Clemson uinuva yliopistokaupunki Etelä-Carolinassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Clemson uinuva yliopistokaupunki Etelä-Carolinassa"

Transkriptio

1 Clemson uinuva yliopistokaupunki Etelä-Carolinassa O nko totta, että Etelävaltiot ovat rento ja ystävällinen paikka, raukea ja mausteinen? Vai vain köyhä ja kurja? Se valkeni minulle, kun matkasin maaliskuun alun pakkasten keskeltä Clemsoniin, pieneen yliopistokaupunkiin Yhdysvaltoihin, Appalakkien vuorijonon eteläpuolelle. Ensimmäinen aamuni uneliaassa pikkukylässä valkeni puolipilvisenä ja Suomen pakkasien jälkeen keväisen lämpimänä. Pieni ja vauras Clemson vaikutti idylliseltä pitkän lentomatkan ja Atlantan keskikaupungin räikeiden moottoriteiden jälkeen. Asuin hotellintapaisessa opiskelija-asuntolassa Clemsonin vehreän kampusalueen reunalla, ja tuntui mukavalta ajatella, että ympärillä oli lukuisia samankokoisia pikkukaupunkeja joista Clemson oli vain se siistein ja kallein. Pientä liikettä kulmilla Yliopiston läheisyys näkyi Clemsonissa kaikkialla, ja kampus oli selvästi koko kylän sydän. Kaupunki on rakentunut yliopiston ympärille. Ulkomaalaisiin suhtauduttiin kaupoissa aivan itsestään selvänä asiana, ja kaikki ihmiset olivat avuliaita ja uteliaita, yllättävän lämpimällä tavalla. Missä oli odottamani amerikkalainen teennäisyys ja ulkokultaisuus? Paksu etelän aksentti soi pehmeänä paikallisten puheessa, ja sitä oli mukava kuunnella samalla, kun tutki kirjakaupan hyllyjä ja etsi elokuva-aiheisia postikortteja. Ihmisten todella kuuli sanovan kauppojen kassoilla venyttelevästi Alrighty then ja Here you`re, darling. Reissaaja tunsi olonsa heti mukavaksi, tervetulleeksi ja jopa hemmotelluksi. Ensimmäinen päiväni Amerikassa oli aidosti lämmin. Ukkosmyrskyä enteilevät pilvet heittivät aamusta alkaen hidasta kuperkeikkaa taivaanrannassa, ja välillä maahan lankesi ohuenohut sadekuuro. Minä kiertelin kampuksella ja istuin auringossa lauhduttamassa sopivasti ennen matkaa alkanutta flunssaani. Oloni oli hutera, enkä tiennyt, johtuiko se kuumeesta, jet lagista vai univelasta. Keräsin voimia ja tutustuin epäluuloisen toiveikkaana maahan, joka oli tyrmistyttänyt minua puolta vuorokautta aikaisemmin. Missä olivat nyt tienvierustojen ankeat neonvalomainokset,

2 Atlantan halki jyräävät pimeät ja synkät moottoritiet ja loputtoman maa-alan nielaisevat automarketit? Clemsonissa ei ollut tietoakaan suurkaupungin kiireestä ja melusta, vaikka ääntä Amerikassa tuntui syrjäkylilläkin riittävän. Ilmastointi kohisi läpi yön, ja ohuet ikkunat päästivät läpi autojen äänet, rengasmelun, jossa oli vieras sointi. Yhtä helposti myös seinät läpäisivät naapurissa asuvien nuorten riemunkiljahdukset, kun nämä Clemsonin "pikkutiikerit" pelasivat palloa Clemson Housen pitkillä käytävillä. Silti minä aloin tavallaan viihtyä. Kampuksella nurmikot vihersivät jo arasti, ja magnoliapuut kukkivat suurin, vaaleanpunaisin kukin. Kampusasuntolaa vastapäätä oli vanha kirkko, Tillman Hall, ja sen kellojen sointi kantoi heleänä halki koko suuren kampusalueen. Osasyynä orastavaan mielenkiintooni oli, ettei Clemson todellakaan ollut mikään suurkaupunki. Clemsonissa asuu ihmistä, joista suurin osa on opiskelijoita tai yliopiston henkilökuntaa. Silti vaikka kaupunki oli niin pieni, tiet olivat liioitellun suuret ja lähes kaikkialla 4-kaistaiset. Se oli yksi niistä lukuisista omituisista eroista, joita löysin nopeasti Suomen ja Amerikan välillä. Käveleminen paikasta toiseen oli käytännössä mahdotonta. Kampusalueella viettämäni viikon aikana näin, miten ihmiset hölkkäsivät pitkin sitä ainoaa pyörätietä, joka kiersi alueen ympäri. Kampuksen laidalta oli jopa mahdollista hypätä ilmaiseen CAT-bussiin, joka vei parkkipaikalta parin sadan metrin matkan eri laitosten ja tiedekuntien rakennusten nurkille. Koiranulkoiluttajia tai iltakävelijöitä ei näkynyt. Clemsonin kampusalueelta pääsi kävellen vain kylän keskustaan, jossa ei kuitenkaan ollut ainuttakaan ruokakauppaa, ei edes kioskia. Kävellen pääsi siis ostelemaan vaatteita ja kirjoja tai käväisemään postissa, mutta ruokaa ostaakseen oli hypättävä bussiin tai käytettävä omaa autoa. Matka lähimpään Wal-Martiin tai Inglesiin oli vain pari kilometriä, mutta yhtä hyvin ne olisivat voineet sijaita kuussa. Parin päivän jälkeen olisin tehnyt mitä vain voidakseni kävellä kauppaan ja samalla vähän jaloitella, mutta matkan varrella ei ollut minkäänlaista jalkakäytävää. Termi hyötyliikunta on amerikkalaisille täysin vieras. Jos haluat liikkua, sinun on mentävä salille, puistoon tai pelikentälle. Laskuvirheitä Ensimmäisten päivien aikana huomasin muitakin eroavaisuuksia. Lähes kaikki mittayksiköt poikkesivat suomalaisista. Lämpötilat ilmoitettiin fahrenheiteina, ja se hankaloitti säätiedotusten seuraamista. Minä opin kahden viikon oleskeluni aikana, että 68 fahrenheitia tarkoittaa noin 20

3 celsiusta lämmintä, ja se tuntui aivan riittävältä tiedolta. Sen alle oli kylmä; sen yli oli kuuma. Koko ajan tuntui, että jopa amerikkalainen pakkanen laahasi suomalaisen hallan perässä, kun miinusasteet alkavat fahrenheiteissa ikään kuin myöhemmin. Etäisyydet ja nopeudet ilmoitettiin Amerikassa maileina, mutta monien autojen nopeusmittareissa oli molemmat määreet, siis myös kilometrit tunnissa. Niillä ei kuitenkaan tehnyt mitään, koska tienvarsien nopeusrajoitukset kerrottiin maileina. Yksi maili on noin 1,6 kilometriä, joten etäisyyksissä kilometrimatkan riittävä haarukointi oli aika yksinkertaista. Yleisin nopeusrajoitus oli 70 mailia tunnissa eli noin 110 kilometriä, mutta kaikki nopeudet tuntuivat liikenteessä paljon hitaammille kuin Suomessa. Liikenne soljui useiden kaistojen ansiosta eteenpäin tasaisesti ja hallitusti niin maantiellä kuin kaupunkien keskustoissakin. Täpäriä ohituksia näki vähän, maantiepoliiseja paljon. Tilavuuksia ja painoja mitattiin niin monin tavoin, etten saanut niistä parissa viikossa mitään tolkkua. Ihmekös tuo, kun kyseessä on niin sanottu nestemäinen unssi (fluid ounce). Se on murtoosa esimerkiksi kupista, pintistä ja gallonasta, mutta suurempi yksikkö kuin tee- tai ruokalusikallinen. Painoa taas kuvataan pelkällä unssilla (ounce), joka on paunan kuudestoistaosa. Sehän kertookin jo paljon. Onneksi matkailija ei tarvitse näitä mittayksiköitä yhtään mihinkään, ellei aio leipoa. Minä tarvitsin mittayksiköitä vain miettiessäni, minkä kokoisen nestepakkauksen saa viedä käsimatkatavarana matkustamoon, kun kotimatka koittaa. Rahayksikön kanssa ei tullut vastaan yllätyksiä, koska dollarin kurssi oli matkani aikana varsin lähellä euroa. Ravintoloissa ruoka tuntui olevan hyvin edullista, joskin eroa tasasi säntillinen tippikulttuuri. Paikallisilta saatujen neuvojen mukaan huonosta palvelusta tuli jättää 10 prosentin tippi, normaalista 15 ja oikein hyvästä 20 prosenttia. Siitä pääsemmekin matkan myönteisiin yllätyksiin. Lähes kaikissa ravintoloissa oli syytä jättää 20 prosenttia tippiä, koska palvelu oli erinomaista. Tarjoilijat olivat kohteliaita ja nopeita, ruoka herkullista ja asioiminen kaikin puolin vaivatonta. Useimmiten esimerkiksi laskua ei tarvinnut odottaa pöydässä kyllästymiseen asti, vaan se tuli pöytään automaattisesti siinä vaiheessa, kun olimme sanoneet olevamme tyytyväisiä emmekä halunneet tilata enää lisää. Samalla kun tarjoilija toi laskun huomaamattomasti pöydän reunalle, hän kehotti syömään kaikessa rauhassa loppuun ja maksamaan sitten lähtiessämme kassalle. Niinpä ulkona syöminen oli edullista ja helppoa.

4 Wal-Mart ja kumppanit Ruokakauppojen tarjontaan tutustuin uteliaana moneen kertaan, vaikka ruokaa ei paljon tullutkaan itse laitettua. Kokeilumme rajoittuivat maissista valmistettuihin tortillakuoriin jotka olivat kuivia kuin Sahara ja munakkaisiin. Useimmiten söimme tyytyväisinä mahdollisimman tuhteja sämpylöitä cheddarjuuston ja pastramikinkun kanssa. Ei kuitenkaan uskoisi, miten vaikeaa on löytää kinkkua, jota ei olisi käsitelty mitä erilaisimmin väriainein. Ruokakaupat ja niiden valikoimat olivat Amerikassa pitkälti samankaltaiset kuin meilläkin, samoin kauppojen aukioloajat. Koskaan ei tiennyt, milloin mikäkin kauppa olisi auki. Ostoskeskuksissa oli iltakuuden jälkeen ihan yhtä autiota ja hiljaista kuin Suomessakin. Kun teimme Clemsonissa vietetyn viikon jälkeen automatkan halki Etelävaltioiden, huomasimme, että lait ja samalla kauppojen aukioloajat vaihtelivat osavaltioittain. Ainoastaan Wal-Mart oli aina auki. Se kannattaakin muistaa, jos haluaa yöpyä autossa. Jotkut Wal-Martien myymäläpäälliköt antavat reissaajien yöpyä ihan luvan kanssa kaupan parkkipaikalla, kunhan ei mene virittelemään telttaa auton rinnalle. Automatkailijalle on myös suuri apu, kun tietää, mistä saa juotavaa ja syötävää yömyöhälläkin. Wal-Martit ovat kuitenkin aina suurimpien valtateiden varsilla, joten pieniltä maanteiltä niitä on turha etsiä. Vain tietyt tuoteryhmät pistivät ruokakaupoissa silmään. Esimerkiksi valmiiksi pakattuja hotdog- ja hampurilaissämpyläpaketteja oli tarjolla hyllytolkulla, mutta kunnon leipää joutui ostamaan kaksinkertaiseen hintaan leipomopuolelta. Myös räikeästi värjättyjä ja karamellein koristeltuja leivonnaisia oli paljon. Herkkujen värimaailma ei hivellyt suomalaisen esteettistä silmää. Sen sijaan pienistä leipomoista ja konditorioista sai hillitympiäkin leivonnaisia, ja ne olivat herkullisia ja halpoja. Ruokakaupoissa räikeys ja keinotekoisuus vaivasivat myös karamellihyllyä. Kun on tottunut mustaan lakritsiin, salmiakkiin ja täyteläiseen Fazerin siniseen, amerikkalainen karamellivalikoima tuntui keinotekoisen makuiselta ja yksipuoliselta. Tarjolla oli tunkkaisia hedelmäkaramelleja, imelää toffeeta ja punaista lakritsia. Miten se edes on? Sentään yksinkertaisen herkullisia olivat kuuluisat, vaniljan tuoksuiset vaahtokaramellit, joita on kuitenkin helpompi löytää Suomesta kuin Amerikasta. Esimerkiksi Wal-Martissa niitä ei ollut tarjolla maaliskuussa ollenkaan. Ehkä emme osuneet vaahtokarkkisesonkiin, grillikauteen. Ruokakauppojen juomahyllyt erosivat suomalaisesta tarjonnasta varsinkin siinä, ettei kivennäisvettä ollut tarjolla. Ikävää oli myös se, että pulloveden etiketit sai lukea aika tarkkaan, jos halusi mieluummin lähdevettä kuin puhdistettua vettä.

5 Juotavaa ei pystynyt ostamaan yhtä pulloa kerrallaan mistään muualta kuin huoltoasemilta ja ravintoloista. Sixpack oli minimi, ostipa sitten vettä, coca-colaa tai olutta. Juomia sai kuitenkin myös lasipulloissa, mikä tuntui nostalgiselta ylellisyydeltä. Maku ei kuitenkaan aidossa amerikkalaisessa kolassa vetänyt vertoja suomalaiselle. Kyllä meillä pohjoisessa osataan. Erona voi olla niinkin perustavanlaatuinen asia kuin juomaveden laatu ja raikkaus. Olutvalikoiman runsaus yllätti, koska odotukset amerikkalaisen olutkulttuurin suhteen olivat etukäteen yhtä matalalla kuin kahvinkin. Kaupoissa oli varsin hyvä valikoima tuontioluita, ja myös paikalliset pikkupanimot olivat hyvin edustettuina. Varsinkin ale- ja pale ale -oluita oli hyvin saatavilla, ja valikoimiin kuului runsaasti eri oluttyyppejä vaalean lagerin lisäksi. Myös ravintoloissa ja pubeissa oli paljon erilaisia hanaoluita, vaikka selvästi paikalliset suosivat perinteistä Budweiseria ja herra ties miksi sen Light-versiota. Juomapullojen käsittely kertoi paljon amerikkalaisesta ekologisuudesta, tai sen puutteesta. Palautuspulloja ei ollut, ja niin lasi- kuin muovipullotkin pistettiin kylmästi tavalliseen roskakoriin. Se tuntui rikolliselta, varsinkin kun muu kierrätys oli aivan yhtä lapsenkengissään. Kun seurasi ruokakaupassa sivusta normaalin perheenäidin viikko-ostosten tekoa, laski väkisinkin mielessään yhteen sitä muovipussien, pullojen ja muiden pakkausmateriaalien määrää. Pienen Suomineidon kierrättäminen, pullojen kerääminen ja paperipussien vaaliminen tuntui siinä kontekstissa tuulimyllyjä vastaan taistelulta. Jos otat, joudut silti ajamaan Viiniä, viinaa ja mitä tuhdeimpia oluita löytyi luonnollisesti kaikenlaisista ruokakaupoista, mutta amerikkalaiset eivät tuntuneet ryyppäävän tai polttavan tupakkaa samassa määrin kuin me suomalaiset. Kahvia he joivat kuin korsteenit, ja vaikka rakastan myrkyllisen mustaa kahvia, kertamäärät menivät välillä täysin minun imukynnykseni yli. Tavallisesti amerikkalainen kahvi oli vetistä kuraa, mutta monissa kahviloissa oli tarjolla tummia vaihtoehtoja ja erilaisia espresso-sekoituksia. Piti aivan kirjaimellisesti paikkansa, että Amerikassa kaikki oli suurta. Vaikka pidän itseäni kulinaristisena hirviönä ja rakastan ruokaa, en tajua, miten kukaan jaksaa juoda kerralla puoli litraa kahvia. Minä en myöskään halua ostaa aina sixpackiä, jos tarkoitus

6 on maistella erilaisia oluita, ja miksi ihmeessä jäätelötötteröiden minimiostos on kaksi suurta palloa? Koko reissun aikana en nähnyt ainuttakaan todella humalaista ihmistä, en edes New Orleansin Mardi Grasissa. Tupakkalait näyttivät olevan pitkälti samat kuin meilläkin, eikä missään yleisissä tiloissa saanut polttaa. Ihmisiä ei kuitenkaan nähnyt myöskään talojen ulkopuolella tai kaduilla kessua vetämässä. Ylipäätänsä ihmisiä ei näkynyt kaduilla. Lopulta ymmärsin, että se johtui siitä, että ihmiset kulkivat kaikkialle autolla: myös ravintoloihin ja baareihin. Tästä tietenkin seuraa, että humalassa ajaminen on Amerikassa hyvin tavallista. Ei ollut mukava huomata, miten automarkettien keskelle oli pienille tonteille kyhätty baareja, joiden edessä seisoi aina useampi avolava tai maasturi. Sama oli tilanne Mardi Grasissa. Kun ihmiset saivat juhlista tarpeekseen, he suuntasivat hoippuen autoilleen. Vaikka Suomessa jaksetaan valittaa ainaisesta pimeydestä ja kylmyydestä, me sentään liikumme ulkona säällä kuin säällä. Me kävelemme baariin tai ravintolaan tai taksijonoon. Me otamme korkeintaan yhden oluen, jos aiomme ajaa kotiin, ja on selvää, että ihmiset kulkevat jalan kaupasta tai baarista toiseen. Amerikan Etelävaltioissa on periaatteessa ympäri vuoden kesäkeli, ja silti ihmisiä ei näy missään. Se luo kaupunkien ja automarkettien ympärille omanlaisensa, hylätyn tunnelman. Kaupunkien kadut ovat iltaisin autiot mutta parkkipaikat täynnä. Juomakulttuuri on Amerikassa monella tapaa erilainen kuin Suomessa, ja kristillisyys antaa siihen oman leimansa ainakin tietyissä osavaltioissa, kuten Etelä-Carolinassa. Alkoholia ei myyty lainkaan niin sanottujen ehtookellojen soitua. Lauantai-iltana ei siis kello 18:n jälkeen saanut olutta koko sunnuntain aikana, ei ennen maanantaiaamua. Siinä on moni eurooppalainen ihmeissään. Vastaan tuli myös kauppoja, joissa ei myyty olutta tai muita alkoholijuomia koskaan. Näissä kaupoissa saimme hyväntuulisen ohjeen mennä lähimpään Wal-Martiin. Baareissa ja ravintoloissa oltiin ainakin Clemsonissa myös äärimmäisen varovaisia ikärajojen suhteen. Yleisesti sallittu ikäraja oli kaikissa ravintoloissa sama kuin alkoholin ostamisen ikäraja kaupoissa, eli 21 vuotta. Silti kaikissa ravintoloissa, joissa Clemsonissa kävin, minulta kysyttiin paperit, ja olen kuitenkin ohittanut kolmenkymmenen rajapyykin jo joku vuosi sitten. Paperit kysyttiin tavallisesti koko seurueelta. Kun ihmettelimme asiaa ääneen, tarjoilija vastasi vakavana, että seuraukset ovat ankarat sekä ravintolan omistajalle että tarjoilijalle, joka joutuu tavallisesti pihalle myytyään alaikäisille alkoholia edes vahingossa. Henkilöllisyystodistusta eli passia oli siis kuljettava kaikkialla mukana.

7 Muinainen rahaliikenne Virallinen tunnistautuminen, esimerkiksi raha-asioita hoidettaessa, oli Amerikassa aivan muinaisella tasolla. Yhdysvalloissa ei tunneta tai käytetä sirukortteja. Esimerkiksi kaupassa pankki- tai luottokortilla maksaessa ei näpytelty PIN-koodia, vaan allekirjoitettiin joko kuittiin tai kosketusnäyttöön. Kuten elokuvissa usein näkee, bensaa todella saa huoltoasemien automaateista kenen tahansa kortilla. Usein masiina kysyi vain yhdysvaltalaista postinumeroa, mutta jotkut automaatit tuntuivat hyväksyvän myös suomalaisen postinumeron. Minkäänlaisia allekirjoituksia tai PIN-koodeja ei tarvittu. Hyvällä syyllä voi kysyä, miten amerikkalaiset selviytyvät siruttomien korttiensa kanssa nykyaikaisessa Euroopassa? Käsittämätön takapajuisuus koski kaikkea muutakin amerikkalaista rahaliikennettä. Yhdysvalloissa toimitaan edelleen täysin sekkivihkojen, käteisen ja luottokorttien varassa. Niinkin vanhanaikainen keksintö kuin tilisiirto ei ole juuri lainkaan käytössä, ja laskunmaksuautomaateista tai verkkopankkipalveluista on turha edes mainita. Ne ovat amerikkalaisille täysin vierasta teknologiaa. Jos haluaa siirtää rahaa Amerikasta Suomeen, tilisiirto maksaa noin 50 dollaria, ja se on tehtävä pankkivirkailijan kanssa. On aivan tavallista, että vuokrat tai palkat maksetaan käteisellä tai sekillä. Myös luottokorttien tai lainan hankkiminen voi olla Amerikassa asuvalle ulkomaalaiselle haastava tehtävä. Amerikassa ei voi saada esimerkiksi autolainaa ilman, että sinulta löytyy luottohistoria. Sitä ulkomaalaisella ei tietenkään automaattisesti ole, ja se on keinotekoisesti rakennettava. Niinpä esimerkiksi autonhankintaa suunnitteleva ulkomaalainen joutuu ottamaan ensin jonkun pienen ja turhan lainan hirveällä korolla ja maksamaan sen sitten välittömästi pois, pelkästään saadakseen merkinnän luottotietoihin. Sitten voi hakea suurempaa lainaa. Paikoin eurooppalaisten luottokorttien toimivuuden kanssa oli ongelmia, joten ei ollut ollenkaan huono asia, että mukana oli sekä Visa että Mastercard, molemmat debit-malleina. Kertaalleen kävi niinkin, ettei ravintolan kassa pystynyt lukemaan kumpaakaan korttityyppiä. Sellaisessa tilanteessa suomalainen miettii ensimmäisenä, joutuuko tässä tiskaamaan, mutta amerikkalainen tarjoilija ei ollut moksiskaan. Hän oli tilanteesta pahoillaan, piti sitä ravintolansa heikkoutena ja lupasi rennon etelävaltiolaiseen tapaan hoitaa asian kuntoon. Meidän ei tarvinnut lähteä etsimään pankkiautomaattia tai sietää paljon puhuvia katseita. Saimme pelkästään ymmärrystä ja ilmaisen päivällisen.

8 Rento ja ystävällinen etelä Juuri tuollaisina hetkinä joita tuli parin viikon reissulla koko ajan lisää alkoi väkisin ihailla ja kunnioittaa amerikkalaista palvelukulttuuria. Henkilöstön määrä on amerikkalaisissa kaupoissa ja ravintoloissa aivan eri luokkaa kuin Suomessa, ja yksi niistä asioista, joita kaipaan näin jälkikäteen rapakon takaa, on palvelu. Suomessa tunnutaan menevän kovaa vauhtia kohti täydellistä itsepalvelua, ja se tekee ostosten teosta ankeaa. Erona maitten välillä on toki myös se, että Suomessa työvoima on kallista ja Amerikassa halpaa. Silti ystävällinen, ripeä ja välitön asiakaspalvelu on asia, josta suomalainenkin on valmis maksamaan ylimääräistä. Amerikassa palvelua oli tarjolla ravintoloiden lisäksi myös kaupoissa, ja silti katselukulttuuri (browsing) oli hyväksyttävämpää kuin Suomessa. Myyjät eivät tyrkyttäneet apua, ellet näyttänyt todella olevan sen tarpeessa. Pienissäkin putiikeissa oli reilusti henkilökuntaa, mutta asiakas sai silti viettää kaikessa rauhassa tuntikausia hyllyjä koluten. Osa amerikkalaisesta palvelusta ja valmiiksi tekemisen kulttuurista tuntui toki liioitellulta, eikä kaikkiin tapoihin ehtinyt mieltyä kahdessa viikossa. Henkilökuntaa riitti esimerkiksi vetämään ostoskärryjä valmiiksi irti linjastosta, ja usein näissä tehtävissä oli osa-aikaeläkeläisiä. Kaupan kassa nosteli uutterasti jopa ostokset kärryistä kassahihnalle, ja sekin oli vähän liikaa. Myös pussittaminen hoitui siinä samalla, ja kaikki ostokset pussitettiin kaiken lisäksi pieniin, hedelmäpussia muistuttaviin muovipusseihin, jotka olivat aivan liian heikkoja uudelleenkäyttöä varten. Viikon ruokaostoksista pusseja kertyi väkisin useita kymmeniä, kun myyjä kaiken lisäksi pakkasi muutamatkin tuotteet vähintään kolmeen eri pussiin. Jälkikäteen olen miettinyt moneen kertaan, mistä amerikkalaisten kohteliaisuus ja useimmiten aito auttamisenhalu kumpuavat. Lämminhenkinen hyvätapaisuus tuntui tulevan etelävaltiolaisilta aivan luontojaan niin ravintoloissa, kahviloissa kuin hotelleissakin. Muovista, väkinäistä tai teeskenneltyä ystävällisyyttä näimme hyvin harvoin. Käsitykseni amerikkalaisista ihmisistä muuttui aivan toiseksi matkan aikana. Tapaamani amerikkalaiset olivat jotain aivan muuta kuin median, elokuvien ja tv-sarjojen antama mielikuva antaa ymmärtää. Kaikki amerikkalaiset eivät olleetkaan asehulluja, kiihkouskovaisia, umpityhmiä maalaisia tai kauneusleikkauksista riippuvaisia nuoruuden palvojia. Lähes kaikki tapaamani amerikkalaiset olivat ihan tavallisia, ystävällisiä, maanläheisiä ja älykkäitä ihmisiä. Yksi mahdollinen selitys on, että matkasimme nimenomaan Etelävaltioissa ja pienillä paikkakunnilla. Oma vaikutuksensa ihmisten lämminhenkisyyteen oli varmasti myös

9 etelävaltiolaisella lasten kasvatuksella ja tapakulttuurilla. Kohteliaisuus tietyissä tilanteissa oli normi. Kuulimme paikallisilta, että ensimmäinen asia jonka jokainen etelävaltiolainen vanhempi opettaa lapselleen on, että jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa, on parempi olla hiljaa. Tämä yksinkertainen ohje näkyi. Lapset ja nuoret olivat yhtä kohteliaita kuin aikuisetkin, eikä julkisilla paikoilla tai kulkuneuvoissa näkynyt kiroilevia, sylkeviä tai muuten tarkoituksella ohikulkijoita provosoivia nuorisojoukkoja. Sen sijaan iloisia ja hauskaa pitäviä nuoria näki yhtä paljon kuin Suomessakin. Urheilu, uskonto ja isänmaa Amerikkalaiset päihittävät meidät myös parissa muussa asiassa. He näyttivät olevan suomalaisiinkin verrattuna pähkähullua urheilukansaa. Clemsonin oma Tigersjoukkue näkyi kaikkialla, ja amerikkalainen jalkapallo, koripallo ja baseball tuntuivat olevan valtavan suuria asioita, edellä mainitussa järjestyksessä. Joukkueisiin liittyviä krääsäkauppoja oli useita, ja tavaraa oli tarjolla aina ulkoilu- ja kesävaatteista auton rekisterikilpiin, tarroihin, vauvanhoitotarvikkeisiin ja kynttilänjalkoihin. Jopa maanteiden asfalttiin ja suurten talojen seiniin oli maalattu joukkueen kauas erottuvia oransseja tai valkoisia tiikerin tassuja. Lisäksi kampuksen jalkapallostadion, Death Valley, veti sisäänsä varmasti kaksi kertaa koko kylän asukasmäärän. Omituisinta oli, että paikalliset eivät suhtautuneet fanituotteisiin krääsänä. Yliopistoopiskelijat mutta myös iäkkäämmät paikalliset käyttivät fanituotteita monipuolisesti arkielämässään riippumatta ammatista, statuksesta tai tulotasosta. Liikenteessä ei juuri näkynyt sellaisia autoja, joissa ei olisi ollut etu- tai takapuskurissa vähintäänkin joukkueen tassulogoa. Ihmiset tunnustivat nolostelematta väriä, ja niin joukkueen räikeä oranssi, violetti ja haalea valkoinen näkyivät ihmisten vaatetuksessa, yhtä lailla nuorten lenkkareissa kuin kotirouvien kesämekoissa. Urheilu todella oli erilaisia ihmisiä yhdistävä tekijä. Urheilun lisäksi Clemson pullisteli eri kirkkokuntia, ja niin tekivät kaikki muutkin kylät ja kaupungit halki Etelävaltioiden. Uskonnollisiin ihmisiin törmäsimme silti harvoin. Kirkot erotti muista taloista piikkimäisen tornin avulla, ja usein noiden autioina seisovien rakennusten ympärillä oli tasamaalle, avoimeen auringonpaahteeseen hylättyjä hautuumaita. Näky ei ollut kaunis tai seesteinen, vaan pikemminkin kuin Stephen Kingin lemmikkieläinten hautausmaalta. Suuri ero Suomen ja Yhdysvaltojen välillä on myös isänmaallisuus. Se on amerikkalaisille monella tapaa erilainen asia kuin meille suomalaisille. Ihmiset tervehtivät joskus kaduilla ohi

10 kulkevia sotilaita, ja joskus jopa etäisesti sotilaan näköisiä ihmisiä. Amerikan lippu oli todella näkyvästi esillä kaikkialla, eikä sellaista kauppaa tahtonut löytää, joka ei olisi lippua katollaan liehuttanut. Vastaavaa ei voi mitenkään kuvitella suomalaiseen katukuvaan muuta kuin jouluna ja juhannuksena. Myös sotilaita näkyi kaupunkien keskustoissa, julkisen liikenteen asemilla, lentokentillä ja jopa kampusalueella runsaasti. Suurin ero oli kuitenkin siinä, että näiden nuorten ihmisten tiesi olevan matkalla jonnekin aivan muualle kuin perähikiälle asepalvelukseen. Yllättäen emme törmänneet lainkaan yltiöpäiseen Amerikka-paatokseen, vaikka tv-ohjelmat ja media sellaisen kuvan amerikkalaisista usein luovatkin. Kun juttelimme tavallisten ihmisten kanssa, kävi ilmi, että he suhtautuivat kotimaansa epäkohtiin aivan yhtä realistisesti ja tiedostavasti kuin me suomalaisetkin. Meille ei tyrkytetty sen enempää Jeesusta kuin Amerikan ihanuuttakaan. Sanna Karppinen

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Heijastimen käyttö. Kyselytutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy joulukuussa Vastaajia oli yhteensä 1530.

Heijastimen käyttö. Kyselytutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy joulukuussa Vastaajia oli yhteensä 1530. Heijastimen käyttö Kyselytutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy joulukuussa 2017. Vastaajia oli yhteensä 1530. Käytätkö jalankulkijana heijastinta liikkuessasi liikenteessä pimeällä,

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Ulkomaan jakson raportti

Ulkomaan jakson raportti Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME?

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Mieti ensin kaksi kertaa heitätkö roskat luontoon. Tiesitkö, että yksi veteen heitetty tupakka saastuttaa 7 litraa vettä? Kuolemmeko jätteisiimme? Kännykkä vaihtoon uutta ostattaessa,

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015. Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija

Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015. Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015 Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija Lounais-Suomen ammattiopisto, Novida Saavuimme Sierra Leonen pääkaupunkiin Freetowniin

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

Someron Esan uimarin kilpailuohje kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina

Someron Esan uimarin kilpailuohje kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina EDELLINEN PÄIVÄ: pitää syödä hyvin, että jaksaa. KARKIT JA NAPOSTELTAVA OLISI SYYTÄ JÄTTÄÄ POIS. Hyvä tapa varsinkin ennen pääkisoja, on aloittaa

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness Lähiympäristö ja siinä liikkuminen (pitkä kyselylomake) Tässä lomakkeessa kysytään käsityksiänne asuntonne lähiympäristöstä

Lisätiedot

AVOMAANKURKUN KASVATUS

AVOMAANKURKUN KASVATUS AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA

ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA Tiedosta hyvinvointia 1 ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA Salme Ahlström Tutkimusprofessori Alkoholi- ja huumetutkimus STAKES Päihdetiedotusseminaari "Päihteet ja väkivalta" Finnish-German Media

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMASSA ACCOMM-PRAGUESSA. Vaclavin aukio (Vaclavske namesti) Jenni Jämsä & Marjo Kukkohovi Ma05 Praha, Tsekki 04.01. 1.3.

TYÖSSÄOPPIMASSA ACCOMM-PRAGUESSA. Vaclavin aukio (Vaclavske namesti) Jenni Jämsä & Marjo Kukkohovi Ma05 Praha, Tsekki 04.01. 1.3. TYÖSSÄOPPIMASSA ACCOMM-PRAGUESSA Vaclavin aukio (Vaclavske namesti) Jenni Jämsä & Marjo Kukkohovi Ma05 Praha, Tsekki 04.01. 1.3.2008 Olimme työssäoppimassa Prahassa, jota kutsutaan kaikkien kaupunkien

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa. Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 21 - Audio - osa 1. paperikassi paperikassi, ostoskassi

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 21 - Audio - osa 1. paperikassi paperikassi, ostoskassi Oppitunti 21 - Audio - osa 1 1 paperikassi paperikassi, ostoskassi kaksi ostoskassia ostoskärry monta ostoskärryä ostoskori Ostoskori on tyhjä. Ostoskorissa ei ole mitään. laatikko Laatikko on tyhjä. Laatikossa

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon.

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon. EROTTAJALLA KAUPAKSI KÄYVÄT KAIKKI 21.07.2015 K-market Erottaja luo Helsingin keskustaan rennon kyläkauppafiiliksen, jossa kuitenkin on keskikaupungin tunnelmaan sopivaa tyyliä ja laatua. Uuden kaupan

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Taustatiedot: 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Ikä * 0-15 v. 15-17 v. 18-30 v. 31-45 v. 46-60 v. yli 60 v. Ympäristö 3. Käytetäänkö Hämeenlinnassa ja seutukunnissa

Lisätiedot

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin Oskari Lammi 1 Asiakastyytyväisyys mitä ja miksi Asiakas määrittelee hyvän ja huonon palvelun laadun. Jos palvelun laatu ei tyydytä asiakasta, on hänen

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

From: Ostaja klo 21:51 Millaisessa kunnossa kirja on? Onko se siisti ja säilytetty kuivissa sisätiloissa, eli ei tunkkaisen hajuinen?

From: Ostaja klo 21:51 Millaisessa kunnossa kirja on? Onko se siisti ja säilytetty kuivissa sisätiloissa, eli ei tunkkaisen hajuinen? Downloaded from: justpaste.it/65j Etsin Anni Swanin kirjaa Tottisalmen perillinen. Huuto.netissä niitä oli tarjolla useita, ja useimmat vain muutamalla eurolla. Vanhoja kirjoja on toisinaan säilytetty

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat KUN TARVITSET APUA Hätätilanne Kun tarvitset apua, soita hätäkeskuksen hätänumeroon 112. Kun soitat hätänumeroon, et tarvitse suuntanumeroa. Yleisestä puhelimesta voit soittaa hätänumeroon ilman rahaa

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Etelä Hesaan. Lomamieli ilman lentomatkaa!

Etelä Hesaan. Lomamieli ilman lentomatkaa! Etelä Hesaan Elisa Anttonen Ilona Damski Aura Kajaniemi Antti Kemppainen Vanamo Korell Inka Luhtanen Antton Nuotio Marja Ojala Emmi Pakkanen Ida-Sofia Tuomisto Eija Vehviläinen Sandra Wirtanen Lomamieli

Lisätiedot

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi!

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Coffeebrewer miten se toimii? Coffeebreweriä voidaan parhaiten kuvata kertakäyttöiseksi

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Valokuvat ja teksti 16.5.2015 Juhani Junna

Valokuvat ja teksti 16.5.2015 Juhani Junna YSTÄVYYS JA YHTEISTYÖSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUS KAMENNOGORSKIN KAUPUNGIN, VIIPURIN PIIRIN, LENINGRADIN ALUEEN, ANTREAN JA VUOKSENRANNAN SÄÄTIÖN SEKÄ KIRVU SÄÄTIÖN KANSSA. VIIPURIN ALUEHALLINNON KABINETISSA,

Lisätiedot