Opettaja Olavi Vilppula, upseeri ja herrasmies. * Räisälä Helsinki 1/65

Transkriptio

1 Opettaja Olavi Vilppula, upseeri ja herrasmies. * Räisälä Helsinki 1/65

2 Lukijalle. Oheinen Opettaja Olavin tarina on syntynyt yleisen sukututkimuksen ja Vilppuloiden sukusivujen innoittamana. Sukujen kaavioiden takana olevat ihmiset ja olosuhteet, joissa he ovat eläneet, eivät aina nykyihmisille aukene. Rinnan näiden sukulaissuhteiden selvittämisen kanssa on tärkeätä saada perinnetietoa ja olosuhteita kuvaavia tapahtumia talteen, varsinkin jos niillä on syy-yhteys suvun jäsenten elämänvaiheisiin. Tämän tarinan päähenkilö, opettaja Olavi, teki itse tätä työtä jossain määrin koko ikänsä. Hän ei kuitenkaan elänyt tietokoneaikaa, eikä täten hänen keräämästään kansanperinteestä ja aikaisempien sukupolvien vaiheista ole kuin murusia tallessa. Toinen syy tarinan kirjoittamiselle on nykyinen huono lähihistorian tuntemus. Varsin pöyristyttävältä tuntui lukea muutama vuosi sitten, iltalehden uusille kansanedustajille tekemän tietokilpailun tuloksia. Kysymykset olivat helppoja, eräs vaikeimmista oli, - koska alkoi toinen maailmansota? Tähänkään eivät muutamat julkisuudessa korkeaa profiilia pitävät kansanedustajat osanneet vastata, etenkään nuoret naiset! Syy tähän huonoon historian tuntemukseen on kahdella suunnalla. Koulujen historian tunneilla käytiin sodan jälkeen ahkerasti lävitse Puunilaissotia ja Pipin Pienen valtakautta ym.vähemmän kerrottiin mitä isä ja äiti tekivät edellisinä vuosikymmeninä ja minkä vuoksi. Toisaalta 50-, 60- ja 70-lukujen ilmapiiri ei ollut sopusoinnussa tasapainoisen lähihistorian, erityisesti sota-ajan ja sen jälkeisten tapahtumien kuvaamiselle. Opettaja Olavin elämänvaiheet ovat olleet hyvin läheisessä kytköksessä Suomen lähihistoriaan. Sama pätee tietysti kaikkiin karjalaisiin ja moniin muihinkin suomalaisiin. Nykypolvi on jo etääntynyt monista tässäkin tarinassa kerrotuista Suomen kohtaloon vaikuttaneista tapahtumista. Osaan niistä on kuitenkin saatu lisävalaistusta vasta lähiaikoina erilaisten arkistojen auettua. Myös Neuvostoliitossa päästiin tiettyihin arkistoihin käsiksi, mutta ne tiettävästi ovat jälleen sulkeutuneet ja moni asia jäi vielä selvittämättä, kiistanalaiseksi. Siellä puolen rajaa vallitsee edelleen täysin toisenlainen totuus näistä asioista, suomalaisten tunteman kanssa. Lainaamani yleisen historian tapahtumia koskevat referaatit perustuvat takakannen lähdekirjallisuuteen, internetin wikipedia sivustoihin, tietotoimistojen ja sanomalehtien sivustoihin, muutamiin museokäynteihin ja omaan maailmankäsitykseeni. Jos joku arvoisista lukijoista loukkaantuu poliittisen katsantokannan tms. vuoksi, otan vastaan asiallisen ja perustellun kritiikin. Opettaja Olaviin ja perheeseen liittyvät asiat olen itse, vaimoni Helenan kanssa muistellut. Omat kokemukseni ja läsnäoloni Olavin lähipiirissä kattaa lähes 40 viimeistä vuotta hänen elämästään. Aikaisemmista vaiheistaan hän on itse tarinoinut lukuisilla yhteisillä, mm Lammille suuntautuneilla automatkoilla. Osa aikaisemmista ajoista ja Olavin varhaislapsuudesta perustuu myös Sirkka-Liisa Vallen os. Järvenkylän keräämään, sukua koskevaan aineistoon. Elna Vilppulalta jälkeen jääneet sota-ajan kirjeet ovat olleet dokumentoitua aarteistoa aiheesta. Siksi olenkin muutaman kirjeen ja otteita parista muusta kopioinut sellaisenaan. Kirjeenvaihdon, kaikkien neljän mapillisen kohtalo on vielä avoin. Niissä on materiaalia mittavaankin tutkielmaan, toisaalta niihin tulee soveltaa tiettyä yksityisyyden suojaa, vielä jonkin aikaa. Oma ongelmani tämän tarinan kirjoittajana on ollut sen pitämisessä tiiviinä. Niin kuin elävä elämä, tämäkin tarina pyrki rönsyilemään ja hajaantumaan hallitsemattomiin mittoihin. Olenkin tiivistänyt pariin kertaan käsikirjoitustani. Ehkä tyylillisesti siitä on tullut töksähtelevä, mutta hartain toiveeni onkin ollut, että se ei olisi liian pitkä nykynuorten luettavaksi. Heille tämä tarina on tarkoitettu. Marbellassa Veikko Laine 2/65

3 Opettaja Olavi Vilppula, upseeri ja herrasmies. 1.Lopun alku Vanhainkoti ei aina näytä parhainta puoltaan. Dementoitumassa olevat vanhat ihmiset käyttäytyvät joskus hyvin kummallisesti. Erityisesti ruoka-aikoina ulkomaailmasta tulijaa saattaa puistattaa. Joitakin syötetään kuin pikkulapsia, toiset kiukuttelevat ruuan laadusta tai ties mistä. Joiltakin on sivistyksen ohut ulkokuori pettänyt täysin, pöytätavoista ei ole tietoakaan. Asut ovat kirjavia ja käyttäytyminen moninaista. Sekä fyysisten, että psyykkisten ongelmien ilmentyminä esiintyy erilaisia kohtauksia.. Ajoittain ambulanssi noutaa jonkun asukin, joko jo viimeisellä matkalleen lähteneenä, tai sille valmistautumaan jossakin muualla, saattohoitoon. Jäljellejääneet odottavat omaa vuoroansa ja noutajaansa. Piristystä kaivattaisiin, yleistä toimeliaisuutta ja omatoimisuutta yritetään ylläpitää. Hoitava henkilökunta näyttää usein rasittuneelta. Kärsinevät myös arvostuksen puutteesta vaativassa työssään. Vierailuilla käyvät omaiset kohtaavat harvoin iloisesti hymyilevää reipasta henkilökuntaa. Jos vanhainkodin asukin voinnista haluaa jotakin kuulla, usein on meneillään tärkeä palaveri. Ovathan he myös saaneet tottua omaisten taholta erinäisiin purkauksiin, jotka eivät aina ole siitä asiallisemmasta päästä. Tässä ilmapiirissä kävi yli kahdeksankymmenen vuoden ikäinen mies soittelemassa pianoa pikku juhlissa ja joskus iltaisinkin. Hän kertoili myös soittamistaan kappaleista tarinoita ja taisi tarinoida joskus vähän omiansakin. Vinkki tästä toiminnasta hänelle lienee tullut seurakunnan taholta, kirkkoherran isä kun oli vanhoja tuttuja. Velvollisuudentuntoisena ja myös virikettä omaan elämäänsä saanut, yksin lähiseudulla asuva mies antoi parastansa. Lauluäänikin oli pitkään vielä hyväkuntoinen, Käyn tietäin laulaen irtosi sykähdyttävällä barytonilla. Hyvä vanha rutiini ja peritty tarkka sävelkorva piti esitykset ilmeisen tasokkaina. Palkkaa ei tosin toiminnasta taidettu juuri maksaa, mutta hän oli ilmeisen otettu, kun tuntuivat hyö tykkäävän, kun räpyttiit niin. Eräänä joulunaluspäivänä hän jäi tulematta vastoin tapojansa ja ilman mitään selitystä. Illanviettoohjelmaa valmistellut askartelunohjaaja sai selityksen tähän unohdukseen myöhemmin. Tällöin muutamaa kuukautta vaille 90 vuoden ikäinen mies tuli itse potilaaksi samaan paikkaan, Kannelkotiin. Vanha mies oli läpikäynyt kurimuksen sekä henkisellä, että fyysisellä tasolla. Ensin alkoi muisti pettää. Sitten tuli harhaisia kuvitelmia. Oma asuinpaikka Helsingin Kaarelassa ei ollut enää ainoa oikea koti vaan oli olemassa toinen paikka jossakin lähikukkulan toisella puolella olevan tien varrella. Hänen nuorin tyttärensä päätti lähteä sitä yhdessä tuumin autolla ajellen etsimään ei löytynyt. Kerran, kotiin tullessaan omakotitalon yläkerrassa asuva tyttären poika näki ilmeisen sekavassa mielentilassa oleva talon isännän eksyneen omalle pihalleen. Päivittäiset ongelmat lisääntyivät ja yläkerran asukkaiden yöunet alkoivat häiriintyä, ovi kävi öisin ja mies etsi ulkoa jotakin. Lopulta hänet erään kerran löydettiin yöasussa kilometrien päässä Kaivokselasta harhailemasta ja palautettiin poliisin toimesta kotiin, jonne hän onneksi oli osannut saattajansa opastaa. Kotitaloon asennettiin kulunvalvontalaitteet. Sitten iski sairaus ja mies toimitettiin ensin Meilahteen, jossa hän kaikkien ihmetykseksi vielä vapautui letkuista, keuhkokuume antoi periksi. Peruskunto oli ollut hyvä. Hänet siirrettiin Laakson sairaalaan, jossa toipuminen eteni, mutta muistihäiriöt lisääntyivät. Joidenkin lähiomaisten suunnalta esitettiin tällöin vaatimuksia holhoustarpeesta. Ollessaan itse vielä oikeustoimikelpoinen, hän valitsikin uskotuksi miehekseen nuorimman tyttärensä. 3/65

4 Ajatukset palasivat lapsuuteen ja nuoruuteen, asevelvollisuus- ja sota-aikaan. Se ei ole ihme, sillä Laakson sairaalan ilmapiiri saattaa muistuttaa aika lailla sotasairaalaa. Aina ei ollut selvää tajusiko hän oikein ajan ja paikan. Kerrankin häntä siellä käytäessä katsomassa hän ihmetteli miten tänne, matkojen päähän olitte löytäneetkään. Sitten hänelle juolahti mieleen, että siull`ha on melkosen suur auto, miehän mahun teijän mukkaan Helsinkiin. Hän hyppäsi sairaalan vuoteesta ylös ja huikkasi kuuluvasti useille muille samassa huoneessa oleville Vilppula lähtee nyt, hei vaan kaikki. Oli aika vaikea paikka selittää potilasasuiselle miehelle, ettei se nyt käykään. Osaksi omaisten toimeliaisuudesta, osaksi kai sen vuoksi, että Helsingin Kaupunki muisti palvelijaansa, hänelle voi katsoa käyneen hyvin, päästyään Kannelkotiin vuonna Kannelkoti on ulkonäöltään ja rakenteeltaan kuin parakki. Alkoi miehen henkisesti raskain aika. Sukulaiset saivat tuskaiselta mieheltä puhelinsoittoja, joissa oli usein sävy. Tänne on tultu, hyö pittäät kokousta yöllä tai huomenna, mihin meijät seuraavaks sijoitettaa. Joskus hän saattoi valittaa, että kaks kollii matkatavaroita on hävvööksissä, niinku vähä rahhaakin. joskus taas tuli ihmetystä Mite hyö näin iäkkäit ihmisii, ku myö Joukon (huonetoveri) kanss ollaa, ennää tääll pittää, eiks jo jouvettais pois pässee. Välillä soittoja tuli puolen tunnin välein vuoroin eri puhelinumeroihin. Toisinaan tuli selvä käsky Tuu hakemaan miut pois täält. ja täydennys matka voi olla pitkä, mut siehä tiijät mis minnuu pietään. Jos hänelle kauniisti yritti panna vastaan ja selittää, ettei hän oikein pärjäisi siellä kotona, saattoi hän tavoilleen poikkeuksellisen kipakasti vastata - ja mikä saa siut uskomaan, etten mie muka selviäisi. Sen jälkeen hän usein kuvasi kuinka pärjäisi kotona ja sen ympäristössä ystäviensä kanssa olosuhteissa, jotka vastasivat kaksikymmentä vuotta aikaisemmin vallinneita. Häntä katsomassa käytäessä samat asenteet ja mielikuvat toistuivat. Tavaroita oli huoneessa useasti pakattu ja hoitajien toimesta taas purettu, kunnes kaapit lukittiin. Hänen olotilansa oli paljolti tuskainen ja hätä oli ajoittain suuri. Sekavuus vaihteli melko selvistä hetkistä aivan eksyksissä olemiseen. Hänen huoneensa ikkunasta näkyi kappale entistä viljapeltoa, sähkölinja ja pellonlaidassa tie, jonka varrella muutama rintamamiestalo. Maisema muistutti häntä vanhoista ajoista. Hänen mielestään välillä oltiin lähellä entistä kotikylää Räisälässä. Välillä hänen mielestään metsän reunan jälkeen, seuraavan mutkan takana, olivat Hollolan kirkon maisemat. Siellä asui vaimon veli. Miks myö ei lähetä sinne?. Raskaimpia taisivat olla selkeimmät hetket, jolloin hän raskaasti huokaisujen sävyttämä totesi, kunnalliskotiin joutui. Oli kuitenkin kysyttäessä sitä mieltä, että täällä hänestä pidetään huolta ja hän saa hyvää hoitoa. Lopulta yli yhdeksänkymmenen vuoden ikä ja laitostuminen tekivät tehtävänsä, lääkitykselläkin lienee osansa. Miehen mielen lievästi sulaessa ja stressin laskiessa rauhallinen, asiallinen sekä moniin aikalaisiinsa verrattuna huomattavan positiivinen elämänasenne voittivat. Tavat säilyivät hyvinä, pukeutumisen suhteen hän oli aina tarkka, missään verkkareissa ei käyskennelty. Usein oli jopa puku päällä ja kravatti moitteettomasti solmittuna kaulassa. Nuorin tytär piti yhteyttä hänen kulloisenkin omahoitajansa kanssa, toi välillä isällensä matkoilta konjakkipullon säilytettäväksi valvonnan alla, aina tarpeeseen ja pahan päivän varalle. Ehdotettuaan konjakkiryypyn antamista tuomastaan pullosta Papalle ja jälleen kerran kysyttyään hänen asennoitumisestaan hoitoon, vastaus tuli epäröimättä ja kuului: Olavilleko? Olavi on täydellinen herrasmies 4/65

5 2. Alku Räisälän pitäjän Unnunkosken kouluun tuli vuonna 1903 opettajaksi Juho Vilppula. Siellä oli uusi, vain kolme vuotta aikaisemmin valmistunut koulurakennus. Sillä ehkä oli ollut merkityksensä komean 22 vuotiaan, Teuvalta kotoisin olevan pohjalaisen miehen päätettyä lähteä Karjalaan kansankynttiläksi. Osansa houkutuksesta muodosti myös silloin opettajille maksettu rajaseutulisä, eikä merkitystä vailla ollut ajan henkeen kuulunut yleisen valistuksen aatteen levittäminen. Niin tai näin komea, monitaitoinen poikamiesopettaja ankkuroitui helposti paikkakunnalle. Unnunkosken koulu (piirros: Jorma Kohonen, Räisäläinen no. 4, 2001, ) Hän osoittautui todella monitaitoiseksi mieheksi, joka oli monessa tai paremminkin, kaikessa mukana, mitä paikkakunnalla tapahtui. Vehnänviljelys Karjalan kannaksella aloitettiin hänen toimestaan, hän oli opiskellut myös talousasioita ja perusti ensimmäiset osuuskassat Karjalan kannakselle sekä mm Räisälän Osuuskaupan. Laivayhtiötä, jonka laivat liikennöivät Käkisalmen rannikolla Laatokalla, hän oli myös perustamassa. Melko pian paikkakunnan puheenaiheisiin kuului myös hänen mahdollinen seurustelunsa rovastin tyttären kanssa. Mitä todella tapahtui, siitä ei dokumentoitua tietoa ole olemassa. Juhon kohtaloksi muodostui sittemmin samana vuonna 1903 hänen kanssaan kouluun tullut, häntä kolme vuotta vanhempi opettajatar Naimi Pietilä, isänsä puolelta vienankarjalainen ja ortodoksi. Heidät vihittiin Molemmat asuivat koululla ja olivat mukana kylän riennoissa. Edellä jo mainittujen, lähinnä taloudellista toimeliaisuutta kuvaavien hankkeiden lisäksi Juho oli alusta asti paikkakunnalla innokas kuoro- ja nuorisoseuramies. Juho toimi vuonna 1906 Räisälän Nuorisoseuran esimiehenä. Toiminta kärsi sen jälkeen lamasta, mutta vuosikokouksessa toiminta saatiin taas vauhtiin, vaikka ilmeisiä poliittisia erimielisyyksiäkin alkoi esiintyä mm. johtokunnan jäsenten henkilövaaleissa. Juho oli tuolloin ilmeisesti hiukan sivummalla sen vuoksi, että Naimi oli raskaana. Perheen esikoinen syntyi ja sai kasteessa nimen Olavi Johannes Vilppula. Nimi ehkä juontuu 1905 julkaistuun romaaniin, Johannes Linnankosken Laulu Tulipunaisesta Kukasta ja sen päähenkilöön Olaviin. Aihe oli aktuelli myös näyttämöillä. Myöhemmin aiheesta on tehty elokuvia, joista Teuvo Tulion ohjaama on yhä kaikkien aikojen katsotuimpia Suomessa. Olavi kasvoi siis jo sylivauvasta lähtien kiinni siihen maailmaan, jonka koulu ja kulttuuririennot muodostivat. Se oli tullut hänelle ikään kuin jo äidinmaidossa ja oli syntymälahjana hänen veressään. 5/65

6 Puolentoista vuotta kului ja Olavi sai pikku-siskon, joka syntyi ja sai kasteessa nimen Malmi Kyllikki. Nuorisoseuratoimintaan tarvittiin taas Juhoa, kun oman nuorisoseuratalon rakentaminen päätettiin ratkaista ja Juho valittiin kolmen henkilön muodostamaan rakennustoimikuntaan Todennäköisesti hän veti sitä. Varainhankinta oli vaikeata, rahaa ei taivaasta tippunut. Riitaa oli myös siitä, minne talo rakennetaan, Räisälän kirkonkylään vai Unnunkoskelle. Asiasta käytiin myöhemmin jopa oikeutta, mutta Unnunkoskelle se tuli ja oikeuden päätöksen mukaan - laillisesti. Nimimerkki Wipu kertoo talon vihkijäisjuhlan ohjelmasta Käkisalmen Sanomissa ilmestyneessä numerossa: Suuret juhlat tulossa. Oletteko vielä huomanneet Käkisalmen Sanomista, että elokuun huomattavimmat juhlat näillä seuduin vietetään Räisälän nuorisoseuran talolla Unnunkoskella elokuun 17. päivänä. Silloin vihitään tarkoitukseensa seuran uusi komea talo, jonka vertaista tuskin mikään maamme maalaisnuorisoseuroista omistaa. Ohjelma tulee olemaan runsas, arvokas ja vaihteleva jne Nimimerkin takana oli, kukas muu kuin Juho Vilppula. Olisikohan asian painotuksista havaittavissa hieman sitä kuuluisaa pohjalaisuutta? opettaja Juho Vilppula opettaja Naimi Vilppula os. Pietilä 6/65

7 Samana vuonna, 1913 perhe sai uuden jäsenen ja Olavi toisen pikkusiskon, joka sai kasteessa nimen Lea Maria Tellervo. Seuranäyttämötoiminta virisi uuteen kukoistukseen oman seurantalon valmistuttua. Näyteltyjä kappaleita olivat ainakin: Nummisuutarit, Kihlaus, Pohjalaisia, Anna-Liisa, Roinilan talossa, Syiden kirous, Vihtahousu, Kunnian housut, Anssin Jukka, ja lisäksi monet laulunäytelmät. Juho Vilppula oli mukana ja näytteli ainakin Nummisuutareissa Mikko Vilkastusta ja aivan erilaista roolia Pohjalaisissa, Vallesmannina. Vilppulan perhe oli musikaalista ja opettaja-pariskunta esiintyi nuorisoseuran eri tilaisuuksissa usein ohjelman suorittajana, Naimi Vilppula esitti usein yksinlaulua ja yhdessä miehensä kanssa duettoja. Juho Vilppula johti seuran laulukuoroja lähes kaksikymmentä vuotta. Nuorisoseuratoiminta loi pohjan Olavin ja myös muiden lasten kulttuuriharrastuksille, sekä ilmeisesti määräsi osin tulevat ammatinvalinnat. Aikanaan Olavi lähti myös opintielle. Hänelle se oli sikäli helppoa, että asui koululla. Oliko helppo olla isän ja äidin oppilaana koulussa, muiden oppilaiden joukossa, jossa häneltä vaadittiin esimerkkinä olemista. Ei Olavi ainakaan ole jälkeenpäin valittanut. Juho ja Naimi Vilppula I ja II luokan oppilaiden kanssa luokkakuvassa koulun rappusilla v.1917.oppilaiden joukossa, alarivissä vasemmalla Olavi. Naimi-äidin ja opettajan helmoissa tyttäret Malmi ja Tellervo, jotka eivät vielä olleet koululaisia. Suurin osa näistä oppilaista toimi myöhemmin Räisälän nuorisoseurassa 1920 ja 1930 luvuilla. (kuva ja nimet julkaistu Arvi Naukkarinen, Räisälän Nuorisoseura ) Olavin omasta mielestä hänen lapsuutensa oli onnellista aikaa, kesät olivat kauniita. Toimintaa ja virikettä riitti vaikka kotona oli ajan mukainen kotikuri. Ylilyöntejä siinä suhteessa ei kuitenkaan ollut. Hän myös muisteli koko elämänsä suurinta kalaansa, jonka oli koskesta kalastanut. 3. Nuoruus, Olavin oppivuodet. Kerrotaan, että nuorisoseuran talolla oli v Loppiaisen aikaan iltamat ja kesken kaiken tuli viesti, että nyt tarvitaan miehiä Viipurissa. Kuusi poikaa pakkasi hevosen viemään heidät Käkisalmeen yötä myöden, niin etteivät edes kotona ehtineet käymään. Alkoi vapaussota. Kansalaissodan taistelupaikat eivät ulottuneet Räisälään. Olavikin kohtasi sotatoimet, kuten ne kotirintamalta nähdään. Nuorisoseurantalo toimi valkoisten koulutuskeskuksena. Miehet majailivat 7/65

8 ympäristön taloissa, koulullakin. Sulkeisharjoituksia oli sisätiloissa ja ulkona lähestymisharjoituksia Nuorisoseurantalolla valmistettiin lumipukuja ja muuta vaatetavaraa rintamalle lähetettäväksi. Räisälän nuorisoseuran v.1913 rakennettu seurantalo. Räisäläiset eivät onneksi joutuneet omalla kylällä aseet vastakkain. Molemmin puolin rintamaa kylläkin. Valkoisten puolella kaatui 14 ja punaisten puolella kolme tai neljä. Haavoittuneita ja kadonneita tai vankileirillä kuolleita oli 17. Anarkian vallittua kansalaissodan aikana, tarvittiin suojeluskuntia hoitamaan järjestysvallan tehtäviä. Perinteisten seurojen oheen tulivat nyt suojeluskunnat ja Lotta-Svärd yhdistykset, jotka vetivät puoleensa aktiivista nuorisoa. Myös urheiluseurat nousivat voimallisesti esiin suomalaisten hyvän urheilumenestyksen myötä, mm Antverpenin Olympialaisissa. Räisälässä elettiin valtavirran mukana. Kuitenkin itse nuorisoseuratoiminta jatkui vahvana ja seuraan perustettiin urheilujaos, jalkapallojoukkueineen. Yhteyttä pidettiin myös sotilaallisiin organisaatioihin ja seurantaloa vuokrattiin moninaisiin tarkoituksiin. Olavin ollessa vajaan 11. vuoden ikäinen järjestettiin Nuorisoseuran 25-vuotisjuhlat. Ohjelma oli erittäin kohottava ja isänmaallinen: - runo Suomen Leijona, - Viipurin rykmentin soittokunta soitti, - juhlapuhe, jossa kehotettiin tarmokkaaseen -näytelmä Vaasan poikia toimintaan kansakunnan taloudellisen -näyttelijä Korhosen lausuma R. Kainulaisen ja henkisen nousun hyväksi runo Seppä Antti. - aliupseerien esittämää voimistelua - Juho Vilppula piti päätöspuheen. Kaksi ja puoli kuukautta tuon juhlan jälkeen syntyi perheeseen neljäs lapsi. Olavi sai 11 v. itseään nuoremman pikkuveljen. Perheen kuopus, taiteellinen ja rasavilli Pentti Kalevi syntyi Alkoi iloinen 20-luku ja kulttuuri kukoisti. Olavin mielestä Unnunkoski voi olla ylpeä, että sen nuorisoseurantaloa arvostettiin esiintymispaikkana näyttelijäpiireissä. Kiertueet saivat sieltä usein suurimmat kassansa. Talo täyttyi sekä näytelmäkiertue-, että konserttimusiikkiesityksissä. Se oli sitä kulttuurinälkää, jota vain harvoissa paikoissa maaseudulla tunnettiin. Olavi eli innokkaasti tässä maailmassa, -välillä kulttuuririentoja ja sitten täysin rinnoin urheiluun. Räisälän voimistelu- ja urheiluseura Pamaus itsenäistyi 1920-luvun alkupuolella. Eikä mennyt kovinkaan pitkää aikaa, kun Olavi Vilppulan nimi alkaa vilahdella, milloin jalkapallojoukkueen jäsenenä, milloin juoksukilpailuissa palkittujen joukossa. Ensimmäiset alpakkalusikat olivat usein kotiin tuomisina viikonvaihteiden urheiluharrastuksista. 8/65

9 Oli aika jatkaa koulunkäyntiä kotikoulun ulkopuolella. Ajan koulujärjestelmän mukaisesti, Olavi siirtyi 3. luokalle Käkisalmen Keskikouluun syyskuun 1. päivänä Elämä tuntui soljuvan mukavasti, opinnot sujuivat, edessä ihana nuoren miehen elämä, iloisella vuosikymmenellä. Sitä dramaattisempi oli käänne johon perhe joutui isän vakavasti vilustuttua. Vuosi 1923 oli lopuillaan ja aiemmin terveen miehen tilaa tuli ensin katsomaan sairaanhoitaja, sitten lääkäri, joka määräsi lääkkeeksi pirtua, jota raitis mies ei huolinut. Sairastettuaan keuhkokuumeeksi kääntynyttä vilustumista viikon Juho Vilppula kuoli Unnunkosken koululla vain 43 vuoden ikäisenä. Olaville kokemus oli erityisen raskas. Juhon ollessa vielä tajuissaan, hän oli kutsututtanut Olavin vuoteensa vierelle. Tarkasti ei kukaan tiedä mitä puhuttiin. On kuitenkin todennäköistä, että Juho tilitti tuntojaan ja elämänkatsomustaan 14 vuoden ikäiselle vanhimmalle lapselleen. Myös tulevaa elämää ja siihen liittyvää vastuun kantamista käsiteltiin, - kaikkea keplottelua tulee välttää. Olet nyt vanhin mies perheessä. Isä vaati poikaansa myös lupaamaan tiettyjä asioita. Mitä ne tarkalleen olivat, ei ole selvillä, mutta Olavi antoi lupauksensa. Myöhempiin kiistoihin Olavin viimeinen, ratkaiseva niitti asian ratkaisemiseksi saattoi olla mie olen isälle luvannut. Sen jälkeen kiista oli ratkaistu ja keskustelu aiheesta päättynyt. Niinä harvoina kertoina, jolloin Olavin piti näin vedota Juho, tuo Unnunkosken vahva mies oli taas läsnä perhepiirissä. Juho oli nähnyt enteitä. Karjalasta tulee ennen pitkää lähtö. Hän oli puhunut siitä jo ennen sairastumistaan. Ei siis ollut ihme, että hän halusi itsensä haudattavan kotipitäjäänsä, Teuvalle. Hautaus. Lauantaina t.k. 26 p:nä kätkettiin syntymäpitäjänsä Teuvan kirkkomaahan kansakoulunopettaja Juho Vilppulan maalliset jäännökset. Lyhyen, ankaran keuhkotulehduksen murtamana vaipui vainaja ikuiseen lepoonsa kotonaan Räisälän Unnunkoskella tk. 8 päivänä, vasta 43 ikävuodellaan. Vuosikausia hän oli se henkilö, jonka puoleen käännyttiin, kun nuorisoseurassa puhetta tai esitelmää tarvittiin. Laulukuoron hän pani paikkakunnalla pystyyn, toimien monia vuosia sen johtajana. Raittiustyökään ei jäänyt hänen toimitarmonsa ulkopuolelle, Vainaja oli paikkakunnallaan keskeinen henkilö myöskin osuustoiminnan alalla. Hän oli Unnunkosken osuuskaupan perustajia ja hallituksen jäseniä kuuluen myöhemmin Räisälän Maalaisten Osuusliikkeen kantajoukkoon, ollen sen puheenjohtaja perustamisesta saakka, 14 vuoden aikana. - Sekä nuorten, että vanhojen parissa oli hän suosittu ja pidetty mies, joten hänen äkkinäinen poismenonsa tuli raskaana iskuna hänen lukuisille ystävilleen ja tuttavilleen. Monisatalukuinen oli se ystävien joukko joka t.k. 18 p:nä oli kerääntynyt Unnunkosken kansakoululle, kun vainajaa lähdettiin siirtämään synnyinpitäjänsä multaan. Monin puhein ja seppelein tulkitsivat paikkakuntalaiset hänen työnsä merkitystä, heidän synnyinseudulleen, valittaen sitä tappiota, jonka he olivat kärsineet hänen kuolemansa tähden. Ruumiinsiunauksen toimitti pastori Y. Joutsi, puhuen vainajan muistolle. Teuvan mieskuoron laulaessa luotiin hauta umpeen. Kauniin kummun muodostivat lukuisat seppeleet Unnunkosken kansakoulun johtokunnan, Räisälän opettajain, Räisälän Maalaisten Osuusliikkeen, sen hallituksen, Hytinlahden Osuuskassan, Unnunkosken Nuorisoseuran y.m. Kauniit muistot jätti vainaja kaikkien niitten mieliin, jotka joutuivat hänen kanssaan tekemisiin. Vainajaa jäivät suremaan puoliso, neljä nuorta lasta ja iäkkäät vanhemmat. Naimi Vilppula, leski ( yllä: lyhennetty lainaus poikkeuksellisen pitkästä muistokirjoituksesta.) 9/65

10 Leskeksi jäänyt Naimi jatkoi opettamista Unnunkosken koululla, Olavi ja Malmi koulunkäyntiä Käkisalmessa. Pentin kanssa Naimi ei oikein jaksanut. Niinpä Pentti oli pitkiä aikoja sukulaisten hoidossa, kunnes Naimi päätti antaa hänet ottopojaksi Virroille. Pentti kuitenkin palasi omatoimisesti yllättäen kotiin vaiherikkaiden kokemusten jälkeen. Sen jälkeen hän asui, edelleen vaiherikkaiden kokemusten jälkeen Wiljami Turkin luona Viipurissa, osoitteessa Vallirinne 11. Sieltä hän aloitti opinnot Viipurin Musiikkiopistossa ja Näyttämöopistossa. Juho oli kuollessaan nuorisoseuran rahastonhoitaja. Hänen kuoltuaan tehtiin tilinpäätös ja huomattiin seuran olevan vakavaraisemmassa kunnossa kuin kuviteltiin. Rakennuslainat oli maksettu ja kassassa oli 7000 silloista markkaa. Juho oli pitänyt myös oman perheen talouden moitteettomassa kunnossa, hänellä oli ollut kaiken muun lisäksi varsin suuri henkivakuutus. Taloudelliset murheet eivät täten heti painaneet. Naimi ei kuitenkaan pystynyt astumaan siihen asemaan missä Juho oli ollut. Naimi oli herkkä ja vaikutuksille altis taiteellinen ihminen. Hän omasi kauniin lauluäänen ja oli hyvin musikaalinen, mutta perheen talousasioissa tottumaton. Olavi taas ei tältä osin ollut vielä kasvanut miehen mittoihin ja oli jatkuvasti opiskelemassa muualla. Suruajan kuluttua Naimi jatkoi osallistumista erilaisiin paikkakunnan rientoihin. Hänestä tuli myös koko kylän pienempien ja suurempienkin murheiden kuuntelija ja taloudellinen auttaja. Valitettavasti perheen tulot alenivat, mutta hänen jakamien avustusten ja lainojen muodossa, menot lisääntyivät. Avustukset menivät sileää tietään ja lainat tulivat myöhemmin kuitatuksi maailmanhistorian kurimuksessa. Asianmukaisia velkakirjoja pääsääntöisesti ei ollut olemassa. Olavin Keskikoulu päättyi kesällä Päästötodistus oli tyydyttävä, ei siis erikoisen hyvä. Isän kuolemalla lienee ollut vaikutusta asiaan. Kielet ja matematiikka eivät menneet kovin hyvin. Muut aineet sujuivat ehkä sitäkin paremmin. Historiasta tuli täysi kymppi, uskonnosta, maantiedosta, voimistelusta ja laulusta yhdeksän, lisäksi muutama kahdeksikko ja seiska. Tältä pohjalta Olavin tuli päättää ammatin-valinnastaan, oli myös tarve päästä mahdollisimman nopeasti omaan ammattiin, koska kotoa tuleva apu ei ehkä ollut enää kovin pitkäksi aikaa taattua. Hän hakeutui opettajaseminaariin Raumalle, joka alkoi elokuun 26. päivänä Matkustaminen alkoi tulla jo tavaksi ja kotiasioista Olavi entisestään etääntyi. Seminaari avasi uusia näköaloja. Rauma oli siihen aikaan varsin erilainen paikkakunta kuin Räisälä. Purjelaivoja satamassa ja aivan toisenlaista, tuskin ymmärrettävää murretta, Rauman kiäld puhuvat ihmiset. 10/65

11 Porukka vei mukanaan, opiskelun jälkeen löytyi tekemistä, missä ilmeet kirkastuivat ja surutkin kaikkosivat. Olavi muisteli sittemmin entisten poikien seikkailuja Raumalla. Olavi ja seminaarikaverit Raumalla. Loma-ajat Olavi vietti Unnunkoskella ja osallistui muiden touhujensa ohella mm. nuorisoseuran näytelmiin. Urheilu nousi koko ajan vaikuttavammaksi tekijäksi nuoren hyväkuntoisen miehen elämässä. 11/65

12 Maali lähestyy, Olavilla loppukiri. Olavin urheilupaidassa on tunnus, jossa kolmion keskellä kirjain P tarkoittanee urheiluseura Pamausta. Viipurissa Olavi osallistui urheilukilpailuun, jossa kohtasi itsensä Paavo Nurmen. Juoksun jälkeen kaikkensa yrittänyt Olavi voi pahoin. Tällöin moninkertainen olympiavoittaja ja kansallissankari antoi Olaville joitakin valmennusohjeita, mm ei ole hyvä syödä ennen juoksua ja muitakin. Seminaari päättyi Raumalla kesäkuun 8. päivänä 1929 Olavin ollessa 19 vuoden ikäinen. Saamansa todistuksen mukaan hän oli nostanut osaamisensa tasoa matematiikassa. Vieraita kieliä ei ollut, taso parani keskikoulusta mutta oli edelleen vain tyydyttävä, tosin. urheilussa ja laulussa oli arvosanana täysi kymppi. Paperit eivät ehkä olleet aivan parhaat mahdolliset. Edessä oli työnhaku. Kesä kului ja paikka löytyi. Hänet otettiin Pielisjärven kunnan Varpasen kansakoulun väliaikaiseksi opettajaksi lukuvuodeksi , Tehtävä päättyi Nyt hänellä oli jo yksi hyvä työtodistus. Nyt oli aika suorittaa asevelvollisuus. Olavi astui palvelukseen kesällä 1930, joukko-osastoon Rannikkotykistörykmentti 3. Se vastasi Laatokan pohjoisrannikon puolustuksesta. Alokaskoulutus tapahtui todennäköisesti Käkisalmen Rauhalassa, josta hänet komennettiin Konevitsan luostarisaaressa oleville rannikkolinnakkeille. 12/65

13 Konevitsan luostari. Urheilevalla kansankynttilällä ei ilmeisesti ollut vaikeuksia aliupseerikouluun pääsyssä, joka sijaitsi Käkisalmen Vahtiniemessä. Siellä hän oli viestijaoksen kolmanneksi paras. Sillä tuloksella tie aukeni Reserviupseerikouluun, jonne hän ilmoittautui Haminassa RUK:n no. 20 upseerikurssilaisia ja Olavi Haminasta RUK:n kurssilta no.20 hän sai kiitoksella hyväksytyn todistuksen varsinaisista aineista. Lisäksi hän oli kuunnellut eläinlääkintäopin luennot. Todistuksen parhaat arvosanat olivat jalkaväkitykki-, viesti- ja kaasusuojeluopista. - Mitä ilmeisin jalkaväen kevyen tykistön mies! Edessä olivat siviilityöt ja opettajan paikanhaku. Viransijaisuus löytyi omasta pitäjästä, alkaen kevätlukukaudesta 1932 ja toukokuun loppuun Olavi oli sijaisena, Räisälän Alhotojan kansakoulussa. Nyt saatu kiitettävä työtodistus oli taas mukava lisä papereihin. Seuraava tehtävä oli myös viransijaisuus, Kaukolan kunnan Kirkonkylän yläkansakoulussa toukokuun loppuun 1934, kunnes hän aloitti väliaikaisena opettajana Valkjärven, Hiiselän kansakoulun yläkansakoulussa syyskuun 25 päivänä Tämänkin viran väliaikaisuus on harmittanut Olavia ja hän on koko ajan hakenut vakinaista virkaa, pyytäen koulun johtokunnalta useita työtodistuksia.. Juhon aikaansaama Nuorisoseuratalo oli palanut kevättalvella Uusi ja entistäkin ehompi oli mahtavin ponnistuksin saatu aikaan ja vihitty käyttöön Seuraavina vuosina seuran puheenjohtajana toimi Pekka Patrakka. Kuinka ollakaan, hän avioitui vuonna 1935 Olavin nuorimman sisaren, Tellervon kanssa ja heille syntyi Raimo (1935), Reima (1937), ja Risto (1939). Edesmenneen Juhon lapsista, Tellervo toimi Unnunkoskelle jääneenä Nuorisoseurassa pisimmän ajan. Malmi sisar oli suosittu ohjelman suorittaja kesäisissä seuran juhlatilaisuuksissa. Hänen loistava uransa laulajattarena oli Helsingissä alullaan kohti suurempia estradeja, Pentti Vilppula näyttelijäopiston käytyään, ohjasi aikanaan useita seuran näytelmiä. 4. Aikuisuus ja avioliitto. Nyt oli aika paikata koulumenestystä. Hän hakeutui kesällä 1936 Jyväskylän Kasvatusopillisen Korkeakouluun ja suoritti kasvatusopin approbatur tutkinnon arvosanalla hyvin tyydyttävä. Yhteys kotiin Räisälään heikkeni edelleen. Olavi asui vuokralla Valkjärven Pentsilässä, Viktor ja Tahvo Turkin yhteisesti omistaman maatilan päärakennuksen kulmahuoneessa. Viktor piti 13/65