LAUSUNTO PORIN KAUPUNGIN TAHKOLUODON MERITUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVASTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUSUNTO PORIN KAUPUNGIN TAHKOLUODON MERITUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVASTA"

Transkriptio

1 Lausunto SL/340/ (8) Porin kaupunki Kaupunkisuunnittelu PL Pori Viite: Lausuntopyyntönne (lausunnon antamiseen on pyydetty lisäaikaa ja siihen on vastattu päivätyllä kirjeellä) LAUSUNTO PORIN KAUPUNGIN TAHKOLUODON MERITUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVASTA Kaavahanke Suomen Hyötytuuli Oy on kehittänyt Tahkoluodon merituulivoimahanketta vuodesta 2000 lähtien. Kaavoitettavan alueen keskellä sijaitsee vuonna 2010 käyttöönotettu 2,3 MW:n pilottivoimala. Suomen Hyötytuuli Oy osallistuu Tahkoluodon merituulivoimahankkeellaan kilpailuun meri-tuulivoiman demonstraatiotuesta. Tahkoluodon hanke on päässyt haun ensimmäisestä vaiheesta jatkoon viiden muun hankkeen kanssa. Tahkoluodon merituulivoimahankkeen toteuttamisen arvioidaan edistävän Suomen vientimahdollisuuksia ja luovan pitkäaikaista työllisyyttä. Hanke sijoittuu Porin Tahkoluodon satama- ja teollisuusalueen edustan merialueelle. Alue rajoittuu idässä Tahkoluodon satama-alueeseen ja etelässä Kaijakarin pohjoispuolelle. Lännessä ja pohjoisessa aukeaa Selkämeri. Kaavoitettavan alueen pinta-ala on 6,2 km2. Suunniteltujen voimaloiden etäisyys rannasta on noin 600 metriä metriä. Tuulivoimalat perustetaan noin 10 metrin syvyyteen matalikkojen taakse suojaan suurimmilta jäävalleilta ja murtuvilta aalloilta. Tuulipuisto koostuu tuulivoimaloista perustuksineen, voimaloita yhdistävistä merikaapeleista, tuulipuiston sähköasemasta ja sähköverkkoon liittymistä varten rakennettavasta 110 kv:n maakaapelista. Voimaloiden kokonaiskorkeus on enimmillään 180 metriä. Suunniteltujen tuulivoimaloiden yksikköteho on 2,5-5 MW ja tuulivoimapuiston yhteenlaskettu kokonaisteho pilottivoimala mukaan lukien 29,8-57,3 MW. Hankkeesta on toteutettu ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (YVA-laki 468/1994) mukainen ympäristövaikutusten arviointimenettely vuosina Vireille tullut kaava käsittää ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkastellun ensimmäisen vaiheen toteuttamisen. Hankkeen toteuttaminen edellyttää vesilain mukaisen luvan, jonka osalta lupaprosessi on käynnistetty kaavoituksen rinnalla. Kaava laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 77 a :n mukaisena kaavana, jolloin kaavaa voidaan käyttää suoraan tuulivoimaloiden rakennusluvan perusteena tuulivoimaloiden alueella (tv). Suunnittelualueelle osoitetaan kolme (3) tuulivoimaloiden alue osa-aluemerkintää (tv). Näiden sisäpuolelle on osoitettu ohjeellisena yhteensä yksitoista (11) tuulivoimalan rakennuspaikkaa sekä yksi (1) olemassa oleva pilottivoimala. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus saa olla korkeintaan 180m. Kaavassa on osoitettu kv:n merikaapelit, joilla tuulipuisto liitetään sähköasemaan. Lisäksi kaavakartassa osoitetaan vesialuetta (W), luonnonsuojelualuetta (SL), yksi muinaismuisto (sm), Natura 2000 verkostoon kuuluva aluetta, luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeää aluetta (luo-1), kaksi laivaväylää ja veneväylä.

2 2 (8) Kaavoitustilanne Maakuntakaavoitus Satakunnan maakuntakaava Ympäristöministeriö on vahvistanut Satakunnan maakuntakaavan (N:o YM1/5222/2010). Ministeriö on määrännyt maankäyttö- ja rakennuslain 201 :n perusteella maakuntakaavan tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman. Samalla ympäristöministeriö on vahvistanut maankäyttö- ja rakennuslain 210 :n 1 momentin nojalla maankäyttö- ja rakennuslain mukaisena maakuntakaavana voimassa olevien Satakunnan seutukaava 5:n ja Satakunnan seutukaava 2:n sekä Kiikoisten kunnan alueella voimassa olevan Pirkanmaan 3. seutukaavan kumoamisen. Satakunnan maakuntakaava on saanut lainvoiman korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätöksellä Satakunnan maakuntakaavassa (liite 4) suunnittelualue kuuluu seuraavien maakuntakaavamerkintöjen alueelle tai on niiden välittömässä läheisyydessä: tv, tuulivoimaloiden alue Merkinnällä osoitetaan alue, jolle on mahdollista sijoittaa tuulivoimaloita. Merkintään kohdistuvan suunnittelumääräyksen mukaan tuulivoimalat tulee sijoittaa keskitetysti usean tuulivoimalan muodostamiin ryhmiin ja niin lähelle toisiaan kuin se energiatalouden kannalta on mahdollista. Tuulivoimaloiden suunnittelussa on otettava huomioon vaikutukset maisemaan, asutukseen, loma-asutukseen, linnustoon ja muuhun eläimistöön, vedenalaiseen luontoon ja vedenalaiseen kulttuuriperintöön. Aluetta suunniteltaessa tulee ilmailulaitokselle, merenkulkulaitokselle ja museoviranomaiselle varata mahdollisuus lausunnon antamiseen. kk1: kaupunkikehittämisen kohdevyöhyke Merkinnällä osoitetaan Kokemäenjokilaakson valtakunnallisesti merkittävä, monikeskuksinen aluerakenteen kehittämisvyöhyke, jolle kohdistuu työpaikka- ja teollisuustoimintojen, taajamatoimintojen, joukkoliikenteen ja palvelujen sekä virkistysverkoston pitkän aikavälin alueidenkäytöllisiä ja toiminnallisia yhteensovittamis- ja kehittämistarpeita. Merkintään kohdistuvan suunnittelumääräyksen mukaan alueen kilpailukyvyn ja vetovoimaisuuden kasvua edistetään korostamalla alueen keskuksien kehittämistä. Suunnittelulla tulee edistää alueen ominaispiirteitä ja liikenne-, energia- ja virkistysverkkojen toiminnallisuutta seudullisena kokonaisuutena. NATURA 2000 verkostoon kuuluva alue, Gummandoora (kuuluu myös Selkämeren kansallispuistoon) Merkinnällä osoitetaan valtioneuvoston päätösten mukaisesti Natura 2000 verkostoon kuuluvat alueet. SL, sl luonnonsuojelualue, Kumpeli, Kaijakari Merkinnällä osoitetaan luonnonsuojelulain nojalla suojellut tai suojeltavat luonnonsuojelualueet. Merkintään kohdistuvan suunnittelumääräyksen mukaan alueen maankäyttöön mahdollisesti vaikuttavista merkittävistä suunnitelmista ja hankkeista tai ennen vallitsevia olosuhteita merkittävästi muuttaviin toimenpiteisiin ryhtymistä tulee luonnonsuojelusta vastaavalle alueelliselle ympäristöviranomaiselle varata mahdollisuus lausunnon antamiseen.

3 3 (8) Merkintään kohdistuvan suojelumääräyksen mukaan alueella ei saa toteuttaa sellaisia toimenpiteitä tai hankkeita, jotka voivat oleellisesti vaarantaa tai heikentää alueen suojeluarvoja. Alueella voidaan kuitenkin valtion luonnonsuojeluviranomaisen niin salliessa toteuttaa alueen suojeluarvojen säilyttämiseksi ja palauttamiseksi tarkoitettuja toimenpiteitä. Suojelumääräys on voimassa, kunnes alue on muodostettu luonnonsuojelulain mukaiseksi luonnonsuojelualueeksi. mv1, mv3: matkailun kehittämisvyöhyke mv1: Merkinnällä osoitetaan merkittävät matkailun ja virkistyskäytön kehittämisen kohdevyöhykkeet. mv3: Merkinnällä osoitetaan merkittävät luontomatkailun kehittämisen kohde-vyöhykkeet, joihin kohdistuu luonto-matkailun, luonnon virkistyskäytön, ulkoilu- ym. reitistöjen sekä luonnonsuojelun kehittämis- ja yhteensovittamistarpeita. Merkintöihin kohdistuvan suunnittelumääräyksen mukaan vyöhykkeiden sisällä toteutettavassa alueidenkäytön suunnittelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota matkailuelinkeinojen ja virkistyspalveluiden kehittämiseen. Suunnittelussa on otettava huomioon toteutettavien toimenpiteiden yhteensovittaminen kulttuuri-, maisema- ja luontoarvoihin sekä olemassa oleviin elinkeinoihin ja asutukseen. Matkailuun liittyviä toimintoja suunniteltaessa ja vyöhykkeen vetovoimaisuutta kehitettäessä tulee ottaa huomioon vyöhykkeen erityisominaisuudet ja niiden ominaispiirteiden säilyttäminen. sv1: suojavyöhyke Merkinnällä osoitetaan vaarallisia kemikaaleja valmistavan tai varastoivan laitoksen suojavyöhyke (konsultointivyöhyke). Merkintään kohdistuvan suunnittelumääräyksen mukaan suunnittelussa on otettava huomioon alueella sijaitsevista laitoksista tai vaarallisten kemikaalien valmistuksesta, varastoinnista tai kuljetuksesta ympäristölle ja alueelle sijoittuville toiminnoille mahdollisesti aiheutuvat riskit. Suunniteltaessa riskille alttiiden toimintojen sijoittamista suojavyöhykkeelle tulee palo- ja pelastusviranomaiselle sekä tarvittaessa Turvatekniikan keskukselle (TUKES) varata mahdollisuus lausunnon antamiseen. LS, satama-alue Merkinnällä osoitetaan satama- ja satamatoimintoihin välittömästi liittyvät varasto- ja terminaalialueet. Alueella on voimassa MRL 33 :n mukainen rakentamisrajoitus. Merkintään kohdistuvan suunnittelumääräyksen mukaan aluetta suunniteltaessa tulee merenkulkulaitokselle ja satamatoiminnasta vastaavalle taholle sekä museoviranomaiselle varata mahdollisuus lausunnon antamiseen. ls, satamatoimintojen kehittämisen kohdealue Merkinnällä osoitetaan niiden kauppasatamien lähialue, johon kohdistuu satamatoimintojen alueiden käyttöön liittyviä laajennus- ja kehittämistarpeita. Merkintään kohdistuvan suunnittelumääräyksen mukaan alueen käyttöä suunniteltaessa tulee turvata pitkän aikavälin satamatoimintojen kehittämisedellytykset ja aluevaraukset. Satamatoimintojen suunnittelussa on otettava huomioon vaikutukset maisemaan, asutukseen, loma-asutukseen, yleiseen virkistykseen, linnustoon, muuhun eläimistöön sekä vedenalaiseen luontoon ja vedenalaiseen kulttuuriperintöön. Aluetta suunniteltaessa tulee merenkulkulaitokselle, satamatoiminnasta vastaavalle taholle ja museoviranomaiselle varata mahdollisuus lausunnon antamiseen. Yhdyskuntarakenteen laajenemissuunta (satama- ja teollisuustoimintojen laajenemissuunnat) Merkinnällä osoitetaan yhdyskuntarakenteen kehittämisen kannalta sellaiset tavoitteelliset maankäytön päälaajenemissuunnat, joilla voidaan katsoa olevan maakunnallista tai seudullista tarvetta

4 4 (8) laajenemisen selvittämiseen ja suunnitteluun. Merkinnän väri ja mahdollinen kirjain-tunnus osoittavat laajenemisalueen maankäyttömuodon. Merkintään kohdistuvan suunnittelumääräyksen mukaan yhdyskuntarakenteen laajenemisen suunnittelussa on otettava huomioon yhdyskuntarakenteelliset ja liikenteelliset edellytykset uusien rakentamisalueiden toteuttamiselle, viher- ja virkistysyhteyksien jatkuvuus sekä alueen luonnon ja maiseman ominaispiirteet. k, maakaasuverkon yhteystarve Merkinnällä osoitetaan maakaasuverkon kehittämisen kannalta merkittävät yhteystarpeet. Maankäytön suunnittelulla on turvattava maakaasuverkon yhteystarpeen toteuttamismahdollisuus. Yhteystarpeen toteuttamiseksi on maakaasunverkon yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa selvitettävä alueiden käytön kannalta tarkoituksenmukaisimmat ja ympäristön kannalta vähiten haitalliset vaihtoehdot. laivaväylä Merkinnällä osoitetaan kulkusyvyydeltään yli 2,5 metrin laivaväylät. Alueella on voimassa MRL 33 :n mukainen rakentamisrajoitus. Satakunnan vaihemaakuntakaava 1 Yleiskaava Asemakaava Satakunnan vaihemaakuntakaava 1 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa ja lähetettiin ympäristöministeriöön vahvistettavaksi helmikuussa Vaihemaakuntakaavassa 1 määritellään tuulivoiman tuotantoon parhaiten soveltuvat maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet Satakunnassa. Vaihemaakuntakaava 1 perustuu vuonna 2011 valmistuneeseen Mannertuulialueet Satakunnassa - selvitykseen. Vaihekaavassa 1 on osoitettu tuulivoimatuotannon alueita vain mantereelle. Porin Reposaari-Tahkoluoto-Lampaluoto-Ämttöö osayleiskaavassa suunnittelualueen itäosat on osoitettu vesialueena (W) sekä Kaijakari ja Kumpeli suojelualueena (S). Osayleiskaava on oikeusvaikutukseton (KV hyväksyntä ). Suunnittelualueen itäpuolelle sijoittuvan oikeusvaikutteisena valmisteltavan Tahkoluoto- Paakarin osayleiskaavan laadinta on keskeytetty lisäselvityksiä varten. Suunnittelualueella ei ole voimassa asemakaavoja.

5 Lausunto SL/340/ (8) Kannanotot Satakuntaliiton maakuntavaltuusto hyväksyi Satakunnan maakuntakaavan vuonna 2009, ympäristöministeriö vahvisti kaavan vuonna 2011 ja kaava sai lainvoiman korkeimman hallintooikeuden päätöksellä vuonna Suunnittelualueella ei ole voimassa olevaa oikeusvaikutteista yleiskaavaa, joten maakuntakaava ohjaa osayleiskaavan laatimista alueella. Lausunnolla olevan Tahkoluodon merituulipuiston osayleiskaavan kaava-alueen rajaus poikkeaa Satakunnan maakuntakaavassa osoitetun tuulivoimaloiden alueen (tv) rajauksesta n. 1,0 km - 1,5 km itään ja itäkaakkoon. Suunnitelluista ohjeellisista voimalanpaikoista neljä (4) sijoittuu maakuntakaavassa osoitetun tuulivoimaloiden alueen (tv) sisäpuolelle ja kahdeksan (8) ulkopuolelle. Suunnittelualueella olevat maakuntakaavamerkinnät on mainittu kaavaselostuksessa ja osayleiskaavan suhdetta maakuntakaavaan on käsitelty kappaleessa 9.2. Satakuntaliitto ei yhdy kaikilta osin kaavoittajan arvioon esitetyn osayleiskaavaehdotuksen suhteesta maakuntakaavaan. Maakuntakaavan valmistumisen jälkeen, ja osayleiskaavatyön aikana tehdyt selvitykset ovat edelleen vahvistaneet käsitystä maakuntakaavassa esitettyjen ratkaisujen ajanmukaisuudesta maakuntakaavan merituulivoimaloiden alueen osalta. Arvioitaessa osayleiskaavaehdotuksessa esitettyjä ratkaisuja ja niiden suhdetta maakuntakaavaan Satakuntaliitto haluaa kiinnittää huomiota erityisesti seuraaviin seikkoihin: Osayleiskaavan tarkkuustaso Ohjeelliset voimalanpaikat eivät ohjaa riittävästi rakentamista. Silloin, kun osayleiskaavaa on tarkoitus käyttää suoraan rakennusluvan perusteena, tulee siinä esittää voimaloiden paikat riittävän tarkasti ja sitovalla tavalla MRL:n 77b :n mukaisesti. Pilottihankkeen vaatimien selvitysten, ja hankkeen jatkosuunnittelussa osayleiskaavamääräysten mukaisesti edelleen tarvittavien selvitysten puuttuessa sitovien yksittäisten tuulivoimaloiden rakennuspaikkojen osoittaminen tässä vaiheessa ei liene kuitenkaan tarkoituksenmukaista. Nyt esitettyjä, useita tuulivoimaloita koskevia sitovia osaaluevarauksia tulisikin itä- ja kaakkoisreunaltaan vielä tarkentaa ja supistaa, jotta osayleiskaava yhteensovittaisi ja ohjaisi rakentamista riittävästi maakuntakaavan ohjausvaikutus, etäisyydet suojelualueisiin ja tarkentuneet selvitykset huomioiden. Sataman, sataman kehittämismahdollisuuksien, väylien ja merituulivoimaloiden yhteensovittaminen Osayleiskaavaluonnosvaiheen jälkeen osayleiskaavaehdotuksesta on poistettu yksi ohjeellinen voimalan paikka Kallioholman eteläpuolelta, mikä turvaa osaltaan satamatoimintojen laajentamismahdollisuuksia lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä. Sataman kehittämiseen liittyy oleellisesti myös satamaan johtavien laivaväylien toimivuus ja turvallisuus. Osayleiskaavatyön yhteydessä on käsitelty varsin laajasti laivaväyliin ja niiden turvallisuuteen liittyviä riskejä ja tämä on todettu myös kaavaselostuksessa. Väyliin nähden kaikista lähin voimala Kumpelin pohjoispuolelta (n. 200m-250m 10m laivaväylän eteläpuolelta) on poistettu luonnosvaiheen jälkeen. Kahden voimalan poistaminen ei Satakuntaliiton näkemyksen mukaan tuo vielä oleellisia parannuksia navigointitilanteeseen, eikä osayleiskaavamääräyksen mukaisella, pelkällä voimaloiden sijoittamisella, riskejä pystyttäne riittävästi ehkäisemään. Satamaa kehitettäessä on varauduttava myös liikennemäärien kasvuun ja tällöin turvallisuustekijät korostuvat entisestään. Satakuntaliitto on edelleen huolissaan sataman toimintaedellytysten turvaamisesta ja laivaväylien käytettävyydestä ja turvallisuudesta. Toimija on kuitenkin kaavaselostuksen mukaan varautunut asentamaan yhden uuden VTS-tutkan Tahkoluodon edustalle. Jatkossa tulee harkita VTS-tutkan lisäämistä tutkan sijoituspaikan ja/tai rakentamista ohjaavan määräyksen muodossa kaavamääräyksiin merituulivoimaloiden käytönaikaisten

6 6 (8) vaikutusten lieventämiseksi ja väyläturvallisuuden varmistamiseksi MRL 41 :n ja MRL 77 b mukaisesti. Luonnonsuojelun, linnuston ja merituulivoimaloiden yhteensovittaminen Vaikka Kumpelin pohjoispuolen voimala on poistettu laivaväyliin ja linnustoon kohdistuvien haitallisten vaikutusten takia, Satakuntaliitto katsoo, että kaavaratkaisulla on edelleen kielteisiä vaikutuksia selkälokkipopulaatioon ja maakuntakaavassa osoitettujen luonnonsuojelualueiden suojeluperusteisiin. Kaijakari sekä Kumpeli ovat osoitettu luonnonsuojelualueina Satakunnan maakuntakaavassa. Kaijakarin suojeluperusteena maakuntakaavassa on mainittu meren saari, maaperämuodostuma, uhanalaislajisto sekä selkälokki. Vastaavasti Kumpelin suojeluperusteena on lintusaari. Kumpelin itäpuolinen ja Tahkoluodon kärjen välinen alue on sekä aikaisempien että uusimman linnustoselvityksen mukaan yksi, jollei merkittävin, vesilintujen päämuuttoväylistä Tahkoluodon edustalla, johon linnut ohjautuvat rannikkoa seuratessaan sekä kevät- että syysmuuton aikana. Linnustoselvityksissä on todettu alueen olevan valtakunnallisesti tärkeä muuttoväylä haahkoille, arktisille vesilinnuille, kuikkalinnuille, merimetsoille sekä merikotkille. Lisäksi Tahkoluodon, Kumpelin ja Kaijakarin välinen alue on todettu olevan merkittävää pesintä-, ruokailu- ja levähdysaluetta useille lintulajeille. Kaijakarin ja Kumpelin sekä Kumpelin ja Hylkiriutan väliselle alueelle sijoittuu kaavaselvitysten mukaan tärkeitä lintujen ruokailualueita sekä silakan kutualueita. Kaijakari tunnetaan yhtenä Satakunnan rannikon merkittävimmistä lintuluodoista sekä lajistonsa että parimääriensä osalta. Saaressa pesii selvitysten mukaan merkittävä osa Satakunnan selkälokeista, joiden paikallispopulaation arvioidaan taantuvan 50% 20 vuodessa tuulivoimaloiden vaikutuksesta. Pesivien lintujen lisäksi suunnittelualueen on todettu olevan merkittävä kerääntymäalue niin muuttavalle kuin sulkivalle tai sulkasatomuutolle valmistautuvalle linnustolle. Erityisesti sulkimaan valmistautuvia koirashaahkoja kerääntyy alueelle runsaasti. Kaavaehdotuksen liitteenä olevan täydentävän linnustovaikutusarviointiraportin mukaan lausunnolla olevan kaavaehdotuksen toteuttamisella saattaa olla haitallisia häiriö- ja törmäysvaikutuksia luotojen linnustoon (s.20). Häirinnän vaikutuksesta tuulivoimapuiston alue lähiympäristöineen saattaa muuttua lintujen kannalta epäsuotuisaksi saalistus- tai pesimäalueena lintujen vältellessä voimaloita ja tuotantoalueella liikkuvia ihmisiä. Tuulivoimatuotannon häiriövaikutuksista tiedetään, että ne ulottuvat jopa kilometrin etäisyydelle voimaloista ja että vaikutusten ulottuminen vaihtelee lajeittain. (s.21). Linnuston kannalta kriittisimmäksi muodostuu suojanpuoleinen osa matalikkoa Tahkoluodon kärjen ja Kumpelin välisellä pohjois- eteläsuuntaisella vyöhykkeellä kumulatiivisten vaikutusten takia. Riittävä pohjois-eteläsuuntainen vapaa alue mantereen ja osayleiskaavan tuulivoimaloiden välissä turvaisi linnuston rannikkoa seurailevaa muuttoreittiä sekä samalla säilyttäisi vapaana osan linnuston levähdys-, kerääntymä- ja ruokailualuetta. Keskusteluissa tuulivoimatoimijat tuovat usein esille mahdollisuuden asentaa linnustotutka, jonka avulla voidaan lintujen muuttoa (ja käyttäytymistä) seurata, ja tarvittaessa aktiivisimman muuton ja/tai huonon näkyvyyden aikana pysäyttää tuulivoimalat linnustovaikutusten lieventämiseksi. Kaavaselostuksessa ja linnustoseuranta-liitteessä (9.) ei linnustotutkaa kuitenkaan mainita, eikä sen rakentamista kaavassakaan edellytetä. Muuttolintuihin kohdistuvien vaikutusten lieventämiseksi (ja seuraamiseksi) myös linnusto-tutka voitaisiin kuitenkin lisätä rakentamista ohjaavan määräyksen muodossa kaavamääräyksiin tai muulla tavoin teknisesti varmistaa tuulivoimaloiden pysäyttämismahdollisuus korkeimman törmäysriskin aikana. Pilottihankkeessa voitaisiin hyödyntää sekä tässä hankkeessa kertynyttä että Satakunnassa yleisesti olemassa olevaa, Tahkoluodon edustalta varsin kattavaa linnuston havaintomateriaalia ja runsaasti toistettavissa olevia korkealaatuisia selvityksiä. Myös muutonseuranta Porin Tahkoluodon edustalla on vakiintunutta. Pilottihankkeessa tätä tietomäärää voitaisiin hyödyntää linnustovaikutusten

7 7 (8) seuraamiseksi ja tuulivoiman rakentamisen edistämiseksi luontoarvot huomioiden. Linnustotutka toisi myös tähän yhden pilotointimahdollisuuden, mikä alueen muutonaikainen merkittävyys huomioiden, olisi perusteltua. Yhteenveto Satakuntaliitto pitää osayleiskaavaluonnokseen tehtyjä muutoksia oikeansuuntaisina. Satakuntaliitto kiinnittää edelleen huomiota sataman ja väylien turvallisuuteen ja toimivuuteen ja esittää vielä merituulivoimaloiden yhteensovittamista väylien sekä luontoarvojen osalta riittävin suojaetäisyyksin hankkeen hyväksyttävyyden varmistamiseksi. Satakunnan kautta kulkevat ulkomaanyhteydet ovat elintärkeitä koko maan ulkomaankaupalle. Suomen merkittävimmät energia-, metalli,- sekä prosessiteollisuuden yritykset kuljettavat raaka-aineensa ja lopputuotteensa maailmalle Tahkoluodon kautta. Lausunnolla olevan yleiskaavaehdotuksen liitteenä olevan täydentävän vaikutusten arviointiraportin sekä muiden tehtyjen selvitysten tulokset ovat linjassa maakuntakaavassa osoitetun tuulivoimaloiden alue (tv) osa-aluemerkinnän kanssa, ja maakuntakaava on tuulivoimaloiden osa-aluevarauksen osalta edelleen ajantasainen. Osayleiskaavan selvityksissä ei ole esitetty sellaisia perusteluita, että kaava-ehdotusta voidaan pitää kaikilta osin perusteltuna poikkeamana maakuntakaavasta. Lisäksi Satakuntaliitto korostaa tuulivoimaloiden aluetta (tv) koskevaa suunnittelumääräystä ja sen merkitystä yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa. Suunnittelumääräyksen mukaan tuulivoimaloiden suunnittelussa on otettava huomioon mm. vaikutukset maisemaan, asutukseen, loma-asutukseen, linnustoon ja muuhun eläimistöön, vedenalaiseen luontoon ja vedenalaiseen kulttuuriperintöön. Kaavaehdotuksessa esitetty tuulivoimaloiden sitova osa-aluevaraus ei vielä riittävässä määrin turvaa maakuntakaavan toteuttamista eikä ohjaa riittävästi tuulivoimaloiden sijoittamista. Sitovia tuulivoimaloiden osaaluerajauksia tulee tarkentaa ja supistaa luopumalla itäisimpien/kaakkoisimpien ohjeellisten tuulivoimaloiden sekä Kumpelia lähinnä sijaitsevan voimalan osoittamisesta edellä kuvatuin perusteluin. Samalla merituulivoimaloiden toiminnan aikaisia vaikutuksia tulee lieventää ottamalla osayleiskaavaan tarvittavat määräykset. Satakuntaliitto pitää tärkeänä, että osayleiskaavaratkaisu ei rajoita maakuntakaavan mukaisen tuulivoimaloiden alueen edelleen rakentamista syvemmälle merialueelle heikentämällä pohjoiseteläsuuntaista muuttoreitistöä niin, että reitit siirtyisivät kokonaisuudessaan ulkomerelle tuulivoimaloiden alueelle. Globaalisti tuulivoimarakentaminen on siirtymässä matalikoilta syvemmille merialueille. Jo lyhyellä aikajänteellä etenkin Euroopassa vapaat alueet tuulivoimaloiden rakentamiselle mantereelle tai matalikoille ovat käymässä vähiin. Jatkossa markkinoita syntyy etenkin nykyistä syvempien merialueiden ratkaisuihin. Tahkoluodon edusta ja sen maakuntakaavavaraukset mahdollistavat merituulivoimaloiden pilotin jatkamisen, turvaavat merituulivoimaloiden rakentamisen 2-vaiheen ja jatkokehityksen globaali kehitys ennakoiden, mikä edelleen vahvistaa vientikykyämme tulevaisuudessa. Satakuntaliitto toteaa Tahkoluodon edustan merialueen soveltuvan tuulivoimatuotannolle edellyttäen, että suunnitelman yksityiskohtia vielä tarkennetaan. Merituulipuiston alue sijoittuu sataman ja teollisuusalueen edustalle. Ihmistoiminnan läheisyydessä sijaitsevan merituulipuistoalueen huollon ja energiaverkkojen toiminnan kannalta synergiaedut sataman / teollisuusalueen läheisyyden ansiosta ovat kiistattomat. SATAKUNTALIITTO Maakuntahallitus

8 8 (8) Tiedoksi: Varsinais-Suomen ELY-keskus Satakunnan Museo

Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013. SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet SATAKUNTALIITTO

Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013. SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013 SATAKUNTALIITTO ALUEIDEN KÄYTTÖ 2 SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/202/2016 VP 6/17.2.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA FINPYYN (81.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 14 TONTTIA 1 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1671 1. OSOITE Finpyyntie 11 29600 Noormarkku 2. ALOITE

Lisätiedot

SÄKKIMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SÄKKIMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Nakkilan kunta SÄKKIMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 520-P14675 16.5.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 285-AK1707 KOKEMÄEN KAUPUNKI PÄIVÄKODIN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 29.11.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 9.6.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS 1. KAAVA-ALUE Kaava-alue sijaitsee Kuhnamo -järven rannalla,

Lisätiedot

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet Ehdotusvaihe 2012 Kaavamerkinnät ja määräykset 10092012 MAAKUNTAKAAVATOIMIKUNTA 10.9.2012 Satakunnan vaihemaakuntakaava

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/1610/2015 VP 44/3.9.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TOEJOKI 52. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 16 TONTTI 1001 (KESKIKATU 26) JA PUISTON RIITAVIIKIN AUKION (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1668 Maankäyttö-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 300-RAK1707 KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.8.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KILKUNKADUN JA LEPOLANKADUN KORTTELIALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, TULKKILA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KILKUNKADUN JA LEPOLANKADUN KORTTELIALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, TULKKILA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KILKUNKADUN JA LEPOLANKADUN KORTTELIALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, TULKKILA 27.1.2014, tarkistettu 31.3.2014 KUNTA Kokemäki 271 Kylä Tulkkila 455 Korttelit 123 ja 127

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 12.10.2015, tarkistettu 13.1.2016 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 902-926, 930-940, 950-969, 971-974 Kaavan

Lisätiedot

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta - Tiedotus kaavan etenemisestä Fingrid Oyj / Mika Penttilä. Trafi - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Ilmatieteen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/433/2015 VP 31/28.5.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIINAHARJAN 26. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 33 TONTIN 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1663 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa

Lisätiedot

Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava

Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava Kaavaselostus ALUSTAVA LUONNOS Kaava-alueen sijainti Tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaavan suunnittelualue on koko kunta. Vaiheyleiskaavassa osoitetaan tuulivoima-alueet

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 2 Huittisten raja Kolsin voimalaitos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KOKEMÄENJOEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 2 Huittisten raja Kolsin voimalaitos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 318-YK1801 KOKEMÄEN KAUPUNKI KOKEMÄENJOEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 2 Huittisten raja Kolsin voimalaitos Kiinteistöt 271-407-1-19 ja 271-407-1-28 ja osa kiinteistöistä 271-452-4-63, 271-406-1-41 ja 271-406-1-37

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA LAUSUNTO POPELY/4343/2015 Pohjois-Pohjanmaa 1.7.2016 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus Raahen kaupungin kirjaamo (sähköinen) Lausuntopyyntönne 4.3.2016 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n

Lisätiedot

PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET

PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET Kohdekuvaukset 19.10.2017 2 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Perämeren rannikkoalue... 4 2 Tarkasteltavat alueet... 4 3 Kohdekuvaukset...

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1/8 PORI/1288/2015 VP 37/12.6.2015 TAHKOLUOTO PAAKARIT OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan

Lisätiedot

Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe

Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 27.03.2019 Diaarinumero VARELY/2018/2018 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 30.1.2019 Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

Satakunnan ilmasto-ja energiastrategian huomioiminen aluerakenteen suunnittelussa. Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto

Satakunnan ilmasto-ja energiastrategian huomioiminen aluerakenteen suunnittelussa. Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto Satakunnan ilmasto-ja energiastrategian huomioiminen aluerakenteen suunnittelussa Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 11.12.2012 Ilmastokysymyksiä maakunnan suunnittelussa EU:n ilmasto- ja

Lisätiedot

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT 1 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT Sisältö JOHDANTO... 2 HÄÄHINMÄKI, HANKASALMI/KONNEVESI... 3 KÄRKISTENSALMI, JYVÄSKYLÄ... 5 JÄMSÄNNIEMI, JÄMSÄ... 8 VEKKULA, JÄMSÄ...

Lisätiedot

Kaavamerkinnät ja -määräykset

Kaavamerkinnät ja -määräykset SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet Kaavamerkinnät ja -määräykset Satakunnan vaihemaakuntakaavan 1 kaavamerkinnät ja määräykset ovat

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/968/2013 VP 58/17.10.02013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA FINBYYN (81.) KAUPUNGINOSAN KORTTELI 1 (NOORMARKUN HALLINTOKORTTELI) KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUOTS 609 1636 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu

Lisätiedot

Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari. 30.10.2013, Oulu

Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari. 30.10.2013, Oulu Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari 30.10.2013, Oulu Esityksen sisältö Yleistä tuulivoimasta ja tuulivoimarakentamisesta Maakunnalliset selvitykset Tuulivoiman hankekehitys Metsähallituksen rooli

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

HAANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

HAANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 285-AK1702 KOKEMÄEN KAUPUNKI HAANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (13) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa asemakaavan

Lisätiedot

LAUSUNTO 29.6.2015 1. Lestijärven kunta Lestintie 39, 69440 LESTIJÄRVI. Viite: Lausuntopyyntö 11.5.2015

LAUSUNTO 29.6.2015 1. Lestijärven kunta Lestintie 39, 69440 LESTIJÄRVI. Viite: Lausuntopyyntö 11.5.2015 LAUSUNTO 29.6.2015 1 Lestijärven kunta Lestintie 39, 69440 LESTIJÄRVI Viite: Lausuntopyyntö 11.5.2015 Lestijärven tuulivoimapuiston Kosolankankaan (osa-alue 2) osayleiskaava Lestijärven kunta on pyytänyt

Lisätiedot

Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto

Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakuntakaavat merialueilla VELMU-seminaari 15.4.2010 Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakunnan liiton tehtävät Lakisääteinen kuntayhtymä Alueiden kehittämisviranomainen ja maakunnan

Lisätiedot

Kainuun tuulivoimamaakuntakaava

Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset Ehdotus MH 25.8.2015 Maakuntakaavaehdotus MH 25.8.2015 2 Julkaisija: Kauppakatu 1 87100 KAJAANI Puh. (08) 615 541 Faksi (08) 6155 4260

Lisätiedot

LUVALAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 256 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LUVALAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 256 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 122-AK1502 SÄKYLÄN KUNTA LUVALAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 256 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2015 20.5.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (7) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/244/2016 VP 6/17.2.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA FINPYYN (81.) KAUPUNGINOSAN KOSKIPUISTON JA VT 23:N VÄLISEN ALUEEN 1. ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1677 1. OSOITE Mäkelänkuja

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 122-AK1506 SÄKYLÄN KUNTA KARJANKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 168 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.1.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava

Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava Luonnonvarat ja liikenne Merkinnät, määräykset ja suositukset 19.1.2015 Kaavaehdotus Hyväksytty maakuntahallituksessa 3.11.2014 1 Rakentamisrajoitus Maakuntakaavan MRL

Lisätiedot

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA MIKSI TUULIVOIMAKAAVA? Tuulivoimalaitos tarvitsee rakennusluvan, jonka myöntämisen edellytyksenä on ensisijaisesti voimassa oleva oikeusvaikutteinen maankäytön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 17.12.2015 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 122-AK1401 SÄKYLÄN KUNTA LUVALAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.5.2014 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (7) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet

Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet Vastineet luonnosvaiheen palautteeseen: -8kpl lausuntoja -0kpl mielipiteitä? 1. Lapin Elinkeino-,

Lisätiedot

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA. Kaavamerkinnät ja -määräykset. Porissa 1.3.2010

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA. Kaavamerkinnät ja -määräykset. Porissa 1.3.2010 SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Kaavamerkinnät ja -määräykset Porissa 1.3.2010 Tämä maakuntakaavan kuuluva liite on Satakuntaliiton maakuntavaltuuston 17.12.2009/20 tekemän päätöksen mukainen.

Lisätiedot

Porin Tahkoluodon edustan merituulipuisto

Porin Tahkoluodon edustan merituulipuisto Porin Tahkoluodon edustan merituulipuisto YVA 2005-2007 o VE1: 12-16 voimalaa lähempänä rantaa o VE2: I vaihe vaihtoehdon 1 voimalat ja II vaihe ulommas merelle 10-16 lisävoimalaa Jatkosuunnittelua 2008-2013

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava. Työ: 26026. Turku, 8.3.2013, tark. 4.6.2013

EURAJOEN KUNTA. Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava. Työ: 26026. Turku, 8.3.2013, tark. 4.6.2013 EURAJOEN KUNTA Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26026 Turku, 8.3.2013, tark. 4.6.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Telefax 010

Lisätiedot

JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL

JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta 123 26.08.2014 JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL 149/63.631/2014 PJSYMPLK 123 HANKE Kyseessä on kahden tuulivoimalan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/856/10.02.03/2014 VP 18 /13.5.2014 13.5.2014, tark. 6.6.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RIIHIKEDON (9.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 38 TONTTEJA 10 JA 15 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 609

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA EURAJOEN KUNTA RANTAYLEISKAAVA JA RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Liite 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma esittelee Eurajoen rantayleiskaavan muutoksen laadinnan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA Vastaanottaja Kokkolan kaupunki Asiakirjatyyppi Vastineet kaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin Päivämäärä 3.11.2014 KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA VASTINEET

Lisätiedot

NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hämeenlinnan kaupunki 4.6.2015 1 Sisällysluettelo 1. TEHTÄVÄ... 2 2. SUUNNITTELUALUE... 2 3. ALOITE... 2 4. NYKYINEN SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

REPOSAARI 71. KAUPUNGINOSAN LEIRINTÄALUEEN 1. ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

REPOSAARI 71. KAUPUNGINOSAN LEIRINTÄALUEEN 1. ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PORIN KAUPUNKI REPOSAARI 71. KAUPUNGINOSAN LEIRINTÄALUEEN 1. ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1715 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan kaavatyön

Lisätiedot

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde:

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 6.6.2012 1(8) PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 17. Röyttän kaupunginosan

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.14, tark. 8.8.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi maakuntakaavoituksessa

Ympäristövaikutusten arviointi maakuntakaavoituksessa Ympäristövaikutusten arviointi maakuntakaavoituksessa Kaavoituksen ajankohtaispäivä, Turku Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 5.6.2014 Maakuntakaava & vaikutusten arviointi MRL 1 MRL 9 MRA

Lisätiedot

Suunnittelualue. Nykytilanne. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Muronkulman ranta-asemakaavan muutos

Suunnittelualue. Nykytilanne. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Muronkulman ranta-asemakaavan muutos SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Muronkulman ranta-asemakaavan muutos Säkylän keskustan luoteispuolelle laaditaan ranta-asemakaavan luonnos kiinteistöille 738-401-17-4 ja

Lisätiedot

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3. Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.2012 Alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet (maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Selostus. Työ: 26024. Turku, 17.12.2013, 13.6.2014 tark.

EURAJOEN KUNTA. Selostus. Työ: 26024. Turku, 17.12.2013, 13.6.2014 tark. EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Selostus Työ: 26024 Turku, 17.12.2013, 13.6.2014 tark. Sweco Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.scewo.fi Toimistot:

Lisätiedot

KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.10.2017 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KIINTEISTÖT 50-406-1-57 50-406-1-59 50-406-1-67 50-406-2-712 50-406-876-8

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/2231/2016 VP 2/2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HARMAALINNAN (40.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIEN 75 JA 77 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1691 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Liite 19 1 (7) 22.3.2016. Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin

Liite 19 1 (7) 22.3.2016. Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin Liite 19 1 (7) 22.3.2016 Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin Sisällysluettelo Marttilan Verhonkulman tuulivoimapuiston

Lisätiedot

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pälkäneen kunta 3.6.2015 LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan

Lisätiedot

Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava

Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NIVALAN KAUPUNKI Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20737 Lausuntojen vastineet, 1 (4) Sisällysluettelo 1 Pääesikunta, logistiikkaosasto...

Lisätiedot

VÄHÄSÄKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

VÄHÄSÄKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22-AK44 SÄKYLÄN KUNTA VÄHÄSÄKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLSTUMS- A ARVONTSUUNNTELMA 3.. Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.. OSALLSTUMS- A ARVONTSUUNNTELMA

Lisätiedot

Merikarvian kunta Korpi-Matin tuulivoimapuiston osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Merikarvian kunta Korpi-Matin tuulivoimapuiston osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ nro 82129133-03 LIITE 1 Merikarvian kunta Korpi-Matin tuulivoimapuiston osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.6.2010 (päivitetty 12.6.2012, 4.10.2013 ja 11.6.2014) Osallistumis- ja

Lisätiedot

Merialuesuunnittelu Suomessa nyt Itämeri foorumi 2012. Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto

Merialuesuunnittelu Suomessa nyt Itämeri foorumi 2012. Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Merialuesuunnittelu Suomessa nyt Itämeri foorumi 2012 Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto EU Meripolitiikka, merialuesuunnittelu, meristrategiadirektiivi

Lisätiedot

Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavoittajan vastine 1. Varsinais-Suomen ELYkeskus,

Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavoittajan vastine 1. Varsinais-Suomen ELYkeskus, LIITE 5. Kilkunkadun ja Lepolankadun korttelialueen asemakaavan muutos Luonnos nähtävillä 9.6.-1.8.2014, Kokemäen kaupunki Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä Lausunnon antaja Lausunnon sisältö

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE NISKANSELÄN RANTA-ASEMAKAAVA KUHMON KAUPUNKI PYKÄLIKÖN 290-408-79-12 TILA, om. UPM-Kymmene Oyj SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY

Lisätiedot

EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS

EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS 15.3.2010 HANKKEEN YLEISKUVAUS Hankkeena on tuulipuiston rakentaminen Ilmajoen kunnan ja Kurikan kaupungin rajalle, Santavuoren- Meskaisvuoren

Lisätiedot

TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI

TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI KITEEN KAUPUNKI Paloaseman asemakaava asemakaavan muutos YLEISTÄ Kiteen kaupunginhallitus on 5.10.2015 252 päättänyt käynnistää Paloaseman asemakaavan laatimisen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PEIPOHJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELIT 724 ja 725

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PEIPOHJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELIT 724 ja 725 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PEIPOHJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELIT 724 ja 725 24.10.2012, tarkistettu 5.3.2013 KUNTA Kokemäki 271 Kaupunginosa Peipohja 103 Korttelit 724, 725 Katualue Ratatie

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki Viite: lausuntopyyntönne Hanke ja suunnittelutilanne

Kankaanpään kaupunki Viite: lausuntopyyntönne Hanke ja suunnittelutilanne Lausunto VARELY/1968/2018 13.11.2018 Julkinen Kankaanpään kaupunki kirjaamo@kankaanpaa.fi Viite: lausuntopyyntönne 2.10.2018 Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan (Käpylä) Meijerin alueen asemakaava ja

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 164-RAK1503 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan tavoitteet sekä sen, miten laatimis- ja suunnittelumenettely etenee. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisältää myös

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5 VASTINE

KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5 VASTINE 1 / 5 VASTINE KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA Koskenkylän ranta-asemakaava on ollut kaavaluonnoksena nähtävillä 22.2. 23.3.2018. Nähtävilläoloaikana ei tullut mielipiteitä osallisilta. Luonnoksesta

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 20 05.03.2015 Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 05.03.2015 20 Esittelijä: vs. tekninen johtaja Nicole Ahtokivi Valmistelija

Lisätiedot

Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että

Lisätiedot

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA Vastaanottaja Kokkolan kaupunki Asiakirjatyyppi Vastineet kaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin Päivämäärä 3.11.2015 KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA VASTINEET

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS 118-AK1502 SAUVON KUNTA KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 11.3.2015 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (10) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

KASKISTEN KAUPUNKI KASKÖ STAD SATAMA - ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS DETALJPLAN OCH ÄNDRING AV DETALJPLAN I HAMNEN

KASKISTEN KAUPUNKI KASKÖ STAD SATAMA - ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS DETALJPLAN OCH ÄNDRING AV DETALJPLAN I HAMNEN KASKÖ STAD SATAMA - ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS DETALJPLAN OCH ÄNDRING AV DETALJPLAN I HAMNEN 2006 Närpiöntie 2, 64200 NÄRPIÖ Närpesvägen 2, 64200 NÄRPES 2 KASKISTEN KAUPUNKI SATAMA-ALUEEN

Lisätiedot

LAUSUNTO. xx.xx.201x. Merikarvian Korpi-Matin tuulivoimapuiston osayleiskaavan luonnos, Merikarvian kunta

LAUSUNTO. xx.xx.201x. Merikarvian Korpi-Matin tuulivoimapuiston osayleiskaavan luonnos, Merikarvian kunta Varsinais-Suomi LAUSUNTO xx.xx.201x Diaarinumero VARELY/xxx/201x Liite 1 kpl Merikarvian kunta Kauppatie 40 29900 Merikarvia Kaavan laatija: Pöyry Finland Oy miia.nurminen-piirainen@poyry.com Viite: Lausuntopyyntö

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 1 Moisio 1 D:no 287/2014 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan itäpuolella ja se rajoittuu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO Kaavaselostus 5.9.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 28.2.2012 31 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta 18.9.2012

Lisätiedot

Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle

Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle Maakuntahallitus 50 20.03.2013 Maakuntavaltuusto 7 20.03.2013 Maakuntahallitus 103 18.08.2014 Östersundomin alueen maakuntakaavoitustilanne; tiedoksi 58/05.00/2011 MHS 20.03.2013 50 Maakuntahallitus hyväksyi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5190 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA Halmeen teollisuusalueen laajennuksen eteläosa Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosaa (Tapala), tiloja

Lisätiedot

S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A

S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A SUUNNITTELU JA TEKNI IKKA SIEVIN KUNTA JAKOSTENKALLIOIDEN TUULIVOIMAYLEISKAAVAA OSALLISTUMIS- JA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1

Lisätiedot

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 25.02.2019 Diaarinumero VARELY/42/2019 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 03.01.2019 Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/7 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 15.2.2007

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/7 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 15.2.2007 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/7 1 b 7 LAUSUNTO PORVARINLAHDEN ETELÄRANNAN LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISESITYKSESTÄ SEKÄ HOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITELMASTA Kslk 2007-56, Ylk 2 9.1.2007 Karttaruudut L6,

Lisätiedot

STUSNÄSIN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA

STUSNÄSIN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA STUSNÄSIN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 13.2.2012 päivitetty 24.4.2012 kaavan laatijana toimii Ramboll Finland Oy SISÄLLYSLUETTELO 1. SIJAINTI JA NYKYTILANNE...2 2. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Honkajoki Paholammin tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014

Honkajoki Paholammin tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Honkajoki Paholammin tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Tiina Vasko 2014 Satakunnan Museo 2 SISÄLLYSLUETTELO Yleiskartat 2 kpl Arkisto ja rekisteritiedot Tiivistelmä 1.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

Lausunto Truutholmin ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe

Lausunto Truutholmin ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/399/2017 Varsinais-Suomi 6.4.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 1.2.2017 Lausunto Truutholmin ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe KAAVAHANKE

Lisätiedot

LIITE 5. Vuolteen asemakaavan muutos, korttelit 71 ja 74 Luonnos nähtävillä: Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä

LIITE 5. Vuolteen asemakaavan muutos, korttelit 71 ja 74 Luonnos nähtävillä: Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä LIITE 5. Vuolteen asemakaavan muutos, korttelit 71 ja 74 Luonnos nähtävillä: 18.6. 16.8.2013 Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavoittajan vastine Elinkeino-,

Lisätiedot