paljon haltijana Lähijohtaja kuvituskuva työn alla sosiaalialan riippumaton ammattilehti

Transkriptio

1 sosiaalialan riippumaton ammattilehti Luottamushenkilö Väinö Guttorm, Utsjoki Anneli Pohjola: Myös sosiaalinen kestävyys voi loppua Päätöksenteko omaishoidon tuesta Prameat strategiat ja hoivatyön arki E-asiantuntijuuden salat verkkoneuvonnassa Oulussa henkilökohtaista apua saa monella tavalla kuvituskuva työn alla Heli Sahala: Valtio ohjaa luovuus ahtaalla Lähijohtaja Kiinnostaako VERKossa johtavan sosiaalityöntekijän Äänestä vuoden valopilkkua! työ? Kerro mielipiteesi! paljon haltijana

2 π Huoltaja-säätiö Huoltaja-säätiö on sosiaalihuollon vaikuttaja. Säätiö toimii pitkäjänteisesti kunnallisen sosiaalipolitiikan kehittämiseksi. Tavoitteena on vahvistaa sosiaalialan ammattilaisten sekä päättäjien osaamis- ja tietopohjaa. Maija Perho, isännistön puheenjohtaja Aarne Kiviniemi, varapuheenjohtaja Hallitus Alpo Komminaho, puheenjohtaja Päivi Ahonen, varapuheenjohtaja Marja Heikkilä Heikki Hiilamo Harri Jokiranta Ulla Salonen-Soulié, toiminnanjohtaja puh. (09) Julkaisija Huoltaja-säätiö. Sosiaalitieto on sosiaalialan riippumaton ammattilehti. Perustettu 1912, 100. vuosikerta. Ilmestyy vuonna kertaa, joista kaksi on kaksoisnumeroa. Toinen linja 14, Helsinki puhelinvaihde faksi sähköposti: Ulla Salonen-Soulié, vastaava päätoimittaja puh. (09) Erja Saarinen, toimituspäällikkö puh. (09) pääkirjoitus Hyvinvointikuntaan kunnallisen sosiaalipolitiikan avulla! Ulla Salonen-Soulié 4 7 ajankohtaista ylisosiaalineuvoksen arvonimi, kuntauudistus, osallisuus napsitut, uutisia lyhyesti 8 9 ajankohtaista edelleen arkiston vanhoja kuvia kommentoija I Teuvo Pikkuaho laina ja palaute Valtio ohjaa muuttuuko mikään? palaute I Heli Sahala kärki Lähijohtaminen näkökulma kolumni lukijalta puheenvuoro pinnan alta 19 tuomisia ja viemisiä Katastrofin keskellä sosiaalityöntekijä on yhteisön voimavara Tiina Koskimäki 20 muut teemat oulussa henkilökohtaista apua saa monella tavalla Mari Kivistö 21 muut teemat e-asiantuntijuuden salat verkkoneuvonnassa Vuokko Ohtonen muut teemat Prameat strategiat ja hoivatyön arki Hilkka Pirinen juristin nurkkaus Jonoon asettaminen on asiakkaalle käytännössä kielteinen päätös Tapio Räty kirjat oma ura 3 12 Lea Suoninen-Erhiö, toimituspäällikkö puh. (09) lea.suoninen-erhio@sosiaalitieto.fi π Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten eikä kuvien säilytyksestä eikä palauttamisesta. Taitto Workshop Pälviä Oy Kannen kuvitus Heikki Pälviä Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. (09) faksi (09) toimisto@sosiaalitieto.fi Tilaushinnat 2012 vuositilaus 71 euroa kestotilaus 66 euroa opiskelija- ja eläkeläistilaus 33 euroa Mediakortti osoitteessa Kirjapaino Sosiaali- ja terveyspalveluiden johtajat työskentelevät lukuisten uudistusten ja odotusten keskellä. Johtajien tilannetta analysoi professori Vuokko Niiranen. Lähijohtaja on kiinni asiakastyössä, mutta myös työn kehittämisessä, kertoo lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä Marjo Alatalo sekä sosiaalityön lähijohtamisesta terveydenhuollossa tehty tutkimus. Minna Tarvainen Karkkia vai kehittämistä? Lähijohtaja tarjoilee molempia Painotuote Aikakauslehtien Liiton ja Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. ISSN-L ISSN Vuokko Niiranen Johtajat ja toimintaverkostot Tuula Kyyhkynen Potilastyö vie terveyssosiaalityön johtajan aikaa kuvitus: Heikki Pälviä 2 sosiaalitieto 3 I12

3 kuva: Lea Suoninen-Erhiö Ulla Salonen-Soulié Sosiaalitiedon vastaava päätoimittaja Johtamisessa pitää yhdistyä vahva etiikka ja hyvä talouden hallinta. seuraavassa numerossa 4 12 Kärki Sosiaalipalvelut reuna-alueilla Inari on Suomen laajin kunta neliökilometreineen. Mummojen ja pappojen tavoittaminen sivukylien perukoilta ei ole tehtävistä yksinkertaisin loppumatkan voi joutua kävelemään tai menemään veneellä tai moottorikelkalla. Pitää tarkkaan miettiä, millaisia palveluja voi tarjota sivukylille, sanoo Inarin sosiaali- ja terveysjohtaja Mari Palolahti. Onko köyhyys unohdettu sosiaalityössä? Keski-Suomen Saarikassa luotiin uusi päihdepalvelumalli Juristin nurkkaus: Omaishoitajan vapaan järjestäminen Pääkirjoitus 13. maaliskuuta 2012 Hyvinvointikuntaan kunnallisen sosiaalipolitiikan avulla! Kunnallinen sosiaalipolitiikka muotoutuu sovittamalla kansalliset tavoitteet paikallisiin oloihin ja paikalliskulttuurin leimaamiin tavoitteisiin. Kunnallisen sosiaalipolitiikan ydintä on laaja-alainen hyvinvoinnin edistäminen: koko kunta toteuttaa hyvinvointipolitiikkaa. Kunnallisesta sosiaalipolitiikasta vastaa kuntajohto, mutta jotta se onnistuisi, avainasemassa on sosiaalijohdon asiantuntemus: hyvinvoinnin vajeet näkyvät heidän toimialueellaan. Ristiriitaiset tavoitteet ja odotukset ovat kunnissa johtamisen arkea. Sosiaalialan eettistä arvopohjaa vastassa on alan ulkopuolisia, vieraita ja jopa sille vastakkaisia arvoja. Sosiaalipalvelujen lisääntyvä yksityistäminen ja yritystalouden ja tavaratuotannon logiikan käyttö sosiaalipalveluissa on entisestään heikentänyt yhteisöllisiä toimintatapoja. Asiakkaan paras voi jäädä palveluiden keskittämisen ja kilpailuttamisen jalkoihin. Yksinäisyyteen ja turvattomuuteen ei vastata vain euroilla vaan yhteisöllisillä voimavaroilla: yhteisellä toiminnalla, ihmissuhteilla, välittämisellä. Muutokset ovat jatkuvia, eikä niihin saisi vain sopeutua vaan niitä tulisi myös johtaa kuntalaisten parhaaksi. Johtamisen osaamisvaatimukset ja filosofia eivät synny itsestään vaan niihin vaikuttaa yhteiskunnassa vallalla oleva ihmiskäsitys. Se suuntaa myös muutosten tavoitteenasettelua: halutaanko asukkaiden yhteinen hyvinvointikunta vai riittääkö se, että kunta järjestää vaativille ja vapaasti valitseville kuluttajille palveluita. Sosiaalijohto toimii eettisten ja taloudellisten jännitteiden keskellä. Joidenkin sosiaalihuollosta vastaavien johtajien tuntuu olevan pelottavan helppoa mennä talousarvion taakse piiloon ja puolustella huonoja, jopa asiakkaiden ihmisarvoa loukkaavia palveluntuottajavalintoja ja toimintatapapäätöksiä. Johtamisessa pitää yhdistyä vahva etiikka ja hyvä talouden hallinta. Kunnissa tehdään poliittiset päätökset johtavien virkamiesten ja asiantuntijoiden esittelystä. Niukkuutta jaetaan ristiriitaisten intressien keskellä. Sosiaalijohdon pitää osata ja rohjeta puolustaa heikoimpia ja nostaa heidän tarpeensa esiin. Täytyy myös muistuttaa siitä, että päätösten vaikutukset ulottuvat vuosien päähän ihmisten elämässä ja kunnan taloudessa. Sosiaalijohdon on hyvä korostaa sitä, että toimiva sosiaalihuolto ja -palvelut ovat kuntien elinvoimaisuuden ja ihmisten arjen turvallisuuden tae. Myös talouslaskelmin voidaan perustella panostus hyvinvoinnin edistämiseen. On kyettävä kertomaan sosiaalisen merkityksestä ihmisen elämässä: tutkitusti mukana oleminen ja yhdessä tekeminen lisäävät hyvinvointia ja elinvuosia. On osoitettava, mitä voidaan ratkaista rahalla ja mihin puutteisiin taas tarvitaan yhteisöllisiä voimavaroja. Kunnan eri sektoreiden toimien sosiaalisia vaikutuksia tulee arvioida ennen toimien toteuttamista. Uusia ratkaisuja kannattaa etsiä ennakkoluulottomasti yhdessä kuntalaisten kanssa. Heidän kanssaan on myös hyvä seurata ja arvioida toimien vaikutuksia ja tarvittavia korjausliikkeitä. Kuntalaisten, kolmannen sektorin toimijoiden ja kaikkien palveluntuottajien kanssa käytävä vuoropuhelu ei saa olla vain muodollisuus vaan se on kytkettävä kuntien strategiatyöhön. kuva: Timo Lindholm Sosiaalitieto 4 /12 postitetaan lukijoille 18. huhtikuuta Siihen aiottujen työpaikka- ja koulutusilmoitusten on oltava toimituksessa viimeistään Ilmoitukset voi laittaa myös verkkosivuille sosiaalitieto 3 I12 3

4 ajankohtaista Kuvat: Veikko Somerpuro YLISOSIAALINEUVOKSEN ARVONIMI Tasavallan presidentti Tarja Halonen luovutti ylisosiaalineuvos-arvonimeä koskevan avoimen kirjeen Aulikki Kananojalle 16. helmikuuta Helsingin Säätytalolla. Uuden arvonimen perustamisella korostetaan ja kunnioitetaan sosiaalityön ja laajemminkin sosiaalialan merkitystä muutosta tukevana voimana niin vaikeuksissa olevien ihmisten elämässä kuin yhteisöjen ja koko yhteiskunnan kehittämisessä. Kukin katsoo omien lasiensa läpi tätä maailmaa: lääkäri lääketieteen, opettaja oppimisen tai juristi lain ja oikeuden kautta. Kaikki ovat hyödyllisiä taitoja, Halonen totesi. Sosiaalialan tehtävänä on muistuttaa meitä siitä, että ihmisoikeudet eivät rajoitu poliittisiin kansalaisoikeuksiin, vaan niihin kuuluvat myös sosiaaliset, taloudelliset ja kulttuurilliset oikeudet. Siitä muodostuu pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunnan rakenne. Halosen mukaan eriarvoisuuden kasvu ihmisten kesken on suuressa ristiriidassa yhteiskuntamme perusarvojen, tasa-arvon ja solidaarisuuden kanssa, ja se vaarantaa myös yhteiskunnan toimivuuden. Tasavallan presidentti perusti ylisosiaalineuvoksen arvonimen 27. tammikuuta ja myönsi sen yhteiskuntatieteiden maisteri Aulikki Kananojalle. Ylisosiaalineuvos vertautuu arkkiatriin, joka on korkein Suomessa lääkärille myönnettävä arvonimi. Ylisosiaalineuvos on sosiaalialan korkein arvonimi ja arvonannon osoitus. Se voi olla samanaikaisesti vain yhdellä henkilöllä. Halosen sanoin Aulikki Kananoja edustaa laajaalaista ja monipuolista sosiaalialan kokemusta sekä työtehtäviensä että luottamustoimiensa perusteella. Hän on kehittänyt merkittävästi sosiaalialaa muun muassa Helsingin kaupungin sosiaalijohtajana, soveltanut tutkimustietoa käytäntöön, osallistunut 4 sosiaalitieto 3 I12 VAATIVA TEHTÄVÄ Tarja Halonen toivotti Aulikki Kananojalle rohkeutta ja menestystä ylisosiaalineuvoksen vaativassa tehtävässä 16. helmikuuta Säätytalossa pidetyssä arvonimen luovutustilaisuudessa. ARVOSTUSTA KOKO ALALLE Tarja Halonen toivoo ylisosiaalineuvoksen arvonimen tekevän näkyväksi sosiaalialan tärkeyttä. Te alan ammattilaiset autatte yksittäisiä ihmisiä ja perheitä, mutta lisäksi te autatte meitä luomaan paremmat yhteiskuntarakenteet, jotta tästä maailmasta tulisi parempi paikka elää meille kaikille. aktiivisesti alan kotimaiseen ja kansainväliseen keskusteluun ja toiminut myös sosiaalityön opettajana. Evästäessään Kananojaa ylisosiaalineuvoksen tehtävään Halonen toivoi, että ylisosiaalineuvos ottaa aktiivisen, rohkean yhteiskunnallisen keskustelijan ja vaikuttajan roolin ja edistää siten sosiaalista oikeudenmukaisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa. Haluan ylisosiaalineuvoksen arvonimen perustamisen kautta viestiä vahvasti myös sitä, että ihmisten elämän ja arjen selviytymisen kannalta sosiaali- ja terveydenhuolto muodostavat toisiinsa tiiviisti liittyvän ja toisistaan riippuvaisen kokonaisuuden. Parhaimmillaan ylisosiaalineuvos ja arkkiatri voivat yhdessä olla rakentamassa siltaa ja hyvää yhteyttä sosiaali- ja terveydenhuollon välille niin, että niiden kulttuuriset erot ja eri ammattiryhmien intressit ylittyvät. Aulikki Kananoja nosti myös puheessaan esille yhteistyön merkityksen. Sosiaalisten tavoitteiden toteuttaminen ei ole vain sosiaalialan tehtävä vaan hallinnonalat ja ammatilliset reviirit ylittävä eri instituutioiden yhteinen tehtävä. Ongelmaksi on muodostunut jäykästi sektoroitunut kokonaisuus, joka vaikeuttaa monin tavoin huono-osaisten ihmisten mahdollisuutta saada apua kokonaistilanteeseensa. Kananoja näkee, että uudella arvonimi-instituutiolla on valtakirja toimia eettisten näkökohtien esillä pitäjänä ja ammatillisen moraalin tukena erityisesti silloin, kun yhteiskunnalliset ja taloudelliset paineet uhkaavat oikeudenmukaisuutta, kasvattavat työn jännitteitä ja siten kärjistävät eettistä kuormitusta. Sosiaalityön yhteiskunnallinen paikka ihmisten tarpeiden ja yhteiskunnan vastausten risteyskohdassa tuo työhön väistämättä jännitteitä. Mitä niukemmat ovat yhteiskunnan voimavarat, sitä suuremmat paineet kohdistuvat sosiaalialan työn ja käytäntöjen eettisyyteen. Yksittäisten sosiaalialan työntekijöiden ei tulisi joutua vastuuseen niistä priorisoinneista, joita talouden asettamien rajojen vuoksi joudutaan tekemään, Kananoja totesi. Uutta arvonimeä ja Aulikki Kananojaa sen saajaksi esittivät Huoltaja-säätiö, Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ja Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton toiminta lakkasi viime vuoden lopussa ja jatkuu vuoden alussa toimintansa aloittaneessa SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry:ssä. Arvonimiesityksen suosittelijoina toimivat Helsingin yliopiston, Suomen Kuntaliiton, Lastensuojelun Keskusliiton, sosiaali- ja terveysministeriön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen edustajat. Lea Suoninen-Erhiö

5 Luottamushenkilö vastaa Palstalla haastatellaan lautakuntien jäseniä sekä luottamushenkilöitä kunnissa ja uusissa sosiaalipalveluita tuottavissa organisaatioissa. Napsitut kuva: Timo Lindholm Miten kuvailet Utsjokea? Utsjoki on erittäin hyvä paikka elää ja asua. Täältä löytyvät riittävät peruspalvelut ja luontoihmiselle hyvät harrastusmahdollisuudet. Toisaalta täällä on erittäin haasteellista saada järjestettyä sosiaalipalveluja. Minkälaisia haasteita niiden järjestämisessä on? Utsjoen pinta-ala on yli neliökilometriä. Asukkaita on noin ja täällä on kolme kyläkeskusta: Utsjoki, Nuorgam ja Karigasniemi, joiden väliset etäisyydet ovat pitkät. Henkilöstön rekrytoinnissa on vaikeuksia, ja nimenomaan saamenkielisten työntekijöiden saaminen on vaikeaa. Utsjoella palvelut on järjestettävä suomen- ja saamenkielillä. Varsinkin sairaanhoidon henkilöstöä houkuttaa Norja paremmilla palkoillaan. Miten saamenkielisten palvelut on järjestetty? Valtakunnallisesti ajateltuna saamelaiset saavat Utsjoella koko maan parhainta palvelua äidinkielellään. Meillä on lääkäri, joka on syntyperäinen saamelainen ja paluumuuttaja. Päiväkoti, koulu, terveydenhoito ja vanhustenhoito toimivat tarpeen mukaan saamenkielellä. Varsinkin muistisairaille vanhuksille tämä on tärkeää, sillä he unohtavat usein myöhemmin oppimansa suomen kielen. Juuri nyt meillä on haussa saamenkielentaitoinen kodinhoitaja. Oma palvelumuotomme on noin kymmenen vuoden ajan ollut saamen kieltä taitavat Auttajaaslakit, jotka auttavat vanhuksia kodin eri töissä koko kunnan alueella. Saamelaiskäräjät päättää vuosittain saamelaisalueen kunnille myönnetyn valtionavustuksen käyttämisestä myös näiden kahden Auttaja-aslakin palkkaamiseen. Miehet toimivat yhteistyössä muun kotipalveluhenkilökunnan kanssa eivätkä epäröi tarttua mihinkään kodin töihin. He tukevat ikäihmisten kotona asumisen onnistumista. Utsjoen kunnanvaltuutettu Väinö Guttorm (kesk.) on Utsjoen perusturvalautakunnan puheenjohtaja. Hän on toiminut enimmäkseen näissä luottamustehtävissä vuosikymmenien ajan. Guttorm on myös kirkkovaltuuston puheenjohtaja. Hän työskentelee asiakasneuvojana Tunturiverkko Oy:n Utsjoen toimipisteessä. Tenojoen äärellä kun ollaan, ei voi olla mainitsematta että Väinö Guttorm on vuoden 2003 lohikuningas gramman saaliillaan. Vaikuttaako kunta- ja palvelurakennemuutos mitenkään Utsjoella? Jos ajatellaan, että Utsjoen pitäisi liittyä johonkin laajempaan kokonaisuuteen, se olisi käytännössä hankala toteuttaa, sillä ainoa rajanaapurimme Suomessa on Inarin kunta, ja kuntakeskusten väli on noin 160 kilometriä. Inarista etelään päin etäisyydet kasvavat sellaisiksi, ettei yhdistäminen olisi mitenkään järkevää. Tietyt lähipalvelut pitää järjestää täällä. Silti synnyttäjillä on nytkin Nuorgamista Lapin keskussairaalaan Rovaniemelle yhteen suuntaan noin 500 kilometrin matka. Tehdäänkö yhteistyötä rajan yli Norjaan? Jotkut menevät synnyttämään Norjan puolelle Kirkkoniemeen, jonne matkaa Utsjoelta on vain toistasataa kilometriä. Norjan kanssa tehdään yhteistyötä muun muassa päiväkodin ja koulun kanssa. Lääkäripäivystyksestä käymme juuri neuvotteluja. Erikoissairaanhoidon palveluita voimme käyttää puolin ja toisin naapurimaassa. Niitä saa myös saamen kielellä. Haasteita on tässäkin toiminnassa vaikka epävirallista yhteistyötä on tehty ammoisista ajoista ja suvut ovat levittäytyneet rajan molemmin puolin. Mitä pidät kunnan pahimpana sosiaalisena ongelmana? Meillä ei ole virassa olevaa sosiaalityöntekijää. Virka oli auki, mutta siihen ei ollut yhtään hakijaa. Se on valitettavaa. Uusi sosiaalisihteeri aloitti tammikuussa Prosentuaalisesti Utsjoella on huomattavasti enemmän lastensuojelutapauksia kuin keskimäärin Lapissa ja koko maassa. Haluatko vielä lisätä jotain? Työntekijöiden rekrytointiongelma on meillä sosiaalipuolella joka työkohteessa. Toisaalta työttömyystilastot Utsjoella ovat kauniit. Työhyvinvointiin pitäisi kiinnittää paljon enemmän huomiota. Riitta Ahonen Ranjith Kumar Prabhakaran Kuntalehti 1/2012 MedOne on valtaamassa koko Suomen, koska kuntapäättäjät eivät ymmärrä, mitä tämän takana on. Ulkomaalaiset sijoittajat voittavat kaikki tarjouskilpailut, koska he laittavat muualla tienattua rahaa ensin tänne, mutta ei niillä lopulta ole muuta keinoa tehdä voittoa kuin vähentämällä henkilökuntaa. Minusta ollaan väärällä tiellä, kun ostetaan pörssiyhtiöltä vanhainkotipaikkoja. Johanna Korhonen Lapsen maailma 1/2012 Itsenäisyys ymmärretään Suomessa usein yksin pärjäämiseksi. Sitä opettavat kaikki, myös aikuiset toisilleen. Miksi? Parempi vaihtoehto olisi opettaa myönteistä riippuvuutta, läheisyyttä ja rentoa yhdessäoloa, koska niistä saa iloa, terveyttä ja elämän mielekkyyden kokemusta. Tarmo Palonen Maaseudun tulevaisuus On selvää, että pitkään valmisteltavana ollut vanhuslaki tarvitaan. Mutta samalla pitäisi huolehtia siitä, ettei muotivillityksen omaisesti levinnyt omassa kodissa hinnalla millä tahansa asumisen ja ylisuurten hoitotehtaiden ihannointi pääse tuhoamaan varsinkin maaseutuyhteisöille tärkeiden pienimuotoisten hoito- ja hoivalaitosten ja kodinomaisen palveluasumisen verkostoa. Mikko Kosonen Optio 1/2012 Pohjoismainen hyvinvointimalli on mennyt hieman överiksi. Ihmisillä on vain oikeuksia eikä ollenkaan velvollisuuksia ja vastuuta. Meidät on opetettu olemaan passiivisia vastaanottajia. Jostain on löydettävä vastuunoton kannusteet. Jos emme onnistu lisäämään ihmisten omaa vastuuta, mikään ei meitä pelasta. Eija Kupiainen Etelä-Suomen Sanomat Suurten ikäluokkien yksilöt ovat saaneet tuntea olevansa liikaa jo kansakoulun aloittamisesta alkaen. Moni on tehnyt pitkän työuran ilman kummoista ammattikoulutusta. Palkat ovat olleet matalia ja toimeentulo on niukkaa pienellä eläkkeellä. Jälleen suurista ikäluokista puhutaan kuin liikaväestönä, joka tuhoaa tulevienkin sukupolvien mahdollisuudet. sosiaalitieto 3 I12 5

6 ajankohtaista KUNTAUUDISTUS Hallitus pitää kuntauudistusta pohjana myös sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden uudistamiselle. Suunnitteilla on samaan aikaan monia suuria uudistuksia ja monet suuret kysymykset ovat avoimia. Kuntauudistuksen herättämä hämmennys näkyi 16. helmikuuta järjestetyssä Hyvinvointikuntafoorumissa. kuvat: Erja Saarinen Kunnallishallinnon rakenne -työryhmän selvitys kullekin alueelle tarkoituksenmukaisesta kunta- ja palvelurakenteesta valmistui helmikuun alussa. Se tukee sosiaali- ja terveydenhuollon kuntapohjaista järjestämistä. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisesta aloitetaan jatkotyö, jonka tuloksia saadaan ensi toukokuussa. Kuntien on kuitenkin otettava kantaa kuntauudistukseen jo 13. huhtikuuta mennessä. Kannan ottaminen on hankalaa, koska ei tiedetä, mikä on valtion esitys sosiaalija terveydenhuollon uudistamiseksi, totesi Hyvinvointikuntafoorumissa puhunut Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma. Kuntaliitto onkin esittänyt, että kunnat voisivat antaa toisen lausunnon valmistelun kokonaisuudesta syyskuussa. Mäki-Lohiluoma toivoo, että kunnat olisivat itse aktiivisia uudistajia, esittäisivät omia vaihtoehtojaan eivätkä jäisi valtion selvitysten varaan. Hän epäili sitä, että kuntarakenne olisi uudessa kuosissa hallituksen aikataulussa vuoden 2015 alussa. Uudistukseen liittyy liian monia muita suuria uudistuksia, kuten kuntalain kokonaisuudistus, jossa pohditaan muun muassa lähidemokratian kohtaloa, ja sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenneuudistus ja melkein kaikki suuret kysymykset ovat avoimia. Hyvinvointikuntafoorumissa näkyi, että kaikkia kuntia tosin hieman eri syistä koskevan kuntauudistuksen ydintä on vaikea hahmottaa. Kaikkialla uudistuksia tarvitaan kuntatalouden takia. Osissa kuntia huolestuttaa väestön ikääntyminen ja peruspalveluiden turvaaminen. Suurilla kaupunkiseuduilla puhutaan alueen elinvoimaisuudesta ja asumisen, KASVOT HYVINVOINTIPOLITIIKALLE Pienessä kunnassa hyvinvointipolitiikka saa kasvot kunnanjohtajallakin on käsitys kuntalaisten hyvinvoinnista, Anne Ukkonen (vas.) sanoo. Anna-Mari Ahonen kaipaa kunnille kannustimia ehkäisevään työhön. liikenteen ja maankäytön suunnittelusta. Kriisikunnille pitää tehdä jotain, mutta miksi yritetään kerralla muuttaa koko maan kuntarakennetta, pohti Luumäen kunnanjohtaja Anne Ukkonen. Aiemmin konsulttina toiminut Ukkonen totesi, että hallinnon keskittämisellä saadaan noin neljän prosentin säästöt, jos kuntalaisten lähipalvelut turvataan. Ukkosen mielestä Etelä-Karjalassa ei välttämättä tarvita kuntaliitoksia, jos lähes koko maakunnan kattava sosiaali- ja terveyspiiri Eksote toimii hyvin. Etelä-Karjalaan ehdotetaan kuitenkin melkein koko maakunnan kattavaa uutta kuntaa, johon kuuluisivat muun muassa Imatra ja Lappeenranta. Kunnallishallinnon rakenne -työryhmän mukaan uusi kunta vähentäisi yhteistoimintarakenteiden tarvetta. Tämä selkeyttäisi hallintoa ja vahvistaisi paikallista demokratiaa, jos uudessa alueeltaan suuressa kunnassa otettaisiin käyttöön uusia kuntalaisten vaikuttamisen ja osallistumisen muotoja. Eksote tuottaa Luumäen sosiaali- ja terveyspalvelut, mutta Ukkonen kertoi, että sovituista lähipalveluista joudutaan taistelemaan. Kuntaliiton sosiaali- ja terveysosaston uusi johtaja Tarja Myllärinen muistutti, että lähipalvelut voivat jopa parantua kuntaliitoksissa, kun suurempiin yksiköihin on helpompaa rekrytoida henkilökuntaa. Esimerkiksi Yli-Kiimingin palvelut ovat TILAA LUOVUUDELLE Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma esitti ajatuksen uudesta vapaakuntalaista. Kunnille voisi antaa kokeiluna poikkeamisoikeuden joistain säännöksistä, jotta ne saisivat tilaa keksiä uudenlaisia tapoja tuottaa palveluita. Vahvistuvalla palveluiden säätelyllä ja erikoistumisella ei välttämättä lisätä kuntalaisten kokonaishyvinvointia. RATKAISUNA YHTEISÖLLISYYS Jouko Kajanoja esitteli tutkimustuloksia, joiden mukaan sosiaalinen pääoma vähentää palveluiden tarvetta ja käyttöä ja myös tehostaa niiden käyttöä: yhteydenpito muihin ihmisiin saa lähtemään terveyskeskukseen vasta silloin, kun palvelua oikeasti tarvitaan. 6 sosiaalitieto 3 I12

7 parantuneet sen liityttyä Ouluun vuonna 2009: lääkärinvirat on saatu täytettyä ja vanhainkotia on parannettu. Mustasaaren kunnanjohtaja Rurik Alhberg uskoi, että uusien kuntien reuna-alueiden palvelut heikkenevät ajan kuluessa, koska asukkailla ei ole valtaa isommassa kunnassa. Jos tilannetta arvioidaan vain kaksi vuotta kuntaliitoksen jälkeen, mikään ei välttämättä vielä ole muuttunut. Janakkalan kunnanjohtajalle Anna-Mari Ahoselle ei ole selvinnyt, mitä janakkalalaiset hyötyisivät, jos kunta liitettäisiin ehdotetusti Hämeenlinnaan. Häntä on kutsuttu kuntauudistusta vastustavan liikkeen kapinakenraaliksi, mutta kapinaliikkeen sijaan hän puhuu mieluummin löyhästä demokratialiikkeestä. Kunnanjohtajana hän näkee velvollisuudekseen pitää kuntalaisten puolta. Janakkala on asukkaan kasvukunta. Sillä on Hattulan kanssa perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue, johon voidaan liittää myös sosiaalipalvelut. Kunnan talous on kunnossa ja kunta on osoittanut, että se kykenee hoitamaan asiansa. Osana Hämeenlinnaa kunta paikkaisi Hämeenlinnan taloutta ja joutuisi ottamaan käyttöön kaupungin raskaan palveluiden organisointitavan ja palveluiden ulkoistamisen. Puheenvuoroista välittyi usko vahvaan peruskuntaan tosin osallistujilla oli erilaisia näkemyksiä siitä, mikä on vahva peruskunta ja mitä tehtäviä sillä on. Keskustelussa muistutettiin, että kunta on on paitsi palveluiden tuottaja myös yhteisö ja jäsentensä hyvinvoinnin edistäjä. Koko kunnan repertuaari pitäisi saada ongelmia ehkäisevän työn käyttöön. Kuntauudistus saisi luoda kannustimia, jotka palkitsisivat kuntia ehkäisevästä työstä. Valtiotieteen tohtori Jouko Kajanoja muistutti yhteisöllisyyden merkityksestä ihmisten hyvinvoinnille ja kunnan taloudelle. Hän viittasi muun muassa Esko Ovaskan väitöstutkimukseen vuodelta Sen mukaan pienet kunnat eivät ole kategorisesti Suomen kuntarakenteen pulmakuntia. Ovaska tutki Varsinais-Suomen kuntia, joissa oli alle asukasta. Ne tuottivat kohtuuedullisia ja hyvin kuntalaisten tarpeisiin vastaavia sosiaali- ja terveyspalveluja. Mitä enemmän kunnassa oli sosiaalista pääomaa, kuntalaiset olivat kiinnittyneet yhteisöönsä, sitä pienempi oli palveluiden tarve ja niiden käyttö. Hyvinvointikuntafoorumin järjestivät Kuntaliitto ja Kuntalehti, Huoltaja-säätiö ja Sosiaalitieto-lehti sekä sosiaalialan osaamiskeskukset. Erja Saarinen Lisätietoa kuva: RAY / kuvapankki OSALLISUUS Palveluiden säilyttämiseksi puhutaan ylätason rakenteista, kuten kuntaliitoksista. Maaseudun asukkaat hahmottavat toisenlaista, alhaalta lähtevän lähidemokratian ja lähipalvelujen mallia. Kansalaisosallistumista ja yhteisöllisyyttä maaseudun hyvinvointipalveluissa kehittävä ja tutkiva Kampa-hanke on koonnut tietoa kansalaisosallistumisesta kansalaisfoorumeilla ja verkostoitumalla paikallisten yhteistyötahojen kanssa. Kehittämisalueina ovat Kokkola ja Kruunupyy, Lesti- ja Perhojokilaaksot sekä Järvi-Pohjanmaa. Alueilta löytyy esimerkkejä kansalaisten osallistumisesta oman kylänsä hyvinvoinnin ylläpitoon: kylätaloja, monipalvelukeskuksia, perhekahviloita, ikäihmisten keinutuolikerhoja sekä monipuolista yhdistystoimintaa myös kulttuurin ja liikunnan alalla. Kylät voivat sopia myös keskinäisestä työnjaosta palvelujen tuottamisessa. Kansalaisosallistumisen hyvien käytäntöjen ylläpitämiseksi tarvitaan kylien ja hallintojärjestelmän pitkäaikaisia sopimuksia toiminnasta, tiloista ja rahoituksesta. Tarvitaan myös uusia lähidemokratian ja kansalaisosallistumisen käytäntöjä. Ne voivat olla alueneuvostoja, kansalaisraateja sekä palvelu- ja asiakohtaisia kansalaislähtöisiä neuvostoja. Lisäksi tarvitaan kansalaisosallistumisen ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattoria, yhteisötyöntekijää, joka voi olla kokoonjuoksija myös yhdistysten, yksityisten yritysten ja julkisen sektorin yhteistoiminnassa. Kampa-hanketta rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö osana Kaste-ohjelmaa. Lisätietoa: >Tutkimus > Yhteiskuntatieteet >Sosiaalityön tutkimus > Hankkeet uutisia lyhyesti Suomalaiset pelaavat yhä enemmän rahapelejä. Sosiaali- ja terveysministeriön kyselyn mukaan 78 prosenttia, noin 3,1 miljoonaa suomalaisista, on pelannut 12 viime kuukauden aikana jotain rahapeliä. Osuus oli 74 prosenttia vuonna Rahaa peleihin käytetään keskimäärin 14 euroa viikossa. Alimpaan tuloluokkaan kuuluvat ja työttömät käyttivät peleihin keskimääräistä suuremman osuuden tuloistaan. Ongelmapelaajien määrä on hieman vähentynyt: heitä on 2,7 prosenttia vuotiaista. Kyselyn vastaajista yli kaksi kolmasosaa piti rahapelien pelaamista vakavana ongelmana. Tampere ryhtyy myöntämään 75 vuotta täyttäneille palveluseteleitä kuntosalille. Salilla harjoitellaan ohjatussa ryhmässä. Asiakas voi valita kuntosalin kaupungin hyväksymistä palveluntuottajista. Setelin voi saada, kun kaupungin avokuntoutus on arvioinut palvelutarpeen. Kaupunki maksaa setelin arvon, 200 euroa, palveluntuottajalle. Asiakas maksaa omavastuuosuuden ja muut tuottajan laskuttamat kustannukset. Seteli sisältää palvelutarpeen arvioinnin ja 20 käyntikertaa kuntosalilla. Kelan verkkosivujen uudella laskurilla työtön voi arvioida, onko hänelle kertynyt riittävästi työssäoloa tai yritystoimintaa, jotta hän voi saada peruspäivärahaa. Laskurilla voi myös arvioida, miten pitkälle ajanjaksolle lomakorvaus jaksotetaan työsuhteen päätyttyä. Lasten huoltoriitojen sovittelu laajenee. Uudenlaisesta sovittelusta neljässä käräjäoikeudessa saadut kokemukset ovat olleet myönteisiä. Niissä oli viime vuoden marraskuun loppuun mennessä tullut vireille 234 sovitteluasiaa. Sovittelussa oli päättynyt 109 asiaa. Sovittelun tavoitteena on saavuttaa vanhempien välille lapsen edun mukainen, kestävä sovinto. Sovittelijana toimii tuomari ja häntä avustaa psykologi tai sosiaalityöntekijä. Sovittelu on ollut huomattavasti oikeudenkäyntiä nopeampaa. Lisääntyneet sovinnot ovat vähentäneet selvityspyyntöjä sosiaalitoimelle. Sovittelulla saadaan säästöjä sekä oikeuslaitoksessa että sosiaalitoimessa. sosiaalitieto 3 I12 7

8 ajankohtaista edelleen Sosiaalitieto täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Lehti ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1912 nimellä Köyhäinhoitolehti. Nimi muutettiin Huoltajaksi 1919, Sosiaaliturvaksi 1976 ja Sosiaalitiedoksi Juhlavuonna ajankohtaissivuilla arvioidaan lehden arkiston vanhoja kuvia ja kirjoituksia nykyisyyden näkökulmasta. LAINA I Huoltaja 1939 ajankohtaista edelleen? Tästä puhutaan Kotkan huoltojohtaja A.V. Haapanen kertoo Kotkan huoltotyöstä vuonna Lehden teemana oli Kotkan kaupunki, sen kehityksestä ja huoltooloista. Kotkassa järjestettiin tuolloin Huoltokokous, jonne tuli osanottajia kaikkialta Suomesta. kuva: T:MI Eero A. Tolvanen / Huoltaja-säätiön arkisto PUHEENJOHTAJIEN PARLAMENTTI Huoltajan 6/1963 uutisen otsikko nimesi sosiaalilautakuntien ja niiden osastojen puheenjohtajien neuvottelupäivät puheenjohtajien parlamentiksi. Päiville osallistui lähes 300 sosiaalihuollon johtavaa luottamushenkilöä maan eri puolilta. Päivät järjesti Sosiaalihuollon keskusliitto Helsingissä Ruotsalaisen kauppakorkeakoulun juhlasalissa. Esitelmien aiheina olivat muun muassa sosiaalipolitiikan kokonaisuus ja sosiaalihuolto sekä sosiaalihuolto kunnallishallinnossa. Päiviin sisältyi tutustumiskäynti eduskuntaan. Teuvo Pikkuaho on Muhoksen kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja ja kunnanvaltuutettu vuoden 2005 alusta. Hän osallistuu aktiivisesti luottamushenkilökoulutuksiin. Joka vuosi hän muun muassa matkaa Helsinkiin Valtakunnallisille sosiaalija terveyspolitiikan kehittämispäiville. Hän pitää koulutustilaisuuksia hyvin tärkeinä: niissä kuulee parhaiden asiantuntijoiden alustuksia alan tilanteesta ja tulevaisuudesta, voi esittää kysymyksiä ja omia ajatuksiaan sekä kuulee eri puolilta Suomea tulevien, samaa luottamustehtävää hoitavien käsityksiä ja selvityksiä siitä, miten muualla asiat hoidetaan. Tilaisuuden osanottajien arvokkaista olemuksista ja pukeutumisesta henkii se, että tällainen kokoontuminen on koettu hyvin tärkeäksi ja esiintyminen on ollut sen mukaista luvulla tämäntapaiset tilaisuudet ovat olleet kaikkinaisen tiedonvälityksenkin kannalta hyvin tärkeitä, sillä tuolloin ei ole ollut helppoa ja moninaista tapaa pitää yhteyksiä, kuten on nykyisin kännyköineen ja netteineen. Kokoontumisessa on varmasti ollut hyvin avartavaa kuulla uusinta sosiaalialan tietoa ja muiden mielipiteitä. Näemme kuinka siellä on parhaillaankin meneillään monia keskusteluja, papereita tutkitaan ja mukanaolo on hyvin aktiivista ei vain istuta kuuntelemassa. Osallistujien miesvaltaisuus pistää silmään naisia on hyvin vähän ja heitä on ihan kuvasta etsittävä. Tässäkin suhteessa ajat ovat muuttuneet, ja tasa-arvon periaatteiden mukaisesti myös naisia on runsaasti mukana vastaavissa tilaisuuksissa, jopa enemmän kuin miehiä, päättämässä tulevista sosiaali- ja terveyspuolen asioista. Pienistä, aikaan liittyvistä eroista huolimatta kokoukset ovat nykyisin varmaankin sisällöltään ja hengeltään samanlaisia, vaikka nykyaika on tuonut mukanaan paljon uusia haasteita ja koko sosiaaliturvan kenttä on huomattavasti laajentunut. LAINA Huoltaja 15/1939 Ei ole aikaa uusien muotojen keksimiseen meillä enempää kuin muuallakaan, sillä valtiovalta on viimevuosina pitänyt enemmän kuin tarpeeksi huolta siitä, etteivät huoltolautakunnat ja niiden toimitsijat pääse rämettymään. Lakeja ja asetuksia tulee niin nopeassa tahdissa, että lopuksi ei huoltolautakunta tahdo itsekkään tietää, mikä sen pohjimmainen tehtävä oikeastaan on. Asiakkaita käy nykyään niin paljon meidänkin toimistossamme, että väliin tuntuu siltä kuin kaikki kuntalaiset olisivat ainakin jossain määrin huollon varassa eläviä. 8 sosiaalitieto 3 I12

9 palaute I Heli Sahala Valtio ohjaa muuttuuko mikään? Kotkan huoltojohtajan A.V. Haapasen lausuma vuodelta 1939 on melkein kuin tätä päivää. Mikä on muuttunut 73 vuoden aikana? Ainakin henkilöstöä on paljon enemmän ja huoltolautakunnan taakka jakautuu nyt sosiaali- ja terveyslautakunnan sekä lasten ja nuorten palveluiden lautakunnan kesken. Taitaa kyllä olla sitä jaettavaa myös paljon enemmän niin palveluiden moninaisuudessa kuin määrässäkin. Vuonna 1939 kannettiin jo huolta sairaalan ja muiden huoltolaitosten laajentamisesta ja uudistamisesta, joten ydinkysymykset ovat samoja. Painotus vain on toivottavasti siirtynyt seinistä toimintaan. Kunnilta ja muilta sosiaalihuollon toimijoilta vaaditaan luovuutta ja joustavuutta. Asiakkaiden tarpeisiin pitää vastata uudella tavalla ja ennen kaikkea asiakaslähtöisesti. Silti tuntuu samalta kuin vuonna 1939 lainsäädäntöä tulvii niin, ettei luovuudelle juuri jää tilaa. Pahinta on sirpaleinen uudistaminen, jolloin muutokset näyttävät pieniltä, mutta vaikutukset voivat olla todella suuria. Saattaa vielä jäädä irrallinen muutos joltain toteuttajalta huomaamatta. Säätämällä laki ei ole saatu aikaan muuta kuin säädös vaikutus kansalaisen elämään tulee vasta toteutuksessa. Uutta lainsäädäntöä todella tulvii ja viime vuodenkin ajalta löytyy pieniä muutoksia, kuten terveydenhuoltolaki, yksityisiä sosiaalipalveluja koskeva laki, omaishoitoa, perhehoitoa ja lastensuojelua koskevien lakien muutokset ja tietysti vuosittaiset tarkistukset etuuksiin. Eikä sosiaalihuoltoa koske vain sosiaali- ja terveysministeriön valmistelema lainsäädän- tö. Kotikuntalaki ja tietohallintolaki lankeavat myös sosiaalihuollon toteutettaviksi kunnissa. Tulossa on uusi sosiaalihuoltolaki, muutoksia erityislakeihin, itsemääräämisoikeutta koskevat säädökset, adoptiolaki Olisi todella iloinen yllätys, jos säädösmuutokset vahvistettaisiin ajoissa, niistä tiedotettaisiin ajoissa ja ne ohjeistettaisiin ennen voimaantuloa. Organisaatioissa on suuri haaste pysyä selvillä siitä, miten muutoksissa toimitaan ja milloin ne tulevat voimaan. Vaille huomiota näyttää usein jäävän sekin, että asiakastietoja käsitellään nykyisin tietojärjestelmillä ja jokainen muutos merkitsee muutosta järjestelmään eli työtä ohjelmistotoimittajille. Tämäkin pitää ennakoida. Ja kunta tietysti maksaa jokaisen muutoksen. Kuntia moititaan siitä, että sama asia suunnitellaan ja lomake laaditaan 330 kertaa. Toivon valtion keventävän tätä tekemistä sillä, että valtakunnallisesti saataisiin soveltamisohjeet ja yhteiset tietosisällöt toimintaan. Ei sitä blankettia tarvitse paperille piirtää. Kertokaa vain ajoissa, mitä tietoja ja millä sisällöllä haluatte kaikkien toimijoiden keräävän. Tämä olisi julkisen hallinnon tehostamista. Mikä on sosiaalipalvelujen ja lautakuntien tehtävä tänään? Sitä käytännön työssä ehtii harvoin pohtia ja juuri sitähän pohtia pitäisi. Kuntien lautakuntien ja työntekijöiden vastuulla on kansalaisten hyvinvoinnin edistäminen ja tehtävän sisältö on eri ympäristöissä hyvin erilainen. Lakien soveltaminen ei ole yksioikoisen helppoa, koska tarpeet on priorisoitava resurssien mukaan. Rahasampoa ei ole keksitty edes kunnissa. Oma haasteensa on se, että juuri taloudellisesti huonoina aikoina avun ja huollon tarve kasvaa. Reaalimaailmassa sosiaalihuollon toteuttaminen ei ole idealististen säädösten toimeenpanoa vaan ns. raakaa työtä yhdistää talouden todellisuus ja kuntalaisten tarpeet. Kotka oli vuonna 1939 kasvava ja kukoistava teollisuus- ja satamakaupunki. Tänään väkiluku on yli kaksinkertainen, lähes ja kunnan aluekin on kasvanut. Satamatoiminta on edelleen vilkasta, mutta perinteisen teollisuuden rakennemuutos kohtelee aluetta kovalla kädellä. Vuoden 2011 työttömyysaste oli 14,9 prosenttia. Työttömiä oli vuoden lopussa enemmän kuin koskaan ja nuorisotyöttömyys myös hälyttävissä luvuissa. Läheskään kaikki kuntalaiset eivät sentään ole huollon varassa, mutta työllistämistoimet ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen ovat suuri haaste. Toimeentulotuen tarve on kasvussa ja myös lasten ja nuorten moninaiset ongelmat ovat nähtävissä ja niihin on löydettävä uusia ratkaisukeinoja ja palveluja. Sotaa edeltäneen ajan Kotka oli edistyksellinen muun muassa perustamalla lastentarhoja sekä uudistamalla laitoksia. Silloinkaan kaikkea ei voitu tehdä yhtä aikaa, vaikka kaupungin rahallinen asema oli hyvä, mitä se ei todellakaan ole tänään. Silti Kotka jatkaa perinnettä pysymällä ajan hermolla ja kehittämällä väestön tarvitsemia palveluja moniammatillisella yhteistyöllä, kehittämishankkeilla ja ammattitaitoisella henkilöstöllä. Kotkan sosiaalijohtaja Heli Sahala Lainsäädäntöä tulvii niin, ettei luovuudelle juuri jää tilaa. sosiaalitieto 3 I12 9

10 kärki Minna Tarvainen Marjo Alatalo kuuluttaa substanssia lähijohtamiseen. Karkkia vai kehittämistä? kuva: Minna Tarvainen Lähijohtaja tarjoilee molempia Kukkurainen makeiskuppi ei ole lastensuojelun johtavan sosiaalityöntekijän Marjo Alatalon työpöydällä sattumalta. Joskus niitä pääsevät maistelemaan asiakkaat; eräskin nuori oli tyhjentänyt astian viimeistä salmiakkia myöten. Mutta ennen kaikkea karkit ovat Alatalolle johtamisen väline. Kuppi kiertää palavereissa, ja namut saavat suut makeaksi. Pelkät karkit eivät kuitenkaan riitä houkuttelemaan ja pitämään pätevää työvoimaa sosiaalialalla. Ja työvoimapula jos mikä on lähijohtamisen iso ongelma. On vaikea hienosti johtaakaan, jos ei saa päteviä tekijöitä, jotka osaavat tehdä tätä työtä, Alatalo muistuttaa. 10 sosiaalitieto 3 I12 Hän sanoo, että lähijohtajan ja työyhteisön kehittämismyönteisyys lisää työpaikan vetovoimaa. Kehittämisen ei tarvitse olla hurjan suurta ja näyttävää. Omassa tiimissäni olemme esimerkiksi reflektoineet asiakassuunnitelmiamme ja miettineet niitä asiakkaan näkökulmasta. Kehittäminen tekee työstä innostavaa ja vetovoimaista. Silloin olemme asiantuntijoita. Juuri asiantuntijuus on se namu, joka hukkuu helposti sosiaalityössä. Jos työ osoittautuu johdolta tulleiden valmiiden ohjeistusten noudattamiseksi, työn imu katoaa nopeasti korkeakoulutetuilta työntekijöiltä. Ihmiset lukevat opiskeluaikana tutkimuksia ja harjoittelevat tutkimuksen tekemistä ja reflektoivia käytäntöjä. Kun opiskelijat tulevat työelämään, he saattavat huomatakin olevansa yhtäkkiä paikassa, jossa kaikki ovat vain virkamiehiä. Tutkimus ja käytäntö yhteen Alatalon johtamassa Kaarelan toimipisteen Malminkartanon tiimissä Helsingissä on meneillään useita hankkeita: mietitään seiskaluokkalaisten poikien jengiytymistä, työvälineitä perheväkivaltatilanteisiin ja Kehrä-hankkeessa asiakasosallisuutta yhdessä koulujen kanssa. Yksi kehittämisen muoto on Lastensuojelun

11 HOUKUTTIMENA ASIANTUNTIJUUS Asiantuntijuus on se namu, joka hukkuu helposti sosiaalityössä. Jos työ osoittautuu johdolta tulleiden valmiiden ohjeistusten noudattamiseksi, työn imu katoaa nopeasti korkeakoulutetuilta työntekijöiltä, Marjo Alatalo sanoo. Praksis, joka on perustettu lisäämään työelämän ja tutkimuksen välisiä yhteyksiä ja kehittämistoimeliaisuutta kunnissa. Se alkoi vuonna 2008 pilottihankkeena ja muuttui vakiintuneeksi toiminnaksi vuoden alussa. Kaarelan lastensuojelu tekee Praksiksessa yhteistyötä Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksen ja pääkaupunkiseudun osaamiskeskus Soccan kanssa. Kaarelassa mukana on myös ollut Metropolia ammattikorkeakoulu, koska mukaan haluttiin myös sosiaaliohjauksen näkökulma. Praksikseen sitoutuneet toimipisteet ottavat jatkuvasti vastaan opiskelijoita käytännön opintojaksoille ja ehdottavat heille havaitsemiaan arjen pulmia käytäntötutkimusten ja opinnäytetöiden aiheiksi. Yhteistyörakenteella yritetään saada työn imagoa aiempaa myönteisemmäksi ja sen sisältöä mielekkäämmäksi. Kentän työ ei ole enää kovin kaukana siitä, mitä opiskelijat opiskelevat. Ja samalla kun opiskelijoiden opinnäytetyöt ja käytäntö käyvät vuoropuhelua, alalle alkaa kertyä uutta tietoa. Opiskelijan löydökset viedään käytäntöön kentälle, ja jos asiaan kaivataan vielä lisätietoa, aihetta ehdotetaan seuraavalle opiskelijalle. Yliopiston mukanaolo varmistaa sen, että aiheet ovat myös tutkimuksellisesti oleellisia. Määrärahamme kehittämiseen ovat pienet, ja lastensuojelun tutkijoitakin on vähän. Mariseminen kuluttaa voimia Mitä jokapäiväinen kehittäminen sitten vaatii lähijohtajalta? Ensinnäkin sitä, että on lopetettava marina ainaisesta kiireestä, Alatalo sanoo. Se kuluttaa. Hän ei kiistä, etteikö lastensuojelussa riittäisi tehtävää. Kun hän aloitti Kaarelan lastensuojelun johtavana sosiaalityöntekijänä kolmisen vuotta sitten, tiimissä riitti haasteita. Henkilöstö oli vaihtunut kovasti ja asiakkaita oli yli kaikkien suositusten. Huostaanottoja oli meneillään muutamien ensimmäisten kuukausien aikana yli 20, ja osa niistä oli ajautunut hallinto-oikeuteen. Alatalo oli vasta palannut nelivuotiselta vanhempainvapaalta ja katseli hommaa vähän kummissaan. Toimipisteessä oli kuitenkin totuttu kehittämisen meininkiin, ja Praksista viriteltiin käyntiin. Hiekkalaatikkoelämä oli opettanut Alatalolle toiminnan organisointia, joten hän päätti porukkansa kanssa saada kiireen hallintaan. Jos vain reagoi, käy helposti niin, että työ on kaoottista. On tärkeää, että tilanne rauhoitetaan välillä, jotta päästään asioiden päälle. Meidän piti tehdä silloin myös ylitöitä, jotta saimme homman haltuun. Töitä on edelleen riittämiin; työntekijöiden kalenterit ovat varattuja parin kuukauden päähän, mutta nyt suunnitelmallisesti. Tilaa on tuonut lisää myös sijoitusten aikaisen sosiaalityön keskittäminen Helsingissä erilliseen yksikköön vuosi sitten. Sen ansiosta matkapäivät ovat vähentyneet oleellisesti. Ja toisin kuin voisi kuvitella, jatkuva kehittämistyö on helpottanut lähijohtajan paineita. Kun työntekijät ovat innostuneita työn sisällöstä ja voivat paremmin, minulle jää vähemmän henkilöstöjohtamista. Eihän nytkään kaikki mene niin kuin strömsössä. Tiimissä voi tulla ristiriitoja siitä, mikä on järkevää. Kehittäminen kuitenkin lisää tilanteiden arviointia ja keskustelua. Ihmisillä ei ole sellainen olo, että mennään vaan aina tätä samaa rataa. Uskon, että se on tärkeää. Kehittämishetket leivotaan arjen rakenteisiin Monitoimijaisessa kehittämisessä punnitaan lähijohtajan yhteistyötaidot. Yhteistyö vaatii tietynlaista kehittämisen asennetta, joka tihkuu kaikissa kohtaamisissa ja keskusteluissa. On oltava vireä ja kiinnostunut sekä asiakastyöstä että sen kehittämisestä. Jos sitä ei ole aidosti, kehittämisestä tulee päälleliimattua. Tehdään vähän hanketta ja sitten muuta oikeata työtä. Alatalo on varmistanut hankkeiden nivoutumisen tiimiläistensä niin sanottuun oikeaan työhön siten, että kenenkään ei tarvitse raivata niitä varten kalenteriinsa lisätilaa. Palaverit on leivottu arjen perusrakenteisiin. Esimerkiksi Praksikseen liittyvät opiskelijoiden aikataulujen sumplimiset, harjoitteluiden sujuminen ja tutkimusideat käydään lävitse viikoittaisissa toimipistepalavereissa. Samaa linjaa Alatalo noudattaa muissakin hankkeissa. Substanssijohtaminen korostuu Alatalo on huomannut, että erityisesti Praksiksen alettua hänen työssään on korostunut entistä enemmän substanssijohtaminen: on pysyttävä hereillä uusista sosiaalityön menetelmistä, osattava vetää reflektiotyöpajoja ja on kuunneltava työntekijöiden ja opiskelijoiden keskusteluja hiukan ulkopuolisenakin; sillä korvalla, että niistä saattaa nousta uusia tiedon ituja jalostettavaksi. Hei, tällainen pulma tuntuu toistuvan. Onkohan tämä homma meillä ihan hallussa? Mietitään. Asiantuntijoita johdetaan asiantuntemuksella. Uusi tieto kumpuaa arjesta, ja sen työstämistä on osattava ohjata. Substanssijohtaminen on se, mitä Alatalo kaipaa myös ylimmältä johdolta. Ei riitä, että olen lähijohtajana kiinnostunut sosiaalialan tutkimusten tuloksista,vaan kiinnostuksen on ulotuttava alhaalta ylös. Kriittistenkin tutkimustulosten pitäisi tulla käyttöön ja vaikuttaa päätöksiin. Uusin lastensuojelun organisaatiomalli antanee tähän hyvät mahdollisuudet. Reilu vuosi sitten Helsingissä luovuttiin perhekeskuksista, ja nykyisin lastensuojelun lähiesimiehiä johtaa kaksi alueellista avohuollon päällikköä. Tapaan esimiestäni harvoin. En kuitenkaan kaipaa johtamiseen emotionaalista tukea. Minulle lähijohtamisessa kollegiaalinen tuki ja omat verkostot ovat tärkeitä. Niihin kuuluvien kanssa voin tuulettaa ajatuksia ja ideoita ja olla välillä eri mieltäkin. Aulikki on idolini Alatalo myöntää olleensa kehittämisintoilija uransa alusta lähtien. Hän ei halua tyrkyttää samanlaista kehittämisen maratonia kaikille lähijohtajille, mutta suosittelee, että johto järjestäisi halukkaille mahdollisuuden kokeilla. Tuollainen mahdollisuus pelasti Alatalon sosiaalialalle, jota hän oli jättämäisillään vuosituhannen vaihteessa. Neljä vuotta käytännön työtä oli kypsyttänyt vastavalmistuneen. Silloin lastensuojelussa ei vielä tehty parityötä. Kentällä viiletti konkareita tärkeän näköisenä, enkä saanut perehdytyksestä kiinni. Kaipasin tietoa siitä, miten tätä työtä tehdään. Ajattelin, että avuttomuus oli omaa huonommuuttani. Kun avasin jossain suuni ja kerroin tunnoistani, moni myönsi tuntevansa samoin. Apuun tuli silloinen Helsingin sosiaalijohtaja Aulikki Kananoja, joka antoi kehittämismäärärahoista varat Kohtaavaa lastensuojelua -hankkeeseen. Siinä Alatalo työtovereineen kaivoi esiin ja mallinsi lastensuojelun kentän hiljaista tietoa, jolle ei ollut aiemmin tilaa nousta päivänvaloon. Hankkeen aikana Alatalo syttyi työlle ja hakeutui johtavaksi. Aulikki on suuri idolini. Hän teki ainakin 20 vuotta töitä osaamiskeskusten hyväksi, ja nykyisin ne ovat tärkeitä arkityön kehittämisen ja tutkimisen tukena. Uskon, että saamme nyt Praksiksen kaltaisissa rakenteissa aikaan hyvää kehittämistoimeliaisuutta, joka nivoutuu entistäkin kiinteämmin ja pysyvämmin arkityöhön. Lähijohtajat ovat tämän onnistumisessa avainasemassa. Lisätietoa Praksiksesta sosiaalitieto 3 I12 11

12 kärki Vuokko Niiranen Johtajat ja toimintaverkostot Sosiaali- ja terveyspalvelut sekä niiden toimintaympäristöt uudistuvat nopeasti. Millaisia odotuksia johtajat tunnistavat ja millaisissa verkostoissa he toimivat? Itä-Suomen yliopistossa on meneillään tutkimus, jossa johtajat vastaavat itse näihin kysymyksiin. kuvitus: Heikki Pälviä Yhtäältä olen sosiaalityön lähijohtaja, toisaalta johdan koko palvelualuetta. Johtaminen on kuuntelua, vastaamista, kykyä vetää linjoja ja tehdä päätöksiä sekä pysyä niissä. Johtaminen on ymmärrystä siitä, mihin ollaan menossa ja mitä pitää tehdä. Johtavat-hanke Johtaminen sosiaali- ja terveyspalveluissa, Johtavat-hankkeessa selvitetään kuntien sosiaali- ja terveysjohdon työn sisältöä, tavoitteita, johtamisosaamista, johtamisen verkostoja sekä johtamisviestintää ja johtajan urapolkuja lähijohdon, keskijohdon ja strategisen johdon tasolla. Hankkeessa on kuusi tutkimuskohdetta, joihin lukeutuu kaupunkeja, kuntayhtymä ja liikelaitos. Vuosille ajoittuvaa hanketta rahoittavat Tekes, tutkimuskunnat, Suomen Kuntaliitto ja Itä-Suomen yliopisto. Vuokko Niiranen on sosiaalihallintotieteestä vastaava professori Itä-Suomen yliopiston sosiaali- ja terveysjohtamisen laitoksella ja Johtavat-tutkimushankkeen johtaja. Kirjoitus perustuu tutkimushankkeen johtamisverkostojen tutkimusteemaan, jonka aineisto koostuu 32 johtajan haastattelusta sekä kolmesta ryhmähaastattelusta. Sosiaali- ja terveyspalveluissa johtajat työskentelevät lukuisten uudistusten keskellä. Kuntarakenteet, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteet ja toimintatavat muuttuvat 2010-luvulla rajusti. Perinteistä jakoa sosiaali-ja terveyspalveluihin ei välttämättä enää ole. Palvelut muodostetaan elämänkaarimallin tai palvelualueiden mukaan monialaisiksi ja -ammatillisiksi. Nämä muutokset näkyvät selvimmin keskijohdon tai ylimmän johdon mutta myös lähijohtajien työssä. Uudistuksista kertoo myös ylimmän johdon ammattinimikkeiden kirjo: apulaiskaupunginjohtaja, sosiaali- ja terveysjohtaja, peruspalvelujohtaja, palvelujohtaja, tilaajajohtaja, tuottajajohtaja tai palvelualuepäällikkö. Myös hajautetut organisaatiot ovat yhä tavallisempia. Niitä syntyy esimerkiksi monikuntaliitosten tai laajojen sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueiden myötä. Useassa eri paikassa toimivan organisaation johtaminen on erilaista 12 sosiaalitieto 3 I12

13 Johtamistyö tarvitsee aikaa ja tilaa, eikä lähijohtaja voi aina olla kaikissa asioissa samassa rintamassa työntekijöidensä kanssa. kuin sellaisen organisaation, joka sijaitsee yhdessä paikassa ja toimii keskitetysti. Odotuksia monelta suunnalta Sosiaali- ja terveysjohdon työhön kohdistuu usein ristiriitaisiakin odotuksia. Tätä selittää se, että kunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen kenttä on erilaisten tavoitteiden ja erityyppisen ohjauksen kohteena. Tutkimuksesta ilmeni, että johtajat tunnistavat työssään osin samankaltaisia ja osin erilaisia odotuksia. Odotukset syntyvät sekä työn sisällöstä että organisaation suhteesta ympäristöönsä. Esimerkiksi johtava sosiaalityöntekijä toimii lähimpänä asiakaspintaa ja tunnistaa asiakastyöhön liittyvät odotukset. Hän näkee työn kehittämismahdollisuudet sekä sen, millaista uutta osaamista henkilöstöltä vaaditaan. Strateginen johtaja, esimerkiksi sosiaali- ja terveysjohtaja tai apulaiskaupunginjohtaja, puolestaan johtaa laajoja toimintaprosessien, palvelujen, henkilöstön, osaamisen ja verkostojen kokonaisuuksia. Hän ottaa vastaan toimintaympäristön ja päättäjien odotukset sekä kritiikin. Odotuksia ja talouden reunaehtoja hän sitten sovittaa mahdollisuuksien mukaan toisiinsa. Keskitason johtaja taas tunnistaa yleensä parhaiten oman toimialansa ja kunnan ylimmän johdon odotukset. Hän myös ymmärtää, millaisilla voimavaroilla odotuksiin voidaan vastata. Verkostojen jäsenillä voi olla ristiriitaisia tavoitteita Olennainen osa sosiaalipalvelujen johtamista on yhteistyö kunnan muiden toimialojen, järjestöjen, yksityisen sektorin sekä kuntalaisten kanssa. Nopeasti uudistuvassa paikallishallinnossa johtajien työverkostot ovat kuitenkin erilaisia kuin aiemmin. Myös verkostojen johtaminen poikkeaa esimerkiksi perinteisestä hierarkkisesta hallinnoinnista. Millaisia verkostoja nykyjohtajilla sitten on? Luettelosta saa pitkän: oman työn verkostot, oman organisaation verkostot, verkostot poliittisen johdon kanssa, palveluntuottajaverkostot, talouden verkostot, sidosryhmäverkostot, ammatilliset verkostot, johtamiskoulutusten verkostot, henkilökohtaiset osallistumisverkostot sekä kansalliset ja kansainväliset verkostot. Etenkin organisaation ulkoisille verkostoille on tyypillistä, että niihin kuuluvilla voi olla sekä yhdensuuntaisia että toisilleen vastakkaisia tavoitteita. Jännitteitä saattaa synnyttää kilpailu palvelujen tuottamisesta, niukoista voimavaroista, työntekijöistä ja joskus myös asiakkaista. Ylimmällä johdolla laajimmat verkostot Eri tason johtajien verkostot poikkeavat jonkin verran toisistaan. Ne myös heijastavat johtajan omaa johtajatasoa. Sosiaali- ja terveydenhuollon strategisten johtajien työverkostot ovat laajoja, selvästi strategisen tason verkostoja. Ne kertovat kuntarakenteiden uudistuksista ja niiden synnyttämästä uudenlaisesta vuorovaikutuksesta. Saman tason muiden johtajien ja vertaisryhmien merkitys nousi tutkimuksessa vahvasti esille. Myös johtamiskoulutukset olivat luonnollinen osa työtä, ja niissä muodostuneet verkostot tukivat johtajan omaa työtä. Keskijohdon verkostot olivat sisällöllisesti lähellä strategisten johtajien verkostoja, mutta rajautuivat selvemmin omaan toimialaan tai palvelualueeseen. Keskijohdon johtamiskoulutukset edistävät johtajien omaa urapolkua. Keskijohtoa tukivat sekä omaan työhön liittyvät verkostot että omien vertaisjohtajien muodostamat tiimit. Lähijohtajilla johtajuuden kehittäminen voi jäädä vähemmälle Lähijohtoon kuuluvat kuvasivat omat verkostonsa jonkin verran suppeammiksi kuin ylemmän tason johtajat. Lähijohtajien verkostot sijoittuivat lähelle ammatillista työtä ja asiakasrajapintaa. Oma johtamiskoulutus tai sen myötä syntyneet verkostot eivät korostuneet. Johtajan rooli oli lähijohtajilla kuitenkin hyvin selvä. He kertoivat monipuolisesti ammatillisen osaamisen, työn sisällöllisen tuntemisen ja johtamisosaamisen kohtaamisista. Tähän liittyy toisinaan myös vastakkaisia odotuksia. Johtajan viiteryhmät saattavat poiketa perustyöntekijöiden viiteryhmistä. Johtamistyö tarvitsee aikaa ja tilaa, eikä lähijohtaja voi aina olla kaikissa asioissa samassa rintamassa työntekijöidensä kanssa. Osa haastatelluista oli sekä lähijohtaja että keskijohtoon kuuluva. He kuvasivat olevansa organisaation kahden tason rajapinnalla. Lähijohtajat korostavat ammatillista osaamista. Tällöin varsinainen johtajana oleminen ja sen kehittäminen, esimerkiksi johtamiskoulutuksiin osallistuminen, saattaa jäädä vähemmälle. Asiantuntijasta asiantuntijoiden johtajaksi siirtyminen ei aina ole helppoa. Johtajuuden taito Kaikki haastateltavat painottivat samantyyppisiä asioita johtamistyössä. Näitä olivat oman tehtäväalueen tai organisaation hallinto sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluprosessien, organisaation toiminnan ja työntekijöiden johtaminen. Kaikilla johtamisen tasoilla tarvitaan kykyä arvioida omaa toimialaa myös laajemmin. Sitä on tarkasteltava suhteessa kunnan tai kuntayhtymän kokonaisuuteen sekä yleisiin yhteiskunnallisiin tavoitteisiin. Johtajat painottivat, miten johtaminen edellyttää taitoa tehdä yhteistyötä ja verkostoitua. Lisäksi he näkivät, että substanssiosaaminen on hyödyksi. Laajaa kokonaisuutta johtava ei kuitenkaan voi kiinnittyä esimerkiksi yhteen ammattikuntaan. Sen sijaan hänen on nähtävä koko moniammatillisen toimialan kokonaisuus. Artikkelin lähdeluettelo verkossa > Lehti Lisätietoa sosiaalitieto 3 I12 13

14 RAY tarjoaa Suomessa yksi n- oikeudella raha-automaatti- ja kasinopelejä. Voittovaroistaan RAY jakaa avustuksia sosiaalija terveysalan järjestöille, jotka tekevät työtä suomalaisen hyvinvoinnin parantamiseksi. Avustusta saa vuosittain lähes 800 järjestöä. Järjestöille jaettavan rahoituksen määrä on noin 300 miljoonaa euroa. RAHA-AUTOMAATTIAVUSTUKSET 2013 RAY:n voittovaroista jaettavat avustukset vuodelle 2013 ovat haettavissa. Rahoitusta myönnetään sosiaali- ja terveysalan kansalaisjärjestöille ja säätiöille. Avustuksia suunnataan RAY:n avustusstrategian päälinjojen mukaisesti: terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin vahvistamiseen terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia uhkaavien ongelmien ehkäisemiseen ongelmia kohdanneiden auttamiseen ja tukemiseen. RAY edellyttää avustetulta toiminnalta tavoitteellisuutta, joka perustuu todettuun tarpeeseen. Lisäksi avustuksen saajan toivotaan hyödyntävän yhteistyömahdollisuudet esimerkiksi muiden järjestöjen, kuntien ja yritysten kanssa. Avustusharkinnassa otetaan huomioon myös hankkeiden toteuttamiseksi käytettävissä oleva muu rahoitus. Järjestöt voivat hakea mukaan myös kahteen RAY:n avustusohjelmaan. Emma & Elias -avustusohjelma edistää lasten ja perheiden hyvinvointia. Eloisa ikä -avustusohjelma luo edellytyksiä ikäihmisten hyvälle arjelle. Lisätietoja avustusohjelmista: Yleisavustuksia (Ay) myönnetään valtakunnallisten, kansallisesti merkittävien järjestöjen sääntöjen mukaisesta toiminnasta aiheutuviin menoihin. Yleisavustuksia myönnettäessä otetaan huomioon toiminnan yhteiskunnallinen merkitys, laatu, laajuus ja tuloksellisuus sekä hakijan taloudenhoito ja varallisuusasema. Kohdennettuja toiminta-avustuksia (Ak) myönnetään järjestön toiminnan kokonaisuudesta erotetun toiminnon nettomenoihin. Kohdennettujen toiminta-avustusten myöntämisessä painotetaan palvelutuotannosta ja kuntien velvoitteista selkeästi erottuvaa kansalaisjärjestölähtöistä toimintaa. Investointiavustuksia (B) myönnetään järjestöjen toimitilojen tai erityisryhmien tukiasuntojen hankintoihin, peruskorjaus- ja uudisrakentamishankkeisiin sekä joihinkin toiminnallisesti perusteltuihin käyttöomaisuuden hankintoihin. Rahoituksen myöntämisessä painotetaan järjestöjen yhteistyöhankkeita sekä tilojen esteettömyyttä ja turvallisuutta. Projektiavustuksia (Ci, Ck) myönnetään uusien toimintamallien tai -prosessien kehittämiseen tähtääviin innovatiivisiin projekteihin (Ci) sekä kokeilu- ja käynnistämisprojekteihin ja muihin määräaikaista rahoitusta tarvitseviin erillisprojekteihin (Ck). Ckavustuksilla tuetaan myös järjestöjen terveyden edistämisen projekteja. Projektiavustusten hakijoilta edellytetään tavoitteellisuutta, suunnitelmallisuutta ja asiantuntemusta. Erityistä huomiota kiinnitetään odotettavissa oleviin tuloksiin ja vaikutuksiin. HAKUAJAT Maaliskuu. Uusia rakennushankkeita ja suurehkoja (yli euroa) peruskorjauksia koskevien investointiavustusten hakuaika päättyy Myös muut uudet investointihakemukset voi jättää jo maaliskuussa (ks. syyskuun hakuaika). Maaliskuun investointiavustukset voi hakea myös verkossa. Toukokuu. Uusien projektien hakuaika päättyy Syyskuu. Yleisavustusten, kohdennettujen toiminta-avustusten, käyttöomaisuus- ja toimitilahankintojen, pienehköjen peruskorjausten sekä ohjeellisessa avustussuunnitelmassa jo olevien investointien ja projektien hakuaika päättyy RAY:n avustusstrategian ja sen toimeenpanosuunnitelman 2013, hakuoppaan ja -lomakkeet sekä muut ohjeet löydät osoitteesta jarjestot Lisätietoja: p ja Lähetä hakemus osoitteeseen: RAY Avustustoiminta PL ESPOO

15 kärki Tuula Kyyhkynen Lähijohtajan työsarka vaihtelee potilastyöstä budjetin seurantaan. Hän osallistuu yllättävän laajasti kehittämistyöhön ja kaipaa vertaistukea. Potilastyö vie terveyssosiaalityön johtajan aikaa Tarkastelin lisensiaattitutkimuksessani johtavien sosiaalityöntekijöiden työn sisältöä, roolia ja terveyssosiaalityön kehittämistoimintaa 16 sairaanhoitopiirissä. Lähijohtajien työ osoittautui hyvin moninaiseksi, joskin sen sisältö vaihteli eri kokoisissa sairaanhoitopiireissä. Ammatillisen yhteisyyden rakentaja Terveyssosiaalityön lähtökohtana on potilaan sairaus ja elämäntilanne. Lähes kaikkien tutkittujen lähijohtajien työhön kuului myös potilastyötä. Etenkin pienissä sairaanhoitopiireissä sitä tehtiin paljon. Lisäksi osa lähijohtajista käytti paljon aikaa budjetin valmisteluun ja seurantaan. Toisilla painottui henkilöstöhallinto, toisilla taas sekä henkilöstöasiat että budjetti. Tutkitut toimivat esimiehinä keskimäärin 16 sosiaalityöntekijälle. Olennaista onkin, että lähijohtaja rakentaa ammatillista yhteisyyttä ja pitää sitä yllä. Kokoukset ja muu yhteydenpito kuuluvat keskeisesti työhön. Lisäksi käydään kehityskeskusteluja ja tehdään osaamisen arviointikartoituksia. Vastaajat olivat varsin kokeneita. He olivat olleet sosiaalityössä keskimäärin 26 vuotta ja nykyisessä tehtävässä keskimäärin 11 vuotta. Omaa ammattitaitoa päivitetään jatkuvasti muun muassa koulutuksin. Lisäksi on turvattava työn jatkuvuus. Lähijohtajien työhön kuuluukin uusien työntekijöiden ja harjoittelijoiden rekrytointia ja perehdyttämistä. Pääosin selkeä rooli Suurimmalla osalla vastaajista johtavan sosiaalityöntekijän rooli näyttäytyi hyvin selkeänä. Terveyssosiaalityö oli profiloitunut itsenäiseksi vastuuyksiköksi 11 sairaanhoitopiirissä. Tällöin johtavalla sosiaalityöntekijällä oli itsenäinen, tasa-arvoinen asema sairaalassa. Yleensä hän kuului myös oman erikoisalansa johtoryhmään. Viidessä sairaanhoitopiirissä sosiaalityö oli hajautunut eri yksiköihin tai yhdistetty esimerkiksi kuntoutusyksikön alaisuuteen. Muutama vastaaja totesi, että kunnollisia toimenkuvia ei ollut ja oma asema oli määrittelemätön. Silti työtä oli paljon. Kaikki lähijohtajat kaipasivat vertaistukea, koska johtaminen on yksinäistä puurtamista. Asioita voitaisiin jakaa yhteisissä kokoontumisissa joko valtakunnallisesti tai sairaanhoitopiirin sisällä. Aktiivinen vaikuttaja ja kehittäjä Yllättävää oli, miten laajasti lähijohtajat tai heidän nimeämänsä sosiaalityöntekijät osallistuivat kehittämistyöhön ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Tätä työtä tehdään niin sairaalan sisällä kuin sairaanhoitopiirien alueella tai valtakunnallisesti. Kehittämisessä tärkeää on työn pitkäjänteisyys, muutoksen aikaansaaminen ja sen jalkauttaminen käytäntöön. Lisäksi tarvitaan innostusta ja yhteistyötä. Moni vastaaja korosti yliopistoyhteistyön merkitystä. Kehittämistyössä hyödynnettiin opiskelijoiden harjoittelujaksoja ja jossain määrin sairaanhoitopiirien kehittämismäärärahoja. Useissa sairaanhoitopiireissä oltiin tyytyväisiä kehitystyöhön etenkin perhe- ja väkivaltatyöhankkeissa. Kehittämistyön keskeisiksi esteiksi nousivat aikapula sekä haluttomuus sitoutua pitkäjänteisiin kehittämishankkeisiin. Myöskään kehittämistyön tarpeita ei aina osattu havaita. Tekniikan merkitys kasvaa Vastaajien mukaan tekniikan kehitys haastaa jatkossa sosiaali- ja terveysalaa merkittävästi. Esimerkiksi tietoverkkoja hyödynnetään kuitenkin jo nyt laajasti. Terveyssosiaalityötä tehdään näkyväksi sairaaloiden intranetissä, ja kehittämishankkeiden tuloksia esitellään myös internetissä. Tutkitut kiittelivät sitä, että valtakunnallinen terveyssosiaalityön nimikkeistö ja luokitus saatiin aikaiseksi vuonna Sitä päivitetään säännöllisesti. Näin voidaan yhtenäistää sähköisiä sairaskertomuksia ja tilastointia valtakunnallisesti. Sosiaalityö turvattava sairaaloissa Tulevaisuuden huolena on, että resurssit keskittyvät suuriin sairaanhoitopiireihin ja katoavat pienistä kokonaan. Terveyssosiaalityön keskeisiksi haasteiksi nähtiinkin, että terveyserot ja eriarvoisuus palvelujen saannissa kasvavat. Johtavien sosiaalityöntekijöiden mukaan sosiaalityön resurssit eivät näytä tulevaisuudessa lisääntyvän. Näin sosiaalityö voi jäädä jalkoihin varsinkin perusterveydenhuollossa. Tuula Kyyhkynen on johtava sosiaalityöntekijä Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä. Kirjoitus perustuu hänen lisensiaatintutkimukseensa. sosiaalitieto 3 I12 15

16 näkökulma kuva: Pan Yi Kolumni Jorma Sipilä on palkkatyöstä vapautunut professori, jonka mielestä demokratia on ihmisen historian paras saavutus. Johtamistieteiden aika 1800-luvun alussa yliopistoissa tapahtui vallankumous. Tradition sijasta yliopistot alkoivat perustaa opetuksensa tutkimukseen. Tutkimusyliopistot kehittivät metodeja, välineitä, ihmisiä ja kulttuuria maailman muuttamiseksi. Ehkä välineistä tuli liiankin voimakkaita. Luonnontieteisiin nojaava kyky muuttaa maailmaa on kasvanut paljon nopeammin kuin yhteiskuntien kyky ymmärtää ja hallita muutoksen etenemistä. Muutoksen hallinta voi tapahtua vain ihmisten tietoisuuden kautta. Puhun tietoisuustieteistä, jotka tutkivat ihmisen tietoista toimintaa, tätä luonnonhistorian mestarisaavutusta. Ihmisen kyky siirtää, tallentaa ja muokata ajatuksia on fantastinen resurssi. Se tekee meistä yksilöitä, mutta se on myös mahdollistanut äärimmäisen kompleksisen yhteiskunnan rakentamisen. Tietoisen toiminnan tutkiminen on vaikeaa. Ihminen voi aina ajatella toisin, sanoa toisin kuin ajattelee, tehdä toisin kuin sanoo. Noudattaa sääntöä tai hylätä sen. Mutta meistä on hienoa, että ihmisen tietoisuus on radikaalisti vapaa. Se on länsimaisen kulttuurin ydin. Yliopisto upottaa opiskelijoihinsa tieteellisen ajattelutavan. Se tarkoittaa epäluottamusta: usko vain sellaista tietoa, mikä on huolella tuotettu ja avoimesti perusteltu. Tietoisuustieteet auttavat meitä tekemään perusteltuja valintoja siitä, miten tahdomme elää. Se on elintärkeää. Yliopistoista löytyy paras tieto kaikesta. Löytyy, mutta ei sitä helposti löydä. Tieto on tutkijoiden ajatuksissa ja kirjoituksissa, usein ristiriitaisinakin sirpaleina. Niiden kokoaminen ja yhteensovittaminen on tutkimustehtävä sekin. Erityisesti yhteiskuntaa ja kulttuuria koskeva tieto elää kaiken aikaa, vanhentuu ajatuksen nopeudella. Pitääköhän mikään enää paikkaansa, mitä opin sosiaalipolitiikasta Helsingin yliopistossa? Tieteen hyödyntämistä haittaa myös tutkimisen kapeus. Tieteenalat vastaavat yhdenlaisiin kysymyksiin ja jättävät toisenlaiset vastaamatta. Jos yhdet tieteet katsovat kuntaa vain johdon silmin, toiset vain työntekijöistä käsin ja kolmannet vain kuntalaisten kokemuksina, ovat kaikki vastaukset kolmannestotuuksia. Nyt raha jyrää. On johtamistieteiden aika. LUKIJALTA Perhehoito on haaste sijaishuollon valvonnalle Sijaishuollon painopisteen siirtäminen laitoshuollosta perhehoitoon on jo pitkään ollut yksi lastensuojelun kehittämistyön tärkeimmistä tavoitteista. Tilastoissa ponnistelut ovat toistaiseksi näkyneet vain siinä, että perhehoidon osuuden pieneneminen on pysähtynyt. Nyt muutos toivottavasti saa uutta vauhtia, kun perhehoidosta tuli vuoden alusta alkaen ensisijainen sijaishuollon muoto. Kuten Sosiaalitiedon numerossa 1/2012 todetaan, muutoksen hallittu toteuttaminen edellyttää panostamista sijaisperheiden rekrytointiin, valmennukseen ja erityisesti tukeen sijoitusvaiheessa sekä koko sijoituksen ajan. Rekrytoinnissa yhteisiä kampanjoita on toteutettu jo useita ja valmennusta on kehitetty pitkäjänteisesti. Nyt myös tuen toteuttamiseen on etsitty uusia keinoja. Vähemmän on kiinnitetty huomiota siihen, että perhehoidon osuuden kasvu merkitsee myös sijaishuollon voimakasta yksityistymistä hieman toisessa merkityksessä kuin miten sana yleensä ymmärretään. Perhehoidon lisääntymisen myötä huostaanotettujen lasten hoito ja kasvatus siirtyy yhä enemmän yksityisten kotien seinien sisään pois laitoksista, joissa tilat ja toiminta yleensä ovat julkisia ja avoimia. Tämä on haaste sijaishuollon valvonnalle, joka on viritetty laitosjärjestelmää varten. Vaarana on, että jos sijaisperheessä jokin menee pahasti pieleen, sijoitettu lapsi jää yksin. Laitoksessa on yleensä monia aikuisia huolehtimassa lapsen hoidosta ja myös vastuusuhteet ovat lapsen hahmotettavissa. Jokainen lapsi tuntee varmasti vastaavat ohjaajat, erityistyöntekijät ja laitoksen johtajan ja tietää myös, mistä heidät tavoittaa. Kenen puoleen perheeseen sijoitettu lapsi kääntyy, jos huoli tai uhka liittyy sijaisperheen vanhempien toimintaan? Lasten oman palautteen mukaan vaikeuksista kerrotaan ensisijaisesti kavereille ja biologisille vanhemmille. Heidän vaikutusmahdollisuutensa ovat kuitenkin usein melko rajalliset. Tällä hetkellä valvonnan kannalta suurimman vastuun kantaa lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä. Hänen tehtävänään on seurata, että yhdessä sovitut asiat toteutuvat ja lapsi kokee olonsa turvalliseksi sijaisperheessä. Nähtäväksi jää, minkälainen rooli sijaisperheen omalle vastuutyöntekijälle muodostuu. Nyt vaikuttaa siltä, että tämäkin tehtävä kaatuu monin paikoin lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän hoidettavaksi. Jos sosiaalityöntekijällä on liian monta lasta vastuullaan ja liian monta sijaisperhettä tuettavanaan, hänen on mahdotonta ylläpitää tiivistä suhdetta kaikkiin heihin. Kuka silloin on lapsen turvana, jos asiat eivät mene niin kuin toivotaan? Perhehoidon hyvä laatu ja lasten turvallisuus rakentuu sille, että rekrytointi on tervettä, valmennus riittävän pitkä ja monipuolinen ja tuki tarpeek- 16 sosiaalitieto 3 I12

17 puheenvuoro Ansiohaluinen on edelleen ajankohtainen käsite Raihnaat henkilöt, joilla ei ole sukulaisia ja jotka ovat alituisen hoidon tarpeessa, menevät usein mielellään paikkakunnan köyhäintaloon, jos tällä vaan on jotakuinkin hyvä maine, kirjoitettiin Sosiaalitiedon edeltäjässä, Köyhäinhoitolehdessä Edelleen keskustellaan siitä, kuka huolehtii sairaista, köyhistä ja vanhuksista, missä ja mihin hintaan. Hintakysymys on keskeinen, kuten oli sata vuotta sittenkin. Vaivaishoidontarkastelija ja Köyhäinhoitolehden julkaisutoiminnan aloittaja Gust. Ad.Helsingius ja kaakkoispiirin vaivaishoidonneuvoja Bruno Sarlin kirjoittavat lehden näytenumerossa näin: Sentähden on usein lopputuloksena se, että alin tarjous hyväksytään. Vaikkapa jokaisen ansiohaluisen annettaisiinkin tehdä ainoastaan yksi tarjous, jota hänen ei enää sallittaisi alentaa, saa toimitus kuitenkin jossain määrin huutokaupan leiman. si tiivistä. On siis huolehdittava siitä, että näissä kohdissa toimintamalleja ja -ratkaisuja ei kaiveta alelaarista. Yhtä lailla tärkeää on huolehtia siitä, että jokainen sijoitettu lapsi tietää, kenen puoleen hän voi kääntyä, jos sijaishuoltopaikassa tulee eteen isoja vaikeuksia. Tämän ihmisen pitää myös olla lapsen tavoitettavissa eli lapsen pitää tietää, mistä ja miten oman työntekijän saa kiinni. Tätä puheenvuoroa ei pidä tulkita perhehoidon vastustukseksi, epäluottamuslauseeksi sitoutuneille sijaisperheille tai laitoshoidon pulmien vähättelyksi. Valittu kehityssuunta on ehdottomasti oikea ja ennen kaikkea sijoitettavien lasten etu. On kuitenkin realismia varautua myös siihen, ettei kaikki perhehoidossakaan aina mene hyvin. Lapsen on saatava apua ja suojelua myös silloin. Mikko Oranen kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Ansiohaluinen on jäänyt pois sosiaali- ja terveystoimen yrittäjyyttä koskevasta sanastosta. Se sopisi kuitenkin hyvin tämän päivän keskusteluun. Kuka esimerkiksi tilaaja-tuottajamallissa ansaitsee eniten ja millä keinoin? On hurskastelua väittää, että laatu ratkaisee, jos asukkaat joutuvat uuden palvelutuottajan mukana muuttamaan kodeistaan, tutustumaan uuteen henkilöstöön tai jos palvelun tuottaja saa huomautuksia palveluiden puutteista. Kilpailutus tuo palvelujen käyttäjille ja heidän läheisilleen ylimääräisiä huolenaiheita. Ansiohaluisuus tuo mukanaan lieveilmiöitä. Viime syksynä oli esillä sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavan Mehiläisen tapa siirtää voittojaan pois Suomen verottajan ulottuvilta. Ruotsissa hoitopalveluja tuottava ruotsalaisamerikkalaistaustainen Carema on saanut sekä Ruotsin suurimman sanomalehden Dagens Nyheterin sekä talouslehti Dagens Industrin artikkeleissa kyseenalaista julkisuutta vanhusten hoidon laiminlyönneistä. Careman johto on pyydellyt anteeksi hoidon puutteita ja myös sitä, ettei yritys ole tullut maksaneeksi voitoistaan veroja. Tämäkin seikka aiotaan laiminlyöntien lisäksi korjata. Asia on keskusteluttanut poliitikkoja ja yrityksen asioiden hoitoon puuttui myös valtiovarainministeri Anders Borg. Britanniassa vanhusten asumispalveluja tuottava yritys, Southern Cross, on vaikeuksissa. Sen toimintaa varjostaa vuokrien ja palkkojen nousun vuoksi konkurssiuhka. Noin vanhuksen palvelut ovat Independent-lehden mukaan uhattuina. Yrityksen taustalla on muun muassa sijoittajia Qatarista. Miten pystytään arvioimaan Köyhäinhoitolehden esiintuomaa palvelutarjoajien hyvämaineisuutta, kun on vaikea saada selville, keitä toiminnan taustalla on. Toinen sata vuotta keskustelussa säilynyt teema on se, kuka ansaitsee tukea. Näin asiasta kirjoitettiin Köyhäinhoitolehdessä: Köyhäinhoito ei saa tyytyä, sanovat he puolestaan, vain hädän lieventämiseen: sen on sitä poistettava ja pyrittävä ehkäisemään sen syitä ja syntyä, kykenemättömyyttä, kodin- ja työnpuutetta, juoppoutta, laiskuutta, huikentelevaisuutta: sanalla sanoen kaikkia niitä yhteiskunnallisia epäkohtia ja yleisiä paheita, joiden seurauksena köyhäinhoito juuri esiintyy. Britannian pääministeri David Cameron on konservatiivipuolueen kotisivujen mukaan televisiokeskustelussa esittänyt, että sosiaalituen varassa elävien on harkittava tarkkaan lastensa määrää. Hänestä ihmisten olisi ennen lasten hankkimista hankittava koti ja työpaikka. Cameron ei ymmärrä sitä, että kunnan vuokraasunnoissa avustusten varassa elävät hankkivat niin monta lasta kuin huvittaa. Cameron on jakanut apua tarvitsevat avun ansaitseviin ja ansaitsemattomiin köyhiin, deserving ja undeserving poor. Cameron sai keskustelunavauksiinsa kipakoita vastauksia muun muassa Canterburyn arkkipiispalta, Rowan Williamsilta. On hyvä, että yhteiskunnallisesta päämäärästä ja toimista sen saavuttamiseksi keskustellaan. Nykyiset säästökeskustelut perustuvat kuitenkin ainoastaan juustohöylätyyppisiin säästöperiaatteisiin, eivät eettisiin pohdintoihin. Sata vuotta sitten tavoitteena oli turvata kaikille pieni tupa ja peltotilkku: Köyhäinhoitokin, sekä yleinen että yksityinen, on yhteiskunnallista rakennustyötä, vieläpä sellaista, joka ei jätä ainoatakaan kansalaista koskemattomaksi. Sitä suuremmalla syyllä on sitäkin suunniteltaessa pidettävä mielissä viittaamamme päämäärät. Vasta sellaisena voimme odottaa sen toiminnasta kauas kantavia hedelmiä, vasta sellaisena vastaa tämäkin yhteiskunnallisen rakennustyön haara niitä vaatimuksia, joiden täyttämiseen pienen maamme parhaat voimat ovat nykyisin keskitettävät, siinä vakaumuksessa, että vähäinenkin kansa on voimakas, niin kauan kuin sen kodeissa vallitsee eteenpäin ja ylöspäin pyrkivä mieli, niin kauan kuin sen syvimmissäkin kerroksissa pysyy valveilla luja siveellinen kunnian- ja omanarvontunto ynnä ahkera yritteliäisyys taloudelliseen riippumattomuuteen oman, vaikka pienenkin, tuvan ja peltotilkun turvin. Aila Kantojärvi Helsingius Gust. Ad.. Köyhäinhoitolehden lukijalle. Köyhäinhoitolehti Näytenumero N:o 0. www. sosiaalitieto.fi > Artikkelipankki > Köyhäinhoitolehdet Linkkejä kirjoituksen lähteisiin > Lehti sosiaalitieto 3 I12 17

18 pinnan alta kuva: Arto Liiti Mitä tapahtuu todella? Ilman kestävyyden sosiaalista ulottuvuutta on vaarana, että ihmisen sijasta keskiössä ovat ihmisen tuottamat välineet ja instituutiot. Anneli Pentti Pohjola, Kananen, professori, ylitarkastaja, sosiaalityö, sosiaali- Lapin yliopisto ja terveysministeriö Myös sosiaalinen kestävyys voi loppua Taloudellinen ja ekologinen kestävyys esitetään usein dramaattisesti: ne voivat romahtaa tai kestokyky voi loppua. Eivätkö yhteisölliset ongelmat, kuten turvattomuus, yksinäisyys, rikollisuus, itsemurhat, eristäytymiseen johtava mielenterveyden järkkyminen tai syrjintää tuottava eriarvoisuus ole yhtä vakavasti otettavia kestävyyden uhkatekijöitä? Myös sosiaalinen kestävyys voi loppua. Ilman kestävyyden sosiaalista ulottuvuutta on vaarana, että ihmisen sijasta keskiössä ovat ihmisen tuottamat välineet ja instituutiot, jotka ottavat valtaaseman ihmisen yli. Silloin meitä ohjaavat markkinavoimat, elinkeinoelämän tarpeet, talouskriisit ja euron kohtalot. Ihminen on mekaaninen koneiston osa tai tuotantoväline, ei toimija, jota varten yhteiskunta talouksineen, markkinoineen ja elinkeinoineen on luotu. Sosiaalinen tuo kuvaan vaihtoehtoja ja hyvinvoinnin näkymiä. Sosiaalinen kestävyys perustuu eettisiin valintoihin ja päätöksiin sekä ihmisten oikeuksiin. Se on oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta. Se on ihmisten oikeutta koulutukseen ja sivistykseen, työhön ja toimeentuloon, sosiaaliturvaan, turvallisuuteen ja itsemääräämisoikeuteen. Kestävyys on reilua toimintaa ja politiikkaa kaikilla tasoilla yksilöllisesti, yhteisöllisesti, sukupolvittain, paikallisesti, alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Edellytyksinä ovat ihmisyyttä kunnioittavat perusarvot, poliittiset sopimukset ja lainsäädäntö. Onkin kysyttävä, mihin keskusteluista on kadonnut yhteiskuntasopimuksen käsite. Onko meillä enää sopimuksellisuutta? Kestävää kehitystä ei ole ilman yhteistä näkyä hyvinvointipolitiikan suunnasta. Vain ne yhteiskunnalli- set rakenteet ja päätökset, joihin ihmiset luottavat, tuottavat sosiaalista kestävyyttä. Siksi ei kannattaisi rapauttaa ihmisten kannattamia hyvinvointietuuksia. Luottamuksen puute kääntyy kysymykseksi, onko politiikka luotettavaa. Luottamuksen tukipilareita ovat kansalaistoiminnassa rakentuva keskinäinen yhteistyö, vastavuoroinen auttaminen, vertaistuki, osallisuus ja vaikuttaminen. Ne ovat yhteiskunnallisen kiinteyden ja yhteisöllisyyden kittiä. Sosiaalisesti kestävän kehityksen rakennuspuita ovat solidaarisuus, demokratia, vastavuoroisuus, osallisuus ja yhteisvastuu. Se on yhteisöllisyyttä, joka luo sosiaalista eheyttä, ihmisiä tukevia kasvamisen ja toiminnan ympäristöjä. Parhaimmillaan se on vastavoima sosiaalisille ongelmille. Kansalaisten yhteistoiminta on tukemisen arvoinen kestävä voimavara. Myös kunnan tulee toimia yhteisvastuun toteuttajana. Kuntalain mukaan sen tehtävä on hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen edistäminen. Hyvinvointiturvallisuus on sitä, että ihmiset voivat luottaa palveluja olevan tarjolla, kun niitä tarvitsee. Nykyisten tehokkuuden, tuottavuuden ja vaikuttavuuden mekaanisten mantrojen tilalle tarvitaan ihmistä kunnioittavat arvot, muuten asiakaslähtöisyydestä on turha puhua, ihmislähtöisyydestä puhumattakaan. Kestävyys on kuntalaisten luottamusta omaan kuntaan ja sen palveluihin. Kansalaisbarometri kertoo, että vain kolmannes kuntalaisista luottaa omaan kuntaansa. Vahva universaalisuudelle ja yhteisvastuulle rakentuva julkinen hyvinvointimalli takaa perustan sosiaaliselle kestävyydelle. Vastavuoroisesti hyvin- vointi tukee taloutta tuottamalla yhteiskunnallista vakautta, työkykyistä työvoimaa sekä sosiaalista pääomaa. Sosiaaliturvaan, koulutukseen ja arjen sujuvuutta tukeviin palveluihin käytettävät resurssit ovat samalla investointi talouteen ja talouskasvuun. Hyvinvointivaltion rakentaminen on ollut sosiaalisesti kestävää. Tuloja tasaava sosiaalipolitiikka tukee sekä sosiaalista että taloudellista kestävyyttä. Hyvän kehässä sosiaalipolitiikan satsaukset vähentävät eriarvoisuutta, mikä kasvattaa sosiaalista pääomaa, ja se puolestaan lisää hyvinvointia, joka tukee edelleen sosiaalipolitiikan kehittämistä. Sosiaalinen kestävyys on ihmisten hyvän elämän mahdollistamista. Siihen tarvitaan talouden ja työllisyyden lisäksi tahtoa. Kysymys tahdosta on monimutkainen, sillä päättäjien ja kansalaisten tahdot ovat ajautuneet etäälle toisistaan. Vai onko päättäjiä heijastavan keskiluokan tahto ja valmius yhteiseen solidaarisuuteen muuttunut. Tarvitaan kipeästi arvokeskustelua tahdon linjasta, sillä ilman tahtoa ei rakennu sosiaalisesti kestävää toimintaa. Kysymys on yhteiskunnallisista perusarvoista, moraalista ja oikeudenmukaisuudesta, sosiaalisten mahdollisuuksien takaamisesta yhdenvertaisesti kaikille. Selkokielellä sanottuna se on yhteiskunnallista ja yhteisöllistä toisista välittämistä. Se on kulttuuria, joka investoi ihmisiin ja heidän sosiaaliseen hyvinvointiinsa. Me tunnemme keskeiset sosiaalista kestävyyttä tuottavat mekanismit tiedämme, millainen hyvän ja sosiaalisesti kestävän yhteiskunnan tulisi olla. Mutta miksi onkaan niin vaikeaa saada aikaan sellaista päätöksentekoa, joka rakentaisi sitä parhaiten? 18 sosiaalitieto 3 I12 Sosiaalitiedon Pinnan alta -palstalla > Artikkelipankki > Sosiaalipolitiikka > Pinnan alta nimekkäät tutkijat ja ajattelijat pohtivat sosiaalipolitiikan suuntaa ja haasteita. Heidän näkemyksiään voi nyt tutkailla yhdessä paikassa, kun sarjan kirjoituksia on koottu lehden verkkosivuille. Uusimmat jutut löytyvät edelleen lehdestä.

19 tuomisia ja viemisiä Katastrofin keskellä sosiaalityöntekijä on yhteisön voimavara Sosiaalityöntekijän panosta Japanin viime maaliskuisen maanjäristyksen ja tsunamin kaltaisissa katastrofeissa pohdittiin Aasian ja Tyynenmeren alueen sosiaalityön konferenssissa viime kesänä. RAJOJA YLITTÄVÄÄ SOSIAALITYÖTÄ Tokiossa järjestettiin heinäkuuta Aasian ja Tyynen meren alueen sosiaalityön 21. konferenssi. Sen teemana oli rajojen ylittäminen. Ammattikunta- ja valtiorajojen ylittämistä kaivattiin muun muassa katastrofitilanteissa tehtävään sosiaalityöhön. Artikkelin kirjoittaja Tiina Koskimäki on yhteiskuntapolitiikan jatko-opiskelija, joka oli viime vuoden vierailevana jatko-opiskelijana Doshishan yliopistossa Kiotossa Japanissa. Katastrofi on tapahtuma, joka ylittää yhteisön oman selviytymiskyvyn. Tällä määritelmällä intialainen professori Kasi Sekar aloitti Tokion konferenssissa esityksensä. Katastrofista toipumiseen tarvitaan niin ammattilaisten kuin kaikkien yhteisöön kuuluvien osallistumista. Konferenssissa sosiaalityöntekijöiden panosta pidettiin tärkeänä sekä kriisin kohdanneelle yhteisölle että kriisin hoidossa toimiville muille ammattilaisille. Paikalliset ammattiauttajat ylikuormittuvat Katastrofin iskiessä paikallisista ammattilaisista on usein pulaa, sillä katastrofi koskettaa ja lamauttaa myös heidän arkielämäänsä ja työtään. Koillis-Japanin tsunamin vaikutusalue oli niin laaja, että lähimmätkin auttajat tulivat paikalle pitkien välimatkojen takaa. Yksi paikalle saapuneista katastrofiavun asiantuntijoista oli Yukio Yamaguchi, jonka tehtävänä oli arvioida avun tarpeita eri alueilla. Pian hän huomasi paikallisten työntekijöiden olevan ylikuormittuneita, kun he yrittivät auttaa uhreja, omaisia, loukkaantuneita ja väliaikaismajoituksessa olevia. Yamaguchi ihmetteli, missä ovat vauraan maan resurssit silloin, kun niitä kipeimmin tarvitaan. Halukkaita auttajia oli, mutta apu ei kohdentunut oikein. Joistain ammattiryhmistä oli pulaa, toisten edustajia oli paikalla liikaakin. Ensin kartoitetaan tarpeet Vuoden 1995 Koben maanjäristyksen jälkihoidosta oli otettu oppia vapaaehtoisen ja kansainvälisen avun organisoimiseen: tsunamin jälkeen kartoitettiin ensin alueen tarpeet ja vasta sitten välitettiin tarkentunut avunpyyntö kansainvälisille toimijoille. Jin Hiroe Japanin psykiatristen sosiaalityöntekijöiden järjestöstä kertoi Koben tapahtumien jälkeen tehdystä kansallisesta, vuonna 2010 päivitetystä valmiusohjeesta laajojen katastrofien varalle. Sosiaalityöntekijöiden valmiuskoulutukset olivat meneillään, kun ohjeistusta jo jouduttiin soveltamaan. Nopeassa järjestäytymisessä ja psykososiaalisen avun perille viemisessä onnistuttiin. Lisäksi sosiaalityöntekijät onnistuivat linkittämään sairaanhoidon- ja mielenterveysammattilaisten yhteistyötä kriisialueilla. Linkki eri ammattilaisten välillä Eri ammattikuntien kirjo kriisialueilla on valtava. On lääkäreitä, sairaanhoitajia, maanpuolustuksen yksikköjä, palomiehiä, mielenterveyden ammattilaisia, uskonnollisten järjestöjen edustajia ja paikallishallinnon henkilöstöä. Yamaguchin mielestä sosiaalityöntekijät voisivat ottaa vielä nykyistä isomman roolin eri ammattilaisten yhteistyön ja kommunikaation varmistamisessa. Tietoa tarvitaan niin yksilöiden, yhteisöjen kuin alueidenkin avuntarpeesta ja siitä, ketkä avuntarpeeseen ovat parhaillaan vastaamassa. Tiedonkulku ammattilaisten välillä tulee saada mutkattomammaksi. Vaativa paluu arkeen Avuntarve ei lopu, vaikka päivittäinen uutisointi alueelta lakkaa. Japanissa sadattuhannet joutuivat jättämään kotinsa tai menettivät sen kokonaan, osa tsunamin runtelemilta alueilta, osa ydinvoimalan läheisyydestä. Kotinsa menettänyt saattaa ajautua lähes pakolaisen asemaan omassa kotimaassaan. Kiinassa vuonna 2008 Sichuanin maakunnan maanjäristyksessä alueen infrastruktuuri kärsi pahoin, mutta ihmisille katastrofilla on aina kuitenkin suurempi henkinen merkitys. Itä-Kiinan yliopiston professori Zhu Meihua kertoi ihmiselle tilapäismajoitusta tarjonneesta projektista, jossa sosiaalityöntekijöillä oli keskeinen rooli. Uudella, vaikkakin tilapäisellä asuinalueella asuvia ihmisiä koulutettiin auttamaan toisiaan ja tukemaan eri toimintojen organisointia. Tärkeintä oli auttaa ihmisiä pois uhriudesta kohti voimaantumista. Moni menetyksiä kokenut eristäytyi kotiin neljän seinän sisälle. Sosiaalityöntekijät avasivat ihmisille teitä mukaan yhteiskuntaan ja tukivat paluuta normaaliin arkeen. Asukkaille tarjottiin mahdollisuuksia käydä koulua ja tehdä työtä. Heille opetettiin esimerkiksi kirjontaa ja he voivat myydä työnsä tuloksia. Erityistä huomiota lapsiin Lääketieteellisen paradigman sijaan sosiaalinen paradigma on tullut yhä keskeisemmäksi katastrofin ja sen vaikutusten hallinnassa. Tärkeää on rakentaa yhteisö uudelleen niin, etteivät sen heikoimmatkaan jäsenet vetäydy syrjään tai joudu syrjäytetyiksi. Huomiota tulisi kiinnittää etenkin lapsiin, joiden on todettu reagoivan katastrofeihin aikuisia voimakkaammin. Kaikki yhteisön aikuiset voivat olla tukemassa lasten selviytymistä osallistumalla heidän arkeensa vaikkapa leikin keinoin. Nuorille on luotava luottamusta tulevaisuuteen, siinä missä vanhemmillekin. Sosiaalityöntekijät ilman rajoja Vaikka Tokion konferenssin esitykset piirsivät kuvaa poikkeusolojen sosiaalityöstä, sen keskeisimmät elementit kumpusivat tutuista lähtökohdista, etenkin yhteisösosiaalityön menetelmistä ja tavoitteista. Sosiaalityöntekijöiden rooli kriisien aikana on laaja ja tärkeä, vaikka se ei useinkaan näy median katastrofiuutisoinnissa. Mielenterveys- ja sosiaalityön johtotehtävissä toimiva Rose Henderson Uudesta-Seelannista painotti valtioiden rajat ylittävän avun tärkeyttä, mutta myös sen haasteita. Hänestä sosiaalityöntekijöiden rooli pitäisi tuoda vahvemmin esiin muiden ammattilaisten rinnalla. Ehkäpä sosiaalityöhön tarvittaisiin Lääkärit ilman rajoja -kaltaista toimintamallia. Lääkärit ilman rajoja on kansalaisjärjestö, joka antaa lääketieteellistä apua kriisialueilla. Tiina Koskimäki sosiaalitieto 3 I12 19

20 muut teemat Mari Kivistö Oulussa henkilökohtaista apua saa monella tavalla Kaikki henkilökohtaista avustajaa tarvitsevat eivät pysty tai halua toimia työnantajina. Oulussa käytössä on eri apumuotoja. Siellä on myös tutkittu, miten ne tukevat vaikeavammaisten osallisuutta. Moni vaikeavammainen on itse avustajansa työnantaja. Perinteinen työnantajamalli on kiistatta asiakaslähtöinen ja tukee hyvin vaikeavammaisen asiakkaan osallisuutta. Perinteinen malli ei kuitenkaan sovi kaikille. Vuonna 2009 uudistuneen vammaispalvelulain perusteella kunta voikin järjestää lakisääteistä henkilökohtaista apua usealla eri tavalla. Työnantajamallin lisäksi palvelu voidaan tuottaa itse tai yhteistyössä muiden kuntien kanssa. Apua voidaan hankkia myös ostopalveluna. Palveluseteliäkin saatetaan käyttää. Lain mukaan vaikeavammaisen henkilön on saatava henkilökohtaista apua vähintään 30 tuntia kuukaudessa kodin ulkopuolisiin toimintoihin. Oulun monipuolinen malli Oulussa henkilökohtaista apua on jo vuosien ajan järjestetty eri tavoin. Syynä on juuri se, että kaikki apua tarvitsevat eivät pysty tai halua toimia työnantajina. Lisäksi henkilökohtaisia avustajia on vaikea saada asiakkaille, jotka tarvitsevat apua vain muutaman tunnin viikossa. Näitä asiakkaita onkin jo pitkään auttanut kunnallinen vammaisavustajapalvelu. Oulu on ostanut henkilökohtaisen avun palveluja silloin, kun työnantajamalli tai vammaisavustajapalvelu eivät ole sopineet asiakkaalle eivätkä kotihoidon palvelutkaan ole riittäneet tai sopineet. Ostopalveluja on hankittu hoiva-alan yrityksiltä sekä kolmannelta sektorilta. Lisäksi suunnitellaan palvelusetelin käyttöönottoa. Oulussa toimii myös Minun elämäni -hanke. Siinä tuetaan työllistymistä ja tarjotaan samalla henkilökohtaista apua. Alle puolet avusta työnantajamallilla Monipuoliset mahdollisuudet saada henkilökohtaista apua näkyvät myös luvuissa. Vuonna 2010 perinteisen työnantajamallin osuus kaikesta henkilökohtaisesta avusta oli Oulussa vain 47 prosenttia. Muissa kuusikkokunnissa Espoossa, Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Vantaalla vastaava luku oli prosenttia. Myös henkilökohtaisen avun asiakasmäärät ovat Oulussa lisääntyneet viime vuosina enemmän kuin Suomessa keskimäärin. Vuosina asiakasmäärä kasvoi Oulussa 43 prosenttia ja vuosina kasvua oli 39 prosenttia. Koko Suomea koskevat vastaavat luvut olivat 21 ja 36 prosenttia. Asiakasmäärän nousua Oulussa selittäneekin se, että apua saa eri tavoilla. Työnantajina toimivat aktiivisimpia Tutkin Oulua koskevassa ammatillisessa lisensiaattitutkimuksessani, miten henkilökohtaisen avun eri muodot tukevat vaikeavammais- ten osallistumista kuinka paljon he esimerkiksi harrastavat tai osallistuvat yhteiskunnalliseen toimintaan. Avustajansa työnantajina toimivat asiakkaat olivat yleisesti aktiivisimpia. Heistä 48 prosenttia harrasti tai osallistui yhteiskunnalliseen toimintaan vähintään viikoittain. Minun elämäni -projektin asiakkaista näin teki 47 prosenttia, muiden ostopalvelujen asiakkaista 32 ja kunnallisen vammaisavustajapalvelun asiakkaista 20 prosenttia. Vaikutusmahdollisuudet tärkeitä Tosiasiallista osallistumista on helppo mitata vaikkapa harrastuskertojen lukumäärällä. Sen sijaan asiakkaiden kokemus osallisuudesta rakentuu aina yksilöllisesti. Siihen vaikuttavat henkilökohtaisen avun toteutustapa, apua antavan ja asiakkaan suhde, avustajan ominaisuudet sekä luonnollisesti asiakas itse. Tutkimukseni mukaan avustajansa työnantajana toimivat asiakkaat kokivat myös vahvimmin osallisuutta. He pitivät tärkeänä, että avustajan saa valita itse, avustajana toimii sama henkilö ja avun saannin ajankohtiin pystyy vaikuttamaan. Kunnallinen vammaisavustajapalvelu ja ostopalvelut ovat järjestelmäkeskeisempiä. Avustajaa ei voi valita, ja avustajat vaihtuvat. Tämä heikentää osallisuuden kokemusta. Mari Kivistö on sosionomi (AMK), sosiaalityöntekijä (YTM) ja erikoissosiaalityöntekijä (YTL). Hän työskentelee Oulun kaupungin vammaispalvelujen sosiaalityöntekijänä. Kirjoitus perustuu hänen ammatilliseen lisensiaattitutkimukseensa Henkilökohtainen apu ja monimuotoinen osallisuus, Lapin yliopisto Työttömistä henkilökohtaisia avustajia Henkilökohtaisista avustajista on pulaa, ja työttömyyttä tulisi lievittää. Minun elämäni -projekti pureutuu molempiin ongelmiin. Oululaisen Lintulammen asukasyhdistyksen koordinoima projekti aloitti vuonna 2009, jolloin vammaispalvelulain muutos astui voimaan. Projektissa on koulutettu pitkäaikais- ja toistuvaistyöttömiä sekä alle 25-vuotiaita työttömiä henkilökohtaisiksi avustajiksi. Puolitoistavuotinen koulutus valmistaa kotityöpalvelujen ammattitutkintoon. Asiakkaat ohjataan hankkeeseen Oulun kaupungin vammaispalveluista. Vuonna 2009 projektissa oli noin 20 ja vuonna 2010 noin 50 henkilökohtaisen avun asiakasta. Vuonna 2011 asiakasmäärät kasvoivat edelleen. Asiakkaita avustetaan lähinnä kodin ulkopuolisissa toiminnoissa sekä kotitöissä. Tarvittaessa tuetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan elämänhallintaa. Hanketta rahoitaa ELY-keskus. Se saa tukea myös Oulun kaupungilta. > Asukasyhdistys > Projektit 20 sosiaalitieto 3 I12