Kelausta ja koripalloa. s Liikunnan oltava perusoikeus s.4. Hiljaisen tiedon siirto on tärkeää. Veteraanit aalloilla kohti Seinäjokea

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kelausta ja koripalloa. s. 8-9. Liikunnan oltava perusoikeus s.4. Hiljaisen tiedon siirto on tärkeää. Veteraanit aalloilla kohti Seinäjokea"

Transkriptio

1 Liikunnan oltava perusoikeus s.4 6/ Hiljaisen tiedon siirto on tärkeää Ritva Nummela sopisi ikänsä puolesta Joni Lähteen isoäidiksi. 22-vuotias Lähde johtaa Lopen Urheilijoita ja on saanut tukea seuratoiminnan veteraanilta Nummelalta. Lähde on itse asiassa puheenjohtajana kahdessa loppilaisessa seurassa. s.7 Veteraanit aalloilla kohti Seinäjokea Tälläkään kertaa ei ollut pieni se veteraanien määrä, jotka osallistuivat jokasyksyiseen Veteraaniristeilyyn. Yhdessäolon ja hauskan pitämisen ohella osallistujat kuulivat muun muassa UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankaria ja ensimmäisien kulttuurikilpailujen järjestelyistä. s Kaukisliigaan eloa Porvoosta Kelausta ja koripalloa s. 8-9 Porvoolainen Hamarin Elo pelaa alkavalla kaudella ensimmäistä kertaa kaukalopallon pääsarjassa. Elo lähtee Kaukisliigaan vahvalla ryhmällä ja sitä on ennakkokaavailuissa povailtu heti mitaleille. s.20

2 2 Puujaloilla kävely kiinnosti Ilkka Hietala Oulun piirin mittavin Liikkeelle!- kuntokuukauden tapahtuma järjestettiin Koskelankylän perinteisellä Walolla ja sen piha-alueella. Piiri ja Oulun Tarmo pystyttivät kauniissa syyssäässä Halisko-puiston ja sisätiloissa Koskelankylän Riento järjesti sprinttipainit. Halisko-puiston temppuradalla taiteili ja osallistui luontoaiheiseen tietovisaan arviolta 70 eri-ikästä liikunnan ystävää. Perinteinen pihalaji puujaloilla kävely näytti olevan nuoremmalle väelle outoa puuhaa, mutta ei hätää Halisko-listo auttoi. Halison asun sisältä löytyi, joka perehdytti halukkaat hauskan harrastuksen saloihin ja tekniikkaan. Kaikki tapahtumaan osallistuneet saivat liikuntapassiin, jolla pääsi mukaan arvontaan. Walon perinteitä omaavassa salissa on vuosikymmenten mittaan järjestetty lukemattomia painikilpailuja. Menneinä vuosina kilpailuissa painittiin usein koko viikonloppu. Lauantai-iltaisin siirrettiin penkit sivuun ja tanssiväki kansoitti parketin painien vielä jatkuessa näyttämöllä. Kuvat Ilkka Hietala Tällä kertaa molski oli keskellä salia ja yleisö pääsi seuraamaan runsaan 60 nuoren painijan otteita aivan maton reunalta. Sprinttimeiningillä painittiin vain yksi jakso ja ottelut seurasiva toisiaan ilman turhia taukoja. Jos aiemmin alkusyksystä Istanbulissa käydyissä MM-kisoissa nähtiin suorituspisteitä vain harvakseen, niin näissä Walon kisoissa pisteitä tehtailtiin yleisön riemuksi urakalla. Aluepäällikkö mukaan Oulun piirin alueella järjestettiin kuntokuukauden merkeissä puolenkymmentä vastaavanlaista tapahtumaan ja lisäksi oli seurojen omia tapahtumia. Puujaloilla kävely oli ensikertalaisille vaikeaa. Onneksi Halisko alias Leena Immonen opasti. Atte Suhonen kertoi käyvänsä jo Heiton painitreeneissä. Nyt oli vielä tyydyttävä tasapainoilemaan temppuradalla. Alle 30-kiloisten sarjassa punatrikoinen Haukiputaan Heiton Voitto Kärkkäinen väänsi pistevoiton Oulun Pyrinnön Kalle Isokankaasta.

3 Yritys ja Salama hallitsivat mitalipelejä Kausalan Yritys ja Saloisten Salama määräsivät tahdit tyttöjen TUL:n avoimessa lentopallomestaruusturnauksessa syyskuun lopussa Kausalassa. Turnaus oli osa TUL Joy Games -tapahtumaa, jonka pääviikonloppu on lokakuun lopussa Kouvolassa. Emäntäjoukkue Yritys vei neljästä kullasta peräti kolme jättäen yhden Saloisten Salamalle. Kun molemmat veivät valtaosan myös himmeimmistä mitaleista, ei turnauksen parhaista jäänyt epäselvää. Yritys aloitti lauantaina D-tyttöjen mestaruudella ja pronssilla. Ykköstyttöjen voitto tuli puhtaalla pelillä, neljä ottelua, neljä 2-0 voittoa. Finaalissa Saloisten Salama kipusi avauserässä kahden pisteen päähän, mutta rinnalle ei ollut asiaa. Toinen erä kulki jo ratkaisevasti pikkuyrityksettärien hallinnassa. Kun Yritys kakkonen oli yllättänyt lohkovaiheessa voittamalla Hollolan Salpiksen ja Korian Ponnen ykkösen, joutui se kahden kovan puristukseen mitalipeleissä. Niissä eväät nuorella joukkueella eivät voittoon riittäneet, mutta pronssi piti kasvot herkästi hymyssä. Kolmikon takana yllättäjä Leppäveden Lepän Leijonat pitivät neljänneksi jättäen taakseen Valkealan Kajon, Ponnen ykkös- ja kakkosjoukkueen, Salpiksen sekä Lepästä aloittelevan Legendat. Sunnuntai alkoi A-tyttöjen finaalilla, sillä sairastapauk- set sotkivat kuvioita vielä turnausaamun aattona. Yritys ja Karhulan Veikot iskivät kaksi erää kotijoukkueen tahdissa numeroiden ollessa 25-16, Veikot putosi rinnalta ennen kaikkea Yrityksen kovassa syöttömyllyn ja vahvan verkkopelin ansiosta. Lisänä pelatut kaksi harjoituserää tekivät molemmille hyvää, sillä joulukuussa alkava ikäluokan SM-sarja on molempien kiikarissa. Saloisten Salama jatkoi sunnuntaina pirteitä esityksiään, nyt C-tyttöjen voimin. Joukkue teki kaikissa kolmessa ottelussa murskaavaa jälkeä päästämättä muita edes iholle. Salaman jälkeen oli tasaista, mistä Yritys nousi varmuudellaan hopealle ja Kouvola Volley pronssille. Vasta lajia aloitteleva Lappeenrannan Isku -81 oli neljäs. B-tyttöjen kulta meni Yritykselle. Joukkue pelasi voitosta voittoon lyöden Kausalan Yrityksen B-tytöt veivät TUL:n lentopallomestaruuden puhtaalla pelillä. Edessä vasemmalta Miia Helminen, Elina Salmi ja Susanna Helminen. Takana vasemmalta Essi Malinen, Elena Jokela, Leea Värri, Tiia Niemelä ja Nea Ristola. alkulohkossa Kouvola Volleyn ja Myllyojan Mastersin puhtaasti 2-0. Tahti jatkui myös välieräottelussa, missä Karhulan Veikot antautui toisen erän taistelun jälkeen niin ikään 2-0. Finaalissa verkon toiselle Kausalan Yrityksen ja Saloisten Salaman B-tytttöjen ottelu päättyi kotijoukkueen hyväksi. puolelle asettui jälleen Salama. Se raivasi C-tyttöjen mestarijoukkueella lohkovoiton kukistamalla Korpilahden Pyrinnön 2-1 ja Karhulan Veikot suoraan Suosittu Aprilliristeily on ohjelmassa myös ensi vuonna. Varaa kalenteriisi valmiiksi ajankohta ja valmistaudu ilmoittautumaan risteilylle. Risteily on 23 tunnin miniristeily Turusta Tukholmaan ja ajankohta on perjantai-illasta lauantai-iltaan. Aprilliristeily järjestetään ensi vuonna jo 18. kertaa ja se on TUL:n suurin vuosittainen järjestötapahtuma. Nytkin on paikkoja varattu 800 risteilijälle. Risteilyn hinnat: risteilyn hinnat sisältävät hytin valitussa hyttiluokassa sekä monipuolisen ja mielenkiintoisen ohjelman. A-hytti 79 euroa (1-4 henkilöä), B-hytti 66 euroa (1-4 henkilöä), B2Phytti 32 euroa (1-2 henkilöä) kahdessa erässä. Kun välierässä Kouvola Volley taipui kolmannen erän jatkopisteillä 2-1, oli tie finaaliin selviö. Siellä nuoren joukkueen eväät kuitenkin loppuivat. Väsymys painoi eikä kunniakaskaan taistelu riittänyt vahvaa Yritystä vastaan. Kotijoukkue vei ottelua kovalla hyökkäyspelillä varmistaen kolmannen mestaruuden kahdessa erässä lukemin 25-12, Pronssiottelussa Aprilliristeily on totta taas ensi vuonna ja C-hytti 30 euroa (1-4 henkilöä). Ruokailut: Buffet-illallinen klo 21 ruokajuomineen 27 euroa/henkilö, vuotiaat 11 euroa/ henkilö, 6-11-vuotiaat 7 euroa/henkilö. Buffet-lounas klo 12 ruokajuomineen 22 euroa/ henkilö, vuotiaat 11 euroa/henkilö, 6-11-vuotiaat 7 euroa/henkilö. Buffet-päivällinen klo 15 ruokajuomineen 27 euroa/henkilö, vuotiaat 11 euroa/henkilö, 6-11-vuotiaat 7 euroa/henkilö. Meriaamiainen 9 euroa/ henkilö, vuotiaat 5,50 euroa/henkilö, 6-11-vuotiaat 4 euroa/henkilö. Alle 6-vuotiaiden ruokailut ovat ilmaisia. Karhulan Veikot löi Kouvolan niukasti numeroin 2-1. Viides oli Korpilahden Pyrintö ja kuudes Myllyojan Masters. Kausalassa järjestetty kaksipäiväinen tyttöjen lentopallon avoin TUL:n mestaruusturnaus toi Kausalaan tuttujen Etelä-Suomen joukkueiden lisäksi ensivieraita maan monesta kolkasta. Lappeenrannan Isku -81, Korpilahden Pyrintö, Leppäveden Leppä ja Saloisten Salama toivat Iitin kuntakeskukseen piristävän pilkahduksen, missä lentopallon ilot näyttivät pääosaa niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Näkymä jätti järjestäjille lähtemättömän vaikutuksen. Ketään unohtamatta erikseen pitää mainita Saloisten Salaman neljälle eri päivälle venynyt reissu etelään ja taistelu kahdella joukkueella yhteen kultaan ja kahteen hopeaan. Leppäveden Leppä jäi turnauksessa ilman mitalia. Se ei kuitenkaan tahtia haitannut. Pelillistä valmiutta oli jo nähtävissä Korpilahden Pyrinnön taistelussa B-tyttöjen välieräpaikasta, mikä livahti vielä tällä kertaa ohi. Ensikertalainen oli myös Lappeenrannan Isku -81, joka osoitti melkoista rohkeutta lähtiessään Kausalaan ainoalla tyttöjoukkueellaan. Kolmen ottelun myötä joukkueen kokemus oli pelkästään positiivinen. Ilmoittautumiset on tehtävä viimeistään mennessä. Yhteyshenkilön nimen ja osoitteen lisäksi on ilmoitettava kaikkien lähtijöiden osalta syntymäaika (pv, kk, vuosi). Ilmoittautumiset ja tiedustelut: TUL/ Maj-Lis Forsblom-Piskonen, Kauppakartanonkatu 7 A 4, Helsinki, maj-lis. forsblom-piskonen@tul.fi puhelin (09) tai Matkustajien on pyydettäessä todistettava henkilöllisyytensä viranomaisten hyväksymällä henkilöllisyystodistuksella. Alle 21-vuotiaat pääsevät laivaan vain vanhemman/huoltajan mukana,

4 4 Pääkirjoitus Rakenteet ovat myllerryksessä Suomessa on menossa kaksi liikuntaan ja urheiluun liittyvää muutosta tai ainakin yritelmää. Julkisuudessa esillä ollut huippu-urheilun reivaaminen uudelle kurssille kiinnostanee jonkin verran seurapuurtajia, mutta tämä toinen, vielä kabinetti- ja seminaarikeskustelun asteella oleva tuskin voisi vähempää arjen seuratyötä tekeviä kiinnostaa. Tässä toisessa hankkeessa puhutaan Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n rakennemuutoksesta. Termi sinänsä jo takaa sen, että enemmän kuin joka toinen valmentaja, ohjaaja, seura-aktiivi ja talkoolainen toteaa: EVVK. Jotta kahvit eivät mene väärään kurkkuun, on jo tässä vaiheessa syytä todeta, että TUL on täysillä mukana tekemässä rakennemuutosta, mutta TUL:n rooli ja tehtävät turvaten. TUL ei ole myytävänä. Tehdään mitä tahansa uudistusta, on esimmäisenä esitettävä ikiaikainen kysymys: miksi? Miksi muutosta tehdään? Mihin sillä pyritään? Ketä muutos palvelee? Perusteluna muutostarpeelle on esitetty päällekkäisyyksien purkamista, mutta toistaiseksi järkeviä vastauksia sille, mitä päällekkäisyydet ovat, ei ole liiemmin ilmassa leijunut. Sillekään ei ole saatu vastausta, miksi päällekkäisyydet ovat pahasta. Päällekkäisyyshän tarkoittaa myös kilpailua, mikä lienee urheilumaailmassa varsin tuttua. Muutosta valmistelevat SLU:n palkkatyöläiset katsovat päällekkäisyyksiksi muun muassa kuntien päättäjien ja koulujen rehtorien luona käymiset liikuntajärjestö kerrallaan sekä eri lajiliitoissa tapahtuvan lajinomaisen kuntoliikuntatyön. Mitäs pahaa tässä on? Ja ovatko tällaiset päällekkäisyydet ihan oikeasti pois seuratyön kehittämiseltä? Olisi mielenkiintoista saada tietää, millä tavoin esimerkiksi Jääkiekkoliiton, Uimaliiton, Urheiluliiton ja Salibandyliiton harrasteliikuntaa kehittävien henkilöiden työ on päällekkäistä. Liikuntapolitiikan pääkallonpaikalla Ismo Alhoniemi Suuri kysymys ja erityisen pohdinnan paikka on siinä, puhutaanko SLUn rakennemuutoksen yhteydessä liikunnasta vai urheilusta. Nämä kun ovat kaksi mahdollisimman kaukana toisistaan olevaa sanaa silloin, kun suunnitelmiin liittyvät myös määrärahat ja palkallisen henkilöstön tehtäväsuuntaisuus. Liikuntaa ja urheilua seuraavat pystyvät koska tahansa luettelemaan nimiä, jotka katsovat asioita urheilua painottaen. Ja kun painotetaan liiaksi urheilua, kansainvälistä menestystä ja huippu-urheilua, unohdetaan helposti yhteiskuntavastuu, laajaalainen tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja matalan kynnyksen liikunnan harrastaminen. Rakennemuutoskeskustelussa ei saa missään nimessä unohtaa liikunnan ja urheilun tärkeintä osaa eli seurojen muodostamaa kivijalkaa. Jossain vaiheessa toivottavasti saamme tietää, kuinka muutos palvelee sitä, että kaikki ihmiset pystyvät ja haluavat harrastaa liikuntaa. Uudistuksen perusasian on oltava antaa kaikille mahdollisuus liiikunnan harrastamiseen. Valtion liikuntaneuvostossa aloittanut TUL:n kehittämisjohtaja Sari Virta sanoo arvostavansa jäsenyyttä ja pitävänsä sitä osoituksena työstään TUL:ssä. Jäsenyyden ohella Virta toimii erityisliikunnan jaoston puheenjohtaja. - Vastaan TUL:ssa muiden tehtävieni ohella myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöstä, joten olen hyvin mielissäni tästä jaoston puheenjohtajuudesta. - Nelivuotiskausi on todella mielenkiintoinen näköalapaikka, joka antaa mahdollisuuden päästä konkreettisesti vaikuttamaan asioihin, Virta sanoo. Liikuntaneuvoston ja sen jaostojen tehtävä on seurata liikunnan kehitystä ja tehdä esityksiä ja aloitteita liikunnan kehittämiseksi. - Tämä on todellinen pääkallopaikka, Virta sanoo. Tavoitteena Virralla on tuoda liikuntaneuvostoon ruohonjuuritason näkemystä urheiluseurojen, yksilöiden ja perheiden osalta. - Haluan olla vaikuttamassa siihen, että liikunta on kansalaisen perusoikeus tulevaisuudessakin. Kilpailuliikunnan ja -liikuttamisen lisäksi tarvitaan laajaa harrastajaliikuntamahdollisuutta ihan kaiken ikäisille, Virta sanoo Liikkuminen ei Virran mielestä myöskään saa olla kiinni varallisuudesta. Hän on niin sanotun kansan laajan liikuttamisen kannalla vastapainoksi niille liikuntajärjestöjen ihmisille, jotka ovat enemmän huippu-urheilun kan- nalla. - Meillä on vakavaa liikunnan eriytymiskehitystä jo havaittavissa siinä, miten lasten ja nuorten liikunnassa vain lahjakkaat ja niin sanotut hyvät pelaajat ja urheilijat saavat peliaikaa. Tällainen kehitys lisää entisestään jo muutenkin tiettyyn nuorten ikäkauteen liittyvää drop out-ilmiötä. - Kaiken kaikkiaan haluan olla vaikuttamassa tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen liikunnan sekä liikkumisen mahdollisuuksiin, Virta sanoo. Erityisliikunnan jaosto on asiantuntijaelin, joka tekee erityisliikunnan kehittämisselvityksiä ja -aloitteita sekä antaa alaan liittyviä asiantuntijalausuntoja. Jaoston ensimmäinen kokous on loka- marraskuun taitteessa. Virta uskoo hiljattain valitun kokoonpanon painottavan samoja asioita kuin edellinenkin jaosto. - Kolme keskeistä painopistettä ovat olleet kaikille avoimen liikunnan kehittäminen, paikallistasolla tehtävä yhteistyö ja laaja tiedonvälitys erityisliikunnan alueella. Nämä ovat hyviä tavoitteita jatkossakin, Virta sanoo. Merkittäväksi rooliksi Virta nostaa myös erityisliikunnan edistäminen kunnissa, järjestöissä ja laitoksissa. - Kehitys erityisliikunnan osalta on ollut hyvää, mutta vielä on paljon työtä jäljellä. Esimerkiksiksi monista kunnista puuttuu erityisliikunnanohjaaja, esteettömien tilojen lisääminen edellyttää paljon lisää info-ohjausta, kouluihin tarvitaan erityisliikunnanopettajia ja kouluissa on vihdoin loputtava liikunnasta syrjäyttäminen, Virta sanoo. Virran mielestä on huolestuttavaa, kun tasa-arvoa korostavassa Suomessa monet liikuntatilat eivät vieläkään sovellu vammaisille henkilöille. TUL:n kehittämisjohtaja Sari Virta haluaa olla vaikuttamassa tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen liikunnan sekä liikkumisen mahdollisuuksiin. Suomalaista urheilurakennetta ollaan laittamassa uuteen kuosiin. Kuva Ismo Alhoniemi

5 Kausalan Yritys haluaa uusia paikan 1-sarjassa Iitin kunnassa, sen kuntakeskus Kausalassa toimiva urheilun yleisseura Kausalan Yritys tunnetaan lentopalloilusta ja hiihdosta. Hiihdossa tosin vain terävästä kärjestään, minkä huippuna Mikko Rantanen hiihti viime keväänä 23-sarjassa SM-pronssia. Rantasen lisäksi seuran väreissä jatkavat myös SMtasolla hiihtävät nuoret Mikko Simola ja Niila Ahokas. Lentopalloilu on kuitenkin tänä vuonna 84 vuotta täyttävän Kausalan Yrityksen lippulaiva. Ykkössarjassa kahdeksatta kauttaan aloittavan naisjoukkueen lisäksi sarjoissa on mukana kuusi tyttöjoukkuetta ja niiden takana vielä kymmeniä F- junioreita sekä pallokoululaiset. Yhteensä lajin parissa on lähes 100 pelaajaa. Sarjakauteen Kausalan Yritys lähtee realistisin tavoittein. Se tarkoittaa paikan uusimista yhä koventuneessa sarjassa. - Yritys joutui vuosi sitten lähes alkulähteelle, kun joukkue uusiutui miltei kokonaan. Nyt Kausalassa nähdään hyvänä, että joukkue jatkaa samalla joukkueella toisen vuoden peräk- käin. Se tarkoittaa sitä, että joukkue on vuotta vanhempi ja sitä kautta kehittyneempi, sanoo pelaajaneuvotteluista vastaava Hannu Backman. Myös pelaajamäärä tyydyttää. Joukkueessa on 13 sopimuspelaajaa, millä sarjan pystyy pelaamaan läpi. - Toki muutama roolipelaaja olisi hyväksi avuksi. Kovan luokan hakkurista haaveilee kaikki, sillä se antaisi mahdollisuuksia myös silloin, kun vastaanotto ei mahdollista nopeaa keskipeliä, sanoo vastuuvalmentaja Tapio Torninoja. Kausalan Yrityksen naiset haluavat pelata seuraavallakin kaudella lentopallon 1-sarjassa. Vahvistukset olisivat varmasti tarpeen, sillä kaksikon mukaan 1-sarjan taso on viime kaudesta noussut selvästi. Varalan urheiluopisto on mukana vain yhdellä mutta entistä vahvemmalla joukkueella ja Kappa Volley (ent. Kimmo) taistelee viime vuoden tapaan liigakarsintaan. Kun lohkosta ovat luopuneet Koiviston Isku ja Espoo Lentis, tietää se pelaajavirtausta muun muassa Raisioon ja Helsinki Volleyhin. Tamperelainen Messukylän Toverit on aina ollut kova ja sarjatulokas Team Tawast Volley Hämeenlinnasta vaalii varmuudella kaupungin kovaa lentopallokulttuuria. Kausalassa on määrätietoisesti pyritty kokoamaan joukkuetta niin, että oma kasvatustoiminta näkyisi myös kentällä. - Nyt joukkueessa on seitsemän omaa kasvattia eli puolet-puolet -vauhdissa olemme vielä. Se teettää pienellä paikkakunnalla valtavasti töitä, mutta se on kannattanut ja näkyvyyttä on ollut myös valtakunnallisella tasolla, Backman sanoo. Vuonna 2005 seura oli pronssilla 23-vuotiaiden SM-sarjassa, minkä jälkeen A-tytöt ovat olleet kahdessa viimeisessään viides ja kuudes sekä B-tytöt keväällä 2010 seitsemäs. Seuratoimijat etsivät luovuutta Irja Appelroth Seuran toiminnan suunnittelu voi myös olla luovaa ja uutta ideoivaa. Se ei välttämättä olekaan sitä, että otetaan edellisvuoden suunnitelma ja muutetaan päivämäärät. Ja vuodesta toiseen tehdään niin kuin aina ennenkin. Tämän totesivat ne yhdeksän seuran toimijat, joka viettivät työntäyteisen lokakuun ensimmäisen viikonlopun Hattulassa Hotelli Petäyksessä. Näytelmän keinoin irtaannuttiin totutusta ja paneuduttiin pohtimaan, millä tavoin ja keinoin voidaan elävöittää seuran toimintaa, parantaa seuran vetovoimaa ja sitä kautta saada myös uusia toimijoita mukaan. Kotitehtävänä osallistujilla oli oman seuran tähtituotteen rakentaminen. Reposaaren Kunnon edustajat esittelivät Lajilauantain, Valkeakosken Koskenpojat Imagoryhmän perustamisen, Porin Karhunkaatajat Kuutamoretken ja Tampereen Kuntoliikunta yhdistetyn kulttuuri- ja liikuntatempauksen Pyhäjärven rannat soi. Ikurin Vireen Tähtituote on Lumiveistoskisa ja Viialan Pyryn ShowTeamin toiminta, joka pitää sisällään muun muassa satutanssia, tempputenavia ja perhepeuhulaa. Jyväskylän Jalkapalloklubin markkinointijohtaja Panu Sorjonen perehdytti osanottajat seuratoiminnan markkinointiin kertomalla oman seuransa menestystarinan. Jenni Tuominen (vas.) ja Tuire Tuominen Viialan Pyrystä esittelivät Tule Urheiluseuraan liikkumaan kurssin osanottajille seuransa Tähtituotteen ShowTeamin sisältöä ja toimintaa. TUL:n Seurapäivät Turussa TUL Seurapäivät Osanottomaksut: 125e/hlö kahden hengen huoneessa (ohjelma, majoitus, ruokailut) 150e/hlö TUL yhden hengen huoneessa TUL (ohjelma, majoitus, TUL ruokailut) 80e/hlö ilman majoitusta (ohjelma, ruokailut) Seurapäivät Ilmoittautumiset mennessä - netissä - etusivu, klikkaa oikealla olevaa Seurapäivät-banneria: lisätietoja & ilmoittautuminen - liittoon Pia Reutsalolle, sähköposti pia.reutsalo@tul.fi tai puh TUL Seurapäivät TUL TUL Veteraanipäivät Aprilliristeily Aprilliristeily Aprilliristeily TUL Seurapäivien pääteemana on TUL:n arvoperusta. Päivien aikana perehdytään myös TUL:n seuratoiminnan tukitoimien etenemiseen ja saadaan katsauksia suomalaisen liikuntatoiminnan ajankohtaisiin asioihin. Veteraanipäivät TUL Ilmoita myös mahdolliset majoitustoiveet ja erikoisruokavaliot JJK:n kuluttajamarkkinoinnin tavoite on lyhyesti ja ytimekkäästi yleisön saaminen otteluihin ja yritysmarkkinoinnin tavoite rakentaa seurasta brändi, jonka kanssa yritykset haluavat tehdä yhteistyötä. Näiden tavoitteiden eteen seurassa on jo tehty työtä varsin tuloksellisesti ja työ jatkuu edelleen, kuten Sorjonen kertoi. Viikonloppu oli TUL:n Hämeen. Satakunnan, Tam- Kuva Irja Appelroth pereen ja Varsinais-Suomen piirien Tule urheiluseuraan liikkumaan koulutuksen Tähtituote-ryhmän toinen kokoontuminen. Seuraavan kerran ryhmä kokoontuu vielä marraskuussa Hämeenlinnassa ja ensi vuoden puolella Turussa ja Ellivuoressa. Veteraanipäivät Jos TUL Jos TUL Jos TUL

6 6 Ismo Alhoniemi Kolumni Urheiluliikkeen yhteiskuntavastuu Eläkkeellä oleva UKKinstituutin entinen tutkimusjohtaja Pekka Oja heittää sanojensa mukaan suuren haasteen seuroille ja lajiliitoille. Ojan mielestä suomalaisen huippu-urheilun kehittämistä tärkeämpää on miettiä, kuinka urheiluyhteisö pystyy ottamaan vastuunsa yhteiskunnallisesta tehtävästään: kehittää ja parantaa suomalaisten hyvinvointia. Se Ojan heittämä suuri haaste on tässä: urheiluliikkeen olisi muokattava oma lajipohjainen toimintansa terveysliikunnan edistämiseen soveltuvaksi. Urheiluliikkeen omalle yhteiskuntavastuulle Oja saa tukea Euroopan Unionilta. Urheilun valkoisessa kirjassa ja sen pohjalta laaditussa alustavassa urheiluohjelmassa pidetään terveyden edistämistä urheilun ja liikunnan tärkeimpänä yhteiskunnallisena perusteluna. Näkemyksiään kansainvälisesti tunnettu liikuntatutkija esittää tuoreimmassa Liikunta&Tiedelehdessä. Oja pohjaa raikkaan näkemyksensä urheiluseurojen tulevaisuuden roolista liikuntasuosituksiin, jotka ovat tutkimuksiin perustuva yhteenveto liikunnan terveysvaikutuksista. Asiaa hetken aikaa maisteltuani, tulin vakuuttuneeksi siitä, että kun urheilun ohella oli vain kuntoliikunta ilman liikuntasuosituksia ja -piirakoita, oli seurojen ohjattu kuntoliikunta voimissaan. Terveysliikunnan, arkiliikunnan ja hyötyliikunnan tultua sanastoon, eivät seurat ole kyenneet vastaamaan muuttuneeseen ajankuvaan. Nykyinen liikuntasuositus pohjautuu liikun- nan kokonaismäärään viikossa, kun edellisessä suosituksessa korostettiin viikottaisten kertojen määrää. Tässä on niin sanotusti se villakoiran ydin. Muutoksesta Oja on tehnyt sen johtopäätöksen, että kuntoliikunnalle ja urheilulle osoitetaan suuria mahdollisuuksia terveyttä edistävänä liikuntana. Oja on vakuttunut, että urheiluseura voi olla myös terveyttä edistävä urheiluseura, jossa ei huomioida vain kilpailullisia tavoitteita, vaan ollaan kiinnostuneita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä. On aivan selvää, etteivät kaikki seurat ole halukkaita laajentamaan toimenkuvaansa puhtaasta urheilusta terveyttä edistävään liikuntaan. Askeleen ei kuitenkaan tarvitse olla iso, kun muistetaan, että hyvin monessa seurassa tarjotaan kuntoliikuntaa se eri muodoissa. On lähinnä sanaleikkiä pohtia, että onko tanssillinen liikunta, kahvakuulaharjoitukset tai vesijumppa kuntoliikuntaa vai terveysliikuntaa. Tavallinen kuntoilija tai arkiliikkuja, ihan miten vain, on kovalla vauhdilla erkaantumassa seuroista. Sauvakävelyn suosio kertoo olennaisen. Liikuntaan ei enää tarvita ohjattua toimintaa, vaan kuntoaan ja hyvinvointiaan voi pitää yllä yksinkin. Tässä on samalla yksi markkinarako seuroille. Missä ovat ne seurat, jotka tarjoavat opetusta sauvakävelyssä ja yhdessä tehtäviä lenkkejä? Loppuun kysymys: miksi seuroille ei kelpaa se raha, jotta liikkujat olisivat valmiita tuomaan kausimaksuna. Ongelmana ei aina ole tila- ja vetäjäpula. Liikkeelle! Unkarissa Irja Appelroth Ranskalainen kulttuuritoimittaja ja kirjailija Rosalie Tavernier kirjoittaa: Kerran elämässä tulisi kiivetä vuorelle - tai edes pienelle kukkulalle. Tämän kehotuksen innoittamana matkasi kaksitoista patikoinnista innostunutta Liikkeelle! kuntokuukauden merkeissä viikoksi Unkariin. Patikointi- ja kylpylämatkan järjesti TUL:n Hämeen piirin kuntoliikuntajaosto Monien mielessä Unkari on yhtä kuin pusta eli silmänkantamattomiin tasaista maata ilman kukkulaa tai laaksoa. Maassa viettämämme viikon jälkeen tämä mielikuva viimeistään joutui romukoppaan. Ensimmäinen vaelluksemme lähti liikkeelle Unkarin korkeimmalta kohdalta. Kekés-huippu sijaitsee Matra-vuoristossa m:n korkeudessa. Täältä alkunsa saanut reittimme kulki noin 15 km:n matkan rinnettä ylös ja toista alas. Myrskyt olivat runnelleet kaunista luonnonsuojelualuetta kaataen puun jos toisenkin polkumme päälle. Välillä tuntui, että patikoimmekin kaatuneiden puiden metsässä. Useammin kuin kerran sai päättää onko niin pieni, että pääsee puun alta vai onko jaloissa vielä voimaa kavuta rungon yli. Pisimmän ja eniten kuntoa koettelevan 18 kilometrin vaelluksen teimme toisena matkapäivänä. Se suuntautui Sirokin kylästä Szarvaskön eli Hirvenkiven kylään. Matkan rasittavuutta lisäsi varsin helteinen sää. Uskonpuute oli jutun kirjoittajan yllättää ja kunto pettää, kun lähes 30 asteessa ja täydessä auringonpaisteessa kapusimme yhtämittaista viiden kilometrin mittaista ylämäkeä. Miten helpottavaa olikaan, kun polku lähti laskeutumaan alas laaksoon ja tiesi, että siellä odottaa mahdollisuus virkistävään juomaan ja majapaikkaan kuljettava bussi. Kolmas päivä oli palauttava, patikointia kertyi vain kymmenisen milometriä. Reitin varrella oli myös paikallisen nähtävyyden Sirokin linnan rauniot. Sinne täytyi tietenkin kavuta ihailemaan kylää ylhäältä käsin. Ensimmäiset kolme yötä vietimme ystävällisen isäntäpariskunnan hoitamassa pensionaatissa pienessä Sirokin kylässä muutaman kymmenen kilometrin päässä Egerin kaupungista. Sirokissa saimme tutustua unkarilaiseen koti- ja perinneruokiin. Ulkona padassa keitetty gulassikeitto maistui ulkona vietetyn retkipäivän jälkeen. Loppuajaksi matkasimme kauniiseen barokkikaupunkiin Egeriin ja majoituimme siellä sijaitsevaan kylpylähotelli Floraan. Siellä olikin mainio tilaisuus rentouttaa kipeytyneitä lihaksi saunassa ja monenlaisissa altaissa, muun muassa lämpimän mineraaliveden poreissa. Vielä oli kuitenkin ohjelmassa yksi patikointipäivä, joka alkoi junamatkalla Egeristä Bélapátfalvaan ja jatkui sieltä patikoiden Szilvásváradiin. Helle jatkui ja askeleita kertyi. Liikuntakulttuurin lisäksi ehdimme nauttia Egerin tuomiokirkossa tunnelmallisesta urkukonsertista ja ostoksista kaupungin monipuolisessa kauppahallissa ja -torilla sekä pienissä putiikeissa. Kuvat Irja Appelroth Kalle (kuvassa vas.) opasti ja ohjasi matkalaisia koko viikon ajan. Muut tuumaustauolla olevat Meeri Karstunen, Anneli Hakala ja Leena Junttila. Päätöspäivän illallinen nautittiin Kauniinrouvan laaksossa viinejä maistellen ja mustalaisorkesterin säestyksellä. Osallistujien mielestä patikointimatkamme oli varsin monipuolinen ja onnistunut. Tämä oli paljolti suomenkieltä taitavan unkarilaisen oppaamme Kallen (Karoly Dina) ansiosta. Retkioppaana toimimisen lisäksi hän kertoi paljon mielenkiintoista Unkarista, sen historiasta, luonnosta, ihmisistä ja nykyisestä elämänmenosta. Voi sanoa, että moni meistä jätti pienen palan sydäntään Unkariin. Kaatuneiden puiden metsä antoi oman mielenkiintoisen lisän reitille. Kuvassa vas. Marita Ketola, Juhani Junttila, Ahti Ketola ja Eino Jaatinen.

7 Menestyvä kansanliike tarvitsee uutta verta Ismo Alhoniemi Ikää on vasta 22 vuotta, mutta seuratyön kokemusta jo seitsemältä vuodelta. Joni Lähde aloitti Lopen Urheilijoiden sihteerinä 15-vuotiaana ja otti kaksi vuotta sitten seuran puheenjohtajuuden. Jotta vapaa-aika ei kävisi tylsäksi kunnallispolitiikan, ammattiyhdistystoiminnan ja seuran johtamisen jälkeen, herätti Lähde henkiin kyläseura Jokiniemen Pyrinnön. Jotenkin ei ihmettele sitä, että nuori mies on myös Pyrinnön puheenjohtaja. - Ruususen unta kesti 30 vuotta. Lopen Urheilijat perustettiin vuonna 1952 yhdistämään TUL:n pienet kyläseurat, mutta nyt Pyrinnön toiminnan uudelleen käynnistäminen koettiin tärkeäksi, koska kylä on nykyisin aktiivinen, Lähde sanoo. Lähteen mukaan Pyrinnön toiminnan alkaminen uudelleen on piristänyt myös Lopen Urheilijoita. - Olemme lyhyessä ajassa saaneet nostetuksi jäsenmäärän 60:stä yli sataan. Jäseniä oli 20 vuotta sitten yli 400. Urheilijan ura päättyi 19-vuotiaana käden loukkaantumiseen. Lähde oli harrastanut kuulantyöntöä 12-vuotiaasta lähtien ja 15-vuotiaana hänestä tuli Lopen Urheilijoiden sihteeri. Lähde sanoo olleensa nuoresta asti kiinnostunut järjestötyöstä, joten urheilijan polun jatkuminen pöydän toisella puolella, kuten hän itse sanoo, oli luonnollinen asia. - Pappani oli perustamassa seuraa ja tunsin velvollisuudekseni jatkaa hänen aloittamaansa työtä, Lähde sanoo. On kyse sitten työelämästä tai seuratyöstä, on niin sanotun hiljaisen tiedon siirtyminen kokeneilta kokemattomille tärkeää Lähteen kohdalla hiljaisen tiedon merkitys on toinen kuin monen muun, koska nuorukainen on kasvanut tehtäviinsä iän myötä. Lähde sanoo saneensa apua ja neuvoja kokeneimmilta seuran jäseniltä, mutta paljon on joutunut ja joutuu miettimään itse. - Aktiivisia ihmisiä on jäänyt pois, joten Lopen Urheilijoiden toiminta on hiipunut. Toisin päin on niin, että ihmisiä on jäänyt pois, koska toiminta on hiipunut. Näiden entisten aktiivien ja kokeneiden seuratoimijoiden myötä paljon tietoa on varmaan jäänyt siirtymättä, Lähde sanoo. Ritva Nummela on pyrkinyt auttamaan Lopen Urheilijoiden nuorta puheenjohtajaa Joni Lähdettä. Nummelan mielestä menestyvä kansalaisliike tarvitsee uutta verta. Lähde aloitti sihteerinä jo 15-vuotiaana ja nyt 22-vuotiaana on kahden TUL-seuran puheenjohtaja. Satavarmaa on, että Lopella on ainakin yksi henkilö, joka ei ole halunnut jättää Lähdettä yksin. Ritva Nummela on kannustanut nuorta puheenjohtajaa ja antanut väliin vinkkejä. - Olen pyrkinyt viemään etenpäin hiljaista tietoa ja auttamaan Jonia siinä työssä, mitä hän tekee useiden ihmisten hyväksi. Nummelan mukaan menestyvä kansalaisliike tarvitsee uutta verta. Pahinta järjestötyössä on se, kun ei osata luopua ja antaa tilaa nuoremmille. Vanhat jäärät eivät anna periksi ja tee tilaa uusiutumiselle. Lähde ei kyseenalaista Nummelan sanoja. - Nuorempia olisi saatava mukaan toimintaa. Nyt koen liian usein olevani yksinäinen susi. Kokemus ja ikä on voimavara, mutta kyllä joskus jahkaillaan liikaa, kun pitäisi ihan oikeasti jo tehdä jotain, Lähde sanoo. Muutettuaan takaisin Lopelle, pyydettiin Nummelaa Urheilijoiden puheenjohtajaksi. - Kieltäydyin. Olen Eläkkeensaajien Hämeen piirin puheenjohtaja, mutta tämänkin luottamustoimen luovutan mielelläni nuoremmalle ihmiselle, Nummela sanoo. Nummela toivoo seuratyöhön lisää nuoria, näitä joneja. - Kansalaistoiminta ei enää kiinnosta. Yhteisöllisyys ja toisista huolehtiminen ovat vähentyneet. Nummela sanoo Onko elämäsi ja työelämäsi tasapainossa? Vinkkejä työssä jaksamiseen: Hyvää työtä.

8 8 Kelaus ammattina, Leo-Pekka Tähti on pelannut pitkään pyörätuolikoripalloa, mutta ei ole halunnut pitää siitä ääntä. Kuten Tähti sanoo, on kelaaminen ammatti ja koripallo hyvä harrastus. Ammatin harjoittamisen suurin palkinto olisi voittaa neljäs paralympialaisten kultamitali ensi vuonna Lontoossa.

9 koris harrastuksena Ismo Alhoniemi Porilainen BC Sisu (Isojoenrannan Sisu) on uusin joukkue pyörätuolikoripallon liigakartalla. Mielenkiintoisin ja tunnetuin nimi joukkueessa on Leo-Pekka Tähti, kolminkertainen paralympialaisten voittaja, maailmanmestari ja 100 metrin maailmanennätyksen omistaja. Lajina siis kelaus. - Kelaus on ammattini, mutta pyörätuolikoripallo on pitkään ollut harrastukseni, Tähti sanoo. Maailman nopein kelaaja pelasi ensimmäisen maaottelunsa jo 16-vuotiaana. Ulkomailta pelikokemusta on tarttunut Italian ja Espanjan pääsarjoista sekä Italian 1.dvisioonasta. Tällä kaudella Tähti pelaa myös Venäjän sarjassa pietarilaisen Nevski Allianssin joukkueessa. - Pietarin joukkueessa minulla on näytönpaikka ja alkanut kausi on varmaan kokemuksena upea. Osallistumme keväällä Eurooppa cupiin, jossa vastaan tulee maailman parhaita pelaajia, Tähti sanoo. Koripallo on Tähdelle sen verran tärkeä ja pitkäaikainen harrastus, että hän tarttui pyyntöön tulla mukaan pelaamaan BC Sisun ensimmäisessä pyörätuolikoripallon joukkueessa. Mies on aiemmin pelannut Tampereen ja Jyväskylän joukkueissa. Ura alkoi Rauma Basketissa. - Tilanne kääntyi niin, että nyt minun ei tarvitse aja harjoituksiin, mutta muiden pelaajien kylläkin. Pyörätuolissa istuvalle urheilijalle on aina haaste lähteä ajamaan harjoituksiin toiselle paikkakunnalle ja kun kyse on joukkueurheilusta, niin pelkkä osallistuminen peleihin ei riitä, Tähti sanoo. Kehitys pysähty tyytyväisyyteen BC Sisun sieluina ovat Tähti ja Mauri Hara. Kaksikko etsi joukkueeseen pelaajia, jotka sitoutuvat tekemään töitä joukkueen menestyksen eteen. - Halusimme pelaajia, joilla on oikea asenne eli he haluavat tulla Poriin har- joituksiin. Kyse on nimenomaan asennoitumisesta, kun joutuu matkustamaan, Tähti sanoo. Joukkueessa on neljä porilaista, loput tulevat muun muassa Tampereelta ja Turusta. Joka toinen perjantai on kahden tunnin ja joka toinen perjantai kolmen tunnin harjoitukset. Joukkue taistelee Suomen mestaruudesta, uskoo Tähti. Hänen ohellaan kaksi muuta pelaajaa ovat pelanneet ulkomailla. Tavoitteena Tähdellä ja Haralla on täysin porilainen joukkue, mutta tähän pääseminen ei ole maailman helpoimpia asioita. - Hyvällä alulla me kuitenkin olemme. Tiistaisin on kaikilla mahdollisuus tulla harrastamaan pyörätuolikoripalloa ja seura on jopa ostanut kaksi tuolia, jotka ovat halukkaiden käytettävissä. En ole varma, että onko muilla seuroilla omia tuoleja, Tähti sanoo. Kelauksen olympiavoittajalla ja maailmanennätyksen omistajalla on arvatenkin ominaisuuksia, joita pyörätuolikoripallossa tarvitaan, mutta paljon on parannettavaakin. - Minun vahvuuteni ovat nopeudessa ja fysiikassa. En ole kentän isoin kaveri, mutta mahdollisesti nopein, Tähti sanoo. Tuolin käyttö on isossa roolissa ja osa pyörätuolikoripallon tekniikkaa. Kuten pystykoripallossa, niin tuolillakin pelattaessa voima ja räjähtävä nopeus ovat hyviä ominaisuuksia. Tähdelle pt-koripallon pelaaminen on myös osa kelauksen harjoittelemista. Aerobinen kynnys nousee rankkojen pelien ja harjoitusten avulla, koska pelaaja on jatkuvassa liikkeessä nopeinen lähtöineen ja pysähdyksineen. BC Sisu ei pysty käyttämään Tähteä aivan jokaisessa turnauksessa. Valmistautuminen ensi vuoden paralympialaisiin vie Tähden marraskuun puolivälissä neljäksi viikoksi Etelä-Afrikkaan, tammikuun puolivälissä kahdeksi viikoksi Teneriffalle ja huhtikuun puolivälissä muutamaksi viikoksi Malagalle. Helmikuussa on Arabiemiraateissa viikon aikana kolme kilpailua. - Tavoittelen 100 metrin kultaa. Vaikeata tulee olemaan, mutta neljättä paralympialaisten kultamitalia tavoittelen loppuun asti. - Olisihan se upeaa, jos pystyisin voittamaan kolmissa peräkkäisissä paralympialaisissa 100 metrin. Olen voittanut kerran myös 200 metrin kelauksen, mutta nyt ottivat sen pois, jotta uusille vammaluokille ja lajeille saadaan tilaa, Tähti sanoo. Kuten mies itse sanoo, on hänen tehtävä töitä pirusti kultamitalin eteen. Iän lisääntymisen myötä on huomioita kiinnitettävä entistä enemmän verryttelyyn, lihashuoltoon ja ravintoon. Kuvat Ismo Alhoniemi Porilainen BC Sisu on kokeneimman pelaajansa Leo- Pekka Tähden mielestä yksi mestarisuosikeista. Jo nyt on aloitettu työ sen hyväksi, että jonain päivänä joukkue koostuisi vain porilaisista pelaajista. Leo-Pekka Tähti Leo-Pekka Tähti pelaa myös pietarilaisessa Nevski Allianssin joukkueessa. Pyörätuolikoripalloa pelataan turnausmuotoisina, joten Tähden suurimmat tavoitteet Pietarin seurassa on asetettu ensi kevään Eurooppa cupiin. syntynyt Porissa koulutus datanomi ammatti urheilija vuoden 2004 paralympialaissa 100 ja 200 metrin kelaamisen voitot vuoden 2008 paralympialaisissa 100 metrin kelauksen voitto, 200 metrillä kolmas vuoden 2011 MM-kilpailuissa 100 metrin voitto, toinen 200 metrillä 100 metrin maailmanennätys kaksi Euroopan mestaruutta ja kaksi MM-pronssia

10 10 Lieksassa on siirrytty kilpailusta kuntoiluun Panu Kärkkäinen TUL:n piirin kanssa on järjestetty, Turpeinen sanoo. L ieksassa toimii kolmen TUL:n seuraa, joilla kaikilla kuluva vuosi on juhlavuosi. Pankakosken Valpas täyttää 90 vuotta, Matovaaran Mahti 60 vuotta ja Lieksan Visalla tuli täyteen 50 toiminnan vuotta. Yhtäläisyydet eivät lopu samanaikaiseen pyöreiden vuosien täyttämiseen, vaan jokainen seura on siirtynyt pikkuhiljaa kilpaurheilusta kohti koko kansan kuntoliikuntaa. Myös yhteistyötä tehdään tapahtumien järjestämisessä, lieksalainen pyöräilykausi on startannut jo vuosikymmenet kolmen seuran järjestämällä pyöräilytapahtumalla. Seurojen edustajia saa tulosluetteloista lähestulkoon turhaan etsiä. Sen sijaan erilaisia kuntoilulajeja seuroissa harrastetaan senkin edestä. - Kilpailutoimintaan emme juurikaan panosta, vaan olemme jo pitemmän aikaa Kolmen TUL:n seuran yhteistyön hedelmänä lieksalainen pyöräilykausi on jo vuosia polkaistu käyntiin isolla tapahtumalla. kasvattaneet urheilijoita erikoisseuroille. Toimintamme on enemmän kuntoliikuntaa lapsista aikuisiin asti. Jumppa- ja lentopalloryhmien lisäksi Kiiskisen Pertti on opastanut Pankakosken päiväkodin lapsia hiihdon saloihin. Ja kevättalvisin olemme järjestäneet ulkoi- Myymällä herkullisia Vanajan Keksiä saat seuralle toimintarahaa ja tuet suomalaista työtä. Vanajan Keksit suunnitellaan ja valmistetaan täysin suomalaisena työnä Hämeenlinnan tehtailla. Myyntipalkkio on peräti 50 % Myymällä 6 euron keksisatsin (2 pussia), seura saa 3 euroa. "Maukkaita keksejä syövät kaikki lapsesta harmaahapseen. Vanajan Keksejä on erityisen kiva myydä, koska ne ovat suomalaisen työn hedelmiä. Keksien ostaja taas voi tyytyväisenä todeta tukevansa lasten ja nuorten liikuntaa. Vanajan Keksit ovat täysin kotimaisia ja valmistuksessa on käytetty terveellistä 100 % juoksevaa rypsiöljyä." Tilausohjeet: Seurat tilaavat keksit suoraan Vanajan Keksit Oy:n tehtaalta Hämeenlinnasta. Tilaukset sähköpostilla: tilaukset@vanajan.fi tai puhelimitse (03) Vanajan Keksit Oy toimittaa tilauksesta tilausvahvistuksen sähköisesti tai postitse kirjallisena. Toimitusaika on vähintään kahdeksan päivää tilauksesta. Maksuaika on 30 päivää tilauksesta. Keksit tilataan lavoittain, eurolava tai finnlava. Eurolavassa on 384 keksipussia ja finnlavassa on 480 keksipussia. Pienin rahtivapaana toimitettu erä on yksi lava. Seurat tilittävät keksieristä 50 % Vanajalle. Tilitysohjeet seura saa Vanajalta. lutapahtumaa, Pankakosken Valppaan puheenjohtaja Pirjo Julkunen kertoo. Hänen mukaansa Valpas on toiminnassaan palannut entiseen. - Olemme tavallaan palanneet juurillemme tarjoamalla kyläläisille mahdollisuuden kuntoiluun. Näen seuran tulevaisuuden hyvänä,sillä varsinkin Malla Ilvosen vetämät jumpparyhmät houkuttelevat koko ajan uusia ihmisiä toimintaan mukaan, Julkunen sanoo. Matovaaran kyläseurana alkunsa saanut Mahti on vuosien saatossa laajentanut toimintojaan Lieksan keskustaan ja profiloitunut viime vuosina yhä enemmän kuntoliikuntaseuraksi. - Seuran perustaminen oli kylän vireyttä ajatellen onnenpotku. Vuosikymmenten mittaan maailman myllerrykset saivat aikaan sen, että väki muutti pois Matovaarasta ja toiminta siellä hiljeni. Toiminnat siirrettiin Lieksan keskustaan, jossa oli tarvetta TUL:n seuralle, Mahdin puheenjohtaja Lauri Turpeinen sanoo. Turpeinen kiittelee niitä ihmisiä, jotka ovat pitäneet seuran hengissä vaikeinakin aikoina. - Vuosikymmenien mittaan on aina löytynyt ihmisiä, joiden mielestä toimintaa on ollut syytä jatkaa. On ollut muutamia avainhenkilöitä, jotka ovat tehneet lähes elämäntyönsä Mahdin hyväksi Noin 120 jäsenen Matovaaran Mahti on ääasiassa kuntoliikuntaseura, joka järjestää ohjattua salihar- joittelua lapsille ja nuorille sekä kuntoliikuntatapahtumia kaikenikäisille. -Myös retkiä teatteriesityksiin tai muuhun sopivaan tapahtumaan muutaman kerran vuodessa on järjestetty. Ja kerran vuodessa on järjestetty iltamat Kisapirtillä, jotka ovat vetäneet salin täyteen. Myös yhteistapahtumia muiden seurojen ja Jos muut lieksalaiset TUL-seurat ovat juhlineet näyttävästi tasavuosien täyttämistä, niin Lieksan Visa on pitänyt matalampaa profiilia. Seuran nimeä kestävyysjuoksutuloksissa sitkeästi esillä pitävä Arto Rokkonen tunnustaa toiminnan hiljentyneen viime vuosina. - Kyllähän toiminta on ollut hiipumaan päin jo pitkän aikaa ja kaiholla voi vain muistella ja 90-lukua, kun Visalla oli kaksi miesten lentopallojoukkuetta ja useita eri ikäluokkien juniorijoukkueita sekä yleisurheilijoita viestijoukkueiksi saakka. Myös pilkin TUL:n piirinmestaruuskilpailuihin piti lähteä useammalla autolla, seuran omista retkipäivistä nyt puhumattakaan, Rokkonen sanoo. Hänen mukaansa Visan näkyvimmät toiminnot löytyvät tällä hetkellä erilaisten retkien ja kuntotapahtumien järjestäjänä yhdessä Lieksan muiden TUL-seurojen kanssa. - Seura on edelleen Pokaryn ja Suomen Urheiluliiton jäsen, mutta jo useamman vuoden ajan minä olen ollut ainoa urheilija, Rokkonen sanoo. Matovaaran Mahdin puheenjohtaja Lauri Turpeinen (oik.) kiitteli seuran juhlissa Matti Mikkosta ja muita seuraaktiiveja. Kuvat Panu Kärkkäinen Pankakosken Valppaan kuntojumpparyhmä on hyvä esimerkki lieksalaisseurojen nykyisestä toiminnasta.

11 Salibandyn erityisryhmät toisen kerran Vantaalla Se on maaaaaaliiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii! Harry Seidler Vantaalainen Itä- Hakkilan Kilvan Star-joukkue voitti erityisliikunnan salibandyn avoimen TUL:n mestaruusturnauksen kilpasarjassa jo toisena vuona peräkkäin. Kilvan Kairat- joukkue saavutti hopeiset mitalit harrastesarjan turnauksessa, joka pelattiin nyt ensimmäistä kertaa. Turnauksen teemana oli tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus, joka näkyi ja huokui urheilutalolla läpi viikonvaihteen vahvana kaverin tukemisena ja auttamisena niin peleissä kuin pelien tauoillakin. Kisatervehdyksen tapahtumaan toi TUL:n kehittämisjohtaja Sari Virta, joka tervehdyksessään nosti esille tasa-arvotoiminnan ja yhdenvertaisuuteen liittyviä asioita. Turnaukseen osallistui viikonlopun aikana 168 vammaisurheilijaa yhdeksästä seurasta ja otteluita pelattiin kaikkiaan 20. Turnaus pelattiin avoimena mestaruusturnauksena ja mukana olevista joukkueista I-HK:n Star ja Kairat edustivat TUL:n seuroja, muut osallistuneet seurat olivat Kuopion Salibandyseura (2 joukkuetta), Espoon Oilers, Tuusulan Tuliketut, Kontu Helsingistä, Tampereen KooVee sekä FBT Pori. Turnauksessa pelattiin lauantaina kilpasarja, johon osallistui viisi joukkuetta: Kuopio, Espoo, Tampere, Pori, sekä Vantaa. Ensin pelattiin yksinkertainen sarja ja päivän päätteeksi pelattiin sijoitusottelut, joissa jännitystä riittikin niin pelaajille, kuin katsomon runsaalle ja äänekkäälle yleisölle. Itä-Hakkilan kilvan Starjoukkue pelasi finaalivastustajan Kuopion kanssa jo alkusarjassa tiukan kamppailun voittaen sen 4-3. Finaalissa Kuopio painosti erittäin tiukasti ottelun loppuun asti, mutta Star sai kovan työn jälkeen maalieron voitokseen 4-2, näin oli riemukas juhlinta valmis alkamaan ja kiertopalkintopokaali sai osakseen suurta huomiota. Pronssiottelussa Porin joukkue voitti Espoon 6-3 ja turnauksessa viidennelle sijalle sijoittui myös upeasti pelannut Tampereen joukkue. Sunnuntaina pelatussa neljän joukkueen harrastesarjassa oli mukana joukkueet Tuusulasta, Helsingistä, Kuopiosta ja Vantaalta. Alkusarjan ottelut olivat koko päivän erittäin tasaisia ja vauhdikkaitakin, joten jännitystä ja riemunhetkiä koettiin koko päivä jälleen runsaan katsojamäärän kannustaessa joukkueita. Päivä huipentui lauantain tapaan sijoitusotteluihin, jossa finaaliin selviytyivät Kuopio ja IH-K:n Kilvat. Finaalissa Kairat siirtyi jo ensimmäisellä puoliajalla 3-0 johtoon, mutta Kuopion hurja kiri tuotti heille lopulta voiton tuloksella 6-3. Pronssiottelussa tehtailtiin maaleja vuorotahtiin, ja varsinainen peliaika päättyi tasan 3-3. Rangaistuslaukauskisan ratkesi vasta kahdeksannessa parissa. Erityisen ilahduttavaa oli havaita nais- ja tyttöpelaajien suuri määrä harrastesarjan peleissä, joista erityismaininnan ansaitsee Kuopion joukkue. Se peluutti jopa koko ketjullista naisia aina kerrallaan ja siihen reagoi myös yleisö suosionosoituksillaan, siinä siis todellista tasa-arvotoiminnan mallia. Sunnuntain kisatapahtumaa oli seuraamassa myös TUL:n ensimmäinen varapuheenjohtaja Kari Uotila osallistuen palkintojenjakotilaisuuteen ja tuoden samalla tervehdyksensä vammaisurheilijoille. Uotila toimii TUL.n tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajana. Tervehdyssanoissa nousivat vahvasti esille tasa-arvoisuuden kehittämistyö ja vapaaehtoistyön tärkeä rooli tapahtumassa. Itä-Hakkilan Kilvan toiveena on saada erityisliikunnan tapahtumiin taloudellista tukea, joka tänä vuonna oli erittäin suuri pettymys, kun useista hakemuksista huolimatta tulos oli erittäin huono. Tapahtuman talous painui tappiolle, jonka järjestävä seura joutuu kantamaan, onneksi TUL:n salibandyjaosto antoi mitalit ja kunniakirjat sekä Kiinteistö Oy Tikkurilan urheilutalo myönsi alennusta osalle hallivuokraa. Kuvat Timo Virolainen TUL:n ensimmäinen varapuheenjohtaja ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Kari Uotila jakoi sunnuntain pelien palkinnot. OLVIN JUOMILLA VAROJA SEURALLE Myymällä Olvin juomia on seuroilla huippumahdollisuus hankkia lisää varoja. Sopimus on seuroille erittäin edullinen ja kysymys on tuntuvasta alennuksesta. Olvin kulloinkin voimassa olevasta perushinnastosta virvoitusjuomien ja kivennäisvesien osalta seurat saavat alennusta 18 senttiä/pullon sisältö. Nettohinta on rahanarvoista etua seuroille. Olvin juomia voi hankkia pienempiin seuran tilaisuuksiin, kisatapahtumiin tai säännölliseen kioskimyyntiin. Eikä ay-kilpailuja kannata missään tapauksessa unohtaa. Alkoholijuomia voi tilata vain, jos tilaajalla on alkoholinmyyntilupa. Pienin myyntierä on 10 koria (á 24 pulloa/kori). Tällöin toimitus on rahtivapaa. Olvin Kevyt Olo -logoja saa käyttää vapaasti seuran materiaaleissa. Kuvissa on paljon vaihtoehtoja, joista voi valita itselleen sopivimman. Logot saa ladattua osoitteesta www. olvi.fi. Ota yhteyttä alueesi asiakaspäällikköön, niin homma lähtee pyörimään! Helsinki ja Itä-Uusimaa: Toni Hämäläinen Helsinki, Keski- ja Länsi-Uusimaa: Kimmo Sinivuori Lahti, Kymenlaakso, Kanta-Häme: Timo Takanen Tampere, Turku, Satakunta: Pasi Suoniemi Jyväskylä, Mikkeli, Kokkola: Mika Taponen Joensuu, Kuopio: Jarmo Ruokolainen Oulu, Kajaani, Rovaniemi, Iisalmi: Antti Alamäki

12 12 PTU:laiseksi syntynyt Juhamatti Nieminen Kuluva vuosi on porilaiselle Henna Kuusiluodolle pyöreiden vuosien juhlien aikaa. Henna täytti heinäkuun alussa 20 vuotta ja lokakuussa hän pääsee juhlimaan oman seuransa, Meri-Porissa majaaansa pitävän Pihlavan Työväen Urheilijoiden 80-vuotista taivalta. Hauska sattuma. Omia synttäreitä en liiemmin juhlinut, mutta seuran pyöreitä ehkä sitten enemmän, Kuusiluoto hymyilee. Kuusiluoto on yksi Yyterin kylpylähotellissa pidettävässä PTU:n 80-vuotisjuhlassa palkittavista nuorista naisjaoston toimijoista. Naisjaoston lisäksi reilun 650 jäsenen seuralla ovat jaostot jalkapallossa, uinnissa ja salibandyssä sekä veteraaneissa. Verenperintö. Sitä on ptu:laisuus Kuusiluodolle. Hän oli mukana PTU:n aktiiveihin lukeutuvan äitinsä Eijan kanssa äiti-lapsi -jumpissa kahden kuukauden ikäisenä. Kun omat jalat alkoivat kantaa kaksivuotiaana, hän ryhtyi käymään itse Shellin tavaramerkkien käyttö perustuu Shell Brands International AG:n myöntämään lisenssiin St1:lle. Henna Kuusiluoto saa viikon energiaruiskeen jumppien ohjaamisesta. USKO TAI ÄLÄ PALVELU ON PALANNUT. Uusi Shell Palvelutankkaus. Kokeile ja nauti. Totta se on, sillä nyt uudet Shell Palvelumestarit tankkaavat puolestasi autosi ja tarkistavat esimerkiksi öljyt ja pesunesteet. Vuoden loppuun mennessä Palvelumestarit ovat valmiina palvelemaan sinua ja autoasi noin 60 Shell-asemalla ympäri Suomen. Tervetuloa palveltavaksi ma la 10 18! satu- ja tenavajumpissa. Ensimmäisen kerran olen kuulemma ollut turvakaukalossa jumpassa, Kuusiluoto naurahtaa. Omien jumppavuosien jälkeen Kuusiluoto aloitti 14-vuotiaana tyttöryhmien apuohjaajana ja jatkoi seuraavana vuonna virallisena ohjaajana, jossa tehtävässä toimii edelleen. Vetovastuulla on kaksi ryhmää, 6-9 -vuotiaiden seikkailujumppa ja Kuva Juhamatti Nieminen -vuotiaiden jumppacoctail. Molemmissa ryhmissä käy kymmenkunta tyttöä. Jumpissa ei tehdä uusia huippuvoimistelijoita, vaan tärkeintä on liikkuminen. Kuusiluodon mukaan suurena haluna on aada lapset liikkumaan ja tekemään asioita yhdessä. LAUTP:n veteraanit Tunnin aikana käydään läpi erilaisia leikkejä ja pelejä, kuten muun muassa hippaa, polttopalloa ja frisbeetä. Tärkeintä jumpan pitämisessä on se, että kaikki viihtyvät siellä. Pitää olla itse myös aina energinen ja liikkua lasten mukana, Kuusiluoto sanoo. Lähihoitajana vanhainkodissa työskentelevä Kuusiluoto ei voisi kuvitella elämäänsä ilman PTU:a. Tulisi outo ja tyhjä olo. Olen niin monta vuotta käynyt, tehnyt ja pitänyt jumppia, etten tulisi toimeen ilman. Saan jumppien pidosta viikon energiaruiskeen, kun näen tyttöjen urheilevan ja pitävän hauskaa, Kuusiluoto myhäilee. Ohjattavia jumppatyttöjä Kuusiluoto kehuu energisiksi ja iloisiksi. Tosin villejäkin tapauksia mahtuu aina joukkoon. Helpoin tapa on rauhoittaa heidät sanomalla, että sekoilu on muusta ajasta pois. Side PTU:hun tiivistyi entisestään viime kesänä, kun hän hankki kesämökin seuran omistamasta Mäntyniemen leirikeskuksesta, Porin kupeesta. Suunnitelmissa on mennä tulevaisuudessa myös johtokuntaan. Kutsu on tullut, mutta aika ei tahdo riittää, Kuusiluoto sanoo. - Kiva nähdä entisiä joukkuetovereita. Muistatkos kun Zidek keskitti pilkun kohdille, josta pääsin vetämään suoraan sisään. Se taisi olla vuosi Näin muisteli yksi lappeenrantalaisen LauTP:n menestyksekkään jalkapallojoukkueen pelaajista Markku Timonen asioita noin 25 vuoden takaa syyskuisena lauantaina Lauritsalan urheilukentän maisemissa. Lappeenrantalaisen jalkapalloseuran ex-pelaajat tapasivat tuolloin toisensa. -Kyllä nuo ajat aika lähelle menivät ja myös se keskitys. Tosin Kinnusen Pertsa oli siinä lähellä myös, lisää paikalle ajellut mikkeliläinen valmentaja Pekka Kokko, joka valmensi LauTP:n jouk- muisteloissaan Keijo Martikainen kuetta vuosina Lauritsalan Työväen Palloilijoiden jalkapallojoukkue aloitti nelosdivisioonasta ja nousi 1980-luvulla vuosi/ sarjaporras -tahtia. Ykkösdivisioonassa joukkue menestyi, mutta pääsy korkeimpaan eli SM-sarjaan tyssäsi. Ykkönenkin oli TUL:n seuralle menestys, kun ottaa huomioon että Lappeenrannassa pelasi LauTP:n lisäksi kaksi muuta joukkuetta ykkösessä. Kokko muistaa, kun joukkue lähti hänen valmennettavanaan viimeiseen nousukarsintaotteluun Mikkeliin ja palasi sieltä murtunein mielin: joukkue romahti toisella jaksolla totaalisesti ja hävisi ottelun. Entisiä pelimiehiä oli koolla nyt reilut kolmekymmentä ja osa oli kaivanut vanhat nappulakengät naulasta ja pukenut itsensä peliasuun. Näet kun tämä ryhmä kokoontuu, se etsii jalkapallon ja alkaa pelata. Niin nytkin tehtiin jako ja palautettiin höntsäillen mieliin entisiä pelitaitoja. Kannustaen ja kuntoillen. Kentällä olivat ainakin Pertsa Kinnunen, Kari Suno Suomalainen, Markku Pohjonen, Juha-Pekka Ruokonen, Markku Timonen, Jari Torvi, Padi Hulkkonen, Vesku Kiljunen ja monta muuta entisajan pelimiestä. Kokon valmentajasilmä seurasi kentän laidalta miten pallo liikkui pelaajien jaloissa. Taisi siinä nousta mieliin entisaikojen haikeutta kentällä sekä kentän laidalla.

13 Jokelan Kisa elää uutta kukoistusta TUL-huppari on laadukasta nukkaantumatonta materiaalia.vetoketju & etutaskut. Väri punavalkoinen. Vasemmassa hihassa brodeerattu TUL-logo. TUL-hupparin toimittaja on TUL:n yhteistyökumppani Errea. Lasten koot ovat XXS ( cm) ja XS ( cm). HINTA 50 EUROA. Aikuisten koot ovat S, M, L, XL, XXL, XXXL. HINTA 60 EUROA. Hintoihin lisätään postituskulut. Tilaukset: TUL (09) (arkisin klo 8-16 välisenä aikana) tai Toimitusaika: 1-4 vkoa Tilaustiedoissa tulee ilmetä: koko, kpl-määrä, toimitus- ja laskutusosoite. Isot seuratilausneuvottelut kehittämisjohtaja Sari Virta gsm Tekonurmikentän avajaisissa Jokelan Kisan nuoret jalkapalloilijat esittivät taitojaan. Hannu Saarinen S yyskuun alussa tuusulalainen Jokelan Kisa juhli 80-vuotistaivaltaan ja samalla Jokelan uuden tekonurmikentän avajaisia. Kentällä pidetty juhla- ja avajaistilaisuus kokosi seuran useita jalkapallojoukkueita esittelemään taitojaan upouudelle viheriölle. Vuonna 1931 perustetun seuran lajeina olivat alkuun yleisurheilu, voimistelu ja hiihto sekä hieman myöhemmin myös nyrkkeily, painonnosto ja pesäpallo. Nykyisin seurassa on neljä jaosta: hiihto, jalkapallo, lentopallo ja sulkapallo. Seuralla on noin 450 jäsentä. Jokelan Kisa on osoittautunut, että se haluaa kehittyä, olla mukana erilaisissa kehitysprojekteissa. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat jalkapalloilun harrastajamäärän selkeä kasvu ja nyt Jokelaan avattu tekonurmikenttä. Jalkapallosta onkin tullut Kisan valtalaji ja se tarjoaa monelle ikäluokalle toimintaa, maailman suositumman urheilulajin puitteissa. Seuran jalkapallojaoston puheenjohtaja Timo Rantala kertoi aluksi huoman- neensa, että seurassa toimi kymmenen miniseuraa, jotka toimivat omien ehtojensa mukaisesti. Varusteet eivät Kuvat Hannu Saarinen - Kohta on kulunut kolme vuotta, kun sain tilapäisen mielenhäiriön ja suostuin Kisan jalkapallojaoston puheenjohtajaksi. Tästä alkoi mielenkiintoinen matka jalkapallon ja varsinkin seuratyön ihmeelliseen maailmaan, sanoo Jokelan Kisan jalkapallojaoston puheenjohtaja Timo Rantala. KSR:n Tapio Rautavaaran rahaston apurahat Tapio Rautavaaran rahasto tukee urheilullisesti tai taiteellisesti lahjakkaiden nuorten opiskelua, koulutusta ja valmentautumista. Hakemukset tulee postittaa allekirjoitettuna Kansan Sivistysrahastolle niin, että viimeinen mahdollinen postituspäivä on Lisätietoja ja sähköinen hakusovellus löytyvät KSR:n www-sivuilta. Internetin ulottumattomissa olevat voivat tilata hakulomakkeen puhelimitse. Tiedot apurahojen saajista julkaistaan KSR:n www-sivuilla maalis-huhtikuun vaihteessa Saajille tieto ilmoitetaan hieman aiemmin. Hakemukset postietaan osoitteella: Tapio Rautavaaran rahaston hoitokunta, KSR:n hallitus Siltasaarenkatu 6, Helsinki. Puhelin , kotisivut sähköposti: muista@sivistysrahasto.com. kertoneet, että Jokelassa olisi ollut yksi vahva seura. Eikä muistakaan yhteisistä linjauksista voinut puhua. -Vuoden 2009 alussa Jokelan Kisassa oli 204 jalkapallon harrastajaa. Nyt vajaa kolme vuotta myöhemmin, luku taitaa alkaa jo kolmosella, mikä on aika mukava saavutus. Kisan joukkueet esiintyvät yhtenäisissä asusteissa ja kaikilla on vahva yhdessä tekemisen meininki. -Tavoitteemme on asetettu korkealle ja tulevaisuuden linjoissa on tuo neljänsadan harrastajan rajapyykki saavutettu vuonna 2014, Rantala sanoi. - Seura haluaa pitää kiinni siitä, että se kykenee tarjoamaan kaikille jokelalaisille oikein hyvän paikan harrastaa jalkapalloa omatoimisesti tai mitä muuta lajia täällä keksii harrastaa, totesi avajaistilaisuudessa puhunut Jokelan Tekonurmi Oy:n toimitusjohtaja ja Kisan puuhamies Jari Kuusrainen. Näyttääkin siltä, että Jokelan Kisa elää uutta kukoistustaan jalkapallon myötä. Syksyn urheilukoulut aloittavat toimintansa. Tilaa urheilukouluaineistoa seuralle. - Erittäin helppoa varainhankintaa KOTIMAISTEN sukkien myynnillä. - Todella hyvä tuotto, 40 % - Samalla tuet kotimaista työtä. puh. (013) Kysy lisää! TUL/Joy Games Urheilukoulut, Kauppakartanonkatu 7 A 13. krs Helsinki Puh. (09) Sähköposti tul@tul.fi Faksi (09) Katso

14 14 Itselleen tärkeä p Ismo Alhoniemi UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari vangitsi sataprosenttisesti kuulijansa TUL:n Veteraaniristeilyllä. Kuulijansa hereillä pitävänä, sanavalmiina ja sopivissa määrin huumoria viljelevänä puhujana Vasankari otti yli 300 veteraanin joukon huomion puoleensa. Ja mikä olikaan puhuessa, kun aihe oli kaikille tärkeä eli eläkeikäisten liikunta. - Jos on itselleen tärkeä ja tykkää itsestään, niin silloin myös panostaa itseeensä. Liikunnan osalta tämä tarkoittaa 2,5 tuntia viikossa kestävyysliikuntaa ja lihashuoltoa, Vasankari sanoi. Ikääntyvien liikuntasuositukseen vedoten Vasankari ilmoitti yhdeksi teesikseen sen, että jokaisella pitäisi olla oma henkilökohtainen liikuntaohjelma. -Tästä kohdasta minä pi- dän. On hyvä kaikkien tietää, että liikkumattomuus on neljänneksi suurin kuolemaan johtava syy. Eläkeikäisten fyysisellä aktiivisuudella on ratkaiseva merkitys itsenäiselle arjessa selviytymiselle ja toimintakyvylle. Vain yksi kahdestakymmenestä eläkeikäisestä liikkuu suositusten mukaisesti. Noin kymmenesosa tekee lihaskuntoa kohentavaa harjoittelua ja yksi kahdestakymmenestä kehittää tasapainoa. - Kahdentoista vuoden aikana on vähentynyt vähintään neljänä päivänä viikossa ulkona kävelevien miesten määrä lähes kymmenen prosenttia. Myös muun liikunnan harrastaminen on miehillä vähentynyt, mutta vaikeuksitta ulkona liikkuvien määrä on kuitenkin hieman kasvanut, Vasankari sanoi. Vasankarin mukaan riittävä fyysinen aktiivisuus on Veteraaniristeily kiinnosti, kuten niin usein ennenkin. Yli 300 ihmistä vastasi kutsuun. Aki Välinen (keskellä) keskustelemassa päivän annist Anna-Liisa ja Kauko Laakson kanssa. Olavi Virta ja Harmony Sisters yllätyskeikalla.

15 anostaa itseensä UKK-instituuin johtaja Tommi Vasankari puhui tärkeää asiaa liikunnan merkityksestä, mutta ei kuolettavan tylsästi. keskeisimpiä eläkeikäisten toimintakykyä ylläpitäviä tekijöitä. - Toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten kotona selviytymistä voidaan merkittävästi edistää järjestämällä liikunnanohjausta vähän liikkuville. Myös liikkumisen esteettömyyden turvaaminen sekä piha-alueiden ja muun lähiympäristön laatu ja kunnossapito edistävät toimintakyvyltään heikoimpien päivittäistä ulkoilua ja fyysistä aktiivisuutta, Vasankari sanoi. Liikkumattoman väestönosan fyysisen aktiivisuuden lisäämisellä olisi suuri taloudellinen merkitys. Vasankari saikin aikaiseksi kohinaa kertoessaan esimerkin diabeteksen hoidon kustannuksista ja sairauden aiheuttamista tuottavuuden alenemisen kustannuksista. Vasankari löi madonluvut pöytään: nämä kustannukset olivat Suomessa vuonna 2007 yhteensä 2,6 miljardia euroa. On arvioitu, että liikkumattomuus on diabeteksen pääasiallinen syy 27 prosentilla sairastuneista. - Näiden tietojen perusteella voidaan karkeasti arvioida, että vuonna 2007 liikkumattomuuden kustannukset diabeteksen osalta olivat Suomessa noin 700 miljoonaa euroa, Vasankari sanoi. Vasankari kuuluu siihen harvojen lääkärien joukkoon, jossa ymmärretään liikuntareseptin merkitys ja osataan käyttää sitä. Veteraaniristeilyn alustuksessaan hän kysyi, mitä sairaaloissa tehdään liikkumattomuuden vähentämiseksi. - Hyvää hoitoa on se, että ihmisen liikkumista tuetaan. Tämä on oleellinen ja tärkeä juttu. Kuvat Ismo Alhoniemi Eino Törrönen hauskuutti taas savolaisella sananrieskollaan Veteraaniristeilijöitä. Turun Weikkojen Fanny-ryhmä toi tanssillisia ja voimistelullisia terveisiä veteraaneille. a Veteraanitoiminnalle Veteraaniristeilyn perinteisiin kuuluvat veteraanijaoston kokous ja piirien veteraanijaostojen edustajien tapaaminen. Kumpaankin tilaisuuteen osallistunut liiton veteraanijaoston varapuheenjohtaja Jaakko Vastamäki summaa helposti yhteen veteraanien päällimmäiset ajatukset. - Meillä on ollut tapahtumia täynnä oleva vuosi, joka saa päätöksensä TUL:n ja eläkeläisjärjestöjen ensimmäisessä veteraanien kulttuurikilpailussa Seinäjoella. Yhteistoiminta on saatu nyt alkuun ja olemme tekemässä jopa historiaa. Vastamäen mukaan yh- teiskunnassa on erinomainen tilaus veteraanitoiminnalle ja ikäihmisten liikunnalle. TUL:n seurat voisivat mainiosti ottaa tehtävän vastaan. - TUL:n seurojen ja niissä toimivien veteraanien on otettava koppi vastaan. Tämän asian hoitaminen tarjoaa hyvän mahdollisuuden seurojen yhteistoiminnalle, Vastamäki sanoo. Seinäjoella on Vastamäen mukaan tehty hyvää työtä ja yhteistyön henki on esimerkillinen. TUL:n, Eläkeläiset ry:n ja Eläkkeensaajien Keskusliiton alulle paneva kulttuurikilpailu koki matkan on erinomainen tilaus Jaakko Vastamäki on mielissään veteraanien kulttuurikilpailujen hyvästä järjestelystä ja yhteistyön sujuvuudesta eri järjestöjen kesken. varrella kaksi miellyttävää yllätystä Työväen Näyttämöiden Liiton ja Suomen Työväen Musiikkiliiton halutessa tulla mukaan järjestlelyihin. Risteilyllä esille nousi odotettu aihe: TUL:n veteraanien vähyys ilmoittautuneissa. - Keskustelimme siitä, onko enää tässä iässä tärketä kilpailla vai voisiko kyseessä olla kulttuuritapahtuma. Toivottavasti TUL:n veteraanit päättävät viime hetkellä ilmoittautua kulttuurikilpailuun, jatkon luonteesta voimme sitten päättää myöhemmin, Vastamäki sanoo. Vuosittainen TUL:n veteraanipäivät järjestetään Kemissä. Tämäkin tapahtuma tuo uutta värinää, mutta etelän seuroihin. - Eteläisen Suomen seurojen on osoitettava, että junat ja linja-autot kulkevat myös pohjoiseen, eivätkä aina vain pohjoisesta etelään. Etelästä pohjoiseen on tasan yhtä pitkä matka kuin sieltä etelään, Vastamäki sanoo. Vastamäki näkisi mielellään Kemin tapahtumassa paikallisväriä ja omaleimaisuutta, mikä oli hyvin esillä tänä vuonna Joensuussa. - Toivottavasti järjestäjät löytävät Kemin veteraanipäiville sellaista, mikä ei ole tuttua etelässä. (IA)

16 16 Aprilliristeily on 23 tunnin miniristeily Turku-Tukholma-Turku (ei maihinnousua Tukholmassa). Viking Line m/s Isabella lähtee Turun satamaterminaalista pe klo ja palaa Turun satamaan la klo ASIAA, VIIHDETTÄ, YHDESSÄOLOA, LINJAUKSIA UUTISIA YMS. Risteilyn hinnat: Risteilyn hinnat sisältävät hytin valitussa hyttiluokassa sekä monipuolisen ja mielenkiintoisen ohjelman. A-hytti B-hytti B2P-hytti C-hytti 79 Φ (1-4 hlöä) 66 Φ (1-4 hlöä) 32 Φ (1-2 hlöä) 30 Φ (1-4 hlöä) Ruokailut: * Buffet-illallinen klo 21 ruokajuomineen 27 Φ/hlö, vuotiaat 11 Φ/hlö 6-11-vuotiaat 7 Φ/hlö Matkustajien on pyydettäessä todistettava henkilöllisyytensä viranomaisten hyväksymällä henkilöllisyystodistuksella. Alle 21-vuotiaat pääsevät laivaan vain vanhemman/huoltajan mukana. Ilmoittautumiset viimeistään mennessä. Yhteyshenkilön nimen ja osoitteen lisäksi on ilmoitettava kaikkien lähtijöiden osalta syntymäaika (pv, kk, vuosi). Tiedustelut: TUL/Maj-Lis Forsblom-Piskonen, Kauppakartanonkatu 7 A 4, Helsinki, puh. (09) , sähköposti maj-lis.forsblom-piskonen@tul.fi, faksi (09) * Buffet-lounas klo 12 ruokajuomineen 22 Φ/hlö, vuotiaat 11 Φ/hlö 6-11-vuotiaat 7 Φ/hlö * Buffet-päivällinen klo 15 ruokajuomineen 27 Φ/hlö, vuotiaat 11 Φ/hlö 6-11-vuotiaat 7 Φ/hlö * Meriaamiainen 9 Φ/hlö, vuotiaat 5,50 Φ/hlö 6-11-vuotiaat 4 Φ/hlö Alle 6-vuotiaiden ruokailut ovat ilmaisia.

17 Hei, tässä on Halisko! Olen Halisko ja tässä on uusi sivuni, josta löydät pieniä pähkinöitä ja kuvia seikkailuistani. Toivon, että sinäkin haluat olla mukana täyttämässä tätä sivua; vaikka sitten yhdessä äidin, isän isosiskon tai isoveljen kanssa. Tämä sivu tulee jatkossa olemaan jokaisessa TULlehdessä. Tältä sivulta tulet löytämään lapsille ja nuorille suunnattuja asioita, kuten minun kuulumisia, tapahtumia, erilaisia vinkkejä ja mikä parasta, juuri sinä saat olla tekemässä tätä sivua. Voit lähettää minulle postia (piirustuksia, kuvia, teh- täviä, kirjeitä) salaisen pesäkoloni osoitteeseen Halisko, Luppotie 15, Toijala HALISKO-ROKKI Halisko olen mä ja olen vihreä. Mä tanssin, laulan, liikun ja hännälläni kiikun. Mä tykkään liikkua, keinussa kiikkua, kun heitän kuperkeikkaa halaan sinua ja veikkaa! Hups hei, näin loikka riman yli vei! Opi juoksu hyppy, hei, ja lanneliike hurjan notkea. Kas näin mä rokkaan, kokkaan, halailen. Tulkaa mukaan, huutelen. Haliskolla riittää puhtia. On juttu tärkeä: muista syödä särkeä, ja salaattia popsi ihan päivättäin. Mulle päiväuni maittaa! Kun päänsä tyynyyn laittaa, niin paremmin taas jaksaa tassujansa liikuttaa. Hei, tulkaa tänne niinkuin olis jo! Täällä rokkaa Halisko, lisko hauska, kirkkaanvihreä. Hei, laita töppösiin jo vipinää, liikuntaan saat kipinää ja kohta rokkaat kuten Halisko. Hei, tulkaa tänne...jne. Sanat: Kristiina Poutanen ja Saija Roininen HALISKON SYKSYINEN KAURA-OMENAPAISTOS 6 annosta uunissa noin min helppo tehdä ja maistuu hyvältä Kannattaa hyödyntää oman pihan satoa Valmistusaineet: Taikina 2 dl vehnäjauhoja 1,5 dl kaurahiutaleita 2 rkl sokrua puoli tl kanelia (jos tykkää, saa laittaa ripauksen enemmän 125 g voita Täyte: 4-5 (n. 700 g) omenaa puoli dl sokrua 1 rkl perunajauhoja 1 tl kanelia (saa laittaa hyppysillisen enemmän, jos haluaa) 1 tl kardemummaa Tarjoiluun 1 purkki vaniljakastiketta ja/tai jäätelöä Valmistusohje - Sekoita taikinan kuivat aineet. Nypi joukkoon hiukan pehmennyt voi. - Painele 3/4 taikinasta voidellun vuoan (Ø 24 cm) pohjalle. - Kuori ja kuutioi omenat. - Sekoita täytteen ainekset. - Kaada seos vuokaan pohjan päälle. - Murusta loppu taikina täytteen päälle. - Paista 200 asteessa minuuttia. - Tarjoile hiukan jäähtyneenä vaniljakastikkeen kanssa. VINKKI Käytä paistokseen omenoiden sijasta karviaisia tai raparperia. Lisää silloin täytteeseen sokeria n. 1 dl.

18 ei ole vanha liikkumaan Syksyinen luonto tarjoaa hienon mahdollisuuden liikuntaan. Hannu Saarinen Ikääntyessä liikunnan merkitys korostuu. Sen ovat monet keski-iän ylittäneet ihmiset huomanneet. Myös liikuntaa tarjoavat kuntosalit ja urheiluopistot ovat havainneet vastata tähän tarpeeseen. He tarjoavat monenlaisia liikuntapalveluja seniori-ikäisille. Syyskuisena maanantaipäivänä käännän autoni Liikuntakeskus Pajulahden pihaan. Edessäni odottaa 60+ RuskaFiilis-kurssi. Sää on syksyisen kirkas. Pihalla on vielä kukkaasetelma. Sellaista ei ollut reilut 40 vuotta sitten, kun saavuimme opistolle urheiluseuramme leirille. Oli kevät ja yleisurheilukausi edessä ja meillä nuoruuden intoa harjoitteluun. Silloin odotuksemme olivat kesän tuloksista korkealla. Toista on nyt. Syksy on kellastanut koivunlehdet ja omat maksimisuoritukset sekä lämmin kesä ovat vain mukavina muistoina mielessä. Tutkin 60+ viikko-ohjelmaa. Sen tavoitteena ei ole huippukunto, vaan kunnon ja terveyden säilyttäminen. Sitä haluan minäkin, vaikka välillä vanha kilpailuviettini pyrkii esille. Ilokseni huomaan, että joka päivälle on varattu kahdesta kolmeen liikuntatuokiota. Ravintolassa tapaan Sepon, jonka kanssa kilpailimme kauan sitten. - Ensi vuonna olen 70-vuotiaiden sarjassa, yhä hoikkana pysynyt Seppo sanoo. Niin se aika kuluu, ajattelen sanomatta kuitenkaan mitään. Seppo pohtii, josko Kurssilaiset ovat valmiina kohtaamaan uusia liikunnallisia seikkailuja. hän osallistuisi ensi vuonna veteraanikisoihin. Hän ei ole vuosiin kilpaillut, mutta nyt kokee houkutusta siihen. Minusta ajatus on hyvä. Sehän motivoi liikkumaan. RuskaFiilis-ohjelmaa etenee ja päivittäin ohjelmassa on minulle aina jotakin uutta, kuten koko kehon harjoitusohjelma Spirals. Siinä kehoa kierretään ja saadaan ilmeisesti jäykkään selkääni liikkuvuutta. Tuolijumppa puolestaan osoittautuu yllättävän tehokkaaksi. - Kun puhutaan tuolijumpasta, kuvitellaan, että se on vanhainkoti-ikäisten voimistelua, mutta tässähän on ihan kunnon liikkeitä, vieressäni äheltävä kaveri sanoo. Olen samaa mieltä. - Jokaisella on keittiössään tuoli, joten ei tarvitse lähteä välttämättä edes kuntosalille, sanon ja nostan polvea vuorotellen. Kuvt Hannu Saarinen Nautimme syksyn väriloistosta kävellessämme nokipannukahville laavulle, joka sijaitsee järven rannalla. Eräänä päivänä teemme veteraanien yleisurheiluharjoituksia, jotka paljolti muistuttavat kouluikäisten alkeisharjoituksia. Ihan kivoja, sillä pystyn jopa aitomaan. Tosin aita ei ole kuin parisenkymmentä senttiä korkea. Viimeisenä iltana ruokasalissa aterioi myös nuoria urheilijoita, joilla on omat haaveensa. Pöydissä on myös meitä hiukan iäkkäämpiä, joiden urheilu-ura ja liikunnallinen kehitys ovat auttamattomasti taakse jääneet. Nyt vain yritämme taistella sen vähäisen kunnon ja liikkuvuuden säilyttämiseksi mahdollisimman pitkään. Poistuessani opistolta totena saaneeni hyvän mielen matkaeväät, ehkä ei ihan samanlaiset kuin ensimmäisellä kerralla. Urheilijan suihku on aina lämmin, sanoi silloin ensimmäisen harjoittelumme jälkeen parivuotta minua vanhempi kolmiloikkaaja, ja siitä lähtien suihkuni ovat olleet lämpimiä. Nyt toistan mielessäni 60+ viikolla kuuleminani liikunnanohjaajan sanoja: lihaskunnosta pitää ikäihmisen huolehtia. Uskon muistavani sen pitkään. Kirjoittaja on TUL-lehden akviitinen avustaja

19 Korson Veto nousi liigaan pysyäkseen Kuva Hannu Hurme Hannu Hurme P erinteikäs seura Korson Veto palaa lentopallon pääsarjaan neljän kauden jälkeen. Pääkaupunkiseudun joukkueen pelaamista tällä tasolla pidetään lajin ja sarjan näkyvyyden kannalta tärkeänä asiana. Vedon paluu mestaruusliigaan selvisi vasta mutkan kautta. Salolaisen Piivolleyn taru liigassa katkesi talousvaikeuksien vuoksi. Vaihtoehdot sen paikkaajaksi olivat TUL:n seurat Mutalan Riento (Liiga-Riento) ja Korson Veto. Liigan johto päätyi jälkimmäiseen. Päätökseen vaikutti urheilullisten ja taloudellisten seikkojen lisäksi halu palauttaa laji pääkaupunkiseudulle. Veto lähtee sarjaan valmentajansa Jouko Lindbergin mukaan realistisin tavoittein. Sarjassa pysyminen ei ole mikään tavoite. Pudotuspeleihin eli kahdeksan joukkoon selviäminen on Vedon tavoite, sanoo Lindberg. Miehellä alkoi 14. kausi päävalmentajana lentopalloliigassa. Hänen meriittilistallaan on muun muassa Raision Loimun johtaminen Suomen mestaruuspallille. Liedberg sanoo lähteneensä alkaneeseen kauteen jossakin määrin ristiriitaisin tuntein.viidettä kautta Vedon joukkuetta valmentava Lindberg on kovasti uudistuneeseen joukkueeseensa melko tyytyväinen. Korson Vedon harteilla on taas pääkaupunkiseudun lentopallomaineen puolustaminen. - Passarin tehtävät ovat Petteri Laurilan, yhden kaikkien passareistamme, käsissä.näihin käsiin luotan, mutta soisin Laurilalle mielellään lepohetkiäkin peleissä. Toinen passari on siis toivelistalla, Lindberg sanoo. Tärkeänä Lindberg pitää yleispelaaja Toni Kankaanpään pysymistä joukkueessa. Kankaanpää palasi viiden ulkomailla pelatun kauden jälkeen kotiseuraansa. Hä- nellä on kuitenkin sopimuksessaan ulkomaan pykälä ja kysyjiä saattaa hyvinkin ilmaantua. Kankaanpään menoa kauden alkuvaiheissa hillitsevät vielä maajoukkueessa saadut vammat. Hän on niistä toipumassa, mutta sarjan avaus jäi häneltä väliin. Pääkaupunkiseudun kunniaa puolustaa lentisliigassa joukkue, joka on sekoitus kokenutta kaartia ja nuoria lupauksia. Kun yhteispeli meidän konkareiden ja nuorempien kesken saadaan sujumaan, alkaa menestystäkin tulla. uskoo passari Petteri Lau- rila. Yksi Suomen kaikkien ai- kojen parhaista passareista aloittaa kotimaan pääsarjassa yhdeksännen kautensa. -Harjoitusten alkulämmittelyssä sählymailojen kanssa me vanhemmat vielä viemme noita nuoria. Uskon siitä huolimatta, että heissä on ainesta läpimurtoihin, Laurila sanoo. Laurila näkee joukkueen menetyksen riippuvan paljon siitä miten tuo nuori kaarti onnistuu. Laurilan tavoin maajoukkuetason kokemusta joukkueeseen tuo liberona pelaava Kai Liukkonen. Alkanut kausi on Liukkoselle liigassa yhdeksäs ja Korson Vedossa viides. 37-vuotias Liukkonen oli viime kauden jälkeen jo siirtymässä kokonaan kentänlaidelle valmennustöihin. Liigaan nousu kuitenkin muutti miehen pään. Valmentajan ammattitutkinnon suorittanut Liukkonen on yksi maan arvostetuimpia beach volley valmentajia ja hänestä on Lindbergille apua myös valmennuskuvioiden laatimisessa. Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry Tasa-arvovaliokunta TALKOOTYÖN AVAINKOHDAT TALKOOTYÖN AVAINKOHDAT 1) Talkootyö ei saa olla ammattitaitoa vaativaa, vaan jokamiehentyötä. Kaikkien 1) Talkootyö saaosallistua olla ammattitaitoa vaativaa, vaan jokamiehentyötä. Kaikkien tulee tuleeeivoida sukupuolesta riippumatta. Kyse on kertaluonteisesta voida osallistua sukupuolesta riippumatta. Kyse on kertaluonteisesta työstä ja työ on työstä ja työ on selkeästi rajattu. selkeästi rajattu. 2) Työtä ei tehdäesim. vainjoukkueelle, työtä tekevien hyödyksi, korvaus kohdistuu joukolle jaostolle tai kokovaan seuralle. Korvausta ei voi isommalle joukolle esim. joukkueelle, jaostolle tai koko seuralle. Korvausta ei voi myöskään myöskään korvamerkitä esim. leiritysmaksujen maksamiseen. Talkootyössä ei korvamerkitä esim. leiritysmaksujen maksamiseen. Talkootyössä ei saa olla saa olla kilpailuolosuhteita. kilpailuolosuhteita. 3) Talkootyötä ei voi ohjata palkattu henkilö, vaan talkooporukan vastuuhenkilölle on ontyö selitetty työvalvoo ja hän valvoo selitetty ja hän sitä. sitä. 4) Talkootyö on verotonta tuloa. Kirjanpidossa se kirjataan varainhankinnan tuottoihin. 6C veroilmoituksessa talkootyöt tulee kohtaan Varainhankinta, tuottoihin. 6C veroilmoituksessa talkootyöt tulee kohtaan Varainhankinta, tavara- ja tavara- ja palvelumyynti 621 sekä sivulle 3 Erittely tavara- ja palvelumyynnistä. palvelumyynti 621 sekä sivulle 3 Erittely tavara- ja palvelumyynnistä. 5) Seuranjaostoilla. hallitus päättää korvauksista, jolloin se on sama kaikilla seuran jaostoilla. 6) Talkoiden vastuuhenkilö hoitaa paikalle laatuun nähden tarpeeksi porukkaa. 6) Talkoiden vastuuhenkilö hoitaa paikalletalkoiden talkoon laatuun nähden tarpeeksi Hyvä nyrkkisääntö että talkoot noin 2-4 noin tuntia, mene porukkaa. Hyväon, nyrkkisääntö on,kestävät että talkoot kestävät 2 - jolloin 4 tuntia,eijolloin ei koko päivä. mene Talkoot on hyvä tauottaa ja paikalla kannattaa olla seuran puolesta pientä koko päivä. Talkoot on hyvä tauottaa ja paikalla kannattaa olla seuran purtavaa ja juotavaa. 2) Työtä ei tehdä vain työtä tekevien hyödyksi, vaan korvaus kohdistuu isommalle 3) Talkootyötä ei voi ohjata palkattu henkilö, vaan talkooporukan vastuuhenkilölle 4) Talkootyö on verotonta tuloa. Kirjanpidossa se kirjataan varainhankinnan 5) Seuran hallitus päättää korvauksista, jolloin se on sama kaikilla seuran puolesta pientä purtavaa ja juotavaa. 7) Seuran on hyvä hankkia vakuutus talkoolaisille. tekemä tapaturmavakuutus 7) Seuran on hyvä hankkia vakuutus talkoolaisille. TUL:n TUL:n tekemä IFin kanssa kattaa liiton,ifin piirien ja TUL:n jäsenseurojen vapaaehtoistyötä tapaturmavakuutus kanssa kattaa liiton, piirien ja TUL:n jäsenseurojen tekeville sattuneita tapaturmia. 8) Veroilmoituksen yhteydessä annetaan aikanatehdyistä tehdyistä talkoista. 8) Veroilmoituksen yhteydessä annetaanselvitys selvitys vuoden vuoden aikana Tämä talkoista. tapa saattaa vaihdella veropiireittäin. Näin verottaja seuraa, ettei tiettyä Tämä tapa saattaa vaihdella veropiireittäin. Näin verottaja seuraa, vapaaehtoistyötä tekeville sattuneita tapaturmia. talkootyötä tehdätalkootyötä säännöllisesti, jolloin se kuuluu piiriin. ettei tiettyä tehdä säännöllisesti, jolloinarvonlisäveron se kuuluu arvonlisäveron piiriin. Jouko Lindberg aloitti 15. kautensa liigaseuran päävalmentajana.

20 20 Hamarin Elo untuvikkona Kaukisliigaan Marko Enberg Porvoolainen Hamarin Elo pelaa alkavalla kaudella ensimmäistä kertaa kaukalopallon pääsarjassa. Elo lähtee Kaukisliigaan vahvalla ryhmällä ja sitä on ennakkokaavailuissa povailtu heti mitaleille. Elon leirissä luotetaan porvoolaisiin pelaajiin, sillä urheilukaupungista löytyy yllättävän paljon kaukalopallon harrastajia. Porvoolaiset lajin taitajat vain pelasivat aikaisemmin useammassa eri joukkueessa. Nyt parhaat voimat ovat samassa nipussa ja sillä on tarkoitus kaivaa myös menestystä. - Viime kaudella 1.divisioonassa oli kolme porvoolaista joukkuetta. Lisäksi liigan kestomenestyjän, Bewen, riveissä pelasi useampiakin porvoolaisia pelaajia. Kun meidän RP Keijo voitti 1. divisioonan, niin meille tarjottiin paikkaa liigasta, Hamarin Elon manageri ja maalivahti Kim Eriksson sanoo. Myös Elon miehet olivat pohtineet, eikö Porvoosta riittäisi paukkuja liigajoukkueeksi asti. Pelaajat totesivät, että jos kaikki saadaan puhaltamaan yhteen hiileen, niin varmasti liigajoukkueen voidaan koota. Eriksson aloitti Bewen porvoolaisista pelaajista. - Kysyin maalivahti Mikko Joensuulta ja Sami Lindholmilta kiinnostuksesta pelata oman kylän joukkueessa ja he innostuivat heti. Sitten kävimme divaria pelanneet porvoolaiset läpi ja sieltäkin tuli hyvää palautetta. Suurin huolemme oli talous. Liigassa pelaaminen on suhteellisen kallista. Niinpä ryhdyimme kiertämään firmoja läpi ja haimme sponsoreita. - Euroja kertyi aluksi yllättävänkin hyvin ja se lisäsi innostusta. Niinpä kyselimme Bewestä muitakin huippupelaajia mukaan. Bewe vastaavasti luopui liigapaikastaan ja keskittyy jatkossa jääkiekkoon, Eriksson sanoo. Bewen pyörittäjä Teuvo Ulander on alusta Kuvat Marko Enberg Mustilla paidoilla pelaava porvoolainen Hamarin Elo on kaukalopallon pääsarjan tulokas. Silti tavoite on heti olla toinen finaalijoukkueista. Kaukalopallossa peliaika on sama kuin jääkiekossa, mutta pelikatkoja on paljon vähemmän. Ja kun paitsiot puuttuvat, tulee maalitilanteita paljon enemmän. alkaen auttanut paljon. Eriksson on mielissään Ulanderin vinkeistä. - Ulander ehdotti myös Bewen logon säilyttämistä peliasuissa ja joukkueen nimessä. Se toi Bewen sponsoreita meille. Niinpä käytämme tällä kaudella nimeä Hamarin Elo/Bewe, Eriksson sanoo. Kaukisliiga on viime vuosina kuivunut melkoisen pieneksi. Alkavalla kaudella liigassa on mukana vain viisi joukkuetta, mutta tulevaisuus näyttää valoisammalta. - Siellä on useampi joukkue ilmaissut kiinnostuksensa tulla mukaan. Eli on täysin mahdollista, että seuraavalla kaudella olisi jo kymmenen joukkuetta, ja saisimme kunnon liigan aikaiseksi, Eriksson pohtii. Tämän kauden liigassa pelaavat Elon lisäksi RB-93 Lappeenrannasta, Enson Pallo, Jämsän Duo ja RB- Oulu. Liigassa pelataan nelinkertainen sarja eli kaikille joukkueille tulee 16 runkosarjan peliä. Neljä parasta etenee pudotuspeleihin. Välieristä irtoaa finaalipaikka kolmella voitolla. - Meidän tavoitteemme ovat siellä finaalissa. Vaikka joukkuemäärä on pienentynyt, niin taso on kova. Sinne ovat kuitenkin jääneet kaikki liigan parhaat pelaajat, Eriksson sanoo. Kaukalopallo on erittäin vauhdikas ja viihdyttävä laji. Peliaika on sama kuin jääkiekossa, mutta pelikatkoja on paljon vähemmän. Ja kun paitsiot puuttuvat, niin maalitilanteita tulee paljon enemmän. Maalimäärät ovat kaukalopallossa suurin piirtein tuplat jääkiekkoon verrattaessa. Maalivahdille tulee yhdessä erässä torjuntaa, mikä voi kiekkomatsissa olla välillä koko pelin torjuntojen määrä. - Melkein kaikilla meidänkin pelaajilla on jääkiekkotausta. Mestis-tason lätkämiehiä on mukana paljon, sanoo Eriksson, jolla itselläkin on vahva jääkiekkotausta.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja

LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja VEHMAISTEN URHEILIJAT Vehmaisten Urheilijat urheilutoiminta Vehmaisten Urheilijoilla

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Arvoisa seuraväki! 3/2010. Järjestä alueturnaus

Arvoisa seuraväki! 3/2010. Järjestä alueturnaus 3/2010 Arvoisa seuraväki! Seuratiedote siirtyi nettiin Piirin seurakirje on siirtynyt sähköiseen mediaan. Jatkossa se ilmestyy nettilehtenä jonka voi kuka tahansa tilata sähköpostiinsa. Niille seuroille

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 LAHVU 1968-2014 SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 Henkilökunnan A- ja B-sarjat HELSINGIN ENERGIA CUP Vierumäki 24.-25.1.2014 Sotilasurheilupoolissa mukana: TERVETULOA LAHDEN VARUSKUNNAN

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE 21.9.2017 KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE Yleistä Kankaanpään Pallo Ry. on jalkapalloseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa lajia ohjatusti ja asiantuntevien ohjaajien

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

Jämsänkosken Eläkkeensaajien bingo vetää väkeä paikalle Mäntykallion koululle. Ketä onnetar mahtaa suosia?

Jämsänkosken Eläkkeensaajien bingo vetää väkeä paikalle Mäntykallion koululle. Ketä onnetar mahtaa suosia? Sunnuntaibingossa joka viikko käyvä Esko Korkala hakee pelistä jännitystä, mutta ei voitoistakaan haittaa ole: "On tuo eläkekin niin pieni. Ahkeraan kun napsii pieniä voittoja, saa niistä tasaisen tuoton"

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXX MESTO TURNAUS Tampereella 26. 27.4.2014 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXVIII MESTO TURNAUS Tampereella 21. 22.4.2012 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017 Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 6/2013

Jalkapallojaoston tiedote 6/2013 Tampereen Kisatoverit Jalkapallojaosto, Roope Nutikka 2013 1 SISÄLTÖ 1) Taito-, kyky- ja maalivahtikoulu 3 2) Jalitsu-hallin talkoot 3 3) Jalkapallojaoston kehityspalaveri 4 4) E-valmentajakurssi 5 5)

Lisätiedot

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014 SC VANTAA Jäsenkirje 3/2014 1. Katsaus joukkuevoimistelijoiden kevääseen... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. Harrasteliikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkanut... 3 4. Valmentajaksi tai ohjaajaksi

Lisätiedot

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU)

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Tehtävä LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais- Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä,

Lisätiedot

LAPSET JA NUORET Tiia Murtonen Anna-Elina Pekonen HALISKO Tänä päivänä Halisko on paljon muutakin kuin vihreä lisko, Halisko on TUL:n nuorisotoiminnan näkyvin tunnus Se on nuorisotoiminnan lippulaiva yhdessä

Lisätiedot

Ruha Wolley Legendaarinen seura

Ruha Wolley Legendaarinen seura - 1 - - 2 - Ruha Wolley Legendaarinen seura Käsissäsi on juuri ilmestynyt Ruha Wolleyn kausijulkaisu. Tämän julkaisun avulla tehdään joka vuosi eteläpohjalaista lentopallohistoriaa, sillä ilman teitä tukijoita

Lisätiedot

LIITON ALAINEN RINGETEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN RINGETEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN RINGETEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2019 2020 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2019-2020. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa.

Lisätiedot

FC SCJ Strategia 2019

FC SCJ Strategia 2019 FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille

Lisätiedot

Mitä tehdään tehdään kunnolla.

Mitä tehdään tehdään kunnolla. SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:

Lisätiedot

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa. KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.

Lisätiedot

Piirin jäsenseurat Piirihallituksen jäsenet Jaostojen puheenjohtajat. Tulevaa toimintaa: Piirin toiminnasta nettisivuilla: http://hameenpiiri.tul.

Piirin jäsenseurat Piirihallituksen jäsenet Jaostojen puheenjohtajat. Tulevaa toimintaa: Piirin toiminnasta nettisivuilla: http://hameenpiiri.tul. TUL Häme Seuratiedote 2/ 11 20.6.2011 Tässä tiedotteessa : Liikkeelle syyskuussa askeltaen haaste seuroille Askelkisaan. Piirihallitus 2011-2013 Ehdotuksia jaostojen jäseniksi TUL:n Liikkeelle - kampanja

Lisätiedot

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT 2018-2019 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka

Lisätiedot

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva URHEILU 25.11.2017 Päivitetty: 25.11.2017 Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva Holopaiset ja Kalliot vievät eteenpäin lahtelaista naistennistä. Yleensä tennis on koko perheen juttu ja Lahdessakin

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 VALTTI CUP 2015 Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 2 VALTTI CUP 2015 VALTTI CUP 2015 3 TERVETULOA VALTTI CUP 2015 -tapahtumaan Pojat 2003 on Valtin yksi suurimmista ikäkausijoukkueista,

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset 1981 2002 Päivi Berg Vuonna 2002 talvella vähintään kerran viikossa liikkui 87 %, kesällä 88 % väestöstä Nuorten kokonaan liikuntaa

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2018 2019 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2018-2019. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa. Naisten

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0 SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

ME-kävely - kannustiko liikkumaan enemmän?

ME-kävely - kannustiko liikkumaan enemmän? ME-kävely - kannustiko liikkumaan enemmän? Hyvän hoidon puolesta maailmanennätyskävely oli Suomen Reumaliiton ja Roche Oy:n yhteinen hanke Hanke koostui Suomen Reumaliiton paikallisyhdistysten liikuntavastaavien

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Tutkimusaineisto koottu puhelinhaastatteluina helmikuun 2009 ja tammikuun 2010 aikana Kohteena 3 18-vuotiaat (vanhemmat vastanneet 3 11-vuotiaiden puolesta ja 12 18- vuotiaat vastanneet itse kysymyksiin)

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

PALLO VERKKOON JA VERKON YLI

PALLO VERKKOON JA VERKON YLI PALLO VERKKOON JA VERKON YLI Seurayhteistyötä yli lajirajojen! Joen Jujun ja FC Hertan JuHe yhteistyöprojekti Seurayhteistyökoordinaattori Anssi Liimatta Isännän Ääni - Mikkeli 7.-8.2.2014 Yhteistyön alkutaival

Lisätiedot

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 Puhelinnumeroita: Turnauspäällikkö: Ruokapäällikkö: Kenttäpäällikkö:

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

SEURASEMINAARI 30.11.2014

SEURASEMINAARI 30.11.2014 SEURASEMINAARI 30.11.2014 Seurakäynnit 2015 / haku OKM:n seuratuki ja työllistämistuki Liiton tuet kaudelle 2014 2015 Ringetteviikko 24.1. 1.2.2015 Tie huipulle -tapahtuma MM-kisat ja Ringette Festivaali

Lisätiedot

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. TERVETULOA! Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. 31. -turnaus 31.3.- 12.4.2014 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2016 2017 Naisten SM sarja Ajalla 1.10.2016 25.2.2017 pelataan 8 joukkueen nelinkertainen sarja (28 ottelua/joukkue). Sarjassa sijalle 8 sijoittunut joukkue putoaa

Lisätiedot

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014 SISÄLLYS Hallisarjan tulokset Uusi lisenssikausi alkaa 1.4.2014 Kertalisenssi Jäsen- ja lisenssimaksujen vahvistus sähköpostilla ja tarkistus otteluissa Liiton sääntömääräinen kevätkokous 13.4.2014 U20

Lisätiedot

Kesäiset kenttäpelit kokoavat eläkeläisikäisiä rentoon yhdessäoloon ihan kilpakentille asti.

Kesäiset kenttäpelit kokoavat eläkeläisikäisiä rentoon yhdessäoloon ihan kilpakentille asti. LOPEN LEHTI 32/13 Lopen Eläkkeensaajat isännöi EKL:n Hämeen piirin mölkkykisat Kesäiset kenttäpelit kokoavat eläkeläisikäisiä rentoon yhdessäoloon ihan kilpakentille asti. EKL:n ensimmäisen mölkyn piirimestaruus

Lisätiedot

OKM:n seuratuen haku

OKM:n seuratuen haku Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXXIII MESTO TURNAUS Tampereella 22. 23.4.2017 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti

Lisätiedot

AIKATAULUT: VAPAA PÄÄSY

AIKATAULUT:  VAPAA PÄÄSY B-POIKIEN SM-FINAALIT Nurmohalli ja Nurmon yläaste AIKATAULUT: www.jymylentis.sporttisaitti.com 1 VAPAA PÄÄSY 2 Tervetuloa Seinäjoelle! Seinäjoki tunnetaan vahvana liikuntakaupunkina. Palloilulajeista

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018:

LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018: LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS : OIKEUS LIIKKUA Harrastukset ovat tärkeä osa lasten ja nuorten elämää. Suurimmalla osalla lapsista ja nuorista on jokin harrastus, ja he kokevat olevansa varsin tyytyväisiä

Lisätiedot

Kaudenaloitusinfo 2014-2015

Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

Seurayhteistyö pelaajapolulla Etelä-Pirkanmaan Taitokoulu Kari Salin Viialan Peli-Veikot

Seurayhteistyö pelaajapolulla Etelä-Pirkanmaan Taitokoulu Kari Salin Viialan Peli-Veikot Seurayhteistyö pelaajapolulla Etelä-Pirkanmaan Taitokoulu Kari Salin Viialan Peli-Veikot 1960-luvulla kuljettiin Viialasta Valkeakoskelle polkupyörällä yli 20 km matka peleihin ja harjoituksiin. Valkeakosken

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

b) Seuran/yhdistyksen/yhteisön kokonaisbudjetti kaudelle, jolle avustusta haetaan: 3 000

b) Seuran/yhdistyksen/yhteisön kokonaisbudjetti kaudelle, jolle avustusta haetaan: 3 000 Polvijärven kunta Sivistyslautakunta YLEISAVUSTUKSEN HAKEMUS 1. HAKEMUKSEN KATEGORIA. VAIN YKSI RASTI/HAKEMUS x yleisavustus urheiluseuroille yleisavustus liikuntaa harrastaville yhteisöille yleisavustus

Lisätiedot

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXXI MESTO TURNAUS Tampereella 18.-19.4.2015 Sarjat Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM, harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

Luonnos. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry

Luonnos. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry Luonnos Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry 2015-2016 2 OSAPUOLET KaU Koris ry, y-tunnus 2364245-2 Karkkilan kaupunki, y-tunnus 0127046-7 SOPIMUSKAUSI 1.1.2015 31.12.2016

Lisätiedot

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN B-nuorten alueellinen Mestiksen karsintasarja (36 joukkuetta, 6 lohkoa) Etelän kiintiö on kahdeksan (8) joukkuetta mikäli joukkueita ilmoittautuu

Lisätiedot

Äänimäärät 2014 Päivitetty

Äänimäärät 2014 Päivitetty Äänimäärät 014 Päivitetty.10.014 Lisä-äänet / Joukkueiden määrät PÄÄKAUPUNKISEUTU Jäsenmaksu 01 Varsinainen ääni Liiton sarjat Veteraanit Alueen sarjat Yhteensä Dynamo ok 1 4 Esbo IF ok 1 Espoo Lentis

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXXII MESTO TURNAUS Tampereella 16. 17.4.2016 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset

Lisätiedot

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Miehet halli päiväys tulos ka. sarjat 2s. Pasi Uotila Ailec, Helsinki Tali 1.10.2006 600 300,0 300 300 Toni Laine Räme, Lohja Kupittaa 9.3.2007 600 300,0 300

Lisätiedot

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011 Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,

Lisätiedot

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 31.8.2005 SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 SEUROJEN YHTEYSTIEDOT PELISÄÄNNÖT LISENSSIT RINGETTELIITON ALAISET TURNAUKSET KAUDELLA 2005-2006 HAE TUKEA LASTEN JA NUORTEN RINGETTEEN LIITON UUDET HENKILÖT HYVÄÄ

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

XXVI MESTO TURNAUS Tampereella 24. 25.4.2010

XXVI MESTO TURNAUS Tampereella 24. 25.4.2010 XXVI MESTO TURNAUS Tampereella 24. 25.4.2010 Sarjat. Miehet (sarjataso 4-5) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso 4 harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO OPETTAJAN MM- KISAVIHKO 2013 TYTTÖJEN ALLE 18-VUOTIAIDEN JÄÄKIEKON MM-KISAT Vierumäki ja Heinola 29.12.2012-5.1.2013 Sytytä tähti Light up a Star! Sisällys TYTTÖJEN MM-KISAT... 2 OPETTAJAN MM-KISAVIHKO...

Lisätiedot

YAMA-ARASHI RY 3/2007

YAMA-ARASHI RY 3/2007 YAMA-ARASHI RY 3/2007 JUDO Varapuheenjohtajalta Kesä mennyt on ja syksy saapuu. Vai olisiko Vielä on kesää jäljellä. -iskelmän sanat ja ajatukset paremmin kohdallaan raapustaessani alkuvuoden muisteloita

Lisätiedot

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän sisäänkäynnin viereisessä kopissa yhteyshenkilönä Karita Koskinen 0400 392782 Puhelinnumeroita:

Lisätiedot

FC INTER YRITYSPAKETIT

FC INTER YRITYSPAKETIT FC INTER YRITYSPAKETIT HYVÄ YRITYS, NOUSE UUDESTA KULMASTA! Kausi 2013 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme laajaa näkyvyyttä niin stadionilla

Lisätiedot

VALEPA ESITTELYKALVOT

VALEPA ESITTELYKALVOT VALEPA ESITTELYKALVOT 26.1.2019 KOLME VÄITETTÄ Junioritoiminta on tärkeintä Liiga on tärkein Naisten joukkue on tärkein MUUTOSVALMIUS Pitkä historia, Vammalan Kisa -> VaLepa Asiat muuttuu nopeasti Tärkeää

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2017 2018 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2017-2018. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa. Naisten

Lisätiedot

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA LEMPÄÄLÄN KUNNAN PARHAINA PALKITTAVAT Vuoden miesurheilija TEEMU ROININEN 600 painonnosto

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot