SOROPTIMIST INTERNATIONAL OF... RY:N SÄÄNNÖT (MALLISÄÄNNÖT)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SOROPTIMIST INTERNATIONAL OF... RY:N SÄÄNNÖT (MALLISÄÄNNÖT)"

Transkriptio

1 SOROPTIMIST INTERNATIONAL OF RY:N SÄÄNNÖT (MALLISÄÄNNÖT) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Soroptimist International of (sijaintipaikkakunnan sijaintipaikan nimen tulee ilmetä nimestä) ry, jota näissä säännöissä kutsutaan klubiksi. Klubin kieli on (suomi tai/ja ruotsi). Klubi perustettiin Soroptimist Internationalin eli kansainvälisen soroptimistijärjestön sääntöjen Artiklan IV 2 :n säännösten mukaisesti ja se sai perustamiskirjansa (päivämäärä), jota pidetään klubin perustamispäivänä. Klubi on jäsenenä Soroptimist International of Finland - nimisessä järjestössä, jota näissä säännöissä kutsutaan Unioniksi. Unioni puolestaan on jäsenenä Soroptimist International of Europe -nimisessä järjestössä, jota näissä säännöissä kutsutaan Federaatioksi. Klubin kotipaikka on (paikkakunta). Klubin toiminta-alue on (alue merkitään). Klubi käyttää Soroptimist Internationalin tunnusta. Klubin tili- ja toimintavuosi alkaa lokakuun 1. päivänä ja päättyy syyskuun 30. päivänä. Klubin jäseniä kutsutaan soroptimisteiksi. 2 Tarkoitus Soroptimist International on kansainvälinen ammatissa toimivien naisten järjestö, joka pyrkii tietoa lisäämällä vaikuttamaan ja toiminnallaan saavuttamaan järjestön päämärät, jotka ovat naisten aseman parantaminen eettisyys ihmisoikeuksien turvaaminen kaikille tasa-arvo, kehitys ja rauha. Maailmanlaajuisen jäsenverkkonsa ja kansainvälisten yhteistyökumppaneidensa avulla soroptimistit toimivat naisten ja tyttöjen elinolosuhteiden parantamiseksi.

2 Klubi on sitoutunut palvelemaan paikallisia, kansallisia ja kansainvälisiä yhteisöjä vaikuttamaan aktiivisesti päätöksentekoon yhteiskunnan eri tasoilla. 3 Toimintaperiaatteet Tarkoituksensa toteuttamiseksi soroptimistit järjestävät kokouksia, keskustelu- ja yleisötilaisuuksia, seminaareja, projekteja ja muita tilaisuuksia, joissa he keskittyvät sellaisiin kansainvälisiin ja kansallisiin asioihin, jotka liittyvät kansainvälisen soroptimistijärjestön tarkoitukseen ja ohjelma-alueisiin. Lisäksi soroptimistit harjoittavat avustustoimintaa. Klubin toimintaperiaatteena on noudattaa ehdotonta puolueettomuutta valtiollisissa, puoluepoliittisissa, uskonnollisissa ja kansojen välisissä asioissa. Soroptimistien nimissä tehtäviin julkaisuihin ja esitettäviin julkilausumiin on ennakolta hankittava Unionin hallituksen suostumus. Toimintansa tukemiseksi klubi voi, hankittuaan tarvittaessa asianomaisen luvan, harjoittaa tiedotus- ja julkaisutoimintaa, ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, järjestää arpajaisia, myyjäisiä ja keräyksiä sekä omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta. 4 Jäsenyys Klubin jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka a) on vähintään 21-vuotias, b) toimii jollakin ammattialalla, jolloin valintaperusteena ei voi olla poliittinen tehtävä, tai on äskettäin ammatistaan eläkkeelle jäänyt, ammattityöstään työtön tai juuri työelämään astuva ammattiinsa valmistuva henkilö, ja c) on pätevä edustamallaan ammattialalla. Jäsenyys perustuu klubin kutsuun. Hyväksyminen edellyttää suositusta vähintään kahdelta soroptimistilta, joista toisen on oltava klubin jäsen, sekä klubin kokouksen yksimielistä päätöstä.

3 Jäsenyys voi perustua myös siihen, että toisen soroptimistiklubin jäsen muuttaa paikkakuntaa pysyvästi tai tilapäisesti, jolloin hänellä on oikeus liittyä jäseneksi klubiin. Klubin jäsenyys on avoin kaikille ammateille. Kutakin ammattia voi edustaa vain yksi aktiivijäsen kerrallaan. Kuitenkin viiden vuoden aktiivisen jäsenyyden jälkeen voidaan samaa ammattia edustamaan valita toinenkin jäsen. Henkilö, joka vaihtaa klubia 4 :n 2 momentissa mainitusta syystä, voi edellä mainitusta rajoituksesta riippumatta liittyä klubiin. Aktiivijäseniä ovat: 1. Sääntöjen 4 :n 2 momentin mukaisesti klubiin hyväksytyt jäsenet. 2. Klubin samassa järjestyksessä hyväksymät muista klubeista siirtyvät aktiivijäsenet. 3. Jäsenet, joiden toimi tai ammatti on muuttunut, vaikka ammattiryhmä olisi jo edustettuna klubissa. 4. Aktiivijäsenet, jotka ovat muuttaneet klubin toiminta-alueen ulkopuolelle paikkakunnalle, missä ei ole klubia, niin kauan kuin he täyttävät aktiivisen klubijäsenen velvollisuudet. Seniorijäseniä ovat: Aktiivijäsenet, jotka ovat saavuttaneet 75 vuoden iän. Jäätyään eläkkeelle aktiivijäsen voi halutessaan siirtyä seniorijäseneksi. Seniorijäseneksi siirtymisestä jäsenen tulee ilmoittaa suullisesti klubin kokouksessa tai kirjallisesti klubin hallitukselle. Aktiivijäsen on vaalikelpoinen soroptimistien kaikkien tasojen toimiin. Toimikauden tulee olla päättynyt ennen kuin toimihenkilöstä tulee seniorijäsen. Seniorijäsen on vaalikelpoinen klubin muihin toimiin paitsi presidentiksi ja Unionin edustajiston jäseneksi. Seniorijäsenten määrä klubin hallituksessa saa olla korkeintaan kaksi. Ystävyysjäseniä ovatystävyysjäsenet: Soroptimismin tavoitteita toiminnassaan edistäviä vaikuttajanaisia voidaan hyväksyä ystävyysjäseniksi klubiin.ystävyysjäseniksi klubiin voidaan hyväksyä kansainvälisen soroptimistijärjestön tavoitteita toiminnassaan edistäviä vaikuttajanaisia huolimatta siitä, etteivät he täytä yllä mainittuja jäsenyyden edellytyksiä. Ystävyysjäsenten lukumäärä ei saa ylittää 10 % klubin jäsenistä. Ystävyysjäseneksi ottaminen tapahtuu samalla menettelyllä kuin aktiivijäseneksi

4 ottaminen. Ystävyysjäsen voi osallistua päätöksentekoon ja hän on vaalikelpoinen muihin klubin toimiin paitsi presidentiksi ja edustajiston jäseneksi. 5 Jäsenyyden päättyminen Jäsenyys klubissa päättyy a) jäsenen ilmoitettua eroavansa klubista tai b) klubin kokouksen päätöksellä, jos jäsen ei useana perättäisenä vuotena ole osallistunut vähintään viiteen klubin toimikauden kokouksista ilman klubin hallituksen hyväksymää syytä, jos jäsen on laiminlyönyt jäsenmaksun maksamisen tai sääntöjen määräämien velvollisuuksien täyttämisen tai jos hän menettelyllään klubissa tai sen ulkopuolella on huomattavasti vaikeuttanut klubin toimintaa. Henkilö, jonka jäsenyys on jostakin syystä päättynyt, voidaan valita normaalissa jäseneksi hyväksymisjärjestyksessä uudelleen aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua. 6 Hallitus Klubin hallintoelimenä toimii hallitus. Hallitukseen kuuluu vuosikokouksen valitsemina presidentti puheenjohtajana sekä 5-7 jäsentä. Hallituksen jäsenet valitsevat keskuudestaan varapuheenjohtajana toimivan yhden tai useamman varapresidentin sekä sihteerin ja varainhoitajan. Hallituksen muodostavat presidentti puheenjohtajana sekä 5-7 jäsentä, joihin kuuluvat vuosikokouksen valitsemat 1-2 varapresidenttiä, sihteeri ja varainhoitaja. Hallituksen jäsenen toimikausi on kaksi vuotta, eikä häntä voida valita välittömästi uudelleen paitsi, jos hänet valitaan seuraavaan hallitukseen presidentiksi. Muutoin hallituksen jäsenet voidaan valita uudelleen aikaisintaan kahden vuoden kuluttua. Hallituksen jäsenistä puolet on kerrallaan erovuoroisia. Ensimmäisellä kerralla erovuoroisuus ratkaistaan arvalla. Hallituksenkokouksen kutsuu koolle presidentti tai hänen estyneenä ollessaan varapresidentti hallituksen keskenään sopimalla tavalla, ja se on päätösvaltainen, kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä on läsnä. Hallitus kokoontuu vähintään neljä kertaa vuodessa.

5 Hallituksen kokouksiin on kutsuttava myös Unionin edustajistoon valitut kaksi edustajaa sekä ohjelmajohtaja ja apulaisohjelmajohtaja, joilla on puheoikeus hallituksen kokouksissa. 7 Klubin kokoukset Klubi pitää vähintään kymmenen kokousta toimintavuoden aikana. Yksi näistä kokouksista on vuosikokous. Klubi pitää yhden vuosikokouksen ja vähintään yhdeksän kuukausikokousta toimintavuoden aikana. Lisäksi pidetään ylimääräisiä kokouksia pidetään, mikäli yhdistyksen kokous niin päättää tai hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai yksi kymmenesosa (1/10) äänioikeutetuista jäsenistä näin vaatii kirjallisesti ilmoitetun asian käsittelyä varten. Kokouskutsuna kuukausikokouksiin jäsenille toimitetaan ennen kunkin toimintavuoden alkua tiedote eli toimintavuoden klubiohjelma, mistä ilmenee toimintavuoden aikana pidettävien kuukausikokouksien ajankohdat ja paikat. Klubiohjelma voidaan toimittaa kirjeitse tai sähköpostitse niille jäsenille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa klubille. Muutoksesta kuukausikokouksen ajan tai paikan suhteen on ilmoitettava jäsenille kirjeitse tai sähköpostitse viimeistään 7 päivää ennen kyseistä kuukausikokousta. Kuukausikokous on päätösvaltainen, kun se on sääntöjen mukaan koolle kutsuttu. Vuosikokous pidetään vuosittain ennen huhtikuun 30. päivää ja ainakin 30 päivää ennen Unionin vuosikokousta. Kokouskutsu ja kokouksen esityslista vuosikokoukseen ja ylimääräisiin kokouksiin toimitetaan kirjeitse tai sähköpostitse niille jäsenille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa klubille, 15 päivää ennen kokousta. Vuosikokous ja ylimääräinen kokous on päätösvaltainen, kun se on sääntöjen mukaan koolle kutsuttu. Vuosikokous pidetään vuosittain ennen huhtikuun 30. päivää ja ainakin 30 päivää ennen Unionin vuosikokousta. Asiat, joita yksityiset jäsenet haluavat käsiteltäviksi, on viimeistään 20 päivää ennen kokousta esitettävä hallitukselle kirjallisesti. Vuosikokous on päätösvaltainen, kun se on sääntöjen mukaan koolle kutsuttu. Klubin kokouksessa kaikilla jäsenillä on äänioikeus, ja jäsen voi äänestää vain henkilökohtaisesti. Vaalit suoritetaan suljettuna lippuäänestyksenä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä, ellei säännöissä ole toisin määrätty. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. Äänestystä ei tarvita, mikäli ehdokkaita on vain yksi.

6 Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat: a) valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri, b) valitaan kaksi pöytäkirjantarkistajaa, c) todetaan kokouksen laillisuus, d) esitetään vuosikertomus, tilit ja toiminnantarkastajien lausunto sekä vahvistetaan tilinpäätös, e) päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle tai muusta toimenpiteestä, johon vuoden kuluessa pidetty hallinto ja siitä tehty tili antavat aihetta, f) päätetään Unionin vuosikokouksessa määrätyn liittymis- ja jäsenmaksun maksutavasta, sekä klubin liittymis- ja jäsenmaksun suuruudesta ja maksutavasta. g) vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavalle toimintakaudelle, h) valitaan presidentti, mikäli edellisen toimikausi on päättymässä, i) valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle, j) valitaan edustaja ja varaedustaja Unionin edustajistoon erovuorossa olevien tilalle, k) valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja kaksi varatoiminnantarkastajaa seuraavaksi toimikaudeksi, l) valitaan ohjelmajohtaja ja apulaisohjelmajohtaja, mikäli edellisten toimikausi on päättymässä sekä m) käsitellään muut vuosikokoukselle esitetyt asiat. Ylimääräisiä kokouksia pidetään, mikäli yhdistyksen kokous niin päättää tai hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai yksi kymmenesosa (1/10) äänioikeutetuista jäsenistä näin vaatii kirjallisesti ilmoitetun asian käsittelyä varten. Mikäli hallituksen jäsen, ohjelmajohtaja, apulaisohjelmajohtaja, edustaja tai varaedustaja jättää tehtävänsä kesken toimikauden, voidaan hänen tilalleen valita klubin vuosikokouksessa tai ylimääräisessä kokouksessa uusi toimihenkilö jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Tällaista vajaata toimikautta ei oteta huomioon näissä säännöissä mainittujen kahden vuoden toimikauden tai kahden kaksivuotiskauden enimmäismäärää laskettaessa.

7 8 Ohjelmajohtaja, apulaisohjelmajohtaja ja toimikunnat Klubilla on oltava ohjelmajohtaja ja apulaisohjelmajohtaja, joiden toimikausi on kaksi vuotta. Heidät voidaan valita kaksivuotiskaudeksi uudelleen toiseksi kaksivuotiskaudeksi. Ohjelmajohtaja ja apulaisohjelmajohtaja ovat vastuussa siitä, että klubin toiminta suuntautuu ohjelma-alueille. He vastaavat ohjelma-alueiden kehittämisestä sekä edistävät ohjelma-alueiden tavoitteiden ja projektien toteutumista. Ohjelmajohtaja ja apulaisohjelmajohtaja toimivat yhteyshenkilöinä Unioniin ja raportoivat Unionin ohjelma-alueista vastaaville henkilöille. Ohjelma-alueita ovat ihmisoikeudet ja naisen asema kansainvälinen hyvä tahto ja ymmärtäminen sivistystoimi taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehittäminen terveys ympäristö Klubi voi tarvittaessa nimetä myös ohjelma-alueisiin liittyviä tai muita toimikuntia. 9 Jäsenmaksut Unionin vuosikokouksessa määrätyn liittymis- ja jäsenmaksun ovat velvolliset suorittamaan aktiivi-, seniori- ja ystävyysjäsenet. Jäsenmaksut on maksettava kunkin toimintakauden lokakuun 30. päivään mennessä. Klubin vuosikokouksessa mahdollisesti määrätyn liittymismaksun ja jäsenmaksun ovat velvolliset suorittamaan aktiivi-, seniori- ja ystävyysjäsenet. Jäsenmaksut on maksettava vuosikokouksessa määrättyyn päivään mennessä. Klubin aktiivi-, seniori- ja ystävyysjäsenet ovat velvolliset suorittamaan klubille Unionin edustajiston kokouksessa määrätyn liittymis- ja jäsenmaksun sekä klubin vuosikokouksessa mahdollisesti määrätyn liittymis- ja jäsenmaksun klubin vuosikokouksessa määrättyyn päivän mennessä.

8 Klubin on suoritettava Unionille edustajiston kokouksessa määrätyt liittymis- ja jäsenmaksut kunkin vuoden lokakuun 30. päivään mennessä saman vuoden kesäkuun 30. päivän jäsenmäärään perustuen. Tähän lukumäärään ei oteta huomioon Unionin kunniajäseniä ja 50 vuotta klubin jäsenenä olleita. 10 Klubin nimen kirjoittaminen Klubin nimen kirjoittaa presidentti, varapresidentti tai varainhoitaja, kukin yksin, taikka kaksi hallituksen jäsentä yhdessä. 11 Edustus Unionissa Klubia edustaa Unionissa kaksi vuosikokouksen valitsemaa edustajaa, joiden toimikausi on kaksi vuotta. Edustajat voidaan valita toiseksi kaksivuotiskaudeksi, jonka jälkeen uudelleen aikaisintaan kahden välivuoden jälkeen vuoden kuluttua. Edustajat ja heidän varaedustajansa valitaan vuorovuosina. Edustajat antavat klubille selvityksen edustajiston kokouksessa käsitellyistä asioista. Mikäli edustaja on estynyt tai hän tulee esteelliseksi toimimaan edustajana toimikautenaan, hoitaa hänen tehtäviään vuosikokouksen valitsema varaedustaja. Jos sekä varsinainen edustaja että varaedustaja ovat estyneitä osallistumasta kokoukseen, voi varsinainen edustaja valtuuttaa oman klubin toisen varsinaisen edustajan tai, tämänkin ollessa estyneenä, toisen varaedustajan edustamaan itseään. Jos molemmat varsinaiset edustajat ja molemmat varaedustajat ovat estyneitä osallistumasta kokoukseen, voivat varsinaiset edustajat valtuuttaa ainoastaan jonkin toisen soroptimistiklubin edustajan edustamaan itseään. Mikäli toimiva klubin edustaja valitaan Unionin hallituksen jäseneksi tai governoriksi, hänen toimintansa klubin edustajana lakkaa ja hänen tilalleen tulee samanaikaisesti valittu varaedustaja, joka toimii toimikauden loppuun tai siihen saakka, kunnes klubi valitsee uuden edustajan. Asiat, joita klubit haluavat käsiteltäväksi edustajiston vuosikokouksessa, on esitettävä kirjallisesti Unionin hallitukselle tammikuun loppuun mennessä. Klubin presidentti voi osallistua edustajiston kokoukseen puheoikeudella neuvoa-antavassa mielessä. Muilla klubin jäsenillä on läsnäolo-oikeus. 12 Ehdokkaan nimeäminen Klubin kokous asettaa ehdokkaat Unionin ja Federaation toimiin Unionin hallituksen pyynnöstä. Ehdokkaan pätevyydestä säädetään Unionin ja Federaation säännöissä.

9 13 Kunniajäsenet Klubi voi nimittää ansioituneen jäsenensä hallituksen perustellusta esityksestä klubin kunniajäseneksi. Klubilla voi olla samanaikaisesti ainoastaan kunniajäsentä. Kunniajäsen ei ole jäsenmaksuvelvollinen klubille. 14 Sääntöjen muuttaminen Päätös sääntöjen muuttamisesta on tehtävä klubin kokouksessa vähintään kahden kolmasosan (2/3) enemmistöllä annetuista äänistä. 15 Klubin purkaminen Klubi voi päättää purkamisestaan kokouksessa, jonka koollekutsumista ovat vaatineet hallitus tai yksi kymmenesosa (1/10) äänioikeutetuista jäsenistä. Purkamispäätös voidaan tehdä, jos viisi kuudesosaa (5/6) läsnä olevista äänioikeutetuista jäsenistä sitä kannattaa. Mikäli klubin jäsenmäärä vähenee alle 15, klubi on purettava, ellei sen aktiivijäsenten määrä ole kolmessa vuodessa noussut vähintään 18:aan. Klubin purkautuessa perustamisasiakirja ja jäsenmerkit on palautettava Unionille. Varat on käytettävä purkamisesta päättävän klubin kokouksen päätöksen mukaisesti sääntöjen 2 :stä ilmenevään tarkoitukseen. 16 Muut sovellettavat säännökset Muissa kohdin noudatetaan voimassa olevan yhdistyslain määräyksiä. 17 Saavutetut jäsenoikeudet Entiset jäsenoikeudet säilyvät. 18 Voimaantulo Nämä säännöt tulevat voimaan niiden tultua rekisteröidyiksi.

SOROPTIMIST INTERNATIONAL... RY:N SÄÄNNÖT (MALLISÄÄNNÖT)

SOROPTIMIST INTERNATIONAL... RY:N SÄÄNNÖT (MALLISÄÄNNÖT) SOROPTIMIST INTERNATIONAL.......... RY:N SÄÄNNÖT (MALLISÄÄNNÖT) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Soroptimist International.......... (sijaintipaikan nimen tulee ilmetä nimestä) ry, jota näissä

Lisätiedot

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kristillinen Eläkeliitto ry Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...

Lisätiedot

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036 Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.2014 Säännöt 1. Nimi, kotipaikka, toimialue Yhdistyksen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. SÄÄNNÖT SuomenMinipossuyhdistys ry Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. A: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toimintamuoto 1 Nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1

KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Keski-Suomen LIITE 4 Urheilukalastajat ry Hallituksen kokous 4/2015 Hallituksen esitys vuosikokoukselle KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5)

PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan Viestikilta ry ja sen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on Pirkanmaa. Yhdistyksestä

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: ----- Suomen Urheiluliiton piirien mallisäännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on: Hyvinkää 3. Yhdistyksemme toiminta-alue,

Lisätiedot

SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET KOKOUSKUTSU PIHAKOIRAT RY LIITE 2 Syyskokous. Sääntömääräinen kevätkokous

SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET KOKOUSKUTSU PIHAKOIRAT RY LIITE 2 Syyskokous. Sääntömääräinen kevätkokous Hallituksen tekemä ehdotus yhdistyksen sääntöjen muuttamiseksi. Vasemmalla ovat säännöt nykyisessä muodossaan. Oikealla ne pykälät kokonaisuudessaan, joihin hallitus esittää muutoksia. Suomen Tanskalais-ruotsalaiset

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. Suomen työnohjaajat ry SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. 2. Toiminnan tarkoitus ja toiminnan laatu Suomen

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Hallituksen esitys kevätkokoukselle 14.4.2016 Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimenä on Suomen Röntgenhoitajaliitto ry, Finlands Röntgenskötarförbund rf. Kansainvälisissä yhteyksissä liitosta käytetään epävirallista nimeä The Society of Radiographers

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 Oulun Numismaattisen Kerhon r.y. säännöt (Hyväksytty 12.2.2007 pidetyssä vuosikokouksessa ja 12.3.2007 pidetyssä ylimääräisessä vuosikokouksessa.) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on

Lisätiedot

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka SFO:n voimassa olevat säännöt SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Fysiikanopiskelijat ry, ruotsiksi Finlands

Lisätiedot

Unioni käyttää tunnuksenaan Soroptimist Internationalin tunnusta.

Unioni käyttää tunnuksenaan Soroptimist Internationalin tunnusta. SOROPTIMIST INTERNATIONAL FINLAND RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Soroptimist International Finland ry, jäljempänä Unioni. Unioni on jäsenenä Soroptimist International of Europe -nimisessä

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Seinäjoen kristillisen opiskelijatyön tuki ry. Yhdistyksen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654))

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654)) Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Tukiyhdistyksen mallisäännöt 1 - yksi (1) sääntömääräinen kokous vuodessa (Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. - valvoo kunnallistekniikkaa ja palvelujen järjestämistä sekä tekee niitä koskevia ehdotuksia

SÄÄNNÖT. - valvoo kunnallistekniikkaa ja palvelujen järjestämistä sekä tekee niitä koskevia ehdotuksia SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vaasan Purolan kyläyhdistys ry Vasa Bobäck byaförening rf ja kotipaikka Vaasan kaupunki. Yhdistyksen toimialue on Purolan kaupunginosa Vaasassa. 2 Tarkoitus

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. Rauman Kameraseura ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola.

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola. SÄÄNNÖT Nordic Power ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola. 2 Seuran tarkoitus ja toiminnan laatu Seuran tarkoituksena

Lisätiedot

Pirkanmaan CP-yhdistys ry

Pirkanmaan CP-yhdistys ry Pirkanmaan CP-yhdistys ry SÄÄNNOT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan CP-yhdistys ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja sen toimialueena on Pirkanmaa. 2 TARKOITUS, TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lyömätön Linja Espoossa ry ja sen kotipaikka on Espoo. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus:

Lisätiedot

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on. KIEKKO-LASER JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on Kiekko-Laser Juniorit ry. Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä K-Laser. Yhdistys

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on suomeksi Helsingin miekkailijat ry, ruotsiksi Helsingfors fäktare rf ja sen virallinen lyhenne on HFM. Siitä käytetään näissä säännöissä

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt 1 Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Äänekoski ja toiminta-alueena

Lisätiedot

ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20.

ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20. MALLISÄÄNNÖT PARTIOPIIREJÄ VARTEN (Prh:n 21.3.2007 ennakkotarkastamat, 3 tarkennus 18.4.07) ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20. 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri. 1 ELÄKELIITTO RY:N PIIRIEN MALLISÄÄNTÖ Yhdistysrekisterin ennakkotarkastus 26.4.2012 Hyväksytty XVII liittokokouksessa 6.6.2012.piirin säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri

Lisätiedot

Suomen frisbeegolfliitto ry:n toimintasäännöt

Suomen frisbeegolfliitto ry:n toimintasäännöt Suomen frisbeegolfliitto ry:n toimintasäännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen frisbeegolfliitto (jäljempänä liitto), ruotsiksi Finlands frisbeegolfförbund. Liiton epävirallinen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki Gospel Riders moottoripyöräkerho ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys SÄÄNNÖT Satakissa ry Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Satakissa ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä yhdistys ja sen kotipaikka on Porin kaupunki ja toimialueena koko Suomi. Yhdistyksen

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6. TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.2015) Yhdistyksen nimi on Tampereen teknillisen yliopiston henkilöstöyhdistys

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Lohjan Kylät ry. ja sen kotipaikka on Lohjan kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on Lohjan kaupunki ja siihen liittymispäätöksensä tehneet

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444.

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. 30.3.2009 muutettujen sääntöjen pykälät on hyväksytty yhdistysrekisterissä

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen kylät ry ja sen kotipaikka on Lahti. Yhdistyksen toimintaalueena on Päijät-Häme. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Järjestön tarkoitus

Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Järjestön tarkoitus Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja toiminta-alueena Suomen

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti KYLÄYHDISTYKSEN 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Tuohisaaren kyläyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Yhdistyksen toimialueena on Tuohisaari ja sitä ympäröivät

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1.

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Kaakon Beagle ry (entinen Etelä-Suomen Beagleyhdistys ry) ja sen kotipaikka on Kouvolan kaupunki. Yhdistys on Suomen kennelliitto-finska

Lisätiedot

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY Säännöt 1. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Etelä- Hämeen Spanielit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Toiminta-alue käsittää Etelä-Hämeen Kennelpiirin

Lisätiedot

Keliakialiitto ry Säännöt

Keliakialiitto ry Säännöt Keliakialiitto ry Säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Keliakialiitto ry. Liiton kotipaikka on Tampere, kieli suomi ja toiminta-alue koko maa. Liiton

Lisätiedot

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen. Senioripiiri Säännöt 1 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 2 Tarkoitus 3 Toiminta 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on kansallinen senioripiiri ry. Yhdistys kuuluu piirijärjestönä Kansallinen senioriliitto

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Seurojen mallisäännöt Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on 19.6.2008 ennakkotarkastanut mallisäännöt SVK:n kalaseuroille. Alla olevia mallisääntöjä käyttämällä seura voi rekisteröityä 15 euron hinnalla

Lisätiedot

Heinäveden Moottorikelkkailijat ry. - yhdistyksen säännöt -

Heinäveden Moottorikelkkailijat ry. - yhdistyksen säännöt - Heinäveden Moottorikelkkailijat ry - yhdistyksen säännöt - 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Heinäveden Moottorikelkkailijat ry ja sen kotipaikka on Heinävesi. Yhdistyksen virallinen

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Suomen poliisihallinnon henkilöstö SPH ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena koko maa.

1 Yhdistyksen nimi on Suomen poliisihallinnon henkilöstö SPH ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena koko maa. 1 Suomen poliisihallinnon henkilöstö SPH ry SÄÄNNÖT I LUKU TARKOITUS JA TOIMINTA NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Suomen poliisihallinnon henkilöstö SPH ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoitus on taloudellista voittoa tavoittelematta toimia

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi, tarkoitus ja toiminta Helsingin opettajien ammattiyhdistys ry:n SÄÄNNÖT

Lisätiedot

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI Yhdistyksen nimi on Suomen bordercolliet & australiankelpiet ry, Finska Border Collies & Australiska Kelpies rf ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin

Lisätiedot

16.02.2011. Jääskentie 6 B 02140 Espoo 16.02.2011

16.02.2011. Jääskentie 6 B 02140 Espoo 16.02.2011 Patentti ja rekisterihallitus JÄLJENNÖS 1 (5) Rekisterinumero: 205.034 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Kotipaikka: Osoite: Rekisterinumero: Merkitty rekisteriin: Jäljennös annettu: Tapiola Golf ry Espoo Jääskentie

Lisätiedot

- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä

- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä PERUSTAMISKIRJA Me allekirjoittaneet olemme perustaneet - nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Paikka Päivämäärä Allekirjoitukset ja nimenselvennykset

Lisätiedot

Hyväksytty vuosikokouksessa 23.4.2007. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksellä 2.7.2007.

Hyväksytty vuosikokouksessa 23.4.2007. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksellä 2.7.2007. SUOMEN PARALYMPIAKOMITEA RY SÄÄNNÖT Hyväksytty vuosikokouksessa 23.4.2007. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksellä 2.7.2007. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen

Lisätiedot

ELEKTRONIIKAN TUTKIMUKSEN JA KEHITYKSEN YHTEISTYÖELIN KOTEL RY SÄÄNNÖT

ELEKTRONIIKAN TUTKIMUKSEN JA KEHITYKSEN YHTEISTYÖELIN KOTEL RY SÄÄNNÖT KOTEL 04-087 7.10.2004 sivu 1 (8) ELEKTRONIIKAN TUTKIMUKSEN JA KEHITYKSEN YHTEISTYÖELIN KOTEL RY SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Elektroniikan tutkimuksen ja kehityksen yhteistyöelin KOTEL

Lisätiedot

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu

Lisätiedot

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus Filha ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yleishyödyllisen yhdistyksen tarkoituksena on edistää kansanterveyttä

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Nykyiset säännöt Muutosesitykset on korostettu punaisella värillä. Lihavoidulla tekstillä on korostettu sääntöihin lisättävä tekstillä Yliviivattua tekstin osaa esitetään poistettavaksi. Hallituksen muutosesitys

Lisätiedot

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008. Sisällysluettelo

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008. Sisällysluettelo HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008 Sisällysluettelo Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Tarkoitus ja sen toteuttaminen 2 Jäsenyyttä koskevat

Lisätiedot

Säännöt Hallituksen muutosehdotus

Säännöt Hallituksen muutosehdotus Säännöt Hallituksen muutosehdotus 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Nuoret Lakimiehet ry, Unga Jurister rf. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista nimeä

Lisätiedot

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen.

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Virolahden

Lisätiedot

Nimi: Kotipaikka: Osoite: Koverontie 26

Nimi: Kotipaikka: Osoite: Koverontie 26 ..,*ili,i$e+,+. Patentti- ja rekisterihallitus,'fr:.i.,,:,:,e Yhdistysasiat!'.j -'! '.:.' ': l'(; li.,rar tr"r,r&i \'fettltrtill' JALJENNOS 03.a2.2012 1(5) Rekister:inumero: 207.402 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

JÄLJENNÖS 1(4) 19.03.2013. llmastovanhemmat ry Helsinki Selvenius-Hurme Hanna Liisa Tuohimäentie 100 D 00670 HELSINKI 209.726 19.03.2013 19.03.

JÄLJENNÖS 1(4) 19.03.2013. llmastovanhemmat ry Helsinki Selvenius-Hurme Hanna Liisa Tuohimäentie 100 D 00670 HELSINKI 209.726 19.03.2013 19.03. Patentti- ja rekisterihallitus JÄLJENNÖS 1(4) Rekisterinumero: 209.726 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Kotipaikka: Osoite: Rekisterinumero: Merkitty rekisteriin: Jäljennös annettu: Helsinki Selvenius-Hurme Hanna

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t

T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tampereen A-Kilta ry ja sen kotipaikka on Tampere. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus

Lisätiedot

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä.

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä. Etelä-Karjalan neuroyhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Etelä-Karjalan neuroyhdistys. Sen kotipaikka on Lappeenranta. Pöytäkirja- ja rekisteröimiskielenä

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Tikkakosken Reserviläiset ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän maalaiskunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. KAAKKOIS-SUOMEN VEROVIRKAILIJAT R.Y:N SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistyksen vuosikokouksessa 23.11.2011 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. Tarkoitus 2.

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet

Lisätiedot

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY Hyväksytty TUL:n 25. liittokokouksessa 24. 25.5.2003 Tampereella Hyväksytty Turun Jyryn Vuosikokouksessa 10.2.2004 2 SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL RY:N J ÄSENSEURAN

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä

Lisätiedot

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT PIHLAVAN VPK RY Pihlavan VPK Ry:n säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Pihlavan VPK ry. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä palokunnaksi. Palokunnan toiminta-alueena

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

puhelin 029 509 5959 faksi 029 509 5328 BIC:OKOYFIHH IBAN:FI53 5000 0121 5011 82

puhelin 029 509 5959 faksi 029 509 5328 BIC:OKOYFIHH IBAN:FI53 5000 0121 5011 82 KORJAUSKEHOTUS Liite Säännöt pyydetään korjaamaan merkintöjen mukaisesti. Yhdistys voi hyväksyä korjausehdotukset sellaisenaan rastittamalla ao. ruudut. Kaikki asiakirjat on toimitettava Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016.

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016. Suomen Oriental Moodo liitto ry:n säännöt 1. Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Oriental Moodo liitto ry. Yhdistys voi käyttää epävirallista rinnakkaisnimeä Oriental Moodo liitto sekä lyhennettä OMD liitto.

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry 1.10.1984 1(5)

Suomen Kettuterrierit ry 1.10.1984 1(5) 1(5) SUOMEN KETTUTERRIERIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Kettuterrierit ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistys on Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry:n jäsen ja

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY KAAKKOIS - SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois - Suomen Pelastusalanliitto. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä liitoksi. Liiton toiminta-alue on Kymenlaakson ja Etelä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuvittajat ry, Illustratörerna i Finland rf, kansainvälisissä yhteyksissä epävirallinen englanninkielinen nimi on Illustrators

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Käppärän koulun Seniorit - KäpySet ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on Suomi.

Lisätiedot

TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014

TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014 TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014 1 NIMI JA TOIMIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN ry., ruotsiksi Hälso- och socialvårdens

Lisätiedot

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Viestinnän

Lisätiedot

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jakkukylän kyläyhdistys ry ja sen toimipaikka on Iin kunta. 2 Tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen tarkoituksena on: o valvoa

Lisätiedot

Akateemisen Sitsiseuran säännöt

Akateemisen Sitsiseuran säännöt Akateemisen Sitsiseuran säännöt Sisältö 1 luku: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja kielet 2 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka.................... 2 2 Yhdistyksen tarkoitus.........................

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5

KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5 KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5 1 Yhdistyksen nimi KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY 2 Kotipaikka Jyväskylä 3 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on herättää pelastuskoiratoimintaa Keski- Suomen

Lisätiedot

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI Sääntömuutosehdotukset voidaan jakaa neljään kategoriaan: Rotujärjestöstatuksen vaatimat muutokset sääntöihin (merkitty punaisella) Oikeinkirjoitusasun korjaukset ja sääntöjen

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry, josta voidaan käyttää lyhennystä

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

1. NIMI JA KOTIPAIKKA 1.1. Yhdistyksen nimi on Erasmus Student Network Finland ry (myöhemmin ESN Finland)

1. NIMI JA KOTIPAIKKA 1.1. Yhdistyksen nimi on Erasmus Student Network Finland ry (myöhemmin ESN Finland) ry:n säännöt Kuten hyväksytty NP Skype V:ssa 20.8.2015 1. NIMI JA KOTIPAIKKA 1.1. Yhdistyksen nimi on ry (myöhemmin ESN Finland) 1.2. ESN Finland on voittoa tavoittelematon, poliittisesti, tunnuksellisesti

Lisätiedot

MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF

MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF Säännöt MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Myyras - Viirilän Omakotiyhdistys ry/myras Viirilä Egnahemsförening rf. Yhdistyksen

Lisätiedot

Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996

Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996 POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA (PoPLi) RY Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996 SÄÄNNÖT Hyväksytty 11.06.2001 Muutettu 08.03.2007 2 POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA RY SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka,

Lisätiedot