Hämeenlinnan Saneeraus- ja Rakennuspalvelu Oy
|
|
- Aleksi Nurmi
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Nro 766 voimassa Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Hämeenlinnan Saneeraus- ja Rakennuspalvelu Oy Y-tunnus on todettu päteväksi toteuttajaksi seuraavilla toimialoilla: kotipaikka Hämeenlinna Talonrakennuksen pääurakointi: Uudisrakennukset ja laajennukset (17.1a), Korjausrakentaminen ja muutostyöt (17.2a) RALA-pätevyystiedot on katselmoitu Tuula Råman toiminnanjohtaja
2 Yritys Hämeenlinnan Saneeraus- ja Rakennuspalvelu Oy Y-tunnus kotipaikka Hämeenlinna on mukana RALA-palautejärjestelmässä. Yritys on myöntänyt luvan yhteenvetoraportin julkaisemiseen saamastaan palautteesta. RALA-palaute on rakennusalan toimijoille tarkoitettu työkalu, jolla yritys kerää vertailukelpoista palautetta yhteistyökumppaneiltaan. Palaute auttaa yrityksiä tunnistamaan kehityskohteensa ja vahvuutensa. RALAn internetsivuilla julkaistu yhteenveto yrityksen saamasta palautteesta kertoo, että yritys on sitoutunut avoimeen ja läpinäkyvään toimintaan.
3 Yrityksen nimi Y-tunnus RALAn asiakas Todistus voimassa Kotipaikka Osoite Hämeenlinnan Saneeraus- ja Rakennuspalvelu Oy lähtien saakka Hämeenlinna Puhelin Sähköposti www-osoite Toimialue Jäsenyydet Pikku-Parolantie 5, Hämeenlinna Etelä-Suomi Talonrakennusteollisuus ry Tilaajavastuulain tiedot Tilaajavastuu-raportti voimassa: Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet. Taloustiedot saatavilla olleet tilinpäätöstiedot on katselmoitu RALA-pätevyyden uusinnan yhteydessä. Tekninen osaaminen TILAAJAVASTUULAIN TIEDOT Yritykselle on myönnetty: - 2 pääurakointipätevyyttä joihin liittyy 7 referenssiä Tilaajavastuu-raportti voimassa: Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet. YTJ-tiedot Päätoimiala kaupparekisterissä päivitetty lähde: Suomen Asiakastieto Oy Asuin- ja muiden rakennusten rakentaminen Verohallinnon perustiedot Rekisterissä (alkaen ) Arvonlisäverovelvollisuus Liiketoiminnasta arvonlisäverovelvollinen ( ) Ennakkoperintärekisteri Rekisterissä (alkaen ) Kaupparekisteri Rekisterissä (alkaen ) Työnantajarekisteri Rekisterissä (päivitetty ) Liiketoimintakiellot Ei liiketoimintakieltoja (päivitetty ) Asiakkaan ilmoittamat ja tietopyyntöjen kautta saadut tiedot Veromaksutiedot Eläkevakuutus (TyEL) Noudatettavat työehtosopimukset Tapaturmavakuutus Työterveyshuolto TEKNINEN OSAAMINEN Toimiala Maksettu (päivitetty , lähde: Verohallinto) Maksettu (päivitetty , lähde: Eläkevakuutusyhtiö) RAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS URAKKAHINNOITTELUINEEN, RAKENNUSALAN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUS IF Vahinkovakuutusyhtiö Oy (Lakisääteinen tapaturmavakuutus) Pihlajalinna 17.1a Pääurakointi; uudisrakennukset ja laajennukset a Pääurakointi; korjausrakentaminen ja muutostyöt Erikoiskalusto ja menetelmät Lisätietoja TALOUSTIEDOT saatavilla olleet tilinpäätöstiedot on katselmoitu RALA-pätevyyden uusinnan yhteydessä. Referenssien numerot
4 Vuosi 2018 (milj. ) 2017 (milj. ) 2016 (milj. ) Tilikausi Liikevaihto (alv 0%) 8,85 4,22 5,85 Bruttotulos 1,52 1,34 1,48 Maksetut palkat 0,72 0,96 0,87 Henkilöstökulut 0,88 1,16 1,08 Tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja 0,40-0,06 0,07 Taseen loppusumma 3,84 6,88 3,80 Maksuvalmius (quick ratio) 1,00 0,60 0,97 Omavaraisuusaste 0,52 0,48 0,32 Projektit tuloutetaan Luovutuksen perusteella Vuoden 2018 & 2017 & 2016 tilinpäätöstietojen lähde: Suomen Asiakastieto Oy, tunnuslukujen laskentakaavat HENKILÖSTÖRESURSSIT Tilikausi Toimihenkilöiden lukumäärä toimihenkilöistä vastaavien työnjohtajien lkm Työntekijöiden lukumäärä Tapaturmataajuus* ei saatavilla ei saatavilla ei saatavilla Johto/avainhenkilöt Toimitusjohtaja Aki Vanhanen rakennusinsinööri AMK, vastaava mestari Hallituksen puh.joht. Anne Saloheimo, toimistoinsinööri, rakennusinsinööri AMK Erkki Salminen, rakennusmestari Jarmo Rajala, rakennusmestari Henna-Maria Noppa,rakennusinsinööri AMK * Tapaturmataajuus on laskettu ilmoitettujen tapaturmien lukumäärästä miljoonaa työtuntia kohti. Työtunnit on laskettu käyttämällä apuna Tilastokeskuksen keskimääräistä kuukausiansiota. VASTUUVAKUUTUSTIEDOT Toiminnan vastuuvakuutus voimassa: voimassa: REFERENSSIYHTEENVETO vakuutussumma: 0,50 M vakuutussumma: 1,50 M 17.1a Pääurakointi; uudisrakennukset ja laajennukset Asunto tai kiinteistöosakeyhtiö #14. Turuntie 1 Hämeenlinna Asuin ja muiden rakennusten rakentaminen; Lattianpäällystys ja seinien verhoilu; Betoni ja muuraustyöt Rakennuttaja Hämeenlinnan Asunnot Oy Uudisrakennus ja saneeraus. Uudisrakennus asuinkerrostalo, joka Valmistumisvuosi 2017 Jouni Leivo 17 kk Sopimussumma 3,48 milj. (alv 0%) Alihankinta-aste 30 % 11 kpl Lisätietoja #16. C1930 KASARMI 138 PERUSKORJAUS,PSPR,PAROLA ulkoisesti muistuttaa tontilla jo olevia kahta vanhaa hirsirakennusta, jotka saneerattiin. Uudisrakennuksen osuus urakasta noin 40%. Ahdas keskustatontti. Museovirasto on suojellut vanhojen hirsirakennusten ulkoasun. Hattula Rakennuttaja Senaatti-kiinteistöt Kasarmirakennus 138 peruskorjaus ja uuden huoltohallin rakennus. Jouni Viri Valmistumisvuosi kk
5 Sopimussumma 5,05 milj. (alv 0%) Alihankinta-aste 70 % 10 kpl #17. Rauhannummen Kappelin Laajennus ja Saneeraus Hausjärvi Rakennuttaja Hyvinkään Seurakunta Hausjärven kappelin krematorion laajennusrakennus savukaasujen Valmistumisvuosi 2019 Visa Hämäläinen 10 kk Sopimussumma 1,3 milj. (alv 0%) Alihankinta-aste 25 % 7 kpl 17.2a Pääurakointi; korjausrakentaminen ja muutostyöt #9. Ammattiopisto Tavastia Hämeenlinna käsittelyä ja lämmöntalteenottoa varten.samalla peruskorjattiin kappelin talotekniikkaa ja vesikattoja sekä vainajien säilytystiloja.lisäksi peruskorjattiin kaksi kiinteistössä olevaa asuntioa Rakennuttaja Koulutuskeskus Tavastia Rakennusten b-ja C opetustilojen muutostyöt, lattiapinta-ala noin Valmistumisvuosi 2014 Jarmo Niinimäki 3 kk Sopimussumma 0,5 milj. (alv 0%) Alihankinta-aste 30 % 4 kpl Jaettu urakka #11. Kutalantie 5,Toimitilojen saneeraaminen päiväkodiksi 1500 m2. Osittaista seinien purkua ja tilojen muokkausta. Lvis-tekniikan muutoksia. Lattiapintoja uusittiin 1000m2 Hämeenlinna Rakennuttaja Linnan Kiinteistökehitys Oy Entinen toimistorakennus muutettiin päiväkodiksi.laajuus n m2. Valmistumisvuosi 2015 Harri Laine 7 kk Sopimussumma 0,9 milj. (alv 0%) Lähes kaikki pinnat uusittiin.tehtiin uusia kuraeteisiä sekä wc tiloja.piha-alueelle tehtiin leikki ja liikunta väline alueita. Alihankinta-aste 35 % 10 kpl Lisätietoja Kohteen naapurissa sijaitsi toiminnassa oleva päiväkoti.työmaan piti ottaa erityishuomioon turvallisuus. Kohteessa oli ollut sisäilmaongelmia ja siitä johtuen rakenteita tiivistettiin perusteellisesti suunnitelmien mukaan #14. Turuntie 1 Hämeenlinna Rakennuttaja Hämeenlinnan Asunnot Oy Uudisrakennus ja saneeraus. Uudisrakennus asuinkerrostalo, joka Valmistumisvuosi 2017 Jouni Leivo 17 kk Sopimussumma 3,48 milj. (alv 0%) Alihankinta-aste 30 % 11 kpl Lisätietoja ulkoisesti muistuttaa tontilla jo olevia kahta vanhaa hirsirakennusta, jotka saneerattiin. Uudisrakennuksen osuus urakasta noin 40%. Ahdas keskustatontti. Museovirasto on suojellut vanhojen hirsirakennusten ulkoasun. #15. Palvelupiste Kastelli Hämeenlinna Rakennuttaja Valmistumisvuosi 2016 Kiinteistö Oy Hämeenlinnan kaupungintalot Mika Rajala 11 kk Sopimussumma 2,85 milj. (alv 0%) Kiinteistö Oy Hämeenlinnan kaupungintalojen palvelupiste Kastellin muutostyöt
6 Alihankinta-aste 30 % 10 kpl Lisätietoja Kaupungin keskustassa sijaitsevan palvelupisteen sisäpuolisia muutostöitä
7 KAUPPAREKISTERIOTE (tarkistettu ) Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisteri PRH puh Y-tunnus: Luontiajankohta: :08:20 REKISTERIOTTEEN TIEDOT Toiminimi: Hämeenlinnan Saneeraus- ja Rakennuspalvelu Oy Y-tunnus: Yritys rekisteröity: Yritysmuoto: Osakeyhtiö Kotipaikka: Hämeenlinna Otteen sisältö: :08:20 rekisterissä olleet tiedot. Yhteystiedot: Postiosoite: Pikku-parolantie Hämeenlinna Puhelin: Rekisterimerkinnät: TOIMINIMI (Rekisteröity ) Hämeenlinnan Saneeraus- ja Rakennuspalvelu Oy. TOIMIALA (Rekisteröity ) Yhtiön toimialana on harjoittaa rakennus- ja saneeraustoimintaa, perustajaurakointia, rakennussuunnittelua ja kaikkea muuta rakentamiseen tavanomaisesti liittyvää liiketoimintaa, koulutusta ja neuvontaa, kiinteistöjen isännöintiä, osakkeiden ja kiinteistöjen ostoa, omistusta, myyntiä ja vuokrausta. Yhtiö voi toimintaansa varten omistaa ja hallita kiinteistöjä sekä arvopapereita. KOTIPAIKKA (Rekisteröity ) Hämeenlinna. TILIKAUSI (Rekisteröity ) Yhtiön tilikausi on vuosittain alkaen ja päättyen YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTOS (Rekisteröity ) Yhtiöjärjestystä on muutettu OSAKEPÄÄOMA (Rekisteröity ) Osakepääoma ,03 euroa, täysin maksettu. Osakkeet 400 kpl. Osakkeen nimellisarvo 33, euroa. Y-tunnus: HALLITUS (Rekisteröity :18:27) Puheenjohtaja: Salminen Anne Päivikki Jäsenet: Vanhanen Aki Samuli Varajäsenet: Salminen Juha Aulis MUU JOHTO (Rekisteröity ) Toimitusjohtaja: Vanhanen Aki Samuli TILINTARKASTAJAT (Rekisteröity ) Tilintarkastaja: Siltala Pekka Olavi Varatilintarkastaja: Vuorela Aulikki Anna-Liisa LAKIMÄÄRÄINEN EDUSTAMINEN (Rekisteröity ) Toiminimen kirjoittaa osakeyhtiölain nojalla hallitus. TOIMINIMEN KIRJOITTAMINEN (Rekisteröity ) Yhtiöjärjestyksen mukaan toiminimen kirjoittavat lisäksi hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja, kumpikin yksin. PROKURISTIT (Rekisteröity :18:27) Salminen Erkki Aulis Prokuristit edustavat yhtiötä kukin yksin. TILINPÄÄTÖSASIAKIRJAT (Rekisteröity :00:11) Tilinpäätös ajalta VOIMASSAOLEVAT HENKILÖTIEDOT Salminen Erkki Aulis, Suomen kansalainen, Hämeenlinna Salminen Juha Aulis, Suomen kansalainen, Hämeenlinna Saloheimo Anne Päivikki, Suomen kansalainen, Hämeenlinna Siltala Pekka Olavi, Suomen kansalainen, Hämeenlinna Vanhanen Aki Samuli, Suomen kansalainen, Hämeenlinna
8 Vuorela Aulikki Anna-Liisa, Suomen kansalainen, Hämeenlinna TOIMINIMIHISTORIA Hämeenlinnan Saneeraus- ja Rakennuspalvelu Oy RS-Muuraus Oy :59:59 Tietolähde: Patentti- ja rekisterihallitus
Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että.
Nro 1699 voimassa 31.1.2020 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Länsinostot Oy Y-tunnus 0572028-5 on todettu päteväksi
Kuopion Parkettiasennus Oy
Nro 651 voimassa 30.09.2019 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Kuopion Parkettiasennus Oy Y-tunnus 1501527-2 on
Yrityksen nimi Y-tunnus RALAn asiakas Todistus voimassa Kotipaikka Osoite Ilmanvaihtotyöt A. Saarinen Oy lähtien saakk
Nro 1509 voimassa 31.03.2018 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Ilmanvaihtotyöt A. Saarinen Oy Y-tunnus 0997102-2
Rakennus Kankainen Oy
Nro 839 voimassa 31.03.2020 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Rakennus Kankainen Oy Y-tunnus 1067223-0 on todettu
Porin Eko-Rakennus Oy
Certifikatnummer 310 Giltighetstid för behörigheten 31.05.2019 Bedömningsnämnden vid Byggandets Kvalitet BYKVA rf har på ansökan beviljat detta behörighetscertifikat som bevis på att Porin Eko-Rakennus
Rakennusliike Rekonen Oy
Nro 1328 voimassa 28.02.2019 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Rakennusliike Rekonen Oy Y-tunnus 0711234-7 on
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 7 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 26.03.2019 Raportti voimassa asti 20.05.2019 Arkistointitunnus 1553459396388 FIN yritystiedot Yrityksen nimi LMK Lappeenranta Oy Y-tunnus 0652826-0
Yrityksen nimi Y-tunnus RALAn asiakas Todistus voimassa Kotipaikka Osoite Ilmastointi-Mikenti Oy lähtien saakka Helsin
Nro 2231 voimassa 31.12.2018 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Ilmastointi-Mikenti Oy Y-tunnus 2123868-3 kotipaikka
Koneurakointi Autio Oy
Certificate number 1616 Competence valid until 30.06.2019 The Construction Quality Association's Certification Board Certifies that Koneurakointi Autio Oy Business ID 0781253-8 Registered office Kauhava
Certifikatnummer 559 Giltighetstid för behörigheten
Certifikatnummer 559 Giltighetstid för behörigheten 30.11.2019 Bedömningsnämnden vid Byggandets Kvalitet BYKVA rf har på ansökan beviljat detta behörighetscertifikat som bevis på att Asfalttipojat Oy FO-nummer
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 6 Yritystiedot Yrityksen nimi R-Towing Oy Y-tunnus 1810880-2 Raportin hakupäivämäärä 16.01.2014 Raportti voimassa asti 19.02.2014 Arkistointitunnus 1389784196201 Tietolähteiden perusteella yritys
Pirkanmaan Mestari-Rakentajat Oy
Nro 57 voimassa 30.09.2019 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Pirkanmaan Mestari-Rakentajat Oy Y-tunnus 1928568-3
Yleiset talonrakennustyã t
Nro 1837 voimassa 30.09.2018 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Rakennusliike Nuutinen Oy Y-tunnus 2502661-0 kotipaikka
Rakennusliike Nuutinen Oy
Nro 1837 voimassa 30.09.2017 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Y-tunnus 2502661-0 kotipaikka JOENSUU on todettu
Jeskanen-Repo-Teränne Arkkitehdit Oy
Certifikatnummer 1834 Giltighetstid för behörigheten 30.09.2019 Bedömningsnämnden vid Byggandets Kvalitet BYKVA rf har på ansökan beviljat detta behörighetscertifikat som bevis på att Jeskanen-Repo-Teränne
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 6 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 19.12.2017 Raportti voimassa asti 09.01.2018 Arkistointitunnus 1513604746721 FIN yritystiedot Yrityksen nimi R-Towing Oy Y-tunnus 1810880-2 Tietolähteiden
Yritys Keski-Hämeen Rakennus Oy Y-tunnus kotipaikka Valkeakoski on mukana RALA-palautejärjestelmässä. Yritys on myöntänyt luvan yhteenvetora
Nro 1822 voimassa 30.09.2018 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Keski-Hämeen Rakennus Oy Y-tunnus 0969473-1 kotipaikka
#11. As Oy Hyvinkään Hakapaavo Hyvinkää
Nro 651 voimassa 30.09.2017 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Kuopion Parkettiasennus Oy Y-tunnus 1501527-2 kotipaikka
Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että.
Nro 1780 voimassa 30.06.2020 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Y-tunnus 2680805-9 on todettu päteväksi toteuttajaksi
Haapaveden Puukaluste Oy
Nro 591 voimassa 31.03.2020 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Haapaveden Puukaluste Oy Y-tunnus 9210457-8 on todettu
#1. Kuukanniemen koulu Kuukanniemi, Lemi
Nro 2201 voimassa 31.08.2018 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Torppari Yhtiöt Oy Y-tunnus 2401741-3 kotipaikka
VIP-Sähkö Oy. on todettu päteväksi toteuttajaksi seuraavilla toimialoilla:
Nro 1395 voimassa 31.08.2015 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että VIP-Sähkö Oy Y-tunnus 2186140-8 kotipaikka Järvenpää
TILAAJAVASTUU.FI - YRITYSRAPORTTI Yritystiedot Yrityksen nimi Y-tunnus 1765470-5
Sivu 1 / 6 TILAAJAVASTUU.FI - YRITYSRAPORTTI Yritystiedot Yrityksen nimi Y-tunnus 1765470-5 Rakennus Oy Wareco Raportin hakupäivämäärä 25.11.2013 Raportti voimassa asti 12.02.2014 Tietolähteiden perusteella
Yritys Neliraudoitus Asennus Oy Y-tunnus kotipaikka Vantaa on mukana RALA-palautejärjestelmässä. Yritys on myöntänyt luvan yhteenvetoraporti
Nro 1274 voimassa 31.08.2018 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Neliraudoitus Asennus Oy Y-tunnus 2465810-6 kotipaikka
GR Putki & Saneeraus Oy
Certifikatnummer 2160 Giltighetstid för behörigheten 30.04.2019 Bedömningsnämnden vid Byggandets Kvalitet BYKVA rf har på ansökan beviljat detta behörighetscertifikat som bevis på att GR Putki & Saneeraus
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 19.02.2015 Raportti voimassa asti 06.05.2015 Arkistointitunnus 1424201711232 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Optiplan Oy Y-tunnus 0775337-1 Tietolähteiden
Tampereen DDC-Tekniikka Oy
Nro 1367 voimassa 31.05.2015 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Tampereen DDC-Tekniikka Oy Y-tunnus 0874860-3 kotipaikka
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 07.01.2019 Raportti voimassa asti 30.01.2019 Arkistointitunnus 1546284516374 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Sjöman Helsingin Nosturit Oy Y-tunnus
Maalaustyöt Kari Kinnunen Oy
Certificate number 199 Competence valid until 30.06.2020 The Construction Quality Association's Certification Board Certifies that Maalaustyöt Kari Kinnunen Oy Business ID 0822314-5 Registered office Rovaniemi
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 03.01.2017 Raportti voimassa asti 12.03.2017 Arkistointitunnus 1483133715725 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Y-tunnus 1955941-0 Tietolähteiden perusteella
Nro 6 voimassa
1 / 19 16.6.2017 8.21 Nro 6 voimassa 31.07.2018 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Varte Oy Y-tunnus 0974176-1
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 4 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 28.03.2017 Raportti voimassa asti 14.06.2017 Arkistointitunnus 1490346489050 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Taratest Oy Y-tunnus 0939835-0 Tietolähteiden
Certifikatnummer 875 Giltighetstid för behörigheten
Certifikatnummer 875 Giltighetstid för behörigheten 31.08.2019 Bedömningsnämnden vid Byggandets Kvalitet BYKVA rf har på ansökan beviljat detta behörighetscertifikat som bevis på att MV yhtiöt Oy FO-nummer
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 02.11.2018 Raportti voimassa asti 11.01.2019 Arkistointitunnus 1540984264952 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Sjöman Helsingin Nosturit Oy Y-tunnus
Rakennus Miilukangas Oy
Nro 283 voimassa 29.02.2020 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Rakennus Miilukangas Oy Y-tunnus 1106411-4 on todettu
Presto-Maalaus Oy. on todettu päteväksi toteuttajaksi seuraavilla toimialoilla:
Nro 955 voimassa 30.6.2016 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Presto-Maalaus Oy Y-tunnus 0839512-3 kotipaikka Helsinki
Kuljetusliike Matti Janhunen Oy
Nro 1586 voimassa 31.05.2016 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Y-tunnus 0530762-6 kotipaikka TAMPERE on todettu
Tiemerkintä A & E Oy
Nro 1038 voimassa 30.4.2017 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Tiemerkintä A & E Oy Y-tunnus 0648365-6 kotipaikka
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 6 Yritystiedot Yrityksen nimi Rakennusyhtiö Muhonen Oy Y-tunnus 0738421-1 Raportin hakupäivämäärä 02.05.2014 Raportti voimassa asti 20.06.2014 Arkistointitunnus 1397478500619 Tietolähteiden perusteella
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 01.01.2019 Raportti voimassa asti 04.03.2019 Arkistointitunnus 1546280260728 FIN yritystiedot Yrityksen nimi DEMO Logistiikka Oy Y-tunnus 2762210-9
JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS
Sivu 1 / 6 TILAAJAVASTUU.FI - YRITYSRAPORTTI Yritystiedot Yrityksen nimi Y-tunnus 1629609-6 Raportin hakupäivämäärä 19.11.2013 Raportti voimassa asti 15.01.2014 JPH-Maanrakennus Oy Tietolähteiden perusteella
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 16.01.2018 Raportti voimassa asti 12.03.2018 Arkistointitunnus 1515700952893 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Sjöman Helsingin Nosturit Oy Y-tunnus
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
TILAAJAVASTUU.FI RAPORTTI Tarkista koko raportin sisältö. Sivu 1 / 8 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 11.03.2019 Raportti voimassa asti 21.05.2019 Arkistointitunnus 1551860413154 FIN yritystiedot
Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että.
Nro 1360 voimassa 30.04.2019 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Jatke Uusimaa Oy Y-tunnus 2469096-6 on todettu
Keski-Hämeen Rakennus Oy
Nro 1822 voimassa 30.09.2017 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Keski-Hämeen Rakennus Oy Y-tunnus 0969473-1 kotipaikka
Rakennus Lehtonen Oy
Nro 1422 voimassa Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Rakennus Lehtonen Oy Y-tunnus 1751323-2 on todettu päteväksi
Forssan Metallityöt Oy
Nro 748 voimassa 31.5.2017 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Forssan Metallityöt Oy Y-tunnus 0145518-9 kotipaikka
Nro 354 voimassa 30.9.2016
Nro 354 voimassa 30.9.2016 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että T Maijala Oy Y-tunnus 0648504-5 kotipaikka Haapajärvi
Certifikatnummer 1780 Giltighetstid för behörigheten
Certifikatnummer 1780 Giltighetstid för behörigheten 30.06.2020 Bedömningsnämnden vid Byggandets Kvalitet BYKVA rf har på ansökan beviljat detta behörighetscertifikat som bevis på att FO-nummer 2680805-9
Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että.
Nro 1544 voimassa 31.03.2019 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että RKV-Tekniikka Oy Y-tunnus 2410118-0 on todettu
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 12.02.2018 Raportti voimassa asti 18.04.2018 Arkistointitunnus 1517857446128 FIN yritystiedot Yrityksen nimi H&H Puhtaudenhallinta Länsi-Suomi Oy
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 05.06.2017 Raportti voimassa asti 11.08.2017 Arkistointitunnus 1496426498064 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Ylöjärven Kauppahuone Oy Y-tunnus 2032233-0
Mediset Hoivarakentajat Oy
Nro 1471 voimassa 31.1.2015 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Mediset Hoivarakentajat Oy Y-tunnus 2406791-2 kotipaikka
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 14.08.2019 Raportti voimassa asti 05.11.2019 Arkistointitunnus 1565554565364 FIN yritystiedot Yrityksen nimi H&H Puhtaudenhallinta Länsi-Suomi Oy
Yritys Neliraudoitus Oy Y-tunnus kotipaikka Vantaa on mukana RALA-palautejärjestelmässä. Yritys on myöntänyt luvan yhteenvetoraportin julkai
Nro 459 voimassa 31.08.2018 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Neliraudoitus Oy Y-tunnus 2465809-3 kotipaikka Vantaa
Yritys Kaivu ja Kuljetus Terävä Oy Y-tunnus kotipaikka SAVONLINNA on mukana RALA-palautejärjestelmässä. Yritys on myöntänyt luvan yhteenveto
Nro 1524 voimassa 31.03.2019 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Kaivu ja Kuljetus Terävä Oy Y-tunnus 0593861-2
Certifikatnummer 1194 Giltighetstid för behörigheten
Certifikatnummer 1194 Giltighetstid för behörigheten 28.2.2019 Bedömningsnämnden vid Byggandets Kvalitet BYKVA rf har på ansökan beviljat detta behörighetscertifikat som bevis på att Hot Mix Oy Finland
Neliraudoitus Asennus Oy
Nro 1274 voimassa 31.8.2016 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Neliraudoitus Asennus Oy Y-tunnus 2465810-6 kotipaikka
Yritys Haapaveden Puukaluste Oy Y-tunnus kotipaikka Haapavesi on mukana RALA-palautejärjestelmässä. Yritys on myöntänyt luvan yhteenvetorapo
Nro 591 voimassa 31.03.2018 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Haapaveden Puukaluste Oy Y-tunnus 9210457-8 kotipaikka
Autio Oy Infrapalvelut
Nro 1749 voimassa 31.05.2016 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Autio Oy Infrapalvelut Y-tunnus 0186930-6 kotipaikka
Tiemerkintä A & E Oy
Nro 1038 voimassa 30.4.2018 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Tiemerkintä A & E Oy Y-tunnus 0648365-6 kotipaikka
YRITYSRAPORTTI YHTEENVETO. KMK-yhtiöt Oy. Y-tunnus 1777223-4. Voimassa alkaen 16.3.2011. Voimassa saakka 15.6.2011. Tunniste 20110525153338
YRITYSRAPORTTI KMK-yhtiöt Oy Y-tunnus 1777223-4 Voimassa alkaen 16.3.2011 Voimassa saakka 15.6.2011 Tunniste 20110525153338 Osoite Liiketoimintakiellot Lokitie 19 C 00980 Helsinki Ei liiketoimintakieltoja
Kuljetusliike Matti Janhunen Oy
Nro 1586 voimassa 31.05.2019 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Kuljetusliike Matti Janhunen Oy Y-tunnus 0530762-6
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 23.02.2016 Raportti voimassa asti 12.05.2016 Arkistointitunnus 1455740611768 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Y-tunnus 1955941-0 Tietolähteiden perusteella
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 6 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 14.03.2017 Raportti voimassa asti 14.05.2017 Arkistointitunnus 1489203855978 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Sisäilmahuolto Oy Suomi Y-tunnus 2307816-9
Rakennus Miilukangas Oy
Nro 283 voimassa 28.2.2017 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Rakennus Miilukangas Oy Y-tunnus 1106411-4 kotipaikka
Rakennusliike Reponen Oy
Certificate number 20 Competence valid until 31.08.2019 The Construction Quality Association's Certification Board Certifies that Rakennusliike Reponen Oy Business ID 0575342-3 Registered office Heinola
Ilmastointipalvelu Piipputiimi Oy
Certificate number 2018 Competence valid until 31.05.2019 The Construction Quality Association's Certification Board Certifies that Ilmastointipalvelu Piipputiimi Oy Business ID 1769429-9 Registered office
Koralli-Tuote Oy. on todettu päteväksi toteuttajaksi seuraavilla toimialoilla:
Nro 662 voimassa 31.10.2015 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Koralli-Tuote Oy Y-tunnus 1579413-0 kotipaikka Kokkola
Nro 1046 voimassa
Nro 1046 voimassa 31.05.2017 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Putki-Rex Oy Y-tunnus 1848302-0 kotipaikka Helsinki
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 13.07.2015 Raportti voimassa asti 17.09.2015 Arkistointitunnus 1436724204966 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Ylöjärven Kauppahuone Oy Y-tunnus 2032233-0
Nro 2115 voimassa
Nro 2115 voimassa 31.01.2018 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Lapwall Oy Y-tunnus 2422956-3 kotipaikka Pyhäntä
Sotkamon Rakennus Oy
Certificate number 108 Competence valid until 31.01.2020 The Construction Quality Association's Certification Board Certifies that Sotkamon Rakennus Oy Business ID 2513302-9 Registered office Sotkamo Has
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 7 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 05.02.2016 Raportti voimassa asti 14.03.2016 Arkistointitunnus 1454446257910 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Jokiväri Oy Y-tunnus 2136744-2 Tietolähteiden
Raahen Rakennuskolmio Oy
Nro 282 voimassa 28.2.2016 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Raahen Rakennuskolmio Oy Y-tunnus 2566588-5 kotipaikka
Certifikatnummer 953 Giltighetstid för behörigheten
Certifikatnummer 953 Giltighetstid för behörigheten 30.06.2019 Bedömningsnämnden vid Byggandets Kvalitet BYKVA rf har på ansökan beviljat detta behörighetscertifikat som bevis på att Siskon Siivous Oy
Katto 2000 Oy. on todettu päteväksi toteuttajaksi seuraavilla toimialoilla:
Nro 693 voimassa 31.1.2016 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Katto 2000 Oy Y-tunnus 1870757-3 kotipaikka Helsinki
Tiemerkintä A & E Oy
Nro 1038 voimassa 30.4.2016 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Tiemerkintä A & E Oy Y-tunnus 0648365-6 kotipaikka
KVR-urakkatarjous; Mäntyharjun paloasema 2018
TARJOUS- LOMAKE 1 / 2 Tilaaja Mäntyharjun kunta Asematie 3 52700 Mäntyharju Hanke Mäntyharjun kunta, Mäntyharjun paloasema 2018 KVR-urakkatarjous; Mäntyharjun paloasema 2018 Tarjoudumme suorittamaan Mäntyharjun
Rakennus Miilukangas Oy
Nro 283 voimassa 28.02.2018 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Rakennus Miilukangas Oy Y-tunnus 1106411-4 kotipaikka
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 16.11.2016 Raportti voimassa asti 18.01.2017 Arkistointitunnus 1479228170172 FIN yritystiedot Yrityksen nimi FSP Finnish Steel Painting Oy Y-tunnus
Rakennusliike Sorvoja Oy
Nro 852 voimassa 31.03.2020 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Rakennusliike Sorvoja Oy Y-tunnus 0210033-9 on todettu
Rakennus A & J Laakeristo Oy
Nro 1631 voimassa 30.06.2019 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Rakennus A & J Laakeristo Oy Y-tunnus 2168679-3
Hattulan Rakennus ja Kattotyö
Nro 807 voimassa 30.11.2015 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Y-tunnus 1955941-0 kotipaikka Hattula on todettu
Yritys Quattroservices Kaakkois-Suomi Oy Y-tunnus kotipaikka Lappeenranta on mukana RALA-palautejärjestelmässä. Yritys on myöntänyt luvan yh
Nro 2120 voimassa 31.12.2018 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Quattroservices Kaakkois-Suomi Oy Y-tunnus 2416249-3
Certificate number 991 Competence valid until The Construction Quality Association's Certification Board Certifies that
Certificate number 991 Competence valid until 30.11.2019 The Construction Quality Association's Certification Board Certifies that Varsinaisbitumi Oy Business ID 0834424-6 Registered office Rusko Has proven
Tonttilan Nosto ja Kuljetus Oy
Certifikatnummer 2056 Giltighetstid för behörigheten 31.7.2019 Bedömningsnämnden vid Byggandets Kvalitet BYKVA rf har på ansökan beviljat detta behörighetscertifikat som bevis på att Tonttilan Nosto ja
Certifikatnummer 92 Giltighetstid för behörigheten
Certifikatnummer 92 Giltighetstid för behörigheten 31.12.2019 Bedömningsnämnden vid Byggandets Kvalitet BYKVA rf har på ansökan beviljat detta behörighetscertifikat som bevis på att Apsilon Oy FO-nummer
Certificate number 862 Competence valid until The Construction Quality Association's Certification Board Certifies that.
Certificate number 862 Competence valid until 31.05.2019 The Construction Quality Association's Certification Board Certifies that Antti Hattunen Oy Business ID 1477218-3 Registered office Pornainen Has
YRITYSRAPORTTI YHTEENVETO. Vuosaaren Lattiatyö Oy. Y-tunnus 0946544-5. Voimassa alkaen 6.4.2011. Voimassa saakka 5.7.2011. Tunniste 20110406093922
YRITYSRAPORTTI Vuosaaren Lattiatyö Oy Y-tunnus 0946544-5 Voimassa alkaen 6.4.2011 Voimassa saakka 5.7.2011 Tunniste 20110406093922 Osoite Ulappasaarentie 3 D 52 00980 Helsinki Liiketoimintakiellot Ei liiketoimintakieltoja
Hattulan Rakennus ja Kattotyö
Nro 807 voimassa 30.11.2017 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Hattulan Rakennus ja Kattotyö Y-tunnus 1955941-0
Rakennusyhtiö Muhonen Oy
Nro 98 voimassa 31.12.2015 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Rakennusyhtiö Muhonen Oy Y-tunnus 0738421-1 kotipaikka
Certificate number 1941 Competence valid until The Construction Quality Association's Certification Board Certifies that
Certificate number 1941 Competence valid until 31.03.2019 The Construction Quality Association's Certification Board Certifies that Kajaanin Lukko Oy Business ID 0185244-0 Registered office Kajaani Has
Nro 459 voimassa 31.8.2016
Nro 459 voimassa 31.8.2016 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Neliraudoitus Oy Y-tunnus 2465809-3 kotipaikka Vantaa
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 6 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 09.07.2018 Raportti voimassa asti 14.09.2018 Arkistointitunnus 1530736564312 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Delete Oy Y-tunnus 2340045-3 Tietolähteiden
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 6 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 30.11.2017 Raportti voimassa asti 02.02.2018 Arkistointitunnus 1511985721308 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Sisäilmahuolto Oy Suomi Y-tunnus 2307816-9
Tampereen Katehuolto Oy
Certifikatnummer 776 Giltighetstid för behörigheten 30.11.2019 Bedömningsnämnden vid Byggandets Kvalitet BYKVA rf har på ansökan beviljat detta behörighetscertifikat som bevis på att Tampereen Katehuolto
Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että.
Nro 1846 voimassa 31.10.2019 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Dammega Oy Y-tunnus 2215390-5 on todettu päteväksi
Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että.
Nro 1767 voimassa 30.04.2020 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Espit Oy Y-tunnus 2034719-1 on todettu päteväksi