset ovat muutenkin tyytyväisempiä asuntoonsa kuin yleensä. Tyytyväisimpiä ollaan asunnon kokoon, sen varusteisiin ja kuntoon, asuintalon rauhallisuuteen ja järjestykseen sekä talon yleiseen kuntoon. Yhteisten tilojen kunto oli vertailuryhmään verrattuna korkea, samoin niiden siisteys. Tilanne oli hyvä myös edellisessä tutkimuksessa eli parannnusta ei ole tapahtunut tai tarvittu -merkittävästi. Keskitasolle arvioitiin oman pihan viihtyisyys, turvallisuus ja varusteet sekä jätehuoltotilat. Asuinalueet tyydyttävät Oman asuinalueen liikenneturvallisuus sai vastaajilta korkean arvosanan, samoin melutaso. Useimmat vastaajista olivat edelleen suhteellisen tyytyväisiä asuinalueensa liikenneyhteyksiin, virkistyspalveluihin ja työmatkakustannuksiin. Asuinalueiden arvostus ei ole muuttunut merkittävästi. Kehittämistyö jatkuu Toimitusjohtaja Raimo Hätälä pitää tuloksia Sivakan osalta hyvinä, mutta työtäkin on vielä tehtävänä. - Tuloksista voi päätellä, että panostukset palvelun laatuun ovat kannattaneet ja kehittämistä on syytä jatkaa edelleen. Jokainen toimintaketjun osa on saatava toimimaan saman palveluajatuksen mukaan, oli toimistolla tai kiinteistössä työskentelevä ihminen minkä yrityksen palkkalistoilla hyvänsä, hän toteaa. - Sujuva palvelu on sekä vuokranantajan, että asukkaan etu. Edelliseen tutkimukseen verrattuna tyytyväisyys oman alueen kaupallisiin palveluihin ja kau- asumisoikeusasumista ja 65 prosenttia parempa- omistusasumista, 57 prosenttia parempana kuin pungin palveluihin on laskenut. na kuin asumista jonkin toisen vuokranantajan asunnossa. Sivakka koetaan hyväksi vuokranantajaksi Sivakka-yhtymä Oy:ssä 20 prosenttia vastanneista oli muuttamassa tai harkitsee muuttamista. Kiitos aktiivisuudesta kaikille kyselyyn vas- Kiitos vastanneille! Osuus on pienempi kuin kaupunkien vuokrataloyhtiöissä keskimäärin. me 100 euron lahjakorttia. Niiden voittajat tanneille. Vastaajien kesken arvoimme kol- Tutkimukseen vastanneista 34 prosenttia löytyivät Etu-Lyötystä, Herukasta ja Meripitää myös nykyistä asumista parempana kuin Toppilasta. Syksyn 2013 asukastoiminnan tilaisuudet ja tapahtumat Tervetuloa! YLEISÖN PYYNNÖSTÄ: Aikuisväestön atk-perustaitojen koulutus Osoite: Katoppa-tupa, Kauppurienkatu 23. Sisäänkäynti illalla sisäpihan puolelta (Mäkeliinin kadun ja Kauppurienkadun kulmasta. Ovessa lukee asukastupa Katoppa). Sisältö: Sähköinen asiointi Sivakassa, pankkipalvelu (maksaminen), sosiaalinen media , klo MAKSUTON Ilmoittautuminen mennessä. Mukaan mahtuu 9 henkilöä ilmoittatumisjärjestyksessä , klo MAKSUTON Ilmoittautuminen mennessä. Mukaan mahtuu 9 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. ASUKASTILAISUUS , klo Paikka: Hotelli-Ravintola Lasaretti. Sisältö: Sivakan ajankohtaiset asiat, vuoden 2014 vuokranmääritys, uudet kotisivut, asukastoiminnan uudet tuulet. Kutsut tulevat asukastoimijoille syyskuun lopussa. Ilmoittauttumiset mennessä. ASUKASTOIMIJOIDEN TILAISUUS , klo Paikka: Hotelli-Ravintola Lasaretti. Sisältö: Asukastoiminnan aakkoset, asukastoiminnan hankinnat, kiinteistöhuollon valvontalomake. Kutsut tulevat asukastoimijoille lokakuun lopussa. Ilmoittauttumiset mennessä. LEIVOTAAN HELPPOA EDULLISESTI Paikka: Oulun Palvelualan Opisto, Teuvo Pakkalan katu 15 (Jäähallin vieressä). Sisältö: Illan aikana leivotaan suolaista ja makeaa , klo Ilmoittautuminen mennessä. Mukaan mahtuu 16 henkilöä ilmoittatumisjärjestyksessä , klo Ilmoittautuminen mennessä. Mukaan mahtuu 16 henkilöä ilmoittatumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset koulutuksiin ja tilaisuuksiin: asukastoiminta@oulunsivakka.fi tai Puh / Lähetä tekstiviesti / soita. 3

4 Sivakan kesäkilpailun äänesty Sivakan Kesäkilpailussa haettiin mukavia yksityiskohtia tai kauniita kokonaisuuksia Sivakan asuntojen parvekkeilta ja pihoilta. Kaikki Sivakan kesäkilpailuun lähetetyt kuvat julkaistaan Facebooksivuillamme ja eniten tykkäyksiä saanut voittaa kilpailun. Kolme suosituinta palkitaan lahjakorteilla. 4

5 s käynnissä! Äänestys- tai tarkemmin tykkäysaikaa - on syyskuu. Sivakan Facebook -sivut löytyvät osoitteesta 5

6 Yksi parhaiten menestyneistä jalkapalloilijoistamme, Mika Nure Nurmela, palasi takaisin kotikaupunkiinsa ja AC Oulun riveihin viisi vuotta sitten. Eikä vain pelaajaksi, vaan myös seuran urheilutoimenjohtajaksi. Seuran työntekijänä Mika Nurmela miettii sopimusasioita, etsii uusia pelaajia ja pohtii valmentaja-asioita. AC Oulun toimistossa Raatissa työskentelee Nuren lisäksi Juho Meriläinen. Molemmat myös pelaavat. - Tällaisessa projektissa on kiva olla. Työn jälki näkyy, Nure sanoo. Oululaisuus näkyy sitoutuneisuutena AC Oulun joukkueessa on 23 pelaajaa. Heistä kolme on ulkomailta, yksi Raahesta, yksi Seinäjoelta, yksi Lahdesta ja kaikki loput Oulusta tai Oulun seudulta. - Hyvällä syyllä voi sanoa, että meillä on oululainen joukkue. Se näkyy ennen kaikkea sitoutuneisuutena, Mika Nurmela toteaa. Vahva oululaisuus saa ACO:n liekkeihin varsinkin paikallisotteluissa. Tuoreessa muistissa on mm pelattu derby, jossa yli katsojaa seurasi Raatissa ottelua AC Oulu OPS. ACO voitti paikallismatsin 3-1. Nure teki avausmaalin ja pohjusti joukkueensa 2-0 ja 3-0 osumat. Mika Nurmela osoitti jälleen kerran merkityksensä joukkueelleen. Loistavan pelisilmän omaava Nurmela taitaa pallon käsittelyn niin hyvin, että hän on edelleen yksi Ykkösen parhaista pelaajista, kirjoitti sanomalehti Kaleva seuraavana päivänä. - Sain aika kovan tällin pelin alussa. Ehkä se antoi lisäsysäyksen, Nure naurahtaa. Joukkueessa yhdistelmä nuoruutta ja kokemusta AC Oulu pelaa jalkapallon ykkössarjassa ja kärkkyy pistetilastossa kärjen tuntumassa. Vain paras seura nousee Veikkausliigaan. Kaiken on sujuttava nappiin, jos oululaisseura mielii päästä taas liigaan. - Pitää olla tuuria, ei saa tulla loukkaantumisia ja pelikiellot on kohdattava. Peleistäkin, jotka menevät vähän huonommin, pitäisi yrittää saada pisteitä. Nuren mielestä AC Oulun vahvuuksia on hyvä miksaus nuoruutta ja kokemusta. Joukkue on myös erittäin urheilullinen. - Näytämme urheilijoilta, toimimme kuin urheilijat ja olemme hyvin harjoitellut joukkue. Enemmän kuin huippufutari Hyvä pelikäsitys ja urheilijan luonne Mika Nurmela on nyt 41-vuotias on omien sanojensa mukaan jalkapallon veteraani. Silti kilpailuvietti on yhä kova, harjoittelutahti ja keskittyminen peleihin sataprosenttinen. Kokemus on myös melkoinen vahvuus. Moni sanoo Nuren olevan joukkueensa henkinen selkäranka ja omaavan erinomaisen pelisilmän. Tai pelikäsityksen, kuten hän itse määrittelee. - Kun jollain on hyvä pelikäsitys, näyttää kuin hänellä ei olisi koskaan kiire. Tuntuu, että hänen lähellään ei ole koskaan kukaan. Tämä johtuu siitä, että hän on jo nähnyt mitä tulee tapahtumaan ja reagoinut siihen. Hyvä futispelaaja kuten Nure on usein Nure on yksi kaikkien aikojen parhaita myös nopea, ketterä ja taitava pallonkäsittelijä. oululaisjalkapalloilijoita. Lopulta kuitenkin luonne on se tekijä, joka määrittelee kuinka korkealle urheilijana pääsee. - Oikeanlaisen luonteen omaava pelaaja ymmärtää harjoittelun ja joukkueen merkityksen Meillä ACO:ssa ei ole myöskään yhtään huonoasenteista pelaajaa. He ovat jo aikoja sitten valikoituneet pois. loukkaantumisia miten niihin suhtaudut, senkin kokonaisuutena. Tai kun tulee takapakkia tai - Pelityylimme on haastava. Mutta se kehittää eniten meidän nuoria pelaajiamme. ratkaisee luonne, Nure sanoo. AC Oulun tulevaisuuden pelaajat kasvavat Enemmän myyntiä OLS:n junioriporukoista. Sieltä, missä Mika Nurmela itsekin aikoinaan aloitti futiksen pelaamisen AC Oulu on ollut viime vuosina tiukalla talous- ja markkinointia ja jonka jalkapallojaostossa hän toimii edelleen. kuurilla. Viime syksynä seuran toimitusjohtaja Petteri Haapala saneerasi itsensä ulos. Samalla Kokenut ammattifutari Nurelle tuli enemmän vastuuta myös myynnistä Nurella on huikea historia ammattijalkapalloilijana. Hän on pelannut yli 70 maaottelua ja edusta- AC Oulun budjetti on noin euroa. ja markkinoinnista. nut valioluokan seuroja kotimaassa ja ulkomailla. Siitä euroa kertyy kausituotteilla, saman verran ottelutapahtumilla. Loput eli noin Tähtihetkiä on ollut paljon. Esimerkiksi silloin kun silloinen oma seura, hollantilainen Heerenveen, pääsi mestareiden liigaan. joita seuralla on euroa kerätään yhteistyökumppaneilta, - Vieläkin kun katson telkkarista mestareiden - Periaatteeni on ollut nähdä nokitusten jokainen yhteistyökumppani. Samalla olen oppinut liigaa, liigan hymni nostaa ihokarvat pystyyn. Kentän keskiympyrästä hymni kuulostaa vielä hirveästi oululaisyrityksistä. Tosi hienoja menestystarinoita, Mika Nurmela hienommalta. iloitsee. 6

7 Oululaisen jalkapallon kehittämistyössä Mika Nurmela tulee pikkuhiljaa siirtymään pelaajan roolista yhä enemmän muihin tehtäviin AC Oulussa. (Kuva Pekka Kallasaari) Turvallista syyspyöräilyä! Mika Nurmela AC Oulun pelaaja ja urheilutoimenjohtaja Pelipaikka keskikenttä, pelinumero 7 OLS:n kasvatti Muut aikaisemmat seurat: Rauman Pallo, Valkeakosken Haka, Malmö, TPS, BVO Emmen (Hollanti), SC Heerenveen (Hollanti), FC Kaiserlautern (Saksa), HJK, Heracles Almelo (Saksa), RoPS Pelannut 71 A-maaottelua Syntynyt Oulussa Asuu nyt Kastellissa Uusioperheeseen kuuluvat avovaimo ja molempien kaksi lasta edellisistä liitoista Harrastaa golfia Riski kasvaa. Syksyn hämärä ja pimeys lisäävät pyöräilijän onnettomuusriskiä. Päälleajetuksi tulemisen riski pimeällä on arviolta viisinkertainen päivänvaloon verrattuna. Kaatumiset yleisiä. Tavallisin pyöräilyonnettomuus on kaatuminen. Etenkin jos tie on liukas tai epätasainen. Varo risteyksissä. Huonot sääolot voivat haitata näkyvyyttä. Erityisen varovainen kannattaa olla risteyksissä. Ajotapa ratkaisee. Viime kädessä pyöräilijän oma ajotapa ratkaisee liikkumisen turvallisuuden. Pyöräilijälle sopivat samat neuvot kuin autoilijalle: ennakoi muiden toimintaa ja toimi itse niin, että muut tiellä liikkuvat osaavat lukea sinun aikeesi. Ajonopeuden tulee olla sellainen, että ajokki on hallittavissa yllättävissäkin tilanteissa. Turvallinen reitti. Pyöräilyreitin valinta on syksyn ja talven tullen tärkeämpi kuin kesällä. Kevyen liikenteen väyliä tulee käyttää, mikäli mahdollista, vaikka matka pitenisikin. Näe ja näy. Pimeällä ja sateella pyörän ja pyöräilijän näkyvyys on tärkeä turvallisuuden tekijä. Kannattaa pitää valolyhdyt ja heijastimet puhtaina. Asetus edellyttää etu-, taka- ja poljinheijastimia sekä sivuheijastimia pinnoihin. Kypärä päähän. Pyöräilykypärä on ainoa päävammoilta suojaava turvaväline ja sitä kannattaa käyttää aina pyöräiltäessä. Vakava aivovamma voi syntyä jo pyöräilijän kaatuessa. Pipo mahtuu pyöräilykypärän alle kun kypärän kokoa säädetään suuremmaksi poistamalla siihen kuuluvia tarrapaloja. On hyvä myös tarkistaa, että kypärän ympärillä on heijastava nauha. Ylle lämmintä ja näkyvää. Vaatetukseen kannattaa kiinnittää huomiota, sillä lämmin ja tuulenpitävä vaatetus on osa turvallisuutta. Myös kädet kannattaa pitää lämpiminä. Kirkkaat värit asusteissa parantavat pyöräilijän havaittavuutta. Lisänäkyvyydeksi voi päälle pukea huomioliivin. Kuorma tasaisesti. Turvallisuutta parantaa paitsi rauhallinen ajotapa, myös mahdollisten kantamusten sijoittaminen tasaisesti pyörän molemmille puolille. (Lähde ja kuva: Liikenneturva) 7

8 DNA Sivakka laajakaistaan liittyvät käytännön asiat hoitaa DNA. Lisätietoa: DNA Kaupat: Arkistokatu 4, ark. klo 8-17 Torikatu 18, ark. klo 10-18, la klo DNA auttaa mielellään kaikissa palveluihimme liittyvissä asioissa: Tekninen tuki Avoinna: ma-pe klo 8-22, la klo 9-18, su klo Puh (maksullinen 37 snt/min + pvm/mpm, jonotus maksullinen) Sähköposti: apua@dna.fi Päätelaitekiinteistöissä päätelaitteet ovat asukkaiden omaisuutta. Asiakas hankkii päätelaitteen itse ja vastaa sen mahdollisesta korjaustarpeesta tai uuden hankkimisesta. Asiakaspalvelu Avoinna: ma-pe klo 8-18, la klo , su suljettu. Puh Sähköinen yhteydenottokanava: Laajakaistaliittymän käyttäjä vastaa sen oikeellisesta käytöstä. Yhteistyöterveisin DNA Asiakaspalvelu Yhteystiedot Sähköinen asiointi: Kun kirjaudut sivustolle pankkitunnuksillasi, voit tarkistaa oman vuokranmaksutilanteesi tarkistaa asukasetutilanteesi tai ottaa sinulle tarjotun edun vastaan tulostaa talonkirjaotteen tehdä vikailmoituksen tehdä perhetilannemuutoksen tai tehdä muutoksen omiin tietoihisi laittaa viestiä isännöitsijälle ilmoittaa järjestyshäiriöstä tutustua kiinteistösi energiatodistukseen tai kulutustietoihin voit antaa palautetta voit irtisanoa asuntosi Kaikki asunnon hakemiseen ja asumiseen liittyvät asiat hoidetaan puhelinpalvelussamme (08) (hinta on soittajan oman operaattorin sopimuksen mukainen paikallisverkko- tai puhelinmaksu) Sähköpostitse tapahtuvassa asioinnissa voi käyttää seuraavia osoitteita: Asuntojen hakemiseen ja vuokrasopimukseen liittyvät asiat: asiakaspalvelu@oulunsivakka.fi Vuokrien valvontaan ja perintään liittyvät asiat: vuokrat@oulunsivakka.fi Isännöintiasiat, muuttotarkistukset, huoneistoremontit, kodinkoneisiin liittyvät asiat, avainten lisätilaukset ja häiriöilmoitusten vastaanotto: isannointi@oulunsivakka.fi Asiakas- ja asuntokäynneillä kulkevat isännöitsijät tavoittaa parhaiten sähköpostilla. Henkilökunnan sähköpostit ovat muotoa: etunimi.sukunimi@oulunsivakka.fi Käyntiosoite: Sivakka-yhtymä Oy, Myllytullinkatu 4, OULU Asiakaspalvelu on avoinna: ma - ti klo ja ke - pe klo Asiakaspalvelu-Chat Olemme ottaneet käyttöön Asiakaspalvelu-Chatin kotisivuillamme. Asiakaspalvelu-Chat -kuvake on näkyvissä kotisivuillamme, oikeassa yläkulmassa, kun asiakaspalvelija on tavoitettavissa. Chatin kautta voi hoitaa lyhyttä yleisluontoista asiaa. Chatin kautta ei hoideta asioita, jotka ovat luottamuksellisia tai edellyttävät henkilötunnuksen käyttöä. Sivakan löydät myös Facebookista. TEKSTIT: RIITTA NISKANEN JUTTUKUVAT: PEKKA KALLASAARI ULKOASU JA TAITTO: MAINOSTOIMISTO PLUSMARK OY PAINO: JOUTSEN MEDIAN PAINOTALO

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Asukastoiminta. Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä

Asukastoiminta. Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä Asukastoiminta Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä Asukastoiminnan tärkeimpiä tehtäviä Asumisviihtyvyyden lisääminen asuinkiinteistössäsi Osallistumista Olet asumisesi paras asiantuntija - voit vaikuttaa

Lisätiedot

Helppo tapa asua. Asukastiedote 1 / 2013

Helppo tapa asua. Asukastiedote 1 / 2013 Asukastiedote 1 / 2013 Helppo tapa asua Kanta-asiakkuus kannattaa 2 Sivakan www-sivut uudistuvat 4 Tule mukaan maksuttomaan atk-peruskoulutukseen 5 Kevään 2013 asukastoiminta 5 Kummallinen kaappaus 6 Yhteystiedot

Lisätiedot

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia 10 nopeaa taustoille: Marko Hopia FC Haka juniorit esittelevät yhden pelaajan ja yhden taustahenkilön viikoittain Uutiskirjeen 10 nopeaa -sarjassa. Jos haluat ehdottaa haastateltavaa/uusia kysymyksiä haastateltaville,

Lisätiedot

HEKAN ASUKASKYSELY 2016: ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYS SAMALLA HYVÄLLÄ TASOLLA KUIN AIEMPINA VUOSINA

HEKAN ASUKASKYSELY 2016: ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYS SAMALLA HYVÄLLÄ TASOLLA KUIN AIEMPINA VUOSINA HEKAN ASUKASKYSELY 2016: ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYS SAMALLA HYVÄLLÄ TASOLLA KUIN AIEMPINA VUOSINA 1.3.2017 1 TAUSTAA 1.3.2017 2 ASUKASKYSELYN TOTEUTUKSESTA Samalla mallilla vuodesta 2008 Neljättä vuotta mukana

Lisätiedot

Asukastyytyväisyyskyselyn tulokset Kiinteistö-KYS Oy

Asukastyytyväisyyskyselyn tulokset Kiinteistö-KYS Oy Asukastyytyväisyyskyselyn tulokset 2019 Osallistujat Kokonaisaineistot Vertailuaineisto: 5 463 vastausta, vastausprosentti 28 % Paras vastausprosentti 37 % - heikoin 20 % Lomakevastauksina 68 % ja nettivastauksina

Lisätiedot

Kaikki mitä sinun tulee tietää vuokra-asujana

Kaikki mitä sinun tulee tietää vuokra-asujana Kaikki mitä sinun tulee tietää vuokra-asujana Patterit liian kuumalla? Paljonko on kwh? Kulutanko enemmän kuin muut? Mihin pitäisi pyrkiä? Mitä minä siitä hyödyn? Verkkopalvelukonsepti, pääkohderyhmänä

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys kohdallaan

Asiakastyytyväisyys kohdallaan Asiakastyytyväisyys kohdallaan 94 % asiakkaista suosittelee Maestroa Syksyllä 2012 teimme laajan asiakastyytyväisyyskyselyn ja selvitimme asiakkaidemme näkemyksiään Maestron myynnistä, asiakaspalvelusta

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen 1) Sukupuoli 2) Ikäluokka 3) Kotikaupunkinne tai kuntanne ja vastaus% suhteessa asukasmäärään Kyselyyn vastasi 167 asukkaista. Tämä on 2,1 % kunnan

Lisätiedot

Lohjan Vuokra-asunnot Oy Asukastyytyväisyys

Lohjan Vuokra-asunnot Oy Asukastyytyväisyys Lohjan Vuokra-asunnot Oy Asukastyytyväisyys 2018 9.5.2018 Tutkimuksen toteutus TUTKIMUKSEN AJANKOHTA TIEDONKERUUTAPA 11.4-9.5.2018 Sähköpostikutsut (596 kpl) + paperi- ja web-lomakekysely (100 kpl). Lisänä

Lisätiedot

Asukastyytyväisyyskysely Tulokset

Asukastyytyväisyyskysely Tulokset Asukastyytyväisyyskysely 01 Tulokset Tutkimuksen tavoite Selvittää Helsingin HASOn asukkaiden tyytyväisyyttä isännöintipalveluihin, huolto- ja korjauspalveluihin sekä siivouspalveluihin Kartoittaa asukkaiden

Lisätiedot

Asukastyytyväisyyskysely Tulokset

Asukastyytyväisyyskysely Tulokset Asukastyytyväisyyskysely 201 Tulokset Tutkimuksen tavoite Selvittää Helsingin HASOn asukkaiden tyytyväisyyttä isännöintipalveluihin, huolto- ja korjauspalveluihin sekä siivouspalveluihin Kartoittaa asukkaiden

Lisätiedot

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 uutiskuvat kotiotteluista paikallislehdessä näkyvyys kentällä myös pelien ulkopuolella näkyvyys peliasuissa näkyvyys netissä näkyvyys mainoksissa koko Lohjan alueella Kaikki

Lisätiedot

Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23

Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23 EK-ARTU -hanke Arjen turva kysely Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23 Miehikkälän kirkonkylä: Miehikkälä 12, Saivikkala 11 7.2.2013 1 Taustatietoja vastaajista (23) Naisia vastaajista 14 Miehiä vastaajista

Lisätiedot

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset PIRKKA STREET BASKET KEVÄT 2019 - PALAUTTEET Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Kyllä Ei Jotain siltä väliltä Lisäksi avoimet vastaukset Vastaukset on analysoinut Veera Sääski

Lisätiedot

VASO-ASUKKAAN OPAS. DNA Kiinteistölaajakaista

VASO-ASUKKAAN OPAS. DNA Kiinteistölaajakaista VASO-ASUKKAAN OPAS DNA Kiinteistölaajakaista 1 Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon, olet tehnyt hyvän valinnan muuttaessasi Vason asuntoon.tämä on opas laajakaistan käyttöönottoon ja

Lisätiedot

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 KUNNON TYÖMIEHIÄ» WWW.BRIKO.FI 1 ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 ASIAKKAAT ARVIOIVAT BRIKON PARHAAKSI RAKENNUSALAN HENKILÖSTÖVUOKRAAJAKSI JO TOISENA VUONNA PERÄKKÄIN Lue, mitä mieltä asiakkaat olivat

Lisätiedot

Asiakaskysely 2014 Kanavagolf Vääksy Oy 25.11.2014

Asiakaskysely 2014 Kanavagolf Vääksy Oy 25.11.2014 Asiakaskysely 2014 Kanavagolf Vääksy Oy 1 Yhteenveto Kanavagolf Vääksy Oy:n asiakaskysely järjestettiin sähköisenä kyselynä 29.10.- 9.11.2014 välisenä aikana. Kyselyyn saatiin määräaikaan mennessä 103

Lisätiedot

Asukastyytyväisyyskysely Mikalo Oy

Asukastyytyväisyyskysely Mikalo Oy Asukastyytyväisyyskysely Mikalo Oy Historiaa: Mikalo Oy ( silloinen Mikkelin Vuokratalot Oy ) osallistui ensimmäisen kerran asukastyytyväisyyskyselyyn v 2006. Kysely lähti liikkeelle hankkeena, jossa mukana

Lisätiedot

2017 Kiinteistö Oy Jämsänmäki - Asukastyytyväisyyskysely

2017 Kiinteistö Oy Jämsänmäki - Asukastyytyväisyyskysely 8/31/17 17 Kiinteistö Oy Jämsänmäki - Asukastyytyväisyyskysely Taustatiedot 1/4 Ikäluokkanne: Sukupuolenne: 57 43 18 7 18-29 - 39-49 - 59-69 tai yli Nainen Mies Kaikki vastaajat (N=176) Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys Pauliina Juhola / Katja Nieminen Kyselyn toteuttaminen Kohderyhmänä ekspertit (EuroSkills 2012, WorldSkills 2013) lajipäälliköt valmentajat lajivastaavat yhteensä

Lisätiedot

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain.

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain. Tavoita ja vaikuta Oletko koskaan ollut epätietoinen siitä, mitä tuotteita tai palveluita yritys, jonka sivuilla vierailet, oikeasti tarjoaa? Jos olet, niin on todennäköisesti asiakkaasikin. Hän voi olla

Lisätiedot

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Jani Koivula, 21.11.2010 Kuka on se oikea? 23.11.2010 TULe urheiluseuraan liikkumaan 2 Ovatko sidosryhmänne sosiaalisessa mediassa? Oletteko te? Sosiaalisen

Lisätiedot

Asiakaskysely 2013 Kanavagolf Vääksy Oy

Asiakaskysely 2013 Kanavagolf Vääksy Oy Asiakaskysely 2013 Kanavagolf Vääksy Oy 1 Yhteenveto Kanavagolf Vääksy Oy:n asiakaskysely järjestettiin sähköisenä kyselynä 20.9.- 20.10.2013 välisenä aikana. Kyselyyn saatiin määräaikaan mennessä 119

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017 Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kevät 2013 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon

Lisätiedot

FC Raahe Viestintäsuunnitelma

FC Raahe Viestintäsuunnitelma FC Raahe Viestintäsuunnitelma FC Raahe Viestintäsuunnitelma 1 FC Raahen arvot ja tavoitteet 3 Sisäinen viestintä 3 Tavoitteet 3 Kanavat 3 Ulkoinen viestintä 4 Tavoitteet 5 Kanavat 5 Sosiaalisen median

Lisätiedot

Päätelaitteen asennus. Sähköposti. Laskutus. Yhteystiedot

Päätelaitteen asennus. Sähköposti. Laskutus. Yhteystiedot Ohjeita käyttöönottoon ja jatkoa varten Päätelaitteen asennus Sähköposti Vartonenkin voisi liittyä. Tulisi vauhtia elämään. Laskutus Yhteystiedot Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon,

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

DNA Laajakaistaopas Vason asukkaille

DNA Laajakaistaopas Vason asukkaille DNA Laajakaistaopas Vason asukkaille Ohjeita käyttöönottoon ja käyttöön > Päätelaitteen asennus > Sähköposti > Laskutus > Yhteystiedot DNA VASON ohje SM.indd 1 21.8.2008 10:55:41 Tervetuloa nopean laajakaistan

Lisätiedot

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

Helsingin Sanomat. Työpaikkamedia, jota luetaan ja arvostetaan

Helsingin Sanomat. Työpaikkamedia, jota luetaan ja arvostetaan Helsingin Sanomat Työpaikkamedia, jota luetaan ja arvostetaan Pohjoismaiden suurin painettu sanomalehti tavoittaa päivittäin 742 000 ja viikoittain yli miljoona lukijaa. Laatujournalismin edelläkävijä,

Lisätiedot

Hämeenlinnan Asunnot Oy Asukastyytyväisyys

Hämeenlinnan Asunnot Oy Asukastyytyväisyys Hämeenlinnan Asunnot Oy Asukastyytyväisyys 21.11.2017 Tutkimuksen toteutus TUTKIMUKSEN AJANKOHTA 23.10.-3.11.2017 TIEDONKERUUTAPA Lomakekysely ja sähköinen kysely (2107 kpl) VASTAUSMÄÄRÄ 538 vastausta

Lisätiedot

asiakastyytyväisyystutkimus

asiakastyytyväisyystutkimus OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2010 Tutkimuksen toteutus Tutkimus tehtiin keväällä 2010 (sama tutkimus toteutettu myös keväällä 2007, 2008 ja 2009) Tutkimus toteutettiin ensimmäistä kertaa

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Asukaspalautekysely Tulosraportti

Asukaspalautekysely Tulosraportti Asukaspalautekysely Tulosraportti As Oy Liusketie 19 vertailuraportti 5. - 28.3.2008 Raportin vastaajaryhmä: Kaikki vastaajat Vertailtavat vastaajaryhmät: As Oy Liusketie 19 Sisällys Osio 2: Kiinteistön

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012 Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012 Yhteenveto toimialan tuloksista Pekka Harjunkoski Promenade Research Oy Fakta Isännöinti vaikuttaa 2,7 miljoonan suomalaisen elämään (asunto-osakeyhtiöt ja

Lisätiedot

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Summary1/2 59 vastausta (vastanneista naisia 8 ja miehiä 51) Kysely oli avoinna 2 viikkoa (11.2. 25.2.2015) 78% vastanneista kuului ikäryhmään 18-39 49% vastanneista

Lisätiedot

dna Laajakaistaopas Vason asukkaille

dna Laajakaistaopas Vason asukkaille dna Laajakaistaopas Vason asukkaille Ohjeita käyttöönottoon ja käyttöön > Päätelaitteen asennus > Sähköposti > Laskutus > Yhteystiedot Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon, olet tehnyt

Lisätiedot

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012 Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012 Yhteenveto toimialan tuloksista Pekka Harjunkoski Promenade Research Oy Fakta Isännöinti vaikuttaa 2,7 miljoonan suomalaisen elämään (asunto-osakeyhtiöt ja

Lisätiedot

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa.

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa. Kankaisten Golfpuisto Oy:n osakkaille OSAKASTIEDOTE 24.11.2015 Ohessa on yhtiökokouskutsu. Sen mukaisesti viralliset yhtiökokousasiakirjat löytyvät yhtiön www-sivuilta. Seuraavassa tiivistettyjä poimintoja

Lisätiedot

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata

Lisätiedot

Loimaan mielikuvatutkimus Yhteenveto tutkimustuloksista-

Loimaan mielikuvatutkimus Yhteenveto tutkimustuloksista- Loimaan mielikuvatutkimus 2018 -Yhteenveto tutkimustuloksista- 1 Johdanto Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa ymmärrystä Loimaan kaupungin vetovoimasta ja elinvoimasta asuin- ja työpaikkakuntana. Tutkimuksen

Lisätiedot

OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2012

OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2012 OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2012 Tutkimuksen toteutus Tutkimus tehtiin keväällä 2012 (sama tutkimus toteutettu myös keväisin vuonna 2007-2011) Tutkimukseen oli mahdollista vastata

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 201 havainnot KYSELYN TAVOITE JA TOTEUTUS Tavoitteena oli selvittää Iisalmen kaupungin elinvoimapalveluiden vuoden 201 aikana asioineiden

Lisätiedot

Kuiluanalyysi kertoo, kuinka hyvin tarkasteltu organisaatio on onnistunut vastaamaan vastaajien odotuksiin.

Kuiluanalyysi kertoo, kuinka hyvin tarkasteltu organisaatio on onnistunut vastaamaan vastaajien odotuksiin. 7/2013 Nokian kaupunginkirjaston tuloksia Kirjastojen kansallisessa käyttäjäkyselyssä 2013 Kirjastojen yhteinen kysely toteutettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Kyselyä koordinoi kirjastosektorien yhteinen

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Asukastyytyväisyyskysely

Asukastyytyväisyyskysely Asukastyytyväisyyskysely toukokuu 2016 305 vastaajaa vuokra-asukkaiden vastausprosentti 31% Halusimme selvittää Mikä on asumisessa tärkeää? Miten hyvin se nykyisessä asumisessa toteutuu? Tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalisen median käyttö autokaupassa Autoalan Keskusliitto ry 3/1 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalinen media suomessa Kaikista suomalaisista yli % on rekisteröitynyt

Lisätiedot

Jäsenten tyytyväisyys golfseurojen palvelujen laatuun. Toimeksiantajana Suomen Golfliitto ry.

Jäsenten tyytyväisyys golfseurojen palvelujen laatuun. Toimeksiantajana Suomen Golfliitto ry. Jäsenten tyytyväisyys golfseurojen palvelujen laatuun Toimeksiantajana Suomen Golfliitto ry. Kaksi eri kyselyä: Yleistä 1. Seurakysely postitus valtakunnallisesti 5591 golfseuran jäsenelle 2. Internet-kysely

Lisätiedot

Yleinen asiakastyytyväisyys laajakaistapalveluihin loivassa nousussa

Yleinen asiakastyytyväisyys laajakaistapalveluihin loivassa nousussa EPSI Rating Laajakaista 2016 Päivämäärä: 31-10-2016 Lisätietojen saamiseksi, vieraile kotisivuillamme (www.epsi-finland.org) tai ota yhteyttä Tarja Ilvonen, CEO EPSI Rating Suomi Puhelin: +358 50 569 1921

Lisätiedot

Asukastiedote 3 / 2011. Helppo tapa asua. Syksyllä aika vaikuttaa 2 Pimeä lisää tapaturmien riskiä 4 Trendikäs syyskoti 6 Yhteystiedot 8

Asukastiedote 3 / 2011. Helppo tapa asua. Syksyllä aika vaikuttaa 2 Pimeä lisää tapaturmien riskiä 4 Trendikäs syyskoti 6 Yhteystiedot 8 Asukastiedote 3 / 2011 Helppo tapa asua Syksyllä aika vaikuttaa 2 Pimeä lisää tapaturmien riskiä 4 Trendikäs syyskoti 6 Yhteystiedot 8 1 Asukastoiminnan puheenjohtaja Hannu Salonen päivystää toimistossaan

Lisätiedot

AC OULU - KAUSI 2017

AC OULU - KAUSI 2017 AC OULU - KAUSI 2017 Yhteiskunnallisesti Yleisölle ja kumppaneille Urheilullisesti Taloudelliseti Paikallisuus Kansainvälisyys Urheilullisuus ja Terveys ACOULU.FI AC OULUN HISTORIA LUKUINA 2010 2011 2012

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Myynti nyt Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA

Myynti nyt Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA Myynti nyt 2017 Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA Esittelykierros Mitä teet työksesi? Mitkä ovat työsi suurimmat haasteet? Työmarkkinatutkimus 2017 Myynnin ja markkinoinnin ammattilainen viihtyy

Lisätiedot

Helppo tapa asua. Asukastiedote 2 / 2014

Helppo tapa asua. Asukastiedote 2 / 2014 Asukastiedote 2 / 2014 Helppo tapa asua Asukastoimijoiden hankinnat helpottuneet 2 Kesäkilpailu Sivakan asukkaille 3 Parvekekukista iloa koko kesäksi 4 Uutta tunnelmaa kotiin 6 Lasten liikennepuistotapahtuma

Lisätiedot

Turvallisesti harrastuksiin. Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille

Turvallisesti harrastuksiin. Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille Turvallisesti harrastuksiin Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille Harrastusmatkojen turvallisuus mukaan toimintaan harrastuksiin liittyy runsaasti sekä lyhyitä matkoja kodin ja harrastuspaikan

Lisätiedot

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET Turvallista asumista YH Kodeilla YH Kodit tarjoaa elämän kestävää asumista, joka on paljon enemmän kuin pelkkä asunto. Me arvostamme turvallisen asumisen ja toimivan elinympäristön

Lisätiedot

Kysely kuntosuunnistajille

Kysely kuntosuunnistajille Kokonaisvastaajamäärä: 13 Kysely kuntosuunnistajille 1. Vastaajan sukupuoli Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 1,5) (1.1) Mies 53,8% 7 (1.2) Nainen 6 2. Vastaajan ikä Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 4,6)

Lisätiedot

Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE. www.nettirassi.fi

Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE. www.nettirassi.fi Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE www.nettirassi.fi Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen ja rekisteröityminen... 4 2. Omat jutut kansio... 8 2.1. Omat tiedostot:... 8 2.2. Omat seurannat... 9 3. Omat terveystiedot...

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Palveluiden käyttäjien profiili Palveluiden käyttö

Lisätiedot

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kesä 2014 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon tutkimuksen

Lisätiedot

Quality Agent Internet-kysely

Quality Agent Internet-kysely Nopea, nykyaikainen ja edullinen tapa hankkia asiakaspalautetta e000403_1 Internet-kyselyt valitulle kohderyhmälle Asiakastyytyväisyyden selvittämiseksi saat meiltä osuvat ratkaisut syvällisestä asiakastyytyväisyyden

Lisätiedot

ASUKASTYYTYVÄISYYS 2013. Mirka Saarholma

ASUKASTYYTYVÄISYYS 2013. Mirka Saarholma ASUKASTYYTYVÄISYYS 2013 Mirka Saarholma UUTTA TUTKIMUKSESSA VUONNA 2013 Uusi kilpailutettu kumppani Uusia kysymyksiä Taustamuuttujat Asiointikysymykset Vanhatkin kysymykset mukana (vertailukelpoisuus)

Lisätiedot

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä

Lisätiedot

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston tehtävä ja tarkoitus 1. Koota palvelu- ja niitä lähellä olevilla aloilla työskenteleviä jäseniksi 2. Toimia palkka- ja työehtojen parantamiseksi

Lisätiedot

Juvan Koettu Kuntakeskusta Juvan Koettu Keskusta selvitys Raportti ja yhteenveto

Juvan Koettu Kuntakeskusta Juvan Koettu Keskusta selvitys Raportti ja yhteenveto Juvan Koettu Kuntakeskusta 2016 Juvan Koettu Keskusta selvitys Raportti ja yhteenveto 7.12.2016 Kyselyn perustiedot Kysely avattiin 25.10.2016 Muistutukset 3.11., 7.11. ja 10.11. Kysely suljettiin 11.11.

Lisätiedot

Hintaryhmä 20,00. [ + toimituskulut 9 / lahjakortti ]

Hintaryhmä 20,00. [ + toimituskulut 9 / lahjakortti ] TUOTEVALIKOIMA Kortin saaja voi valita lahjansa seuraavista tuoteryhmistä: Urheilu & Vapaa-aika, Vuode- ja kylpyhuonetekstiilit ja Koti & Keittiö. Ohessa esimerkkejä kahden eri hintaryhmän laajasta tuotevalikoimasta!

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

Asukastyytyväisyyskysely

Asukastyytyväisyyskysely Asukastyytyväisyyskysely toukokuu 2016 256 vastaajaa asumisoikeusasukkaiden vastausprosentti 63 % Halusimme selvittää Mikä on asumisessa tärkeää? Miten hyvin se nykyisessä asumisessa toteutuu? Tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Aura Golf. Yhteenveto N = 452

Aura Golf. Yhteenveto N = 452 Aura Golf Yhteenveto N = 452 07.01.2014 1 Sisällys Sivu Kyselyn mittari 3-5 Taustatiedot 6 Kuluneen kauden toiminta 7 Caddiemastertoiminta 8 Pelaaminen 8 Kentän kunto 9 Kilpailutoiminta 10 Klubitalo ja

Lisätiedot

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn helmi-maaliskuussa 2012. Vastauksia kertyi yhteensä 36 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn helmi-maaliskuussa 2012. Vastauksia kertyi yhteensä 36 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kevät 2012 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn helmi-maaliskuussa 2012. Vastauksia kertyi yhteensä 36 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 49 vastaanottokeskuksessa

Lisätiedot

Helsingin kaupungin asunnot Oy. Asukastyytyväisyys Liite 10

Helsingin kaupungin asunnot Oy. Asukastyytyväisyys Liite 10 Helsingin kaupungin asunnot Oy Asukastyytyväisyys 011..0 Liite Vastaaja- ja lähetysmäärät kiinteistöyhtiöittäin Yhtiö Lähetys (kpl) Palautus (kpl) Vastaus-% Auroranlinna 1 111 % Haso % Hgin kansanasunnot

Lisätiedot

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2010 17.2.2011 Toteutus: 11-12/2010 Vastaajia yhteensä 9783 Tutkimuksen toteutus Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Esityksen sisältö: Tiivistelmä s. 3-12 Numeeriset

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Golfseurojen jäsentyytyväisyyskysely ja harrastajatutkimus 2005

Golfseurojen jäsentyytyväisyyskysely ja harrastajatutkimus 2005 Golfseurojen jäsentyytyväisyyskysely ja harrastajatutkimus 2005 Tutkimus tehdään opinnäytetyönä Suomen Golfliitto ry:n toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa otoksella Suomen Golfliiton

Lisätiedot

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle Bodomin kartanon väki toivottaa sinut tervetulleeksi! Master Golf toimii Bodom-järven rannalla, historiallisen Bodomin kartanon ympärillä, Espoossa. Yhtiö on perustettu vuonna 1987 ja sillä on kaksi erilaista

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien

Lisätiedot

MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla

MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla Muutama sana markkinnoinnista Markkinoinnissa tärkeimmät tehtävät: Määritä tavoiteltava myynti jokaiselle tuotteelle/ palvelulle kohderyhmittäin. Määritä mitä markkinoinnilta

Lisätiedot

Toimialan yksityisasiakkaiden tyytyväisyys edelleen sama yritysasiakkaat kirivät. Asiakastyytyväisyyden kehitys - Toimiala

Toimialan yksityisasiakkaiden tyytyväisyys edelleen sama yritysasiakkaat kirivät. Asiakastyytyväisyyden kehitys - Toimiala EPSI Rating Matkaviestintä 2016 Päivämäärä: 2016-10-17 Lisätietojen saamiseksi, vieraile kotisivuillamme (www.epsi-finland.org) tai ota yhteyttä Tarja Ilvonen, CEO EPSI Rating Suomi Puhelin: +358 50 569

Lisätiedot

Vakuutusalan asiakastyytyväisyys korkealla tasolla Yrityspuoli nousussa

Vakuutusalan asiakastyytyväisyys korkealla tasolla Yrityspuoli nousussa EPSI Rating Vakuutus 2016 Päivämäärä: 14-11-2016 Lisätietojen saamiseksi, vieraile kotisivuillamme (www.epsi-finland.org) tai ota yhteyttä Tarja Ilvonen, CEO EPSI Rating Suomi Puhelin: +358 569 1921 Sähköposti:

Lisätiedot

Futsalottelun turvallisuusjärjestelyt

Futsalottelun turvallisuusjärjestelyt Futsalottelun turvallisuusjärjestelyt Futsalin seuraseminaari 28.4.2012 Helsinki Turvallisuuspäällikkö Juha Karjalainen Suomen Palloliitto 1 Sisältö Turvallisuuden peruskäsitteitä Keskeinen lainsäädäntö

Lisätiedot

Helppo tapa asua. Asukastiedote 1 / 2012

Helppo tapa asua. Asukastiedote 1 / 2012 Asukastiedote 1 / 2012 Helppo tapa asua Yhteistyötoimikunnan puheenjohtaja Rauni Kauppi 2 Sivakalla sujui hyvin 3 Lajittele jätteet huolellisesti 4 Remontti kevyesti 5 Ville Ranta nosteessa 6 Yhteystiedot

Lisätiedot

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä!

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä! Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen Naistoimikunta Sari Sarahonka Ladykapteeni ja naistoimikunnan puheenjohtaja Karita Ahlstrand Airi Kilpiäinen Riitta Kouhia Anne Mäntylä Sirpa Oksanen Naisten

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 kuva SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 3. PYÖRÄILIJÄNÄ LIIKENTEESSÄ... 5 3.1 PYÖRÄN VARUSTEET... 5 3.2. OHJEITA PYÖRÄIJÄLLE... 6 4.

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Hakan hyvä vire jatkuu

Hakan hyvä vire jatkuu Hakan hyvä vire jatkuu Hakan A-pojat hakivat lauantaina SM-sarjan ensimmäiset reissupelipisteet Kontulan samettiselta nurmelta. Isäntäjoukkue KäPa joutui lähes samanlaiseen myllytykseen kuin 5 0 edellisessä

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin

Lisätiedot

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 2014

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 2014 Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 0 Valtuustoseminaari..0 Kaupunkikehitysyksikkö Tuula Miettinen/Teuvo Savikko Lähde: FCG Kaupunkilaisten tyytyväisyys palveluihin kasvussa Espoolaisten tyytyväisyys kaupungin

Lisätiedot

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa Yhdyskuntatekniset palvelut 04 3 1 Johdanto 1.1 Selvityksen taustaa Vuonna 1992 toteutettiin ensimmäisen kerran tämän tutkimusasetelman mukainen selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä.

Lisätiedot

OVOn harrasteryhmien asi s aka k sty s ytyvä v isy s ys y tutki s mus 2013

OVOn harrasteryhmien asi s aka k sty s ytyvä v isy s ys y tutki s mus 2013 OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2013 Tutkimuksen toteutus Tutkimus tehtiin keväällä 2013 (sama tutkimus toteutettu myös keväisin vuonna 2007-2012) Tutkimukseen oli mahdollista vastata

Lisätiedot

TUNNE, JONKA TIETÄÄ KAUSI 2019

TUNNE, JONKA TIETÄÄ KAUSI 2019 TUNNE, JONKA TIETÄÄ KAUSI 2019 AC OULUN ARVOT Yhteiskunnallisesti Yleisölle ja kumppaneille Urheilullisesti Taloudellisesti AC OULUN ARVOT KAIKEN TOIMINNAN YTIMESSÄ Alueellisuus Kansainvälisyys Urheilullisuus

Lisätiedot

Edustusoikeuden muutos pelaaja. PalloVerkko

Edustusoikeuden muutos pelaaja. PalloVerkko pelaaja PalloVerkko SISÄÄNKIRJAUTUMINEN Järjestelmään kirjaudutaan omalla Pallo ID:llä, joka löytyy mm. Pelipassista (8-numeroinen numerosarja, joko 2:lla tai 3:lla alkava) Jos pelaaja ei ole aiemmin kirjautunut

Lisätiedot