6700 saarta vielä enemmän elämyksiä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "6700 saarta vielä enemmän elämyksiä"

Transkriptio

1 ÅLAND 6700 saarta vielä enemmän elämyksiä

2 6700 saarta ja vielä enemmän elämyksiä Parasta Ahvenanmaalla Camilla Gunell aarivaltakunnassa on jotai maagista, sinne matkustaessaan on kuin siirtyisi toiseen maailmaan. Meri suojaa paikallista kulttuuria ja perinteitä, saariston luonto kukoistaa villinä ja koskemattomana. Saarivaltakunnassa ei törmää mainstream-käsitteeseen samalla tavoin kuin muualla maailmassa. Meren läsnäolo on aina vaikuttanut Ahvenanmaahan ja sen asukkaisiin. Täällä ilmansuunnat toimivat samalla tavalla suunnannäyttäjinä kuin vasen ja oikea. Täällä on jouduttu itse keksimään kaikki tarvittava, ja niinpä meillä onkin vähän kaikkea. Ahvenanmaa on aurinkoinen, demilitarisoitu, omapäinen, historiallinen, rikas kulttuuriltaan, itsehallittu, maistuva ja todella, todella kaunis. Kaikki tarvittavat ainekset ovat olemassa, niistä voi jokainen koota omaan makuun sopivia elämyksiä. Minulle itselleni Ahvenanmaa tarkoittaa rauhaa ja tyyneyttä, elämänlaatua. Se on maailma, jossa vierailin vuosien ajan. Lopulta se ei enää riittänyt, halusin tuntea tulevani kotiin ja muutin asumaan Ahvenanmaalle. Suosittelen lämpimästi vierailua Ahvenanmaalle. Tervetuloa! Robert Helenius Camilla Gunell maaneuvos, Ahvenanmaan maakuntahallitus Kesäparatiisini on Brändössä sijaitseva Lappon saari, jossa kasvoin ja jossa käyn tapaamassa perhettäni, sukulaisiani ja lapsuudenystäviäni. Saaret, vesi ja tutut polut ovat rakkaita, mutta myös sataman ainutlaatuinen ja tunnelmallinen saaristomiljöö venevajoineen ja laitureineen on aina yhtä vaikuttava. 2 Lotta Berner Sjölund Toimitusjohtaja, Visit Åland Katso filmi Ahvenanmaasta osoitteessa visitaland.com Vastaava julkaisija: Visit Åland, AX Mariehamn, puh , Julkaisija ei vastaa mahdollisista aikoja, hintoja ja muita tietoja koskevista muutoksista. Käännökset: Visit Åland Taitto ja tuotanto: April kommunikation Ab Painotyö: FRAM, Vasa Kuvat: Visit Ålandin kuvapankki, Andy Horner, Gabi E. Reichert, Erkki Santamala, Ida Jansson, Therese Andersson ja Tiina Tahvanainen Kansikuva: Tiina Tahvanainen Robert Helenius ammattilaisnyrkkeilijä Kannattaa lähteä Ahvenanmaan pohjoisosiin, uimaan Getan HavsViddeniin. Luonto on uskomaton! Paikka on suorastaan maaginen, siellä meri näyttää parhaat puolensa.

3 Michael Björklund visitaland.com Michael Micke Björklund kokki, ruokayrittäjä, tv-kasvo Parasta mielestäni on Ahvenanmaan merellisyys. Pistäydy kävelyllä Merikorttelissa, Pommernin laiturilla tai Merenkulkumuseossa, jos sää viilenee. Tutustu saaristoon veneretkellä. Narraa kaloja veneestä tai auringon lämmittämältä kalliolta. Ja käy tietenkin Sundissa, omassa ihanassa Smakbyn-ravintolassani, josta löydät myös tislaamon, viinikellarin ja tilakaupan. Auki ympäri vuoden! Dennis Jansson Sisällysluettelo 6-10 Lapsille ja perheille Kulinaristin Ahvenanmaa Retkikohteita Tapahtumia ahvenanmaalaisittain Aktiivimatkailijalle Urheilua Ahvenanmaalla Kulttuuria ja historiaa Ainutlaatuinen saaristo Kokoukset ja konferenssit 42 Matka Ahvenanmaalle Dennis Jansson yrittäjä Lilla Torget Maarianhaminassa on käynnin arvoinen. Siellä sijaitsee kahvila Bagarstugan yhdessä kaupungin vanhimmista taloista, Jussin lasihytti ja kaksi mukavaa ulkoterassia, Indigo ja Dinos Bar & Grill. Sieltä voit tehdä kävelyretken rantaan Lilla Holmenille. visitaland.com Kaikki Ahvenanmaasta. 3

4 100% Åland älä tyydy vähempään! Henrik Nordström, TJ & ÅGK-golfaaja Räätälöimme ja varaamme Ahvenanmaan matkapaketit kaikenlaisille seurueille. Olipa kyseessä seurue, joka haluaa golfata Kastelholman golfkentillä tai 400 hengen seurue, joka haluaa pitää kokouksen kongressitalossamme, huolehdimme siitä, että saatte hintansa arvoisen matkapaketin! Me tunnemme Ahvenanmaan ja avaamme vieraillemme kaikki ovet! Tarjontamme kattaa kaikki ahvenanmaalaiset hotellit, vieraskodit, huvilat, ravintolat ja aktiviteetit. Teemme yhteistyötä kaikkien Ahvenanmaalle liikennöivien laivavarustamojen ja lentoyhtiöiden kanssa. Olemme jo yli 40 toimintavuotemme luoneet ainutlaatuiset yhteydet saarimaa-kuntamme yrityksiin, urheiluseuroihin, kulttuurielämän edustajiin ja viranomaisiin kaikesta tästä on paljon hyötyä asiakkaillemme. Soita tai lähetä meille toiveesi sähköpostitse, niin saat meiltä pikaisesti parhaan mahdollisen tarjouksen. Oheisista pakettivaihtoehdoistamme saat ideoita siitä, millaiselta seurueenne Ahvenanmaa-paketti voisi näyttää. Lisätietoja löydät myös nettisivuiltamme Pakettihinta alk. 250 e/hlö Kokous & Kick off Valinnainen laivamatka m/p. Kokoushuone & buffetpöytä laivamatkoilla. Kokoustilat Maarianhaminassa ja/tai aktiviteetteja, esim. kalastus, Ålvados-maistajaiset, käynti Stallhagenissa ja kasinokoulu. Majoitus täysihoidolla hotelli Arkipelagissa. Pakettihinta alk. 172 e/golfaaja Golf-Åland All in One Valinnainen laivamatka m/p. Kaksi 18-reiän kierrosta, varatut lähtöajat Ålands Golfklubbin Linnankentällä & Kuninkaankentällä Kastelholmassa. Majoitus sis. aamiaisen hotelli Arkipelagissa tai Park Alandiassa Maarianhaminassa. Pakettihinta alk. 295 e/hlö Kalastus-Åland All in One Valinnainen laiva- tai lentomatka m/p. Kalastusretki Maarianhaminan saaristoon kalastusveneellä, ammattilainen kalastusopas, kalastusvarusteet, kelluntahaalarit, tarjoilut ja saalistakuu. Sauna- ja allasosasto. Saaristolaispäivällinen. Majoitus hotelli Arkipelagissa. Pakettihinta alk. 99 e/oppilas Luokkaretki All in One Valinnainen laivamatka m/p sis. buffet-pöydän. Ateriat ja majoitus maalaishenkisessä täysihoitola Solhemissa eteläisessä Maarianhaminassa. Vuokrapyörä ja aktiviteettimahdollisuuksia, esimerkiksi seikkailukylpylä, melontaa, purjehdusta, ratsastusta, kalastusta ja kartingia. 4 Strandgatan 35 AX Mariehamn Puh , Matkapuh info@turist-konferens.ax

5 Erinomainen kokoontumispaikka Järjestä seuraava kongressi keskellä Itämerta! Moderni toimiva kongressitalo Alandica Maarianhaminassa, meren rannalla. Päiväkokouspaketti alk 43 /henkilö KOKOUS puh Strandgatan 33, AX Mariehamn, Åland Finland Maarianhaminan sydämessä, meren naapurina Alkaen 49 /henkilö, 2hh ja parveke sisältäen: - Iltasauna ja uinti - Vapaa pääsy yökerho Arkeniin - Aamiainen - Wifi info@hotellarkipelag.ax Strandgatan 35, Mariehamn, +358 (0)

6 Hii-o-hoi Liity lasten omaan Piraattikerhoon Nyt Piraattikerhon ovet aukeavat, kun se saa uudet ja jännittävät kotisivut. Seilaa osoitteeseen rekisteröi lapset kerhoon ja lähde mukaan seikkailuun! Ahvenanmaalla vietetään tänä vuonna lasten vuotta ja juuri sopivasti Ahvenanmaan oma kerho lapsille, Piraattikerho, avaa ovensa. Piraattikerho on kaikille Ahvenanmaasta pitäville lapsille ja perheille tarkoitettu oma klubi. Jäsenperheet saavat vinkkejä aarteenetsinnöistä ja tietenkin myös muista lastentapahtumista eri puolilla Ahvenanmaata. Peppi Piraatti on Piraattikerhon maskotti. Hän on iloinen ja reipas oravatyttö, joka löysi kapteeni Kalixtus Karlssonin pullopostin vuodelta Pullossa oli kartta aarrekartta. Peppi Piraatti oli näin löytänyt menolipun elämänsä seikkailuun, oikeaan aarteenetsintään. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja niinpä Peppi päätti perustaa Piraattikerhon, jotta hän voisi etsiä aarretta yhdessä kaikkien Ahvenanmaalla vierailevien lasten kanssa. 6 Lapsille ja perheille Saitko jo Ahvenanmaan aarrekartan? kysyy Peppi Piraatti. Hän on todella ylpeä uusista kotisivuistaan Piraattikerhon jäseniksi voivat liittyä kaikki lapset. Kannattaa katsoa, mitä kaikkea sivuilla on! Siellä kerron, milloin järjestän minigolf-kilpailut, käyn tervehtimässä Lilla Holmenin riikinkukkoja, tanssin merirosvotanssia, pelaan frisbeegolfia tai mitä hauskaa tekemistä keksin sadepäiväksi. Piraattikerhon perheiden loma Ahvenanmaalla onnistuu varmasti, sillä täältä löytyy jokaiselle paljon hauskaa tekemistä. Seikkailu päivässä pitää mielen ja ruokahalun korkealla, sanoo Peppi Piraatti, joka muuten itse pitää juustosta ja omenamehusta.

7 Maarianhaminan Merikortteli visitaland.com Käringsund Resort & Conference Perheille sopivaa majoitusta ja elämyksiä meren äärellä. Täällä voi uida, pyöräillä, meloa, tehdä veneretkiä, ajaa polkuautoa ja pelata minigolfia. Vain kivenheiton päässä on puuhamaa, riistasafari sekä metsästys- ja kalastusmuseo. Lasten kalapäivä Meri on täynnä aarteita, sanoo Peppi Piraatti! Piraattikerhossa olemme sitä mieltä, että lasten ja heidän vanhempiensa pitäisi käydä useammin kalassa ja siksi me järjestämmekin lapsille erityisen kalapäivän kesällä ja syksyllä. Silloin voi oppia onkimaan ja perkaamaan kalaa. Tarjolla on myös kaikenlaista hauskaa kaloihin ja kalastukseen liittyvää touhua koko perheelle. Katso lisätietoa osoitteesta Ahvenanmaan merenkulkumuseo ja Pommern Tee kuten merirosvot - lähde oikealle aarteenetsintämatkalle! Merenkulkumuseon aarteenetsintä on tietovisa, ja kierroksen aikana kiivetään mastoon, testataan pelastuslautta ja tutustutaan aitoon merirosvolippuun 1700-luvulta. Merenkulkumuseota vastapäätä on nelimastoinen teräsparkki Pommern, jossa keskeisen roolin saavat merenkävijöiden omat kertomukset. Psst! Ahvenanmaalla kaikki on lähellä. Tässä esimerkkejä etäisyyksistä Maarianhaminasta käsin: Eckerö noin 30 km Geta noin 35 km Vårdö noin 45 km Ahvenanmaan pannukakku Ahvenanmaan pannukakku on kardemummantuoksuinen uunipannukakku, jota tarjoillaan useimmiten luumukiisselin ja kermavaahdon kanssa. Reseptejä on yhtä monta kuin pannukakun tekijöitä Ahvenanmaalla. Parasta on itse kokeilla. Testikierros on hyvä aloittaa yhdestä Maarianhaminan vanhimmista rakennuksista, kahvila Bagarstuganista. Lapsille ja perheille 7

8 Opi leikkien Smart Parkissa Heinäkuussa 2015 Ahvenanmaalla avataan uusi Smart Park. Puistossa oppii kuin huomaamattaan erilaisia asioita leikin lomassa. Smart Parkissa oppimiskokemus perustuu leikkiin. Meillä on esimerkiksi vesileikkipaikka, joka kuvaa Bomarsundin taistelua, kertoo Mattias Eriksson, yksi leikkipuiston rakentajista. Puistossa on autorata, jolla lapset voivat ajaa maitoa meijeriin ja vihanneksia jalostajalle ja näin oppia, mistä ruoka tulee pöytään. Puistossa voi rakentaa hiekkalinnoja, ajaa Segwayllä tai veneellä, silittää eläimiä, rakentaa majoja ja pelata seikkailugolfia. Puistossa myydään kunnon ahvenanmaalaista kotiruokaa, mutta omia eväitäkin voi syödä nurmella. Sisätiloissa on leikkilaboratorio ja myös illuusiorata, joka saa aivotkin leikkimään. Smart Parkissa on keskitytty siihen, mikä on ainutlaatuista juuri Ahvenanmaalla. Puiston rakentamisessa lähtökohtana olivat paikallinen yhteiskunta, historia ja elinkeinot. Smart Park on luova ja interaktiivinen kokemus, joissa leikillä on suuri merkitys, sanoo Mattias. Osa uuden Smart Parkin pienoismallista. 8 Lapsille ja perheille

9 Varaa nyt! vikingline.fi/ ahvenanmaa AHVENANMAA ALKAA JO LAIVALLA Viking Linella matkustat kätevästi Ahvenanmaalle, lasten lempipaikkaan! Laivamme käyvät Ahvenanmaalla kymmenen kertaa vuorokaudessa. Jo laivalla löytyy paljon kivaa niin isoille kuin pienillekin. Hyvää ruokaa ja juomia eri ravintoloissa, viihdettä, shoppailua edullisiin tax-free-hintoihin ja laivakissamme Ville Viking on aina valmis uusiin seikkailuihin lasten kanssa. Varaa edulliset perhepakettimme laivamatkat, majoitukset ja aktiviteetit maissa. Viking Linen kautta varaat helposti Ahvenanmaanlomasi! Lue lisää ja varaa vikingline.fi/ahvenanmaa Uutuus! AKTIVITEETIT NETISSÄ Mariebad, Leklandet, Smartpark, Äventyrsgolfen mm. MÖKKILOMA Meillä on 200 mökkiä, valitse omasi VILLE VIKING -HUONE hotelli Park Alandiassa vikingline.fi

10 Peikkopolku ja Djupviksgrottanin luolat Nyöritä vaelluskengät ja lähde peikkojen maisemiin Geta-vuoren ympäristöön. Peikkopolku on lapsille sopiva kilometrin mittainen polku, Djupviksgrottanin polku puolestaan viitisen kilometriä. Peikkopolun varrella voi tutustua metsän eläimiin ja luontoon, mutta myös Singer-jättiläiseen, suurpeikkoon, jänöjussiin, oveliin jääpeikkoihin ja pieneen paimenpoikaan. Riistasafari ja Ahvenanmaan metsästys- ja kalastusmuseo Ahvenanmaan metsästys- ja kalastusmuseossa voi etsiä piilotettuja helmiä, maalata, leikkiä silakkamarkkinoita ja lähteä tietovisakierrokselle. Museo kertoo millaista oli kauan sitten, kun metsästäjien ja kalastajien oli käytettävä lähes koko valveillaoloaikansa ruuan hankkimiseen perheelleen. Museon vierestä lähtee riistasafari 32 hehtaarin alueelle, jolla kuusipeurat, saksanhirvet, villisiat ja strutsit kulkevat vapaina luonnossa. Unohtumaton elämys koko perheelle! Anderssonin sauna Anderssonin vieraskoti & tilaleipomo Haluaisitko yöpyä 1930-luvun leivintuvassa? Anderssonin vieraskoti on kodikas paikka yöpyä, ja sille on myönnetty ympäristöystävällisen asumisen Green Key -tunnus. Aamuisin tilan omassa leipomossa leivotaan aamiaisleipää. 10 Lapsille ja perheille

11 Ruokakulttuuri kukoistaa Ahvenanmaalla Käsintehtyä vuohenjuustoa, friteerattua rakkolevää, ilmakuivattua lihaa, raakamakkaraa, mustikkaolutta, viinirypälehyytelöä. Ahvenanmaan padoissa poreilee uusia ideoita ja gastronomian pienyrittäjät suuntaavat tulevaisuuteen yhdistäen rohkeasti perinteistä käsityöläisyyttä ja kulinaarisia taitoja. Kulinaristin Ahvenanmaa 11

12 Lita Gustavsson, vuohitilallinen uohenmaito lämmitetään hitaasti Louis Pasteurin suosittelemaan 72 asteeseen. Juoksute ja valkohomekasvusto lisätään, juustomassa saostuu ja muuttuu rakeiseksi. Juusto on vuorokauden verran muotissa, sitten se suolataan, pakataan ja se saa kylkeensä kolmen kuukauden säilytysajan. Mutta viimeiseen käyttöpäivään ei pidä tuijottaa sellaisenaan, sanoo vuohenkasvattaja Lita Gustavsson. Jotkut hänen kanta-asiakkaistaan säilyttävät juustoa, kunnes se muuttuu ruskeaksi ja saa intensiivisen hikisen maun. Lita Gustavssonilla ja Bertil Anderssonilla on Wätterosin tilalla 16 täysikasvuista vuohta ja aitaus täynnä uteliaita kilejä. Tila tuottaa juustoa, lihaa, makkaraa, taljoja ja nahkoja. Kaikki vuohiin liittyvät ennakkoluulot pitävät paikkansa, vakuuttaa Lita. Ne järsivät kaikkea, kiipeilevät ja karkailevat, ovat äärimmäisen itsepäisiä ja tulevat vain äkäisemmiksi vuosien mittaan. Mutta ne ovat myös viisaita, ystävällisiä, sosiaalisia ja niiden kanssa voi neuvotella ne ovat esimerkiksi tehneet väljähkön sopimuksen Litan kanssa siitä, että pysyvät heille osoitetussa haassa. Ainakin jonkin aikaa. Lita ja Bertil ovat paikallisia ruokakulttuuripersoonia, jotka ovat ottaneet sydämen asiakseen muuttaa luovuudellaan ja sitoutuneisuudellaan Ahvenanmaa pannukakkumaasta merkittäväksi kulinaariseksi alueeksi. Myös Ella Grüssner Cromwell-Morgan ja hänen miehensä Martin Cromwell-Morgan ovat omistautuneet sille, että elämä maistuisi hyvältä. He pitävät yhdessä Kvarnbo Gästhem -vieraskotia ja saivat vuonna 2014 Ahvenanmaan vuoden matkailuyrittäjäpalkinnon. Ella on kokki ja sommelier ja innokas paikallistuotteiden puolestapuhuja, vaikka viininystävänä hänellä onkin ilmasto vastassaan. Mielestäni on hienoa, että ahvenanmaalainen Ellan makuvinkkejä 12 Kulinaristin Ahvenanmaa Stallhagen Pale Ale + Wätterosin tilan yrttiöljymarinoitua vuohenjuustoa Johannan kotileipomon paahdetulla kotivehnäleivällä. Stallhagen US Red Ale + Marskogens Lammin grillattua lampaanmakkaraa ja Peders Aplagårdin omenasalsaa.

13 ruoka voidaan nostaa esiin muualta tuotujen laatujuomien avulla. Juuri tällä hetkellä olen innostunut yhdistämään erittäin kuivan sherryn silliin ja silakkaan. Mutta makukulttuurin puolella olut kuuluu tänne meidän maailmankolkkaamme, ja paikallisen Stallhagen-panimon tuotteet ovat erinomaisia. Panimolla on laaja valikoima oluita, joita voi rajattomasti yhdistää erilaisiin ruokiin. Kvarnbossa on joka päivä tarjolla pieni herkkumenyy, jossa on valikoituja ruoka- ja juomayhdistelmiä. Listallamme voi esimerkiksi olla juustoa ja olutta tai leikkeleitä ja viiniä. Esittelen ruuan ja juoman, ja sitten vieraat saavat itse maistella. Illan voi aloittaa näin ennen lähtöä ravintolapäivälliselle tai vaihtoehtoisesti tänne voi palata maistiaisille päivällisen jälkeen. Ella järjestää myös englanninkielisiä, hieman pitempikestoisia maistiaistilaisuuksia, joista hän ilmoittaa vastaanoton ilmoitustaululla. On hienoa nähdä eri sukupolvien ja kulttuurien kerääntyvän yhteen kulinarismin merkeissä. Osallistujina saattaa olla vanhempi pariskunta Pohjois-Suomesta, pari nuorta japanilaista ja muutama ruotsalainen golfaaja, jotka viettävät illan yhdessä jutellen ja lopuksi vaihtavat käyntikorttejaan. Emäntänä ja juomien asiantuntijana Ella on nähnyt, kuinka ahvenanmaalainen ruokakulttuuri on ottanut aimo harppauksen viime vuosina. Yhä useammat näkevät paikallisissa raaka-aineissa piilevän arvon. Kvarnbo Gästhem Ahvenanmaan ruokatapahtuma nro 1 Sadonkorjuujuhlat. Lue lisää sivulta 23. Kulinaristin Ahvenanmaa 13

14 Michael Björklund Smakbyn Ahvenanmaalla gastronomiasta puhuttaessa on vaikea olla mainitsematta grand old man Michael Micke Björklundia, maakunnan ruokakulttuurin vahvaa nimeä. Hän piirsi kokkiveitsellään Ahvenanmaan gastronomian kartalle jo vuosituhannen vaihteessa, jolloin hän voitti Vuoden kokki -kilpailun sekä Suomessa että Ruotsissa ja sijoittui kärkeen ruuanlaiton Bocuse d Or -maailmanmestaruuskisoissa. Vuodesta 2012 lähtien Micke on rakentanut hitaasti mutta varmasti aivan omaa ruokamaailmaansa Kastelholman linnan kupeeseen, keskelle Ahvenanmaata. Smakbyn-nimisessä makukylässä on ravintola, kahvila, tilakauppa, tislaamo, viinikellari sekä konferenssitilat ja juhlahuoneisto. Ehdoton pysähdyspaikka Ahvenanmaan matkailijoille. 14 Kulinaristin Ahvenanmaa Mattasin viinitila Jännittävä pienimuotoinen panostus viininviljelyyn Ahvenanmaalla. Veljekset Fredrik ja Niclas Slotte kasvattavat Solaris- ja Rondo-rypäleitä ja jalostavat ne rypälehyytelöksi, joka on täydellinen kumppani maukkaille juustoille. Rypäleet korjataan lokakuussa, ja jos ylellistä hyytelöä haluaa itselleen purkillisen, kannattaa olla ajoissa liikkeellä.

15 Makunystyrät näyttävät tien Stallhagen Stallhagenin panimossa olutta pannaan pienimuotoisesti ja käsityönä. Luovuudestaan tunnettu panimomestari Matte Ekholm antaa oluen kypsyä kaikessa rauhassa ja lisää olueen mielellään paikallisia makuja, kuten hunajaa ja mustikkaa. Stallhagen sai kunnian rekonstruoida maailman vanhimpiin kuuluvan, noin 170-vuotisen oluen, jota nostettiin Ahvenanmaan saaristosta vuonna 2010 löydetystä laivahylystä. Stallhagen Historic Beer -olutta on nyt kahta lajia: olut 1842 on ainutlaatuinen keräilyharvinaisuus käsin puhalletussa pullossa ja sille erityisesti valmistetussa puulaatikossa, kun taas olutta 1843 valmistetaan suurempia määriä. Matte Ekholm Ahvenanmaalainen aamiainen Paikallista jugurttia, leipää, voita, leikkeleitä, juustoa, puuroa ja munia ja useita erilaisia vaihtoehtoja. Ahvenanmaalaisista raaka-aineista on helppo koota kunnon aamupala. Hotelli Arkipelag lisäsi hiljattain vakiotarjontaansa täysin ahvenanmaalaisen aamiaisen. Palkitut Ahvenanmaalainen ruoka pärjää hyvin alan kilpailuissa ja on päässyt kaksi kertaa mitalisijalle pohjoismaisissa ruokakäsityön mestaruuskilpailuissa, jotka järjestää Eldrimner, Ruotsin kansallinen ruokakäsityön keskus. Jonas Backmanin ravintola SeaPointista sai vuonna 2014 hopeamitalin ilmakuivatulla viherpippurisalamillaan ja Marskogens Lamm voitti kultaa olutmakkarallaan vuonna Mercedes Chokolaterie Maailman paras (ahvenanmaalainen) meijeri Ålandsmejeriet jatkaa profiloitumistaan korkealaatuisen ahvenanmaalaisen maidon jalostajana. Juustot ovat saaneet huippusijoituksia suomalaisissa juustomestaruuskisoissa, unohtamatta perinteiseen tapaan kirnuttua voita, jota sekä tiedotusvälineet että kokit ylistävät. Viimeksi Svenska Dagbladet ja voiekspertti Johan Hedberg nostivat ahvenanmaalaisen voin toiselle sijalle maininnalla tasapainoinen, selkeästi voinmakuinen tuote. Elnas Skafferi Maxingen kauppakeskuksessa sijaitsevasta herkkukaupasta löytyy suurin osa ahvenanmaalaisista kausiherkuista. Elnas Skafferista voi noutaa myös reilua lounasruokaa tai piknikmuonaa tai ostaa makutuliaisia kotiin vietäväksi. ÅCA-meijerin aito voi Kulinaristin Ahvenanmaa 15

16 ÅLAnnin Ahvenanmaan punaisilla teillä Hyppää pyöränsatulaan tai pakkaa perhe autoon ja lähde nauttimaan Ahvenanmaasta. Leppoisasti loman tahtiin. Matkan varrella voit nähdä ja kokea paljon erilaisia asioita, tässä joitain vinkkejä. 16 Retkikohteita Stallhagen Pub Stallhagen sijaitsee samaa nimeä kantavan olutpanimon yhteydessä. Panimoravintola tunnetaan maukkaasta lähiruuastaan ja reiluista annoksistaan. Ruokalista määräytyy paikallisten viljelijöiden päivän sadon ja lähiruokayrittäjien parhaiden tuotteiden saatavuuden mukaan. Henkilökunta kertoo myös mielellään, kuka on viljellyt juuri syömäsi porkkanan. Pubissa voit maistella eri olutlaatuja sopivien herkkupalojen kanssa.

17 Ahvenanmaalaista käsityötä Keramiikkaa, taottuja ja huovutettuja töitä, kudonnaisia, puutöitä, uusiokäyttötuotteita. Ahvenanmaalainen käsityö on monipuolista ja laadukasta. SALT Maarianhaminan Merikorttelissa, Judys Hantverk & Inredning vanhassa teurastamossa Gölbyssä ja Lugnets keramik Hammarlandissa ovat käynnin arvoisia. Peggys Hantverk & Kafé, Vårdö Rapakivi punainen graniitti antaa Ahvenanmaan maanteille niiden tyypillisen punaisen värin Smakbyn, SALT, Labelled ja alanddesign.ax Judys Hantverk & Inredning Amalias limonadfabrik Amalian limonaatitehtaassa valmistetaan juomia eilispäivän tapaan aidoista marjoista ja hedelmistä, taatusti ilman E-koodattuja lisäaineita. Täällä järjestetään maistajaisia, esittelykierroksia ja tuliaisiakin löytyy kotiin vietäväksi. SALT

18 Kulttuuria Juhannussalkoja Lähes jokaisessa ahvenanmaalaisessa kylässä vietetään juhannusta pystyttämällä juhannussalko, jonka jälkeen lauletaan ja tanssitaan. Ennen juhlaa voi osallistua talkoisiin, joissa juhannussalko koristellaan puiden lehvillä, kukkaseppeleillä ja juhannuskruunuilla. Muinaismuistoja Ahvenanmaalaisessa maisemassa on runsaasti jälkiä muinaisilta ajoilta, kuten viikinkikauden kalmistot Saltvikissa ja keskiaikainen merenkulkijoiden kappeli Lembötessä. Jomalan Kungsössä voi poimia metsämansikoita venäläisten ensimmäisen maailmansodan aikana rakentaman rannikkopatterin raunioilta. Postitie Historiallinen postireitti Tukholmasta Turkuun ja edelleen Pietariin otettiin käyttöön vuonna Postitie on merkitty Ahvenanmaalla pyöräreittinä ja sen varrelta löytyy kahviloita, kauppoja, historiallisia merkkipaaluja, majoituspaikkoja ja elämyksiä. Postitie-perinteitä kunnioitetaan jokavuotisella Postisoutu-kilpailulla, joka järjestetään Eckerön ja Grisslehamnin välillä. Kun nälkä yllättää Ravintola Soltuna Korkeilla kallioilla sijaitsevasta Soltunasta avautuu saarimaakunnan kauneimpiin kuuluva näkymä. Aurinkoisella säällä iso terassi on verraton paikka ruokailuun. Lähellä sijaitsevat Peikkopolku ja Getan luolat, jotka ovat lapsille jännittävä retkikohde. Ravintola Seagram Saaristoravintola Seagramissa Föglön saaristokunnassa yhdistyvät vanha ja uusi keittotaito saariston runsaisiin raaka-aineisiin. Lihaa, riistaa, sieniä ja marjoja ja lisäksi ruhtinaallinen kalapöytä. ÅSS Paviljongen Reilua saaristolaisruokaa kansainvälisin vivahtein vilkkaassa vierassatamassa. Täällä voi myös nauttia Maarianhaminan kauneimmasta auringonlaskusta ja näkymästä satamalahdelle, jota pitkin risteilyalukset ja huviveneet saapuvat jatkuvana virtana. 18 Retkikohteita

19 Veneretkiä Rödhamn Ahvenanmaan purjehdusseuran ÅSS:n vierassatama Ljungskärissä Maarianhaminan eteläpuolella on veneilijöiden kokoontumispaikka. Siellä voi vuokrata saunan, käydä taidegalleriassa, vanhassa radiomajakassa ja kahvilassa. Kobba Klintar Kiipeä ylös luotsitaloon ja kuuntele vanhan kaasukäyttöisen sumusireenin kumeaa ääntä meren yllä. Nauti kuppi kahvia, kulje kallioilla ja tutustu taiteilija Juha Pykäläisen veistoksiin, jotka sulautuvat osaksi maisemaa. Venekuljetukset Maarianhaminan satamaväylän varrella sijaitsevalle Kobba Klintarin vanhalle luotsisaarelle lähtevät kaupungin kalasataman laiturista. Majakkasafareja Majakanvartijoiden elämä oli ankaraa, he asuivat ulkoluodoilla säiden armoilla ja olivat vastuussa merenkulkijoiden hengestä. Märketin majakalle pääsee omalla veneellä tai venekuljetuksella Eckeröstä ja Sälskärin majakalle tehdään opastettuja retkiä Hammarlandin Skarpnåtöstä. Pikkumuseoita Ahvenanmaan valokuvausmuseo Olle Strömberg sai ensimmäisen oman kameransa kymmenvuotiaana. Vuodesta 1967 lähtien hän on kerännyt valokuvaamiseen liittyvää tarpeistoa. Museon kruununjalokivet ovat Fridtjof Nansenin kamera Pohjoisnavan tutkimusmatkalta ja täydellinen valokuvausliike sisustuksineen 1920-luvulta. Ahvenanmaan palokuntamuseo Löytyykö takapenkiltä pieniä palomiehiä? Ahvenanmaan palokuntamuseo tarjoaa paljon hauskaa lapsille, kuten 20 paloautoa, mm. A-Ford vuodelta 1926, ja muuta sammutuskalustoa. Ulkona on myös lasten oma paloauto, jossa voi leikkiä mielin määrin. Retkikohteita 19

20 Tilakahvilat Kotona leivotun tuoksu leijuu Ahvenanmaan yllä. Tilakahviloita ja kotileipomoja tuntuu nousevan suoraan viljavasta maasta, onneksi nälkä tuleekin monta kertaa päivässä. Pettan luomuleipomo & käsityökahvila Getassa, Johannas hembakta -leipomo Saltvikissa ja Peggys Hantverk & Kafé Vårdössä ovat eräitä parhaimmista. Legendaarisen sunnuntaibrunssin voi nauttia Tsarevnassa Eckerössä, ja pyörämatkalla Maarianhaminasta etelään kannattaa poiketa Lottas Stickstugan kahvilaan Järsössä, jossa voi nauttia puutarhasta, värikkäistä neuleista ja herkullisista leivonnaisista. Illan tullessa Uusi Hotelli Pommern Hotelli Pommern tuo Maarianhaminan hotellitarjontaan uuden lisän. Viihtyisässä ja korkeatasoissa hotellissa on 94 huonetta, kokoustilat ja aulatilat. Ravintola on kunnianosoitus pohjoismaiselle keittiölle, jonka perustana ovat kauden parhaat ja paikalliset raaka-aineet. Björnhufvud gästgård Bed & Breakfast aidossa englantilaisessa hengessä on koettavissa Västergårdin tilalla Björnhuvudin kylässä Eckerössä. Lindmarkin perhe on kunnostanut parisataa vuotta vanhat rakennukset ja luonut niistä ainutlaatuisen elämyskohteen. Täällä voi nauttia hyvästä ruuasta, Ahvenanmaasta ja tuntea olevansa kuin ystävien luona. visitaland.com Hiekkarantoja 20 Retkikohteita Degersand Brittiläinen Metro-lehti ja matkablogi Beachtomato ovat valinneet Degersandin Euroopan toiseksi parhaaksi kätketyksi hiekkarannaksi. Täällä voi majoittua myös tyylikkäästi sisustettuihin pikkumökkeihin tai leirintäalueelle, ja nauttia ravintola Q:n antimista. Bamböleviken Bambölevikenissä on hyppytorni, hienot uimakalliot ja matala hiekkaranta. Täydellinen kohde koko perheelle, sillä täällä on sekä matalaa että syvää vettä erilaisiin vesileikkeihin.

21 Avataan maaliskuussa 2015 Uusi hotelli Ahvenanmaalla Huippukokkien vierailuja Uusi Hotelli Pommern Maarianhaminan keskustassa avataan maaliskuussa täysin uutta huonetta, korkeatasoinen ravintola ja viinibaari kutsuvat viihtymään. Ravintolavuotta rytmittävät erilaiset teemat ja huippukokkien vierailut. Ensimmäisenä vieraana maalishuhtikuussa nähdään Michael Micke Björklund, Vuoden Kokki-tittelin voittaja sekä Suomessa että Ruotsissa ja tuttu TV-kasvo m.m. Strömsöstä ja ruotsin televison Kockarnas kamp -ohjelmasta. Lyhytlomapakettimme Miellyttävä laivamatka m/p saariston halki Yksi hyvin nukuttu yö Hotelli Pommernissa 3-ruokalajin saaristolaispäivällinen Runsas aamiainen Alk. 94 per henkilö Lisäyö alk. 45 per henkilö Katso lisätiedot ja tee varauksesi jo tänään Hotell Adlon Hotell Savoy Hotell Pommern +358 (0) Michael Björklund 21

22 Tapahtumia ahvenanmaalaisittain Monet tapahtumat tarjoavat jo itsessään hyvän syyn vierailla Ahvenanmaalla. Tervetuloa nauttimaan paikallisesta tapahtuma-annista. Rockoff Ahvenanmaan suurin musiikkifestivaali Rockoff pidetään torilla keskellä Maarianhaminaa, ja se on yksi kesän ehdottomista kohokohdista. Vuosien varrella monet tunnetut pohjoismaiset artistit ovat vierailleet Rockoff-festivaalilla, ja nostattaneet festivaalitunnelmaa kaupungin keskustassa. Milloin? Heinäkuun loppupuolella 1 3 Viikinkimarkkinat Yhdet Euroopan suurimmista viikinkimarkkinoista, joilla käy yli vierailijaa vuosittain. Kvarnbossa on vilinää. Letitettyjä partoja, pitkähelmaisia pellavakaapuja, ilveilijöitä, riimukirjoittajia ja kunniakkaita viikinkisotureita. Markkinakojuissa myydään monenlaisia käyttö- ja taideesineitä, jotka on valmistettu vanhoilla menetelmillä. Markkinoilla voi myös kokeilla kirveenheittoa, jousiammuntaa, tekstiilien värjäämistä luonnonväreillä ja kaikenlaista muuta aidolle viikingille sopivaa huvia ja askaretta. Milloin? Heinäkuun loppupuolella 5 Koe enemmän Tapahtumia ahvenanmaalaisittain Fishbait Stallhagenin panimon rockfestivaali. Vera filmfestival indie-elokuvia perinteikkäässä elokuvateatterissa. Baltic Shanty Festival kansainvälinen merimieslaulufestivaali. Kirjallisuuspäivät kohtaamispaikka laatukirjallisuuden merkeissä.

23 Tapahtumakalenteri netissä: visitaland.com 2 4 Ahvenanmaan Sadonkorjuujuhlat Kulinaristien ja ruokanörttien painavin syy matkustaa Ahvenanmaalle. Tiivistunelmaisen viikonlopun aikana ahvenanmaalaiset maatilat kutsuvat ruokajuhlaan, jossa kaupunki kohtaa maaseudun. Sadonkorjuujuhlien ravintolat kattavat pöytään ahvenanmaalaisia herkkuja, ja tilastojen perusteella sääkin on toiminut hyvänä yhteistyökumppanina aurinko paistaa lähes aina Ahvenanmaan Sadonkorjuujuhlilla. Milloin? Syyskuun kolmas viikonloppu Katrina-kamarimusiikki Vuosisatoja vanhalla hienostuneella kamarimusiikilla on aivan oma tapahtumansa Ahvenanmaalla. Viiden päivän ajan Ahvenanmaan kirkoissa esiintyvät kaikkialta maailmasta saapuvat korkeatasoiset muusikot. Konsertteja pidetään myös erikoisissa paikoissa, kuten Kobba Klintarin uudessa pookissa, jossa taustalla kimaltelee Ahvenanmeri. Milloin? Elokuun alussa Ahvenanmaan meripäivät Tervan tuoksua, meren makua, musiikkia maailmalta, ja mihin tahansa katse kääntyy, näköpiirissä on pursia ja piraatteja. Ahvenanmaan meripäivät on merellinen kansanjuhla kaikenikäisille. Milloin? Heinäkuun jälkipuoliskolla Tapahtumia ahvenanmaalaisittain 23

Taloudenhoitaja Sirpa Uimonen sirpa.uimonen@gmail.com gsm 050 383 1979. Some-koordinaattori Elisa Jalonen elisa.k.jalonen@gmail.

Taloudenhoitaja Sirpa Uimonen sirpa.uimonen@gmail.com gsm 050 383 1979. Some-koordinaattori Elisa Jalonen elisa.k.jalonen@gmail. 1 COTES Kuluttajaekonomistit ja teknologit ry. Jäsenkirje 3/2015 Hallitus 2015 Puheenjohtaja Brita-Liisa Joutsen bjoutsen@hotmail.com gsm +358 4076 81263 Taloudenhoitaja Sirpa Uimonen sirpa.uimonen@gmail.com

Lisätiedot

VENEILYREITIT & VENESATAMAT

VENEILYREITIT & VENESATAMAT VENEILYREITIT & VENESATAMAT SUUNNITTELE KESÄN VENEILYREITIT Nystad Haaveiletko venematkasta Ahvenanmaalle tai vaikkapa sen ympäri? Tähän olemme koonneet joitakin reittiehdotuksia, jotka auttavat kesän

Lisätiedot

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

visitaland.com 6700 saarta vielä enemmän elämyksiä

visitaland.com 6700 saarta vielä enemmän elämyksiä ÅLAND visitaland.com 6700 saarta vielä enemmän elämyksiä 6700 saarta ja vielä enemmän elämyksiä Parasta Ahvenanmaalla Katrin Sjögren aarivaltakunnassa on jotai maagista, sinne matkustaessaan on kuin siirtyisi

Lisätiedot

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla 17.-19.4.2015 Järjestäjänä FinTA ry (Suomen transaktioanalyysiyhdistys) Hotelli Arkipelag Maarianhamina, Ahvenanmaa Kasvun tukeminen Kutsumme

Lisätiedot

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen. tarjoaa unohtumattomia elämyksiä veneretkillä yrityksille, ryhmille ja yhteisöille. Kymijoen historiaretkillä, Verlan kirkkailla vesillä ja Unescon Maailmanperintökohteessa, sekä Repoveden erämaiden siimeksessä.

Lisätiedot

AHVENANMAAN IHANAT KOHTEET JA MAJATALOT

AHVENANMAAN IHANAT KOHTEET JA MAJATALOT Lehdistötiedote 19. heinäkuuta 2017 AHVENANMAAN IHANAT KOHTEET JA MAJATALOT Ahvenanmaa hurmaa paitsi karulla kauneudellaan, myös idyllisillä hotelleilla ja majataloillaan. Kuva: Gästhem Enigheten Kesäloma

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Mainiot matkailukysymykset

Mainiot matkailukysymykset Mainiot matkailukysymykset Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse parhaat, keksi uusia ja pyydä osallistujia nappaamaan Mainio matkailukysymys. Kannusta keskustelemaan matkailuaiheesta ja aiheen vierestä.

Lisätiedot

Mökkien vuokraus Suomessa. SunrayTravels

Mökkien vuokraus Suomessa. SunrayTravels järjestää vapaa-ajan toimintaa Suomessa ja tarjoaa erilaisia matkailupalveluja, kuten mökkivuokraus, kalastus, kuljetuspalvelut, venevuokraus ja erilaiset retket. Sivusto sunraytravels.fi on mökkien, kalastusoppaiden,

Lisätiedot

JUNIORS. Matkalle yhdessä. Kivoja matkatehtäviä

JUNIORS. Matkalle yhdessä. Kivoja matkatehtäviä JUNIORS Matkalle yhdessä Kivoja matkatehtäviä 1 Hauskaa tekemistä merellä ja maissa Merimatka lähestyy! Laivalla on huikean hauskaa: pääsee lötköttelemään hyttiin, herkuttelemaan laivan ravintoloihin ja

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina

Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina Millä ajoneuvolla matkustitte % Henkilöauto, pakettiauto, maasturi 62 Matkailuauto 18 Moottoripyörä 10 Fly & Drive 5 Auton ja matkailuvaunun yhdistelmä

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 1. Päivä: Lento (Kuopio) - Helsinki München: Willkommen in Deutschland! Ajamme Münchenistä Baijerin läpi, Innsbruckin ohi, henkeäsalpaavan

Lisätiedot

Äijälän Rustin veneretket

Äijälän Rustin veneretket Äijälän Rustin veneretket Veneemme 360 -asteinen kuva veneen sisätiloista, klikkaa: http://www.paratiisisaari.com/rusti_pure/harmony.html M/y Harmony luxusjahti Elegance 65, 19,6 m, max. 40 hlö M/s Juhana

Lisätiedot

Matka SFC :n suviseuroihin

Matka SFC :n suviseuroihin "Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!" Mark. 9:7 Matka SFC :n suviseuroihin Bussi - ja laivamatka Tukholmaan 30.5. - 3.6.2019 Täydenpalvelun hinta 425,00 & Ilmoittadu : Mirja : 0407635528 mirja.hanninen@hyvame.fi

Lisätiedot

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit...

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit... Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme viinin valmistukseen, maistelemme viinejä sisilialaisen

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina. asddadadas

Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina. asddadadas Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina PÄIVI POHJOLAINEN 15.3.2017 asddadadas Tästä se alkoi se Turun ruokakulttuurin kukoistus Turun linnan kautta suomalaiset oppivat käyttämään haarukkaa, juomaan

Lisätiedot

Myydään suosittu kahvila-lounasravintola PÄIVÄMÄÄRÄ: Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus

Myydään suosittu kahvila-lounasravintola PÄIVÄMÄÄRÄ: Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus PÄIVÄMÄÄRÄ: 1.4.2019 Myydään suosittu kahvila-lounasravintola Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus +358 44 7415716 Yritys: Kahvila Wanha Postitalo Nilsiäntie 76, 73300 Nilsiä www.wanhapostitalo.fi Perustamisvuosi:

Lisätiedot

Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv

Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv Reitti: - Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä Lähtö: ma 17.7. Pohjoismaiden suosituin eläinpuisto Kolmården safaripuistoineen on jännittävä kesälomakohde koko

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? TAVOITE Omien toiveiden ilmaiseminen, myönteisten kesäodotusten herättely, kesäsuunnitelmien kertominen ryhmälle, yhteisten kiinnostuksen kohteiden löytäminen VALMISTELU

Lisätiedot

Lehtimäki Matkat, Hämeenkatu 20, LAHTI, puh (0) KUVI 4227/03/MjMv, SMAL, Y- tunnus Sähköposti

Lehtimäki Matkat, Hämeenkatu 20, LAHTI, puh (0) KUVI 4227/03/MjMv, SMAL, Y- tunnus Sähköposti MESSILÄ GOLF SENIORIT Messilä Golf Oy TARJOUS Arja Byman Puh. (044) 504 3044 arja.byman@messilagolf.fi 24.4.2017 Kiitämme tarjouspyynnöstänne sekä mielenkiinnostanne matkatoimistoamme kohtaan. Tarjoamme

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle Bodomin kartanon väki toivottaa sinut tervetulleeksi! Master Golf toimii Bodom-järven rannalla, historiallisen Bodomin kartanon ympärillä, Espoossa. Yhtiö on perustettu vuonna 1987 ja sillä on kaksi erilaista

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

UNELMIESI KOTI PICKALAAN

UNELMIESI KOTI PICKALAAN UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Lisätiedot

Vuoden parhaat ruokalahjat. Ei kylmätuotteita!

Vuoden parhaat ruokalahjat. Ei kylmätuotteita! K A R I N I N R U O K A L A H J A T 2 0 1 5 Vuoden parhaat ruokalahjat Ei kylmätuotteita! WWW.MATGAVOR.SE ORDER@MATGAVOR.SE +46 42 32 26 10 1 Me tarjoamme teille maistuvan ratkaisun! Jo 25 vuoden ajan

Lisätiedot

Kurk Golf osakkeenomistajat Golflomat 2012 Nueva Andalucía, Marbella, España

Kurk Golf osakkeenomistajat Golflomat 2012 Nueva Andalucía, Marbella, España Kurk Golf osakkeenomistajat Golflomat 2012 Nueva Andalucía, Marbella, España Marbella 30.11.2011 Arvoisa Kurk Golfin osakkeenomistaja. Kun junioritoiminnan kilparyhmävetäjä Heikki Atrila lähestyi minua

Lisätiedot

Navigoi Porvoo Toursin maailmaan!

Navigoi Porvoo Toursin maailmaan! Navigoi Porvoo Toursin maailmaan! Kongressimessut 1.-2.4.2009 BP 1 Mitä et vielä tiennyt? - Kartanorikkain alue - Kokous tai juhla yksityisessä ranta-aitassa - Parhaimmat ravintolat Porvoossa - Haikon

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA Mutalantie 2 79600 JOROINEN Puh. (017) 578 440 Fax. (017) 572 555 joroinen.kunta@joroinen.fi Joroinen Keskellä kauneinta Suomea. Niin kaunis on maa Joroinen on Luojan suosikki, se on saanut

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Ryhmässä Fuengirolaan. v v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu

Ryhmässä Fuengirolaan. v v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu Ryhmässä Fuengirolaan v 14. -28.04.2018 v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu 30.11.2017 mennessä Mirja ; 0407635528 mirja.hanninen@hyvame.fi Tuomas ; 0400242686 tuomas.samuel@gmail.com

Lisätiedot

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA MAANANTAI 13:00-17:00 KANOOTTIRETKI OULUJOKISUISTOSSA (EI OPASTUSTA) Ohjelma alkaa Hietasaaren Vauhtipuistosta, josta saat tarvittavat varusteet, turvallisuusohjeet sekä reittiohjeistukset. Tämän jälkeen

Lisätiedot

Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! 1 Majoittuminen Hangosta löytyy monta majoituskohdetta, jotka sopivat leirikoulu ryhmälle. Valitsetko motellin

Lisätiedot

Lähde kanssamme ikimuistoiselle luomuviinimatkalle Chileen & Argentiinaan 19.02. - 05.03.2016

Lähde kanssamme ikimuistoiselle luomuviinimatkalle Chileen & Argentiinaan 19.02. - 05.03.2016 Lähde kanssamme ikimuistoiselle luomuviinimatkalle Chileen & Argentiinaan 19.02. - 05.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan

Lisätiedot

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin

Lisätiedot

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. www.acravintolat.fi ARTS & CRAFTS RESTAURANTS OY:N ASIAKKAAT VOIVAT NAUTTIA NYKYAJAN MUKAVUUKSISTA MENNEEN AJAN HENGESSÄ. www.acravintolat.fi

Lisätiedot

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille 16.-20.10.2016 Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. osallistujat: Timo Väänänen, Porokylän Leipomo Oy Ari Kukkonen, Porokylän

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Vietä pitkä viikonloppu kesäisessä Krakovassa Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä! Krakovan värikäs historia ja eloisa nykypäivä, hyvin säilynyt UNESCO:n maailmanperintökohteisiin

Lisätiedot

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset KIVISTÖN VISIOPAJA Aurinkokiven koulu 30.5.2017 tulokset Kivistön visio ja kaavarunko 021600 I Kivistön asemakaavayksikkö I Vantaan kaupunkisuunnittelu ESITTELYKIERROS KERRO NIMESI JA MIKÄ ON KIVOINTA

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Home of White Nights Golf

Home of White Nights Golf 1 GORKI Golf & Resort GORKI Golf Club ainoa alueensa championship-tason kenttä (18 reikää avattiin syyskuussa 2015). Golfklubilla on oma golfakatemia. Klubin ohjelmassa on vuosittain 70 ikonista turnausta

Lisätiedot

Kokous- ja juhlatilat FresCo Ravintolat Oy

Kokous- ja juhlatilat FresCo Ravintolat Oy Kokous- ja juhlatilat FresCo Ravintolat Oy Turku 2013 Ravintola AITIOPAIKKA Itsenäisyydenaukio 2 20800 Turku puh. 0400 176 481 aitiopaikka@frescoravintolat.fi Tyylikkäät, uudistetut juhla- ja kokoustilat

Lisätiedot

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Tervetuloa Kruunupuistoon! Kruunupuisto on todellinen hyvinvoinnin helmi, haluatpa liittää vierailuusi upeaa

Lisätiedot

Vaasa opiskelukaupunkina. Vasa som studiestad

Vaasa opiskelukaupunkina. Vasa som studiestad Vaasa opiskelukaupunkina Vasa som studiestad Osaaminen ja oppiminen ovat Suomalaisen elinvoiman lähteitä Osaaminen ja oppiminen muodostavat pohjan yksilön ja yhteiskunnan hyvinvoinnille. Osaaminen ja oppiminen

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015

Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015 Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015 Unelmamatka Kaukoitään niille, jotka pitävät kalastuksesta ja yleensä luonnossa liikkumisesta! Kalastusmuotoina ovat vetouistelu ja pohjaonginta. Varaa ja maksa

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

Alkusarja 4 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 4 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 4 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 8 WWW.AIKAMATKAT.FI P2 ALKUSARJA, LYHYT 5 8.9.2014 4 VRK ALK 790 SUORA LENTO HELSINGISTÄ HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ

VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ Vuokraa vene Sunny Boats jätä veneesi vuokrattavaksi avoveneiden vuokraus merellinen kokouspaketti VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ? LAITA VENEESI TUOTTAMAAN? SunnyBoats (SB) on vuonna 2008

Lisätiedot

Kokous- ja juhlatilat FresCo Ravintolat Oy

Kokous- ja juhlatilat FresCo Ravintolat Oy Kokous- ja juhlatilat FresCo Ravintolat Oy Turku 2013 Ravintola AITIOPAIKKA Itsenäisyydenaukio 2 20800 Turku puh. 0400 176 481 aitiopaikka@frescoravintolat.fi Tyylikkäät, uudistetut juhla- ja kokoustilat

Lisätiedot

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen!

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen! Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen! Tuntuuko siltä, että rippikouluusi on vielä valovuoden mittainen matka? Todellisuudessa rippikoulusi alkuun ei ole kovinkaan pitkä aika. Kaikki rippikouluryhmät

Lisätiedot

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä.

Lisätiedot

Hirviniemi HIRVINIEMI

Hirviniemi HIRVINIEMI Hirviniemi HIRVINIEMI 62 09,3' N 29 09,5' E Kaunis niemenkärki pitkän ja kapean järvenselän etelärannalla. Kallioiden vieressä pieni ja viihtyisä lahden poukama. Lisäksi kalliossa on kiinnityslenkit. Satamaan

Lisätiedot

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi!

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Coffeebrewer miten se toimii? Coffeebreweriä voidaan parhaiten kuvata kertakäyttöiseksi

Lisätiedot

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tämä matka on tehty ennenkin. Se oli niin hyvä että pyysimme Leo Baskinia järjestämään matkan uudelleen. Tämä on tosi Savusaunafaneille. Matalle mahtuu vain

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Saimaan sampanjabaari

Saimaan sampanjabaari e l l a m o l Kesä nnaan Savonli Saimaan sampanjabaari Sisällys Pääkirjoitus Minulle paras hetki Savonlinnan alkukesässä on se, kun keskustan lukuisat terassiravintolat avaavat pitkän talven jälkeen ovensa.

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI KAUPPASI PARAS KALAKAVERI www.jokisenevaat.fi JOKISEN EVÄÄT ON LUOTETTAVA KUMPPANI KALATISKISI HOVIHANKKIJAKSI Yhteistyö kanssamme tarjoaa sinulle suuren määrän etuja ja palveluja, jotka helpottavat työtäsi

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

Tervetuloa! Varkauden-Pieksämäen seutu. Sisältö:

Tervetuloa! Varkauden-Pieksämäen seutu. Sisältö: Varkauden-Pieksämäen seutu Sisältö: Tervetuloa! Tule kokemaan iloisia hetkiä Savon sydämeen! Täällä voit nauttia kiireettömästä yhdessäolosta perheesi kanssa tai osallistua elämyksellisiin aktiviteetteihin.

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

ÅLAND 2012. sen parempi. maalla ja merellä. visitaland.com

ÅLAND 2012. sen parempi. maalla ja merellä. visitaland.com ÅLAND 2012 visitaland.com Mitä lähempänä merta, sen parempi Ahvenanmaa RANSKATTAREN silmin Tapahtumien saaret Nautintoja maalla ja merellä Enemmän kuin meriteiden risteys Ahvenanmaa ei tarvinne laajempaa

Lisätiedot

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit!

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! LUONNOS Sukumuistelupeli Tärkeät paikat Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! Voit myös keksiä itse lisää kysymyksiä! Jokainen

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen Oletko mökkiomistaja? Haluaisitko vuokrata mökkisi venäläisille turisteille? Helposti Tuottoisasti Turvallisesti Me tarjoamme keinon! majapaikka.fi kallista.ru Se on Helppo Tuottoisa Turvallinen Me tarjoamme

Lisätiedot

& KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT

& KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT kevään uutuuksia & KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT Yrityksesi visuaalinen ilme ja arvot saavat näkyä myös liikelahjoissa. Meidän kauttamme se onnistuu. Voit tilata tuotteet haluamallasi kuvalla kudottuna

Lisätiedot

JCI WORLD CONGRESS 2015

JCI WORLD CONGRESS 2015 Japani kutsuu Lähde Nuorkauppakamarien maailmankokoukseen ja tutustu samalla lumoavaan Kiotoon ja Okinawan trooppisiin saariin! Yhteistyössä Suomen Nuorkauppakamarit ja SMT. Tarjolla on kuusi erilaista

Lisätiedot

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti Tervetuloa MYS:in vuoden 2014 kesäiselle veneretkelle, joka suuntautuu itäiselle Suomenlahdelle Porvoosta Pyhtäälle. Kokoonnumme

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10 SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Hotel Levi Panorama & Levi Summit

Hotel Levi Panorama & Levi Summit Hotel Levi Panorama & Levi Summit Juhli kanssamme! Hotel Levi Panorama ja Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit sijaitsevat korkealla Levitunturin rinteellä, merenpinnasta korkeus on yli 300 metriä. Hotellin

Lisätiedot

Åland. Ahvenanmaa LUE LISÄÄ JA VARAA. vikingline.fi/ ahvenanmaa

Åland. Ahvenanmaa LUE LISÄÄ JA VARAA. vikingline.fi/ ahvenanmaa Åland Ahvenanmaa 2014 Aktiviteetit Elämykset MATKAPAKETIT LUE LISÄÄ JA VARAA vikingline.fi/ ahvenanmaa 26 Kohtauspaikkana Ahvenanmaa 30 Luonnon näytelmää ympäri vuoden 12 Pyöräilyn iloa 7Perhepaketti Ahvenanmaalle

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Mieli hyvin. Luonnon rauhassa. Tervetuloa Anttolanhoviin ART&DESIGN VILLAT RANTAHOTELLI RANTARAVINTOLA DAYSPA

Mieli hyvin. Luonnon rauhassa. Tervetuloa Anttolanhoviin ART&DESIGN VILLAT RANTAHOTELLI RANTARAVINTOLA DAYSPA Mieli hyvin. Luonnon rauhassa. Tervetuloa Anttolanhoviin ART&DESIGN VILLAT RANTAHOTELLI RANTARAVINTOLA DAYSPA Omaa tilaa. Hengittää, olla, nauttia. Seitsemäs taivas -vиkonlo u Seitsemäs taivas -viikonloppulomaan

Lisätiedot

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 24.10. 31.10.2015 Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme

Lisätiedot

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat turun museokeskuksen vuokrattavat tilat Turun museokeskuksesta löytyvät vuokrattavat tilat ovat ihanteellisia paikkoja juhlien, tapahtumien ja kokouksien järjestämiselle. Kun haluat tarkemmin tutustua

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Åland. Ahvenanmaa 35 EUR. Hotelli alk. MÖKKI LOMA UUTUUS! Viking Line mukavin tie Maarianhaminaan! AKTIVITEETIT ELÄMYKSET MATKAPAKETIT. alk.

Åland. Ahvenanmaa 35 EUR. Hotelli alk. MÖKKI LOMA UUTUUS! Viking Line mukavin tie Maarianhaminaan! AKTIVITEETIT ELÄMYKSET MATKAPAKETIT. alk. Åland Ahvenanmaa AKTIVITEETIT ELÄMYKSET MATKAPAKETIT MÖKKI LOMA alk. 81 EUR Hotelli alk. 35 EUR UUTUUS! Ville Viking-huone Hotelli Park Alandiassa Viking Line mukavin tie Maarianhaminaan! ÅLAND VIKING

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019

Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019 Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019 Vastaajien kokonaismäärä: 39 1. Vastaajan ikä alle 20 2 5,13% 20-30 1 2,56% 30-40 5 12,82% 40-50 10 25,64% 50-60 9 23,08% yli 60 12 30,77% 2. Vastaajan sukupuoli nainen

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio Yllä olevat polynomit P ( x) = 2 x + 1 ja Q ( x) = 2x 1 ovat esimerkkejä 1. asteen polynomifunktioista: muuttujan korkein potenssi on yksi. Yleisessä 1. asteen polynomifunktioissa on lisäksi vakiotermi;

Lisätiedot

Nordlink. Ravintola ja baari

Nordlink. Ravintola ja baari Home > Palvelut laivalla > Malmö Travemünde > Nordlink Nordlink Ravintola ja baari Finnlinesin laivat ovat tunnettuja hyvästä ruoastaan. Ateriat tarjoillaan runsaasta buffetpöydästä laivan valoisassa ravintolassa.

Lisätiedot

Löydä päivävaelluksen hauskuus

Löydä päivävaelluksen hauskuus Päivävaelluksen suunnittelu FValitse jokin hauska ja mielenkiintoinen retkikohde. Jos liikutte ryhmänä, ota muut huomioon retkikohteen valinnassa. FOta selvää vaellusreitin pituudesta ja siitä, kuinka

Lisätiedot

Ajatuksia hyvästä elämästä palvelutalossa tänään ja tulevaisuudessa Tankar om ett gott liv i servicehus idag och i framtiden. Leif Jokinen, TJ/VD

Ajatuksia hyvästä elämästä palvelutalossa tänään ja tulevaisuudessa Tankar om ett gott liv i servicehus idag och i framtiden. Leif Jokinen, TJ/VD Ajatuksia hyvästä elämästä palvelutalossa tänään ja tulevaisuudessa Tankar om ett gott liv i servicehus idag och i framtiden Leif Jokinen, TJ/VD Ajatuksia asumisesta ikääntyessä Tankar om äldreboende Miten

Lisätiedot