HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ TERVEYSLAUTAKUNTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 9.2.2010"

Transkriptio

1 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ pöydälle pantu asia LAUSUNTO ALOITTEESTA KESKI-IKÄISTEN MIESTEN SAIRAUKSIEN ENNALTAEHKÄISEVÄSTÄ TOIMINNASTA Terke Esityslistan asia TJA/6 TJA Terveyslautakunta päätti antaa kaupunginhallitukselle aloitteesta seuraavan, esittelijän ehdotuksen mukaisen lausunnon: Terveyden edistäminen, väestöryhmien välisten terveyserojen kaventaminen ja palveluihin pääsy ovat Helsingin terveyskeskuksen keskeisiä strategia-alueita vuosille Perusterveydenhuolto toteuttaa yhteistyössä muiden hallintokuntien, järjestöjen ja kolmannen sektorin kanssa elintapasairauksien sekä mielenterveys- ja päihdehaittojen varhaisvaiheen ennaltaehkäisyä sekä hoitoa monin eri keinoin. Palvelut kohdentuvat koko väestöön painottaen erityisesti kansansairauksien ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyä. Alueelliset erot huomioidaan henkilöstön resursoinnissa positiivisen diskriminaation mukaisesti ja terveyskeskus toimii aktiivisesti terveyden edistämisen toimintamallien ja yhteistyön kehittämisessä. Keski-ikäisiin miehiin kohdentuvia ennaltaehkäisevän hoitotyön toimintamalleja ovat esimerkiksi Kundit Kondikseen terveystarkastukset, Duuri toiminta sekä erilaiset aihepiireihin kohdennetut projektit ja kehittämishankkeet kuten Ruista Ranteeseen, Terve Helsinki ja Terveyskeskus kuntalaisen käyttöliittymä - hankkeet. Kundit Kondikseen terveystarkastusohjelmassa tarjotaan järjestelmällisesti kaikille 40-vuotiaille helsinkiläismiehille mahdollisuus terveystapaamiseen. Kutsu lähetetään henkilökohtaisena kirjeenä ja tarkastuksia toteutetaan kaikilla terveysasemilla. Kutsuttavia miehiä on Helsingissä vuosittain n Vuonna 2008 kutsutusta miehistä 24 % eli 924 saapui terveystarkastukseen. Vuonna 2007 osallistumisprosentti oli 35 % eli 1446 osallistujaa. Vuoden 2009 tiedot eivät ole vielä käytettävissä. Terveydenhoitajan vastaanottokäynti sisältää haastattelun, verenpaineym. mittausten ja laboratoriokokeiden perusteella kartoitetaan henkilön terveyden riskitekijät. Kokonaisriskin arvion perusteella suunnitellaan

2 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ hoidon ja seurannan tarve Käypä hoito -suositusten mukaan. Lisäksi kartoitetaan asiakkaan omat toiveet ja tavoitteet sekä annetaan tarvittavaa terveysneuvontaa sekä materiaalia mm. elintapa-asioista ja itsehoidosta. Vuonna 2008 terveystarkastuksessa käyneistä 30 %:lla todettiin suurentunut riski sydän- ja verisuonisairauksiin. Vastaava luku vuonna 2007 oli 32 %. Yhdessä asiakkaan kanssa sovitaan jatkoseurannasta joko terveysasemalla, työterveydenhuollossa tai muussa asiakkaan haluamassa terveydenhuollon toimipisteessä. Terveysasemien psykiatristen sairaanhoitajien työote on ennaltaehkäisevää ja vastaanotolle asiakkaat tulevat terveyskeskuslääkärin tai terveydenhoitajan ohjaamina. Terveysasemille työskentelee 25 psykiatrista sairaanhoitajaa ja heidän työpanostaan kohdennetaan kaikille terveysasemille. Psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolle ohjataan, kun kyseessä on lievä tai keskivaikea masennus, ahdistuneisuushäiriö tai elämänkriisi (esimerkiksi parisuhdeongelmat, irtisanominen työstä, sairastuminen). Päihdeongelmasta kärsivät ohjataan tarvittaessa A-klinikalle. Mikäli potilaan tilanne vaatii pikaista psykiatrista arviota, ohjataan hänet joko akuuttityöryhmään tai Auroran sairaalan päivystyspoliklinikalle. Työttömille suunnattu Duuri toiminta aloitettiin Helsingin työvoiman palvelukeskuksessa vuonna Duurissa toimii neljä tiimiä, joista yksi sijaitsee Herttoniemessä ja kolme Sörnäisissä. Itä-tiimi on erikoistunut palvelemaan erityisesti maahanmuuttajia ja Etelä-tiimi erityisesti asunnottomia pitkäaikaistyöttömiä. Tiimien sisällä toimii välityömarkkinaverkosto ja kuntoutusohjausverkosto, johon kuuluvat Terveyskeskuksen terveydenhoitajat / työterveyshoitajat, työhallinnon psykologit sekä Kelan vakuutussihteerit. Työttömien terveyspalveluiden tavoitteena on asiakkaiden työ- ja toimintakyvyn rajoitteiden selvittäminen, sairauksien varhainen toteaminen, itsehoidon tehostaminen ja terveyden edistäminen. Keinoina ovat terveydentilan laaja-alainen kartoitus, terveysneuvonta ja terveysmittaukset. Duurissa asioivista n. 70 % on miehiä. Vuonna 2009 Duurissa tehtiin 1244 terveydentilan kartoitusta, 333 terveysneuvonta- ja ohjauskäyntiä, 63 työpaikkakäyntiä ja 259 moniammatillista yhteisneuvottelua. Terveystarkastuksissa 136 kävijällä todettiin uutena löydöksenä

3 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ kohonnut verensokeriarvo ja 208 kävijällä kohonnut verenpaine. Yli 500 kävijälle varattiin jatkohoitoaika eri tahoille. Palvelutoiminnassa toteutetaan samanaikaista ja yhteistä sosiaalityön, hoitotyön sekä työllistämisen suunnitelmaa. Poikkihallinnollisen ja moniammatillisen asiakastyön vahvuus on syrjäytyneiden asiakkaiden kiinnittämisessä sosiaali- ja terveystoimen palveluihin. Ruista ranteeseen -hanke on Helsingin terveyskeskuksen ja Kansanterveyslaitoksen (nykyään THL) yhteistyössä kehittämä alueellinen terveyden edistämisen toimintamalli, jossa kansanterveystyön ja terveysasemien ammattilaiset tapaavat alueen asukkaita yleisötapahtumassa. Tavoitteena on vahvistaa alueiden terveyden edistämistä ja terveyserojen kaventamiseen kohdistuvaa työtä. Toiminnassa ovat mukana Kannelmäen, Malminkartanon, Vuosaaren, Kontulan, Herttoniemen ja Viiskulman terveysasemat. Suunniteltaessa yleisötapahtumaa huomioidaan kunkin alueen erityistarpeet, erityisesti syrjäytyneet tai syrjäytymisvaarassa olevat. Terveysasemat ovat alueellisen terveyspäivän kokoonkutsujina ja järjestämässä toimintaa, THL toimii asiantuntijatukena ja mukana on myös kolmannen sektorin, muiden hallintokuntien, oppilaitosten ja alueen muiden toimijoiden henkilöstöä. Terve Helsinki -hanke on Helsingin eri virastojen ja mm. Diakonissalaitoksen ja työ- ja elinkeinotoimiston kanssa yhteistyönä toteutettava hanke, jonka tarkoituksena on kohdistaa terveyseroja kaventavia toimenpiteitä syrjäytymisvaarassa tai terveyserojen takia riskiryhmässä oleviin henkilöihin. Hankkeen ensisijaiset toimenpiteet kohdistuvat nuoriin ja työikäiseen väestöön. Hankkeen tavoitteena on mm. helsinkiläisten työikäisten kuolleisuuden vähentyminen väkivaltaan, tapaturmiin, alkoholisairauksiin ja itsemurhiin 2 % nykyisestä tilanteesta vuoteen 2015 mennessä sekä terveyserojen kaventamista koskevien ohjeiden käyttöönotto kaikissa Helsingin kaupungin terveyskeskuksen osioissa. Hankkeessa työstetään toimintamalleja pitkäaikaistyöttömien ja syrjäytymisvaarassa olevien työikäisten terveydenhuoltopalvelujen saatavuuden tehostamiseen sekä heidän aktiivisen toiminnan, kuten kuntoutuksen, työpajan, harjoittelun ja oppisopimuksen pariin saattamiseen. Lisäksi henkilökunnan osaamista vahvistetaan syrjäytymisvaarassa olevien henkilöiden tunnistamisessa sekä hoitoon ja palveluihin ohjaamisessa. Terveyskeskus kuntalaisen käyttöliittymänä -kehittämishanke perustuu STM:n kansalliseen kehittämisohjelmaan (KASTE) ja

4 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ kansalliseen mielenterveys- ja päihdesuunnitelmaan (Mieli 2009). Hanke toteutetaan Helsingin kaupungin sosiaaliviraston sekä terveyskeskuksen terveysasema-, kotihoito- ja psykiatriaosaston yhteistyönä. Kehittämishankkeelle on haettu sosiaali- ja terveysministeriön Kaste-rahoitusta, jolla palkataan terveysasemille mielenterveys-/ päihdehoitaja ja sosiaalineuvoja. Potilaan hoitoon osallistuva henkilöstö toimii samassa toimipisteessä terveysasemalla. Näin mahdollistetaan potilaan matalakynnyksinen yhteydenotto sekä tilanteen ja tarpeiden laaja-alainen kartoitus moniammatillisesti. Toimintamalliin kuuluu keskeisenä osana moniammatillisen ryhmätoiminnan kehittäminen. Hankkeen tavoitteena on parantaa perusterveydenhuollossa toteutuvan mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivien aikuisikäisten tutkimuksen, hoidon ja psykososiaalisen kuntoutumisen saatavuutta, laatua ja vaikuttavuutta. Toimintaa on toteutettu Kivikon ja Kontulan terveysasemilla jo syksystä Kaste-hankkeessa toimintamallia laajennetaan vaiheittain vuoden 2010 aikana Itäkeskuksen, Vuosaaren, Jakomäen, Pihlajamäen, Malminkartanon, Kannelmäen, Vallilan, Kallion ja Malmin terveysasemille. Hankkeen toisessa ja kolmannessa vaiheessa vuosina toimintamalli juurrutetaan asteittain myös muille terveysasemille. Henkilöstöresurssit suunnitellaan ja toteutetaan Kasterahoituksella ja henkilöstön uudelleen järjestelyillä hankkeen edetessä siten, ettei se hankkeen loputtua lisää henkilöstön tarvetta nykyiseen verrattuna. Terveysvaikutusten arviointi Keski-ikäisiin miehiin kohdistetulla voimavarojen kohdentamisella voitaisiin mahdollisesti edistää kohderyhmään kuuluvien hyvinvointia. Terveyskeskuksen budjettiin ei ole kuitenkaan osoitettu lisäresursseja erityisesti keski-ikäisten miesten kohdennettuihin palveluihin. Näin ollen erillinen lisäresursointi kyseiseen kohderyhmään toteutuisi jo olemassa olevista resursseista sekä toiminnan kehittämisen kautta. Edellä olevan perusteella terveyslautakunta toteaa, että terveyskeskuksen nykyisessä toiminnassa toteutetaan väestön, mukaan lukien kohdennetusti keski-ikäisten miesten, mielenterveys- ja elintapasairauksien ennaltaehkäisevää toimintaa jo monin eri käytännön keinoin. Alueellisia eroja huomioidaan henkilöstön resursoinnissa sekä palvelujen kohdentamisessa väestön sosiodemografiset rakenteet huomioiden. Lisäksi ennaltaehkäisevän työn tukeminen ja kehittämistoiminta on terveyskeskuksessa aktiivista ja jatkuvaa. Aiheeseen liittyvät toimet laajentuvat esimerkiksi vuonna 2010 aloitettavassa Terveysasema kuntalaisen käyttöliittymänä

5 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ kehittämishankkeessa. Lopuksi terveyslautakunta toteaa, että Helsingissä on lisäksi runsaasti muiden hallintokuntien, järjestöjen, kolmannen sektorin sekä yksityisten tarjoamia elintapaneuvonta-, mielenterveys- ja päihdepalveluja sekä niihin liittyvää ryhmä- ja vertaistukitoimintaa. Pöytäkirjanote kaupunginhallitukselle Esittelijä Valtuutettu Tuomo Valokainen on tehnyt seuraavan valtuustoaloitteen: Aloite keski-ikäisten miesten terveys- ja elintasosairauksien ennaltaehkäisevän toiminnan järjestämiseksi käytännön keinoin kaupungissamme. Kysymyksessä on toinen aloite tämän vuoden 2009 puolella samasta aihepiiristä (Kvsto asia 16). Saamani kaupunginhallituksen laatima vastaus ei antanut selkeää kuvaa, miten aiemmassa aloitteessa vaaditut toimit tultaisiin käytännössä toteuttamaan. Keski-ikäisten miesten hyvinvointia on tuettava ennaltaehkäisevin keinoin, joita olisivat mm. syrjäytyneisyyden estäminen, mielenterveys- ja päihdeasioiden käsittely sekä säännölliset terveystarkastukset ja terveysneuvonta. Olen ehdottanut, että pienin lisäresurssein Helsingin terveyskeskuksia voitaisiin valjastaa juuri edellä mainittuun tehtävään. Tällä olisi suuri ennaltaehkäisevä hyöty ja työllistämisvaikutuskin olisi huomattava. Juuri ennaltaehkäisevästä hoitotyöstä olisi hyötyä etenkin Itä- ja Pohjois-Helsingissä, missä työttömyyskin on korkeinta juuri miesten keskuudessa. Pyydän että Helsingin kaupunki ryhtyy välittömästi toteuttamaan tällä hetkellä puuttuvaa ennaltaehkäisevää neuvonta- ja tukitoimintaa, aluksi esimerkiksi Itäkeskuksen ja Suursuon terveysasemilla Helsingissä. Aloitteesta on pyydetty lausunto kaupunginhallitukselle mennessä sosiaalilautakunnalta ja terveyslautakunnalta. Päätösehdotus Terveyslautakunta päättänee antaa kaupunginhallitukselle aloitteesta, esittelijän ehdotuksen mukaisen lausunnon.

6 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Lisätiedot: Iivanainen Antti, terveysasemien johtaja, puhelin Suvanto Irmeli, suunnittelija, puhelin

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 19.1.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 19.1.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 8 LAUSUNTO ALOITTEESTA KESKI-IKÄISTEN MIESTEN SAIRAUKSIEN ENNALTAEHKÄISEVÄSTÄ TOIMINNASTA Terke 2009-2826 Esityslistan asia TJA/8 TJA Terveyslautakunta päätti anna

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 13.4.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 13.4.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1 101 LAUSUNTO ALOITTEESTA KOTIHOIDOSSA OLEVIEN HYVIEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUSPALVELUJEN EDELLYTYKSISTÄ Terke 2010-272 Esityslistan asia TJA/11 TJA Terveyslautakunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 01.10.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 01.10.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (6) 324 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Tuomo Valokaisen ym. aloitteesta koskien kaupunginsairaalan ja terveyskeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 163 V 26.2.2014, Stj / Valtuutettu Yrjö Hakasen aloite työttömien ja työterveyshuollon ulkopuolella olevien terveystarkastuksista Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 8.2.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 8.2.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 56 LAUSUNTO ALOITTEESTA KISKON JA NURMIJÄRVEN KLINIKOIDEN TARPEELLISUUDEN ARVIOINNISTA Terke 2010-3083 Esityslistan asia TJA/16 TJA Terveyslautakunta päätti antaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/2013 1 (6) 1061 Valtuutettu Sari Näreen toivomusponsi kiertävän neurologin vakanssista HEL 2012-017407 T 00 00 03 Päätös päättää merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 51 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto aloitteesta kaupungin mielenterveysohjelman uusimisesta HEL 2012-014529 T 00 00 03 Päätös päätti antaa seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 30.11.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 30.11.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 322 9.11.2010 pöydälle pantu asia LAUSUNTO VANHUSTEN HOITOPAIKKOJEN SÄILYTTÄMISTÄ JA LISÄÄMISTÄ KOSKEVASTA VALTUUSTOALOITTEESTA Terke 2010-2346 Esityslistan asia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/24 26.02.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/24 26.02.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (5) 66 Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite terveyskeskuksen ja kaupunginsairaalan palveluista päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 19.1.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 19.1.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 14 LAUSUNTO TOIVOMUSPONNESTA LASTEN OPPIMISVAIKEUKSIEN VARHAISESTA TUNNISTAMISESTA JA TUKI- JA KUNTOUTUSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Terke 2009-2636 Esityslistan asia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/10 29.05.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/10 29.05.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (5) 155 Terveyslautakunnan lausunto talousarvioaloitteesta matalan kynnyksen palvelupaikan perustamisesta väkivaltaa kokeneille naisille päätti antaa talousarvioaloitteesta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 2.3.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 2.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2010 1 59 LAUSUNTO KAHDESTA VANHUSTEN KUNTOUTUSPALVELUJEN KOKONAISUUTTA KOSKEVASTA TOIVOMUSPONNESTA Terke 2009-2185 Esityslistan asia TJA/15 TJA Terveyslautakunta päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) historia Opetuslautakunta 26.03.2013 40 Opetuslautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle: Perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

Työelämän ulkopuolella olevien terveys, työkyky ja kuntoutukseen ohjaaminen. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö 17.3.2016

Työelämän ulkopuolella olevien terveys, työkyky ja kuntoutukseen ohjaaminen. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö 17.3.2016 Työelämän ulkopuolella olevien terveys, työkyky ja kuntoutukseen ohjaaminen Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö 17.3.2016 Työttömyys, terveys ja hyvinvointi Työttömät voivat keskimäärin huonommin ja ovat

Lisätiedot

SKH:n tuki ikääntyneille päihdeongelmaisille

SKH:n tuki ikääntyneille päihdeongelmaisille SKH:n tuki ikääntyneille päihdeongelmaisille Merja Etholén-Rönnberg Sairaala-, kuntoutus- ja hoivaosasto Idän palvelualueen johtaja 22.1.2014 Vanhusneuvosto Strategiset/tärkeät linjaukset päihdepalvelujen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 74 LAUSUNTO ALOITTEESTA NUORTEN PALVELUJEN KESKITTÄMISESTÄ YHDELTÄ LUUKULTA ANNETTAVIKSI Terke 2010-3082 Esityslistan asia TJA/9 TJA Terveyslautakunta päätti antaa

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteista, työterveyshuollon sisällöstä sekä ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden koulutuksesta Annettu Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2012 1 (6) 513 V Stj/ Vt Tuomo Valokaisen aloite vanhemmille ihmisille suunnattujen keskustelutilaisuuksien järjestämisestä päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 159 V 26.2.2014, Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite terveyskeskuksen ja kaupunginsairaalan palveluista HEL 2013-009003 T 00 00 03 Päätös päätti esittää

Lisätiedot

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi 4.10.2013 Pirjo Nevalainen Lähtökohtia kehittämiselle Yhä enemmän työttömiä asiakkaita ohjautuu kunnan sosiaali- ja terveyspalveluihin erilaisiin

Lisätiedot

Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012

Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012 Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012 Pukinmäen terveysasema- ja neuvolapalvelut Malmin terveysasema 19 lääkärin terveysasema, jossa hyvä työvoimatilanne

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 5 15.12.2009 pöydälle pantu asia LAUSUNTO ALOITTEESTA PÄIHDERIIPPUVAISTEN LÄÄKKEETTÖMÄN YHTEISÖHOIDON MAHDOLLISTAMISESTA Terke 2009-2578 Esityslistan asia TJA/5 TJA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (8) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (8) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2013 1 (8) 727 Opiskeluterveydenhuoltoa koskeva selvitys Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Pöydälle HEL 2012-003830 T 03 00 01 Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä

Lisätiedot

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA Perusturvalautakunta 28.4.2015 ( 39): Riihimäen seudun terveyskeskuksen yhtymähallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (5) 335 Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite kuntouttavasta hoitotyöstä päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Tuomo Valokaisen

Lisätiedot

Hankkeet kehittämisen tukena Mikkelin palvelutuotantoyksikön lautakunnan koulutus 15.4.2013

Hankkeet kehittämisen tukena Mikkelin palvelutuotantoyksikön lautakunnan koulutus 15.4.2013 Hankkeet kehittämisen tukena Mikkelin palvelutuotantoyksikön lautakunnan koulutus 15.4.2013 Hankkeet kehittämisen tukena Sosiaali- ja terveystoimi on mukana monessa hankkeessa ja kehittää samalla jatkuvasti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) Kaupunginhallitus Stj/1 07.01.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) Kaupunginhallitus Stj/1 07.01.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) 36 Valtuutettu Tuomo Valokaisen toivomusponsi lasten ja nuorten psykoterapioiden saatavuudesta HEL 2014-007789 T 00 00 03 Päätös päätti merkitä tiedoksi selvityksen

Lisätiedot

Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan

Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri, EMBA osastopäällikkö sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut 21.9.2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/32 27.11.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/32 27.11.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 1226 HEL 2013-007690 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Päätös Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Päätös Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Esityslista 17/2012 1 (5) historia 23.04.2012 423 Pöydälle 23.04.2012 päätti panna asian pöydälle. kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TERVEYDENHUOLTO KEMISSÄ Tuija Teikari

TYÖTTÖMIEN TERVEYDENHUOLTO KEMISSÄ Tuija Teikari TYÖTTÖMIEN TERVEYDENHUOLTO KEMISSÄ 2006-2015 Tuija Teikari 11.4.16 Työttömien terveyspalvelujen kehitystä Kemissä 2006-2016 2006 alkaen Kemin kaupunki palkkasi 50% terveydenhoitajan työttömien terveyspalveluihin.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 1.3.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 1.3.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 73 8.2.2011 pöydälle pantu asia LAUSUNTO ALOITTEESTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSTA KOTIUTETTAVIEN JATKOHOIDON JÄRJESTÄMISESTÄ Terke 2010-3092 Esityslistan asia TJA/8 TJA

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 19.1.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 19.1.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 9 LAUSUNTO ALOITTEESTA AIDS-TUKIKESKUKSEN HIV- TESTAUKSEN JA KRIISIAVUN TOIMINTAEDELLYTYSTEN SELVITTÄMISESTÄ Terke 2009-2637 Esityslistan asia TJA/9 TJA Terveyslautakunta

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Terveyslautakunta Tja/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Terveyslautakunta Tja/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2012 1 (6) 256 Lausunto Päivi Lipposen kirjeestä kaupunginhallitukselle Helsingin koulu- ja opiskeluterveydenhuollon järjestämisestä yhtenäiskouluissa HEL 2012-012641 T

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Poskelapin Ikäihminen toimijana-hanke. Työaika 50 %

Poskelapin Ikäihminen toimijana-hanke. Työaika 50 % Poskelapin Ikäihminen toimijana-hanke Ajalla 1.10.13-31.5.2014 Inarin kunnan kehittäjätyöntekijänä terveydenhoitaja Anneli Pekkala Työaika 50 % Lähtökohta: Inarin kunnan hyvinvointia ja terveyttä edistävät

Lisätiedot

Terveyttä helsinkiläisille. Helsingin terveyskeskus

Terveyttä helsinkiläisille. Helsingin terveyskeskus Terveyttä helsinkiläisille Helsingin terveyskeskus 2012 Suomen suurin terveyskeskus Terveyskeskuksessa työskentelee yli 9 000 työntekijää ja toimipisteitä on yli 90 eri puolilla kaupunkia. Terveyskeskus

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2010 1 25 KESÄN 2010 TOIMINNAN SUPISTAMISET JA SULKEMISET Terke 2010-236 Esityslistan asia TJA/4 TJA Terveyslautakunta päätti hyväksyä terveyskeskuksen toimipaikkojen seuraavat

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 4.5.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 4.5.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 117 LAUSUNTO KORVATULEHDUSTEN HOITOA KOSKEVASTA VALTUUSTOALOITTEESTA Terke 2010-575 Esityslistan asia TJA/8 TJA Terveyslautakunta päätti antaa aloitteesta seuraavan,

Lisätiedot

Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema

Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema 6.2.14 Satu Simolin Palvelupäällikkö Etelä-Karjalan sosiaali-ja terveyspiiri, terveysasemien vastaanotot Me olemme Eksote! Vastaamme alueemme sosiaali-

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2010 1 307 LAUSUNTO MONISAIRAIDEN POTILAIDEN HOITOA JA TERVEYSASEMIEN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVASTA ALOITTEESTA Terke 2010-2261 Esityslistan asia TJA/11 TJA Terveyslautakunta

Lisätiedot

Muistiohjelman eteneminen

Muistiohjelman eteneminen Kansallinen muistiohjelma: tavoitteena muistiystävällinen Suomi Pirkanmaan kunnille tehdyn kyselyn tuloksia Kirsti Kuusterä Asiantuntija, Muistiliiton muistiohjelmatoiminta Sihteeri, STM:n muistiohjelman

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 23.3.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 23.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2010 1 83 2.3.2010 pöydälle pantu asia LAUSUNTO KAHDESTA VANHUSTEN KUNTOUTUSPALVELUJEN KOKONAISUUTTA KOSKEVASTA TOIVOMUSPONNESTA Terke 2009-2185 Esityslistan asia TJA/12

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) 47 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto aloitteesta erityistuen vahvistamisesta peruskouluissa ja päiväkodeissa HEL 2012-015502 T 00 00 03 Päätös päätti antaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian viikoksi pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian viikoksi pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/2018 1 (6) 558 V 26.9.2018, Valtuutettu Reetta Vanhasen aloite perusterveydenhuollon ja psykiatrisen avohoidon lyhytterapioista HEL 2018-002602 T 00 00 03 Päätös Käsittely

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/6 11.09.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/6 11.09.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2012 1 (5) 224 Toiminnan laatu Helsingin terveyskeskuksessa vuonna 2011 HEL 2012-001668 T 00 01 02 Päätös Käsittely päätti merkitä tiedoksi Toiminnan laatu Helsingin terveyskeskuksessa

Lisätiedot

Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut. Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus

Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut. Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus Terveyskeskuksen organisaatio Terveyslautakunta Toimitusjohtaja Terveysasemat 26 terveysasemaa

Lisätiedot

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2011 Kuntatalo Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kolmannesvuosiraportti elokuu 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Kolmannesvuosiraportti elokuu 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Pelkosenniemi 15.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde

Lisätiedot

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali 6.9.2011 -päätösseminaari Tamperetalo Marita Päivärinne projektisuunnittelija, TtM Minna Pohjola projektipäällikkö, th ylempi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 35 MUUTOSVAATIMUS PERUUTTAMATTOMASTA VASTAANOTTOAJASTA PERITTÄVÄÄ MAKSUA KOSKEVASTA PÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-2721 Esityslistan asia TJA/35 TJA Terveyslautakunta päätti

Lisätiedot

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri 2.6.2014 1 Mitä Turun PTH tekee huolehtii noin 180 000

Lisätiedot

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Selvitys 1 (5) Sosiaali- ja terveyskeskus Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana Toiminnan taustaa ja käsitteen määrittelyä: Mielenterveyskuntoutuja tarkoittaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (6) 204 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle kuntouttavaa hoitotyötä koskevasta aloitteesta HEL 2013-005935 T 00 00 03 Päätös päätti antaa

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

Vuoden 2008 terveyskeskuskyselyn kysymykset

Vuoden 2008 terveyskeskuskyselyn kysymykset 1(9) Vuoden 2008 terveyskeskuskyselyn kysymykset Tässä tiedostossa on kuvattu Väestön terveyden edistäminen terveyskeskuksen tehtävänä kyselyn kysymykset, joista on muodostettu TEAviisarin terveydenedistämisaktiivisuutta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2011 1 150 17.5.2011 pöydälle pantu asia PSYKIATRIAN MALMIN POLIKLINIKAN TARVESELVITYS Terke 2011-698 Esityslistan asia TJA/2 TJA Terveyslautakunta päätti antaa tarveselvityksestä

Lisätiedot

Pitkäaikaistyöttömien työkyky ja kuntoutuksen tarve

Pitkäaikaistyöttömien työkyky ja kuntoutuksen tarve Pitkäaikaistyöttömien työkyky ja kuntoutuksen tarve 22.2.2011 Raija Kerätär työterv.huollon erik.lääk, kuntoutuksen erityispätevyys www.oorninki.fi Tässä esityksessä Työkyvyn arvio? Työttömien terveys

Lisätiedot

Päihde ja mielenterveys YTHS- hankkeesta toimintamalliksi. 2012 HKa OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ

Päihde ja mielenterveys YTHS- hankkeesta toimintamalliksi. 2012 HKa OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ Päihde ja mielenterveys YTHS- hankkeesta toimintamalliksi 2012 HKa Taustaa: STM:n työryhmän ehdotukset mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseksi vuoteen 2015: Asiakkaan aseman vahvistaminen Ehkäisyn

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (5) 496 V Stj / Valtuutettu Kati Peltolan aloite terveysasemapalvelujen saamisesta Koskelan vanhustenkeskuksesta HEL 2012-015136 T 00 00 03 Päätös päätti esittää

Lisätiedot

Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.

Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10. Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.2012 Yleistä kuntakokeilusta Kokeilun tavoitteena on lisätä pitkään työttömänä

Lisätiedot

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Helsinkiläisten terveyseroista (1) Helsinkiläisten miesten

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (7) 361 Valtuutettu Reetta Vanhasen aloite psykososiaalisen tuen vahvistamisesta elämän loppuvaiheen hoidossa Päätös katsoi valtuutettu Reetta Vanhasen aloitteen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2011 1 134 LAUSUNTO KIRJEESTÄ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON MAKSUKATOSTA Terke 2011-284 Esityslistan asia TJA/15 TJA Terveyslautakunta päätti antaa kirjeestä kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginvaltuusto Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginvaltuusto Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 119 Valtuutettu Tomi Sevanderin aloite psykiatristen sairaanhoitajien toiminnasta Helsingin poliisilaitoksen moniammatillisessa työryhmässä Puheenjohtajan ehdotuksesta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 229 LAUSUNTO MIELENTERVEYSPOTILAIDEN PALVELUASUNTOJEN RAKENTAMISESTA Terke 2010-1094 Esityslistan asia TJA/11 TJA Terveyslautakunta päätti antaa aloitteesta seuraavan,

Lisätiedot

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Kemi 22.3.2010 1.Terveyden edistämisen rakenteet ja päätöksenteko: Kaupunkistrategia jäsentää myös terveyden edistämiseen liittyvää toimintaa. Strategisista päämääristä

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Uusia tuulia pienten yritysten työterveyshuoltoon! Helena Palmgren, kehittämispäällikkö 2 Vuoteen 2020 mennessä Suomessa on 1,3 miljoonaa yli 65-vuotiasta 37 % lisäys vrt. v 2010! 3

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 60 LAUSUNTO ALOITTEESTA TULOKSELLISUUSERÄN KOHDENTAMISESTA Terke 2010-3122 Esityslistan asia TJA/20 TJA lausunnon: Terveyslautakunta päätti antaa aloitteesta seuraavan

Lisätiedot

Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet

Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet Ulla Ojuva Mervi Lehmusaho Timo Renfors Ulla Ojuva ulla.ojuva@isshp.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (7) 61 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto valtuutettu Kati Peltolan ym. valtuutettujen aloitteesta terveysasemapalvelujen saamisesta Koskelan vanhustenkeskuksesta

Lisätiedot

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikääntyvien varhainen tuki Vanhuspalvelulaki: Hyvinvointia edistävät palvelut Ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/1 19.5.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/1 19.5.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Päätöshistoria Sosiaali- ja terveysvirasto 7.5.2014 HEL 2014-005402 T 01 01 00 Sosiaali- ja terveysvirasto esittää, että kaupunginhallitus päättäisi seuraavista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/20 26.02.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/20 26.02.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) 44 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto paperittomien siirtolaisten terveyspalveluja koskevasta ponnesta HEL 2012-013915 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ TERVEYSLAUTAKUNTA Terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ TERVEYSLAUTAKUNTA Terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle. HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 1 145 PSYKIATRIAN MALMIN POLIKLINIKAN TARVESELVITYS Terke 2011-698 Esityslistan asia TJA/8 TJA Käsittely Päätösehdotus Terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.

Lisätiedot

OMAHOIDON TUKI JA SÄHKÖISET PALVELUT -HÄMEENLINNAN TARINA- Palvelupäällikkö Suna Saadetdin, TtM, MBA 16.4.2015

OMAHOIDON TUKI JA SÄHKÖISET PALVELUT -HÄMEENLINNAN TARINA- Palvelupäällikkö Suna Saadetdin, TtM, MBA 16.4.2015 OMAHOIDON TUKI JA SÄHKÖISET PALVELUT -HÄMEENLINNAN TARINA- Palvelupäällikkö Suna Saadetdin, TtM, MBA 16.4.2015 21.4.2015 Tarve kehittää palveluita Tilanne vuonna 2010 palveluiden saatavuus ei ollut riittävä

Lisätiedot

Sopimusohjauksen kehysseminaari 29.4.2015. Sirkka Keikkala

Sopimusohjauksen kehysseminaari 29.4.2015. Sirkka Keikkala Sopimusohjauksen kehysseminaari 29.4.2015 Sirkka Keikkala ERIKOISSAIRAANHOIDON PALVELUT (euroa) 2011-2014 JYVÄSKYLÄN YHTEISTOIMINTA-ALUE Keski-Suomen shp Toteutunut Toteutunut Toteutunut Toteutunut 2011-

Lisätiedot

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Mika Vuori Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen KKI-päivät/ Laatua liikunnan palveluketjuun 18.3.2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen ydinprosessin palvelutilaukset (Tilinpäätösennuste 2014) ennaltaehkäisevät

Lisätiedot

Kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (KASTE 2008-11) ohjelmakauden aikana valmistellaan vaiheittain pysyvä Pohjois- Suomen sosiaali- ja

Kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (KASTE 2008-11) ohjelmakauden aikana valmistellaan vaiheittain pysyvä Pohjois- Suomen sosiaali- ja Kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (KASTE 2008-11) ohjelmakauden aikana valmistellaan vaiheittain pysyvä Pohjois- Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämis- ja tutkimusrakenne, joka toimii

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA Juha Mieskolainen Länsi-Suomen lääninhallitus 12.11.2008 Päihdehaittojen ehkäisy eri KASTE-ohjelma 2008-2011: Päätavoitteet: ohjelmissa Osallisuus lisääntyy ja syrjäytymien

Lisätiedot

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskyselytuloksista hyötyä toiminnan suunnitteluun Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskysely Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kouluterveyskysely THL

Lisätiedot

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Äitiys- ja lastenneuvolan sekä kouluterveydenhuollon valtakunnallinen

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 12.4.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 12.4.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 116 OIKAISUVAATIMUS VAHINGONKORVAUSVAATIMUKSESTA Terke 2011-194 Esityslistan asia TJA/12 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön

Lisätiedot

Terveys- ja hyvinvointikeskus - uusi tapa tarjota palveluja. Hyvinvointia ja terveyttä

Terveys- ja hyvinvointikeskus - uusi tapa tarjota palveluja. Hyvinvointia ja terveyttä Terveys- ja hyvinvointikeskus - uusi tapa tarjota palveluja Hyvinvointia ja terveyttä Terveys- ja hyvinvointikeskuksesta tarjotaan avosairaanhoidon terveysasemapalveluja psykiatria- ja päihdepalveluja

Lisätiedot

Opiskelu- ja työterveyshuollon ulkopuolelle jääneiden ennaltaehkäisevät terveyspalvelut raportti Lapin kuntien tilanteesta

Opiskelu- ja työterveyshuollon ulkopuolelle jääneiden ennaltaehkäisevät terveyspalvelut raportti Lapin kuntien tilanteesta Opiskelu- ja työterveyshuollon ulkopuolelle jääneiden ennaltaehkäisevät terveyspalvelut raportti Lapin kuntien tilanteesta Työkokous hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisesta 13.4.2016 Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

Helsingin työvoiman palvelukeskus DUURI Servicecentralen för arbetskraft

Helsingin työvoiman palvelukeskus DUURI Servicecentralen för arbetskraft Helsingin työvoiman palvelukeskus DUURI Servicecentralen för arbetskraft Työvoiman palvelukeskukset on perustettu vähentämään rakenteellista työttömyyttä Työvoiman palvelukeskus on työttömiä työnhakijoita

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, Sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) 64 Terveyskeskuksen tilinpäätös 2012 HEL 2013-002843 T 02 06 01 00 Päätös päätti merkitä tiedoksi terveyskeskuksen vuoden 2012 tilinpäätöksen. Lisätiedot virastopäällikkö

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara

Lisätiedot

VARHAIN VANHEMMAKSI. - Uusi toimintamalli äitiysneuvolaan ja aikuissosiaalityöhön. PaKaste perusterveydenhuollon työskentelyjakso 27.9.2010-30.10.

VARHAIN VANHEMMAKSI. - Uusi toimintamalli äitiysneuvolaan ja aikuissosiaalityöhön. PaKaste perusterveydenhuollon työskentelyjakso 27.9.2010-30.10. VARHAIN VANHEMMAKSI - Uusi toimintamalli äitiysneuvolaan ja aikuissosiaalityöhön PaKaste perusterveydenhuollon työskentelyjakso 27.9.2010-30.10.2010 th Mirja Lanne TYÖSKENTELYJAKSON AIHE JA TAVOITTEET

Lisätiedot

Pitkäaikaistyöttömät terveyskeskuksen ja sosiaalitoimen yhteisenä asiakkaana

Pitkäaikaistyöttömät terveyskeskuksen ja sosiaalitoimen yhteisenä asiakkaana Pitkäaikaistyöttömät terveyskeskuksen ja sosiaalitoimen yhteisenä asiakkaana Outi Pohjola Ylilääkäri, avovastaanotto Terveyspalvelukeskus Eija Savelius-Koski vs palveluesimies Nuorten ja aikuisten palvelut

Lisätiedot

Verkostoituvan ja moniammatillisen työotteen merkitys ja haasteet terveyden edistämisessä

Verkostoituvan ja moniammatillisen työotteen merkitys ja haasteet terveyden edistämisessä Verkostoituvan ja moniammatillisen työotteen merkitys ja haasteet terveyden edistämisessä TERVEEMPI ITÄ-SUOMI (TERVIS) aloitusseminaari, Kuopio 17.05.2013 Heli Hätönen, TtT, Eritysasiantuntija Terveyskäyttäytymisen

Lisätiedot

Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia

Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 7.-8.2.2013 Erja Oksman hankejohtaja Väli-Suomen POTKU -hanke POTKU -hanke Väli-Suomen Kaste-hanke

Lisätiedot

LIITE 5 YHTEENVETO TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ, SEURANNASTA JA ARVIOINNISTA. Neuvolapalvelut

LIITE 5 YHTEENVETO TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ, SEURANNASTA JA ARVIOINNISTA. Neuvolapalvelut LIITE 5 YHTEENVETO TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ, SEURANNASTA JA ARVIOINNISTA Neuvolapalvelut Toiminta Suunnitelma vuodelle 2011 Suunnitelman toteutuminen Toimenpiteet 2012 Määräaikaiset terveystarkastukset

Lisätiedot