Kunnan sijoitukset yhtiöön ovat osakepääoma 2.055,58 euroa ja ra ken ta misen yhteydessä myönnetty tertiäärilaina ,82 euroa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnan sijoitukset yhtiöön ovat osakepääoma 2.055,58 euroa ja ra ken ta misen yhteydessä myönnetty tertiäärilaina 31.157,82 euroa."

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kiinteistö Oy Tornitie Kunnanhallitus Kiinteistö Oy Tornirivi on Pomarkun kunnan 100 % omistama vuok ra ri vi talo Herramäentiellä. Talo on valmistunut vuonna 1991 ja käsittää 5 kpl 2h+k+s huoneistoja ja 3 kpl 3h+k+s huoneistoja. Huoneistoala on yhteensä 479 m2. Kunnan sijoitukset yhtiöön ovat osakepääoma 2.055,58 euroa ja ra ken ta misen yhteydessä myönnetty tertiäärilaina ,82 euroa. Talo on rakennettu ns kalliiseen aikaan ja sen rahoitusrakenne on raskas ja pää oma ku lut ovat korkeat. Lisäksi yhtiö on kärsinyt vajaakäytöstä ja siten tu lo me ne tyk sis tä. Yhtiön tilanne vaatii tervehdyttämistoimenpiteitä, sillä muu toin sitä uhkaa konkurssi. Yhtiö on velkaantunut erityisesti Val tio kontto ril le, jolta on saatu talon rakentamiseen ns yhtenäislaina. Tätä lainaa on jäl jel lä vielä noin euroa. Lainan pääomasta on erääntynyt noin euroa ja korkorästejä on kertynyt noin euroa. Yhtiön hallitus on laatinut tervehdyttämissuunnitelman. Se perustuu ns rajoi tus akor din hakemiseen Valtiokonttorilta. Menettelyssä haetaan akordia eli anteeksiantoa puolelle Valtionkonttorilta olevista lainoista eli eu roa. Akordin yhteydessä yhtiö vapautetaan myynti- ja luo vu tus ra joi tuksis ta. Suunnitelman mukaan yhtiö muutettaisiin asunto-osakeyhtiöksi ja kunta mer kit si si kaikki osakkeet. Yhtiö ottaisi pankkilainan, jolla toinen puoli val tion asuntolainasta maksettaisiin pois. Asunto-osakkeet myytäisiin yksit täi si nä asuntoina ja tavoitteena olisi saada myynneistä sellainen hinta, että sil lä katetaan em. pankkilaina ja ainakin osa kunnan tertiäärilainasta. Järjestelyssä kunnalta edellytetään 50 % akordia tertiäärilainaan ja to den näköi ses ti takausta pankkilainaan, jolla maksetaan valtiokonttorille loput lainas ta ja korkorästit. Yhtiön isännöintiä hoitaa Sakipa Oy, joka on tehnyt liitteenä olevan ter vehdyt tä mis suun ni tel man. Kj:n ehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy osaltaan yhtiön laatiman terveh dyt tä mis suun ni tel man. Kun valtiokonttorin päätös ra joi tus akor dista ja sen ehdoista on saatu, asia viedään kunnanvaltuuston kä sit te lyyn kunnan taloudellisten sitoumusten osalta.

2 Kunnanhallitus Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Esityslistan liitteenä on Kiinteistö Oy Tornitien hallituksen esitys kunnan osal lis tu mi ses ta yhtiön talouden saneeraukseen. Kiinteistö Oy Tornitie on hakenut akordia eli lainan anteeksiantoa Val tiokont to ril ta. Valtiokonttorin päätösten ja mukaan Valtio kont to ri myöntää 39,77 %:n rajoitusakordin Kiinteistö Oy Tornitie lai nalle, jonka saldo ( ) on ,27 euroa. Akordin määrä on ,50 euroa. Valtiokonttorin päätöksen mukaan Kiinteistö Oy Tornitien on maksettava lop pu osa lainasta noin euroa kuuden kuukauden kuluessa pää tökses tä. Muutoin akordi raukeaa. Päätöksen mukaan vuokra-asuntoja ei saa luo vut taa Pomarkun kunnan omistamille yhteisöille eivätkä ne voi akor doitui na jäädä myöskään Pomarkun kunnan omistukseen. Tämä tarkoittaa sitä, et tä huoneistot tulee myydä ulkopuoliselle taholle, jos kunta omistajana hyväk syy akordin ehdot. Mikäli huoneistoja ei ole myyty men nessä, akordi raukeaa myymättömien huoneistojen osalta. Kunnalta edel ly tetään sitoumusta akordiosuuden takaisinmaksusta näiden myymättömien huo neis to jen osuudelta. Kunnan ja yhtiön tulee ryhtyä toimenpiteisiin Kiinteis tö Oy Tornitien yhtiömuodon muuttamiseksi asunto-osakeyhtiöksi. Lisäksi akordi edellyttää, että jos huoneiston kauppahinta ylittää huo neistoon kohdistuvan osuuden siitä aravalainan määrästä, joka on akor di pää töksen mukaisesti akordin täytäntöönpanon yhteydessä maksettu Val tio kont toril le, yhtiön on maksettava tämän osuuden ja mahdollisen välityspalkkion (ar vio euroa) ylittävä kauppahinnan osa lisäsuorituksena Val tio kontto ril le. Vaihtoehdot kunnalla ovat Kiinteistö Oy Tornitien osalta seuraavat: 1. Hyväksyä Valtiokonttorin myöntämä akordi ja sen ehdot. Niiden mukaan kiin teis tö osa ke yh tiö tulee muuttaa asunto-osakeyhtiöksi ja myydä huo neistot. Kunnan tulee luopua tertiäärilainasta (pääoma ,82 euroa) ja maksaa taloyhtiön asuntolainan erääntyneet korot (noin euroa) Val tiokont to ril le. Tämä tapahtuu sijoittamalla ko. määrä yhtiöön oman pääoman eh toi se na eränä. Lisäksi kunta menettää yhtiöön sijoittamansa osa ke pääoman 2.055,58 euroa. Kunnan menetykset tässä vaihtoehdossa ovat yh teensä ,34 euroa. Lisäksi kunta joutuu osallistumaan yhtiön ra hoi tus järjes te lyi hin, jolla maksetaan pois loput asuntolainasta ( euroa). Tämä vaatii kunnalta omavelkaista takausta osalle pankkilainasta, jolla asun tolai na maksetaan pois.

3 2. Taloyhtiön konkurssi. Kunta ei hyväksy akordia ja yhtiö hakeutuu konkurs siin. Kunnan menetykset ovat tässä vaihtoehdossa tertiäärilainan pääoma ,82 euroa ja osakepääoma 2.055,58 euroa eli yhteensä ,40 eu roa. Halutessaan kunta voi yrittää ostaa kiinteistön konkurssipesältä ja näin säilyttää päätösvaltansa mm. kiinteistön tulevan käytön suhteen. Jos kun ta saisi kiinteistön omistukseensa, kunta voisi tämän jälkeen myydä huoneis tot omistusasunnoksi. Periaatteessa tässä vaihtoehdossa on mah dol lis ta saada myyntivoittoja. Kiinteistön myynnin tavoitehinnaksi on määritelty euroa. Tästä asun to-osa ke yh tiön velkaosuus on euroa ja välityspalkkiot eu roa. Huoneiston 2h+k+s (56,5 m2) velaton myyntihinta on ,90 euroa ja huoneiston 3h+k+s (65,5 m2) velaton myyntihinta ,51 euroa. Huo neis to jen hinnoittelussa on käytetty Huoneistokeskuksen asian tun te musta. Jos huoneistojen myynnistä saadaan enemmän, ylimenevä osuus me nee kokonaisuudessaan Valtiokonttorille. Taloyhtiö on kilpailuttanut kolme pankkia euron lainasta, jolla asun to lai na maksetaan Valtiokonttorille. Edullisimman tarjouksen on tehnyt Nordea Pankki Suomi Oyj. Pankki kelpuuttaa kiinteistökiinnityksen vakuu dek si 50 % lainan määrästä ja 50 % pankki edellyttää kunnan oma velkais ta takausta. Laina-aika on 20 vuotta ja korko euribor 6 kk+2,0 %. Lyhennykset alkavat 1,5 vuoden kuluttua nostosta. Kunnan takausvastuu vähe nee lainan osalta sitä mukaa, kun huoneistot myydään. Kj:n ehdotus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Po markun kunta osallistuu Kiinteistö Oy Tornitien talouden saneeraukseen seu raa val la, yhtiön hallituksen esittämällä tavalla: Kunta sitoutuu Valtiokonttorin tekemien akordipäätösten edel lyttä miin toimenpiteisiin. Kunta antaa Valtiokonttorille sitoumuksen akordin (huo neis tokoh tai nen) palauttamiseksi, mikäli asuntoja on myymättä Kunta antaa akordin Kiinteistö Oy Tornitielle myönnetylle ns ter ti ää ri lai nal le, pääoma ,83 euroa. Kunta tekee Kiinteistö Oy Tornitiehen oman pääoman ehtoisen enin tään euron sijoituksen, joka on tarkoitettu yhtiön asun to lai nan korkojen maksuun Valtiokonttorille. Kunta antaa enintään euron omavelkaisen takauksen uuden perustettavan asunto-osakeyhtiön Nordea Pankki Suomi Oyj:l tä saamalle pitkäaikaiselle lainalle, jonka ehdot ilmenevät liit tees tä. Päätös: Asiassa käydyn keskustelun jälkeen esittelijä ehdotti, että asia siir re tään lisäselvityksiä varten kunnanhallituksen seuraavaan ko koukseen. Esittelijän siirtoehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

4 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Taloyhtiön nykyisten asukkaiden halukkuutta lunastaa asunto itselleen on sel vi tet ty taloyhtiön isännöintiä hoitavan Sakipa Oy:n toimesta. Ta lo yh tiössä on tällä hetkellä vuokralaiset kaikissa asunnoissa ja heistä kolme (3) on il moit ta nut kiinnostuksensa lunastaa asunto. Kj ehdotus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Po markun kunta osallistuu Kiinteistö Oy Tornitien talouden saneeraukseen seu raa val la, yhtiön hallituksen esittämällä tavalla: Kunta sitoutuu Valtiokonttorin tekemien akordipäätösten edel lyt tä miin toimenpiteisiin. Kunta antaa Valtiokonttorille sitoumuksen akordin (huo neis to koh tainen) palauttamiseksi, mikäli asuntoja on myymättä Kunta antaa akordin Kiinteistö Oy Tornitielle myönnetylle ns. ter ti ääri lai nal le, pääoma ,83 euroa. Kunta tekee Kiinteistö Oy Tornitiehen oman pääoman ehtoisen enintään euron sijoituksen, joka on tarkoitettu yhtiön asuntolainan kor ko jen maksuun Valtiokonttorille. Kunta antaa enintään euron omavelkaisen takauksen uuden pe rus tet ta van asunto-osakeyhtiön Nordea Pankki Suomi Oyj:ltä saamal le pitkäaikaiselle lainalle, jonka ehdot ilmenevät liitteestä. Lisäksi kunnanhallitus päättää, että asuntojen myynnissä etusijalla ovat talon nykyiset vuokralaiset. Toisella sijalla asuntojen myynnissä ovat itselleen omaa vakituista asuntoa hakevat taloudet. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kunnanhallituksen esitys: Kunnanvaltuusto päättää, että Pomarkun kun ta osallistuu Kiinteistö Oy Tornitien talouden saneeraukseen seuraa val la, yhtiön hallituksen esittämällä tavalla: Kunta sitoutuu Valtiokonttorin tekemien akordipäätösten edel lyttä miin toimenpiteisiin. Kunta antaa Valtiokonttorille sitoumuksen akordin (huo neis tokoh tai nen) palauttamiseksi, mikäli asuntoja on myymättä Kunta antaa akordin Kiinteistö Oy Tornitielle myönnetylle ns. ter ti ää ri lai nal le, pääoma ,83 euroa. Kunta tekee Kiinteistö Oy Tornitiehen oman pääoman ehtoisen enin tään euron sijoituksen, joka on tarkoitettu yhtiön

5 asun to lai nan kor ko jen maksuun Valtiokonttorille. Kunta antaa enintään euron omavelkaisen takauksen uuden pe rus tet ta van asunto-osakeyhtiön Nordea Pankki Suomi Oyj:l tä saa mal le pitkäaikaiselle lainalle, jonka ehdot ilmenevät liit tees tä. Päätös: Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen asias sa tekemän esityksen. Kunnanhallitus Valtiokonttori on ilmoittanut, että kunnanvaltuuston asiassa tekemää pää töstä tulee tarkentaa. Valtiokonttori edellyttää päätökseen sisältyvän seuravat tarkennukset: 1. Kunta vastaa akordiosuuden takaisinmaksusta Valtiokonttorille myymät tä jääneiden asuntojen osalta, mikäli kaikkia huoneistoja ei ole myy ty kah den vuoden kuluessa siitä päivästä, kun Kiinteistö Oy Torni tie on suo rit ta nut Valtiokonttorille akordin jälkeen jäljelle jäävän pää oman, korot ja mah dol li set viivästyskorot. 2. Kunta sitoutuu maksamaan Valtiokonttorille lisäsuorituksena sen osan Kiin teis tö Oy Tornitien huoneistojen myynnistä saatavasta kauppa hin nas ta, mi kä ylittää kuhunkin huoneistoon kohdistuvan akordin jäl kei sen ara va lai na mää rän ja siihen lisätyn osuuden mahdollisesta koh tuul li ses ta välityspalkkiosta. Liitteenä Valtiokonttorin akordipäätökset ja Kj:n ehdotus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että val tuusto täydentää Kiinteistö Oy Tornitietä koskevaa, tekemäänsä pää tös tä, seuraavasti: 1. Kunta vastaa akordiosuuden takaisinmaksusta Valtiokonttorille myy mät tä jääneiden asuntojen osalta, mikäli kaikkia huoneistoja ei ole myy ty kahden vuoden kuluessa siitä päivästä, kun Kiinteistö Oy Tor nitie on suorittanut Valtiokonttorille akordin jälkeen jäljelle jäävän pääoman, korot ja mahdolliset viivästyskorot. 2. Kunta sitoutuu maksamaan Valtiokonttorille lisäsuorituksena sen osan Kiinteistö Oy Tornitien huoneistojen myynnistä saatavasta kauppa hin nas ta, mikä ylittää kuhunkin huoneistoon kohdistuvan akordin jäl kei sen aravalainamäärän ja siihen lisätyn osuuden mahdollisesta koh tuul li ses ta välityspalkkiosta. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

6 Merkittiin tiedoksi, että kunnanjohtajan ollessa vuosilomalla esittelijänä toi mi kunnansihteeri.

Kunnan sijoitukset yhtiöön ovat osakepääoma 2.055,58 euroa ja ra ken ta misen yhteydessä myönnetty tertiäärilaina 31.157,82 euroa.

Kunnan sijoitukset yhtiöön ovat osakepääoma 2.055,58 euroa ja ra ken ta misen yhteydessä myönnetty tertiäärilaina 31.157,82 euroa. Kunnanhallitus 3 13.01.2014 Kunnanhallitus 244 08.12.2014 Kunnanhallitus 5 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 5 12.02.2015 Kiinteistö Oy Tornitie Kunnanhallitus 13.01.2014 3 Kiinteistö Oy Tornirivi on Pomarkun

Lisätiedot

Kunnan sijoitukset yhtiöön ovat osakepääoma 2.055,58 euroa ja ra ken ta misen yhteydessä myönnetty tertiäärilaina 31.157,82 euroa.

Kunnan sijoitukset yhtiöön ovat osakepääoma 2.055,58 euroa ja ra ken ta misen yhteydessä myönnetty tertiäärilaina 31.157,82 euroa. Kunnanhallitus 3 13.01.2014 Kunnanhallitus 244 08.12.2014 Kunnanhallitus 5 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 5 12.02.2015 Kunnanhallitus 107 18.05.2015 Kunnanvaltuusto 30 16.06.2015 Kunnanhallitus 166 31.08.2015

Lisätiedot

Kunnan sijoitukset yhtiöön ovat osakepääoma 2.055,58 euroa ja ra ken ta misen yhteydessä myönnetty tertiäärilaina 31.157,82 euroa.

Kunnan sijoitukset yhtiöön ovat osakepääoma 2.055,58 euroa ja ra ken ta misen yhteydessä myönnetty tertiäärilaina 31.157,82 euroa. Kunnanhallitus 3 13.01.2014 Kunnanhallitus 244 08.12.2014 Kunnanhallitus 5 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 5 12.02.2015 Kunnanhallitus 64 16.03.2015 Kiinteistö Oy Tornitie Kunnanhallitus 13.01.2014 3 Kiinteistö

Lisätiedot

Kunnan sijoitukset yhtiöön ovat osakepääoma 2.055,58 euroa ja ra ken ta misen yhteydessä myönnetty tertiäärilaina 31.157,82 euroa.

Kunnan sijoitukset yhtiöön ovat osakepääoma 2.055,58 euroa ja ra ken ta misen yhteydessä myönnetty tertiäärilaina 31.157,82 euroa. Kunnanhallitus 3 13.01.2014 Kunnanhallitus 244 08.12.2014 Kunnanhallitus 5 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 5 12.02.2015 Kunnanhallitus 64 16.03.2015 Kunnanhallitus 82 07.04.2015 Kiinteistö Oy Tornitie Kunnanhallitus

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Tornitie, Pomarkku

Kiinteistö Oy Tornitie, Pomarkku Sivu 1 / 5 Kiinteistö Oy Tornitie, Pomarkku Yhtiön talouden tervehdyttäminen - akordisuunnitelma Tausta Kiinteistö Oy Tornitie on Pomarkun kunnan nykyisin yksinään omistama vuokratalo, mikä on rakennettu

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Kunnalla on suoraan omistuksessaan yhteensä 36 asuinhuoneistoa. Ne ovat seu raa vis sa kiinteistöissä:

Kunnalla on suoraan omistuksessaan yhteensä 36 asuinhuoneistoa. Ne ovat seu raa vis sa kiinteistöissä: Kunnanhallitus 5 13.01.2014 Kunnanhallitus 65 17.03.2014 Kunnanvaltuusto 13 22.04.2014 Kunnanhallitus 195 22.09.2014 Kunnanvaltuusto 38 29.09.2014 Kunnan omistamien vuokra-asuntojen yhtiöittäminen 14/10.03.02/2014

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Kunnalla on suoraan omistuksessaan yhteensä 36 asuinhuoneistoa. Ne ovat seu raa vis sa kiinteistöissä:

Kunnalla on suoraan omistuksessaan yhteensä 36 asuinhuoneistoa. Ne ovat seu raa vis sa kiinteistöissä: Kunnanhallitus 5 13.01.2014 Kunnanhallitus 65 17.03.2014 Kunnanvaltuusto 13 22.04.2014 Kunnanhallitus 195 22.09.2014 Kunnanvaltuusto 38 29.09.2014 Kunnanhallitus 236 17.11.2014 Kunnan omistamien vuokra-asuntojen

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Lainaehtojen muuttaminen/ Paltamo Golf Oy

Lainaehtojen muuttaminen/ Paltamo Golf Oy Kunnanhallitus 185 11.08.2009 Kunnanhallitus 206 22.09.2009 Kunnanvaltuusto 44 15.10.2009 Kunnanhallitus 33 14.02.2012 Kunnanvaltuusto 9 15.03.2012 Kunnanhallitus 51 29.01.2013 Lainaehtojen muuttaminen/

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

Ylimääräisten vastikkeiden maksaminen on käynyt kunnalle vallitsevassa taloudellisessa tilanteessa kohtuuttoman raskaaksi.

Ylimääräisten vastikkeiden maksaminen on käynyt kunnalle vallitsevassa taloudellisessa tilanteessa kohtuuttoman raskaaksi. Kunnanhallitus 32 24.02.2014 Kunnanhallitus 147 10.11.2014 ASUNTO OY MESSUPYHÄN ARAVARAJOITUKSISTA VAPAUTTAMINEN, MYYNTITOIMENPITEIDEN VALMISTELU JA AKORDI Khall 24.02.2014 32 Asunto Oy Messupyhä on kunnan

Lisätiedot

Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola. Tuomas Petteri Hietala

Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola. Tuomas Petteri Hietala Kunnanhallitus 70 30.03.2015 Kunnanhallitus 108 01.06.2015 Kauppakirja, Hietala 742/41.411/2014 Kunnanhallitus 30.03.2015 70 Nastolan kunnan ja Tuomas Hietalan kesken on laadittu seuraavan si säl töi nen

Lisätiedot

Omavelkainen takaus Kiinteistö Oy Ylöjärven Koulutuskeskuksen lainalle / Tredu-kiinteistöt Oy

Omavelkainen takaus Kiinteistö Oy Ylöjärven Koulutuskeskuksen lainalle / Tredu-kiinteistöt Oy Kaupunginhallitus 236 31.05.2010 Kaupunginvaltuusto 57 17.06.2010 Kaupunginhallitus 142 08.04.2013 Kaupunginvaltuusto 53 18.04.2013 Kaupunginhallitus 305 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 81 08.09.2014 Omavelkainen

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY ORIVEDEN KENKÄTALON SELVITYSMENETTELY / KUNTARAHOITUS OYJ:N LAINAN SIIRTO ORIVEDEN KAUPUNGIN VASTATTAVAKSI

KIINTEISTÖ OY ORIVEDEN KENKÄTALON SELVITYSMENETTELY / KUNTARAHOITUS OYJ:N LAINAN SIIRTO ORIVEDEN KAUPUNGIN VASTATTAVAKSI Kaupunginhallitus 108 28.04.2014 Kaupunginvaltuusto 36 02.06.2014 Kaupunginhallitus 226 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 59 20.10.2014 KIINTEISTÖ OY ORIVEDEN KENKÄTALON SELVITYSMENETTELY / KUNTARAHOITUS OYJ:N

Lisätiedot

Asialle edellytetään takaajan suostumus.

Asialle edellytetään takaajan suostumus. Kunnanhallitus 218 07.10.2013 Kunnanhallitus 189 27.10.2014 Kunnanhallitus 217 08.12.2014 Valtuusto 44 15.12.2014 Kunnanhallitus 179 21.09.2015 Valtuusto 46 28.09.2015 46 KOJEX OY:N JAKAUTUMISILMOITUS

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Lainaehtojen muuttaminen, Paltamo Golf Oy

Lainaehtojen muuttaminen, Paltamo Golf Oy Kunnanhallitus 185 11.08.2009 Kunnanhallitus 206 22.09.2009 Kunnanvaltuusto 44 15.10.2009 Kunnanhallitus 33 14.02.2012 Kunnanvaltuusto 9 15.03.2012 Kunnanhallitus 51 29.01.2013 Kunnanvaltuusto 22 07.02.2013

Lisätiedot

Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola. Y-tunnus: 2657326-1 Selkotie 11, 15560 Nastola Omistusosuus: 1/1 kaupan kohteesta

Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola. Y-tunnus: 2657326-1 Selkotie 11, 15560 Nastola Omistusosuus: 1/1 kaupan kohteesta Kunnanhallitus 38 16.03.2015 Kauppakirja, Saremia Oy Kunnanhallitus 38 Nastolan kunnan ja Saremia Oy:n kesken on laadittu seuraavan sisäl töi nen kauppakirja. Kauppa perustuu kunnanhallituksen lainvoimaiseen

Lisätiedot

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta. TEKNINEN LAUTAKUNTA 125 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 473 01.12.2014 KAUPUNGINHALLITUS 6 09.01.2017 Kaupungin omaisuuden myynti 1832/10/2014 TELA 125 Kaupunki on perustanut 24.10.2013 77 kiinteistöjen hallinta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Kaustisen Kehitys Oy on hakee kunnan takausta Kuntarahoitus Oyj:n euron lainalle seuraavin ehdoin:

Kaustisen Kehitys Oy on hakee kunnan takausta Kuntarahoitus Oyj:n euron lainalle seuraavin ehdoin: Kunnanhallitus 227 07.12.2016 Kunnanvaltuusto 69 15.12.2016 Kunnanhallitus 3 09.01.2017 Kunnanhallitus 22 23.01.2017 Kunnanhallitus 32 06.02.2017 Kunnanvaltuusto 9 23.02.2017 9 TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN /

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö 6.2.2014 Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta:

Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö 6.2.2014 Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta: KAUPUNGINHALLITUS 74 17.02.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 19 24.02.2014 KAUPUNGINHALLITUS 31 19.01.2016 Takauksen antaminen Raahen Seudun Uimahallisäätiön 10,9 miljoonan euron lainalle / Takauksen antaminen Raahen

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille 201/02.03.05/2013

Lisätiedot

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10. Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.2015 Kuntatodistusohjelmien enimmäismäärän korottaminen 106/03.035/2007

Lisätiedot

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =. Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. 1 Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Resurssivaliokunta 7 19.09.2016 Resurssivaliokunta 3 04.10.2016 Kunnanhallitus 279 10.10.2016 LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä

Lisätiedot

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen.

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen. Kunnanhallitus 80 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 21 29.04.2015 Kunnanhallitus 125 08.06.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle Kunnanhallitus 07.04.2015 80 Pohjois-Satakunnan laajakaistahanketta

Lisätiedot

Listalla ovat seuraavat kiinteistöt:

Listalla ovat seuraavat kiinteistöt: Kunnanhallitus 105 16.04.2015 Kunnanhallitus 77 31.03.2016 Kunnanhallitus 234 06.10.2016 Kunnanhallitus 147 11.05.2017 Kunnanvaltuusto 60 01.06.2017 Oravanpesä -kiinteistön (635-421-6-45) myyminen 561/02.07.02/2008,

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan. Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion

Lisätiedot

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja Virolahden kunnanhallitus 50 21.03.2016 Virolahden kunnanhallitus 64 25.04.2016 Kuntalaisaloite Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin ostamiseksi, takauksen myöntämiseksi

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05.

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05. Resurssivaliokunta 7 19.09.2016 Resurssivaliokunta 3 04.10.2016 LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05.06/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (puh. 040

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN NUMMIMÄEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN NUMMIMÄEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE Tekninen lautakunta 90 21.08.2014 Kunnanhallitus 245 15.09.2014 Valtuusto 84 08.10.2014 OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN NUMMIMÄEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE 1177/02.05.01/2012 TEKLA 90 Valtuuston hyväksymä

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 19.09.2016 Resurssivaliokunta 3 04.10.2016 Kunnanhallitus 279 10.10.2016 Valtuusto 77 07.11.2016 LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05.06/2016 RESVK

Lisätiedot

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen.

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen. Kunnanhallitus 80 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 21 29.04.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle Kunnanhallitus 07.04.2015 80 Pohjois-Satakunnan laajakaistahanketta toteuttamaan on perustettu

Lisätiedot

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/2015 1 Kunnanhallitus 05.10.2015 Kokousaika 05.10.2015 klo 17:30-17:41 Kokouspaikka kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Sivu 187 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen.

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen. Kunnanhallitus 80 07.04.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle Kunnanhallitus 80 Pohjois-Satakunnan laajakaistahanketta toteuttamaan on perustettu Pohjois-Sa ta kun nan Seutuverkko

Lisätiedot

Vs. kaupunginjohtajan ehdotus:

Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.02.2017 Kaupunginhallitus 6 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 4 27.03.2017 Lapuan kotiasunnot / kaupungin omavelkainen takaus / takausprovision puolitus, lainan korkojen helpotus ja

Lisätiedot

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815 Ympäristölautakunta 252 30.10.2012 Ympäristölautakunta 145 29.10.2013 Ympäristölautakunta 158 11.11.2014 Ympäristölautakunta 38 17.02.2015 Ympäristön epäsiisteys Ryömäntiellä 746/53.532/2012 YMPLTK 30.10.2012

Lisätiedot

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE Tekninen lautakunta 19 02.02.2012 Kunnanhallitus 52 27.02.2012 Valtuusto 27 04.04.2012 Tekninen lautakunta 17 27.02.2014 OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE 379/02.05.01/2012

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011 44 Kiinteistö Oy Hopunkallio

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö 6.2.2014 Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta:

Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö 6.2.2014 Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta: KAUPUNGINHALLITUS 74 17.02.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 19 24.02.2014 KAUPUNGINHALLITUS 31 19.01.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 8 25.01.2016 Takauksen antaminen Raahen Seudun Uimahallisäätiön 10,9 miljoonan euron

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

2. TUTUSTUN KIRKKOONI 2. TUTUSTUN KIRKKOONI Ikonit kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon ja kotiin 1. Laita rasti niiden kuvien viereen, joihin sinusta ikoni voisi kuulua. Väritä kuvat. 2. Kirjoita kir-jain-kor-teil-la-si sana IKONI.

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen.

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen. Kunnanhallitus 54 24.02.2014 Kunnanhallitus 75 07.04.2014 Kunnanvaltuusto 10 16.04.2014 Kunnanhallitus 98 28.04.2014 Kunnanvaltuusto 17 07.05.2014 LUNASTUSVUOKRASOPIMUS KHALL 54 Ristijärven kunta on neuvotellut

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013

LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 Sivistyslautakunta 30 22.06.2011 Sivistyslautakunta 52 22.05.2012 LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 Sivltk 30 Koululaisten kuljetuksista on pyydetty tarjoukset

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Elinkeinojaosto (Valmistelija elinkeinoasiamies Aarre Damski puh )

Elinkeinojaosto (Valmistelija elinkeinoasiamies Aarre Damski puh ) Elinkeinojaosto 15 03.04.2014 Kunnanhallitus 84 22.04.2014 Valtuusto 15 16.06.2014 Kunnanhallitus 178 21.09.2015 Kunnanhallitus 201 26.10.2015 Valtuusto 50 16.11.2015 Kunnanhallitus 181 18.09.2017 JOROISTEN

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Kaupunki maksaa välirahana satakymmenentuhatta (110 000) euroa.

Kaupunki maksaa välirahana satakymmenentuhatta (110 000) euroa. 1 Kaupunginhallitus 23.6.2014 liite nro 2 (1/5) VAIHTOKIRJA OSAPUOLET Star Capital Oy, 1933709-2 Atrainpolku 3, 13900 Pekola LUOVUTUKSEN KOHTEET Äänekosken kaupunki, 2045520-5 Hallintokatu 4, 44100 Äänekoski

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan

Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan KITTILÄN KUNTA Kokouskutsu 3/2016 1 Revontuli-Opiston jaosto Aika 28.11.2016 klo 17:00 Paikka Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie 28 99100 Kittilä Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN Kaupunginhallitus 7 14.01.2015 Kaupunginhallitus 26 04.02.2015 Kaupunginvaltuusto 9 12.02.2015 Kaupunginhallitus 160 01.06.2016 OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 108 15.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 386 03.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 147 12.12.2016 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1327/10.1000.100001/2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot