Messias (engl. Messiah) on Georg Friedrich Händelin säveltämä englanninkielinen oratorio vuodelta 1741.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Messias (engl. Messiah) on Georg Friedrich Händelin säveltämä englanninkielinen oratorio vuodelta 1741."

Transkriptio

1 Messias Messias (engl. Messiah) on Georg Friedrich Händelin säveltämä englanninkielinen oratorio vuodelta Oratorion librettona ovat Raamatun tekstit, pääsääntöisesti Vanhan testamentin jakeet, ja sen kokosi Charles Jennens Kuningas Jaakon raamatunkäännöksen pohjalta. Libretossa on tietynlainen kantava ajatus: Jennens on valinnut siihen jakeita, joissa painotetaan kristinuskon ydinkohtia sekä Raamatusta löytyviä vastauksia teoksen säveltämisen aikana pinnalla olleisiin teologisiin kiistakysymyksiin. Libreton tarkoitus on puolustaa kristinuskoa. Koska teksti koostuu vain raamatunkohdista, ei teoksessa ole erillisiä kertojahahmoja toisin kuin Händelin useimmissa oratorioissa. Libreton ensimmäisessä osassa käsitellään ensin messiasta koskevia ennustuksia, sitten hänen syntymäänsä ja lopuksi hänen tekemiään ihmeitä. Toisessa osassa kuvataan messiaan ristinkuolemaa, ylösnousemusta, evankeliumin julistusta sekä maailman reaktiota sanomaan. Teoksen kolmas ja viimeinen osa käsittelee tuomiopäivää sekä kuoleman ja synnin voittamista. Teoksen pituus on yhteensä noin 140 minuuttia. Vaikka teos sävellettiin alun perin esitettäväksi pääsiäisenä, sitä esitetään nykyään erityisesti adventin aikana. Teoksesta saatetaan myös esittää ajankohtaan sopivia osia adventin tai pääsiäisen aikaan (ensimmäinen osa sopii jouluun, toinen pääsiäiseen). Teoksen tunnetuin kohta on toisen osan päättävä halleluja -kuoro, joka on taidemusiikin historian tunnetuimpia sävelmiä, ja se esitetään usein erillisenä. Englanninkielisissä maissa hautajaisissa käytetään usein kolmannessa osassa olevaa aariaa I know that my Redeemer liveth. Teoksen pisimmät kohdat ovat bassoaaria The Trumpet Shall Sound sekä alttoaaria He was Despised, joista molemmat noudattavat ABA-rakennetta. Aarioiden ja kuorojen osuuksien lisäksi teos sisältää muiden oratorioiden tapaan runsaasti resitatiiveja. Händel muutteli teosta useita kertoja lisäillen osioita ja muutellen soitinnusta eri esityksiä varten, ja on jäänyt lopulta epäselväksi, mikä oli Händelin ideaali teoksen esittämiseksi. Näin ollen kapellimestarit ovat nykyään pakotettuja tekemään tiettyjä valintoja esimerkiksi käytettyjen soittimien suhteen. Teos sai heti ensiesityksessään erittäin suosiollisen vastaanoton. Händelin oopperoiden unohtuessa kunnes ne löydettiin 1900-luvulla uudestaan Messias-oratorio säilyi suosittuna musiikin muotivirtausten vaihtuessa läpi vuosisatojen. Konsertit Temppeliaukion kirkossa ja Sellosalissa huhtikuussa 2016 LC Club Espoo-Leppävaara järjestää yhdessä Musiikkiopisto Juvenalian, Espoonlahden Seurakunnan ja Leppävaaran seurakunnan kanssa hyväntekeväisyyskonsertit Temppeliaukion kirkossa ja Sellosalissa Konserteissa esiintyvät Espoonlahden seurakunnan Navichorus kuoro johtajanaan Elja Puukko, Leppävaaran seurakunnan kamarikuoro johtajanaan Kullervo Latvanen, Kamariorkesteri Juvenalia johtajanaan Janne Hanhijärvi sekä solisteina mezzosopraano Katariina Heikkilä, sopraano Kaisa Ranta, tenori Tuomas Katajala ja baritoni Jaakko Kortekangas. Messias konsertit on jatkumoa vuonna 2004 alkaneelle kevätkonserttien sarjalle, jonka ovat toteuttaneet LC Espoo-Leppävaara ja Musiikkiopisto Juvenalia yhdessä. Alusta saakka tapahtuman taiteellisena johtajana on toiminut Jaakko Kortekangas yhdessä Kamariorkesteri Juvenalian johtajan Janne Hanhijärven kanssa. Konserttisarja sai alkunsa Sellosalin valmistumisesta Lepäävaaraan ja on jatkunut keskeytymättömänä sarjana aina vuosittain huhtikuun lopulla kansallisen Veteraanipäivän (27.4) aikoihin.

2 Kamariorkesteri Juvenalia Kamariorkesteri Juvenalia koostuu Espoolaisen musiikkiopisto Juvenalian edistyneimmistä opiskelijoista. Orkesterin ohjelmisto käsittää musiikkia barokista nykymusiikkiin, kevyttä musiikkiakaan unohtamatta. Kamariorkesteri Juvenalia on aloittanut toimintansa vuonna 1982 ja toimii tätä nykyä Espoon Sello-salissa esiintyen omin konsertein useita kertoja vuodessa. Kokoonpano on vuosien varrella tehnyt lukuisia levyjä ja sen konsertteja on radioitu sekä Suomessa että Espanjassa. Konsertti-ja edustusmatkoja orkesteri on tehnyt USA:han, Etelä Afrikkaan, Tanskaan, Italiaan, Serbiaan sekä useaan otteeseen Espanjaan ja Saksaan. Viime vuosien kohokohtia ovat olleet syksyn 2013 "Mestarien messissä" -yhteiskonsertti Suomen Kansallisoopperan orkesterin kanssa, kesän 2014 Itä-Suomen kiertue sekä kesän 2015 konsertit Evankeliumijuhlilla Sastamalassa. Syksyn 2015 huippukohtia olivat Sibelius Soikoon -visualisoidut konsertit Sibeliuksen ja nykysäveltäjien musiikkiin yhteistyössä Helsingin Konservatorion ja KLAPS ry:n kanssa. Konserttitoiminnan ohessa kamariorkesteri Juvenalia on ollut mukana useissa ooppera- ja musikaaliproduktioissa; mm. Menotti: Vanhapiika ja Varas 2004, Purcell: Dido ja Aeneas 2006, Linkola: Peter Pan 2010 ja Ötökän elämää Merkittävä osuus orkesterin toiminnassa on olut myös monivuotisella yhteistyöllä Leppävaaran Leijonien kanssa. Tämän yhteistyön tuloksena orkesterin solisteina on vuosien esiintynyt lukuisa joukko merkittäviä suomalaisia muusikoita, mm oopperalaulajat Helena Juntunen, Mari Palo, Johanna Rusanen, Miia Huhta, Ilona Jokinen, Cynthia Makkris, Marjukka Tepponen, Eva Hartemaa, Essi Luttinen, Ville Rusanen, Raimo Sirkiä, Hannu Niemelä, Markus Nieminen, Juha Kotilainen, Juha Lehmus ja Jaakko Kortekangas. Kamariorkesteri Juvenalian kapellimestarina ovat toimineet Rainer Palas, Jyri Nissilä ja vuodesta 2003 Janne Hanhijärvi. Orkesterinjohtaja Janne Hanhijärvi Janne Hanhijärvi valmistui muusikoksi Turun konservatoriosta pääaineenaan sellonsoitto. Orkesterinjohtamista hän on opiskellut Jyri Nissilän ja Juri Ahronovichin opastuksella. Hanhijärvi työskenteli perustamansa Kaukametsän Kamariorkesterin kapellimestarina Kajaanissa vuosina Mieslahti Soi -musiikkileirin ja musiikkifestivaalin taiteellisena johtajana hän toimi vuosina Hanhijärvi on voittanut ensimmäisen palkinnon kansainvälisessä orkesteri- ja kapellimestarikilpailussa Unkarissa vuonna Menestystä hän on saavuttanut myös Espanjassa Festival Internacional de Orquestas de Jovenes orkesterifestivaalilla vuosina Vuodesta 2003 Janne Hanhijärvi on työskennellyt Kamariorkesteri Juvenalian johtajana Espoossa. Espoonlahden seurakunnan Navichorus kuoro Navichorus on noin 40-jäseninen kamarikuoro, jonka taiteellisena johtajana toimii kanttori Elja Puukko. Kuoro harjoittelee viikoittain tiistaisin klo Espoonlahden kirkon musiikkisalissa, os. Kipparinkatu 8, Espoo ja pitää myös laululeirejä. Kuoro esittää kaksi kertaa vuodessa jonkin suurimuotoisen kirkkomusiikkiteoksen ja on mukana Espoonlahden seurakunnan klassisissa messuissa, joissa musiikillisena materiaalina ovat pääasiassa Bachin kantaatit. Lisäksi kuoro esittää uudempaa kuoromusiikkia ja tilausteoksia. Ohjelmistoa: Bachin Matteus- ja Johannespassio, H-mollimessu, Jouluoratorio, kantaatit ja motetit

3 Mozartin, Brahmsin, Fauren, Donizettin ja Verdin Requiemit Händelin Messias Mendelssohnin Elias- ja Paulus-oratoriot. Tavoitteena on tarjota kuorolaisille mahdollisuus päästä esittämään kirkkomusiikin suuria mestariteoksia sekä rikastuttaa Espoonlahden seurakunnan jumalanpalvelus- ja konserttielämää. Kuoro on tehnyt matkoja Suomessa sekä useissa Euroopan maissa. Kuoronjohtaja Elja Puukko Elja Puukko on Espoonlahden seurakunnan johtava kanttori ja toimii myös kuoron- ja orkesterinjohtajana. Baritoni Elja Puukko (s. 1966) on opiskellut Sibelius-Akatemiassa kirkkomusiikin ja solistisen laulun koulutusohjelmassa sekä Saksassa Hochschule Der Künste Berlinissä solistisen laulun koulutusohjelmassa, sekä täydentänyt opintojaan lukuisilla mestarikursseilla Suomessa ja ulkomailla. Hän on kysytty solisti erityisesti barokin ajan teosten tulkitsijana. Hän on tehnyt myös useita levytyksiä suomalaisille levymerkeille sekä nauhoituksia Yleisradiolle. Elja Puukon lyyrinen baritoni taipuu barokkiteosten bassotehtävistä saksalaisen liedin taipuisaan herkkyyteen. Etenkin Schubertin laulusarjat Winterreise ja Die schöne Müllerin ovat hänen lied-konserttiensa vakio-ohjelmistoa. Leppävaaran seurakunnan kamarikuoro Leppävaaran Kirkon Kamarikuoro (LKK) aloitti toimintansa 1993 kanttori Kullervo Latvasen johdolla. Vuosina kuoroa johti kanttori Kauko Perkkiö ja kanttori Hannu Lehtikangas. Kuoro on vieraillut kotimaan lisäksi mm. Saksassa, Unkarissa ja Virossa. Leppävaaran Kirkon Kamarikuoro osallistuu seurakunnan jumalanpalveluselämään ja konsertoi useamman kerran vuodessa. Kuoron ohjelmisto on laaja. Viime vuosina kuoro on laulanut mm. Gabriel Faurén Requiemin, Dietrich Buxtehuden Jesu meine Freuden, Maurice Duruflén Requiemin, Giovanni Pierluigi da Palestrinan Missa Breviksen, Heinrich Schützin Matteuspassion ja viidennen kantaatin J.S. Bachin Jouluoratoriosta sekä jumalaspalveluselämään liittyvää musiikkia. Kuoro kantaesitti syksyllä 2010 Reijo Kekkosen teoksen Psalmus. Viime vuosina kuoro on osallistunut Ilmari Krohnin musiikkia sisältäviin levytysprojekteihin. Kuoronjohtaja Kullervo Latvanen Syksystä 2007 alkaen kuoroa on johtanut sen perustaja kanttori Kullervo Latvanen. Kanttorina Latvanen on toiminut Leppävaaran seurakunnassa , Kiikalan seurakunnassa ja Leppävaaran seurakunnassa vuodesta Kullervo Latvanen valmistui Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osastolta musiikin maisteriksi 1993, yksinlaulua hän on opiskellut professori Matti Lehtisen ja Matti Pelon johdolla. Hän suoritti kuoronjohdon B-tutkinnon Timo Nuoranteen johdolla keväällä 2010.

4 Kullervo Latvanen on laulanut useassa merkittävässä kuorossa kuten Suomen Laulussa, Candominossa ja Radion Kamarikuorossa. Nykyisin hän laulaa ammattimuusikoista koostuvassa kamarikuoro Gloriassa. Mezzosopraano Katariina Heikkilä Pälkäneläissyntyinen mezzosopraano Katariina Heikkilä valmistui Sibelius-Akatemiasta keväällä 2015 pääaineenaan lied- ja oratoriomusiikki. Lauludiplominsa hän suoritti mezzosopraano Eeva-Liisa Saarisen johdolla erinomaisin arvosanoin. Heikkilän aikaisempia opettajia ovat Aulikki Eerola (Sibelius-Akatemia ), Anna-Clara Groundstroem (Lahden konservatorio ), Ritva Auvinen ( ), sekä Mari Vuorijärvi (Oriveden Opisto ). Vuodesta 2015 lähtien hänen mentorinaan on toiminut basso Mika Kares. Heikkilä on täydentänyt opintojaan useilla kansainvälisillä mestarikursseilla. Heikkilän kirkkoteosrepertuaariin kuluu mm. Händelin Messias, Bachin Jouluoratorio ja h-mollimessu, Vivaldin Gloria, Pergolesin Stabat Mater, Saint-Saënsin Jouluoratorio ja Mozartin Requiem. Heikkilä on esiintynyt mm. Hämeenlinnan ja Helsingin kaupunginorkestereiden, Suomalaisen barokkiorkesterin sekä Ensemble Nylandian solistina. Heikkilä debytoi Suomen Kansallisoopperassa 2012 Händelin Julius Caesarin Corneliana. Kansainvälisen oopperadebyyttinsä hän teki keväällä 2014 Rahvusooper Estoniassa niin ikään Cornelian roolissa. Heikkilän muihin rooleihin kuuluu mm. Leos Janáčekin Ovela ketun Lapák ja Pásková (SKO 2015) ja G.C. Menottin Konsulin Sihteeri (Sibelius-Akatemian ooppera 2012). Keväällä 2016 Heikkilä nähdään W.A. Mozartin Taikahuilun kolmantena naisena Suomen Kansalisoopperassa. Heikkilä voitti toisen palkinnon Kangasniemen laulukilpailussa Kesällä 2011 ja 2013 hän saavutti finaalipaikan Timo Mustakallio -laulukilpailussa. Elokuussa 2014 Heikkilä oli yksi seitsemännen kansainvälisen Mirjam Helin laulukilpailun semifinalisteista. Katariina Heikkilän opintoja ja taiteellista työskentelyä ovat tukeneet mm. Suomen Kulttuurirahasto, Wegelius-säätiö, Selim Eskelin säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin säätiö. Sopraano Kaisa Ranta Kaisa Ranta aloitti musiikkiopinnot 6-vuotiaana pianonsoitolla, ja soitti toisena instrumenttinaan pitkään myös poikkihuilua. Klassisen laulun opinnot alkoivat vuonna 1998 Oulun Konservatoriossa Airi Tokolan johdolla ja jatkuivat ammattiopintoina Oulun Seudun Ammattikorkeakoulussa ja Turun Musiikkiakatemiassa (Musiikkipedagogin tutkinto 2004). Sibelius-Akatemiassa Kaisa Ranta opiskeli vuosina Marjut Hannulan johdolla, ja musiikin maisteriksi Ranta valmistui oopperakoulutuksesta keväällä 2008 suoritettuaan lauludiplominsa erinomaisin arvosanoin. Kaisa Rannan opettajina ovat vuosien varrella toimineet professorit Eva Blahovan, Ûdo Reinemann ja Elisabeth Werres. Rannan nykyinen opettaja on Mika Kares. Lied-musiikkia Ranta on opiskellut Ilmo Rannan ja Ralf Gothonin ohjauksessa. Kaisa Ranta on monipuolinen ja muuntautumiskykyinen laulajatar, ja hän onkin saanut tehtäväkseen monipuolisia näyttämötöitä käsittäen musiikkiteatteria, musikaalia, operettia ja oopperaa. Parhaimmillaan hänen äänensä on koloratuurisävytteisen ohjelmiston parissa. Vuonna 2006 Kaisa Ranta debytoi Suomen Kansallisoopperassa W.A. Mozartin Zaide-oopperan nimiroolissa vuonna 2006, jonka jälkeen hän on vieraillut siellä säännöllisesti.

5 Suomen Kansallisoopperassa hänen roolejaan ovat olleet mm. Verdin Falstaff n Nanetta, Linkolan Robin Hoodin Marian, Korngoldin Die tote Stadt n Juliette sekä naispäärooli Leos Janacekin oopperassa Ovela kettu. Rannan tämän kauden tehtäviin kuuluu Carlotta Giudicellin rooli Andrew Lloyd Webber musikaalissa Oopperan kummitus. Ranta on vieraillut myös mm. Oopperakammarin, Ooppera Skaalan ja Taite ry:n tuotannoissa. Kaisa Ranta on laulanut useiden suomalaisten orkesteiden ja kuorojen solistina. mm. Radion Sinfoniaorkesterin solistina Ranta on esiintynyt nykymusiikin kantaesityksissä esim. Uljas Pulkkiksen Neito (2008) sekä Paavo Heinisen Kaukametsä ja Musta Kehtolaulu (2013). Ranta on ollut kysytty sopraanosolistina useissa kirkollisissa teoksissa, joista mainittakoon Pergolesin ja Scarlattin Stabat Mater, G. F. Händelin Messias, A. Brucknerin Requiem, J. Brahmsin Ein Deutsches Requiem, Lloyd Webberin Reqiem, J. Haydn n St. Cecilia-messu, W.A. Mozartin Requiem, c-mollimessu ja Exultate, jubilate motetti, A. Salierin La passione di nostro Signore Gesu Christo, M. Tippettin A Child of Our Time, L. van Beethovenin messu C-duuri ja 9. sinfonia sekä C. Saint-Saensin Jouluoratorio, J.S. Bachin Johannespassio sekä C. Orffin Carmina Burana. Lisäksi Ranta on levyttänyt muun muassa Händel-kuoron kanssa J. Rutterin Requiemin ja Cantuksen ja Tapiolan Kamarikuoron kanssa Madetojan kuorolauluja. Liedmusiikkia hän on nauhoittanut Yleisradiolle yhdessä pianisti Ilmo Rannan kanssa. Kaisa Ranta on konsertoinut kotimaan lisäksi Englannissa, Yhdysvalloissa, Tsekissä ja Japanissa. Valtakunnalliseen, suuren yleisön tietoisuuteen Kaisa Ranta nousi voitettuaan ensimmäisen palkinnon Lappeenrannan valtakunnallisessa laulukilpailussa vuonna Samassa kilpailussa vuonna 2004 Ranta palkittiin Nuoren lupaavan naislaulajattaren palkinnolla. Ranta on kesällä 2009 käydyn kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun semifinalisti. Kaisa Ranta on esiintyvän taiteilijan työnsä ohella myös Muhoksen Musiikkipäivien sekä Oopperakammari ry:n taiteellinen johtaja. Tenori Tuomas Katajala Tuomas Katajala on suomalainen oopperalaulaja. Hän on kuulunut Suomen Kansallisoopperan solistikuntaan vuodesta 2009 lähtien. Katajala kuuluu aikamme merkittävimpiin tenoreihin Suomessa. Hänet tunnetaan monipuolisena laulajana Suomessa ja kansainvälisesti, niin oopperan, liedin kuin oratorioiden parissa. Katajala opiskeli Sibelius-Akatemiassa Peter Lindroosin, Seppo Ruohosen ja Esko Jurvelinin johdolla. Lisäksi hän on opiskellut mm. Udo Reinemannin Lied-mestariluokalla Amsterdamissa vuosina sekä vuonna 2007 Maestro Alberto Zeddan Accademia Rossiniana -mestariluokalla Rossinin festivaalilla Pesarossa, missä hän lauloi myös kreivi Libenskofin roolin oopperassa Matka Reimsiin. Katajala on esiintynyt Suomen Kansallisoopperassa vuodesta 2006 lähtien. Oopperarooleihin on kuulunut mm. Rossinin Sevillan parturin kreivi Almaviva, Matka Reimsiin -oopperan kreivi Libenskof, La Cenerentolan Don Ramiro, Donizettin Lemmenjuoman Nemorino, Don Pasqualen Ernesto, Mozartin Taikahuilun Tamino, Don Giovannin Don Ottavio, Cosi fan tutten Ferrando, Lehárin Iloisen lesken Camille de rosillon, Verdin Falstaffin Fenton, Puccinin Gianni Schicchin Rinuccio, Kaija Saariahon Adriana Materin Yonas, Brittenin Albert Herringin Albert sekä Jüri Reinveren Puhdistuksen Hans.

6 Katajala on vieraillut mm. Savonlinnan oopperajuhlilla, Pariisin Cité de la Musiquessa ja Luxemburgin teatterissa 2006 ja 2007 Mozartin Short Cuts oopperassa kreivi Le Comten roolissa, Suomalaisen kamarioopperan solistina 2008 Aciksen roolissa Acis ja Galatea oopperassa sekä 2009 Roderick Usherin roolissa Philipp Glassin oopperassa The Fall of the House of Usher. Vuonna 2010 hän vieraili National Reiseoperassa Hollannissa Don Pasquale -oopperan Erneston roolissa sekä Oslossa Henry Morosuksen roolissa Sraussin Die schwaigsame Frau -oopperassa, vuonna 2011 hän lauloi Düsseldorfin oopperassa Ferrandon roolin Mozartin Cosi fan tuttessa sekä Oslossa Sevillan parturissa kreivi Almavivan roolin. Vierailuja kaudella olivat mm. Don Pasquale sekä Sevillan parturi Oslon oopperassa. Katajala on esiintynyt lukuisilla kansainvälisillä festivaaleilla Euroopassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa, sekä esiintynyt kaikilla merkittävimmillä festivaaleilla Suomessa, mm. Kuhmon Kamarimusiikki, Helsingin Juhlaviikot, Lahden Urkuviikot, Urkuyö ja aaria -festivaali ja Turun musiikkijuhlat. Katajalan oratoriorepertuaariin kuuluu lähes 100 teosta, sisältäen muun muassa kaikki Bachin, Beethovenin, Haydnin, Mozartin, Mendelssohnin sekä Verdin suuret sakraaliteokset, sekä lisäksi myös useat Schubertin ja Schumannin klassiset laulusarjat. Esiintymisistä ja festivaaleista mainittakoon Verdin Requiem Lontoon Royal Albert Hallissa ja Oxfordissa sekä Dvořákin Stabat mater Tokion La Folle Journee -festivaalilla, Aix-en- Provencessa ja Noirlac - festivaalilla Ranskassa. Lisäksi hän on konsertoinut Musik på Slottet -festivaalilla Tukholmassa Pietarin filharmonikkojen kanssa, esiintynyt solistina Avery Fisher Hallissa New Yorkissa sekä Pariisin d Áuvers sur Oise -festivaalilla ja Annecy Classic festivaalilla. Hän on laulanut mm. Ranskan kansallisorkesterin solistina Pariisissa sekä eripuolella Ranskaa Beethovenin 9. sinfoniassa. Muita orkestereita ovat olleet mm. Oslon, Rooman ja Baselin oopperaorkesteri, Oxford Filharmonia, Lontoon Festival orkesteri, Batzdorfer Hofkapelle ja Stockholm Barockensemble. Katajala on laulanut myös kaikkien merkittävimpien Suomalaisten sinfoniaorkesterien solistina. Kapellimestareina ovat toimineet mm. Kent Nagano, Vladimir Ashkenazy, Peter Schreier, Alberto Zedda, Sir David Willcocks, Hugh Wolff, Pierre Vallet, Yoel Levi, Andrew Lawrence-King, Nikolai Alexeen, Howard Arman, Andres Mustonen, Nicholas Daniel, Carsten Schmidt, Jun Märkl, Hannu Lintu, Roy Goodman, John Fiore, Esa-Pekka Salonen, Sakari Oramo, Leif Segerstam ja Mikko Franck. Tulevia vierailuja ovat mm. F. Halévyn La Juiven Prinssi Leopold Göteborgin Oopperassa, Rossinin Sevillan parturin Kreivi Almaviva Oslon Oopperassa, Wagnerin Nürnbergin mestarilaulajien David Suomen kansallisoopperassa, Mozartin Taikahuilun Tamino Savonlinnan Oopperajuhlilla ja Donizettin Don Pasqualen Ernesto Glyndebournen Touring Oopperassa. Jaakko Kortekangas, baritoni Oopperalaulaja Jaakko Kortekangas lähti 23-vuotiaana Zürichin oopperan kansainväliseen oopperastudioon opiskeltuaan Sibelius-Akatemiassa professori Matti Lehtisen johdolla. Hän on esiintynyt useimmissa Euroopan maissa, mm. Zürichin, Kööpenhaminan, Tukholman, Genovan ja Pariisin oopperoissa sekä konsertoinut mm. New Yorkissa ja Tokiossa. Ennen paluutaan Suomeen vuonna 1999 ja siirtymistään freelanceriksi hän kuului 10 vuotta Freiburgin oopperan taiteilijakuntaan Saksassa. Voitettuaan Lappeenrannan laulukilpailun vuonna 1989, Kortekangas on esiintynyt säännöllisesti myös Suomessa, mm. Kansallisoopperassa, Yleisradiossa sekä useiden orkestereiden solistina. Hän on tehnyt lukuisia radionauhoituksia, levytyksiä ja televisio-oopperoita. Hänen uusimmat levytyksensä ovat Rautavaaran ooppera Kaivos (pappi/ondine) ja Schumannin suurteos Faust-Szenen (nimiosa/naxos).

7 Jaakko Kortekangas on laulanut yli 90 näyttämöroolia. Syksyllä 2011 hän lauloi Robert Oppenheimerin roolin John Adamsin oopperassa Doctor Atomic ja hänen ohjelmistoonsa kuuluvat myös Adamsin oopperat Nixon Kiinassa ja Klinghofferin Kuolema. Kaija Saariahon menestysteoksen L amour de loin miespääosaa hän on esittänyt useissa produktioissa ainoana suomalaisbaritonina, jonka ohjelmistoon rooli kuuluu. Kevään 2016 haasteita ovat Dr. Hackertin rooli Suomen Kansallisoopperan uutuustuotannossa Indigo sekä Nick Shadow Stravinskyn oopperassa Hulttion tie. Teatterityön ohella Kortekangas on tunnettu ääni laulumusiikin esittäjänä konserteissa ja radiossa. Hän on kantaesittänyt suomalaisten säveltäjien (mm. Aho, Rechberger, Länsiö, Tuomela, Rautavaara, Linjama, Linkola) näyttämöteoksia sekä yksinlaulumusiikkia. Uusin kotimainen kantaesitys oli Kimmo Hakolan teoksen De kaspiska tigrarnas Gud baritonisolisti. Hän on tehnyt tunnetuksi Erkki Melartinin laulumusiikkia ja yhdessä pianisti Ilkka Paanasen kanssa tehty Melartin-levy Nuori Psyyke on saanut huomattavan arvostelumenestyksen.

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

LAULUN KESÄAKATEMIA 2016

LAULUN KESÄAKATEMIA 2016 Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2016 Taiteellinen johtaja Mikko Franck 1. Mestarikurssit laulajille 18. 24.7.2016 Opettajat: Irina Gavrilovici Camilla Nylund (20. 24.7.2016) Seppo Ruohonen

Lisätiedot

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987)

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Kristiina Junttu Syntymäaika: 18.06.1968 Ammatti: pianisti, pianonsoitonopettaja Koulutus: Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Opinnot Sibelius Akatemian Solistisella

Lisätiedot

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2012 KURSSIT JA LAULUKILPAILU

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2012 KURSSIT JA LAULUKILPAILU Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2012 KURSSIT JA LAULUKILPAILU Taiteellinen johtaja Mikko Franck 1. Prof. Irina Gavrilovicin mestarikurssi 15.-22.7.2012 Kurssimaksu 410, opetukseen kuuluu

Lisätiedot

"Hommage a O. M.", op. 46 (2010) - Ensiesitys - for clarinet, violin, cello and piano

Hommage a O. M., op. 46 (2010) - Ensiesitys - for clarinet, violin, cello and piano Erkki Palola (1957-) "Hommage a O. M.", op. 46 (2010) for clarinet, violin, cello and piano - Ensiesitys - Erkki Palola, viulu Heikki Kulo, sello Jörg Fabian Schnabel, klarinetti Kari Syväniemi, piano

Lisätiedot

Faustin aaria Gounod:n oopperasta Faust (Faust näkee Margueriten puhtoisena tyttönä, luonnonlapsena) Jere Martikainen, tenori

Faustin aaria Gounod:n oopperasta Faust (Faust näkee Margueriten puhtoisena tyttönä, luonnonlapsena) Jere Martikainen, tenori Faustin aaria Gounod:n oopperasta Faust (Faust näkee Margueriten puhtoisena tyttönä, luonnonlapsena) Jere Martikainen, tenori E. Toselli: Serenadi (Kultaisessa unessa päättynyt rakkautemme kimaltaa auringon

Lisätiedot

Laulu ja viulu (Hyvinkään Salonkiorkesteri)

Laulu ja viulu (Hyvinkään Salonkiorkesteri) Joulukuu 2013 To 19.12. An die Freude (HKO) Musiikkitalon kuoro, sopraano Musiikkitalo, Ke 18.12. An die Freude (HKO) Musiikkitalon kuoro, sopraano Musiikkitalo, Su 15.12. Kauneimmat joululaulut klo 20

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2014 KURSSIT JA LAULUKILPAILU

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2014 KURSSIT JA LAULUKILPAILU Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2014 KURSSIT JA LAULUKILPAILU Taiteellinen johtaja Mikko Franck 1. Prof. Irina Gavrilovicin mestarikurssi 20.-25.7.2014 Kurssimaksu 320, opetukseen kuuluu

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS Aikuisten tutkintoon johtava koulutus Kevään 2013 yhteishaku 2 1 MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS 2013, AIKUISTEN TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS Musiikin koulutusohjelma

Lisätiedot

OOPPERAA JA KIRKKOMUSIIKKIA LAMMIN KIRKOSSA

OOPPERAA JA KIRKKOMUSIIKKIA LAMMIN KIRKOSSA OOPPERAA JA KIRKKOMUSIIKKIA LAMMIN KIRKOSSA Pääsiäisen tunnelmaan johdattaa konsertti Pietà, Signore! lauantaina 28.3. klo 18.00 Lammin kauniissa kivikirkossa. Lahden Oopperan solistit ja kuoro esittävät

Lisätiedot

Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu

Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu DocMus-yksikkö Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu Juho Laitisen 3. jatkotutkintokonsertti lauantaina 12.3.2011 klo 21.00 Sibelius-Akatemian konserttisalissa Morton

Lisätiedot

Johannespassio. Johann Sebastian Bach. Ikaalisten kirkossa palmusunnuntaina 17.4.2011 klo 18. Lapuan tuomiokirkossa pitkäperjantaina 22.4.

Johannespassio. Johann Sebastian Bach. Ikaalisten kirkossa palmusunnuntaina 17.4.2011 klo 18. Lapuan tuomiokirkossa pitkäperjantaina 22.4. Johann Sebastian Bach Johannespassio Ikaalisten kirkossa palmusunnuntaina 17.4.2011 klo 18 Lapuan tuomiokirkossa pitkäperjantaina 22.4.2011 klo 18 Kamarikuoro Cantando Lapuan tuomiokirkon kuoro Johtaa

Lisätiedot

juliste: MainosMariini

juliste: MainosMariini juliste: MainosMariini SELLO-PIANO -KONSERTTI PERJANTAINA 22.11.2013 Markus Hallikainen (s. 1987) aloitti sellonsoiton 5-vuotiaan Helli Sepän oppilaana. Espoon musiikkiopistossa häntä opetti vuodesta -97

Lisätiedot

KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN:

KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN: KAMPRAATTI, viralliselta nimeltään Ilmajoen musiikkikoulun kamarikuoro Kampraatti, on perustettu vuonna 1979. Kuoron on perustanut ja koko sen historian ajan johtanut Ilmajoen musiikkiopiston rehtori,

Lisätiedot

LAULUN KESÄAKATEMIA 2017

LAULUN KESÄAKATEMIA 2017 Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2017 Taiteellinen johtaja Mikko Franck 1. Mestarikurssit laulajille 17. 23.7.2017 Opettajat: Irina Gavrilovici Johanna Rusanen-Kartano (19. 23.7.2017) Seppo

Lisätiedot

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2011 KURSSIT JA KILPAILUT

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2011 KURSSIT JA KILPAILUT Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2011 KURSSIT JA KILPAILUT Taiteellinen johtaja Mikko Franck 1. Prof. Irina Gavrilovicin mestarikurssi 17.-24.7.2011 Kurssimaksu 410, opetukseen kuuluu vähintään

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013 5.4.2013 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Lintulammentie 1 L Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS

Lisätiedot

PL 118 14.04.14 15111 LAHTI 050 505 0080 lahtiopera@hotmail.com www.lahtiopera.com LAHDEN OOPPERA TARJOAA TUNTEIDEN KONSERTIN

PL 118 14.04.14 15111 LAHTI 050 505 0080 lahtiopera@hotmail.com www.lahtiopera.com LAHDEN OOPPERA TARJOAA TUNTEIDEN KONSERTIN Lahden Ooppera ry:n mediatiedote 14.04.14 1(6) Lahden Ooppera ry MEDIATIEDOTE PL 118 14.04.14 15111 LAHTI 050 505 0080 lahtiopera@hotmail.com www.lahtiopera.com LAHDEN OOPPERA TARJOAA TUNTEIDEN KONSERTIN

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013)

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) kalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) Menneet tapahtumat W.A. Mozart: Requiem pe 1.11.2013 19 la 2.11.2013 15 Loviisan kirkko Anu Komsi, sopraano, Tuija Knihtilä, altto, Jorma Silvasti, tenori, Jyrki Korhonen,

Lisätiedot

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Case: Savonlinnan Oopperajuhlat Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 3.6.2011. Historiaa Ensimmäiset oopperajuhlat Olavinlinnassa pidettiin kesällä

Lisätiedot

6 Kilpailijan ilmoittamaan ohjelmaan voidaan hyväksyä muutoksia 20.4.2009 mennessä.

6 Kilpailijan ilmoittamaan ohjelmaan voidaan hyväksyä muutoksia 20.4.2009 mennessä. KANSAINVÄLISEN MIRJAM HELIN LAULUKILPAILUN 2009 SÄÄNNÖT: YLEISTÄ 1 Suomen Kulttuurirahasto järjestää Helsingissä 1. 12.8.2009 kuudennen kerran kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun. Kilpailussa on

Lisätiedot

Sinfonietta SOI:n esiintymisluettelo. Oopperat

Sinfonietta SOI:n esiintymisluettelo. Oopperat Sinfonietta SOI:n esiintymisluettelo Oopperat 2007 G. Holst: Savitri Sellosali, Ohjaus: Ville Saukkonen Solistit: Katri Paukkunen (sopraano), Petri Pöyhönen (tenori), Riku Pelo (baritoni), Pekka Svedjehom

Lisätiedot

Giov. Battista Vaglica

Giov. Battista Vaglica Giov. Battista Vaglica Opiskeli V. Bellini-konservatoriossa Sisilian Palermossa suorittaen diplomitutkinnot urkujen- ja pianonsoitossa, sekä urkusävellyksessä. Hän on täydentänyt opintojaan useilla esityskäytäntöön

Lisätiedot

Tervetuloa Manifestumiin!

Tervetuloa Manifestumiin! Tervetuloa Manifestumiin! Manifestum kehittyy Manifestumin perusti kesällä 2010 n. 35 kokenutta mieskuorolaulajaa. Kuoron johtotähti sen toiminnan ensimmäisten neljän vuoden aikana oli ajatus luoda aito

Lisätiedot

4.12.2014. Pori Sinfoniettan kevätkausi 2015. Liput: 23,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (sis. Lippupalvelun toimitusmaksu)

4.12.2014. Pori Sinfoniettan kevätkausi 2015. Liput: 23,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (sis. Lippupalvelun toimitusmaksu) 4.12.2014 Pori Sinfoniettan kevätkausi 2015 Liput: 23,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (sis. Lippupalvelun toimitusmaksu) 15.1. Torstai klo 19 Tangon huumaa - Piazzolla Jukka Iisakkila, kapellimestari

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2014 (päivitetty 31.12.2014) Menneet tapahtumat 2014 Tammikuu

Konserttikalenteri 2014 (päivitetty 31.12.2014) Menneet tapahtumat 2014 Tammikuu kalenteri 2014 (päivitetty 31.12.2014) Menneet tapahtumat 2014 Tammikuu J.S. Bach: Jouluoratorio (kantaatit IV-VI) ma 6.1.2014 18 Helsingin tuomiokirkko Mari Palo, sopraano, Maria Kettunen, altto, Tom

Lisätiedot

1. Työryhmä ja toimeksianto 2 1.1. Työryhmän työskentely 2 2. Oulun oopperatuotannon nykymalli ja sen kehittämistarpeet 3 3.

1. Työryhmä ja toimeksianto 2 1.1. Työryhmän työskentely 2 2. Oulun oopperatuotannon nykymalli ja sen kehittämistarpeet 3 3. 1. Työryhmä ja toimeksianto 2 1.1. Työryhmän työskentely 2 2. Oulun oopperatuotannon nykymalli ja sen kehittämistarpeet 3 3. Oulun oopperan tulevaisuus 4 4. Oulun oopperan uusi toimintamalli 4 4.1. Tuottajuuden

Lisätiedot

Aram Hatšaturjan: Sapelitanssi baletista Gajane. Johann Strauss, nuorempi: Rosalinden csardas Klänge der Heimat operetista Lepakko

Aram Hatšaturjan: Sapelitanssi baletista Gajane. Johann Strauss, nuorempi: Rosalinden csardas Klänge der Heimat operetista Lepakko 24.10. NENÄPÄIVÄ-KONSERTTI Musiikkitalo klo 19.00 Hannu Lintu, kapellimestari Camilla Nylund, sopraano Ismo Alanko Ella Kanninen ja Jussi-Pekka Rantanen, juontajat Aram Hatšaturjan: Sapelitanssi baletista

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS. Kevään 2012 yhteishaku

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS. Kevään 2012 yhteishaku MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS Kevään 2012 yhteishaku 2 1 MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS 2012... 3 1.1 Valintakokeet... 5 1.2 Säestäjän käyttö valintakokeessa musiikkipedagogin, musiikinohjaajan,

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 31.12.2013)

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 31.12.2013) kalenteri 2013 (päivitetty 31.12.2013) Menneet tapahtumat Perinteinen Joulukonsertti ke 25.12.2013 17 Helsingin tuomiokirkko, CM Koulutusryhmien kuorot, CM Tiernapojat Liput: alk. 30, 25, 15/10, 5 e (numeroidut

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

11.1. PERJANTAISARJA 8

11.1. PERJANTAISARJA 8 11.1. PERJANTAISARJA 8 Musiikkitalo klo 19.00 PAAVO HEININEN 75 VUOTTA Anna-Maria Helsing, kapellimestari Kaisa Ranta, sopraano Niina Keitel, mezzosopraano Mati Turi, tenori Rolf Broman, bassobaritoni

Lisätiedot

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014 KONSERTTIKALENTERI Elävä musiikki konserteissa on korvaamaton, ainutkertainen elämys. Huippumuusikoiden yhteispeli, musiikin olemus, suuret tunteet ja yhteys ihmisen historiaan on aina henkilökohtainen

Lisätiedot

Haapajärven V. Urkujuhlat 6.-11.11.2012. Kristuksen kirkastumisen kirkossa

Haapajärven V. Urkujuhlat 6.-11.11.2012. Kristuksen kirkastumisen kirkossa Haapajärven V Urkujuhlat 6.-11.11.2012 Kristuksen kirkastumisen kirkossa HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI OULUN HIIPPAKUNTA Piispan tervehdys Hyvät ystävät Tänä vuonna haluan tervehtiä Haapajärven Urkujuhlille tulevia

Lisätiedot

(1940-1941) Aikojen lopun kvartetto

(1940-1941) Aikojen lopun kvartetto Olivier Messiaen (1908-1992) (1940-1941) Aikojen lopun kvartetto Quatuor pour la fin du Temps, III. Kuvat : E. Palola, M. Growthers, M. Käkelä, H. Kulo, Paopictures.fi, K. Syväniemi Kuvitus, taitto ja

Lisätiedot

DMITRY HINTZE COLL. 602

DMITRY HINTZE COLL. 602 Arkistoluettelo 639 DMITRY HINTZE COLL. 602 Käsikirjoituskokoelmat 1 HINTZE, DMITRY, säveltäjä (1914-97) COLL. 602 Dmitry Hintze syntyi Pietarissa 6.2.1914 taiteita harrastavaan perheeseen. Sukujuuriltaan

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2012 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3 (OPS 6)... 3 TASOSUORITUSTEN

Lisätiedot

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Liput: 23,50/ 21,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (hinta sisältää Ticketmasterin toimitusmaksun) 16.1. Lauantai Promenadikeskus Talvikarnevaali -happening Kevätkauden

Lisätiedot

Vaihto-oppilasvuosi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön linjalla 2012-2013

Vaihto-oppilasvuosi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön linjalla 2012-2013 Vilma Putro CV Teatterialalta Yhteystiedot: Gsm: 045-8036855 vilma.putro@hotmail.com www.vilmaputro.com Henkilötiedot: Syntymäaika: 1988 Pituus: 156cm Kielitaito: suomi (äidinkieli), venäjä, englanti Erityistaidot:

Lisätiedot

MUSIIKKI- VIIKOT. Kangasniemen XXXI 19. 28.7. 2013. Tervetuloa! Kangasniemi Jyväskylä

MUSIIKKI- VIIKOT. Kangasniemen XXXI 19. 28.7. 2013. Tervetuloa! Kangasniemi Jyväskylä Kangasniemen 19. 28.7. 2013 Kangasniemi Jyväskylä XXXI MUSIIKKI- VIIKOT Tervetuloa! www.kangasniemenmusiikkiviikot.fi info@kangasniemenmusiikkiviikot.fi 1 LIPUNMYYNTI Lippujen hinnat 5 50 + mahdolliset

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTA Soittokunnan kevätmatinea pidettiin 12.4.2015 Kangasalan Pirtillä. Kapellimestarina toimi Raimo Hilden Valkeakoski-Opiston Kangasalan

Lisätiedot

Laulun lahja. elämäni mahdollisuus. Oopperalaulaja Juha Kotilaisen haastattelu

Laulun lahja. elämäni mahdollisuus. Oopperalaulaja Juha Kotilaisen haastattelu Oopperalaulaja Juha Kotilaisen haastattelu Laulun lahja elämäni mahdollisuus Tärkeintä musiikin toteuttamisessa ja tekemisessä on, että täydellisellä ja rehellisellä esiintymisellään olemalla välittäjänä

Lisätiedot

Kangasniemen XXXIII. Musiikki. viikot 17. 26.7.2015. Tervetuloa!

Kangasniemen XXXIII. Musiikki. viikot 17. 26.7.2015. Tervetuloa! Kangasniemen XXXIII Musiikki viikot 17. 26.7.2015 Tervetuloa! Lipunmyynti Lippujen hinnat 10 35 + Lippupisteen palvelumaksu alk. 2,50/lippu Alempi lipun hinta lapsille ja opiskelijoille. TAPAHTUMANUMEROT

Lisätiedot

FINLAND FESTIVALS YLEISÖMÄÄRÄT 2009

FINLAND FESTIVALS YLEISÖMÄÄRÄT 2009 April Jazz Espoo 22.4. 26.4. 5 17 0 17 7 000 8 000 21 2 23 6 988 17 000 0 % -53 % Avantin Suvisoitto 22.6. 28.6. 7 12 4 16 3 000 3 600 10 5 15 3 000 4 500 0 % -20 % Baltic Jazz 3.7. 5.7. 3 17 5 22 4 110

Lisätiedot

Bela Bartók: Rapsodia nro 1 viululle ja orkesterille Emma Mali, viulu. Sergei Prokofjev: Pianokonsertto nro 1, 2. ja 3. osa Ossi Tanner, piano

Bela Bartók: Rapsodia nro 1 viululle ja orkesterille Emma Mali, viulu. Sergei Prokofjev: Pianokonsertto nro 1, 2. ja 3. osa Ossi Tanner, piano 13.5. KESKIVIIKKOSARJA 13 Musiikkitalo klo 19.00 Pertti Pekkanen, kapellimestari Bela Bartók: Rapsodia nro 1 viululle ja orkesterille Emma Mali, viulu 10 min Sergei Prokofjev: Pianokonsertto nro 1, 2.

Lisätiedot

Harrastatko itse musiikkia?

Harrastatko itse musiikkia? Ooppera oli sopivan mittainen Ooppera oli liian lyhyt Oopperaan! Suomen Kulttuurirahaston ja Suomen Kansallisoopperan yhteisen Oopperaan!-hankkeen ansiosta noin 6 400 seitsemäsluokkalaista opettajineen

Lisätiedot

Tenori Anssi Hirvonen Laulajakuva

Tenori Anssi Hirvonen Laulajakuva Tenori Anssi Hirvonen Laulajakuva Jussi Salonen Taideyliopiston Sibelius- Akatemia Laulumusiikin aineryhmän oopperakoulutus maisteriopintojen kirjallinen työ toukokuu 2014 2 Sisältö 1. JOHDANTO 4 2. LAULAJANURAN

Lisätiedot

Lohjan Tenoripäivien yhteydessä järjestetään II Lohjan Tenorikilpailut. Kilpailujen järjestäjinä toimivat Lohjan kaupunki ja Lohjan Kesä ry.

Lohjan Tenoripäivien yhteydessä järjestetään II Lohjan Tenorikilpailut. Kilpailujen järjestäjinä toimivat Lohjan kaupunki ja Lohjan Kesä ry. LOHJAN TENORIKILPAILUT 2003 13. 15.8. Lohjan Tenoripäivien yhteydessä järjestetään II Lohjan Tenorikilpailut. Kilpailujen järjestäjinä toimivat Lohjan kaupunki ja Lohjan Kesä ry. Kilpailussa ei ole ikärajaa.

Lisätiedot

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa

Lisätiedot

TYÖLISTA SYKSY 2012 12.6.2012 Muutokset mahdollisia

TYÖLISTA SYKSY 2012 12.6.2012 Muutokset mahdollisia TYÖLISTA SYKSY 2012 12.6.2012 Muutokset mahdollisia Vko 29/2012 Henk. koht. harj. viikko Vko 30/2012 Ma 23.7. Henk. koht. harj. _ Ti 24.7. Henk. koht. harj. _ Ke 25.7. 16:00-19:00 harjoitus 28.7. konserttia

Lisätiedot

Su 1.5.2016 klo 13 Sibeliustalo PERINTEINEN VAPPUMATINEA

Su 1.5.2016 klo 13 Sibeliustalo PERINTEINEN VAPPUMATINEA Su 1.5.2016 klo 13 Sibeliustalo PERINTEINEN VAPPUMATINEA Petri Juutilainen, kapellimestari Johanna Iivanainen, laulu Champagner-Galoppi (H. C. Lumbye) Marssi elokuvasta Sirkus (I. Dunajevski, sov. W. Tuschla

Lisätiedot

Johannes Piirto, piano

Johannes Piirto, piano Esa Heikkilä, kapellimestari Aarre Merikanto: Intrada 5 min Joonas Kokkonen: Sellokonsertto 8 min I osa Moderato mosso - Allegro Lauri Kankkunen, sello Maurice Ravel: Don Quichotte à Dulcinée 6 min I Chanson

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty )

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty ) kalenteri 2013 (päivitetty 20.12.2013) Menneet tapahtumat J.S. Bach: Jouluoratorio (kantaatit I-III) ke 18.12.2013 19 Mäntsälän kirkko Yhteistyössä:, Lohjan kaupunginorkesteri, Porvoonseudun musiikkiopisto-borgånejdens

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty ) 3. Itämeren ja Pohjolan poikakuorofestivaali Menneet tapahtumat

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty ) 3. Itämeren ja Pohjolan poikakuorofestivaali Menneet tapahtumat kalenteri 2013 (päivitetty 15.10.2013) Menneet tapahtumat Tilauskonsertti (yksityistilaisuus) ti 15.10.2013 klo 14 Kaupungintalon juhlasali Järj. Helsingin kaupunki 3. Itämeren ja Pohjolan poikakuorofestivaali

Lisätiedot

Sopraano Kaisa Ranta. Mezzosopraano Katariina Heikkilä

Sopraano Kaisa Ranta. Mezzosopraano Katariina Heikkilä 24.4.2016 klo 18 Temppeliaukion kirkko 26.4.2016 klo 19 Sellosali, Espoo Heikkilä Ranta Katajala Kortekangas Hanhijärvi Latvanen Puukko KO Juvenalia LKK Navichorus Händel Espoonlahden seurakunta Leppävaaran

Lisätiedot

Nuori taitelija 2014 - Borea-jousikvartetti. Alempi hinta lapset ja opiskelijat. Lipunhinnat sisältävät lippukohtaisen toimitusmaksun.

Nuori taitelija 2014 - Borea-jousikvartetti. Alempi hinta lapset ja opiskelijat. Lipunhinnat sisältävät lippukohtaisen toimitusmaksun. tiistai 1.7. Rengon kirkko klo 19.00 Nuori taitelija 2014 - Borea-jousikvartetti Hugo Wolf: Italialainen serenadi Wolfgang Amadeus Mozart: Jousikvartetto no 17 B-duuri Metsästys Maurice Ravel: Jousikvartetto

Lisätiedot

2. Harmonikalle sävelletty sonaatti, sarja- tai muunnelmateos tai muu laajamuotoinen teos 3. Aikamme musiikkia. 4. Vapaavalintainen ohjelmakokonaisuus

2. Harmonikalle sävelletty sonaatti, sarja- tai muunnelmateos tai muu laajamuotoinen teos 3. Aikamme musiikkia. 4. Vapaavalintainen ohjelmakokonaisuus TASOSUORITUSTEN KUVAUKSET KLASSISEN MUSIIKIN OSASTO HARMONIKKA, KANTELE, KITARA, PIANO JA URUT Harmonikka HARMONIKANSOITTO, TASO C (muut kuin pääaine harmonikan opiskelijat) Tavoitteena on saavuttaa ohjelmiston

Lisätiedot

Kevät! kamarikuoro Camēna mieskuoro PirkanmieheT. konsertti. TamPereen YlioPisTon juhlasalissa sunnuntaina 4.5.2008 kello 16

Kevät! kamarikuoro Camēna mieskuoro PirkanmieheT. konsertti. TamPereen YlioPisTon juhlasalissa sunnuntaina 4.5.2008 kello 16 kamarikuoro Camēna mieskuoro PirkanmieheT Kevät! konsertti TamPereen YlioPisTon juhlasalissa sunnuntaina 4.5.2008 kello 16 jussi kauranen juha TÖrmÄ joonas rantanen, Piano liput 15 / 10 kuorolaisilta ja

Lisätiedot

KONSERTIT KEVÄT 2014

KONSERTIT KEVÄT 2014 KONSERTIT KEVÄT 2014 Sunnuntain toivotut Laulavat Hietaset su 2.3.2014 klo 15 la 22.3.2014 klo 18 Mari Palo ja Hannu Lehtonen, laulu Lasse Hirvi, piano Heini Hietanen, Pentti Hietanen, Iina Hietanen ja

Lisätiedot

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 3 3/20.5.2015. JUMALANPALVELUS- JA MUSIIKKITYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 3 3/20.5.2015. JUMALANPALVELUS- JA MUSIIKKITYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 JUMALANPALVELUS- JA MUSIIKKITYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 20.5.2015 klo 15.00 16.30 Kokouspaikka Keskusseurakuntatalo, Rauhankatu 14, kolmannen kerroksen kokoushuone Läsnä Korhonen Erkki

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2015

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2015 päivitetty 4.5.2015 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Leevi Madetojan katu 1 Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri kevät 2008

Tapahtumakalenteri kevät 2008 2 nseudun musiikkiopisto 3 Tammikuu pe 18.1. 18.00 Vapaasti viululla ja huilulla Sipoo Artborg 35 la 19.1. 12.30 Vapaasti huilulla ja viululla 16.00 Romantiikan iltapäivä Pikkukirkko to 24.1. 18.00 Vihkiäisjuhlat,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/6 14.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/6 14.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) 78 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 4. jako HEL 2013-006400 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kansainväliseen toimintaan avustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Felix Mendelssohn Bartholdy: Elias-oratorio to 25.10.2012 klo 19 Helsingin Tuomiokirkko la 27.10.2012 klo 16 Loviisan kirkko

Felix Mendelssohn Bartholdy: Elias-oratorio to 25.10.2012 klo 19 Helsingin Tuomiokirkko la 27.10.2012 klo 16 Loviisan kirkko Felix Mendelssohn Bartholdy: Elias-oratorio to 25.10.2012 klo 19 Helsingin Tuomiokirkko la 27.10.2012 klo 16 Loviisan kirkko Cantores Minores Dresdenin Kreuzkuoro (valm. Roderich Kreile) Anu Komsi, sopraano,

Lisätiedot

Finland Festivalsin käyntitilasto 2013

Finland Festivalsin käyntitilasto 2013 Ajankohta 2013 2013 Esitysten Tapahtuman nimi lukumäärä Kokonais- Alku- Loppu- Kesto Maksul- Ilmai- Myydyt käyntipvm pvm (pvää) liset set Yht. liput määrä April Jazz Espoo 24.4. 28.4. 5 29 16 45 6 100

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS Aikuisten tutkintoon johtava koulutus Kevään 2011 yhteishaku 2 1 MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS 2011... 3 1.1 Valintakokeet... 4 1.2 Säestäjän käyttö

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot

Porvoonseudun musiikkiopisto Borgånejdens musikinstitut

Porvoonseudun musiikkiopisto Borgånejdens musikinstitut KONSERTIT SYKSY 2012 Porvoonseudun musiikkiopisto Borgånejdens musikinstitut la 15.9. 18.00 Beethoven-sarja III Porvoo Pikkukirkko Emil Holmström, piano Pasi Eerikäinen, viulu Petja Kainulainen, sello

Lisätiedot

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016

Lisätiedot

Kangasniemen XXXII 18.-27.7.2014. Tervetuloa! Kangasniemi Jyväskylä. www.kangasniemenmusiikkiviikot.fi info@kangasniemenmusiikkiviikot.

Kangasniemen XXXII 18.-27.7.2014. Tervetuloa! Kangasniemi Jyväskylä. www.kangasniemenmusiikkiviikot.fi info@kangasniemenmusiikkiviikot. Kangasniemen 18.-27.7.2014 XXXII - Kangasniemi Jyväskylä www.kangasniemenmusiikkiviikot.fi info@kangasniemenmusiikkiviikot.fi Tervetuloa! LIPUNMYYNTI Lippujen hinnat 10 50 + Lippupisteen palvelumaksu alk.

Lisätiedot

ROSSINI SEVILLAN PARTURI

ROSSINI SEVILLAN PARTURI ROSSINI SEVILLAN PARTURI 1 JOHDANTO Sevillan Parturi on Gioacchino Rossinin koominen ooppera, joka kantaesitettiin Roomassa Teatro Argentinassa 10. helmikuuta 1816. Se perustuu Pierre Beaumarchais n samannimiseen

Lisätiedot

Anne Frank -ooppera: On tehtävä se, mikä on velvollisuutemme ihmisenä

Anne Frank -ooppera: On tehtävä se, mikä on velvollisuutemme ihmisenä TIEDOTE 13.5.2015 Anne Frank -ooppera: On tehtävä se, mikä on velvollisuutemme ihmisenä Maailman kuuluisin päiväkirja muuntuu oopperaksi laulaja Mia Huhdan esittämänä. Alkuperäisen orkesteriversion Suomen

Lisätiedot

Erkki Rajamäki, bassobaritoni Laulaja ja laulupedagogi

Erkki Rajamäki, bassobaritoni Laulaja ja laulupedagogi Erkki Rajamäki, bassobaritoni Laulaja ja laulupedagogi Dagmar Õunap Taideyliopiston Sibelius-Akatemia Kirkkomusiikin koulutusryhmä Kirjallinen työ (5p8) Kevät 2016 2 Sisällys 1 JOHDANTO... 3 2 NUORUUSVUODET

Lisätiedot

Luettelo nro 661. Eero Erkkilä. Signum: Coll.726. Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat

Luettelo nro 661. Eero Erkkilä. Signum: Coll.726. Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat Luettelo nro 661 Eero Erkkilä Signum: Coll.726 Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat Eero Erkkilä (20.1.1941,Lohtaja). Laulaja, kuoronjohtaja, säveltäjä, dir.cant. ja musiikkineuvos. Eero Erkkilä on

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU. Esteet pyydetään ilmoittamaan Tuula Kinnuselle puh. 050 310 5816 tai sähköpostilla tuula.a.kinnunen@evl.fi.

KOKOUSKUTSU. Esteet pyydetään ilmoittamaan Tuula Kinnuselle puh. 050 310 5816 tai sähköpostilla tuula.a.kinnunen@evl.fi. KOKOUSKUTSU Kuusamon seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään torstaina 18. päivänä kesäkuuta 2015 seurakuntatalon isossa salissa alkaen klo 17.30 kahvilla, jolloin on nähtävillä kirkkoherra Veli-Matti

Lisätiedot

Lahden konservatorio Svinhufvudinkatu 6 F, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512

Lahden konservatorio Svinhufvudinkatu 6 F, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512 Lahden konservatorio Svinhufvudinkatu 6 F, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512 YHTEISHAKU 2015 LISÄTIETOLOMAKE MUSIIKKIALAN 2. ASTEEN AMMATILLISEEN PERUSTUTKINTOON JOHTAVAAN KOULUTUKSEEN Lahden konservatorioon

Lisätiedot

LAULUSUZUKIMENETELMÄ ja LAULUSUZUKI-INSTITUUTTI 30 VUOTTA

LAULUSUZUKIMENETELMÄ ja LAULUSUZUKI-INSTITUUTTI 30 VUOTTA LAULUSUZUKIMENETELMÄ ja LAULUSUZUKI-INSTITUUTTI 30 VUOTTA JUHLAVUODEN KONSERTIT JATAPAHTUMAT To 17.12.2015 klo 18 Solistikonsertti Petra Kukkamäki, sopraano ja Aleksandra Klimova, piano, Balderin sali

Lisätiedot

Torstaina 23.4.2015 klo 19 Madetojan sali

Torstaina 23.4.2015 klo 19 Madetojan sali Torstaina 23.4.2015 klo 19 Madetojan sali Torstaina 23.4.2015 klo 19 Madetojan sali Johannes Gustavsson, ohjaaja Atso Almila, seremoniamestari Sikri Lehko, saksofoni Edward Ananian-Cooper, kapellimestari

Lisätiedot

Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin?

Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin? Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin? Valintakokeen osa-alueet ja maksimipisteet: klassinen muusikko tai klassinen kirkkomusiikkipainotus Mitä soitan tai laulan pääinstrumentin kokeessa?

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS. Ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus. Kevään 2015 yhteishaku

MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS. Ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus. Kevään 2015 yhteishaku MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS Ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus Kevään 2015 yhteishaku 1 1 MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS 2015 Musiikin koulutus Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS Nuorten tutkintoon johtavan koulutuksen täydennyshaku 1.-4.8.2011 2 1 MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN TÄYDENNYSHAUN VALINTAKOEOPAS 2011... 3 1.1 Valintakokeet... 5 1.2

Lisätiedot

Reetta Ristimäki curriculum vitae 2009

Reetta Ristimäki curriculum vitae 2009 Reetta Ristimäki curriculum vitae 2009 Musiikkiteatterinjohtaja, sopraano s. 1964 Korkeavuorenkatu 3 A 12 00140 Helsinki p. 050-380 3050 reetta.ristimaki@kapsakki.fi Koulutus Ylioppilas, Seinäjoen lukio,

Lisätiedot

RIIHIMÄEN KESÄKONSERTIT 7.5. 12.6.2016

RIIHIMÄEN KESÄKONSERTIT 7.5. 12.6.2016 RIIHIMÄEN KESÄKONSERTIT 7.5. 12.6.2016 Riihimäen kulttuurikesä jatkuu Tervetuloa perhejuhliin! Tiedustellessani sydäntalvella tulevan kesän huonevarauksia taiteilijoillemme kysyi hotellin virkailija josko

Lisätiedot

TAIDETAPAHTUMA AVOINNA 2.7. 14.8.2011 LAADUKAS SUOMALAISEN NYKYTAITEEN MYYNTINÄYTTELY KORKEATASOINEN KONSERTTISARJA JUHLAVAT KAMARIMUSIIKKI-ILLALLISET

TAIDETAPAHTUMA AVOINNA 2.7. 14.8.2011 LAADUKAS SUOMALAISEN NYKYTAITEEN MYYNTINÄYTTELY KORKEATASOINEN KONSERTTISARJA JUHLAVAT KAMARIMUSIIKKI-ILLALLISET TAIDETAPAHTUMA AVOINNA 2.7. 14.8.2011 LAADUKAS SUOMALAISEN NYKYTAITEEN MYYNTINÄYTTELY YMPÄRISTÖTEEMA N. 20 NYKYTAITEILIJAA KURAATTOREINA RIIKKA LATVA-SOMPPI JA SAM INKINEN KORKEATASOINEN KONSERTTISARJA

Lisätiedot

OPPIAINE: MUSIIKIN JOHTAMINEN PÄÄAINE: orkesterinjohto puhallinorkesterinjohto kuoronjohto

OPPIAINE: MUSIIKIN JOHTAMINEN PÄÄAINE: orkesterinjohto puhallinorkesterinjohto kuoronjohto OPPIAINE: ORKESTERIN JOHTAMINEN (Pääaine: orkesterinjohto) OPPIAINE: MUSIIKIN JOHTAMINEN PÄÄAINE: orkesterinjohto puhallinorkesterinjohto kuoronjohto PÄÄAINE, ORKESTERINJOHTO 2ok ORKESTERINJOHTO (30 +

Lisätiedot

AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT

AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT Tukea saavat tapahtumat ja yhteisöt vuonna Hakijan nimi Käyttötarkoitus PÄÄTÖS MK Aasia Helsingissä yhdistys ry Alvar Aalto Säätiö/Alvar Aalto Akatemia

Lisätiedot

KARSTULAN 40. MUSIIKKIVIIKKO

KARSTULAN 40. MUSIIKKIVIIKKO KARSTULAN 40. MUSIIKKIVIIKKO MUSIIKKILEIRI, LAULULEIRI SEKÄ PUU SOI-KONSERTTISARJA 25.7-1.8.2015 w w w. ke o ka rstula.f i Karstulan 40. musiikkileiri www.keokarstula.fi Järjestäjä: Karstulan Evankelinen

Lisätiedot

Kepeämpiäkään säveliä ei unohdettu. Maaliskuussa 1980 orkesteri konsertoi nimellä Panulan spelit, missä

Kepeämpiäkään säveliä ei unohdettu. Maaliskuussa 1980 orkesteri konsertoi nimellä Panulan spelit, missä Kaupunginorkesterille 1980-luku merkitsi jälleen eteenpäin menon aikaa. Orkesteria parinkymmenen vuoden ajan ansiokkaasti luotsannut Lauri Siimes muutti pois kaupungista ja häntä seurasi englantilainen

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS

MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS 6.2.2014 MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS Aikuisten tutkintoon johtava koulutus Kevään 2014 yhteishaku 2 1 MUSIIKIN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS 2014, AIKUISTEN TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS Musiikin koulutus

Lisätiedot

LUETTELO 651 ALMA FOHSTRÖM

LUETTELO 651 ALMA FOHSTRÖM LUETTELO 651 ALMA FOHSTRÖM Helsingin yliopiston kirjasto Käsikirjoituskokoelmat 1 ALMA FOHSTRÖM VON RODE 1856 1936 Alma Fohström syntyi Helsingissä 2.1.1856 kauppias August Fohströmin seitsenlapsiseen

Lisätiedot

Viipuri musiikkikaupunkina

Viipuri musiikkikaupunkina 1 Viipuri musiikkikaupunkina Kiinnostukseni Viipurin musiikkielämään heräsi 1960-luvulla kasvatustieteen opintojen loppuvaiheessa. Opettajani, professori Elis Aurola kertoi, kuinka hän Suomen tehtaankouluja

Lisätiedot

Espoon Harppusymposium 2008

Espoon Harppusymposium 2008 Espoon Harppusymposium 2008 Espoon Kulttuurikeskus, Tapiola 24.-26.10.2008 Espoon harppusymposium 2008 Espoon harppusymposiumin järjestää Espoon musiikkiopiston harppuoppilaiden tukiyhdistys. Yhdistys

Lisätiedot

Maanantai 11.6. Musiikkijuhlien 10-vuotisnäyttelyn avajaiset Iitin kirkonkylän kylätalossa klo 19.00

Maanantai 11.6. Musiikkijuhlien 10-vuotisnäyttelyn avajaiset Iitin kirkonkylän kylätalossa klo 19.00 IITIN MUSIIKKIJUHLAT 10 VUOTTA 11. - 16.6.2012 Ohjelma Maanantai 11.6. Musiikkijuhlien 10-vuotisnäyttelyn avajaiset Iitin kirkonkylän kylätalossa klo 19.00 Tiistai 12.6. Toivekonsertti Lossirannan kartanossa

Lisätiedot

Joseph Haydn: Pianokonsertto D-duuri I Vivace II Un poco adagio III Rondo all Ungarese (Allegro assai)

Joseph Haydn: Pianokonsertto D-duuri I Vivace II Un poco adagio III Rondo all Ungarese (Allegro assai) 10.3. TORSTAISARJA 7 Musiikkitalo klo 19.00 Sir András Schiff, kapellimestari ja pianosolisti Joseph Haydn: Pianokonsertto D-duuri I Vivace II Un poco adagio III Rondo all Ungarese (Allegro assai) 20 min

Lisätiedot

TAPIO TUOMELA COLL.626

TAPIO TUOMELA COLL.626 Arkistoluettelo 633 TAPIO TUOMELA COLL.626 Käsikirjoituskokoelmat 1 TAPIO TUOMELA, säveltäjä (1958-) COLL. 626 Tapio Tuomela on syntynyt 1958. Hän on opiskellut Sibelius-Akatemiassa pianonsoittoa Tapani

Lisätiedot

Syyskausi 2015. Elokuu viikko 32 Linnoituksen vanhan kaupungin päivät 7-9.8. ILTA KEHRUUHUONEELLA pe 7.8. Kehruuhuone klo 19 Johtaa Tibor Bogányi

Syyskausi 2015. Elokuu viikko 32 Linnoituksen vanhan kaupungin päivät 7-9.8. ILTA KEHRUUHUONEELLA pe 7.8. Kehruuhuone klo 19 Johtaa Tibor Bogányi Syyskausi 2015 Elokuu viikko 32 Linnoituksen vanhan kaupungin päivät 7-9.8. ILTA KEHRUUHUONEELLA pe 7.8. Kehruuhuone klo 19 Solisti Sari Kaasinen Piazzolla: Milonga del Angel Kaasinen: Mielessäni, Primitsu,

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 25.03.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 25.03.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) 36 Kansainväliset matka-avustukset, 3. jako HEL 2014-003735 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kansainvälisiä matkaavustuksia seuraavasti: Hakija Kohdemaa Avustus

Lisätiedot