KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA"

Transkriptio

1 HELSINGIN KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOTOIMISTON JULKAISEMA HELSINGIN KAUPUNGIN HANKI NTAKESKUS 1974

2 HELSINGIN KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA

3 A L K ULA U S E Helsingin kaupungin kunnallinen asetuskokoelma julkaistaan vuosittain kahdella kielellä kaupunginvaltuuston joulukuun 30 päivänä 1907 ja kesäkuun 14 päivänä 1922 tekemien päätösten mukaisesti. Kokoelma sisältää tärkeimmät vuoden aikana annetut lait, asetukset sekä valtion ja Helsingin kaupungin elinten pysyväispäätökset, jollla katsotaan olevan merkitystä Helsingin kaupungin kunnalllshallinnolle. Kun kokoelmaan sisältyvä päätös muuttuu, otetaan kokoelmaan vain muutettu osa päätöksestä. Kokoelma sisältää lisäksi luettelon vuoden aikana tapahtuneista kaupungln asemakaavan ja tonttljaon muutoksista sekä vakinaisten virkojen 1 uokittel uun tehdyistä m uutoks ista Toimitustyötä on johtanut vt. aktuaari Antti Simola. Hels ingin ka upungin tllastotoimistossa toukokuun 10 päivänä Karl-Erik Forsberg.

4 AJANLUVUNMUKAINEN HAKEMISTO HELSINGIN KAUPUNGIN KUNNALLISEEN ASETUSKOKOELMAAN VUODELTA Asetuk- sen numero Vuosi ja kuukausi Päivä 1972 Toukokuu 5 Maanmittaustoimituksia varten valituille uskotuille miehille maksettavan palkkion sekä matkakustannusten korva uksen ja päivärahan määräämisperusteet; maanmittaushallituksen päätös... 1 Marraskuu 1 Helsingin kaupungin IHkennelaitoksen ammattikoulun ohjesääntö; kaupunginvaltuuston hyväksymä 15 " 29 HelSingin kaupungin joukkokuljetusliikenteen yhteis et tariff1määräyks et; kaupunginvaltuuston hyväksymät 47 " 29 Invalide11le ja koululais11le myytävät alennusliput sekä invalideille myönnettävät vapaaliput; kaupunginvaltuuston päätös Tammikuu 8 Kaas unmyyntitariffit; ka upunginhallituksen päätös 3 " 10 Eräiden lasten- ja nuorisonhuoitolaitosten hoitomaksut; kaupunginvaltuuston hyväksymät " 10 Kunnallisverotuksessa tehtävät lapsija perusvähennykset; kaupunginvaltuuston päätös 4 " 12 Laki kansakoululain 80 :n muuttamisesta 5 " 12 Laki as untotuotantolain muuttamisesta 6 " 12 Laki kansaneläkelain muuttamisesta 7 " 12 Laki kansaneläkkeeseen suoritettavasta tukilisästä ja asumistuesta annetun lain muuttamisesta 8 " 12 Laki opintotukilain 10 :n muuttamisesta... 9 " 12 Laki työsuojeluhallinnosta annetun lain muuttamisesta 10

5 VI Asetuk- sen numero Vuosi Ja kuukausi Päivä 1973 rrammikuu 12 Asetus sotuasavustusasetuksen 7 :n kumoamisesta " 12 Asetus vajaamieusasetuksen muuttamisesta " 19 Laki kuntien Ja kuntainliittojen valtionosuuksista Ja -avustuksista 13 " 19 Laki lasten päivähoidosta 14 " 19 Helsingin kaupungin liikennelaitoksen ammattikoulun ohjesääntö; ammattikasvatushallituksen va hvistama 15 " 24 Kunnan osuuden enimmäismäärän vahvistaminen kansaneläkelain mukaisten tukiosien kustannuksista vuodelta 1973; valtioneuvoston päätös 16 " 24 Helsingin kaupungin viranhaltijain eläkesäännön muutos; ka upunginvaltuuston päätös 17 " 25 Laki kansaneläkelain 48 :n muuttamisesta '. 18 " 25 Asetus kansaneläkeasetuksen 64 :n muuttamisesta 19 " 29 Helsingin sataman koneellisten tavaransi1rtolaitteiden käyttötaksa; satamalautakunnan vahvistama 20 " 29 Kompassintarkastuslaitteiden käyttötaksa; satamalautakunnan vahvistama 21 " 29 Maksut laivojen kunnittämisestä, irrottamisesta ym.; satamalautakunnan va hv lstama " 29 Satamalaitoksen vedenmyyntitaksa; satamalautakunnan vahvistama 23 Helmikuu 2 Asetus kunnallisista yleis sairaaloista annetun asetuksen muuttamisesta 24 " 2 Laki työvoima-asiain piiri- Ja paikall1shallinnostci. 25 " 2 Laki työnväl1tyslain muuttamisesta 26 " 2 Laki ammatinval1nnanohjauksesta annetun lain muuttamisesta. 27 " 2 Asetus työvoima-asiain piiri- Ja paikall1shallinnosta. 28 " 2 Asetus työnvälityslain täytäntöönpanosta annetun asetuksen muuttamisesta " 2 Laki yleisestä oikeusaputoiminnasta 30 " 2 Asetus kunnall1stalouden neuvottelukunnasta.. 31

6 VII Vuosi ja kuukausi Päivä Asetuksen numero 1973 aelmikuu 2 Asetus rakennusasetuksen muuttamisesta II 5 Helsingin kaupungin sähkölaitoksen sähkönmyynutariffien ja -hintojen korotus. ka upunginhallituksen päätös 33 II 7 Helsingin kaupungin raitiovaunusäännön muutos. ka upunginvaltuuston päätös 153 II 7 Pääkaupunkiseudun yhteistyötoimikunnan toimintaa koskevan yhteistyösopimuksen muuttaminen; ka u- punginvaltuuston hyväksymä 36 II 8 Ältiysavustuksen suuruuden vahvistaminen. valtioneuvoston päätös 34 II 8 Perhelisälain täytäntöönpanosta annetun valtioneuvoston päätöksen muuttaminen; valtioneuvoston päätös 35 II 12 Pääka upunkiseudun yhteistyötoimikunnan toimintaa koskevan yhteistyösopim uks en muuttaminen. Allekirjoitettu Helsingin, Espoon ja Kauniaisten kaupunkien sekä Vantaan kauppalan kesken II 16 Laki työsuojelun valvonnasta 37 II 19 HelSingin kaupungin hankinta ohjeiden muutos; kaupunginhallituksen päätös. 38 II 21 Helsingin kaupunginvaltuuston työjärjestyksen muutos; kaupunginvaltuuston päätös II 21 Nikkilän sairaalan perhehoitopotilaista maksettavien korva usten tarkistaminen; kaupunginvaltuuston päätös 40 II 22 Eräiden lasten- ja nuorisonhuoltolaitosten hoitomaksut; sosiaalihallituksen va hvistamat II 22 Kunnallisen eläkelaitoksen eläkesäännön muutos; kunnallisen eläkelaitoksen valtuuskunnan päätös 42 II 23 Asetus kansakouluasetuksen 175 :n muuttamisesta.. 43 II 26 Lalturihuollon taksan muuttaminen; satamalautakunnan vahvistama. 44 II 26 HelSingin kaupungin satamalaitoksen varastoimisalueiden paikanvuokrataksao satamalautakunnan vahvistama... 45

7 VIII Asetuk- sen numero Vuosi ja kuukausi Päivä 1973 Helmikuu 26 Helsingin kaupungin satamalaitoksen varastosuojien paikanvuolcrataksa; satamalautakunnan vahvistama 46 " 27 Helsingin kaupungin joukkokuljetuslllkenteen yhteiset tarlfflmääräykset; maistraatin vahvistamat 47 " 27 Helsingin kaupungin yksityisten lhkenteenharjoittajien tarlffimääräysten lippujen hinnat; maistraatin vahvistamat Maaliskuu 2 Asetus lapsllisälain täytäntöönpanosta annetun asetuksen 1 :n 2 momentin kumoamisesta " 7 Kadun ja viemärin keskimääräisten rakennuskustannusten vahvistaminen; kaupunginvaltuuston päätös. 50 " 16 Asetus lasten päivähoidosta " 21 Laki lapsiperheiden asumistuesta annetun lain muuttamisesta 52 " 21 Helsingin kaupungin ammattioppllaitosten ohjesäännön muutos; kaupunginvaltuuston hyväksymä " 21 Hoito- ja tutkimuslaitoksista sekä eläinlääkintälaltoksista kertyvien leikkaussali- ja tartuntavaarallisten jätteiden hävittäminen; terveyslautakunnan pysyväismääräys. 53 " 29 Irtolaisten työlaltos hoidon päiväkustannusten määrän vahvistaminen; valtioneuvoston päätös " 30 Vuosilomalaki " 30 Laki verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetun lain 13 :n muuttamisesta 56 " 30 Asetus verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetun asetuksen muuttamisesta 57 " 30 Asetus tielllkenneasetuksa1 muuttamisesta Huhtikuu 4 Perusteet, joiden mukaan kunnan on suoritettava korvausta toiselle kunnalle tämän kunnan koulua käyvästä oppilaasta; opetusministeriön päätös. 59 " 13 As etus kansan eläkkees een s uorltettavasta tukllisästä ja asumistuesta annetun asetuksen muuttamisesta.. 60

8 IX Vuosi ja kuukausi Päivä Asetuksen numero 1973 Huhtikuu 18 Helsingin kaupungin IUkennemaksutaksan tarkistaminen; kaupunginvaltuuston päätös " " Kunnallinen yleinen virkaehtosopimus; kunnallisen sopimusvaltuuskunnan sekä Akava ry:n, TVK:n Virkamiesjärjestöt TVK-V ry:n ja Suomen kunnallisten työntekijäin ja viranhaltijain liitto ry:n (KTV) allekirjoittama 62 Kaupunkien ja kauppalain kuukausipaikkaisia päätoimisia työntekijöitä (toimihenkilöitä) koskeva työehtosopimus; kunnallisen soplmusvaltuuskunnan sekä Akava ry:n, TVK:n virkamiesjärjestöt TVK-V ry:n ja Suomen kunnallisten työntekijäin ja viranhaltijain liitto ry:n (KTV) allekirjoittama... " 18 Rakennusten palonkestävyydestä annetun 63 sisäasiainministeriön päätök- sen muuttaminen; sisäasiainministeriön päätös.. 64 " 24 Helsingin kaupungin yleisen talletusmakasiinin taksan muutos; satamalautakunnan vahvistama 65 Toukokuu 2 Pysäköimismaksun korottaminen kantakaupungin keskeisimmillä alueilla; kaupunginvaltuuston hyväksymä 94 " 4 Asetus työsuojeluhallinnosta 66 " 11 Asetus työllisyysasetuksen muuttamisesta " Helsingin ka upungin IUkennemaks u- " 16 taksan muutos; ka upunginvaltuuston hyväksymä.. 93 Helsingin kaupungin kouluhammashoitolaitoksen johtosäännön muutos; kaupunginvaltuuston päätös 68 " 16 Yksityisten omistamien yleisessä käytössä olevien uima-altaiden uimaveden terveydelllsen laadun käyttötarkkallu,: terveyslautakunnan pysyväismääräys " 18 Asetus peruskouluasetuksen muuttamisesta... 70

9 Vuosi ja kuukausi 1973 Toukokuu Kesäkuu Päivä x Asetuksen numero Asetus kansakouluasetuksen muuttamiseata Laki eräistä väliaikaisista poikkeussäännöksistä verolakeihln annetun lain muuttamisesta Laki rakennuslain 50 :n muuttamisesta Laki koulujärjestelmän perusteista annetun lain muuttamisesta Asetus työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun asetuksen muuttamisesta Kaasunmyyntitariffit; kaupunglnhallituk sen päätös Erälden opintotukllaissa tarkoitettujen määrien vahvistaminen; valtioneuvoston päätös. Laki kunnallisista yleissalraaloista annetun lain muuttamisesta. Laki eräiden alueiden vaihtamisesta valtion ja Helsingin kaupungin väuuä Laki aluevaihdosta valtion ja Helsingin kaupungin väullä Laki eräistä väuaikaisista poikkeussäännöksistä verolakeihin annetun lain muuttamisesta Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta. LakilapsiUsälain muuttamisesta Laki kansakoululain 41 :n muuttamises ta 84 Laki kunnalushallituksesta kaupungissa annetun asetuksen muuttamisesta 85 Laki verotuslain muuttamisesta. 86 Helsingin kaupungin tuntipaikkaisia työntekijöitä koskeva työehtosopimus; kunnallisen sopimusvaltuuskunnan ja Suomen kunnalusten työntekijäin ja viranhaltijain Uitto ry:n (KTV) alleklr- Jolttama Helsingin kaupungin tuntipaikkaisia wöntekijöitä koskeva palkkahlnnoitteluo kunnallisen sopimusvaltuuskunnan ja Suomen kunnalusten työntekijäin ja viranhaltijain Uitto ry:n (KTV) allekirjoittama 88

10 XI Vuosi ja kuukausi Päivä Asetuksen numero 1973 Kesäkuu 18 Tunti- ja urakkapalkkaisten työntekijäin loma palkkaa koskeva sopimus; kunnallisen sopimusvaltuuskunnan ja Suomen kunnallisten työntekijäin ja viranhaltijain lutto ry:n (KTV) allekirjoittama. 89 " 18 Helsingin kaupungin va paavaraston työmaksut; satamalautakunnan vahvlstamat " 18 Helsingin kaupungin yleisen talletusmakashnin työmaksut; satamalautakunnan vahvistamat 91 " " Helsingin kaupungin sairaanhoitooppilaitoksen ohjesäännön muutos; ka upunginvaltuuston hyväksymä 111 Helsingin kaupungin ammattioppilaitoksen " 20 ohjesäännön muutos; ammat- tikasvatushallituksen vahvistama 92 Helsingin kaupungin lhkennemaksutaksan " 21 muutos; sisäasiainministeri- ön vahvistama Pysäköimismaksun korottaminen kantakaupungin " 21 keskeisimmillä alueilla; sisäasiainministeriön vahvistama 94 Asetus terveydenhoitoasetuksen muuttamisesta " Asetus työsuojeluhallinnosta annetun asetuksen muuttamisesta 96 " 21 Laki työaikalain 6 :n muuttamisesta. 97 " 21 Laki kunnallisista yleissairaaloista annetun lain muuttamisesta. 98 " 21 Laki tuberkuloosllain muuttamisesta 99 " 21 Laki mielisairaslain muuttamisesta 100 " 21 Laki kansanterveyslain muuttamisesta 101 " 21 Eräiden huoneenvuokrien korottaminen; " 25 valtioneuvoston päätös 102 Muutos palolaitoksen antamasta avunannosta, " 27 vartioinnista ja kaluston lainauksesta perittäviin maksuihin; kaupunginhallituksen päätös 103 Eräiden opintotukilaissa tarkoitettujen määrien vahvistaminen; valtioneuvoston päätös 104

11 XII I AsetuK- sen numero Vuosi ja kuukausi Päivä 1973 Heinäkuu 2 Asetus asuntotuotantoasetuksm muuttamisesta 105 II 2 Asetus elintarvikeasetuksen muuttamisesta II 2 Laki rakennuslain muuttamisesta 107 " 2 Laki rakenn uslain muuttamisesta. 108 " 2 Laki oppisopim uslain muuttamisesta 109 II 2 Laki ammattioppilaitoksista annetun lain muuttamisesta 110 II 9 Helsingin kaupungin sairaanhoitooppilaitoksen ohjesäännön muutos; ammattikasvatushallituksen va hvistama II 13 Laki jäteveslmaksusta 112 II 13 Laki rakennuslain muuttamisesta 113 " 13 Laki eläinlääkintähuoltolain 9 :n 2 momentln kumoamisesta. 114 " 13 Asetus eläinlääkintähuoltoasetuksen muuttamisesta. 115 II 20 Asetus salrausvakuutusasetuksen muuttamisesta " 27 Asetus ammattioppllaitoksista annetun asetuksen muuttamisesta. 117 Elokuu 6 Ohjeet lehtien ja kirjalllsuuden tilaamisessa noudatettavasta menettelytavasta; kaupunginhallituksen päätös 118 " 6 Laiturihuollon taksa; satamalautakunnan va hvistama " 10 Laki huoneenvuokralain muuttamisesta 120 " 10 Asetus yleisestä oikeusaputoiminnasta 121 " 10 Laki kansaneläkelain muuttamisesta 122 " 10 Asetus Helsingin kaupungin vapaavaraston käyttämisestä kannettavista maksuista annetun asetuksen muuttamisesta " 20 Muutos palolaitoksen antamasta avunannosta, vartloinnista ja kaluston lainauksesta perlttäviin maksuihin; kaupunginhallituksen päätös 124 " 20 Kansakoulujen ja ammattikoulujen vahtimestarien, sllvoojien ja talonmieslämmittäjien yllmääräis et palkkiot sekä eräiden ruoanjakajien jakelupalkkiot; kaupunginhallltuksen päätös

12 XIII Vuosi ja kuukausi Päivä Asetuksen numero 1973 Elokuu 22 Teurastuspalkkiot Helsingin kaupungin teurastamolaltoksessa; palkkalautakunnan päätös. 126 Syyskuu 4 Ajokorttiasetuksen soveltamisesta annetun liikenneministeriön päätöksen muuttaminen; liikenneministeriön pä:ätös II 5 Tontinmlttaustaksa; kaupunginvaltuuston hyväksymä 137 II 19 Helsingin kaupungin viranhaltijain eläkesäännön muutos; kaupunginvaltuuston päätös. 128 II 21 Asetus mielisairasasetuksen 49 :n muuttamisesta 129 II 28 Asetus opintotukiasetuksen muuttamisesta Lokakuu 1 Lalturlhuollon taksan voimassaoloajan pidentäminen; satamalautakunnan vahvistama. 131 II 3 Helsingin kaupungin hankintakeskuksen johtosääntö; kaupunginvaltuuston päätös II 3 Helsingin kaupunginhallituksen ohjesäännön muutos; ka upunginvaltuuston hyväksymä II 3 Helsingin kaupunginhallituksen johtosäännön muutos; kaupunginvaltuuston päätös II 17 Taksa, jonka mukaan Helsingin kaupungille kannetaan maksu kiinteistöviraston kaupunkimltta usosaston suorittamista eräistä tehtävistä; kaupunginvaltuuston päätös 134 II 19 Lalturipaikkamaksut; urhellu- ja ulkollula utakunnan päätös 135 II 19 Veneyhteisöllle ja yksityisllle veneenomistajiue vuokrattavista venepaikoista perittävät vuosimaksut; urhellu- ja ulkollulautakunnan päätös II 22 Tontlnmittaustaksa; maa- ja metsätalousministeriön vahvistama 137

13 XIV Vuosi ja kuukausi 1973 Lokakuu Marraskuu Päivä Muutos kuorma- ja pakettlautojen 11ikennetaksaan Helsingin kaupungissa; maistraatin päätös Henkilövuokra -autotaksan muutos; maistraatin päätös Asetus rakennusasetuksen muuttami- Asetuksen numero sesta Asetus väestökirja-asetuksen 28 ja 32 :n muuttamisesta 141 Asetus tielhkenneasetuksen muutta- mlsesta Laki asuntotuotantolain väliaikaisesta muuttamisesta Konekirjoituslisäjärjestelmän täytäntöönpano-ohjeet; ka upunginvaltuus- ton päätös Nikkilän sairaalan perhehoitopotllaista maksettavien korvausten tarkistaminen; kaupunginvaltuuston päätös. Helsingin kaupungin sähkölaitoksen sähkönmyyntltariff1t ja -hinnat,: kaupunginhallituksen päätös Helsingin kaupunginhallltuksen ohjesäännön muutos; sisäasiainministeriön vahvistama. Asetus lapsiperheiden asumistuesta annetun asetuksen 2 :n muuttami sesta Helsingin sataman koneellisten tavaransi1rtolaltteiden käyttötaksa; satamala uta kunnan vahvistama Maksut laivojen luotsauksesta sekä khnnlttäm is estä I irroitta mis es ta ym.; satamalautakunnan vahvistama. Satamalaltoksen vedenmyyntltaksa; satamalautakunnan vahvistama. Helsingin kaupungille katumaan aitaamisesta rakennustyötä varten perittävät maksut; kaupunginhallltuk sen päätös Helsingin kaupungin raitiova unusäännön muutos; Uudenmaan lääninhallituksen vahvistama. Eräiden elatusapujen korottaminen elinkustannusindeksin nousun johdosta; sosiaali- ja terveysministe- 153 riön pciätös 154

14 Asetuk- sen numero Vuosi ja kuukausi Päivä 1973 Marraskuu 30 Laki kunnallislain muuttamisesta. 155 Joulukuu 10 Kompassilaitteiden käyttötaksa; satamalautakunnan vahvistama " 12 Kunnallisverotuksessa tehtävät lapsija perusvähennykset; kaupunginvaltuuston päätös 157 II 12 Helsingin kaupungin henkilökunnan terveyden huoltos ääntö; ka upunginvaltuuston päätös 158 II 13 Valtioneuvoston päätös työttömyyskorva usten korottamis esta 159 II 14 Asetus kansakoululaitoksen viranhaltijain palkka uksesta ja eläkkeistä annetun asetuksen muuttamisesta 160 II 14 Asetus työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun asetuksen 1 ja 1 a :n muuttamisesta. 161 " 14 Laki obligaatiola inojen veronhuojennuksista annetun lain muuttamisesta 162 " 14 Laki talletusten veronhuojennuslain muuttamisesta II 18 Opetusministeriön päätös nustä perusteista I joiden mukaan la psen kotikunnan on suoritettava korvausta vieraalle kunnalle tämän kunnan peruskoulua tai sitä korvaavan yksityisen oppikoulun peruskoulua vastaavaa luokkaa käyvästä oppilaasta 164 " 19 Tietokeskuksen palvelusten veloitushinnat virastoilta ja laitoksilta. Kaupunginhallituksen yleisjaoston päätös. 165 II 19 Korkeimman oikeuden päätös Helsingin raastuvanoikeuden kokoonpanosta ja toiminnasta annetun päätöksen II 21 muuttamisesta Asetus kuntien kantokykyluokitukses- 166, ta annetun asetuksen muuttamisesta. 167 II 21 Asetus peruskouluasetuksen 169 :n muuttamisesta 168 " 21 Asetus räjähdysaineasetuksen muuttamisesta II 21 Laki sairausvakuutuslain 27 :n muuttamisesta

15 XVI Asetuk- sen numero Vuosi ja kuukausi Päivä 1973 Joulukuu 21 Laki leimaverolain 12 :n muuttamisesta II 21 La ki eräistä välia ika is ista poikkeussäännöksistä verola keihin 172 II 21 Asetus työsuojeluneuvottelukunnasta ja työsuojelulautakunnista annetun asetuksen muuttamisesta. 173 II 21 Asetus kansanterveysasetuksen muuttamisesta II 21 Asetus kunnallisista yleissairaaloista annetun asetuksen muuttamisesta 175 II 21 Maa- ja metsätalousministeriön päätös maidontarkastuksen suorittamisesta sekä maidon laatuvaatlmuksista annetun maatalousministeriön päätöksen muuttamisesta 176 II 27 TyöväenopistOjen tuntlopettajien palkkiot; ka upunginhal1ituksen päätös 177 II 27 Helsingin kaupungin hankintaohjeiden muuttaminen; kaupunginhallituksen päätös 178 II 27 Kuntlen ryhmitys kansaneläkelain mukaisen tuklosan maksamista varten; valtioneuvoston päätös II 28 Maa- ja metsätalousministeriön päätös eräiden kllnteistöinsinöörin ja tonttlkirjan pitäjän toimesta laadittujen asiakirjojen jäljennöksistä ja otteista perlttävistä lunastusmaksulsta II 29 As etus kansakoululaitoksen viranha 1- tljain palkkauksesta ja eläkkeistä annetun asetuksen muuttamisesta 181 II 29 La kl eläinlääkintähuoltolain muuttamis esta II 29 Laki merimiesverolain muuttamisesta. 183 II 29 Laki kansaneläkelain 30 :n väliaikaisesta muuttamisesta. 184 II 29 Laki eläkeoikeuden valintaa koskevan ilmoituksen tekemisestä eräissä tapauksissa ' II 29 Laki työnantajan työttömyysvakuutus - maksun suuruudesta vuonna II 29 Laki invaudihuoltolain muuttamisesta. 187

16 XVII Vuosi ja kuukausi Päivä Asetuk: sen numero 1973 Joulukuu 29 Laki leimaverolain muuttamisesta 188 " 29 Laki pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnasta " 29 Laki kuntien yleisestä kalleusluokituksesta " 29 Asetus majoitus- ja ravltsemuslllkkeistä annetun asetuksen muuttamisesta Lokakuu 19 Lalturipaikkamaksut; urhellu- ja ulkoi- 1 ula uta kunnan päätös 192 " 19 Venepaikat I veneyhteisöille ja yksityisille veneenomistajille vuokrattavista venepaikoista perittävät vuosimaksut; urhellu- ja ulkollulautakunnan päätös 193 Joulukuu 27 Ka upungin hallintoelinten kokousajat ja pöytäkirjat; ka upunginhallltuksen ohjeet " 10 Terveydellisten tutkimusten laboratorion ja maidontarkastamon suorittamista tehtävistä ja toimenpiteistä perittävät maksut; kaupunginhallituksen vahvistamat Asemakaavan muutokset vuonna Tonttljaon muutokset vuonna Muutokset vakinaisten virkojen luokitteluun vuonna

17 XVIII AAKKOSELLINEN HAKEMISTO HELSINGIN KAUPUNGIN KUNNALUSEEN ASETUSKOKOELMAAN VUODELTA 1973 Asetuksen numero sivu AitaamJnen, katumaan; siitä perlttävät maksut Ajokorttiasetuksen soveltamisesta annetun liikenneministeriön päätöksen muuttamjnen Alue; laki eräiden alueiden vaihtamisesta valtion ja HelsJngin kaupungin välillä Aluevaihto, laki aluevaihdosta valtion ja HelsingJn kaupungjn väullä " AmmatJnvalJnta, laki ammatjnvalinnan ohjauksesta annetun lain muuttamisesta AmmattioppUaltokset, asetuksen muutos ammatjnvalinnanohjaus, laki ammatjnvalinnanohjauksesta annetun lajn muuttamisesta lain muutos ohjesäännön muutos Asetus, ammattioppilaitoksista annetun asetuks en muuttamisesta. as untotuotantoa s etuks en m uuttamis esta eljntarvikeasetuksen muuttamisesta eläjnlääkjntähuoltoasetuksen muuttamisesta HelsJngin kaupungjn va paavaraston käyttämisestä kannettavista maksuista annetun ase tuksen muuttamisesta kansakouluasetuksen muuttamisesta kansakouluasetuksen 175 :n muuttamisesta kansakoululaitoksen viranhaltijain palkka uksesta ja eläkkelstä annetun asetuksen muuttamisesta. 160,181 kansaneläkeasetuksen 64 :n muuttamisesta kansaneläkkeeseen suorltettavasta tukuisästä ja asumistuesta annetun asetuksen muuttamlsesta kansanterveysasetuksen muuttamisesta kunnallisista yleissairaaloista annetun asetuk sen muuttamisesta 24,175 kunnallista louden neuvottel uk unna sta 31 kuntien kantokykyluokituksesta annetun asetuksen muuttamisesta.lapsuisälajn täytäntöönpanosta annetun asetuksen 1 :n 2 momentin kumoamisesta lapsiperheiden asumistuesta annetun asetuksen 2 :n muuttamisesta , ,

18 XIX numero sivu Asetus, lasten päivähoidosta majoltus- Ja ravitsemusliikkeistä annetun asetuksen m uuttamls esta.. miel1sairasasetuksen 49 :n muuttamisesta opintotukiasetuksen muuttamisesta peruskouluasetuksen muuttamisesta peruskouluasetuksen 169 :n muuttamisesta rakennusasetuksen muuttamisesta sairausvakuutusasetuksen muuttamisesta sotilasavustusasetuksen 7 :n kumoamisesta terveydenholtoas etuks en muuttamisesta tieliikenneasetuksen muuttamisesta työllisyysa set uksen m uuttamis esta. työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun asetuksen muuttamisesta työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun asetuksa1 1 ja 1 a :n muuttamisesta työnväutyslain täytäntöön panosta annetun asetuksen muuttamisesta työsuojeluhallinnosta. työsuojeluhallinnosta annetun asetuksen muuttamisesta. työsuojeluneuvottelukunnasta Ja työsuojelulautakunnista annetun asetuksen muuttamisesta.... työvoima-asiain piiri- ja paikalushallinnosta yleisestä oikeusa putoiminnasta vajaamieusasetuksen muuttamisesta. verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoim'in annetun asetuksen muuttamisesta. väestökirja-asetuksen 28 ja 32 :n muuttamis esta. Asumistuki, laki lapsiperheiden asumistuesta annetun lain muuttamisesta asetus lapsiperheiden asumistuesta annetun asetuksen 2 :n muuttamisesta Asuntotuotantoasetus, muutos Asuntotuotantolaki, muutos. laki väliaikaisesta muuttamisesta... Elatusa pu, eräiden elatusa pujen korottaminen elinkustannusindeksin nousun johdosta Elintarvikeasetus, muutos. Eläinlääkintähuolto, asetuksen muutos lain muutos.. lain 9 :n 2 momentin kumoaminen ,140 76, , ,

19 xx numero sivu Eläke, laki eläkeoikeuden valintaa koskevan ilmoituksen tekemisestä eräissä tapauksia sa Eläkelaitos, kunnallisen eläkelaitoksen eläkesäännön muutos Eläkesääntö, kaupungin viranhaltijain, muutos Hallintoelinten kokousajat ja pöytäkirjat Hankintaohjeet, kaupungin hankintaohjeiden muutos Hankintakeskus, kaupungin hankintakeskuksen j ohtosääntö Henkilövuokra-autoiUjat, henkilövuokra-autotaksa Hoitomaksut, eräiden lasten- ja nuorisonhuoltolaitosten Hoito- ja tutkimuslaitoksissa sekä eläinlääkintälaitoksista kertyvien leikkaussau- ja tartuntavaarallisten jätteiden hävittäminen Huoneenvuokralaki, muutos. Huaneenvuokrien korottaminen. InvalHdihuolto, lain muutos. InvalideIlle ja koululaisille myytävät alennusliput sekä invalideule myönnettävät vapaaliput Irtolalset, työlaltoshoidon päiväkustannusten määrän vahvistaminen. JoukkokuljetuslHkenne, yhteiset tariffimääräykset Jätevesimaksulaki... Kaasunmyyntitariffit Kadut, keskimääräisten rakennuskustannusten vahvistaminen Kansakoulut, asetuksen muutos asetuksen 175 :n muuttaminen. kansakoulujen ja ammattikoulujen vahtlmestaden, sllvoojlen ja talonmies-lämmlttäjien ylimääräiset palkkiot sekä eräiden ruoanjakajien jakelupalkkiot Kansakouluasetus, ks. Kansakoulut, asetus Kansakoululaltos, viranhaltijain palkkaus ja eläkkeet Kansakoululaki, muutos.. Kansaneläke, asetuksen muutos lain muutos kunnan osuuden enimmäismäärän vahvistaminen kansaneläkelain mukaisten tukiosien kustannuksista vuodelta ,128 43, ,178 91, , 76 3, , ,346 5, 84 5, ,18, 10,44, 122, ,

20 XXI Kansaneläke, kuntien ryhmitys tukiosan maksamista varten tukilisästä ja asumistuesta annettu asetus, muutos tukilisästä ja asumistuesta annettu laki, muutos. Kansanterveysasetus, muutos Kansanterveyslaki, muutos Katu, aitaamisesta rakennustyötä varten perittävät ma ks ut.. Kaupunginhallitus, johtosäännön muutos ohj es äännön muutos. Kaupunginvaltuusto, työjärjestyksen muutos Kiinteistöviraston ka upunkimitta usosaston taksa, jonka mukaan ka upungille kannetaan maksu eräistä osaston suorittamista tehtävistä Kiinteistöinsinöörin ja tonttikirjan pitäjän toimesta laadittujen eräiden asiakirjojen jäljennöksistä ja otteista perittävät lunastusmaks ut Kompassintarkastuslaitteet, käyttötaksa. Konekirj oitus 11s äjärj estelmän täytäntöönpano-, ohjeet.. Korva us, päätös niistä perusteista, joiden mukaan la psen kotikunnan on suoritettava korvausta vieraalle kunnalle tämän kunnan peruskoulua tai sitä korvaavan yksityisen oppikoulun peruskoulua vastaavaa luokkaa käyvästä oppilaasta. Kouluhammashoitolaitos, johtosäännön muutos. KoulUjärjestelmän perusteet, lain muutos Kunnallishallitus, asetuksen kunnal11shallituksesta kaupungissa, muutos. Kunnallislaki, muutos.. Kunnallistalouden neuvottelukunta, asetus. Kunnat, kantokykyluokitus; asetuksen muutos. kuntien ja kuntainliittojen valtionosuuksista ja -avustuksista annettu laki kuntien yleinen kalleusluokitus, laki perusteet, joiden mukaan kunnan on suoritettava korvausta toiselle kunnalle tämän kunnan koulua käyvästä oppilaasta. Kuorma- ja pakettiautojen li1kennetaksa, muutos Laiturihuolto, taksan muutos. taksan voimassaoloajan pidentäminen. numero , , , , sivu , , ' , ,

21 XXII Lalturipaikkamaksut. Laivat, maksut luotsauksesta sekä kllnnittämisestä, irrolttamisesta ym Lapsilisälaki, muutos. lain täytäntöönpanosta annetun a'setuksen 1 :n 2 momentln kumoaminen. Lapsiperheet, asumistuesta annetun asetuksen 2 :n muutos asumistuesta annetun lain muutos Lapsivähennys, kunnallisverotuksessa Lasten ja nuorisonhoitolaitosten hoitomaksut Lasten päiväholtolaki. asetus.... Lehtien Ja kirjallisuuden tilaamisessa noudatettava menettelytapa. Leimaverolaki, muutos laki 12 :n muuttamisesta. Liikennelaitos, ammattikoulun ohjesääntö Lllkennemaksutaksan tarkistaminen Lllkennemaksutaksan muutos Lllkenteenharjolttajat, yksltyiset, tarlfflmääräysten lippujen hinnat. Lomapalkkaa koskeva sopimus, tunti- ja urakka paikkaisten työntekijöiden Lunastusmaksut, eräiden kiinteistöinsinöörin ja tonttlkirjan pltäjän toimesta laadittujen asiakirjojen jäljennöksistä ja otteista pe rltt ävät.. Maanmittaustoimltukset, uskottujen miesten palkkiot ja matkakustannusten korvaus sekä päivärahan määräämisperusteet. Maidontarkastamo, toimenpidemaksut Maidontarkastus, suorittaminen ja laatuvaatlmukset Majoitusliikkeet, asetuksen muutos. Merlmiesverolaki, muutos. MIelisairasasetus, 49 :n muutos Mlellsairaslaki, muutos Nikkilän sairaala, perhehoitopotilaista maksettavien korvausten tarkistaminen Obligaatlolainat, lain obligaatiolainojen veronhuojenn ukslsta, muutos Ohjesääntö, kaupunginhallituksen, muutos liikennelaitoksen ammattikoulun Optntotuki, asetuksen muutos lain 10 :n muutos. numero 135,192 22, , , sivu 278,361 50, , ,

22 XXIII numero sivu Opintotuki, eräiden opintotukilais sa tarkoitettujen määrien va hvlstamlnen Oppisopimuslaki, muutos Palkkahinnoittelu, kaupungin tunupalkkaisia työntekijöitä koskeva Palolaitos, avunannosta, vartioinnista ja ka luston lainauksesta perittävät maksut Perhel1sCilaki, lain täytäntöönpanosta annetun valtioneuvoston päätöksen muuttaminen Perus koul ua s et us, muutos asetus 169 :n muuttamisesta... Perusvähennys kunnallisverotuksessa. Pysäköiminen, maksun korottaminen keskustassa Päivähoito, lasten; laki as etua Pääka upunkiseudun yhteistyötoimikunta, yhteistyötoimikunnan toimintaa koskevan yhteistyösopimuksen muuttaminen Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta, laki. Raastuvanoikeus, Helsingin raastuvanoikeuden kokoonpanosta ja toiminnasta annetun pää- 77, , , töksen muuttaminen Raitiovaunusääntö, muutos Rakennukset, palonkestävyydestä annetun päätöksen muuttaminen.. 64 Rakennusasetus, muutos. 32,140 Rakennuslaki, muutos. 107,108,113 laki 50 :n muuttamisesta Räjähdysaineasetus, muutos Sairaanhoito-oppilaitos, ohjesäännön muutos 111 Sairausvakuutusasetus, muutos Sairausvakuutuslaki, muutos laki 27 :n muuttamisesta Satama, koneellisten tavaranshrtolaitteiden käyttötaksa... varastoimisai ueiden paikanvuokrata ksa. varastos uojien paikanvuokrataksa vedenmy-yiltitaksa. Sotilasavustusasetus, 7 :n kumoaminen Sähkönmyyntitarifflt, muutos Talletukset, veronhuojennuslaki. Talletusmakasiini, yleinen; taksan muutos työmaksut Terveydellisten tutkimusten laboratorion perimät maks ut.. 20, , , , , , , ,229, , , ,

23 XXIV Terveydenhoito, asetus; muutos Terveydenhuoltosääntö, ka upungin henkilökunnan Teurastamolaitos, teurastus palkkiot Tiellikenneasetus, muutos Tietokeskuksen palvelusten veloitushinnat virastoilta ja laitoksilta.. Tontlnmittaustaksa. Tuberkuloosi, lain muutos... Työaikalaki, 6 :n muutos... Työehtosopimukset, toimihenkilöiden. tunti paikkaisia työntekijöitä koskeva. Työllisyysa s etus, muutos Työnantaja, sosiaallturvamaksusta annetun asetuksen muutos sosiaaliturvamaksusta annetun asetuksen 1 ja 1 a :n muuttaminen. työttömyysvakuutusmaksu Työnvälityslaki, muutos Työnvä!ityslain täytäntöön panosta annetun asetuksen muutos Työsuojelun valvonta, laki Työsuojeluhallinto, asetus. asetuksen muutos..... lain muutos.... Työs uojeluneuvottel ukunna sta ja työs uojel ula utakunnista annetun asetuksen muutos Työttömyyskorvaus. Työvoima-asiain pliri- ja paikallishallinto,asetus laki Työväenopistot, tuntlopettajien palkkiot. Uima-altaat, yksityisten omistamien yleisessä käytössä olevien ulma-altaiden uimaveden terveydellisen iaadun käyttötarkkallu Ulosmittaus, asetus verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin, muutos laki verojen ja maksujen perlmisestä ulos ottotoimin; 13 :n muutos.. Vajaamiellsasetus.. Vapaavarasto, sen käyttämisestä kannettavista maksuista annetun asetuksen muutos työmaksut. Veneet, veneyhteisöille ja yksityisille veneenomistajille vuokrattavista vene paikoista perlttävät maksut Verolait, laki eräistä väliaikaisista poikkeusnumero sivu , , , ,361 säännöksistä nlihin 72,81, ,183,333

24 xxv numero sivu Verotuslaki, muutos Viemärit, keskimääräisten rakennuskustannusten vahvistaminen..... Viranhalt1jat, kaupungin; eläkesäännön muutos. Virkaehtosopimus, kunnallinen yleinen Vuosilomalaki Väestökirja-asetus, 28 ja 32 :n muutos Yhteistyövaltuuskunta, pääka upunkiseudun; laki Yksityisten 111kenteenharjoittajien tariff1määräysten lippujen hinnat Yleinen oikeusaputoiminta, asetus laki Yleissairaalat, k\ll'u1alliset; asetuksen muutos lain muutos Ältlysavustus I suuruus ,128 43, ,175 52,337 78,98 180,

25 1. MAAN MITTAUSTOIMITUKSIA VARTEN VALITUILLE USKOTUILLE MIEHILLE MAKSETTAVAN PALKKION SEKÄ MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSEN JA PÄIVÄ RAHAN MÄÄRÄÄMISPERUSTEET Maanmittaushallituksen päätös toukokuun 5 p:ltä (Vrt. kunn. as. -koko 1971:151) Maanmittaushallitus vahvisti jakolain 264 :n nojalla, sellaisena kuin se on annetussa laissa, maanmittaustoimituksia varten valittujen uskottujen miesten palkkion, matkakustannusten korvauksen ja päivärahan määräämisperusteet seuraavasti. Uskotun miehen palkkio on toimitus päivältä, jolloin toimitus tai toimitukset ovat kestäneet yhteensä enintään neljä tuntia, uskotun miehen kotikunnan kalleusluokan mukaan I kalleusluokkaan kuuluvassa kunnassa 40 markkaa, II kalleusluokkaan kuuluvassa kunnassa 35 markkaa ja III kalleusluokkaan kuuluvassa kunnassa 32 markkaa. Mikäli työ toimitus paikalla kestää yli neljä tuntia, s ucritetaan uskotulle miehelle palkkio sanotun ajan ylittävältä osalta tuntipalkan mukaan siten, että tuntipalkka jokaiselta 'alkavalta tunnuta on 20 prosenttia edellä sanotusta palkkiosta. Matkakustannusten korvausta ja päivärahaa suoritetaan uskotulle miehelle samojen perusteiden mukaan kuin II matkaluokkaan kuuluvalle valtion virkamiehelle. Tätä päätöstä sovelletaan lukien.

26 2 2. INVALIDEILLE JA KOULULAISILLE MYYTÄVÄT ALENNUSLIPUT SEKÄ INVALIDEILLE MYÖNNET TÄVÄT VAPAALIPUT Kaupunginvaltuuston päätös marraskuun 29 p:ltä (Vrt. kunn. ase -koko 1971:9) Kaupunginvaltuusto päätti muuttaa tekemänsä invalldeille ja koululaisille myytäviä alennusllppuja sekä invalldellle myönnettäviä vapaallppuja koskevan päätöksen seuraavaksi: 1) Invalidien vuosivapaallppu on henkilökohtainen yleis lippu ja oikeuttaa rajoittamattomaan määrään matkoja kalenteri vuoden aikana kaikilla yhteistariffllinjollla. 2) Invalidien vapaakertallppu oikeuttaa,matkustamaan rajoltuksetta kaikilla yhteistarlffllinjoilla tunnin'-aikana llpussa olevasta aikaleimasta lukien. Lippuun sisältyy vaihto-oikeus. Vaihdot voidaan tehdä myös paluusuuntaan. 3) Invalidien, koululaisten ja kansaneläkkeen saajien alennusliput ovat 10 matkan sarjalippuja, joiden jokainen maksuosa oikeuttaa matkustamaan rajoituksetta kaikilla yhteistarlffilinjoilla tunnin aikana llpussa olevasta aikaleimasta lukien. Lipun jokaiseen matkaosaan sisältyy vaihto-oikeus. Vaihdot voidaan tehdä myös paluusuuntaan. 4) Vuosivapaallput, vapaakertallput ja 10 matkan alennussarjaliput myöntää ja myy liikennelaitos henkilökohtaiseen käyttöön invalldeille, koululaisille ja kansaneläkkeen saajille kaupunginhallituksen vahvistamia perusteita noudattaen. 5) Invalideille, koululaisille ja kansaneläkkeen saajille myytävän 10 matkan alennussarjalipun hinta on 2 mk. Tämä päätös tulee voimaan muiden kuin kansaneläkkeen saajien osalta (Kaupunginhallitus )

27 3 3. KAASUNMYYNTITARIFFIT Kauplmginhallituksen päätös tammikuun 8 p:ltä 1973 ja teollis uuslaitosten la utakunnan päätös tammikuun 16 p:ltä (Vrt. klmn. as. -koko 1966:92) Kauplmginhallitus päätti vahvistaa kaaslm yleiset ja erikoistariffit seuraaviksi: YLEISET TARIFFIT Kotitaloustarlffl I (kulutus m 3 /vuosl) - perusmaksu - kulutusmaksu Kotitaloustarlffl II - perusmaksu huoneistoa kohti - kulutusmaksu Kotitaloustariffla II sovelletaan kiinteistöön, jonka kaasun kulutus on pääasiallisesti kotitalouskulutusta ja jossa se mitataan kunteistökohtaisella yhteismittarilla. KUnteistössä on oltava vähintään kuusi huoneistoa. Suurkulutustariffl I 3 (kulutus m /vuosi) - perusmaksu - kulutusmaksu Suurkulutustarlffl II (kulutus m 3 /vuosi) - perusmaksu - kulutusmaksu ERIKOISTARIFFI (kulutus yli m 3 /vuosi) - perusmaksu - kulutusmaksu 18 mk/vuosi 21 p/m 3 18 mk/vuosi 17 p/m 3 61 mk/~uosi 17 p/m 161 mk/vuosi 15 p/m mk/vuosi 13 p/m 3

28 4 ERIKOISHINTA - perusmaksu - kulutusmaksu 21 mk/~uosi 15 p/m Erikoishintaa sovelletaan kuluttajaan, joka käyttää kaasua paaasiallisestl huoneiden lämmitykseen ja jonka kaasun kulutus on vähintään m 3 vuodessa. 3 Kaasurahakkeen, joka vastaa 1 2/3 m kaasua, hinta on 35 p/kpl. Uusia tariffeja sovelletaan tllllaskutuksen pilrlln kuuluvien kuluttajien osalta kulutusarvion perusteella päätöstä seuraavan kuukauden ensimmäisestä päivästä lukien ja muiden kuluttajien osalta saman päivän jälkeen ensiksi suoritetusta mlttarlluvusta alkavaan kulutukseen nähden.

29 5 4. KUNNALLISVEROTUKSESSA TEHTÄVÄT LAPSI- JA PERUSVÄHENNYKSET. Kaupunginvaltuuston päätös tammikuun 10 p:ltä (Vrt. kunn. as.-kok. 1971:38) Kaupunginvaltuusto päätti, että Helsingin kaupungissa vuoden 1972 tuloista toimitettavassa kunnallisverotuksessa lapsivähennyksen suuruus on 650 mk lasta kohden ja perusvähennyksen korkein määrä mk. 5. LAKI KANSAKOULULAIN MUUTTAMISESTA. Annettu tammikuun 12 p:nä (Suomen AsK 4/73) (Vrt. kunn. as.-kok. 1957:63) Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 1 päivänä heinäkuuta 1957 annetun kansakoululain (247/57) 80 näin kuuluvaksi: 80. Maalaiskunnalle, joka kuuluu maan köyhimpiin tai on harvaan asuttu, annetaan ylimääräistä valtionapua kansakoululaitoksen aiheuttamiin vuotuisun käyttömenoihin, mikäli kansakoulumenoista aiheutuva rasitus muuten tulisi kohtuullista raskaammaksi. Valtioneuvosto vahvistaa vuosittain ylimääräisen avustuksen myöntämisperusteet. Tätä lakia sovelletaan ensimmäisen kerran myönnettäessä ylimääräistä valtionapua vuoden 1972 menoihin.

30 6 6. IAKI ASUNTOTUOTANTOLAIN MUUTTAMISESTA. Annettu tammikuun 12 p:nä (Suomen AsK 5/73) (Vrt. kunn. as.-kok. 1966:31 ja 1968:14) Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan 22 päivänä huhtikuuta 1966 annetld'l asuntotuotantolain (247/66) 6 :n 4 momentti, muutetaan lain 4, 6 :n 1, 2 ja 3 momentti, 7 :n 1 ja 6 momentti, 8 :n 1, 2, 3 ja 4 momentti, 9 :n 1 momentti, 10 :n 1, 2, 6 ja 8 momentti, 11 :n 1 ja 2 momentti, 13 :n 1 momentti, 15 d, 15 9 :n 1 ja 3 momentti, 15 h, 15 i ja 20 :n 1, 3 ja 4 momentti, näistä 4, 6 :n 1 ja 2 momentti, 7 :n 1 ja 6 momentti, 8 :n 1, 3 ja 4 momentti, 9 :n 1 momentti, 10 :n 1, 2, 6 ja 8 momentti, 11 :n 2 momentti, 15 d, 15 9 :n 1 ja 3 momentti, 15 h ja 15 i sellaisina kuin ne ovat 19 päivänä tammikuuta 1968 annetussa laissa (33/68) sekä 1 isätään lakiin uusi 20 a seuraavasti: 4. AslD'ltolainan, rakennusaikaisen lainan tai asuntolainan sijasta myönnetyn 14 :ssä tarkoitetun lainan taikka sellaisen lainan avulla, jonka takaisin maksamisen vakuudeksi on annettu 13 :ssä tarkoitettu valtion takaus, rakennettavassa tai laajennettavassa talossa olevan asunnon huoneistoala saa olla enintään 120 neliömetriä. Sama koskee asuinhuoneistoa, jonka hallintaan oikeuttavien osakkeiden hankkimista varten on myönnetty täs sä mainittua lainaa. Peruskorjattavassa vuokra-, asunto-osuuskunta- ja omakotitalossa saa korjatun asunnon huoneistoa la olla enintään 150 neliömetriä. 6. Asuntolaina voidaan myöntää vuokra- ja asunto-osuuskuntatalon rakentamista, laajentamista tai peruskorjausta varten samoin kuin pääasiallisesti asuinrakennuksia palvelevan erillisen lämmityslaitoksen tai muun huoltorakennuksen rakentamista tai laajentamista varten sekä omakotitalon rakentamista, laajentamista tai peruskorjausta varten. Niin ikään voidaan asuntolaina myöntää asunto-osakeyhtiötalon rakentamista varten sekä luonnolliselle henkilölle asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden hankkimista varten sellaisesta rakenteilla olevasta tai vastavalmistuneesta asunto-osakeyhtiötalosta, jonka rakentamista varten ei ole myönnetty asuntolainaa. Asunto-osakeyhtiötalon rakentamista varten voidaan myöntää

31 7 rakennusaikaista lainaa. Asuntolainaa voidaan myöntää luonnolliselle henkilölle asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden hankkimista varten myös suloin kun asunto-osakeyhtlötalon rakentamista varten on myönnetty rakennusaikaista lainaa. Rakennusaikaisesta lainasta sllrretään tällöin asuinhuoneiston osuus henkilökohtaisena asuntolainana osakkeenomistajan vastattavaksi. Mitä 5 :ssä on säädetty, koskee rakennusaikaista lainaa soveltuvin osin. Vuokrata lon ra kentamista, laa jentamista ta i peruskorja usta varten myönnetyks i asuntolainaksi katsotaan myös laina, joka on tarkoitettu käytettäväksi opiskellja-asuntolan rakentamiseen, laajentamiseen tai peruskorjaukseen 7. Vuokratalon ja asunto-osuuskuntatalon rakentamista, laajentamista tai peruskorjausta varten myönnettävän asuntolainan suuruus on enintään 60 prosenttia ja asunto-osakeyhtlötalon rakentamista varten myönnettävän asuntolainan ja rakennusaikaisen lainan suuruus enintään 30 prosenttla hyväksytystä hankinta-arvosta. Vuokra- ja asunto-osuuskuntatalon rakentamista, laajentamista tai peruskorjausta varten voidaan asuntolainan lisäksi myöntää ensisijaista lainaa enintään 30 prosenttia hyväksytystä hankinta-arvosta, jos rahoituksen tarve ja paikkakunnan erityiset olot antavat silhen aihetta. 8. Asunto- ja llsälainan, rakennusaikaisen lainan sekä 7 :n 6 momentissa ja 14 :ssä tarkoitetun lainan takaisin maksamisen ja muiden siltä johtuvien velvoitusten täyttämisen vakuudeksi on hankittava kiinnitys tai annettava pantiksi asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet taikka jälkipanttausoikeus nllhin. Jos lainan saa jana on kunta tai kuntainllltto, ei vakuutta ole vaadittava. Asunto- ja lisälainaa, rakennusaikaista lainaa sekä 14 :ssä tarkoitettua lainaa paremmalla etuoikeudella mahdollisesti kiinnitettyjen lainojen määrä saa mainittujen lainojen kanssa yhdessä olla enintään 95 prosenttia vakuuden arvosta. Milloin vakuutena ovat asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet tai jälkipanttausoikeus nllhin, saavat osakkeita vastaan myönnettyjen lainojen yhteismäärä ja huoneiston arvioitu osuus yhtiön kokonaislainoituksesta olla enintään 95 prosenttia huoneiston osalle arvioidusta hyväksytystä hankinta-arvosta. Mikäli omakotitalon rakentamista, laajentamista tai peruskorja usta taikka asuinhuoneiston ha llintaan oikeuttavien osakkeiden hankkimista varten myönnettävän asuntolainan ja lisälainan taikka 14 :ssä tarkoitetun lainan takaisin maksamisen vakuudeksi ei voida saada kiinnitystä tai panttloikeutta osakkeislln, voidaan laina myöntää muuta lainanantajan rilttäväksi katsomaa vakuutta vastaan. Poiketen siltä, mitä 1 momentissa on säädetty, voidaan vuokra-, asunto-osuuskunta- tai asunto-osakeyhtlötalolle myönnetyn asuntolainan, rakennusaikaisen lainan ja 7 :n 6 momentissa tarkoitetun lainan takaisin

32 8 maksamisen ja muiden siitä johtuvien velvoitusten täyttämisen vakuudeksi hyväksyä lainanantajan riittäväksi katsoma muu kuin 1 momentissa mainittu vakuus. 9. Asuntolainan vuokra-, asunto-osuuskunta- ja asunto-osakeyhtiötalon sekä erillisen lämmityslaitoksen ja muun huoltorakennuksen rakentamista, laajentamista tai peruskorjausta varten, rakennusaikaisen lainan sekä 7 :n 6 momentissa tarkoitetun ensisijaisen lainan myöntää asuntohallitus. 10. Vuokra- ja asunto-osuuskuntatalon rakentamista, laajentamista tai peruskorjausta varten myönnettävän asuntolainan laina-aika on enintään 45 vuotta. As unto-osa keyhtiöta lon rakentamista, oma kotita lon ra kentamista, laajentamista tai peruskorjausta, asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden hankkimista sekä erillisen lämmitys laitoksen tai muun huoltorakennuksen rakentamista tai laajentamista varten myönnettävän asuntolainan ja lisälainan samoin kuin 7 :n 6 momentissa tarkoitetun lainan laina-aika on enintään 25 vuotta. Rakennusaikaisen lainan laina-aika on enintään kolme vuotta, jollei asuntohallitus erityisestä syystä hakem uksesta myönnä lainalle tai sen osalle enintään vuoden pituista laina-ajan pitennystä. Llsälaina ja rakennusaikainen laina voidaan periä takaisin yhdellä kertaa. Omakotitalon rakentamista, laajentamista tai peruskorja usta ja asuinhuooeiston hallintaan oikeutta vien osakkeiden hankkimista varten myönnetty asuntolaina sekä lisälaina, jota ei peritä takaisin yhdellä kertaa, on maksettava takaisin viimeistään viidennentoista lainavuoden loppuun mennessä, jollei asuntohallitus 5 :ssä ja llsälainan osalta myös 6 :n 5 momentissa säädetyin edellytyksin hakemuksesta määräajassa ennen laina-ajan päättymistä myönnä takaisinmaksun pitennystä. Pltennystä voidaan myöntää koko jäljellä olevalle lainamäärälle tai osalle siitä enintään niin, että laina tulee kokonaan maksetuksi takaisin 2 momentissa tarkoitetun laina-ajan kuluessa. 11. Vuokra- ja asunto-osuuskuntatalon rakentamista, laajentamista tai peruskorjausta sekä erillisen lämmitys laitoksen tai muun huoltorakennuksen rakentamista tai laajentamista varten myönnetyn asuntolainan korko on laina-ajan ensimmäisenä vllsivuotiskautena yksi ja sen jälkeen kolme prosenttia vuodessa. As unto-osakeyhtiö- ja omakotitalon rakentamista, laajentamista tai peruskorjausta varten myönnetyn asuntolainan, asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden hankkimista varten myönnetyn asuntolainan ja rakennusaikaisen lainan korko on kolme prosenttia vuodessa.

33 9 13. Valtion takaus voidaan myöntää lainalle, jonka julkisen valvonnan alainen luottolaitos on myöntänyt asuntolainan ja llsälainan sijasta tai huoneiston osalle rakennusaikaisesta lainasta tulevan osuuden takaisin maksamista varten ja jonka laina-ajan ja muut lainaehdot asuntohallitus on hyväksynyt. 15 d. Asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä oleva yhtiön tai osakkeenomistajan taikka muun henkuön etuosto- tai lunastusoikeutta tarkoittava määräys on tehoton, kunnes osakkeiden hankkimista tai asunto-osakeyhtlötalon rakentamista varten myönnetty asunto- tai llsälaina on kokonaan takaisin maksettu Vuokra-, asunto-osuuskunta- tai asunto-osakeyhtlötalo taikka erillinen lämmitys laitos tai muu huoltorakennus, jonka rakentamista, laajentamista tai peruskorjausta varten on myönnetty asuntolainaa tai 7 :n 6 momentissa tarkoitettua lainaa, 'saadaan siinä tapauksessa, että lainaa ei ole kokonaan maksettu takaisin, luovuttaa ainoastaan asuntohallituksen hyväksymien perusteiden mukaan määräytyvästä hinnasta kunnalle tai kunnan nimeämälle tai asuntohallituksen hyväksymälle ostajalla ja vain, mikäli 5 :n mukaiset edellytykset ovat olemassa. Tällöin laina voidaan sllrtää luovutuksen saajan vastattavaksl. SikäU kuin 1 ja 2 momentista ei muuta johdu, voidaan laina omistusoikeuden vaihtuessa irtisanoa kokonaan tai osaksi heti takaisin maksettavaksi, jollei saamisen säilyttämistä 5 :n säännökset huomioon ottaen voida pitää tarkoituksenmukaisena. 15 h. MHä :ssä on säädetty, on soveltuvin osin vastaavasti voimassa asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden hankkimista ja omakotitalon rakentamista, laajentamista tai perus korja usta sekä vuokra-, asunto-osuuskunta- ja asunto-osakeyhtiötalon rakentamista, laajentamista tai peruskorjausta varten myönnettyjen 14 :ssä tarkoitettujen lainojen osalta. 15 i. Sen lisäksi mitä 15c-15h :ssä on säädetty, voidaan asunto- ja 11- sälaina, rakennusaikainen laina sekä 7 :n 6 momentissa ja 14 :ssä tarkoitettu laina irtisanoa kokonaan tai osaksi heti takaisin maksettavaksi, jos lainansaaja tai se, jolle laina on sllrtynyt, ei noudata tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä taikka laina ehtoja 20. Tämän lain mukaan asuntohallltukselle kuuluvia tehtäviä voidaan asetuksella sllrtää lääninhallitukselle. Muutoksen hakemisesta kunnallishalutuksen tai lautakunnan päätökseen on voimassa, mitä kunnallislaissa säädetään, jollei erikseen ole toisin säädetty. Rakennusvalvonnasta huolehtlvien viranomaisten tulee suorittaa tämän lain täytäntöönpanoa varten tarpeellista tarkastuksia ja katselmuksia sekä antaa asuntohallitukselle lausuntoja ja todistuksia. 20 a. Asuntohallituksen tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten perusteella antamaan päätökseen ei saa hakea vallttamalla muutosta.

34 10 7. LAKI KANSANELÄKELAIN MUUTTAMISESTA. Annettu tammikuun 12 p:nä (Suomen AsK 8/73) (Vrt. kunn. as.-kok. 1956:88, 1960:99, 1961:47, 1965:146) Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 8 päivänä kesäkuuta 1956 annetun kansaneläkelain 27 :n 3 momentti, 35 :n 5 momentti ja 39 :n 1 momentti, nälstä 27 :n 3 momentti sellaisena kuin se on 4 päivänä marraskuuta 1960 annetussa laissa (466/60), 35 :n 5 momentti sellaisena kuin se on 19 päivänä toukokuuta 1961 annetussa laissa (250/61) ja 39 :n 1 momentti sellaisena kuin se on 30 pälvänä joulukuuta 1965 annetussa laissa (705/65), näin kuuluviksi: Eläkkeen tukiosa maksetaan täysimääräisenä, kun vakuutetun vuositulo ei ylitä 940 markkaa Eläkelaitos päättää tarpeellisen selvityks en saatuaan määräajaksi myönnetyn eläke-edun jatkamisesta. Sitä koskeva hakemus on tehtävä tai selvitys esitettävä kuuden kuukauden kuluessa määräajan päättymisestä uhalla, että eläke-edun jatkamisesta muuten on voimassa, mitä on säädetty eläkkeen hakemisesta ja myöntämisestä. 39. Eläke maksetaan eläkeoikeuden syntymisestä lukien, ei kuitenkaan ilman erityistä syytä pitemmäitä kuin kuuden kuukauden ajalta ennen eläkkeen hakemista. Laki on sama eläkkeen osan tai korotuksen maksamisesta. Eläkettä ei makseta kuukauden osalta. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta Kansaneläkelaissa säädettyjen eläkkeiden ja avustusten sitomisesta elinkustannusindeksiin 8 päivänä kesäkuuta 1956 annetun lain (348/56) mukaista korotusta ja alennusta toimeenpantaessa ja kansaneläkettä suoritettaessa pidetään tässä laissa säädettyä rahamäärää virallisen elinkustannusindeksin pistelukua 116 vastaavana. Ennen lain voimaantuloa kansaneläkelaitoksella on oikeus hyvissä ajoin ryhtyä tarpeellisiin toimen piteislin lain täytäntöönpanoa varten.

KIERTO KIRJE KOKO E LM A

KIERTO KIRJE KOKO E LM A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJE KOKO E LM A 1953 N:o 42-43 N:o 42. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskevien ohjeiden D-liitteen

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1955 N:o 88 N:o 88. Kiertokirje Eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä on annettu seuraavat säännökset ja määräykset: I. Laki

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1956 N:o 51 N:o 51. Kiertokirje Eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä on annettu seuraavat säännökset: I. Laki Annettu Helsingissä

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot... 2 5 Sihteerin ja esittelijän palkkiot... 2 6 Katselmus,

Lisätiedot

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp -

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp - EV 306/1998 vp - HE 274/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi aravalain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

1986 vp. - HE n:o 188

1986 vp. - HE n:o 188 1986 vp. - HE n:o 188 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi asuntotuotantolain muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on lyhentää aravaomistusasuntojen käyttö- ja luovutusrajoitusten

Lisätiedot

1 SOVELTAMISALA...2 2 KOKOUSPALKKIOT...2 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET...2 4 VUOSIPALKKIOT...3 5 SIHTEERIN PALKKIO...3

1 SOVELTAMISALA...2 2 KOKOUSPALKKIOT...2 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET...2 4 VUOSIPALKKIOT...3 5 SIHTEERIN PALKKIO...3 ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 10.10.2005 Voimaantulo: 1.1.2006 SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA...2 2 KOKOUSPALKKIOT...2 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET...2 4 VUOSIPALKKIOT...3 5 SIHTEERIN

Lisätiedot

Oikeus ylimääräiseen rintamalisään on rintamalisänsaajalla, jolle maksetaan kansaneläkettä.

Oikeus ylimääräiseen rintamalisään on rintamalisänsaajalla, jolle maksetaan kansaneläkettä. 1 of 8 18/04/2011 11:33 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 1977» 28.1.1977/119 28.1.1977/119 Seurattu SDK 293/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Rintamasotilaseläkelaki

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1999 N:o 1367 1378 SISÄLLYS N:o Sivu 1367 Laki nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta... 3631 1368 Laki kansaneläkelain muuttamisesta...

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAUHAVAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KAUHAVAN KAUPUNKI 1 KAUHAVAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 14.12.2015 78 Voimaantulo: 1.1.2016 KAUHAVAN KAUPUNKI 2 Sisällysluettelo 1 SOVELTAMISALA... 3 2

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Espoon kaupungin luottamushenkilöiden 8.3. 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013 Viimeksi muutettu Valtuusto 28.1.2013 Voimaan 28.1.2013

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi aravarajoituslain, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi aravarajoituslain, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi aravarajoituslain, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeusasunnoista annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

HE 56/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta

HE 56/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta HE 56/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että vuokratalolainojen

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251

SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251 SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251 Voimaantulo 1.1.2014 1 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 296/2015 Laki. merimieseläkelain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 296/2015 Laki. merimieseläkelain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2015 296/2015 Laki merimieseläkelain muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan

Lisätiedot

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PAIMION KAUPUNKI KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä: 13.12.2012 94 Voimaantulopäivämäärä: 1.1.2013 Valtuuston muuttama 25.4.2013 56 1 Soveltamisala Kaupungin

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 7.3.2016 Voimaantulopäivä 1.4.2016 Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 15/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 26 ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI- 041 00 LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 T:\JOHTSÄÄN\Luottamush.palkkio- ja matkustussääntö

RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI- 041 00 LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 T:\JOHTSÄÄN\Luottamush.palkkio- ja matkustussääntö LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 SOVELTAMISALA Kaupunginvaltuuston 26.11.2001 hyväksymä, voimaantulo 1.1.2002, kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta EV 109/1999 vp - HE 73/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi opintotukilain ja asumistukilain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7311999 vp laeiksi opintotukilain

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 12.4.2007 23 Voimaantulo 1.4.2007 2 SISÄLTÖ 1 SOVELTAMISALA... 3 2 KOKOUSPALKKIOT... 3 3 SAMANA PÄIVÄNÄ

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PYHTÄÄN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 10.12.2012 355 Kunnanvaltuusto 17.12.2012 93 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2008 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2008 N:o 126 127 SISÄLLYS N:o Sivu 126 Laki Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Haminan kaupunginvaltuusto 1.9.2015 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Vuosipalkkiot... 2 4 Luottamushenkilösihteerin palkkio... 3 5 Toimituspalkkio...

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 2 2 Kokouspalkkiot... 2 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 3 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1019. Laki. aravarajoituslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2005

SISÄLLYS. N:o 1019. Laki. aravarajoituslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2005 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta N:o 1019 1026 SISÄLLYS N:o Sivu 1019 Laki aravarajoituslain muuttamisesta... 4641 1020 Laki vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö. Voimaantulo 1.1.2013

Oulun kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö. Voimaantulo 1.1.2013 Oulun kaupunki Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

2 Kokouspalkkiot Kaupungin toimielinten kokouksista suoritetaan seuraavat kokouspalkkiot:

2 Kokouspalkkiot Kaupungin toimielinten kokouksista suoritetaan seuraavat kokouspalkkiot: 1 JOENSUUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 007 Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Joensuun kaupunginvaltuuston hyväksymä 26.11.2012 Tulee voimaan 1.1.2013

Lisätiedot

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 19.3.2012 21 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhtymävaltuuston kokouksessa 27.2.2013 / 7 Yhtymähallitus 23.1.2013 Sisällys 1 Yleistä... 3 2 Kokouspalkkioiden määrä... 3 3 Toimielinten puheenjohtajien palkkiot...

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Käsitelty Kunnanhallituksessa 23.5.2005/ 257 Hyväksytty Kunnanvaltuustossa 13.6.2005/ 93 Voimaantulo 22.7.2005 KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan opintotukilain (65/1994) 1 :n 4 momentti, 3 :n 4 kohta, 4 :n 2 momentin 2 kohta ja 3 momentin 1 kohta, 5 b, 6 :n 1 momentin 3

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 834. Valtioneuvoston asetus. valtionosuuden perusteena käytettävistä opetus- ja kirjastotoimen keskimääräisistä yksikköhinnoista

SISÄLLYS. N:o 834. Valtioneuvoston asetus. valtionosuuden perusteena käytettävistä opetus- ja kirjastotoimen keskimääräisistä yksikköhinnoista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä lokakuuta 2001 N:o 834 839 SISÄLLYS N:o Sivu 834 Valtioneuvoston asetus valtionosuuden perusteena käytettävistä opetus- ja kirjastotoimen keskimääräisistä

Lisätiedot

1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta

1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Lakiehdotukset 1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan joukkoliikenteen tarkastusmaksusta 11 päivänä toukokuuta 1979 annetun lain

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 3. Kiertokir j e puhelinaseman aukioloajasta.

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 3. Kiertokir j e puhelinaseman aukioloajasta. POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1952 N:o 3-8 N :o 3. puhelinaseman aukioloajasta. Kuluvan tammikuun 16 päivästä lukien on Liperin puhelin asema avoinpa joka päivä klo 7 22. Helsingissä,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. toukokuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. toukokuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. toukokuuta 2016 (OR. en) 8823/16 ENER 146 ENV 279 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 10. toukokuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D044838/02 Asia:

Lisätiedot

1984 vp. -HE n:o 140

1984 vp. -HE n:o 140 1984 vp. -HE n:o 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi leimaverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan korotettavaksi kiinnityksen tai maksun saamiseksi oikeuteen

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 SUONENJOEN KAUPUNKI SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 10.9.2012 53. Voimaantulo: 1.10.2012 1 Toiminta-ajatus Tekninen lautakunta luo edellytykset viihtyisän,

Lisätiedot

Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

Laki. kansaneläkelain muuttamisesta Laki kansaneläkelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kansaneläkelain (568/2007) 105, ja muutetaan 6, 10 ja 11, 12 :n 1 momentti, 15 :n 4 momentti, 22 :n 3 ja 4 momentti, 23, 33 :n

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407. Laki. N:o 1401

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407. Laki. N:o 1401 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407 SISÄLLYS N:o Sivu 1401 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta... 4707 1402 Laki

Lisätiedot

LAPPAJÄRVEN KUNTA LAPPAJÄRVEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ

LAPPAJÄRVEN KUNTA LAPPAJÄRVEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ LAPPAJÄRVEN KUNTA LAPPAJÄRVEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Sisältö 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot... 4 5 Esittelijän ja sihteerin palkkio...

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 26

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 26 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 26 TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN VASTUUALUEIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 13.12.2011) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Teknisen lautakunnan alaisten

Lisätiedot

VEHMAAN KUNTA. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

VEHMAAN KUNTA. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö VEHMAAN KUNTA Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö Valtuuston 11.11.2013,.. hyväksymä. 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien EV 132/1995 vp - HE 136/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

KEURUUN KAUPUNKI Luottamushenkilöiden palkkiosääntö KEURUUN KAUPUNKI Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1.1.2013 lukien Valtuusto hyväksynyt 17.12.2012 KEURUUN KAUPUNKI 2 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty Valtuustossa 17.12.2012 Voimaantulo

Lisätiedot

2 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti:

2 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti: PALTAMON KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 22.1.2009 Voimassa: 1.1.2009 alkaen toistaiseksi I LUOTTAMUSHENKILÖT 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

1. Vuokra-aika on kolmekymmentä (30) vuotta alkaen 1.5.2016 ja päättyen 30.4.2046.

1. Vuokra-aika on kolmekymmentä (30) vuotta alkaen 1.5.2016 ja päättyen 30.4.2046. Kaupunginhallitus 4.4.2016 Liite 1 121 VUOKRASOPIMUS Tällä vuokrasopimuksella vuokraa Mikkelin kaupunki (0165116-3), jota jäljempänä sanotaan kaupungiksi, kaupunginvaltuuston päätöksen /xx.xx.2016 nojalla

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 188. Kiertokirj e

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 188. Kiertokirj e POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 188 N: o 188. Kiertokirj e posti- ja lennätinlaitoksen palkannauttijoilta toimitettavista ennakkopidätyksistä sekä posti- ja lennätinlaitoksen

Lisätiedot

Lup.1. HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010

Lup.1. HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010 Lup.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010 1 Soveltaminen Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota ja korvauksia luottamustoimen

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö. Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö. Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen. 1 VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen. I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

12.11.2003 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET...3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS...3 3 SOPIMUKSEN SOVELTAMISALUE...3

12.11.2003 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET...3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS...3 3 SOPIMUKSEN SOVELTAMISALUE...3 SOPIMUS VIIMEISEN LAITOKSEN PERIAATTEESTA JOHTUVAN ELÄKESELVITTELYN TE- KEMISESTÄ VALTIOKONTTORIN, KUNTIEN ELÄKEVAKUUTUKSEN, KANSANELÄKELAI- TOKSEN, KIRKON KESKUSRAHASTON JA ELÄKETURVAKESKUKSEN KESKEN

Lisätiedot

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö 1 SUONENJOEN KAUPUNKI P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.06.2017 67 Voimaantulo: 1.6.2017 1 Soveltamisala Tätä sääntöä sovelletaan kaupungin luottamustehtävissä toimiviin henkilöihin

Lisätiedot

Kiinteistötoimitusmaksutaksa

Kiinteistötoimitusmaksutaksa Imatran kaupunki TAKSA 1 (6) Kiinteistötoimitusmaksutaksa Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 19.10.2015 72, lainvoimainen 27.11.2015, kuulutettu voimaan 2.12.2015. Tämä taksa tulee voimaan 1.1.2016. (Maksuluokka

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön määräys

Valtiovarainministeriön määräys VALTIOVARAINMINISTERIÖ Helsinki 19.1.2016 TM 1603 VM/23/00.00.00/2016 Valtiovarainministeriön määräys kirjanpitoyksikön tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki. sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o Laki. sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1998 N:o 1114 1127 SISÄLLYS N:o Sivu 1114 sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokraasuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta sekä laiksi vuokra-asuntojen korkotukilainalla rahoitetuista osaomistusasunnoista

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa 19.6.2017 45 Voimaantulo 1.7.2017 Sisällysluettelo 2 KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot...

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 2 (5) PALKKIOSÄÄNTÖ

KITEEN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 2 (5) PALKKIOSÄÄNTÖ KITEEN KAUPUNGIN KITEEN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 2 (5) Hyväksytty KV 16.12.2013 126 Voimaantulo 1.1.2014 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1954 N:o 29-30 N :o 29. Kiertokirje kovan rahan lähettämisestä Suomen Pankin pää- ja haarakonttoreihin. Tiliohjesäännön 50 :n 2. kohdan määräysten mukaan

Lisätiedot

KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.12.2012 Voimaantulopäivä: 1.1.2013 1 SOVELTAMISALA Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

Salon kaupunginvaltuusto 27.1.2014 9 1 (5)

Salon kaupunginvaltuusto 27.1.2014 9 1 (5) Salon kaupunginvaltuusto 27.1.2014 9 1 (5) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT SALON KAUPUNGISSA 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118 LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

SISÄLLYS. päätöksen 14 :n muuttamisesta

SISÄLLYS. päätöksen 14 :n muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 3 päivänä helmikuuta 1997 N:o 84 90 SISÄLLYS N:o Sivu 84 Asetus väestötietoasetuksen 2 :n muuttamisesta... 145 85 Valtioneuvoston päätös valtionavustuksia

Lisätiedot

HE 95/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta

HE 95/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion taiteilija-apurahoista annettua

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat;

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat; Hyväksytty johtokunta 19.01.2015 9 SUUPOHJAN PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän osakaskuntien,

Lisätiedot

2 Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan jäsenille palkkiota seuraavasti (palkkio sisältää sähköisen kokoushallinnan kulukorvauksen):

2 Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan jäsenille palkkiota seuraavasti (palkkio sisältää sähköisen kokoushallinnan kulukorvauksen): NURMIJÄRVEN KUNNAN KOKOUSPALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 31.5.2017 48, voimaantulo 1.6.2017 1 SOVELTAMISALA 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Muonion kunta Sääntö 1 (6) Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty x) Voimaantulo 1.1.2013 x) Hyväksytty 20.9.1993 ja tarkistettu 29.1.1999, 25.2.2002, 12.12.2005, 26.1.2009 ja Muonion kunta Sääntö

Lisätiedot

Kaupungin toimielinten kokouksista maksetaan seuraavat kokouspalkkiot: 1. Valtuusto ja sen valiokunnat sekä kaupunginhallitus ja sen jaostot 95

Kaupungin toimielinten kokouksista maksetaan seuraavat kokouspalkkiot: 1. Valtuusto ja sen valiokunnat sekä kaupunginhallitus ja sen jaostot 95 Forssan kaupunki PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.12.2012 Voimaantuloajankohta 1.1.2013 Kv. 28.1.2013, muutos 4 :ään Voimaantuloajankohta 1.2.2013 Kv. 3.3.2014, lisäys 2 :ään Voimaantuloajankohta

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2010 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2010 N:o 909 918. Laki. N:o 909. työntekijän eläkelain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2010 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2010 N:o 909 918. Laki. N:o 909. työntekijän eläkelain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2010 N:o 909 918 SISÄLLYS N:o Sivu 909 työntekijän eläkelain muuttamisesta... 2929 910 työntekijän eläkelain voimaanpanolain 10 :n

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI. Soveltamisala KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KOKKOLAN KAUPUNKI. Soveltamisala KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 17.12.2012 hyväksymä Voimassa 1.1.2013 lukien Soveltamisala 1 Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

Korjattu liite nro: 1. 1 Soveltamisala. 2 Kokouspalkkiot

Korjattu liite nro: 1. 1 Soveltamisala. 2 Kokouspalkkiot Nykyinen versio Muutettu versio Korjattu liite nro: 1 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Kainuun maakunta -kuntayhtymän luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

Hollolan kunta Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Hollolan kunta Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hollolan kunta Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty valtuusto 11.4.2011 Voimaantulo 1.5.2011 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 30.9.2013 1 Soveltamisala Kajaanin kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti:

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti: Valtuusto 10.12.2012 50 1 (6) LAUKAAN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuuston kokouksessa Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

Liittyjä on velvollinen maksamaan liittymismaksu seuraavin perustein:

Liittyjä on velvollinen maksamaan liittymismaksu seuraavin perustein: Kvalt 19.5.2008 35 Kvalt 4.5.2009 muutos 8 Kvalt 18.2.2014 muutos 8 1 EVIJÄRVEN KUNNALLINEN VIEMÄRILAITOS SÄÄNNÖT 1 NIMITYKSET 2 TOIMIALA Yhtymän nimi on Evijärven kunnan viemärilaitos ja kotipaikka Evijärven

Lisätiedot

Äitiysavustus Äitiysavustusten (lasten) lukumäärä 58 189 60 000 60 000 Äitiysavustuksen määrä euroa 140 140 140

Äitiysavustus Äitiysavustusten (lasten) lukumäärä 58 189 60 000 60 000 Äitiysavustuksen määrä euroa 140 140 140 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2002 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2002 N:o 96 98 SISÄLLYS N:o Sivu 96 Laki Pohjoismaiden välillä valtioiden eläkejärjestelmien

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp. Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön. Valiokuntakäsittely. Asia.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp. Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön. Valiokuntakäsittely. Asia. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön muuttamiseksi sekä laiksi kansaneläkelain 11 ja 55 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA

KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA HELSINGIN KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOTOIMISTON JULKAISEMA 45 1967 AAKKOSELLINEN HAKEMISTO VUOSILTA 1953-1967 HELSINGIN KAUPUNGIN HANKINTATOIMISTO 1968 AJANLUVUNMUKAINEN

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS Sivu 1/2 TALOYHTIÖ Asunto-osakeyhtiön nimi ja osoite Huoneiston numero OSAKAS Huoneiston osakkeenomistajan nimi ja puhelinnumero

Lisätiedot

Pieksämäen kaupunki LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

Pieksämäen kaupunki LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Pieksämäen kaupunki LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 1 2 Kokouspalkkiot.. 1 3 Toimituspalkkiot. 1 4 Samana päivänä pidetyt kokoukset.. 2 5 Vuosipalkkiot..

Lisätiedot

LIEDON KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN

LIEDON KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN LIEDON KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 1/8 LIEDON KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN LIEDON KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 2/8 SISÄLLYSLUETTELO 1 3 SOVELTAMISALA 3 2 3 KOKOUSPALKKIOT 3 3 4 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET

Lisätiedot

Haapajärven kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Haapajärven kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Haapajärven kaupunki Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginhallitus, Kaupunginvaltuusto 14.11.2011 66 1.11.2011 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Luottamushenkilölle suoritetaan

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI 041 00 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAISION KAUPUNKI 041 00 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAISION KAUPUNKI 041 00 1 RAISION KAUPUNGIN Kaupunginvaltuuston 17.1.2005 muuttama, voimaantulo 21.1.2005 1 SOVELTAMISALA 2 KOKOUSPALKKIOT Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta,

Lisätiedot

KEURUSSELÄN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN YMPÄRISTÖTERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA

KEURUSSELÄN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN YMPÄRISTÖTERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA KEURUSSELÄN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN YMPÄRISTÖTERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA Keurusselän ympäristölautakunta 9.12.2015 1 Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen

Lisätiedot

Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö

Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö 1 Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Kaupunginvaltuuston 10. päivänä joulukuuta 2012 85 hyväksymä. 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 110/2009 vp Laki vakuutetun sairausvakuutusmaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun suuruudesta vuonna 2010 ja sairausvakuutuslain 7 luvun :n ja 18 luvun :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN

Lisätiedot

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Palkkiosääntö 1 Liite Kvalt 17.12.2012 JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa Voimaantulo 1.1.2013 alkaen 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

1993 vp - HE 284 YLEISPERUSTELUT

1993 vp - HE 284 YLEISPERUSTELUT 1993 vp - HE 284 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräille omaisuudenhoitoyhtiöille myönnettävistä veronhuojennuksista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtion

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Tehtävä 00.01.02 Asianro 76/2013 1.7.2013

Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Tehtävä 00.01.02 Asianro 76/2013 1.7.2013 Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Kuopion kaupungin Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Muutokset hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.5.2008, voimassa 1.7.2008 ja 1.1.2009 lukien. Muutokset hyväksytty

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Voimaantulo 1.6.

TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Voimaantulo 1.6. 1 TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanhallitus 20.03.2017 Kunnanvaltuusto 29.05.2017 37 Voimaantulo 1.6.2017 2 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot...

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 1 Sisältö TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 1 LUKU PALKKIOT... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä

Lisätiedot

Valtion työmarkkinalaitos ja pääsopijajärjestöt ovat 7.11.2013 uudistaneet valtion virka- ja työehtosopimukset sopimuskaudelle 2014-2017.

Valtion työmarkkinalaitos ja pääsopijajärjestöt ovat 7.11.2013 uudistaneet valtion virka- ja työehtosopimukset sopimuskaudelle 2014-2017. Suomen ympäristökeskuksen ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n välinen TYÖEHTOSOPIMUS 29.2.2008

Lisätiedot

HATTULAN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT

HATTULAN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1 HATTULAN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA 1 YLEISTÄ Hattulan kunnassa maa-ainesten

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET HALLINTOSÄÄNNÖN - - LUKU Kaupunginvaltuusto xx.xx.2016 xx Voimassa 1.6.2017 lukien 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkioita

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 755. Valtioneuvoston asetus. kansaneläkeasetuksen 69 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 2002

SISÄLLYS. N:o 755. Valtioneuvoston asetus. kansaneläkeasetuksen 69 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 2002 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä elokuuta 2002 N:o 755 761 SISÄLLYS N:o Sivu 755 kansaneläkeasetuksen 69 :n muuttamisesta... 3727 756 perhe-eläkeasetuksen 1 :n muuttamisesta...

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1296. Annettu Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 1995. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI

SISÄLLYS. N:o 1296. Annettu Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 1995. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1995 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 1995 N:o 1296 1305 SISÄLLYS N:o Sivu 1296 Venäjän kanssa Niiralan rajanylityspaikan avaamisesta kansainväliselle auto- ja rautatieliikenteelle

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ

PUNKALAITUMEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Sisällysluettelo 1 SOVELTAMISALA 1 2 KOKOUSPALKKIOT.1 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET.2 4 VUOSIPALKKIOT..2 5 MUUN PALKKION MAKSAMINEN.3

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 02 HENKILÖSTÖASIAT LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA 2013 MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuusto 18.6.2012/36 Voimaantulo 1.1.2013

Lisätiedot