power Olkiluoto huolletaan kellon tarkkuudella

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "power Olkiluoto huolletaan kellon tarkkuudella"

Transkriptio

1 power 3 11 ABB Oy:n asiakaslehti Olkiluoto huolletaan kellon tarkkuudella M-realilla tuotanto tehostui kolmanneksen 07 Suorakäyttöjärjestelmä paransi myös käytettävyyttä Luvassa säästöjä, turvallisuutta ja luotettavuutta 16 Säädettävä kuristin kompensoi maasulkuvirtoja Corenso United Oy:n Porin tehtaalla huollot suunnitellaan hyvin 20 Yhteistyötä Full Servicen kanssa 20 vuotta

2 Pääkirjoitus Kiasmaan uusi valaistusjärjestelmä MicroSCADA Pro täyttää hieman erilaisen asiakkaan vaativat tavoitteet. Enemmän kartonkia M-real Simpeleen kartonkikoneen kapasiteetti nousi 30 prosentia. power 3 11 Hartiavoimin työtä tehokkuuden parantamiseksi Tauno Heinola Toimitusjohtaja ABB Oy Elämme Suomen teollisuudessa monessakin mielessä suurten murrosten aikaa. Talouskriisin tuoma lisäkierre jo valmiiksi haastavaan globaaliin kilpailutilanteeseen ohjaa voimakkaasti miettimään uusia strategioita, keinoja ja lähestymistapoja kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Kustannusten leikkaaminen on yksi vaihtoehdoista, mutta muitakin kortteja löytyy. Teollisuudessa niin meillä kuin muualla on tehty ja tehdään hartiavoimin työtä tuotannon tehokkuuden parantamiseksi. Kautta historian halu saavuttaa enemmän vähemmällä on ollut tie menestykseen. Tässä numerossa kerromme M-realin kehityshankkeesta Simpeleeltä, missä kartonkikoneen modernisoinnilla saavutettiin 30 prosentin kapasiteetin kasvu. Miten siinä onnistuttiin, siitä tarkemmin sivulta 7 lähtien. Voimakkaassa muutoksessa meillä ei ole varaa jäädä sivustakatsojiksi ja tuudittautua menneisyyden menestyksen varaan. Muutoksiin tulee vastata innovatiivisilla tuotteilla, prosesseilla ja palveluilla. ABB käyttää Suomessa vuosittain lähes 140 miljoonaa euroa tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Pelkästään Suomen ABB:llä tätä työtä tekee yli 1000 henkilöä. Vahvan panostuksemme hedelmiä on jälleen esillä myös tämän lehden sivuilla. Tiiviit pitkäaikaiset asiakassuhteet ovat yksi menestyksen avaimista. Asiakassuhteen jalostunein muoto on kumppanuus. Tässä lehdessä avaamme ABB:n ja TVO:n yhteistä vuosikymmenien taivalta: saumaton yhteistyö mahdollistaa ydinvoimalan laitosyksiköiden vaativien modernisointien toteuttamisen nopeasti ja järjestelmällisesti. Esimerkkiä tuotanto- ja energiatehokkuuden parantamiseen näyttää myös Suomen suurin kunnossapito-organisaatiomme, joka on huolehtinut muun muassa Corenson Porin tehtaan huollosta ja kunnossapidosta jo parikymmentä vuotta. Antoisia lukuhetkiä! power 3 11 ABB:n asiakaslehti 28. vuosikerta Julkaisija: ABB Oy, Viestintä Päätoimittaja: Jaana Nikkari, , Toimituskunta: Anders Gästgifvars, Marja Hawas, Jonna Helenius, Antti J. Lehtelä, Aki Kulmala, Taina Lahtinen, Leena Munde, Irene Saarnio, Matti Vaattovaara, Kristiina Vikström Tilaukset ja osoitteenmuutokset: p Toimitustyö ja konsepti: Maggie Oy Paino: SP-Paino, 2011 Painosmäärä: ISSN: ABB power 2 11

3 Sisältö Kaatopaikkakaasut käyttöön Ämmässuolla Taajuusmuuttajat tärkeässä roolissa; voimalan moottoreiden energiatehokkuus voi kasvaa jopa 50 prosenttia. Huolto pelaa Corenso United Oy:n Porin tehdas luottaa Full Service -palveluun. Uutiset 4 BasicLine tunnistaa älykkäästi Läsnäolotunnistimien avulla ohjataan älykkäästi. 4 Automaattinen syötönvaihtokytkin Sähkönjakeluun luotettavuutta. 6 Suomen ensimmäinen pikalatausasema Fortumin pysäköintitalossa ladataan sähköautot vartissa. Teknologia 15 Symphony Plus on tehty voimalaitoksiin Järjestelmä antaa kattavan näkymän koko voimalaitoksen toiminnasta. Tämä lehti julkaistaan myös sähköisenä Issuu-palvelussa, osoitteessa issuu.com haulla ABB Suomi. Lisäksi -merkillä varustetut jutut löytyvät pdf:nä osoitteesta scribd.com/abbsuomi ja slideshare-merkillä merkityt jutut esityksinä osoitteesta slideshare.net/abbsuomi. Lehden edelliset numerot on arkistoitu abb.fi-sivustolle. Samasta paikasta voit myös lukea kaikki lehden jutut. Mitä ihmettä 23 Robotti paloittelee leipäjuuston Juustoportilla luotetaan robottivoimaan. Leipäjuuston paloittelussa robotti on melkoinen haka. ABB power 3 11

4 Tuoteuutisia BasicLINElla älykästä ohjausta ABB:n uusi BasicLINE-läsnäolotunnistinperhe muodostuu kolmesta kattoon asennettavasta erikokoisesta tunnistimesta, joiden avulla valaistus-, lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmiä voidaan ohjata älykkäästi. Käyttötarkoitukseen parhaiten soveltuva tuote valitaan huonekorkeuden, valvonta-alueen, asennusympäristön olosuhteiden ja havaittavan liikkeen mukaan. Valvonta-alue kattaa 360 ja ulottuu 6 24 metriin. Lisätarvikkeiden avulla läsnäolotunnistinten käyttöalue laajenee korkeisiin ja vaativiin tiloihin, kuten pysäköinti- ja urheiluhalleihin. Tuotteet BasicLINE mini -läsnäolotunnistin (6811EB) BasicLINE perus -läsnäolotunnistin (6814U) BasicLINE käytävä -läsnäolotunnistin (6818U) Lisätietoja: Tiina Pasi, p Hyödyt + kolme eri kokoa + valvonta-alue erilaisia käyttötarkoituksia + mahdollisuus lisätarvikkeisiin Masalan älyverkkoasennukset loppusuoralla Automaattinen syötön- vaihtokytkin tuo varmuutta sähkönjakeluun ABB:n täysin automaattinen syötönvaihtokytkin parantaa sähkönjakelun luotettavuutta sekä pienentää verkon valvonnan ja huollon kustannuksia. Kytkin seuraa jatkuvasti sähköverkon tilaa. Kun kytkin huomaa katkoksen verkossa, se vaihtaa sähkönsyöttöä automaattisesti. Katkoksen jälkeen myös palaaminen takaisin normaaliverkkoon tapahtuu automaattisesti. Automaattista syötönvaihtokytkintä hyödynnetään esimerkiksi Keuruun Lämpövoiman uudessa Varissaaren voimalaitoksessa. Voimalaitoksen ATS-keskus toteutettiin ABB:n 4-napaisen moottoriohjatun OTM400-vaihtokytkimen ja OMD800- logiikan avulla. Automaattiset syötönvaihtokytkimet soveltuvat myös muihin kohteisiin, joissa sähkönjakelun varmistaminen on kriittisen tärkeää, kuten sairaaloihin, vesilaitoksiin, palvelinkeskuksiin, kylmähuoneisiin, suuriin ostoskeskuksiin ja jätevesilaitoksiin. Lisätietoja: Mika Rajala, p Hyödyt + automaattinen vaihto ja palautus + pienentää valvonnan ja huollon kustannuksia ABB:n ja Fortumin Kirkkonummelle kehittämän älyverkkopilotin asennukset ovat loppusuoralla. Masalan sähköaseman yhteyteen kehitetty ratkaisu mahdollistaa vikojen automaattisen paikantamisen ja eristämisen sekä sähkönsyötön nopean palauttamisen. Pilotin sisältämä vianhallintajärjestelmä on askel kohti itsekorjaavaa verkkoa. Ratkaisu yhdistää sähköasema- ja verkostoautomaation yhdeksi älykkääksi automaatiokokonaisuudeksi. Tavoitteena on parantaa sähkönjakelun luotettavuutta ja puolittaa sähkökatkojen yhteenlaskettu kesto. Pilotti koskee lähes asukasta Kirkkonummen alueella. Ratkaisu otetaan käyttöön loppuvuodesta Hyödyt + vikojen automaattinen paikannus + sähkönsyötön nopea palautus + askel kohti itsekorjaavaa verkkoa + sähkönjakelun luotettavuus paranee 4 ABB power 3 11

5 Tämä juttu löytyy Scrid.-palvelusta. Osoitteesta scribd.com/abbsuomi Figure Ensimmäinen huoleton kesäloma 11 vuoteen Tämä oli ensimmäinen kerta 11 vuoteen, kun minulle ei kertaakaan kesäloman aikana soitettu ja moitittu, että valaistus ei toimi ja apua tarvittaisiin, Kiasman näyttely mestari Matti Leino naurahtaa. Teksti Pertti Suvanto Kuva Olli Urpela Kiasman koko valaistusjärjestelmä uusittiin keväällä viisivuotishuollon yhteydessä. Graafiseksi käyttöliittymäksi tuli ABB:n MicroSCADA Pro, joka valvoo valaistusprosessia ja ohjaa valaistusta. Elinkaarensa loppupäässä olleet KNX-komponentit korvattiin lähes kokonaan ABB:n taloautomaatiotuotteilla. Museon valaistuksessa riittää haasteita. Valaistuksen toiminnallisuus ja ohjautuvuus ovat ratkaisevan tärkeitä. Kiasman suurin haaste oli vanha valvomo, joka ei toiminut luotettavasti. Aikavalot saattoivat sammua, eikä järjestelmää uskallettu täysipainoisesti käyttää. Valvomoa ei myöskään voitu päivittää uusille koneille tai uusiin ohjelmistoihin. Kiasmassa on paljon yleisö- ja työtiloja, joissa eri aikoina valojen tulee syttyä automaattisesti. Erityisen vaativia ovat näyttelytilat, sillä valaistus vaihtelee näyttelyittäin. Valaistus suunnitellaan yhdessä taiteilijan, valaistussuunnittelijan ja arkkitehdin kanssa. Jokainen sali on aina ohjelmoitava uudestaan. Useat taiteilijat ovat yksityiskohtaisen tarkkoja tilan valaistuksesta, Leino sanoo. Hän vastaa Kiasman valaistuksen ylläpidosta ja aikaohjelmien ohjelmoinnista. Leinon mukaan nyt kaikki pelaa moitteettomasti. Toimintavarmuuden lisäksi järjestelmän helppokäyttöisyys tuo monia etuja. Jokaisen kerroksen tiloja voidaan hallita myös kannettavalla tietokoneella. Tämä on Kiasmassa elintärkeää. Paikan päällä salissa näkee heti, miltä valaistus näyttää, sitä voidaan monipuolisesti muuttaa ja tallettaa muistiin. Näin se on automaattisesti aikaohjausjärjestelmässä mukana. ABB:n automaatioasiantuntemusta on käytössä myös lähitaloissa. ABB:n Micro- SCADA Pro ohjaa Sanomatalossa muun muassa hissejä, energian käyttöä ja UPSlaitteita. Musiikkitalossa ABB:n älykäs KNXtaloautomaatiojärjestelmä ohjaa valaistusta ja savunpoistoa. KNX-myyntipäällikkö Harri Liukku sanoo, että Kiasma on nyt päivitetty modernille tasolle, jonka elinkaari jatkuu ainakin viidentoista vuoden päähän. Standardijärjestelmä takaa luotettavuuden ja helppokäyttöisyyden. Järjestelmän muunneltavuus ja lisäysmahdollisuudet tuovat jatkossa monia lisähyötyjä. Matti Leino oli myös mukana, kun käyttösivuja suunniteltiin. Oli hienoa, että sain suunnitella käyttösivuja yhdessä Achim Behrin kanssa. Näin sivuista saatiin kevyet käyttää, Leino kiittelee. ABB:n sähkönjakelun automaatiojärjestelmiin erikoistunut projektipäällikkö Achim Behr kertoo, että MicroSCADA Pro -ohjelmistoon perustuvilla standardijärjestelmillä hallitaan ja valvotaan esimerkiksi sähköyhtiöiden sähkönjakelua. Vastaavanlaisia järjestelmiä on toimitettu paljon myös lentokentille, metroihin ja rautatieliikenteeseen. Kiasma oli hieman erilainen asiakas. Tämä vain todistaa, että MicroSCADA Prolla voidaan tehdä eli valvoa ihan mitä vain. Ja se toimii kuin junan vessa. ABB power

6 Uutiset Movetec ensimmäisenä uuteen kumppaniohjelmaan Sähköauton akku täyteen vartissa Suomen ensimmäinen kaupallinen sähköajoneuvojen pikalatausasema on otettu käyttöön Fortumin pysäköintitalossa Espoossa. ABB:n toimittama pikalatausasema lataa sähköauton 15 minuutissa. Asema toimii Fortumilla osana sähköautojen latausratkaisujen Charge & drive -esittelyaluetta, jossa muun muassa autojen maahantuojien on mahdollista käyttää pikalatausta. Latausaseman valvontaan voidaan liittää myös laskutus ja hallinnolliset rutiinit ja latausmenetelmiä räätälöidä käynnistysolosuhteiden, tehovaatimusten ja latausaikojen mukaan. Lisätietoja: Matti Vaattovaara, p Hyödyt + nopea + valvontamahdollisuus + räätälöintimahdollisuus Movetec Oy aloittaa ensimmäisenä jäsenenä ABB:n uudessa Value Provider Program -ohjelmassa. Maailmanlaajuinen ohjelma on suunnattu ABB:n kanavakumppaneille. Ohjelmassa Movetec toimii ABB:n valtuutettuna ACSM1-taajuusmuuttajien myynti- ja jakelukanavana sekä teknisenä tukena koneenrakennusalan asiakkaille. ABB ja Movetec aloittivat syksyllä 2010 ohjelmoitavia logiikoita, taajuusmuuttajia ja servoja koskevan yhteistyön. Yhteistyön ansiosta ABB ja Movetec pystyvät tarjoamaan mekaniikkaan ja automaatioon liittyvät ratkaisut asiakkaille yhtenä kokonaisuutena samasta paikasta. Varmaa virtaa Euroviisuihin ABB toimittaa maanalaisen sähköaseman Azerbaidzanin valtiolliselle sähköyhtiölle Azerenergylle. Asema tulee syöttämään sähköä muun muassa Azerbaidzanin pääkaupungissa Bakussa rakenteilla olevaan Baku Crystal Hall -konserttihalliin. Hallissa järjestetään keväällä 2012 Eurovision-laulukilpailut. Suomen ABB vastaa projektin johdosta, suunnittelusta, testauksesta ja käyttöönotosta. Myös toimituksen sisältämät muuntajat, sähköasema-automaatio sekä käytönvalvontajärjestelmä toimitetaan Suomen ABB:ltä. Lisätietoja: Hannu Saaristo, p Fenno-Skan 2:n koekäyttö käynnissä Suomen ja Ruotsin välisen Fenno-Skan 2 -sähkönsiirtoyhteyden laajennukseen liittyvä koekäyttö on käynnistynyt. Koekäyttö kestää kaksi kuukautta, josta viimeiset kaksi viikkoa tulee olla häiriöttömiä. Fingridin ja Svenska Kraftnätin 800 megawatin Fenno-Skan 2 -merikaapeli on laajennus ABB:n vuonna 1989 rakentamalle 550 megawatin Fenno-Skan 1 -siirtoyhteydelle. ABB on toimittanut laajennukseen konvertteriasemat, Suomen puolella Raumalle ja Ruotsissa Finnböleen. Konvertteriasemat perustuvat suurjännitetasavirtatekniikkaan (HVDC, High Voltage Direct Current). Tekniikka parantaa sähkönsiirron tehokkuutta pitkillä välimatkoilla ja mahdollistaa myös pitkät merikaapeliyhteydet. Fenno-Skan 2 -merikaapeliyhteys otetaan käyttöön vuoden 2011 lopulla. 6 ABB power 3 11

7 Tämä juttu löytyy SlideShare-palvelusta. Osoitteesta slideshare.net/abbsuomi Etävalvonta helpottaa tehdasautomaatiosta vastaavien aluemestari Timo Keron ja automaatioteknikko Arvi Lahtisen (edessä) arkea. Reilusti enemmän kartonkia Teksti Ulla Ylönen Kuvat Mikko Nikkinen Viime kesäkuussa valmistunut Siika 2 -projekti nosti M-real Simpeleen kartonkikoneen vuosikapasiteetin tonnista tonniin. Projektin aikana ABB laajensi kartonkitehtaalle vuonna 2006 toimitettua linjakäyttöjärjestelmää ja sähkönjakelua. Samalla tehdas siirtyi sähkönjakelussa etävalvonnan aikaan. Syksyllä 2010 M-realilla oli sekä huonoja että hyviä uutisia. Yhtiö kertoi aikovansa lopettaa paperintuotannon Simpeleellä, mutta kasvattavansa kartonkikoneen kapasiteettia investoimalla siihen 26 miljoonaa euroa. Paperikoneen sulkeminen vähensi Euroopan erikoispaperin ylikapasiteettia tonnilla. Kartonkikoneeseen tehtävät uudistukset puolestaan lisäsivät Simpeleen tehtaan vuotuista taivekartonkikapasiteettia noin tonnilla. Tuotantokapasiteetti nousi 30 prosentilla Siika 2:ksi nimetyllä investoinnilla haluttiin kasvattaa kartonkikoneen tuotantotehoa. Hanke oli luonteva jatko Siika 1:lle, jonka aikana uusittiin Simpeleen tehtaan kartonkikone, pituusleikkuri, rullapakkaus ja laajennettiin arkittamoa. Vuonna 2006 valmistunut tehtaan modernisointi lisäsi kartongin tuotantokapasiteettia tonnilla. Viime kesäkuussa valmistunut Siika 2 -investointi nostaa Simpeleen kartonkikoneen vuosikapasiteettia vielä 30 prosenttia eli tonnia lisää: tonnista tonniin. Yhteistyö sujui, aikataulu piti ABB:n toimittaman linjakäyttöjärjestelmän laajennus toteutettiin vuoden 2006 toimituksen tavoin vaihteettomana ja ilman pulssiantureita. Suuri määrä laitteita vaihdettiin jo Siika 1:n aikana. Kesäkuussa valmistuneessa projektissa jatkettiin siitä, mihin jäätiin. Siksi merkittävä tuotannon kasvu ABB power

8 Simpele ABB toimitti Simpeleelle muun muassa hiomakoneiden uudet magnetointilaitteet. 02 Alkukuivausryhmien uudet linjakäytöt. Kuvassa Timo Kero (vas.) ja Arvi Lahtinen. Jäljelle jäi 3 pulssianturia ja 15 ulkoista vaihdetta Kahden suuren projektin aikana Simpeleen kartonkitehtaan koko tuotantolinja modernisoitiin. Teknisillä ratkaisuilla parannettiin massan käsittelyä, minimoitiin linjakäyttöjärjestelmän komponenttien lukumäärä ja hiottiin tehdasautomaatio huippuunsa. Kartonkikoneelle toimitettu linjakäyttöjärjestelmä on Direct Drive -suorakäyttöjärjestelmä. Sen erikoispiirteitä ovat vaihteettomuus, kestomagneettimoottorit ja ACS800-taajuusmuuttajat. Nopeuden mittaukseen käytetyistä pulssiantureista pystyttiin luopumaan lähes kokonaan. Koko linjakäytön 118 käyttöpisteessä on nyt ainoastaan kolme pulssianturia, eikä ulkoisia vaihteitakaan ole kuin 15 kappaletta. Takottomuus oli mahdollista toteuttaa ABB:n taajuusmuuttajilla, moottoreilla ja ohjelmistoratkaisuilla, sanoo Jurva. Mekaanisten vaihteiden ja pulssiantureiden lähes täydellinen poistaminen vähentää merkittävästi vikaantuvien komponenttien määrää kartonkikoneella, mikä parantaa tuotantoprosessin käytettävyyttä. Harri Siitonen Tehdaspalvelupäällikkö M-real Merkittävä tuotannon kasvu saadaan aikaan kohtuuhintaan. saadaan aikaan periaatteessa kohtuuhintaan, arvioi tehdaspalvelupäällikkö Harri Siitonen. ABB:n puolelta Siika 2:n linjakäyttötoimituksesta vastasi projektipäällikkö Pertti Jurva. Yhteistyö asiakkaan kanssa sujui erinomaisesti ja aikataulu piti. Loppurutistus vaati venymistä etenkin asiakkaan puolelta, mutta hienosti he siitä selvisivät, Jurva kehaisee. Monimoottoroidut kuivatusryhmät nopeuttavat ajoa Raaka-aineen eli kuusikuitupuun lajittelun hoitaa nykyisin konenäköjärjestelmä. Materiaalivirran nopeutta pystytään säätelemään entistä paremmin, kun tuotantolinjaa pyörittävät taajuusmuuttajilla ohjattavat ABB:n moottorit. Entiset kuivatusryhmät toimivat yhdellä moottorilla. Uusituilla kuivatusryhmillä jokaista kuivatusryhmää pyörittää useita moottoreita. 03 Kuivauskapasiteetin lisäys mahdollistaa paksumpien kartonkilajien ajamisen suuremmalla nopeudella, kertoo Timo Kero. Simpeleen kartonkikoneen entinen maksimituotantonopeus oli 600 metriä minuutissa. Projektin jälkeen maksiminopeus nousi 800 metriin minuutissa. 8 ABB power 3 11

9 Simpele Uusi 6 kv:n kojeisto vanhan tilalle Hiomon 6 kilovoltin kojeisto uusittiin kokonaan. ABB:n laitetoimitukseen kuuluivat myös hiomakoneiden magnetointilaitteiston uusinta sekä tehtaan koko 6kV verkkoon ulottuva, etäyhteytenä toimiva COM600-ohjaus- ja valvontalaitteisto. Entinen kojeisto oli osin 1950-luvulta ja muutenkin aikansa elänyt. Uudet katkaisijat ja maadoituserottimien käyttömahdollisuus parantavat myös turvallisuutta, sanoo automaatioteknikko Arvi Lahtinen. Kojeistojen kaapeloinnin teki paikallinen urakoitsija. Kunnossapidon ja voimalaitoksen käytössä oleva ohjaus- ja valvontalaitteisto on jo käytännössä todettu erinomaiseksi investoinniksi. Se nopeuttaa verkkohäiriöiden selvittämistä. Etävalvonnasta korvaamaton työkalu Linjakäyttöjärjestelmään rakennettiin yhteys etätukipalvelua varten jo Siika 1:n aikana. Se on lähes korvaamaton apu vikojen selvityksessä, sanoo tehdasautomaatiosta vastaava aluemestari Timo Kero. Hän kertoo, että entisiä DC-käyttöjä huollettiin kolmen viikon välein. DC-moottoreiden, vaihdelaatikoiden sekä takometrien huollot ja korjaukset ovat nyt historiaa. Keron suosikki on tiedonkeruu-ohjelmisto Data Logger. Sen avulla yhdistetään etätukipalvelu ja linjakäytön historiatiedon analysointi. Loggeri antaa luettavaksi luotettavaa grafiikkaa. Enää ei tarvitse arvailla tapahtumahistoriaa, sanoo Kero. ABB:n etätukipalveluratkaisut perustuvat Internet-yhteyteen ja standardilaitteisiin. Etäpalvelun kautta ABB:n asiantuntijat auttavat M-real Simpeleen kunnossapitoryhmää ongelmatilanteissa, ohjelmistomuutosten ja lisäysten tekemisessä ja jopa sähkökäytön virittämisessä. Kaikki paitsi komponenttien vaihto onnistuu lyhyellä vasteajalla, sanoo Siika 1:n projektipäällikkönä toiminut Niko Lahtinen ABB:ltä. Vähän Simpeleellä jännitettiin kartonkikoneen käynnistystä. Loppurutistus tehtiin poikkeuksellisen lyhyessä ajassa, sillä seisokki kesti vain reilut kaksi viikkoa. Kaikki kuitenkin sujui suunnitelmien mukaan ja kartonkikone käynnistyi kesäkuun 1. päivänä. Timo Kero Aluemestari M-real Loggeri antaa luettavaksi luotettavaa grafiikkaa. Enää ei tarvitse arvailla tapahtumahistoriaa. Fakta Metsäliitto-konserniin kuuluva M-real on Euroopan johtava taivekartongin valmistaja. Yksi M-realin ydinliiketoiminta-alueista on Consumer Packaging -toimiala, joka palvelee pakkausten ja merkkituotteiden valmistajia. M-real Simpeleen kartonkikoneen vuosituotanto on noin tonnia. Yli 90 prosenttia Simpeleen tuotannosta menee vientiin. M-real Simpele työllistää noin 360 henkilöä. Kartonkikoneen lisäksi tehdasalueella toimivat voimalaitos ja arkittamo. ABB power

10 Olkiluoto 10 ABB power 3 11

11 Olkiluoto Tämä juttu löytyy SlideShare-palvelusta. Osoitteesta slideshare.net/abbsuomi Olkiluotoon uudet pienjännitekojeistot ja muuntajat Asennustyötä minuuttiaikataululla Teksti Soila Ojanen Kuvat Jussi Partanen Kahdessa 12 tunnin vuorossa, kokonaisuudessaan 50 tunnissa, 250 miestä ja jokainen liike loppuun asti mietitty ja hiottu. Olkiluodon ykkösja kakkosyksikön pienjännitekojeistojen ja jakelumuuntajien uusinnassa aika käytetään niin tehokkaasti kuin mahdollista. ABB:n projektipäällikkö Pauli Pitkänen kertoo, että ABB:n asennukset Olkiluodossa suunnitellaan minuuttien tarkkuudella. Työ tehdään 50 tunnissa, joten jokainen liike on harkittu. Sähköä tuottavien Olkiluodon ydinvoimalan ykkös- ja kakkosyksiköiden käytävät ovat pitkiä ja siistejä. Kaikkialla on rauhallista, eikä tiloissa tunnu liikkuvan ketään: ydinvoimala tuottaa koko pitkän talven sähköä. Eletään pimenevää syksyä. Toisin on toukokuussa, jolloin laitosyksiköt ovat vuorollaan huoltoseisokissa. Seisokki tuo laitokselle vipinää. Huoltoa tekee vuosittain ammattilaisen joukko. Lisäkierrettä tarkasti suunniteltuun ja aikataulutettuun vuosihuoltoon on jo kahtena toukokuuna tuonut pienjännitekojeistojen uusiminen eli SIMO-projekti, joka toteutetaan vuosina Projektista vastaa ABB alihankkijoineen. Kauppasopimuksessa on optio nyt toteutettavien uusimisten jatkamisesta vuoteen 2018 asti. Uudistamistyö on laitosyksiköiden säännöllistä kehittämistä. Projektin tavoitteena on ennakoida ja minimoida käyttöön liittyviä riskejä. Laitosyksiköt halutaan pitää uudenveroisina ja samalla pidentää niiden käyttöikää. TVO:n ja ABB:n vuonna 2009 sopima projektityö tehdään pitkälti kotimaisin voimin. Yli 80 prosenttia kauppojen sisältämistä tuotteista ja palveluista on lähtöisin Suomen ABB:ltä. ABB power

12 Olkiluoto 01 Uudistustyö lisää myös turvallisuutta, esimerkiksi uusien kojeistojen ja muuntajien koteloinnit suojaavat paremmin työntekijöitä. 02 Tänä vuonna Olkiluotoon uusittiin ensimmäinen varsinainen turvaluokiteltu osajärjestelmä. Asennustyötä oli tekemässä yhteensä 250 ABB:n ja TVO:n ihmistä. Jos yhteen osajärjestelmään tulee jokin vika, laitoksen turvallisuusjärjestelmät toimivat silti normaalisti. Turvallisuusjärjestelmät toimivat myös kahdella osajärjestelmällä tai jopa yhdellä. Antero Hietikko projektipäällikkö, TVO Toimitusten projektointi, suunnittelu, ohjelmointi ja toimitettavien laitteiden hyväksyntä hoidetaan Vaasasta, josta tulevat myös toimitukseen sisältyvät pienjännitekojeistot ja suojareleet. Asennusten esisuunnittelua ja toteutusta tekee ABB Suomen Service. Varaosat kortilla ABB:n projektipäällikkö Pauli Pitkänen kertoo, että yhtiön projektiväki tähtää yksitoista kuukautta toukokuussa kolmen neljän päivän aikana tapahtuvaan uusimiseen, jonka jokainen käänne on mietitty tarkkaan etukäteen. Eikä täällä silloin eksy. Teemme käytäviin tarkat reittimerkinnät väellemme. Osa asentajistahan saattaa olla Olkiluodon yksiköissä ensi kertaa. Silloin seinissä on SIMO-nuolia, ja jokainen osaa perille. Kaikki tähtää viivästysten minimointiin, Pitkänen vakuuttaa pitkällä käytävällä. Kummankin laitosyksikön sähkönjakelun pienjänniteverkko on jaettu neljään rinnakkaiseen osajärjestelmään. Laitosyksikkö sisältää 125 kojeistoa eli kahdessa laitoksessa niitä on 250. Kummankin yksikön pienjänniteverkko sisältää erilaista sähköä: varmentamatonta, diesel-varmennettua ja akkuvarmennettua (UPS) tasasähköä. Jokainen osajärjestelmä eli sub, kuten Pitkänen ammattikielellä sanoo toimii itsenäisesti. Jos yhteen subiin tulee ongelma, se ei vaikuta rinnakkaisjärjestelmiin. Jos yhteen osajärjestelmään tulee jokin vika, laitoksen turvallisuusjärjestelmät toimivat silti normaalisti. Turvallisuusjärjestelmät toimivat myös kahdella osajärjestelmällä tai jopa yhdellä ja laitos voidaan ajaa turvalliseen tilaan, projektipäällikkö Antero Hietikko TVO:lta kertoo. Nykyiset kojeistot ovat edelleen täysin käyttökelpoisia, mutta niihin varaosien saaminen alkaa olla hankalaa. Tekniikka on peräisin 1970-luvun lopulta. Näinhän käy kotitalouksienkin sähkölaitteiden kanssa. Vanha, hyvä laite onkin jossain vaiheessa vain vaihdettava, kun huollossa ei enää löydetä oikeanlaisia varaosia, vertaa Antero Hietikko. Kun alkuperäisiä varaosia ei ole saatavilla, on tilalle jouduttu hankkimaan yksitellen uusia osia, joista jokainen on hyväksytettävä Säteilyturvakeskuksessa (STUK). Kelpoistus eli osoitus viranomaiselle, 12 ABB power 3 11

13 Olkiluoto Komponenttien pitää olla erityistestattuja. Se on ymmärrettävää ja siihen on totuttu, kun tehdään työtä ydinvoimalassa. Pauli Pitkänen projektipäällikkö, ABB että tuote täyttää kaikissa suhteissa turvallisuuteen liittyvät vaatimukset on usein aikaa vievää ja testausta vaativaa, Hietikko sanoo. Pitkäsen mukaan osien hyväksyttäminen näkyy myös ABB:n arjessa, sillä ABB vastaa toimitustensa komponenteista ja siten myös niihin liittyvästä paperisodasta. ABB:llä on jo valmiiksi tarkat laatujärjestelmät, mutta ydinvoimalassa materiaalien ja työtapojen dokumentoinnissa tarvitaan normaalia enemmän yksityiskohtaisia testauksia ja testiraportteja. STUK:lle on dokumentoitava jokaisen ensi kertaa ydinvoimalassa käytettävän komponentin valmistukseen ja käyttöön liittyvät vaatimusten täyttymiset. Komponenttien pitää olla erityistestattuja. Se on ymmärrettävää ja siihen on totuttu, kun tehdään työtä ydinvoimalassa, Pauli Pitkänen kertoo. Turvallisuus lisääntyy Nyt tehtävä uudistustyö lisää turvallisuutta, varmistaa käytettävyyttä ja helpottaa kunnossapitoa. Kojeistojen paremmat suojaukset turvaavat työntekijöitä. Valokaarisuojaus paranee. Sähkö on vaarallinen kaveri, jos tapahtuu jotain ennakoimatonta. Etenkin kojeistojen ja asennusten testaustöissä sähkön hallinnan osaaminen korostuu, Pauli Pitkänen muistuttaa. Projektin pitkä toteutusaika, joka on yhteensä jopa kymmenen vuotta, vaatii ennakoivaa otetta myös jatkovaatimusten suhteen. Ydinvoimalatekniikkaan liittyvät määräykset ovat vuosikymmenten mittaan kiristyneet. Laitosyksikköjä rakennettaessa vaatimukset olivat erilaisia kuin nyt. Ydinvoimamääräykset ovat tiukentuneet ja turvallisuuteen kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Uudistuksilla päivitämme yksiköiden tilanteen nykypäivän vaatimuksia vastaaviksi, Hietikko muistuttaa. Asennusta paloina Yksi noin neliöisen tilan vaativa kojeisto täyttää ison huoneen. Muun muassa tällaisten laitteiden vaihtamisesta sähköistysprojektissa on kyse. Näin isojen laitteiden kuljettaminen oikeille paikoil- Pitkä kumppanuus hioo kielestä yhteisen Ydinvoimalan turvallisuus- ja laatuvaatimukset ovat tiukat. Tavalliset voimalahuollon laatukriteerit eivät riitä, sillä ydintekniikkaa rakennettaessa ja uusittaessa määräyksiä on aina paljon. Siksi on tärkeää, että yhteistyökumppanit puhuvat yhteistä kieltä. Pienjännitekojeistoja uudistavan SIMO-hankkeen TVO:n projektipäällikkö Antero Hietikko ja ABB:n projektipäällikkö Pauli Pitkänen paljastavat, että ovat ensi kertaa tavanneet ydinvoimalaan liittyvissä työtehtävissä jo vuonna Toisen ajatuksen kulku alkaa tulla tutuksi. Joskus melkein arvaan Paulin asian, kun näen häneltä tulevan puhelun. Yhteys on tiivis, Hietikko kuvaa. Isosta projektista vastaavat päälliköt ovatkin yhteydessä vähintään joka toinen päivä. Haussa paras ratkaisu Molempien miesten mielestä monimutkaisten työvaiheiden lisäksi pitää tuntea myös kumppaniyrityksen työntekijät, sillä iso osa tekniikan päivitystyötä on palavereissa istumista ja yhdessä suunnittelua, joka on tämäntyyppisen laitoksen modernisoinnin yksi onnistumisen ehto. Luottamuksellisuus syntyy ajan kanssa. Toisen ammattitaitoon voi luottaa, sillä näitä töitä tekevillä on vahva kokemus alasta. Toisen sanaan luotetaan, ja luottamus syntyy vuorovaikutuksessa. Parasta on, että voimme olla asioista myös eri mieltä. Emme halua ensimmäistä ratkaisua, vaan parhaan, kuvaa Pitkänen. ABB:n myyntijohtaja Matti Vaattovaaran mukaan erityisesti ydinvoimalatekniikan ylläpidossa pitkäjänteinen kumppanuus on tärkeää. Järjestelmän ylläpito ja modernisointi onnistuu kitkattomasti, kun tekijät tietävät voimalarakenteet pitkältä ajalta. Kumppanuuden pysyvyys on tärkeää. Meillä asiakassuhteet ovat usein vuosien mittaisia tai niin kuin Olkiluodossa vuosikymmeniä. Se luo luotettavan ilmapiirin. ABB power

14 Olkiluoto Kun ABB:n asennukset alkavat toukokuussa, kello tikittää. Asennuksia tekee 250 ABB:n ja TVO:n ihmistä, joista jokaisella on tarkkaan mietitty roolinsa projektin asennuksissa. TVO:n projektipäällikkö Antero Hietikko esittelee alku peräistä 1970-luvun kojeistoa. le sopiviin kuljetusosiin valmistettuinakin vaatii järjestelmällistä reittien ja työvaiheiden miettimistä, Pauli Pitkänen kuvaa. Kojeistot pystytään saamaan paikoilleen suhteellisen helposti, mutta esimerkiksi isokokoinen ja painava 3150 kva:n muuntaja pitää purkaa asennustilaan kuljetettavaksi, koota ja testata jälleen asennuspaikalla uudestaan. Maallikko ei näe uusissa ja vanhoissa kojeistoissa isoa eroa lukulainen vihreä maali ja vanhanmalliset kahvat paljastavat kuitenkin nopeasti, että kojeistolla on ikää, kun sitä vertaa vieressä olevaan uuteen, harmaaseen, modernisti muotoiltuun kojeistoon. Käyttöperiaatteet ovat samat. Kojeistojen koon pieneneminen vaikuttaa asentamiseen, joten esimerkiksi kaapelikuilua on levennetty, että saamme kojeistot sovitettua samoille paikoille aiempien kojeistojen kanssa, Pitkänen selventää. 40 millin takapakki Kun ABB:n asennukset alkavat toukokuussa, kello tikittää. Asennuksia tekee 250 ABB:n ja TVO:n ihmistä, joista jokaisella on tarkkaan mietitty roolinsa projektin asennuksissa. Työtä tehdään kahdessa 12 tunnin vuorossa. Kaikki tapahtuu minuuttien tarkkuudella, Pauli Pitkänen toteaa. ABB:n tiimi on tehnyt etukäteen paljon työtä, että kojeistot napsahtavat oikeille paikoilleen. Kokonaisuudessaan työ tehdään 50 tunnissa, joten jokainen liike on mietitty. Kehitystyötä vaati, että voimme käyttää jo paikalla olevia kaapeleita. Näin säästymme valtavalta lisäurakalta, Pitkänen kertoo. Antero Hietikko kiittelee asennusten sujuvaa hoitoa ja laatua. Asennustyö tehdään vielä huoltoseisokin yhteydessä, jolloin laitoksella muutenkin tapahtuu. Näin isoissa asennuksissa uskon, että kojeistojen vaihtoaika on varmasti erittäin haasteellinen suoritus ottaen huomioon aikataulutetun 50 tunnin asennusajan. On hienoa nähdä, miten asennus sujuu huoltoväen töiden kanssa lomittain, Hietikko kuvaa. Ensimmäinen asennus toteutettiin vuonna 2010, silloin pilottina. Tänä vuonna uusittiin ensimmäinen varsinainen turvaluokiteltu osajärjestelmä. Asennuksessa eteen tuli pieni takapakki, kun eräs mittaus heittikin 40 milliä. Se teetti lisätyötä ja suunniteltu työaika ylittyi hieman. Näin tarkkaa työ on, mutta toisaalta pieni virhe toi taas tarvittavaa lisätietoa, joten pystymme välttämään vastaavan ongelman seuraavalla kerralla, Pitkänen sanoo. Vuonna 2012 töitä tehdään kahden eri osajärjestelmän kimpussa. Identtiset yksiköt TVO:n ydinvoimalaitosyksiköt Olkiluoto 1 ja Olkiluoto 2 ovat identtisiä. Ne on varustettu kiehutusvesireaktorilla. Kummankin laitosyksikön nykyinen nettosähköteho on 860 megawattia. Lokakuisena päivänä sähköinen infotaulu kertoo, että ykkösyksikkö tuottaa sillä hetkellä sähköä 866 megawatin teholla ja kakkosyksikkö 874 megawatin teholla, siis nimellistehoaan enemmän. ABB:n valtavat asennukset: + Ykkösyksikköön asennetaan projektin aikana 541 pienjännitekaappia ja 40 muuntajakaappia. + Kakkosyksikköön asennetaan 524 pienjännitekaappia ja 38 muuntajakaappia. + Pienjännitekojeistoja uusitaan noin 40 prosenttia. 14 ABB power 3 11

15 Tämä juttu löytyy Scrid.-palvelusta. Osoitteesta scribd.com/abbsuomi Tuotekehitystä Teknologia Voimalaitosautomaation uusi aikakausi on alkanut Uuden sukupolven Symphony Plus energiantuotantoon ja vesihuoltoon ABB:nSymphony-ohjausjärjestelmien uuden sukupolven Symphony Plus (S+) on suunniteltu erityisesti energiantuotantoon ja vesihuoltoon. S+-järjestelmän myötä laitosten automatisointi siirtyy täysin uudelle aikakaudelle. Järjestelmä edistää suorituskykytavoitteita, kuten resurssien käyttöä, toimintavarmuutta ja tuotantotehokkuutta sekä liiketoiminnan tavoitteita, kuten käyttöomaisuuden käyttöiän pidentämistä ja ympäristöpäästöjen vähentämistä. Laitosten kokonaisautomatisointi S+ luo kattavan näkymän laitoksen toimintoihin yhdistämällä tiedot kaikilta laitoksen alueilta eri järjestelmistä, mukaan lukien turbiinin ohjaus, laitoksen sähkötasapaino ja SCADA-etäjärjestelmät. Avoimen arkkitehtuurinsa avulla Symphony Plus yhdistelee ja järkeistää laitoksen tiedot, jotta käyttäjä pystyy paremmin reagoimaan olosuhteiden muutoksiin. Tämä parantaa laitoksen turvallisuutta ja käyttöastetta. S+ mahdollistaa laitoksen automatisoinnin yhdestä ainoasta ohjaus- ja I/O-alustasta, joka sisältää erilliset käyttöliittymämoduulit ja -laitteet kaikille turbiinityypeille, laitevalmistajille ja kokoluokille sekä merkittävän valikoiman polttotekniikkaan liittyviä menetelmiä (combustion instruments). Järjestelmän keräämä informaatio mahdollistaa erinomaisen liiketoiminnan suorituskyvyn. S+ -järjestelmässä historia-, prosessi- ja liiketoimintadataa kerätään eri puolilta laitosta ja tallennetaan tietoturvallisesti. S+ -työkalut muuttavat datan merkitykselliseksi ja helposti ymmärrettäväksi tiedoksi. Yhtenäinen suunnittelutyökalu Suunnittelun tehoa mitataan sillä, miten kauan tuotantoonvienti kestää. S+ Engineering on integroitu suunnitteluympäristö, jonka toimintojen avulla voidaan suunnitella, määrittää, hallita, varmistaa, ottaa käyttöön ja ylläpitää mitä tahansa Symphony Plus -komponenttia, kuten kenttälaitteita, sähkölaitteita, ohjaus- ja I/O-laitteita sekä käyttäjän työpisteitä ja väylämäärityksiä. Symphony Plus -järjestelmässä voidaan ohjata prosesseja ja sähkötoimintoja yhden alustan avulla. IEC 61850:n ja Modbus TCP:n kaltaisia avoimia standardiprotokollia käyttämällä Symphony Plus integroi sähkölaitteet prosessiohjaus- ja laitostoimintoihin. Sen avulla voidaan integroida lähes millainen laite tahansa, ja se mahdollistaa laitoksen kaikkien resurssien valvonnan ja hallinnan laitoksen kaikilla tasoilla. Lyhyesti Symphony-sarja tuotiin markkinoille vuonna Symphony-sarjaa on kehitetty vahvasti vuosien saatossa. Yli asennettua järjestelmää eri puolilla maailmaa. ABB:n sulautettu asiantuntemus optimoi järjestelmän rakenteen Järjestelmän sisäiset turvaratkaisut varmistavat laitoksen eheyden ja luottamuksellisuuden Täydelliset laitostiedot mahdollistavat tehokkaan toiminnan Sujuvasti käytännön liiketoimintapäätöksiksi muuttuva tieto pitää kannattavan kasvun käynnissä. Saumaton elinkaaren hallinta suojaa pääomaa ja aineettomia sijoituksia Yhtenäinen tekninen suunnitteluympäristö helpottaa suunnittelua ja kunnossapitoa Yhdistetyn ohjaus- ja I/O-alustan ansiosta voidaan saavuttaa täysi laitosautomaatio Sähköisten järjestelmien ja laitteiden kattava integraatio parantaa laitoksen näkyvyyttä ABB power

16 Ratkaisu Tämä juttu löytyy SlideShare-palvelusta. Osoitteesta slideshare.net/abbsuomi Säädettävällä kuristimella katkot kuriin Teksti Anne Kytölä Kuvat ABB ABB:n Muuntajapäivillä viime kesänä lanseeraama tuoteuutuus, säädettävä kuristin tuo säästöjä ja lisää sähköverkon turvallisuutta ja luotettavuutta. 16 ABB power 3 11 on kyselty paljon tällaista tuotetta, joten teimme sellaisen. Uusien tuotteiden kehittäminen kuuluu Meiltä erikoismuuntajia valmistavan yksikkömme rooliin, ABB:n muuntajien markkinoinnista vastaava Tommi Järvinen ja tutkimusjohtaja Esa Virtanen kertovat tuoteuutuuden synnystä. Virtanen huomauttaa, että säädettäviä kuristimia, on toki markkinoilla ennestään, mutta ABB:n valikoimissa tuote on uusi. Maailmassa ei ole kovin monia säädettävien kuristimien valmistajia, koska markkinat ovat ainakin toistaiseksi olleet pienet. Laitteen valmistaminen vaatii myös paljon osaamista. EU:n lainsäädäntö edistää uuden tuotteen markkinoita. EU:n lainsäädäntö motivoi sähköverkkoyhtiöitä parantamaan sähköverkkojaan, koska asiak-

17 Ratkaisu Tekniset ominaisuudet Tehoalue: 125 kvar 30 MVAr Jännite: 6 kv 145 kv Laite voi toimia kahden tunnin jaksoissa tai jatkuvasti Taajuus: 50 Hz (tarvittaessa 60 Hz) Voidaan asentaa sisälle tai ulos ABB power

18 Ratkaisu Olennaista on, että säätäminen tapahtuu automaattisesti. Kuristin on mahdollista valmistaa myös kiinteänä tai käsin käytettävällä kytkimellä aseteltavaksi, mutta silloin säätöjen tekemiseen tarvittaisiin aina ihminen. Se olisi hidasta ja kallista. kailla on oikeus saada rahallista korvausta useita tunteja kestävistä sähkökatkoista, Virtanen sanoo. Sähköverkkoyhtiöt ovat panostaneet aikaisemminkin verkkojensa luotettavuuteen, mutta Järvinen ja Virtanen uskovat kiinnostuksen kasvavan, nyt kun epäluotettava sähköverkko merkitsee verkkoyhtiölle selvää rahanmenoa. Ennen sähkökatkot aiheuttivat kolhuja pääasiassa yhtiön imagolle. Kompensoi maasulkuvirtaa Säädettävä kuristin on suunniteltu kompensoimaan maasulkuvirtoja. Kun sähköverkkoyhtiöt haluavat rakentaa myrskytuhoilta suojassa olevia sähköverkkoja ja siirtyvät yhä enemmän avojohdoista kaapelointiin, maasulkuvirrat ja niiden aiheuttamat kosketusjännitteet kasvavat. Turvallisuusmääräykset asettavat kosketusjännitteille määrätyt rajat, joihin päästään joko erittäin hyvillä ja järeillä maadoituksilla tai käyttämällä kuristimia eli sammutettua maadoitustapaa. Kosketusjännitteitä rajoitetaan sähköturvallisuuden vuoksi. Ne aiheuttavat vaaroja paitsi ihmisille, myös esimerkiksi laitumella oleville kotieläimille. Ilmarako muuttuu automaattisesti Sammutuskelan sisällä on sydän ja käämi. Säätäjä muuttaa kuristimen sisällä olevan ilmaraon suuruutta automaattisesti moottorin avulla. Säätäjä suojarele mittaa jatkuvasti sähköverkon nollajännitettä ja muuttaa kuristimen arvoja nollajännitteen mukaan niin, että kuristimen induktanssi on resonanssissa verkon maakapasitanssin kanssa. Maasulkuvirta kompensoituu, kun sammutuskelan läpi kulkeva induktiivinen komponentti kumoaa verkossa kulkevan kapasitiivisen komponentin. Olennaista Virtasen mukaan on, että säätäminen tapahtuu automaattisesti. Kuristin on mahdollista valmistaa myös kiinteänä tai käsin käytettävällä kytkimellä aseteltavaksi, mutta silloin säätöjen tekemiseen tarvittaisiin aina ihminen. Se olisi hidasta ja kallista. Säädettävien kuristimien ansiosta sähköverkkoa voidaan helposti esimerkiksi laajentaa ja kuormitusta lisätä ylittämättä turvallisuusrajoja. Säädettävä kuristin kytketään joko suoraan päämuuntajan tähtipisteeseen tai erilliseen maadoitusmuuntajaan. Lisäksi tarvitaan säätäjä ja erotuskytkin yleensä käytetään ABB:n Sectos-kytkintä sekä suojauksia. ABB valmistaa kaikkia muita kokonaisuuteen kuuluvia tuotteita paitsi säätäjiä. ABB:n projektimyynnin kautta asiakas saa kuitenkin täydellisen säädettävän kuristimen tuotepaketin säätäjineen. Ensimmäiset tuotteet myyty ABB:n valmistama säädettävä kuristin on suunniteltu kaupunkien ja taajamien maakaapeliverkkoihin. Virtasen mukaan laitetta voidaan tietenkin käyttää myös parantamaan avojohtoverkkojen luotettavuutta, mutta pääsääntöisesti käyttökohteena ovat kaapeliverkot. Ensimmäiset ABB:n säädettävät kuristimet on myyty kotimaahan. Tuote soveltuu käytettäväksi skandinaavisten verkkojen lisäksi Manner-Euroopassa, Venäjällä ja Baltian maissa. Englannissa on käytössä toisenlainen tekniikka: siellä käytetään kuristimien sijasta vastusmaadoitusta. Hyödyt + Säädettävä tähtipistekuristin + Parantaa sähköverkon luotettavuutta ja lisää turvallisuutta. + Säästää rahaa, kun sähköverkkoyhtiön ei tarvitse maksaa sähkökatkoista korvauksia asiakkailleen. + Pienentää kustannuksia myös verkon rakennusvaiheessa, kun vältytään tarpeettoman suuren maadoituksen tekemiseltä. + Antaa mahdollisuuden lisätä verkon kuormaa ja laajentaa verkkoa ylittämättä turvallisuusrajoja. + Parantaa operoivan verkkoyhtiön imagoa, kun verkot toimivat. Maasulkuvirta (A) ( mm 2 johdin) kaapeli 20 kv avojohto 20 kv Kaapelointi kasvattaa maasulkuvirtaa verrattuna avojohtoihin. Mitä pitempi kaapelipituus, sitä suuremmaksi kasvaa myös maasulkuvirta. 18 ABB power 3 11

19 Tämä juttu löytyy Scrid.-palvelusta. Osoitteesta scribd.com/abbsuomi Kestävä kehitys Taajuusmuuttajilla ilmastonmuutosta vastaan Ämmässuon kaatopaikkakaasuvoimala auttaa osaltaan alentamaan Suomen kasvihuonepäästöjä. ABB:n taajuusmuuttajilla voimalan moottoreiden energiatehokkuus voi kasvaa jopa 50 prosenttia. Teksti Dakota Lavento Kuvat Vastavalo.fi Pohjoismaiden suurin kaatopaikkakaasusta sähköenergiaa tuottava Ämmässuon voimala on lisännyt pääkaupunkiseudun uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön määrää. Sillä on vaikutusta myös koko Suomen ilmaan päästämien kasvihuonekaasujen määrään. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY jätehuollon toimialajohtaja Petri Kouvo on syystäkin ylpeä. Vuonna 2010 käynnistetyn kaasuvoimalan prosessissa saadaan hyötykäyttöön 80 prosenttia kaatopaikkakaasun sisältämästä energiasta. Voimalaitoksen neljä kaasumoottoria tuottavat sähköä keskimäärin 15 MW:n teholla, Kouvo kertoo. Syksyllä voimala täydentyi lisäksi kaasumoottoreiden pakokaasuista sähköä tuottavalla ORC (Organic Rankine Cycle)-yksiköllä. Lisää sähköä saadaan näin noin 1 1,3 MW vuodessa. Se tarkoittaa noin omakotitalon vuosittaista sähköntarvetta, Kouvo laskee. Taajuusmuuttajien tahdissa Ämmässuolla niin pumppaamoissa, jätevedenpuhdistusprosesseissa kuin rakennusten ilmankäsittelyssä toimivien moottoreiden pyörimisnopeutta säädellään ABB:n taajuusmuuttajilla. Omalta osaltaan taajuusmuuttajat ovat mukana vähentämässä kasvihuonekaasujen määrää. Tällaista laitosta ei voisi toteuttaa ilman taajuusmuuttajia. Ne ovat sekä toimivin että energiatehokkain ratkaisu, huomauttaa sähkötöiden johtaja Asko Uusimäki Econet Oy:stä. Econet toimitti ORC-voimalaitokseen putkiston, koneiston, sähköistyksen, automaation, instrumentoinnin ja myös toteutti urakan. Taajuusmuuttajilla moottorin energiatehokkuus voi kasvaa jopa 50 prosenttia. ABB:n taajuusmuuttajat valittiin niiden luotettavuuden ja käyttövarmuuden vuoksi, laitoksen sähkökäytön johtajana toimiva sähköteknikko Martti Kärmeniemi vahvistaa. Energiateollisuuden kestävän kehityksen foorumi valitsi Ämmässuon kaasuvoimalan Vuoden ilmastoteoksi vuonna Paha ja hyvä metaani Kaatopaikkakaasut ovat luonnollisesti syntyviä kaasuja, biokaasuja. Kaatopaikkakaasu kerätään kaasukaivoihin, joita on Ämmässuon vanhan kaatopaikan 35 metriä korkealla jätekukkulalla 220 kappaletta. Niistä kaasu päätyy varsinaisiin kaasupumppaamoihin, joita on neljä. Talteen otetusta kaatopaikkakaasusta 50 % on metaania ja 40 % hiilidioksidia. Mukana on hieman happea, typpeä, rikkiyhdisteitä ja siloxania. Metaani ilmastomuutoksessa noin 20 kertaa hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu 2/3 päästöistä ihmisen aiheuttamia suurimmat lähteet ovat fossiiliset polttoaineet, kaatopaikat, riisinviljely, naudat ja lampaat sekä jätevedenkäsittely. ABB power

20 Corenso Tämä juttu löytyy SlideShare-palvelusta. Osoitteesta slideshare.net/abbsuomi Corenso United Oy:n Porin kartonkitehdas on luottanut jo kahdenkymmenen vuoden ajan ABB:n Full Service -palveluun. He ovat hyviä huollossa, me olemme hyviä kartonginvalmistuksessa, tehdaspäällikkö Hannu Mäkelä kiteyttää. Teksti Matti Välimäki Kuvat Jussi Partanen Huoltoa kuin Formula-varikolla Porin Aittaluodossa Corenso Unitedin isossa kartonkikoneessa märkä massa kulkee viiralta puristimeen ja kuivaimeen. Monien mutkien ja kuumien höyryjen jälkeen se pääsee viimeiseen kieputukseensa. Valmista kartonkia kiertyy rullalle koko ajan, tasaisen varmasti. Kun iso, noin kiloa painava tambuuri on täyttynyt, se leikataan moneksi pieneksi rullaksi. Kun rullat on kääritty muoviin ja varustettu tarpeellisilla tiedoilla, ne ovat valmiita lähtöön. Tehdaspäällikkö Hannu Mäkelä kertoo, että Corenso Unitedin kartonkikone, 4,2 metrin levyinen tasoviirakone, on Suomen ja koko maailman suurin. Kone on tuotannon sydän. Oleellisessa roolissa ovat tietenkin myös massaosastot. Teemme massaa ennen kaikkea keräyspaperista. Uusiomateriaalin osuus raakaaineista on jo 85 prosenttia. Corenso onkin Suomen suurin keräyspaperin vastaanottaja. Se käyttää vuodessa hulppeat tonnia keräyspaperia. Joudumme koluamaan koko Suomen niemen, jotta saamme materiaalin kasaan, Hannu Mäkelä huomauttaa. Olemme satsanneet viime vuosina myös siihen, että pystymme ottamaan vastaan muovipinnoitettua materiaalia, hän lisää. Kartonkikone käy jatkuvasti 24 tuntia vuorokaudessa. Tämä asettaa omat vaatimuksensa myös huollolle. 20 ABB power 3 11

Luotettava ratkaisutoimittaja

Luotettava ratkaisutoimittaja Luotettava ratkaisutoimittaja 40 vuoden kokemuksella 1 Asiakaslähtöistä ongelmanratkaisua jo 40 vuotta Vuonna 1976 perustettu Sermatech Group on kasvanut 40 vuodessa mekaniikan suunnittelu- ja valmistusyhtiöstä

Lisätiedot

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme Energiantuotanto Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919 Sähkö -konserni on monipuolinen energiapalveluyritys, joka tuottaa asiakkailleen sähkö-, lämpö- ja maakaasupalveluja. Energia Oy Sähkö

Lisätiedot

Ydinvoimalaitoksen käyttöönotto ja käyttö

Ydinvoimalaitoksen käyttöönotto ja käyttö Ydinvoimalaitoksen käyttöönotto ja käyttö Teemailta Pyhäjoki, Tero Jännes Projektipäällikkö 1 Yleistä käyttöönotosta YVL-ohje 2.5 Ydinvoimalaitoksen käyttöönotto Ydinvoimalaitoksen käyttöönotolla tarkoitetaan

Lisätiedot

Fingrid Oyj loissähköpäivä, loistehon kompensointi Elenia Oy:ssä. Esa Pohjosenperä

Fingrid Oyj loissähköpäivä, loistehon kompensointi Elenia Oy:ssä. Esa Pohjosenperä Fingrid Oyj loissähköpäivä, loistehon kompensointi Elenia Oy:ssä Esa Pohjosenperä 14.12.2016 Elenia Oy / konserni Liikevaihto 2015 208,7 / 282,3 M Asiakkaat 417 200 Henkilöstö 177 / 383 Markkinaosuus 12

Lisätiedot

Nostetta kuormankäsittelyyn

Nostetta kuormankäsittelyyn Kuormausnosturit Vaihtolavalaitteet Ajoneuvotrukit Takalaitanostimet Puutavara- ja kierrätysnosturit Nostetta kuormankäsittelyyn www.hiab.com Hiab tuntee kuormankäsittelyn toimialat ja niiden erityispiirteet.

Lisätiedot

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit Uusi moottorisukupolvi Elämää helpottavia innovaatioita Silent Glissillä on yli 40 vuoden kokemus sähkötoimisista verhokiskoista. Toimme ensimmäisenä markkinoille

Lisätiedot

Virtuoosi POS-järjestelmien joukossa

Virtuoosi POS-järjestelmien joukossa Virtuoosi POS-järjestelmien joukossa Menestyvä liiketoiminta muistuttaa monin osin huippuunsa viritettyä orkesteria jossa eri osien sopusuhtainen vuorovaikutus ja integrointi luovat sykähdyttävän esityksen.

Lisätiedot

ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI

ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI 02 ASIAKKAAMME PARAS KUMPPANI Meillä Swagelok Helsingissä on tavoitteena aina tyytyväinen asiakas. Haluamme tehdä joka päivä parhaamme asiakkaidemme eteen. Asiakaspalvelu Tarjoamme

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 1. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2008-31.1.2009

Lisätiedot

Verkkotoimikunnan kokous Torstai 25.2.2016

Verkkotoimikunnan kokous Torstai 25.2.2016 Verkkotoimikunnan kokous Torstai 25.2.2016 09.00-09.10 Verkkotoimikunnan säännöt ja sääntöihin sitoutuminen / Kari Kuusela + kaikki 09.10-09.40 Fingrid ajankohtaiset / Kari Kuusela 09.40-10.00 Asiakastoiminnan

Lisätiedot

Bosch-lämpöpumput. Takuu antaa lisäturvaa. Uudella Bosch-lämpöpumpullasi on tehdastakuu, joka kattaa kaikki lämmityslaitteeseen kuuluvat

Bosch-lämpöpumput. Takuu antaa lisäturvaa. Uudella Bosch-lämpöpumpullasi on tehdastakuu, joka kattaa kaikki lämmityslaitteeseen kuuluvat Bosch-lämpöpumput Takuu antaa lisäturvaa Uudella Bosch-lämpöpumpullasi on tehdastakuu, joka kattaa kaikki lämmityslaitteeseen kuuluvat Bosch-osat. Laatua kautta linjan Meille Boschilla laatu on pääosassa

Lisätiedot

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät Akkutoimiset porraskiipijät ihmiset SANO asettaa etusijalle! LIFTKAR PT PORRASKIIPIJÄT LIFTKAR PT ON TURVALLINEN PORTAISSA JA HELPPOKÄYTTÖINEN. ELÄMÄNLAATU ON ELÄMÄSTÄ NAUTTIMISTA TÄYSILLÄ JA YHDESSÄ

Lisätiedot

septima tuotannon uusi elämä

septima tuotannon uusi elämä septima tuotannon uusi elämä 1 2 3 4 5 6 7 Lupaus Septima-palvelutuotteella saamme seitsemässä päivässä aikaan yrityksesi tuotannolle uuden elämän. Uuden tehokkaamman elämän, jossa kustannukset saadaan

Lisätiedot

BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA

BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA Biojalostamohanke BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA Sunpine&Preem Arizona Chemicals SP Processum Fortum Borregaard Forssa UPM Forchem Neste Oil Kalundborg FORSSAN ENVITECH-ALUE Alueella toimii jätteenkäsittelylaitoksia,

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 2010

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 2010 SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 2010 Sähkötekniikan koulutusohjelman toimintaympäristö ja osaamistavoitteet Sähkötekniikan koulutusohjelma on voimakkaasti poikkialainen ja antaa mahdollisuuden perehtyä

Lisätiedot

Säästöä ja tuotantovarmuutta ABB:n moottoreilla!

Säästöä ja tuotantovarmuutta ABB:n moottoreilla! MOOTTORIT ABB:n nykyaikaiset energiatehokkaat moottorit tuovat sinulle käytönaikaista säästöä. Moottorit ylittävät pakolliset hyötysuhdevaatimukset ja tämä on saavutettu jo ennestään laadukkaita tuotteita

Lisätiedot

LaserQC mittauksia laserin nopeudella

LaserQC mittauksia laserin nopeudella LaserQC mittauksia laserin nopeudella 1/6 prosessi LaserQ mittaustulokset 20 sekunnissa! 2D-aihioiden mittojen manuaalinen tarkastus ja muistiinmerkintä on aikaa vievä prosessi. Lisäksi virheiden mahdollisuus

Lisätiedot

Voimalaitoksen erottaminen sähköverkosta ja eroonkytkennän viestiyhteys voimajohtoliitynnässä

Voimalaitoksen erottaminen sähköverkosta ja eroonkytkennän viestiyhteys voimajohtoliitynnässä Ohje 1 (6) Voimalaitoksen erottaminen sähköverkosta ja eroonkytkennän viestiyhteys voimajohtoliitynnässä 1 Voimalaitoksen / generaattorin erottaminen sähköverkosta Muuntaja, jonka kautta liittyy tuotantoa

Lisätiedot

PAVIRO Kuulutus- ja äänievakuointijärjestelmä ammattilaistason äänenlaadulla Joustavuutta alusta alkaen PAVIRO 1

PAVIRO Kuulutus- ja äänievakuointijärjestelmä ammattilaistason äänenlaadulla Joustavuutta alusta alkaen PAVIRO 1 PAVIRO Kuulutus- ja äänievakuointijärjestelmä ammattilaistason äänenlaadulla Joustavuutta alusta alkaen PAVIRO 1 2 PAVIRO PAVIRO 3 Pitää ihmiset turvassa, tietoisena, ja viihdyttää Boschilla on yli 100

Lisätiedot

Sähkölämmityksen tulevaisuus

Sähkölämmityksen tulevaisuus Sähkölämmityksen tulevaisuus Sähkölämmityksen tehostamisohjelma Elvarin päätöstilaisuus 5.10.2015 Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka Koulutuspäällikkö, talotekniikka 1.10.2015 TAMK 2015/PHa

Lisätiedot

Plena-yleisäänentoistoja -äänievakuointijärjestelmä Nopein reitti turvaan

Plena-yleisäänentoistoja -äänievakuointijärjestelmä Nopein reitti turvaan Plena-yleisäänentoistoja -äänievakuointijärjestelmä Nopein reitti turvaan 2 Plena-yleisäänentoisto- ja -äänievakuointijärjestelmä Nopein reitti turvaan Plena-yleisäänentoisto- ja -äänievakuointijärjestelmä

Lisätiedot

Tehosta kokouskäytäntöjäsi! Teknologian avulla järjestät kokoukset tehokkaasti ja vaivattomasti.

Tehosta kokouskäytäntöjäsi! Teknologian avulla järjestät kokoukset tehokkaasti ja vaivattomasti. Tehosta kokouskäytäntöjäsi! Teknologian avulla järjestät kokoukset tehokkaasti ja vaivattomasti. Kiitos kun latasit kokoustyöskentelyn oppaan. Kuluuko sinulla palavereissa aikaa johonkin muuhun, kuin itse

Lisätiedot

Tulosta syntyy oikealla tekniikalla.

Tulosta syntyy oikealla tekniikalla. Tulosta syntyy oikealla tekniikalla. Prysmian Groupin edistykselliset keskijännitevarusteet yksinkertaistavat asennusta ja tuovat merkittäviä säästöjä energiaverkon rakentamiseen. www.prysmiangroup.fi

Lisätiedot

www.ces.ee Citysec Energy Solutions AURINKOPANEELIT HYBRIDIRATKAISUT INVERTTERIT TARVIKKEET LED-VALOT KATUVALOT Citysec Energy Solutions

www.ces.ee Citysec Energy Solutions AURINKOPANEELIT HYBRIDIRATKAISUT INVERTTERIT TARVIKKEET LED-VALOT KATUVALOT Citysec Energy Solutions Uusiutuvan energian ratkaisut Citysec Energy Solutions Tulevaisuus on jo tänään! AURINKOPANEELIT HYBRIDIRATKAISUT Sähkö ja lämmin vesi - yhdellä moduulilla INVERTTERIT TARVIKKEET LED-VALOT KATUVALOT Narva

Lisätiedot

Masor Works Masor Works

Masor Works Masor Works Luotettava kumppanisi teollisuuden asennus- ja kunnossapitotöihin Masor Works Masor Works Palvelemme niin suuria kunnallisia konserneja kuin pieniä yksityisiä yrityksiä aina samalla tehokkuudella ja palveluasenteella.

Lisätiedot

MAAILMAN PARASTA KAUPUNKIENERGIAA. Nuorten konsulttien verkostoitumistapahtuma Atte Kallio,

MAAILMAN PARASTA KAUPUNKIENERGIAA. Nuorten konsulttien verkostoitumistapahtuma Atte Kallio, MAAILMAN PARASTA KAUPUNKIENERGIAA Nuorten konsulttien verkostoitumistapahtuma Atte Kallio, 12.5.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Helen lyhyesti Kalasataman älykkäät energiajärjestelmät Suvilahden aurinkovoimala

Lisätiedot

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla Kaskilaadulla. MATTI KASKI, TOIMITUSJOHTAJA HELPOSTI JA KERRALLA KUNTOON Ovi- ja ikkunaremontti

Lisätiedot

Poistoilman lämmön talteenotto

Poistoilman lämmön talteenotto Poistoilman lämmön talteenotto Tehokas tapa pienentää lämmityskustannuksia kerrostalossa. Eikä lämpö mene harakoille! www.gebwell.fi 1 Mikä on PILP? Huoneilman koneellinen poisto aiheuttaa kerrostaloissa

Lisätiedot

ERIKKILA TEOLLISUUSNOSTURIT

ERIKKILA TEOLLISUUSNOSTURIT ERIKKILA TEOLLISUUSNOSTURIT Kapasiteetti 20 000 kg:aan asti SILTANOSTURIT - Radan päällä kulkevat - Riippuvarakenteiset PUKKINOSTURIT I-PALKKISET KÄÄNTÖ- PUOMINOSTURIT NOSTOPUOMIT HUOLTO ERIKKILA Hyvässä

Lisätiedot

LISÄÄ VIRTAA VESIVOIMASTA. Voimalaitosten tehonnostoilla puhdasta säätöenergiaa vuosikymmeniksi

LISÄÄ VIRTAA VESIVOIMASTA. Voimalaitosten tehonnostoilla puhdasta säätöenergiaa vuosikymmeniksi LISÄÄ VIRTAA VESIVOIMASTA Voimalaitosten tehonnostoilla puhdasta säätöenergiaa vuosikymmeniksi Kemijoki Oy on vesivoimalaitosten tehonnoston edelläkävijä PORTTIPAHTA KURITTU VAJU KELU KURKIASKA VALAJAS

Lisätiedot

ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA. AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio,

ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA. AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio, ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio, 20.9.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Helen lyhyesti Suvilahden ja Kivikon aurinkovoimalat PPA-uutuus Muuta aurinkoenergiaan

Lisätiedot

AUTOMAATIOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

AUTOMAATIOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA AUTOMAATIOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA Suomen teollisuuden kilpailukyky perustuu yhä enemmän tietotaitoon. Automaation avulla osaaminen voidaan hyödyntää tehostuvana tuotantona. Automaatiotekniikan koulutusohjelman

Lisätiedot

BIM Suunnittelun ja rakentamisen uusiutuvat toimintatavat Teppo Rauhala

BIM Suunnittelun ja rakentamisen uusiutuvat toimintatavat Teppo Rauhala BIM Suunnittelun ja rakentamisen uusiutuvat toimintatavat Teppo Rauhala Proxion 19.10.2015 Proxion BIM historiikkia Kehitystyö lähtenyt rakentamisen tarpeista Työkoneautomaatio alkoi yleistymään 2000 luvulla

Lisätiedot

Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014

Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014 Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014 2 / 9 Green ICT pilotin raportti SISÄLLYSLUETTELO 1. Tiivistelmä koekäytöstä... 3 2. Toteutus... 4 2.1.Tavoite... 4 2.2.Mobiilisovellus... 4 2.3.Käyttöönotto...

Lisätiedot

KAUKOVALVONTAOHJELMA CARELAY CONTROL WPREMOTE

KAUKOVALVONTAOHJELMA CARELAY CONTROL WPREMOTE KAUKOVALVONTAOHJELMA CARELAY CONTROL WPREMOTE Tämä kuvaus on tarkoitettu Carelay - tuotteen Waterpumps WP:n ja Power Factor::n sovelluskohteisiin. Yleistä Carelay Control Wpremote on kaukovalvontaohjelma,

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Toimintakatsaus. Tulostiedote Esitys Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja

Suominen Yhtymä Oyj. Toimintakatsaus. Tulostiedote Esitys Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Tulostiedote 1.1. - 31.12.27 Esitys 11.2. Toimintakatsaus Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Suominen yhteensä Milj. EUR Q4/27 Q4/26 27 26 Liikevaihto 54,1 54,2 215,2 22,6 Liikevoitto ennen arvonalennuksia

Lisätiedot

Tuotantorakenteen muutos haaste sähköjärjestelmälle. johtaja Reima Päivinen Käyttövarmuuspäivä

Tuotantorakenteen muutos haaste sähköjärjestelmälle. johtaja Reima Päivinen Käyttövarmuuspäivä Tuotantorakenteen muutos haaste sähköjärjestelmälle johtaja Reima Päivinen Käyttövarmuuspäivä Tuulivoiman ja aurinkovoiman vaikutukset sähköjärjestelmään sähköä tuotetaan silloin kun tuulee tai paistaa

Lisätiedot

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Ammattilaisen kädenjälki 9.11.2016 Mia Nores 1 Cleantech eli puhdas teknologia Tuotteet, palvelut, prosessit ja teknologiat, jotka edistävät

Lisätiedot

Kohti eurooppalaista verkkoa

Kohti eurooppalaista verkkoa 1 Kohti eurooppalaista verkkoa Pertti Kuronen Verkkopalvelu 2 Tulevaisuus: eurooppalaiset järjestelmävastaavat ovat yhdistämässä voimiaan ENTSO-E Markkina Käyttö Käyttö Järjestelmän kehittäminen Eurooppalainen

Lisätiedot

Vähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä

Vähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä Avoinkirje kasvihuoneviljelijöille Aiheena energia- ja tuotantotehokkuus. Vähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä Kasvihuoneen kokonaisenergian kulutusta on mahdollista pienentää

Lisätiedot

Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto

Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto Your reliable partner Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto Vacumat Eco tehokas joka tavalla Veden laatu vaikuttaa tehokkuuteen Veden laatu vaikuttaa jäähdytys- ja lämmitysjärjestelmien

Lisätiedot

Monipuolista hienomekaniikkaa. Copyright 2013 Mecsalo Oy Minkkikatu 10-12, FI Järvenpää. Tel (0)

Monipuolista hienomekaniikkaa. Copyright 2013 Mecsalo Oy Minkkikatu 10-12, FI Järvenpää. Tel (0) Monipuolista hienomekaniikkaa Copyright 2013 Mecsalo Oy Minkkikatu 10-12, FI-04430 Järvenpää. Tel. +358 (0) 9 836 6070. www.mecsalo.com Liiketoiminta Valmistamme edistyksellisiä tuotteita vaativiin sovelluksiin

Lisätiedot

Suvilahden energiavarasto / Perttu Lahtinen

Suvilahden energiavarasto / Perttu Lahtinen Suvilahden energiavarasto 24.5.2016 / Perttu Lahtinen Helenin kehitysohjelman tavoitteena on hiilineutraali Helsinki 2050.Tämän saavuttamiseksi kehitämme jatkuvasti uusia teknologioita ja innovaatioita.

Lisätiedot

Kymen Bioenergia Oy NATURAL100

Kymen Bioenergia Oy NATURAL100 Kymen Bioenergia Oy NATURAL100 Maakaasuyhdistys 23.4.2010 Kymen Bioenergia Oy KSS Energia Oy, 60 % ajurina kannattava bioenergian tuottaminen liiketoimintakonseptin tuomat monipuoliset mahdollisuudet tehokkaasti

Lisätiedot

Matkaraportti: BIOWAY-tiedonvälityshankkeen järjestämä yritysvierailumatka Kempeleeseen ja Ouluun 31.8.2010

Matkaraportti: BIOWAY-tiedonvälityshankkeen järjestämä yritysvierailumatka Kempeleeseen ja Ouluun 31.8.2010 Matkaraportti: BIOWAY-tiedonvälityshankkeen järjestämä yritysvierailumatka Kempeleeseen ja Ouluun 31.8.2010 BIOWAY- tiedonvälityshanke järjesti bioenergia-aiheisen yritysvierailumatkan Kempeleeseen ja

Lisätiedot

People. Passion. Performance. Hydrauliset RX-iskuvasarat kovaan käyttöön

People. Passion. Performance. Hydrauliset RX-iskuvasarat kovaan käyttöön People. Passion. Performance. Hydrauliset RX-iskuvasarat kovaan käyttöön KULJETUSAJONEUVOON KIINNITETTÄVÄT VANKKATEKOISET HYDRAULISET LUOTETTAVAT Chicago Pneumatic -ISKUVASARAT ON RAKENNETTU KESTÄMÄÄN.

Lisätiedot

27.5.2011. Ensimmäinen ajatus nähdessäni tämän seminaarin aiheen oli, ai minäkö ennustaja? Arealtec Oy Kari Kumpulainen vain toimitusjohtaja

27.5.2011. Ensimmäinen ajatus nähdessäni tämän seminaarin aiheen oli, ai minäkö ennustaja? Arealtec Oy Kari Kumpulainen vain toimitusjohtaja Ennustajako, minäkö?? Ensimmäinen ajatus nähdessäni tämän seminaarin aiheen oli, ai minäkö ennustaja? Arealtec Oy Kari Kumpulainen vain toimitusjohtaja 1 Sisältö 1. Arealtec Oy lyhyesti 2. Mitä huomenna,

Lisätiedot

Sään ja ympäristön havainnoilla parempaan huomiseen

Sään ja ympäristön havainnoilla parempaan huomiseen Sään ja ympäristön havainnoilla parempaan huomiseen Toimitusjohtaja Kjell Forsén Page 2 1 Johtava yritys ympäristönmittauksessa Perustettu 1936 Kaksi liiketoiminta-aluetta: Weather ja Controlled Environment

Lisätiedot

Mitä ovat yhteistyörobotit. Yhteistyörobotit ovat uusia työkavereita, robotteja jotka on tehty työskentelemään yhdessä ihmisten kanssa.

Mitä ovat yhteistyörobotit. Yhteistyörobotit ovat uusia työkavereita, robotteja jotka on tehty työskentelemään yhdessä ihmisten kanssa. Yhteistyörobotiikka Mitä ovat yhteistyörobotit Yhteistyörobotit ovat uusia työkavereita, robotteja jotka on tehty työskentelemään yhdessä ihmisten kanssa. Yhteistyörobotit saapuvat juuri oikeaan aikaan

Lisätiedot

Lilli Huolenpito PALVELUKUVAUS

Lilli Huolenpito PALVELUKUVAUS 1 (6) v 2.1 Lilli Huolenpito PALVELUKUVAUS Sisällysluettelo 1 Palvelun yleiskuvaus ja palveluvaihtoehdot... 3 2 Palvelun sisältö... 3 2.1 Lilli Huolenpito Mini... 4 2.2 Lilli Huolenpito Perus... 4 2.3

Lisätiedot

Harjoitustyö Case - HelpDesk

Harjoitustyö Case - HelpDesk Harjoitustyö Case - HelpDesk Harjoitustyön Case: HelpDesk -sovellus Tietotekniikkatoimittaja AB ja asiakas X ovat viime vuonna sopineet mikrotukiyksikön ulkoistamisesta X:ltä AB:n liikkeenjohdon vastuulle.

Lisätiedot

discovery evo Monipuolinen ja tehokas

discovery evo Monipuolinen ja tehokas discovery evo Monipuolinen ja tehokas Discovery Evo sopii kaikkiin tiloihin. Miten sinä käytät sitä? Discovery kehitettiin aikanaan aivan uudenlaisen ajattelun pohjalta. Siitä haluttiin tehdä mutkaton

Lisätiedot

Pilviratkaisut ovat entistä suositumpia. Mutta mikä on oikea ratkaisu sinun maailmassasi? Lähde matkalle läpi avaruuden, ajaan ja maalaisjärjen

Pilviratkaisut ovat entistä suositumpia. Mutta mikä on oikea ratkaisu sinun maailmassasi? Lähde matkalle läpi avaruuden, ajaan ja maalaisjärjen Pilviratkaisut ovat entistä suositumpia. Mutta mikä on oikea ratkaisu sinun maailmassasi? Lähde matkalle läpi avaruuden, ajaan ja maalaisjärjen Verkkoratkaisujen tarjoaminen pk-yrityksille muistuttaa hieman

Lisätiedot

Käyttäjäkunnossapitokoulutus 2010 Outokumpu Tornio Works, Leikkauslinjat ja Kemi-Tornion AMK, Tekniikan yksikkö. www.outokumpu.com

Käyttäjäkunnossapitokoulutus 2010 Outokumpu Tornio Works, Leikkauslinjat ja Kemi-Tornion AMK, Tekniikan yksikkö. www.outokumpu.com Käyttäjäkunnossapitokoulutus 2010 Outokumpu Tornio Works, Leikkauslinjat ja Kemi-Tornion AMK, Tekniikan yksikkö www.outokumpu.com Koulutuksen tavoite Koulutuksen tavoitteena on antaa osallistujille valmiudet:

Lisätiedot

Nopea, kätevä ja luotettava kahviratkaisu itsepalveluun

Nopea, kätevä ja luotettava kahviratkaisu itsepalveluun Nopea, kätevä ja luotettava kahviratkaisu itsepalveluun Tarvitsen ratkaisun, joka tarjoaa hyvää kahvia nopeasti. Mahdollisuuksia Kahvinjuojat ovat yhä vaativampia. He haluavat todella hyvää kahvia ja laajan

Lisätiedot

Liite 1: KualiKSB skenaariot ja PoC tulokset. 1. Palvelun kehittäjän näkökulma. KualiKSB. Sivu 1. Tilanne Vaatimus Ongelma jos vaatimus ei toteudu

Liite 1: KualiKSB skenaariot ja PoC tulokset. 1. Palvelun kehittäjän näkökulma. KualiKSB. Sivu 1. Tilanne Vaatimus Ongelma jos vaatimus ei toteudu Liite 1: skenaariot ja PoC tulokset 1. Palvelun kehittäjän näkökulma Tilanne Vaatimus Ongelma jos vaatimus ei toteudu Palvelun uusi versio on Palveluiden kehittäminen voitava asentaa tuotantoon vaikeutuu

Lisätiedot

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Esityksen sisältö: Megatrendit ja ympäristö

Lisätiedot

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Olli Laitinen Metsäliitto Puunhankinta 1 2 3 Edistämme kestävän kehityksen mukaista tulevaisuutta Tuotteidemme pääraaka-aine on kestävästi hoidetuissa

Lisätiedot

Praesideo, digitaalinen yleisäänentoistoja äänievakuointijärjestelmä Vie viestit perille tilanteessa kuin tilanteessa

Praesideo, digitaalinen yleisäänentoistoja äänievakuointijärjestelmä Vie viestit perille tilanteessa kuin tilanteessa Praesideo, digitaalinen yleisäänentoistoja äänievakuointijärjestelmä Vie viestit perille tilanteessa kuin tilanteessa 2 Bosch Praesideo -yleisäänentoisto- ja äänievakuointijärjestelmät Yleisön tiedottaminen

Lisätiedot

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille www.ramirent.fi Korkeat standardit Monipuolisiin High Class-tiloihin sovelletaan standardeja, jotka ovat lähes yhtä tiukat kuin

Lisätiedot

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita.

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita. Showajat: 11:30, 13:00 ja 14:30 ENSIMMÄINEN ESITELTÄVÄ Automaattitrukki Tervetuloa tänne Roclan osastolle hyvä yleisö! Minun nimeni on Markku Sivonen ja toimin tämän trukkiesittelyn assistenttina ja jututan

Lisätiedot

PISTORASIOIDEN KÄYTTÖOPAS LÄÄKINTÄTILOISSA KANTA-HÄMEEN KESKUSSAIRAALA

PISTORASIOIDEN KÄYTTÖOPAS LÄÄKINTÄTILOISSA KANTA-HÄMEEN KESKUSSAIRAALA PISTORASIOIDEN KÄYTTÖOPAS LÄÄKINTÄTILOISSA KANTA-HÄMEEN KESKUSSAIRAALA ESIPUHE Opastus, hyvin suunniteltuna ja suoritettuna, lyhentää työn oppimiseen käytettävää aikaa. Kun opastus suoritetaan hyvin, sitoudutaan

Lisätiedot

SÄHKÖNTUOTANNON KÄYTTÖSOPIMUS

SÄHKÖNTUOTANNON KÄYTTÖSOPIMUS SÄHKÖNTUOTANNON KÄYTTÖSOPIMUS Sopijaosapuolet Köyliön-Säkylän Sähkö Oy (KSS) verkonhaltijana (Tuottaja) sähköntuottajana 1. SOPIMUKSEN TARKOITUS 2. SÄHKÖVERKKOON LIITTÄMINEN 2.1. Yleistä Tämän käyttösopimuksen

Lisätiedot

Aurinko-R10 asennus ja käyttöohje

Aurinko-R10 asennus ja käyttöohje EI NÄIN ESIM NÄIN Aurinko-R10 Aurinkopaneelin asennus ja kytkentä Asenna aurinkopaneeli avoimelle paikalle kohti etelää (välillä itä länsi) ja kallista kohti keskipäivän aurinkoa. Tuoton kannalta 25..

Lisätiedot

MAAILMAN MODERNEIN BIOTUOTETEHDAS

MAAILMAN MODERNEIN BIOTUOTETEHDAS MAAILMAN MODERNEIN BIOTUOTETEHDAS OSSI PUROMÄKI METSÄ FIBRE, 1 on kannattava ja kilpailukykyinen metsäteollisuuskonserni 2 Metsä Fibre lyhyesti METSÄ FIBRE Maailman johtavia havuselluntuottajia ja suuri

Lisätiedot

Visioita tulevaisuuden sähköverkosta. Kimmo Kauhaniemi Professori Teknillinen tiedekunta Sähkö- ja energiatekniikka

Visioita tulevaisuuden sähköverkosta. Kimmo Kauhaniemi Professori Teknillinen tiedekunta Sähkö- ja energiatekniikka Visioita tulevaisuuden sähköverkosta Kimmo Kauhaniemi Professori Teknillinen tiedekunta Sähkö- ja energiatekniikka Minä ja tiede -luento, Seinäjoki 17.5.2016 & Vaasa 19.5.2016 Sisältö 1. Sähköverkko 2.

Lisätiedot

Asiakasverkkojen loistehon kompensointi Verkkotoimikunta Jussi Antikainen

Asiakasverkkojen loistehon kompensointi Verkkotoimikunta Jussi Antikainen Asiakasverkkojen loistehon kompensointi 2.12.1015 Verkkotoimikunta Jussi Antikainen Savon Voima Verkko Oy Sähköverkko 110 kv -verkko 503 km 45 kv -verkko 126,9 km 110/20 kv -sähköasema 37 kpl 45/20 kv

Lisätiedot

Intuitiivisen robotiikan ja mukautettavan modulaarisen pakkauslinjan tulevaisuus

Intuitiivisen robotiikan ja mukautettavan modulaarisen pakkauslinjan tulevaisuus Intuitiivisen robotiikan ja mukautettavan modulaarisen pakkauslinjan tulevaisuus Samuli Bergström, Tuotemarkkinointipäällikkö Pingisrobottimme kykenee pitkäkestoisiin pallotteluihin ihmisvastustajaansa

Lisätiedot

Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti

Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti Laatua, asiakaslähtöisyyttä ja suuria volyymeja Suomen Unipol Oy on vuonna 1979 perustettu suomalaisyritys. Tarjoamme mm. Suomen, Skandinavian, Baltian

Lisätiedot

HydroHeater. HW HydroHeater. UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi. Tuotantokyky: 0-100 0 C. Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa

HydroHeater. HW HydroHeater. UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi. Tuotantokyky: 0-100 0 C. Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa HydroHeater HW HydroHeater UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi Tuotantokyky: 103 kw 0-100 0 C Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa HW HydroHeater Liikkuva yksikkö lämpimän veden nopeaan toimitukseen

Lisätiedot

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA Vie yrityksesi pidemmälle Olitpa yrityksesi nykyisestä suorituskyvystä mitä mieltä tahansa, jokainen yritysorganisaatio pystyy parantamaan tuottavuuttaan

Lisätiedot

NYKYAINEN SÄHKÖISTYS LISÄÄ HYVINVOINTIA MONIN TAVOIN Energiatehokkuus Sähköturvallisuus Asumismukavuus Turva ja huolettomuus Helppohoitoisuus

NYKYAINEN SÄHKÖISTYS LISÄÄ HYVINVOINTIA MONIN TAVOIN Energiatehokkuus Sähköturvallisuus Asumismukavuus Turva ja huolettomuus Helppohoitoisuus NYKYAINEN SÄHKÖISTYS LISÄÄ HYVINVOINTIA MONIN TAVOIN Energiatehokkuus Sähköturvallisuus Asumismukavuus Turva ja huolettomuus Helppohoitoisuus Tyylikkyys Arvon säilyminen Ajanmukaiset tietoliikenneverkot

Lisätiedot

Σ!3674. Advanced Test Automation for Complex Software-Intensive Systems

Σ!3674. Advanced Test Automation for Complex Software-Intensive Systems Advanced Test Automation for Complex Software-Intensive Systems = Advanced Test Automation for Complex Software- Intensive Systems Pääteemana kompleksisten ja erittäin konfiguroitavien softaintensiivisten

Lisätiedot

Sekoitinsarja Käyttöohje

Sekoitinsarja Käyttöohje Sekoitinsarja Käyttöohje Lue ohjekirja huolellisesti ennen laitteen käyttöönottoa. Käytä laitetta vain käyttöohjeen mukaisesti. Säilytä ohjekirja lukemiseksi tulevaisuudessa. TURVALLISUUS Laite ei ole

Lisätiedot

Säätösähkömarkkinat uusien haasteiden edessä

Säätösähkömarkkinat uusien haasteiden edessä 1 Säätösähkömarkkinat uusien haasteiden edessä Johtaja Reima Päivinen, Fingrid Oyj Sähkömarkkinapäivä 21.4.2009 2 Mitä on säätösähkö? Vuorokauden sisäiset kulutuksen muutokset Vastuu: Markkinatoimijat

Lisätiedot

Yrityskohtaiset LEAN-valmennukset

Yrityskohtaiset LEAN-valmennukset Yrityskohtaiset LEAN-valmennukset Lean ajattelu: Kaikki valmennuksemme perustuvat ajatukseen: yhdessä tekeminen ja tekemällä oppiminen. Yhdessä tekeminen vahvistaa keskinäistä luottamusta luo positiivisen

Lisätiedot

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016 Q3 Detection Technology Oyj LIIKETOIMINTAKATSAUS Tammi-Syyskuu 2016 DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2016 Detection Technology Q3: Myynti kaksinkertaistui Heinä-syyskuu 2016

Lisätiedot

Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa. Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä. Kaj von Weissenberg

Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa. Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä. Kaj von Weissenberg Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä Kaj von Weissenberg 19.5.2016 1 Lisää Inspectasta Luomme turvallisuutta, luotettavuutta ja kestävää kehitystä Pohjois-Euroopassa

Lisätiedot

METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600

METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600 Avainluvut 2015 METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 116 000 suomalaista metsänomistajaa METSÄ FOREST Puunhankinta ja metsäpalvelut

Lisätiedot

TUULIPUISTO OY KIVIMAA ESISELVITYS TUULIPUISTON SÄHKÖVERKKOLIITYNNÄN VAIHTOEHDOISTA

TUULIPUISTO OY KIVIMAA ESISELVITYS TUULIPUISTON SÄHKÖVERKKOLIITYNNÄN VAIHTOEHDOISTA TUULIPUISTO OY KIVIMAA ESISELVITYS TUULIPUISTON SÄHKÖVERKKOLIITYNNÄN VAIHTOEHDOISTA 1.10.2015 LOPPURAPORTTI Pöyry Finland Oy pidättää kaikki oikeudet tähän raporttiin. Tämä raportti on luottamuksellinen

Lisätiedot

IT- palvelua käyttäjille - ei tekniikkaa tietohallinnolle. Jari Taimi Toimitusjohtaja SataCom Oy

IT- palvelua käyttäjille - ei tekniikkaa tietohallinnolle. Jari Taimi Toimitusjohtaja SataCom Oy IT- palvelua käyttäjille - ei tekniikkaa tietohallinnolle Jari Taimi Toimitusjohtaja SataCom Oy SataCom Oy - Perustiedot Perustettu 1989 Henkilökunta 20 Liikevaihto 3,8 meur (2014) Asiakkaat 90 % Satakunnan

Lisätiedot

skijännitekojeistot ENERGIAA AURINGOSTA ium Voltage Power Distribution Equipment

skijännitekojeistot ENERGIAA AURINGOSTA ium Voltage Power Distribution Equipment skijännitekojeistot ENERGIAA AURINGOSTA ium Voltage Power Distribution Equipment Ekologinen ja edullinen aurinkosähkö Aurinkosähkö on uusiutuva ja saasteeton energiamuoto, jota on saatavilla kaikkialla

Lisätiedot

STIGA ST 1200 8219-3204-08

STIGA ST 1200 8219-3204-08 STIGA ST 1200 8219-3204-08 B A D C 1. 2 E F 2. 3. H I 4. G M J 5. 6. 3 K 7. 8. L 9. 10. 11. 12. 4 SUOMALAINEN FI SYMBOLIT TURVAMÄÄRÄYKSET Koneessa on seuraavat symbolit, jotka muistuttavat käytössä vaadittavasta

Lisätiedot

PIKAOPAS MODEM SETUP

PIKAOPAS MODEM SETUP PIKAOPAS MODEM SETUP Copyright Nokia Oyj 2003. Kaikki oikeudet pidätetään. Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...1 2. MODEM SETUP FOR NOKIA 6310i -OHJELMAN ASENTAMINEN...1 3. PUHELIMEN VALITSEMINEN MODEEMIKSI...2

Lisätiedot

BEST IQ Uusi edistyksellinen hoitajakutsujärjestelmä

BEST IQ Uusi edistyksellinen hoitajakutsujärjestelmä BEST IQ Uusi edistyksellinen hoitajakutsujärjestelmä Järjestelmä jota on helppo laajentaa ja modifioida BEST IQ on intensiivinen järjestelmä, jossa riittää potentiaalia pieniin, keskisuuriin ja suurin

Lisätiedot

Sääasema Probyte JUNIOR

Sääasema Probyte JUNIOR Sääasema Probyte JUNIOR JUNIOR sääanturi COM1 12VDC RS-232 signaali PC W9x Excel-tiedosto PROBYTE JUNIOR sääanturin toimintaperiaate Yleistä Probyte SÄÄASEMA JUNIOR1 on sään mittaukseen tarkoitettu ulkoanturi,

Lisätiedot

Transferring know-how. ALMA Consulting Oy

Transferring know-how. ALMA Consulting Oy Transferring know-how ALMA Consulting Oy ALMA Consulting Oy - Olemme tehneet ohjelmistoratkaisuja ja palveluita elinkaarenhallintaan ja sen osaalueisiin vuodesta 1986 lähtien. - Ratkaisumme perustuvat

Lisätiedot

Reserviasiat. Käyttötoimikunta 26.11.2008. Jarno Sederlund

Reserviasiat. Käyttötoimikunta 26.11.2008. Jarno Sederlund 1 Reserviasiat Käyttötoimikunta 26.11.2008 Jarno Sederlund 2 Tehoreservilain mukainen huippuvoimakapasiteetti Vuonna 2006 tuli voimaan sähkön toimitusvarmuutta turvaava laki Fingridin tehtävänä on järjestelmän

Lisätiedot

F75E ALKUPERÄINEN OHJEKIRJA

F75E ALKUPERÄINEN OHJEKIRJA ALKUPERÄINEN OHJEKIRJA 2 KÄYTTÖ SWEPAC F75E Koneella tiivistetään soraa ja hiekkaa pienissä rakennustöissä, kuten valmistaessa alustaa betonikiville tai puutarhojen kivilaatoille. Koneen kompakti muotoilu

Lisätiedot

Kehittyneet työkoneiden käyttövoimavaihtoehdot moottorinvalmistajan näkökulmasta. 10.09.2015 Pekka Hjon

Kehittyneet työkoneiden käyttövoimavaihtoehdot moottorinvalmistajan näkökulmasta. 10.09.2015 Pekka Hjon Kehittyneet työkoneiden käyttövoimavaihtoehdot moottorinvalmistajan näkökulmasta 10.09.2015 Pekka Hjon Agenda 1 Vallitseva tilanne maailmalla 2 Tulevaisuuden vaihtoehdot 3 Moottorinvalmistajan toiveet

Lisätiedot

dmg mori Suomi ja Baltia Palvelumme tuovat lisätehoa toimintaasi.

dmg mori Suomi ja Baltia Palvelumme tuovat lisätehoa toimintaasi. dmg mori LifeCycle Services dmg mori Suomi ja Baltia Palvelumme tuovat lisätehoa toimintaasi. 24/7-huoltopalvelu karapalvelu Luotettava, nopea, suora. varaosapalvelu kolme tärkeintä palvelua käyttäjille!

Lisätiedot

Aurinko-C20 asennus ja käyttöohje

Aurinko-C20 asennus ja käyttöohje Aurinko-C20 laitetelineen asennus ja käyttö Laitetelineen osat ja laitteet:. Kääntyvillä pyörillä varustettu laiteteline. Laitteet on kiinnitetty ja johdotettu telineeseen (toimitetaan akut irrallaan).

Lisätiedot

Solnet Green Energy Oy

Solnet Green Energy Oy Solnet Green Energy Oy Solnet Green Energy Oy - Avainlukuja Vuonna 2014 perustettu Suomalainen pk-yritys Liikevaihto ensimmäisenä vuotena 184 K Liikevaihto toisena vuotena 2,5 M Henkilöstö 6 Vuoden 2016

Lisätiedot

Dynatel M sarjan paikannus- ja merkintäjärjestelmä UUSI TEKNOLOGIA VAHINKOJEN TORJUNTA ERITTÄIN TARKKA TURVALLISUUS Uusi 3M Dynatel M sarjan paikannus- ja merkintäjärjestelmä HELPPOA KUIN PUHELIMEN KÄYTTÖ...

Lisätiedot

Käyttörintamalta paljon uutta

Käyttörintamalta paljon uutta Käyttörintamalta paljon uutta Johtaja Reima Päivinen Käyttövarmuuspäivä 24.11.2011 24.11.2011 Käyttövarmuuspäivä 24.11.2011 Kylmän talven kulutushuippu 18.2.2011 Kulutushuippu 18.2.2011 klo 9 10 Suomen

Lisätiedot

Metsäalan merkitys. Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 26.8.2011

Metsäalan merkitys. Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 26.8.2011 Metsäalan merkitys Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry Metsäteollisuus on oleellinen osa Suomen kansantaloutta Metsäteollisuuden osuus Suomen Teollisuustuotannosta 13 % Tehdasteollisuuden

Lisätiedot

Teknologiaa kouluun -projekti

Teknologiaa kouluun -projekti Teknologiaa kouluun -projekti 01/2012 Tiina Partanen & Jouni Kinnunen 2 Teknologiaa kouluun -projekti n omien opettajien ideoima opetuksen ja oppimisympäristöjen kehittämisprojekti Projektin tavoitteena

Lisätiedot

Asennusohje. 7340069 v.2

Asennusohje. 7340069 v.2 FI Asennusohje 7340069 v.2 FI IMP PUMS vakuuttaa, että nämä tuotteet ovat seuraavien EU-direktiivien vaatimusten mukaisia: FI Vianmääritys Vika Syy Korjaus Pumppu ei Virransyöttövika Tarkasta

Lisätiedot

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ aaro.leikari@hotmail.com TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ 25.01.2016 SISÄLLYS 1. Käyttöjärjestelmän asentaminen... 1 1.1 Windowsin asettamia laitteistovaatimuksia... 1 1.2 Windowsin asentaminen...

Lisätiedot