NASTA. Naantali mä tykkään susta. Naantali-päivänä julkistettiin 4/2011. levyllinen musiikkia Naantalista Teksti ja kuvat: Anu Anttila

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NASTA. Naantali mä tykkään susta. Naantali-päivänä 23.8. julkistettiin 4/2011. levyllinen musiikkia Naantalista Teksti ja kuvat: Anu Anttila"

Transkriptio

1 Naantalin kaupungin tiedotuslehti 4/2011 Naantali-päivänä julkistettiin Naantali-aiheinen cd-levy, jonka on tuottanut kotiseutuyhdistys Vallis Gratiae ry. Levyn kokonaissuunnittelusta vastasi dir.mus. Reijo Ahola. Vallis Gratiae -yhdistyksessä jo vuosikausia muhinut ajatus Naantali-aiheisen cd-levyn tekemisestä muuttui viimein todeksi, kun levy julkistettiin Naantali-päivän pääjuhlassa Kaiken takana on nainen, toteaa levyn puuhamiehenä toiminut Vallis Gratiae ry:n entinen puheenjohtaja, diplomilaulaja, director musices Reijo Ahola. Nainen toteutuksen takana on Aholan vaimo Mervikristiina, jonka silmään osui yhdistyksen talousarviossa monen vuoden ajan mukana kulkenut maininta Naantali-aiheisen cd-levyn tekemisestä. Hänen kysymyksensä oli, miksei sitä sitten tehdä, Ahola muistelee. Levyllä soi 20 sävellystä Naantalista Naantali mä tykkään susta levyllinen musiikkia Naantalista Teksti ja kuvat: Anu Anttila Lähes 25 vuotta Naantalin musiikkiopiston rehtorina toimineella Reijo Aholalla oli valmiiksi jo mielessä useita kaupunkiin liittyviä sävellyksiä. Levylle saimme yhteensä 20 kappaletta, joista suurin osa on lauluja. Äänitteen nimeksi valikoitui Naantali mä tykkään susta, joka on kiekon ensimmäinen kappale ja Aholan oma sävellys. Sen on sanoittanut Naantalin entinen kaupunginsihteeri, kirjailija Risto Vuorinen. Mukana on valtakunnallisestikin tunnettuja säveltäjänimiä, mm. kesiään Naantalissa viettänyt Selim Palmgren, Usko Kemppi, joka on myös sanoittanut kappaleen Balladi Kuparivuoresta, turkulainen Pentti Viherluoto, myös itse sanoittamallaan laululla sekä Reino Markkula. Uudempaa tuotantoa edustavat Naantalin musiikkiopiston nykyisen rehtorin Sauli Huhtalan sävellys Valse di Naantali sekä vuonna 2008 järjestetyssä Naantali-aiheisessa sävellyskilpailussa menestynyt kappale Rantakioski, jonka on säveltänyt Ilari Hongisto, hänkin Naantalin musiikkiopiston opettajia. Levy loppuu komeasti perinaantalilaiseen tuokioon: Jari Virran soittamaan vespersoittoon, joka kaikuu hänen soittamana kesäiltaisin kirkon tornista. Se äänitettiin paikan päällä kirkon pihalla. Esiintyjäkaartiin kuuluu sekä naantalilaisia solisteja ja kuoroja että ulkopaikkakuntalaisia vahvistuksia. Kymmenien tekijöiden yhteistyötä Reijo Ahola kiittelee kaikkien lähes 60 levynteossa mukana olleen henkilön positiivista ja innostunutta asennetta projektia kohtaan. Lähes talkootyönä ja suurimmaksi osaksi paikallisin voimin kaikki tehtiin ja yhteistyö sujui jouhevasti, Ahola kiittelee. Äänityskertoja tuli yhteensä kymmenen, joista viimeinen oli tämän vuoden keväällä. Äänitys tapahtui pääasiassa Kristoffer-salissa, joka sopii tarkoitukseen oikein hyvin. Kaikki kappaleet on tallennettu liveäänityksenä siten, että koko kappale soitetaan jokaisella otolla alusta loppuun kokonaan läpi. Otoista sitten kollektiivisesti päätettiin paras ja lopullinen versio. Levyn tuotolla tuetaan nuoria musiikinharrastajia Naantali-äänitteen tarkoituksena on kotiseutuyhdistyksen periaatteiden mukaan tallentaa naantalilaista kulttuuriperinnettä ja samalla tuoda yhdistykseen myös uudenlaista toimintaa. Vallis Gratiae ry halusi myös korostaa musiikkiopiston roolia kaupungin kulttuuritarjonnassa ja kulttuuriimagon rakentamisessa. Yhdistys toimii musiikkiopiston tukiyhdistyksenä ja luovuttaa levyn tuoton Naantalin musiikkiopiston stipendirahastoon. Vallis Gratiae ry sai tukea levyn tekemiseen kaupungin kulttuurilautakunnalta sekä sponsoriyritykseltä, joka ei halua nimeään julkisuuteen. Naantali mä tykkään susta -cd Painos: 1000 kpl Tuotanto: Vallis Gratiae ry Myyntihinta: 15 Levyä myydään Naantalin museokauppa Säsongissa, Wanha Naantali -kaupassa sekä yhdistyksen ja musiikkiopiston tilaisuuksissa. Perhepäivähoitajien työaika lyhenee s. 5 Digitoimaan pääkirjastoon s. 9 1

2 Pääkirjoitus 2 Naantali-päivän palkitut 2 Ansiomerkkien jakotilaisuus 3 Työttömien terveystarkastukset 4 Kulttuuri 6 Kalaruoka-kyselyn tulokset 7 Kirjasto 8 Monitoimitalon 30 toimintavuotta 10 Opistot 11 Nuoriso 12 Liikunta 13 Tapahtumia 16 Nasta on kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Naantalin kaupungin tiedotuslehti. Seuraava numero ilmestyy viikolla 40. Aineistopäivä 9.9. JULKAISIJA / TOIMITUS: Naantalin kaupunki, Käsityöläiskatu 2, Naantali. Päätoimittaja: Saaristoasiamies Tiina Rinne-Kylänpää, p , Toimitussihteeri Anu Anttila, p , ULKOASU / TAITTO: Mainonnan suunnittelutoimisto Vire Oy, Janne Puurunen / Petteri Mero, p , PAINO: Mynäprint Oy. ISSN pä äkirjoitus Hallinnon jatkuva muuttaminen tai järkevää politiikkaa Naantalipäivänä palkittuja Kataisen hallitus on taas avannut keskustelun kuntien rakenteista. Kuntien määrää ehdotetaan vähennettäväksi ja taas kerran lähtökohdaksi on asetettu työssäkäyntialueet. Jos työssäkäyntialue määritellään kuten usein tehdään alueeksi, jonka kuntien työssäkäyvistä enemmän kuin 10 prosenttia käy keskuskunnassa töissä, päädytään sellaiseen Suur-Turkuun, johon kuuluvat kaikki Varsinais-Suomen kunnat Saloa, Uusikaupunki- Laitilaa ja Loimaata lukuun ottamatta. Paradoksaalista on, että malli lähestyy edellisen hallituksen pääministeripuolueen eli keskustan ehdottamaa maakuntamallia. Sellaista politiikka on. Hallitusohjelma pitäisi kirjoittaa siten, ettei se tee järkevää politiikka mahdottomaksi tapasi Mauno Koivisto pääministerinä muistuttaa. Tämä ohje on hyvä pitää mielessä, kun ruvetaan valtiovarainministeriössä muotoilemaan kannanottoja tulevasta kuntauudistuksesta. Järkevää politiikka ei ole hallinnon yhtämittainen muuttaminen. Muutospelot ja muutoksiin valmistautuminen vievät huomion kunnan päätehtävästä eli palvelujen järjestämisestä. Tältä kannalta katsottuna pitäisi pikemminkin pitää tauko kuntajärjestelyissä, sillä nykyinen rakenne esimerkiksi Naantalin kohdalla on alle kolme vuotta vanha. Nytkin olemme koko ajan kehittäneet Turun kaupunkiseudun yhteistoimintaa lähes kaikilla sektoreilla. Niidenkin suunnitelmien toteuttamisen uhaksi muodostuvat uudet tässä tapauksessa toteuttamiskelvottomat ideat. Saaristo-Naantalissa tiedämme, että mitään automaattista kulujen säästöä ei kuntaliitokset tuo tullessaan. Myös teoreettisesti on voitu osoittaa, että suuruuden ekonomia ei toimi kuntasektorissa. Kuntien palvelutuotanto ei ole teollista eikä kaupallista toimintaa. Se on hyvinvoinnin tuottamista, eikä siihen voi eikä saa soveltaa yksityissektorin tuottoajatuksiin perustuvia menetelmiä. Varmasti monen mieleen tulee kysymys, miksi valtio sitten tällaiseen pyrkii? Syy on yksinkertainen: valtion suuren velkaantumisen estämiseksi halutaan kunnat pakottaa säästöihin. Suuret kunnat on helpompi pistää tekemään säästöjä myös siksi, että niillä on omaisuutta, jota voidaan myydä. Kunnissa ollaan usein sinisilmäisiä eikä nähdä tätä valtion kirstunvartijan itsekkyyttä, joka johdattaa myös poliittisia päättäjiä näille harharetkille. Siksi meidän kuntien edustajien on huolehdittava siitä, ettei meitä kohdella väärin eikä edes tyhmästi. Asialliset hommat hoidetaan, mutta muutoin eletään kuin Ellun kanat, sanoi Koskelan Vilho Tuntemattomassa. Vähän sen tapaisesta asiasta on tässäkin kysymys. Tunnustetaan valtion ja julkisen talouden ongelmat, ja ollaan omalta osaltamme mukana talkoissa, kunhan niissä on järjellinen meininki. Velkaantuminen on noussut kaikkien huulille ja totta kai kaikki päättäjät ymmärtävät, että velka on maksettava ja se aiheuttaa korkokuluja. Mutta viime aikoina on nähty, että velan saantikaan ei ole itsestään selvää. Sekin on hyvä pitää mielessä. Säästäväisyys ja tehokkuus ovat hyveitä, mutta ei kaupunkikaan voi suin päin leikata palvelutoimintojansa. Niinpä joudumme myös miettimään tulorahoituksen keinoja. Naantalin kohdalla maksut ovat melko ylhäällä eikä ole muitakaan suuria ansaintakeinoja. Aikoinaan ostetut raakamaat on jo pantu rahaksi ja nyt ollaan totisen paikan edessä; suurella todennäköisyydellä joudutaan kuntalaisten kukkarolle. Ja se on harmillista, sillä erityisesti kunnallisvero rasittaa lähes kaikkia eikä se painotetusti kohdistu maksukykyisimpiin asukkaisiin. Arvelisin, että me löydämme yhteisen kohtuullisen ratkaisumallin, johon kaikki voimme olla joiltakin osin tyytymättömiä. Yhteistyön toivoisi olevan yhteisymmärryksen etsimistä vakavassa ja päättäväisessä hengessä. Mikko Rönnholm kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kotipihakilpailu Naantalin kaunein piha: Ukko-Pekantie 12, Erkki Luotonen Pihamestarilaatta myönnettiin tunnustuksena yli 40 vuotta jatkuneesta pitkäjänteisestä puutarhanhoidosta. Omakotitalojen palkintopihalaatat: Pirjo ja Pekka Jokela, Terhi ja Juha Lappalainen Kunniakirja: Anne ja Juha Ahokas, Anne Santalahti sekä Merja ja Pertti Suvanto Kerrostalopihojen kunniakirja: As Oy Pylväshovi, Luostarinkatu 31 Rivitaloyhtiöiden kunniakirja: As Oy Naantalin Vuoriniityn, As Oy Naantalin Vuoripuiston ja As Oy Naantalin Vuorimetsän yhteinen piha-alue, Nuhjalantie 31 Vallis Gratiae -mitali Eläkkeellä oleva rehtori Jukka Viljanen palkittiin monipuolisesta kulttuurityöstä Naantalin hyväksi: mm. Societa Birgitta Europa -toimikunnan pj:na, Naantalin musiikkijuhlasäätiön hallituksen pj:na, ensimmäisten Veneet vesillä -näyttelyiden alkuunpanijana, aktiivisena luennoitsijana Naantalin kulttuurihistoriaan liittyvistä aiheista sekä kulttuurimyönteisenä pitkäaikaisena luottamusmiehenä. 3.-luokkalaisten taidekilpailu Minun Naantalini Tuukka Saarikko, Kultarannan koulu. Voittajatyö erottui graafisella selkeydellään ja iloisuudellaan. Se yhdistää hienosti Naantalin ja saariston sekä ilmentää vahvasti Naantalille ominaista aurinkoa. Työstä on teetetty postikortti, jota on myynnissä mm. Naantalin museossa ja Wanha Naantali -kaupassa. 2

3 Kaupunki juhlisti pitkän kunnallisen työuran tehneitä Teksti: Riitta Luotio Naantalin kaupunki huomioi vuosittain järjestettävässä juhlassa luottamushenkilöitä, työntekijöitä ja viranhaltijoita pitkäaikaisen kunnallisen työuran tai Naantalin kaupungille tehtyjen palvelusvuosien perustella. Toukokuun alussa pidettyyn juhlaan oli kutsuttu 91 luottamushenkilöä ja viran- tai toimenhaltijaa. Tilaisuudessa luovutettiin Tasavallan presidentin myöntämät kunniamerkit, Suomen Kuntaliiton mitalit sekä Naantalin kaupungin omat mitalit ja korut. Kunnia- ja ansiomerkkien sekä mitalien saajat Suomen valkoisen ruusun ja Suomen leijonan ritarikunta Suomen Leijonan ansioristi Hammaslääkäri Anne Linja Kaupunginsihteeri Riitta Lehtinen Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein Rakennusmestari Heikki Aalto Lastenhoitaja Eliisa Ansamaa Naantalin kaupungin mitali 50 v, kultainen koru Luokanopettaja, eläkeläinen Juhani Vaaranen 40 v, kultainen mitali Lastenhoitaja, eläkeläinen Marja Leivo Kodinhoitaja Liisa Randell Yhteyspäällikkö Martti Sipponen 35 v, hopeinen mitali Rakennusmestari Hannu Aalto 35 v, kultainen koru Opintopäällikkö Irmeli Aalto Lehtori Marketta Keihäs Perhepäivähoitaja Mariitta Kontturi Luokanopettaja Tarja Niemeläinen Perhepäivähoitaja Kaisu Ojala Aluekoordinaattori Ursula Roslöf Mittausetumies Juha Takanen Osastonjohtaja Maija Virtanen 25 v, pronssinen mitali Lääkäri, eläkeläinen Jorma Uurasmaa Päivähoidon johtaja Anne Järvinen Palkkasihteeri Eila Muikkula Peruskoulun lehtori Ulla Ora-Nikulainen Lehtori Ulla Sipponen 25 v, hopeinen koru Valt.tiet.lisensiaatti Pekka Hjelt Satamavalvoja, eläkeläinen Juho Kuustonen Terveydenhoitaja Marja-Liisa Aarnio Lastentarhanopettaja Ritva Ailoranta Perushoitaja Aila Alakoski Pianonsoiton opettaja Pasi Eloranta Hoitaja Terhi Koivistoinen Hoitaja Sirkka Lassila Palveluvastaava Jaana Matikainen Perhepäivähoitaja Heini Mattila Päivätoiminnan ohjaaja Sirkku Rahikainen Perhepäivähoitaja Liisa Valtonen Suomen Kuntaliiton ansiomerkki 30 v, kultainen ansiomerkki Maanviljelijä Timo Jaakkola Palomestari Heikki Niemi Kohdepäällikkö Samuli Santalahti Terveyskeskuslääkäri Ruuth Hallanoro Luokanopettaja Ilona Haulisto Perusturvajohtaja Juhani Kylämäkilä Röntgenhoitaja Hannele Rajanummi 30 v, kultainen koru Levyseppä Eero Muikkula Toimistosihteeri Erja Aaltonen Luokanopettaja Marketta Halme-Kiekkinen Palveluneuvoja Kirsti Herrala Hoitaja Terhi Koivistoinen Lastenhoitaja Jaana Lehtinen Perhepäivähoitaja Marja-Liisa Lehto Aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja Sari Lindgren Kirjastovirkailija Merja Lintula Varastonhoitaja Reijo Malmberg Opinto-ohjaaja Maarit Mäki Luokanopettaja Tarja Niemeläinen Apulaiskaupunginpuutarhuri Jari Polkko Päiväkodinjohtaja Taina Rantala Ruokapalvelutyöntekijä Sirpa Rytkönen Perushoitaja Mirja Salmi Kodinhoitaja Eija Saviranta Toimistosihteeri Merja Suvanto Luokanopettaja Rauni Vainikainen Ruokapalveluesimies Eija Westerlund Työkoneenkuljettaja Keijo Vihmanen 20 v, hopeinen ansiomerkki Yrittäjä Martti Jaanto Lehtori Sirkku Lehtimäki Ruokapalvelutyöntekijä Hilkka Lehtonen Hoitaja Eija Pomrén-Kauppinen 20 v, hopeinen koru Fysioterapeutti Marianne Aalto Kirjantonhoitaja Satu Frantti Vanhustyöntekijä Minna Hietanen Toimistosihteeri Kirsi Julin Lastentarhanopettaja Minna Kössi Päiväkodinjohtaja Minna Lehmuskoski Perushoitaja Pirjo Lehtinen Palveluneuvoja Pirjo Lehtonen Kodinhoitaja Annikka Leinonen Lastenhoitaja Kaisa Länsipaltta Opistosihteeri Paula Neuvonen Lastentarhanopettaja Hanna Palenius Kuntohoitaja Sari Palmunen Lastentarhanopettaja Heli Saarinen Lastenhoitaja Riitta Salo Puutarhuri Nina Siira Ruokapalvelutyöntekijä Satu Sorosuo Puistotyöntekijä Raija Suikkanen Kaupungininsinööri Kimmo Suonpää Kodinhoitaja Riitta Tähtinen Luokanopettaja Pekka Vasara Ruokapalvelutyöntekijä Marjo Virtanen Ruokapalvelutyöntekijä Tuulikki Ylitalo Kutsu arvomitaleja voittaneille urheilijoille Naantalin kaupunki kutsuu kaikki SM-, PM-, EM- tai MM-mitaleita vuonna 2010 voittaneet naantalilaiset urheilijat (nuoret, aikuiset, veteraanit, yksilö- ja joukkueurheilijat) ja valmentajat (yksilö- ja joukkuelajit) yhteiseen kahvitilaisuuteen keskiviikkona klo Naantalin kaupungintalolle. Huomioitavaa on, että urheilijan tai valmentajan ei tarvitse edustaa naantalilaista urheiluseuraa, riittää, että henkilö on naantalilainen (kotipaikka Naantali lähtien). Lisäksi edellytyksenä on, että urheilija tai valmentaja edustaa sellaista seuraa ja lajiliittoa, jotka ovat SLU:n jäsenjärjestöjä. Tilaisuuteen tulee ilmoittautua ennakkoon mennessä Maija Puolakanaholle sähköpostilla Mahdolliset tiedustelut kahvitilaisuudesta puh Ilmoittautumisen yhteydessä kerrotaan urheilijan/valmentajan nimi ja yhteystiedot, laji, seura ja millaisesta saavutuksesta on kyse. 3

4 Koulutusta yrittäjille Potkurissa Startti-info! Yrittäjäksi aikoville klo (ei ryhmille) Potkurissa, Ajurinkatu 2, Turku Tilaisuudessa käsitellään aloittavalle yrittäjälle tarkoitettua starttirahaa: starttiraha myöntämisen edellytykset hakemisen vaiheet liikeidea liiketoimintasuunnitelma kannattavuuslaskelmat Tule mukaan ilman ilmoittautumista! Infoon sisältyy kahvitarjoilu. Maaseutuasiamiehen vastaanotto siirtyy Nousiaisiin Teksti: Tiina Rinne-Kylänpää Maaseutuhallinnon lainsäädäntö asettaa kunnille uusia vaatimuksia. Uusi lainsäädäntö velvoittaa kuntaa perustamaan muiden kuntien kanssa maaseutuhallinnon tehtävien hoitamiseksi yhteistoimintaalueita, joissa toimii pääsääntöisesti 800 maatalousyrittäjää ja vähintään 5 työntekijää. Tämä tarkoittaa sitä, että Naantalin maaseututoimi ei voi jatkaa toimintaansa nykyisellään. Kaupungissa on yksi maaseutuasiamies, joka on hoitanut tämän lisäksi Raision maaseutuhallinnon tehtävät. Yhteistoimintaa Nousiaisten kanssa Maataloustukihakemusten käsittelyssä on tehty yhteistyötä Nousiaisten kunnan ja sen maatalousyksikköön nyt kuuluvien kuntien kanssa jo vuodesta 2000 alkaen. Toiminnan kehittämiseksi ja hyvän asiakaspalvelun turvaamiseksi on päätetty, että Naantalin maaseutuasiamies siirtyy fyysisesti toimimaan Nousiaisten kunnanvirastolle Nousiaisten maaseutuhallintoyksikön tilojen yhteyteen alkaen. Tavoitteena on parempi asiakaspalvelu Eri vaiheiden käsittely tulee olemaan nopeampaa ja tehokkaampaa, kun kaikki viranhaltijat sijaitsevat samassa toimipisteessä. Asiakkaiden tai papereiden siirtämiseen paikasta toiseen kuluu vähemmän aikaa. Tehtäviä ei tarvitse enää siirtää odottamaan naapurikunnassa käyntiä. Lisäksi ylimääräisestä kopiointityöstä voidaan luopua: nykyisin siirrettävistä papereista on otettava lähtökuntaan kopio sen varalta, että alkuperäiset paperit katoavat tai tuhoutuvat työmatkalla. Asiakaspalvelu paranee, sillä Nousiaisten maataloustoimistossa on useampi viranhaltija ja pidemmät aukioloajat. Myös viranhaltijan lomien ja poissaolojen aikana palvelu toimii keskeytyksettä. Maaseutuasiamies Anri Temonen p Nousiaisten kunta, Hallintokuja 2, NOUSIAINEN Maataloustukihakemusten käsittelyn vaatimukset ovat tarkentuneet Tukihakemusten käsittely on monivaiheista ja käsittelyprosessien vaatimukset ovat tarkentuneet vuosi vuodelta. Tukihakemuksia ei nykyisin voida käsitellä yhden viranhaltijan toimesta. Niiden käsittely on eriytetty tallennuksen, tallennuksen tarkastuksen ja maksaja- sekä hallintoviranomaistehtävien osalta. Jatkossa myös takaisinperintätehtävien suorittajan pitää olla eri henkilö. Työttömien terveystarkastukset jatkuvat Naantalissa Teksti: Taina Alitalo Viime syksynä aloitettuja työttömille suunnattuja terveystarkastuksia jatketaan edelleen. Näiden avulla on mahdollista saada tietoa terveydentilastaan ja keskustella terveyteensä liittyvistä asioista terveydenhoitajan kanssa. Terveystarkastus sisältää käynnin laboratoriokokeissa, minkä jälkeen on terveydenhoitajan käynti. Tässä tehdään perustutkimuksia ja keskustellaan yleisemmin terveyteen liittyvistä asioista. Omat huolenaiheet kannattaa tuoda tässä esille. Erityistä huomiota kiinnitetään henkiseen jaksamiseen. Tähän liittyy laajennettu perustietoja kartoittava lomake, joka toivotaan täytettäväksi ennen terveydenhoitajan vastaanotolle menoa. Tässä kysytään olennaisimmista tausta- ja elämäntilannetekijöistä sekä mahdollisista mielialaan liittyvistä oireista. Lomakkeeseen liittyen voi olla myös suoraan yhteydessä terveyskeskuksen psykologiin. Terveystarkastukseen pääsee ilmoittautumalla Naantalin terveyskeskuksen vaihteeseen: p tai sähköpostitse terveyskeskuspsykologille: Taustatietolomake lähetetään postissa vastauskuoren kanssa. Terveydenhoitaja ottaa yhteyttä varatakseen tarkemmin sopivan ajankohdan terveystarkastukselle. 4

5 Perhepäivähoitajien työaika lyhenee Teksti: Marja-Liisa Valpola. Kuva: Mari Leppänen Karvetin perhepäivähoidon varahoitokodissa on tunnelmaa. Omassa kodissaan työskentelevät perhepäivähoitajat ovat tulleet työaikalain piiriin Heidän työaikansa lyhenee työaikalain mukaiseen 40 viikkotyötuntiin nykyisestä reilusta 43 työtunnista. Perhepäivähoitajien päivittäinen työaika (n. 9-9,5 tuntia/pv) ei työaikalain piiriin siirtymisestä lyhene, vaan työaika tasataan esimerkiksi puolen vuoden pituisella jaksolla 40 viikkotuntiin. Käytännössä tasaus toteutetaan hoitajille annettavina vapaapäivinä. Osa työajan tasauksesta voidaan myös maksaa rahana. Kaupunginhallituksen yleisjaosto käsittelee Naantalin perhepäivähoidon paikallista sopimusta syyskuun alussa ja päättää siihen liittyvistä asioista, mm. tasoittumisjakson pituudesta. Lasten hoidossaoloajat tarkistetaan Perhepäivähoitoa käyttäville perheille muutos merkitsee sitä, että perhepäivähoidossa olevan lapsen hoitoajan tulee olla sama kuin vanhempien työaikaan ja matkoihin käyttämä aika. Jokaisen perhepäivähoidossa olevan lapsen hoitoaika tullaan tästä syystä syksyn aikana tarkistamaan nykyisiä työaikoja vastaaviksi. Varahoitojärjestelmä takaa lasten toimivan hoidon Naantalissa on toimiva varahoitojärjestelmä lastenhoidon takaamiseksi myös perhepäivähoitajan vapaapäivinä. Vapaapäivät keskitetään pääasiassa hoitajien lomien yhteyteen. On kuitenkin mahdollista, että hoitajat pitävät yksittäisiä vapaapäiviä tai pidennettyjä viikonloppuja. Näistä sovitaan etukäteen työnantajan kanssa, jolloin kyseiset päivät tulevat myös vanhempien tietoon etukäteen. Lasten varahoito järjestetään Kanta-Naantalin ja Merimaskun lapsille pääsääntöisesti Karvetin varahoitokodissa ja Rymättylässä Kunnantuvalla. Naantalissa on perhepäivähoidossa myös edelleen voimassa päivähoitomaksun hyvitys silloin, kun perhe oman hoitajan poissa ollessa järjestää lapsen hoidon itse. Lisätietoja antavat: Marja-Liisa Valpola päivähoidonohjaaja Riitta Sainio vs. päivähoidonohjaaja Kannattaa olla HIP - Taimon koulussa vietettiin hyvinvointi-iltapäivää Kuva: Markku Ala-Uotila Taimon koulussa järjestettiin viime syksynä hyvinvointi-iltapäivä, HIP, joka jakoi 5.- ja 6.-luokkalaisille ja heidän vanhemmilleen konkreettisin keinoin tietoa hyvinvointiin vaikuttavista seikoista. Hyvinvointi-iltapäivä oli suunnattu 5. ja 6. luokkalaiset oppilaille ja heidän vanhemmilleen. Oppilaat saivat tietoa omaan hyvinvointiin liittyvistä asioista ja vanhemmat tukea johdonmukaiselle kasvatustyölle. Tapahtumaan oli kutsuttu yhteistyökumppaneita niin terveydenhuollosta kuin nuoriso- ja vapaa-aikatoimesta. Mukana oli myös teemaan sopivia yrityksiä tuotteineen. Teemapäivä oli osa Länsi2012 -hanketta, jossa Naantalin kaupungin ehkäisevä päihdetyöntekijä Minna Suikkanen on yhteyshenkilönä. Rastiradalta käytännön vinkkejä hyvinvointiin HIP- tapahtuma muodostui seitsemän rastin radasta, jota kierrettiin pienryhmissä. Rasteilla annettiin tietoa harrastusmahdollisuuksista, hampaiden hoidosta, fyysisen kunnon kehittämisestä ja terveellisestä ravinnosta. Mukana oli myös päihdevalistusta ja henkisen hyvinvointiin liittyviä vinkkejä. Hammashuollon rastilla oppilaiden mielenkiinnon herätti tieto siitä, kuinka paljon erilaiset välipalat sisältävät sokeria. Ravitsemusterapeutin viesti oli lohduttava: kun huolehtii säännöllisestä ateriarytmistä ja terveellisistä arkiruokavalinnoista voi satunnaiseen herkutteluun ja nautiskeluun suhtautua hyvällä mielellä. Fysioterapeuttien opastuksella saatiin tietoa omasta fyysisestä kunnosta punnerrusten ja staattisen lihasvoimatestin avulla. Koulukuraattori viritti ajatukset oman henkisen hyvinvoinnin vahvuuksiin ja ehkäisevä päihdetyöntekijä kertoi mm. alkoholin kalorivaikutuksista. Paikalle myöhemmin mukaan kutsutut vanhemmat saivat myös tutustua rastirataan. Perheen yhteinen arki on lapselle tärkeää Salla Miesvirta (vasemmalla), Minna Suikkanen (keskellä) ja Pirjo Hintsa (oikealla). Vanhemmat kokivat tilaisuuden hyvänä ja monipuolisena. Aiheesta keskustelu oli jatkunut nuorten kanssa kotona ja tilaisuus vahvisti vanhempien käsitystä perheen yhteisen arjen ja lasten harrastemahdollisuuksien tukemisen tärkeydestä. Tapahtuman rohkaisemana järjestettiin keväällä Taimon koulun luokkien vanhemmille 4 eri koulutustilaisuutta. Valmiuksia etsimässä -koulutuksissa käsiteltiin mm. aggression portaita ja curling-vanhemmuutta. Koulutustilaisuuksissa oli mahdollisuus tärkeään vertaistukeen ryhmätöiden ja kotitehtävien purkujen kautta. Hyvinvointi-iltapäivän tavoitteena oli tuoda Länsi hankkeen päihteettömyyttä ja mielenterveyttä tukevat tavoitteet koululaisperheiden arkeen; varhainen puuttuminen ja tuki, tiedon jakaminen, terveyden edistäminen, nuorten osallisuus sekä vanhempien asenteisiin vaikuttaminen. Oppilaiden, vanhempien ja työntekijöiden palaute on pohjana jatkotyöskentelyn kehittämiselle. Hyvinvointi-iltapäiviä toteutetaan jatkossa muutamissa muissakin alakouluissa Minna Suikkanen, ehkäisevän päihdetyön terveydenhoitaja Salla Miesvirta, kouluterveydenhoitaja Pirjo Hintsa, koulukuraattori Lisätietoa Länsi2012 hankkeesta osoitteesta: -> Länsi2012 5

6 Keitä ne ovat ne kylvettäjät? Teksti:Ritva Joensuu On jälleen aika auttaa museota valokuvan tunnistamisessa! Muistatko heidät? Kuvassa olevat naiset ovat Naantalin vanhan kylpylän henkilökuntaa, osa varmaankin kylvettäjättäriä. Kuva on todennäköisesti tai 60-luvulta. Eturivissä kolmas oikealta on kylpylässä 47 kesänä kylvettäjänä toiminut rouva Hilda Heinonen. Naantalin vanhan kylpylän elinkaari sen perustamisesta (1863) Ailostenniemeen kirkon alapuolelle sen viimeiseen aukiolokesään (1963) on dokumentoitu hyvin. Rakennusten ja toiminnan lisäksi olennainen osa kylpylää olivat sen työntekijät. Muistellaan nyt heitä. Kylvettäjän työ oli haluttu Kylpylaitoksen henkilökunnassa kylvettäjät olivat tärkeitä ja heitä oli runsaasti. Kylvettäjän työ oli haluttu, sillä ansiot olivat yleiseen naisten ansiotasoon nähden verrattain hyvät. Kylvettäjien ammattitaitoon kuului monenlaisten ihmisten palveleminen, näin työ vaati myös ihmistuntemusta. Monesti kylpylävieraat vuodesta toiseen halusivat tutun baderskan käsittelyyn. Kylvettäjät pestattiin joka kesä erikseen. Alkuaikoina Franckin kauppa Mannerheiminkadulla toimi palkkakonttorina, jossa pestaukset suoritettiin ja josta viikoittain haettiin tili. Pisimmän ajan kylvettäjänä toimi Hanna Haapala, 51 vuotta. Hilda Heinonen muistelee, että Haapala vietti yhtä aikaa 80-vuotispäiväänsä ja 50. työvuottaan kylpylässä. Odotamme yhteydenottoasi. Tietoja valokuvasta voi soittaa museon Humpin numeroon (02) tai lähettää sähköpostitse osoitteeseen Kiitokset etukäteen avusta! Sukkakilpailu tuotti taas taidokkaita tuloksia Teksti ja kuva: Anu Anttila Naantalin Aurinkoiset Sukkamatamit järjestivät jälleen tänä vuonna julkisen sukkakilpailun, jonka aiheena oli puutarha. Kilpailun tulos julkistettiin Sukankudontapäivänä 6.8. Sukkakilpailu on kaikille naantalilaisille kohdistettu kilpailu ja pyrimme saamaan kilpailun teeman ilmoitettua jo alkuvuodesta, jotta mietintämyssyn voi hyvissä ajoin virittää, Tarja Kurki Sukkamatameista kertoo. Tänä vuonna aiheena oli puutarha, joka innosti 11:tä puikkojenheiluttajaa osallistumaan kilpailuun. Voittajasukkaparin tekijä on Tarja Toiviainen-Mäkelä Merimaskusta. Tuomaristo ihastui näihin biodynaamisiin luomusukkiin taidokkaan työn ja hauskan ja monipuolisen teeman toteutukseen ansiosta. Maanläheisistä ja juurevista sukista huokui tuottava puutarha. Toiselle sijalle tulleita sukkaparia tuomaristo luonnehti ihanteellisiksi puukenkäsukiksi. Toista sukanvartta koristavan kukan kaverina lentelee vapaana onnellinen mehiläinen, joten sitä ei sovi lahkeella peittää. Sukkapari herätti ihailua ansiokkaalla kokonaisuuden hallinnalla. Sukat oli kutonut Tarja Majasuo Velkualta. Kolmanneksi kilpailussa tulleet Voikukka- ja kevätnurmisukat erottuivat tuomariston mukaan heti joukosta pirteydellään. Lyhytvartinen ja lankavalinnaltaan pehmeä sukka miellyttää varmasti lasta, sillä sukat olivat lasten kokoa. Sukkien tekijä on Liisa-Marja Vesala Naantalin kantakaupungista. Onnea palkituille! Tuomaristossa sukkia arvioivat käsityönopettajat Kaarina Heinonen ja Kristiina Laine, taiteilija Paul Brück, saaristoasiamies Tiina Rinne-Kylänpää ja kulttuuri- ja tiedotussihteeri Anu Anttila. Biodynaamiset luomusukat (I sija) kuvassa keskellä, Ihanteelliset puukenkäsukat (II sija) vasemmalla ja Voikukka- ja kevätnurmisukat (III sija) oikealla. 6

7 kiersivät ryhmissä 19:llä eri rastilla, joilla tekemistä ja näkemistä riitti. Ryhmät koostuivat eri-ikäisistä lapsista isompien oppilaitten huolehtiessa pienemmistä kummioppilaistaan. Muita Keke-vuoden tapahtumia olivat mm. kerää roska päivässä kampanja, syksyinen luontopäivä Suovuoren maastossa, energiaa säästävä vanhanajan koulupäivä maaliskuussa ja siihen liittyvä vanhanajan tavaroiden näyttely sekä kierrätysmateriaaleista tehtyjen töiden esittely. Muistona vuodesta Taimon koulun aulaa koristaa nyt värikäs perhonen, joka tehtiin Keke-päivän aikana kaikkien oppilaitten yhteistyönä karkkipapereista. Neljäsluokkalaisen Antton Gustafssonin ajatuksia päivästä: Keke-messut Kestävän kehityksen teemavuonna toteutettiin Taimon koulussa useita ekologiseen ajattelutapaan kannustavaa tapahtumaa. Teema tuli oppilaille tutuksi myös arjen koulutyössä. Pikku-Myy ja Muumipeikko opettivat, kuinka kauan luontoon heitetyillä tavaroilla kestää maatua. Kestävän kehityksen teemavuoden tempauksia Taimon koulussa Teksti: Kirsti Lehtonen ja Eija Innilä Taimon koulussa vietettiin kestävän kehityksen teemavuotta, joka huipentui toukokuussa pidettyihin Keke-messuihin. Kouluväen lisäksi messuille oli saatu paljon kestävän kehityksen aihepiiriin liittyvien alojen asiantuntijoita. Turun seudun jätehuolto, Valonia, Naantalin seudun luonnonsuojeluyhdistys, 4H-yhdistys, Taimon koulun vanhempainyhdistys, Muumimaailma, Naantalin liikuntatoimi, taiteilija Kristiina Turtonen ja Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat toteuttivat yhteistyössä opettajien kanssa erinomaisen opetuksellisen ja elämyksellisen Keke-päivän koulun oppilaille. Oppilaat Taimon koulussa vietettiin toukokuussa keke-päivää. Kierrettiin yhteensä 19 rastia, jotka käsittelivät pääasiassa kierrätystä, erätaitoja ja myös oli esitelmä hybridiautoista Toyotalta. Päivän tarkoituksena oli opettaa nuorille kierrätyksestä ja siitä, miten voi parantaa maapallon hyvinvointia. Opettajat käyttivät paljon aikaa tämän hienon päivän onnistumiseksi. Kokonaisuutena päivä oli suuri menestys. Toivottavasti sinä päivänä tämä sukupolvi oppi ymmärtämään, miten voi paremmin pitää huolta maapallosta. Kalaburger maistui Naantalin koululaisille, erityisesti alakoululaisille Naantali kaupunki lähti viime keväänä Pro Kalan haastamana mukaan toteuttamaan kalaruokapäiviä kaikissa kaupungin pisteissä. Kaupungintalolla kalalla herkuteltiin toukokuun viimeisellä viikolla päivittäin ja kaikissa kouluissakin kalaruokaa oli tarjolla juuri ennen kevätlukukauden päättymistä perjantaina Kouluissa järjestettiin kalapäivänä oppilaille myös kysely, jossa kysyttiin mielipidettä päivän lounaaksi tarjotusta kalaburgerista. Kysely kartoitti myös, kuinka usein oppilaat syövät kalaa tai miksi kala ei maistu. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 1645 oppilasta, joista alakoululaisia oli 1091 ja yläkoululaisia ja lukiota käyviä 554. Kaikista vastaajista 60 % piti kalaburgerista, mutta ero ala- ja yläkoulujen välillä oli hämmästyttävän suuri. Alakoululaisista 70 % vastasi kalaburgerin maistuneen hyvin, kun taas ylä- kouluissa ainoastaan 40 % vastaajista piti tarjotusta ruoasta. Kalaruokien syöntikerrat per viikko laskivat siirryttäessä alakoulusta ylemmille luokille. Alakoululaisista kalaa söi kaksi kertaa viikossa tai useammin 34 % vastaajista, kun yläkouluissa vastaava luku oli enää 20 %. Kerran viikossa kalaa söi alakoululaisista 30 % ja yläkoululaisista 40 %. Kalaruoista kokonaan kieltäytyviä oli vastaajista 6 %, näistä allergikkoja kolmannes. Monen mielestä kalaa ei ole tarpeeksi tarjolla Yleisin syy siihen, miksi kalaa ei syödä, oli vastaajien mielestä se, että kalaa ei ole tarjolla. Tämän vaihtoehdon oli valinnut 21 % vastaajista. Ruotokammoisia oli 8 % ja 15 % totesi, että ei vain pidä kalasta. Koulujen kalaruokatarjontaan oli kolme neljästä vastaajasta tyytyväisiä, mutta 10 % totesi kouluissa tarjottavan liian vähän kalaruokia. Vastauksissa oli yllättävän suuret erot eri ikäluokkien välillä. Huolestuttavaa oli, että kalan syöminen väheni selvästi iän myötä. Toisaalta rohkaisevaa oli, että syömättömyyden syy oli monen vastaajan kohdalla tarjonnan puute. Lisäämällä kalaruokia niin koulujen kuin kotienkin ruokapöydissä voitaisiin helposti päästä kalan kulutuksessa suositusten mukaiseen kahteen kolmeen kala-ateriaan viikossa. Lisätietoja Pro Kala ry, toiminnanjohtaja Katriina Partanen, puh

8 Koukuttavia lukuvinkkejä jaetaan Naantalin kirjastoissa Teksti: Sirkka-Liisa Tarvainen Naantalin kaupunginkirjaston toimipisteissä pyritään edistämään kaiken ikäisten kaupunkilaisten lukemista ja kirjallisuuden harrastamista. Lukuvinkkejä jaetaan monin erilaisin keinoin. Rajallisten tilojen vuoksi suurin osa kirjoista on hyllyihin aakkostettuna. Pöydille ja tasoille aseteltujen pienten kirjanäyttelyiden avulla henkilökunta toivoo asiakkaiden tekevän uusia löytöjä. Lukuvinkkejä jaetaan koululaisille kirjavinkkauksessa ja aikuisille järjestettävissä lukijailloissa normaalin henkilökohtaisen asiakaspalvelun lisäksi. Naantalin kaupunginkirjasto osallistuu myös erilaisiin valtakunnallisiin lukukampanjoihin. Viime keväänä osallistuttiin yhdessä koulujen kanssa Lukukeskuksen järjestämään Lukuviikkoon, jonka teemana oli: Kirjoita kirjasta. Tuolloin Naantalin kaupunginkirjaston toimipisteissä esiteltiin koululaisten kirjoittamia kirja-arvosteluja sanoin ja kuvin. Muutamat koululuokat sepittivät yhteisvoimin omia tarinoita, pidettiin satutuokioita ja tietokilpailuja. Rymättylän koulun 6 a -luokan oppilaat lukivat Tapani Baggen kirjan Päättömän munkin arvoitus. Oppilaat arvioivat kirjaa kolmella lauseella: Kirja oli tosi omituinen, mutta hauska. Lapset ovat viisaita. Voisin lukea uudelleen. Tämä kaikille siis vinkiksi. Kannattaa lukea. Tulevana syksynä Naantalin kaupunginkirjasto on mukana Turun kaupunginkirjaston organisoimassa valtakunnallisessa Lukulampun valossa -kampanjassa, jonka huipennus tulee olemaan marraskuussa. Lukukampanjoista ja muista kirjaston tapahtumista ilmoitellaan kirjaston kotisivulla, Nasta-lehdessä ja saariston kuntatiedotteissa. Puheenjohtajien lukemaa - lukuvinkkejä lautakunnan puheenjohtajalta Kati Väätänen, vapaa-aikalautakunnan pj (SDP), ensimmäinen kausi NÄITÄ KIRJOJA SUOSITTELEN Laaksonen, Heli: Raparperisyrän Oikeastaan koko laitilalaisen Heli Laaksosen tuotanto kuluu käsissä säännöllisesti. Varsinaissuomalaisella murteella kirjoitetulla runolla voi ilahduttaa muualta tulleita ja itse niitä lukiessa löytää aina uusia näkökulmia. Kun ajattelee lukevansa vain yhden runon päivän piristykseksi, on kuitenkin luovutettava ja annettava itselleen sen verran aikaa, että koko kädessä oleva runokirja on luettu. Rendell, Ruth: Kerro kerro kuvastin Rendell on 1930 syntynyt dekkarikirjailija, joka on kirjoittanut myös näitä psykologisia jännityskirjoja. Tähän kirjaan joutuu heti tosi syvälle; alusta asti on sellainen olo, että kaikki päättyy johonkin kammottavaan, mutta silti tarina on pakko saattaa loppuun. Perinteinen kahden ihmisen rakkaustarina saa tässä kirjassa niin erikoisen muodon, että väkisinkin tapahtumat jää päähän pyörimään ja jotenkin kummallisella tavalla se paha kuitenkin saa palkkansa Untinen-Auel, Jean M.: Luolakarhun klaani Kirja kertoo neandertalinihmisten elämästä: pääosassa Ayla, joka menettää perheensä ja joutuu toisen ihmislajin kasvattamaksi. Häntä pidetään rumana ja huonokäytöksisenä, koska hän itkee, nauraa ja käyttää ääntä, mitä vastaavasti luolakarhulaiset eivät tee vaan ainoastaan elehtivät. Lisäksi Ayla on aivan toisenlainen rakenteeltaan, pitkä ja hoikka, kun taas kasvattajat ovat lyhyitä, tanakoita ja karvaisia. Tämä on moniosaisen kirjasarjan ensimmäinen osa ja mielestäni tästä saa hienon kuvan siitä minkälainen maailma ehkä oli silloin aikojen alussa. Vaikka kirja onkin kuvitteellinen, on kirjailija tehnyt paljon taustatyötä saadakseen maisemakuvaukset, työtavat ym. mahdollisimman todenmukaisiksi. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka haluavat uppoutua todella kau- as menneisyyteen, jossa kuitenkin ne samat asiat ihmetyttävät, ilostuttavat ja suututtavat kuin tänäkin päivänä. Kirja joka jäi kesken Oksanen, Sofi: Puhdistus Hävettää myöntää, mutta tämän huippusuositun ja monella eri tapaa palkitun kirjailijan tyyli ei minuun kolahda. Yritin muutaman kerran päästä kirjaan sisälle, mutta se vaan ei sujunut. Ehkä taas jonain päivänä voisin sitä koettaa, mutta tällä hetkellä se saa rauhassa odottaa aikaa parempaa. Kirjoitustyyli ja rytmitys on varmasti todella hieno ja oikea, muttei mene minulla jakeluun. 8

9 Digitoi videosi ja LP-levysi Naantalin pääkirjastossa Teksti: Sami Salonen Paljon vanhoja lomamuistoja on vhs-kaseteilla ja suosikkialbumeja lp-levyillä, mutta niistä nauttiminen on käytännössä mahdotonta, koska analogiset tallenteet ovat kuluneet eikä toistoon tarvittavia laitteita enää ole saatavilla. Digitointi on ilmaista itsepalvelua Syksyllä alkaen asiakkaat voivat digitoida maksutta Naantalin pääkirjastossa lp-levyt cd-levyille ja vhskasetit dvd-levyille. Tallenteiden digitointi on reaaliaikaista eli tallennusaika on aivan yhtä pitkä kuin tallennettavan lähteen pituus, joten joka päivä muutama asiakas voi siis siirtää vanhoja tallenteitaan digiaikaan. Palvelu toteutetaan itsepalveluna, mutta kirjasto tarjoaa selkeät kirjalliset ohjeet laitteiden käyttöön. Ohjeet löytyvät myös kirjaston www-sivuilta. Digitointiin varattava aika ja aikaa Digitointia suunnitellessa kannattaa huomioida muutamia seikkoja. Tallennusaikaa ei siis voi nopeuttaa, joten aikaa on syytä varata tallennettavan aineiston pituuden lisäksi vielä muutamia minuutteja dvd- ja cd-levyjen alustukseen ja viimeistelyyn sekä ensimmäisellä kerralla laitteiden käytön opetteluun. Levyjen äänenlaatua tai kasettien kuvanlaatua ei voi editoida, vaan levyt ja videot siirtyvät uuteen muotoon sellaisinaan. Kannattaa siis varautua esimerkiksi siihen, että nykypäivän taulutelevisiot paljastavat armotta vanhan analogisen vhs-kasetin kuvanlaadun ongelmat. Lisäksi aikaa varatessa on hyvä varmistaa suosituksia siitä, mitä cd- ja dvd-levyjä laitteet tukevat. Varaa siis digitontiaikasi numerosta Varaukseen tarvitaan kirjastokortti. Uuden ajan voi varata vasta kun edellinen varaus on käytetty. Lisätietoja myös kirjaston verkkosivuilta osoitteesta fi/kirjasto. Rymättylän kirjastossa on näyttelytilaa Rymättylän kirjaston näyttelytila on varattavissa maksutta näytteilleasettajien käyttöön. Näyttelytila soveltuu erilaisten kuva-, valokuva-, veistos- ja kädentaitojen töiden sekä pienimuotoisten keräilykokoelmien esittelyyn. Kirjaston näyttelytilassa on hyvä esitellä myös julkis- ja yleishyödyllisten yhteisöjen tiedotuskampanjoita ja projekteja. Lisäksi naantalilaiset yhdistykset voivat varata tilaa toimintansa esittelyyn. Näyttelykäyttöön tarjotaan 24 m²:n huonetilaa, jossa on 8 m leveä ripustuskiskolla varustettu näyttelyseinä. Tarvittaessa on saatavilla näyttelyitä varten erikokoisia pöytiä ja kaksi lukittavaa lasivitriiniä. Rymättylän kirjasto sijaitsee alakoulun kanssa samassa kiinteistössä. Kouluvuoden aikana näytteilleasettajan on mahdollista esitellä töitään ja toimintaansa erikseen sovittuna aikana koulun oppilaille. Sopimuksesta näyttelyn avajaisten tai muiden näyttelyyn liittyvien tilaisuuksien järjestäminen myös kirjaston aukioloaikojen ulkopuolella on mahdollista. Näytteilleasettajien tulee hoitaa itsenäisesti näyttelyn rakentaminen ja purkaminen. Kirjaston tiloissa järjestettävistä näyttelyistä tiedotetaan Rymättylän alueen kuntatiedotteessa ja Naantalin kaupungin sähköisessä tapahtumakalenterissa. Näyttelyaika on 1 kuukausi. Lisätiedot: tai

10 Helena Tiainen (vas.) jättää Naantalin opiston rehtorin viran levollisin mielin seuraajalleen Erja Launialalle. tajaa, rehtorin työ on melko yksinäistä kurssisuunnittelun ja opiston kehittämisessä. Rehtoriverkosto toimii silloin kollegiaalisena tukena, ideoiden vaihdon ja kehittämisen foorumina, Tiainen toteaa. Kurssisuunnittelun osalta rehtorilla on jatkuvasti oltava ajan trendejä seuraavat antennit päässä, jotta voisi tietää millaiset asiat ihmisiä kiinnostaa tässä ajassa, Erja Launiala lisää. Vaikka rehtori vastaakin suunnittelusta ja kehittämisestä yksin, on Naantalissa useita pitkään täällä työskennelleitä tuntiopettajia, jotka vankalla aineenopettajan ammattitaidollaan ovat tärkeänä asiantuntija-apuna. Uudella rehtorilla monipuolinen kokemus aikuiskoulutuksesta Naantalin opiston pitkäaikainen rehtori Helena Tiainen luovutti työhuoneensa seuraajalleen Erja Launialalle elokuussa. Erja Launiala siirtyi Naantaliin Auranlaakson kansalaisopiston rehtorin virasta. Naantalin opiston rehtori vaihtui Teksti ja kuva: Anu Anttila Elokuun alussa on Naantalin opiston rehtorina aloittanut auralainen Erja Launiala. Hän siirtyi Naantaliin Auranlaakson kansalaisopiston rehtorin tehtävästä, jota hän ehti hoitaa kuutisen vuotta. Eläkkeelle 27 Naantalivuoden jälkeen siirtyvä opiston rehtori Helena Tiainen on perehdyttänyt seuraajaansa Naantalin opiston arkeen. Seuraajallani on vankka ja monipuolinen kokemus aikuiskoulutuksesta, että rauhallisin mielin lähden eläkepäivien viettoon, Helena Tiainen myhäilee. Opistojen yhteistyöstä hyötyvät kaikki Nämä opettajataustaiset aikuiskoulutuksen konkarit ovat entuudestaan tuttuja Turun seudun 11 kansalaisopiston rehtoriverkoston kautta. Kuin yhdestä suusta molemmat pitävät verkostotyötä suurena apuna opiston johtamisessa. Näinkin ohuessa organisaatiossa, jossa ei ole yhtään päätoimista opet- Psykologian opettajana Rovaniemellä uransa aloittanut Erja Launiala vietti 17 vuotta Lapissa. Työuraan on kuulunut aikuiskoulutuksen johtotehtäviä niin Ylitorniossa kuin Sodankylässäkin. Paluu Lapista etelään, Auraan, oli Punkalaitumelta kotoisin olevalle Launialalle mieluinen. Naantalin opiston rehtorin pestistä Erja Launiala on innoissaan. Naantalin opistolla tuntuu olevan hyvin positiivinen imago, hän kiittelee. Kurssisisällöt ovat entuudestaan tuttuja ja ainealue on monipuolinen. Opiston toiminta-alue saaristoineen tuo vielä oman mielenkiintoisen lisänsä kokonaisuuteen. Eläkkeelle siirtyvä Tiainen toteaa lisäksi, että naantalilaisilla on valtava opiskeluinnostus, mikä on opiston rehtorin ja opettajien kannalta palkitsevaa. Karvetin monitoimitalo on tänä vuonna ollut toiminnassa 30 vuotta. Monitoimitalon syntymäpäiviä vietetään avoimin ovin viikolla 37. Tervetuloa keskiviikkona klo 9-21 kakkukahville sekä tutustumaan talon toimintaan. Nuorisotilassa on avoimet ovet koko viikon nuorisotilan aukioloaikoina. Karvetin historia ulottuu kauas Karvetin monitoimitalo juhlii 30 toimintavuotta Teksti: Marja-Terttu Paju Ensimmäisen kerran Karvetin nimi esiintyy keskiaikaisessa asiakirjassa 1390-luvulla muodossa Karviti. Tila on ollut myös birgittalaisluostarin omistuksessa. Luostarin lakkauttamisen jälkeen tilan omistajina vaihtelivat eri aatelis- ja kauppiassuvut. Rymättyläläinen talonpoika Robert Leander Karlström osti tilan v Suvun hallussa tila oli 100 vuotta, jona aikana tila oli merkittävä viljelys- ja karjatila. Nykyinen monitoimitalo oli Karvetin tilan navetta-, talli- ja sikalarakennus. Kaupunki omistajana Naantalin kaupunki osti tilan Vuonna 1975 tehdyssä asemakaavassa navetta oli merkitty purettavaksi, mutta päättäjät kuitenkin halusivat säilyttää vanhan rakennuksen ja v.1978 kaava tältä osin muutettiin. Rakennusarkkitehti Jaakko Lehtinen suunnitteli navetasta monitoimitalon. Peruskorjaus tehtiin melko vähäisellä henkilökunnalla ja valmistui vuoden 1980 lopulla. Hanke oli aikanaan suuri, asukkaita kaupungissa oli alle Vuonna 1981 avattujen tilojen yläkerrassa oli kädentaitotilat savenpolttouuneineen, musiikin harjoitustilat ja moottorihalli, alakerrassa nuorisotila ja muodikas squash-halli. Uutta oli myös järjestöille tarkoitetut koko- ustilat. Vuosien varrella tiloissa on ollut monenlaista toimintaa. Nykyisin talon yläkerrassa toimivat Naantalin musiikkiopiston musiikkileikkikoulu, sivistysviraston vapaa-aikapalveluiden avoimet pajat ja nuorten alueellisten palvelujen Tuunari-työpaja sekä myymälä. Alakerrassa tiloja käyttävät vapaa-aika palveluiden avoin nuorisotoiminta, perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta ja eri toimijoiden järjestämät kerhot. Tiloja vuokrataan myös kokoustiloiksi. 10

11 Naantalin opiston syksy Ilmoittautuminen kauden kursseihin on käynnistynyt verkkoosoitteessa Kursseille voi ilmoittautua koko lukukauden ajan mikäli ko. kurssilla on tilaa netin kautta, puhelimitse / tai opiston toimistoon ma-pe klo 9-15 ja opetuksen alettua myös iltaisin ma-to klo puh OPINTO-OHJELMA on jaettu postitse joka talouteen Naantalin alueella elokuussa. Opinto-ohjelma on nähtävillä opiston internet-sivuilta ja saatavilla yhteispalvelupisteistä, sivistystoimistosta, kirjastoista, pankeista, kirjakaupasta sekä sivupisteiden osastonjohtajilta. Studia generalia - yleisöluennot Luennot pidetään Naantalin lukion auditoriossa, ellei muuta ole mainittu. Vapaa pääsy. Espanjan maailmanperintökohteet Begoña Del Barrio, FM ke klo Naantalin lukio, auditorio, Vadstenanpolku 4 Retki Espanjassa sijaitseviin Unescon maailmanperintökohteisiin. Martinique - Ranskan merentakainen departementti Karibialla Cédric Nasser Kalevanniemen koulu, Opintie 2 Luento järjestetään syksyllä, tarkempi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. Luennoitsija puhuu erinomaisesti suomea. Baskimaa vihreässä Espanjassa Begoña Del Barrio, FM ma klo Naantalin lukio, auditorio, Vadstenanpolku 4 Baskimaa on yksi Espanjan itsehallintoalueista, jolla on takana varsin myrskyisä historia Espanjan valtion kanssa. Alueen viralliset kielet ovat vaski ja espanja. Alueen suurin kaupunki on Bilbao, joka tunnetaan ennen muuta Guggenheim-museostaan. Lähiruokaa Naantalin saaristosta Naantalin lukio, auditorio, Vadstenanpolku 4 Saariston ruokakulttuuri, ruokakulttuurin tutkija Marja Hartola ti klo Luomuleipää Livonsaaren yhteisökylästä, leipuri Simo Annala ti klo Kurssiuutuuksia syys-lokakuu 2011 Kuvataiteet, muotoilu & käden taidot Kalligrafian peruskurssi Kalevanniemen koulu, Opintie 2 ma Merja Koivuniemi, Kuvataiteilija AMK Kurssimaksu 22,00 e , 24 t Runkokirjainten, roomalaisten suurja antiikvan pienaakkosten myötä perehdymme sommitteluun ja kalligrafisen työn toteuttamiseen. Sopii kaikille kirjaimista, sanoista ja kauniista kirjoituksesta kiinnostuneille sekä vastaalkajille että kertaajille. Ota mukaan lyijykynä HB, cm viivoitin, kumi, tyhjiä filmipurkkeja ja A3-kokoista harjoituspaperia (kopiopaperi käy hyvin). Tarvikepaketin saa opettajalta (25 ). Ensimmäisenä kurssi-iltana tärkeää tietoa välineistä, materiaaleista, ohjelmasta yms. Max. 15 opiskelijaa. Muotokuvapiirustus ja -maalaus kurssi Kalevanniemen koulu, Opintie 2 Nanna Jalkanen, taiteen maisteri Kurssimaksu 28,00 e la su , 24 t Aluksi työskentelemme valokuvasta, käytössämme on myös yhden kerran kasvomalli. Kurssi aloitetaan piirtämällä. Lyijykyniä, pyyhekumi, piirustuspaperia tai/sekä hyvätasoinen (ei liian pieni) valokuva kasvoista ensimmäisellä kerralla mukaan (myös mustavalkoinen käy). La klo 11 tapaamme Turun taidemuseolla, jossa tutustumme Carl Larssonin näyttelyyn (opiskelijat maksavat sisäänpääsyn itse). Voit halutessasi keskittyä kurssilla pelkästään joko piirtämiseen tai maalaamiseen. Kurssi sopii kaikille kiinnostuneille. Lisätietoja materiaalista suoraan opettajalta com). Materiaalikustannukset Akvarellimaalaus / päiväryhmä Karvetin monitoimitalo, Helena Kääriäinen, kuvataiteilija Kurssimaksu 24,00 e to , 28 t Mukaan ovat tervetulleita niin aloittelevat kuin aikaisemmin maalanneet. Harjoittelemme perustekniikoita. Opettajan opastus ensimmäisellä tunnilla välineitten hankinnassa. Jos on omat välineet, ota mukaan. Opettajalta voi myös etukäteen tiedustelle välineistä, puh tai Tilkkumattokurssi Kalevanniemen koulu, Opintie 2 Eila Ketola, Tekstiiliopettaja Kurssimaksu 15,00 e to , 12 t Ompelusta kiinnostuneille. Värikkäitä tilkkuja (4 x 7 cm) ommellaan pohjakankaaseen matoksi. Skräppäyksen alkeet Kalevanniemen koulu, Opintie 2 Jaana Pakarinen, FM Kurssimaksu 32,00 e ti , 30 t Skräppäys on leikekirja-askartelua tai muistoalbumin tekoa, jossa askarrellaan koristeltuja valokuva-albumeja omien valokuvien pohjalta. Kurssilla selvitetään mitä skräppäys on ja miten skräpätään. Materiaalin jokainen hankkii itse, mutta myös opettajan kautta on mahdollisuus hankkia. Käsinkehruukurssi Kalevanniemen koulu, Opintie 2 Hanna Aro-Heinilä, perinnetaitaja Kurssimaksu 22,00 e ma , 24 t Aloitamme perinteisen suomalaisen rukin kunnostuksesta ja sen toimintaperiaatteista. Käymme läpi eri kuitujen ominaisuuksia. Karstaamme, kehräämme ja kokeilemme sekoittaa eri kuituja, esim. lemmikkieläinten karvoja. Materiaaleja ja välineitä saa lainaksi opettajalta. Ensimmäisellä oppitunnilla ota mukaan rukki, karstat, kehruumateriaaleja. Materiaalikustannukset n euroa. Tietotekniikka Picasa 3 - digikamerakuvien käsittelyn perusteet Kalevanniemen koulu, atk-luokka, Opintie 2 Petri Pohjanlehto Kurssimaksu 28,00 e ke , 12 t Tutustutaan Googlen Picasa 3 ilmaiseen kuvankäsittely- ja arkistointiohjelmaan. Aloittelevallekin tietokoneen käyttäjälle sopiva kurssi, kun halutaan muokata ja järjestellä kuvia vaivattomasti. Digikuvista kuvakirja Kalevanniemen koulu, atk-luokka, Opintie 2 Petri Pohjanlehto Kurssimaksu 12,00 e ma , 6 t Opettele valmistamaan omista digikuvistasi laadukkaita kuvakirjoja Ifolor Designer-ohjelmalla. Tanssi, liikunta & terveys Salsa-tanssi, syksy Lietsalan koulu, Tiilenkantajantie 4 Johanna Iso-Aho, tanssinopettaja Kurssimaksu 52,00 e ti , 12 t Vauhdikasta ja iloista salsaa perinteisin kuubalaisin rytmein! Tunneilla opetellaan rytmiä, mukaansa tempaavan musiikin tahdissa, askelkuvioita ja vartalon käyttöä. Latinobic hot / Lietsala Lietsalan koulu, Tiilenkantajantie 4 Liisa Valmunen Kurssimaksu 38,00 e ma , , 24 t , 24 t Tehokasta tanssiliikuntaa latinalaisrytmien tahdissa. Et tarvitse paria. Latinobic hot / Kultaranta Kultarannan koulu, Luonnonmaantie 138 Liisa Valmunen Kurssimaksu 42,00 e ke , , 24 t , 24 t Espanjalainen rivitanssi Lietsalan koulu, Tiilenkantajantie 4 Raija Mäkinen Kurssimaksu 32,00 e su , 10 t , 10 t Hauskaa ja helppoa espanjalaista rivitanssia aikuisille. Et tarvitse paria. 11

12 Nuorten alueellinen työpaja Tuunari Nuorisotoimintaa Nuorisotaloilla voi viettää aikaa biljardin, pingiksen, lautapelien ja ilmakiekon parissa. Taloilla voi myös lukea lehtiä, katsella televisiota ja kuunnella musiikkia. Paikalla on aina kaksi ohjaajaa valvomassa ja ohjaamassa nuorten toimintaa. Nuorisotilat avoinna ma 5.9. alkaen Karvetin monitoimitalo: Ripikatu 6 ma to klo vuotiaat ti, ke klo vuotiaat su klo vuotiaat alkaen Vapaa-aikatulli: Henrikinkatu 7 ma klo vuotiaat to klo vuotiaat Rymättylän Nuorisotalo: Vanha Ahteentaantie 2 ti klo vuotiaat la klo vuotiaille Merimaskun Kensu: Iskolantie 13, 7.9. alkaen ma klo vuotiaille ke klo vuotiaat Walkers kahvila: Nuhjalan seurakuntakoti, Nuhjalantie alkaen pe klo vuotiaat Nuorisotalokortti: Jokaisella avoimeen toimintaan osallistuvalla nuorella tulee olla nuorisotalokortti, jonka saa käyttöönsä nuorisotaloilta. Kortti on maksuton ja kortilla pääsee osallistumaan Naantalin kaikkien nuorisotilojen toimintaan. Merimaskun nuorisotilan avajaiset: Avoin nuorisotoiminta aloittaa 7.9. klo 17 toimintansa uudistetuissa Kensun tiloissa. Sen kunniaksi avoimet ovet klo Tervetuloa tutustumaan. Karvetin monitoimitalo on täyttänyt 30 vuotta: Juhlimme asiaa viikolla 37. Nuorisotilassa on avoimet ovet koko viikon aukioloaikojen mukaan. Kakkukahvit tarjotaan klo 9 21 samalla voit tutustua koko talon toimintaan. Tervetuloa! Harrastuskerhoja Muotopaja ti klo 14 16, alkaen Karvetin monitoimitalolla, Ripikatu 6. Pajassa valmistetaan mm. saviesineitä eri tekniikoita hyödyntäen. Paja sopii niin aloittelijalle kuin myös jo kauemmin harrastaneelle. Hinta: toimintapassi 5 + materiaalimaksu Lisätietoja: Marja-Terttu Paju puh Taitopaja to klo 14 17, alkaen Karvetin monitoimitalolla, Ripikatu 6 Pajassa valmistetaan teemoittain erilaisia kädentöitä. Hinta: toimintapassi 5 + materiaalimaksu Lisätietoja: Pirkko Jäntti puh Teatterikerho ke klo , alkaen Karvetin monitoimitalolla, Ripikatu 6 Ilmoittautumiset: Monitoimitalo puh Lisätietoja: Pirkko Jäntti puh Osallistujalta edellytetään voimassa olevaa 5 :n toimintapassia. Pöytäjääkiekkokerho ti klo 17 18, alkaen Karvetin monitoimitalolla, Ripikatu 6 Lisätietoja: Marja-Terttu Paju puh Osallistujalta edellytetään voimassa olevaa 5 :n toimintapassia. Kokkikerho ti klo , alkaen Yli 9-vuotiaille tytöille ja pojille. Mukaan mahtuu 16 ensiksi ilmoittautunutta. Maijamäen koulun kotitalousluokassa, Kristofferinkatu 1 Ilmoittautumiset mennessä Marja-Terttu Paju puh Ohjaajat: Naantalin Martat Hinta: toimintapassi 5 + materiaalimaksu Yksilöllisiä lahjatavaroita Keramiikkaa, tekstiilituotteita, puutuotteita Luonnonmateriaaleja ja kierrätystä hyödyntäen. Myös yrityslahjoiksi / tilaustyönä Syyskotiin aidoilla lehdillä painetut lehtivadit, tuikkualuset, maljakot, kirkontornilyhdyt, sisustustyynyt, virkatut korit jne. Myymälä: Karvetin monitoimitalo, Ripikatu 6, Naantali avoinna: ma-to 9-15 tai sopimuksen mukaan, soita ALUEELLISET NUORTEN PALVELUT Naantali, Raisio, Masku, Rusko, Nousiainen ja Mynämäki OHJAAMO Ohjaamo tarjoaa ohjaus- ja neuvontapalveluja vuotiaille nuorille, joiden kotikunta on Naantali, Raisio, Masku, Rusko, Nousiainen tai Mynämäki. Ohjaamosta saa tukea ja ohjausta opiskelu- tai työpaikan hakemiseen, sekä muuta yksilöllistä apua tulevaisuuden suunnitelmien laadintaan. STARTTIVALMENNUS Ohjaamon lisäksi järjestämme samalle kohderyhmälle Starttivalmennusta, joka tarjoaa teoriaa, toiminnallisia menetelmiä ja positiivisia mahdollisuuksia henkilökohtaisten suunnitelmien laadintaan. Syksyn Starttivalmennukset järjestetään , ja Lisätietoja ja hakemukset: Yksilö ja ryhmävalmentaja Sirpa Madsen Ohjaaja Tiina Kivioja Tervetuloa!!! Naantalin kaupunki / alueelliset palvelut 12

13 Alueelliset nuorten palvelut järjestää matkan Elämä Lapselle hyväntekeväisyyskonserttiin Hartwall Areenalle Konserttilippu 35 /hlö, bussikuljetus sis.hintaan. Matka on ensisijaisesti tarkoitettu nuorille yläkouluikäisistä ylöspäin. Lippuja rajoitettu määrä! Alustava aikataulu: Mynämäen tori klo 15, Nousiaisten kunnanvirasto klo 15.10, Maskun kunnanvirasto klo 15.20, Naantalin linja-autoasema klo 15.35, Raision Vaisaaren koulun p-paikka klo ja Ruskon S-Marketin p-paikka klo 16. ELÄMÄ LAPSELLE KONSERTTI Lokakuussa kunto kohdalleen: Ilmoittautumiset nuorisotyöntekijä Annika Aaltoselle P , Kuva Justyna Furmanczyk tarjolla monenlaista liikuntaa maksutta Lokakuun kuntokuu aktivoi naantalilaisia liikkeelle erilaisin liikuntatempauksin. Tule mukaan liikkumaan ammattitaitoisten ohjaajien opastuksella. Kuntokuun aikana voi kerätä kaikista yli 30 minuuttia kestävistä liikuntasuorituksista merkintöjä kuntopassiin. Sen saa kaupungin internet-sivuilta, palvelupisteistä tai leikkaamalla tästä lehdestä. Passi palautetaan palvelupisteeseen mennessä. Osallistuneiden yli 8 merkintää keränneiden kesken arvotaan Liikkuva Naantali -tuotteita. Kuntokuun ohjelma Nuori tarvitsee huomiotasi. Hän haluaa tietää olevansa sinulle tärkeä. Kerro se hänelle olemalla läsnä. Anna aikaa nuorelle: Olemme myös Facebookissa Kirkkohallitus / Kasvatus ja nuorisotyö, Koululiikuntaliitto, Luonto-Liitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Nuori Suomi, Suomen 4H-liitto, Suomen Nuorisoseurojen Liitto, Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry, Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry, Suomen Punainen Risti Finlands Röda Kors, Suomen Työväen Urheiluliitto, Svenska studieförbundet ja Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Curlingia Kuparivuoren vanhassa jäähallissa la klo Tule kokeilemaan ammattitaitosten ohjaajien johdolla. Curlingin järjestää Copperhill Curling Club. Ilmoittautumiset osoitteeseen com tai Tanssikurssit Tanssii tähtien kanssa -sarjasta tutun dipl. tanssinopettaja Janica Mattssonin opastuksella. Tanssikurssit pidetään ti 4.10 ja ti urheilutalolla klo sekä Rymättylän koululla ti klo Tanssilajeina ovat Fusku eli lavajive, Cha cha cha ja foksi ja valssi. Kurssille voit tulla parin kanssa tai ilman. Ilmoittautuminen: www. naantali.fi / liikunta ja ulkoilu. Max 60 osallistujaa. Sauvakävelyä Suovuoren kuntoradalla ke ja ke klo Lähtö tapahtuu Soinistentien varrella olevasta hiihtoparkista. Lainasauvoja löytyy, joten kaikki innokkaat pääsevät mukaan. Ohjaajana liikunnanohjaaja Jari-Pekka Ahovaara. Äijä-treeni Liikuntahallilla to ja to klo Äijä-treenissä hiki tulee varmasti ja lihaskunto paranee. Ohjaajana liikunnanohjaaja Jari-Pekka Ahovaara. UKK-kävelytestit to klo Rymättylän urheilukentällä ja to klo Kuparivuoren mäellä UKK-kävelytestissä kävellään 2 km matka. Tervetuloa testaa- maan syyskuntosi sekä saamaan liikuntavinkkejä. Kävelytestin järjestää Naantalin liikuntapalvelut. Jumppamaraton Rymättylän koulun liikuntasalilla la klo Ohjaajana Nina Helajärvi. Kuntosaliohjausta Maijamäen liikuntahallilla naisille keskiviikkona klo ja avoin ohjaus maanantaina klo Ohjausta Rymättylän kuntosalilla to klo Tule hakemaan vinkkejä kuntosaliharjoitteluun. Ohjaajana toimii liikunnanohjaaja JariPekka Ahovaara. Kultaranta Resortissa Jumppa pe klo Tunnin aiheena Terve selkä. Tunnilla harjoitetaan monipuolisesti selän hyvinvointia edistäviä liikkeitä, jotka vahvistavat erityisesti keskivartaloa ja parantavat koko kehon liikkuvuutta. Tunti sopii kaikille. Challenge: Jokaisen pitäisi treenata näin! Pe klo Inspiroiva painoharjoittalutunti, jossa opit turvallisesti ja tehokkaasti parantamaan lihaskuntoasi. Tuntien jälkeen voit mennä rentoutumaan saunaan. Molempien tuntien ohjaajana Essi Vartiainen. Ilmoittautuminen: ja ulkoilu. Max 20 osallistujaa. LOKAKUUN KUNTOKORTTI NIMI: PUH: TYÖPAIKKA/OSOITE: - palauta kortti palvelupisteeseen mennessä - lisäohjeet palvelupisteestä tai

14 Uimakuljetukset Raision Ulpukkaan Kuljetukset välisenä aikana Keskiviikkoisin ja torstaisin klo Rymättylän kk (Salen edestä) klo Merimaskun koulu klo Kultarannan koulu klo Linja-autoasema (josta reittiä Aurinkotie Taimontie Soinistentie Nuhjalantie - Aurinkotie) klo Uintikeskus Ulpukka klo lähtö Ulpukasta Curling Ilmoittautumiset curling-puulaakiin syyskuun loppuun mennessä osoitteeseen Pelistä kiinnostuneet yksittäiset henkilöt voivat ilmoittautua, sillä heille kootaan oma joukkue. Puulaakin hinta on 200 / joukkue ja kaikille taataan vähintään 10 peliä. Joukkueilla tulisi olla joka pelissä vähintään 4 pelaajaa. Pelit pelataan Kuparivuoren vanhassa jäähallissa, alkaen lokakuussa. Lentopallo Ottelut pelataan maanantaisin Maijamäen liikuntahallilla.sarjamaksu on 120 / joukkue. Kyytiin pääsee matkan varrella olevilta linja-autopysäkeiltä. Uimakuljetuksia ei ole arkipyhinä, kesäaikaan tai Ulpukan ollessa suljettuna. Alle 12 v. lapset vain huoltajan seurassa. Huom. Impivaaran uimahallin ollessa remontissa, Ulpukan käyttöaste on kasvanut selvästi. Tämän vuoksi emme voi järjestää iltakuljetuksia. Puulaakit käynnistyvät kolmessa lajissa Lisätietoja ja ilmoittautumiset 8.9. mennessä: Marja Kytönen p tai Sähly Jo yli 10-vuoden perinteen omaava Naantalin Sählypuulaaki käynnistyy jälleen syyskuun loppupuolella. Puulaakiin ovat tervetulleita kaikki harrastejoukkueet. Pelit pelataan Kuparivuoren koululla 3 vs 3 + maalivahdit joukkueilla. Kausimaksu on 160 euroa. Ilmoittautumisohjeet ja lisätiedot ja sieltä Ilmoitustaulu. Päiväliikunnalla pirteäksi oletko yli 40-vuotias? onko sinulla aamupäivisin aikaa ja halua liikkua mukavassa seurassa? haluatko kokeilla uusia liikuntalajeja ja kohottaa kuntoasi? Jos vastasit vähintään yhteen kysymykseen myöntävästi, olet etsimämme henkilö. Tule mukaan päiväliikuntaryhmään, joka aloittaa toimintansa torstaina klo Ensimmäisellä JÄÄHALLIEN YLEISÖLUISTELUVUOROT Aurinkoareena ti klo (3.4.asti) to klo Kuparivuorihalli ma klo yleinen jääkiekko yli 12-vuotiaille ke yleinen jääkiekko alle 12-vuotiaille pe yleinen jääkiekko parillisilla viikoilla alle 12-v. ja parittomilla viikoilla yli 12-v. su yleinen luistelu Yleisillä jääkiekkovuoroilla kypäränkäyttö on pakollista. kerralla kokoonnumme kaupungintalon eteen torin puolelle ja lähdemme yhteiselle sauvakävelylenkille. Päiväliikuntaryhmä kokoontuu kerran viikossa toukokuuhun saakka (välillä joulutauko). Ohjelmassa mm. patikkaretki, melontaretki, erilaista jumppaa jne. Lisätiedot toiminnasta Maija Puolakanaho, p , Järj. Naantalin kaupungin liikuntapalvelut, Naantalin Voimistelijat ry, Armonlaakson Vaeltajat ry SuomiMies seikkailee SuomiMies seikkailee -testirekka kiertää syksyn aikana Suomea ja Turkuun rekka pysähtyy perjantaina ns. hämähäkkiluolan parkkipaikalle. Tule sinäkin ottamaan selvää, mistä mies on tehty. Naantalin miesryhmälle on varattu aika klo Testirekka tarjoaa miehille maksutta helposti ja hikoilematta tehtävät kuntotestit: Polar-kuntotesti; mittaa leposykkeen vaihteluvälin kautta kestävyyskuntoa puristusvoima; kertoo yläkropan puristusvoimasta InBody 720 -kehonkoostumusanalyysi; mittaa rasvan ja lihasten määrää, lihastasapainoa ja sisäelinten ympärillä olevaa rasvaa Lisäksi alueella on runsaasti erilaista kokeiltavaa ja nähtävää. Tilaisuuteen järjestetään bussikuljetus, joka lähtee Rymättylän kirkolta klo 13.00, Merimaskun osuuspankilta klo ja Naantalin linja-autoasemalta klo Kuljetus ja testit ovat maksuttomia. Paluumatkalle lähdemme noin klo Lisätiedot Maija Puolakanaho, puh Ilmoittautuminen: 14

15 Liikuntakerhot alakouluilla Liikuntakerhot on suunnattu luokkalaisille. Kerhoissa pelataan ja leikitään, sisällä ja ulkona. Aikataulut kouluilla: Karvetti ti klo Lietsala ma klo Kultaranta to klo Taimo ke klo Merimasku ke klo (9 12v.) klo (7 8v.): vetäjänä Merimaskun Ahto. Ilmoittautumiset Merimaskun kerhoon osoitteessa: merimaskunahto.sporttisaitti. com. Kerho alkaa ja ilmoittautumiset 7.9. mennessä. Velkua ti klo Rymättylä ma klo Liikuntakerhot kuuluvat Nuoren Suomen Löydä liikunta-tunnusta kantaviin kerhoihin. Erityisryhmien liikuntaa syksyllä 2011 SALIBANDYKAUSI KÄYNNISTYY TE- LIIGA aloitteleville syntyneille pojille ja syntyneille tytöille. Lisätiedot junioripäällikkö Tapio Lautanala [ ; LADYSALIBANDY naisille ja tytöille käynnistyy jälleen. SÄHLYPUULAAKIIN voivat osallistua kaikki harrastejoukkueet. Katso näistä tarkemmat ilmoitukset nettiilmoitustaulultamme (www.sbnaantali.fi -> Ilmoitustaulu) Erityisliikuntaryhmät ovat kevennettyjä ryhmiä ja tarkoitettu ensisijaisesti naantalilaisille, jotka sairauden tai vamman vuoksi eivät pysty käyttämään muita tarjolla olevia liikuntapalveluja. VESIJUMPPA, alkaa 5.9. Ilmoittautumiset ja maksu kaupungintalon palvelupisteeseen Aurinkosäätiön palvelutalo Maanantaisin syyskaudella 15 kertaa l Ryhmä ll Ryhmä lll Ryhmä Hinta 51,50 / 15 kertaa, sis kausimaksun Ohjaajana Tuula Välimäki Liikuntaryhmien kausimaksu: 15 / syyskausi 2011 /naantalilaiset, ulkopaikkakuntalaiset 25 ISTUMATANSSIT / TUOLIJUMPPA, alkaa 6.9. Vapaa-aikatulli Tiistaisin klo Ohjaajana Tuula Välimäki KUNTOSALI, alkaa 6.9. Maijamäen koulun kuntosali Tiistaisin klo uudet kävijät ja kevyempää harjoittelua harjoittelevat klo kokeneemmat harjoittelijat Ohjaajana Tuula Välimäki KUNTOLIIKUNTA, alkaa 8.9. Maijamäen koulu, tatamisali. Torstaisin Ohjaajana Merja Herne-Nurmi Lapset, nuoret ja aikuiset kehitysvammaiset henkilöt SULKAPALLO, alkaa viikolla 36 Maijamäen liikuntahalli torstaisin klo RATSASTUS Hevostoiminnalla Hyvinvointia ry Tiistaisin klo ja syyskaudella 10 kertaa, hinta 95, alkaa ti 6.9. Paikka: Metsäkylän Ratsastuskeskus, Turku Turun Seudun erityisratsastus ry syyskaudella 10 kertaa, hinta 95 alkaa viikolla 36 Paikka: Metsälehdontila, Mynämäki Ilmoittautumiset vain ilmoittautumislomakkeella. Täytetyt ilmoittautumislomakkeet palautetaan kaupungintalon palvelupisteeseen tai Sosiaali- ja terveysvirasto/ erityisliikunta, Käsityöläiskatu 2, Naantali Yhteyshenkilö Mervi Salonen, avohuollon ohjaaja/ vammaistyö sosiaali- ja terveysvirasto puh , Salibandyä pikkunassikoille SB Naantali järjestää tänäkin vuonna toimintaa syntyneille pojille ja syntyneille tytöille. Joukkueita muodostetaan ilmoittautuneiden pelaajien määrän mukaan. Joukkueet harjoittelevat kerran viikossa. Harjoitukset alkavat syyskuussa. Katso ilmoittautumis- ja muut lisätiedot ja sieltä Ilmoitustaulu. Tervetuloa mukavan harrastuksen pariin! 15

16 TAPAHTUMAKALENTERI Tulevia tapahtumia päivitetään kotisivuilla klo Lasten vaate- ja tavarakirpputori Kuparivuoren urheilutalolla, Kuparivuorentie 1. Ks. Ilmoitus klo Ruokorauman vesiosuuskunnan perustamiskokous Naantalin kaupungintalon valtuustosalissa, Käsityöläiskatu 2. Ruokorauman vesiosuuskunnan perustamiskokouksen asiat ja osuuskunnan ehdotetut säännöt ovat etukäteen luettavissa osoitteessa https://sites.google.com/site/ ruokoraumavesi. Yhteyshenkilö: Heidi Lax, Järj. Ruokorauman vesiosuuskunnan toimikunta. MUSIIKKIA NAANTALIN MUSIIKKIOPISTON KONSERTTEJA KRISTOFFER- SALISSA, OPINTIE klo Visa Turusen (huilu) ja Trio Arkipelagin kamarimusiikkikonsertti klo Sakari Lipastin pianokonsertti. Ohjelmassa on Edvard Griegin ja Richard Straussin musiikkia. SIBELIUS-FESTIVAALI klo JEAN SIBELIUS -esitelmä: 7 sinfoniaa ja 200 pianosävellystä. Esitelmöitsijöinä Folke Gräsbeck ja Sauli Huhtala klo Folke Gräsbeckin pianokonsertti. Ohjelmistossa on Jean Sibeliuksen pianomusiikkia. Sibelius-festivaali järjestetään yhteistyössä Naantalin kulttuuripalveluiden kanssa klo Naantalin musiikkiopiston oppilaskonsertti. MUITA KONSERTTEJA klo Kun hämärtää -konsertti Kirkkopuistossa. Puistokonsertin teemana 1920-luku, kieltolaki ja salakuljetus. Yleisöä pyydetään huomioimaan teema pukeutumisessa. Yhteyshenkilö: Leena Salo, p Järj. Naantalilaiset kuorot, Naantalin Musiikkiyhdistys ja Kulttuuritaloyhdistys sekä kulttuuripalvelut. Lisätietoja: Retki Elämä Lapselle -hyväntekeväisyyskonserttiin Hartwall Areenalle. Ks. Ilmoitus 13. Palveluliikenne talviaikatauluihin Palvelu- ja asiointiliikenteen talviaikataulut noudattavat pääosin viime talven aikatauluja. Naantalin kaupungin verkkosivuilla avattiin alkukesästä videosali, jossa esitellään kaupunkia ja kaupungin erilaisia palveluja elävän kuvan keinoin. Videoita voi katsella verkkosivujen etusivulla olevasta Videosali-painikkeesta. Videosali sisältää tällä hetkellä esittelyvideot Naantalin saaristosta, vesistöistä, museon kesästä ja kesän perinteisistä kulttuuritapahtumista. Lisää videoita on luvassa esim. ympäristöasioista. Lisätietoja saa autoista, palveluliikenteen verkkosivulta sekä palvelupisteistä. Lisätietoja verkossa: -> Liikenne Videosali elävöittää kaupungin verkkosivuja Yrityksetkin pääsevät esille videosalissa Kaupungin verkkosivujen videosalia voivat käyttää myös naantalilaiset yritykset, jotka haluavat esitellä kaupungin verkkosivuilla omaa toimintaansa. Videosalin ja videot on tuottanut turkulainen WebMakers Finland. Yhteyshenkilö on Petri Hyrsky, IK - ITELLA POSTI OY JULKINEN TIEDOTE KAIKKIIN JAKELUPISTEISIIN NÄYTTELYITÄ Muurahaisia-näyttely Rymättylän kirjastossa, Metsätie 1. Kirjaston vitriineissä on pienoisnäyttely muurahaisista. Näyttelyssä esitellään muurahaislajien lisäksi niiden tutkimukseen liittyvää esineistöä ja mm. esihistoriallisen muurahaisen fossiili! Näyttelyn ovat koonneet Turun yliopiston muurahaistutkija Jouni Sorvari ja Tarja Eskelinen. Lapsille on näyttelyn ajan muurahaisaiheinen tietokilpailu. Yhteyshenkilö: Kirjastonhoitaja, Järj. Naantalin kaupunginkirjasto Rockin legendat kesällä valokuvanäyttely Rymättylän kirjastossa, Metsätie 1. Ks. Ilmoitus Energianäyttely Naantalin pääkirjastossa, Tullikatu 11, 2.krs. Valonian energianeuvontahanke Voimaa Varsinais-Suomesta järjestää pienimuotoisen näyttelyn lämmitysjärjestelmien valinnasta sekä kodin energiankäytöstä Suvi Ylikylä-Elersin LUMO-valokuvanäyttely Naantalin pääkirjastossa, Tullikatu 11, 2.krs. NAANTALIN TAIDEHUONE Mannerheiminkatu 5. Avoinna ti su klo Maria Kajanki ja Antti Huovinen: Vesiväri- ja guassitöitä, veistoksia. LIIKUNTAA Aikuisten vesijumpat Naantalin Kylpylässä, Matkailijantie 2. Ks. Ilmoitus s Lokakuun kuntokuu. Ks. Juttu s sunnuntaisin klo Ipanarieha Maijamäen tatamisalissa, Venevalkamantie 2. Ks. Ilmoitus s Suomi mies seikkailee -testirekka Turussa. Ks. Juttu s klo Brahmsin Requiem Naantalin seurakuntakeskuksessa, Piispantie 2. Johannes Brahms: Ein deutsches Requiem. Säveltäjän kamariversio kuorolle ja nelikätiselle pianolle. Esiintyjät: Mia Heikkinen, sopraano, Jouni Kuorikoski, baritoni, Eveliina Kytömäki ja Liisa Malmivaara, piano sekä Turun konservatorion kamarikuoro, joht. Markus Yli-Jokipii. Ohjelma 10 euroa. Järj. Naantalin seurakunta. TEATTERIA NAANTALIN TEATTERI Kristoffer-sali, Opintie 2 Lippuvaraukset: Mikko Kuitunen, p klo Myrskyluodon Maija. Musiikkinäytelmä. Muut näytökset klo 15.00, klo ja klo klo Kolme sukkulaa -musiikkiteos. Teoksen esittää Naantalin Teatterin vieraana oleva Sarasol-kuoro klo Kato... Sisko ja sen veli. Komedia. Muut esitykset klo ja klo Lastenvaate- ja tavarakirpputorille Naantalin Urheilutalolle klo Sitovat pöytävaraukset ennakkoon meilitse 29.8 klo 8 alkaen osoitteesta Pöytävuokra Mll-jäseniltä 8 ja muilta 10. Maksu käteisellä paikan päällä. Buffet ja leikkinurkkaus! htpp://naantali.mll.fi NAANTALIN KAUPUNKI Kaupungintalo: Käsityöläiskatu 2 Postiosoite: PL 43, Naantali Puhelinvaihde: (02) Fax: (02) Sähköposti: 16

SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne)

SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne) SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne) KOULUTUSLTK Esittelijä sivistystoimen johtaja KULTTUURILTK Esittelijä museonjohtaja VAPAA-AIKALTK Esittelijä vapaa-aikatoimen päällikkö SIVISTYSVIRASTO Sivistystoimenjohtaja

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

to Palvan koulussa. Tiistaisin Naantalin terveyskeskuksessa klo 8-16 (paitsi lääkäripäivät)

to Palvan koulussa. Tiistaisin Naantalin terveyskeskuksessa klo 8-16 (paitsi lääkäripäivät) Helmikuu 2016 Kokouskutsu Velkuan Marttayhdistys ry Velkuan Marttojen kevätkokous lauantaina 6.2.2016 klo 14, Sinervolla. Esillä sääntömääräiset asiat, kahvitarjoilu, TERVETULOA! Yst.terv. Mari-Milla Aura

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivistyslautakunta 42 27.05.2014 Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivla 42 Valmistelija: rehtori Markku Tani, puh. 040 836 5620, etunimi.sukunimi@savitaipale.fi OVTES/opettajien

Lisätiedot

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.

Lisätiedot

Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012. Etelä-Suomen vakuutusalue. Terveydenhuolto

Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012. Etelä-Suomen vakuutusalue. Terveydenhuolto Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012 Etelä-Suomen vakuutusalue Kirsi Koljonen, kuntoutusylilääkäri, vastuuhenkilö, Espoo kirsi.koljonen@espoo.fi Terttu Linna-Kantor, kuntoutussuunnittelija,

Lisätiedot

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho etunimi.sukunimi@naantali.fi

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho etunimi.sukunimi@naantali.fi Tammikuu 2016 NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho etunimi.sukunimi@naantali.fi puh 0400 638 398 SAARISTOMARSSI Jo perinteeksi muodostunut saaristomarssi järjestetään lauantaista sunnuntaihin

Lisätiedot

Kaikkien kirjasto. Näin käytät kirjastoa. Selkoesite

Kaikkien kirjasto. Näin käytät kirjastoa. Selkoesite Kaikkien kirjasto Näin käytät kirjastoa Selkoesite Kaikkien kirjasto Tämä esite on julkaistu osana Kaikkien kirjasto -kampanjaa. Kampanjan toteuttavat Selkokeskus, Kulttuuria kaikille -palvelu ja Suomen

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 3/2016

KAUPUNKITIEDOTE 3/2016 KAUPUNKITIEDOTE 3/2016 AILI DAMMERT öljy- ja akryylimaalauksia Galleria Justuksessa 2. 29.4.2016 Lumikukka Energiat kohtaavat Tervetuloa avajaisiin pe 1.4. klo 14.00! Galleria Justus, Asematie 1, Kannus

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Sivistystoimisto 3.1.2014

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Sivistystoimisto 3.1.2014 NAANTALIN KAUPUNKI 1 SALIVUOROT 12.8.2013 25.5.2014 LIIKUNTAHALLI Liikuntatila I Ma klo 15.30-16.50 Yhteistyötoimikunta/Lentopallo klo 17.00-20.00 Lentopallopuulaaki klo 20.00-22.30 SB Naantali Ti klo

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat NAVIGOINTIA PARISUHTEESSA 28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat ulkoiset tekijät 23.11. Love Boat Seksuaalisuus parisuhteessa

Lisätiedot

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 27.8.2014 päivitetty Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteistyötavoitteet lukioiden ja peruskoulujen kanssa Jokaisen peruskoulunsa päättävän nuoren tulisi löytää

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko. SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot

Lisätiedot

ERITYISEN KUNTAJAKOSELVITYKSEN VALMISTELURYHMÄT. Elinvoiman ja kilpailukyvyn ryhmä

ERITYISEN KUNTAJAKOSELVITYKSEN VALMISTELURYHMÄT. Elinvoiman ja kilpailukyvyn ryhmä ERITYISEN KUNTAJAKOSELVITYKSEN VALMISTELURYHMÄT Elinvoiman ja kilpailukyvyn ryhmä j Mika Joki kunnanjohtaja Aura vj Tuula Vairinen hallintojohtaja Aura j Harri Virta kaupunginjohtaja vj Päivi Antola hallintojohtaja

Lisätiedot

TILAT JA NIISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT

TILAT JA NIISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT TILAT JA NIISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT 1.6.2009 alkaen Maksut sisältävät arvonlisäveron (liikuntatoiminnasta 8 %, muusta toiminnasta 22 %). Naantalilaisten yhteisöjen ja yritysten toiminnasta peritään maksu

Lisätiedot

MUISTAMISSÄÄNTÖ. Mynämäen kunta

MUISTAMISSÄÄNTÖ. Mynämäen kunta MUISTAMISSÄÄNTÖ Mynämäen kunta Kunnanhallitus hyväksynyt.. 2014 Voimaantulo 1.1.2015 2 HENKILÖKUNNAN JA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ 1. HENKILÖKUNTA Syntymäpäivät Mynämäen kunnan palveluksessa

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1985 2014 osa 2. 1997-2009

Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1985 2014 osa 2. 1997-2009 Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1985 2014 osa 2. 1997-2009 Tapahtumia vuosien varrelta Kuvassa Aulangonjärvi ja Lusikkaniemi Anni Liukkala puheenjohtajana 1997 2002 Komeroiden kätköistä -näyttely

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastossa elo-syyskuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, 3 tai tutustu tablettiin.

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ Kaupunginvaltuusto 92 01.07.2013 Kaupunginhallitus 275 19.08.2013 Kaupunginhallitus 88 16.03.2015 Tekninen lautakunta 94 28.10.2015 Kaupunginhallitus 80 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 18 25.04.2016 VALTUUSTOALOITE

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 Alakoulujen rehtorit ENSIMMÄISEN VIERAAN KIELEN VALINTA JA MUSIIKKILUOKALLE PYRKIMINEN Tämän kirjeen liitteenä on 2. luokkalaisten vanhemmille jaettava

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta 1 / 5 KV-2012 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24 Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 2 Aho Maria toimistosihteeri 3 Ailio kapteeni evp

Lisätiedot

TERVETULOA KOULUUN lukuvuosi 2016-2017

TERVETULOA KOULUUN lukuvuosi 2016-2017 TERVETULOA KOULUUN lukuvuosi 2016-2017 Tervetuloa kouluun syksyllä 2016 Lapsen ilmoittaminen kouluun Vuonna 2009 syntyneet lapset aloittavat koulunkäyntinsä lukuvuoden 2016-2017 alussa. Ensi syksynä noin

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDENT LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Perusasteen

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Miestenviikko 2. 8.11.2015

Miestenviikko 2. 8.11.2015 Miestenviikko 2. 8.11.2015 iestenviikon Miehet kuulolla Oulun kaupunginkirjaston ala-aulassa koko miesten viikon ajan klo 12 17 Mahdollisuus keskustella mukana olevien työntekijöiden kanssa miehen elämään

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

Lahden nuorisopalveluiden Tyttöjen tila esittäytyy. Emmi Salo & Mervi Laaksonen

Lahden nuorisopalveluiden Tyttöjen tila esittäytyy. Emmi Salo & Mervi Laaksonen Lahden nuorisopalveluiden Tyttöjen tila esittäytyy Emmi Salo & Mervi Laaksonen Historiaa Tyttöjen tila sai alkunsa Tyttöprojekti Helmestä vuonna 2003, jossa koottiin tyttötyötä tekeviä tahoja yhteen ja

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä. Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen

Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä. Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen Tietoja TST ry:stä: Yhdistyksen nimi on Turun Seudun TST ry. Kotipaikka on Turku sekä toiminta-alueena

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.:

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.: Koululehti 2/2006 Kuva Juha Hyvärinen Tässä lehdessä mm.: Käykää netissä antamassa palautetta Lomalle Topelius-projekti alkaa Uusia opettajia u mikki-dvd:t mikki-dvd:t Keskitalven terveisiä Eput ilmoitettiin

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

Porin tiedekirjasto. Teppo Hjelt

Porin tiedekirjasto. Teppo Hjelt Porin tiedekirjasto Teppo Hjelt kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780, Pohjoisranta 11 C Mikä Porin tiedekirjasto on? Googlaa Porin tiedekirjasto tai ota esite Mitä ovat Tutcat ja Volter? Tutcat sisältää TTY:n,TuKKK:n

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 15.08.2014 ELOKUU 2014 Avoinna arkisin ti - pe klo 10-12, lisäksi ke 6.8. ja 20.8. klo 16-18 Aila Schwartzin valokuvanäyttely Ke 20.8. klo 13.00-15.00 Peli-iltapäivä,

Lisätiedot

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 8.2.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa

Lisätiedot

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme:

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme: TERVETULOA TELKÄN PÄIVÄKOTIIN Telkän esite 2007 Telkän päiväkoti on perustettu 1980 keskelle Hervantaa lähelle Ahvenisjärveä. Päiväkoti on myös lähellä Suolijärveä, joten retkeily lähimaastossa on oleellinen

Lisätiedot

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä. Asiakaskysely kirjastopalveluista Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Lisätiedot

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Loka-joulukuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa

Lisätiedot

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET I O L U K I OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET Jarmo Koskimaa 29.09.2011 OLARIN KOULU JA KOTI -YHDITY R I N K U J A 2 Olarin koulu ja koti yhdistyksen 21. toimintavuosi käynnistyy Tervetuloa vuosikokoukseen!

Lisätiedot

Kirkolliskokousvaalit 2016

Kirkolliskokousvaalit 2016 I Viinipuu 87 Engström Vesa asiantuntija I Viinipuu 88 Ijäs Mika palvelukokonaisuuden esimies, yhteisöpedagogi (AMK) I Viinipuu 89 Leipakka Laura TM I Viinipuu 90 Leskinen Heikki TM I Viinipuu 91 Orpana

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta SUUNNITELMATYÖN TILANNEKATSAUS 03.05.07/ Mari Mikkola Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 1/2015 Kausi 2015 on startannut, Tervetuloa mukaan toimintaamme kaudelle 2015. Tulet jatkossa saamaan kaikille jäsenillemme

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jäsentiedote 1 Hallituksen kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Jyty Varkaus ry:n jäsenkampanja 4 Itä-Suomen alueen Työhyvinvointi-seminaari 22. - 23.11.2014 Vuorelan

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 16/2005 4.4.2005

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 16/2005 4.4.2005 KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 16/2005 4.4.2005 ESITYKSET RITARIKUNTIEN KUNNIAMERKEIKSI ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 2005 Opetusministeriö on lähettänyt Kirkkohallitukselle ohjeensa Suomen Valkoisen Ruusun ja

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Vastaajaryhmä Työttömät Painettu sana ei koskaan kuole, jos sillä on lukijansa. Kiitos Suomalaiselle Kirjastolle. Vastaajat Vastaajia 19, joista naisia

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2008 1. Otsikko Sivu

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2008 1. Otsikko Sivu LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2008 1 Työväenopiston johtokunta 22.04.2008 AIKA 22.04.2008 klo 18:00-18:50 PAIKKA Opistotalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 12 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 13

Lisätiedot

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 KANGASVARREN KOULU Rehtori Timo Piesanen Opettajat Luokat Maija Parkkari-Räty Maaret Liikkanen Kaisa Jääskeläinen Tarja Käyhty Simo Jääskeläinen Timo

Lisätiedot

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Haastattelukysely 12.9.2011 Lanun aukiolla SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS VERSO 11. marraskuuta 2011 Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Rullaluistelusarjoissa yhteensä 34 osallistujaa: 30 miestä, 4 naista

Rullaluistelusarjoissa yhteensä 34 osallistujaa: 30 miestä, 4 naista Äetsä Kunnon Helaventti Äetsä 21.05.2009 Rullaluistelusarjoissa yhteensä 34 osallistujaa: 30 miestä, 4 naista Kilpasarjat FIC:n 2. osakilpailu Kilpasarja, miehet (14 kilpailijaa) 1. Suihkonen Jani HTL,

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16. HNY UUTISET 3/2009 26. VUOSIKERTA RAHAHUUTOKAUPPA 163 HUUTOKAUPPA 07.10.2009 SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.45 Kokous klo 17.15 HUUTOKAUPPA

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on turvata lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää koulun jälkeistä

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Kokemäen kansalaisopisto

Kokemäen kansalaisopisto Kokemäen kansalaisopisto LUKUVUODEN 2014 2015 TOIMINTASUUNNITELMA Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2014 31.7.2015 Syyskausi 8.9. 13.12.2014 Kevätkausi 7.1. 11.5.2015 Syysloma 20.

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 Sivistyslautakunta 15.6.2010 SISÄLTÖ ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2012 Sivu 1 18.01.2012

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2012 Sivu 1 18.01.2012 Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2012 Sivu 1 Kokoustiedot Aika Keskiviikko klo 18.25-19.09 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet et Moilanen Pekka Lahti Jari Airas

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Koululaisten iltapäivätoiminta

Koululaisten iltapäivätoiminta Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2015 2016 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa

Lisätiedot

Porin tiedekirjasto. Teppo Hjelt

Porin tiedekirjasto. Teppo Hjelt Porin tiedekirjasto Teppo Hjelt kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780, Pohjoisranta 11 C Mikä Porin tiedekirjasto on? Googlaa Porin tiedekirjasto kalvot Miten saan kirjastokortin? Kirjastokorttina toimii siruton

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat KESKI-PIRKANMAAN TE- TOIMISTO Asiakaspalvelu klo 9-15.45 poikkeuksena Ikaalisten yhteispalvelupiste, asiakaspalvelu klo 10-12 ja 13-15. HUOM! ks. lounastuntien sulkuajat toimipaikoittain! Virkailijoiden

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat;

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat; 17.8.2011 Jäsenkirje 2/2011 Hyvää loppu kesää! Vuosikokous pidettiin Helsingissä 11.3.2011. Puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi valittiin Pekka Honkanen ja kansainvälisenä sihteerinä toimivaksi

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot